Kanne 9.4.2009 - Parker ITR ja Parker-Hannifin v. komissio

(Asia T-146/09)

Oikeudenkäyntikieli: englanti

Asianosaiset

Kantajat: Parker ITR Srl (Veniano, Italia) ja Parker-Hannifin Corp. (Mayfield Heights, Yhdysvallat) (edustajat: lakimiehet B. Amory, F. Marchini Càmia ja F. Amato)

Vastaaja: Euroopan yhteisöjen komissio

Vaatimukset

on kumottava päätös siltä osin kuin siinä todetaan Parker ITR:n syyllistyneen rikkomiseen 1.4.1986 ja 9.6.2006 välisenä ajanjaksona ja Parker Hannifinin syyllistyneen rikkomiseen 31.1.2002 ja 9.6.2006 välisenä ajanjaksona

kantajille määrättyä sakkoa on alennettava olennaisesti

komissio on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kantajat vaativat EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 28.1.2009 tehdyn komission päätöksen K (2009) 428 (lopullinen) (Asia COMP/39406 - merellä käytettävät letkut) kumoamista siltä osin, kuin siinä katsotaan kantajien osallistuneen Euroopan talousalueella merellä käytettävien letkujen markkinoilla yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen, joka perustui tarjousten myöntämiseen, hintojen vahvistamiseen, kiintiöiden vahvistamiseen, myyntiehtojen vahvistamiseen, markkinoiden maantieteelliseen jakamiseen ja hintoja, myyntimääriä ja hankintoja koskevien arkaluontoisten tietojen vaihtoon. Kantajat vaatii lisäksi niille määrätyn sakon alentamista.

Kantajat esittävät vaatimustensa tueksi yhdeksän kanneperustetta.

Kantajat toteavat kolmessa ensimmäisessä kanneperusteessa, jotka koskevat syyllisyyden kohdentamista koskevia kysymyksiä, seuraavaa:

Ne toteavat ensiksi, että kun riidanalaisessa päätöksessä todetaan Parker OTR syylliseksi rikkomiseen, jonka toteuttivat ennen 1.1.2002 sellaiset vielä olemassa olevat oikeushenkilöt, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa ja kuuluvat eri yritykseen, siinä on loukattu henkilökohtaisen vastuun periaatetta, harkintavaltaa on käytetty väärin vanhentumissääntöjen kiertämiseksi, syrjintäkiellon periaatetta on loukattu ja perusteluvelvollisuus on laiminlyöty.

Kantajat väittävät toiseksi, että riidanalaisessa päätöksessä loukattiin henkilökohtaisen vastuun periaatetta, kun niiden katsottiin olevan vastuussa Parker ITR:n työntekijän sääntöjenvastaisesta menettelystä, kun otetaan huomioon, että 1) kyseinen työntekijä osallistui kartellitoimintoihin saadakseen henkilökohtaista etua, 2) kyseinen työntekijä käytti Parker ITR:n öljyn ja kaasun liiketoimintayksikköä kantajiin nähden itsenäisesti saavuttaakseen sääntöjenvastaiset etunsa ja 3) Parker ITR kärsi vahinkoa kyseisen työntekijän sääntöjenvastaisen menettelyn johdosta.

Kantajat väittävät kolmanneksi, että riidanalainen päätös on virheellinen siltä osin kuin siinä todetaan, että Parker Hannifin oli vastuussa rikkomisesta 31.1.2002 ja 9.6.2006 välisenä ajanjaksona, koska kantajat ovat selkeästi kumonneet olettaman siitä, että Parker Hannifinilla olisi ollut ratkaiseva vaikutus sen kokonaan omistaman tytäryhtiön Parker ITR:n merellä käytettäviä öljy- ja kaasuletkuja koskeviin toimintoihin, eivätkä mitkään päätöksessä mainitut väitteet tai asiakirjat heikennä tätä kiistämistä tai ole todisteena siitä, että Parker Hannifinilla olisi ollut ratkaiseva vaikutus Parker ITR:ään nähden mainittuna ajanjaksona.

Kuudessa muussa kanneperusteessa, jotka koskevat sakon määrää, kantajat toteavat seuraavaa:

Neljänneksi ne toteavat, että riitautetussa päätöksessä on ilmeisen virheellisesti määritelty rikkominen 1.4.1986 ja 13.5.1997 välisenä ajanjaksona ja rikkominen 11.6.1999 ja 2.5.1007 välisenä ajanjaksona yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi rikkomiseksi tai uusituksi rikkomiseksi asetuksen N:o 1/2003¹ 25 artiklan 2 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetuin tavoin. Kantajat katsovat tämän vuoksi, että komission valta määrätä sakko 1.4.1986 ja 13.5.1997 välisenä ajanjaksona tapahtuneesta rikkomisesta on vanhentunut.

Kantajat väittävät viidenneksi, että päätös on virheellinen siltä osin kuin siinä katsotaan Parker ITR:n olleen kartellin johtaja 11.6.1999 ja 30.9.2001 välisen ajan.

Ne toteavat kuudenneksi, että riitautetulla päätöksellä loukataan henkilökohtaisen vastuun periaatetta ja että sitä ei ole perusteltu siltä osin kuin kysymys on Parker Hannifinille määrätyn sakon korottamisesta sillä perusteella, että Parker ITR:n katsottiin toimineen johtajan roolissa.

Kantajat väittävät seitsemänneksi, että päätöksellä loukataan luottamuksensuojan periaatetta, kun laskettaessa "yhteenlaskettu myynti ETA:ssa" sakkojen laskennassa sovellettavien komission antamien suuntaviivojen² 18 kohdassa tarkoitetuin tavoin siinä otetaan huomioon sellaisten tavaroiden myynti, jotka on laskutettu ETA-alueella sijaitsevilta yrityksiltä mutta joita ei ole toimitettu ETA-alueella.

Kantajat väittävät kahdeksanneksi, että sen vuoksi, että päätöksessä on pohjauduttu Parker Hannifinin kokonaisliikevaihtoon laskettaessa 10 prosentin katto sille sakon osuudelle, josta Parker ITR:n katsottiin olevan yksin vastuussa, siinä tulkitaan virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklaa ja laiminlyötiin perustelu.

Ne toteavat yhdeksänneksi, että riidanalaisella päätöksellä loukattiin luottamuksensuojan periaatetta ja laiminlyötiin perusteluvelvollisuus, kun siinä ei myönnetä kantajille sakon alennusta yhteistyön perusteella.

____________

¹ - Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003 (EYVL L 1, s. 1).

² - Asetuksen n:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetut suuntaviivat (EUVL 2006, C 210, s. 2).