Asia C-367/15

Stowarzyszenie ”Oławska Telewizja Kablowa”

vastaan

Stowarzyszenie Filmowców Polskich

(Sąd Najwyższyn esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2004/48/EY – 13 artikla – Teollis- ja tekijänoikeudet – Loukkaaminen – Vahingonkorvauksen laskeminen – Jäsenvaltion lainsäädäntö – Tavallisesti maksettavien rojaltien määrä kaksinkertaisena

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 25.1.2017

Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistaminen – Direktiivi 2004/48 – Toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot – Vahingonkorvauksen myöntäminen – Sellaisen kansallisen lainsäädännön hyväksyttävyys, jossa säädetään rahallisesta korvauksesta, joka vastaa kyseessä olevan teoksen käyttöluvasta maksettavaksi kuulunutta asianmukaista maksua kaksinkertaisena, ilman velvollisuutta näyttää toteen todellista vahinkoa

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48 johdanto-osan 26 perustelukappale ja 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohta)

Teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY 13 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan loukatun immateriaalioikeuden haltija voi vaatia kyseistä oikeutta loukanneelta henkilöltä joko kärsimänsä vahingon korvaamista niin, että huomioon otetaan kaikki tapaukseen liittyvät asiaankuuluvat näkökohdat, tai rahallista korvausta, joka vastaa kyseisen teoksen käyttöluvasta maksettavaksi kuulunutta asianmukaista maksua kaksinkertaisena, jolloin oikeudenhaltijalla ei ole velvollisuutta näyttää toteen todellista vahinkoa.

Tällaista tulkintaa ei voida kyseenalaistaa ensinnäkään sillä perusteella, ettei kuvitteellinen rojalti kahdella kertomalla laskettu vahingonkorvaus ole täsmällisesti oikeassa suhteessa vahingonkärsijän todelliseen vahinkoon. Tämä on nimittäin luonteenomaista kaikille kiinteämääräisille korvauksille, kuten direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdassa nimenomaisesti säädetylle korvaukselle.

Mainittua tulkintaa ei toiseksi saata kyseenalaiseksi myöskään se, ettei direktiivillä 2004/48 ole sen johdanto-osan 26 perustelukappaleesta ilmenevällä tavalla tarkoitus velvoittaa säätämään rankaisevista korvauksista. On nimittäin todettava yhtäältä, että toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttäisi katsovan, sitä, että direktiiviin 2004/48 ei sisälly jäsenvaltioille asetettua velvollisuutta säätää niin sanotuista ”rankaisevista” korvauksista, ei voida ymmärtää niin, että jäsenvaltiot eivät saisi säätää tällaisesta toimenpiteestä. Toisaalta – ja tarvitsematta ottaa kantaa siihen, olisiko niin sanottujen ”rankaisevien” korvausten käyttöön ottaminen direktiivin 2004/48 13 artiklan vastaista vai ei – voidaan todeta, ettei pääasiassa sovellettavassa säännöksessä säädetä velvollisuudesta maksaa tällaisia korvauksia.

Kolmanneksi on vielä todettava väitteestä, jonka mukaan vahingonkärsijän ei tarvitsisi siinä tapauksessa, että se voisi laskea vahingonkorvauksen kertomalla kuvitteellisen rojaltin kahdella, enää osoittaa tekijänoikeuden loukkauksen ja kärsityn vahingon välistä syy-yhteyttä, että kyseinen väite perustuu liian tiukkaan syy-yhteyden käsitteen tulkintaan, jonka mukaan loukatun oikeuden haltijan olisi osoitettava kyseisen teon ja paitsi kärsityn vahingon myös sen täsmällisen määrän välinen syy-yhteys. Tällainen tulkinta on kuitenkin ristiriidassa itse kiinteämääräisen korvauksen ajatuksen ja näin ollen direktiivin 2004/48 13 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan b alakohdan, jossa sallitaan tämäntyyppinen korvaus, kanssa.

(ks. 26–29, 32 ja 33 kohta sekä tuomiolauselma)