UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

18 päivänä kesäkuuta 2013(*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Alumiinifluoridin maailmanmarkkinat – Päätös, jolla todetaan EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkominen – Hintojen vahvistaminen ja markkinoiden jakaminen – Näyttö kilpailusääntöjen rikkomisesta – Puolustautumisoikeudet – Väitetiedoksiannon ja riidanalaisen päätöksen yhteneväisyys – Sakot – Sakkojen laskennasta vuonna 2006 annetut suuntaviivat – Euro–Välimeri-sopimus

Asiassa T‑406/08,

Industries chimiques du fluor (ICF), kotipaikka Tunis (Tunisia), edustajanaan aluksi asianajajat M. van der Woude ja T. Hennen, sittemmin asianajajat P. Wytinck ja D. Gillet,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään É. Gippini Fournier, K. Mojzesowicz ja N. von Lingen,

vastaajana,

jossa vaaditaan kumoamaan [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (COMP/39.180 – Alumiinifluoridi) 25.6.2008 tehty komission päätös K (2008) 3043, joka koskee maailmanlaajuisesta hintojen vahvistamisesta ja markkinoiden jakamisesta alumiinifluoridin maailmanmarkkinoilla tehtyä kartellia, ja toissijaisesti alentamaan kantajalle määrättyä sakkoa,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. Azizi (esittelevä tuomari) sekä tuomarit I. Labucka ja S. Frimodt Nielsen,

kirjaaja: hallintovirkamies C. Kristensen,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 15.6.2012 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

I       Tosiseikat

1        EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (COMP/39.180 – Alumiinifluoridi) 25.6.2008 tehty komission päätös K (2008) 3043 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös) koskee maailmanlaajuisesta hintojen vahvistamisesta ja markkinoiden jakamisesta alumiinifluoridin maailmanmarkkinoilla tehtyä kartellia, johon kantaja Industries chimiques du fluor (ICF) on päätöksen mukaan osallistunut aktiivisesti.

2        Kantaja on Tunisian oikeuden mukaan perustettu osakeyhtiö, joka on noteerattu Tunisin (Tunisia) pörssissä ja joka harjoittaa alumiinifluoridin valmistusta ja myyntiä (riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappale).

3        Boliden Odda A/S (jäljempänä Boliden) on Norjan oikeuden mukaan perustettu yritys, joka harjoittaa sinkin ja alumiinifluoridin valmistusta ja myyntiä (riidanalaisen päätöksen viides perustelukappale). Boliden teki 23.3.2005 Euroopan yhteisöjen komissiolle sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa vuonna 2002 annetussa komission tiedonannossa (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä yhteistyötiedonanto) tarkoitetun vapautushakemuksen. Boliden toimitti huhtikuussa 2005 tarkentavia tietoja ja lisätietoja ja antoi suullisia lausumia. Komissio myönsi 28.4.2005 Bolidenille yhteistyötiedonannon 8 kohdan a alakohdan nojalla ehdollisen vapautuksen sakoista (riidanalaisen päätöksen 56 perustelukappale).

4        Komissio suoritti 25. ja 26.5.2005 [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 20 artiklan 4 kohdan mukaisesti tarkastuksia eurooppalaisten alumiinifluoridin toimittajien, muun muassa Fluorsid SpA:n, joka on Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, Alufluor AB:n, Derivados del Fluor SA:n ja C.E. Giulini & C. Srl:n tiloissa (riidanalaisen päätöksen 57 perustelukappale).

5        Komissio kuuli 23. ja 31.8.2006 asetuksen N:o 1/2003 19 artiklan nojalla Bolidenin alumiinifluoridiosaston (Noralf) entistä kaupallista johtajaa O:ta (riidanalaisen päätöksen 58 perustelukappale).

6        Komissio lähetti vuoden 2006 syyskuun ja vuoden 2007 helmikuun välisenä aikana niille yrityksille, joita hallinnollinen menettely tässä vaiheessa koski, erityisesti kantajalle, Bolidenille, Alufluorille, Derivados del Fluorille, Fluorsidille, C.E. Giulini & C:lle, Minmetille, joka on Sveitsiin sijoittautunut yhtiö ja Fluorsidin pääosakas, ja Meksikon oikeuden mukaan perustetulle Industrial Quimica de Mexico -nimiselle yhtiölle (IQM) asetuksen N:o 1/2003 18 artiklan 2 kohdan nojalla useita tietojensaantipyyntöjä, joihin nämä yritykset ovat vastanneet (riidanalaisen päätöksen 59 perustelukappale).

7        Fluorsid toimitti 29.3.2007 komission kanssa pidetyn kokouksen aikana tiettyjä asiakirjoja. Fluorsid esitti 22.4.2007 yhteistyötiedonannon mukaisen sakosta vapauttamista tai sakon alentamista koskevan pyynnön, jonka komissio tulkitsi sakon alentamista koskevaksi pyynnöksi. Fluorsid esitti 27.5.2007 tähän pyyntöön liittyvän lisäkirjelmän. Komissio ilmoitti 13.7.2007 Fluorsidille, ettei komissio aikonut myöntää sille sakon alennusta yhteistyötiedonannon nojalla (riidanalaisen päätöksen 60, 248 ja 249 perustelukappale).

8        Komissio aloitti 24.4.2007 virallisesti menettelyn muun muassa kantajaa, Bolidenia, Fluorsidia, Minmetiä ja IQM:ää vastaan ja teki päätöksen väitetiedoksiannosta, joka lähetettiin niille 25.4.2007 ja annettiin niille tiedoksi 26. ja 30.4.2007 välisenä aikana. Samalla komissio antoi niille mahdollisuuden tutustua CD-ROM-muotoon saatettuun asiakirja-aineistoon (riidanalaisen päätöksen 61 perustelukappale).

9        Muut väitetiedoksiannon adressaatit paitsi Boliden ovat esittäneet huomautuksensa niitä vastaan esitetyistä väitteistä (riidanalaisen päätöksen 62 perustelukappale).

10      Kuulemistilaisuus, johon kaikki väitetiedoksiannon adressaatit osallistuivat, pidettiin 13.9.2007 (riidanalaisen päätöksen 63 perustelukappale).

11      Komissio lähetti 11. ja 14.4.2008 kaikille väitetiedoksiannon adressaateille tietojensaantipyynnön, jossa se kehotti niitä ilmoittamaan liikevaihtonsa kokonaismäärän sekä tiedot alumiinifluoridin myyntimääristään ja kaikista odotettavissa olevista toiminnan tai omistussuhteiden merkittävistä muutoksista (riidanalaisen päätöksen 64 perustelukappale).

II     Riidanalainen päätös

A       Riidanalaisen päätöksen päätösosa

12      Riidanalaisen päätöksen päätösosa kuuluu seuraavasti:

”1 artikla

Seuraavat yritykset ovat rikkoneet [EY] 81 artiklaa ja ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla 12.7.–31.12.2000 sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan alumiinifluoridialalla:

a) Boliden – –

b) Fluorsid – – ja Minmet – –

c) [ICF]

d) [IQM] ja Q.B. Industrias S.A.B.

2 artikla

Edellä 1 artiklassa mainitusta rikkomisesta määrätään seuraavat sakot:

a) Boliden – –: 0 euroa

b) Fluorsid – – ja Minmet – – yhteisvastuullisesti: 1 600 000 euroa

c) [ICF]: 1 700 000 euroa

d) [IQM] ja Q.B. Industrias S.A.B. yhteisvastuullisesti: 1 670 000 euroa.

– –”

B       Riidanalaisen päätöksen perustelut

13      Riidanalaisen päätöksen perusteluissa komissio esitti pääasiallisesti seuraavaa:

1.     Alumiinifluoridiala

14      Komission mukaan alumiinifluoridi on alumiinin valmistuksessa käytetty kemiallinen yhdiste, jonka avulla saadaan vähennetyksi primaarialumiinin tuotantoprosessissa sulattamiseen tarvittavan sähkön kulutusta ja siten alennetuksi huomattavasti alumiinin tuotantokustannuksia. Alumiinin tuottajat ovat alumiinifluoridin pääasiallisia käyttäjiä. Maailman vuotuinen alumiinintuotanto on yli 20 miljoonaa tonnia, tästä noin 30 prosenttia tuotetaan Euroopassa (riidanalaisen päätöksen toinen ja kolmas perustelukappale).

15      Vuonna 2000 kantaja myi alumiinifluoridia Euroopan talousalueella (ETA) 8 146 129 eurolla ja koko maailmassa 34 339 694 eurolla. Vuonna 2007 maailmanlaajuinen liikevaihto oli 36 891 574 euroa (riidanalaisen päätöksen 25 perustelukappale).

16      Vuonna 2000 ETA:n vapailla markkinoilla myydyn alumiinifluoridin markkina-arvon arvioitiin olevan yhteensä likimain 71 600 000 euroa. Kartellin kohteena olleen vapailla maailmanmarkkinoilla myydyn alumiinifluoridin markkina-arvon arvioitiin olleen vuonna 2000 likimain 340 000 000 euroa. Riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettujen yritysten yhteenlasketun markkinaosuuden arvioitiin olevan 33 prosenttia ETA:n markkinoista ja 35 prosenttia maailmanmarkkinoista (riidanalaisen päätöksen 33 perustelukappale).

17      Alumiinifluoridin tukkukauppa oli maailmanlaajuista. Kauppaa käytiin Yhdysvalloista ETA:han sekä ETA:sta Yhdysvaltoihin, Afrikkaan, Etelä-Amerikkaan ja Australiaan (riidanalaisen päätöksen 35 perustelukappale). Kantaja myi huomattavia tuotemääriä ETA:ssa (riidanalaisen päätöksen 36 perustelukappale). Vuodesta 1997 lähtien alumiinifluoridin tuottajajärjestö Inorganic Fluorine Producers Association (IFPA) on toiminut kaikkialle maailmaan sijoittuneiden tuottajien yhdistyksenä (riidanalaisen päätöksen 38 perustelukappale).

2.     Milanon kokous ja kartellin täytäntöönpano

18      Komission mukaan alumiinifluoriditeollisuudessa on ollut jonkin verran salaista yhteistoimintaa jo IFPA:n perustamisen vuonna 1997 ja Milanossa 12.7.2000 pidetyn kokouksen välisenä aikana, mutta tästä ei ole vakuuttavaa näyttöä (riidanalaisen päätöksen 73 perustelukappale). Komissio on täsmentänyt, että Milanon kokouksessa oli ollut läsnä Fluorsidin, kantajan ja IQM:n edustajia ja Bolidenin Noralf-osaston edustaja oli osallistunut kokoukseen puhelimitse. Tämän kokouksen aikana nämä yritykset sopivat tavoitteeksi hintojen korottamisen 20 prosentilla. He olivat tarkastelleet useita maanosia, myös Eurooppaa, vahvistaakseen yleisen hintatason ja joissakin tapauksissa markkinoiden jaon. Heidän sopimuksensa mukaan yleisenä tavoitteena oli korkeamman hintatason saavuttaminen ja kaikkien merkittävien alennusmyyntien hillitseminen. Osanottajat olivat myös vaihtaneet kaupallisesti arkaluonteisia tietoja. Tältä osin komissio on nojautunut Fluorsidin edustajan R:n laatimaan muistioon Milanon kokouksesta, Bolidenin Noralf-osaston edustajan O:n muistiinpanoihin ja O:n lausumaan (riidanalaisen päätöksen 77–91 perustelukappale).

19      Kyseiset yritykset ovat jatkaneet keskinäistä yhteydenpitoaan Milanon kokouksen jälkeen (riidanalaisen päätöksen 93 perustelukappale).

20      Bolidenin Noralf-osaston edustaja T ja IQM:n edustaja A olivat 25.10.2000 vaihtaneet puhelimitse tietoja toistensa tekemistä tarjouksista eräälle australialaiselle asiakkaalle, ja niihin sisältyi myös hintatasoa, sopimuksen kestoaikaa ja tarjottua tavaramäärää koskevia tietoja. Tämän puhelinkeskustelun sisältö selostettiin T:n tuolloin lähettämässä käsinkirjoitetussa viestissä O:lle, joka myös oli Bolidenin Noralf-osaston edustaja (riidanalaisen päätöksen 94 perustelukappale).

21      Minmetin hallituksen edustaja C oli 8.11.2000 lähettänyt Fluorsidille viestin, joka koski hänen kantajan edustajan G:n kanssa samana päivänä käymäänsä puhelinkeskustelua alumiinifluoridin myyntihinnoista (riidanalaisen päätöksen 95 perustelukappale).

22      Minmet oli 9.11.2000 lähettänyt Fluorsidille muistion kantajan kanssa Lausannessa (Sveitsi) järjestetystä tapaamisesta, joka koski tiettyjen markkinoiden, erityisesti Brasilian ja Venezuelan, asiakaskuntaa ja hintoja (riidanalaisen päätöksen 96 perustelukappale).

3.     EY 81 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan soveltaminen

23      Komissio päätyi katsomaan, että Milanon kokous ja sen jälkeiset toimet kokouksessa tehtyjen päätösten täytäntöön panemiseksi täyttivät kaikki EY 81 artiklassa tai ETA-sopimuksen 53 artiklassa tarkoitetun sopimuksen ja/tai yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit (riidanalaisen päätöksen 115–122 perustelukappale) ja että tämä kartelli oli yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen (riidanalaisen päätöksen 123–129 perustelukappale).

24      Kilpailusääntöjen rikkomisen tarkoituksena oli ollut kilpailun rajoittaminen Euroopan yhteisössä ja Euroopan talousalueella (riidanalaisen päätöksen 130–135 perustelukappale), mutta sen maantieteellinen vaikutus oli ollut maailmanlaajuinen ja ulottunut Milanon kokouksesta laaditussa muistiossa mainittuihin alueisiin eli muun muassa Eurooppaan, Turkkiin, Australiaan, Etelä-Amerikkaan, Etelä-Afrikkaan ja Pohjois-Amerikkaan (riidanalaisen päätöksen 136 perustelukappale).

25      Komission mukaan kartelli oli omiaan vaikuttamaan merkittävästi jäsenvaltioiden ”ja/tai” ETA-sopimuksen osapuolten väliseen kauppaan (riidanalaisen päätöksen 137–142 perustelukappale).

4.     Kilpailusääntöjen rikkomisen kestoaika

26      Vaikka oli olemassa viitteitä, joiden mukaan alumiinifluoridin tuottajat olivat sitoutuneet salaiseen yhteistoimintaan jo 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla muun muassa Kreikassa vuonna 1999 pidetyn kokouksen jälkeen, komissio katsoi, että sen käytettävissä oli vakuuttavia todisteita kartellin olemassaolosta vasta ”ainakin” Milanon kokouksen 12.7.2000 jälkeiseltä ajalta (riidanalaisen päätöksen 144 perustelukappale).

27      Alumiinifluoridialalla toimitussopimukset neuvoteltiin etukäteen ajanjaksona, joka alkoi kunkin kalenterivuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja päättyi saman kalenterivuoden lopussa tai seuraavan kalenterivuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana. Tämä koski myös monivuotisia sopimuksia. Eräisiin näistä monivuotisista sopimuksista sisältyi aina ehto, jonka mukaan hinnat joko neuvoteltiin vuosittain uudelleen kunkin kalenterivuoden lopussa tai hintoja tarkistettiin puolen vuoden välein kunkin vuosipuoliskon lopussa. Milanon kokouksesta laadittu muistio vahvistaa, että toimialalla noudatettu käytäntö merkitsi sitä, että hinnat vahvistettiin etukäteen seuraavaksi tilikaudeksi. Komissio katsoi tästä seuraavan, että heinäkuussa 2000 tapahtuneen salaisen yhteydenpidon tuloksia noudatettiin vuoden 2000 jälkimmäisellä puoliskolla käydyissä neuvotteluissa (riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappale).

28      Komissio päätyi siten katsomaan, että kartelli oli voimassa ja aiheutti sen jäsenten toimista johtuvia kilpailunvastaisia vaikutuksia ”ainakin” 31.12.2000 saakka (riidanalaisen päätöksen 147 perustelukappale).

5.     Sakon määrän vahvistaminen

29      Komissio vahvisti kantajalle määrättävän sakon perusmääräksi 1 700 000 euroa (riidanalaisen päätöksen 243 perustelukappale) ja ilmoitti, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) mukaan ”sakon perusmäärä lasketaan osuutena myyntiarvosta, joka määritetään rikkomisen vakavuuden perusteella ja kerrotaan niiden vuosien lukumäärällä, joina rikkominen tapahtui” (riidanalaisen päätöksen 234 perustelukappale).

30      Tässä tapauksessa kilpailusääntöjä oli komission mukaan rikottu erityisesti hintojen vahvistamisesta tehdyllä horisontaalisella sopimuksella, joka kuuluu luonteeltaan vakavimpiin kilpailunrajoituksiin. Tämän täytyi vaikuttaa myyntiarvosta huomioon otettavan osuuden määrittämiseen (riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappale). Kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden yritysten arvioitu yhteenlaskettu markkinaosuus ETA:n alueella vuonna 2000 ei ollut enempää kuin 35 prosenttia (riidanalaisen päätöksen 237 perustelukappale). Kartellin kannalta merkityksellinen maantieteellinen alue oli maailmanlaajuinen (riidanalaisen päätöksen 238 perustelukappale). Komissio ”otti myös huomioon osallisuuden asteen kilpailusääntöjen rikkomisen toteuttamisessa [riidanalaisen päätöksen 134, 135, 154–156, 172 ja 185 perustelukappale] määrittäessään huomioon otettavaa osuutta myyntiarvosta” (riidanalaisen päätöksen 239 perustelukappale).

31      Komissio päätyi tämän vuoksi katsomaan, että kun otetaan huomioon edellä tarkastellut kilpailusääntöjen rikkomisen luonteeseen ja sen maantieteelliseen ulottuvuuteen liittyvät seikat, kunkin yrityksen myynnin arvosta laskettu osuus, jonka mukaan sakkojen perusmäärä on laskettava, on 17 prosenttia (riidanalaisen päätöksen 240 perustelukappale).

32      Koska kilpailusääntöjen rikkomisen kestoaika oli ”ainakin” 12.7.–31.12.2000, vahvistettuun perusmäärään sovellettava kerroin oli 0,5 (riidanalaisen päätöksen 241 perustelukappale). Perusmäärään sisällytettävä lisämäärä yritysten estämiseksi osallistumasta nyt kyseessä olevan kaltaisiin hintojen vahvistamista koskeviin horisontaalisiin sopimuksiin oli 17 prosenttia myyntiarvosta (riidanalaisen päätöksen 242 perustelukappale).

33      Komissio vahvisti kartelliin osallistuneille yrityksille määrättävien sakkojen perusmäärät seuraavasti:

–        Boliden: 1 miljoona euroa

–        Fluorsid ja Minmet: 1,6 miljoonaa euroa

–        ICF: 1,7 miljoonaa euroa

–        IQM, Q.B. Industrias S.A.B: 1,67 miljoonaa euroa.

34      Yhteistyötiedonannon nojalla komissio päätti kuitenkin myöntää vapautuksen sakosta Bolidenille, jolle ei määrätty lainkaan sakkoa.

6.     Lieventävät seikat

35      Komissio katsoi, että kantajan esittämät todisteet eivät osoittaneet, että sen todellinen toiminta markkinoilla ”olisi omiaan kumoamaan todetun rikkomisen kilpailunvastaiset vaikutukset eikä että se olisi toiminut markkinoilla edelleen itsenäisesti rikkomisen kestoaikana”. Komission asiakirja-aineistoon sisältyvät todisteet osoittavat päinvastoin, että kantaja on pitänyt yllä kahdenvälistä yhteydenpitoa kilpailijoihinsa myös Milanon kokouksen jälkeen (riidanalaisen päätöksen 245–247 perustelukappale). Komissio ei todennut kantajan eduksi lieventäviä seikkoja, jotka voisivat johtaa sakon määrän alentamiseen.

36      Komissio päätyi katsomaan, että kantajalle asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla määrättävän sakon määrän oli oltava 1,7 miljoonaa euroa (riidanalaisen päätöksen 276 perustelukappale).

 Asian käsittely ja asianosaisten vaatimukset

37      Kantaja on nostanut käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.9.2008 toimitetulla sähköpostilla ja 20.9.2008 toimitetulla telekopiolla. Kannekirjelmän paperiversio on saapunut kirjaamoon 24.9.2008. Kuhunkin lähetykseen on liitetty saatekirje.

38      Kantaja on esittänyt 27.10.2008 unionin yleisen tuomioistuimen kehotuksesta huomautuksensa 24.8.2008 vastaanotetun kannekirjelmän paperiversion alkuperäisyydestä.

39      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        toissijaisesti alentaa huomattavasti kantajalle määrätyn sakon määrää

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

40      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat, tai toissijaisesti hylkää sen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

41      Unionin yleinen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella päättänyt aloittaa suullisen käsittelyn.

42      Koska yksi jaoston jäsenistä oli estynyt osallistumasta asian käsittelyyn, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti nimesi sen työjärjestyksen 32 artiklan 3 kohdan mukaisesti toisen tuomarin täydentämään jaoston kokoonpanoa.

43      Unionin yleinen tuomioistuin pyysi työjärjestyksensä 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena komissiota toimittamaan tiettyjä asiakirjoja ja vastaamaan kirjallisesti joihinkin kysymyksiin. Komissio noudatti näitä prosessinjohtotoimia asetetussa määräajassa.

44      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 14.6.2012 pidetyssä istunnossa.

 Oikeudellinen arviointi

I       Kanteen tutkittavaksi ottaminen

45      Komissio esittää, että kanne on jätettävä tutkimatta.

46      Kyseinen 25.6.2008 tehty riidanalainen päätös on annettu kantajalle tiedoksi 10.7.2008. Riidanalaiseen päätökseen kohdistuvan kumoamiskanteen nostamisen määräaika pidennettynä pitkien etäisyyksien vuoksi kymmenellä päivällä päättyi 22.9.2008. Kannekirjelmän jäljennös saapui unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon sähköpostitse 19.9.2008 ja telekopioitse 20.9.2008, kun taas paperiversio saapui sinne vasta 24.9.2008. Koska paperiversio ei ole kannekirjelmän alkuperäiskappale vaan valokopio alkuperäisestä, työjärjestyksen 43 artiklan 6 kohtaa ei voida komission mukaan soveltaa eikä liian myöhään nostettua kannetta voida ottaa tutkittavaksi. Kannekirjelmän jäljennöksessä oleva allekirjoitus ei ole omakätinen allekirjoitus vaan jäljennös kyseisestä allekirjoituksesta. Työjärjestyksen 43 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua omakätisen allekirjoituksen vaatimusta on pidettävä olennaisena muotovaatimuksena ja sitä on sovellettava tiukasti siten, että sen noudattamatta jättäminen johtaa kanteen tutkimatta jättämiseen. Komissio jättää unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, voidaanko kanne ottaa tutkittavaksi.

47      Kantajan mukaan kysymys on ”hallinnollisesta käsittelyvirheestä”, jolla ei loukata oikeusvarmuuden periaatetta eikä työjärjestyksen 43 artiklaa. Kantajan avustaja on 19.9.2008 lähettänyt telekopioitse kannekirjelmän, jonka olivat allekirjoittaneet M. van der Woude ja T. Hennen. Telekopion saatekirjeen olivat allekirjoittaneet T. Hennen ja P. Wytinck, jotka olivat M. Van der Wouden yhtiökumppaneita. Samana päivänä T. Hennen oli lähettänyt kannekirjelmän, saatekirjeen sekä telekopion vastaanottotodistuksen sähköpostitse unionin tuomioistuimen kirjaamoon ja M. Van der Woude oli ohjannut tämän sähköpostin edelleen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 20.9.2008. T. Hennen oli lähettänyt 23.9.2008 UPS-yhtiön välityksellä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon seitsemän kannekirjelmän kappaletta, joista yhden esitettiin olevan alkuperäinen ja kuuden yhtäpitäviä kopioita. Tämän lähetyksen saatekirjeen oli allekirjoittanut T. Hennen. Nämä 23.9.2008 lähetetyt seitsemän kappaletta olivat identtisiä telekopioitse ja sähköpostitse lähetetyn tekstin kanssa ja kaikissa allekirjoittajana oli T. Hennen. Siinä kannekirjelmän versiossa, jonka esitettiin olevan alkuperäinen mutta jonka alkuperäistä versiota ei lähetetty ”käsittelyvirheen vuoksi”, ei ole omakätistä allekirjoitusta.

48      Kantaja väittää, että kirjaamoon lähetetyn kannekirjelmän paperiversio on luonteeltaan ”alkuperäinen”. Vaikka allekirjoitus ei ole omakätinen, oikeusvarmuuden periaatetta on tässä tapauksessa noudatettu. Ensinnäkin kaikki kirjaamoon toimitetut kannekirjelmän versiot ovat aineellisesti identtisiä. Toiseksi 23.9.2008 päivätystä saatekirjeestä, jonka T. Hennen on käsin allekirjoittanut, ilmenee selvästi, että kantajan tarkoituksena oli lähettää alkuperäinen. Kirjeen allekirjoitus on identtinen sen allekirjoituksen kanssa, joka on alkuperäisenä kannekirjelmänä esitetyssä asiakirjassa, sekä niiden allekirjoitusten kanssa, jotka on merkitty kaikkiin muihin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon lähetettyihin asiakirjoihin. Kolmanneksi versio, joka on esitetty alkuperäisenä kannekirjelmänä, on identtinen skannatun ja sähköpostitse toimitetun kannekirjelmän kanssa. Neljänneksi, koska T. Hennen on allekirjoittanut kaikki unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon lähetetyt asiakirjat, ei ole mitään epäilystä siitä, että nämä asiakirjat ovat kantajan valtuuttaman asianajajan laatimia. Kantaja päättelee tästä, ettei alkuperäisenä esitetyn kannekirjelmän laatijasta voi olla mitään epäilystä.

49      Työjärjestyksen 43 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jokaisen oikeudenkäyntiasiakirjan alkuperäiskappaleen on oltava asianosaisen asiamiehen tai asianajajan allekirjoittama.

50      Työjärjestyksen 43 artiklan 6 kohdassa määrätään, että jos oikeudenkäyntiasiakirja on ensin toimitettu kirjaamoon telekopiolaitteella tai muun yleisen tuomioistuimen käytettävissä olevan teknisen tiedonsiirtovälineen välityksellä ennen prosessuaalisen määräajan päättymistä, tätä määräaikaa katsotaan noudatetun sillä edellytyksellä, että asiakirjan allekirjoitettu alkuperäiskappale jätetään kirjaamoon viimeistään 10 päivän kuluessa tästä.

51      Käsiteltävässä asiassa kannekirjelmän paperiversio on toimitettu kirjaamoon 10 päivän kuluessa kannekirjelmän toimittamisesta telekopiolaitteen ja sähköpostin välityksellä.

52      Kuten oikeuskäytännössä on todettu, työjärjestyksen 43 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisen omakätistä allekirjoitusta koskevan vaatimuksen tarkoituksena on täten oikeusvarmuuteen pyrkien varmistaa kannekirjelmän autenttisuus ja sulkea pois vaara siitä, että kannekirjelmää ei tosiasiassa ole laatinut sitä varten valtuutettu henkilö. Tätä vaatimusta on näin ollen pidettävä olennaisena muotomääräyksenä, ja sitä on sovellettava tiukasti, joten sen noudattamatta jättäminen johtaa kanteen tutkimatta jättämiseen (asia T‑223/06 P, parlamentti v. Eistrup, tuomio 23.5.2007, Kok., s. II‑1581, 51 kohta).

53      Tyojärjestyksen 43 artiklassa pyritään varmistamaan oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen ja vaaditaan tässä tarkoituksessa, että kannekirjelmä on autenttinen ja asiakkaan asianmukaisesti valtuuttaman asianajajan laatima.

54      Käsiteltävässä asiassa T. Hennen on kantajan asianmukaisesti valtuuttama, kuten kannekirjelmään liitetystä 8.9.2008 päivätystä asiakirjasta ilmenee.

55      Vaikka itse kannekirjelmää, joka on lähetetty 23.9.2008, ei ole varustettu kantajaa edustavan asianajajan alkuperäisellä allekirjoituksella vaan ainoastaan valokopiolla siitä, se on liitetty saatekirjelmään, jossa on saman kantajaa edustavan asianajajan T. Hennenin omakätinen alkuperäinen allekirjoitus, joka vastaa myös telekopiolaitteen välityksellä tapahtuneen lähetyksen saatekirjeessä olevaa allekirjoitusta. Näin ollen on selvää, että saatekirjeen, 23.9.2008 lähetetyn kannekirjelmän paperiversion ja telekopiolaitteella lähetetyn kannekirjelmän version on allekirjoittanut sama asianajaja T. Hennen. Tästä seuraa, ettei alkuperäisenä esitetyn kannekirjelmän laatijan henkilöllisyydestä ole mitään epäilystä. Lisäksi kantajan edustajan allekirjoittaman kirjeen tai lähetysluettelon ja allekirjoittamattoman kirjelmän on katsottava muodostavan yhden asianmukaisesti allekirjoitetun oikeudenkäyntiasiakirjan, kun ne ovat osa yhtä ja samaa postilähetystä, kuten käsiteltävässä asiassa.

56      On siis katsottava, että sähköpostin ja telekopiolaitteen välityksellä toimitetun kannekirjelmän autenttisuus on asianmukaisesti todistettu riittävän ajoissa työjärjestyksen 43 artiklan 5 kohdan mukaisesti ja kanne on näin ollen otettava tutkittavaksi.

II     Asiakysymys

A       Yhteenveto kumoamisperusteista

57      Kantaja esittää kanteensa tueksi pääasiallisesti neljä kanneperustetta, joista tietyt jakautuvat useampiin osiin.

58      Ensimmäinen kanneperuste koskee pääasiallisesti puolustautumisoikeuksien loukkaamista ja asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan rikkomista. Kantajan mukaan riidanalaisessa päätöksessä määrätään seuraamus muunlaisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta kuin väitetiedoksiannossa kuvatusta ja komissio on nojautunut väitetiedoksiannon lähettämisen jälkeen riidanalaisessa päätöksessä uusiin asiakirjoihin. Kantaja ei ole voinut saada tietoonsa komission todellisia väitteitä, mikä on siten loukannut kantajan puolustaumisoikeuksia.

59      Toinen kanneperuste koskee EY 81 artiklan rikkomista. Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa perustuu siihen, että tosiseikat, joista kantajaa moititaan, eivät muodosta EY 81 artiklan rikkomista. Todisteet, joihin riidanalaisessa päätöksessä vedotaan, eivät nimittäin osoita, että kysymys olisi EY 81 artiklassa tarkoitetusta hintojen vahvistamisesta tehdystä sopimuksesta tai yhdenmukaistetusta menettelytavasta. Toisen kanneperusteen toisessa osassa, johon vedotaan toissijaisesti, katsotaan, että tekoja, joista kantajaa moititaan, ei voida luokitella yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi rikkomiseksi.

60      Kolmas kanneperuste, johon vedotaan toissijaisesti, koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan rikkomista ja luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista. Kanneperusteen ensimmäisen osan mukaan vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohtaa on sovellettu virheellisesti. Toinen osa perustuu sakon perusmäärän ja lisämäärän virheelliseen vahvistamiseen.

61      Neljäs kanneperuste koskee yhtäältä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä toisaalta Tunisian tasavallan välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen 36 artiklan rikkomista (EYVL 1998, L 97, s. 2; jäljempänä Euro–Välimeri-sopimus), huolenpitoperiaatteen ja kansainvälisen kohteliaisuuden periaatteen loukkaamista.

62      Unionin yleinen tuomioistuin katsoo tarkoituksenmukaiseksi käsitellä ensiksi toista kanneperustetta.

B       Toinen kanneperuste, joka koskee EY 81 artiklan rikkomista

1.     Ensimmäinen osa, jonka mukaan teot, joista kantajaa moititaan, eivät muodosta EY 81 artiklan rikkomista.

a)     Alustavia huomautuksia

63      Kantaja kiistää EY 81 artiklan rikkomisen ja kartellin olemassaolon sekä tietojenvaihdon kilpailunvastaisen tarkoituksen tai vaikutuksen. Kantaja väittää myös, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan, että kilpailunvastainen tarkoitus riittäisi osoittamaan kilpailunrajoituksen olemassaolon.

64      Riidanalaisessa päätöksessä yksilöidyt todisteet osoittavat korkeintaan, että kysymys oli yhteydenpidosta, jonka aikana osanottajat kävivät läpi eri markkinat, joilla ne toimivat. Kantaja ei sopinut kilpailijoidensa kanssa hinnoista sopimuksen eikä yhdenmukaistetun menettelytavan kautta. Riidanalaisessa päätöksessä huomioon otetut seikat ovat enintään tietojenvaihtoa, jonka kilpailunvastaista tarkoitusta tai vaikutusta ei ole näytetty toteen. Komissio ei ole osoittanut, että asianomaiset yritykset olisivat sopineet alumiinifluoridin hinnan korottamisesta 20 prosentilla tai korotuksen tavoitteiden vahvistamisesta. Milanon kokouksesta laaditusta muistiosta ilmenee ainoastaan tuotantokustannusten nousu, kaikkien tuntema markkinatieto ja osanottajien ”toive” vastaavasta hintojen noususta tuotteensa osalta. Osanottajat olivat kuitenkin epäilleet, hyväksyttäisiinkö tällainen hintojen korottaminen markkinoilla. Kantaja väittää, että keskustelu oli ollut ”hypoteettista” ja ettei yhteisymmärrystä alumiinifluoridin hintojen korottamisesta 20 prosentilla ollut. Kysymys on analyyttisestä asiakirjasta, ei sopimuksesta. O:n Milanon kokouksen aikana tekemät muistiinpanot olivat myös luonteeltaan analyyttisiä mutta niistä ei käy ilmi hinnoista sopiminen. Bolidenin Noralf-osaston edustajan O:n 25.10.2000 päivätyissä Australiaa koskevissa muistiinpanoissa ei viitata sopimukseen tai Milanon kokoukseen. Fluorsidin 8.11.2000 päivätyt muistiinpanot ja Fluorsidin edustajan R:n 9.11.2000 päivätyt muistiinpanot eivät myöskään ole todiste hintoja koskevasta sopimuksesta eikä niissä viitata mitenkään väitettyyn Milanon sopimukseen. Lopuksi kantaja väittää, että ajatus siitä, että neljällä tuottajalla olisi mahdollisuus sopia maailmanlaajuisesta hintojen korottamisesta, on ”taloudellisesti järjetön”. Lopuksi komissio ei ole kantajan mukaan näyttänyt toteen tietojenvaihdon kilpailunvastaista tarkoitusta eikä vaikutusta.

65      Komissio vaatii tämän kanneperusteen hylkäämistä.

66      Aluksi on muistutettava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan yhtäältä osapuolen tai viranomaisen, joka väittää kilpailusääntöjä rikotun, tehtävänä on näyttää oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen kilpailusääntöjen rikkomisen tunnusmerkistön täyttävät tosiseikat, ja toisaalta yrityksen, joka vetoaa puolustautumisperusteeseen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista vastaan, tehtävänä on osoittaa, että edellytykset tällaisen puolustautumisperusteen soveltamiselle täyttyvät, minkä seurauksena kyseisen viranomaisen on tällöin turvauduttava muihin todisteisiin (asia C-185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998, Kok., s. I‑8417, 58 kohta; yhdistetyt asiat C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I‑123, 78 kohta ja asia T-120/04, Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomio 16.11.2006, Kok., s. II‑4441, 50 kohta).

67      EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisen toteennäyttämisestä on muistutettava myös, että komission on esitettävä nimenomaiset ja yhtäpitävät todisteet, joiden perusteella voidaan vakuuttua siitä, että väitetty rikkominen on tapahtunut (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 29/83 ja 30/83, Compagnie royale asturienne des mines ja Rheinzink v. komissio, tuomio 28.3.1984, Kok., s. 1679, 20 kohta). Jos tuomioistuin on epätietoinen, asia on ratkaistava sen yrityksen hyväksi, jolle rikkomisen toteamista koskeva päätös on osoitettu. Erityisesti käsitellessään kumoamiskannetta päätöksestä, jossa määrätään sakko, kyseinen tuomioistuin ei siis saa katsoa, että komissio on näyttänyt kyseisen rikkomisen toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla, jos sillä on tämän seikan osalta vielä epäilyjä (ks. asia T-38/02, Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, Kok., s. II‑4407, 215 kohta).

68      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on myös niin, että kaikkien komission toimittamien todisteiden ei tarvitse välttämättä täyttää näitä edellytyksiä kaikkien rikkomisen osatekijöiden osalta. Riittää, että komission todisteet kokonaisvaltaisesti tarkasteltuina täyttävät nämä edellytykset (ks. yhdistetyt asiat T‑67/00, T‑68/00, T‑71/00 ja T‑78/00, JFE Engineering ym. v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2501, 180 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69      Lisäksi on tavanomaista, että kilpailunvastaisiin sopimuksiin ja menettelytapoihin liittyvät toimenpiteet toteutetaan vaivihkaa, että kokoukset pidetään salassa ja että niihin liittyvien asiakirjojen määrä pidetään mahdollisimman vähäisenä. Tästä seuraa, että vaikka komissio löytää asiakirjoja, jotka osoittavat nimenomaisesti taloudellisten toimijoiden välisen lainvastaisen yhteydenpidon, nämä asiakirjat – esimerkiksi kokousten pöytäkirjat – ovat normaalisti vain hajanaisia ja niitä on vähän, joten usein on välttämätöntä muodostaa kuva tietyistä yksityiskohdista päättelemällä. Näin ollen useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelyn tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta (edellä 66 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 55–57 kohta sekä yhdistetyt asiat C-403/04 P ja C-405/04 P, Sumitomo Metal Industries ja Nippon Steel v. komissio, tuomio 25.1.2007, Kok., s. I‑729, 51 kohta).

b)     Yhteenveto riidanalaisen päätöksen sisällöstä

70      On syytä muistuttaa, että komissio on nojautunut riidanalaisessa päätöksessä pääasiallisesti seuraaviin asiakirjoihin EY 81 artiklan rikkomisen olemassaolon toteamiseksi: Milanon kokouksesta laadittu muistio (riidanalaisen päätöksen 77 ja 81–88 perustelukappale), Bolidenin Noralf-osaston edustaja O:n muistiinpanot kyseisestä kokouksesta (riidanalaisen päätöksen 89 perustelukappale), O:n komissiolle 23. ja 31.8.2006 antama lausuma kyseisestä muistiosta (riidanalaisen päätöksen 90 perustelukappale), O:n 25.10.2000 tekemät muistiinpanot Bolidenin Noralf-osaston ja IQM:n välisestä puhelinkeskustelusta (riidanalaisen päätöksen 94 perustelukappale) sekä Minmetin edustaja C:n 8. ja 9.11.2000 tekemät muistiinpanot (riidanalaisen päätöksen 95 ja 96 perustelukappale). Komissio päätteli näistä asiakirjoista, että Milanossa Italiassa oli järjestetty 12.7.2000 Fluorsidin edustaja R:n, kantajan edustaja G:n ja IQM:n edustaja A:n kokous, johon Bolidenin Noralf-osaston edustaja O osallistui puhelimitse. Muistion Milanossa pidetystä kokouksesta laati Fluorsidin edustaja R. Komission mukaan tämä kokous oli sisällöltään ja tarkoitukseltaan kilpailunvastainen (riidanalaisen päätöksen 115–122 perustelukappale).

71      Edellä mainituissa asiakirjoissa on käytetty seuraavia teknisiä termejä:

–        US$/T tai US$/MT merkitsee, että hinnat on ilmaistu Yhdysvaltojen dollareina (USD) tonnilta tai metriseltä tonnilta

–        INCOTERMS merkitsee ”International Commercial Terms” (kansainvälisen kaupan toimituslausekkeet)

–        C&F Filo (Cost and Freight ja Free in Liner out) merkitsee ”kulut, rahti ja lastaus maksettuina, purkaminen säännöllisen linjaliikenteen ehdoin” 

–        CFR (Cost and Freight) merkitsee ”kulut ja rahti maksettuina”

–        FCA (Free Carrier) merkitsee ”vapaasti rahdinkuljettajalla” 

–        FOB (Free On Board) merkitsee ”vapaasti aluksessa”

–        LME (London Metal Exchange), eli Lontoon metallipörssi, on paikka, jossa noteerataan metallien hintoja. LME:ssä noteerattu kurssi määrittää alumiinin hinnan. Asiakirjoissa, joihin viitataan, tällä lyhenteellä tarkoitetaan alumiinin hintaa

–        AlF₃ on alumiinifluoridin lyhenne. Lisäksi on syytä todeta, että alumiinifluoridin hinta voidaan laskea prosenttiosuutena LME:ssä noteeratusta kurssista. Asianosaisten antamien tietojen mukaan AlF₃:n hinta on yleensä 45–55 prosenttia LME:stä ja yleensä 650–900 USD.

72      Lisäksi on syytä todeta, että asiakirjat, joihin komissio nojautuu riidanalaisessa päätöksessä, on toimittanut joko Boliden tai kartellin muut jäsenet, erityisesti kantaja. Kantaja ei ole kiistänyt kyseisten asiakirjojen aitoutta, luotettavuutta tai todistusvoimaa, eikä mikään seikka asiakirja-aineistossa anna aihetta olettaa, että niiden todistusvoimaa pitäisi kyseenalaistaa. Kantaja ei nimittäin kyseenalaista näiden todisteiden sisältöä sellaisenaan vaan katsoo ainoastaan, että komission niistä kartellin olemassaolon osoittamiseksi tekemät johtopäätökset ovat virheellisiä.

c)     Näyttö rikkomisesta

73      Komissio on riidanalaisessa päätöksessä katsonut, että Milanon kokouksen osanottajat ovat tehneet sopimuksen alumiinifluoridin myyntihinnan korottamisesta 20 prosentilla. He ovat myös vahvistaneet hintojen yleisen tason useissa maanosissa, myös Euroopassa, ja joissakin tapauksissa jakaneet markkinat ja vaihtaneet kaupallisesti arkaluontoisia tietoja. Näin ollen on arvioitava todisteet, joihin komissio on riidanalaisessa päätöksessä nojautunut johtopäätöstensä tueksi.

74      Ensinnäkin Milanon kokouksesta laaditussa muistiossa viitataan vuoden 1999 kesäkuun ja vuoden 2000 kesäkuun välisenä aikana tapahtuneeseen 20 prosentin suuruiseen kokonaiskustannusten nousuun, jonka vuoksi on välttämätöntä korottaa alumiinifluoridin hintoja 20 prosentilla vuonna 2001. Tältä osin täsmennetään sen jälkeen seuraavaa (riidanalaisen päätöksen 81 perustelukappale):

”Koska [alumiinifluoridin] myyntihinta vuonna 2000 on vahvistettu vuoden 1999 ensimmäisen puoliskon lopussa ja meidän kustannuksemme vuoden 2000 puolivälissä ovat 20 prosenttia suuremmat kuin vuonna 1999, meidän hintojemme [alumiinifluoridille] vuonna 2001 olisi oltava 20 prosenttia korkeammat kuin vuonna 2000. Kaikki kolme osapuolta [Fluorsid, kantaja ja IQM] ovat yksimieliset tämän korotuksen järkevyydestä tuottajan kannalta. On kuitenkin mietittävä, salliiko tarjonnan ja kysynnän suhde markkinoilla tällaisen korotuksen” (Milanon kokouksesta laaditun muistion sivu 1).

75      Milanon kokouksesta laaditusta muistiosta ilmenee siten selvästi, että tähän kokoukseen osallistuneet edustajat ja kantajan edustaja heidän joukossaan ovat sopineet alumiinifluoridin myyntihintojensa korotuksesta 20 prosentilla vuonna 2001.

76      Milanon kokouksesta laaditusta muistiosta ilmenee Euroopan markkinoiden osalta lisäksi, että kyseiset edustajat sopivat vuoden 2001 hinnaksi 775 USD FCA eli 800 USD FOB alumiinifluoriditonnilta (riidanalaisen päätöksen 85 perustelukappale):

”Vuodeksi 2001 [ICF] haluaa korottaa hintaa, uusi hinta USD 800/T FCA Mordijk ja USD 775/T FOB Gabes. Tuottajahinta Euroopassa on siten 775/800 USD/T FCA/FOB.” (Milanon kokouksesta laaditun muistion sivu 6).

77      Kaikista näistä asiakirjoista ilmenee, että tämä hinta on vähimmäismyyntihinta, jonka alittavia tarjouksia kartellin osapuolten ei pitänyt tehdä asianomaisilla markkinoilla.

78      Näitä johtopäätöksiä vahvistavat myös Bolidenin Noralf-osaston edustaja O:n muistiinpanot Milanon kokouksesta, johon hän osallistui puhelimitse, sekä hänen komissiolle 23. ja 31.8.2006 antamansa suulliset lausumat (riidanalaisen päätöksen 77, 89 ja 90 perustelukappale). Näistä muistiinpanoista ja lausumista ilmenee nimittäin, että kyseisen kokouksen osanottajat ovat väittäneet tarvitsevansa 20 prosentin hinnankorotusta ja ovat kustannustaulukon laadittuaan todenneet, että hintoja vuodeksi 2001 oli korotettava 20 prosentilla ja ne oli vahvistettava 800 USD:ksi tonnilta eli 50 prosentiksi LME-hinnasta.

79      Lisäksi useat Milanon kokouksen jälkeiset asiakirjat osoittavat, että tapaamiseen osallistuneet ovat noudattaneet tämän sopimuksen ehtoja, jatkaneet asiaan liittyvää kahdenvälistä yhteydenpitoaan ja vaihtaneet kaupallisesti arkaluontoisia tietoja erityisesti toistensa hintapolitiikan valvomiseksi vastavuoroisesti. Bolidenin Noralf-osaston edustaja T:n niin ikään Bolidenin Noralf-osaston edustaja O:lle osoittama viesti, joka koskee T:n ja IQM:n edustaja A:n välillä 25.10.2000 käytyä puhelinkeskustelua, osoittaa, että nämä ovat vaihtaneet tietoja hintatarjouksistaan eräälle asiakkaalle Australiassa. Nämä hintatarjoukset noudattivat Milanon kokouksessa sovittua vähimmäishintaa 800 USD tonnilta. Siitä nimittäin ilmenee, että IQM tarjosi kyseiselle asiakkaalle ”850 – 875 – 900 USD” USD:n hintatasoa ja Bolidenin Noralf-osasto on puolestaan todennut, että se oli tarjonnut noin 800 USD:n hintaa tonnilta muttei ollut vielä tehnyt sopimusta tämän australialaisen asiakkaan kanssa (riidanalaisen päätöksen 94 perustelukappale).

80      Minmetin edustaja C:n muistiinpanosta, joka koskee hänen 8.11.2000 käymäänsä puhelinkeskustelua kantajan edustaja G:n kanssa, ilmenee lisäksi, että viimeksi mainittu oli moittinut Minmetin tarjoamia ”varsin alhaisia” hintoja – ”725 USD tonnilta FOB / 745 USD tonnilta CFR” – erään Egyptissä järjestetyn tarjouskilpailun yhteydessä ja ihmetellyt, millä tavoin Minmet aikoi päästä Venezuelassa noudatettuun hintaan 875 USD tonnilta, kun venezuelalaisilla oli mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuun Egyptissä. Tämän saman muistiinpanon mukaan Minmetin edustaja C vastasi, että tilannetta oli vaikea valvoa luottamuksen puutteen vuoksi, ja G vahvisti, että brasilialaiselle alumiinintuottaja-asiakkaalle Albrasille tarjotut hinnat ylittivät 800 USD tonnilta. Tästä muistiinpanosta ilmenee myös, että kantaja oli Milanon kokouksen jälkeen yhteydessä toiseen kokouksen osanottajaan Minmetiin siellä tehdyn sopimuksen suhteen tarkistaakseen Minmetin pyytämät hinnat ja ilmoittaakseen omat Albrasille tarjoamansa hinnat (ks. myös riidanalaisen päätöksen 95 perustelukappale).

81      Minmetin edustaja C:n laatimasta 9.11.2000 päivätystä toisesta muistiosta, joka on lähetetty Fluorsidille ja joka koskee tapaamista kantajan edustajien G:n ja T:n kanssa, ilmenee lisäksi, että kantaja on ilmoittanut pyytäneensä Albras-nimiseltä asiakkaalta 3000 metriseltä tonnilta ja 1000 metrisen tonnin optiolta hintaa 845 USD CFR ja ”740 USD ʻFOB + 65 freightʼ ” ja Derivados del Fluor on pyytänyt Albrasilta hintaa 803 USD tonnilta CFR. Minmet kertoo tässä muistiossa, että kantaja väittää pyytäneensä hintaa 845 USD FOB tonnilta Egyptalum-nimiseltä asiakkaalta ja hylänneensä tämän pyynnön laskea hintaa 750 USD:iin tonnilta. Tämän muistion mukaan kantaja oli moittinut Minmetin pyytämää varsin alhaista hintaa. Muistiossa viitataan myös tietojenvaihtoon, joka koskee IQM:n kaupallista käyttäytymistä Australiassa, Pohjois-Amerikassa ja Brasiliassa sekä Venezuelan markkinoita. Viimeksi mainittujen markkinoiden osalta siinä mainitaan, että kantaja on vahvistanut, ettei se halunnut tarjota enempää kuin 6 000 metristä tonnia, kun taas Minmet on vaatinut, että hintojen on oltava yli 800 USD tonnilta CFR (ks. myös riidanalaisen päätöksen 96 perustelukappale).

82      Näin ollen 25.10. sekä 8. ja 9.11.2000 tapahtuneeseen yhteydenpitoon liittyvistä asiakirjoista ilmenee, että asianomaiset yritykset ovat toteuttaneet keskinäistä hintatasojen valvontaa. Kuten komissio on asianmukaisesti todennut riidanalaisessa päätöksessä, hinnat ovat myös olleet Milanon kokouksessa käytyjen neuvottelujen tulosten mukaisia. Tältä osin on todettava myös, että 25.10. sekä 8. ja 9.11.2000 päivätyt asiakirjat osoittavat Milanon kokouksen osanottajien jatkaneen yhteydenpitoa sen jälkeen erityisesti Fluorsidin, Minmetin ja kantajan kesken, joita tuossa kokouksessa tehty sopimus hinnoista selvästikin sitoi, koska ne ovat viitanneet kyseisen sopimuksen keskeisiin osiin.

83      Tämä sopimus hinnoista koski yhtäältä Euroopan markkinoita. Tältä osin Milanon kokouksesta laaditussa muistiossa mainitaan vuonna 2000 toteutuneet alumiinifluoridin tuotanto- ja myyntimäärät muun muassa Norjan, Ruotsin, Espanjan ja Italian osalta (Milanon kokouksesta laaditun muistion sivu 2) sekä vuoden 2001 myyntiennusteet Romanian, Italian, Norjan, Saksan ja Alankomaiden osalta (Milanon kokouksesta laaditun muistion sivut 2 ja 3). Lisäksi Milanon kokouksesta laaditussa muistiossa mainitaan tietojenvaihto, joka koskee kartelliin osallistujien myyntejä Euroopassa, muun muassa Italiassa, Romaniassa, Espanjassa, Skandinaviassa, Saksassa, Benelux-maissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Tältä osin kantaja ilmoitti haluavansa nostaa hintaa vuodeksi 2001 siten, että uusi hinta olisi 800 USD tonnilta ”FCA Mordijk” ja 775 USD tonnilta ”FOB Gabes”, minkä seurauksena tuottajahinta Euroopassa olisi 775/800 USD tonnilta ”FCA/FOB” (Milanon kokouksesta laaditun muistion sivu 6; ks. myös riidanalaisen päätöksen 85 perustelukappale ja 76 kohta edellä).

84      Toisaalta komissio on osoittanut, että tätä sopimusta sovellettiin myös muihin maanosiin. Milanon kokouksesta laaditun muistion mukaan tavoitehinta Australiassa vuodeksi 2001 oli siten 800 USD tonnilta ”FOB Europe” eli ”50 % LME FOB”, kun taas hinta Euroopassa saattoi olla korkeampi kuin hinta Kiinassa ja sen oli oltava 875 USD tonnilta. Etelä-Amerikan osalta muistioon sisältyy hintoja vuonna 2000 ja vähimmäishintoja vuodeksi 2001. Venezuelan osalta mainitaan vuodeksi 2001 hintana 850 USD metriseltä tonnilta ”C&F Filo” ja ehdottomana vähimmäishintana 890 USD metriseltä tonnilta. Brasilian osalta kaikki tuottajat ovat yksimieliset siitä, että hinnan on oltava noin ”50 % LME FOB” ja 875 USD tonnilta ”CFR”. Pohjois-Amerikan osalta Alcoan hinta vuodeksi 2000 on 775 USD metriseltä tonnilta ”ex Point Comfort” ja vuodeksi 2001 800/825 USD metriseltä tonnilta ”ex Point Comfort”. Toimittajien, jotka eivät toimita Alcoalle, pitäisi saada hinta 825 USD tonnilta ”ex warehouse” -hintana ja 850 USD tonnilta toimitettuna. Milanon kokouksen osanottajat ilmaisivat kiinnostuksensa toimittaa tiettyihin maanosiin. Intian osalta Milanon kokouksesta laaditussa muistiossa mainitaan, että on kiinnostusta myydä 3 000 tonnia mutta että hinnan olisi oltava 900 USD metriseltä tonnilta toimitettuna. Turkin osalta mainitaan hinta 800 USD tonnilta ”FOB” (Milanon kokouksesta laaditun muistion sivut 6 ja 7; ks. myös riidanalaisen päätöksen 86 ja 87 perustelukappale).

85      Bolidenin Noralf-osaston edustaja O on komissiolle 23. ja. 31.8.2006 antamissaan suullisissa lausumissa kertonut lisäksi, että Milanon kokouksen osanottajat ovat sopineet asiakkaiden jakamisesta sekä hintatasosta, joka olisi pyrittävä säilyttämään Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella. Milanon kokouksen tarkoituksena oli myös aikaansaada uusi yhteinen selitys siitä, millä tavoin uudet yhteiset hintatasot olisi otettava käyttöön. Milanon kokouksen osanottajat jakoivat keskenään eri asiakkaille tarjottavat määrät. Oli olemassa implisiittinen sopimus siitä, että asiakkaiden jakamista ja kullekin asiakkaalle tehtäviä tavarantoimituksia noudatetaan (ks. riidanalaisen päätöksen 90 perustelukappale).

86      Samoin 25.10.2000 puhelimitse annetun ilmoituksen mukaan IQM:n edustaja A halusi ”jatkaa yhteydenpitoa” Bolidenin Noralf-osaston edustajan T:n kanssa ja ilmoitti olevansa samaa mieltä Australian osalta siitä, että Bolidenin Noralf-osasto toimittaa 3 000 tonnia, ja ilmoitti, että IQM oli toimittanut 7 000 tonnia vuonna 1999 ja että se halusi säilyttää tämän tason. Lisäksi tästä ilmoituksesta ilmenee, että T muistutti tässä yhteydessä 800 USD:n hinnasta, joka vastasi Australian osalta Milanon kokouksessa hyväksyttyä hintaa. Tämä ilmoitus on siten todisteena Bolidenin Noralf-osaston ja IQM:n välisestä Milanon kokouksen jälkeisestä yhteydenpidosta, joka koski Australiaan toimitetun tai tarjotun alumiinifluoridin hintaa ja määriä, ja sen sisältö noudattaa Milanon kokouksessa sovittua (ks. myös riidanalaisen päätöksen 94 perustelukappale).

87      Milanon kokouksesta laaditusta muistiosta ilmenee lopuksi myös, että Milanon kokouksen osanottajat eli Fluorsid, kantaja ja IQM ovat sen jälkeen vaihtaneet tietoja tuotannosta ja myyntimääristä vuonna 2000 sekä ennusteista vuodeksi 2001 maailman eri maiden osalta siten, että tähän on sisältynyt tiedot tarkoista määristä ja tiedot on esitetty tuottaja- ja asiakaskohtaisesti. ”Yksittäisistä markkinoista” muistiossa mainitaan seuraavaa (riidanalaisen päätöksen 84 perustelukappale):

”Olemme tarkastelleet kaikkia markkinoita erikseen vahvistaaksemme yleisen hintatason ja joissakin tapauksissa markkinoiden jaon. Olemme kuitenkin kaikki samaa mieltä siitä, että on saavutettava mahdollisimman korkea hintataso siitä riippumatta, kuka saa myynnin itselleen. Meidän on sen vuoksi hillittävä kaikkia merkittäviä hinnanalennuksia” (Milanon kokouksesta laaditun muistion sivu 5).

88      Tästä seuraa, että Milanon kokouksen osanottajat ovat vaihtaneet kaupallisesti arkaluontoisia tietoja, kuten tietoja tuotannostaan, toteutuneista tai tavoitelluista myyntimääristään ja asiakkaistaan sekä Euroopassa että muualla maailmassa, hintojensa määräytymisestä sekä markkinoiden jakautumisesta niiden kesken sopiakseen näistä kilpailua koskevista parametreistä.

89      Kaikista näistä todisteista, joiden sisältöä kantaja ei kiistä sellaisinaan, seuraa siten, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut Milanon kokouksessa, johon kantaja on osallistunut, tehdyn EY 81 artiklassa ja ETA-sopimuksen 53 artiklassa tarkoitetun hintojen vahvistamista koskevan sopimuksen olemassaolon.

90      Tästä seuraa, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä osoittanut Milanon kokouksen kilpailunvastaisen tarkoituksen ja EY 81 artiklan 1 kohdan vastaisen sopimuksen olemassaolon eikä asiassa ole tarpeen osoittaa, että tällä sopimuksella olisi ollut vaikutuksia (asia C‑49/92 P, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4125, 123 kohta ja edellä 68 kohdassa mainittu asia JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 181 kohta). Tältä osin on syytä muistuttaa, että sopimuksen kilpailunvastainen tarkoitus ja vaikutus eivät ole kumulatiivisia vaan vaihtoehtoisia edellytyksiä sen arvioimiseksi, kuuluuko tällainen sopimus EY 81 artiklan 1 kohdassa määrätyn kiellon piiriin. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tämän edellytyksen vaihtoehtoisuus, joka osoitetaan konjunktiolla ”tai”, johtaa siihen, että ensiksi on tarkasteltava sopimuksen tarkoitusta ottaen huomioon se taloudellinen asiayhteys, jossa sitä on sovellettava. Sopimuksen vaikutuksia ei ole tarpeen tarkastella, jos sopimuksen tarkoituksen osoitetaan olleen kilpailunvastainen (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑501/06 P, C‑513/06 P, C‑515/06 P ja C‑519/06 P, GlaxoSmithKline ym. v. komissio, tuomio 6.10.2009, Kok., s. I‑9291, 55 kohta ja yhdistetyt asiat C‑403/08 ja C‑429/08, Football Association Premier League ym., tuomio 4.10.2011, Kok., s. I‑9083, 135 kohta).

91      Näin ollen ei ole tarpeen tarkastella, täyttyvätkö oikeuskäytännön mukaiset yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit (ks. edellä 90 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 111–114, 131 ja 132 kohta sekä asia T‑9/99, HFB ym. v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II‑1487, 187 ja 190 kohta) myös tässä tapauksessa. Kun nimittäin EY 81 artiklassa määrätyn kiellon soveltamisen edellytyksenä oleva ”sopimuksen” kriteeri täyttyy tässä tapauksessa, on kyseessä vain saman kartellin vaihtoehtoinen oikeudellinen luonnehdinta, jolla ei ole merkitystä arvioitaessa asiaa muilta osin.

92      Kaikesta edellä esitetystä seuraa siten, että EY 81 artiklan rikkomista koskeva väite on hylättävä perusteettomana.

2.     Kanneperusteen toinen osa, joka on esitetty toissijaisesti ja jonka mukaan tekoja, joista kantajaa moititaan, ei voida luokitella yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi rikkomiseksi

a)     Alustavia huomautuksia

93      Kantaja kyseenalaistaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin komissio on luokitellut rikkomisen yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi rikkomiseksi. Väitetiedoksiannossa ei yhdistetty mitenkään keskenään kartelliin osallistujien välillä tapahtuneita useita yhteydenpitoja. Komissiolla ei näytä myöskään olevan todisteita kartellista enää Milanon kokouksen jälkeen. Sillä perusteella, että Bolidenin Noralf-osaston ja IQM:n välillä yhtäältä sekä Fluorsidin ja kantajan välillä toisaalta oli kahdenvälistä yhteydenpitoa, ei voida todeta, että kaikki Milanon kokouksen osanottajat pitivät yhteyttä toisiinsa. Lopuksi vuoden 2000 lokakuussa ja marraskuussa tapahtuneeseen yhteydenpitoon liittyvissä asiakirjoissa ei viitata Milanon kokoukseen.

94      Komissio kiistää kantajan väitteet ja vaatii toisen kanneperusteen hylkäämistä.

b)     Yhtenä kokonaisuutena pidettävä rikkominen

95      Aivan aluksi on palautettava mieliin yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen käsite.

96      On katsottu, että olisi keinotekoista jakaa jatkuva käyttäytyminen, jolla oli yksi ainoa päämäärä, pitämällä sitä useina erillisinä kilpailusääntöjen rikkomisina, kun kyseessä oli sitä vastoin sekä sopimuksina että yhdenmukaistettuina menettelytapoina asteittain ilmennyt yhtenä kokonaisuutena pidettävä kilpailusääntöjen rikkominen (edellä 90 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 81 kohta ja asia T‑211/08, Putters International v. komissio, tuomio 16.6.2011, Kok., s. II‑3729, 31 kohta).

97      Näissä olosuhteissa yritys, joka on osallistunut tällaiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen sille ominaisella käyttäytymisellään, joka kuuluu EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun sellaisen sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan, jolla on kilpailua rajoittava tarkoitus tai vaikutus, käsitteeseen ja jonka tarkoituksena on myötävaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisen toteutumiseen kokonaisuudessaan, on vastuussa myös muiden yritysten käyttäytymisestä saman rikkomisen osalta koko siltä ajalta, jolloin se osallistui kyseiseen rikkomiseen (edellä 90 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 83 kohta ja edellä 96 kohdassa mainittu asia Putters International v. komissio, tuomion 32 kohta).

98      Tästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että voidakseen todistaa yrityksen osallistuneen tällaiseen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen komission velvollisuutena on näyttää toteen, että yritys aikoi omalla toiminnallaan myötävaikuttaa kaikkien osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen ja että yritys tiesi muiden samaan päämäärään pyrkivien yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta konkreettisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin (edellä 90 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 87 kohta ja edellä 96 kohdassa mainittu asia Putters International v. komissio, tuomion 33 kohta).

99      Kartellien voidaan katsoa olevan yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailunvastaisen sopimuksen osatekijöitä ainoastaan, jos niiden näytetään olevan osa kokonaissuunnitelmaa, jolla pyritään yhteiseen tavoitteeseen. Ainoastaan silloin, jos yritys näihin kartelleihin osallistuessaan on tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää, että näin tehdessään se tulee mukaan yhtenä kokonaisuutena pidettävään sopimukseen, sen osallistuminen kyseisiin kartelleihin voi olla ilmaus liittymisestä tähän sopimukseen (ks. edellä 96 kohdassa mainittu asia Putters International v. komissio, tuomion 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

100    Edellä 96–99 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan kolmen edellytyksen on täytyttävä, jotta yrityksen voidaan katsoa osallistuneen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen, eli on oltava olemassa kokonaissuunnitelma, jolla pyritään yhteiseen tavoitteeseen, yrityksen on tarkoituksellisesti myötävaikutettava tähän suunnitelmaan ja sen on täytynyt tietää muiden osallistujien kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta (edellä 96 kohdassa mainittu asia Putters International v. komissio, tuomion 35 kohta).

101    Yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen käsite koskee tilannetta, jossa useat yritykset ovat osallistuneet rikkomiseen, joka muodostuu jatketusta toiminnasta, jolla on yksi taloudellinen tavoite eli kilpailun vääristäminen, tai itsenäisistä rikkomisista, joita yhdistävät sama tarkoitus (kaikilla osatekijöillä sama tarkoitus) ja samat subjektit (samat yritykset, jotka ovat tietoisia yhteiseen tarkoitukseen osallistumisesta) (asia T-385/06, Aalberts Industries ym. v. komissio, tuomio 24.3.2011, Kok., s. II-1223, 86 kohta; asia T-446/05, Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomio 28.4.2010, Kok., s. II-1255, 89 kohta ja asia T-53/03, BPB v. komissio, tuomio 8.7.2008, Kok., s. II-1333, 257 kohta). Tämän tulkinnan oikeellisuutta ei voida kiistää sillä perusteella, että yksi tai useampi osatekijä kyseisestä useiden toimenpiteiden sarjasta tai jatkuvasta toiminnasta voisi sellaisenaankin merkitä EY 81 artiklan rikkomista (edellä mainittu asia Aalberts Industries ym. v. komissio, tuomion 86 kohta ja edellä mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 252 kohta).

102    Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen käsite voi liittyä sellaisen kilpailunvastaisen käyttäytymisen, joka muodostuu sopimuksista, yhdenmukaistetuista menettelytavoista ja yritysten yhteenliittymien päätöksistä, oikeudelliseen luokitteluun (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑305/94–T‑307/94, T‑313/94–T‑316/94, T‑318/94, T‑325/94, T‑328/94, T‑329/94 ja T‑335/94, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 20.4.1999, Kok., s. II‑931, 696–698 kohta; edellä 91 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 186 kohta; yhdistetyt asiat T‑101/05 ja T‑111/05, BASF ja UCB v. komissio, tuomio 12.12.2007, Kok., s. II‑4949, 159 kohta ja edellä 101 kohdassa mainittu asia Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomion 91 kohta)

103    Kun toimenpiteet kuuluvat ”kokonaissuunnitelmaan”, koska niiden yhteisenä tavoitteena on kilpailun vääristäminen yhteismarkkinoiden sisällä, komissiolla on oikeus kohdistaa vastuu näistä toimenpiteistä sen mukaan, miten yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuutena arvioiden (edellä 66 kohdassa mainittu asia Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 258 kohta ja asia C‑113/04 P, Technische Unie v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I‑8831, 178 kohta; edellä 101 kohdassa mainittu asia Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomion 90 kohta ja edellä 101 kohdassa mainittu asia Aalberts Industries ym. v. komissio, tuomion 87 kohta). Rikkomisen eri ilmenemismuotoja on arvioitava kokonaiskontekstissa, joka selittää niiden perusolemuksen. Tältä osin todistusharkinnan yhteydessä eri tosiseikkojen todistusarvoa lisäävät tai vahvistavat muut olemassa olevat tosiseikat, jotka yhdessä antavat loogisen ja täydellisen kuvan yhtenä kokonaisuutena pidettävästä rikkomisesta (asia T‑54/03, Lafarge v. komissio, tuomio 8.7.2008, 271 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

104    On myös täsmennettävä, että saman tavoitteen käsitettä ei voida määrittää yleisellä viittauksella kilpailun vääristymiseen kyseisillä rikkomisen kohteena olevilla markkinoilla, koska kilpailun rajoittaminen muodostaa tavoitteena tai vaikutuksena olennaisen tekijän kaikessa käyttäytymisessä, joka kuuluu EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Saman tavoitteen tällainen määritelmä uhkaa evätä yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen käsitteeltä osan sen merkitystä, koska sen seurauksena on se, että useat käyttäytymiset, jotka koskevat talouden alaa ja jotka on kielletty EY 81 artiklan 1 kohdassa, pitäisi systemaattisesti luokitella yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen osatekijöiksi. Kun näin ollen luokitellaan eri toimia yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi rikkomiseksi, on selvitettävä, täydentävätkö ne toisiaan siinä mielessä, että kunkin niistä tarkoituksena on vastata yhteen tai useampaan normaalin kilpailun seuraukseen, ja myötävaikuttavatko ne vuorovaikutteisesti kaikkien toimijoiden haluamien kilpailunvastaisten vaikutusten toteuttamiseen kattavassa suunnitelmassa, jolla on yksi tavoite. Tässä on otettava huomioon kaikki seikat, joilla voidaan osoittaa tällainen yhteys tai asettaa se kyseenalaiseksi, esimerkiksi soveltamisajanjakso, sisältö (käytetyt menetelmät mukaan lukien) ja vastaavasti asianomaisten eri toimien tavoite (ks. vastaavasti edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat BASF ja UCB v. komissio, tuomion 179–181 kohta; edellä 101 kohdassa mainittu asia Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomion 92 kohta ja edellä 101 kohdassa mainittu asia Aalberts Industries ym. v. komissio, tuomion 88 kohta).

105    Käsiteltävässä asiassa komissio on riidanalaisessa päätöksessä katsonut, että Milanon kokous, Bolidenin Noralf-osaston ja IQM:n välinen 25.10.2000 puhelinsoitto ja vuoden 2000 marraskuussa tapahtuneet yhteydenpidot muodostavat yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen, jota ohjaa osanottajien, joihin myös kantaja kuuluu, yhteinen tahto käyttäytyä alumiinifluoridin markkinoilla tietyllä tavalla. Riidanalaisen päätöksen mukaan kyseisen kokouksen osanottajat sopivat markkinakäyttäytymisensä mukauttamisesta sopimuksella ”ja/tai” yhdenmukaistetulla menettelytavalla ja siten vastaavan itsemääräämisoikeutensa rajoittamisesta kaupallisen strategian osalta. Nämä käyttäytymiset kuuluvat kokonaissuunnitelmaan, jolla on yksi ja yhteinen kilpailunvastainen tavoite eli alumiinifluoridin hintojen normaalin kehityksen vääristäminen (riidanalaisen päätöksen 125–128 perustelukappale).

106    Kuten komissio on osoittanut, todisteista, joihin riidanalainen päätös perustuu ja joita on analysoitu edellä 73–89 kohdassa, ilmenee, että Milanon kokouksen osanottajat, joihin myös kantaja kuuluu, ovat vaihtaneet tietoja laskutetuista tai laskutettavista hinnoista ja sopineet hinnankorotuksista. Ne ovat myös vaihtaneet arkaluontoisia kaupallisia tietoja myyntiennusteista ja käyttäytymisestään eri maantieteellisillä alueilla ja seuranneet toistensa toimia, tarjouksia ja hintoja markkinoilla Milanon kokouksen jälkeen. Osallistujayritysten kaikella käyttäytymisellä oli yksi ja sama tavoite eli alumiinifluoridin hinnan korottaminen ja kartelliin osallistujien markkinakäyttäytymisen vastaava koordinointi. Asiakirjoista, jotka todistavat niiden välillä Milanon kokouksen jälkeen tapahtuneet yhteydenpidot, ilmenee, että kokouksen osanottajat pitivät edelleen yhteyttä, jatkoivat kaupallisten tietojen vaihtoa Milanon kokouksen tavoitteesta, eri asiakkaille eri maanosissa tarjotuista hinnoista ja valvoivat, että ne vastasivat Milanon kokouksessa sovittua. Tältä osin se seikka, että vuoden 2000 loka- ja marraskuussa tapahtuneisiin yhteydenpitoihin liittyvissä asiakirjoissa ei viitata Milanon kokoukseen, ei ole ratkaiseva eikä nimenomainen viittaus Milanon kokoukseen ole tarpeen. Kuten näistä asiakirjoista selvästi ilmenee, niissä mainitut hinnat ovat nimittäin täysin yhtäpitäviä Milanon kokouksessa sovittujen hintojen kanssa. Näin ollen komission oli pääteltävä, että kysymyksessä oli kartellin jäsenten alun perin sovitun alumiinifluoridin hintaa koskevan markkinakäyttäytymisen seuranta.

107    Se seikka, että eri yhteydenpidot, niin Milanon kokous kuin sen jälkeiset yhteydenpidot, ovat tapahtuneet verrattain lyhyenä ajanjaksona, ei vaikuta komission päätelmään yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen olemassaolosta. Teoilta tai tapaamisilta ei edellytetä vähimmäiskestoa tai vähimmäismäärää, jotta ne muodostaisivat yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen, mutta lisääntynyt kesto ja tiheys ovat omiaan vahvistamaan toteamusta tällaisen rikkomisen olemassaolosta. On ratkaisevaa, että eri osatekijät kuuluvat kokonaissuunnitelmaan, minkä komissio on näyttänyt toteen riidanalaisessa päätöksessä. Kysymys oli käyttäytymisistä, joilla oli sama tarkoitus eli sopimus alumiinifluoridin hinnasta, ja siitä, että kartelliin osallistujat noudattavat tätä sopimusta.

108    Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että komissio on perustellusti päätellyt, että käsiteltävässä asiassa on kysymys yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta rikkomisesta.

109    Toinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.

C       Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista ja asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan rikkomista

1.     Alustavia huomautuksia

110    Kantaja katsoo, että komissio ei ole noudattanut asetuksen N:o 1/2003 27 artiklaa eikä puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevaa perustavanlaatuista periaatetta tehdessään riidanalaisen päätöksen. Riidanalaisessa päätöksessä määrätään seuraamus muista kuin kantajaa vastaan väitetiedoksiannossa esitetyistä tosiseikoista ja olosuhteista. Nämä eroavuudet merkitsevät sitä, että kantajan oikeutta tuoda esille tehokkaasti näkökantansa hallinnollisen menettelyn aikana on loukattu. Kantajan mukaan toimijoiden ja rikkomisen keston osalta on huomattavia eroja. Riidanalaisessa päätöksessä todetun kartellin maantieteellinen ulottuvuus on merkittävästi laajempi kuin väitetiedoksiannossa kuvattujen kilpailua rajoittavien menettelytapojen soveltamisala. Riidanalaisessa päätöksessä kuvatun rikkomisen systematiikka, rakenne ja tavoite eivät vastaa väitetiedoksiannossa olevaa rikkomisen kuvausta. Tämän mukaan kantaja on osallistunut monitahoiseen pitkäkestoiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, jossa oli kahdenvälisiä tapaamisia sisältävä valmisteluvaihe ja Kreikassa 29.7.1999 tehdyn sopimuksen jälkeinen lopullinen vaihe, jonka aikana sovittiin hinnoista vuodeksi 2000. Milanon kokous yhdessä Kreikan kokouksen kanssa muodosti kartellin kulminaatiopisteen ja mahdollisti asianomaisille yrityksille hintojen vahvistamisen vuodeksi 2001. Komissio ei ollut löytänyt näyttöä yhdestäkään muusta kartellin kokouksesta Milanon kokousta seuranneina vuosina. Myöhempi yhteydenpito rajoittui kahdenväliseen tietojenvaihtoon. Riidanalaisessa päätöksessä ei sitä vastoin otettu huomioon valmisteluvaihetta eikä Kreikan kokousta, siinä kuvattiin Milanon kokouksen merkitsevän muunlaisen rikkomisen alkua useiden aikaisempien tapahtumien jälkeen ja todettiin, että osanottajat olivat voineet Milanon kokouksen jälkeisen yhteydenpidon avulla valvoa väitetyn sopimuksensa täytäntöönpanoa. Sitä paitsi komissio nojautuu riidanalaisessa päätöksessä asiakirjoihin, joita ei mainittu väitetiedoksiannossa. Kantaja päättelee, että väitetiedoksiannossa tarkoitetun rikkomisen ja sen rikkomisen, josta riidanalaisessa päätöksessä on määrätty seuraamus, väliset eroavuudet ovat sellaiset, että kantaja on voinut saada selville komission todelliset väitteet vasta lukiessaan riidanalaisen päätöksen. Hallinnollisen menettelyn aikana kantajalla ei ollut tilaisuutta ilmaista kantaansa Milanon kokouksen keskeisestä merkityksestä eikä myöhemmin tapahtuneista yhteydenpidoista, joiden oletettiin olevan tämän kokouksen päätösten täytäntöönpanoa. Väitetiedoksianto aiheuttaa kantajalle hämmennystä myös kartellin maantieteellisen ulottuvuuden osalta. Kantaja ei ole voinut ilmaista kantaansa uusista seikoista, jotka ovat saaneet komission luonnehtimaan muunlaisen rikkomisen yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi rikkomiseksi nojautuen yhteydenpitoihin, joista kantajalla ei ole ollut mahdollisuutta esittää näkemystään. Komissio on näin ollen loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia. Puolustautumisoikeuksien loukkaaminen on sitäkin vakavampi, kun menettelyn lopputulos olisi aivan ilmeisesti ollut erilainen, jos asianosaisilla olisi ollut mahdollisuus tuoda esille argumenttinsa.

111    Komissio kiistää kantajan väitteet. Tältä osin komissio muistuttaa periaatteista, jotka koskevat väitetiedoksiantoa puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen yhteydessä. Väitetiedoksiannon on sisällettävä erityisesti riittävän selkeä selvitys väitteistä, jotta niillä, joita asia koskee, on mahdollisuus saada tieto siitä, millaiseen menettelyyn komissio katsoo niiden syyllistyneen. Lopullisen päätöksen ei kuitenkaan tarvitse olla tarkka kopio väitetiedoksiannosta, kun otetaan huomioon, että komission on kyettävä ottamaan päätöksessä huomioon asianomaisten yritysten vastaukset.

112    Rikkomisen keston ja siihen osallistuneiden toimijoiden osalta komissio väittää, että sen on voitava muuttaa arviointiaan rikkomisen kestosta ja siihen osallistujista erityisesti silloin, kun se supistaa yrityksiä vastaan esittämiensä väitteiden ulottuvuutta. Komissio on ottanut riidanalaisessa päätöksessä huomioon 12.7. ja 31.12.2000 välisen ajanjakson 30.6.1997 ja 31.12.2001 välisen ajanjakson sijasta. Kantajan puolustautumisoikeuksia ei ole loukattu näiden erojen vuoksi. Kartellin maantieteellisen vaikutusalan osalta komissio muistuttaa kartellin maailmanlaajuisesta ulottuvuudesta, joka on jo osoitettu väitetiedoksiannossa ja joka ilmenee selvästi Milanon kokouksesta laaditusta muistiosta. Kantaja oli tietoinen kartellin maailmanlaajuisesta ulottuvuudesta ja sillä oli mahdollisuus ilmaista näkemyksensä siitä hallinnollisen menettelyn aikana. Komissio torjuu kantajan argumentit, jotka koskevat kartellin systematiikkaa ja rakennetta. Rikkomisen luonteen osalta komissio huomauttaa, että sekä väitetiedoksiannossa että riidanalaisessa päätöksessä katsotaan, että kuvatut kilpailunvastaiset toimet täyttävät EY 81 artiklassa tarkoitettujen sopimusten ”ja/tai” yhdenmukaistettujen menettelytapojen tunnusmerkit ja että kyseinen menettely muodostaa yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen. Lisäksi rikkomisen tueksi huomioonotetut seikat olivat kantajan tiedossa ja tällä oli tilaisuus ilmoittaa näkemyksensä hallinnollisen menettelyn aikana. Toisin kuin kantaja väittää, riidanalaisessa päätöksessä ei jätetä ottamatta huomioon valmisteluvaihetta ja Kreikan kokousta eikä Milanon kokous ole alku rikkomiselle, joka on alkanut ei mistään (”ab nihilo”). Todisteet Milanon kokousta edeltävältä ajanjaksolta eivät kuitenkaan olleet riittävät. Kantajalla oli lisäksi tilaisuus ilmaista näkemyksensä Milanon kokouksen keskeisestä merkityksestä sekä Milanon kokouksen jälkeen tapahtuneista kahdenvälisistä yhteydenpidoista.

113    Minmetin ja kantajan välillä 8. ja 9.11.2000 tapahtunutta yhteydenpitoa koskevien asiakirjojen osalta komissio esittää, että nämä asiakirjat sisältyivät kantajalle yhdessä väitetiedoksiannon kanssa lähetettyyn asiakirja-aineistoon ja että komissio käytti niitä riidanalaisessa päätöksessä vastauksena kantajan argumentteihin, joissa kiellettiin sopimuksen olemassaolo. Lisäksi komissio on ilmoittanut väitetiedoksiannossa, että Milanon kokouksen jälkeen sopimuksessa mukana olleet yritykset jatkoivat markkinatietojen vaihtoa kahdenvälisen yhteydenpidon kautta. Joka tapauksessa komissio katsoo, että Milanon kokoukseen liittyvät todisteet osoittavat oikeudellisesti riittävällä tavalla kantajan osallistuneen väitetiedoksiannossa ja riidanalaisessa päätöksessä kuvattuun rikkomiseen ja ettei kantaja ole osoittanut ottaneensa etäisyyttä kyseisessä kokouksessa tehtyyn sopimukseen.

114    Kantaja katsoo, että ensimmäinen kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista on näin ollen hylättävä perusteettomana.

2.     Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

a)     Yleistä

115    On muistutettava, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen kilpailupolitiikan alaan liittyvien hallinnollisten menettelyjen toimittamisessa on unionin oikeuden yleinen oikeusperiaate, jonka noudattamista unionin tuomioistuimet valvovat (ks. asia C-534/07 P, Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I‑7415, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

116    Kuten vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, puolustautumisoikeuksien noudattaminen edellyttää sitä, että asianomainen yritys saa hallinnollisen menettelyn kuluessa ilmaista asianmukaisesti näkemyksensä esiin tuotujen tosiseikkojen ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksestä sekä niistä asiakirjoista, joita komissio on käyttänyt perussopimuksen rikkomista koskevan väitteensä tukena (ks. yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 10 kohta; asia C-310/93 P, BPB Industries ja British Gypsum v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok., s. I‑865, 21 kohta ja asia C‑511/06 P, Archer Daniels Midland v. komissio, tuomio 9.7.2009, Kok., s. I‑5843, 88 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

117    Asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohta ilmentää tätä periaatetta, koska siinä säädetään siitä, että osapuolille on lähetettävä väitetiedoksianto, jossa on esitettävä selkeästi kaikki ne olennaiset seikat, joihin komissio menettelyn tässä vaiheessa perustaa näkemyksensä (ks. vastaavasti edellä 66 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 67 kohta), jotta niillä, joita asia koskee, on todellinen mahdollisuus saada tieto siitä, millaiseen menettelyyn komissio katsoo niiden syyllistyneen, ja komission käytettävissä olevista todisteista (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P – C‑252/99 P ja C‑254/99 P, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, Kok., s. I‑8375, 315 ja 316 kohta ja edellä 66 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 66 ja 67 kohta) sekä mahdollisuus puolustautua tehokkaasti, ennen kuin komissio tekee lopullisen päätöksen (ks. vastaavasti edellä 116 kohdassa mainittu asia Archer Daniels Midland v. komissio, tuomion 85 ja 86 kohta). Kyseinen vaatimus täyttyy, kun lopullisessa päätöksessä ei aseteta asianomaisten henkilöiden vastuulle väitetiedoksiannossa tarkoitetuista rikkomisista poikkeavia rikkomisia ja siinä otetaan päätöksen perustaksi ainoastaan ne tosiseikat, joista asianomaisilla on ollut mahdollisuus esittää näkemyksensä (ks. vastaavasti asia T‑213/00, CMA CGM ym. v. komissio, tuomio 19.3.2003, Kok., s. II‑913, 109 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

118    Ne olennaiset seikat, joihin komissio perustaa näkemyksensä väitetiedoksiannossa, voidaan kuitenkin esittää tiivistelmänomaisesti, eikä lopullisen päätöksen tarvitse välttämättä täydellisesti vastata väitetiedoksiantoa (ks. vastaavasti edellä 116 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 14 kohta), sillä väitetiedoksianto on valmisteleva asiakirja, jossa tehdyt arviot tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista ovat vain väliaikaisia (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 142/84 ja 156/84, British American Tobacco ja Reynolds Industries v. komissio, tuomio 17.11.1987, Kok., s. 4487, Kok. Ep. IX, s. 249, 70 kohta). Väitetiedoksiantoa voidaan siten täydentää osapuolten antaman vastineen perusteella, jossa esitetyt argumentit osoittavat, että osapuolet ovat todella voineet käyttää puolustautumisoikeuksiaan. Komissio voi myös hallinnollisen menettelyn perusteella muuttaa tai täydentää esittämiensä väitteiden tukena olevia perusteluja sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta (ks. vastaavasti asia T-86/95, Compagnie générale maritime ym. v. komissio, tuomio 28.2.2002, Kok., s. II-1011, 448 kohta ja asia T-310/01, Schneider Electric v. komissio, tuomio 22.10.2002, Kok., s. II-4071, 438 kohta). Näin ollen komissio voi lopullisen päätöksen tekemiseen asti joko luopua erityisesti asianosaisten tekemien kirjallisten tai suullisten huomautusten perusteella tietyistä tai jopa kaikista niitä vastaan aluksi esittämistään väitteistä ja muuttaa siten kantaansa niiden eduksi tai päinvastoin päättää lisätä uusia väitteitä, kunhan se varaa kyseisille yrityksille tilaisuuden esittää niiltä osin huomautuksensa (ks. yhdistetyt asiat T‑191/98 ja T‑212/98− T‑214/98, Atlantic Container Line ym. v. komissio, tuomio 30.9.2003, Kok., s. II‑3275, 115 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

119    Kuten oikeuskäytännössä on myös todettu, puolustautumisoikeuksia on loukattu, jos on olemassa mahdollisuus, että komission sääntöjenvastaisen toiminnan vuoksi sen toteuttama hallinnollinen menettely olisi saattanut johtaa erilaiseen tulokseen. Kantajana oleva yritys näyttää toteen, että tällainen loukkaaminen on tapahtunut, jos se voi osoittaa riittävällä tavalla, ei niinkään sitä, että komission päätöksellä olisi ollut toisenlainen sisältö, vaan sen, että se olisi voinut puolustautua paremmin, jos sääntöjenvastaisuutta ei olisi tapahtunut, esimerkiksi siksi, että se olisi voinut käyttää puolustuksessaan asiakirjoja, joihin se ei saanut tutustua hallinnollisen menettelyn aikana (ks. vastaavasti asia C-194/99 P, Thyssen Stahl v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I-10821, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia C-407/08 P, Knauf Gips v. komissio, tuomio 1.7.2010, Kok., s. I‑6375, 28 kohta; ks. myös analogisesti asia C‑141/08 P, Foshan Shunde Yongjian Housewares & Hardware v. neuvosto, tuomio 1.10.2009, Kok., s. I‑9147, 94 kohta).

120    Siltä osin kuin on kyse erityisesti oikeudesta tutustua asiakirja-aineistoon, tämän tutustumisoikeuden epäämistä koskevassa vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu olevan riittävää, että yritys osoittaa, että se olisi voinut käyttää kyseistä asiakirjaa puolustautuessaan (ks. asia C‑109/10 P, Solvay v. komissio, tuomio 25.10.2011, Kok., s. I‑10329, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, sekä julkisasiamies Kokottin samassa asiassa esittämän ratkaisuehdotuksen 171 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa; edellä 66 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 74 ja 75 kohta; edellä 119 kohdassa mainittu asia Knauf Gips v. komissio, tuomion 23 kohta ja edellä 117 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, 318 ja 324 kohta). Kyseisen yrityksen ei tarvitse osoittaa, että tämä sääntöjenvastaisuus olisi vaikuttanut menettelyn kulkuun ja komission päätöksen sisältöön sen vahingoksi, vaan ainoastaan, että se on voinut vaikuttaa menettelyn kulkuun ja komission päätöksen sisältöön (ks. vastaavasti em. asia Solvay v. komissio, julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotuksen 179 ja 181 kohta ja asia C‑51/92 P, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4235, 81 kohta; asia C‑199/99 P, Corus UK v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I‑11177, 128 kohta; edellä 117 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, 318 kohta ja edellä 66 kohdassa mainittu asia Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 74 kohta). Jos asiakirjoja ei ole annettu tiedoksi, asianomaisen yrityksen ei tarvitse esittää näyttöä siitä, että hallinnollinen menettely olisi johtanut erilaiseen lopputulokseen, jos kyseisten asiakirjojen sisällöstä olisi annettu tieto (em. asia Solvay v. komissio, julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotuksen 181 kohta ja edellä 119 kohdassa mainittu asia Knauf Gips v. komissio, tuomion 28 kohta). On riittävää, että asianomainen yritys osoittaa edes pienen mahdollisuuden, että asiakirjat, jotka eivät olleet saatavilla hallinnollisessa menettelyssä, olisivat voineet olla hyödyllisiä sen puolustuksen kannalta (em. asia Solvay v. komissio, julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotuksen 181 kohta ja edellä 66 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 131 kohta).

b)     Asian arviointi

 Johdanto

121    Käsiteltävässä asiassa kantaja moittii komissiota siitä, että se on ottanut riidanalaisessa päätöksessä huomioon muita syyllisyyden puolesta puhuvia tosiseikkoja ja olosuhteita kuin ne, jotka on esitetty väitetiedoksiannossa. Tämä liittyy rikkomiseen osallistuneisiin toimijoihin ja rikkomisen kestoon sekä sen maantieteelliseen ulottuvuuteen ja kuvaukseen. Lisäksi komissio nojautuu riidanalaisessa päätöksessä asiakirjoihin, joita ei mainittu väitetiedoksiannossa. Kantaja väittää, ettei se ole voinut ilmaista näkemystään näiltä osin.

 Väite, joka koskee kartelliin osallistujia ja sen kestoaikaa

122    Kantajan väitteestä, joka koskee eroa rikkomiseen osallistuneiden toimijoiden osalta, on huomattava, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä pienentänyt rikkomiseen osallistuneiden lukumäärää väitetiedoksiannossa todettuihin osallistujiin verrattuna. Kuten edellä 117 ja 118 kohdassa muistutetaan, komissio voi hallinnollisen menettelyn aikana mukauttaa tai jopa muuttaa arviointiaan erityisesti väitetiedoksiantoon annettujen vastausten perusteella. Se seikka, että kantajan lisäksi kolmas yritys oli väitetiedoksiannon mutta ei riidanalaisen päätöksen adressaatti, ei kuitenkaan loukkaa kantajan puolustautumisoikeuksia. Komissio ei siis ole loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia pienentäessään riidanalaisen päätöksen adressaattien lukumäärää. Unionin yleinen tuomioistuin toteaa lisäksi, ettei kantaja esitä yhtään argumenttia kyseisen väitteen tueksi.

123    Rikkomisen kestoajan osalta on huomattava, että riidanalaisessa päätöksessä huomioon otettu ajanjakso 12.7.–31.12.2000 on lyhyempi kuin väitetiedoksiannossa mainittu 30.6.1997 ja 31.12.2001 välinen ajanjakso. Komissio on katsonut riidanalaisessa päätöksessä, että tietyt seikat antoivat olettaa, että alumiinifluoriditeollisuudessa oli tiettyä salaista yhteistoimintaa jo ennen 12.7.2000 tehtyä Milanon sopimusta mutta ettei ratkaisevaa näyttöä tästä aikaisemmasta ajanjaksosta ollut (riidanalaisen päätöksen 73 perustelukappale). Tästä seuraa, että komissio lyhensi hallinnollisen menettelyn aikana rikkomisen kestoa todisteille annetun todistusarvon mukaan ja ilmoitti, että sen hallussa oli selviä todisteita Milanossa 12.7.2000 pidetyn kokouksen myötä alkaneesta salaisesta yhteistyöstä sekä todisteet kokouksesta ja sen sisällöstä (riidanalaisen päätöksen 73–76 ja 144 perustelukappale). Näin ollen se seikka, että riidanalaisessa päätöksessä pidetään Milanon kokousta todisteena rikkomisen alkamisesta eikä jo Kreikassa 29.7.1999 pidettyä kokousta, kuten väitetiedoksiannossa on katsottu, merkitsee komission väittämän rikkomisen keston lyhentämistä. Tämä lyhentäminen ei ole lisäväite eikä se ole mitenkään vahingoittanut kantajan etuja. Väitetiedoksiannossa todetun rikkomisen keston lyhentäminen verrattuna riidanalaisessa päätöksessä todettuun kestoon on kantajalle päinvastoin edullinen eikä voi näin ollen lähtökohtaisesti vahingoittaa tämän etuja (edellä 68 kohdassa mainittu asia JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 435 kohta). Tämä merkitsee, että komissio on luopunut osittain väitteestä kantajan eduksi, mikä on sallittua (ks. analogisesti asia Atlantic Container Line ym. v. komissio, tuomion 115 kohta).

124    Lisäksi on todettava, että kantajalla on ollut tilaisuus esittää huomautuksensa väitetiedoksiannosta, mukaan lukien tiedot, jotka koskevat kestoltaan pidempää rikkomista, joka käsittää riidanalaisessa päätöksessä lopulta todetun lyheyemmän ajan. Hallinnollisessa menettelyssä kantaja on ainoastaan todennut, että ”kesto oli rajoitettava todelliseen tietojenvaihdon ajankohtaan eli 12.7.2000” (riidanalaisen päätöksen 168 perustelukappale, jossa viitataan saman päätöksen 245 perustelukappaleeseen).

125    Näin ollen komissio ei ole myöskään loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia rikkomisen keston osalta riidanalaisessa päätöksessä.

 Kartellin maantieteellistä ulottuvuutta koskeva väite

126    Kartellin maantieteellistä ulottuvuutta koskevan väitteen osalta on riittävää todeta, että komissio on ottanut vastaavasti huomioon kartellin maailmanlaajuisen ulottuvuuden väitetiedoksiannossa ja riidanalaisessa päätöksessä. Rikkominen on nimittäin luokiteltu maantieteelliseltä ulottuvuudeltaan maailmanlaajuiseksi sekä väitetiedoksiannon 163 kohdassa että riidanalaisen päätöksen 136 perustelukappaleessa.

127    Tästä seuraa, päinvastoin kuin kantaja väittää, että väitetiedoksiannon ja riidanalaisen päätöksen välillä ei ole maantieteellistä ulottuvuutta koskevaa eroa. Kantajalla on sitä paitsi ollut mahdollisuus ilmaista näkemyksensä väitetiedoksiantoon sisältyvästä kartellin maailmanlaajuisesta ulottuvuudesta. Näin ollen on pääteltävä, ettei kantajan puolustautumisoikeuksia ole loukattu tältä osin.

 Väite, joka koskee kartellin systematiikkaa ja rakennetta sekä 8. ja 9.11.2000 tapahtuneeseen yhteydenpitoon liittyviä asiakirjoja

 i) Johdanto

128    Kantaja väittää, että riidanalaisessa päätöksessä kuvattu rikkominen ei vastaa väitetiedoksiannossa kuvattua rikkomista erityisesti mitä tulee sen ”systematiikkaan”, sen ”rakenteeseen” ja sen ”tavoitteeseen”.

129    Suurin osa tosiseikoista, jotka komissio on ottanut riidanalaisessa päätöksessä huomioon rikkomisen toteamisen tueksi, vastaa väitetiedoksiannossa esiin tuotuja seikkoja. Tästä seuraa, että nämä tosiseikat olivat kantajan tiedossa ja että sillä oli tilaisuus ilmaista näkemyksensä tältä osin hallinnollisen menettelyn aikana (ks. kantajan väitetiedoksiantoon antaman vastauksen 62–70 kohta). Näin ollen Milanossa pidetystä kokouksesta ja sen tärkeästä merkityksestä oli jo ilmoitettu riittävästi väitetiedoksiannossa (ks. väitetiedoksiannon 103–116, 151, 163–165 ja 200 kohta). Kannekirjelmän 16 kohdassa kantaja itse mainitsee, että väitetiedoksiannossa ilmoitettiin, että Milanon kokous yhdessä Kreikassa pidetyn kokouksen kanssa muodostaisi ”kartellin kulminaatiopisteen”.

130    Kantaja väittää, että komissio on perustanut riidanalaisen päätöksen asiakirjoihin, joita väitetiedoksiannossa ei mainittu, erityisesti 8. ja 9.11.2000 tapahtuneita yhteydenpitoja koskeviin asiakirjoihin. Hallinnollisen menettelyn aikana kantajalla ei ollut tilaisuutta ilmaista näkemystään Milanon kokouksen jälkeen tapahtuneista yhteydenpidoista.

 ii) Väitetiedoksiannon sisältö

131    Komissio on katsonut väitetiedoksiannossa, että yhteydenpitoa oli ollut vuodesta 1997 lähtien (76 kohta ja sitä seuraavat kohdat), ja mainitsee Kreikassa 29.7.1999 pidetyn kokouksen (85 kohta ja sitä seuraavat kohdat) sekä ”myöhemmän yhteydenpidon” (92 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja Milanon kokouksen (103 kohta ja sitä seuraavat kohdat). Väitetiedoksiannossa luetellaan kartellin toimintaa koskevien tosiseikkojen kuvailun yhteydessä kartellin jäsenten väliset yhteydenpidot, muun muassa Milanon kokouksen jälkeinen yhteydenpito. Komissio on katsonut, että ”Milanon kokouksen jälkeen tuossa kokouksessa tehdyn sopimuksen osapuolet ovat jatkaneet alumiinifluoridin markkinoita koskevien tietojen vaihtamista kahdenvälisen yhteydenpidon avulla” (117 kohta). Tältä osin se mainitsee nimenomaisesti 25.10.2000 tapahtuneen yhteydenpidon, vuoden 2001 aikana tapahtuneen yhteydenpidon, 17.–21.2.2002 pidetyn konferenssin, San Diegossa 6.3.2003 pidetyn toisen konferenssin sekä tammikuussa 2004 ja 21.1.2005 tapahtuneen yhteydenpidon (118–123 kohta). Lisäksi komissio mainitsee, että kartelli on pantu täytäntöön ja että komissio ottaa tämän huomioon arvioidessaan rikkomisen vakavuutta (227 kohta).

132    Rikkomisen kestoajan osalta komissio on katsonut väitetiedoksiannossa, että rikkominen alkoi 30.6.1997 eli Soussessa pidetyn kokouksen päivänä ja voimistui Kreikassa 29.7.1999 pidetyn kokouksen jälkeen, ”kun lopullinen sopimus myyntihintojen korottamisesta vuodeksi 2000 tehtiin ja se tuli voimaan”, ja että Milanossa tehtiin 12.7.2000 samanlainen sopimus myyntihinnoista vuodeksi 2001. Komissio on katsonut tämän osoittavan, että rikkominen oli jatkunut Fluorsidin, kantajan ja IQM:n osalta ”ainakin 31.12.2001 saakka”, jolloin tämän sopimuksen täytäntöönpanoaika eli se ajanjakso, jonka kuluessa sopimuksen piiriin kuuluvat myynnit tapahtuivat, päättyi (216 kohta).

 iii) Riidanalaisen päätöksen sisältö

133    Komissio viittaa riidanalaisen päätöksen 155 ja 156 perustelukappaleessa ”syksyllä 2000 tapahtuneisiin kahdenvälisiin yhteydenpitoihin”, erityisesti 25.10.2000 ja 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin yhteydenpitoihin. Nämä yhteydenpidot osoittavat Milanon kokouksessa tehdyn sopimuksen seurannan sen täytäntöön panemiseksi. Riidanalaisen päätöksen 239 perustelukappaleessa komissio viittaa sakon perusmäärän vahvistamisen yhteydessä uudelleen asiakirjoihin, jotka liittyvät 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin kartellin täytäntöönpanoa koskeneisiin yhteydenpitoihin. Komissio ilmoittaa ottaneensa huomioon kartellin toteutumisasteen määrittäessään myyntiarvosta huomioon otettavan osuuden ja viittaa erityisesti riidanalaisen päätöksen 154–156 perustelukappaleeseen.

134    Rikkomisen kestoajasta komissio katsoo riidanalaisessa päätöksessä, että kartelli on jatkunut ainakin 12.7. ja 31.12.2000 välisen ajan (riidanalaisen päätöksen 241 ja 147 perustelukappale). Riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappaleen mukaan ”toimitussopimukset neuvoteltaisiin etukäteen ajanjaksona, joka alkaa kunkin kalenterivuoden jälkimmäisen puoliskon aikana ja päättyy saman kalenterivuoden lopussa tai seuraavan kalenterivuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana”. Komissio on siten katsonut, että alumiinifluoridialan käytännön mukaisesti hinnat määriteltiin etukäteen seuraavaksi tilikaudeksi.

135    Lopuksi on syytä täsmentää, että Milanon kokouksen jälkeen muun muassa 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin yhteydenpitoihin liittyviä asiakirjoja ei mainita riidanalaisen päätöksen osassa, joka koskee rikkomisen kestoaikaa.

 iv) Arviointi

–       Mahdollisuus tutustua kyseessä oleviin asiakirjoihin hallinnollisen menettelyn aikana

136    Väitetiedoksiannossa käytettiin Milanon kokouksen jälkeisiin yhteydenpitoihin liittyviä, muun muassa edellä 131 kohdassa mainittuja asiakirjoja. On kuitenkin todettava, ettei väitetiedoksiannossa mainita nimenomaisesti 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin kahdenvälisiin yhteydenpitoihin liittyviä asiakirjoja, jotka on sen sijaan mainittu riidanalaisessa päätöksessä.

137    Nämä 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin yhteydenpitoihin liittyvät asiakirjat ovat kuitenkin sisältyneet komission hallinnolliseen asiakirja-aineistoon, ja komissio on väitetiedoksiannon lähettäessään toimittanut ne hallinnollisen menettelyn asianosaisille, joihin myös kantaja kuuluu, puolustautumisoikeuksien käyttämistä ja asiakirja-aineistoon tutustumista varten. Kantajalla oli siis mahdollisuus tutustua kaikkiin näihin asiakirjoihin. Näin ollen tilanne käsiteltävässä asiassa eroaa merkittävästi tapauksista, joissa on evätty mahdollisuus tutustua asiakirja-aineistoon tai tiettyihin asiakirjoihin ja joissa oikeuskäytännössä on todettu, että puolustautumisoikeuksia on loukattu. Ei nimittäin ole kiistetty yhtäältä sitä, että kantajalla on ollut tilaisuus tutustua asiakirja-aineistoon kokonaisuudessaan, 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin yhteydenpitoihin liittyvät asiakirjat mukaan luettuina, eikä toisaalta sitä, että väitetiedoksiannossa oli nimenomaisesti mainittu Milanon kokouksen jälkeiset yhteydenpidot, joskin yleisluonteisesti.

–       Kyseessä olevien asiakirjojen merkitys rikkomisen täytäntöönpanon arvioinnin kannalta

138    Sekä 8. ja 9.11.2000 tapahtuneet kahdenväliset yhteydenpidot, joita ei mainita väitetiedoksiannossa, että väitetiedoksiannossa nimenomaisesti mainitut yhteydenpidot osoittavat kantajan osallistuneen kartelliin ja sen täytäntöönpanoon Milanon kokouksen jälkeen. Tältä osin on kuitenkin ollut riittävää, että komissio on väitetiedoksiannossa perustanut yhtä jatkettua rikkomista ja sen toteuttamista koskevan arviointinsa eri seikkoihin, kuten Milanon kokoukseen sekä sen jälkeisiin kahdenvälisiin ja monenvälisiin yhteydenpitoihin, erityisesti erääseen yhteydenpitoon 25.10.2000. Väitetiedoksiannossa selostetut todisteet nimittäin riittivät jo yksinään tekemään kantajan tietoiseksi siitä, että komissio saattaa käyttää niitä kantajaa vastaan todisteina rikkomisesta. Kun otetaan huomioon väitetiedoksiannossa mainitut Milanon kokouksen jälkeisiin yhteydenpitoihin liittyvät asiakirjat, 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin yhteydenpitoihin liittyvät asiakirjat eivät siten olleet välttämättömiä jatketun rikkomisen ja sen toteuttamisen toteen näyttämiseksi. Riidanalaisen päätöksen 156 perustelukappaleessa ja erityisesti alaviitteessä 128 komissio viittaakin myös 25.10.2000 tapahtuneeseen yhteydenpitoon, joka oli jo mainittu väitetiedoksiannon 118 kohdassa. Näin ollen 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin yhteydenpitoihin liittyvät asiakirjat eivät sellaisinaan ole vaikuttaneet ratkaisevasti siihen lopputulokseen, johon komissio päätyi riidanalaisessa päätöksessä, koska väitetiedoksiannossa oli jo katsottu muiden todisteiden perusteella, että jatkettu rikkominen ja sen täytäntöönpano jatkuivat vielä 31.12.2000 jälkeen.

139    Tältä osin on muistutettava, että, kuten edellä 119 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä on vahvistettu, puolustautumisoikeuksia loukataan vain siinä tapauksessa, että on olemassa mahdollisuus siihen, että hallinnollinen menettely olisi voinut johtaa erilaiseen lopputulokseen, jollei menettelyssä olisi tehty kyseistä virhettä eli tässä tapauksessa jätetty väitetiedoksiannossa viittaamatta 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin yhteydenpitoihin liittyviin asiakirjoihin.

140    On kuitenkin todettava, ettei tilanne ole tällainen käsiteltävässä asiassa.

141    Kuten nimittäin edellä 137 kohdassa on todettu, kantajalla on ollut tilaisuus tutustua 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin yhteydenpitoihin liittyviin asiakirjoihin, mutta kantaja ei ole väittänyt hallinnollisessa menettelyssä eikä oikeudenkäynnin aikana, että kyseisiin asiakirjoihin sisältyisi vähäisiäkään sen eduksi vaikuttavia todisteita. Lisäksi kantaja on hallinnollisen menettelyn aikana jopa luopunut mahdollisuudesta ottaa kantaa Milanon kokouksen jälkeisiin yhteydenpitoihin, jotka oli nimenomaisesti mainittu väitetiedoksiannossa (väitetiedoksiannon 117–123 kohta). Kantaja ei myöskään ole edes oikeudenkäynnin aikana selittänyt eikä perustellut, millä tavalla näiden asiakirjojen jättäminen nimenomaisesti mainitsematta väitetiedoksiannossa olisi heikentänyt sen puolustautumisen tehokkuutta hallinnollisessa menettelyssä ja millä tavalla se olisi voinut puolustautua tehokkaammin, jos sille olisi siinä yhteydessä nimenomaisesti ilmoitettu, että komissio aikoi riidanalaisessa päätöksessä käyttää 8. ja 9.11.2000 päivättyjä asiakirjoja todisteina osoittaakseen kantajan osallistuneen rikkomiseen ja sen täytäntöönpanoon. Kun otetaan huomioon näiden asiakirjojen sisältö, josta kantaja oli täysin tietoinen, on päinvastoin todettava, ettei kantaja ole osoittanut, että se olisi voinut saada asiakirjoista sen eduksi vaikuttavia todisteita sopimuksen olemassaoloa ja sen täytäntöönpanoa koskevissa kysymyksissä. Tältä osin on täsmennettävä, että komissio ei – arvioidessaan rikkomisen vakavuutta sakon määrän laskemiseksi – ole ottanut huomioon kyseisen rikkomisen vaikutuksia. Näin ollen kantajan ei ollut mahdollista osoittaa, että se seikka, ettei sille väitetiedoksiannossa ilmoitettu komission aikomuksesta käyttää kyseisiä asiakirjoja todisteina rikkomisesta, olisi voinut vaikuttaa sen puolustautumisen tehokkuuteen ja siten siihen lopputulokseen, johon komissio päätyi riidanalaisessa päätöksessä (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 120 kohdassa mainitussa asiassa Hercules Chemicals v. komissio 17.12.1991 annetun tuomion, joka on vahvistettu edellä 120 kohdassa mainitussa asiassa Hercules Chemicals v. komissio 8.7.1999 annetun tuomion 80 kohdassa, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

–       Kyseessä olevien asiakirjojen merkitys rikkomisen keston arvioinnin kannalta

142    Sen enempää väitetiedoksiannossa kuin riidanalaisessa päätöksessäkään rikkomisen kestoaikaa ei ole perusteltu Milanon kokouksen jälkeisillä 8. ja 9.11.2000 tapahtuneilla yhteydenpidoilla. Riidanalainen päätös ei eroa Milanon kokouksen jälkeisen rikkomisen keston osalta väitetiedoksiannosta, jossa rikkomisen oli todettu jatkuneen muun muassa kantajan osalta myös Milanon kokouksen jälkeen eli 31.12.2001 saakka. Näin ollen kantajalla on ollut täydet mahdollisuudet havaita, mikä merkitys Milanon kokouksen jälkeisiä asianomaisten yritysten välisiä yhteydenpitoja koskevilla väitetiedoksiantoon ja riidanalaiseen päätökseen sisältyneillä todisteilla on ollut määritettäessä rikkomisen kestoaikaa, jonka komissio on päätellyt lähinnä alumiinifluoridialalla noudatetusta käytännöstä, jonka mukaan hinnat määrätään etukäteen seuraavaksi tilikaudeksi. Tämän käytännön huomioon ottaen komissio on jo väitetiedoksiannossa nimenomaisesti mainittujen todisteiden perusteella voinut perustellusti katsoa, että koko kyseinen puolivuotiskausi 31.12.2001 saakka on sisältynyt rikkomisen kestoaikaan. Tältä osin on merkityksetöntä, että riidanalaisessa päätöksessä on lisäksi viitattu 8. ja 9.11.2000 tapahtuneisiin yhteydenpitoihin liittyviin asiakirjoihin.

143    Lisäksi on syytä täsmentää, että rikkomisen kestoaika, jonka komissio on riidanalaisessa päätöksessä katsonut toteen näytetyksi, on rikkomisen lyhin kestoaika, koska kuutta kuukautta lyhyemmät jaksot lasketaan kuudeksi kuukaudeksi ja sakon perusmäärään sovellettava kerroin on kummassakin tapauksessa vain 0,5. Rikkomisen kestoon perustuva kerroin sakon määrän vahvistamisessa olisi siten ollut sama siinäkin tapauksessa, että rikkomisen kestoaikaan sisältyisi ainoastaan Milanon kokous mutta kokouksessa tehdyn sopimuksen vaikutukset ja kokouksen jälkeiset yhteydenpidot jätettäisiin huomiotta.

 v) Päätelmä

144    Kaiken edellä esitetyn perusteella on pääteltävä, ettei kantajan puolustautumisoikeuksia ole loukattu. Ensimmäinen kanneperuste on näin ollen hylättävä.

D       Kolmas kanneperuste, joka koskee asetuksessa N:o 1/2003 olevan sakon määrän laskemista koskevan 23 artiklan sekä vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohdan rikkomista

1.     Alustavat huomautukset

145    Aivan aluksi on syytä mainita, että käsiteltävässä asiassa on kyse tapauksesta, johon sovelletaan vuoden 2006 suuntaviivoja.

146    Tämän kanneperusteen keskeinen sisältö jakautuu kolmeen osaan, jotka ovat ensinnäkin luottamuksensuojan periaatteen loukkaaminen, toiseksi vuoden 2006 suuntaviivojen virheellinen soveltaminen myynnin arvon määrittämisen osalta ja kolmanneksi sakon perusmäärän ja lisämäärän virheellinen määrittäminen.

147    Aluksi on palautettava mieleen sakon määrän vahvistamisessa noudatettavat yleiset periaatteet.

148    Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa säädetään, että EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisista määrättävän sakon suuruutta vahvistettaessa on otettava huomioon rikkomisen vakavuus ja kesto.

149    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus on määritettävä erittäin monien seikkojen – kuten asian ominaispiirteiden, asiayhteyden ja sakkojen ennalta ehkäisevän vaikutuksen – perusteella, mutta huomioon otettavista arviointiperusteista ei ole vahvistettu sitovaa tai tyhjentävää luetteloa (yhdistetyt asiat C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P – C‑208/02 P ja C‑213/02 P, Dansk Rørindustri v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I‑5425, 241 kohta; edellä 115 kohdassa mainittu asia Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomion 54 kohta sekä yhdistetyt asiat C‑125/07 P, C‑133/07 P, C‑135/07 P ja C‑137/07 P, Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomio 24.9.2009, Kok., s. I‑8681, 91 kohta).

150    Oikeuskäytännössä on todettu, että sakkojen suuruuden määrittämiseksi on otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen kesto ja kaikki muut tekijät, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuuden arviointiin, kuten kunkin yrityksen käyttäytyminen, kunkin yrityksen osuus yhdenmukaistettujen menettelytapojen luomisessa, hyöty, jonka ne ovat voineet saada näistä menettelytavoista, yritysten koko, kyseisten tavaroiden arvo sekä se vaara, joka tällaisista kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuu Euroopan unionin tavoitteiden toteuttamiselle (ks. asia C‑386/10 P, Chalkor v. komissio, tuomio 8.12.2011, Kok., s. I‑13085, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

151    Lisäksi oikeuskäytännössä on todettu, että huomioon on otettava objektiivisia tekijöitä, kuten kilpailunvastaisten menettelytapojen sisältö ja kesto, niiden lukumäärä ja intensiteetti, asianomaisten markkinoiden laajuus ja valtion talouselämän perusteille aiheutunut vahinko. Arvioinnissa on otettava huomioon myös vastuussa olevien yritysten suhteellinen merkitys ja markkinaosuus sekä mahdollinen kilpailusääntöjen rikkomisen uusiminen (ks. edellä 150 kohdassa mainittu asia Chalkor v. komissio, tuomion 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

152    Näiden seikkojen suuri määrä edellyttää komissiolta sitä, että se tutkii kilpailusääntöjen rikkomisen olosuhteet perin pohjin (edellä 150 kohdassa mainittu asia Chalkor v. komissio, tuomion 58 kohta).

153    Komissio on antanut suuntaviivat sakkojen laskennasta kilpailusääntöjen rikkomisesta tekemiensä päätösten avoimuuden ja objektiivisuuden varmistamiseksi (vuoden 2006 suuntaviivojen 3 kohta). Näissä suuntaviivoissa komissio ilmoittaa, millä tavalla se ottaa kilpailusääntöjen rikkomisen kunkin olosuhteen huomioon ja mitä seurauksia niistä voi olla sakon määrän kannalta (edellä 150 kohdassa mainittu asia Chalkor v. komissio, tuomion 59 kohta).

154    Suuntaviivoissa – joissa oikeuskäytännön mukaan vahvistetaan käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan noudatettava käytäntö ja joista komissio voi poiketa yksittäistapauksessa vain, jos se perustelee kyseisen poikkeamisen syillä, jotka ovat sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa – ainoastaan kuvataan komission kilpailusääntöjen rikkomisen tutkinnassa käyttämä menetelmä ja arviointiperusteet, jotka se sitoutuu ottamaan huomioon sakon määrän vahvistamiseksi (ks. edellä 150 kohdassa mainittu asia Chalkor v. komissio, tuomion 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

155    Suuntaviivat ovat nimittäin väline, jolla pyritään täsmentämään ylempitasoista oikeutta noudattaen perusteet, joita komissio aikoo soveltaa käyttäessään asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyä harkintavaltaansa sakkojen vahvistamisessa. Suuntaviivat eivät siten ole sakkojen määräämisestä tehdyn päätöksen oikeudellinen perusta, koska kyseinen päätös perustuu asetukseen N:o 1/2003, vaan niissä määritetään yleisellä ja abstraktilla tasolla menetelmä, johon komissio on sitoutunut, kun se vahvistaa kyseisellä päätöksellä määrättyjen sakkojen suuruuden, ja varmistetaan täten yritysten oikeusvarmuus (edellä 149 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 209–213 kohta ja yhdistetyt asiat T‑259/02–T‑264/02 ja T‑271/02, Raiffeisen Zentralbank Österreich ym. v. komissio, tuomio 14.12.2006, Kok., s. II‑5169, 219 ja 223 kohta).

156    Vaikkei suuntaviivoja siis voidakaan pitää oikeussääntöinä, joita hallinto on joka tapauksessa velvollinen noudattamaan, niissä vahvistetaan kuitenkin käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan hallinnon noudattama käytäntö ja joista hallinto ei voi yksittäistapauksissa poiketa perusteita esittämättä, koska se olisi oikeusvarmuuden ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden vastaista (edellä 149 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 209 ja 210 kohta ja asia C‑397/03 P, Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomio 18.5.2006, Kok., s. I‑4429, 91 kohta).

157    Vuoden 2006 suuntaviivojen, sellaisina kuin niitä on sovellettava käsiteltävässä asiassa, 5 kohdan mukaan komission on käytettävä sakkojen määritysperusteena rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa. Myös rikkomisen kesto on otettava huomioon merkittävänä seikkana. Rikkomiseen liittyvien tavaroiden ja palveluiden myyntiarvo sekä rikkomisen kesto yhdessä osoittavat rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden. Vuoden 2006 suuntaviivojen 6 kohdan mukaan nämä seikat tarjoavat hyvän lähtökohdan sakon suuruusluokan arvioimiselle mutta niitä ei pidä käyttää ”automaattisen ja aritmeettisen laskentamenetelmän” perustana.

158    Vuoden 2006 suuntaviivojen 10 ja 11 kohdan mukaan komissio määrittää sakon määrän vahvistamista varten kullekin yritykselle perusmäärän, jota se voi mukauttaa.

159    Vuoden 2006 suuntaviivojen 12 ja 13 kohdan mukaan sakon perusmäärän vahvistamisen perusteena käytetään sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt ETA:n alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella yleensä sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona yritys osallistui rikkomiseen. Vuoden 2006 suuntaviivojen 15 kohdan mukaan komission on käytettävä ”tarkimpia saatavilla olevia tietoja”.

160    Vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Kun rikkomisen kannalta merkityksellinen maantieteellinen alue ulottuu ETA:n ulkopuolelle (esimerkiksi maailmanlaajuisten kartellien tapauksessa), on mahdollista, että yrityksen myyntiluvut ETA:n alueelta eivät anna riittävän täsmällistä kuvaa kunkin yrityksen osuudesta rikkomisessa. Tilanne voi olla tämä erityisesti silloin, kun markkinoiden jakamisesta on tehty maailmanlaajuisia sopimuksia.

Jotta myyntiluvuissa tällaisissa olosuhteissa otettaisiin huomioon sekä kyseisen myynnin kokonaislaajuus ETA:n alueella että kunkin yrityksen suhteellinen osuus rikkomisessa, komissio voi arvioida rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden myynnin kokonaisarvon kyseisellä maantieteellisellä alueella (joka on laajempi kuin ETA), määrittää kunkin rikkomiseen osallistuvan yrityksen osuuden myynnistä kyseisillä markkinoilla ja soveltaa kyseistä osuutta näiden yritysten kokonaismyyntiin ETA:n alueella. Tulosta käytetään myyntiarvona sakon perusmäärän määrityksessä.”

161    Vuoden 2006 suuntaviivojen 19 kohdan mukaan sakon perusmäärä lasketaan sellaisena osuutena myyntiarvosta, joka määritetään rikkomisen vakavuuden perusteella ja kerrotaan niiden vuosien lukumäärällä, joina rikkominen tapahtui. Vuoden 2006 suuntaviivojen 20 kohdan mukaan kunkin rikkomistyypin vakavuus arvioidaan tapauskohtaisesti kaikkien tapauksessa merkityksellisten seikkojen perusteella. Vuoden 2006 suuntaviivojen 21 kohdan mukaan sakon perusmäärässä huomioon otettava osuus myyntiarvosta on yleensä enintään 30 prosenttia.

2.     Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista

162    On huomattava, että kantaja vetoaa kolmannessa kanneperusteessaan myös luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen sakon määrän määrittämisen osalta kehittelemättä tai perustelematta tätä näkökohtaa kanneperusteen tueksi esittämiensä argumenttien yhteydessä.

163    Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla kanteessa on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Terminologiaa koskevasta kysymyksestä riippumatta tämän esityksen on oltava riittävän selkeä ja täsmällinen, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja unionin yleinen tuomioistuin harjoittaa valvontaansa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen on jätettävä tutkimatta sille esitettyyn kanteeseen sisältyvä vaatimus, jos tämän vaatimuksen perustana olevat olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat eivät käy johdonmukaisella ja ymmärrettävällä tavalla ilmi kanteen tekstistä (asia C-214/05 P, Rossi v. SMHV, tuomio 18.7.2006, Kok., s. I-7057, 37 kohta ja asia C-150/06 P, Arizona Chemical ym. v. komissio, määräys 13.3.2007, 45 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, ja asia C‑480/09 P, AceaElectrabel v. komissio, tuomio 16.12.2010, Kok., s. I‑13335, 28 kohta).

164    Erityisesti on täsmennettävä, että vaikka saattaa olla riittävää, että kanneperusteista esitetään pikemmin niiden sisältö kuin oikeudellinen luonnehdinta, tämä edellyttää kuitenkin, että kyseiset perusteet ilmenevät kannekirjelmästä riittävän selvästi. Lisäksi pelkkä kanneperusteita koskeva abstrakti maininta ei vastaa edellä todettuja vaatimuksia, koska kanteessa on selitettävä, mitä kanneperusteiden sisältö koskee. Näitä vähimmäisvaatimuksia ei täytä kannekirjelmä, jossa ei ole lainkaan edes summittaista yhteenvetoa kanneperusteista tai oikeudellisista seikoista, joihin vedotaan, niin että vastaaja voisi arvioida, mille perusteille kantaja perustaa kanteensa, tai ymmärtää, miten sen vaatimuksia voidaan tukea (asia T‑224/95, Tremblay ym. v. komissio, tuomio 27.11.1997, Kok., s. II‑2215, 79 kohta ja asia T‑577/08, Proges v. komissio, tuomio 26.3.2010, 19–21 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

165    Koska siis kantaja ainoastaan mainitsee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamisen selittämättä edes suppeasti tätä kanneperusteen osaa, se on jätettävä tutkimatta.

3.     Kanneperusteen toinen osa, joka koskee vuoden 2006 suuntaviivojen virheellistä soveltamista myynnin arvon määrittämisen osalta

a)     Alustavia huomautuksia

166    Käsiteltävässä asiassa kantaja väittää, että sen myynnin arvo on laskettu sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 18 kohdan mukaisesti mutta että komissio on tehnyt kaksi virhettä tämän kohdan soveltamisessa. Ensinnäkin riidanalaisen päätöksen 25 perustelukappaleessa on otettu huomioon vuoden 2000 osalta maailmanlaajuinen liikevaihto 34 339 694 euroa, jonka kantaja on ilmoittanut 30.10.2006 päivätyssä vastauksessaan. Kantaja katsoo, että tämä luku ei vastaa tarkinta lukua, joka oli saatavilla riidanalaista päätöstä tehtäessä. Kantaja on toimittanut 25.4.2008 komission nimenomaisesta pyynnöstä tarkastetut tiedot, joiden mukaan kantajan liikevaihto vuonna 2000 oli 32 368 925 euroa, jota komission olisi pitänyt käyttää vuoden 2006 suuntaviivojen 15 kohdan mukaisesti. Toiseksi komissio ei ole kantajan mukaan soveltanut oikein vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohtaa. Komissio on tehnyt arvion kunkin yrityksen myyntien prosenttiosuudesta ETA:a laajemmalla maantieteellisellä alueella suhteessa kartelliin osallistujien myynteihin. Tämä arvio olisi pitänyt tehdä suhteessa kaikkien muiden alumiinifluoridin markkinoilla toimivien yritysten myynteihin. Lopuksi kantaja katsoo, että jos komissio olisi käyttänyt tarkastettuja lukuja, jotka olivat pienemmät kuin huomioonotetut luvut, ja olisi soveltanut oikein 18 kohtaa, se olisi päätynyt riidanalaisessa päätöksessä todettua 28,5 prosenttia alhaisempaan prosenttiosuuteen.

167    Komissio kiistää kantajan esittämät väitteet ja vaatii kolmannen kanneperusteen kyseisen osan hylkäämistä.

168    On huomautettava, että käsiteltävässä asiassa kantaja riitauttaa komission riidanalaisessa päätöksessä vahvistaman perusmäärän asettamalla kyseenalaiseksi komission vahvistaman myynnin arvon sekä rikkomisen vakavuuden. Kantaja ei kuitenkaan aseta kyseenalaiseksi rikkomisen kestoa eikä perusmäärän mukautuksia.

169    Tämä kanneperusteen osa jakautuu kahteen osaan eli yhtäältä virheellisten myyntilukujen käyttöön sakkojen määriä laskettaessa ja toisaalta vuoden 2006 suuntaviivojen virheelliseen soveltamiseen siten, ettei ole otettu huomioon sellaisten muiden yritysten myyntejä, jotka eivät ole osallistuneet kartelliin.

b)     Komission käyttämät liikevaihtoa koskevat luvut

170    Kantaja väittää, että komissio on käyttänyt virheellisiä myyntilukuja sakkojen laskennassa.

171    Vuoden 2006 suuntaviivojen mukaan sakon perusmäärän vahvistamisen perusteena käytetään sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt ETA:n alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella yleensä sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona yritys osallistui rikkomiseen (vuoden 2006 suuntaviivojen 12 ja 13 kohta). Tässä tarkoituksessa komission on käytettävä ”tarkimpia saatavilla olevia tietoja” (vuoden 2006 suuntaviivojen 15 kohta).

172    Kun rikkomisen kannalta merkityksellinen maantieteellinen alue ulottuu ETA:n ulkopuolelle esimerkiksi maailmanlaajuisten kartellien tapauksessa, kuten käsiteltävässä asiassa, vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohdan mukaan on mahdollista, että yrityksen myyntiluvut ETA:n alueelta eivät anna riittävän täsmällistä kuvaa kunkin yrityksen osuudesta rikkomisessa, mikä voi olla tilanne erityisesti silloin, kun markkinoiden jakamisesta on tehty maailmanlaajuisia sopimuksia. Tällaisissa olosuhteissa komissio voi arvioida rikkomiseen liittyvän myynnin kokonaisarvon kyseisellä maantieteellisellä alueella, joka on laajempi kuin ETA, ja määrittää kunkin rikkomiseen osallistuvan yrityksen osuuden myynnistä kyseisillä markkinoilla ja soveltaa kyseistä osuutta näiden yritysten kokonaismyyntiin ETA:n alueella.

173    Käsiteltävässä asiassa kantaja oli toimittanut 30.10.2006 päivätyssä kirjeessä sekä maailmanlaajuista että ETA:n alueen liikevaihtoa koskevat tiedot vuosilta 1997–2005 alumiinifluoridin myyntinsä osalta sekä 25.4.2008 päivätyssä kirjeessä vuosilta 1999, 2000 ja 2001. Kyseisessä 25.4.2008 päivätyssä kirjeessä ilmoitetaan myös Tunisian dinaarin ja euron vaihtokurssi mainituilta vuosilta, joihin sisältyy vuosi 2000.

174    Komissio on riidanalaisessa päätöksessä vahvistanut kantajan vuonna 2000 toteutuneen alumiinifluoridin myynnin arvoksi 8 146 129 euroa ETA:n alueella ja 34 339 694 euroa rikkomisen kattamalla maantieteellisellä alueella, siis maailmanlaajuisesti (riidanalaisen päätöksen 25 perustelukappale). Komissio on ilmoittanut, että se nojautui lukuihin, jotka kantaja oli toimittanut 30.10.2006, sekä kantajan 25.4.2008 ja 12.5.2008 päivättyihin kirjeisiin ja että se on käyttänyt kantajan 25.4.2008 päivätyssä kirjeessään toimittamia vaihtokursseja Tunisian dinaarin muuntamisessa euroiksi.

175    Kyseisessä 25.4.2008 päivätyssä asiakirjassa mainittujen liikevaihtoa koskevien lukujen osalta mainitaan, että nämä luvut ovat ”FOB ilman toimitusmaksua”, toisin sanoen ilman kuljetuskustannuksia ja toimitusmaksuja. Myynnin arvon määrittämisessä sakon perusmäärän määrittämistä varten on nimenomaan kiinnostavaa liikevaihto, joka kuvaa täydellisesti todellista liiketoimien määrää. Näin ollen huomioon on otettava juuri liikevaihto sellaisena kuin se ilmenee yrityksen kirjanpidosta. Komissio on lisäksi ilmoittanut, että se oli lähettänyt kantajalle 25.4.2008 esitettyjä lukuja koskevan tietojensaantipyynnön, johon kantaja ei ollut vastannut täydellisesti. Sitä paitsi on palautettava mieliin vuoden 2006 suuntaviivojen 16 kohta, jonka mukaan silloin, kun yrityksen saataville asettamat tiedot ovat puutteellisia tai epäluotettavia, komissio voi määrittää kyseisen yrityksen myyntiarvon saamiensa osittaisten tietojen tai muiden merkityksellisiksi tai asianmukaisiksi katsomiensa tietojen perusteella.

176    Lisäksi, kuten komissio esittää, myynnin arvo kuvastaa hintaa, sellaisena kuin se on laskutettu asiakkaalta, kuljetuskustannuksia ja muita kuluja vähentämättä. Tässä yhteydessä on muistutettava oikeuskäytännöstä, jonka mukaan kuljetuskustannusten osalta on katsottava, että silloin kun tuottaja toimittaa myydyt määrät perille asiakkaan pyynnöstä, kuljetuspalvelu kuuluu olennaisena osana tuotteen myyntiin. Tällaisesta palvelusta vaadittu hinta, vaikka se vastaisikin niitä summia, jotka myyjä on maksanut itsenäiselle kuljettajalle, johon hän on turvautunut tämän palvelun osalta, on siis myynnin kokonaishinnan osa (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑25/95, T‑26/95, T‑30/95–T‑32/95, T‑34/95–T‑39/95, T‑42/95–T‑46/95, T‑48/95, T‑50/95–T‑65/95, T‑68/95–T‑71/95, T‑87/95, T‑88/95, T‑103/95 ja T‑104/95, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 15.3.2000, Kok., s. II‑491, 5030 kohta).

177    Näin ollen komissio on voinut perustellusti katsoa, että 30.10.2006 toimitetut luvut olivat vuoden 2006 suuntaviivojen 15 kohdassa tarkoitetut tarkimmat saatavilla olevat luvut. Tämän vuoksi kanneperusteen ensimmäisen osan ensimmäinen kohta, joka koskee vuoden 2006 suuntaviivojen virheellistä soveltamista myynnin arvon määrittämisen osalta, on hylättävä.

178    Tältä osin on täsmennettävä, että riidanalaisen päätöksen 229 perustelukappaleessa komissio ilmoittaa, että vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohdan mukaisesti laskettu kantajan myynnin arvo ETA:n alueella oli 6 739 601 euroa. Tältä osin komissio viittaa kantajan 30.10.2006 toimittamiin tietoihin, joiden mukaan sen myynnin arvo vuonna 2000 oli 8 146 129 euroa ETA:n alueella ja 34 339 694 rikkomisen kattamalla alueella, siis maailmanlaajuisesti (riidanalaisen päätöksen 25 perustelukappale).

c)     Myynnit ja markkinaosuus

179    Kanneperusteen tämän osan toisen kohdan osalta on syytä muistuttaa, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä ilmoittanut, että vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohdan mukaisesti kunkin kyseessä olevan yrityksen suhteellinen osuus vastasi sen rikkomiseen liittyvän myynnin prosenttiosuutta kartellin kattamalla maantieteellisellä alueella suhteessa kaikkien asianomaisten yritysten kokonaismyyntiin tällä alueella. Tätä prosenttiosuutta oli sitten sovellettava kyseessä olevien yritysten rikkomiseen liittyvään kokonaismyyntiin ETA:n alueella (riidanalaisen päätöksen 232 perustelukappale). Komissio on näin ollen täsmentänyt, että kysymys siitä, oliko muiden yritysten kytkösmyynti otettava huomioon, ja kysymys maantieteellisten markkinoiden täsmällisestä määritystavasta olivat vailla mielenkiintoa myynnin arvoa ja lopullista sakkoa laskettaessa (riidanalaisen päätöksen 233 perustelukappale).

180    Lisäksi riidanalaisen päätöksen 32 perustelukappaleen mukaan ”suurilla alumiinin tuottajilla ja siis suurilla alumiinifluoridin kuluttajilla on merkittävä alumiinifluoridin kytköstuotanto, mikä tarkoittaa, että ne tuottavat (pääasiallisesti) omaa käyttöään varten, vaikka ne ovat myös ostaneet rikkomisen kestoaikana alumiinifluoridia muilta tuottajilta”.

181    Kantaja kyseenalaistaa riidanalaisen päätöksen 232 perustelukappaleen ja sitä seuraavien perustelukappaleiden laillisuuden, koska se katsoo komission soveltaneen virheellisesti vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohtaa. Kantajan mukaan komissio on nimittäin jättänyt ottamatta huomioon sellaisten yritysten myynnin, jotka eivät ole osallistuneet kartelliin ja joihin kuuluvat yritykset, joilla on kytköstuotantoa. Komissio on sitä paitsi toiminut oman päätöskäytäntönsä vastaisesti.

182    Näihin väitteisiin nähden on todettava, että vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohdan nojalla komissio voi – jotta myyntiluvuissa otettaisiin huomioon sekä kyseisen myynnin kokonaislaajuus ETA:n alueella että kunkin yrityksen suhteellinen osuus rikkomisessa – arvioida rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden myynnin kokonaisarvon kyseisellä maantieteellisellä alueella (joka on laajempi kuin ETA), määrittää kunkin rikkomiseen osallistuvan yrityksen osuuden myynnistä kyseisillä markkinoilla ja soveltaa kyseistä osuutta näiden yritysten kokonaismyyntiin ETA:n alueella. Tulosta käytetään myyntiarvona sakon perusmäärän määrityksessä.

183    Vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohdan tekstin rakenteesta seuraa, että ilmaisun ”rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden kokonaisarvon” on ymmärrettävä tarkoittavan rikkomiseen osallistuvien yritysten myynnin kokonaisarvoa eikä kaikkien niiden yritysten myynnin kokonaisarvoa, jotka toimivat markkinoilla, joilla yritykset ovat syyllistyneet rikkomiseen. Sellaisten yritysten myynnit, jotka eivät osallistu rikkomiseen, eivät nimittäin ole ”rikkomiseen liittyv[ää]” myyntiä.

184    Tämä sanamuodonmukainen tulkinta on sitä paitsi sopusoinnussa vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohdan rakenteen kanssa, jossa pyritään ottamaan huomioon sekä kyseisen myynnin kokonaislaajuus että kunkin yrityksen suhteellinen osuus rikkomisessa. Viimeksi mainittu tavoite merkitsee sitä, että huomioon otetaan ainoastaan rikkomiseen osallistuvien yritysten myynnin arvo.

185    Lopuksi edellä oleva tulkinta soveltuu vuoden 2006 suuntaviivojen asiayhteyteen ja kokonaisrakenteeseen, joissa pyritään ottamaan sakon määrittämisen perustaksi sen myynnin arvo, johon rikkominen vaikuttaa. Kuten komissio korostaa, vuoden 2006 suuntaviivojen 13 ja 14 kohdan, jotka ovat saman otsikon alla kuin 18 kohta, mukaisesti huomioon otettu myynnin arvo vastaa yritysten rikkomisen johdosta saavuttamaa myynnin arvoa.

186    Tätä tulkintaa ei saateta kyseenalaiseksi viittauksella ”markkinoi[hin]” joka sisältyy vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohtaan. Kyseisillä ”markkinoilla” nimittäin viitataan ainoastaan ETA:n aluetta laajempiin maantieteellisiin markkinoihin, joita rikkomiseen osallistuvien yritysten myynti koskee.

187    Näin ollen kantaja väittää virheellisesti, että suuntaviivojen noudattaminen olisi saanut komission ottamaan huomioon muiden yritysten myynnit ja myös Alcanin ja Alcoan kaltaisten toimijoiden kytkösmarkkinatuotannon.

188    Toisin kuin kantaja esittää, vuoden 2006 suuntaviivojen kyseistä tulkintaa ei kumoa komission aikaisempi päätöskäytäntö, sellaisena kuin sitä ilmentää EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan soveltamisesta 5.12.2001 tehty komission päätös 2002/742/EY (Asia COMP/E-1/36 604 — sitruunahappo) (EYVL 2002, L 239, s. 18), jossa sakkojen määrää mukautettiin osapuolten suhteellisen osuuden mukaan unionin ulkopuolelle ulottuvien kartellien yhteydessä.

189    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan nimittäin se seikka, että komissio on aikaisemmin määrännyt tietyntasoisia sakkoja tietyntyyppisistä rikkomisista, ei voi estää sitä korottamasta tätä tasoa asetuksessa N:o 1/2003 säädetyissä rajoissa, jos tämä on välttämätöntä unionin kilpailupolitiikan toteuttamiseksi. Unionin kilpailusääntöjen tehokas soveltaminen edellyttää päinvastoin sitä, että komissio voi milloin tahansa mukauttaa sakkojen tasoa tämän politiikan tarpeita vastaavaksi. Tämä ei päde ainoastaan silloin, kun komissio korottaa sakkojen tasoa määrätessään sakkoja yksittäistapauksissa, vaan myös silloin, kun tämä korotus toteutetaan soveltamalla yksittäistapauksiin suuntaviivojen kaltaisia yleisesti sovellettavia käytännesääntöjä (ks. vastaavasti edellä 149 kohdassa mainittu asia Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 227 ja 230 kohta).

190    Aikaisempi päätöskäytäntö, johon kantaja vetoaa, perustui komission 14.1.1998 antamaan tiedonantoon – suuntaviivat asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa (EYVL C 9, s. 3; jäljempänä vuoden 1998 suuntaviivat).

191    Lisäksi komissio on vuoden 2006 suuntaviivojen 3–5 kohdassa ilmoittanut, että se halusi kehittää ja hioa sakkojen määräämisessä noudattamiaan menettelytapoja, joilla pyrittiin seuraamusten määräämiseen rikkomisista ja sen estämiseen, että muut yritykset päättäisivät ottaa käyttöön ja jatkaa EY 81 ja 82 artiklan vastaisia menettelytapoja. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi komissio on katsonut tarkoituksenmukaiseksi käyttää sakkojen määritysperusteena rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa. Komissio on siten esittänyt syyn, jonka vuoksi se oli ottanut käyttöön uuden menetelmän sakon määrän laskennassa, eli tarpeen varmistaa unionin kilpailupolitiikan tehokkaampi toteuttaminen, eikä kantaja ole esittänyt väitteitä, jotka olisivat omiaan asettamaan kyseenalaiseksi tämän lähestymistavan muutoksen perusteltavuuden.

192    Näin ollen vuoden 2006 suuntaviivojen määräyksiä ei ollut tulkittava sen perusteella, miten vuoden 1998 suuntaviivoja oli sovellettu.

193    Edellä esitetyillä perusteilla myös kanneperusteen toisen osan toinen kohta on hylättävä.

4.     Kanneperusteen kolmas osa, joka koskee sakon perusmäärän virheellistä määrittämistä ja lisämäärän virheellistä soveltamista

194    Kantaja väittää, että komissio on tehnyt virheitä rikkomisen vakavuuden arvioinnissa ja konkreettisemmin sen luonteen arvioinnissa sekä riidanalaisen päätöksen adressaattien markkinaosuuden arvioinnissa. Lisäksi komissio on virheellisesti ottanut huomioon täytäntöönpanon niiden tekijöiden joukossa, joihin sakon perusmäärä perustuu.

195    Kantaja väittää siten, että komissio on luokitellut rikkomisen virheellisesti. Tosiseikkoja, jotka on otettu huomioon kantajaa vastaan, voitaisiin luonnehtia enintään satunnaiseksi tietojenvaihdoksi, joka ei merkitse kilpailuoikeudessa luonnehdittuja rikkomisia eikä kuulu suuntaviivojen 23 ja 24 kohdassa tarkoitettujen hintoja koskevien horisontaalisten sopimusten soveltamisalaan. Komission riidanalaisessa päätöksessä suorittama luokittelu hintojen vahvistamisesta tehdyksi horisontaaliseksi sopimukseksi ja niin muodoin vakavaksi kilpailun rajoittamiseksi on saanut komission korottamaan perusmäärää lisämäärällä vuoden 2006 suuntaviivojen 25 kohdan mukaisesti. Kantaja väittää lisäksi, että todettua rikkomista ei voida luokitella yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi rikkomiseksi. Tässä yhteydessä kantaja toistaa väitteen puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta, jonka vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei voi kantajan mukaan käyttää täyttä harkintavaltaansa. Kantaja vaatii näin ollen unionin yleistä tuomioistuinta muuttamaan riidanalaisen päätöksen 236 ja 242 perustelukappaletta.

196    Kantajan mukaan riidanalaisessa päätöksessä todettu 35 prosentin yhteenlaskettu markkinaosuus merkitsee suhteettoman taloudellisen painoarvon antamista väitetylle kartellille, koska tämä prosenttiosuus on laskettu ottamatta huomioon alumiinin suurtuottajien kytköstuotantoa. Komissio on siten tehnyt virheellisen analyysin yhdestä kyseessä olevan rikkomisen vakavuuden arvioinnin tärkeimmistä tekijöistä.

197    Lopuksi komissio on kantajan mukaan katsonut, että Milanon sopimusta väitetystä hintojen korottamisesta olisi noudatettu vuoden 2000 toisella vuosipuoliskolla, ja viitannut IQM:n ja Bolidenin Noralf-osaston 25.10.2000 tapahtuneisiin kahdenvälisiin yhteydenpitoihin ja kantajan ja Fluorsidin välillä marraskuussa 2000 käytyihin keskusteluihin, vaikka näillä kahdenvälisillä yhteydenpidoilla ei ollut mitään yhteyttä Milanon kokoukseen eikä niitä voitu ottaa huomioon kantajaa vastaan, koska niitä ei ollut mainittu väitetiedoksiannossa. Näin ollen ei voida päätellä, että kartelli olisi pantu täytäntöön, Milanon kokouksen päivämäärää myöhempien asiakirjojen ja muiden pätevien todisteiden puuttuessa. Tästä seuraa, että on tarpeen poistaa kokonaisuudessaan lisämäärä ja pienentää olennaisesti 17 prosentin määrää, jota on käytetty perusmäärän vahvistamiseksi.

198    Komissio kiistää kantajan väitteet ja vaatii tämän kolmannen kanneperusteen kolmannen osan hylkäämistä.

199    Käsiteltävässä asiassa on muistutettava, että EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisen olemassaolon osalta komissio on perustellusti katsonut, että kysymys oli ollut kartellista, hintojen vahvistamista koskevasta horisontaalisesta sopimuksesta ja markkinoiden jakamisesta osallistujien kesken, joihin myös kantaja kuuluu (ks. 66–92 kohta edellä). Tätä ei voida saattaa kyseenalaiseksi tässä vaiheessa komission määräämää sakkoa koskevilla kantajan väitteillä.

200    Lisäksi, toisin kuin kantaja väittää, komissio on vuoden 2006 suuntaviivojen 23 kohdan mukaisesti katsonut riidanalaisessa päätöksessä aivan oikein, että käsiteltävässä asiassa oli kyse rikkomisesta, joka koostui muun muassa hintojen vahvistamisesta tehdystä horisontaalisesta sopimuksesta, joka kuuluu luonteeltaan vakavimpiin kilpailunrajoituksiin.

201    Komissio ei siten ole menetellyt virheellisesti soveltaessaan vuoden 2006 suuntaviivojen 25 artiklaa, jossa määrätään, että ”riippumatta rikkomisen osallistuneen yrityksen osallistumisen kestosta, komissio sisällyttää – – perusmäärään määrän, joka on 15–25 prosenttia – – myyntiarvosta, estääkseen yrityksiä osallistumasta hintojen vahvistamisesta [ja] markkinaosuuksista – – tehtäviin horisontaalisiin sopimuksiin”, ja että tällöin otetaan huomioon erityisesti vuoden 2006 suuntaviivojen 22 kohdassa mainitut tekijät, kuten rikkomisen luonne, kaikkien osapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus, rikkomisen maantieteellinen ulottuvuus ja se, onko rikkominen toteutunut käytännössä.

202    Komissio on riidanalaisessa päätöksessä katsonut, ettei yhteenlaskettu markkinaosuus ollut ylittänyt 35 prosenttia ETA:n alueella vuonna 2000 (riidanalaisen päätöksen 237 perustelukappale, jossa viitataan saman päätöksen 33 perustelukappaleeseen) ja että rikkominen oli ollut ulottuvuudeltaan maailmanlaajuista (riidanalaisen päätöksen 238 perustelukappale, jossa viitataan saman päätöksen 136 perustelukappaleeseen). Sitä paitsi on huomautettava, että komissio on maininnut ottaneensa huomioon alle 35 prosentin markkinaosuuden, minkä vuoksi se ei ole korottanut perusmäärää. Komissio on näyttänyt asianmukaisesti toteen kyseiset rikkomisen vakavuutta koskevat seikat, kuten edellä 199–201 kohdassa on esitetty.

203    Kartellin täytäntöönpanon osalta komissio on katsonut riidanalaisessa päätöksessä perustellusti, että Milanon sopimusta on noudatettu vuoden 2000 toisella vuosipuoliskolla. Komissio on nimittäin näyttänyt riidanalaisessa päätöksessä toteen päätöksen adressaattien, joihin myös kantaja kuuluu, välisen sopimuksen olemassaolon. On osoitettu, että sopimus tehtiin Milanon kokouksen aikana ja että tämän kokouksen jälkeen tapahtui kahdenvälistä yhteydenpitoa, muun muassa 25.10.2000. Näiden kahdenvälisten yhteydenpitojen aikana, kuten edellä rikkomisen olemassaoloa koskevan ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä on osoitettu, riidanalaisen päätöksen adressaatit, muun muassa kantaja, ovat harjoittaneet keskinäistä hintatasojen valvontaa. Näissä Milanon kokouksen jälkeisissä yhteydenpidoissa ilmoitetut hinnat vastaavat kyseisessä kokouksessa tehdyn sopimuksen sisältöä. Komissio on näin ollen voinut laillisesti katsoa, että nämä yhteydenpidot liittyivät Milanon kokouksessa tehtyyn sopimukseen ja ovat siis todiste kartellin täytäntöönpanosta.

204    Kun otetaan huomioon, että kantajan toinen kanneperuste hylätään ja riidanalainen päätös, jossa näytetään toteen sopimuksen olemassaolo sekä sen kesto ja vakavuus, vahvistetaan, kuten 66–109 kohdassa on esitetty, tämä sakon perusmäärän virheellistä määrittämistä koskeva kolmannen kanneperusteen osa on hylättävä perusteettomana.

205    Näin ollen komissio voi perustellusti käyttää 17:ää prosenttia myyntiarvosta osuutena perusmäärän määrittämistä varten vahvistaessaan kantajalle määrättävän sakon perusmäärää.

206    Vaikka kantaja ei olekaan saattanut kyseenalaiseksi rikkomisen kestoa, on huomattava, että komissio on osoittanut riidanalaisessa päätöksessä rikkomisen kestoajaksi ”ainakin” 12.7.–31.12.2000 eli vuosipuoliskoa lyhyemmän ajanjakson. Komissio on vuoden 2006 suuntaviivojen 24 kohdan mukaisesti soveltanut kerrointa 0,5. Vuoden 2006 suuntaviivojen 24 kohdassa nimittäin määrätään, että jotta kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen osallistumisen kesto otettaisiin kokonaisuudessaan huomioon, myyntiarvon perusteella määritetty määrä kerrotaan niiden vuosien lukumäärällä, joina yritys on osallistunut rikkomiseen, ja alle kuusi kuukautta kestävät jaksot lasketaan puolena vuotena.

207    Näin ollen kolmas kanneperuste on hylättävä.

E       Neljäs kanneperuste, joka koskee Euro–Välimeri-sopimuksen 36 artiklan rikkomista sekä huolenpitoperiaatteen ja kansainvälisen kohteliaisuuden periaatteen loukkaamista

1.     Alustavia huomautuksia

208    Kantaja väittää, että käsiteltävässä asiassa sovelletaan Euro–Välimeri-sopimuksen kilpailusääntöjä, vaikkakin rinnakkain unionin kilpailusääntöjen kanssa. Komissio on kuitenkin sulkenut pois Euro–Välimeri-sopimuksen 36 artiklan 1 kohdan soveltamisen unionin kilpailusääntöjen yksinomaisen soveltamisen hyväksi. Näin tehdessään komissio on tukeutunut Euro–Välimeri-sopimuksen 36 artiklan 6 kohdassa määrättyyn suojalausekkeeseen. Ennen tällaisen yksipuolisen toimenpiteen toteuttamista olisi pitänyt kuulla assosiaatiokomiteaa. Kantaja katsoo, että Euro–Välimeri-sopimuksessa määrätyn menettelyn noudattamatta jättäminen muodostaa sellaisen olennaisen menettelyvaatimuksen rikkomisen, jonka noudattamisella olisi voinut olla ratkaiseva vaikutus asian ratkaisun kannalta. Komission noudattama yksipuolinen lähestymistapa ei ole pelkästään Euro–Välimeri-sopimuksen 36 artiklan vastainen vaan myös kansainvälisen kohteliaisuuden periaatteen sekä komission huolenpitovelvollisuuden vastainen.

209    Komissio kiistää kantajan väitteet ja vaatii neljännen kanneperusteen hylkäämistä.

210    Kuten oikeuskäytännössä on todettu, unionin kilpailuoikeutta sovelletaan kartelliin, jolla on vaikutuksia sisämarkkinoiden alueella, riippumatta siitä seikasta, että jokin sopimukseen osallistuvista yrityksistä on sijoittautunut kolmanteen maahan (ks. vastaavasti asia 22/71, Béguelin Import, tuomio 25.11.1971, Kok., s. 949, 22–29 kohta; yhdistetyt asiat 89/85, 104/85, 114/85, 116/85, 117/85 ja 125/85–129/85, Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, tuomio 27.9.1988, Kok., s. 5193, 11–23 kohta ja edellä 118 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Atlantic Container Line ym. v. komissio, tuomion 69–93 kohta).

2.     Euro–Välimeri-sopimus

211    Euroopan yhteisön ja Tunisian välinen Euro–Välimeri-sopimus kuuluu yhteisön seitsemän eteläisen Välimeren maan kanssa tekemien Euro–Välimeri-assosiointisopimusten yhteyteen. Nämä sopimukset antavat puitteet pohjoisen ja etelän välillä käytävälle poliittiselle vuoropuhelulle, toimivat pohjana kaupan asteittaiselle vapauttamiselle Välimeren alueella ja niissä vahvistetaan yhteisön ja kunkin kumppanimaan välisen taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen yhteistyön ehdot.

212    Euro–Välimeri-sopimuksesta – riippumatta sen oikeudellisesta luonteesta ja sen vaikutuksesta unionin oikeusjärjestyksessä – on riittävää todeta, että se ei mene sovellettavan unionin oikeuden, erityisesti EY 81 artiklan, edelle eikä sulje pois viimeksi mainitun soveltamista. Euro–Välimeri-sopimuksen 36 artiklassa, johon kantaja vetoaa, määrätään päinvastoin osapuolten sitoutumisesta kilpailuoikeuden soveltamiseen ja täsmennetään nimenomaisesti, että jokaista sen vastaista menettelytapaa arvioidaan EY 81, EY 82 ja EY 87 artiklassa määrättyjen sääntöjen soveltamisesta johtuvien kriteerien perusteella (Euro–Välimeri-sopimuksen 36 artiklan 2 kohta). Euro–Välimeri-sopimuksen 36 artiklan 6 kohdassa määrätään ainoastaan assosiaatiokomitean kuulemisesta tietyissä olosuhteissa ja erityisesti, jos ongelmaa ei voida ratkaista kilpailuoikeudella.

213    Riidanalainen päätös ei koske erityisesti Euroopan unionin ja Tunisian väliseen kauppaan vaikuttavaa menettelytapaa vaan maailmanlaajuista menettelytapaa, joka vaikuttaa Euroopan markkinoihin. Komissio on riidanalaisessa päätöksessä käyttänyt toimivaltaansa ja soveltanut EY 81 artiklaa kilpailuun ETA:n alueen sisällä kohdistuvien vaikutusten osalta. Riidanalainen päätös ei sitä vastoin kuulu Euro–Välimeri-sopimuksen soveltamisalaan eikä ole myöskään tämän sopimuksen vastainen. Ei siis ollut mitään syytä soveltaa Euro–Välimeri-sopimusta ja sen mekanismeja.

214    Kyseiset väitteet eivät siis ole perusteluja ja ne on hylättävä.

3.     Kansainvälinen kohteliaisuus ja huolenpitovelvollisuus

215    Mitä tulee kantajan väitteeseen, joka koskee kansainvälisen kohteliaisuuden (comitas gentium) noudattamatta jättämistä, kantaja ei ole selittänyt tätä periaatetta, johon se on vedonnut, eikä määrittänyt sen vaikutusta eikä ilmoittanut, miltä osin se saattoi kyseenalaiseksi riidanalaisen päätöksen lainmukaisuuden. Ei ole mahdollista tietää, mistä syystä siitä seuraisi, että komission olisi pitänyt ”ottaa yhteyttä Tunisian viranomaisiin ennen kuin se sovelsi yksipuolisesti yhteisön kilpailusääntöjä”.

216    Lisäksi siltä osin kuin kantajan esittämällä väitteellä pyritään saattamaan kyseenalaiseksi yhteisön toimivalta soveltaa kilpailusääntöjään käsiteltävänä olevassa asiassa todettujen kaltaisiin menettelytapoihin (edellä 210 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, tuomion 31–32 kohta), se on joka tapauksessa hylättävä. Komissiolla on nimittäin toimivalta aloittaa seuraamusmenettely ja määrätä seuraamus EY 81 artiklan rikkomisista Euroopan markkinoiden osalta. Komissio on kuitenkin näyttänyt tällaisen rikkomisen toteen käsiteltävässä asiassa. Tällaisissa olosuhteissa komission toimivalta soveltaa yhteisön kilpailusääntöjä tällaisiin menettelytapoihin on sopusoinnussa kansainvälisen oikeuden sääntöjen kanssa (ks. vastaavasti edellä 210 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, tuomion 18 kohta; ks. myös analogisesti asia T‑102/96, Gencor v. komissio, tuomio 25.3.1999, Kok., s. II‑753, 89 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

217    Väitettyä ”huolenpitovelvollisuutta”, johon kantaja vetoaa ja jonka mukaan komission olisi pitänyt ottaa yhteyttä muun muassa Tunisian viranomaisiin, ei ole perusteltu eikä selitetty. Ei siis ole selvää, mihin kantaja vetoaa. Lisäksi kantaja ei myöskään ilmoita, miltä osin tämä kansainvälisen oikeuden yleinen periaate vaikuttaisi riidanalaisen päätöksen laillisuuteen.

218    Unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan kannekirjelmässä on kuitenkin mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Tältä osin on palautettava mieleen edellä 163 ja 164 kohdassa mainitut periaatteet ja oikeuskäytäntö.

219    Koska kantaja on ainoastaan maininnut kansainvälisen kohteliaisuuden noudattamatta jättämisen ja väittänyt, että oli olemassa ”huolenpitovelvollisuus”, selittämätttä kuitenkaan edes suppeasti näitä väitteitä, niitä ei voida ottaa tutkittavaksi.

220    Näin ollen neljäs kanneperuste on hylättävä.

221    Kaiken edellä esitetyn perusteella kumoamisvaatimukset on hylättävä kokonaisuudessaan. Myöskään toissijaisesti esitettyä vaatimusta, joka koskee kantajalle määrätyn sakon määrän muuttamista, ei varsinkaan edellä todettujen seikkojen perusteella ole syytä hyväksyä unionin yleiselle tuomioistuimelle kuuluvan täyden harkintavallan käyttämisen yhteydessä.

222    Näin ollen kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

223    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Industries Chimiques du Fluor vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

Azizi Labucka Frimodt Nielsen

Julistettiin Luxemburgissa 18 päivänä kesäkuuta 2013.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian tausta

I  Tosiseikat

II  Riidanalainen päätös

A  Riidanalaisen päätöksen päätösosa

B  Riidanalaisen päätöksen perustelut

1.  Alumiinifluoridiala

2.  Milanon kokous ja kartellin täytäntöönpano

3.  EY 81 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan soveltaminen

4.  Kilpailusääntöjen rikkomisen kestoaika

5.  Sakon määrän vahvistaminen

6.  Lieventävät seikat

Asian käsittely ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

I  Kanteen tutkittavaksi ottaminen

II  Asiakysymys

A  Yhteenveto kumoamisperusteista

B  Toinen kanneperuste, joka koskee EY 81 artiklan rikkomista

1.  Ensimmäinen osa, jonka mukaan teot, joista kantajaa moititaan, eivät muodosta EY 81 artiklan rikkomista.

a)  Alustavia huomautuksia

b)  Yhteenveto riidanalaisen päätöksen sisällöstä

c)  Näyttö rikkomisesta

2.  Kanneperusteen toinen osa, joka on esitetty toissijaisesti ja jonka mukaan tekoja, joista kantajaa moititaan, ei voida luokitella yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi rikkomiseksi

a)  Alustavia huomautuksia

b)  Yhtenä kokonaisuutena pidettävä rikkominen

C  Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista ja asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan rikkomista

1.  Alustavia huomautuksia

2.  Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

a)  Yleistä

b)  Asian arviointi

Johdanto

Väite, joka koskee kartelliin osallistujia ja sen kestoaikaa

Kartellin maantieteellistä ulottuvuutta koskeva väite

Väite, joka koskee kartellin systematiikkaa ja rakennetta sekä 8. ja 9.11.2000 tapahtuneeseen yhteydenpitoon liittyviä asiakirjoja

i) Johdanto

ii) Väitetiedoksiannon sisältö

iii) Riidanalaisen päätöksen sisältö

iv) Arviointi

–  Mahdollisuus tutustua kyseessä oleviin asiakirjoihin hallinnollisen menettelyn aikana

–  Kyseessä olevien asiakirjojen merkitys rikkomisen täytäntöönpanon arvioinnin kannalta

–  Kyseessä olevien asiakirjojen merkitys rikkomisen keston arvioinnin kannalta

v) Päätelmä

D  Kolmas kanneperuste, joka koskee asetuksessa N:o 1/2003 olevan sakon määrän laskemista koskevan 23 artiklan sekä vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohdan rikkomista

1.  Alustavat huomautukset

2.  Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista

3.  Kanneperusteen toinen osa, joka koskee vuoden 2006 suuntaviivojen virheellistä soveltamista myynnin arvon määrittämisen osalta

a)  Alustavia huomautuksia

b)  Komission käyttämät liikevaihtoa koskevat luvut

c)  Myynnit ja markkinaosuus

4.  Kanneperusteen kolmas osa, joka koskee sakon perusmäärän virheellistä määrittämistä ja lisämäärän virheellistä soveltamista

E  Neljäs kanneperuste, joka koskee Euro–Välimeri-sopimuksen 36 artiklan rikkomista sekä huolenpitoperiaatteen ja kansainvälisen kohteliaisuuden periaatteen loukkaamista

1.  Alustavia huomautuksia

2.  Euro–Välimeri-sopimus

3.  Kansainvälinen kohteliaisuus ja huolenpitovelvollisuus

Oikeudenkäyntikulut

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.