UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

11 päivänä syyskuuta 2014 (*)

Tuet – Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan päällystetyn hienopaperin tuonti – Menetelmä – Edun laskeminen – Ilmeinen arviointivirhe – Erityisyys – Poistoaika – Edulliset verokohtelut – Tasoitustoimenpiteet – Vahinko – Voittomarginaalin laskeminen – Tarkasteltavana olevan tuotteen määritelmä – Yhteisön tuotannonala – Syy-yhteys

Asiassa T‑444/11,

Gold East Paper (Jiangsu) Co. Ltd, kotipaikka Jiangsu (Kiina),

Gold Huasheng Paper (Suzhou Industrial Park) Co. Ltd, kotipaikka Jiangsu,

edustajinaan asianajajat V. Akritidis, Y. Melin ja F. Crespo,

kantajina,

vastaan

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehenään J.-P. Hix, avustajinaan aluksi asianajajat G. Berrisch, A. Polcyn sekä barrister N. Chesaites, sittemmin solicitor B. O’Connor ja asianajaja S. Gubel,

vastaajana,

jota tukevat

Euroopan komissio, asiamiehinään J.-F. Brakeland, M. França ja A. Stobiecka-Kuik,

ja

Cepifine AISBL, kotipaikka Bryssel (Belgia),

Sappi Europe SA, kotipaikka Bryssel,

Burgo Group SpA, kotipaikka Altavilla Vicentina (Italia),

Lecta SA, kotipaikka Luxemburg (Luxemburg),

edustajinaan asianajajat L. Ruessmann ja W. Berg,

väliintulijoina,

jossa on kyse lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan päällystetyn hienopaperin tuonnissa 6.5.2011 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 452/2011 (EUVL L 128, s. 18) kumoamisvaatimuksesta kantajia koskevilta osin,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja O. Czúcz sekä tuomarit I. Labucka (esittelevä tuomari) ja D. Gratsias,

kirjaaja: hallintovirkamies S. Spyropoulos,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 12.11.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

1        Muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuetulta tuonnilta suojautumisesta 11.6.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 597/2009 (jäljempänä perusasetus) 2 artiklan d alakohdassa säädetään, että ”’vahingolla’ tarkoitetaan, jollei toisin ilmoiteta, yhteisön tuotannonalalle aiheutunutta merkittävää vahinkoa, yhteisön tuotannonalaan kohdistuvaa merkittävän vahingon uhkaa tai merkittävää viivästystä yhteisön tuotannonalan perustamisessa – –”

2        Perusasetuksen 4 artikla, jonka otsikko on ”Tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavat tuet”, kuuluu seuraavasti:

”1. Tuet johtavat tasoitustoimenpiteiden toteuttamiseen ainoastaan, jos ne ovat 2, 3 ja 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla erityisiä.

2. Sen määrittelemiseksi, kohdistuuko tuki erityisesti myöntävän viranomaisen toimivaltaan kuuluvalla alueella sijaitsevaan yritykseen tai tuotannonalaan taikka yritysten tai tuotannonalojen ryhmään, (jäljempänä tietyt yritykset), sovelletaan seuraavia periaatteita:

a)      jos tuen myöntävä viranomainen tai lainsäädäntö, jonka perusteella myöntävä viranomainen toimii, rajoittaa mahdollisuuden saada tukea nimenomaisesti tiettyihin yrityksiin, tuki on erityistä;

b)      jos tuen myöntävä viranomainen tai lainsäädäntö, jonka perusteella myöntävä viranomainen toimii, asettaa oikeuden saada tukea ja tuen määrän riippuvaksi objektiivisista arviointiperusteista tai edellytyksistä, ei ole kyse erityisestä tuesta, edellyttäen että oikeus saada tukea ei vaadi eri toimenpiteitä ja että mainittuja arviointiperusteita ja edellytyksiä noudatetaan tiukasti;

c)      jos, huolimatta siitä, että a ja b alakohdassa esitettyjen periaatteiden soveltamisen perusteella näyttää siltä, että kyseessä ei ole erityinen tuki, on syytä uskoa, että tuki todellisuudessa voi olla erityistä, voidaan ottaa huomioon muita tekijöitä. Nämä tekijät ovat: tukiohjelmaa hyödyntää rajoitettu määrä tiettyjä yrityksiä, sitä hyödyntävät pääasiallisesti tietyt yritykset, tukea myönnetään suhteettoman suuressa määrin tietyille yrityksille ja tapa, jolla myöntävä viranomainen käyttää harkintavaltaa päätettäessä tuen myöntämisestä. Tässä suhteessa otetaan huomioon erityisesti tiedot siitä, missä määrin tukea koskevia hakemuksia on hylätty tai hyväksytty, ja näiden päätösten perustelut.

Edellä b alakohdassa ’objektiivisilla arviointiperusteilla tai edellytyksillä’ tarkoitetaan puolueettomia arviointiperusteita tai edellytyksiä, jotka eivät aseta tiettyjä yrityksiä muiden edelle ja jotka ovat luonteeltaan taloudellisia ja joita sovelletaan laajalti, kuten työntekijöiden lukumäärä tai yrityksen koko.

Arviointiperusteet ja edellytykset on määriteltävä selkeästi laissa, asetuksissa tai muissa virallisissa asiakirjoissa siten, että ne voidaan todentaa.

Ensimmäisen alakohdan c alakohtaa sovellettaessa otetaan huomioon, missä laajuudessa taloudellinen toiminta on myöntävän viranomaisen toimialueella hajautunutta, sekä tukiohjelman soveltamisaika.

3. Myöntävän viranomaisen toimivaltaan kuuluvalla määrätyllä maantieteellisellä alueella sijaitseviin tiettyihin yrityksiin rajattu tuki on erityistä. Yleisesti sovellettavan veron määrän asettamista tai muuttamista minkä tahansa sellaisen hallinnon portaan päätöksellä, joka on oikeutettu sen tekemään, ei katsota tässä asetuksessa tarkoitetuksi erityiseksi tueksi.

4. Sen estämättä, mitä 2 ja 3 kohdassa säädetään, katsotaan seuraavat tuet erityisiksi:

a)      joko oikeudellisesti tai tosiasiallisesti vientituloksesta joko pelkästään tai yhdessä muiden edellytysten kanssa riippuvat tuet, mukaan lukien liitteessä I viitteellisesti luetellut;

b)      tuet, jotka yksin tai yhdessä muiden edellytysten kanssa riippuvat kotimaisten tavaroiden käytön suosimisesta suhteessa tuontitavaroihin.

Edellä olevaa a alakohtaa sovellettaessa tukien katsotaan tosiasiallisesti riippuvan vientituloksesta, jos tosiasiat osoittavat, että tuen myöntäminen, ilman että sitä on tehty oikeudellisesti vientituloksesta riippuvaiseksi, on tosiasiassa kytketty todelliseen tai odotettuun vientiin tai vientituloihin. Se, että tukea myönnetään vientiyrityksille, ei yksistään johda tuen katsomiseen vientitueksi tässä säännöksessä tarkoitetussa merkityksessä.

5. Tämän artiklan säännösten perusteella tehtävän erityiseksi määrittämisen on selkeästi perustuttava sitä tukeviin todisteisiin.”

3        Perusasetuksen 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Tuen vastaanottajalle annettavan edun laskeminen”, säädetään seuraavaa:

”Tuen vastaanottajalle annettava etu lasketaan seuraavien sääntöjen mukaisesti:

a)      julkisten viranomaisten tekemää sijoitusta yrityksen omaan pääomaan ei pidetä edun antamisena, ellei investoinnin voida katsoa olevan vastoin alkuperä- ja/tai viejämaan alueella olevien yksityisten sijoittajien tavanomaista sijoituskäytäntöä, riskipääomasijoitukset mukaan lukien;

b)      julkisten viranomaisten myöntämää lainaa ei pidetä edun antamisena, ellei yrityksen julkisilta viranomaisilta saamastaan lainasta maksamien luottokustannusten määrän ja vastaavasta kaupallisesta lainasta, jonka yritys voisi saada markkinoilta, maksamien luottokustannusten määrän välillä ole eroa. Tässä tapauksessa eduksi katsotaan näiden kahden määrän erotus;

c)      julkisen viranomaisen myöntämää lainatakausta ei pidetä edun antamisena, ellei takauksen saaneen yrityksen julkisten viranomaisten takaamasta lainasta maksamien luottokustannusten määrän ja vastaavasta kaupallisesta lainasta ilman tällaista takausta maksamien luottokustannusten määrän välillä ole eroa. Tässä tapauksessa eduksi katsotaan näiden kahden määrän erotus korjattuna palkkioissa olevilla mahdollisilla eroilla;

d)      hyödykkeiden tai palvelujen toimittamista tai hyödykkeiden ostamista julkisten viranomaisten toimesta ei pidetä edun antamisena, ellei hyödykkeitä tai palveluja toimiteta riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan tai hyödykkeitä osteta yli riittävänä pidettävää vastiketta vastaan. Vastikkeen riittävyys on määritettävä suhteessa kyseisen hyödykkeen tai palvelun markkinoilla vallitseviin olosuhteisiin maassa, jossa toimitus tai ostaminen tapahtuu, hinta, laatu, saatavuus, markkinoitavuus, kuljetus ja muut osto- tai myyntiehdot mukaan lukien.

Jos kyseisen hyödykkeen tai palvelun osalta maassa, jossa se toimitetaan tai ostetaan, ei ole vallitsevia markkinaehtoja tai ‑olosuhteita, joita voidaan käyttää sopivina vertailuarvoina, sovelletaan seuraavia sääntöjä:

i)      asianomaisessa maassa vallitsevia ehtoja ja olosuhteita tarkistetaan tosiasiallisten kustannusten, hintojen ja muiden kyseisessä maassa käytettävissä olevien tekijöiden perusteella sellaisella sopivalla määrällä, joka kuvastaa tavanomaisia markkinaehtoja ja ‑olosuhteita; tai

ii)      tarvittaessa käytetään tuen vastaanottajan käytettävissä olevia toisen maan markkinoilla tai maailmanmarkkinoilla vallitsevia ehtoja ja olosuhteita.”

4        Perusasetuksen 7 artiklan 3 kohdassa otsikon ”Laskemista koskevat yleiset säännökset” alla säädetään seuraavaa:

”Jos tuen myöntäminen voidaan liittää käyttöomaisuuden hankintaan tai tulevaan hankintaan, tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrä lasketaan jakamalla tuki ajanjaksolle, joka vastaa tämän omaisuuden tavanomaista kuolettamisaikaa kyseisellä tuotannonalalla.

Näin laskettu tutkimusjaksolle kuuluva määrä, mukaan lukien ennen tätä jaksoa hankittua käyttöomaisuutta vastaava osuus, jaetaan 2 kohdan säännösten mukaisesti.

Sellaisen omaisuuden osalta, jonka arvo ei alene, tuki rinnastetaan korottomaan lainaan, ja sitä käsitellään 6 artiklan b alakohdan säännösten mukaisesti.”

5        Perusasetuksen 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Vahingon määrittäminen”, säädetään seuraavaa:

”1. Vahingon määrittäminen perustuu sitä tukevaan näyttöön, ja siihen kuuluu objektiivinen tarkastelu, joka kohdistuu:

a)      tuetun tuonnin määrään ja tämän tuonnin vaikutukseen samankaltaisten tuotteiden hintoihin yhteisön markkinoilla; ja

b)      tämän tuonnin vaikutuksiin yhteisön tuotannonalaan.

2. Tuetun tuonnin määrän osalta tutkitaan, onko se lisääntynyt merkittävästi joko absoluuttisesti tai suhteessa yhteisön tuotantoon tai kulutukseen. Tuetulla tuonnilla hintoihin olevan vaikutuksen osalta tutkitaan, onko tuetun tuonnin osalta esiintynyt merkittävää alihinnoittelua suhteessa yhteisön tuotannonalan valmistaman samankaltaisen tuotteen hintaan tai onko tällaisen tuonnin vaikutuksesta muutoin aiheutunut merkittävää hintojen alenemista tai onko tuonti merkittävästi estänyt sellaisia hinnankorotuksia, joita muuten olisi tehty. Yksi tai useampi näistä tekijöistä ei välttämättä ole ratkaiseva peruste.

3. Jos samanaikaisesti tutkitaan tasoitustullia varten tuotteen tuontia useammasta kuin yhdestä maasta, tällaisen tuonnin vaikutuksia voidaan arvioida kumulatiivisesti ainoastaan, jos:

a)      todetun tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrä on suhteessa kustakin maasta peräisin olevaan tuontiin 14 artiklan 5 kohdassa määriteltyä vähäistä määrää (de minimis) suurempi ja tuonnin määrä yhdestäkään maasta ei ole vähäpätöistä; ja

b)      tuonnin vaikutusten kumulatiivinen arviointi on aiheellista ottaen huomioon tuotavien tuotteiden väliset kilpailuedellytykset sekä tuotavien tuotteiden ja yhteisön samankaltaisen tuotteen väliset kilpailuedellytykset.

4. Tutkittaessa tuetun tuonnin vaikutusta kyseessä olevaan yhteisön tuotannonalaan on arvioitava kaikki asiaa koskevat taloudelliset tekijät ja seikat, jotka vaikuttavat kyseisen tuotannonalan tilanteeseen, mukaan lukien seuraavat seikat: se, että ala ei ole vielä täysin toipunut aikaisemman tuetun viennin tai polkumyynnin vaikutuksista; tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrän suuruus; myynnin, voittojen, tuotannon, markkinaosuuden, tuottavuuden, investointien tuoton tai kapasiteetin käyttöasteen tosiasiallinen ja mahdollinen pieneneminen; yhteisön hintoihin vaikuttavat tekijät; tosiasialliset ja mahdolliset kielteiset vaikutukset kassavirtoihin, varastoihin, työllisyyteen, palkkoihin, kasvuun, pääoman saantiin ja investointeihin sekä maataloudessa se, onko julkisten viranomaisten tukiohjelmien käyttö lisääntynyt. Tämä luettelo ei ole tyhjentävä, eikä yksi tai useampi näistä tekijöistä välttämättä ole ratkaiseva peruste.

5. Edellä olevaan 1 kohtaan liittyen esitetyillä ja asiaa koskevilla todisteilla on osoitettava, että tuettu tuonti aiheuttaa vahinkoa. Erityisesti tämä merkitsee sen osoittamista, että 2 kohdassa tarkoitetut määrät ja/tai hinnat vaikuttavat yhteisön tuotannonalaan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla ja että tätä vaikutusta voidaan pitää merkittävänä.

6. Tuetun tuonnin lisäksi on tutkittava muut tunnetut tekijät, jotka samaan aikaan aiheuttavat vahinkoa yhteisön tuotannonalalle, jotta näiden tekijöiden aiheuttamaa vahinkoa ei pidetä tuetusta tuonnista johtuvana vahinkona 5 kohdan mukaisesti. Tältä osin huomioon otettavina tekijöinä voidaan pitää muun muassa muun kuin tuetun tuonnin määrää ja hintoja, kysynnän supistumista tai kulutustottumusten muutoksia, kolmansien maiden ja yhteisön tuottajien rajoittavia kauppakäytäntöjä sekä kyseisten tuottajien välistä kilpailua, tekniikan kehittymistä sekä yhteisön tuotannonalan vientitulosta ja tuottavuutta.

7. Tuetun tuonnin vaikutus on arvioitava suhteessa samankaltaisen tuotteen tuotantoon yhteisön tuotannonalalla silloin, kun käytettävissä olevat tiedot mahdollistavat tämän tuotannon yksilöimisen esimerkiksi tuotantomenetelmien sekä tuottajien myynnin ja voittojen perusteella. Jos kyseisen tuotannon yksilöiminen ei ole mahdollista, tuetun tuonnin vaikutus on arvioitava tarkastelemalla sellaisen mahdollisimman rajoitetun, samankaltaisen tuotteen sisältävän tuoteryhmän tai ‑valikoiman tuotantoa, josta tarvittavat tiedot ovat saatavissa.

8. Merkittävän vahingon uhan on perustuttava tosiasioihin eikä pelkkiin väitteisiin, arveluihin tai etäisiin mahdollisuuksiin. Olosuhteiden muutoksen, joka loisi tilanteen, jossa tuettu tuonti aiheuttaisi vahinkoa, on oltava selvästi nähtävissä ja välittömästi uhkaava.

Merkittävän vahingon uhan olemassaolon määrittämiseksi olisi tarkasteltava muun muassa seuraavia tekijöitä:

a)      kyseessä olevan tuen luonne ja tuen todennäköiset vaikutukset kauppaan;

b)      tuetun tuonnin sellainen huomattava kasvuvauhti yhteisön markkinoilla, joka on osoitus tuonnin tuntuvan kasvun todennäköisyydestä;

c)      riittävä ja vapaasti viejän käytettävissä oleva kapasiteetti tai sen välitön ja tuntuva kasvu, joka on osoitus yhteisöön suuntautuvan tuetun viennin tuntuvan kasvun todennäköisyydestä, ottaen huomioon muiden vientimarkkinoiden kyvyn ottaa vastaan lisävientiä;

d)      tuonti hinnoilla, jotka voivat merkittävästi alentaa sisäisiä hintoja tai estää huomattavassa määrin hinnankorotukset ja jotka todennäköisesti lisäisivät uuden tuonnin kysyntää;

e)      tutkimuksen kohteena olevan tuotteen varastot.

Mikään näistä tekijöistä ei välttämättä yksinään ole ratkaiseva peruste, vaan tarkasteltavien tekijöiden on yhdessä johdettava siihen päätelmään, että tuetun viennin kasvu on välittömästi uhkaavaa ja että jos suojatoimia ei toteuteta, aiheutuu merkittävää vahinkoa.”

6        Perusasetuksen 9 artiklan 1 kohdassa, jonka otsikko on ”Yhteisön tuotannonalan määritelmä”, säädetään seuraavaa:

”1. Tässä asetuksessa tarkoitetaan ’yhteisön tuotannonalalla’ samankaltaisen tuotteiden tuottajia yhteisössä kokonaisuutena tai niitä tuottajia, joiden yhteinen tuotanto muodostaa 10 artiklan 6 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä pääosan kyseisten tuotteiden koko yhteisön tuotannosta, paitsi silloin, kun:

a)      jotkut tuottajat ovat etuyhteydessä viejiin tai tuojiin tai ne ovat itse sellaisen tuotteen tuojia, jota väitetään tuettavan, ilmaisun ’yhteisön tuotannonala’ voidaan tulkita käsittävän muut tuottajat;

b)      poikkeuksellisissa olosuhteissa yhteisön alue voidaan kyseisen tuotannon osalta jakaa kahteen tai useampaan kilpailevaan markkina-alueeseen ja kullakin markkina-alueella olevia tuottajia voidaan pitää erillisenä tuotannonalana, jos:

i)      tällaisella markkina-alueella olevat tuottajat myyvät kaiken tai melkein kaiken kyseisen tuotteen tuotantonsa tällä markkina-alueella ja

ii)      muualle yhteisöön sijoittautuneet kyseisen tuotteen tuottajat eivät merkittävässä määrin tyydytä kysyntää tällä markkina-alueella.

Vaikka suurimmalle osalle koko yhteisön tuotannonalasta ei olisi aiheutunut vahinkoa, voidaan vahinkoa katsoa aiheutuneen tällaisissa olosuhteissa, jos tuettu tuonti on keskittynyt tällaisille eristyneille markkinoille ja jos tuettu tuonti lisäksi aiheuttaa vahinkoa tuottajille, jotka vastaavat kaikesta tai lähes kaikesta tuotannosta tällaisilla markkinoilla.”

7        Perusasetuksen 10 artiklan 6 kohdassa otsikon ”Menettelyn aloittaminen” alla säädetään seuraavaa:

”Tutkimus pannaan vireille 1 kohdan mukaisesti ainoastaan, jos samankaltaisen tuotteen yhteisön tuottajien esittämän valituksen saaman tuen tai vastustuksen perusteella vahvistetaan, että yhteisön tuotannonala on tehnyt valituksen tai että valitus on tehty sen puolesta. Valitus katsotaan yhteisön tuotannonalan tekemäksi tai sen puolesta tehdyksi, jos sitä tukevat ne yhteisön tuottajat, joiden yhteinen tuotanto on yli 50 prosenttia sen samankaltaisen tuotteen kokonaistuotannosta, jota tuottaa se osa yhteisön tuotannonalasta, joka joko tukee tai vastustaa valitusta. Tutkimusta ei kuitenkaan panna vireille, jos valitusta selvästi tukevat yhteisön tuottajat vastaavat alle 25 prosentista yhteisön tuotannonalan tuottaman samankaltaisen tuotteen kokonaistuotannosta.”

8        Perusasetuksen 14 artiklan 2 kohdassa otsikon ”Menettelyn päättäminen ilman toimenpiteitä” alla säädetään seuraavaa:

”Jos suojatoimenpiteitä ei kuulemisen jälkeen pidetä tarpeellisina ja jos neuvoa-antavassa komiteassa ei esitetä vastalauseita, tutkimus tai menettely päätetään. Kaikissa muissa tapauksissa komissio antaa viipymättä neuvostolle kertomuksen kuulemisen tuloksista ja ehdotuksen menettelyn päättämisestä. Menettely katsotaan päättyneeksi, ellei neuvosto yhden kuukauden kuluessa ole määräenemmistöllä päättänyt toisin.”

9        Perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdassa otsikon ”Lopullisen tullin käyttöön ottaminen” alla säädetään seuraavaa:

”Jos tosiasioiden perusteella lopullisesti todetaan, että tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavaa tukea ja siitä aiheutunutta vahinkoa esiintyy, ja jos yhteisön etu vaatii toimintaa 31 artiklan mukaisesti, neuvosto ottaa käyttöön lopullisen tasoitustullin komission ehdotuksesta, jonka se tekee kuultuaan neuvoa-antavaa komiteaa.

Neuvosto on hyväksynyt ehdotuksen, jollei se yksinkertaisella enemmistöllä päätä hylätä sitä kuukauden kuluessa siitä, kun komissio on toimittanut sille ehdotuksen.

Jos väliaikaiset tullit ovat voimassa, lopullisia toimia koskeva ehdotus tehdään viimeistään kuukautta ennen tällaisten tullien voimassaolon päättymistä.

Toimenpiteitä ei oteta käyttöön, jos tuki tai tuet peruutetaan tai osoitetaan, että niistä ei enää koidu hyötyä kyseessä oleville viejille.

Tasoitustullin suuruus ei saa ylittää todettua tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrää, ja sen olisi oltava tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen kokonaismäärää alhaisempi, jos tämä alhaisempi määrä on riittävä yhteisön tuotannonalalle aiheutuneen vahingon poistamiseksi.”

10      Perusasetuksen 28 artiklassa, jonka otsikko on ”Yhteistyön puuttuminen”, säädetään seuraavaa:

”1. Jos asianomainen osapuoli kieltäytyy antamasta tarvittavia tietoja tai ei toimita niitä tässä asetuksessa säädetyssä määräajassa tai merkittävällä tavalla vaikeuttaa tutkimuksia, alustavat tai lopulliset päätelmät, jotka voivat olla myönteisiä tai kielteisiä, voidaan tehdä käytettävissä olevien tietojen perusteella.

Jos asianomaisen osapuolen todetaan toimittaneen väärän tai harhaanjohtavan tiedon, tätä tietoa ei oteta huomioon, ja sen sijasta voidaan käyttää käytettävissä olevia tietoja.

Asianomaisille osapuolille on yleensä ilmoitettava yhteistyöstä kieltäytymisen seurauksista.

2. Vastaamatta jättämistä tietokoneavusteisesti ei pidetä yhteistyöstä kieltäytymisenä edellyttäen, että asianomainen osapuoli osoittaa vastauksen esittämisen vaaditussa muodossa voivan aiheuttaa kohtuutonta ylimääräistä vaivannäköä tai kohtuuttomia lisäkustannuksia.

3. Jos asianomaisen osapuolen toimittamat tiedot eivät kaikissa suhteissa ole parhaita mahdollisia, niitä ei kuitenkaan saa jättää huomiotta edellyttäen, että mahdolliset puutteet eivät hankaloita liikaa kohtuullisen oikeiden päätelmien tekemistä, tiedot toimitetaan hyvissä ajoin, ne voidaan tarkistaa ja osapuoli on toiminut parhaan kykynsä mukaan.

4. Jos todisteita tai tietoja ei hyväksytä, ne toimittaneelle osapuolelle ilmoitetaan viipymättä niiden hylkäämisen syyt, ja sille annetaan tilaisuus toimittaa lisäselvityksiä asetetussa määräajassa. Jos näitä selvityksiä ei pidetä tyydyttävinä, kyseisten todisteiden tai tietojen hylkäämisen syyt on ilmoitettava ja mainittava julkistetuissa päätelmissä.

5. Jos päätelmät, mukaan lukien tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrää koskevat, perustuvat 1 kohdan säännöksiin, erityisesti valituksessa toimitettuihin tietoihin, nämä tiedot on tarkistettava, jos se on mahdollista ja ottaen huomioon tutkimuksen määräaika, vertaamalla niitä muista käytettävissä olevista riippumattomista lähteistä kuten julkaistuista hintaluetteloista, virallisista tuontitilastoista ja tulliasiakirjoista tai muilta asianomaisilta osapuolilta tutkimuksen aikana saatuihin tietoihin. Kyseiset tiedot voivat tarvittaessa sisältää maailmanmarkkinoita tai muita edustavia markkinoita koskevia tietoja.

6. Jos asianomainen osapuoli ei toimi yhteistyössä tai toimii vain osittain yhteistyössä siten, että asiaan vaikuttavia tietoja ei toimiteta, lopputulos voi olla mainitulle osapuolelle huonompi kuin jos se olisi toiminut yhteistyössä.”

11      Euroopan yhteisöjen komissio on julkaissut antamassaan tiedonannossa 98/C 394/04 (EYVL 1998, C 394, s. 6) ohjeet tuen määrän laskemiseksi tasoitustulleja koskevissa tutkimuksissa (jäljempänä laskentaohjeet).

12      Laskentaohjeissa otsikon ”F. Tuen laskennassa käytettävä tutkimusajanjakso – tileihin kirjaaminen ja jakaminen” alla määrätään muun muassa seuraavaa:

”b) Tukimäärän jakamisessa käytettävä peruste

Kun tutkimusajanjaksolle kuuluva tukimäärä on laskettu, on määritettävä tuen määrä yksikköä kohti jakamalla tutkimusajanjaksolle kuuluva määrä sopivan perusteen mukaan, joka voi olla asianomaisen tuotteen myynti- tai vientimäärä.

– –”

 Asian tausta

13      Kantajat Gold East Paper (Jiangsu) Co. Ltd (jäljempänä GE) ja Gold Huasheng Paper (Suzhou Industrial Park) Co. Ltd (jäljempänä GHS) ovat Asia Pulp and Paper China ‑ryhmään etuyhteydessä olevia yrityksiä (jäljempänä APP-ryhmä), jotka valmistavat Kiinassa päällystettyä hienopaperia, jonka ne vievät Euroopan unioniin.

 Tutkimus

14      Päällystetty hienopaperi on ollut kahden erillisen tutkimuksen kohteena, jotka on suoritettu rinnakkain. Ensinnäkin polkumyyntitutkimus on johtanut lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan päällystetyn hienopaperin tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta 6.5.2011 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 451/2011 antamiseen (EUVL L 128, s. 1; jäljempänä lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annettu asetus). Toiseksi tukien vastainen tutkimus on johtanut lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan päällystetyn hienopaperin tuonnissa 6.5.2011 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 452/2011 antamiseen (EUVL L 128, s. 18; jäljempänä riidanalainen asetus).

15      Komission ilmoitus Kiinan kansantasavallasta peräisin olevan päällystetyn hienopaperin tuontia koskevan tukien vastaisen menettelyn aloittamisesta julkaistiin 17.4.2010 Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL C 99, s. 30).

16      Kantajat esittivät 8.7.2010 vastauksensa komission niille lähettämään tukien vastaiseen menettelyyn liittyvään kyselylomakkeeseen. Komissio suoritti näitä vastauksia koskevia tutkimuksia paikan päällä kantajien toimitiloissa 15.–21.9.2010.

17      Komissio lähetti 3.2.2011 kantajille ilmoitusasiakirjan, jossa esitettiin yksityiskohtaisesti olennaiset tosiseikat ja huomiot, joiden vuoksi se aikoi ehdottaa Euroopan unionin neuvostolle lopullisen tasoitustullin käyttöönottoa kantajien unioniin suuntautuvassa viennissä.

18      Kantajat ilmoittivat 3.3.2011 päivätyllä kirjeellä lopullista ilmoitusasiakirjaa koskevat huomautuksensa.

19      Kantajat osallistuivat 10.3.2011 kokoukseen asiakirjoista vastaavien kanssa komission toimitiloissa kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan läsnä ollessa.

20      Komissio lähetti 16.3.2011 kantajille kirjeen, jossa se selvensi tiettyjä toteamustensa kohtia.

21      Komissio suoritti 25.3.2011 kuulemisen, johon kantajat osallistuivat kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan läsnä ollessa.

22      Kantajat esittivät 28.3.2011 kirjeen, jossa vedettiin yhteen 25.3.2011 pidetyssä kuulemisessa esitetyt väitteet ja vastattiin komission esittämiin huomautuksiin sekä tämän kyseisen kokouksen aikana esittämiin kysymyksiin.

23      Kantajat lähettivät 29.3.2011 kuulemismenettelystä vastaavalle neuvonantajalle kirjeen, joka sisälsi yhteenvedon 25.3.2011 pidetyssä kuulemisessa esitetyistä seikoista erityisesti niiden puolustautumisoikeuksien osalta.

 Riidanalainen asetus

24      Neuvosto antoi riidanalaisen asetuksen 6.5.2011.

25      Riidanalaisen asetuksen 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa otettiin käyttöön 12 prosentin suuruinen lopullinen tasoitustulli kantajien valmistaman päällystetyn hienopaperin tuonnissa unioniin.

 Asian käsittely sekä asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

26      Kantajat nostivat käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.8.2011 toimittamallaan kannekirjelmällä.

27      Komissio toimitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 10.11.2011 väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua tähän oikeudenkäyntiin tukeakseen neuvoston vaatimuksia.

28      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 1.12.2011 toimittamallaan asiakirjalla Cepifine AISBL, eurooppalaisten hienopaperituottajien järjestö, Sappi Europe SA, Burgo Group SA ja Lecta SA (jäljempänä yhdessä yksityiset väliintulijat) pyysivät saada osallistua tähän oikeudenkäyntiin tukeakseen neuvoston vaatimuksia. Neuvosto ei vastustanut tätä väliintuloa 24.1.2012 toimittamissaan huomautuksissa.

29      Unionin yleisen tuomioistuimen kolmannen jaoston puheenjohtaja hyväksyi komission väliintulohakemuksen 23.1.2012 antamallaan määräyksellä. Tämä toimitti kirjelmänsä asetetussa määräajassa.

30      Kantajat pyysivät 8.2.2012, että tiettyjä niiden kirjelmiin ja niiden liitteisiin vastaavasti sisältyviä seikkoja käsitellään luottamuksellisesti yksityisiin väliintulijoihin nähden. Ne toimittivat näistä eri oikeudenkäyntiasiakirjoista ei-luottamuksellisen version.

31      Kyseisen tuomioistuimen kolmannen jaoston puheenjohtaja antoi 8.3.2012 antamallaan määräyksellä yksityisille väliintulijoille luvan osallistua suulliseen käsittelyyn neuvoston vaatimusten tukemiseksi. Samassa määräyksessä kolmannen jaoston puheenjohtaja päätti, että yhtäältä siitä, saisivatko kantajat suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen niiden seikkojen yksilöimiseksi, joita voidaan pitää luottamuksellisina, ja toisaalta siitä, saisivatko yksityiset väliintulijat väliaikaisen ei-luottamuksellisen version mahdollisten huomautustensa esittämiseksi luottamuksellista käsittelyä koskevasta pyynnöstä, päätetään myöhemmin.

32      Unionin yleinen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn.

33      Asianosaisten ja väliintulijoiden lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 12.11.2013 pidetyssä istunnossa.

34      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen asetuksen niitä koskevin osin

–        velvoittaa neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

35      Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

36      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

37      Yksityiset väliintulijat tukevat neuvoston vaatimuksia.

 Oikeudellinen arviointi

38      Kantajat vetoavat kanteensa tueksi lähinnä kymmeneen kanneperusteeseen, joista

–        ensimmäinen koskee perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan rikkomista

–        toinen koskee perusasetuksen 6 artiklan d alakohdan ja 28 artiklan sekä saman asetuksen 4 artiklan rikkomista

–        kolmas koskee perusasetuksen 4 artiklan rikkomista

–        neljäs koskee perusasetuksen 7 artiklan 3 kohdan rikkomista

–        viides koskee perusasetuksen 6 artiklan b alakohdan rikkomista

–        kuudes koskee perusasetuksen 14 artiklan 2 kohdan rikkomista

–        seitsemäs koskee perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdan rikkomista

–        kahdeksas koskee perusasetuksen 2 artiklan d alakohdan ja 15 artiklan rikkomista

–        yhdeksäs koskee perusasetuksen 8 artiklan, 9 artiklan 1 kohdan ja 10 artiklan 6 kohdan rikkomista

–        kymmenes koskee perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 6 kohdan rikkomista.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan rikkomista

39      Tämän kanneperusteen otsikosta ilmenee, että kantajat vetoavat perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan rikkomiseen. On kuitenkin todettava, että ne väittävät myös, että perusasetuksen 7 artiklan 1 ja 2 kohtaa on rikottu. Oikeuskäytännön mukaan kantajana olevan osapuolen kanneperusteet on tulkittava pikemminkin niiden oikeudellisen sisällön kuin niiden oikeudellisen luokittelun valossa (yhdistetyt asiat 19/60, 21/60, 2/61 ja 3/61, Fives Lille Cail ym. v. korkea viranomainen, tuomio 15.12.1961, Kok., s. 559).

40      Näin ollen ei ole tarkasteltava ainoastaan perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevaa väitettä vaan myös saman asetuksen 7 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomista koskevaa väitettä.

41      Unionin yleinen tuomioistuin katsoo tarkoituksenmukaiseksi tarkastella aluksi perusasetuksen 7 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomista koskevaa väitettä siltä osin kuin riidanalaiseen asetukseen sisältyy epäasianmukaisen nimittäjän käyttö tuen määrän laskemisen osalta ja tämän jälkeen perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevaa väitettä, joka liittyy toimielinten käyttämän menetelmän vaikutukseen tuen prosenttiosuuteen.

42      Kantajat väittävät ensiksi, että perusasetuksen 7 artiklan 1 ja 2 kohtaa on rikottu, koska neuvosto on käyttänyt epäasianmukaista nimittäjää.

43      Neuvosto on kantajien mukaan käyttänyt virheellisesti kantajien kokonaismyyntiä edustavaa liikevaihtoa nimittäjänä tuen määrää laskettaessa. Ne väittävät, että niiden vastaanottamien tukien kokonaismäärä on esitetty virheellisesti prosentteina niiden kokonaisliikevaihdosta eikä tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrän laskennan tuloksena kyseessä olevan tuotteen yksikköä kohti, joka on sitten muunnettu prosenteiksi unioniin myydyn tuotteen cif-hinnasta (kulut, vakuutus ja rahti).

44      Aluksi on muistutettava, että perusasetuksen 7 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jos tukea ei myönnetä suhteessa valmistettuihin, tuotettuihin, vietyihin tai kuljetettuihin määriin, tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrä määritetään jakamalla tuen kokonaisarvo sopivalla tavalla tutkimusjaksona tapahtuneelle kyseisten tuotteiden tuotannolle, myynnille tai viennille”.

45      Määräyksistä, jotka ovat ohjeiden otsikon ”b) Tukimäärän jakamisessa käytettävä peruste”, joka puolestaan on otsikon ”F. Tuen laskennassa käytettävä tutkimusajanjakso – tileihin kirjaaminen ja jakaminen” alla, ilmenee, että ”kun tutkimusajanjaksolle kuuluva tukimäärä on laskettu, on määritettävä tuen määrä yksikköä kohti jakamalla tutkimusajanjaksolle kuuluva määrä sopivan perusteen mukaan, joka voi olla asianomaisen tuotteen myynti- tai vientimäärä”.

46      Edellä esitetyn perusteella kantajien väite on tutkittava.

47      Neuvosto on hylännyt riidanalaisen asetuksen 369 perustelukappaleessa kantajien jo tutkimuksen aikana esittämän väitteen korostaen seuraavaa:

”On huomattava, että yhtä tasoitustoimenpiteiden alaiseksi vahvistettua tukijärjestelmää lukuun ottamatta mistään muusta järjestelmästä myönnetyn tuen ei havaittu olevan riippuvainen vientituloksesta eikä sitä ole myönnetty suhteessa valmistettuihin, tuotettuihin, vietyihin tai kuljetettuihin määriin. Sen vuoksi tuen määrä jaettiin APP-ryhmän yritysten kokonaismyynnin liikevaihdolle perusasetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti, jossa säädetään seuraavaa: ’Jos tukea ei myönnetä suhteessa valmistettuihin, tuotettuihin, vietyihin tai kuljetettuihin määriin, tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrä määritetään jakamalla tuen kokonaisarvo sopivalla tavalla tutkimusjaksona tapahtuneelle kyseisten tuotteiden tuotannolle, myynnille tai viennille’. Koska tuki ei liity minkään tietyn tuotteen tuotantoon tai vientiin, yrityksen kokonaismyynnin liikevaihto on soveltuvin nimittäjä. On huomattava, että liikevaihdon määrittämisessä on varmistettu, että se ilmentää mahdollisimman läheisesti tuen saajana olevan yrityksen myymien tuotteiden myyntiarvoa.”

48      Kyseisestä perustelukappaleesta ilmenee, että neuvosto on ottanut huomioon yhden perusasetuksen 7 artiklan 2 kohdassa säädetyistä ratkaisuista, nimittäin kyseessä olevan tuotteen myynnin, ja on perustellut syyn, jonka vuoksi tuen määrän jakaminen yrityksen kokonaismyynnin liikevaihdolle eikä yksittäistä tuotetta kohti oli asianmukaista käsiteltävän asian olosuhteissa.

49      Väittäessään, että oli epäasianmukaista jakaa tuen arvo kantajien kokonaismyynnin liikevaihdolle, kantajat väittävät itse asiassa, että neuvosto on tehnyt ilmeisen arviointivirheen.

50      Väitetystä velvollisuudesta laskea tuen määrä yksikköä kohti perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan perusteella on todettava, kuten neuvosto on perustellusti tehnyt, että ensinnäkään yhtään kyseessä olevista tasoitustoimenpiteet mahdollistavista tuista ei ole myönnetty yksikköä kohti. Toiseksi mitään näistä tuista ei ollut rajattu tarkasteltavana olevaan tuotteeseen. Kolmanneksi ainoa näistä tuista, joka koski GHS:ää, oli riippuvainen vientituloksista ja se oli tässä tapauksessa kasvun ylläpitämiseksi annettu avustus, jonka tukimarginaali oli 0,05 prosenttia.

51      Näin ollen on todettava, että laskeminen yksikköä kohti ei olisi ollut asianmukaista käsiteltävässä asiassa päinvastoin kuin kantajat väittävät.

52      Kantajien väitteestä, jonka mukaan arvotullin määrä on laskettava käyttämällä nimittäjänä tarkasteltavan tuotteen viennin cif-arvoa, on todettava, että kyseessä olevat tuet on myönnetty yhtiölle kokonaisuutena eivätkä ne koskeneet unioniin suuntautuvaa vientiä, että kaikkia yhtiön valmistamia tuotteita tuettiin samalla tavoin ja että kantajat eivät väitä, että tasoitustoimenpiteet mahdollistavat tuet olivat riippuvaisia viennistä tai rajoittuivat tarkasteltavana olevaan tuotteeseen.

53      Tästä seuraa, että tarkasteltavan tuotteen viennin cif-arvo ei olisi ollut asianmukainen nimittäjä käsiteltävässä asiassa toisin kuin kantajat väittävät.

54      Liikevaihdon käyttämisestä kantajat toteavat ensiksi, että kyseessä ei ole asianmukainen nimittäjä, kun otetaan huomioon, että tämä luku on lähtökohtaisesti cif-arvoa pienempi, koska se ei sisällä kaikkia cif-hintaan sisältyviä rahti- ja vakuutuskustannuksia. Kantajat lisäävät, että niiden liikevaihto, joka liittyy vientiin suuntautuvaan myyntiin, on hyvin vähäinen [luottamuksellinen].(1)

55      Komissio on selittänyt 16.3.2011 päivätyssä kirjeessään, että se ei ollut käyttänyt liikevaihtoa, joka vastaa kantajien vientiin suuntautuvaa myyntiä, joka on esitetty niiden tilinpäätöksissä, vaan kantajien kokonaisliikevaihtoa, mukaan lukien vientiin suuntautuvan liikevaihdon oikaisut, ”jotta varmistettaisiin, että liikevaihto heijastaa kyseessä olevan tuotteen myynnin kokonaisarvoa (eikä valmistuskustannusten määrää)”.

56      Tämä väite on näin ollen hylättävä.

57      Kantajat väittävät toiseksi, että komission käyttämässä menetelmässä on suurenneltu keinotekoisesti tuen prosenttiosuutta, koska kantajien todellinen liikevaihto [luottamuksellinen] on vietyjen tuotteiden cif-arvoa pienempi. Kantajien mukaan kyseessä on perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan rikkominen.

58      Perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan nojalla tasoitustullin suuruus ei saa ylittää todettua tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrää, ja sen olisi oltava tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen kokonaismäärää alhaisempi, jos tämä alhaisempi määrä on riittävä unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon poistamiseksi, mikä vastaa niin kutsuttua alhaisemman tullin sääntöä.

59      Kantajat ovat ehdottaneet tutkimuksen aikana omaa menetelmäänsä. Ne toistavat tältä osin argumenttinsa unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävän menettelyn aikana.

60      Riidanalaisen asetuksen 369 perustelukappaleesta ilmenee, että ”[kantajien] ehdot[tamaa] menetelmää pidetään ei-edustavana, koska siinä sekoitetaan liikevaihto ja ainoastaan tarkasteltavana olevan tuotteen osalta tuotetut yksiköt eikä oteta huomioon muiden tuotettujen tuotteiden yksikköjä”.

61      On todettava, että käsiteltävässä asiassa kantajat eivät vastaa neuvoston väitteisiin. Ensiksi on tältä osin korostettava, että kantajat eivät mainitse neuvoston argumenttia, jonka mukaan menetelmässä sekoitetaan liikevaihtoa koskevat tiedot ja yksikköjä koskevat tiedot. Toiseksi ne eivät kiistä, että niiden menetelmässä sekoitetaan todelliset myyntihinnat (myynti kotimarkkinoilla) ja [luottamuksellinen] (myynti vientiin) laskettaessa tarkasteltavana olevaan tuotteeseen liittyvää osaa liikevaihdosta. Kolmanneksi ne eivät ota esille neuvoston argumenttia, jonka mukaan ehdotettu menetelmä sisälsi viidennessä vaiheessaan tuen keinotekoisesti vähennetyn määrän jakamisen tarkasteltavana olevan tuotteen vientiin suuntautuvalle myynnille [luottamuksellinen] mutta cif-hinnalle, jonka kyseinen yhtiö laskutti unioniin suuntautuvasta myynnistä. Neljänneksi ne eivät ota esille argumenttia, jonka mukaan tuet oli jaettava koko myynnille eikä ainoastaan kyseessä olevan tuotteen myynnille, kuten ne vaativat, jotta ne jaettaisiin oikeudenmukaisesti niiden myynnille, koska tukia ei ollut rajattu tarkasteltavaan tuotteeseen.

62      Tämän vuoksi on todettava, että kantajat eivät ole esittäneet riittävästi näyttöä siitä, etteivät riidanalaiseen asetukseen sisältyviä tosiseikkoja koskevat arvioinnit ole olleet uskottavia nimittäjän osalta. Tällaista näyttöä kuitenkin vaaditaan sen osoittamiseksi, että unionin toimielin on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, jolla voidaan perustella toimen kumoaminen (ks. analogisesti asia T‑68/05, Aker Warnow Werft ja Kvaerner v. komissio, Kok., s. II‑355, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

63      Koska kantajat eivät ole osoittaneet, että neuvosto olisi tehnyt virheen tasoitustoimenpiteet mahdollistavan tuen määrän laskennassa, perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan rikkomista koskeva väite on näin ollen hylättävä.

64      Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että nämä väitteet eivät ole perusteltuja ja että ensimmäinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Toinen kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 6 artiklan d alakohdan ja 28 artiklan sekä 4 artiklan rikkomista

65      Tämä kanneperuste koostuu kahdesta osasta.

66      Ensimmäinen osa koskee perusasetuksen 6 artiklan d alakohdan ja 28 artiklan rikkomista siltä osin kuin komissio on käyttänyt Taiwania vertailuarvona sen selvittämiseksi, oliko Kiinan myöntämillä maankäyttöoikeuksilla annettu kantajille etu.

67      Toinen osa koskee perusasetuksen 4 artiklan rikkomista siltä osin kuin unionin toimielinten olisi pitänyt päätellä, ettei ollut olemassa vähäisintäkään näyttöä kantajien saamien maankäyttöoikeuksien erityisyydestä.

 Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee Taiwanin käyttöä sopivana vertailuarvona

68      Riidanalaisen asetuksen 260–262 perustelukappaleesta ilmenee, että komission oli käytettävä ulkoisia vertailuarvoja perusasetuksen 6 artiklan d alakohdan ii alakohdan mukaisesti, kun otetaan huomioon, ettei Kiinassa ollut toimivia maamarkkinoita eikä mitään muita käytettävissä olevia yksityisiä vertailuarvoja, joihin nähden se voi määrittää kyseessä olevilla maankäyttöoikeuksien markkinoilla vallitsevat tavanomaiset olosuhteet.

69      Aluksi on huomattava, että kantajat eivät riitauta enää käsiteltävässä asiassa sitä, että unionin toimielimet ovat käyttäneet ulkoisia vertailuarvoja sen selvittämiseksi, onko maankäyttöoikeuksien myöntämisellä annettu kantajille etu. Komission 3.2.2011 päivättyä lopullista tietoasiakirjaa (jäljempänä lopullinen tietoasiakirja) koskevissa huomautuksissaan Kiinan viranomaiset ja kantajat olivat edelleen sitä mieltä, että Kiinassa oli maamarkkinat ja että Kiinan maanhinnat uudella Zhenjiangin alueella ja Suzhoussa (Kiina) muodostivat sopivan vertailuarvon.

70      Kysymys on siitä, onko komissio tehnyt ilmeisen virheellisen valinnan käyttäessään Taiwania vertailuarvona.

71      On muistutettava, että kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla yhteisön toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia (asia T‑162/94, NMB France ym. v. komissio, tuomio 5.6.1996, Kok., s. II‑427, 72 kohta; asia T‑97/95, Sinochem v. neuvosto, tuomio 29.1.1998, Kok., s. II‑85, 51 kohta ja asia T‑118/96, Thai Bicycle v. neuvosto, tuomio 17.7.1998, Kok., s. II‑2991, 32 kohta).

72      Viitemaan valinta kuuluu siihen harkintavaltaan, joka toimielimillä on käytettävänään niiden arvioidessa monitahoisia taloudellisia tilanteita.

73      Tämän harkintavallan käyttö ei kuitenkaan jää tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan nimittäin unionin tuomioistuimet tutkivat tämän valvonnan yhteydessä, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riidanalaisen ratkaisun perustana olleet tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa, ettei näitä tosiseikkoja ole arvioitu ilmeisen väärin tai ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (asia 240/84, NTN Toyo Bearing ym. v. neuvosto, Kok., s. 1809, 19 kohta; ks. edellä 71 kohdassa mainittu asia Thai Bicycle v. neuvosto, tuomion 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74      Erityisesti viitemaan valinnan osalta on varmistettava, etteivät unionin toimielimet ole jättäneet ottamatta huomioon olennaisia seikkoja valitun maan asianmukaisuuden toteamiseksi ja että nämä asiakirjoihin sisältyvät seikat on tutkittu vaaditulla huolellisuudella.

75      Käsiteltävässä asiassa kantajat väittävät ensiksi, että toimielimet eivät ole käyttäneet niiden käytettävissä ollutta parasta vertailuarvoa eli maan hintaa Intian Maharashtran osavaltiossa (Intia) vaan maan ostohintaa täysin omistusoikeuksin Taiwanissa (ks. riidanalaisen asetuksen 356 ja 357 perustelukappale), joka ei ole asianmukainen maankäyttöoikeuksien hinnan osalta Jiangsun provinssissa ajanjaksona 1995-2000, minkä ajanjakson kuluessa BKT Jiangsun provinssissa oli sama kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Taiwan oli avoin talous.

76      Neuvosto katsoo, että se seikka, että Taiwan on avoin markkinatalous, ei kuulu käsiteltävään asiaan siltä osin kuin komission on valittava viitearvo, joka heijastaa tavanomaisia markkinaolosuhteita ja, kuten riidanalaisen asetuksen 356 perustelukappaleessa on todettu, ”on tavallista, että ei-markkinatalousmaan talous laahaa toimivan markkinatalouden jäljessä BKT:n suhteen”.

77      Toiseksi kantajat väittävät, että komissio ei ole taannut vertailtavuutta Jiangsun provinssin ja vertailuarvoksi valitun Taiwanin välillä, koska nojautuessaan nykytilanteeseen se on arvioinut, että Taiwan ja Jiangsun provinssi olivat samankaltaisia, vaikka Maharashtran osavaltio oli vähemmän kehittynyt. Ne tuovat tältä osin esiin, että komissio ei ole tutkinut kantajien argumenttia, jonka mukaan asianmukaisessa vertailuarvossa hinnoille, jotka kantajien olisi pitänyt maksaa maankäyttöoikeuksistaan, olisi otettava huomioon markkinaolosuhteet oikeuksien myöntämishetkellä eikä nykyisiä markkinaolosuhteita, erityisesti infrastruktuurin ja kaupunkiväestön tiheyden osalta. Kantajat vetoavat väitteidensä tueksi WTO:n valituselimen 18.5.2011 päivättyyn raporttiin asiassa ”European Communities and Certain Member States – Measures Affecting Trade in Large Civil Aircraft” (WT/DS316/AB/R) (jäljempänä EC-Airbus‑tapaus).

78      Neuvosto korostaa, että unionin toimielimet ovat arvioineet molemmat kriteerit, joihin kantajat ovat nojautuneet ehdottaessaan Maharashtran osavaltion käyttöä ulkoisena vertailuarvona, nimittäin väestöntiheyden ja BKT:n, mutta ilmeni, että Maharashtran osavaltio ei ollut verrattavissa Jiangsun provinssiin.

79      Neuvosto katsoo, että kantajien väite, jonka mukaan komissio ei ole ottanut tutkimuksen aikana huomioon markkinaolosuhteita tuen myöntämishetkellä, on täysin perusteeton siltä osin kuin komissio on käyttänyt Taiwania ulkoisena vertailuarvona. Se muistuttaa, että komissio ei voinut luottaa ainoastaan taloudellisiin tietoihin, että BKT ja väestöntiheys eivät voi olla ainoat ratkaisevat tekijät ja että muita tekijöitä, kuten etäisyys ja yhteisten ominaispiirteiden puuttuminen Intian ja Kiinan välillä, on otettu huomioon.

80      Riidanalaisen asetuksen Taiwania koskevien merkityksellisten perustelukappaleiden sisältö on seuraava:

”(356) – – Komissio pitää Taiwania – – soveltuvana ulkoisena vertailuarvona kaikkien asiakirja-aineistoon sisältyvien tietojen vuoksi: i) talouskehityksen taso ja taloudellinen rakenne Taiwanissa ja niissä Kiinan provinsseissa, joissa yhteistyössä toimineet vientiä harjoittavat tuottajat ovat sijoittautuneina, ii) näiden kahden Kiinan provinssin fyysinen läheisyys Taiwaniin, iii) infrastruktuurin korkea taso, joka vallitsee sekä Taiwanissa että näissä kahdessa Kiinan provinssissa, iv) tiiviit taloudelliset siteet ja rajatylittävä kauppa Taiwanin ja Kiinan välillä, v) samanlainen väestöntiheys kyseisissä Kiinan provinsseissa ja Taiwanissa, vi) vertailuarvon muodostamiseen käytetyn maan tyypin ja liiketoimien samanlaisuus Taiwanissa ja Kiinassa sekä vii) Taiwanin ja Kiinan yhteiset väestörakenteelliset, kielelliset ja kulttuurilliset piirteet. Lisäksi Jiangsun ja Shandongin provinsseja pidetään tuotannoltaan johtavina provinsseina Kiinassa. Vaikka BKT asukasta kohti Taiwanissa ja kahdessa Kiinan provinssissa ei ole täysin sama, näiden Kiinan provinssien BKT on kasvanut nopeasti viime vuosina ja ne ovat saavuttamassa Taiwania.

Lisäksi tuoreet tiedot vaikuttavat osoittavan, että sekä Kiinalla että Taiwanilla on samanlainen kokonaistuotannon kasvuaste – –. On kuitenkin tärkeää huomata, että ei-markkinatalousmaan (Kiinan) ja vakiintuneen markkinatalousmaan (Taiwanin) BKT:n tarkka vertailu ei ole ratkaiseva tekijä, koska on tavallista, että ei-markkinatalousmaan talous laahaa toimivan markkinatalouden jäljessä BKT:n suhteen. Myös monet muut tekijät, kuten kaavoitussäännöt ja ympäristöpolitiikka, saattavat vaikuttaa teollisuusmaan tarjontaan ja kysyntään. Varsinainen kysymys on, minkälaiset olisivat vallitsevat markkinaedellytykset maankäyttöoikeuksien suhteen Kiinassa, jos se olisi toimiva markkinatalous, ja kaiken näytön perusteella ne muistuttaisivat hyvin läheisesti Taiwania.

(357) Kaiken edellä esitetyn tiedon perusteella katsotaan, että vertailuarvon valinnassa on noudatettu WTO:n valituselimen asiassa US – Softwood Lumber IV antamaa päätöstä (103 kohta), jonka mukaan valitun vertailuarvon on kuitenkin liityttävä tai viitattava tai oltava yhteydessä kyseisessä maassa vallitseviin markkinaoloihin ja sen on ilmennettävä hintaa, laatua, saatavuutta, markkinoitavuutta, kuljetusta ja muita osto- tai myyntiehtoja. Kaikki Taiwania koskevat edellytykset liittyvät kahdessa Kiinan provinssissa vallitseviin markkinaoloihin. Maata on saatavilla yhtä tiheästi asutuilla alueilla, näiden alueiden fyysinen läheisyys takaa, että maan laatu on samanlainen, ja se, että sekä Taiwanilla ja kahdella Kiinan provinssilla on sama kieli ja kulttuuri, vientiin suuntautunut talous ja merkittäviä tuotantosektoreita, vahvistaa, että hinta, markkinoitavuus ja muut maan ostoon tai myyntiin liittyvät ehdot muistuttavat toisiaan.”

81      Tältä osin on huomattava, että kantajat eivät kiistä niiden lisätekijöiden merkityksellisyyttä eikä paikkansapitävyyttä, jotka toimielimet ovat ottaneet huomioon riidanalaisen asetuksen 356 perustelukappaleessa sen osoittamiseksi, että Taiwan oli sopiva vertailuarvo.

82      Riidanalaisen asetuksen Intiaa koskeva perustelukappale on sisällöltään seuraava:

”(361) Kuten jo 359 kappaleessa todettiin, Kiinassa ei ole toimivia maamarkkinoita. Sen vuoksi ei ole asianmukaista käyttää vertailuarvona Kiinan tämän hetken maankäyttöoikeuksien hintoja. Perusteeksi väitteelleen, jonka mukaan Maharashtran maan hintoja voitaisiin käyttää vertailuarvona, vientiä harjoittavat tuottajat ottivat vertailukohdaksi Maharashtran BKT:n asukasta kohti sekä asukastiheyden maankäyttöoikeuksien ostohetkellä. Kuten edellä on todettu, komissio katsoo, että BKT asukasta kohti ja asukastiheys eivät voi olla ainoita ratkaisevia tekijöitä valittaessa maata/aluetta ulkoisen vertailuarvon soveltamista varten. Yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien ehdottama menetelmä ei missään tapauksessa ole johdonmukainen niiden esittämien väitteiden kanssa. Tutkimusajanjaksolla Mumbain, Maharashtran [osavaltion] pääkaupungin ja kirkkaasti osavaltion kehittyneimmän alueen, tulo henkeä kohti oli 2 675 Yhdysvaltojen dollaria (128 000 Intian rupiaa), mikä on itse asiassa alempi kuin Kiinan kansallinen keskiarvo 3 529 dollaria – – ja varsinkin BKT asukasta kohti Shandongin (5 255 dollaria) ja Jiangsun (6 550 dollaria) [provinssien] erittäin kehittyneillä alueilla. Myöskään asukastiheys ei ole itsessään ratkaiseva tekijä, mutta selvyyden vuoksi voidaan todeta, että Maharashtran [osavaltion] asukastiheys on 314/km², Jiangsun [provinssin] 736/km² ja Shandongin [provinssin] 600/km² eli ei samalla tasolla. Lisäksi muut tekijät kuten Intian ja Kiinan välinen fyysinen etäisyys ja yhteisten ominaispiirteiden puute johtivat siihen päätelmään, että Maharashtran [osavaltion] vertailuarvo ei liity tai viittaa eikä ole yhteydessä Kiinassa vallitseviin markkinaoloihin. Edellä olevassa 357 kappaleessa mainituista syistä komissio pysyttelee kannassaan, jonka mukaan maan hinnat Taiwanissa soveltuvat huomattavasti paremmin ulkoiseksi vertailuarvoksi.”

83      Edellä olevasta perustelukappaleesta ilmenee, että unionin toimielimet ovat tutkineet perusteellisesti vaihtoehtoisen ehdotuksen Taiwanin valinnalle viitemaaksi. Unionin toimielimet ovat nimittäin tarkastelleet BKT:tä sekä Intian väestöntiheyttä, kuten kantajat olivat ehdottaneet. Lisäksi unionin toimielimet ovat esittäneet vakuuttavasti syyt, joiden vuoksi Intiaa ei ollut valittu viitemaaksi.

84      Tältä osin on kuitenkin todettava, että kantajat ovat täsmentäneet, ettei komissio ollut tutkinut niiden argumenttia, jonka mukaan sopivassa vertailuarvossa sen hinnan osalta, joka kantajien olisi pitänyt maksaa maankäyttöoikeuksistaan, oli otettava huomioon oikeuksia myönnettäessä vallinneet markkinaolosuhteet eikä nykyisiä markkinaolosuhteita. Argumentaationsa tueksi kantajat vetoavat WTO:n valituselimen EC-Airbus‑tapausta koskevaan raporttiin.

85      Ensinnäkään kantajien argumentti, joka koskee EC-Airbus-tapauksessa käytetyn ratkaisun soveltamista käsiteltävään asiaan, ei voi menestyä. On todettava, kuten neuvosto on perustellusti tehnyt, että kyseinen tapaus ei koskenut sopivan ulkoisen vertailuarvon valintaa myönnetyn edun määrän toteamiseksi.

86      Toiseksi on huomattava, että kantajat eivät väitä, että se, ettei komissio tutkinut niiden argumenttia, olisi estänyt niitä ilmaisemasta tehokkaasti näkemystään ja loukannut niiden puolustautumisoikeuksia.

87      Kolmanneksi väitettä, jonka mukaan komission olisi pitänyt ottaa huomioon viitemaan markkinaolosuhteet maankäyttöoikeuksien myöntämishetkellä, tässä tapauksessa vuosien 1995 ja 2000 välisenä ajanjaksona, eikä nykyisiä tutkimusajankohdan olosuhteita, ei voida hyväksyä.

88      On todettava, että kantajat kyseenalaistavat pääasiallisesti unionin toimielinten tulkinnan perusasetuksen 6 artiklan d alakohtaan sisältyvästä ilmaisusta ”vallitsevat olosuhteet”.

89      Perusasetuksen 6 artiklan d alakohdassa säädetään seuraavaa:

”– – Vastikkeen riittävyys on määritettävä suhteessa kyseisen hyödykkeen tai palvelun markkinoilla vallitseviin olosuhteisiin maassa, jossa toimitus tai ostaminen tapahtuu, hinta, laatu, saatavuus, markkinoitavuus, kuljetus ja muut osto- tai myyntiehdot mukaan lukien.

Jos kyseisen hyödykkeen tai palvelun osalta maassa, jossa se toimitetaan tai ostetaan, ei ole vallitsevia markkinaehtoja tai ‑olosuhteita, joita voidaan käyttää sopivina vertailuarvoina, sovelletaan seuraavia sääntöjä:

– –

ii)       tarvittaessa käytetään tuen vastaanottajan käytettävissä olevia toisen maan markkinoilla tai maailmanmarkkinoilla vallitsevia ehtoja ja olosuhteita.”

90      Tämän artiklan sanamuodosta ei ilmene, että komissiolla oli velvollisuus ottaa huomioon maankäyttöoikeuksien myöntämishetkellä vallinneet viitemaan markkinaolosuhteet pikemmin kuin nykyiset olosuhteet.

91      Näin ollen kaikesta edellä esitetystä seuraa, että perusasetuksen 6 artiklan d alakohdan rikkomista koskeva väite on hylättävä.

92      Perusasetuksen 28 artiklan, jonka otsikko on ”Yhteistyön puuttuminen”, väitetystä rikkomisesta on todettava, että tätä väitettä ei ole selvästikään perusteltu. Kannekirjelmän 45 kohdassa kantajat väittävät ainoastaan, että ”valitessaan Taiwanin tutkimuksessa parhaaksi olemassa olevaksi vertailuarvoksi komissio ei ole taannut vertailtavuutta – – ja on rikkonut [siten] 28 artiklaa (parhaiden käytettävissä olevien tietojen käyttö)”.

93      On muistettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan mukaan kanteessa on oltava yhteenveto seikoista, joihin kanne perustuu. Näiden mainintojen on oltava riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta tuomioistuin voi tarvittaessa ratkaista kanteen tukeutumatta muihin tietoihin. Kanteessa on näin ollen nimenomaisesti selitettävä, mitä kanteen perustana oleva oikeudellinen peruste sisältää, eikä pelkkä ylimalkainen viittaaminen tähän perusteeseen täytä työjärjestyksessä asetettuja vaatimuksia (asia T-102/92, Viho v. komissio, tuomio 12.1.1995, Kok., s. II‑17, 68 kohta; asia T‑352/94, Mo och Domsjö v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II‑1989, 333 kohta ja asia T‑224/10, Association belge des consommateurs test-achats v. komissio, tuomio 12.10.2011, Kok., s. II‑7177, 71 kohta). Koska kantajat eivät ole lainkaan selittäneet väitettään, joka koskee perusasetuksen 28 artiklan rikkomista, tämä väite on jätettävä tutkimatta.

94      Lisäksi perusasetuksen 28 artiklassa annetaan toimielimille lupa turvautua käytettävissä oleviin tietoihin muttei kuitenkaan vaadita niitä turvautumaan parhaisiin käytettävissä oleviin tietoihin.

95      Tästä syystä toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

 Kanneperusteen toinen osa, joka koskee erityisyyttä koskevan näytön väitettyä puuttumista

96      Kantajat katsovat pääasiallisesti, ettei ole olemassa mitään näyttöä niiden maankäyttöoikeuksien hankinnan erityisyydestä, joten toimielimet ovat tehneet ilmeisen virheen käsiteltävän asian tosiseikkojen arvioinnissa ja rikkoneet perusasetuksen 4 artiklaa tehdessään toisenlaisen päätelmän.

97      Riidanalaisen asetuksen perustelukappaleet, jotka koskevat tuen erityisyyttä maankäyttöoikeuksien osalta, ovat sisällöltään seuraavat:

”(252)       Kiinan viranomaisia pyydettiin toimittamaan tietoja tuen myöntämisperusteista ja tuen käytöstä, jotta voitiin määritellä, missä määrin tuki on rajattu tiettyihin yrityksiin ja onko se erityistä perusasetuksen 4 artiklan mukaisesti. Kiinan viranomaiset eivät toimittaneet tällaisia tietoja. Perusasetuksen 4 artiklan 5 kohdan vaatimuksen mukaisesti erityiseksi määrittämisen on selkeästi perustuttava sitä tukevaan näyttöön, minkä vuoksi komission oli perustettava päätelmänsä käytettävissä oleviin tietoihin perusasetuksen 28 artiklan mukaisesti. Kyseisen 28 artiklan 6 kohdassa säädetään seuraavaa: ’Jos asianomainen osapuoli ei toimi yhteistyössä tai toimii vain osittain yhteistyössä siten, että asiaan vaikuttavia tietoja ei toimiteta, lopputulos voi olla mainitulle osapuolelle huonompi kuin jos se olisi toiminut yhteistyössä’. Huomioon otettiin seuraavat seikat:

(253)       Valituksen tekijöiden toimittama näyttö erityisyydestä.

(254)       Havainnot (ks. 77 ja 78 kappale), joiden mukaan erityisiä tukia kanavoidaan paperiteollisuudelle erityisen alakohtaisen suunnitelman eli paperiteollisuussuunnitelman kautta. Edellä mainitun suunnitelman 7–11 §:ssä esitetään erityisiä sääntöjä teollisuuden yleissuunnitelmasta ja todetaan, minkä tyyppistä paperiteollisuutta olisi perustettava maan eri maantieteellisille alueille.

(255)       Näyttö (ks. 76 kappale), jonka mukaan paperiteollisuus on kannustettava toimiala (päätös nro 40).

(256)       Havainnot (ks. 260–262 kappale), joiden mukaan Kiinassa ei ole toimivia maamarkkinoita.

(257)       Vientiä harjoittavilta tuottajilta saadut – ja rinnakkaisessa polkumyyntitutkimuksessa vahvistetut – tiedot, joiden mukaan maa osoitettiin niiden käyttöön paperinvalmistusprojekteja varten – –

(258)       Edellä esitetyn perusteella ja koska Kiinan viranomaiset eivät toimineet yhteistyössä, käytettävissä oleva näyttö osoittaa, että paperiteollisuudessa toimiville yrityksille myönnetyt tuet eivät ole yleisesti saatavilla, minkä vuoksi ne ovat erityisiä perusasetuksen 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti. Kiinan viranomaisten yhteistyön puutteen vuoksi ei ole mitään, mikä osoittaisi, että tuen saaminen perustuu objektiivisiin kriteereihin tai edellytyksiin perusasetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti.

(259)       Tämän vuoksi tukea olisi pidettävä tasoitustoimenpiteiden alaisena.”

98      Tältä osin on todettava, että kantajat eivät kyseenalaista riidanalaisen asetuksen 252–259 perustelukappaleeseen sisältyviä havaintoja, jotka ovat johtaneet unionin toimielimet päättelemään, että Kiinan viranomaisten myöntämät maankäyttöoikeudet olivat erityisiä.

99      Kantajat huomauttavat ainoastaan, että maankäyttöoikeudet ”ovat käytettävissä erotuksetta kaikkien yritysten [suhteen] Kiinassa – – koska [näiden oikeuksien] myynnillä ei pyritä oikeudellisesti eikä käytännössä myöntämään etua yritykselle, tuotannonalalle tai yritysten tai tuotannonalojen ryhmälle” ja koska ne ”myydään aina eniten tarjoavalle tai silloin, kun tarjouksentekijöitä ei ole riittävästi tai kun tarjoukset ovat liian matalia, myyntiä ei suoriteta”.

100    Nämä huomautukset eivät voi saattaa kyseenalaisiksi unionin toimielinten päätelmiä.

101    Kantajat väittävät, että todisteet, jotka ne ovat esittäneet komissiolle tutkimuksen aikana, osoittavat, että ”Kiinassa on yksi ainoa yhdenmukaistettu järjestelmä, joka koskee maankäyttöoikeuksien myyntiä ja ostoa Kiinan koko alueella ja että kaikki myynnit toteutetaan syrjimättömien tarjousmenettelyjen, huutokauppamenettelyjen tai luetteloihin merkitsemismenettelyjen mukaan”.

102    Lisäksi kantajat katsovat toimittaneensa kaikki todisteet, jotka koskevat maankäyttöoikeuksien ostoa ja myyntiä Kiinassa eli tiedot maankäyttöoikeuksia sääntelevistä mekanismeista ja myynneissä sovellettavan arvon määrittämistä koskevista säännöistä.

103    Nämä väitteet on jätettävä tutkimatta työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti, koska kantajat vetoavat ainoastaan liitteisiin. Tältä osin on nimittäin muistutettava, että vaikka kannekirjelmää voidaan tukea ja täydentää tietyiltä osin viittaamalla sen liitteenä olevien asiakirjojen kohtiin, yleisluonteisella viittauksella joihinkin asiakirjoihin, vaikka ne olisivatkin kannekirjelmän liitteinä, ei korjata sitä, ettei kanteessa ole mainittu olennaisia oikeudellisia perusteita ja perusteluja, jotka siinä on esitettävä (asia T‑154/98, Asia Motor France ym. v. komissio, määräys 21.5.1999, Kok., s. II‑1703, 49 kohta).

104    Kantajat väittävät, että tuen erityisyyttä koskeva neuvoston käsittely ei täytä voimassa olevia tutkimusta ja perustelua koskevia normeja, koska komissio on perustanut arviointinsa siihen, että Kiinan viranomaiset eivät olleet toimittaneet tietoja tuen myöntämisperusteista ja tuen käytöstä (ks. riidanalaisen asetuksen 252 perustelukappale) yksilöimättä kuitenkaan, minkätyyppisiä tietoja se ei ollut toimittanut.

105    Tämä väite ei voi menestyä, koska riidanalaisen asetuksen 248 perustelukappaleessa, jossa toistetaan lopullisen tietoasiakirjan 226 kohta, kuvailtiin todisteet, joita komissio oli yrittänyt turhaan saada Kiinalta.

106    Kyseisestä perustelukappaleesta nimittäin ilmenee seuraavaa:

”Valituksessa olevan väitteen mukaan Kiinan viranomaiset olivat tarjonneet yhteistyössä toimineille viejille maankäyttöoikeuksia riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Vastauksena tähän Kiinan viranomaiset toimittivat maanhallintolain ja säännökset valtion omistaman rakennusmaan käyttöoikeuksien myöntämisestä tarjousten, huutokauppojen ja hintanoteerausten kautta (nro 39, 28 päivänä syyskuuta 2007). Kiinan viranomaiset kieltäytyivät toimittamasta mitään tietoja todellisista maankäyttöoikeuksien hinnoista, maan hintojen vähimmäisarvoista, joita ne väittivät olevan, maan hintojen vähimmäisarvojen arvioinnista tai menetelmästä, jota noudatetaan, kun valtio lunastaa maata aiemmilta käyttäjiltä.”

107    Riidanalaisen asetuksen 252 perustelukappaleella on päättelyarvoa niiden riidanalaisen asetuksen säännösten suhteen, joiden otsikko on ”Maankäyttöoikeuksien tarjoaminen”, joten sen ei tarvitse näin ollen sisältää kuvausta siitä, minkätyyppisiä tietoja Kiinan viranomaiset eivät toimittaneet.

108    Kantajat väittävät, että tutkimus ei voinut osoittaa, että tilanne uudella Zhenjiangin alueella ja Suzhoun teollisuuspuistossa oli erilainen kuin näiden alueiden ulkopuolella maankäyttöoikeuksien myöntämisen ja hinnan osalta.

109    Tältä osin on todettava, kuten neuvosto on perustellusti tehnyt, että alueellista erityisyyttä koskevat huomautukset eivät kuulu asiaan, koska unionin toimielimet eivät päätyneet katsomaan, että maankäyttöoikeuksien myöntäminen oli kyseisille alueille erityistä.

110    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että tämä kanneperusteen toinen osa on hylättävä.

111    Näillä perusteilla toinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 4 artiklan rikkomista

112    Neuvosto on todennut riidanalaisen asetuksen 125 perustelukappaleessa seuraavaa:

”[Osinkojen vapautusta kotimaisten yritysten välillä koskevaa] järjestelmää sovelletaan sellaisiin kotimaisiin yrityksiin Kiinassa, joilla on osakkeenomistajia muissa kotimaisissa yrityksissä Kiinassa. Ensin mainitut saavat tuloveron vapautusta tietyistä osingoista, joita viimeksi mainitut maksavat.”

113    Riidanalaisen asetuksen 127 perustelukappaleesta ilmenee, että ”järjestelmästä myönnetään etuutta kaikille kotimaisille yrityksille, jotka omistavat osakkeita muissa kotimaisissa yrityksissä Kiinassa”.

114    Riidanalaisen asetuksen 129 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien yritysten tuloverotodistuksessa on summa, joka on vapautettu tuloverosta. Summa on esitetty kohdassa, joka koskee tukikelpoisten [kotimaisten] yritysten osinkoja, bonuksia ja muuta pääomasijoitustuloa tuloveroilmoituksen liitteen 5 ehtojen mukaisesti (vuotuinen ilmoitus verovapautuksista). Kyseiset yritykset eivät maksaneet lainkaan tuloveroa näistä summista.”

115    Neuvosto on katsonut ensiksi, että tämä järjestelmä oli erityinen perusasetuksen 4 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa merkityksessä, ”kun otetaan huomioon, että lainsäädännössä, jonka nojalla myöntävä viranomainen toimii, rajataan järjestelmään pääsy vain niihin kotimaisiin yrityksiin, jotka saavat osinkotuloa muista kotimaisista yrityksistä Kiinassa, eikä huomioon oteta yrityksiä, jotka sijoittavat ulkomaisiin yrityksiin” (ks. riidanalaisen asetuksen 132 perustelukappale).

116    Toiseksi neuvosto on katsonut riidanalaisen asetuksen 133 perustelukappaleessa seuraavaa:

”Koska kaikki edellä mainitut verojärjestelmät on Kiinan tuloverolain 4 luvun mukaan rajattu koskemaan yksinomaisesti merkittäviä toimialoja ja valtion tukemia tai kannustamia hankkeita, kuten 25 §:ssä todetaan, myös tämä järjestelmä on erityinen, koska se on rajattu koskemaan vain tiettyjä yrityksiä ja toimialoja, jotka on luokiteltu kannustettaviksi, kuten päällystetyn paperin tuotantoyritykset. Komission käsityksen mukaan valtioneuvoston päätöksessä nro 40 (14 §) ja teollisuuden rakennemuutoksia koskevassa oppaassa esitetään periaatteet ja luokittelu, joiden perusteella yritystä pidetään kannustettavana. Tällöin tukikelpoisuuden määrittämiseksi ei ole objektiivisia kriteereitä eikä pitävää näyttöä, jonka perusteella voitaisiin päätellä, että tukikelpoisuus on automaattista perusasetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti. Vientiä harjoittavilta tuottajilta saatiin tarkastuskäynnillä joitakin hallinnollisia sääntöjä, mutta Kiinan viranomaisten yhteistyöstä kieltäytymisen vuoksi ei voitu arvioida, onko tällaisia objektiivisia kriteereitä olemassa.”

117    Käsiteltävässä asiassa kantajat väittävät ensiksi, että neuvosto on tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että kyseessä oleva Kiinan verojärjestelmä oli erityinen, koska toimivaltainen viranomainen on rajannut sen koskemaan sellaisia kotimaisia yrityksiä Kiinassa, jotka saivat osinkotuloja muista kotimaisista yrityksistä Kiinassa, toisin kuin yritykset, jotka sijoittivat ulkomaisiin yrityksiin.

118    On todettava, että kantajat ovat sitä mieltä, että toimielimet ovat tehneet ilmeisen arviointivirheen soveltaessaan perusasetuksen 4 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, jossa säädetään, että ”jos tuen myöntävä viranomainen tai lainsäädäntö, jonka perusteella myöntävä viranomainen toimii, rajoittaa mahdollisuuden saada tukea nimenomaisesti tiettyihin yrityksiin, tuki on erityistä”.

119    Tältä osin kantajat väittävät, että verojärjestelmä mahdollistaa kaksinkertaisen verotuksen välttämisen Kiinassa siltä osin kuin kotimaisen yrityksen saamat osingot, jos niiden maksajana on kotimainen yritys, joka on myös Kiinan verotusvallan alainen, voidaan vähentää verotettavista tuloista. Jos osingot sitä vastoin ovat peräisin ulkomaisista sijoituksista, jotka eivät kuulu Kiinan verotusvaltaan, niitä ei voida vähentää verotettavista tuloista.

120    Selvyyden vuoksi on muistutettava, että neuvosto on todennut riidanalaisen asetuksen 338 perustelukappaleessa, että ”väitteestä, jonka mukaan kannustimella [verokannustin, joka on valtion menettämää tuloa] pyritään välttämään kaksinkertainen verotus, on huomattava, että vaikka tukisopimuksessa todetaan, että WTO:n jäseniä ei estetä toteuttamasta toimia kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi (ks. tukisopimuksen liite I, alaviite 59), kyseessä on ’asiaväite’, eikä mitään konkreettista näyttöä toimitettu tukemaan väitettä, jonka mukaan esim. kotimaisten ja ei-kotimaisten yritysten osinkoa kohdellaan eri tavalla niiden oikeudellisten velvoitteiden vuoksi, joita Kiinalla on kolmansien maiden kanssa tehtyjen kaksinkertaista verotusta koskevien kahdenvälisten sopimusten nojalla”.

121    Käsiteltävässä asiassa on huomattava, kuten neuvosto on perustellusti tehnyt, että kantajat eivät esitä tämän kanteen yhteydessä mitään kirjallista näyttöä tai selitystä, joka voisi tukea niiden väitettä, jonka mukaan ”[kyseessä olevalla] verojärjestelmällä pyritään välttämään kaksinkertainen verotus Kiinassa”.

122    Tämä väite on näin ollen jätettävä tutkimatta työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti.

123    Lisäksi on todettava, että Kiinan yritystuloverolain (jäljempänä yritystuloverolaki) 26 § kuuluu kyseisen lain 4 lukuun, joka koskee edullista verokohtelua. Jos – kuten kantajat väittävät – kyseessä olevalla verojärjestelmällä pyritään todella ”välttämään kaksinkertainen verotus”, on kuitenkin outoa todeta, että yritystuloverolain 26 § ei sisälly muuhun kyseisen lain lukuun.

124    Kantajat väittävät toiseksi, ettei neuvosto ole selittänyt mitenkään sitä syytä, jonka vuoksi se on päätellyt, että kaikki yritystuloverolain 4 lukuun kuuluvat järjestelmät oli varattu kannustettaville toimialoille. Ne lisäävät, että yritystuloverolain 26 §:ssä ei todellakaan suljeta toimialoja kyseessä olevan vapautuksen ulkopuolelle ja että kyseisen lain 25 §:llä ei ole merkitystä käsiteltävässä asiassa.

125    Neuvosto korostaa komission tukemana, että kantajat eivät esitä kannekirjelmässään mitään selitystä sen syyn osalta, jonka vuoksi yritystuloverolain 26 §:ää ei pidä lukea yritystuloverolain 25 §:n valossa, vaan tyytyvät viittaamaan tutkimuksen aikana komissiolle annettuihin selityksiin.

126    Tältä osin on todettava, että kantajat katsovat vastauskirjelmässään, että toimielimet ovat tulkinneet virheellisesti yritystuloverolain 25 ja 26 §:ää. Se seikka, että nämä kaksi pykälää sijoittuvat molemmat samaan lukuun eli 4 lukuun, jonka otsikko on ”Edullinen verokohtelu”, ei johda niiden mukaan siihen, että tuloveroa koskevaan etujärjestelmään yritystuloverolain 25 §:n nojalla sovellettavia rajoituksia sovelletaan myös kyseisen lain 26 §:ssä säädettyyn vapautukseen. Ne ovat täsmentäneet suullisen käsittelyn aikana, että yritystuloverolain 25 § ei toimi sateenvarjo-pykälänä edellä mainitussa 4 luvussa ja että yritystuloverolain 25 ja 26 §:ää on näin ollen luettava erikseen. Päinvastoin kuin neuvosto väittää, kysymys ei kantajien mukaan ole uudesta argumentista vaan olemassa olevan argumentin täydentämisestä.

127    On todettava, että kantajat viittaavat ainoastaan tutkimuksen aikana komissiolle annettuihin selityksiin eivätkä esitä mitään näyttöä väitteidensä tueksi.

128    Vastauskirjelmässään kantajat väittävät myös, että riidanalaisen asetuksen 133 perustelukappaleessa otetaan huomioon yritystuloverolain 26 §:n tulkinta, joka perustuu pelkästään väitteeseen, jonka mukaan Kiinan viranomaiset eivät olisi toimineet yhteistyössä (133 perustelukappaleen viimeinen virke).

129    Kaiken edellä esitetyn perusteella on tarkasteltava unionin toimielinten yritystuloverolain 25 ja 26 §:n välisestä yhteydestä tekemää analyysiä sen selvittämiseksi, ovatko ne tehneet yritystuloverolain 26 §:stä virheellisen tulkinnan, joka perustuu väitettyyn Kiinan viranomaisten yhteistyöstä kieltäytymiseen.

130    Yritystuloverolain 25 §:ssä säädetään, että ”edullinen tuloverokohtelu myönnetään merkittäville toimialoille ja hankkeille, joiden kehittämistä valtio tukee ja kannustaa”.

131    Kyseisen lain 26 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Seuraavat tulot ovat vapautettuja veroista:

– –

2)       Osingot, bonukset ja muut pääomasijoitustulot, jotka ovat peräisin tukikelpoisista kotimaisista yrityksistä.”

132    Lopullisen tietoasiakirjan 111 kohdasta, joka on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 133 perustelukappaleessa, ilmenee, että komissio on esittänyt analyysinsä yritystuloverolain 25 ja 26 §:n välisestä yhteydestä seuraavin sanamuodoin:

”Koska kaikki edellä mainitut verojärjestelmät on Kiinan tuloverolain 4 luvun mukaan rajattu koskemaan yksinomaisesti merkittäviä toimialoja ja valtion tukemia tai kannustamia hankkeita, kuten 25 §:ssä todetaan, myös tämä järjestelmä on erityinen, koska se on rajattu koskemaan vain tiettyjä yrityksiä ja toimialoja, jotka on luokiteltu kannustettaviksi, kuten päällystetyn paperin tuotantoyritykset. Komission käsityksen mukaan valtioneuvoston päätöksessä nro 40 (14 §) ja teollisuuden rakennemuutoksia koskevassa oppaassa esitetään periaatteet ja luokittelu, joiden perusteella yritystä pidetään kannustettavana. Tällöin tukikelpoisuuden määrittämiseksi ei ole objektiivisia kriteereitä eikä pitävää näyttöä, jonka perusteella voitaisiin päätellä, että tukikelpoisuus on automaattista perusasetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti. Vientiä harjoittavilta tuottajilta saatiin tarkastuskäynnillä joitakin hallinnollisia sääntöjä, mutta Kiinan viranomaisten yhteistyöstä kieltäytymisen vuoksi ei voitu arvioida, onko tällaisia objektiivisia kriteereitä olemassa.”

133    Lopullisen tietoasiakirjan 109 kohdasta, joka on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 131 perustelukappaleessa, ilmenee, että Kiinan viranomaiset eivät ole toimittaneet tietoja tukikelpoisuuden objektiivisista kriteereistä:

”Kiinan viranomaisia pyydettiin toimittamaan tietoja tästä järjestelmästä saatavien etuuksien myöntämisperusteista ja tuen käytöstä, jotta voitiin määritellä, missä määrin tuki on rajattu tiettyihin yrityksiin ja onko se erityistä perusasetuksen 4 artiklan mukaisesti. Kiinan viranomaiset eivät toimittaneet tällaisia tietoja. Perusasetuksen 4 artiklan 5 kohdan vaatimuksen mukaisesti erityiseksi määrittämisen on selkeästi perustuttava sitä tukevaan näyttöön, minkä vuoksi komission oli perustettava päätelmänsä käytettävissä oleviin tietoihin perusasetuksen 28 artiklan mukaisesti.”

134    Kiinan viranomaisten 3.3.2011 päivätyt huomautukset lopullisesta tietoasiakirjasta on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 339 perustelukappaleessa:

”Todettiin myös, että järjestelmä on täysin merkityksetön kannustettavaksi luokiteltujen yritysten ja toimialojen kannalta, mutta määritelmän mukaisesti sitä sovelletaan kaikkiin kotimaisiin yrityksiin. Kiinan viranomaiset totesivat vielä, että tukisopimuksen 2 artiklan 2 kohdassa määrätään, että yleisesti sovellettavan veroasteen asettamista ei pidä pitää erityisenä tukena. Väitettiin, että järjestelmän tukikelpoisuuskriteerit ovat objektiiviset ja tarkoin määritellyt ja että tukikelpoisuus on automaattinen, minkä vuoksi järjestelmää ei voida pitää erityisenä tukisopimuksen 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja perusasetuksen 4 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti.”

135    Koska kantajien 3.3.2011 päivätyissä huomautuksissa tehtyjä väitteitä tukevaa näyttöä ei ole esitetty, unionin toimielimet ovat ratkaisseet riidanalaisen asetuksen 340 perustelukappaleessa tukijärjestelmän erityisyyttä koskevan kysymyksen seuraavasti:

”Nämä väitteet oli hylättävä. On muistettava, että järjestelmää koskevat säännökset kuuluvat yritystuloverolain 4 lukuun ’Edullinen verokohtelu’, jossa säädetään erityisistä verokannustimista valtion tukemille tai kannustamille merkittäville toimialoille ja hankkeille. Kuten edellä on selitetty, näillä edellytyksillä tästä ohjelmasta saadut etuudet ovat erityisiä perusasetuksen 4 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti. Tutkimuksessa ei havaittu objektiivisia kriteereitä, joilla tukikelpoisuutta rajattaisiin, eikä ratkaisevaa näyttöä, jonka perusteella olisi voitu päätellä, että tukikelpoisuus on automaattinen. Tukisopimuksen 2 artiklan 2 kohdan säännöksiä koskevasta väitteestä on huomattava, että tässä järjestelmässä ei ole kyse yleisesti sovellettavan veroasteen asettamisesta vaan tietyn tyyppisistä yrityksistä peräisin olevan tietyn tyyppisen tulon vapauttamisesta verosta”.

136    On muistutettava, että kantajien tehtävänä oli esittää vastakkaista näyttöä. Kantajien huomautuksista lopulliseen tietoasiakirjaan ilmenee kuitenkin, että ne eivät ole voineet esittää sellaista näyttöä, joka veisi uskottavuuden riidanalaisessa asetuksessa esitetyiltä tosiseikkojen arvioinneilta.

137    Kantajat ovat vedonneet lopullista tietoasiakirjaa koskevien huomautustensa 2.3 kohdassa seuraaviin seikkoihin:

”Ei ole olemassa – – mitään ’konkreettista ja kiistatonta näyttöä’ kyseessä olevan verotusjärjestelmän ja 25 §:n välisestä yhteydestä, jonka mukaan kotimaisten yritysten jakamien osinkojen verottamatta jättäminen koskisi yksinomaan kannustettuja ohjelmia. Päinvastoin yritystuloverolain edellä mainittujen säännösten sanamuodosta ilmenee, että kyseessä olevaa järjestelmää sovelletaan yleisesti ja erotuksetta koko Kiinassa objektiivisten kriteerien eli osinkojen alkuperän perusteella. Komissio erehtyy näin ollen luokitellessaan tämän järjestelmän erityiseksi.”

138    Kaiken edellä esitetyn perusteella näyttää siltä, että kantajat eivät ole esittäneet riittävästi näyttöä viedäkseen uskottavuuden riidanalaisessa asetuksessa esitetyiltä tosiseikkojen arvioinneilta, jotka koskevat yritystuloverolain 25 §:n ja 26 §:n välistä yhteyttä. Koska unionin toimielimet eivät ole tehneet mitään arviointivirhettä perusasetuksen 4 artiklan soveltamisen yhteydessä, tämä väite on näin ollen hylättävä.

139    Kaiken edellä esitetyn perusteella kolmas kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 7 artiklan 3 kohdan rikkomista

140    Kantajat väittävät, että unionin toimielimet ovat tehneet ilmeisen arviointivirheen niiden omaksumaan perusasetuksen 7 artiklan 3 kohdan tulkintaan nähden pääasiallisesti katsoessaan, että tavanomainen kuolettamisaika kyseisellä tuotannonalalla oli 15 vuotta, koska ne eivät ole käyttäneet kantajien tilikirjoihin sisältyvää kuolettamisaikaa ja koska niillä ei ollut mitään syytä etsiä muita lähteitä kuolettamisajan vahvistamiseksi unionin tuotannonalalla voimassa oleviin kuolettamisaikoihin viittaamalla.

141    Tältä osin kantajat huomauttavat, että komission vakiintuneena käytäntönä on laskea kuolettamisaika kyseisellä tuotannonalalla asianomaisten viejien käyttämän kuolettamisajan perusteella eikä viittaamalla muiden sellaisten henkilöiden käytäntöön, joita asia koskee.

142    Siten kantajat väittävät, että tavanomaiseksi kuolettamisajaksi kyseisellä tuotannonalalla olisi pitänyt vahvistaa [luottamuksellinen] vuotta aritmeettisen keskiarvon mukaan ja [luottamuksellinen] vuotta painotetun keskiarvon mukaan. Kantajat kyseenalaistavat sen, että keskiarvo vahvistetaan Kiinan kuolettamisajan ja unionin tuottajien tai unionin tuotannonalan voimassaolevan kuolettamisajan välillä.

143    Lisäksi kantajat katsovat vastauskirjelmässään, että neuvosto on antanut erilaisen selityksen kuin komissio tutkimuksen aikana ja että tämän vuoksi oli vaikea määrittää kuolettamisajan laskennassa huomioon otettu viitearvo.

144    Neuvosto väittää, että komissio on käyttänyt paperiteollisuuteen sovellettavan kuolettamisajan laskemiseksi yhteistyössä toimineiden tuottajien ja unionin tuottajien ilmoittamien kuolettamisaikojen aritmeettista keskiarvoa, jonka tuloksena keskimääräiseksi ajaksi on saatu 15 vuotta (ks. riidanalaisen asetuksen 344 perustelukappale).

145    Neuvosto korostaa, että kantajat tyytyvät toistamaan tutkimuksen aikana esitetyt argumentit, että ne eivät ole ilmoittaneet yhtä [luottamuksellinen] vuoden kuolettamisaikaa vaan [luottamuksellinen] vuodesta [luottamuksellinen] vuoteen ulottuvan ajan ja että ne eivät osoita unionin toimielinten noudattaneen aikaisempina ajanjaksoina pysyvää käytäntöä, vaikka tämä ei luokaan oikeudellisia velvoitteita arvioida kaikkia tulevia tapauksia samalla tavalla.

146    On korostettava, että kantajat riitauttavat yhtäältä kuolettamisajan laskentaperustan ja toisaalta laskennan tuloksen.

147    Ensinnäkin kuolettamisajan laskentaperustan osalta on palautettava mieleen, että perusasetuksen 7 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos tuen myöntäminen voidaan liittää käyttöomaisuuden hankintaan tai tulevaan hankintaan, tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrä lasketaan jakamalla tuki ajanjaksolle, joka vastaa tämän omaisuuden tavanomaista kuolettamisaikaa kyseisellä tuotannonalalla.”

148    Tästä säännöksestä seuraa, että omaisuuden kuolettamisaika vahvistetaan kyseisellä tuotannonalalla eli päällystetyn hienopaperin tuotannonalalla, jota eivät voi edustaa ainoastaan kantajat.

149    Riidanalaisen asetuksen 344 perustelukappaleesta ilmenee siten seuraavaa:

”APP:n ilmoittamaa kuolettamisaikaa käytetään kirjanpito- ja rahoitustarkoituksiin. Muut yhteistyössä toimineet vientiä harjoittavat tuottajat ja unionin tuotannonala ilmoittivat erilaiset kuolettamisajat. Sen vuoksi komissio tavanomaisen käytäntönsä ja perusasetuksen 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti käytti laskelmissa koneiden käyttöikänä 15 vuoden aikaa, jota kyseisellä tuotannonalalla pidetään tavanomaisena kuolettamisaikana.”

150    Tältä osin sitä seikkaa, että toimielimet ovat ottaneet huomioon unionin tuotannonalan sekä yhteistyössä toimineet vientiä harjoittavat tuottajat, ei voida katsoa unionin toimielinten ilmeiseksi arviointivirheeksi.

151    On katsottava, että jos unionin toimielinten olisi laskettava tavanomainen kuolettamisaika pelkästään kantajien kirjanpito- tai rahoitustietojen perusteella, tästä seuraisi, että kyseinen aika olisi pidempi todellisuuteen verrattuna, minkä seurauksena tuen määrä pienenisi.

152    Komission päätöskäytännöstä, johon kantajat vetoavat väitteidensä tueksi, on todettava, että tämä ei toimi oikeudellisena kehyksenä määritettäessä tavanomaista kuolettamisaikaa, koska komissiolla on kauppaa suojaavien toimenpiteiden alalla laaja harkintavalta, jonka käytössä se ei ole sidottu aikaisemmin tekemiinsä arviointeihin.

153    On kuitenkin korostettava, että komission on noudatettava yleisiä oikeusperiaatteita, joihin kuuluu yhdenvertaisen kohtelun periaate, joka edellyttää, että se ei kohtele toisiinsa rinnastettavia tilanteita eri tavalla tai erilaisia tilanteita samalla tavalla, ellei tällaista eroa voida objektiivisesti perustella (ks. analogisesti asia C‑174/89, Hoche, tuomio 28.6.1990, Kok., s. I‑2681, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

154    Kantajien esittämien esimerkkien tarkastelusta seuraa, että komissio on voinut laskea tavanomaisen kuolettamisajan eri tavoilla. Asiassa, joka on johtanut lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan, läpimitaltaan vähintään 1 mm:n ruostumattoman teräslangan tuonnissa, kyseisessä tuonnissa käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta sekä Korean tasavallasta peräisin olevan, läpimitaltaan vähintään 1 mm:n ruostumattoman teräslangan tuontia koskevan menettelyn päättämisestä 12.7.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1599/1999 antamiseen (EYVL L 189, s. 1), komissio on laskenut tavanomaisen kuolettamisajan Intian yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien perusteella (25 perustelukappale). Asiassa, joka on johtanut lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta tiettyjen muun muassa Intiasta peräisin olevien raudasta tai seostamattomasta teräksestä valmistettujen, vähintään 600 millimetrin levyisten pleteroimattomien ja muulla tavalla metallilla tai muulla aineella pinnoittamattomien, kelattujen, ei enempää valmistettujen kuin kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuonnissa tehdyn päätöksen N:o 284/2000/EHTY muuttamisesta sekä sitoumuksen hyväksymisestä 21.5.2002 tehdyn komission päätöksen N:o 842/2002/EHTY tekemiseen (EYVL L 134, s. 18), komissio on laskenut tavanomaisen kuolettamisajan kyseisen tuotteen tuotannonalan perusteella (23 perustelukappale). Lopuksi asiassa, joka on johtanut lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta tiettyjen Intiasta peräisin olevien laajavaikutteisten antibioottien tuonnissa 10.5.2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 713/2005 antamiseen (EUVL L 121, s. 1), tavanomainen kuolettamisaika on laskettu antibioottiteollisuuden perusteella (105 perustelukappale).

155    Sellaisten Thaimaasta peräisin olevien kuulalaakerien tuontiin, joiden suurin ulkohalkaisija on enintään 30 millimetriä, sovellettavaan tasoitustullimenettelyyn liittyvän Thaimaan hallituksen antaman sitoumuksen hyväksymisestä 13.6.1990 tehdyssä komission päätöksessä 90/266/ETY (EYVL L 152, s. 59), johon neuvosto vetoaa esimerkkinä, komissio on hylännyt Thaimaan viejien ilmoittaman kuolettamisajan ja on pitänyt parempana nojautumista unionin tuottajien ilmoittamaan kuolettamisaikaan (43 perustelukappale).

156    Edellä esitetystä seuraa, että komission käytäntönä on itse asiassa laskea omaisuuden tavanomainen kuolettamisaika useiden vertailuarvojen mukaan eikä ainoastaan kantajien esittämien tietojen perusteella. Näissä olosuhteissa unionin toimielimet eivät ole tehneet ilmeistä arviointivirhettä ottaessaan huomioon unionin tuotannonalan.

157    Toiseksi kyseessä olevan omaisuuden kuolettamisajan laskennan tuloksen osalta riidanalaisen asetuksen 344 perustelukappaleesta ilmenee, että tavanomaiseksi kuolettamisajaksi on vahvistettu 15 vuotta.

158    On kuitenkin todettava, että kantajat eivät esitä mitään selitystä tukeakseen väitettään, jonka mukaan komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen kyseessä olevan omaisuuden tavanomaisen kuolettamisajan laskennassa.

159    Kantajat nimittäin tyytyvät väittämään, että unionin toimielimet ovat tehneet ilmeisen arviointivirheen, koska ne ovat vahvistaneet tavanomaiseksi kuolettamisajaksi 15 vuotta.

160    Joka tapauksessa aivan aluksi on katsottava, että tämä argumentti perustuu virheelliseen lähtökohtaan, koska komissio on ottanut huomioon muut yhteistyössä toimineet vientiä harjoittavat tuottajat sekä unionin tuotannonalan laskiessaan kyseessä olevan omaisuuden eli koneiden ja laitteiden kuolettamisaikaa.

161    Lisäksi on muistutettava, että komissiolla on harkintavaltaa määritettäessä laskentamenetelmää, jota käytetään tavanomaisen kuolettamisajan vahvistamiseksi 15 vuoteen, joka vastaa käsiteltävässä asiassa aritmeettista keskiarvoa.

162    On täsmennettävä, että aritmeettinen keskiarvo lasketaan kertomalla yksikköjen lukumäärä kuolettamisajalla ja jakamalla tulos yksikköjen kokonaismäärällä.

163    Kuten neuvosto korostaa, kantajat ovat ilmoittaneet koneidensa ja laitteidensa kuolettamisajan olevan vastaavasti [luottamuksellinen] ja [luottamuksellinen] vuotta GHS:n osalta ja [luottamuksellinen] vuotta GE:n osalta.

164    Vertailun vuoksi on todettava, että eräs toinen tutkimuksessa yhteistyössä toiminut vientiä harjoittava tuottaja on ilmoittanut, että kuolettamisaika oli 10–20 vuotta.

165    Neuvosto korostaa myös perustellusti, että unionin tuotannonala on ilmoittanut 10–20 vuoden kuolettamisajat koneiden osalta.

166    Edellä esitetystä seuraa siten, että komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä vahvistaessaan tavanomaiseksi kuolettamisajaksi 15 vuotta, toisin sanoen aritmeettista keskiarvoa pidemmän ajan.

167    Lopuksi kantajien argumentti, jonka mukaan tavanomaiseksi kuolettamisajaksi olisi vahvistettava [luottamuksellinen] vuotta aritmeettisen keskiarvon mukaan ja [luottamuksellinen] vuotta painotetun keskiarvon mukaan, on virheellinen.

168    Kuolettamisaika ei voi nimittäin olla [luottamuksellinen] tai [luottamuksellinen] vuotta, koska unionin toimielimet ovat yhtäältä ottaneet huomioon unionin tuotannonalan, joka tutkimuksen aikana toimitettujen tietojen perusteella on ilmoittanut tavanomaiseksi kuolettamisajaksi 10–20 vuotta, ja toisaalta kantajien esittämien koneiden ja laitteiden kuolettamisaikojen summa on pienempi kuin aika, johon ne pyrkivät vetoamaan, olipa tämä laskettu aritmeettisen keskiarvon tai painotetun keskiarvon perusteella.

169    Näin ollen toimielimet eivät ole tehneet ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että tavanomaiseksi kuolettamisajaksi oli vahvistettava 15 vuotta.

170    Neljäs kanneperuste on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

 Viides kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 6 artiklan b alakohdan rikkomista

171    Kantajat väittävät, että unionin toimielimet ovat rikkoneet perusasetuksen 6 artiklan b alakohtaa ja tehneet ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että kantajat saivat edullisia lainoja, koska niiden olisi pitänyt verrata valtion omistamien pankkien käyttämiä korkoprosentteja niihin, joilla kantajat olisivat saaneet lainaa markkinoilta. Tällä perusteella kantajat katsovat, että unionin toimielimet eivät ole tutkineet, saivatko ne jonkin takeen tai tuen valtiolta markkinaehtoja edullisemmilla ehdoilla.

172    Kantajat väittävät, että unionin toimielimet ovat mielivaltaisesti ottaneet niiden suhteen huomioon BB-luokituksen käyttäen luottoluokituslaitos Bloombergin lukua pikemmin kuin A1-luokitusta, jonka luottoluokituslaitos Moody’s oli antanut niille. Tältä osin kantajat katsovat, että koska niiden luottokelpoisuus on erinomainen, niillä on mahdollisuus saada rahoitusta edullisella korolla kiinalaisilta pankeilta.

173    Neuvosto väittää, että useimmat suurista kiinalaisista pankeista omistaa valtio ja ne eivät voi määrittää vapaasti käyttämäänsä korkoprosenttia. Näistä syistä ne eivät tee systeemisen riskin analyysejä ja korkoprosentit, joilla viejät olisivat voineet saada lainaa Kiinan markkinoilta, eivät voi muodostaa asianmukaisia viitekorkoja laskettaessa vientiä harjoittaville tuottajille näiden edullisten lainojen kautta myönnettyjen tukien määrää.

174    Neuvosto huomauttaa, että unionin toimielimet ovat katsoneet kohtuulliseksi muodostaa asianmukaisen viitekoron soveltamalla Kiinan oikaistuja korkoprosentteja mutta ne eivät ole voineet käyttää tätä menetelmää, koska tietoja, jotka liittyvät kiinalaisten pankkien lainanantopolitiikkaan ja siihen, miten lainoja myönnetään vientiä harjoittaville tuottajille, ei ole toimitettu.

175    Neuvosto väittää, että unionin toimielimet ovat soveltaneet luottoluokitusyhtiö Bloombergin luokitusta ottaen huomioon korkoprosentin, joka olisi voitu myöntää kantajille ilman edullista kohtelua, kun taas luottoluokitusyhtiö Moody’s on laatinut luokituksensa ottaen huomioon valtion politiikan tuen.

176    Aluksi on syytä muistaa, että perusasetuksen 6 artiklan b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tuen vastaanottajalle annettava etu lasketaan seuraavien sääntöjen mukaisesti:

– –

b)      julkisten viranomaisten myöntämää lainaa ei pidetä edun antamisena, ellei yrityksen julkisilta viranomaisilta saamastaan lainasta maksamien luottokustannusten määrän ja vastaavasta kaupallisesta lainasta, jonka yritys voisi saada markkinoilta, maksamien luottokustannusten määrän välillä ole eroa. Tässä tapauksessa eduksi katsotaan näiden kahden määrän erotus.”

177    Perusasetuksen 28 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos asianomainen osapuoli kieltäytyy antamasta tarvittavia tietoja tai ei toimita niitä tässä asetuksessa säädetyssä määräajassa tai merkittävällä tavalla vaikeuttaa tutkimuksia, alustavat tai lopulliset päätelmät, jotka voivat olla myönteisiä vai kielteisiä, voidaan tehdä käytettävissä olevien tietojen perusteella.”

178    Tältä osin on todettava, että Kiinan viranomaiset ovat toimittaneet niukasti tietoja pankkien osakkeenomistuksesta ja omistajuudesta Kiinassa, vaikka Kiinan rahoitusmarkkinoille on ominaista valtion puuttuminen toimintaan, koska useimmat pankeista ovat valtion omistuksessa (ks. riidanalaisen asetuksen 84 perustelukappale).

179    Kiinan viranomaiset tyytyivät nimittäin viittaamaan kiinalaisten pankkien vuosikertomuksiin, jotka eivät ole riittävän yksityiskohtaisia komission tutkimusta varten.

180    Tältä osin on muistutettava, että Kiinan viranomaiset eivät toimittaneet komission pyynnön johdosta mitään tietoja valtion valvonnan rakenteesta Kiinan pankeissa (poliittiset pankit tai muut pankit) ja valtion politiikan tai etujen ajamisesta paperiteollisuuden alalla (ks. riidanalaisen asetuksen 85 perustelukappaleen ensimmäinen ja kolmas kohta).

181    On myös todettava, että Kiinan viranomaiset eivät toimittaneet komission pyynnön johdosta mitään selvityksiä tai näyttöä kaupallisten pankkien myöntämistä lainoista, olipa kysymys edullisista lainoista tai muista erityisistä lainoista (ks. riidanalaisen asetuksen 87 perustelukappaleen toinen kohta).

182    On huomautettava, että Kiinan viranomaiset eivät toimittaneet mitään tietoja Kiinan pankkijärjestelmästä (ks. riidanalaisen asetuksen 88 perustelukappale).

183    Lisäksi on korostettava, etteivät Kiinan viranomaiset eivätkä yhteistyössä toimineet vientiä harjoittavat tuottajat toimittaneet tietoja Kiinan pankkien lainanantopolitiikasta tai siitä, miten lainoja myönnetään vientiä harjoittaville tuottajille (ks. riidanalaisen asetuksen 99 perustelukappale).

184    On todettava, että kantajat eivät kiistä edellä esitettyä.

185    Kantajat eivät myöskään kiistä sitä seikkaa, etteivät Kiinan pankit voi vapaasti vahvistaa korkoprosentteja eivätkä suorita rahoitusmarkkinoidensa systeemisen riskin arviointeja.

186    Ne nimittäin väittävät ainoastaan, että toimielimet ovat tehneet ilmeisen arviointivirheen, koska ne eivät ole vertailleet valtion omistuksessa olevien pankkien soveltamia korkoprosentteja niihin korkoprosentteihin, joilla kantajat olisivat saaneet lainaa markkinoilta.

187    Edellä esitetystä kuitenkin seuraa, että komissio on tutkimuksen aikana perustanut arviointinsa käytettävissä oleviin tietoihin eli kiinalaisten pankkien vuosikertomuksiin, Deutsche Bankin suorittamaan Kiinan pankkisektoria koskevaan tutkimukseen vuodelta 2006 ja joihinkin Kiinan viranomaisten, Kiinan pankkien tai yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien toimittamiin tietoihin.

188    Näin ollen on todettava, että unionin toimielimet eivät ole tehneet ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin on kysymys kiinalaisten pankkien myöntämiin lainoihin liittyvän edun olemassaolosta, koska kyseiset pankit ovat valtion määräysvallassa ja harjoittavat viranomaistoimintaa (ks. riidanalaisen asetuksen 85 perustelukappale) ja koska Kiinan viranomaiset valvovat korkoprosenttien kelluntaa erityissääntöjen välityksellä (ks. riidanalaisen asetuksen 87 perustelukappale).

189    Riidanalaisen asetuksen 89 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Komissio päättelee, että Kiinan rahoitusmarkkinat ovat vääristyneet, koska valtio puuttuu niiden toimintaan ja muiden kuin valtion pankkien ja muiden rahoituslaitosten veloittamat korot linjautuvat todennäköisesti valtion korkoihin. Sen vuoksi muiden kuin valtion pankkien ja muiden rahoituslaitosten veloittamia korkoja ei voida pitää asianmukaisina kaupallisina vertailuarvoina määritettäessä, koituuko valtion lainoista etua.”

190    Lisäksi on todettava, että kantajat eivät esitä mitään näyttöä tai argumenttia ja väittävät ainoastaan, että Kiinan pankkien myöntämät lainat eivät muodosta etua.

191    Käytettävissä olevien tietojen perusteella on katsottava, että komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin se on viitannut Bloombergin antamaan BB-luottoluokitukseen, joka vastaa luokkaa sijoituskelvoton – spekulatiivinen.

192    Riidanalaisen asetuksen 324 perustelukappaleesta nimittäin ilmenee, että ”[APP-ryhmän toimittamissa luottoluokitusraporteissa] olevat tiedot itse asiassa vahvistavat komission havaintoja siitä, että viejien nykyinen taloudellinen tilanne on vahvistettu vääristyneillä markkinoilla, minkä vuoksi kiinalaisten viejien luottokelpoisuutta [A1, jonka luottoluokituslaitos Moody’s oli antanut] ei voitu hyväksyä sellaisenaan”.

193    On todettava, että kantajat eivät pyri osoittamaan kanneperusteensa tueksi, että ne säilyttäisivät nykyisen taloudellisen tilanteensa, jos markkinat eivät olisi vääristyneet.

194    Viides kanneperuste on näin ollen hylättävä.

 Kuudes kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 14 artiklan 2 kohdan rikkomista

195    Kuudennen kanneperusteensa yhteydessä kantajat väittävät pääasiallisesti, että tasoitustoimenpiteiden käyttöönotto ei ollut tarpeellista, koska tuet oli jo tasattu hylkäämällä niiden pyyntö saada markkinatalouden olosuhteissa toimivan yhtiön asema lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen yhteydessä. Tämän seurauksena tutkimus olisi pitänyt päättää perusasetuksen 14 artiklan 2 kohdan nojalla.

196    Tältä osin kantajat väittävät yhtäältä, että jos mitään tasoitustullia ei olisi otettu käyttöön niiden suhteen, kokonaistullin taso olisi säilynyt samana ylärajanaan vahinkomarginaalin taso, ja toisaalta, että perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan mukaan, joka koskee niin kutsuttua alhaisemman tullin sääntöä, 20 prosentin tulli, joka on otettu käyttöön lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen nojalla, säilyisi samana riippumatta siitä, otetaanko tasoitustullit käyttöön vai ei. Komissiolla oli siten velvollisuus tehdä neuvostolle ehdotus tukien vastaisen tutkimuksen päättämisestä.

197    Neuvosto väittää, että perusasetuksen 14 artiklan 2 kohdassa ei estetä toimielimiä valitsemasta polkumyynnin vastaisten ja tuen vastaisten toimenpiteiden välillä eikä säädetä mitään sääntöä siitä, miten nämä kahdentyyppiset toimenpiteet voidaan yhdistää asianmukaisesti silloin, kun nämä toimenpiteet eivät ylitä todetun polkumyynnin ja tukien kokonaismäärää tai vahinkomarginaalia perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan nojalla.

198    Neuvosto korostaa tältä osin, että kantajat myöntävät, ettei ole sellaista vaaraa, että rinnakkaiset polkumyynnin vastaiset ja tukien vastaiset tutkimukset vaikuttaisivat niihin epäoikeudenmukaisesti.

199    Ensiksi neuvoston esittämästä väitteestä, jonka mukaan tämä kanneperuste on jätettävä tutkimatta, on todettava, että kantajat ovat täsmentäneet sekä kanteen kohteessa että kumoamisvaatimuksissaan, että ne rajoittuivat riitauttamaan asetetun lopullisen tasoitustullin laillisuuden niitä koskevilta osin.

200    Näissä olosuhteissa käsiteltävänä olevaa kumoamiskannetta on tulkittava siten, että se koskee vain riidanalaisen asetuksen osittaista kumoamista siltä osin kuin siinä asetetaan kantajille lopullinen tasoitustulli.

201    Kaiken edellä esitetyn perusteella kuudes kanneperuste on tutkittava.

202    Riidanalaisen asetuksen kuudennessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tässä tukien vastaisessa ja rinnakkaisessa polkumyynnin vastaisessa tutkimuksessa tehdyt vahinkoanalyysit ovat identtiset, koska unionin tuotannonalan määritelmä, edustavat unionin tuottajat sekä tutkimusajanjakso ovat samat kummassakin tutkimuksessa. Tästä syystä kummassa tahansa menettelyssä esitetyt vahinkoa koskevat huomautukset otettiin huomioon molemmissa menettelyissä.”

203    On täsmennettävä tältä osin, että molemmat tutkimukset koskevat samaa tuotetta eli Kiinasta peräisin olevaa päällystettyä hienopaperia.

204    Riidanalaisen asetuksen yhteydessä neuvosto on ottanut käyttöön tukien vastaisia toimenpiteitä (riidanalaisen asetuksen 490 perustelukappale), joiden osalta se on ottanut huomioon todetut tukimarginaalit ja aiheutuneen vahingon korjaamiseksi tarvittavan tullin määrän (riidanalaisen asetuksen 491 perustelukappale), jotta unionin tuotannonala voisi kattaa tuotantokustannuksensa ja saada sellaisen myyntivoiton ennen veroja, jonka unionin tuotannonala voisi kohtuudella saada tavanomaisissa kilpailuolosuhteissa (riidanalaisen asetuksen 492 perustelukappale).

205    Tällä perusteella neuvosto on katsonut, että valittajien tavoitevoiton piti heijastaa korkeiden ennakkoinvestointien tarvetta sekä tähän pääomavaltaiseen tuotannonalaan liittyviä riskejä ja että voittomarginaalia, joka on 8 prosenttia liikevaihdosta, voitiin pitää sellaisena sopivana vähimmäismääränä, jonka unionin tuottajien voitiin odottaa saavuttavan ilman vahingollista tuettua tuontia (riidanalaisen asetuksen 494 perustelukappale) ja että tämän perusteella unionin tuottajille laskettiin samankaltaisen tuotteen vahinkoa aiheuttamaton hinta. Tämä saatiin lisäämällä edellä mainittu 8 prosentin voittomarginaali tuotantokustannuksiin (riidanalaisen asetuksen 495 perustelukappale).

206    Näin ollen neuvosto on katsonut, että tarkasteltavana olevan tuotteen tuontia koskeva lopullinen tasoitustulli olisi otettava käyttöön tuki- ja vahinkomarginaaleista alemman suuruisena alhaisemman tullin säännön mukaisesti. Tässä tapauksessa kyseisen tasoitustullin olisi siis oltava todetun tukimarginaalin suuruinen eli 12 prosenttia perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti (riidanalaisen asetuksen 498 perustelukappale).

207    Neuvosto on myös katsonut, että kun otetaan huomioon alhaisemman tullin säännön käyttö käsiteltävässä asiassa ja rinnakkaisessa tutkimuksessa havaittu tuen määrä, muiden tukijärjestelmien osalta ei pidetty tarpeellisena tutkia tarkemmin, tasoittuvatko samat tuet kahteen kertaan ja missä määrin, kun polkumyynti- ja tasoitustullit otetaan samaan aikaan käyttöön saman tuotavan tuotteen osalta (riidanalaisen asetuksen 500 perustelukappale).

208    Lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen yhteydessä neuvosto on katsonut, että eritoten investointien kustannukset oli otettu huomioon ja jälkimmäisen perusteella asetetun tavoitevoiton katsottiin heijastavan korkeiden ennakkoinvestointien tarvetta ja tähän pääomavaltaiseen tuotannonalaan liittyviä riskejä tilanteessa, jossa ei esiinny polkumyyntituontia tai tuettua tuontia. Sen vuoksi 8 prosentin tavoitevoittoa pidettiin sen tasoisena, jonka tuotannonala voisi saavuttaa tilanteessa, jossa polkumyyntituontia ei ole (lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen 158 perustelukappale).

209    Neuvosto on päätynyt siihen, että lopulliset tuontia koskevat tullit olisi otettava käyttöön marginaaleista alemman suuruisina alhaisemman tullin säännön mukaisesti ja tulli olisi tässä tapauksessa määrättävä todettujen vahinkojen suuruiseksi (lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen 160 perustelukappale).

210    Neuvosto on muistuttanut, että polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (EUVL L 343, s. 51, oikaisu EUVL 2010, L 7, s. 22; jäljempänä polkumyynnin vastainen perusasetus) 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti katsottiin, että on tarpeen määrittää, johtuivatko tukimäärät ja polkumyyntimarginaalit samasta tilanteesta, ja missä määrin (lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen 161 perustelukappale).

211    Neuvosto on katsonut, että vahingon korjaava taso oli alempi kuin lopulliset polkumyyntimarginaalit mutta korkeampi kuin lopulliset tukimarginaalit. Neuvosto on näin ollen katsonut, että on aiheellista ottaa käyttöön lopullinen tasoitustulli vahvistettujen lopullisten tukimarginaalien tasoisena ja ottaa sen jälkeen käyttöön lopullinen polkumyyntitulli vahingon korjaavan tasoisena (lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen 164 perustelukappale).

212    Kun suullisessa käsittelyssä tiedusteltiin syytä, jonka vuoksi unionin toimielimet olivat päättäneet keskittyä ensin tukeen ja sen jälkeen polkumyyntiin, neuvosto täsmensi, että tuet voivat olla tekijä polkumyynnissä mutta että polkumyynti ei sen sijaan johtanut tukeen.

213    Neuvosto on katsonut, että polkumyynnin vastaisen perusasetuksen 14 artiklan 1 kohdan mukaisesti polkumyyntitullia ei otettaisi käyttöön sen suuruisena, joka olisi alhaisemman tullin säännön mukainen (lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen 165 perustelukappale).

214    Lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa säädetään, että tämä tulli on 20 prosenttia.

215    Lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen 1 artiklan 3 kohdassa säädetään, että polkumyyntitullia ei kanneta 12:ta prosenttia kantajien osalta sikäli kuin vastaava määrä kannetaan riidanalaisen asetuksen mukaisesti.

216    Polkumyyntitullin käyttöönotosta annetun asetuksen 1 artiklan 4 kohdassa säädetään, että käyttöön otettava polkumyyntitulli on 8 prosenttia.

217    Ensinnäkin kaikesta edellä esitetystä ilmenee, että perusasetuksen 14 artiklan 2 kohdassa ei estetä toimielimiä valitsemasta polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden ja tukien vastaisten toimenpiteiden välillä eikä siinä säädetä mitään sääntöä siitä, miten nämä kahdentyyppiset toimenpiteet voidaan yhdistää asianmukaisella tavalla, kuten neuvosto perustellusti esittää komission tukemana. Toimenpiteet eivät kuitenkaan saa ylittää todetun polkumyynnin ja tuen kokonaismäärää tai vahinkomarginaalia perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan tai polkumyynnin vastaisen perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan nojalla. Sitä paitsi komission tehtävänä ei ole ehdottaa neuvostolle tutkimuksen päättämistä sillä perusteella, että tasoitustullien käyttöönotolla ei ollut merkitystä, koska vahinkomarginaali olisi pysynyt muuttumattomana.

218    Toiseksi, koska todetun tuen kokonaismarginaali kantajien osalta oli 12 prosenttia ja polkumyynnin kokonaismarginaali 43,5 prosenttia ja koska lopullisten tasoitustullien (12 prosenttia) ja polkumyyntitullien (8 prosenttia) ylärajana on yleisen vahinkomarginaalin taso eli 20 prosenttia, on todettava, että käyttöönotetut toimenpiteet eivät ylitä tutkimuksissa todettua tukien, polkumyynnin tai vahingon tasoa.

219    Kolmanneksi, koska polkumyyntimarginaalin ja tukimarginaalin välinen ero (31,5 prosenttia) on polkumyyntitullien määrää (8 prosenttia) suurempi, kysymystä tasoitustullien ja polkumyyntitullien päällekkäisyydestä ei myöskään herää, toisin kuin kantajat väittävät.

220    Kuudes kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

 Seitsemäs kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdan rikkomista

221    Seitsemännessä kanneperusteessa on kaksi osaa.

222    Ensimmäinen osa koskee polkumyynnin vastaisen perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan ja perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdan rikkomista siltä osin kuin komissio on jättänyt vahingon arvioinnin ulkopuolelle yhden viidestä tutkimuksessa yhteistyössä toimineesta unionin tuottajasta perustelua esittämättä.

223    Toinen osa koskee polkumyynnin vastaisen perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan ja perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdan rikkomista siltä osin kuin komissio on vedonnut neljän edustavan tuottajan toimittamiin tietoihin eikä unionin tuotannonalaa kokonaisuudessaan koskeviin tietoihin, kun se on arvioinut niin kutsuttuja mikroekonomisia indikaattoreita.

224    Aluksi on muistutettava, että perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan ”vahingon määrittäminen perustuu sitä tukevaan näyttöön, ja siihen kuuluu objektiivinen tarkastelu, joka kohdistuu [yhtäältä] tuetun tuonnin määrään ja tämän tuonnin vaikutukseen samankaltaisten tuotteiden hintoihin yhteisön markkinoilla ja [toisaalta] tämän tuonnin vaikutuksiin yhteisön tuotannonalaan”.

225    On huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisen kauppapolitiikan ja aivan erityisesti kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla yhteisön toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia (ks. vastaavasti asia 191/82, Fediol v. komissio, tuomio 4.10.1983, Kok., s. 2913, 26 kohta; asia C‑351/04, Ikea Wholesale, tuomio 27.9.2007, Kok., s. I‑7723, 40 kohta; asia C‑535/06 P, Moser Baer India v. neuvosto, Kok., s. I‑7051, 85 kohta ja asia T‑156/11, Since Hardware (Guangzhou) v. neuvosto, tuomio 18.9.2012, 134 kohta).

226    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vahingon määrittäminen edellyttää monitahoisten taloudellisten kysymysten arviointia. Toimielimillä on tältä osin laaja harkintavalta (asia C‑69/89, Nakajima v. neuvosto, tuomio 7.5.1991, Kok., s. I‑2069, 86 kohta; asia T‑164/94, Ferchimex v. neuvosto, tuomio 28.9.1995, Kok., s. II‑2681, 131 kohta ja asia T‑107/04, Aluminium Silicon Mill Products v. neuvosto, tuomio 14.3.2007, Kok., s. II‑669, 43 kohta ja edellä 225 kohdassa mainittu asia Since Hardware (Guangzhou) v. neuvosto, tuomion 135 kohta).

227    Unionin tuomioistuinten harjoittaman valvonnan on kohdistuttava vain siihen, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riidanalaisen valinnan perusteena olevat tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa ja ettei näitä tosiseikkoja ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (edellä 226 kohdassa mainittu asia Ferchimex v. neuvosto, tuomion 67 kohta; asia T‑210/95, EFMA v. neuvosto, tuomio 28.10.1999, Kok., s. II‑3291, 57 kohta; edellä 226 kohdassa mainittu asia Aluminium Silicon Mill Products v. neuvosto, 43 kohta ja edellä 225 kohdassa mainittu asia Since Hardware (Guangzhou) v. neuvosto, tuomion 136 kohta).

228    Lisäksi kantajien on esitettävä sellainen näyttö, jonka perusteella unionin yleinen tuomioistuin voi todeta, että neuvosto on tehnyt ilmeisen arviointivirheen vahingon arvioinnissa (ks. vastaavasti asia T‑35/01, Shanghai Teraoka Electronic v. neuvosto, tuomio 28.10.2004, Kok., s. II‑3663, 119 kohta ja asia T‑300/03, Moser Baer India v. neuvosto, tuomio 4.10.2006, Kok., s. II‑3911, 140 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; edellä 225 kohdassa mainittu asia Since Hardware (Guangzhou) v. neuvosto, tuomion 137 kohta).

 Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee väitettä siitä, ettei suomalaisen tuottajan poissulkemista vahingon arvioinnissa ole perusteltu

229    Ensiksi kantajat väittävät, että vaikka komissio ei ollut käyttänyt otantaa, se oli rajoittanut useiden mikroekonomisiksi luokiteltujen vahinkoindikaattoreiden analyysiä siltä osin kuin ainoastaan neljä valittajaa on tarkastettu ja katsottu unionin tuotannonalaa edustaviksi. Komissio ei ollut perustellut tältä osin suomalaisen tuottajan poissulkemista.

230    Kantajat väittävät, että jättäessään ottamatta huomioon vahingon arvioinnissa yhden unionin tuottajan, jonka kehityssuunta oli positiivinen, ja pitäessään edustavina ainoastaan neljää valittajaa komissio ei ollut suorittanut sille esitettyjen tosiseikkojen ”objektiivista tarkastelua” WTO:n valituselimen kuvailemassa merkityksessä.

231    Neuvosto väittää, että komissio ei jättänyt ottamatta huomioon kyseessä olevan suomalaisen tuottajan yhteistyötä, koska tämä ei koskaan toimittanut mikroekonomisten vahinkoindikaattoreiden analyysin osalta tarvittavia tietoja ja koska makroekonomisten vahinkoindikaattoreiden osalta Cepifinen toimittamat tiedot kattoivat kyseistä tuottajaa koskevat tiedot.

232    Neuvosto korostaa, että kyseessä olevan suomalaisen tuottajan tuotanto edusti enintään 1,4:ää prosenttia unionin tuotannonalan tuotannosta ja että ilmoitetut luvut eivät voineet kumota vahinkoanalyysiä kaikkiin unionin tuottajiin nähden, vaikka ne ilmaisivatkin tiettyä positiivista kehityssuuntaa.

233    Neuvosto toteaa, että otanta voidaan toteuttaa vain, jos niiden yritysten, jotka ovat päättäneet toimia yhteistyössä, lukumäärä on niin suuri, ettei ole mahdollista suorittaa tutkimusta kunkin osalta erikseen. Joka tapauksessa yhteistyössä toimineet yritykset olivat unionin tuotannonalaa edustavia.

234    Edellä esitetyn valossa on ratkaistava, eikö komissio todella ole tarkastellut vahingon arviointia objektiivisen näytön perusteella siltä osin kuin se on sulkenut ulkopuolelle unionin tuotannonalan suomalaisen tuottajan, jonka luvut olivat positiivisia.

235    Tältä osin kantajat esittävät 18.3.2010 lähetetyn kirjeen, jossa komissio on pyytänyt kyseessä olevaa suomalaista tuottajaa esittämään huomautuksensa ja johon viimeksi mainittu on vastannut 30.4.2010 päivätyllä kirjeellä, josta ilmenee, ettei sille ole aiheutunut vahinkoa. Tällä perusteella kantajat ovat korostaneet tutkimuksen aikana, ettei komissio voinut jättää ottamatta huomioon tämän tuottajan yhteistyötä ilman mitään järkevää syytä.

236    On todettava, että tukien vastaisissa asioissa neuvosto ja komissio ovat riippuvaisia siitä, että osapuolet ovat vapaaehtoisesti yhteistyössä niiden kanssa ja toimittavat niille tarpeelliset tiedot asetetuissa määräajoissa (ks. analogisesti edellä 227 kohdassa mainittu asia EFMA v. neuvosto, tuomion 71 kohta).

237    Kuten kantajat korostavat, riidanalaisen asetuksen 13 perustelukappaleessa mainitaan, että ”vastauksia kyselylomakkeeseen ja muita huomautuksia saatiin kahdelta kiinalaisten vientiä harjoittavien tuottajien ryhmältä, Cepifineltä, neljältä valituksen tehneeltä unionin tuottajalta ja yhdeltä muulta unionin tuottajalta, 13 etuyhteydettömältä tuojalta ja kauppiaalta, viideltä käyttäjältä ja yhdeltä painoteollisuuden järjestöltä”.

238    Riidanalaisen asetuksen 53 perustelukappaleesta kuitenkin ilmenee, että vain neljä unionin tuottajaa ilmoittautui vireillepanoilmoituksessa asetetussa määräajassa.

239    Riidanalaisen asetuksen 389 perustelukappaleesta ilmenee, että ”tässä tutkimuksessa unionin tuotannonala määriteltiin niiden unionin tuottajien tasolla, jotka vastaavat koko unionin tuotannosta – – riippumatta siitä, tukivatko tuottajat valitusta tai toimivatko ne yhteistyössä tutkimuksessa”.

240    Riidanalaisen asetuksen 372 perustelukappaleesta ilmenee, että ”tutkimusajanjaksolla samankaltaista tuotetta valmisti 14 tiedossa ollutta tuottajaa ja jotkin muut erittäin pienet tuottajat unionissa” ja että ”Cepifinen toimittamien tietojen arvioidaan kattavan 98 prosenttia unionin tuottajien tuotannosta”.

241    Edellä esitetyn perusteella kyseessä olevan suomalaisen tuottajan tilanne otettiin huomioon makroekonomisten indikaattoreiden osalta, koska Cepifinen toimittamat tiedot edustivat 98:aa prosenttia unionin vientiä harjoittavien tuottajien tuotannosta.

242    Kuitenkin mikrotaloudellisten indikaattoreiden osalta, joita voidaan arvioida vain yksittäisten yritysten toimittamien tietojen perusteella, on todettava, että kyseessä oleva suomalainen tuottaja ei ole vastannut vireillepanoilmoituksessa asetetussa määräajassa.

243    Näin ollen se seikka, ettei suomalainen tuottaja ole vastannut, ei voi muodostaa laiminlyöntiä vahingon arvioinnin objektiiviseen näyttöön perustuvan konkreettisen tarkastelun yhteydessä.

244    Näin ollen käsiteltävä väite on hylättävä.

245    Toiseksi kantajat väittävät, että toimielimet eivät ole täyttäneet SEUT 296 artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan mukaisia perusteluvaatimuksia.

246    Neuvosto katsoo, että kantajat eivät esitä riidanalaisen asetuksen perustelujen puutteellisuuden osalta mitään näyttöä.

247    Kanneperusteen ensimmäisen osan ensimmäisen väitteen yhteydessä suoritetun tarkastelun perusteella on pääteltävä, ettei SEUT 296 artiklan eikä perusoikeuskirjan 41 artiklan määräyksiä ole rikottu.

248    Näin ollen käsiteltävä väite on hylättävä.

249    Tästä seuraa, että tämän kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

 Kanneperusteen toinen osa, joka koskee yksityiskohtaisia järjestelyjä väitetyssä unionin neljään edustavaan tuottajaan perustuvassa mikroekonomisten vahinkoindikaattoreiden arvioinnissa

250    Ensiksi kantajat väittävät, että neuvosto on määritellyt unionin tuotannonalan muodostuvan 14:stä Cepifinen jäsenestä, vaikka komissio on tutkimuksensa yhteydessä rajoittanut analyysin neljän edustavan tuottajan tilanteen arviointiin tiettyjen vahinkoindikaattorien osalta.

251    Kantajat väittävät, että tietyt vahinkoindikaattorit, nimittäin mikroekonomiset indikaattorit, koskevat rajoitettua tuottajien määrää, toisin sanoen neljää valittajaa ja kyseessä olevaa suomalaista tuottajaa, jotka ovat ainoat kyselylomakkeeseen vastanneet yhtiöt.

252    Kantajien mukaan tämä menetelmä on luonut vääristyneen kuvan vahingosta, koska se ei vastaa tuottajien alaryhmän tilannetta eikä Cepifinen 14 jäsenen tilannetta. Komissio ei nimittäin voi suorittaa unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon arviointia yhtäältä tiettyjen indikaattoreiden osalta ja toisaalta rajoittua ainoastaan tuottajien edustavalle osalle aiheutuneen vahingon arviointiin muiden indikaattoreiden osalta.

253    Kantajat katsovat, että kriteerit, joita komissio on käyttänyt vahinkoindikaattoreiden luokittelemiseksi makroekonomisiin ja mikroekonomisiin luokkiin, eivät ole johdonmukaisia. Lisäksi ne väittävät, että riidanalaisessa asetuksessa ei esitetä mitään perustetta tai selitystä tältä osin.

254    Neuvosto väittää, että unionin tuotannonala on määritelty unionin kokonaistuotantoa edustavien unionin tuottajien kokonaisuutena, johon kuuluvat Cepifinen 14 jäsentä.

255    Neuvosto korostaa, että perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdassa ei kielletä analysoimasta erilaisia vahinkoindikaattoreita unionin tuottajien eri osajoukkoihin nähden.

256    Neuvosto katsoo, että analyysi täyttää perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdassa säädetyt kriteerit sekä mikroekonomisten vahinkoindikaattoreiden että makroekonomisten vahinkoindikaattoreiden osalta.

257    Neuvosto katsoo, että ero makroekonomisten ja mikroekonomisten vahinkokriteerien välillä on looginen ja perustuu käytännön seikkoihin, erityisesti tietojen käytettävissäoloon.

258    On todettava, että kantajat eivät kyseenalaista tässä kanneperusteessa niiden taloudellisten tekijöiden ja seikkojen merkityksellisyyttä, jotka toimielimet ovat ottaneet huomioon arvioidessaan unionin tuotannonalalle aiheutunutta vahinkoa, eikä myöskään komission tästä arviosta riidanalaisen asetuksen 389 ja 390 perustelukappaleessa tekemää analyysiä.

259    On muistutettava, että kantajat riitauttavat indikaattoreiden luokittelun ja komission käyttämän menetelmän.

260    Perusasetuksen 8 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tutkittaessa tuetun tuonnin vaikutusta kyseessä olevaan yhteisön tuotannonalaan on arvioitava kaikki asiaa koskevat taloudelliset tekijät ja seikat, jotka vaikuttavat kyseisen tuotannonalan tilanteeseen, mukaan lukien seuraavat seikat: se, että ala ei ole vielä täysin toipunut aikaisemman tuetun viennin tai polkumyynnin vaikutuksista; tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrän suuruus; myynnin, voittojen, tuotannon, markkinaosuuden, tuottavuuden, investointien tuoton tai kapasiteetin käyttöasteen tosiasiallinen ja mahdollinen pieneneminen; yhteisön hintoihin vaikuttavat tekijät; tosiasialliset ja mahdolliset kielteiset vaikutukset kassavirtoihin, varastoihin, työllisyyteen, palkkoihin, kasvuun, pääoman saantiin ja investointeihin sekä maataloudessa se, onko julkisten viranomaisten tukiohjelmien käyttö lisääntynyt. Tämä luettelo ei ole tyhjentävä, eikä yksi tai useampi näistä tekijöistä välttämättä ole ratkaiseva peruste.”

261    Mitä tulee makroekonomisiin tekijöihin, riidanalaisen asetuksen 389 perustelukappaleesta ilmenee, että ”komission käytäntönä on arvioida makroekonomiset tekijät koko unionin tuotannonalan tasolla aiheutuneen vahingon perusteella – –, unionin tuotannonala määriteltiin niiden unionin tuottajien tasolla, jotka vastaavat koko unionin tuotannosta – – riippumatta siitä, tukivatko tuottajat valitusta tai toimivatko ne yhteistyössä tutkimuksessa”.

262    Tältä osin riidanalaisen asetuksen 385 perustelukappaleesta ilmenee, että ”makrotaloudellisia tekijöitä (tuotantoa, kapasiteettia, kapasiteetin käyttöastetta, myyntimäärää, markkinaosuutta, kasvua ja tasoitustoimenpiteiden alaisten tukien merkittävyyttä) arvioitiin koko unionin tuotannonalan tasolla Cepifinen toimittamien tietojen perusteella”.

263    Mikroekonomisten tekijöiden osalta riidanalaisen asetuksen 390 perustelukappaleesta ilmenee, että näitä tekijöitä ”analysoidaan edustavien unionin tuottajien tasolla riippumatta siitä, tukivatko ne valitusta vai eivät”.

264    Tältä osin riidanalaisen asetuksen 386 perustelukappaleesta ilmenee, että ”mikrotaloudellisten tekijöiden (keskimääräiset yksikköhinnat, työllisyys, palkat, tuottavuus, varastot, kannattavuus, kassavirta, investoinnit, investointien tuotto, kyky saada pääomaa) analyysi tehtiin unionin tuottajien tasolla niiltä saatujen ja varmennettujen tietojen perusteella”.

265    On muistettava, että tukien vastaisissa asioissa neuvosto ja komissio ovat riippuvaisia siitä, että osapuolet ovat vapaaehtoisesti yhteistyössä niiden kanssa ja toimittavat niille tarpeelliset tiedot asetetuissa määräajoissa (ks. edellä 236 kohta).

266    Edellä esitetystä seuraa, että komissio on suorittanut perusasetuksen 8 artiklan 4 kohdan mukaisesti eri kriteerien analyysin unionin tuotannonalaan nähden makroekonomisten indikaattoreiden osalta ja yksittäisiin yrityksiin nähden mikroekonomisten indikaattoreiden osalta.

267    Makroekonomisia indikaattoreita on arvioitu Cepifinen, joka kattaa 98 prosenttia unionin tuottajien tuotannosta, toimittamien tietojen perusteella.

268    Lisäksi mikroekonomiset indikaattorit, jotka perustuvat yksittäisten yritysten toimittamien tietojen käytettävissä oloon, on arvioitu niiden tietojen perusteella, joita ovat toimittaneet neljä valittajana olevaa edustavaa tuottajaa, lukuun ottamatta kyseessä olevaa suomalaista tuottajaa, joka ei ole vastannut asetetussa määräajassa.

269    Mikään perusasetuksesta johtuva velvollisuus ei edellytä unionin toimielimiltä niiden harkintavallan käytön yhteydessä makroekonomisten ja mikroekonomisten kriteerien luokittelua eikä estä muodostamasta tuottajien alaryhmiä, kunhan komissio suorittaa objektiivisen tarkastelun, joka perustuu itsessään objektiivisiin todisteisiin, sellaisena kuin se on toteutettu käsiteltävässä asiassa.

270    Näin ollen on todettava, että kantajat eivät esitä väitteensä tueksi mitään seikkaa, joka olisi omiaan osoittamaan, että vahinkoindikaattoreiden luokittelu ja komission menetelmä eivät ole mahdollistaneet objektiiviseen näyttöön perustuvan konkreettisen tutkimuksen suorittamista.

271    Tämä väite on näin ollen hylättävä.

272    Toiseksi kantajat väittävät, että komission olisi pitänyt käyttää otoksia.

273    Perusasetuksen johdanto-osan 28 perustelukappaleesta ilmenee, että ”tutkimusten päättämiseksi vahvistetussa määräajassa on erityisen tärkeää käyttää otoksia, jos osapuolten tai kyseessä olevien liiketoimien määrä on suuri”.

274    Kuten neuvosto korostaa, komissiolla ei ollut kuitenkaan velvollisuutta käyttää käsiteltävässä asiassa otantaa (ks. edellä 233 kohta).

275    Sen harkintavallan perusteella, joka unionin toimielimillä oikeuskäytännön mukaan on, komissio ei nimittäin ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun ainoastaan neljä edustavaa tuottajaa on myötävaikuttanut tutkimukseen.

276    Tämä väite on näin ollen hylättävä.

277    Kolmanneksi on todettava, että kantajat vetoavat ainoastaan siihen, että riidanalaista asetusta rasittaa perustelujen puutteellisuus, esittämättä kuitenkaan mitään näyttöä, joka olisi omiaan osoittamaan SEUT 296 artiklan väitetyn rikkomisen.

278    Väite on siis hylättävä.

279    Kanneperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä.

280    Tämän vuoksi seitsemäs kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Kahdeksas kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan d alakohdan ja 15 artiklan rikkomista

281    Ensiksi kantajat huomauttavat unionin yleiselle tuomioistuimelle, että ”ne saivat vasta hyvin myöhään menettelyn aikana tiedon menetelmästä, jota komissio oli käyttänyt 8 prosentin tavoitevoittomarginaalin saavuttamiseksi”.

282    Jos oletetaan, että kyseessä on väite, kantajat eivät osoita, että tämä myöhäisyys oli estänyt niitä ilmaisemasta tehokkaasti näkemystään ja loukannut niiden puolustautumisoikeuksia.

283    Näin ollen ja sikäli kuin kantajat pyrkivät pääasiallisesti vetoamaan puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, tämä väite on hylättävä.

284    Toiseksi kantajat väittävät, että komissio on rikkonut perusasetuksen 2 artiklan d alakohtaa ja 15 artiklaa, koska se on ottanut huomioon 8 prosentin tavoitevoiton.

285    On muistutettava, että perusasetuksen 2 artiklan d alakohdassa säädetään, että ”’vahingolla’ tarkoitetaan, jollei toisin ilmoiteta, yhteisön tuotannonalalle aiheutunutta merkittävää vahinkoa, yhteisön tuotannonalaan kohdistuvaa merkittävän vahingon uhkaa tai merkittävää viivästystä yhteisön tuotannonalan perustamisessa”.

286    Perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan mukaan ”tasoitustullin suuruus ei saa ylittää todettua tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrää, ja sen olisi oltava tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen kokonaismäärää alhaisempi, jos tämä alhaisempi määrä on riittävä [unionin] tuotannonalalle aiheutuneen vahingon poistamiseksi”.

287    Näistä artikloista seuraa, että voittomarginaali, jota neuvoston on käytettävä laskiessaan tavoitehintaa, jolla voidaan poistaa kyseinen vahinko, saa olla korkeintaan sen voittomarginaalin suuruinen, jonka unionin teollisuus voi kohtuudella odottaa saavansa tavanomaisissa kilpailuolosuhteissa, joissa ei esiinny tuettua tuontia (riidanalaisen asetuksen 494 perustelukappale). Ei olisi perusasetuksen 2 artiklan d alakohdan ja 15 artiklan 1 kohdan mukaista soveltaa unionin teollisuuden osalta voittomarginaalia, jota se ei olisi voinut odottaa saavansa tilanteessa, jossa tukia ei esiinny (ks. analogisesti edellä 227 kohdassa mainittu asia EFMA v. neuvosto, tuomion 60 kohta).

288    Kantajat väittävät, että tavoitevoitto on laskettu sillä perusteella, minkä on katsottu muodostavan riittävän tuoton (sijoitetulle) pääomalle unionin paperiteollisuuden osalta pikemmin kuin ilman tuettua tuontia todella saavutettavissa olevan marginaalin perusteella, jonka on oltava korkeintaan sen voittomarginaalin suuruinen, jonka unionin teollisuus voi kohtuudella odottaa saavuttavansa tavanomaisissa kilpailuolosuhteissa.

289    Kysymys ei ole kantajien mukaan siitä, onko 8 prosentin tavoitevoittomarginaali riittävä kattamaan investoinnit ja riskit, vaan siitä, onko tällainen voittomarginaali saavutettavissa, jos tuettua tuontia ei esiinny. Tämä argumentti on ymmärrettävä siten, että se koskee ilmeistä arviointivirhettä voittomarginaalin laskennassa.

290    Neuvosto väittää, että on olemassa yhteys tietyn tuotannonalan pääoman riittävän tuoton ja niiden voittojen välillä, jotka voidaan saavuttaa tavanomaisissa markkinaolosuhteissa, jotka eivät ole vääristyneet, koska hyvin pääomavaltaiset teollisuudenalat, jotka edellyttävät suuria ennakkoinvestointeja, investoivat ainoastaan, jos ne voivat odottaa saavuttavansa riittävän tuottoprosentin.

291    Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, neuvostolla on laaja harkintavalta asianmukaista voittomarginaalia määritettäessä, kun kyse on monitahoisen taloudellisen tilanteen arvioinnista. Unionin tuomioistuinten harjoittaman valvonnan on kohdistuttava vain siihen, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riidanalaisen valinnan perusteena olevat tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa ja ettei näitä tosiseikkoja ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (edellä 227 kohdassa mainittu asia EFMA v. neuvosto, tuomion 57 kohta ja edellä 226 kohdassa mainittu asia Ferchimex v. neuvosto, tuomion 67 kohta).

292    Edellä esitetyn perusteella on tutkittava, onko neuvosto tehnyt ilmeisen arviointivirheen voittomarginaalin laskennassa.

293    On muistutettava, että kantajien on esitettävä sellainen näyttö, jonka perusteella unionin yleinen tuomioistuin voi todeta, että neuvosto on tehnyt oikeuskäytännössä tarkoitetun ilmeisen arviointivirheen (ks. vastaavasti edellä 228 kohdassa mainittu asia Shanghai Teraoka Electronic v. neuvosto, tuomion 119 kohta ja edellä 228 kohdassa mainittu asia Moser Baer India v. neuvosto, tuomion 140 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; edellä 225 kohdassa mainittu asia Since Hardware (Guangzhou) v. neuvosto, tuomion 137 kohta).

294    Riidanalaisen asetuksen 494 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Valituksessa ehdotettua tavoitevoittoa ja valituksen tekijän myöhempää pyyntöä tarkasteltiin kyselylomakevastausten sekä edustavien unionin tuottajien toimitiloihin tehtyjen tarkastuskäyntien perusteella. Katsottiin, että tavoitevoiton pitäisi heijastaa korkeiden ennakkoinvestointien tarvetta ja tähän pääomavaltaiseen tuotannonalaan liittyviä riskejä tilanteessa, jossa ei esiinny polkumyyntituontia tai tuettua tuontia. Myös koneisiin tehtävien investointien kustannukset otettiin huomioon. Näin ollen katsottiin, että voittomarginaalia, joka on 8 prosenttia liikevaihdosta, voidaan pitää sellaisena sopivana vähimmäismääränä, jonka unionin tuottajien voitiin odottaa saavuttavan ilman vahingollista tuettua tuontia.”

295    On todettava, että kantajat kyseenalaistavat ainoastaan sen seikan, että komissio on voittomarginaalin laskennassa ottanut mukaan investointien kattamista ja riskejä koskevat näkökohdat.

296    On korostettava, että kun toimielimet käyttävät niille perusasetuksella annettua harkintavaltaa, niillä ei ole velvollisuutta selittää yksityiskohtaisesti ja etukäteen niitä arviointiperusteita, joita ne aikovat kussakin tapauksessa soveltaa, edes siinä tapauksessa, että ne kehittävät uusia vaihtoehtoisia toimintatapoja (ks. edellä 71 kohdassa mainittu asia Thai Bicycle Industry v. neuvosto, tuomion 68 kohta; ks. vastaavasti ja analogisesti asia 250/85, Brother Industries v. neuvosto, tuomio 5.10.1988, Kok., s. 5683, 28 ja 29 kohta sekä edellä 226 kohdassa mainittu asia Nakajima v. neuvosto, tuomion 118 kohta).

297    Käsiteltävässä asiassa on korostettava, että komissio on ottanut huomioon useita arviointiperusteita, kuten kyselylomakkeeseen annetut vastaukset, investoinnin kustannukset, riskit, tuotannonalan suuren pääomavaltaisuuden ja sen, että yhdelle yhteistyössä toimineelle vientiä harjoittavalle tuottajalle kuuluvan yhtiön vientimyynti on jätetty pois.

298    Kuten neuvosto korostaa, kantajat ”eivät väitä – –, että mikään näistä tekijöistä olisi virheellinen tai epäluotettava”.

299    On todettava, että kantajat eivät kiistä neuvoston väitettä, jonka mukaan ”aivan ilmeisesti on olemassa yhteys tietyn tuotannonalan pääoman riittävän tuoton ja niiden voittojen välillä, jotka voidaan saavuttaa tavanomaisissa markkinaolosuhteissa, jotka eivät ole vääristyneet”.

300    Ne väittävät kuitenkin, että tukien vastaisten tullien asettamisen tavoitteena ei ole palauttaa hintaa tavanomaiselle ja vääristymättömälle tasolle vaan palauttaa se tasolle, joka olisi voitu saavuttaa ilman tuettua tuontia.

301    Minkään seikan perusteella ei voida päätellä, että komission tavoitteena olisi ollut asettaa tasoitustullit hinnan palauttamiseksi tavanomaiselle ja vääristymättömälle tasolle.

302    Kantajat korostavat, että tukien vastaisen valituksen 356 kohdassa Cepifine toteaa, että järjestön eurooppalaiset tuottajat olisivat voineet odottaa saavuttavansa 5 prosentin voiton ilman tuettua tuontia.

303    Kyseisestä valituksesta ei kuitenkaan ilmene, että komissio olisi asettanut tasoitustullit palauttaakseen hinnan tavanomaiselle ja vääristymättömälle tasolle.

304    Unionin toimielimet ovat harkintavaltansa puitteissa katsoneet, että 8 prosentin voittomarginaali voitiin saavuttaa ilman tuettua tuontia.

305    Näin ollen on katsottava, että komissio on selvästi osoittanut, että 8 prosentin tavoitevoittoa pidettiin tasona, jonka tuotannonala voisi saavuttaa ilman tuettua tuontia (ks. edellä 294 kohta).

306    Joka tapauksessa on todettava, että kantajat ainoastaan viittaavat asian hallinnollisiin asiakirjoihin sisältyvään näyttöön eivätkä esitä mitään seikkaa sen osoittamiseksi, että unionin toimielimet olisivat tehneet ilmeisen arviointivirheen siltä osin kuin ne ovat asettaneet tasoitustulleja ainoana tavoitteenaan palauttaa hinta tavanomaiselle ja vääristymättömälle tasolle.

307    Tämä väite on näin ollen hylättävä.

308    Kolmanneksi kantajat esittävät väitteidensä tueksi, että vuoden 2005 aikana eli ennen tutkimusajanjaksoa valittajien keskimääräinen voittomarginaali oli 2 prosenttia, kun taas tavoitevoiton laskemiseksi käytetty marginaali oli 2,88 prosenttia vuonna 2009 eli tutkimusajanjakson aikana.

309    Neuvosto väittää, että unionin toimielimet eivät voineet nojautua unionin tuotannonalan toteutuneisiin voittoihin tarkasteluajanjaksolla, sillä kyseessä oleva ala kirjasi poikkeuksellisia tappioita, joiden syynä olivat rakenteelliset ongelmat. Asiakirjoista ilmenee, että kantajat eivät ole kiistäneet näitä seikkoja.

310    Riidanalaisen asetuksen 416 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Neljälle edustavalle unionin tuottajalle aiheutui tappioita vuosina 2006–2008, ja taloudellinen tilanne kääntyi positiiviseksi vasta vuonna 2009, jolloin tärkeimmän raaka-aineen, sellun, hinta maailmanmarkkinoilla poikkeuksellisesti laski merkittävästi talouden taantuman vuoksi. Sellun hinnan 20 prosentin laskua pidettiin epänormaalin suurena laskuna, joka vaikutti suoraan rahoitustilanteen paranemiseen tutkimusajanjaksolla. On huomattava, että tutkimusajanjakson jälkeen sellun hinnat palasivat tutkimusajanjaksoa edeltävälle tasolle.”

311    Riidanalaisen asetuksen 457 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tutkimuksessa kuitenkin kävi ilmi, että unionin tuotannonalalle aiheutui tappioita tarkastelujaksolla, etenkin vuonna 2008, tuottajien rakenneuudistuksista huolimatta, koska unionin tuotannonala ei edelleenkään pystynyt nostamaan hintojaan kustannukset ylittävälle tasolle – –. Tilanne aiheutui pääasiassa unionin tuotannonalan hinnat alittavan tuetun tuonnin aiheuttamasta hintapaineesta.”

312    Riidanalaisen asetuksen 444 perustelukappaleesta ilmenee, että ”päätel[tiin], että Kiinasta halvoin hinnoin tulevan tuetun tuonnin voimakkaalla kasvulla oli merkittävä negatiivinen vaikutus unionin tuotannonalan taloudelliseen tilanteeseen”.

313    Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että valittajien keskimääräisen voittomarginaalin määrä vuoden 2005 aikana, sellaisena kuin kantajat vetoavat siihen, ei yksinään riitä osoittamaan, että neuvosto olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen määritellessään voittomarginaalin ilman kyseessä olevaa tuontia ennen tutkimusajanjaksoa (ks. vastaavasti edellä 227 kohdassa mainittu asia EFMA v. neuvosto, tuomion 89 kohta).

314    Tämä väite on näin ollen hylättävä.

315    Kaiken edellä esitetyn perusteella kahdeksas kanneperuste on hylättävä.

 Yhdeksäs kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 8 artiklan, 9 artiklan 1 kohdan ja 10 artiklan 6 kohdan rikkomista

316    Aluksi on todettava, että kantajat eivät kiistä sitä, etteivät arkkipainokoneissa käytettävä päällystetty hienopaperi ja rullapainokoneissa käytettävät rullat ole vaihdettavissa keskenään.

317    On myös todettava, että kantajat eivät kiistä sitä, että rullapainokoneissa käytettävät rullat ja arkkipainokoneissa käytettävät rullat eivät ole vaihdettavissa keskenään.

318    Kantajat eivät myöskään kiistä sitä, että rullapainokoneissa käytettäviä rullia voidaan käyttää arkkipainokoneissa, jotka on varustettu CutStar-teknologialla.

319    Kantajat kyseenalaistavat tarkasteltavana olevan tuotteen määritelmän siltä osin kuin toimielimet ovat jättäneet ulkopuolelle rullapainokoneissa käytettävät rullat ja päätelleet, että ne eivät olleet vaihdettavissa leikattavien rullien kanssa.

320    Neuvosto väittää, että rullapainokoneissa käytettävät rullat on jätettävä tarkasteltavana olevan tuotteen määritelmän ulkopuolelle, koska eri paperityyppien fyysiset ominaisuudet ovat erilaiset.

321    Neuvosto väittää, että eri paperityypit eivät ole vaihdettavissa keskenään ja että unionin toimielimet ovat määritelleet tarkasteltavan tuotteen olevan arkkipainokoneissa käytettävää paperia, riippumatta siitä, onko kyse paperiarkeista vai rullista, joita voidaan käyttää CutStar-koneissa.

322    Näin ollen tuotteiden keskinäisen vaihdettavuuden määrittämiseksi on tutkittava, voidaanko rullapainokoneissa käytettäviä rullia käyttää arkkipainokoneissa, jotka on varustettu CutStar-teknologialla, ja voidaanko arkkipainokoneisiin tarkoitettuja rullia käyttää rullapainokoneissa.

323    Riidanalaisen asetuksen 19 perustelukappaleesta ilmenee, että kantajat ovat korostaneet, että ”rullapainokoneissa käytettävillä rullilla ja rullilla, jotka sisältyvät tämän tutkimuksen piiriin (leikattavat rullat ja arkit), o[li] samat tekniset ja fyysiset perusominaisuudet eivätkä ne erot[tuneet] toisistaan”.

324    Tältä osin kantajat väittävät esittäneensä kannekirjelmän liitteenä ”ratkaisevaa näyttöä, josta ilmenee, että CutStar-järjestelmällä varustetuissa painokoneissa voidaan käyttää kummankin tyyppisiä rullia”.

325    Riidanalaisen asetuksen 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Päällystetty hienopaperi on korkealaatuista paperia ja kartonkia, jota yleensä käytetään luettavan materiaalin kuten viikkolehtien, katalogien, vuosikertomusten ja vuosikirjojen painamiseen. Tarkasteltavana oleva tuote sisältää sekä arkit että rullat, jotka soveltuvat käytettäväksi [CutStar-tyyppisissä] arkkipainokoneissa. Arkkipainokoneissa käytettäväksi soveltuvat rullat on suunniteltu leikattavaksi paloiksi ennen painoa, ja näin ollen niiden katsotaan olevan keskenään korvattavissa ja suorassa kilpailussa arkkien kanssa.”

326    Riidanalaisen asetuksen 18 perustelukappaleessa mainitaan, että rullapainokoneissa käytettävät rullat, jotka on jätetty tarkasteltavana olevan tuotteen ulkopuolelle, ”syötetään yleensä suoraan painokoneisiin eikä niitä leikata etukäteen”.

327    On kuitenkin todettava, että kantajat rajoittuvat väittämään, että unionin toimielimet olisivat tehneet ilmeisen arviointivirheen tarkasteltavan tuotteen määrittelyssä, esittämättä kuitenkaan mitään näyttöä väitteidensä tueksi.

328    Kantajat eivät nimittäin esitä mitään seikkaa sen osoittamiseksi, että rullissa olevaa päällystettyä hienopaperia voitaisiin käyttää rullapainokoneissa, olipa kyse fyysisistä tai teknisistä ominaisuuksista, kuten pintalujuus, tai vaihdettavuudesta taloudelliselta näkökannalta.

329    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tukien vastaisessa tutkimuksessa tarkasteltavana olevan tuotteen määrittelemisen tarkoituksena on auttaa sellaisten tuotteiden luettelon laatimisessa, joille mahdollisesti määrätään tasoitustulleja. Tätä tarkoitusta varten toimielimet voivat ottaa huomioon useita seikkoja, kuten tuotteiden fyysiset, tekniset ja kemialliset ominaisuudet, tuotteiden käyttötarkoituksen, vaihdettavuuden, käsityksen, joka kuluttajilla on niistä, jakelukanavat, valmistusprosessin, tuotantokustannukset ja laadun (ks. analogisesti asia T‑314/06, Whirlpool Europe v. neuvosto, tuomio 13.9.2010, Kok., s. II‑5005, 138 kohta; asia T‑369/08, EWRIA ym. v. komissio, tuomio 17.12.2010, Kok., s. II‑6283, 82 kohta ja asia T‑172/09, Gem-Year ja Jinn-Well Auto-Parts (Zhejiang) v. neuvosto, tuomio 10.10.2012, 59 kohta).

330    Riidanalaisen asetuksen 20 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Tutkimuksessa – – vahvistettiin, että rullapainokoneissa ja arkkipainokoneissa käytettävillä papereilla on erilaisia teknisiä ja fyysisiä ominaisuuksia, kuten kosteus ja jäykkyys. Tutkimuksessa vahvistettiin myös, että 18 kappaleessa esitetyt tekniset ominaisuudet pätevät ainoastaan rulliin, joita voidaan käyttää rullapainokoneissa. Näiden erojen vuoksi rullapainokoneissa ja arkkipainokoneissa käytettävää paperia ei voida käyttää samoissa painokoneissa, minkä vuoksi ne eivät ole keskenään vaihdettavissa. Kaikki osapuolet olivat samaa mieltä siitä, että nämä kaksi paperilajia erottuvat toisistaan pintalujuuden ja vetolujuuden suhteen.”

331    Riidanalaisen asetuksen 35 perustelukappaleesta ilmenee kuitenkin, että ”18 ja 20 kappaleessa esitetään muita kriteereitä, joita kyseinen vientiä harjoittava tuottaja ei ole kiistänyt”.

332    On todettava, että samankaltaisen tuotteen määrittämistä ei ole kyseenalaistettu.

333    Näin ollen perusasetuksen säännöksiä, jotka koskevat tarkasteltavan tuotteen määrittelyä, ei ole rikottu, joten tämä väite on hylättävä.

334    Mitä tulee unionin tuotannonalan määrittelyyn ja asiavaltuuteen tukien vastaisen menettelyn aloittamiseksi, kantajat väittävät, että tarkasteltavan tuotteen virheellistä määritelmää on käytetty unionin samankaltaista tuotetta valmistavan tuotannonalan määrittelemiseksi ja tälle tuotannonalalle aiheutuneen vahingon arvioimiseksi.

335    Riidanalaisen asetuksen 374 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Kuten 19 kappaleessa mainittiin, yksi asianomainen osapuoli väitti, että rullapainokoneisiin soveltuva päällystetty hienopaperi olisi pitänyt [ottaa tutkimukseen mukaan]. Tällä perusteella osapuoli väitti, että valituksen esittäneellä unionin tuotannonalalla ei ollut riittävästi tukea tässä menettelyssä. Väite oli kuitenkin hylättävä 22 ja 25 kappaleessa esitettyjen päätelmien perusteella eli sen perusteella, että rullapainokoneisiin ja arkkipainokoneisiin soveltuva päällystetty hienopaperi ovat kaksi eri tuotetta.”

336    Kuten neuvosto korostaa, kanneperuste olisi tutkittava ainoastaan, jos tarkasteltavana olevan tuotteen määritelmä oli virheellinen.

337    Edellä esitetystä kuitenkin seuraa, että unionin toimielimet eivät ole tehneet ilmeistä arviointivirhettä tarkasteltavana olevan tuotteen määrittelyssä.

338    Näin ollen käsiteltävä väite menettää lähtökohtansa.

339    Lisäksi on todettava, että kantajat ainoastaan väittävät, että unionin toimielimet olisivat rikkoneet perusasetuksen 9 artiklan 1 kohtaa, 10 artiklaa ja 6 artiklan 4 kohtaa, esittämättä kuitenkaan mitään näyttöä väitteidensä tueksi.

340    Näin ollen käsiteltävä väite on hylättävä.

341    Mitä tulee SEUT 296 artiklan rikkomiseen, kantajat väittävät, että unionin toimielimet eivät ole täyttäneet perusteluvelvollisuuttaan riidanalaisen asetuksen osalta, koska kyseisten toimielinten vaikeneminen kahden kyseessä olevan tuotteen keskinäisestä vaihdettavuudesta, kun niitä käytetään CutStar-tyypin laitteistolla varustetuissa koneissa, on estänyt kantajia puolustamasta tehokkaasti unionin yleisessä tuomioistuimessa väitettään, jonka mukaan CutStar-järjestelmä tekee rullapainokoneissa käytettävät rullat ja leikattavat rullat keskenään vaihdettaviksi, ja riitauttamasta tärkeää päätöstä, jolla oli huomattava vaikutus asiavaltuuteen ja vahingon arviointiin sekä tutkimuksen tulokseen.

342    On muistettava, että SEUT 296 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen yhteisön toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, ja siten, että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden (ks. asia C‑521/09 P, Elf Aquitane v. komissio, tuomio 29.9.2011, Kok., s. I‑8947, 147 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

343    Tältä osin on huomautettava, että perusteluvelvollisuus on olennainen muotomääräys, joka on erotettava perustelujen aineellisesta paikkansapitävyydestä, koska viimeksi mainittu koskee riidanalaisen toimen aineellista lainmukaisuutta (ks. edellä 342 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 146 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

344    Yksittäistapauksia koskevien päätösten osalta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuudella perustella yksittäistapausta koskeva päätös on tarkoitus antaa tuomioistuimelle mahdollisuus tutkia päätöksen laillisuus sekä antaa asianosaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko päätös asianmukainen vai onko se mahdollisesti virheellinen, jolloin sen pätevyys voidaan riitauttaa (ks. edellä 342 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 148 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

345    On katsottava, että väite, jonka mukaan riidanalainen asetus ei olisi perusteltu tai olisi puutteellisesti perusteltu sen vuoksi, että unionin toimielimet ovat vaienneet kyseessä olevien tuotteiden keskinäisestä vaihdettavuudesta, ei ole perusteltu.

346    Unionin toimielimet ovat nimittäin tarkastelleet sitä seikkaa, että arkkipainokoneissa käytettävä päällystetty hienopaperi arkkeina tai rullina ja rullapainokoneissa käytettävät rullat muodostivat kaksi eri ryhmää eivätkä olleet keskenään vaihdettavissa (riidanlaisen asetuksen 20 perustelukappale), fyysisten ja teknisten ominaisuuksien näkökulmasta – riidanalaisen asetuksen 20 perustelukappaleessa vahvistetaan nimittäin riidanalaisen asetuksen 18 perustelukappale erityisesti siltä osin kuin on kysymys pintalujuudesta sekä jäykkyydestä merkityksellisinä erottavina kriteereinä (riidanalaisen asetuksen 18, 35 ja 40 perustelukappale) – sekä taloudellisesta näkökulmasta (riidanalaisen asetuksen 22 perustelukappale).

347    Näin ollen unionin toimielimet eivät ole rikkoneet SEUT 296 artiklaa, koska kantajat pystyivät selvästi yksilöimään seikat, jotka riidanalaisessa päätöksessä oli otettu huomioon pääteltäessä, että arkkipainokoneissa käytettävät leikattavat rullat ja rullapainokoneissa käytettävät rullat eivät olleet keskenään vaihdettavissa.

348    Tämä väite on näin ollen hylättävä.

349    Näin ollen kaikesta edellä esitetystä seuraa, että yhdeksäs kanneperuste on hylättävä.

 Kymmenes kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 8 artiklan 1 ja 6 kohdan rikkomista

350    Ensiksi kantajat väittävät, että riidanalaista asetusta rasittaa syy-yhteydettömyyttä koskevan periaatteen nojalla perustelujen puuttuminen, koska unionin toimielimet eivät ole esittäneet asiaankuuluvia selityksiä eivätkä riittävää perustelua sen tosiseikan osalta, ettei vahinkoa aiheuttamaton hinta ylittänyt sitä, mikä oli tarpeen tuetun tuonnin ja/tai polkumyyntituonnin aiheuttaman vahingon poistamiseksi.

351    On kuitenkin todettava, että unionin toimielimet ovat selvästi perustelleet syy-yhteydettömyystestin tuloksen, koska ne ovat suorittaneet arvioinnin muiden tekijöiden vaikutuksesta vahinkoon, kuten kulutuksen kehitys unionin markkinoilla (riidanalaisen asetuksen 445–448 perustelukappale), raaka-aineiden hinta (riidanalaisen asetuksen 449–451 perustelukappale), unionin tuotannonalan vientitulokset (riidanalaisen asetuksen 452 ja 453 perustelukappale), tuonti muista kolmansista maista (riidanalaisen asetuksen 454–456 perustelukappale) sekä rakenteellinen ylikapasiteetti (riidanalaisen asetuksen 457 ja 458 perustelukappale).

352    Näin ollen on katsottava, että unionin toimielimet ovat selvästi perustelleet sen seikan, että tuetun tuonnin ja/tai polkumyyntituonnin aiheuttaman vahingon ei voitu katsoa johtuvan muista tekijöistä, ja että tämän vuoksi vahinkoa aiheuttamaton hinta oli määritetty siten, ettei ylitettäisi sitä, mikä oli tarpeen kyseisestä tuonnista aiheutuneen vahingon poistamiseksi.

353    Kantajat väittävät lisäksi, että unionin toimielimet eivät varmistuneet siitä, ettei niiden tuonnille määrätyn tullin tasoa määritettäessä ollut otettu huomioon muista tekijöistä kuin polkumyynnistä tai tuista johtunutta vahinkoa, vaikka kyseisten toimielinten oli osoitettava, että ne olivat suorittaneet syy-yhteydettömyyttä koskevan analyysin.

354    On todettava, että kantajat pelkästään huomauttavat, että käyttöön otettujen tullien taso on 20 prosenttia ja että vahinkoa aiheuttamaton hinta, jonka perusteella tämä luku on laskettu, on saatu lisäämällä 8 prosentin voittomarginaali tuotantokustannuksiin.

355    Kuten neuvosto korostaa, kantajat eivät kyseenalaista unionin toimielinten omaksuman tavoitevoittoa koskevan lähestymistavan taustalla olevaa periaatetta eivätkä myöskään sitä, että tavoitevoitto vahvistetaan sille tasolle, jonka unionin tuotannonala voisi saavuttaa ilman tuettua tuontia.

356    Tältä osin on muistutettava, että kantajat eivät kiistä näiden tekijöiden luotettavuutta.

357    On siis korostettava, että kantajat eivät kyseenalaista käyttöön otettujen tullien tasoa, koska ne ainoastaan kiinnittävät huomiota vahinkomarginaalin laskentaan, sellaisena kuin se on mainittu riidanalaisen asetuksen 499 perustelukappaleessa.

358    Joka tapauksessa on muistutettava, että unionin toimielimet ovat tutkineet perusasetuksen 8 artiklan 6 kohdan mukaisesti niiden muiden tunnettujen tekijöiden vaikutuksen, jotka ovat voineet aiheuttaa vahinkoa unionin tuotannonalalle, ja ovat todenneet, ettei mikään niistä voinut katkaista todettua syy-yhteyttä Kiinasta peräisin olevan polkumyyntituonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välillä (riidanalaisen asetuksen 445–458 perustelukappale). Unionin toimielimet ovat siis täyttäneet tarpeelliset edellytykset kyseessä olevien toimenpiteiden toteuttamiseksi.

359    Tämä väite on näin ollen hylättävä.

360    Toiseksi kantajat väittävät, että unionin toimielimet ovat summittaisesti hylänneet kaikki vahingon syyt, jotka niille oli esitetty tutkimuksen aikana ja jotka olivat muita kuin tuettu tuonti.

361    Tältä osin kantajat tyytyvät väittämään esimerkiksi, että aiheutunut vahinko ei voi kokonaisuudessaan johtua Kiinasta peräisin olevasta tuonnista, koska Kiinan tuonti on lisääntynyt vain 3 prosentilla samalla kun markkinaosuuden menetys oli 5 prosenttia tutkimusajanjaksolla, mikä tarkoittaa sitä, että joku toinen kilpailija on saanut unionin tuotannonalan menettämän 2 prosentin markkinaosuuden. Näin ollen kantajat eivät ole yksin vastuussa markkinaosuuden menetyksestä ja siitä aiheutuneesta vahingosta.

362    Siltä osin kuin on kysymys kantajien argumentista, on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan neuvosto ja komissio ovat velvollisia tutkimaan, johtuuko vahinko, johon ne aikovat perustaa päätelmänsä, tosiasiallisesti tuetusta tuonnista, ja niiden on jätettävä ottamatta huomioon muiden tekijöiden aiheuttama vahinko (ks. analogisesti asia C‑358/89, Extramet Industrie v. neuvosto, tuomio 11.6.1992, Kok., s. I‑3813, 16 kohta ja asia T‑190/08, CHEMK ja KF v. neuvosto, tuomio 25.10.2011, Kok., s. II‑7359, 188 kohta).

363    On myös muistutettava, että sen selvittäminen, ovatko muut tekijät kuin tuettu tuonti myötävaikuttaneet unionin tuotannonalan kärsimään vahinkoon, edellyttää monitahoisten taloudellisten kysymysten arviointia, jossa unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, mikä tarkoittaa, että unionin tuomioistuimissa tapahtuva valvonta tästä arvioinnista on rajoitettua (ks. analogisesti edellä 362 kohdassa mainittu asia CHEMK ja KF v. neuvosto, tuomion 189 kohta).

364    Lisäksi kantajien on esitettävä sellainen näyttö, jonka perusteella tuomioistuin voi todeta, että neuvosto on tehnyt ilmeisen arviointivirheen vahingon arvioinnissa (ks. edellä 228 kohdassa mainittu asia Shanghai Teraoka Electronic v. neuvosto, tuomion 119 kohta; edellä 228 kohdassa mainittu asia Moser Baer India v. neuvosto, tuomion 140 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 225 kohdassa mainittu asia Since Hardware (Guangzhou) v. neuvosto, tuomion 137 kohta).

365    Tästä oikeuskäytännöstä on pääteltävä, että vahingon arvioinnissa otetaan huomioon kaikki kyseisen vahingon määrittämisedellytykset, syy-yhteys mukaan lukien.

366    Kantajat kuitenkin rajoittuvat esittämään pelkkiä väitteitä, jotka ovat lisäksi esimerkkejä.

367    Näin ollen on todettava, että kantajat eivät esitä argumenttinsa tueksi mitään näyttöä, joka osoittaisi, että unionin toimielimet olisivat tehneet arviointivirheen syy-yhteyden määrittämisessä.

368    Lisäksi, kuten neuvosto korostaa, on todettava, että kantajat eivät kyseenalaista riidanalaisen asetuksen 454 ja 455 perustelukappaleesta tehtyjä päätelmiä, joiden mukaan muista kolmansista maista peräisin oleva tuonti ei ole myötävaikuttanut unionin tuotannonalalle aiheutuneeseen huomattavaan vahinkoon.

369    Mitä kolmanneksi tulee unionin tuotannonalan vientitulosten heikentymiseen, kantajat kiistävät unionin toimielinten väitteen, jonka mukaan tämä heikentyminen ei ole tuottajille aiheutuneen vahingon pääasiallinen syy eikä tämän vuoksi poista syy-yhteyttä.

370    Kuten neuvosto korostaa, unionin tuotannonalan vientitulokset ovat lieventäneet tuetun tuonnin vahingollisia vaikutuksia.

371    Riidanalaisen asetuksen 452 perustelukappaleessa todetaan nimittäin erityisesti seuraavaa:

”Koska viennillä on merkittävä asema siinä, että kapasiteetin käyttöaste pysyy korkeana koneisiin tehtyjen investointien suurten kiinteiden kustannusten kattamiseksi, katsottiin että vaikka vientitulos heikkeni, sillä oli kaiken kaikkiaan positiivinen vaikutus. Tämän vuoksi katsotaan, että vaikka vientitoiminnan väheneminen olisikin osaltaan vaikuttanut unionin tuotannonalan yleisesti heikkoon tulokseen, toisaalta se lievensi unionin markkinoilla kärsittyjä tappioita, eikä se poista vahvistettua syy-yhteyttä Kiinasta tulevan tuetun tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon väliltä.”

372    Tältä osin on todettava, että kantajat eivät esitä mitään näyttöä, joka olisi omiaan osoittamaan, että unionin toimielimet olisivat tehneet arviointivirheen syy-yhteyden määrittämisessä.

373    Kaiken edellä esitetyn perusteella kymmenes kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

374    Tästä seuraa, että kanne on kokonaisuudessaan hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

375    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, niiden on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan ja ne on velvoitettava korvaamaan neuvoston, Cepifinen, Sappi Europen, Burgo Groupin ja Lectan oikeudenkäyntikulut näiden esittämien vaatimusten mukaisesti.

376    Työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Gold East Paper (Jiangsu) Co. Ltd ja Gold Huasheng Paper (Suzhou Industrial Park) Co. Ltd vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin neuvoston, Cepifine AISBL:n, Sappi Europe SA:n, Burgo Group SpA:n ja Lecta SA:n oikeudenkäyntikulut.

3)      Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Czúcz Labucka Gratsias

Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä syyskuuta 2014.

Allekirjoitukset

* Oikeudenkäyntikieli: englanti.

1 Luottamukselliset tiedot poistettu tekstistä.