UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (muutoksenhakujaosto)
8 päivänä marraskuuta 2012
Asia T‑268/11 P
Euroopan komissio
vastaan
Guido Strack
Muutoksenhaku – Henkilöstö – Virkamiehet – Lomat – Sairausloma – Komission sen päätöksen kumoaminen ensimmäisessä oikeusasteessa, jolla hylättiin asianomaisen käyttämättömien vuosilomapäivien siirtäminen seuraavalle vuodelle – Henkilöstösääntöjen liitteessä V oleva 4 artikla – Henkilöstösääntöjen 1 e artiklan 2 kohta – Direktiivi 2003/88 EY – Perusteltu valitus – Ratkaisukelpoinen oikeusriita – Kanteen hylkääminen
Aihe: Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (toinen jaosto) asiassa F-120/07, Strack v. komissio, 15.3.2011 antamasta tuomiosta tehty valitus, jossa vaaditaan tämän tuomion kumoamista osittain.
Ratkaisu: Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen asiassa F-120/07, Strack vastaan komissio, 15.3.2011 antama tuomio kumotaan. Guido Strackin asiassa F-120/07 virkamiestuomioistuimessa nostama kanne hylätään. Guido Strack ja Euroopan komissio vastaavat sekä virkamiestuomioistuimessa että tässä oikeusasteessa aiheutuneista omista oikeudenkäyntikuluistaan
Tiivistelmä
1. Kumoamiskanne – Kanneperusteet – Peruste, jonka unionin tuomioistuimet ottavat huomioon omasta aloitteestaan – Riidanalaisen päätöksen aineellista laillisuutta koskeva peruste – Perustamissopimuksen soveltamista koskevan oikeussäännön rikkomista koskeva peruste, jota unionin tuomioistuimet eivät voi ottaa huomioon omasta aloitteestaan
(SEUT 263 artikla)
2. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Direktiivit – Velvoitteiden asettaminen suoraan unionin toimielimille niiden ja niiden henkilöstön välisissä suhteissa – Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen – Soveltamisalan laajuus
(SEUT 288 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88)
3. Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Työajan järjestäminen – Oikeus palkalliseen vuosilomaan – Unionin sosiaalioikeuden periaate, jolla on erityinen merkitys
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohta)
4. Virkamiehet – Lomat – Vuosiloma – Käyttämättä jääneiden vuosilomapäivien siirtäminen seuraavalle vuodelle – Edellytykset – Henkilöstösääntöjen liitteessä V olevan 4 artiklan yhteensoveltuvuus tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdan kanssa – Vuosilomaoikeutta ei ole evätty
(Henkilöstösääntöjen liitteessä V olevan 4 artiklan ensimmäinen kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohta)
5. Virkamiehet – Turvallisuuden ja terveyden suojelu – Henkilöstösääntöjen 1 e artiklan 2 kohta – Tulkinta – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 2003/88 7 artiklan mukaisen tulkinnan puuttuminen – Eri tarkoitus
(SEUT 336 artikla; henkilöstösääntöjen 1 e artiklan 2 kohta; liitteessä V olevan 4 artiklan ensimmäinen kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohta)
6. Unionin oikeus – Tulkinta – Monikieliset tekstit – Yhdenmukainen tulkinta – Eri kieliversioiden huomioon ottaminen
7. Virkamiehet – Lomat – Vuosiloma – Palvelussuhteen päättyminen lopullisesti – Käyttämättä jääneistä lomista maksettava korvaus – Myöntämisedellytys – Yksikön tarpeiden vuoksi käyttämättä jääneet lomat – Yksikön tarpeiden käsite – Poissaolo yksiköstä sairausloman vuoksi, joka ei kuulu yksikön tarpeiden käsitteeseen
(Henkilöstösääntöjen 59 artikla; liitteessä V olevan 4 artiklan ensimmäinen ja toinen kohta)
8. Henkilöstökanne – Vahingonkorvauskanne – Oikeudenkäyntiä edeltävä menettely – Menettelyn kulku, joka on erilainen sen mukaan, onko asiassa virkamiehelle vastaista päätöstä vai ei
1. Ks. tuomion teksti.
(ks. 24 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s Ranska, 2.4.1998 (Kok., s. I‑1719, 67 kohta)
Unionin tuomioistuin: asia C‑89/08 P, komissio v. Irlanti ym., 2.12.2009 (Kok., s. I‑11245, 40 kohta)
Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑100/08 P, Kerelov v. komissio, 6.5.2010, 13 kohta
2. Direktiivit on osoitettu jäsenvaltioille, ei unionin toimielimille. Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 2003/88 säännöksiä ei näin ollen voida tulkita siten, että niissä asetetaan sellaisenaan velvollisuuksia toimielimille niiden ja niiden henkilöstön välisissä suhteissa. Tästä seuraa, että tämän direktiivin säännöksissä ei sellaisenaan voida asettaa komissiolle velvollisuuksia sen käyttäessä päätöksentekovaltaansa säädelläkseen suhteitaan henkilöstöönsä, eikä niillä voida myöskään perustella henkilöstösääntöjä koskevaa lainvastaisuusväitettä.
Se seikka, että direktiivi ei sellaisenaan ole toimielimiä sitova ja ettei sillä voida perustella henkilöstösääntöjen säännöstä koskevaa lainvastaisuusväitettä, ei kuitenkaan voi sulkea pois sitä, että tässä direktiivissä asetettuihin sääntöihin tai periaatteisiin voidaan vedota toimielimiä vastaan kun ne ovat sellaisenaan vain erityinen ilmaisu perustamissopimuksen perustavanlaatuisista määräyksistä ja yleisistä periaatteista, jotka koskevat suoraan mainittuja toimielimiä.
Samalla tavoin direktiivi voi sitoa toimielintä kun toimielin on aikonut organisatorisen itsemääräämisoikeutensa perusteella ja henkilöstösääntöjen mukaisesti panna täytäntöön erityisen direktiivissä säädetyn velvoitteen, tai siinä tapauksessa, että kansallisessa yleisesti sovellettavassa toimessa viitataan nimenomaisesti yhteisön lainsäätäjän perustamissopimusten mukaisesti toteuttamiin toimenpiteisiin.
Lopuksi toimielinten on niille kuuluvan lojaalisuusvelvollisuuden mukaisesti otettava huomioon niille työnantajana toimiessaan unionin tasolla toteutettu lainsäädäntö, jossa säädetään muun muassa vähimmäisvaatimuksista, joilla on tarkoitus parantaa työntekijöiden elin- ja työoloja jäsenvaltioissa lähentämällä kansallisia lainsäädäntöjä ja käytäntöjä.
(ks. 40–44 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑25/02, Rinke, 9.9.2003 (Kok., s. I‑8349, 25–28 kohta)
Union yleinen tuomioistuin: asia T‑325/09 P, Adjemian ym. v. komissio, 21.9.2011, 51 ja 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
Virkamiestuomioistuin: asia F‑65/07, Aayhan ym. v. parlamentti, 30.4.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑1054 ja II‑A‑1‑567, 113, 116, 118 ja 119 kohta); yhdistetyt asiat F‑134/07 ja F‑8/08, Adjemian ym. v. komissio, 4.6.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑149 ja II‑A‑1‑841, 86 kohta)
3. Ks. tuomion teksti.
(ks. 46–48 kohta)
Viittaukset:
Unionin tuomioistuin: asia C‑214/10, KHS, 22.11.2011, 37 kohta; asia C‑282/10, Dominguez, 24.1.2012, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia C‑337/10, Neidel, 3.5.2012, 40 kohta ja asia C‑78/11, ANGED, 21.6.2012, 17 ja 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
4. Vaikka oletettaisiin, että oikeus vuosilomaan voidaan ymmärtää yleisenä oikeusperiaatteena, joka velvoittaa suoraan toimielimiä niiden ja niiden henkilöstön välisissä suhteissa ja jonka valossa niiden toimien lainmukaisuutta voidaan arvioida, missään tapauksessa ei voida katsoa, että henkilöstösääntöjen liitteessä V olevassa 4 artiklassa evätään virkamiehiltä mahdollisuus käyttää tätä oikeutta.
Tässä artiklassa nimittäin vain määritellään siirtämistä ja korvaamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt tapauksessa, jossa vuosilomapäiviä on jäänyt käyttämättä, ja siinä sallitaan 12 pitämättömän vuosilomapäivän automaattinen siirtäminen seuraavalle vuodelle ja säädetään mahdollisuudesta siirtää tämän kynnyksen ylittävät päivät, jos vuosiloman käyttämättä jättäminen johtuu yksikön tarpeista. Näin ollen ei voida katsoa, että henkilöstösääntöjen liitteessä V olevassa 4 artiklassa asetetaan vuosilomaoikeuden myöntämiselle tai käyttämiselle edellytys, joka tekee sen tyhjäksi tai joka on ristiriidassa tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohdan yleisen rakenteen ja tarkoituksen kanssa. Muilta osin se, että pitämättömän vuosiloman siirtämiselle ja korvaamiselle asetetaan tiettyjä edellytyksiä, on perusteltua pitämättömien lomien rajoittamattoman kasautumisen välttämiseksi ja unionin taloudellisten etujen suojelemiseksi.
Samalla tavoin ei voida väittää, etteivät toimielimet ole ottaneet huomioon henkilöstösääntöjen merkityksellisiä säännöksiä laatiessaan unionin tasolla toteutettuja säännöksiä kuten direktiivin 2003/88 7 artiklan vähimmäisvaatimuksia, joita jäsenvaltioiden on noudatettava, koska henkilöstösääntöjen liitteessä V olevan 4 artiklan sanamuodosta ei millään tavoin käy ilmi, ettei se ole mainittujen vaatimusten mukainen.
(ks. 49–51 kohta)
5. Henkilöstösääntöjen 1 e artiklan 2 kohdan sanamuodon valossa ei voida katsoa, että tämä artikla vastaa tilannetta, jossa toimielimet ovat halunneet panna täytäntöön tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetussa direktiivissä 2003/88 säädetyn erityisen velvollisuuden lisäämällä sen henkilöstösääntöihin, tai että se, että kyseisessä artiklassa olevalla viittauksella vähimmäisvaatimuksiin, joita sovelletaan perustamissopimusten mukaisesti terveys- ja turvallisuusalalla hyväksyttyjen toimenpiteiden nojalla, viitataan mainitun direktiivin 7 artiklan 1 kohtaan, koska viimeksi mainitun säännöksen tavoite eroaa henkilöstösääntöjen 1 e artiklan tavoitteesta.
Henkilöstösääntöjen 1 e artiklassa, joka on osa henkilöstösääntöjen luvun I yleisiä säännöksiä, viitataan nimittäin työtehtävissä toimivien virkamiesten ”asianmukaiset turvallisuus- ja terveysnormit” täyttäviin työoloihin mukaiset, millä ilmeisesti tarkoitetaan työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelua työpaikalla koskevia teknisiä vähimmäisnormeja, joista ei säädetä henkilöstösääntöjen muissa säännöksissä, eikä turvallisuutta ja terveyttä koskevia vähimmäisvaatimuksia yleisesti, jotka kattavat myös direktiivissä 2003/88 tarkoitetut työajan järjestämistä ja erityisesti vuosilomaa koskevat vaatimukset. Henkilöstösääntöjen 1 e artiklan 2 kohdan näin laaja tulkinta olisi ristiriidassa unionin lainsäätäjän henkilöstöalaa koskevan autonomian kanssa, josta määrätään SEUT 336 artiklassa.
Lisäksi henkilöstösääntöjen luvussa IV ja liitteessä V on erityisiä säännöksiä työajan ja lomien järjestämisestä. Käyttämättömien vuosilomapäivien siirtämistä seuraavalle vuodelle tai korvaamista seuraavan vuoden aikana koskevista yksityiskohtaisista säännöistä säädetään nimenomaisesti henkilöstösääntöjen liitteessä V olevassa 4 artiklassa. Koska tässä säännöksessä asetetaan selkeä ja täsmällinen sääntö, jolla rajoitetaan oikeutta siirtää ja korvata vuosilomaa käyttämättömien lomapäivien lukumäärän osalta, direktiivin 2003/88 säännöksiin ei voida turvautua henkilöstösääntöjen muun säännöksen, esimerkiksi 1 e artiklan perusteella katsomalla, että se on yleisesti sovellettava säännös, jolla voidaan poiketa henkilöstösääntöjen erityisistä säännöksistä. Tämä johtaisi henkilöstösääntöjen contra legem-tulkintaan.
(ks. 52–54 kohta)
6. Ks. tuomion teksti.
(ks. 58 kohta)
Viittaukset:
Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑62/10 P, Zangerl-Posselt v. komissio, 13.9.2011, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
7. Henkilöstösääntöjen V liitteessä olevan 4 artiklan ensimmäisestä alakohdasta seuraa, että käyttämättömien siirrettävien lomapäivien määrä voi ylittää 12 päivää vain, jos virkamies ei ole voinut pitää vuosilomaansa kokonaan kuluvan kalenterivuoden aikana yksikön tarpeista johtuvista syistä. Samoin henkilöstösääntöjen V liitteessä olevan 4 artiklan toisessa alakohdassa mahdollistetaan virkamiehelle, jonka palvelussuhde on päättynyt, kyseisessä artiklassa tarkoitettu korvaus ainoastaan yksikön tarpeista johtuvista syistä pitämättä jääneiden vuosilomapäivien osalta.
Henkilöstösääntöjen liitteessä V olevan 4 artiklan ensimmäisessä alakohdassa käytettyä ilmaisua ”yksikön tarpeet” on tulkittava siten, että siinä viitataan ammatilliseen toimintaan, joka estää virkamiestä hänelle kuuluvien velvollisuuksia vuoksi käyttämästä vuosilomaa, johon hänellä on oikeus. Henkilöstösääntöjen 59 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan säännöksistä seuraa, että virkamiehellä on oikeus sairauslomaan vain jos hän ”osoittaa olevansa kykenemätön hoitamaan tehtäviään”. Tästä seuraa, että kun virkamiehellä on oikeus sairauslomaan, hän on määritelmän mukaisesti vapautettu tehtävistään eikä hän ole virantoimituksessa henkilöstösääntöjen liitteessä V olevan 4 artiklan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla tavalla.
Henkilöstösääntöjen liitteessä V olevassa 4 artiklassa mainitut yksikön tarpeet vastaavat nimittäin syitä, jotka voivat estää virkamiestä pitämästä lomaa, koska hänen täytyy pysyä töissä hoitaakseen tehtäviä, jotka se toimielin, jossa hän työskentelee, hänelle osoittaa. Nämä tarpeet voivat olla hetkellisiä tai pysyviä, mutta niiden on välttämättä liityttävä toimintaan toimielimen palveluksessa. Sitä vastoin sairausloma on pätevä syy virkamiehen poissaololle. Virkamies ei ole terveydentilansa vuoksi enää velvollinen työskentelemään toimielimen palveluksessa. Näin ollen ”yksikön tarpeiden” käsitettä ei voida tulkita siten, että se kattaa sairausloman vuoksi perustellun poissaolon myös pitkäkestoisen sairauden tapauksessa. Sairauslomalla olevan virkamiehen ei voida olettaa työskentelevän toimielimen palveluksessa, koska hänet on nimenomaan vapautettu siitä.
Tästä seuraa, että oikeuden siirtää vuosilomaa enemmän kun 12 päivää on perustuttava välttämättä esteeseen, joka liittyy virkamiehen tehtävien hoitamiseen eikä sitä voida myöntää sellaisen sairauden takia, jonka vuoksi virkamies ei ole voinut hoitaa tehtäviään, vaikka oletetaan että tämä sairaus on todettu ammattitaudiksi.
(ks. 64–67 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑80/04, Castets v. komissio, 9.6.2005 (Kok. H., s. I‑A‑161 ja II‑729, 28, 29 ja 33 kohta) ja asia T‑368/04, Verheyden v. komissio, 29.3.2007 (Kok. H., s. I‑A‑2‑93 ja II‑ A‑2‑665, 61–63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
8. Ks. tuomion teksti.
(ks. 70 ja 72 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑416/03, Angelidis v. parlamentti, 5.12.2006 (Kok. H., s. I‑A‑2‑317 ja II‑A‑2‑1607, 127 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)
Virkamiestuomioistuin: asia F‑23/05, Giraudy v. komissio, 2.5.2007 (Kok. H., s. I‑A‑1‑121 ja II‑A‑1‑657, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)