Asia T-51/07

Agrar-Invest-Tatschl GmbH

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Tuontitullien kantaminen jälkitullauksin – Kroatiasta peräisin oleva sokeri – Asetuksen (ETY) N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohta – EYVL:ssä julkaistu ilmoitus tuojille – Vilpitön mieli

Tuomion tiivistelmä

1.      Kumoamiskanne – Yhteisöjen tuomioistuinten toimivalta – Vaatimukset, joiden mukaan on määrättävä nimenomaisten toimien toteuttamisesta – Tutkimatta jättäminen

(EY 231 ja EY 233 artikla)

2.      Euroopan yhteisöjen omat varat – Tuonti- tai vientitullien kantaminen jälkitullauksin

3.      Oikeudenkäyntimenettely – Asian selvittämistoimet – Myöhässä esitetty näyttö – Edellytykset

(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohta)

4.      Euroopan yhteisöjen omat varat – Tuontitullien peruuttaminen

(Neuvoston asetuksen N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohta ja 239 artikla; ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohta)

1.      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ole toimivaltaa osoittaa määräyksiä yhteisöjen toimielimille. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on näet EY 231 artiklan mukaisesti ainoastaan mahdollisuus kumota riidanalainen toimi. Asianomaisen toimielimen on tämän jälkeen EY 233 artiklan mukaisesti toteutettava ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet. Tätä laillisuusvalvonnan rajoitusta sovelletaan kaikissa asioissa, joita ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin käsittelee.

(ks. 27 ja 28 kohta)

2.      Yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan neljännessä alakohdassa säädetään, että velan maksamisesta vastuussa oleva henkilö voi vedota vilpittömään mieleensä ainoastaan ”jos hän pystyy osoittamaan toimineensa kyseisten kaupallisten toimien aikana asianmukaista huolellisuutta noudattaen varmistaakseen, että kaikki etuuskohtelun edellytykset ovat täyttyneet”. Siitä ilmenee, että velan maksamisesta vastuussa olevan henkilön on ehdottomasti pitänyt olla vilpittömässä mielessä asianomaisten kaupallisten toimien aikana. Näin ollen velan maksamisesta vastuussa olevan henkilön vilpittömän mielen kannalta huomioon otettava merkityksellinen ajankohta on tuonnin ajankohta. Velan maksamisesta vastuussa oleva henkilö ei voi väittää, että sen vilpitön mieli olisi syntynyt taannehtivasti sellaisten kolmansista maista peräisin olevien tavaroiden tuonteja seuranneiden tapahtumien johdosta, kuten tarkastukset, joissa useiden kuukausien ajan sen jälkeen, kun kyseiset tuonnit tapahtuivat, todetaan niiden osalta toimitettujen EUR 1 -tavaratodistusten aitous ja paikkansapitävyys. Käsitteellä vilpitön mieli ”jälkikäteen tarkastettujen ja vahvistettujen tullietuustodistusten aitouden ja paikkansapitävyyden osalta” ei näet ole merkitystä.

(ks. 47, 49 ja 51 kohta)

3.      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohdassa määrätään, että vaikka asianosaiset voivat vedota vastauksessaan lisänäyttöön, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ottaa vastaan vastauskirjelmän jättämisen jälkeen esitettyä näyttöä ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa eli jos näytön esittäneellä asianosaisella ei ollut kyseisiä todisteita käytettävissään ennen kirjallisen käsittelyn päättymistä tai jos vastapuoli on esittänyt omaa aineistoaan myöhään ja asiakirja-aineiston täydentäminen on sallittava kontradiktorisen periaatteen noudattamisen turvaamiseksi.

(ks. 57 kohta)

4.      Vaikka on totta, että yhteisön tullikoodeksista annetun asetuksen N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohdalla ja 239 artiklalla pyritään samaan tavoitteeseen, nämä kaksi säännöstä eivät ole yhteneväisiä. Ensimmäisellä artiklalla on näet rajoitetumpi tavoite kuin jälkimmäisellä siltä osin kuin sillä pyritään ainoastaan suojaamaan velan maksamisesta vastuussa olevan henkilön perusteltua luottamusta siihen, että kaikki tullien kirjaamista tai kirjaamatta jättämistä tileihin jälkikäteen koskevaan päätökseen sisältyvät seikat ovat pitäviä. Mainitun asetuksen 239 artikla on sen sijaan yleinen kohtuullistamissäännös.

Koska nämä kaksi artiklaa ovat erillisiä säännöksiä, joiden soveltamisperusteet ovat erilaiset, kantaja ei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella voi tyytyä viittaamaan asetuksen N:o 2913/92 220 artiklan 2 kohdan b alakohtaa koskeviin selityksiin tukeakseen mainitun asetuksen 239 artiklaa koskevia vaatimuksiaan.

(ks. 58 ja 59 kohta)