Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (seitsemäs jaosto)
4 päivänä heinäkuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – ETY:n ja Turkin välinen assosiaatiosopimus – Päätös N:o 1/80 – 13 artikla – Standstill-lauseke – Soveltamisala – Uuden rajoituksen käsite – Kansallinen lainsäädäntö, jossa asetetaan rajoittavammat edellytykset pysyvän oleskeluluvan saamiselle
Asiassa C‑375/23 [Meislev](i),
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Højesteret (korkein oikeus, Tanska) on esittänyt 6.6.2023 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 13.6.2023, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
EN
vastaan
Udlændingenævnet,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (seitsemäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja F. Biltgen (esittelevä tuomari) sekä tuomarit N. Wahl ja J. Passer,
julkisasiamies: N. Emiliou,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– EN, edustajinaan C. Friis Bach Ryhl ja T. Ryhl, advokater,
– Tanskan hallitus, asiamiehinään J. F. Kronborg ja C. Maertens, avustajanaan R. Holdgaard, advokat,
– Euroopan komissio, asiamiehinään O. Glinicka, B.-R. Killmann ja C. Vang,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisen assosiaation kehittämisestä 19.9.1980 tehdyn assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 (jäljempänä päätös N:o 1/80) 13 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Turkin kansalainen EN ja Udlændingenævnet (maahanmuuttoasioiden valituslautakunta, Tanska) ja jossa kyseinen lautakunta on hylännyt EN:n hakemuksen pysyvän oleskeluluvan saamiseksi Tanskassa.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Assosiaatiosopimus
3 Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisestä assosiaatiosta tehdyn sopimuksen, jonka yhtäältä Turkin tasavalta ja toisaalta ETY:n jäsenvaltiot ja yhteisö allekirjoittivat 12.9.1963 Ankarassa ja joka tehtiin, hyväksyttiin ja vahvistettiin yhteisön puolesta 23.12.1963 tehdyllä neuvoston päätöksellä 64/732/ETY (EYVL 1964, 217, s. 3685; jäljempänä assosiaatiosopimus), tarkoituksena on sen 2 artiklan mukaan edistää sopimuspuolten välisten kaupallisten ja taloudellisten suhteiden jatkuvaa ja tasapainoista vahvistamista ottaen täysin huomioon tarpeen varmistaa Turkin talouden nopeampi kehitys sekä Turkin kansan työllisyystason ja elinolojen parantuminen.
4 Tätä varten assosiaatiosopimus sisältää valmistelevan vaiheen, jonka aikana Turkin tasavalta voi vahvistaa talouttaan yhteisön avustuksella (3 artikla), siirtymävaiheen, jonka aikana sopimuspuolet varmistavat sen, että toteutetaan asteittain tulliliitto ja lähennetään talouspolitiikkaa (4 artikla), sekä loppuvaiheen, joka perustuu tulliliittoon ja joka merkitsee sopimuspuolten talouspolitiikan yhteensovittamisen vahvistamista (5 artikla).
5 Assosiaatiosopimuksen 6 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Varmistaakseen assosiaatiojärjestelmän soveltamisen ja asteittaisen kehittämisen sopimuspuolet kokoontuvat assosiaationeuvostossa, joka toimii sille [assosiaatio]sopimuksella annettujen toimivaltuuksien rajoissa.”
6 Assosiaatiosopimuksen 8 artiklassa, joka kuuluu kyseisen sopimuksen II osastoon, jonka otsikko on ”Siirtymävaiheen täytäntöönpano”, määrätään seuraavaa:
”Assosiaationeuvosto vahvistaa 4 artiklassa mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi ennen siirtymävaiheen alkamista ja väliaikaisen pöytäkirjan 1 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen niillä [EY:n] perustamissopimuksessa tarkoitetuilla aloilla, erityisesti tässä osastossa tarkoitetuilla aloilla, annettavien säännösten ja määräysten edellytykset, yksityiskohtaiset säännöt ja aikataulun, jotka on otettava huomioon, sekä kaikki tarpeellisiksi osoittautuvat suojalausekkeet.”
7 Assosiaatiosopimuksen 9 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Sopimuspuolet toteavat, että [assosiaatio]sopimuksen soveltamisalalla kaikki kansalaisuuteen perustuva syrjintä on kiellettyä [EY:n] perustamissopimuksen 7 artiklassa ilmaistun periaatteen mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sellaisten erityissäännösten ja ‑määräysten soveltamista, jotka voidaan antaa 8 artiklan nojalla.”
8 Assosiaatiosopimuksen 12 artiklassa, joka kuuluu II osastoon kuuluvaan 3 lukuun, jonka otsikko on ”Muut taloutta koskevat määräykset”, määrätään seuraavaa:
”Sopimuspuolet tukeutuvat [SEUT 45], [SEUT 46] ja [SEUT 47] artiklaan toteuttaakseen välillään asteittain työntekijöiden vapaan liikkuvuuden.”
Lisäpöytäkirja
9 Brysselissä 23.11.1970 allekirjoitettu lisäpöytäkirja, joka tehtiin, hyväksyttiin ja vahvistettiin yhteisön puolesta 19.12.1972 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2760/72 (EYVL 1972, L 293, s. 1; jäljempänä lisäpöytäkirja), on sen 62 artiklan mukaan erottamaton osa assosiaatiosopimusta, ja sen 1 artiklan mukaan sillä vahvistetaan kyseisen pöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetun siirtymävaiheen edellytykset, yksityiskohtaiset säännöt ja aikataulu.
10 Lisäpöytäkirjan II osaston otsikko on ”Henkilöiden ja palveluiden liikkuvuus”, ja sen I luvun otsikko on ”Työntekijät” ja II luvun otsikko ”Sijoittautumisoikeus, palvelut ja liikenne”.
11 Lisäpöytäkirjan 41 artiklassa, joka kuuluu kyseiseen II lukuun, määrätään seuraavaa:
”1. Sopimuspuolet eivät ota välillään käyttöön uusia sijoittautumisvapauden ja palvelujen vapaan tarjonnan rajoituksia.
2. Assosiaationeuvosto vahvistaa assosiaatiosopimuksen 13 ja 14 artiklassa ilmaistujen periaatteiden mukaisesti aikataulut ja yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaisesti sopimuspuolet poistavat asteittain väliltään sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjonnan vapauden rajoitukset.
– –”
Päätös N:o 1/80
12 Kuten päätöksen N:o 1/80 kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, kyseisellä päätöksellä pyritään assosiaationeuvoston 20.9.1976 tekemän päätöksen N:o 2/76 mukaiseen järjestelmään nähden kehittämään sosiaalialalla järjestelmää, jota sovelletaan turkkilaisiin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä.
13 Päätöksen N:o 1/80 II luku, jonka otsikko on ”Sosiaaliset määräykset”, sisältää 1 jakson, jonka otsikko on ”Työhön ja työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvät kysymykset” ja johon sisältyvät kyseisen päätöksen 6–16 artikla.
14 Päätöksen N:o 1/80 6 artiklassa määrätään seuraavaa:
”1. Jollei hänen perheenjäsentensä vapaata oikeutta työskentelyyn koskevista 7 artiklan määräyksistä muuta johdu, turkkilaisella työntekijällä, joka kuuluu laillisille työmarkkinoille tietyssä jäsenvaltiossa, on oikeus:
– työskenneltyään säännönmukaisesti yhden vuoden saada työlupansa uudistetuksi tässä jäsenvaltiossa samaa työnantajaa varten, jos hänellä on työpaikka
– työskenneltyään säännönmukaisesti kolme vuotta vastaanottaa tässä jäsenvaltiossa valitsemaltaan saman ammattialan työnantajalta työtarjous, joka on tehty tavanomaisin ehdoin ja joka on rekisteröity tämän valtion työvoimaviranomaisissa, jollei yhteisön jäsenvaltioiden työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu
– työskenneltyään säännönmukaisesti neljä vuotta tehdä tässä jäsenvaltiossa vapaasti minkälaista tahansa valitsemaansa palkattua työtä.
– –
3. Yksityiskohtaiset säännöt 1 ja 2 kohdan soveltamisesta annetaan kansallisessa lainsäädännössä.”
15 Päätöksen N:o 1/80 13 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Yhteisön jäsenvaltiot ja Turkki eivät voi ottaa käyttöön uusia rajoituksia, jotka liittyvät työhön pääsyn edellytyksiin, niiden työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä osalta, jotka oleskelevat ja työskentelevät laillisesti jäsenvaltioiden tai Turkin alueella.”
16 Päätöksen N:o 1/80 16 artiklan 1 kohdan mukaan kyseisen päätöksen II luvun 1 jakson määräyksiä sovelletaan 1.12.1980 alkaen.
Tanskan oikeus
17 Ulkomaalaislain (udlændingeloven) 11 §:ssä, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin ja sellaisena kuin 9.5.2016 annetusta kodifiointiasetuksesta nro 412 ja sen myöhemmistä muutoksista seuraa, säädetään seuraavaa:
”1. 7–9 f, 9 i–9 n tai 9 p §:ssä tarkoitettu oleskelulupa myönnetään siten, että oleskelu Tanskassa on mahdollista toistaiseksi tai tilapäisesti. Oleskelulupaa voidaan rajoittaa ajallisesti.
– –
3. Jollei oleskeluluvan peruuttamiselle 19 §:n nojalla ole perustetta, 18 vuotta täyttänyt ulkomaalainen voi hakemuksesta saada pysyvän oleskeluluvan seuraavin edellytyksin:
1) Jollei 7 momentista muuta johdu, ulkomaalainen on asunut Tanskassa laillisesti vähintään kuuden vuoden ajan, 5 ja 6 momentissa säädettyjä tapauksia lukuun ottamatta, ja hänellä on koko kyseisen ajanjakson ajan ollut 7–9 f, 9 i–9 n tai 9 p §:n nojalla myönnetty oleskelulupa – –
– –
8) Ulkomaalainen on ollut tavallisessa kokopäivätyössä tai toiminut itsenäisenä ammatinharjoittajana (ks. 8 momentti) vähintään kahden vuoden ja kuuden kuukauden ajan pysyvän oleskeluluvan myöntämistä edeltävien viimeisen kolmen vuoden aikana.
– –
5. Jollei oleskeluluvan peruuttamiselle 19 §:n nojalla ole perustetta, pysyvä oleskelulupa voidaan hakemuksesta myöntää yli 18-vuotiaalle ulkomaalaiselle, joka on asunut laillisesti Tanskassa vähintään neljä vuotta ja jolla on koko kyseisen ajanjakson ajan ollut 7–9 f, 9 i–9 n tai 9 p §:n nojalla myönnetty oleskelulupa, jos hän täyttää 3 momentin 2–9 kohdassa ja 4 momentissa säädetyt edellytykset. – –
– –
16. Vaikka 3 momentin 4–9 kohdassa tai 4 momentin 1–4 kohdassa säädetyt edellytykset eivät täyty, pysyvä oleskelulupa voidaan myöntää yli 18-vuotiaalle ulkomaalaiselle, jos näiden edellytysten täyttymistä ei voida vaatia Tanskan kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti, mukaan lukien [vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus, joka on hyväksytty Euroopan yhteisön puolesta 26.11.2009 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2010/48/EY (EUVL 2010, L 23, s. 35)].”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
18 Pääasian valittajalle, joka on Turkin kansalainen, myönnettiin 24.5.2013 tilapäinen oleskelulupa Tanskaan hänen Tanskassa asuvan Tanskan kansalaisen kanssa solmimansa avioliiton perusteella, ja tätä oleskelulupaa jatkettiin Udlændingestyrelsenin (maahanmuuttovirasto, Tanska) 15.10.2020 tekemällä päätöksellä 15.10.2026 asti.
19 Pääasian valittaja, jolla oli Tanskassa työntekijän asema ja johon sovellettiin tällä perusteella assosiaatiosopimusta ja päätöstä N:o 1/80, teki 27.3.2017 hakemuksen maahanmuuttovirastolle pysyvän oleskeluluvan saamiseksi Tanskaan.
20 Maahanmuuttovirasto hylkäsi hakemuksen 10.11.2017 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, ettei pääasian valittaja täyttänyt ulkomaalaislain 11 §:n 3 momentin 1 kohdassa säädettyä edellytystä vähintään kuuden vuoden yhtäjaksoisesta laillisesta oleskelusta Tanskassa eikä kyseisessä 11 §:n 5 momentissa säädettyjä erityisiä edellytyksiä, joiden nojalla pysyvän oleskeluluvan voi saada, kun hakija on laillisesti oleskellut Tanskassa neljän vuoden ajan.
21 Pääasian valittaja valitti tästä päätöksestä 14.11.2017 maahanmuuttoasioiden valituslautakuntaan. Kyseinen viranomainen pysytti 18.7.2018 tekemällään päätöksellä maahanmuuttoviraston päätöksen sillä perusteella, ettei pääasian valittaja täyttänyt ulkomaalaislaissa säädettyjä edellytyksiä.
22 Pääasian valittaja nosti 15.10.2018 kanteen Københavns byretissä (Kööpenhaminan alioikeus, Tanska) edellä mainitun päätöksen kumoamiseksi.
23 Kyseinen tuomioistuin siirsi asian 31.3.2020 tekemällään päätöksellä Østre Landsretiin (Itä-Tanskan ylioikeus, Tanska), joka 2.2.2022 antamallaan ratkaisulla hyväksyi maahanmuuttoasioiden valituslautakunnan vaatimukset kyseisen kanteen hylkäämiseksi.
24 Pääasian valittaja valitti tästä ratkaisusta 1.3.2022 Højesteretiin (korkein oikeus, Tanska), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.
25 Kyseinen tuomioistuin toteaa, että jotta toimenpidettä voitaisiin pitää päätöksen N:o 1/80 13 artiklassa tarkoitettuna ”uutena rajoituksena”, sen tavoitteena tai vaikutuksena on oltava se, että Turkin kansalaisen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden käyttämiselle asianomaisen jäsenvaltion alueella asetetaan sellaisia edellytyksiä, jotka ovat rajoittavampia kuin ne, joita häneen sovellettiin kyseisen päätöksen tullessa voimaan tämän jäsenvaltion alueella (tuomio 22.12.2022, Udlændingenævnet (Kielikoe ulkomaalaisille), C‑279/21, EU:C:2022:1019, 30 kohta).
26 Mainittu tuomioistuin muistuttaa, että unionin tuomioistuin on tosin katsonut, että SEUT 45–SEUT 47 artiklan yhteydessä hyväksytyt periaatteet on saatettava koskemaan mahdollisuuksien mukaan niitä Turkin kansalaisia, joille on tunnustettu oikeuksia ETY:n ja Turkin välisen assosiaation perusteella (tuomio 6.6.1995, Bozkurt, C‑434/93, EU:C:1995:168, 19 ja 20 kohta ja tuomio 8.12.2011, Ziebell, C‑371/08, EU:C:2011:809, 66 kohta). Päätöksestä N:o 1/80 puuttuu kuitenkin laajempi tavoite helpottaa sen unionin kansalaisille suoraan myönnetyn henkilökohtaisen perusoikeuden, joka on liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, käyttämistä, jolle Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38 perustuu (tuomio 8.12.2011, Ziebell, C‑371/08, EU:C:2011:809, 68 kohta).
27 Lisäksi on niin, että vaikka unionin tuomioistuin on jo todennut, että oleskelulupien myöntämisedellytysten muutokset kuuluvat päätöksen N:o 1/80 13 artiklan soveltamisalaan siltä osin kuin ne vaikuttavat turkkilaisten työntekijöiden tilanteeseen (tuomio 9.12.2010, Toprak ja Oguz, C‑300/09 ja C‑301/09, EU:C:2010:756, 44 kohta), se ei ole vielä lausunut siitä, muodostaako kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään pysyvän oleskeluluvan saamiselle jäsenvaltiossa tiukempia edellytyksiä kuin ne, joita sovellettiin kyseisen päätöksen tullessa voimaan tässä jäsenvaltiossa, kyseisessä artiklassa tarkoitetun ”uuden rajoituksen”.
28 Jos näin olisi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, voidaanko tällainen rajoitus oikeuttaa yleistä etua koskevalla pakottavalla syyllä. Unionin tuomioistuin on jo todennut, että päämäärä, jossa on kyse kolmansien valtioiden kansalaisten onnistuneen kotoutumisen takaamisesta kyseessä olevassa jäsenvaltiossa ja johon Tanskan hallitus vetoaa, voi olla päätöksen N:o 1/80 kannalta yleistä etua koskeva pakottava syy (tuomio 12.4.2016, Genc, C‑561/14, EU:C:2016:247, 56 kohta). Unionin tuomioistuimen ei kuitenkaan ole vielä tarvinnut lausua siitä, voidaanko edellytyksiä, jotka koskevat turkkilaisen työntekijän aikaisemman oleskelun kestoa ja työskentelyä kyseisessä jäsenvaltiossa ja jotka ovat pysyvän oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä, pitää asianmukaisina tämän tavoitteen saavuttamisen varmistamiseksi.
29 Højesteret on päättänyt tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Kuuluvatko kansalliset oikeussäännöt, joilla määritetään pysyvän oleskeluluvan myöntämistä jäsenvaltiossa koskevat edellytykset, [päätöksen N:o 1/80] 13 artiklan sisältämän standstill-lausekkeen soveltamisalaan?
2) Jos kuuluvat, voidaanko pysyvän oleskeluluvan saamiselle jäsenvaltiossa asetettavien ajallisten edellytysten tiukentamisen (toisin sanoen ulkomaalaiselta vaadittavan edeltävän jäsenvaltiossa oleskelun ja työskentelyn kestolle asetettavien vähimmäisvaatimusten tiukentamisen) tällöin katsoa olevan omiaan edistämään kolmansien maiden kansalaisten onnistunutta kotoutumista?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
30 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko päätöksen N:o 1/80 13 artiklaa tulkittava siten, että jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa asetetaan sille, että kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva turkkilainen työntekijä, joka kuuluu kyseisen päätöksen 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, saa pysyvän oleskeluluvan, tiukempia edellytyksiä kuin ne, joita sovellettiin kyseisen päätöksen tullessa voimaan mainitussa jäsenvaltiossa, muodostaa saman päätöksen 13 artiklassa tarkoitetun ”uuden rajoituksen”.
31 Kyseisen 13 artiklan sanamuodosta ilmenee, että siinä vahvistetaan standstill-lauseke, jossa jäsenvaltioita kielletään ottamasta käyttöön uusia rajoituksia, jotka liittyvät työhön pääsyyn, niiden turkkilaisten työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä osalta, jotka oleskelevat ja työskentelevät laillisesti jäsenvaltioiden alueella.
32 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kyseinen standstill-lauseke estää yleisesti toteuttamasta sellaisia uusia kansallisia toimenpiteitä, joiden tavoitteena tai vaikutuksena on se, että Turkin kansalaisen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden käyttämiselle jäsenvaltion alueella asetetaan sellaisia edellytyksiä, jotka ovat rajoittavampia kuin ne, joita sovellettiin päätöksen N:o 1/80 voimaatulopäivänä tässä jäsenvaltiossa (tuomio 9.2.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid ym. (Turkkilaisen työntekijän oleskeluoikeuden peruuttaminen), C‑402/21, EU:C:2023:77, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Tällainen kyseessä olevan standstill-lausekkeen ulottuvuuden laaja tulkinta on perusteltua, kun otetaan huomioon päätöksen N:o 1/80 tavoite, joka on työntekijöiden vapaan liikkuvuuden toteuttaminen. Sekä uusi rajoitus, jolla tiukennetaan turkkilaisen työntekijän tai hänen perheenjäsentensä ensimmäiseen ammattitoimintaan pääsyn edellytyksiä, että rajoitus, joka sen jälkeen, kun kyseisellä työntekijällä tai hänen perheenjäsenillään on tämän päätöksen 6 tai 7 artiklan nojalla työntekoa koskevia oikeuksia, rajoittaa hänen pääsyään näillä oikeuksilla taattuun palkkatyöhön, ovat nimittäin ristiriidassa kyseisen päätöksen tavoitteen kanssa, joka on näiden työntekijöiden vapaan liikkuvuuden toteuttaminen (tuomio 9.2.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid ym. (Turkkilaisen työntekijän oleskeluoikeuden peruuttaminen), C‑402/21, EU:C:2023:77, 53 kohta).
34 Unionin tuomioistuin on siten katsonut, että jäsenvaltion toimenpiteet, joilla pyritään määrittelemään Turkin kansalaisten aseman säännönmukaisuuden arviointiperusteet vahvistamalla tai muuttamalla muun muassa niitä edellytyksiä, jotka koskevat kyseisten kansalaisten oleskelua sen alueella, ovat omiaan muodostamaan päätöksen N:o 1/80 13 artiklassa tarkoitettuja uusia rajoituksia. Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että kansallisella lainsäädännöllä, jossa sallitaan asianomaisten henkilöiden kyseisen päätöksen 6 artiklan 1 kohdan kolmanteen luetelmakohtaan ja 7 artiklan toiseen kohtaan perustuvan oleskeluoikeuden peruuttaminen, rajoitetaan heidän oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen suhteessa siihen vapaata liikkuvuutta koskevaan oikeuteen, joka heillä oli mainitun päätöksen voimaantulopäivänä, ja se on näin ollen sen 13 artiklassa tarkoitettu uusi rajoitus (tuomio 9.2.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid ym. (Turkkilaisen työntekijän oleskeluoikeuden peruuttaminen), C‑402/21, EU:C:2023:77, 58 ja 59 kohta).
35 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasian valittajalla on toukokuusta 2013 lähtien ollut Tanskassa tilapäinen oleskelulupa, jota on jatkettu 15.10.2026 saakka ja joka antaa hänelle oikeuden työskennellä ja opiskella kyseisessä jäsenvaltiossa. Näin ollen pääasian valittajalla on mainitussa jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevan työntekijän asema, ja hän kuuluu päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.
36 On muistettava, että kyseisessä määräyksessä annetaan turkkilaiselle työntekijälle oikeus tietyn ajan kestäneen säännönmukaisen työskentelyn jälkeen jatkaa palkattua työtään saman työnantajan palveluksessa tai valitsemansa saman ammattialan työnantajan palveluksessa taikka ryhtyä vapaasti mihin tahansa valitsemaansa palkattuun työhön. Tämä merkitsee välttämättä, että hänellä on vastaava oleskelulupa, jottei oikeutta työmarkkinoille pääsyyn ja työskentelyyn tehtäisi täysin merkityksettömäksi (ks. vastaavasti tuomio 6.6.1995, Bozkurt, C‑434/93, EU:C:1995:168, 28 kohta ja tuomio 2.6.2005, Dörr ja Ünal, C‑136/03, EU:C:2005:340, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 Se, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset kieltäytyvät myöntämästä ulkomaalaislain nojalla pysyvää oleskeluoikeutta turkkilaisille työntekijöille, jotka kuuluvat pääasiassa kyseessä olevan valittajan tavoin päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan ja joilla on tilapäinen oleskelulupa Tanskassa, ei estä sitä, että he edelleen harjoittavat ammattitoimintaansa ja että heillä edelleen on kyseisessä määräyksessä määrätyt oikeudet, muun muassa oleskeluoikeus kyseisessä jäsenvaltiossa. Tällaisella kieltäytymisellä ei näin ollen haitata sitä, että kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevat kyseisen määräyksen soveltamisalaan kuuluvat turkkilaiset työntekijät käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen.
38 Tästä seuraa, että vaikka ulkomaalaislaki, jossa säädetään muun muassa, että yli 18-vuotiaat ulkomaalaiset voivat saada pysyvän oleskeluluvan sillä edellytyksellä, että he ovat oleskelleet laillisesti Tanskassa vähintään kuusi vuotta ja että he ovat tehneet palkkatyötä kokoaikaisesti tai toimineet itsenäisenä ammatinharjoittajana vähintään kaksi vuotta ja kuusi kuukautta tämän oleskeluluvan myöntämistä edeltäneiden kolmen vuoden aikana, tiukentaa pysyvän oleskeluluvan myöntämisedellytyksiä verrattuna niihin edellytyksiin, joita sovellettiin päätöksen N:o 1/80 tullessa voimaan tässä jäsenvaltiossa, kyseinen laki ei muodosta tämän päätöksen 13 artiklassa tarkoitettua ”uutta rajoitusta”. Kyseisellä lailla ei nimittäin haitata sitä, että mainitun päätöksen 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvat Turkin kansalaiset, jotka oleskelevat laillisesti tässä jäsenvaltiossa, käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen tämän jäsenvaltion alueella.
39 Päinvastaisella tulkinnalla jätettäisiin huomiotta se, että turkkilaiset työntekijät eivät voi saada pysyvää oleskeluoikeutta jäsenvaltiossa päätöksen N:o 1/80 13 artiklan, luettuna yhdessä SEUT 45 artiklan 3 kohdan d alakohdan kanssa, perusteella. SEUT 45 artiklan mukaista järjestelmää ei nimittäin ole mahdollista soveltaa automaattisesti turkkilaisiin työntekijöihin (ks. vastaavasti tuomio 6.6.1995, Bozkurt, C‑434/93, EU:C:1995:168, 41 kohta), eikä kyseisen 13 artiklan standstill-lausekkeella sinänsä voida myöntää Turkin kansalaisille oikeutta työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen ja siitä seuraavaa oleskeluoikeutta pelkästään unionin lainsäädännön perusteella (ks. analogisesti tuomio 20.9.2007, Tum ja Dari, C‑16/05, EU:C:2007:530, 52 kohta ja tuomio 24.9.2013, Demirkan, C‑221/11, EU:C:2013:583, 54 kohta).
40 Näin ollen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että päätöksen N:o 1/80 13 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa asetetaan sille, että kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva turkkilainen työntekijä, joka kuuluu kyseisen päätöksen 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, saa pysyvän oleskeluluvan, tiukempia edellytyksiä kuin ne, joita sovellettiin kyseisen päätöksen tullessa voimaan mainitussa jäsenvaltiossa, ei muodosta saman päätöksen 13 artiklassa tarkoitettua ”uutta rajoitusta”, koska sillä ei haitata sitä, että Turkin kansalaiset, jotka oleskelevat laillisesti tässä jäsenvaltiossa, käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen tämän jäsenvaltion alueella.
Toinen kysymys
41 Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt sen vain siltä varalta, että ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi.
Oikeudenkäyntikulut
42 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisen assosiaation kehittämisestä 19.9.1980 tehdyn assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 13 artiklaa
on tulkittava siten, että
jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa asetetaan sille, että kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva turkkilainen työntekijä, joka kuuluu kyseisen päätöksen 6 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, saa pysyvän oleskeluluvan, tiukempia edellytyksiä kuin ne, joita sovellettiin kyseisen päätöksen tullessa voimaan mainitussa jäsenvaltiossa, ei muodosta saman päätöksen 13 artiklassa tarkoitettua ”uutta rajoitusta”, koska sillä ei haitata sitä, että Turkin kansalaiset, jotka oleskelevat laillisesti tässä jäsenvaltiossa, käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen tämän jäsenvaltion alueella.
Allekirjoitukset