Asia T-211/08

Putters International NV

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kansainvälisten muuttopalvelujen markkinat Belgiassa – Päätös, jolla EY 81 artiklan rikkominen todetaan – Hintojen vahvistaminen – Markkinoiden jakaminen – Tarjousten jättämismenettelyn manipulointi – Yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen – Sakot – Sakkojen laskennasta vuonna 2006 annetut suuntaviivat – Vakavuus – Kesto

Tuomion tiivistelmä

1.      Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka muodostavat yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailusääntöjen rikkomisen

(EY 81 artiklan 1 kohta)

2.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Liikevaihto

(Komission tiedonannon 2006/C 210/02 13 kohta)

3.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Enimmäismäärän määrääminen yritykselle

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 2006/C 210/02)

1.      Olisi keinotekoista jakaa jatkuva käyttäytyminen, jolla on yksi ainoa päämäärä, pitämällä sitä useina erillisinä kilpailusääntöjen rikkomisina, kun kyseessä on sitä vastoin sekä sopimuksina että yhdenmukaistettuina menettelytapoina asteittain ilmennyt yhtenä kokonaisuutena pidettävä kilpailusääntöjen rikkominen.

Näissä olosuhteissa yritys, joka on osallistunut tällaiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen sille ominaisella käyttäytymisellään, joka kuuluu EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun sellaisen sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan, jolla on kilpailua rajoittava tarkoitus tai vaikutus, käsitteeseen ja jonka tarkoituksena on myötävaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisen toteutumiseen kokonaisuudessaan, on vastuussa myös muiden yritysten käyttäytymisestä saman rikkomisen osalta koko siltä ajalta, jolloin se osallistui kyseiseen rikkomiseen.

Voidakseen todistaa yrityksen osallistuneen tällaiseen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen komission velvollisuutena on näyttää toteen, että yritys aikoi omalla toiminnallaan myötävaikuttaa kaikkien osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen ja että yritys tiesi muiden samaan päämäärään pyrkivien yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta konkreettisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin.

Kartellien voidaan katsoa olevan yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailunvastaisen sopimuksen osatekijöitä ainoastaan, jos niiden näytetään olevan osa kokonaissuunnitelmaa, jolla pyritään yhteiseen tavoitteeseen. Ainoastaan silloin, jos yritys näihin kartelleihin osallistuessaan on tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää, että näin tehdessään se tulee mukaan yhtenä kokonaisuutena pidettävään sopimukseen, sen osallistuminen kyseisiin kartelleihin voi olla ilmaus liittymisestä tähän sopimukseen.

Siten kolmen edellytyksen on täytyttävä, jotta yrityksen voidaan katsoa osallistuneen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen, eli on oltava olemassa kokonaissuunnitelma, jolla pyritään yhteiseen tavoitteeseen, yrityksen on tarkoituksellisesti myötävaikutettava tähän suunnitelmaan ja sen on täytynyt (todistetusti tai oletetusti) tietää muiden osallistujien kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta.

Yhtenä kokonaisuutena pidettävällä jatketulla kilpailusääntöjen rikkomisella voi aivan hyvin olla kaksi tavoitetta eli hintoihin vaikuttaminen ja markkinoiden jakaminen. Lisäksi pelkästään se, että kukin yritys osallistuu rikkomiseen itselleen ominaisella tavalla, ei vaikuta rikkomisen luokitteluun yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi ja jatketuksi.

(ks. 31–35 kohta ja 41 kohta)

2.      Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 13 kohdassa todetaan seuraavaa: ”Määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt – –”. Tästä säännöksestä ei ilmene, että kyseistä myynnin arvoa laskettaessa huomioon voitaisiin ottaa ainoastaan niiden liiketoimien myyntiarvo, joihin kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevät menettelytavat ovat todellisuudessa kohdistuneet. Edellä mainittujen      suuntaviivojen 13 kohdan sanamuodossa viitataan rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti liittyvään myyntiin eikä myyntiin, johon rikkominen on kohdistunut. Kyseisen 13 kohdan sanamuoto koskee siten merkityksellisillä markkinoilla toteutunutta myyntiä.

Unionin kilpailusääntöjen tarkoitus tukee tätä tulkintaa. Kartelliasioissa määrättävien sakkojen perusmäärän määrittämiseksi komissiolla ei ole kussakin tapauksessa velvollisuutta vahvistaa, mihin yksittäisiin myyntitapahtumiin kartelli on vaikuttanut. Unionin tuomioistuimet eivät nimittäin ole koskaan asettaneet tällaista velvollisuutta, eikä mikään viittaa siihen, että komissiolla olisi ollut aikomus asettaa itselleen tällaista velvollisuutta edellä mainituissa suuntaviivoissa.

Se osa liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tavaroista, on omiaan osoittamaan rikkomisen laajuutta kyseisillä markkinoilla. Kilpailunrajoituksen kohteena olleista tuotteista kertynyt liikevaihto on objektiivinen peruste, jolla tämän menettelyn haitallinen vaikutus tavanomaiseen kilpailuun saadaan täsmällisesti mitatuksi.

(ks. 57–61 kohta)

3.      Pelkästään se, että lopulta määrätty sakko on 10 prosenttia kyseisen yrityksen liikevaihdosta, vaikka tämä prosenttiosuus on pienempi kartellin muiden osallistujien osalta, ei voi merkitä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen tai suhteellisuusperiaatteen loukkaamista. Tämä seuraus liittyy erottamattomasti 10 prosentin enimmäismäärän tulkintaan pelkkänä tasoitusrajana, jota sovelletaan sen jälkeen, kun sakkoa on mahdollisesti alennettu lieventävien seikkojen perusteella tai suhteellisuusperiaatteen vuoksi.

Myynnin arvon perusteella määritetyn summan kertominen niiden vuosien lukumäärällä, joina kilpailusääntöjen rikkomiseen on osallistuttu, voi kuitenkin merkitä sitä, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen yhteydessä kyseisen 23 artiklan 3 kohdassa säädetyn 10 prosentin enimmäismäärän soveltamisesta tulee pikemminkin sääntö kuin poikkeus kaikille yrityksille, jotka toimivat pääasiallisesti vain yksillä markkinoilla ja jotka ovat osallistuneet kartelliin yli vuoden ajan. Tässä tapauksessa eron tekeminen sakkojen määräämisessä vakavuuden tai lieventävien seikkojen perusteella ei voi yleensä enää kohdistua sakkoon, jonka määrää on tasoitettu, jotta se ei ylittäisi 10:tä prosenttia. Se, että tästä seuraavan lopullisen sakon määräämisessä ei tehdä eroa, on tyypillinen ongelma uudessa laskentamenetelmässä sen periaatteen kannalta, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti. Se voi edellyttää, että unionin yleinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa niissä konkreettisissa tapauksissa, joissa sakkojen määräämisessä ei voida tehdä asianmukaista eroa pelkästään soveltamalla edellä mainittuja suuntaviivoja.

(ks. 74 ja 75 kohta)