Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)
16 päivänä toukokuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Asetus (EU) N:o 1215/2012 – Tuomioistuimen toimivalta ja tuomioiden täytäntöönpano siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Maksamismääräysmenettely – Kotipaikan käsite – Jäsenvaltion kansalainen, jolla on vakituinen osoite jäsenvaltiossa, jonka kansalainen hän on, ja ajantasainen osoite toisessa jäsenvaltiossa – Kyseisen vakituisen osoitteen muuttamisen tai siitä luopumisen mahdottomuus
Asiassa C‑222/23,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Sofiyski rayonen sad (Sofian piirituomioistuin, Bulgaria) on esittänyt 7.4.2023 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 7.4.2023, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
”Toplofikatsia Sofia” EAD,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. Lycourgos sekä tuomarit O. Spineanu-Matei (esittelevä tuomari), J.-C. Bonichot, S. Rodin ja L. S. Rossi,
julkisasiamies: J. Richard de la Tour,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille on esittänyt
– Euroopan komissio, asiamiehinään S. Noë ja I. Zaloguin,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 18 artiklan ensimmäisen kohdan, SEUT 21 artiklan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan toisen kohdan, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1) 4 artiklan 1 kohdan, 5 artiklan 1 kohdan ja 62 artiklan 1 kohdan sekä oikeudenkäynti- ja muiden kuin oikeudenkäyntiin liittyvien asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (asiakirjojen tiedoksianto) 25.11.2020 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2020/1784 (EUVL 2020, L 405, s. 40) 7 artiklan ja 22 artiklan 1 ja 2 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty maksamismääräysmenettelyä koskevassa asiassa, jonka lämpöenergian toimittaja ”Toplofikatsia Sofia” EAD on pannut vireille maksuvelvollista asiakastaan V.Z.A:ta vastaan vaatien, että tämä velvoitetaan maksamaan määrä, joka vastaa hänen Sofiassa (Bulgaria) sijaitsevan asuntonsa lämmittämiseen käytetyn lämpöenergian arvoa.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Asetus N:o 1215/2012
3 Asetuksen N:o 1215/2012 johdanto-osan 13 ja 15 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(13) Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla asioilla on oltava liittymä jäsenvaltion alueeseen. Tuomioistuimen toimivaltaa koskevia yhteisiä sääntöjä olisi lähtökohtaisesti sovellettava, kun vastaajalla on kotipaikka jäsenvaltiossa.
– –
(15) Tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sääntöjen ennustettavuuden olisi oltava hyvä, ja niiden olisi perustuttava periaatteeseen, jonka mukaan toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti vastaajan kotipaikan perusteella. Vastaajan kotipaikan tuomioistuimen olisi aina oltava toimivaltainen, lukuun ottamatta joitakin tarkoin rajattuja tapauksia, joissa riita-asian kohteen tai osapuolten sopimusvapauden vuoksi jokin muu liittymäperuste on oikeutettu. Oikeushenkilöiden kotipaikka olisi määriteltävä itsenäisesti yhteisten sääntöjen avoimuuden lisäämiseksi ja toimivaltaristiriitojen välttämiseksi.”
4 Asetuksen 4 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu.
2. Henkilöön, joka ei ole sen jäsenvaltion kansalainen, jossa hänellä on kotipaikka, sovelletaan samoja tuomioistuimen toimivaltaa koskevia sääntöjä kuin tuon jäsenvaltion omiin kansalaisiin.”
5 Asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa ainoastaan tämän luvun 2–7 jakson säännösten nojalla.”
6 Asetuksen 7 artiklan 1 alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa
1) a) sopimusta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä,
b) jollei toisin ole sovittu, tätä säännöstä sovellettaessa kanteen perusteena olevan velvoitteen täytäntöönpanopaikka on
– irtaimen kaupassa se paikkakunta jäsenvaltiossa, minne tavarat sopimuksen mukaan toimitettiin tai oli toimitettava,
– palvelujen osalta se paikkakunta jäsenvaltiossa, missä palvelut sopimuksen mukaan suoritettiin tai oli suoritettava,
c) jollei sovelleta b alakohtaa, sovelletaan a alakohtaa”.
7 Asetuksen N:o 1215/2012 62 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tuomioistuimen on sovellettava kansallista lakiaan ratkaistessaan, onko asianosaisella kotipaikka jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimessa asia on vireillä.
2. Jos asianosaisella ei ole kotipaikkaa jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimessa asia on vireillä, tuomioistuimen on sovellettava toisen jäsenvaltion lakia ratkaistessaan, onko asianosaisella kotipaikka tuossa jäsenvaltiossa.”
Asetus 2020/1784
8 Asetuksen 2020/1784 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:
”1. Tätä asetusta sovelletaan oikeudenkäynti- ja muiden kuin oikeudenkäyntiin liittyvien asiakirjojen rajatylittävään tiedoksiantoon siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa. – –
2. Tätä asetusta ei sovelleta silloin, kun asiakirjan vastaanottajan osoite ei ole tiedossa, lukuun ottamatta 7 artiklaa.
– –”
9 Saman asetuksen 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Osoitetiedusteluihin liittyvä apu”, säädetään seuraavaa:
”1. Jos oikeudenkäynti- tai muun kuin oikeudenkäyntiin liittyvän asiakirjan vastaanottavan henkilön osoite toisessa jäsenvaltiossa ei ole tiedossa, kyseisen jäsenvaltion on annettava apua osoitteen selvittämisessä ainakin yhdellä seuraavista tavoista:
a) tarjoamalla nimettyjä viranomaisia, joille lähettävät viranomaiset voivat osoittaa pyyntöjä koskien tiedoksiannon vastaanottajan osoitteen selvittämistä;
b) sallimalla muissa jäsenvaltioissa olevien henkilöiden toimittaa tiedoksiannon vastaanottajan osoitetietoja koskevia pyyntöjä, myös sähköisesti, suoraan kotipaikkarekistereihin tai muihin julkisesti saatavilla oleviin tietokantoihin Euroopan oikeusportaalissa saatavilla olevalla vakiolomakkeella; tai
c) antamalla Euroopan oikeusportaalin välityksellä yksityiskohtaiset tiedot siitä, kuinka selvittää tiedoksiantojen vastaanottajien osoitteet.
2. Kunkin jäsenvaltion on toimitettava [Euroopan] komissiolle seuraavat tiedot, jotta ne voidaan asettaa saataville Euroopan oikeusportaalin välityksellä:
a) menetelmät, joilla jäsenvaltio antaa apua alueellaan 1 kohdan mukaisesti;
b) soveltuvissa tapauksissa 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen viranomaisten nimet ja yhteystiedot;
c) toimittavatko vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiset omasta aloitteestaan osoitetietoja koskevia pyyntöjä kotipaikkarekistereihin tai muihin tietokantoihin tapauksissa, joissa tiedoksiantopyynnössä ilmoitettu osoite ei ole oikea.
Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle myöhemmistä muutoksista ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuihin tietoihin.”
10 Saman asetuksen 22 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeuteen saapumatta jättävä vastaaja”, säädetään seuraavaa:
”1. Jos haastehakemus tai sitä vastaava asiakirja on täytynyt lähettää toiseen jäsenvaltioon tiedoksiantoa varten tämän asetuksen mukaisesti ja vastaaja on jättänyt saapumatta oikeuteen, tuomiota ei saa antaa ennen kuin on selvitetty, että asiakirjan tiedoksianto tai toimittaminen on tapahtunut riittävän ajoissa, jotta vastaaja on voinut vastata asiassa, ja että
a) asiakirja annettiin tiedoksi sillä tavalla kuin vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään asiakirjojen tiedoksi antamisesta kotimaisissa kanteissa sen alueella oleville henkilöille; tai
b) asiakirja tosiasiallisesti toimitettiin vastaajalle tai vastaajan asuntoon muulla tämän asetuksen mukaisella tavalla.
2. Jäsenvaltio voi ilmoittaa komissiolle, että tuomioistuin voi 1 kohdasta huolimatta antaa tuomion, vaikka todistusta haastehakemuksen tai sitä vastaavan asiakirjan tiedoksiannosta tai toimittamisesta ei ole saatu, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:
a) asiakirja lähetettiin jollakin tämän asetuksen mukaisella tavalla;
b) tuomioistuimen kussakin yksittäistapauksessa riittäväksi katsoma aika, jonka on oltava vähintään kuusi kuukautta, on kulunut asiakirjan lähettämispäivästä;
c) minkäänlaista todistusta ei ole saatu huolimatta kaikista toteutetuista kohtuullisina pidettävistä toimenpiteistä sellaisen hankkimiseksi vastaanottajavaltion toimivaltaisten viranomaisten tai elinten välityksellä.
Kyseiset tiedot on asetettava saataville Euroopan oikeusportaalin välityksellä.
3. Sen estämättä mitä 1 ja 2 kohdassa säädetään, tuomioistuimet voivat perustelluissa kiireellisissä tapauksissa antaa väliaikaisia määräyksiä tai päättää turvaamistoimista.
4. Jos haastehakemus tai sitä vastaava asiakirja on täytynyt lähettää toiseen jäsenvaltioon tiedoksiantoa varten tämän asetuksen mukaisesti ja tuomio on annettu sellaista vastaajaa vastaan, joka jätti saapumatta oikeuteen, tuomioistuin voi vapauttaa vastaajan muutoksenhakuajan umpeenkulumisen aiheuttamista seuraamuksista, jos kumpikin seuraavista edellytyksistä täyttyy:
a) vastaaja ei ollut ilman omaa syytään saanut riittävän ajoissa tietoa asiakirjasta voidakseen vastata asiassa tai saanut riittävän ajoissa tietoa tuomiosta voidakseen hakea muutosta; ja
b) vastaajan aineelliset väitteet kannetta vastaan eivät ole ilmeisen perusteettomia.
Hakemus tällaiseksi vapautukseksi voidaan esittää vain kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun vastaaja on saanut tiedon tuomiosta.
Jäsenvaltio voi ilmoittaa komissiolle, että vapautusta koskevaa hakemusta ei tutkita, jos se on tehty jäsenvaltion kyseisessä ilmoituksessa asettaman määräajan jälkeen. Kyseisen määräajan on oltava vähintään vuosi tuomion antamispäivästä. Kyseiset tiedot on asetettava saataville Euroopan oikeusportaalin välityksellä.
5. Edellä olevaa 4 kohtaa ei sovelleta henkilön oikeusasemaa tai oikeuskelpoisuutta koskeviin tuomioihin.”
Bulgarian oikeus
Väestörekisterilaki
11 Väestörekisteristä annetun lain (Zakon za grazhdanskata registratsia; DV nro 67, 27.7.1999), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä väestörekisterilaki), 90 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Jokaisen tämän lain nojalla väestökirjanpidon piiriin kuuluvan henkilön on ilmoitettava kirjallisesti vakituinen osoitteensa ja ajantasainen osoitteensa – –”
12 Väestörekisterilain 93 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. ’Vakituisella osoitteella’ tarkoitetaan osoitetta, joka sijaitsee paikkakunnalla, jonka henkilö valitsee väestörekisteriin kirjaamistaan varten.
2. Vakituinen osoite on aina Bulgarian tasavallan alueella.
3. Kellään ei voi olla yhtä useampaa vakituista osoitetta.
4. Ulkomailla asuvat Bulgarian kansalaiset, joita ei ole kirjattu väestörekisteriin ja jotka eivät voi ilmoittaa vakituista osoitetta Bulgariassa, kirjataan viran puolesta Sofian kaupungin Sredetsin piirikunnan väestörekisteriin.
5. Kansalaisen vakituista osoitetta käytetään kirjeenvaihtoon valtion ja paikallishallinnon viranomaisten kanssa.
6. Kansalaisen vakituista osoitetta käytetään oikeuksien tai palvelujen käyttämiseen laissa tai muussa normissa määritetyissä tapauksissa.
7. Vakituinen osoite voi olla sama kuin ajantasainen osoite.”
13 Väestörekisterilain 94 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Ajantasainen osoite on se osoite, jossa henkilö asuu.
2. Kellään ei voi olla yhtä useampaa ajantasaista osoitetta.
3. Bulgarian kansalaisen, jonka kotipaikka on ulkomailla, ajantasaiseksi osoitteeksi merkitään väestörekisteriin ainoastaan se valtio, jossa hän asuu.”
14 Väestörekisterilain 96 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Ajantasainen osoite ilmoitetaan osoiteilmoituksella 92 §:n 1 momentissa tarkoitetuille viranomaisille. Ulkomailla asuva Bulgarian kansalainen ilmoittaa ajantasaisen osoitteensa, eli asuinvaltionsa, sen paikkakunnan 92 §:n 1 momentissa tarkoitetuille viranomaisille, jossa hänellä on vakituinen osoite.”
Kansainvälistä yksityisoikeutta koskeva laki
15 Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain (Kodeks na mezhdunarodnoto chastno pravo; DV nro 42, 17.5.2005), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, 4 artiklassa säädetään seuraavaa:
”(1) Bulgarian tuomioistuimilla ja muilla elimillä on kansainvälinen toimivalta, kun
1. vastaajan asuinpaikka, yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukainen sääntömääräinen kotipaikka taikka tosiasiallinen hallinto on Bulgariassa
– –”
16 Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 48 §:n 7 momentissa säädetään seuraavaa:
”Tässä laissa luonnollisen henkilön ’asuinpaikalla’ tarkoitetaan paikkaa, jossa henkilö pääasiallisesti asuu, mikä ei välttämättä tarkoita, että tätä paikkaa koskisi rekisteröinti, oleskelulupa tai sijoittautumislupa. Tämän paikan määrittämiseksi on otettava erityisesti huomioon kyseisen henkilön henkilökohtaiset ja ammatilliset olosuhteet, jotka johtuvat hänen pysyvistä siteistään kyseiseen paikkaan tai hänen aikomuksestaan luoda tällaiset siteet.”
Siviiliprosessilaki
17 Siviiliprosessilain (Grazhdanski protsesualen kodeks; DV nro 59, 20.7.2007), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, 38 §:ssä, jonka otsikko on ”Tiedoksianto-osoite”, säädetään seuraavaa:
”Tiedoksianto toimitetaan asiakirjoissa ilmoitettuun osoitteeseen. Jos tiedoksiannon vastaanottajaa ei löydetä ilmoitetusta osoitteesta, tiedoksianto toimitetaan hänen ajantasaiseen osoitteeseensa tai, jos hänellä ei ole ajantasaista osoitetta, hänen vakituiseen osoitteeseensa.”
18 Siviiliprosessilain 40 §:ssä, jonka otsikko ”Tiedoksiantoja vastaanottamaan valtuutettu asiamies”, säädetään seuraavaa:
”(1) Osapuolen, joka oleskelee ulkomailla yli kuukauden ajan tai matkustaa ulkomaille yli kuukauden ajaksi ja jolla ei ole oikeudenkäyntiasiamiestä oikeudenkäynnissä Bulgariassa, on osoitettava tuomioistuimen tuomiopiirissä oleva henkilö, jolle tiedoksiannot voidaan toimittaa, eli tiedoksiantoja vastaanottamaan valtuutettu asiamies. Sama velvollisuus on laillisella edustajalla, edunvalvojalla ja oikeudenkäyntiasiamiehellä.
(2) Jos 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei ilmoita tiedoksiantoja vastaanottamaan valtuutettua asiamiestä, kaikki asiakirjat lisätään oikeudenkäyntiasiakirjoihin ja niitä pidetään tiedoksi annettuina. Tuomioistuin ilmoittaa kyseisille henkilöille näistä seurauksista ensimmäisen oikeudenkäyntiasiakirjan tiedoksiannon yhteydessä.”
19 Siviiliprosessilain 41 §:ssä, jonka otsikko on ”Ilmoitusvelvollisuus”, säädetään seuraavaa:
”(1) Osapuolen, joka on yli kuukauden ajan poissa osoitteesta, jonka hän on ilmoittanut osoitteekseen asiassa tai johon hänelle on toimitettu tiedoksianto, on ilmoitettava tuomioistuimelle uusi osoitteensa. Sama velvollisuus on laillisella edustajalla, edunvalvojalla ja oikeudenkäyntiasiamiehellä.
(2) Jos 1 momentissa säädettyä velvollisuutta ei noudateta, kaikki asiakirjat liitetään asian oikeudenkäyntiasiakirjoihin ja niitä pidetään tiedoksi annettuina. Tuomioistuin ilmoittaa asianosaiselle näistä seurauksista ensimmäisen oikeudenkäyntiasiakirjan tiedoksiannon yhteydessä.”
20 Siviiliprosessilain 53 §:ssä, jonka otsikko on ”Tiedoksianto maassa asuville ulkomaalaisille”, säädetään seuraavaa:
”Tiedoksianto maassa asuvalle ulkomaalaiselle toimitetaan toimivaltaisille hallintoviranomaisille ilmoitettuun osoitteeseen.”
21 Siviiliprosessilain 410 §:ssä, jonka otsikko on ”Suoritusmääräyksen antamista koskeva hakemus”, säädetään seuraavaa:
”(1) Hakija voi hakea suoritusmääräyksen antamista
1. rahamääräisistä saatavista tai lajiesineitä koskevista saatavista, jos rayonen sad (piirituomioistuin) on vaatimuksen osalta toimivaltainen
– –”
22 Siviiliprosessilain 411 §:ssä, jonka otsikko on ”Suoritusmääräyksen antaminen”, säädetään seuraavaa:
”(1) Hakemus tehdään sille rayonen sadille, jonka tuomiopiirissä velallisen vakituinen osoite tai kotipaikka sijaitse; kyseinen tuomioistuin tutkii kolmen päivän kuluessa viran puolesta, onko se alueellisesti toimivaltainen. Kuluttajaan kohdistettu hakemus on tehtävä sille tuomioistuimelle, jonka tuomiopiirissä hänellä on ajantasainen osoite tai, jos hänellä ei ole ajantasaista osoitetta, vakituinen osoite. Jos tuomioistuin katsoo, ettei se ole toimivaltainen, se siirtää asian viipymättä toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.
(2) Tuomioistuin tutkii hakemuksen valmisteluistunnossa ja antaa suoritusmääräyksen 1 momentissa säädetyssä määräajassa seuraavia tapauksia lukuun ottamatta:
– –
4. velallisen vakituinen osoite tai kotipaikka ei ole Bulgarian tasavallan alueella
5. velallisen asuinpaikka ei ole Bulgarian tasavallan alueella eikä hän harjoita siellä toimintaansa.
(3) Jos tuomioistuin hyväksyy hakemuksen, se antaa suoritusmääräyksen, joka annetaan velalliselle tiedoksi jäljennöksenä.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
23 Toplofikatsia Sofia on Bulgarian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka toimii lämpöenergian jakelijana. Yhtiö haki 6.3.2023 Sofiyski rayonen sadilta (Sofian piirituomioistuin, Bulgaria), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, maksamismääräyksen antamista Bulgarian kansalaista V.Z.A:ta vastaan.
24 Yhtiö vaatii asianomaiselta henkilöltä, joka omistaa asunnon Sofiassa sijaitsevassa yhteisomistuksessa olevassa kiinteistössä, 700,61 Bulgarian levin (BGN) (n. 358 euroa) määräistä maksua sillä perusteella, ettei tämä ole maksanut laskuaan kyseisen asunnon lämpöenergiankulutuksesta ajanjaksolla 15.9.2020–22.2.2023.
25 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että V.Z.A. ei vielä ole pääasian oikeudenkäynnin osapuoli ja että tästä tulee oikeudenkäynnin osapuoli vasta, kun maksamismääräys on annettu, mikä edellyttää, että tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään hakemuksen.
26 Kyseinen tuomioistuin toteaa, että V.Z.A:n vakituinen osoite on kansallisen väestörekisterin mukaan ollut vuodesta 2000 lukien Sofiassa, mikä on ilmennyt niistä selvityksistä, jotka kyseinen tuomioistuin on tehnyt pääasiassa viran puolesta sille Bulgarian laissa säädettyjen velvollisuuksien mukaisesti. V.Z.A. on kuitenkin 6.3.2010 ilmoittanut, että hänen ajantasainen osoitteensa sijaitsee muussa jäsenvaltiossa kuin Bulgarian tasavallassa. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei ajantasaiseksi osoitteeksi voi Bulgarian lain mukaan ilmoittaa täydellistä osoitetta ulkomailla.
27 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee myös Varhoven kasatsionen sadin (ylin yleinen tuomioistuin, Bulgaria) 18.6.2014 antaman sitovan tulkintaratkaisun (jäljempänä 18.6.2014 annettu ratkaisu), joka koskee siviiliprosessilain 411 §:n 2 momentin 4 ja 5 kohdassa säädettyjä maksamismääräyshakemuksen hylkäämisperusteita.
28 Kun on kyse siviiliprosessilain 411 §:ään perustuvasta määräyksen antamista koskevasta hakemuksesta, tuomioistuimen on 18.6.2014 annetun ratkaisun mukaan tarkistettava, oliko vastaajalla vakituinen osoite tai asuinpaikka Bulgarian tasavallan alueella, jo annetun määräyksen tiedoksiantopäivänä siitä huolimatta, että tällaisen määräyksen antamisesta on vakituisen osoitteen tai asuinpaikan puuttuessa kyseisen pykälän 2 momentin 4 ja 5 kohdan mukaan kieltäydyttävä.
29 Jos todetaan, että tuomioistuin on antanut määräyksen sellaista velallista vastaan, jolla ei ole vakituista osoitetta Bulgarian tasavallan alueella, kyseisen tuomioistuimen on 18.6.2014 annetun ratkaisun mukaan kumottava määräys viran puolesta. Jos sen sijaan todetaan, että kyseisen velallisen asuinpaikka ei ole Bulgarian tasavallan alueella, määräyksen antanut tuomioistuin ei voi kumota antamaansa määräystä. Viimeksi mainitussa tapauksessa kyseisen tuomioistuimen on määräystä tiedoksi annettaessa varmistettava, onko velallisella vakituinen osoite Bulgariassa, ja jos näin on, määräys katsotaan laillisesti tiedoksi annetuksi joko siten, että se annetaan velallisen kanssa samassa taloudessa asuvalle henkilölle, tai siten, että tiedoksiannosta kiinnitetään ilmoitus. Näin ollen siviiliprosessilain 411 §:n 2 momentin 5 kohtaan voidaan vedota vain hakemalla takaisinsaantia.
30 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan 18.6.2014 annettu ratkaisu edelsi siviiliprosessilain 411 §:n 1 kohdan muutosta, jonka myötä asiaa käsittelevän tuomioistuimen on vastedes viran puolesta tutkittava, onko se alueellisesti toimivaltainen, kun otetaan huomioon muun muassa velallisen vakituinen osoite.
31 Kyseinen tuomioistuin toteaa, että siviiliprosessilain 411 §:n mukaan, sellaisena kuin Varhoven kasatsionen sad on sitä tulkinnut, maksamismääräys on aina annettava velkojaa vastaan, joka on Bulgarian kansalainen ja jonka vakituinen osoite on edelleen Bulgariassa, vaikka velallisella on väestörekisterin mukaan osoite myös ulkomailla. Tällainen tulkinta voi kuitenkin olla ristiriidassa sen asetuksen N:o 1215/2012 5 artiklan 1 kohdasta ilmenevän säännön kanssa, jonka mukaan kanne sellaista velallista vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, voidaan lähtökohtaisesti nostaa vain tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa.
32 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa edelleen, että väestörekisterilain 93 §:n mukaan Bulgarian kansalaisella on aina vakituinen osoite Bulgarian alueella eikä osoitetta voida muuttaa henkilön muuttaessa toiseen jäsenvaltioon. Kyseisen tuomioistuimen mukaan tämä rajoittaa Bulgarian kansalaisten SEUT 21 artiklassa turvattua oikeutta liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa.
33 Lisäksi ne Bulgarian kansalaiset, jotka ovat käyttäneet oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, voivat ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan joutua kansalaisuuteen perustuvan käänteisen syrjinnän kohteeksi SEUT 18 artiklan vastaisesti. Siviiliprosessilain 53 §:n mukaan tiedoksiannot Bulgariassa vakituisesti asuville muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisille toimitetaan nimittäin näiden maahanmuuttoviranomaisille ilmoittamaan osoitteeseen. Kun kyseiset henkilöt eivät enää asu Bulgarian alueella, Bulgarian tuomioistuimilla ei enää ole toimivaltaa heidän osaltaan kotipaikkaan perustuvan toimivaltaperusteen mukaisesti. Bulgarian kansalaiset eivät sen sijaan voi peruuttaa vakituisten osoitteidensa rekisteröintiä, ja heillä on aina oltava nimetty henkilö, joka voi vastaanottaa tiedoksiantoja heidän puolestaan Bulgariassa.
34 Lisäksi väestörekisterilain 94 §:n 3 momentista luettuna yhdessä saman lain 93 §:n 2 momentin kanssa seuraa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimeen mukaan, ettei Bulgarian kansalainen voi saada Bulgarian ulkopuolella olevaa tarkkaa osoitettaan rekisteröityä, sillä viranomaiset merkitsevät tältä osin rekisteriin vain sen valtion, johon henkilö on muuttanut. Tästä syystä kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 4 §:ssä toimivaltaperusteeksi säädetään vastaajan asuinpaikka niiden kansainvälisen yksityisoikeuden kuuluvien oikeussuhteiden osalta, joihin unionin oikeutta ei sovelleta.
35 Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii ensinnäkin, onko asetuksen N:o 1215/2012 5 artiklan 1 kohta esteenä sille, että maksamismääräystä käsittelevän tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta perustuu pääasiassa sovellettavan merkityksellisen kansallisen säännöstön mukaiseen kotipaikan käsitteeseen. Kyseinen tuomioistuin täsmentää, että kysymys kotipaikan määrittämisestä on relevantti, vaikka ei voida sulkea pois, että kyseisen tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta voisi perustua asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toiseen luetelmakohtaan, kun menettelyn kohteena oleva saatava perustuu sopimukseen, joka koskee lämpöenergian toimittamista Sofiassa sijaitsevaan kiinteistöön.
36 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii edelleen, onko SEUT 18 artiklan mukaista, että 18.6.2014 annetulla ratkaisulla kielletään tuomioistuinta toteamasta henkilön ajantasaisen osoitteen perusteella, että tämän asuinpaikka ei ole Bulgarian tasavallan alueella, sikäli kuin tämä kielto on käänteisesti syrjivä.
37 Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei se voi kansallisen oikeutensa mukaan selvittää velallisen Bulgarian ulkopuolella olevaa osoitetta, se pohtii lopuksi, voiko se tältä osin käyttää asetukseen 2020/1784 7 artiklaan perustuvaa mahdollisuuttaan turvautua asianomaisen jäsenvaltion apuun.
38 Tässä tilanteessa Sofiyski rayonen sad on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [asetuksen N:o 1215/2012] 62 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä SEUT 18 artiklan ensimmäisen kohdan ja SEUT 21 artiklan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että luonnollisen henkilön kotipaikan käsite johdetaan kansallisen oikeuden säännöksistä, joiden mukaan sen valtion kansalaisten, jossa asiaa käsittelevä tuomioistuin sijaitsee, vakituinen osoite on aina tässä valtiossa eikä sitä voida siirtää muuhun paikkaan Euroopan unionin alueella?
2) Onko asetuksen [N:o 1215/2012] 5 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä SEUT 18 artiklan ensimmäisen kohdan ja SEUT 21 artiklan kanssa, tulkittava siten, että siinä sallitaan kansallisen oikeuden säännökset ja kansallinen oikeuskäytäntö, joiden mukaan kansallinen tuomioistuin ei voi kieltäytyä antamasta maksamismääräystä sellaista velallista vastaan, joka on tuomioistuinvaltion kansalainen ja jonka osalta voidaan perustellusti olettaa, että kyseisellä tuomioistuimella ei ole kansainvälistä toimivaltaa, koska velallisen kotipaikka on todennäköisesti toisessa unionin jäsenvaltiossa, mikä ilmenee velallisen toimivaltaiselle viranomaiselle tekemästä ilmoituksesta, jonka mukaan hänellä on rekisteröity osoite tässä toisessa valtiossa? Onko tällaisessa tapauksessa merkitystä sillä, koska tämä ilmoitus tehtiin?
3) Jos asiaa käsittelevän tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta perustuu muuhun kuin asetuksen [N:o 1215/2012] 5 artiklan 1 kohtaan, onko SEUT 18 artiklan ensimmäistä kohtaa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä kansallisen oikeuden säännöksille ja kansalliselle oikeuskäytännölle, joiden mukaan on niin, että vaikka maksamismääräyksen antaminen on sallittua vain sellaista luonnollista henkilöä vastaan, jonka asuinpaikka on tuomioistuinvaltiossa, sitä, että velallinen, joka on tämän valtion kansalainen, on asettunut asumaan toiseen valtioon, ei voida todeta pelkästään sillä perusteella, että hän on ilmoittanut ensin mainitulle valtiolle rekisteröidyn osoitteensa (’ajantasaisen’ osoitteensa), joka on toisessa unionin valtiossa, kun velallinen ei voi osoittaa, että hän on muuttanut kokonaan viimeksi mainittuun valtioon, eikä hänellä ole mitään osoitetta tuomioistuinvaltion alueella? Onko tässä tapauksessa merkitystä sillä, koska ajantasainen osoite ilmoitettiin?
4) Jos kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäiseen alakysymykseen vastataan siten, että maksamismääräyksen antaminen on sallittua, onko silloin asetuksen [N:o 1215/2012] 4 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä [asetuksen 2020/1784] 22 artiklan 1 ja 2 kohdan kanssa, sellaisena kuin sitä on tulkittu [19.12.2012 annetussa tuomiossa Alder (C‑325/11, EU:C:2012:824)], ja – – unionin oikeuden tehokasta soveltamista kansallista menettelyllistä itsemääräämisoikeutta käytettäessä koskevan periaatteen kanssa, mukaan sallittua, että silloin, kun sellaisen valtion kansallinen tuomioistuin, jonka kansalaiset eivät voi luopua tämän valtion alueella rekisteröidystä osoitteestaan ja siirtää sitä toiseen valtioon, käsittelee maksamismääräyksen antamista koskevaa hakemusta menettelyssä, johon velallinen ei osallistu, se pyytää asetuksen [2020/1784] 7 artiklan nojalla sen valtion viranomaisilta, jossa velallisella on rekisteröity osoite, tietoja tämän siellä olevasta osoitteesta ja sen rekisteröintipäivästä, jotta velallisen tosiasiallinen asuinpaikka voidaan selvittää ennen lopullisen ratkaisun antamista asiassa?”
Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen
39 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklalla luotu menettely on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön väline, jonka avulla unionin tuomioistuin esittää kansallisille tuomioistuimille ne unionin oikeuden tulkintaan liittyvät näkökohdat, joita nämä tarvitsevat ratkaistakseen käsiteltävikseen saatetut asiat, eikä ennakkoratkaisupyynnön esittämisen perusteena ole neuvoa-antavien lausuntojen esittäminen yleisistä tai hypoteettisista kysymyksistä vaan oikeusriidan todelliseen ratkaisemiseen erottamattomasti liittyvä tarve (tuomio 9.1.2024, G. ym. (Tuomareiden nimittäminen yleisiin tuomioistuimiin Puolassa), C‑181/21 ja C‑269/21, EU:C:2024:1, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
40 Kuten SEUT 267 artiklan sanamuodostakin ilmenee, pyydetyn ennakkoratkaisun on oltava tarpeen, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi ”antaa päätöksen” käsiteltäväkseen saatetussa asiassa (tuomio 9.1.2024, G. ym. (Tuomareiden nimittäminen yleisiin tuomioistuimiin Puolassa), C‑181/21 ja C‑269/21, EU:C:2024:1, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Unionin tuomioistuin on siten muistuttanut, että sekä SEUT 267 artiklan sanamuodon että rakenteen perusteella ennakkoratkaisumenettely edellyttää muun muassa, että kansallisessa tuomioistuimessa todella on vireillä oikeusriita, jossa tämän on annettava ratkaisu, jossa otetaan huomioon ennakkoratkaisuasiassa annettu tuomio (tuomio 9.1.2024, G. ym. (Tuomareiden nimittäminen yleisiin tuomioistuimiin Puolassa), C‑181/21 ja C‑269/21, EU:C:2024:1, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
42 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siviiliprosessilain 411 §:n 1 momentin mukaan viran puolesta tutkittava, onko sillä toimivalta antaa maksamismääräys. Kyseinen tuomioistuin on tätä varten esittänyt unionin tuomioistuimelle neljä ennakkoratkaisukysymystä, jotka koskevat asetuksen N:o 1215/2012 ja asetuksen 2020/1784 tulkintaa sekä SEUT 18 artiklan ensimmäisen kohdan, SEUT 21 artiklan ja perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan tulkintaan.
43 Ennakkoratkaisupyynnöstä ei ensinnäkään perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen alakohdan tulkintaa koskevan pyynnön osalta mitenkään ilmene, että kyseinen tulkinta olisi objektiivisesti arvioiden tarpeen sen ratkaisun kannalta, jonka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tulee antaa (ks. vastaavasti tuomio 9.1.2024, G. ym. (Tuomareiden nimittäminen yleisiin tuomioistuimiin Puolassa), C‑181/21 ja C‑269/21, EU:C:2024:1, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei nimittäin ilmoita kyseisen määräyksen ja pääasian välillä toteamaansa yhteyttä eikä liioin sitä, mistä syistä se pitää mainitun määräyksen tulkintaa välttämättömänä kyseisen asian ratkaisemiseksi.
44 Toiseksi asetuksen 2020/1784 22 artiklan tulkintaa koskevan pyynnön osalta on todettava, että mainitussa artiklassa säädetään, kuten sen otsikosta ilmenee, kansallisen tuomioistuimen velvollisuuksista silloin, kun vastaaja ei saavu oikeuteen. Kyseistä artiklaa sovelletaan, kun haastehakemus tai muu vastaava asiakirja on jo lähetetty toiseen jäsenvaltioon tiedoksiantoa varten, ja se koskee kontradiktorista menettelyä, joka seuraa pääasiassa kyseessä olevaa menettelyä, jossa velallinen ei ole vielä osallistunut asian käsittelyyn asianosaisena. Asetuksen 2020/1784 22 artikla perustuu siten lähtökohtaan, joka tässä tapauksessa on vain hypoteettinen, eli vastaajan poissaoloon.
45 Näin ollen ennakkoratkaisupyynnöllä ei ole minkäänlaista liityntää pääasian tosiasioihin eikä kohteeseen siltä osin kuin se koskee perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan ja asetuksen 2020/1784 22 artiklan 1 ja 2 kohdan tulkintaa, ja se on siksi näiltä osin jätettävä tutkimatta.
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen, toinen ja kolmas kysymys
Alustavat huomautukset
46 Asetuksen N:o 1215/2012 merkityksellisten säännösten tulkitsemisen osalta on yhtäältä aluksi kysyttävä, koskeeko pääasia tätä asetusta, sillä sen soveltaminen edellyttää rajat ylittävän tekijän olemassaoloa. Vaikka tämän asian velallinen ei vielä ole pääasian osapuoli, maksamismääräystä koskeva vaatimus on kohdistettu kyseiseen velalliseen, jonka asuinpaikka on toisessa jäsenvaltiossa, mikä muodostaa mainitun asetuksen soveltamisen kannalta riittävän rajat ylittävän tekijän.
47 Toisaalta on SEUT 18 artiklan tulkitsemisen osalta muistutettava, että kyseistä artiklaa voidaan soveltaa itsenäisesti ainoastaan sellaisiin unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluviin tapauksiin, joita varten ei ole erityisiä syrjinnän kieltäviä sääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 10.2.2011, Missionswerk Werner Heukelbach, C‑25/10, EU:C:2011:65, 18 kohta ja tuomio 28.9.2023, Ryanair v. komissio, C‑321/21 P, EU:C:2023:713, 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Sen problematiikan osalta, joka nostetaan esiin tässä asiassa esitetyillä kysymyksillä, jotka koskevat kotipaikan määrittämistä koskevien sääntöjen eroja sen mukaan, onko kyse Bulgarian kansalaisista vai Bulgariassa asuvista muiden valtioiden kansalaisista, asetuksen N:o 1215/2012 4 artiklan 2 kohdalla kielletään syrjintä, koska sillä kielletään kaikki kansalaisuuteen perustuva erilainen kohtelu kyseisen asetuksen toimivaltasääntöjä sovellettaessa. Tästä syystä SEUT 18 artiklaa ei ole sovellettava itsenäisesti eikä siitä näin ollen ole myöskään tulkittava erikseen.
49 Kolmanneksi on muistutettava, että siltä osin kuin asetuksella N:o 1215/2012 kumottiin ja korvattiin tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001 (EYVL 2001, L 12, s. 1), jolla puolestaan korvattiin tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehty yleissopimus (EYVL 1972, L 299, s. 32), sellaisena kuin se oli muutettuna peräkkäisillä yleissopimuksilla uusien jäsenvaltioiden liittymisestä kyseiseen yleissopimukseen, unionin tuomioistuimen tulkinta näiden viimeksi mainittujen oikeudellisten välineiden säännöksistä ja määräyksistä koskee myös asetusta N:o 1215/2012, mikäli näiden säännösten ja määräysten voidaan katsoa vastaavan viimeksi mainitun asetuksen säännöksiä (tuomio 9.7.2020, Verein für Konsumenteninformation, C‑343/19, EU:C:2020:534, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
Ensimmäinen kysymys
50 Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko asetuksen N:o 1215/2012 62 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan jäsenvaltion kansalaisilla, jotka asuvat toisessa jäsenvaltiossa, katsotaan olevan kotipaikka osoitteessa, joka on edelleen rekisteröity ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa sijaitsevaksi.
51 Tältä osin on aluksi pantava merkille, että kotipaikan käsitteellä on olennainen merkitys asetuksen N:o 1215/2012 systematiikassa, koska se muodostaa yleisen liittymäperusteen, jonka avulla tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta voidaan todeta asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti, jossa viitataan vastaajan kotipaikkaan tämän kansalaisuudesta riippumatta (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2013, Corman-Collins, C‑9/12, EU:C:2013:860, 22 ja 23 kohta).
52 Kuten ilmenee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehtyä yleissopimusta koskevasta Jenardin selvityksestä (EYVL 1979, C 59, s. 1), jossa esitetyt huomautukset kotipaikkakriteerin valinnan oikeutuksesta pätevät myös asetuksen N:o 1215/2012 tulkinnan osalta, unionin lainsäätäjä asetti kotipaikkaan perustuvan kriteerin kansalaisuuteen perustuvaan kriteeriin edelle, koska toimivaltasääntöjen yhtenäisen soveltamisen helpottaminen on välttämätöntä, jotta vältyttäisiin toimivaltasäännöiltä, jotka eroavat sen mukaan, onko riidan osapuolina kaksi saman sopimusvaltion kansalaista, sopimusvaltion kansalainen ja muun valtion kansalainen tai kaksi muun valtion kansalaista.
53 Asetuksessa N:o 1215/2012 ei määritellä kotipaikan käsitettä, kuten ei tehty myöskään tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehdyssä yleissopimuksessa eikä asetuksessa N:o 44/2001. Näin ollen asetuksen N:o 1215/2012 62 artiklan 1 kohdan mukaan se, onko asianosaisella kotipaikka siinä jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimessa asia on vireillä, ratkaistaan kyseisen jäsenvaltion kansallisen lain mukaisesti. Kyseisen asetuksen 62 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jos asianosaisella ei ole kotipaikkaa jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimessa asia on vireillä, tuomioistuimen on sovellettava toisen jäsenvaltion lakia ratkaistessaan, onko asianosaisella kotipaikka tuossa jäsenvaltiossa.
54 Jäsenvaltioilla on siten lähtökohtaisesti toimivalta määrittää luonnollisen henkilön kotipaikka oman oikeutensa mukaisesti.
55 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten sääntöjen soveltaminen ei kuitenkaan saa haitata unionin toimen tehokasta vaikutusta. Kuten unionin tuomioistuin on asiallisesti todennut asetuksen N:o 44/2001 osalta oikeuskäytännössään, joka on sovellettavissa myös asetuksen N:o 1215/2012 tulkintaan, jäsenvaltion menettelysääntöjen soveltaminen ei saa haitata kyseisessä asetuksessa säädetyn järjestelmän tehokasta vaikutusta tekemällä tyhjiksi siinä vahvistetut periaatteet (ks. vastaavasti tuomio 28.4.2009, Apostolides, C‑420/07, EU:C:2009:271, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
56 Kuten tämän tuomion 51 kohdasta ilmenee, asetuksella N:o 1215/2012 käyttöön otettu järjestelmä nojautuu siihen, että unionin lainsäätäjä on valinnut yhtenäisten toimivaltasäännösten perustaksi kriteerin, joka on vastaajan kotipaikka eikä tämän kansalaisuus. Kuten myös komissio on todennut esittämissään kirjallisissa huomautuksissa, jäsenvaltio ei näin ollen voi muuttaa tätä lainsäätäjän perustavanlaatuista valintaa soveltamalla kansallisia sääntöjä, joiden mukaan tuon jäsenvaltion kansalaisilla on aina kotipaikka sen alueella.
57 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Bulgarian oikeudessa tehdään ero Bulgarian kansalaisten vakituisen osoitteen ja ajantasaisen osoitteen välillä.
58 Jokaisella Bulgarian kansalaisella on yksi ainoa vakituinen osoite, joka vastaa väestörekisteriin merkittyä osoitetta ja joka on pysyvästi Bulgarian tasavallan alueella. Ulkomailla asuvat Bulgarian kansalaiset, jotka eivät voi osoittaa, että heillä on vakituinen osoite Bulgariassa, kirjataan viran puolesta Sofian kaupungin Sredetsin piirikunnan väestörekisteriin. Ajantasainen osoite on sen sijaan osoite, jossa henkilö asuu. Ulkomaille asumaan asettuneille Bulgarian kansalaisille merkitään väestörekisteriin ajantasaiseksi osoitteeksi heidän asuinvaltionsa nimi, eivätkä he ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan saa mitenkään rekisteröityä Bulgarian ulkopuolella sijaitsevaa tarkkaa osoitetta. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, Bulgarian kansalaisilla on näin ollen oltava vakituinen osoite Bulgariassa riippumatta siitä, missä he tosiasiassa asuvat.
59 Jollei selvityksistä, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tehtävä, muuta johdu, Bulgarian lainsäädännössä, sellaisena kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sitä kuvaillut, Bulgarian kansalaisten kotipaikka samaistetaan heidän vakituiseen osoitteeseensa, joka on aina Bulgariassa riippumatta siitä, asuvatko he Bulgariassa vai ulkomailla, eikä Bulgarian kansalaisten anneta merkitä väestörekisteriin täydellistä osoitetta toisessa jäsenvaltiossa, vaikka he asuisivat siellä vakituisesti ja vaikka tuon toisen jäsenvaltion lainsäädännön, jota sovelletaan asetuksen N:o 1215/2012 62 artiklan 2 kohdan nojalla, mukaan voitaisiin siten katsoa, että heillä on kotipaikka viimeksi mainitun jäsenvaltion alueella.
60 On myös täsmennettävä, että vain ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuuluu määrittää kansallisen lain mukaisen kotipaikan käsitteen ulottuvuus. Sikäli kuin kotipaikan käsite on yhteydessä kansallisessa säännöstössä automaattisesti jokaiselle kyseisen jäsenvaltion kansalaiselle rekisteröityyn pysyvään, pakolliseen ja toisinaan fiktiiviseen osoitteeseen, tuollaisella säännöstöllä kuitenkin haitataan asetuksen N:o 1215/2012 tehokasta vaikutusta, koska sillä tosiasiassa korvataan kyseisellä asetuksella käyttöön otettujen toimivaltasääntöjen perustana oleva kotipaikkaan perustuva kriteeri kansalaisuuteen perustuvalla kriteerillä.
61 Tässä tilanteessa ei ole tarpeen arvioida kysymystä siitä, onko myös SEUT 21 artikla esteenä edellisessä kohdassa kuvatun kaltaiselle kansalliselle säännöstölle.
62 Kaiken edellä todetun perusteella ensimmäisellä kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 62 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan jäsenvaltion kansalaisilla, jotka asuvat toisessa jäsenvaltiossa, katsotaan olevan kotipaikka osoitteessa, joka on edelleen rekisteröity ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa sijaitsevaksi.
Toinen ja kolmas kysymys
63 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen (tuomio 30.1.2024, Direktor na Glavna direktsia ”Natsionalna politsia” pri MVR – Sofia, C‑118/22, EU:C:2024:97, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
64 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että sen toisen ja kolmannen kysymyksen, jotka on käsiteltävä yhdessä, taustalla on se, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo olevansa siviiliprosessilain 411 §:n, sellaisena kuin sitä on tulkittu 18.6.2014 annetussa ratkaisussa, nojalla velvoitettu antamaan maksamismääräyksen sellaista velallista vastaan, joka on Bulgarian kansalainen ja jonka vakituinen osoite on Bulgariassa, vaikka on olemassa todennäköisiä syitä uskoa, että tuon velallisen kotipaikka oli maksamismääräystä haettaessa toisen jäsenvaltion alueella, mistä johtuen kyseinen tuomioistuin ei katso olevansa asetuksen N:o 1215/2012 4 artiklan 1 kohdan mukaan kansainvälisesti toimivaltainen käsittelemään kyseessä olevaa hakemusta.
65 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ei voida sulkea pois, että se voisi perustaa toimivaltansa toiseen säännökseen, nimittäin saman asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toiseen luetelmakohtaan, joka on asetuksen II luvun 2 jaksossa. Se pohtii kuitenkin, onko asetuksen 5 artiklan 1 kohta esteenä sille, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on annettava maksamismääräys sellaista velallista vastaan, jonka ajantasainen osoite on toisessa jäsenvaltiossa. Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii sitäkin, onko päivämäärällä, jona asianomainen velallinen on rekisteröinyt ajantasaisen osoitteensa, merkitystä asiassa.
66 Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy toisella ja kolmannella kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 1215/2012 4 artiklan 1 kohtaa ja 5 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että kansallisella säännöstöllä, sellaisena kuin sitä tulkitaan kansallisessa oikeuskäytännössä, annetaan jäsenvaltion tuomioistuimelle toimivalta antaa maksamismääräys sellaista velallista vastaan, jonka kotipaikan voidaan todennäköisin syin uskoa olevan toisen jäsenvaltion alueella.
67 Kuten tämän tuomion 51 kohdassa muistutetaan, asetuksen N:o 1215/2012 4 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan asetuksen perustana olevaksi yleiseksi toimivaltaperusteeksi vastaajan kotipaikka tämän kansalaisuudesta riippumatta.
68 Asetuksen N:o 1215/2012 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa ainoastaan saman asetuksen II luvun 2–7 jakson säännösten nojalla. Näissä jaksoissa on säännökset erityisestä toimivallasta, toimivallasta vakuutussopimusta, kuluttajasopimusta ja työsopimusta koskevissa asioissa sekä säännökset yksinomaisesta toimivallasta ja tuomioistuimen toimivaltaa koskevasta sopimuksesta.
69 Näiden jaksojen säännöksistä seuraa, että jäsenvaltion tuomioistuimella voidaan katsoa olevan kansainvälinen toimivalta käsitellä asiaa, jonka vastaajalla on kotipaikka toisen jäsenvaltion alueella, ainoastaan kyseisten jaksojen säännöksissä tarkoitetuissa tilanteissa.
70 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on voitava antaa maksamismääräys sellaista velallista vastaan, jolla voidaan todennäköisin syin uskoa olleen kotipaikka muussa jäsenvaltiossa kuin Bulgariassa maksamismääräystä haettaessa, jos kyseinen tuomioistuin voi perustaa toimivaltansa käsitellä tätä hakemusta johonkin asetuksen N:o 1215/2012 2–7 jaksossa säädettyyn toimivaltaperusteeseen.
71 Näin ollen toimivaltakysymystä ratkaistaessa huomioon otettavat olosuhteet ovat ne, jotka vallitsivat sinä päivänä, jona nyt kyseessä oleva maksamismääräyshakemus pantiin vireille.
72 Kaiken edellä todetun perusteella toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1215/2012 4 artiklan 1 kohtaa ja 5 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että kansallisella säännöstöllä, sellaisena kuin sitä tulkitaan kansallisessa oikeuskäytännössä, annetaan jäsenvaltion tuomioistuimelle toimivalta antaa maksamismääräys sellaista velallista vastaan, jolla voidaan todennäköisin syin uskoa olleen kotipaikka toisen jäsenvaltion alueella sinä päivänä, jona maksamismääräystä haettiin, muissa tilanteissa kuin niissä, joista säädetään kyseisen asetuksen II luvun 2–7 jaksossa.
Neljäs kysymys
73 Neljännellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy lähinnä, onko asetuksen 2020/1784 7 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltion tuomioistuin, jolla on toimivalta antaa maksamismääräys sellaista velallista vastaan, jolla voidaan todennäköisin syin uskoa olevan kotipaikka toisen jäsenvaltion alueella, kääntyy toimivaltaisten viranomaisten puoleen ja käyttää kyseisen toisen jäsenvaltion tarjoamia keinoja kyseisen velallisen osoitteen yksilöimiseksi kyseessä olevan maksamismääräyksen tiedoksiantoa varten.
74 Aluksi on huomattava, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätyy siihen johtopäätökseen, että sillä on toimivalta käsitellä pääasia jonkin asetuksen N:o 1215/2012 II luvun 2–7 jaksossa säädetyn toimivaltaperusteen nojalla ja että se voi siten antaa haetun maksamismääräyksen asianomaista vastaajaa vastaan, vaikka tämän kotipaikka on toisen jäsenvaltion alueella, kyseisen tuomioistuimen on annettava tämä maksamismääräys vastaajalle tiedoksi.
75 Tältä osin on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan niin, että jos oikeudenkäyntiasiakirjan vastaanottaja asuu ulkomailla, oikeudenkäyntiasiakirjan tiedoksianto kuuluu lähtökohtaisesti asetuksen 2020/1784 soveltamisalaan ja se on toimitettava samassa asetuksessa säädetyillä tavoilla, lukuun ottamatta muun muassa tilannetta, jossa vastaanottajan kotipaikka tai tavanomainen oleskelupaikka ei ole tiedossa (ks. analogisesti tuomio 19.12.2012, Alder, C‑325/11, EU:C:2012:824, 24 ja 25 kohta).
76 Viimeksi mainitussa tilanteessa on kuitenkin olemassa velvollisuus antaa tiedoksiannon vastaanottavan henkilön osoitetta koskeviin tiedusteluihin liittyvää apua saman asetuksen 1 artiklan 2 kohdan, jossa viitataan asetuksen 7 artiklaan, mukaisesti.
77 Asetuksen 2020/1784 7 artiklassa säädetään, että jos oikeudenkäyntiasiakirjan tai muun kuin oikeudenkäyntiin liittyvän asiakirjan vastaanottavan henkilön osoite toisessa jäsenvaltiossa ei ole tiedossa, kyseisen jäsenvaltion on annettava apua osoitteen selvittämisessä joko nimeämällä viranomaisia, joille lähettävät viranomaiset voivat osoittaa osoitteen selvittämistä koskevia pyyntöjä, tai sallimalla vastaanottajan osoitetietoja koskevia pyyntöjen toimittaminen suoraan kotipaikkarekistereihin tai muihin tietokantoihin Euroopan oikeusportaalissa saatavilla olevalla vakiolomakkeella taikka antamalla kyseisen portaalin välityksellä tiedot siitä, kuinka osoite selvitetään.
78 Näin ollen jäsenvaltion tuomioistuin, jonka on annettava oikeudenkäyntiasiakirja tai muu kuin oikeudenkäyntiin liittyvä asiakirja tiedoksi toisessa jäsenvaltiossa, voi käyttää kaikkia sen käyttöön asetuksen 2020/1784 7 artiklan nojalla annettuja keinoja selvittääkseen tiedoksi annettavan asiakirjan vastaanottavan henkilön osoitteen.
79 Kaikki edellä sanottu huomioon ottaen neljänteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen 2020/1784 7 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että jäsenvaltion tuomioistuin, jolla on toimivalta antaa maksamismääräys sellaista velallista vastaan, jolla voidaan todennäköisin syin uskoa olevan kotipaikka toisen jäsenvaltion alueella, kääntyy toimivaltaisten viranomaisten puoleen ja käyttää kyseisen toisen jäsenvaltion tarjoamia keinoja kyseisen velallisen osoitteen yksilöimiseksi kyseessä olevan maksamismääräyksen tiedoksiantoa varten.
Oikeudenkäyntikulut
80 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 62 artiklan 1 kohtaa
on tulkittava siten, että
se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan jäsenvaltion kansalaisilla, jotka asuvat toisessa jäsenvaltiossa, katsotaan olevan kotipaikka osoitteessa, joka on edelleen rekisteröity ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa sijaitsevaksi.
2) Asetuksen N:o 1215/2012 4 artiklan 1 kohtaa ja 5 artiklan 1 kohtaa
on tulkittava siten, että
ne ovat esteenä sille, että kansallisella säännöstöllä, sellaisena kuin sitä tulkitaan kansallisessa oikeuskäytännössä, annetaan jäsenvaltion tuomioistuimelle toimivalta antaa maksamismääräys sellaista velallista vastaan, jolla voidaan todennäköisin syin uskoa olleen kotipaikka toisen jäsenvaltion alueella sinä päivänä, jona maksamismääräystä haettiin, muissa tilanteissa kuin niissä, joista säädetään kyseisen asetuksen II luvun 2–7 jaksossa.
3) Oikeudenkäynti- ja muiden kuin oikeudenkäyntiin liittyvien asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (asiakirjojen tiedoksianto) 25.11.2020 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2020/1784 7 artiklaa
on tulkittava siten, että
se ei ole esteenä sille, että jäsenvaltion tuomioistuin, jolla on toimivalta antaa maksamismääräys sellaista velallista vastaan, jolla voidaan todennäköisin syin uskoa olevan kotipaikka toisen jäsenvaltion alueella, kääntyy toimivaltaisten viranomaisten puoleen ja käyttää kyseisen toisen jäsenvaltion tarjoamia keinoja kyseisen velallisen osoitteen yksilöimiseksi kyseessä olevan maksamismääräyksen tiedoksiantoa varten.
Allekirjoitukset