Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
TAMARA ĆAPETA
21 päivänä maaliskuuta 2024 (1)
Yhdistetyt asiat C‑779/21 P ja C‑799/21 P
Euroopan komissio
vastaan
Front populaire pour la libération de la saguia el-hamra et du rio de oro (Front Polisario),
Euroopan unionin neuvosto (C‑779/21 P)
ja
Euroopan unionin neuvosto
vastaan
Front Populaire pour la libération de la saguia-el-hamra et du rio de oro (Front Polisario) (C‑799/21 P)
Muutoksenhaku – EU:n ja Marokon assosiaatiosopimus – Neuvoston päätös, jolla hyväksytään tullietuuskohtelun myöntäminen Länsi-Saharasta peräisin oleville tuotteille – 21.12.2016 annettu tuomio neuvosto v. Front Polisario (C‑104/16 P, EU:C:2016:973) – Länsi-Saharan väestön suostumus – Sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaate – Itsemääräämisoikeus
I Johdanto
1. Euroopan unionin on noudatettava kansainvälistä oikeutta, mukaan lukien Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjassa esitettyjä periaatteita, suhteissaan muihin maihin ja yhteisöihin.(2)
2. Unionin tuomioistuimen käsiteltävänä on kolme tähän liittyvää asiaa, joissa on kyse siitä, ovatko unionin toimielimet noudattaneet kansainvälistä oikeutta suhteessa Länsi-Saharan alueeseen.
3. Nyt käsiteltävien valitusten yhteydessä tulee esiin kysymys siitä, onko unioni kunnioittanut itsemääräämisoikeutta ja noudattanut sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatetta, kun se on muuttanut Marokon kuningaskunnan kanssa tehtyä assosiaatiosopimusta(3) tarkoituksessa ulottaa tullietuuskohtelu koskemaan myös Länsi-Saharan alueelta peräisin olevia tuotteita.(4)
4. Valituksenalaisessa tuomiossaan(5) unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, ettei unioni ole noudattanut kyseisiä kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjä, sellaisina kuin niitä on tulkittu unionin tuomioistuimen aikaisemmassa oikeuskäytännössä.(6) Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on kumonnut päätöksen (EU) 2019/217,(7) jolla muutokset assosiaatiosopimukseen on hyväksytty.(8) Neuvosto ja komissio ovat nyt valittaneet mainitusta tuomiosta unionin tuomioistuimeen.
5. Nyt käsiteltävillä valituksilla on suora yhteys rinnakkaisiin valituksiin, joissa on kyse siitä, onko Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen, jonka soveltamisalaan sisältyvät myös Länsi-Saharan lähivedet, tekemisestä tehty neuvoston päätös(9) pätevä,(10) ja ennakkoratkaisupyyntöön, jossa tiedustellaan, mikä on oikea Länsi-Saharan alueelta peräisin olevien tuotteiden alkuperämerkintä.(11) Esitän tänään ratkaisuehdotukseni kaikissa näissä vireillä olevissa asioissa. Kyseisiä asioita on syytä tarkastella yhdessä.
6. Tässä ratkaisuehdotuksessa esittämästäni historiallisesta katsauksesta – jolla on kuitenkin merkitystä myös kahden muun tänään esittämäni ratkaisuehdotuksen kannalta – ilmenee, että on kulunut melkein 50 vuotta siitä, kun Länsi-Saharan väestön itsemääräämisprosessi alkoi, eikä siinä, että Länsi-Saharan väestö olisi päässyt määräämään alueensa tulevasta asemasta, ole edistytty lainkaan.
7. Vaikka tätä on pidettävä Yhdistyneiden kansakuntien johtaman poliittisen prosessin selvänä epäonnistumisena, siitä ei seuraa, että Länsi-Saharan kysymyksen ratkaiseminen voidaan antaa unionin tuomioistuinten tehtäväksi. Unionin tuomioistuimet eivät voi päättää Länsi-Saharan tulevaisuudesta.
II Asian tausta
A Länsi-Saharan kysymyksen historia lyhyesti esitettynä
8. Länsi-Sahara oli Espanjan siirtomaa. Alueen dekolonisaatioprosessi alkoi 1960-luvulla, jolloin Espanja tunnusti sen itsehallintoa vailla olevaksi alueeksi. Tämän jälkeen Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous lisäsi Länsi-Saharan itsehallintoa vailla olevien alueiden luetteloon.(12) Länsi-Sahara on edelleenkin kyseisessä luettelossa.(13)
9. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi vuonna 1960 päätöslauselman 15[14] (XV).(14) Kyseisen päätöslauselman mukaan itsehallintoa vailla olevan alueen voidaan katsoa saavuttaneen täydellisen itsehallinnon, kun yksi seuraavista kolmesta on tapahtunut: (1) alueelle on perustettu suvereeni ja itsenäinen valtio, (2) alue on yhdistynyt vapaasti toisen itsenäisen valtion kanssa tai (3) alue on liittynyt toiseen itsenäiseen valtioon.(15)
10. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous vahvisti vuonna 1966 Länsi-Saharan kansan oikeuden itsemääräämiseen ja kehotti Espanjaa huolehtimaan siitä, että kyseistä oikeutta voidaan käyttää, ja järjestämään sen käyttötavan,(16) minkä Espanja päätti toteuttaa järjestämällä kansanäänestyksen.
11. Front Polisario,(17) joka on vuonna 1973 perustettu siirtomaavaltaa vastustava liike,(18) kannatti ajatusta kansanäänestyksen järjestämisestä.
12. Marokon kuningaskunta kuitenkin vastusti ajatusta siitä, että dekolonisaatio tulisi toteuttaa järjestämällä kansanäänestys itsemääräämisoikeudesta. Kyseinen valtio katsoi, että ennen kuin Länsi-Saharasta tuli Espanjan siirtomaa, se kuului (nykyisen) Marokon kuningaskunnan suvereniteettiin. Näin ollen Marokon kuningaskunta katsoi, että dekolonisaatioprosessissa Länsi-Saharan alue tulisi ottaa jälleen osaksi Marokon kuningaskuntaa.(19) Marokon kuningaskunnan kanta on edelleen sama.
13. Edellä mainittujen sitä, millä taholla oli tosiasiallisesti oikeus määrätä Länsi-Saharan alueesta, koskevien vastakkaisten näkemysten vuoksi Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous pyysi kansainväliseltä tuomioistuimelta Länsi-Saharaa koskevaa neuvoa-antavaa lausuntoa.(20)
14. Kyseisessä neuvoa-antavassa lausunnossaan kansainvälinen tuomioistuin katsoi, että Länsi-Saharan väestöllä on itsemääräämisoikeus.(21) Se katsoi myös, että ”sen tietoon saatetut seikat ja tiedot eivät osoita minkäänlaista yhtäältä Länsi-Saharan alueen ja toisaalta Marokon kuningaskunnan tai Mauritanian alueen välistä alueelliseen suvereniteettiin liittyvää yhteyttä. Kansainvälinen tuomioistuin ei näin ollen ole todennut sellaisia oikeudellisia suhteita, jotka vaikuttaisivat päätöslauselman 1514 (XV) soveltamiseen Länsi-Saharan dekolonisaatioon saati itsemääräämisoikeusperiaatteen soveltamiseen siten, että alueen kansat ilmaisevat vapaasti todellisen tahtonsa”.(22)
15. Kuningas Hassan II, jonka tulkinnan mukaan kansainvälisen tuomioistuimen lausunnossa ei vahvistettu Länsi-Saharan väestön oikeutta itsemääräämiseen vaan Marokon kuningaskunnan historiallinen suvereniteetti Länsi-Saharan alueella,(23) kehotti vuonna 1975 Marokon kansalaisia osallistumaan Vihreään marssiin, jonka aikana noin 350 000 ihmistä tunkeutui Länsi-Saharan alueelle osoituksena siitä, että kyseinen alue kuuluu Marokon kuningaskunnan suvereniteettiin. Vastauksena tähän Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto kehotti Marokon kuningaskuntaa päättämään marssin välittömästi.(24)
16. Suurin piirtein samaan aikaan Espanja, Marokon kuningaskunta ja Mauritanian islamilainen tasavalta allekirjoittivat Länsi-Saharaa koskevan periaatejulistuksen (johon viitataan myös ilmaisulla Madridin sopimus),(25) jolla Länsi-Saharan alue jaettiin kahden viimeksi mainitun valtion kesken. Pian tämän jälkeen eli tammikuussa 1976 Marokon armeija siirtyi Länsi-Saharan alueelle.
17. Espanja ilmoitti 26.2.1976 Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerille, että se oli vetäytynyt Länsi-Saharasta ja että se luopui asemastaan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa tarkoitettuna hallintovallan käyttäjänä.(26)
18. Espanjan vetäytymistä Länsi-Saharan alueelta seuraavana päivänä Front Polisario julisti perustetuksi Saharan demokraattisen arabitasavallan (jäljempänä SADR).(27) SADR:n hallitus toimii Tindoufissa, Algeriassa sijaitsevalta Länsi-Saharan väestön pakolaisleiriltä käsin.
19. Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioista 47 tunnustaa nykyään SADR:n.(28) Unioni tai sen yksittäiset jäsenvaltiot eivät ole tunnustaneet SADR:ää.
20. Marokon kuningaskunnan joukkojen siirryttyä Länsi-Saharan alueelle Marokon kuningaskunnan ja Front Polisarion välille syttyi aseellinen konflikti, joka jatkui syyskuuhun 1991 asti, jolloin tehtiin tulitaukosopimus. Tämän vuoksi yli 100 000 ihmistä pakeni Länsi-Saharan alueelta, ja heistä useimmat asuvat nykyään Algeriassa sijaitsevilla pakolaisleireillä.(29)
21. Vuonna 1991 alkanut tulitauko oli tilaisuus käydä jälleen poliittista vuoropuhelua Länsi-Saharan kysymyksen ratkaisemiseksi. Koska ratkaisua ei kuitenkaan löydetty, taistelut aloitettiin uudelleen vuonna 2020.
22. Yhdistyneet kansakunnat on 1970-luvulta lähtien pyrkinyt löytämään ratkaisun Länsi-Saharan dekolonisaatiota koskevaan kysymykseen. Tuohon aikaan Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous ehdotti ja myöhemmin kannatti ajatusta kansanäänestyksen järjestämisestä, jotta Länsi-Saharan väestö voisi ilmaista Länsi-Saharan alueen tulevaisuutta koskevat toiveensa. Ajatukseen itsemääräämisoikeutta koskevan kansanäänestyksen järjestämisestä palattiin Front Polisarion ja Marokon kuningaskunnan ”periaatetasolla” hyväksymässä sovintosuunnitelmassa, joka laadittiin ennen vuoden 1991 tulitaukoa.
23. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto perusti huhtikuussa 1994 Yhdistyneiden kansakuntien operaation kansanäänestyksen järjestämiseksi Länsi-Saharassa (jäljempänä MINURSO); sen tehtävänä on valvoa muun muassa tulitauon toteutumista ja auttaa kyseisen kansanäänestyksen järjestämisessä.(30) Operaation mandaatti uusitaan joka vuosi, ja se on edelleen olemassa.(31) Vaikka muitakin aloitteita on tehty(32) ja vaikka MINURSO on laatinut valmiin luettelon henkilöistä, joilla olisi äänioikeus kansanäänestyksessä, kansanäänestystä ei ole vielä järjestetty.
24. Yhdistyneiden kansakuntien lisäksi myös Afrikan unioni (ja sen edeltäjä eli Afrikan yhtenäisyysjärjestö) pyrki löytämään ratkaisun Länsi-Saharan kysymykseen. Se on ilmaissut tukensa Länsi-Saharan väestön itsemääräämisoikeudelle. SADR hyväksyttiin Afrikan yhtenäisyysjärjestön jäseneksi vuonna 1984, minkä vuoksi Marokon kuningaskunta erosi järjestöstä vastalauseena. Tammikuussa 2017 Marokon kuningaskunta haki Afrikan unionin jäsenyyttä ja se hyväksyttiin jälleen kyseisen järjestön jäseneksi.(33)
25. Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri katsoi vuonna 2006, että osapuolten olisi löydettävä ”kompromissi kansainvälisen oikeuden noudattamisen ja poliittisen todellisuuden välillä”, ja kompromissi voitaisiin tehdä vain suorissa neuvotteluissa.(34)
26. Sekä Front Polisario että Marokon kuningaskunta esittivät vuonna 2007 omat suunnitelmansa Länsi-Saharan kysymyksen ratkaisemiseksi. Front Polisario pysyi kannassaan, jonka mukaan itsemääräämisoikeus edellyttää kansanäänestyksen järjestämistä. Marokon kuningaskunnan suunnitelmassa Länsi-Sahara olisi Marokon suvereniteettiin kuuluva autonominen alue.(35)
27. Doktriinissa on esitetty, että Marokon kuningaskunnan vuonna 2007 ehdottaman autonomiasuunnitelman kannatus näyttäisi olevan kasvussa vuodesta 2018 alkaen.(36) Myös Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmien retoriikka näyttää muuttuneen.(37) Niinpä vuodesta 2018 alkaen Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston Länsi-Saharaa koskevissa päätöslauselmissa korostetaan tarvetta ”löytää realistinen, toteutettavissa oleva, kestävä ja molempien osapuolten näkökulmasta hyväksyttävä poliittinen ratkaisu Länsi-Saharan kysymykseen kompromissin perusteella”.(38)
28. Tuoreissa Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmissa toistetaan kuitenkin edelleen, että poliittisella ratkaisulla on mahdollistettava ”Länsi-Saharan väestön itsemääräämisoikeuden käyttäminen järjestelyillä, jotka soveltuvat yhteen Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan periaatteiden ja päämäärien kanssa”.(39)
B Tuomion neuvosto v. Front Polisario ja tuomion Western Sahara Campaign UK merkitys tässä asiassa
29. Unioni ja sen jäsenvaltiot perustivat Marokon kuningaskunnan kanssa Euro–Välimeri-kumppanuuden vuonna 1996 tehdyn assosiaatiosopimuksen perusteella.
30. Unioni ja Marokon kuningaskunta tekivät kyseisen assosiaatiosopimuksen puitteissa useita sopimuksia, mukaan lukien vuonna 2012 tehdyn kaupan vapauttamista koskevan sopimuksen(40) ja vuonna 2006 tehdyn kalastuskumppanuussopimuksen.(41)
31. Front Polisario nosti kumoamiskanteen vuonna 2012 tehdystä kaupan vapauttamista koskevasta sopimuksesta, ja kyseisen kanteen perusteella unionin tuomioistuin antoi tuomionsa neuvosto v. Front Polisario.
32. Ensimmäisenä oikeusasteena asiaa käsitellyt unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Front Polisariolla oli asiavaltuus nostaa kyseinen kanne, ja kumosi neuvoston päätöksen, jolla vuonna 2012 tehdyn kaupan vapauttamista koskevan sopimuksen tekeminen oli hyväksytty, sillä perusteella, että neuvosto oli laiminlyönyt velvollisuutensa tarkistaa, että Länsi-Saharasta peräisin olevien, unioniin vietyjen tuotteiden tuotantotoimintaa ei harjoiteta kyseisen alueen väestön vahingoksi.(42)
33. Unionin tuomioistuin, joka käsitteli asiaa valituksesta, antoi tuomion neuvosto v. Front Polisario, jossa se ei ottanut kantaa siihen, täyttikö Front Polisarion kanne tutkittavaksi ottamisen edellytykset, tai siihen, oliko unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa omaksuttu ratkaisu aineellisesti oikea. Unionin tuomioistuin tulkitsi sen sijaan ilmaisua ”Marokon kuningaskunta”, jonka mukaan määräytyi alue, johon vuonna 2012 tehtyä kaupan vapauttamista koskevaa sopimusta sovellettiin, ja katsoi, että kyseistä sopimusta ei sovelleta Länsi-Saharan alueeseen.(43) Tällä perusteella Front Polisarion kanne jätettiin tutkimatta.(44)
34. Unionin tuomioistuin katsoi tuomionsa neuvosto v. Front Polisario 106 kohdassa, että ”Länsi‑Saharan väestöä on pidettävä ’kolmantena osapuolena’ sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteessa tarkoitetulla tavalla”. Näin ollen Länsi-Saharan väestön on annettava suostumuksensa, jotta vuonna 2012 tehtyä kaupan vapauttamista koskevaa sopimusta voidaan soveltaa Länsi‑Saharan alueeseen, ”ilman että on tarpeen määrittää, onko tällaisesta täytäntöönpanosta haittaa tai päinvastoin etua tälle osapuolelle”.
35. Tuomiossa Western Sahara Campaign UK sovellettiin samankaltaista päättelyä. Kyseisessä tuomiossaan unionin tuomioistuin katsoi, että vuonna 2006 tehtyä kalastuskumppanuussopimusta, joka on niin ikään osa Marokon kanssa tehdyllä assosiaatiosopimuksella perustettua rakennetta,(45) ei sovelleta Länsi-Saharan alueeseen tai sen lähivesiin, koska ilmaisu ”Marokon kuningaskunta” ei kata Länsi-Saharan aluetta.(46) Unionin tuomioistuin katsoi näin ollen, että olisi itsemääräämisoikeuden ja sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen vastaista tulkita kyseistä sopimusta siten, että sitä sovelletaan Länsi-Saharaan.
C Riidanalainen sopimus ja riidanalainen päätös
36. Unionin tuomioistuimen annettua tuomionsa neuvosto v. Front Polisario ”neuvosto valtuutti komission – – aloittamaan neuvottelut Marokon kuningaskunnan kanssa, jotta voidaan luoda unionin tuomioistuimen tuomion mukaisesti oikeusperusta assosiaatiosopimuksessa määrättyjen tullietuuksien myöntämiseksi Länsi-Saharasta peräisin oleville tuotteille”.(47)
37. Riidanalaisessa päätöksessä uuden sopimuksen tekemistä perusteltiin siis seuraavalla tavalla:
”(4) Assosiaatiosopimuksen voimaantulon jälkeen sellaisten Länsi-Saharasta tulevien tuotteiden tuonnissa unioniin, joille on annettu todistus marokkolaisesta alkuperästä, on myönnetty mainitun sopimuksen asianomaisten määräysten mukaiset tullietuudet.
(5) [Tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario] unionin tuomioistuin on kuitenkin täsmentänyt, että assosiaatiosopimuksen soveltamisala kattaa ainoastaan Marokon kuningaskunnan alueen eikä Länsi-Saharan itsehallintoa vailla olevaa aluetta.
(6) On tärkeää varmistaa, etteivät vuosien mittaan syntyneet kauppavirrat häiriintyisi, ja antaa samalla asianmukaiset takeet kansainvälisen oikeuden, mukaan luettuna ihmisoikeudet, suojaamisesta ja kestävästä kehityksestä näillä alueilla. Neuvosto valtuutti komission 29 päivänä toukokuuta 2017 aloittamaan neuvottelut Marokon kuningaskunnan kanssa, jotta voidaan luoda unionin tuomioistuimen tuomion mukaisesti oikeusperusta assosiaatiosopimuksessa määrättyjen tullietuuksien myöntämiseksi Länsi-Saharasta peräisin oleville tuotteille. Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välinen sopimus on ainoa keino varmistaa, että Länsi-Saharasta peräisin olevien tuotteiden tuontiin sovelletaan etuuskohtelua alkuperän perusteella, kun otetaan huomioon, että Marokon viranomaiset ovat ainoat viranomaiset, jotka voivat varmistaa tällaisten etuuksien myöntämistä varten tarvittavien sääntöjen noudattamisen.”(48)
38. Riidanalainen sopimus tehtiin 25.10.2018 kirjeenvaihtona. Sillä assosiaatiosopimukseen lisätään yhteinen julistus, jolla tullietuuskohtelu ulotetaan koskemaan Länsi-Saharasta peräisin olevia tuotteita.
39. Yhteisessä julistuksessa määrätään seuraavaa:
”1. Länsi-Saharasta peräisin oleville tuotteille, joita Marokon kuningaskunnan tulliviranomaiset valvovat, myönnetään samat kauppaetuudet kuin ne, jotka Euroopan unioni myöntää assosiaatiosopimuksen soveltamisalaan kuuluville tuotteille.
2. Pöytäkirjaa N:o 4 sovelletaan soveltuvin osin määriteltäessä 1 kohdassa tarkoitettujen tuotteiden alkuperäasemaa, alkuperäselvitys mukaan luettuna.
3. Euroopan unionin jäsenvaltioiden tulliviranomaiset ja Marokon kuningaskunnan tulliviranomaiset vastaavat pöytäkirjan N:o 4 soveltamisesta näihin tuotteisiin.”(49)
40. Sekä unionin että Marokon kuningaskunnan kirjeissä, jotka ovat osa riidanalaista sopimusta, todetaan nimenomaisesti, että kyseisen ”sopimuksen tekemisellä ei rajoiteta EU:n kantaa Länsi-Saharan asemaan eikä Marokon kuningaskunnan kantaa mainittuun alueeseen”.
41. Kirjeissä toistetaan lisäksi, että ”molemmat osapuolet vahvistavat tukensa Yhdistyneiden kansakuntien prosessille ja tukevat pääsihteerin pyrkimyksiä päästä lopulliseen poliittiseen ratkaisuun Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmien pohjalta”.
42. Unioni hyväksyi riidanalaisen sopimuksen riidanalaisella päätöksellä.
43. Tuomion neuvosto v. Front Polisario 106 kohdan vuoksi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan seitsemännestä kymmenenteen perustelukappaleessa esitetään seuraava selitys:
”(7) Komissio on arvioinut tällaisen sopimuksen mahdollisia vaikutuksia kestävän kehityksen kannalta, erityisesti Länsi-Saharan tuotteille myönnettävistä tullietuuksista koituvia etuja ja haittoja asianomaisille [väestöryhmille] sekä vaikutuksia luonnonvarojen hyödyntämiseen kyseisillä alueilla. Tullietuuksien vaikutuksia työllisyyteen, ihmisoikeuksiin ja luonnonvarojen hyödyntämiseen on erittäin vaikea mitata, koska ne ovat luonteeltaan välillisiä. Niitä koskevan puolueettoman tiedon saanti ei myöskään ole helppoa.
(8) Arvioinnista käy kuitenkin ilmi, että kaiken kaikkiaan edut, joita Länsi-Saharan taloudelle koituu assosiaatiosopimuksessa määrättyjen tullietuuksien myöntämisestä Länsi-Saharasta peräisin oleville tuotteille, ja erityisesti sen voimakas vipuvaikutus taloudelliseen ja sitä kautta sosiaaliseen kehitykseen ylittävät kuulemisessa esiin tuodut haitat, kuten luonnonvarojen – erityisesti pohjavesivarantojen – laaja käyttö, joiden osalta on toteutettu toimenpiteitä.
(9) On arvioitu, että tullietuuksien laajentamisella kattamaan Länsi-Saharasta peräisin olevat tuotteet on näin kaiken kaikkiaan myönteinen vaikutus asianomaisille [väestöryhmille]. On todennäköistä, että tämä vaikutus säilyy ja että se saattaa tulevaisuudessa jopa voimistua. Arviointi osoittaa, että tullietuuksien laajentaminen Länsi-Saharan tuotteisiin on omiaan tukemaan investointiolosuhteita ja edistämään paikallista työllisyyttä tukevaa nopeaa ja huomattavaa kehitystä. Se, että Länsi-Saharassa on taloudellista toimintaa ja tuotantoa, jotka hyötyisivät suuresti assosiaatiosopimuksessa määrätyistä tullietuuksista, osoittaa, että tullietuuksien myöntämättä jättäminen haittaisi merkittävästi Länsi-Saharan vientiä, erityisesti kalastustuotteiden ja maataloustuotteiden vientiä. Arvioiden mukaan tullietuuksien myöntämisellä on todennäköisesti myönteinen vaikutus myös Länsi-Saharan alueen talouden kehitykseen, koska se lisää investointeja.
(10) Ottaen huomioon unionin tuomioistuimen tuomiossa esitetyt suostumusta koskevat näkökohdat komissio on yhdessä Euroopan ulkosuhdehallinnon [jäljempänä EUH] kanssa ryhtynyt kaikkiin kohtuullisiin ja nykytilanteessa toteuttamiskelpoisiin toimiin asianomai[sten väestöryhmien] mukaan ottamiseksi riittävällä tavalla heidän sopimusta koskevan suostumuksensa varmistamiseksi. On järjestetty laajoja kuulemisia, ja enemmistö kuulemisiin osallistuneista sosioekonomisista ja poliittisista toimijoista on puoltanut assosiaatiosopimuksen tullietuuksien laajentamista Länsi-Saharaan. Laajentamisen vastustajat katsoivat pääsääntöisesti, että tällainen sopimus vahvistaisi Marokon aseman Länsi-Saharan alueella. On kuitenkin todettava, ettei mikään sopimuksen sanamuodossa anna aihetta katsoa, että sillä tunnustettaisiin Marokon suvereniteetti Länsi-Saharassa. Unioni aikoo lisäksi tehostaa tukeaan Yhdistyneiden kansakuntien johdolla aloitetulle ja käytävälle prosessille kiistan ratkaisemiseksi rauhanomaisesti.”
D Valituksenalainen tuomio
44. Front Polisario on 27.4.2019 nostanut kanteen, jolla vaaditaan riidanalaisen päätöksen kumoamista.
45. Unionin yleinen tuomioistuin on 29.9.2021 antanut valituksenalaisen tuomion, jolla se on kumonnut riidanalaisen päätöksen.(50)
46. Kanteen tutkittavaksi ottamisen osalta unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt neuvoston kaksi keskeistä perustelua kanteen tutkimatta jättämiselle, joiden mukaan Front Polisariolta puuttui asianosaiskelpoisuus ja asiavaltuus riitauttaa riidanalainen päätös.(51)
47. Kumoamiskanteen asiakysymyksen osalta unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt Front Polisarion ensimmäisen kanneperusteen, jonka mukaan neuvostolla ei ollut toimivaltaa antaa riidanalaista päätöstä.(52) Kyseinen tuomioistuin on sen sijaan hyväksynyt Front Polisarion kolmannen kanneperusteen, joka perustuu neuvoston velvollisuuteen noudattaa vaatimuksia, jotka on todettu itsemääräämisoikeutta ja sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatetta koskevassa oikeuskäytännössä.(53) Unionin yleinen tuomioistuin ei ole tarkastellut muita Front Polisarion kumoamiskanteensa tueksi esittämiä kanneperusteita.
E Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
48. Komissio, joka toimitti valituksensa 14.12.2021, ja neuvosto, joka toimitti valituksensa 16.12.2021, vaativat, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion kokonaisuudessaan, ratkaisee itse kanteen asiakysymykset, hylkää ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen ja velvoittaa Front Polisarion korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Vaihtoehtoisesti kyseiset toimielimet vaativat, että unionin tuomioistuin pitää riidanalaisen päätöksen vaikutukset voimassa 12 kuukauden ajan tuomion julistamispäivästä lukien.
49. Confédération marocaine de l’agriculture et du développement rural sekä Belgian, Espanjan, Ranskan, Unkarin, Portugalin ja Slovakian hallitukset tukevat toimielinten vaatimuksia.
50. Komissio, neuvosto, Front Polisario, Confédération marocaine de l’agriculture et du développement rural sekä Belgian, Ranskan, Espanjan ja Unkarin hallitukset esittivät suullisia huomautuksia istunnossa, joka pidettiin 23. ja 24.10.2023.
III Asian tarkastelu
A Kansainvälisen oikeuden tulkitseminen
51. Kansainvälinen oikeus on unionin oikeusjärjestykseen tai sen jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiin verrattuna vähemmän tiivis kokonaisuus, ja kyseiseen järjestelmään kuuluvien sääntöjen merkityksen yhtenäisyys varmistetaan paljon hajautetummin kuin edellä mainituissa oikeusjärjestyksissä.
52. Vaikka kansainvälisellä oikeudella on oma oikeuslähteiden järjestelmänsä(54) ja joitain yleisesti hyväksyttyjä tulkintasääntöjä,(55) sillä ei ole yhtä viimesijaista tulkitsijaa, jonka tulkinnat sitoisivat kaikkia kansainvälisen oikeuden järjestelmään osallistuvia.(56)
53. Tältä osin on niin, että kun unionin toimielimet, mukaan lukien unionin tuomioistuimet, tulkitsevat unionin oikeusjärjestykseen kuuluvien kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjen sisältöä, niiden tulkintoja eivät rajoita muiden kansainvälisen oikeuden subjektien samaa sääntöä koskevat tulkinnat.(57)
54. Kun unionin tuomioistuin tulkitsee kansainvälisen oikeuden merkitystä unionin oikeusjärjestyksen yhteydessä, sen on kuitenkin tutkittava, onko kansainvälisen oikeuden tasolla päästy tietynasteiseen yhteisymmärrykseen tietyn säännön merkityksestä. Mielestäni näin on, koska unioni on SEU 3 artiklan 5 kohdan mukaan sitoutunut edistämään kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä.
55. Unionin toimielimiä eivät sido muiden kansainvälisen oikeusjärjestyksen subjektien esittämät kansainvälisen oikeuden tulkinnat, ja vastaavasti unionin tuomioistuimen esittämä kansainvälisen oikeuden sääntöä koskeva tulkinta on sitova ainoastaan unionin oikeusjärjestyksessä. Kun unionin tuomioistuin antaa tietyn merkityksen kansainvälisen oikeuden säännölle, sen on kuitenkin otettava huomioon, että sen esittämä tulkinta vaikuttaa kansainväliseen oikeuteen ja että sillä luodaan tapaoikeutta ja osaltaan rakennetaan sen merkitystä.(58)
56. Kun kansainvälistä oikeutta tulkitaan unionin oikeusjärjestyksen yhteydessä, tulee esiin myös kysymys siitä, millainen on unionin tuomioistuinten ja poliittisten toimielinten suhde, kun tulkinnalla on ratkaistava, millaisia velvoitteita unioniin sovelletaan kansainvälisen oikeuden perusteella.
57. Unionin poliittisilla toimielimillä on laaja harkintavalta unionin ulkosuhteiden hoitamisessa.(59) Päätös kansainvälisen sopimuksen tekemisestä toisen valtion kanssa, mukaan lukien päätös sopimuksen soveltamisalan mahdollisesta ulottamisesta kolmanteen alueeseen, kuuluu tähän harkintavaltaan. Unionin tuomioistuin ei voi kyseenalaistaa tätä valintaa.
58. Kun tehdään poliittinen päätös sopimuksen tekemisestä kolmannen valtion tai alueen kanssa, unionin tuomioistuimella ei kuitenkaan ole pelkästään toimivalta tutkia, täyttääkö unionin ulkosuhteiden alaan kuuluva sitoumus EU- ja EUT-sopimuksessa asetetut perustuslailliset vaatimukset, vaan sillä on jopa velvollisuus tehdä niin.(60)
59. Kuten unionin tuomioistuin on todennut tuomiossaan Air Transport Association of America ym., ”SEU 3 artiklan 5 kohdasta ilmenee[, että] unioni edistää osaltaan kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista ja kehittämistä. Niinpä sen on toimen antaessaan noudatettava koko kansainvälistä oikeutta, mukaan lukien kansainvälinen tapaoikeus, joka sitoo unionin toimielimiä”.(61)
60. Koska unionin tuomioistuimen perustuslaillisena tehtävänä on varmistaa oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen unionissa, sen on siis arvioitava, ovatko unionin toimielimet tekemällä kansainvälisen sopimuksen loukanneet oikeuksia, joita kansainvälisen tapaoikeuden säännöissä kansainvälisen oikeuden subjekteille annetaan.
61. Tätä varten unionin tuomioistuimen on tulkittava asian kannalta merkityksellisten tapaoikeuden sääntöjen sisältöä. Tilanteessa, jossa vallitsee yksimielinen opinio juris siitä, että tietty oikeudellinen velvollisuus on olemassa (kuten esimerkiksi velvollisuus tunnustaa itsehallintoa vailla olevan alueen itsemääräämisoikeus), mutta velvollisuuden tarkasta sisällöstä ei ole vastaavaa yksimielisyyttä, unionin poliittisten toimielinten harkintavalta ulkosuhteiden alalla edellyttää, että unionin tuomioistuin pysyttäytyy kyseisten toimielinten valitsemassa tulkinnassa.
B Nyt käsiteltävien valitusten ulottuvuus ja ratkaisuehdotukseni rakenne
62. Nyt käsiteltävillä valituksilla unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi on tuotu lähinnä seuraava kysymys: onko riidanalaisella päätöksellä hyväksytty kansainvälisen tapaoikeuden ja erityisesti itsemääräämisoikeuden ja sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen vastaisesti, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario ja tuomiossaan Western Sahara Campaign UK,(62) sellaisen sopimuksen tekeminen Marokon kuningaskunnan kanssa, jota sovelletaan Länsi-Saharan alueeseen?
63. Kun annetaan vastaus tähän kysymykseen, on tärkeää pitää mielessä, että valitukset eivät koske kysymystä siitä, voiko unioni toimia suhteessa Länsi-Saharaan alueeseen;(63) tästä seikasta, jota koskevan kanneperusteen unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt ensimmäisenä oikeusasteena, ei ole tehty vastavalitusta.(64)
64. Siten unionin tuomioistuimen käsiteltävänä ovat ainoastaan toteamukset, jotka unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt Front Polisarion kolmannen kanneperusteen arvioinnin yhteydessä. Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että riidanalainen päätös on ristiriidassa itsemääräämisoikeuden ja sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen kanssa sellaisina kuin unionin tuomioistuin on tulkinnut kyseisiä periaatteita tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario. Alun perin esitetyssä kannekirjelmässä on vedottu erikseen muihinkin seikkoihin kyseisten periaatteiden nojalla, mutta unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut kantaa kyseisiin väitteisiin, koska se on katsonut, että kanne on perusteltu kolmannen kanneperusteen perusteella.(65)
65. Nyt käsiteltävien valitusten perusteella unionin tuomioistuin ei siis voi esittää tulkintaa siitä, miten itsemääräämisoikeus määrittää unionin ja Marokon välistä suhdetta Länsi-Saharan osalta, laajemmin kuin kysymys on tullut esiin sen tuomiossa neuvosto v. Front Polisario.
66. Koska osalla kysymyksistä, jotka tulevat esiin nyt käsiteltävien valitusten yhteydessä, on kuitenkin läheinen yhteys kysymyksiin, jotka tuodaan esiin kannekirjelmässä ja joihin ei vielä ole annettu ratkaisua unionin yleisessä tuomioistuimessa,(66) tarkastelen niitäkin lyhyesti.
67. Analyysini rakenne on seuraava. Esitän aluksi perustelut sille, miksi mielestäni Front Polisario on voinut nostaa kanteen nyt käsiteltävässä asiassa (C jakso). Tämän jälkeen tarkastelen asiaa aineellisesti ja osoitan, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on katsonut, että Front Polisarion kolmas kanneperuste on perusteltu (D jakso). Tässä yhteydessä tulkitsen ensin tuomiota neuvosto v. Front Polisario ja tuomiota Western Sahara Campaign UK selventääkseni, mitkä tarkalleen ottaen ovat ne kyseisten tuomioiden osat, joilla on merkitystä nyt käsiteltävien valitusten kannalta (D.1 alajakso). Esitän toiseksi perustelut sille, miksi on virheellistä, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteessa tarkoitettua suostumusta ei ole saatu, ja miksi unionin yleinen tuomioistuin on siis myös virheellisesti katsonut, että riidanalainen päätös on kansainvälisen oikeuden vastainen, sellaisena kuin kansainvälistä oikeutta on tulkittu tuomiossa neuvosto v. Front Polisario (D.2 alajakso). Tämän jälkeen arvioin sitä, onko neuvosto, kun se on tehnyt riidanalaisen sopimuksen, kohdellut Länsi-Saharan aluetta omana ja erillisenä alueenaan, kuten edellytetään unionin tuomioistuimen tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario esittämän kyseistä aluetta koskevan itsemääräämisoikeuden sisältöä koskevan tulkinnan nojalla (D.3 alajakso). Lopuksi mainitsen lyhyesti itsemääräämisoikeudesta johtuvat velvollisuudet, joita ei ole käsitelty valituksenalaisessa tuomiossa mutta jotka kuitenkin sitovat unionia, kun se toimii suhteessa Länsi-Saharan alueeseen (E jakso), ennen kuin esitän ratkaisuehdotukseni seuraukset (IV jakso).
C Kanteen tutkittavaksi ottaminen ja mahdollisuus vedota kansainväliseen tapaoikeuteen unionin tuomioistuimissa
1. Asiavaltuus
68. Mielestäni Front Polisarion oikeus nostaa kumoamiskanne nyt käsiteltävässä asiassa voidaan johtaa siitä, mikä on Länsi-Saharan väestön oikeudellinen asema unionia sitovan kansainvälisen oikeuden osan nojalla. Nimenomaan Länsi-Saharan väestö voi vedota siihen, että riidanalainen päätös koskee sitä suoraan ja erikseen.
69. Länsi-Saharan väestöllä on itsemääräämisoikeus, jonka unionin tuomioistuin on todennut olevan kansainvälisen tapaoikeuden periaate, jonka perusteella unionilla on sitovia velvollisuuksia.(67)
70. Kuten unionin yleinen tuomioistuin on lähinnä todennut,(68) kyseinen oikeus on olemassa, vaikka sitä ei olisi tosiasiallisesti tai vielä käytetty. Sen tarkoituksena on muun muassa antaa kyseiselle väestölle mahdollisuus valita poliittinen tulevaisuutensa.
71. Tästä on todettava, että koska Länsi-Saharan väestöllä on kansainväliseen oikeuteen perustuvia oikeuksia, kyseinen väestö on myös (ainakin johdannaisessa muodossa) kansainvälisen oikeuden subjekti.(69)
72. Tuomiossaan Venezuela v. neuvosto (Kolmanteen valtioon kohdistuva vaikutus)(70) unionin tuomioistuin on vahvistanut, että yhteisöt, jotka ovat kansainvälisen oikeuden nojalla oikeussubjekteja, voivat nostaa kanteen unionin tuomioistuimissa, jos unionin toimielimen toimi koskee niitä suoraan ja erikseen.(71)
73. Tästä päästäänkin SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrättyihin vaatimuksiin, joiden mukaan toimen on koskettava oikeussubjektia suoraan ja erikseen.
74. Riidanalainen päätös koskee Länsi-Saharan väestöä ryhmänä ja siis yksikkönä, jolla on itsemääräämisoikeus, suoraan.(72)
75. Ensinnäkin riidanalainen päätös koskee aluetta, jonka osalta Länsi-Saharan väestöllä on itsemääräämisoikeus. Kyseinen päätös vaikuttaa siis välttämättä oikeuksiin, joita kyseisellä väestöllä on tähän alueeseen, mukaan lukien oikeus nauttia alueen luonnonvaroista. Näin ollen riidanalainen päätös vaikuttaa Länsi-Saharan väestön oikeudelliseen asemaan.
76. Toiseksi velvollisuus myöntää tullietuuskohtelu Länsi-Saharasta peräisin oleville tuotteille sitoo unionia eikä riidanalaisen päätöksen lisäksi ole tarvetta harkintavallan nojalla toteutettaville toimille. Näin ollen riidanalainen päätös vaikuttaa Länsi-Saharan väestön oikeudelliseen asemaan myös suoraan.
77. Riidanalainen päätös koskee kyseistä väestöä myös erikseen.
78. Kyseinen väestö on ainoa kansa, jonka itsemääräämisoikeus on tunnustettu Länsi-Saharan alueeseen nähden. Kyseinen väestö eroaa kyseisen asemansa vuoksi siis kaikista muista subjekteista.(73)
79. Toisin kuin Venezuelalla tai millä tahansa muulla valtiolla, jolla voidaan katsoa olevan asiavaltuus unionin tuomioistuimessa, Länsi-Saharan väestöllä ei kuitenkaan ole vaaleilla valittua tai muuten tunnustettua edustajaa.(74)
80. Kun Länsi-Saharan väestöllä ei ole vaaleilla valittua tai kollektiivisesti tunnustettua edustajaa, miten se voi puolustaa kollektiivista itsemääräämisoikeuttaan unionin tuomioistuimissa?(75)
81. Yhdistyneet kansakunnat(76) tai unioni eivät ole tunnustaneet Front Polisariota Länsi-Saharan väestön ainoaksi edustajaksi.(77)
82. Front Polisario kutsuu itseään vapautusliikkeeksi,(78) ja se on perustettu taistelemaan Länsi-Saharan alueen tietyn tyyppisen tulevan hallintomallin puolesta, nimittäin sen puolesta, että alue olisi itsenäinen Marokon kuningaskuntaan nähden ja että alueelle perustettaisiin suvereeni ja autonominen valtio Länsi-Saharan väestölle.(79)
83. Länsi-Saharan väestö ei kuitenkaan ole koskaan valinnut Front Polisariota tähän tehtävään vaaleilla, eikä mitenkään varmasti voida osoittaa, että Front Polisariota kannattaisi (suurin osa) kyseisestä väestöstä.(80)
84. Kuten jo totesin tämän ratkaisuehdotuksen 9 kohdassa, itsemääräämisoikeuden käyttämisellä on kolme mahdollista lopputulosta, ja itsenäisen valtion perustaminen on vain yksi kyseisistä mahdollisista lopputuloksista. Front Polisarion tunnustaminen Länsi-Saharan väestön ainoaksi edustajaksi ei siis sopisi yhteen sen kanssa, että unioni suhtautuu neutraalisti siihen, mihin lopputulokseen itsemääräämisprosessissa on päädyttävä.(81)
85. Unionin tuomioistuin ei voi myöskään katsoa, että Front Polisario on kyseisen väestön ainoa edustaja, sillä tämä olisi ristiriidassa sen kanssa, että unioni ja sen jäsenvaltiot ovat ulkopolitiikassaan päättäneet olla tunnustamatta, että Front Polisariolla olisi jokin tietty asema.(82)
86. Vaikka Front Polisario ei olekaan Länsi-Saharan väestön yksinomainen edustaja, ei kuitenkaan voida kiistää, että se on keskustelukumppani Yhdistyneiden kansakuntien johdolla käytävässä Länsi-Saharan alueen itsemääräämisprosessissa ja sen voidaan katsoa edustavan kyseisessä prosessissa (ainakin) Länsi-Saharan väestön osan intressejä ja toiveita.
87. Lisäksi Länsi-Saharan alueesta 20 prosenttia on kyseisen subjektin hallinnassa ja siten se käyttää tosiasiallista valtaa kyseiseen alueeseen ja siellä asuviin ihmisiin nähden.(83) Front Polisariolla on siis intressi Länsi-Saharan väestön itsemääräämisoikeuden perusteella kyseistä aluetta koskevan alueellisen koskemattomuuden puolustamiseen.(84)
88. Tästä seuraa mielestäni, että kun Front Polisario nostaa unionin tuomioistuimissa kanteen, jonka tarkoituksena on varmistaa, että unionin toiminnalla suhteessa Länsi-Saharan alueeseen ei loukata kansainvälisen tapaoikeuden nojalla Länsi-Saharan väestölle annettuja oikeuksia, Front Polisariolla on katsottava olevan ainakin osittainen kyseisen väestön edustajan asema.(85)
89. Jos näin ei olisi, Länsi-Saharan väestöltä, joka ei sen nykytilassa ole täysin määritettävissä ja jolla ei myöskään ole yhtä ainoaa tai tunnustettua edustajaa, evättäisiin mahdollisuus vedota unionin tuomioistuimissa oikeuksiin, joita kyseisellä väestöllä on kollektiivisesti sen kansainvälisen oikeuden osan perusteella, joka on myös osa unionin oikeutta.(86)
90. Tämän tyyppinen lopputulos ei sopisi yhteen oikeusvaltioperiaatteen kanssa, joka on SEU 2 artiklassa vahvistettu arvo,(87) jota on pidettävä yhtenä unionin perustuslaillisista pilareista.(88)
91. Ehdotan siis, että unionin tuomioistuin vahvistaa unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kanne on otettava tutkittavaksi, vaikkakin korvaavin perusteluin.
2. Kansainväliseen tapaoikeuteen vetoaminen unionin tuomioistuimissa
92. Komissio ja neuvosto väittävät valituksissaan tuomion Air Transport Association of America ym. perusteella myös, ettei Front Polisario voi riitauttaa riidanalaisen päätöksen pätevyyttä vetoamalla unionin tuomioistuimissa kansainväliseen tapaoikeuteen.
93. Olen eri mieltä. Katson, että unionin tuomioistuin voi harjoittaa tuomioistuinvalvontaansa ja arvioida, soveltuuko kyseisen kansainvälisen sopimuksen tekemistä koskeva riidanalainen päätös yhteen sen kansainvälisen oikeuden osan kanssa, joka sitoo unionia. Riidanalainen päätös koskee Länsi-Saharan väestöä suoraan ja erikseen ja kyseinen päätös voi merkitä puuttumista kyseisen väestön kansainvälisen tapaoikeuden periaatteista johtuviin oikeuksiin.
94. Kun unionin tuomioistuin tutkii nyt käsiteltävän asian, siitä ei tule kansainvälistä tuomioistuinta, toisin kuin on väitetty. Päinvastoin on niin, että unionin tuomioistuimen perustuslaillisena tehtävänä on varmistaa, että unionin toimielimet eivät riko lakia, kun ne soveltavat perussopimuksia. SEU 3 artiklan 5 kohdan nojalla lailla tarkoitetaan tässä yhteydessä myös kansainvälistä tapaoikeutta ja Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan kirjattuja periaatteita. Ei myöskään ole toista tuomioistuinta, joka voisi käsitellä tällaisen asian.
95. Siltä osin kuin asiaan liittyvät kansainvälisen tapaoikeuden periaatteet ovat riittävän selkeitä, jotta unionin tuomioistuin voi arvioida, oliko estettä sille, että neuvosto teki riidanalaisen kansainvälisen sopimuksen antamalla riidanalaisen päätöksen, Front Polisario voi vedota kyseisiin kansainvälisen oikeuden sääntöihin unionin tuomioistuimessa.
D Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut virheellisesti, että Front Polisarion kolmas kanneperuste on perusteltu
1. Tuomion neuvosto v. Front Polisario tulkitseminen
96. Muistutan, että nyt käsiteltävissä valituksissa on kyse ainoastaan siitä, onko riidanalainen päätös ristiriidassa sen kanssa, miten unionin tuomioistuin on tulkinnut itsemääräämisoikeutta ja sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatetta tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario . Näin ollen asiassa on arvioitava, mitä unionin tuomioistuin on tarkalleen ottaen pyrkinyt toteamaan kyseisessä tuomiossaan.
97. Unionin tuomioistuimen tulkinta, jonka mukaan kyseessä ollutta sopimusta ei sovelleta Länsi-Saharan alueeseen, perustui seuraavanlaiseen päättelyyn.
98. Unionin tuomioistuin totesi, että Länsi-Saharan alue on Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa tarkoitettu itsehallintoa vailla oleva alue.(89) Tämän jälkeen se totesi, että itsehallintoa vailla olevalla alueella on itsemääräämisoikeus, jota on ”pidettävä oikeutena, johon voidaan vedota erga omnes, sekä yhtenä kansainvälisen oikeuden olennaisena periaatteena”.(90) Unionin tuomioistuin katsoi näin ollen, että itsemääräämisoikeus on osa niitä kansainvälisen oikeuden sääntöjä, joita sovelletaan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisissä suhteissa ja jotka unionin tuomioistuinten on otettava huomioon.(91)
99. Itsehallintoa vailla olevalla alueella on Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan nojalla ”oma ja erillinen asema”.(92) Näin ollen unionin tuomioistuin katsoi, että ilmaisua ”Marokon kuningaskunta” ei voida tulkita niin, että sen nojalla Länsi‑Saharan alue kuuluisi assosiaatiosopimuksen alueelliseen soveltamisalaan.(93)
100. Unionin tuomioistuin totesi lisäksi , että kansainvälinen sopimus voi sitoa valtiota toiseen alueeseen nähden, mutta tällaisen aikomuksen on käytävä ilmi kyseisestä sopimuksesta tai se on osoitettava muutoin.(94) Unionin tuomioistuin totesi kuitenkin, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin oli katsonut, assosiaatiosopimusta ei voida tulkita siten, että siinä määrätään hiljaisesti kyseisen sopimuksen soveltamisesta Länsi-Saharan alueeseen.(95)
101. Tämän jälkeen unionin tuomioistuin käsitteli sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatetta. Se katsoi, että kyseinen periaate on kansainvälisen oikeuden yleinen periaate, joka on kodifioitu Wienin yleissopimuksen 34 artiklaan.(96) Kyseisen periaatteen mukaan kansainvälisestä sopimuksesta ei saa olla haittaa tai etua kolmansille ilman niiden suostumusta.(97)
102. Unionin tuomioistuin katsoi vielä tuomionsa neuvosto v. Front Polisario 106 kohdassa, josta nyt käsiteltävässä asiassa keskustellaan, että ”Länsi‑Saharan väestöä on pidettävä ’kolmantena osapuolena’ sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteessa tarkoitetulla tavalla”. Näin ollen Länsi-Saharan väestön on annettava suostumuksensa, jotta vuonna 2012 tehtyä kaupan vapauttamista koskevaa sopimusta voidaan soveltaa Länsi‑Saharan alueeseen. Näin on ”ilman että on tarpeen määrittää, onko tällaisesta täytäntöönpanosta haittaa tai päinvastoin etua tälle osapuolelle”.(98)
103. Koska asiassa ei ollut osoitettu, että Länsi-Saharan väestö olisi antanut suostumuksensa siihen, että assosiaatiosopimus vaikuttaa siihen, unionin tuomioistuin katsoi, että olisi itsemääräämisoikeuden ja sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen vastaista tulkita kyseistä sopimusta siten, että sitä sovelletaan Länsi-Saharan alueeseen.(99)
104. Mitä sääntöjä näistä unionin tuomioistuimen esittämistä toteamuksista voidaan johtaa?
105. Itsemääräämisoikeuden osalta unionin tuomioistuin selvensi tuomiossaan kahta kysymystä. Ensinnäkin se katsoi, että itsemääräämisoikeutta on pidettävä kansainvälisen tapaoikeuden sääntönä, johon voidaan vedota erga omnes ja joka näin ollen sitoo unionia. Toiseksi unionin tuomioistuin katsoi, että itsemääräämisoikeus edellyttää, että Länsi-Saharaa kohdellaan Marokon kuningaskunnasta erillisenä alueena.
106. Unionin tuomioistuin ei käsitellyt itsemääräämisoikeuden sisältöä.(100) Unionin tuomioistuin esitti kuitenkin, että Länsi-Saharan väestöllä on itsemääräämisoikeus Länsi-Saharan itsehallintoa vailla olevalla alueella ja kyseisen väestön on annettava suostumuksensa sopimukseen, jota on tarkoitus soveltaa kyseiseen alueeseen.
107. Perustuiko tämä unionin tuomioistuimen päätelmä itsemääräämisoikeuteen? Ei minun mielestäni. Unionin tuomioistuin johti suostumusta koskevan vaatimuksen sopimusten suhteellista vaikutusta koskevista säännöistä ja se viittasi tässä yhteydessä erityisesti Wienin yleissopimuksen 34 artiklaan.
108. Unioni ei ole Wienin yleissopimuksen sopimuspuoli, eivätkä sen määräykset sido unionia. Unionin tuomioistuin piti kuitenkin Wienin yleissopimuksen 34 artiklaa ilmaisuna kansainvälisen tapaoikeuden säännöstä,(101) jota unionin on noudatettava toiminnassaan.(102)
109. Wienin yleissopimuksen 34 artiklan mukaan valtiosopimuksesta ei johdu velvoitteita tai oikeuksia kolmannelle valtiolle ilman sen suostumusta. Vaikka määräyksessä viitataan valtioiden suostumukseen, unionin tuomioistuin katsoi, että samaa sääntöä sovelletaan itsehallintoa vailla oleviin alueisiin.(103)
110. Vaikka voidaankin väittää, että tätä arviointia on pidettävä unionin tuomioistuimen tulkintana sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteesta, kansainvälisen oikeuden näkökulmasta ei sinänsä ole poissuljettua, että Wienin yleissopimuksen 34 artiklaa voidaan mahdollisesti soveltaa itsehallintoa vailla olevaan alueeseen kolmantena osapuolena.(104)
111. Tämä ei kuitenkaan ole vastaus kysymykseen siitä, miten, jos lainkaan, Länsi-Saharan kaltainen itsehallintoa vailla oleva alue voisi antaa suostumuksensa siihen, että kansainvälinen sopimus sitoo sitä.
112. Unionin tuomioistuimen ei tarvinnut käsitellä tätä kysymystä tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario. Unionin tuomioistuin vain totesi, että Länsi-Saharan väestö ei tosiasiallisesti ollut antanut suostumustaan siihen, että unionin ja Marokon kuningaskunnan välinen kansainvälinen sopimus sitoisi sitä. Unionin tuomioistuin saattoi tämän perusteella katsoa, että assosiaatiosopimusta ei sovelleta Länsi-Saharan alueeseen, koska sopimuspuolet eivät ole nimenomaisesti määränneet tällaisesta soveltamisalasta eikä kolmas osapuoli (tässä tapauksessa Länsi-Saharan väestö) ole antanut suostumustaan sopimuksen soveltamisalan ulottamiseen tällä tavalla.
113. Kyseisessä tuomiossa ei siis ollut tarpeen arvioida, miten Marokon kuningaskunnan kanssa tehdyn sopimuksen soveltamisala voisi laillisesti kattaa Länsi-Saharan alueen, pelkästään siitä syystä, että unionin tuomioistuin katsoi, ettei sopimusta sovelleta lainkaan Länsi-Saharaan. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, että ”[tuomiossa Front Polisario v. neuvosto ja tuomiossa Western Sahara Campaign UK u]nionin tuomioistuimet eivät – – ole ottaneet kantaa oikeusriitoihin, jotka koskevat unionin ja Marokon kuningaskunnan välisiä sopimuksia, joissa on nimenomainen määräys, jolla Länsi-Sahara sisällytetään kyseisen sopimuksen alueelliseen soveltamisalaan”, mistä on kyse nyt käsiteltävässä asiassa.
114. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna tuomion neuvosto v. Front Polisario 106 kohdassa todettua suostumusta koskevaa vaatimusta ei pidä ymmärtää ohjeeksi, joka koskisi sitä, voiko unionin ja Marokon kuningaskunnan välinen sopimus koskea Länsi-Saharan aluetta vai ei, ja jos kyllä, miten. Kyseinen toteamus on sen sijaan ymmärrettävä ainoastaan yhdeksi argumentiksi, jolla perustellaan sitä, miksi Länsi-Saharan alue ei voinut sisältyä kyseisessä tuomiossa tarkastellun sopimuksen soveltamisalaan.
115. Arvioin sitä, onko unionin yleinen tuomioistuin tulkinnut oikein tuomiossa neuvosto v. Front Polisario todettua suostumusta koskevaa vaatimusta, tämän tulkintani perusteella.
2. Sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaate ja suostumusta koskeva vaatimus
a) Unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset
116. Käsiteltävässä asiassa ei ole kiistetty sitä, että unionin ja Marokon kuningaskunnan tarkoituksena oli tehdä kahdenvälinen sopimus, jota sovelletaan Länsi-Saharan alueeseen.(105)
117. Unionin yleinen tuomioistuin on aloittanut Front Polisarion kolmatta kanneperustetta koskevan aineellisen analyysinsa arvioimalla, onko neuvosto kunnioittanut suostumusta koskevaa vaatimusta tuomion neuvosto v. Front Polisario 106 kohdassa edellytetyllä tavalla.
118. Unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että unionin tuomioistuin ei määritellyt tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario sitä, miten tällainen suostumus voidaan ilmaista.(106) Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut Wienin yleissopimusta tarkoituksessa selvittää, miten kyseinen suostumus voidaan ilmaista.
119. Valtioiden osalta tätä kysymystä käsitellään Wienin yleissopimuksen 35 ja 36 artiklassa. Kyseisten määräysten mukaan suostumus sellaisen valtiosopimuksen soveltamiseen, josta johtuu velvoitteita kolmannelle valtiolle, on annettava hyväksymällä sopimus nimenomaisesti ja kirjallisesti. Suostumus katsotaan sen sijaan implisiittisesti annetuksi, jos valtiosopimuksessa vain annetaan oikeuksia kyseiselle kolmannelle valtiolle.
120. Unionin yleinen tuomioistuin on ottanut huomioon kyseiset Wienin yleissopimuksen määräykset ja katsonut niiden perusteella, että koska riidanalaisella sopimuksella ei anneta Länsi-Saharan väestölle oikeuksia vaan sillä asetetaan kyseiselle väestölle velvoitteita,(107) suostumuksen olisi oltava nimenomainen.(108)
121. Unionin yleinen tuomioistuin on tämän jälkeen arvioinut, onko Länsi-Saharan väestö antanut nimenomaisen suostumuksensa, ja katsonut, että komission ja EUH:n järjestämillä kuulemisilla ei voitu katsoa saadun kyseisen väestön suostumusta.(109)
122. Voin yhtyä tähän unionin yleisen tuomioistuimen päätelmään.
123. Itsehallintoa vailla olevan alueen asukkaiden ja väestön tai kansan käsitteet ovat eri käsitteitä, joista viimeksi mainittu viittaa poliittiseen yksikköön, jolla on itsemääräämisoikeus, kun taas ensin mainittu viittaa ihmisiin, jotka asuvat kyseisellä alueella.(110)
124. Komissio ja EUH ovat järjestäneet kuulemisia ”asianomaisten väestöryhmien” kanssa, ja unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, että tällä käsitteellä ne ovat tarkoittaneet ”lähinnä Länsi-Saharan alueella tällä hetkellä asuvia väestöryhmiä riippumatta siitä, edustavatko nämä väestöryhmät Länsi-Saharan kansaa vai eivät”.(111) On siis katsottava, että kyseisillä kuulemisilla ei ole voitu saada Länsi-Saharan itsehallintoa vailla olevan alueen väestön suostumusta.
125. Nyt käsiteltävän valitusasian asianosaiset ja väliintulijat ovat kirjoittaneet paljon siitä, voidaanko Wienin yleissopimuksen 35 ja 36 artiklaa edes soveltaa itsehallintoa vailla olevaan alueeseen ja sitovatko kyseiset määräykset unionia. On perusteita katsoa, ettei kyseisillä määräyksillä kodifioida kansainvälisen tapaoikeuden sääntöjä,(112) ainakaan tilanteessa, jossa sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen tulkitaan soveltuvan itsehallintoa vailla oleviin alueisiin. Jos tämä on todellakin kansainvälisen oikeuden nykytila, kyseiset Wienin yleissopimuksen määräykset eivät voi sitoa unionia.
126. Katson kuitenkin, ettei tässä asiassa ole merkitystä sillä, määräytyykö tapa, jonka mukaisesti itsehallintoa vailla olevan alueen suostumus voidaan antaa, todellakin Wienin yleissopimuksen 35 ja 36 artiklan mukaan.
127. Minä tulkitsen, että Wienin yleissopimuksen 34 artiklassa tarkoitettuna kolmantena osapuolena Länsi-Saharan väestö ei voi nykyisellä tavallaan järjestäytyneenä antaa vaadittua suostumusta itse, kuten esitän jäljempänä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei suostumusta voitaisi antaa kyseisen väestön puolesta.
b) Länsi-Saharan väestö ei voi antaa suostumustaan siihen, että riidanalainen sopimus sitoisi sitä
128. On selvää, miten valtio ilmaisee suostumuksensa siihen, että kansainvälinen sopimus sitoo sitä. Sen sijaan on hyvin epäselvää, miten itsehallintoa vailla oleva alue voi antaa tällaisen suostumuksen.(113)
129. Kun valtio on kolmas osapuoli, johon kaksi muuta valtiota haluavat ulottaa tekemänsä sopimuksen soveltamisalan, kyseisen kolmannen valtion oletetaan kansainvälisen oikeuden mukaan kykenevän tekemään itse kyseisen kansainvälisen sopimuksen. Tästä syystä sen on annettava suostumuksensa, jos se ei ole tehnyt kyseistä sopimusta itse mutta se hyväksyy, että toisten valtioiden tekemä sopimus sitoo sitä.
130. Väestö tai kansa, jolle itsehallintoa vailla olevan alueen itsemääräämisoikeus kuuluu, on eri asemassa. Tällainen väestö ei voi tehdä kansainvälistä sopimusta ennen kuin se on käyttänyt itsemääräämisoikeuttaan eli ennen kuin kyseinen väestö on saavuttanut jonkinasteisen itsehallinnon.
131. Erityisesti Länsi-Saharan väestön tapauksesta on todettava, että kyseisellä väestöllä ei ole valittua tai hyväksyttyä edustajaa, joka voisi antaa suostumuksen Länsi-Saharan väestön nimissä. Vaikka Front Polisario osallistuu Länsi-Saharan kysymyksen ratkaisemista koskeviin poliittisiin neuvotteluihin, sen kyseinen tehtävä ei ole samanlainen kuin Länsi-Saharan väestön vaaleilla valitun tai tunnustetun edustajan tehtävä ilmaista kyseisen väestön kollektiivinen tahto. Viimeksi mainittu tehtävä voidaan antaa ainoastaan siten, että Länsi-Saharan väestö käyttää itsemääräämisoikeuttaan, eikä kansainvälinen yhteisö ole edelleenkään kyennyt järjestämään tilaisuutta käyttää kyseistä oikeutta.(114)
132. Länsi-Saharan väestö ei voi ilmaista kantaansa ilman vaaleilla valittua tai kollektiivisesti tunnustettua edustajaa. Vaikka osoitettaisiin selvästi, keitä on pidettävä Länsi-Saharan väestöön kuuluvina ihmisinä, kyseisen väestön kollektiivista suostumusta ei ole mahdollista saada kuulemalla joka ikistä kyseisen ryhmän jäsentä.
133. Kun Länsi-Saharan väestö on käyttänyt itsemääräämisoikeuttaan, sillä on kelpoisuus antaa suostumuksensa kyseisellä alueella sovellettavaan kansainväliseen sopimukseen tai tehdä itse tällainen sopimus.
134. Ennen kuin näin tapahtuu, Länsi-Saharan väestö ei voi antaa suostumustaan siihen, että kansainvälinen sopimus sitoo sitä.
135. Itsehallintoa vailla olemisen käsite viittaa itsessään siihen, että väestöllä, joka ei vielä ole käyttänyt itsemääräämisoikeuttaan, ei ole välineitä tai rakenteita, joiden avulla väestön tahto tai päätökset voidaan ilmaista, kuten neuvosto ja komissio ovat todenneet.
136. Näin ollen on niin, että joko jollain toisella taholla on oikeus ilmaista suostumus siihen, että kansainvälistä sopimusta sovelletaan kyseiseen väestöön, kyseisen väestön puolesta, tai tätä suostumusta ei voida lainkaan ilmaista.
c) Voiko Marokon kuningaskunta antaa Länsi-Saharan väestön puolesta suostumuksen siihen, että riidanalainen sopimus sitoo kyseistä väestöä?
137. Jos Länsi-Saharan väestö ei voi antaa suostumustaan siinä merkityksessä, jonka unionin tuomioistuin on antanut kyseiselle käsitteelle tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario – kuten olen esittänyt – joko siten, että kuullaan Länsi-Saharan alueella asuvia ihmisiä, tai Front Polisarion kautta, kuka voi hyväksyä kansainvälisen sopimuksen tekemisen Länsi-Saharan alueen kanssa kyseisen väestön nimissä?
138. Asianmukainen viitekehys vastauksen antamiseksi tähän kysymykseen on dekolonisaatiota koskeva oikeus.
139. Tämä viitekehys sisältyy ennen kaikkea Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan XI lukuun, jonka otsikko on ”Itsehallintoa vailla olevia alueita koskeva julistus”, ja erityisesti peruskirjan 73 artiklaan.(115)
140. Tämä on viitekehys, jonka puitteissa unionin tuomioistuin tulkitsi itsemääräämisoikeuden merkitystä tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario.(116)
141. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan XI lukua on pidettävä ilmaisuna kansainvälisen yhteisön sitoutumisesta siihen, että dekolonisaatioprosesseissa sovelletaan itsemääräämisoikeutta.(117)
142. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa määrätään säännöistä, joita sovelletaan itsehallintoa vailla olevien alueiden tilanteeseen ennen kuin kyseiset alueet voivat käyttää itsemääräämisoikeuttaan.
143. Ensinnäkin kyseisestä määräyksestä seuraa, että kun tietyn alueen väestö ei vielä ole saavuttanut täydellistä itsehallintoa, kyseisen alueen hallinnosta vastaa valtio, joka ei ole kyseisen väestön valtio. Kyseisessä määräyksessä kyseisiin valtioihin viitataan ilmaisulla ”Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet, jotka ovat vastuussa tai ottavat vastuun [itsehallintoa vailla olevien] alueiden hallinnosta”. Viittaan jäljempänä tällaisiin valtioihin ilmaisulla hallintovallan käyttäjä.
144. Ennen kuin itsehallintoa vailla olevan alueen väestö käyttää itsemääräämisoikeuttaan, mikä on Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa määrätyn perimmäinen tavoite, hallintovallan käyttäjä tekee kyseisiä alueita koskevat kansainväliset sopimukset.
145. Näin ollen hallintovallan käyttäjällä on myös toimivalta antaa suostumus siihen, että kahden muun valtion tekemää sopimusta sovelletaan alueeseen, jonka hallintovallan käyttäjä se on.
146. Länsi-Saharan tilanne on tässä suhteessa ainutlaatuinen. Yhdistyneiden kansakuntien luettelossa, jossa luetellaan kaikki jäljellä olevat itsehallintoa vailla olevat alueet, mainitaan hallintovallan käyttäjä kunkin alueen, muttei Länsi-Saharan, osalta.(118)
147. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa hallintovallan käyttäjät määritellään ilmaisulla ”Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet, jotka ovat vastuussa tai ottavat vastuun sellaisten alueiden hallinnosta, joiden väestö ei vielä ole saavuttanut täydellistä itsehallintoa”.(119)
148. Ilmaisulla ”ovat vastuussa” viitataan ilmeisesti valtioihin, jotka käyttivät hallintovaltaa itsehallintoa vailla olevalla alueella Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan voimaantulopäivänä.
149. Länsi-Saharan tapauksessa siirtomaavalta, joka oli alueesta tällä tavalla vastuussa, oli Espanjan kuningaskunta. Espanja on kuitenkin luopunut tästä vastuustaan yksipuolisella toimellaan.(120)
150. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa viitataan myös valtioihin, jotka ”ottavat vastuun” itsehallintoa vailla olevasta alueesta.
151. Nyt käsiteltävässä asiassa esittämässään valituksessa neuvosto on katsonut, että Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklaa sovelletaan Marokon kuningaskuntaan hallintovallan käyttäjänä, koska kyseinen valtio on ottanut vastuun Länsi-Saharan alueesta. Sekä neuvosto että komissio ovat vahvistaneet tämän tulkintansa istunnossa. Kyseisten toimielinten esitysten mukaan Marokon kuningaskuntaa on pidettävä vastuun ottaneena hallintovallan käyttäjänä, koska Marokon kuningaskunta käyttää tosiasiallista valtaa suurimmassa osassa Länsi-Saharan alueesta.
152. Jos Marokon kuningaskunta voidaan oikeudellisesti luokitella hallintovallan käyttäjäksi Länsi-Saharan alueella, sillä on kansainvälisen oikeuden nojalla toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus, joka sitoo Länsi-Saharan aluetta, Länsi-Saharan alueen puolesta. Sillä on niin ikään toimivalta antaa suostumus siihen, että kolmansien valtioiden tekemää sopimusta sovelletaan Länsi-Saharan alueeseen, kunhan kyseinen sopimus täyttää Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan mukaiset edellytykset (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 180–190 kohta).
153. Oikeuskirjallisuudessa on kiistetty tämä mahdollisuus, koska hallintovallan käyttäjän asema on väitetysti Yhdistyneiden kansakuntien myöntämä oikeudellinen asema, eikä kyseistä vastuuta voida yksipuolisin toimin ottaa, jos tällaista asemaa ei ole tunnustettu.(121)
154. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa ei kuitenkaan perusteta hallintovallan käyttäjän asemaa minkäänlaiseen muodolliseen menettelyyn tai tunnustamiseen. Kyseisen artiklan sanamuoto viittaa pikemminkin siihen, että siinä tarkoitetaan tietynlaista tosiasiallisesti vallitsevaa tilannetta.
155. Kansainvälisessä oikeudessa valtio, joka de facto hallitsee aluetta, voidaan luokitella oikeudellisesti kolmella tavalla: se voi olla suvereeni valtio, hallintovallan käyttäjä tai miehitysvalta.(122)
156. Länsi-Saharan osalta unionin poliittiset toimielimet eivät kohtele Marokon kuningaskuntaa miehitysvaltana(123) eivätkä suvereenina valtiona(124) vaan pikemminkin alueen hallintovallan käyttäjänä. Tämä tarkoittaa, että ne hyväksyvät Länsi-Saharan väestön suvereniteetin Länsi-Saharan alueella, vaikka Marokon kuningaskunta tällä hetkellä hallitseekin kyseistä aluetta.
157. Tämä kanta ei ole ristiriidassa sen kanssa, että unioni on päättänyt suhtautua neutraalisti Yhdistyneiden kansakuntien johdolla käytävän Länsi-Saharaa koskeva prosessin lopputulokseen, sillä Marokon kuningaskunnan kohteleminen hallintovallan käyttäjänä ei merkitse, että johonkin itsemääräämisoikeuden käyttämisen mahdolliseen lopputulokseen ei voitaisi päästä.(125)
158. Tämä tulkinta ei myöskään näytä olevan ristiriidassa Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa ilmaistun itsemääräämisoikeuden tavoitteen kanssa, edellyttäen, että tulkinta ei estä itsehallintoa vailla olevan alueen väestöä käyttämästä kyseistä oikeuttaan tulevaisuudessa.
159. Näin ollen on katsottava, että kansainvälisen oikeuden vastaista ei ole kohdella Marokon kuningaskuntaa hallintovallan käyttäjänä Länsi-Saharan alueella ja siis valtiona, joka voi antaa suostumuksen Länsi-Saharan väestön puolesta, jota on unionin tuomioistuimen sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatetta koskevan tulkinnan mukaisesti pidettävä kolmantena osapuolena, sopimukseen, joka vaikuttaa Länsi-Saharan alueeseen.
160. Miten tämä päätelmä vaikuttaa siihen, miten unionin tuomioistuimen on tulkittava hallintovallan käyttäjän käsitettä?
161. Unionin poliittisilla toimielimillä on laaja harkintavalta unionin ulkosuhteiden hoitamisessa.(126)
162. Kyseinen laaja harkintavalta koskee myös sovellettavien normien tulkintaa nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa, jossa kansainvälisestä oikeudesta ei ilmene selvää kantaa siihen, voidaanko valtiota kohdella valtiona, joka on ottanut vastuun itsehallintoa vailla olevasta alueesta Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa tarkoitetulla tavalla, kun se on ottanut alueen tosiasiallisesti hallintaansa.
163. Koska unionin oikeudessa tai kansainvälisessä oikeudessa ei ole selkeitä sääntöjä, jotka olisivat esteenä tällaiselle kannalle, unionin tuomioistuimessa ei voida riitauttaa unionin toimielinten päätöstä kohdella Marokon kuningaskuntaa (de facto) Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa tarkoitettuna hallintovallan käyttäjänä.(127)
164. Tältä osin unionin tuomioistuimen on hyväksyttävä neuvoston ja komission kanta mahdollisena tulkintana kansainvälisestä oikeudesta.
165. On totta, että Marokon kuningaskunta ei ole itse hyväksynyt, että se olisi Länsi-Saharan hallintovallan käyttäjä.(128) Marokon kuningaskunta katsoo, että kyseinen alue kuuluu sen suvereniteettiin.(129)
166. Tämä ei kuitenkaan estä unionia kohtelemasta yksipuolisesti Marokon kuningaskuntaa Länsi-Saharan alueen (de facto) hallintovallan käyttäjänä unionin kaupallisissa suhteissa kyseiseen alueeseen nähden.
167. Komissio totesi istunnossa, että unioni kohtelee Marokon kuningaskuntaa tällä tavalla yksinkertaisesti käyttämällä ”ei rajoiteta”, ”ei vaikuta” tai ”ei määrätä ennakolta” ‑lausekkeita, joiden käyttäminen on hyväksytty (ja käytännöllinen) tapa toimia suhteessa kolmansiin valtioihin ja alueisiin.(130)
168. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen E jaksossa esitän, kun unioni ja Marokon kuningaskunta ovat tietoisia olevansa eri mieltä Marokon kuningaskunnan asemasta suhteessa Länsi-Saharan alueeseen, kun ne ovat tehneet riidanalaisen sopimuksen, on mahdollista, että unionin toimielimiin sovelletaan tiettyjä lisävaatimuksia, jotka niiden on täytettävä, jotta niiden toiminta on niiden kansainvälisestä oikeudesta aiheutuvien velvollisuuksien mukaista.
169. Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että kun neuvosto on antanut riidanalaisen päätöksen, se ei ole rikkonut sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatetta, sellaisena kuin sitä on tulkittu tuomiossa neuvosto v. Front Polisario. Kyseinen toimielin on saanut Länsi-Saharan väestön, joka on kolmas osapuoli riidanalaiseen sopimukseen nähden, suostumuksen Marokon kuningaskunnan välityksellä, joka on tältä osin toiminut kyseisen alueen hallintovallan käyttäjänä.
3. M arokon ja Länsi-Saharan kohteleminen erillisinä alueina
170. Ainoa velvollisuus, jonka unionin tuomioistuin on tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario katsonut sitovan unionia itsemääräämisoikeuden perusteella, on Länsi-Saharan alueen kohteleminen Marokon kuningaskunnan alueesta erillisenä alueena.(131)
171. Tämän velvollisuuden noudattaminen on mahdollista, vaikka Marokon kuningaskuntaa pidetään Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa tarkoitettuna hallintovallan käyttäjänä. Päinvastoin se, että unioni katsoo yksipuolisesti, että Marokon kuningaskunta on hallintovallan käyttäjä ja että siihen sovelletaan kaikkia hallintovallan käyttäjän asemaan liittyviä velvollisuuksia, merkitsee sen kieltämistä, että Länsi-Saharan alue kuuluisi kyseisen valtion suvereniteettiin.(132)
172. Toisin sanoen Marokon kuningaskunta on tehnyt unionin kanssa erikseen omaa aluettaan koskevan kansainvälisen sopimuksen ja suostunut sen jälkeen siihen, että sopimusta sovelletaan kyseisestä alueesta erilliseen Länsi-Saharan alueeseen, jolla se käyttää tällä hetkellä hallintovaltaa.
173. Kuten selitän niin ikään tänään julkaistussa ratkaisuehdotuksessani Confédération paysanne (Länsi-Saharasta peräisin olevat melonit ja tomaatit), Länsi-Saharan alueen kohtelu Marokon kuningaskunnan alueesta erillisenä edellyttää, että Länsi-Saharan alueelta peräisin olevien tuotteiden tulli-ilmoituksissa ja alkuperämerkinnöissä mainitaan Länsi-Saharan alue tuotteiden alkuperänä; niissä ei voida käyttää merkintää, jonka mukaan Marokon kuningaskunta olisi kyseisten tuotteiden alkuperämaa.(133) Tämä koskee muun muassa Länsi-Saharan alueelta peräisin olevia tuotteita, joihin sovelletaan riidanalaisen sopimuksen perusteella tullietuuskohtelua, kun ne tuodaan unionin tullialueelle.
174. Näin ollen on katsottava, että kun neuvosto on antanut riidanalaisen päätöksen, se ei ole rikkonut vaatimusta kohdella Marokon kuningaskunnan aluetta ja Länsi-Saharan aluetta kahtena erillisenä alueena, mikä on itsemääräämisoikeudesta johtuva vaatimus, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on kyseistä oikeutta tulkinnut tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario.
4. Välipäätelmä
175. Riidanalaisella päätöksellä ei rikota sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatetta eikä tuomiossa neuvosto v. Front Polisario käsiteltyä itsemääräämisoikeuden näkökohtaa.
176. Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä hyväksytään Front Polisarion kolmas kanneperuste.
E Muut velvoitteet, jotka sitovat Euroopan unionia Länsi-Saharan väestön itsemääräämisoikeuden perusteella
177. Siitä, että itsemääräämisoikeutta ei katsota rikotun siltä osin kuin unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus tulkita kyseistä oikeutta tuomiossaan neuvosto v. Front Polisario, ei välttämättä seuraa, että on katsottava, että unionin toimielimet ovat noudattaneet kaikkia itsemääräämisoikeudesta johtuvia velvollisuuksiaan, kun ne ovat tehneet riidanalaisen sopimuksen Marokon kuningaskunnan kanssa.
178. Unionin tuomioistuimella ei ole vielä ollut tilaisuutta selventää, mitä muita velvollisuuksia unionilla on sillä perusteella, että Länsi-Saharan väestöllä on itsemääräämisoikeus. Koska unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan ole antanut tätä kysymystä koskevaa ratkaisua, nyt käsiteltävät valitukset eivät kuitenkaan koske sitä, joten unionin tuomioistuin ei voi nyt käsiteltävässä asiassa omasta aloitteestaan antaa kyseistä kysymystä selventävää ratkaisua.
179. Mielestäni on kuitenkin tarpeen mainita lyhyesti kaksi seikkaa, jotka liittyvät itsemääräämisoikeuteen ja joilla on merkitystä tilanteessa, jossa unionin toimielimet kohtelevat Marokon kuningaskuntaa Länsi-Saharan alueen (de facto) hallintovallan käyttäjänä.
180. Ensinnäkin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa hallintovallan käyttäjille asetetaan velvollisuus, johon usein viitataan ilmaisulla ”pyhä luottamustehtävä”. Kyseisessä artiklassa määrätään, että ”[itsehallintoa vailla olevien] alueiden asukkaiden edut ovat ensisijaiset” ja että hallintovallan käyttäjät ”omaksuvat pyhänä luottamustehtävänään velvollisuuden edistää kaikin mahdollisin tavoin tämän peruskirjan luoman kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden järjestelmän puitteissa näiden alueiden asukkaiden hyvinvointia”.
181. Ennen kuin Länsi-Saharan väestö on käyttänyt itsemääräämisoikeuttaan, Marokon kuningaskunnan on Länsi-Saharan alueen (de facto) hallintovallan käyttäjänä toimittava yksinomaan Länsi-Saharan asukkaiden edun mukaan. Marokon kuningaskunnan Länsi-Saharan väestön puolesta ilmaiseman, sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaat teen mukaisen suostumuksen on niin ikään oltava kyseisen vaatimuksen mukainen.
182. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa määrätään lähtökohtaisesti, että kyseinen pyhä luottamustehtävä kuuluu hallintovallan käyttäjälle. On kuitenkin selvää, ettei unionin tuomioistuimella ole toimivaltaa ratkaista, noudattaako vieras valtio kansainvälistä julkisoikeutta, Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja mukaan luettuna.
183. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklaan ankkuroidusta itsemääräämisoikeudesta voi tästä huolimatta aiheutua velvollisuuksia myös valtioille (tai kansainvälisille järjestöille), jotka solmivat suhteita hallintovallan käyttäjään sen itsehallintoa vailla olevan alueen osalta, jolla se käyttää hallintovaltaa.
184. Nyt käsiteltävän asian yhteydessä neuvosto ja komissio ovat katsoneet, että pyhä luottamustehtävä sitoo myös unionia, kun se toimii suhteessa itsehallintoa vailla olevan Länsi-Saharan alueen (de facto) hallintovallan käyttäjään. Vaikka unioni ei ole Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan sopimuspuoli, kyseinen peruskirja sitoo unionia sen ulkosuhteissa SEU 21 artiklan nojalla.
185. Voidaan siis päätellä, että unionin toimielimet voivat sopia Länsi-Saharaa koskevista järjestelyistä alueen hallintovallan käyttäjänä toimivan Marokon kuningaskunnan kanssa vain, jos kyseiset järjestelyt hyödyttävät ”kyseisen alueen asukkaita”.
186. Tällä velvollisuudella on mielestäni erityisen paljon merkitystä siitä syystä, että Marokon kuningaskunta katsoo, että se on Länsi-Saharan alueella suvereeni valtio eikä sen hallintovallan käyttäjä. Näin ollen Marokon kuningaskunta ei katso, että sen olisi noudatettava pyhäksi luottamustehtäväksi kutsuttua velvollisuutta, jonka hallintovallan käyttäjät tavanomaisesti ottavat hoidettavakseen Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan nojalla. Näin ollen unionin toimielinten on varmistettava, että sovitut järjestelyt hyödyttävät Länsi-Saharan ”alueen asukkaita” Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa vaaditulla tavalla.
187. Tämän päätelmän vuoksi tulee välttämättä esiin kysymyksiä, joista ei ole keskusteltu unionin yleisessä tuomioistuimessa: keihin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa käytetyllä alueen asukkaiden käsitteellä on katsottava viitattavan? Täyttävätkö komission ja EUH:n järjestämät kuulemiset vaatimuksen siitä, että unionin toimielinten on varmistettava, että riidanalainen sopimus hyödyttää kyseisen ”alueen asukkaita”?
188. Toiseksi on edelleen ratkaistava, mitä velvollisuuksia unionin toimielinten on noudatettava, jotta ne eivät loukkaa Länsi-Saharan väestön oikeutta nauttia itsehallintoa vailla olevan Länsi-Saharan alueen luonnonvaroista.
189. On kyseenalaista, onko oikeus nauttia alueen luonnonvaroista valtiosuvereenisuuden periaatteeseen perustuva itsenäinen oikeutensa vai onko sitä pidettävä osana itsemääräämisoikeutta.(134) Molemmissa tapauksissa kyseinen oikeus vaikuttaa kuitenkin olevan osa kansainvälistä tapaoikeutta,(135) ja siten se sitoo unionia.
190. Vaikuttaa siltä, että itsehallintoa vailla olevien alueiden luonnonvarojen hyödyntämisestä on tietty yhteisymmärrys, joka perustuu Hans Corellin kirjeeseen vuodelta 2002(136) ja jonka mukaan hallintovallan käyttäjä voi käyttää luonnonvaroja, jos luonnonvaroja hyödynnetään itsehallintoa vailla olevan alueen väestön hyväksi tai niiden edustajia kuullen.(137)
191. Riidanalaisella sopimuksella ei sinänsä sallita Länsi-Saharan alueen luonnonvarojen käyttöä. Se vaikuttaa kuitenkin välillisesti tähän oikeuteen. Mitä velvoitteita unionin toimielimille syntyy tässä yhteydessä?
192. Voisivatko unionin toimielimet katsoa, että niiden velvollisuus olla loukkaamatta Länsi-Saharan väestön oikeutta nauttia luonnonvaroistaan on täytetty paikallisten kuulemisten lopputuloksen perusteella, kun suurin osa kuulemisiin osallistuneista katsoi, että tullietuuskohtelun ulottaminen Länsi-Saharan alueelta peräisin oleviin tuotteisiin oli heidän etunsa mukaista?
193. Vaikka unionin yleinen tuomioistuin on käsitellyt tuomiossaan kysymystä siitä, olivatko kuulemiset riittäviä, se on arvioinut tätä ratkaistessaan, voidaanko kuulemisten perusteella katsoa, että Länsi-Saharan väestö on antanut sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteessa tarkoitetun suostumuksensa riidanalaiseen sopimukseen.(138) Samaan kysymykseen vastaaminen luonnonvarojen käyttöä koskevan oikeuden yhteydessä edellyttää uutta ja erilaista arviointia.
194. Tässä jaksossa esiin tuoduista kysymyksistä ei ole keskusteltu unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä. Kyseinen tuomioistuin on mielestäni katsonut virheellisesti, etteivät unionin toimielimet ole noudattaneet tuomiossa neuvosto v. Front Polisario tarkoitettua suostumusta koskevaa vaatimusta. Näyttää kuitenkin siltä, että kyseiset kysymykset tulevat esiin Front Polisarion kumoamiskanteen niiden kanneperusteiden yhteydessä, joihin unionin yleinen tuomioistuin ei vielä ole ottanut kantaa. Tämän vuoksi katson, että asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen.
IV Seuraukset
195. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklassa määrätään, että jos asia on ratkaisukelpoinen, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti.
196. Nyt käsiteltävässä asiassa tämä edellytys ei täyty.
197. Vaikka esitän ratkaisuehdotuksenani, että Front Polisarion ensimmäisessä oikeusasteessa esittämä kolmas kanneperuste on hylättävä perusteettomana edellä esitetyistä syistä, kun otetaan huomioon muut kanneperusteet, joita unionin yleinen tuomioistuin ei vielä ole arvioinut, asia ei ole siten ratkaisukelpoinen, että unionin tuomioistuin voisi antaa siinä lopullisen tuomion.
198. Näin ollen katson, että asia on palautettava unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.(139)
V Ratkaisuehdotus
199. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin
– hylkää valitukset osin perusteettomina ja katsoo, että Front Populaire pour la libération de la saguia-el-hamra et du rio de oron (Front Polisario) nostama kanne täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset
– hyväksyy valitukset osittain, kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä hyväksytään Front Polisarion kolmas kanneperuste ja hylkää kyseisen kanneperusteen
– palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä ratkaisee ne kanneperusteet, joista se ei ole antanut ratkaisua, ja
– määrää, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.