Language of document : ECLI:EU:C:2018:82

Asia C-518/15

Ville de Nivelles

vastaan

Rudy Matzak

(cour du travail de Bruxellesin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2003/88/EY – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Työajan järjestäminen – 2 artikla – Käsitteet ”työaika” ja ”lepoaika” – 17 artikla – Poikkeukset – Palomiehet – Varallaoloaika – Varallaolo kotona

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (viides jaosto) 21.2.2018

1.        Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 2003/88 – Työntekijän käsite – Julkisten palolaitosten palveluksessa oleva vapaaehtoinen palomies kuuluu käsitteen piiriin – Edellytykset – Kansallisen tuomioistuimen suorittama tarkastus

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88)

2.        Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 2003/88 – Poikkeukset – Julkisten palolaitosten palvelukseen ottamat palomiehet – Jäsenvaltiot eivät voi poiketa käsitteiden ”työaika” ja ”lepoaika” määritelmistä

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88 2 artikla ja 17 artiklan 3 kohdan c alakohdan iii) alakohta)

3.        Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 2003/88 – Kansalliset suotuisammat säännökset – Ulottuvuus – Käsitteen ”työaika” vähemmän rajoittava määritelmä ei ole mahdollinen

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88 1, 2 ja 15 artikla)

4.        Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 2003/88 – Soveltamisala – Palkkaus ei kuulu soveltamisalan piiriin – Jäsenvaltioilla ei ole velvollisuutta määrittää korvausta kotivarallaolojaksoilta sen mukaan, määritelläänkö nämä jaksot työajaksi vai lepoajaksi.

(SEUT 153 artiklan 5 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88 2 artikla)

5.        Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 2003/88 – Työaika – Käsite – Varallaoloaika, jonka työntekijä viettää kotonaan siten, että hänen on vastattava työnantajansa hälytyksiin kahdeksassa minuutissa, ja jolla rajoitetaan erittäin huomattavasti mahdollisuuksia harjoittaa muita toimintoja, kuuluu käsitteen piiriin

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88 2 artikla)

1.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 28–31 kohta)

2.      Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 17 artiklan 3 kohdan c alakohdan iii alakohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltiot eivät voi poiketa tiettyjen julkisten palolaitosten palvelukseen ottamien palomiesryhmien suhteen kaikista velvoitteista, joita aiheutuu mainitun direktiivin säännöksistä, mukaan luettuna sen 2 artiklasta, jossa määritellään erityisesti käsitteet ”työaika” ja ”lepoaika”.

(ks. 39 kohta ja tuomiolauselman 1 kohta)

3.      Direktiivin 2003/88 15 artiklaa on tulkittava siten, että sillä ei sallita jäsenvaltioiden säilyttävän tai hyväksyvän vähemmän rajoittavaa työajan käsitteen määritelmää kuin mainitun direktiivin 2 artiklassa on esitetty.

Direktiivin 2003/88 15 artiklan sanamuodon mukaan jäsenvaltiot voivat soveltaa tai ottaa käyttöön lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, jotka ovat työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemisen kannalta suotuisampia. Kyseisestä artiklasta seuraa, että kansalliset säännökset, joihin siinä viitataan, ovat säännöksiä, joita voidaan verrata direktiivin 2003/88 säännöksiin, jotka koskevat työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua.

Viimeksi mainitut säännökset voivat täten olla ainoastaan säännöksiä, joilla on niiden tehtävän ja tarkoituksen perusteella pyrkimys määrittää työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelun vähimmäistaso. Direktiivin 2003/88 2 ja 3 luvun säännökset ovat tällaisia säännöksiä. Sen sijaan säännökset mainitun direktiivin 1 luvussa, joka sisältää direktiivin 1 ja 2 artiklan, ovat luonteeltaan erilaisia. Viimeksi mainituilla säännöksillä ei määritetä vähimmäislepoaikoja, eivätkä ne koske työajan järjestämisen muita osatekijöitä, vaan niissä esitetään tarvittavat määritelmät direktiivin 2003/88 kohteen ja soveltamisalan rajaamiseksi.

Näin ollen direktiivin 2003/88 15 artiklan sanamuodosta, kun sitä luetaan direktiivillä käyttöön otetun järjestelmän valossa, seuraa, että kyseisessä artiklassa säädettyä mahdollisuutta ei voida soveltaa saman direktiivin 2 artiklassa säädettyyn työajan käsitteen määritelmään.

(ks. 42–44 ja 47 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

4.      Direktiivin 2003/88 2 artiklaa on tulkittava siten, että sillä ei velvoiteta jäsenvaltioita määrittämään korvausta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilta kotivarallaolojaksoilta sen mukaan, onko nämä jaksot määritelty ennakkoon työajaksi vai lepoajaksi.

Tästä on muistutettava, että – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa – on selvää, että direktiivillä 2003/88 ei säännellä kysymystä työntekijöiden palkkauksesta, koska tämä seikka ei SEUT 153 artiklan 5 kohdan nojalla kuulu unionin toimivaltaan.

Täten on niin, että vaikka jäsenvaltiot voivat määrittää direktiivin 2003/88 soveltamisalaan kuuluvien työntekijöiden palkkauksen direktiivin 2 artiklassa oleville käsitteille ”työaika” ja ”lepoaika” annetun määritelmän perusteella, niillä ei ole velvoitetta toimia näin.

(ks. 49, 50 ja 52 kohta sekä tuomiolauselman 3 kohta)

5.      Direktiivin 2003/88 2 artiklaa on tulkittava siten, että varallaoloaikaa, jonka työntekijä viettää kotonaan siten, että hänen on vastattava työnantajansa hälytyksiin kahdeksassa minuutissa, ja jolla rajoitetaan erittäin huomattavasti mahdollisuuksia harjoittaa muita toimintoja, on pidettävä työaikana.

Sillä, että työajan käsitteen ulkopuolelle jätettäisiin fyysistä työpaikalla oloa edellyttävä päivystysjakso, vaarannettaisiin direktiivin 2003/88 tavoite, joka on työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden varmistaminen antamalla heille vähimmäismäärä lepoaikaa sekä riittävät tauot (ks. vastaavasti tuomio 3.10.2000, Simap, C-303/98, EU:C:2000:528, 49 kohta).

Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että direktiivissä 2003/88 tarkoitetun työajan käsitteen määrittelemiseksi ratkaiseva tekijä on se seikka, että työntekijällä on velvollisuus olla fyysisesti paikalla työnantajan määrittämässä paikassa ja tämän käytettävissä, jotta hän voi tarvittaessa välittömästi suorittaa tarvittavia työtehtäviä. Näiden velvollisuuksien, joiden vuoksi kyseisten työntekijöiden on mahdotonta valita oleskelupaikkaansa varallaolojaksoina, on katsottava kuuluvan heidän tehtäviensä harjoittamiseen (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2003, Jaeger, C-151/02, EU:C:2003:437, 63 kohta ja määräys 4.3.2011, Grigore, C-258/10, ei julkaistu, EU:C:2011:122, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

On kuitenkin todettava, että asia on toisin niissä tilanteissa, joissa työntekijä on varalla sellaisen päivystysjärjestelmän puitteissa, jonka mukaan hänen on oltava jatkuvasti tavoitettavissa ilman, että hänen kuitenkaan täytyy olla työpaikalla. Vaikka hän on työnantajansa käytettävissä sikäli, että hänet on voitava tavoittaa, työntekijä voi järjestää ajankäyttönsä siten, että hänellä on vähemmän velvoitteita, ja keskittyä omiin asioihinsa. Tällaisessa tilanteessa ainoastaan aikaa, joka liittyy työtehtävien tosiasialliseen suorittamiseen, on pidettävä direktiivissä 2003/88 tarkoitettuna työaikana (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2003, Jaeger, C-151/02, EU:C:2003:437, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

(ks. 58–60 ja 66 kohta sekä tuomiolauselman 4 kohta)