YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMENTUOMIO (laajennettu neljäs jaosto)

22 päivänä lokakuuta 1997 (1)

Kilpailu — Siirrettävät nosturit — Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla —Kohtuullisen ajan noudattaminen — Hyväksymisjärjestelmä — Vuokrauskielto —Suositushinnat — Sisäiset hinnat — Sakot

Yhdistetyissä asioissa T-213/95 ja T-18/96,

Stichting Certificatie Kraanverhuurbedrijf (SCK), Alankomaiden oikeuden mukaanperustettu säätiö, kotipaikka Culemborg (Alankomaat), ja

Federatie van Nederlandse Kraanverhuurbedrijven (FNK), Alankomaiden oikeudenmukaan perustettu yhteenliittymä, kotipaikka Culemborg (Alankomaat),

edustajinaan asianajajat Martijn van Empel, Amsterdam ja Thomas Janssens,Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Marc Loesch, 11 rueGoethe,

kantajina,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään oikeudellisen yksikön virkamiesWouter Wils, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamiesCarlos Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jota tukevat asiassa T-18/96

Van Marwijk Kraanverhuur BV, Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Zoetermeer (Alankomaat),

Kraanbedrijf Nijdam BV, Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Groningen (Alankomaat),

Kranen, Transport & Montage 's Gilde NV, Alankomaiden oikeuden mukaanperustettu yhtiö, kotipaikka Geldermalsen (Alankomaat),

Wassink Transport Arnhem BV, Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Arnhem (Alankomaat),

Koedam Kraanverhuur BV, Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Vianen (Alankomaat),

Firma Huurdeman Kraanwagenverhuurbedrijf, Alankomaiden oikeuden mukaanperustettu yhtiö, kotipaikka Hoevelaken (Alankomaat),

Datek NV, Belgian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Genk (Belgia),

Thom Hendrickx, kotipaikka Turnhout (Belgia),

edustajinaan asianajajat August Braakman, Rotterdam ja Willem Sluiter, Haag,prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Michel Molitor, 14 a rue des Bains,

väliintulijoina,

joissa kantajat vaativat asiassa T-213/95 komission velvoittamista EY:nperustamissopimuksen 178 ja 215 artiklan nojalla korvaamaan kantajillelainvastaisella toiminnallaan aiheuttamansa vahingon ja asiassa T-18/96 EY:nperustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 29 päivänä marraskuuta 1995tehdyn komission päätöksen 95/551/EY (IV/34.179, 34.202, 34.216 — StichtingCertificatie Kraanverhuurbedrijf ja Federatie van NederlandseKraanverhuurbedrijven, EYVL L 312, s. 79) kumoamista,

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEENTUOMIOISTUIN (laajennettu neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Lenaerts sekä tuomarit P. Lindh,J. Azizi, J. D. Cooke ja M. Jaeger,

kirjaaja: hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.6.1997 pidetyssä suullisessakäsittelyssä esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

Kanteiden perustana olevat tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

1.

    Esillä olevat asiat koskevat siirrettävien nosturien vuokrausalaa Alankomaissa.Siirrettävät nosturit ovat sellaisia nostureita, joita voidaan vapaasti siirrellätyömaalla. Ne eroavat siirrettävyytensä perusteella kaikista niistä nostokurjista, jotkapystytetään kiinteille jaloille ja joita voidaan siirtää vain eteen- ja taaksepäin.Siirrettäviä nostureita käytetään pääasiallisesti rakentamisessa, petrokemianteollisuudessa ja kuljetusalalla.

2.

    Käytännön syistä kunkin siirrettävän nosturin käyttöalueen säde on rajoittunut50 kilometriin. Siirrettävien nosturien vuokrausalalle on lisäksi luonteenomaista,että sopimukset tehdään erittäin lyhyen ajan kuluessa ennen työn toteuttamista(”overnight contracting”). Kun nosturivuokraamoa pyydetään toteuttamaan tiettytyö erittäin lyhyen ajan kuluessa, tämä yritys päättää työmaan sijainnin jakäytössään olevien nosturien mukaan joko käyttää omia nostureitaan tai vuokratanosturin joltakin työmaan lähellä sijaitsevalta toiselta yritykseltä.

3.

    Alankomaiden sosiaaliministeriön vuonna 1982 perustama Keuring Bouw Machines-niminen säätiö (jäljempänä Keboma) tarkastaa ennen nosturien ensimmäistäkäyttöönottoa Alankomaissa, ovatko ne Arbeidsomstandighedenwetissä (Arbowet,työsuojelulaki), Veiligheidsbesluit voor fabrieken of werkplaatsenissa (tehtaiden jatyöpajojen turvallisuutta koskeva asetus), Veiligheidsbesluit restgroepenissa(muuntyyppisten työpaikkojen turvallisuutta koskeva asetus) ja eri ministeriöidenasetuksissa ja työsuojeluviraston julkaisuissa määrättyjen turvallisuusvaatimustenmukaisia. Keboma on ainoa hyväksytty laitos, joka vastaa siirrettävien nosturientarkastamisesta ja testaamisesta. Koneita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännönlähentämisestä 14 päivänä kesäkuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin89/392/ETY (EYVL L 183, s. 9, jäljempänä direktiivi 89/392/ETY) mukaantestausvelvollisuus ei enää 1 päivästä tammikuuta 1993 alkaen koske nostureita,joissa on EY-merkki ja joiden mukana on direktiivin mukainenvaatimustenmukaisuusilmoitus. Nosturit on tarkastutettava Kebomalla kolme vuottaensimmäisen käyttöönoton jälkeen ja tämän toisen tarkastuksen jälkeen joka toinenvuosi.

4.

    Federatie van Nederlandse Kraanverhuurbedrijven (jäljempänä FNK) on 13.3.1971perustettu alakohtainen yhteenliittymä, joka toimii alankomaalaistennosturivuokraamojen yleisenä kattojärjestönä. FNK:n säännöissä määrätty tavoiteon valvoa erityisesti sen jäseninä olevien nosturivuokraamojen etua ja edistääjäsentensä välistä yhteydenpitoa ja yhteistyötä mahdollisimman laajasti. FNK:njäsenet omistavat 1 552 nosturia Alankomaissa olevista 3 000 vuokranosturista.FNK:n sisäisten määräysten 3 artiklaan sisältyi 15.12.1979—28.4.1992 ehto, jonkamukaan sen jäsenten oli annettava etusija toisille jäsenille ottaessaan tai antaessaanvuokralle nostureita (jäljempänä etusijasääntö) ja sovellettava ”kohtuullisia” hintoja.FNK vahvisti ja julkisti suositushinnat sekä kustannusarvioita nosturinvuokrauksestarakennuttajille. Tämän lisäksi nosturivuokraamojen säännöllisissä kokouksissapäätettiin FNK:n jäsenten väliseen vuokraukseen sovellettavista sisäisistä hinnoista.

5.

    Stichting Certificatie Kraanverhuurbedrijf (jäljempänä SCK) onnosturivuokraamojen ja rakennuttajien edustajien vuonna 1985 perustama säätiö,jonka sääntömääräisenä tavoitteena on edistää ja ylläpitää nosturivuokraamojenlaatua. Tätä tarkoitusta varten SCK otti käyttöön hyväksymisjärjestelmän, jossa semyöntää hyväksymistodistuksia yrityksille, jotka täyttävät lukuisatnosturivuokraamojen hallintoa ja nosturien käyttöä ja ylläpitoa koskevatedellytykset. Tämän järjestelmän avulla rakennuttajat voivat luottaa siihen, ettätietty yritys täyttää edellytykset ilman että niiden tarvitsee itse tarkastaa sitä.Nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien määräysten 7 artiklan toisessakohdassa kielletään hyväksynnän saaneita yrityksiä vuokraamasta nostureitaSCK:hon kuulumattomilta yrityksiltä (jäljempänä vuokrauskielto). Raad voor deCertificatie (hyväksymisneuvosto), joka on alankomaalainen hyväksymiselimettunnustava viranomainen, tunnusti SCK:n ja totesi, että SCK täytti asiaa koskevateurooppalaiset standardit (45011-sarja), joissa määritetään edellytykset, jotkahyväksymiselinten on täytettävä. Hyväksymisneuvoston hyväksymisperusteiden2 artiklan 5 kohdan mukaan hyväksymiselimen on valvottava, ettähyväksymisedellytyksiä noudatetaan myös aliurakoinnissa. Hyväksymiselimellä onkäytettävänään seuraavat vaihtoehdot tämän velvoitteen täyttämiseksi: se voi itsetarkastaa aliurakoitsijat (2 artiklan 5 kohdan a 1 alakohta) tai se voi tarkastaatunnustetun yrityksen aliurakoitsijasta tekemän tarkastuksen (2 artiklan 5 kohdanA 2 ja A 3 alakohta).

6.

    M. W. C. M. Van Marwijk (jäljempänä Van Marwijk) ja kymmenen muuta yhtiötätekivät 13.1.1992 komissiolle valituksen ja hakemuksen väliaikaisista toimenpiteistä.Valittajat katsoivat, että kantajat rikkoivat EY:n perustamissopimuksenkilpailusääntöjä kieltämällä siirrettävien nostureiden vuokraamisen sellaisiltayrityksiltä, joita SCK ei ole hyväksynyt, ja määräämällä nosturien vuokriensuuruudesta.

7.

    SCK:n säännöistä ja nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevista määräyksistäilmoitettiin komissiolle 15.1.1992. FNK:n säännöistä ja sisäisistä määräyksistäilmoitettiin komissiolle 6.2.1992. Molemmissa tapauksissa haettiin

puuttumattomuustodistusta tai vaihtoehtoisesti poikkeuslupaaperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla.

8.

    Valittajat nostivat Alankomaissa kanteen Arrondissementsrechtbank te Utrechtissa,jonka puheenjohtaja määräsi 11.2.1992 tekemällään välipäätöksellä, että FNK:n olikeskeytettävä etusijasäännön sekä suositushintoja (joita sovellettiin nosturienvuokraamisessa rakennuttajille) ja sisäisiä hintoja (joita sovellettiinnosturivuokraamojen väliseen vuokraukseen) koskevan järjestelmän soveltaminen.Arrondissementsrechtbank te Utrecht kielsi myös SCK:ta soveltamastavuokrauskieltoa. Tämä päätös kumottiin 9.7.1992 Gerechtshof te Amsterdamintekemällä välipäätöksellä, jossa todettiin muun muassa, ettei ollut selvää eikä täysinvarmaa, että komissio ei antaisi poikkeuslupaa kyseisille järjestelyille. SCK ottivuokrauskiellon uudelleen käyttöön Gerechtshof te Amsterdamin tekemänpäätöksen julistamispäivänä. FNK sitä vastoin ilmoitti, ettei se osallistuisi enääsuositushintojen eikä sisäisten hintojen vahvistamiseen.

9.

    Komissio antoi 16.12.1992 kantajille väitetiedoksiannon. Tässä asiakirjassa seilmoitti kantajille, että se aikoi poistaa 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus,EYVL 1962, 13, s. 204, jäljempänä asetus N:o 17) 15 artiklan 6 kohdan nojallasaman artiklan 5 kohdassa tarkoitetun sakkoimmuniteetin.

10.

    Kantajat antoivat komissiolle 3.2.1993 vastauksensa väitetiedoksiantoon. Tässävastauksessa ne pyysivät komissiota muun muassa järjestämään kuulemisen.

11.

    Komissio ilmoitti kantajille 4.6.1993 päivätyllä kirjeellä, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu menettely voitiin saattaa päätökseen vain, mikälivuokrauskielto peruutettiin.

12.

    Valittajat panivat asian uudelleen vireille Arrondissementsrechtbank te Utrechtissa,jonka puheenjohtaja totesi 6.7.1993 tekemällään välipäätöksellä, etteivuokrauskieltoa enää voitu soveltaa, koska komissio oli tällä välin ilmaissutkantansa kyseisistä määräyksistä ja koska oli ilmeistä, että komissio ei missääntapauksessa antaisi poikkeuslupaa kiellon osalta.

13.

    Komissio ilmoitti kantajille 29.9.1993 päivätyllä kirjeellään, että se aikoi järjestääkantajien pyytämän kuulemisen ennen perustamissopimuksen 85 artiklassatarkoitetun lopullisen päätöksen tekemistä, vaikka se totesi, ettei asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen osalta edellytetty tällaisen kuulemisenjärjestämistä.

14.

    Arrondissementsrechtsbank te Utrechtin 6.7.1993 tekemä päätös pysytettiinvoimassa Gerechtshof te Amsterdamin 28.10.1993 antamalla päätöksellä. Viimeksimainittu päätös perustui erityisesti pääosastolla IV (kilpailu) toimivan Giuffridanvalittajille osoittamaan päiväämättömään kirjeeseen, josta oli annettu jäljennös

kantajien edustajalle. Kantajat totesivat saaneensa kirjeen tiedoksi 22.9.1993.Kirjeessä todettiin seuraavasti: ”Asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassatarkoitetun päätöksen luonnos annetaan komission hyväksyttäväksi kirjallisenmenettelyn yhteydessä tämän viikon lopussa, heti kun kaikki tarvittavat kieliversiotovat saatavilla. Yksiköt, joita asia koskee, ovat jo antaneet suostumuksensa — —Yksikköni arvioi, että päätös voitaisiin antaa virallisesti tiedoksi [kantajille] vuoden1993 lokakuun alkupuolella.”

15.

    SCK antoi 4.11.1993 tiedotteen, jossa se ilmoitti, että vuokrauskiellon soveltaminenkeskeytettiin siihen asti, kunnes komissio olisi tehnyt lopullisen päätöksen asiassa.

16.

    Komissio teki 13.4.1994 asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetunpäätöksen.

17.

    Kantajat vaativat 3.6.1994 päivätyllä kirjeellään komissiota tekemään lopullisenpäätöksen viimeistään 3.8.1994.

18.

    Pääosaston IV tuolloinen pääjohtaja Ehlermann ilmoitti 27.6.1994 päivätylläkirjeellään kantajille, ”ettei lopullista päätöstä ollut mitenkään mahdollista tehdä3.8.1994 mennessä, niinkuin oli vaadittu, mutta että lopullinen päätös tehtäisiin niinpian kuin mahdollista”.

19.

    Komissio ilmoitti 9.8.1994 päivätyllä kirjeellään vastauksena kantajien 3.8.1994päivättyyn kirjeeseen, että joulukuussa 1992 annettu väitetiedoksianto koskiainoastaan asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua päätöstä. Setotesi, että ennen lopullista päätöstä annettaisiin uusi väitetiedoksianto, jonkajälkeen kantajilla olisi tilaisuus tulla kuulluiksi.

20.

    Kantajille annettiin 21.10.1994 uusi väitetiedoksianto, joka koskiperustamissopimuksen 85 artiklassa tarkoitettua menettelyä.

21.

    Kantajat osoittivat 21.12.1994 komissiolle vastauksensa väitetiedoksiantoon. Tässävastauksessa ne vaativat uudestaan komissiota toimimaan viipymättä ja kieltäytyivätkuulemisesta.

22.

    Kantajat nostivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa 27.11.1995vahingonkorvauskanteen (asia T-213/95). Ne tekivät erillisellä kirjelmällävälitoimihakemuksen (asia T-213/95 R). Kantajat peruuttivat viimeksi mainitunhakemuksen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti poisti asianT-213/95 R rekisteristä 24.1.1996 antamallaan määräyksellä. Määräyksessä todettiin,että oikeudenkäyntikuluista lausutaan myöhemmin.

23.

    Komissio teki 29.11.1995 EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisestapäätöksen 95/551/EY (IV/34.179, 34.202, 34.216 — Stichting CertificatieKraanverhuurbedrijf ja Federatie van Nederlandse Kraanverhuurbedrijven, EYVLL 312, s. 79, jäljempänä riidanalainen päätös). Se toteaa päätöksessä, että FNK on

rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa 15.12.1979—28.4.1992soveltamalla suositushintoja ja sisäisiä hintoja, minkä vuoksi sen jäsenten olimahdollista ennakoida toistensa hinnoittelupolitiikka (1 artikla). Se toteaa myös,että SCK on rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa1.1.1991—4.11.1993 (lukuun ottamatta ajanjaksoa 17.2.—9.7.1992) kieltämälläjäsenyrityksiään vuokraamasta nostureita SCK:hon kuulumattomilta yrityksiltä(3 artikla). Lisäksi komissio toteaa, että kantajien on lopetettava määräystenrikkominen heti (2 ja 4 artikla) ja määrää FNK:lle 11 500 000 ecun ja SCK:lle300 000 ecun sakon (5 artikla).

24.

    Kantajat pyysivät 11.1.1996 päivätyllä kirjeellään saada tutustua asiaan liittyviinasiakirjoihin voidakseen nostaa tästä päätöksestä kanteen, mistä komissio kieltäytyi15.1.1996 päivätyllä kirjeellään.

25.

    Kantajat nostivat 6.2.1996 riidanalaisesta päätöksestä kumoamiskanteen yhteisöjenensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa (asia T-18/96). Ne tekivät tuolloinerillisellä kirjelmällä välitoimihakemuksen (asia T-18/96 R).

26.

    Kantajat sopivat 25.3.1996 komission kanssa vuokrauskiellon muuttamisesta siihenasti, kunnes ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antaisi tuomion asiassa T-18/96.Nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien määräysten 7 artiklan toisen kohdanmuutetun sanamuodon mukaan SCK:n hyväksymät yritykset voivat käyttää vain”sellaisia nostureita, joissa on voimassa oleva hyväksymismerkki osoituksena siitä,että ne on ennakolta hyväksytty joko säätiössä tai muussa alankomaalaisessa taiulkomaalaisessa hyväksymiselimessä, jolla on oikeus hyväksyä nosturivuokraamojaja joka soveltaa selvästikin samoja perusteita, paitsi jos voidaan kirjallisesti näyttäätoteen (telekopiot mukaan luettuna), ettei rakennuttaja ole pitänytmerkityksellisenä tilausta tehdessään, onko sen käyttämä (hyväksymisjärjestelmänulkopuolinen) nosturivuokraamo hyväksytty vaiko ei” (25.3.1996 päivätty komissionkirje kantajille).

27.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti hylkäsi 4.6.1996 antamallaanmääräyksellä välitoimihakemuksen asiassa T-18/96 R (Kok. 1996, s. II-407).Määräyksessä todettiin, että välitoimimenettelyn oikeudenkäyntikuluista päätetäänmyöhemmin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräyksestä tehty valitushylättiin yhteisöjen tuomioistuimen presidentin 14.10.1996 antamalla määräyksellä(Kok. 1996, s. I-4971).

28.

    Kantajat pyysivät 9.7.1996 päivätyllä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenpresidentille osoitetulla kirjeellä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuintamääräämään työjärjestyksen 65 artiklan b kohdan nojalla tai toissijaisestityöjärjestyksen 64 artiklan 3 kohdan d alakohdan nojalla, että ne saisivat tutustuaasioita SCK ja FNK koskeviin komission asiakirjoihin, joiden numerot olivatIV/34.179, 34.202 ja 34.216, mukaan lukien komission sisäiset asiakirjat, jotka

koskevat pääosastojen III (teollisuus) ja IV (kilpailu) välistä kirjeenvaihtoa näistäasioista, sekä mahdollisia muita asiakirjoja, joihin riidanalainen päätös perustuu.

29.

    Laajennetun neljännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 4.10.1996 antamallaanmääräyksellä Van Marwijkin ja seitsemän muun nosturivuokraamon väliintulijoiksitukemaan komission väitteitä asiassa T-18/96.

30.

    Laajennetun neljännen jaoston puheenjohtaja päätti 12.3.1997 antamallaanmääräyksellä yhdistää työjärjestyksen 50 artiklan nojalla nämä kaksi asiaa suullistakäsittelyä varten.

31.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (laajennettu neljäs jaosto) päätti esitteleväntuomarin kertomuksen perusteella aloittaa asian suullisen käsittelyn ilman edeltäviäasian selvittämistoimia. Se pyysi kuitenkin pääasian asianosaisia toimittamaanjoitakin asiakirjoja ennen istuntoa.

32.

    Osapuolten lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenesittämiin kysymyksiin kuultiin 4.6.1997 pidetyssä istunnossa.

33.

    Kuultuaan osapuolia tältä osin istunnossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin(laajennettu neljäs jaosto) katsoo, että kyseiset kaksi asiaa on yhdistettävä myöstuomion antamista varten.

Asianosaisten väitteet

34.

    Asiassa T-213/95 kantajat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—     toteaa, että yhteisö on vastuussa vahingosta, joka kantajille on aiheutunutja aiheutuu yhä komission lainvastaisen toiminnan vuoksi;

—    velvoittaa yhteisön korvaamaan tämän vahingon ja määrittämään vahingonsuuruuden yhdessä kantajien kanssa, ja jollei asiassa päästä yksimielisyyteen,arvioi itse vahingon suuruuden, nimettyään tarvittaessa asiantuntijanlaskemaan sen täsmällisesti;

—    velvoittaa yhteisön korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

35.

    Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    hylkää kanteen;

—    velvoittaa kantajat yhteisvastuullisesti korvaamaan oikeudenkäyntikulut,mukaan lukien välitoimimenettelystä aiheutuneet kulut.

36.

    Asiassa T-18/96 kantajat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—     toteaa ensisijaisesti, että riidanalainen päätös on mitätön, koska komissio onpäättänyt sen päätösosassa, että asiaan sovelletaan 85 artiklan 1 kohtaa, jamäärännyt tästä syystä kantajille sakon lausumatta mitään kantajienpyynnöstä, joka koskee perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdansoveltamista;

—    tai vaihtoehtoisesti toteaa, että päätös on pätemätön;

—    tai vaihtoehtoisesti kumoaa päätöksen sillä perusteella, että se on perustamissopimuksen 85 artiklan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksiensuojaamiseksi 4 päivänä marraskuuta 1950 tehdyn yleissopimuksen(jäljempänä ihmisoikeussopimus) 6 artiklan sekä yleisten oikeusperiaatteidenja perusteluvelvollisuutta koskevan periaatteen (perustamissopimuksen190 artikla) vastainen;

—    tai vaihtoehtoisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen osittain siten, etteikantajille määrätä sakkoja;

—    velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut;

—    toteaa, että väliintulijat vastaavat väliintulosta aiheutuneistaoikeudenkäyntikuluista.

37.

    Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    hylkää kanteen;

—    velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

38.

    Väliintulijat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    hyväksyy komission vaatimukset;

—    velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukienväliintulijoiden oikeudenkäyntikulut.

Vahingonkorvauskanne (asia T-213/95)

39.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 215 artiklan toisessakohdassa tarkoitettu sopimussuhteen ulkopuolinen yhteisön vastuu voi syntyä vain,jos seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielimen moitittu toiminta on lainvastaista,vahinko on syntynyt, sekä väitetyn vahingon ja toimielimen toiminnan välillä on syy-yhteys (ks. esim. asia C-146/91, KYDEP v. neuvosto ja komissio, tuomio 15.9.1994,Kok. 1994, s. I-4199, 19 kohta ja yhdistetyt asiat T-481/93 ja T-484/93, Exporteurs

in Levende Varkens ym. v. komissio, tuomio 13.12.1995, Kok. 1995, s. II-2941,80 kohta).

1. Lainvastaiseksi väitetty komission toiminta

40.

    Kantajat vetoavat neljään kanneperusteeseen osoittaakseen, että komissio ontoiminut lainvastaisesti sen menettelyn yhteydessä, jonka komissio aloitti sille13.1.1992 tehdyn valituksen sekä kantajien 15.1.1992 ja 6.2.1992 tekemienilmoitusten perusteella. Nämä kanneperusteet koskevat ihmisoikeussopimuksen6 artiklan rikkomista, oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteidenloukkaamista ja sitä, että kantajien oikeutta tulla kuulluksi on loukattu.

Ensimmäinen kanneperuste: ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikkominen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

41.

    Kantajat väittävät, että komissiolla on velvollisuus noudattaaihmisoikeussopimuksen määräyksiä. Ne viittaavat tämän osalta oikeuskäytäntöön(asia 11/70, Internationale Handelsgesellschaft, tuomio 17.12.1970, Kok. 1970,s. 1125; yhdistetyt asiat 46/87 ja 227/88, Hoechst v. komissio, tuomio 21.9.1989,Kok. 1989, s. 2859 ja asia 374/87, Orkem v. komissio, tuomio 18.10.1989, Kok. 1989,s. 3283), Euroopan unionista tehdyn sopimuksen f artiklan 2 kohtaan jaedustajakokouksen, neuvoston ja komission 5.4.1977 antamaan yhteiseenjulistukseen (EYVL C 103, s. 1).

42.

    Kantajat väittävät, että perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamista koskevaankomission hallinnolliseen menettelyyn sovelletaan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa.Yhteisöjen tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustoimikunnan oikeuskäytännöstäkäy ilmi, että tätä määräystä sovelletaan hallinnollisiin riita-asioihin liittyviinmenettelyihin (Stenuit v. Ranska, 1992, 14 EHRR 509 ja Niemitz v. Saksa, 1993,16 EHRR 97).

43.

    Kantajat väittävät, että komissio ei ole noudattanut ihmisoikeussopimuksen6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua ”kohtuullista aikaa”. Euroopanihmisoikeustuomioistuin on todennut, että 17 kuukautta ylitti kohtuullisen ajan (asiaSchouten ja Meldrum v. Alankomaat, tuomio 9.12.1994, A-sarja, nro 304).Komission koko hallinnollinen menettely kesti yli 45 kuukautta. Tästä syystäkomission toiminta on selvästi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan vastaista.

44.

    Kantajat väittävät, että komissio on käyttänyt väärin asetukseen N:o 17 perustuvaamenettelyä antaessaan ensimmäisen väitetiedoksiannon ainoastaan voidakseentehdä kyseisen asetuksen 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen. Tämänlisäksi on mahdotonta ymmärtää, miksi komissiossa on kulunut 22 kuukauttaensimmäisestä väitetiedoksiannosta siihen, kun se on antanut toisenväitetiedoksiannon, joka perustui pääasiallisesti täysin samoihin seikkoihin kuin

ensimmäinenkin väitetiedoksianto. Toisen väitetiedoksiannon antaminen olitarpeetonta, ja komission tarkoituksena olikin vain pitkittää menettelyä sen avulla.

45.

    Kantajien mukaan Gerechtshof te Amsterdamin 28.10.1993 tekemä päätös olivälipäätös, jonka oikeusvaikutusten oli tarkoitus ulottua vain siihen asti, kunneskomissio olisi tehnyt päätöksensä. Näissä olosuhteissa komission olisi pitänyt tehdänopeasti lopullinen päätös. Kantajat toteavat vielä, että komission tavasta johtaamenettelyä kävi selvästi ilmi, että sille riitti, että se pyrki vaikuttamaan kansallisentuomioistuimen ratkaisutoimintaan ja että se voi tehdä asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen. Kantajien mukaan komissio ei olemissään vaiheessa pitänyt asiaa kiireellisenä.

46.

    Kantajat väittävät, että ne eivät ole millään tavoin myötävaikuttaneet komissionviivästykseen. Ne tekivät rakentavia ehdotuksia, jotta asiassa olisi päästy nopeastiratkaisuun, mutta komissio hylkäsi nämä ehdotukset. Kantajat korostavat, että neluopuivat kuulemisesta toisen väitetiedoksiannon saatuaan, jotta ne olisivat voineetnopeuttaa lopullisen päätöksen tekemistä. Komissio ei voi moittia niitä siitä, ettäne ovat saattaneet asian pääosaston III käsiteltäväksi, sillä tämä pääosasto onkomission toimivaltainen osasto hyväksymispolitiikkaa koskevissa asioissa.Pääosaston III osallistuminen asian käsittelyyn olisi ollut tarpeen, vaikka kantajateivät olisi sitä pyytäneet. Kantajat toteavat myös, ettei niitä voida moittia siitä, ettäne saattoivat asian Euroopan unionissa olevan Alankomaiden pysyvän edustustonja hyväksymisneuvoston käsiteltäväksi, koska tähän ei kulunut kahta viikkoakauempaa (13.—27.10.1993).

47.

    Kohtuullisen ajan ylittämistä ei voida missään tapauksessa perustella asianvaikeusasteella (em. asiassa Schouten ja Meldrum v. Alankomaat annettu tuomio).Kantajat toteavat päätösluonnoksen suomen- ja ruotsinkielisen käännöksenpuuttumisen vuoksi aiheutuneesta viivästyksestä, että kohtuullisen ajan ylittämistäei voida perustella vetoamalla rakenteellisista seikoista johtuviin viiveisiin (asiaBuchholz, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 6.5.1981, A-sarja, nro 42).

48.

    Komissio vastaa tähän, että arvioitaessa jonkin menettelyn keston kohtuullisuuttaon otettava huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat. Merkitystä ei ole pelkästäänkomission toiminnalla, vaan myös kantajien toiminnalla, samoin kuin asianvaikeusasteella ja kaikilla muilla erityisillä seikoilla. Komissio myöntää, ettei se olepitänyt asiaa kiireellisenä vuoden 1992 tammikuun ja heinäkuun välillä, koska asiaoli vireillä myös alankomaalaisessa tuomioistuimessa ja koska yhteisön oikeudenrikkominen oli lakannut Arrondissementsrechtbank te Utrechtin 11.2.1992 tekemänpäätöksen julistamisen jälkeen (ks. näin asia T-24/90, Automec v. komissio, tuomio18.9.1992, Kok. 1992, s. II-2223, 77 ja 85 kohta). Komissio nopeutti asian tutkimistaGerechtshof te Amsterdamin tehtyä 9.7.1992 päätöksen, jonka seurauksena SCKsaattoi ottaa vuokrauskiellon uudelleen käyttöön (ks. edellä 8 kohta).

49.

    Komissio toteaa, että asiakirjojen alustavan tutkimisen perusteella oli ilmeistä, ettäasetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan soveltamisen edellytykset täyttyivät.Komissio antoi kantajille viiden kuukauden kuluttua Gerechtshof te Amsterdamintekemän päätöksen jälkeen väitetiedoksiannon kyseisen artiklan soveltamiseksi(16.12.1992 päivätty väitetiedoksianto, ks. edellä 9 kohta).

50.

    Komissio toteaa vielä, että kun asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan nojalla tehtypäätösluonnos oli valmis, pääosasto III pyysi pääosastoa IV järjestämäänpäätösluonnosta koskevan kokouksen ennen kuin se esitettäisiin komissaarienkollegiolle. Pääosaston III osallistuminen asiaan oli pääasiallinen syy asiakirja-aineiston käsittelyn viivästymiseen tätä seuranneiden kuukausien aikana, ja se olisuora seuraus kantajien menettelystä. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassatarkoitettu päätös tehtiin vihdoin 13.4.1994.

51.

    Komissio antoi kantajille 21.10.1994 väitetiedoksiannon tehdäkseen asiassalopullisen päätöksen. Asetuksen N:o 17 3 artiklan ja 15 artiklan 2 kohdan nojallatehty päätös poikkeaa komission mukaan 15 artiklan 6 kohdan nojalla tehdystäpäätöksestä sen tavoitteen ja oikeusvaikutusten osalta. Pääosasto IV tekipäätösluonnoksen jo kuukauden kuluttua siitä, kun se oli saanut kantajienvastauksen toiseen väitetiedoksiantoon. Suomen ja Ruotsin liityttyä Euroopanunioniin 1.1.1995 suomen- ja ruotsinkieliset käännökset viivästyivät kuitenkinpahasti. Komissio teki riidanalaisen päätöksen lopulta 29.11.1995.

52.

    Komission mukaan sitä ei siis voida moittia siitä, että se olisi loukannut kohtuullisenajan noudattamista koskevaa periaatetta hallinnollisen menettelyn aikana.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

53.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeudet ovat olennainen osa yleisiäoikeusperiaatteita, joiden noudattamisen yhteisöjen tuomioistuin varmistaa (ks. mm.28.3.1996 annettu yhteisöjen tuomioistuimen lausunto 2/94, Kok. 1994, s. I-1759,33 kohta ja asia C-299/95, Kremzow, tuomio 29.5.1997, s. I-2629, 14 kohta).Yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ottavathuomioon tältä osin jäsenvaltioiden yhteiset valtiosääntöoikeudelliset perinteet jakansainväliset ihmisoikeussopimukset, joiden tekemiseen jäsenvaltiot ovatosallistuneet tai joihin ne ovat liittyneet. Ihmisoikeussopimuksella on tältä osinerityinen merkitys (asia 222/84, Johnston, tuomio 15.5.1986, Kok. 1986, s. 1651,18 kohta ja em. asia Kremzow, tuomion 14 kohta). Lisäksi Euroopan unionistatehdyn sopimuksen f artiklan 2 kohdassa määrätään, että ”unioni pitää arvossayhteisön oikeuden yleisinä periaatteina perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan[ihmisoikeus]sopimuksessa ja sellaisina kuin ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisessävaltiosääntöperinteessä”.

54.

    Kantajat väittävät, että riidanalaista päätöstä, joka on tehty 29.11.1995 VanMarwijkin ym. 13.1.1992 komissiolle tekemän valituksen ja SCK:n 15.1.1992 jaFNK:n 6.2.1992 tekemien ilmoitusten (ks. edellä 6 ja 7 kohta) seurauksena, ei ole

tehty ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla”kohtuullisen ajan kuluessa”; tämän artiklan mukaan ”jokaisella on oikeuskohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiinlaillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa— — ”.

55.

    Kun asianosainen pyytää komissiolta puuttumattomuustodistusta asetuksen N:o 17 2 artiklan nojalla tai tekee saman asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla ilmoituksensaadakseen poikkeusluvan, komissio ei voi lykätä kannanottoaan loputtomasti.Oikeusvarmuuden ja riittävän oikeussuojan varmistamiseksi komission onkohtuullisessa ajassa tehtävä päätös tai lähetettävä hallinnollinen kirje, jos tällaistakirjettä on pyydetty. Silloin kun komissiolle on tehty asetuksen N:o 17 3 artiklan1 kohdassa tarkoitettu hakemus, jossa ilmoitetaan perustamissopimuksen 85 artiklanja/tai 86 artiklan rikkomisesta, sen on määriteltävä kohtuullisessa ajassa lopullinenkantansa valitukseen (asia C-282/95 P, Guérin automobiles v. komissio, tuomio18.3.1997, Kok. 1997, s. I-1503, 38 kohta).

56.

    Se, että komission on tehtävä kohtuullisessa ajassa hallinnollisen menettelynpäätteeksi kilpailupolitiikkaa koskevat päätökset, on yhteisön oikeuden yleinenoikeusperiaate (ks. valituksen hylkäämisestä em. asia Guérin automobiles v.komissio, tuomion 38 kohta; valtion tuesta asia 120/73, Lorenz, tuomio 11.12.1973,Kok. 1973, s. 1471, 4 kohta; asia 223/85, RSV v. komissio, tuomio 24.11.1987,Kok. 1987, s. 4617, 12—17 kohta). Tästä syystä on tutkittava, onko komissioloukannut esillä olevassa asiassa kohtuullisen ajan noudattamista koskevaa yhteisönoikeuden yleistä oikeusperiaatetta riidanalaisen päätöksen tekemistä edeltäneenmenettelyn kuluessa, ilman että on tarpeen lausua, voidaankoihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa sellaisenaan soveltaa komissionkilpailupolitiikkaa koskeviin hallinnollisiin menettelyihin.

57.

    Kyseessä oleva hallinnollinen menettely kesti yhteensä noin 46 kuukautta. Kutenkomissio on kuitenkin todennut, hallinnollisen menettelyn keston kohtuullisuutta onarvioitava tapauskohtaisesti ja arvioinnissa on otettava huomioon muun muassaasiayhteys, komission käyttämät eri menettelyvaiheet, asianosaisten toimintamenettelyn aikana, asian vaikeusaste sekä asian merkitys eri osapuolille (ks.vastaavasti asia Erkner, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 23.4.1987,A-sarja, nro 117, s. 62, 66 kohta; asia Milasi, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimentuomio 25.6.1987, A-sarja, nro 119, s. 46, 15 kohta ja em. asia Schouten v.Alankomaat, s. 25, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion 63 kohta).

58.

    Esillä olevan asian asiayhteydestä on todettava ensinnäkin, että FNK:n sisäisiinmääräyksiin sisältyi jo 15.12.1979 lähtien ehto, jonka mukaan yhteenliittymänjäsenten oli annettava etusija toisille jäsenille ottaessaan tai antaessaan vuokrallenostureita sekä sovellettava kohtuullisia hintoja (sisäisten määräysten 3 artiklan aja b kohta). SCK:n antamien nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevienmääräysten ehto, jota riidanalainen päätös koskee, eli vuokrauskielto (7 artiklan

toinen luetelmakohta) tuli voimaan 1.1.1991. Kantajat eivät selvästikään olekatsoneet tarpeelliseksi pyytää komission kannanottoa säännöistään taimääräyksistään ennen kuin Van Marwijk ja kymmenen muuta yritystä olivat tehneetkomissiolle valituksen 13.1.1992. SCK:n säännöistä ja nosturivuokraamojenhyväksymistä koskevista määräyksistä tehtiin komissiolle ilmoitus vasta 15.1.1992 jaFNK:n säännöistä ja sisäisistä määräyksistä 6.2.1992.

59.

    Valituksen ja ilmoitusten jättämisen sekä toisaalta riidanalaisen päätöksen välilläkulunut 46 kuukauden pituinen aika muodostuu eri menettelyvaiheista. Tutkittuaanvalituksen ja ilmoitukset komissio antoi 16.12.1992 väitetiedoksiannon voidakseentehdä asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen, jonka se teki13.4.1994. Tämän jälkeen se antoi uuden väitetiedoksiannon 21.10.1994 voidakseentehdä riidanalaisen päätöksen, jonka se teki 29.11.1995.

60.

    Seuraavaksi on arvioitava kunkin menettelyvaiheen keston kohtuullisuutta.

61.

    Komissio antoi ensimmäisen väliaikaisen kannanottonsa 16.12.1992 päivätyssäväitetiedoksiannossa. Tämä ensimmäinen menettelyvaihe kesti noin 11 kuukautta,mitä on pidettävä kohtuullisena ja jopa lyhyenä, kun otetaan huomioon kaikkiasiaan liittyvät seikat. On korostettava, että komissio tutki tuolloin samanaikaisestikantajien tekemiä ilmoituksia sekä Van Marwijkin ja muiden yritysten tekemäävalitusta, joka koski juuri kantajien ilmoittamia toimia. Tämän lisäksi komissiosaattoi perustellusti katsoa, ettei kantajien sen käsiteltäväksi saattama asia ollutkiireellinen. Kantajat eivät itsekään olleet vaatineet ilmoituksissaan, että niiden asiaolisi pitänyt käsitellä kiireellisenä, vaikka lomakkeessa A/B olevan liitteen (joka onliitetty 3 päivänä toukokuuta 1962 annettuun komission asetukseen N:o 27(neuvoston asetuksen N:o 17 ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) [Hakemusten jailmoitusten muoto, sisältö ja muut yksityiskohdat], joka on myöhemmin korvattu21 päivänä joulukuuta 1994 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 3385/94)7.4 kohdassa kehotetaan asianosaisia ilmoittamaan, miten kiireellinen asia on.Tämän lisäksi ilmoitettu toiminta, jonka osalta komissio katsoi, ettei sille voitumyöntää perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla poikkeuslupaa, olikeskeytynyt noin viiden kuukauden ajaksi 11.2.1992—9.7.1992 (ks. edellä 8 kohta)valittajien nostettua kanteen alankomaalaisessa tuomioistuimessa.

62.

    Joulukuun 16 päivänä 1992 päivätyn väitetiedoksiannon ja asetuksen N:o 1715 artiklan 6 kohdan nojalla 13.4.1994 tehdyn päätöksen välillä kulunut noin 16kuukauden pituinen aika oli myös täysin kohtuullinen. Kantajien edustaja on lisäksimyöntänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen istunnossa, että SCK vaatiensimmäistä kertaa vasta komissiolle 21.10.1993 lähettämässään kirjeessä (joka oliosoitettu pääosastossa IV toimivalle Dubois'lle), että asia oli käsiteltävä nopeastija kiireellisenä. FNK ei esittänyt tällaisia vaatimuksia ennen kuin komissio oli tehnytpäätöksen 13.4.1994. FNK vaati ensimmäistä kertaa edustajansa komissiolleosoittamassa vaatimuskirjeessä, että asia oli käsiteltävä kiireellisenä. Kantajat eivätole myöskään kiistäneet sitä, että juuri samaan aikaan kun SCK pyysi ensimmäisenkerran pääosastoa IV käsittelemään asiaa kiireellisenä, kantajat pyysivät, että

pääosasto III osallistuisi asian käsittelyyn pääosastossa IV, jotta niidenpoikkeuslupahakemus hyväksyttäisiin (ks. erityisesti kantajien edustajanIII.B.3-yksikön päällikölle McMillanille 5.10.1993 osoittama kirje). Vaikka tällainenmenettely onkin täysin perusteltua, kantajien on täytynyt käsittää, että niiden pyyntösiitä, että pääosasto III osallistuisi asian käsittelyyn, hidastaisi menettelyn kulkuamyös, koska pääosastoa III ei ollut kuultu perustamissopimuksen 85 artiklan3 kohtaan perustuvassa poikkeuslupamenettelyssä tai perustamissopimuksen85 artiklan 1 kohtaan perustuvassa menettelyssä kilpailusääntöjen rikkomisentoteamiseksi.

63.

    Menettelyn seuraavassa vaiheessa komissio antoi kantajille väitetiedoksiannonvoidakseen tehdä riidanalaisen päätöksen. Väitetiedoksianto annettiin 21.10.1994eli kuusi kuukautta asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan nojalla tehdynpäätöksen jälkeen.

64.

    Kuuden kuukauden pituista aikaa ei voida pitää kohtuuttomana.

65.

    Kantajat väittävät kuitenkin, että toisen väitetiedoksiannon antaminen olitarpeetonta ja että komission tarkoituksena olikin vain pitkittää menettelyä senavulla. Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Ensinnäkin näillä kahdellaväitetiedoksiannolla oli aivan erilainen tarkoitus. Ensimmäinen väitetiedoksiantokoski asetuksen N:o 17 15 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun sakkoimmuniteetinpoistamista saman artiklan 6 kohdan nojalla, kun taas toisen väitetiedoksiannontarkoituksena oli valmistella päätöstä, jolla todetaan kilpailusääntöjen rikkominenja määrätään asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdassa ja 15 artiklan 2 kohdassatarkoitettu sakko. Toisaalta toisessa väitetiedoksiannossa esitettiin väitteitä, jotkakoskivat kaikkia riidanalaisessa päätöksessä todettuja rikkomisia eli vuokrauskieltoasekä suositushintoja ja sisäisiä hintoja, kun taas ensimmäisessä väitetiedoksiannossatarkasteltiin ainoastaan vuokrauskieltoa perustamissopimuksen 85 artiklanperusteella. On todettava, että asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohdassa janeuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyistä kuulemisista25 päivänä heinäkuuta 1963 annetun komission asetuksen N:o 99/63/ETY (EYVL1963, 127, s. 2268) 2 ja 4 artiklassa, joissa sovelletaan puolustautumisoikeuksiennoudattamisen periaatetta, edellytetään, että yrityksille, joita menettelykilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseksi koskee, on hallinnollisen menettelynkuluessa annettava mahdollisuus esittää kantansa kaikista päätöksessä esitetyistäväitteistä (asia 85/76, Hoffmann-La Roche v. komissio, tuomio 13.2.1979,Kok. 1979, s. 461, 9 kohta; yhdistetyt asiat T-10/92, T-11/92, T-12/92 ja T-15/92,tuomio 18.12.1992, Kok. 1992, s. II-2667, 39 kohta ja yhdistetyt asiat T-39/92 jaT-40/92, CB ja Europay v. komissio, tuomio 23.2.1994, Kok. 1994, s. II-49,47 kohta). Komission oli siis annettava kantajille toinen väitetiedoksianto sekä siksi,että näillä kahdella väitetiedoksiannolla oli erilainen tavoite, että myös siksi, ettäriidanalaisessa päätöksessä esitetään väite, jota ei ollut mainittu ensimmäisessäväitetiedoksiannossa. Toisin sanoen jos komissio ei olisi antanut toista

väitetiedoksiantoa, riidanalaista päätöstä tehtäessä olisi selvästi rikottu kantajienpuolustautumisoikeuksia.

66.

    Komissio teki lopullisen päätöksensä 29.11.1995 eli noin 11 kuukauden kuluttuasiitä, kun se oli saanut 21.12.1994 kantajien vastauksen toiseen väitetiedoksiantoon.Riippumatta asianosaisten kirjelmissään esittämistä eri kieliversioihin liittyvistäongelmista, komission ei voida katsoa loukanneen kohtuullisen ajan noudattamistakoskevaa periaatetta kilpailupolitiikkaa koskevan hallinnollisen menettelynyhteydessä sillä perusteella, että saatuaan vastauksen väitetiedoksiantoon sillä onkulunut 11 kuukautta siihen, että se on valmistellut lopullisen päätöksen kaikillayhteisön virallisilla kielillä.

67.

    Kantajien sen väitteen osalta, että komissio ei ole missään vaiheessa käsitellyt asiaakiireellisenä ja että se on katsonut riittäväksi vaikuttaa kansallisen tuomioistuimenratkaisutoimintaan ja tehdä asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetunpäätöksen, on todettava, että komissiolla on valta päättää sen käsiteltäväksisaatettujen asioiden kiireellisyysjärjestyksestä (em. asia Automec v. komissio,tuomion 77 kohta). Lisäksi jos se katsoo, ettei sille ilmoitetuille menettelytavoillevoida myöntää poikkeuslupaa perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla,se voi arvioidessaan ilmoituksen kiireellisyyttä ottaa huomioon sen, että kansallinentuomioistuin on jo määrännyt, että rikkomiset on lopetettava.

68.

    Kantajien istunnossa esittämään väitteeseen asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdannojalla tehdyn päätöksen pysyvistä haittavaikutuksista on vastattava, että yhteisöjentuomioistuin on todennut yhdistetyissä asioissa 8/66, 9/66, 10/66 ja 11/66,Cimenteries CBR ym. vastaan komissio, 15.3.1967 antamassaan tuomiossa(Kok. 1967, s. 93 ja 118), että tällaista päätöstä koskeva kumoamiskanne voidaanottaa tutkittavaksi muun muassa sillä perusteella, että ”jos väliaikainen toimenpideei olisi tuomioistuinvalvonnan alainen, — — toimenpiteen käytännön vaikutus olisinäin ollen se, ettei komission tarvitsisi tehdä lopullista päätöstä, koska pelkkä sakonuhka olisi riittävän tehokas”(2). Esillä olevassa asiassa kantajat eivät voi vedotaasetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan nojalla 13.4.1994 tehdyn päätöksen mahdollisiin pysyviin haittavaikutuksiin, koska ne eivät ole nostaneet siitäkumoamiskannetta.

69.

    Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella on todettava, että komissio onnoudattanut riidanalaisen päätöksen tekemistä edeltäneen hallintomenettelynkuluessa kohtuullisen ajan noudattamista koskevaa periaatetta.

70.

    Tämän vuoksi ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

Toinen kanneperuste: oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

71.

    Kantajat toteavat, että niille on ollut 45 kuukauden ajan epäselvää, myönnetäänköniille niiden pyytämä poikkeuslupa. Ne väittävät lisäksi, että oikeusvarmuudenperiaate on entistäkin ehdottomampi tapauksessa, jossa säännöksillä voi ollataloudellisia vaikutuksia (asia 325/85, Irlanti v. komissio, tuomio 15.12.1987,Kok. 1987, s. 5041, 18 kohta). Asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan nojallatehdyllä päätöksellä ei voida saada aikaan samaa oikeusvarmuutta kuin lopullisellapäätöksellä (em. asiassa Cimenteries CBR ym. vastaan komissio annettu tuomio).Kantajien mukaan ei ole myöskään selvää, miksi komissio on väittänyt, että kantajatvoivat luottaa asemaansa alankomaalaisten tuomioistuinten tehtyä päätöksensä, kunnäitä päätöksiä oli tarkoitus soveltaa ainoastaan väliaikaisesti siihen asti, kunneskomissio olisi tehnyt lopullisen päätöksensä. Lisäksi Gerechtshof te Amsterdamin28.10.1993 tekemä päätös perustui erityisesti Giuffridan syyskuussa 1993lähettämään kirjeeseen (ks. edellä 14 kohta), johon sisältyi virheellinen toteamus,jonka mukaan ”yksiköt, joita asia koskee, o[li]vat jo antaneet suostumuksensa”.Pääosasto III ei kantajien mukaan kuitenkaan vielä kyseisenä ajankohtana ollutottanut asiaan kantaa.

72.

    Komissio kiistää, että kantajilla olisi voinut olla epäselvyyttä oikeudellisestaasemastaan 45 kuukauden ajan. Se viittaa tämän osalta Arrondissementsrechtbankte Utrechtin 6.7.1993 tekemään päätökseen. Komissio toteaa vastauksessaan vielä,että 16.12.1992 annettu väitetiedoksianto ja 4.6.1993 päivätty kirje (ks. edellä 9 ja11 kohta) olivat kantajille selvä merkki komission suhtautumisesta mahdollisenpoikkeusluvan myöntämiseen. Komissio toteaa lisäksi, että Giuffridan syyskuussa1993 lähettämään kirjeeseen sisältyvä ilmaisu ”yksiköt, joita asia koskee” kattoi vainpääosaston IV ja komission oikeudellisen yksikön. Pääosasto III on osallistunutmenettelyyn vasta kantajien tehtyä tätä koskevan nimenomaisen pyynnön.Pääosaston III osallistuminen menettelyyn sai aikaan sen, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu päätös tehtiin joitakin kuukausia myöhemminkuin mitä Giuffrida oli kohtuudella voinut odottaa 22.9.1993.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

73.

    Kyseinen kanneperuste jakautuu kahteen osaan.

74.

    Kanneperusteen ensimmäinen osa koskee sitä, onko komissiolla oikeusvarmuudenperiaatteen mukaan velvollisuus tehdä päätös kohtuullisessa ajassa tapauksessa,jossa sille on ilmoitettu sopimuksista asetuksen N:o 17 2 ja/tai 4 artiklan 1 kohdannojalla. Tällä tavalla ilmaistuna tämä kanneperuste koskee samaa asiaa kuinensimmäinen kanneperuste ja se on hylättävä samoista syistä.

75.

    Kanneperusteen toisessa osassa kantajat väittävät, että Giuffridan syyskuussa 1993lähettämään kirjeeseen (ks. edellä 14 kohta) sisältyi virheellinen toteamus, jonkamukaan ”yksiköt, joita asia koskee, o[li]vat jo antaneet suostumuksensa”. Tämä

väite on esitetty myös kolmannessa kanneperusteessa, joka koskeeluottamuksensuojan periaatteen loukkaamista. Se on hylättävä jäljempänä82 kohdassa esitetyillä perusteilla.

76.

    Tästä seuraa, että oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista koskevakanneperuste on hylättävä.

Kolmas kanneperuste: luottamuksensuojan periaatteen loukkaaminen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

77.

    Kantajat väittävät, että komissio on antanut lupauksia, jotka ovat osoittautuneetperusteettomiksi. Ne viittaavat ensinnäkin Giuffridan kirjeeseen (ks. edellä14 kohta), jossa todettiin syyskuussa 1993, että asetuksen N:o 17 15 artiklan6 kohdassa tarkoitettu päätös tehtäisiin viipymättä. Ne vetoavat tämän lisäksiEhlermannin 27.6.1994 päivättyyn kirjeeseen (ks. edellä 18 kohta), jonka mukaanpäätös tehtäisiin niin pian kuin mahdollista. Koska Gerechtshof te Amsterdamnojautui 28.10.1993 tekemässään päätöksessä komission lupauksiin, joiden mukaankomissio aikoi tehdä päätöksensä viipymättä, kantajat väittävät tämän perusteella,että niillä oli perusteltu syy olettaa, että komissio täyttäisi lupauksensa.

78.

    Kantajat toteavat vastauksessaan lisäksi Giuffridan kirjeestä, että pääosasto IIIvastaa hyväksymispolitiikasta ja että esillä oleva asia on komission mukaanensimmäinen tapaus, jossa 85 artiklaa sovelletaan tällaiseenhyväksymisjärjestelmään. Kantajat väittävät tästä syystä, että kirjeen laatimishetkelläainakaan yksi ”yksikkö, jota asia koski”, eli pääosasto III, ei ollut antanutsuostumustaan. Kun otetaan huomioon, mikä vaikutus kyseisellä kirjeellä on ollutGerechtshof te Amsterdamin tekemään päätökseen, on todettava, että komissio onvirheellisillä toteamuksillaan loukannut luottamuksensuojan periaatetta.

79.

    Komissio vastaa tähän, ettei 22.9.1993 päivätyssä kirjeessä ole annettu väärää kuvaatuolloisesta tilanteesta. Se viittaa tämän osalta edellä 72 kohdassa esitettyihinväitteisiin. Se toteaa myös, ettei sen 27.6.1994 päiväämään kirjeeseen sisälly mitäänvirheellisiä tietoja.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

80.

    Perustellun luottamuksen käsite edellyttää asianomaisella olevan odotuksia, jotkaperustuvat yhteisön toimielinten antamiin selviin lupauksiin (asia T-465/93,Consorzio gruppo di azioni locale ”Murgia Messapica” v. komissio, tuomio19.5.1994, Kok. 1994, s. II-361, 67 kohta ja asia T-195/95, Guérin Automobiles v.komissio, määräys 11.3.1996, Kok. 1996, s. II-171, 20 kohta).

81.

    Esillä olevassa asiassa kantajat vetoavat komission kahteen kirjeeseen, joihin onniiden mukaan sisältynyt perusteettomiksi osoittautuneita lupauksia.

82.

    Giuffridan kirje on laadittu joko 21. tai 22.9.1993. Se on vastaus 21.9.1993päivättyyn valittajien kirjeeseen, ja kantajat ovat todenneet saaneensa sen tiedoksi22.9.1993. Kirjeessä todettiin, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassatarkoitetun päätöksen luonnos annettaisiin komissaarien kollegion hyväksyttäväksiseuraavalla viikolla ja että komissio antaisi päätöksen virallisesti tiedoksi kantajillevuoden 1993 lokakuun alkupuolella. Vaikka voitaisiinkin katsoa, että tähänkirjeeseen sisältyy selviä lupauksia, joiden mukaan komissio tekisi päätöksen niinpian kuin mahdollista, kantajat eivät kuitenkaan kiistä sitä, että saatuaan kirjeentiedoksi ne pyysivät pääosastoa III osallistumaan pääosastossa IV käsiteltävänäolevaan asiaan (ks. erityisesti kantajien edustajan III.B.3-yksikön päällikölleMcMillanille 5.10.1993 osoittama kirje, jossa viitataan McMillanin ja kantajienedustajan väliseen keskusteluun 28.9.1993). Näiden seikkojen vuoksi kantajat eivätole voineet odottaa, että komissio olisi noudattanut 22.9.1993 päiväämässäänkirjeessä antamiaan lupauksia.

83.

    Ehlermannin 27.6.1994 päivätyssä kirjeessä ilmoitettiin, että pääosastossa IVlopullisen päätöksen tekemistä kyseisessä asiassa pidettiin kiireellisenä. Kun otetaanhuomioon tällaisen toteamuksen yleinen luonne, ei voi olla kyse komission selvistälupauksista, joiden perusteella kantajilla olisi voinut olla perusteltuja odotuksianiiden asiaa koskevan lopullisen päätöksen tekemisen ajankohdasta. Jokatapauksessa komissio vahvisti Ehlermannin kirjeen todenperäisyyden antaessaan21.10.1994 väitetiedoksiannon, joka koski lopullisen päätöksen tekemistä.

84.

    Tästä seuraa, että myös kolmas kanneperuste on hylättävä.

Neljäs kanneperuste: oikeutta tulla kuulluksi on loukattu

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

85.

    Kantajat toteavat, että ne ovat pyytäneet useaan kertaan saada tulla kuulluiksiasetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen tekemiseenjohtaneen menettelyn kuluessa. Ne väittävät, että koska komissio ei ole hyväksynytniiden pyyntöjä, se on loukannut kantajien puolustautumisoikeuksia. Kantajattoteavat, että puolustautumisoikeuksien suojaaminen edellyttää, että ne voivatvastata suullisessa menettelyssä, jossa on varmistettu kaikki muodolliset takeet,toisaalta sellaisiin uusiin seikkoihin, joita on voinut tulla esiin hallinnollisenmenettelyn kuluessa, ja toisaalta siihen, että komissio on kieltäytynytsovitteluratkaisusta. Kantajien intressillä tällaiseen kuulemiseen voitiin niidenmukaan perustella menettelyn mahdollinen viivästyminen ainakin asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen tekemistä edeltävänä aikana.

86.

    Komissio vastaa tähän, että se on antanut kantajille tilaisuuden ilmaista kantansakomission väitteistä. Siksi kysymyksessä ei voi olla puolustautumisoikeuksienloukkaaminen. Koska missään säädöksessä ei todeta, että yrityksiä taiyhteenliittymiä, joita asia koskee, on kuultava suullisesti ennen kuin komissio tekee

asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen, eikä asiaan liitymitään sellaista erityistä seikkaa, jonka perusteella puolustautumisoikeudet olisitässä tapauksessa voitu tehokkaasti taata ainoastaan kuulemisella, komissio ei oleollut velvollinen kuulemaan kantajia suullisesti, koska se oli tiedustellut kirjallisestiniiden näkemyksiä asiasta.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

87.

    Kantajat ovat väittäneet, että niiden kärsimä vahinko johtui siitä, että komissio eiollut vielä kannetta nostettaessa tehnyt lopullista päätöstä kantajien tekemistäilmoituksista, ja tästä syystä niille oli melkein neljän vuoden ajan epäselvää, olivatkoniiden ilmoittamat säännöt ja määräykset yhteensopivia yhteisön oikeuden kanssa.Komission toiminnan seurauksena oli, että hyväksymisneuvosto uhkasi peruuttaaSCK:lle myönnetyn hyväksynnän, että nosturivuokraamot eivät noudattaneet FNK:nyleisiä ehtoja yhtä tunnollisesti kuin ennen ja että kantajien hyvä maine kärsi.

88.

    On todettava, että kyseisessä kanneperusteessa moitittu komission toiminta eli se,ettei komissio ole järjestänyt kuulemista ennen kuin se on tehnyt asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen, ei ole voinut aiheuttaa kanteessaväitettyä vahinkoa tai vakavoittaa sitä.

89.

    Esillä olevalla kanneperusteella ei siis ole mitään yhteyttä vahinkoon.

90.

    Lisäksi se koskee ainoastaan sitä, onko asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdannojalla 13.4.1994 tehty päätös lainmukainen. Nyt esillä olevassa kanteessa vaaditaankuitenkin korvausta vahingosta, jota on aiheutunut siitä, ettei lopullista päätöstä oletehty kohtuullisessa ajassa, eikä siitä, että 13.4.1994 tehty päätös olisi ollutlainvastainen, eivätkä kantajat sitä paitsi ole riitauttaneet kyseistä päätöstä sitävarten varatun määräajan kuluessa.

91.

    Tästä syystä neljäs kanneperuste on hylättävä.

92.

    Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, ettei kanneperusteiden tutkimisenperusteella ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi komission toiminta olisiollut lainvastaista siten, että yhteisö olisi vastuussa vahingosta.

93.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että sen on tutkittavavielä sitä, onko lainvastaiseksi väitetyn toiminnan ja kantajien väittämän vahingonvälillä syy-yhteyttä.

2. Syy-yhteys

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

94.

    Kantajat väittävät, että komissio on vastuussa niille aiheutuneesta vahingosta. Neväittävät, että on vaarana, että SCK menettää sille myönnetyn hyväksynnän, koska

hyväksymisneuvosto katsoo, että vuokrauskielto on ainoa keino täyttäähyväksymisperusteet, kun taas kyseisen vuokrauskiellon soveltaminen keskeytettiinnimenomaan siihen asti, kunnes riidanalainen päätös olisi tehty. Komission toimintaon vaikuttanut haitallisesti erityisesti FNK:n maineeseen ja yleisiin ehtoihin.Kantajat väittävät vastauskirjelmässään vielä, että Gerechtshof te Amsterdam onantanut komission virheellisten toteamusten perusteella välipäätöksenvuokrauskiellon keskeyttämisestä siihen asti, kunnes komissio olisi tehnyt lopullisenpäätöksensä (ks. edellä 14 kohta). Ne väittävät, että koska komissio onkohtuuttoman pitkään ollut toimimatta, Gerechtshof te Amsterdamin 28.10.1993tekemä päätös on ollut voimassa huomattavasti kauemmin kuin mitä kansallinentuomioistuin oli tarkoittanut.

95.

    Komissio vastaa tähän, ettei komission toiminnan ja vuokrauskiellon pitkäaikaisenkeskeyttämisen välillä ole välitöntä ja välttämätöntä syy-yhteyttä. Komissio toteaa,että vuokrauskiellon keskeyttämisestä turvaamistoimena määräsi kansallinentuomioistuin, eikä komissio. Jos SCK katsoi, etteivät turvaamistoimet olleet tietynajan kuluttua enää perusteltuja, koska komission lopullisen päätöksen tekeminenkesti odotettua kauemmin, SCK:n olisi pitänyt pyytää kansallista tuomioistuintaperuuttamaan turvaamistoimet tai muuttamaan niitä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

96.

    Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdalla on välittömiä oikeusvaikutuksiayksityisten oikeussubjektien välisissä suhteissa ja sillä luodaan näilleoikeussubjekteille välittömiä oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten onsuojattava (ks. esim. asia C-234/89, Delimitis, tuomio 28.2.1991, Kok. 1991, s. I-935,45 kohta).

97.

    Soveltaessaan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa Gerechtshof teAmsterdam kielsi 28.10.1993 tekemällään päätöksellä SCK:ta soveltamastavuokrauskieltoa (SCK:n nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien määräysten7 artiklan toinen kohta). Vaikka olisikin totta, että komission kannanotto — elitarkemmin sanottuna Giuffridan syyskuussa 1993 lähettämä kirje (ks. edellä14 kohta), jossa todettiin, että komissio aikoi tehdä asetuksen N:o 17 15 artiklan6 kohdassa tarkoitetun päätöksen — vaikutti Gerechtshof te Amsterdamin tekemäänpäätökseen, tämä kannanotto ei kuitenkaan sitonut kansallista tuomioistuinta.Giuffridan tästä kiellosta tekemä arviointi oli luonteeltaan vain tosiseikka, jonkaGerechtshof te Amsterdam saattoi ottaa huomioon tutkiessaan sitä, oliko kanteenkohteena oleva menettely perustamissopimuksen 85 artiklan mukainen (yhdistetytasiat 253/78, 1/79, 2/79 ja 3/79, Giry ja Guerlain ym., tuomio 10.7.1980, Kok. 1980,s. 2327, 13 kohta ja asia T-575/93, Koelman v. komissio, tuomio 9.1.1996,Kok. 1996, s. II-1, 43 kohta). Kuten käy ilmi riidanalaisesta päätöksestä nostettuakumoamiskannetta koskevasta arvioinnista, komission hallinnollisen menettelynkuluessa tekemä kannanotto, jonka se on sittemmin toistanut riidanalaisessapäätöksessä, perustuu myös perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan

virheettömään tulkintaan. Se, että SCK:lla on ollut vaara menettää sille myönnettyhyväksyntä, johtui siitä, että SCK oli määrätty lopettamaan perustamissopimuksen85 artiklan 1 kohdan rikkominen. Komissio ei voi olla vastuussa tällaisesta”vahingosta”.

98.

    Kantajat eivät selvitä, miten komission toiminta olisi vaikuttanut FNK:n maineeseenja yleisiin ehtoihin, vaikka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kantajien onnäytettävä toteen toimielimen tekemän virheen ja väitetyn vahingon välillä olevasyy-yhteys (ks. esim. yhdistetyt asiat C-363/88 ja C-364/88, Finsider ym. v. komissio,tuomio 30.1.1992, Kok. 1992, s. I-359, 25 kohta ja asia T-168/94, Blackspur ym. v.neuvosto ja komissio, tuomio 18.9.1995, Kok. 1995, s. II-2627, 40 kohta).Hallinnollisessa menettelyssä on asetettu kyseenalaiseksi vain FNK:n nemenettelytavat, jotka koskevat suositushintoja ja sisäisiä hintoja sekä niin kutsuttuaetusijasääntöä, jonka mukaan FNK:n jäsenten oli annettava etusija toisille jäsenilleottaessaan tai antaessaan vuokralle nostureita (FNK:n sisäisten määräysten3 artiklan a ja b kohta). Kantajat ovat kuitenkin todenneet hallinnollisen menettelynja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjallisen sekä suullisen käsittelynkuluessa, että FNK oli vapaaehtoisesti luopunut näistä menettelytavoista senjälkeen kun Gerechtshof te Amsterdam oli 9.7.1992 kumonnutArrondissementsrechtbank te Utrechtin puheenjohtajan 11.2.1992 tekemänpäätöksen, vaikka komissio ei ollut vielä tuona ajankohtana (heinäkuu 1992)ottanut edes väliaikaisesti kantaa FNK:n ilmoitukseen tai Van Marwijkinvalitukseen. Tästä syystä FNK:lle aiheutunut vahinko ei ole mitenkään voinut ollaseurausta komission toiminnasta hallinnollisen menettelyn kuluessa.

99.

    Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella vahingonkorvauskanne onhylättävä, ilman että on tarpeen tutkia vielä, täyttyykö yhteisön vastuun aiheuttavatoinen edellytys eli se, että vahinko on syntynyt.

Päätöksen 95/551/EY mitättömyyden toteamista tai kumoamista koskeva kanne(asia T-18/96)

1. Riidanalaisen päätöksen mitättömyyden toteamista koskevat vaatimukset

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

100.

    Kantajat vetoavat yhteen ainoaan kanneperusteeseen vaatimustensa tueksi. Neväittävät, että riidanalainen päätös on mitätön, koska komissio ei ole lausunut senpäätösosassa perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan perusteella tehdystäpoikkeuslupahakemuksesta. Tästä hakemuksesta olisi pitänyt välttämättä lausuapäätösosassa, koska tietyn tilanteen yhteensopivuutta yhteisön kilpailusääntöjenkanssa on arvioitava koko 85 artiklan perusteella (yhdistetyt asiat T-528/93,T-542/93, T-543/93 ja T-546/93, Métropole télévision ym. v. komissio, tuomio11.7.1996, Kok. 1996, s. II-649) ja koska ainoastaan päätöksen päätösosalla voi ollaoikeusvaikutuksia (asia T-138/89, NBV ja NVB v. komissio, tuomio 17.9.1992,

Kok. 1992, s. II-2181, 31 kohta ja asia T-50/92, Fiorani v. parlamentti, tuomio8.6.1993, Kok. 1993, s. II-555, 39 kohta). Kantajien mukaan asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan nojalla 13.4.1994 tehty komission päätös ei vaikuta mitenkäänedellä mainittuun. Tällainen päätös tehdään vain alustavan tutkimuksen perusteellaeikä se siis ole lopullinen päätös. Vaikka sen voitaisiinkin katsoa olevan lopullinenpäätös, on joka tapauksessa todettava, että tässä asiassa se koski vain SCK:nsoveltamaa vuokrauskieltoa eikä siinä mainittu mitään FNK:n ilmoittamistamenettelytavoista, joten siitä, sovelletaanko näihin menettelytapoihinperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohtaa, ei vieläkään ole tehty päätöstä.

101.

    Komissio vastaa tähän, että riidanalaisen päätöksen 32—39 perustelukappaleista käyselvästi ilmi, että se on tutkinut kantajien perustamissopimuksen 85 artiklan3 kohdan nojalla tekemät poikkeuslupahakemukset ja hylännyt ne. Ei olisi mitäänsyytä lisätä päätösosaan artiklaa, jossa nimenomaisesti todettaisiin, ettäperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla myönnettävää poikkeuslupaakoskevaa hakemusta ei hyväksytä, koska päätöksen 1 ja 3 artiklaan sisältyvätoteamus, että SCK ja FNK ovat rikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklan1 kohtaa, sekä päätöksen 2 ja 4 artiklassa määrätty kielto tarkoittavat välttämättä,että perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla tehty poikkeuslupahakemuson hylätty.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

102.

    Komissio toteaa riidanalaisen päätöksen päätösosassa, että FNK:n suositushintojaja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä (1 artikla) ja SCK:n soveltama vuokrauskielto(3 artikla) ovat perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastaisia ja se määrää,että FNK:n (2 artikla) ja SCK:n (4 artikla) on lopetettava määräysten rikkominenheti. Riidanalaisessa päätöksessä määrätään lisäksi kantajille sakkoja (5 artikla).

103.

    Vaikka päätösosassa ei lausuta nimenomaisesti kantajien perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdan nojalla tekemistä poikkeuslupahakemuksista, on todettava,että komissio on tutkinut riidanalaisen päätöksen 1 ja 3 artiklassa kyseistenmenettelytapojen yhteensopivuutta yhteisön kilpailusääntöjen kanssa koko85 artiklan perusteella. Riidanalaisen päätöksen yksityiskohtaisista perusteluista(32—39 perustelukappale) käy ilmi, että komissio on tutkinut, voidaankoperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla todeta, etteiperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa sovelleta näihin menettelytapoihin.Tutkittuaan asiaa komissio toteaa 35 perustelukappaleessa FNK:n suositushinnoistaja sisäisistä hinnoista, että ”ei ole — — mahdollista myöntää poikkeusta — —perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla”. Komissio toteaa samoin39 perustelukappaleessa SCK:n soveltamasta vuokrauskiellosta, että ”ei olemahdollista myöntää — — perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan mukaistapoikkeusta”.

104.

    On muistutettava, että päätöksen perustelut ovat välttämättömiä sentäsmentämiseksi, mitä päätösosassa on määrätty (yhdistetyt asiat 97/86, 99/86,193/86 ja 215/86, Asteris ym. v. komissio, tuomio 26.4.1988, Kok. 1988, s. 2181,27 kohta; asia C-355/95 P, TWD v. komissio, tuomio 15.5.1997, s. I-2549, 21 kohtaja asia T-26/90, Finsider v. komissio, tuomio 5.6.1992, Kok. 1992, s. II-1789,53 kohta). Tästä syystä vaikka riidanalaisen päätöksen päätösosassa ei vastatanimenomaisesti kantajien perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojallatekemiin poikkeuslupahakemuksiin, se, että päätösosassa todetaan rikkomiset jamäärätään lopettamaan ne, tarkoittaa päätöksen perustelujen(32—39 perustelukappale) mukaisesti tulkittuna välttämättä sitä, että komissio onhylännyt kyseiset pyynnöt.

105.

    Lopuksi on todettava vielä, että kantajat eivät voi vedota edellä mainituissa asioissaNBV ja NVB vastaan komissio sekä Fiorani vastaan parlamentti annettuihintuomioihin. Näissä asioissa, jotka eivät millään tavoin koskeneet yhteisöntoimielimen tekemän päätöksen mitättömyyttä, riidanalaisen päätöksen päätösosaei ollut kantajille vastainen. Vain jotkut kyseisten päätösten perusteluihin sisältyvistähuomioista olivat oletettavasti kantajille vastaisia. Näissä asioissa nostetutkumoamiskanteet jätettiin tutkimatta, koska niissä vaadittiin tosiasiassa vainpäätöksen perustelujen kumoamista. Nyt esillä olevassa asiassa riidanalaisenpäätöksen päätösosa on kantajille vastainen, koska siinä todetaan, että kantajat ovatrikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, ja koska siinä määrätään nelopettamaan rikkomiset sekä määrätään kantajille sakkoja ja hylätään implisiittisestimutta varmasti kantajien poikkeuslupahakemukset.

106.

    Tämän vuoksi kanneperustetta ei voida hyväksyä.

107.

    Edellä esitettyjen seikkojen perusteella riidanalaisen päätöksen mitättömyydentoteamista koskevat vaatimukset on hylättävä.

2. Riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset

108.

    Kantajat vetoavat riidanalaisen päätöksen kumoamisen tueksi viiteenkanneperusteeseen, jotka koskevat asetuksen N:o 17 3, 4, 6 ja 9 artiklanrikkomista, perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomista,perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan rikkomista, puolustautumisoikeuksienloukkaamista ja perustamissopimuksen 190 artiklan rikkomista.

Ensimmäinen kanneperuste: asetuksen N:o 17 3, 4, 6 ja 9 artiklan rikkominen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

109.

    Kantajat viittaavat riidanalaisen päätöksen mitättömyyttä koskeviin väitteisiinsä jaesittävät puutteellisia väitteitä siitä, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 17 3, 4, 6 ja 9 artiklaa laiminlyödessään vastata perustamissopimuksen 85 artiklan3 kohdan nojalla myönnettävää poikkeuslupaa koskeviin hakemuksiin, ja että

komissio on samoin rikkonut vakavalla tavalla menettelymääräyksiä, joten päätöson kumottava sillä perustella, että se ei täytä säädettyjä muotovaatimuksia.

110.

    Komissio viittaa riidanalaisen päätöksen mitättömyyden toteamista koskevistavaatimuksista tekemiinsä huomioihin.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

111.

    Tämä kanneperuste perustuu samoihin väitteisiin kuin riidanalaisen päätöksenmitättömyyden toteamista koskevan kanneperusteen yhteydessä on esitetty.

112.

    On todettava, että komissio on vastannut viimeksi mainitun osalta selvästi kantajienperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla tekemiinpoikkeuslupahakemuksiin (ks. edellä 103 ja 104 kohta).

113.

    Ensimmäinen kanneperuste on siis hylättävä.

Toinen kanneperuste: perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkominen

114.

    Suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen ja suullisen käsittelyn perusteellatämä kanneperuste on jaettava neljään osaan.

115.

    Ensimmäinen osa koskee kantajien väitteitä siitä, että SCK:n on virheellisestikatsottu olevan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys.Toinen osa jakautuu kahteen väitteeseen. Näistä ensimmäinen koskee oikeudellistavirhettä, joka liittyy siihen, miten avoimuutta, julkisuutta, riippumattomuutta jamuiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä koskevia edellytyksiä onkäytetty arvioitaessa, onko hyväksymisjärjestelmä yhteensopivaperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa. Toinen kysymys koskeearviointivirhettä, jonka komissio on kantajien mukaan tehnyt katsoessaan, ettävuokrauskiellon tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua tai että siitä seurasi, ettäkilpailu rajoittui perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.Kolmas osa koskee sitä, että komissio on kantajien mukaan tehnyt arviointivirheenkatsoessaan, että suositushintojen ja sisäisten hintojen tarkoituksena oli rajoittaakilpailua tai että niistä seurasi, että kilpailu rajoittui perustamissopimuksen85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Neljäs osa koskee arviointivirhettävaikutuksista jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, että SCK:n on virheellisesti katsottu olevanperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys

— Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

116.

    Kantajat väittävät, että SCK ei ole perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassatarkoitettu yritys, koska hyväksymiselin, joka yksinomaan valvoo puolueettomasti

ja objektiivisesti yrityksiä tietyllä erityisalalla ei harjoita liiketoimintaa (asia C-41/90,Höfner ja Elser, tuomio 23.4.1991, Kok. 1991, s. I-1979; yhdistetyt asiat C-159/91ja C-160/91, Poucet ja Pistre, tuomio 17.2.1993, Kok. 1993, s. I-637 ja asia 123/83,BNIC, tuomio 30.1.1985, Kok. 1985, s. 391, s. 392, julkisasiamies Slynninratkaisuehdotus). SCK ei kantajien mukaan ole myöskään kyseisessä määräyksessätarkoitettu yritysten yhteenliittymä.

117.

    Komissio vastaa tähän, että jotta oikeushenkilöä voidaan pitääperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yrityksenä, riittää, ettäse harjoittaa sellaista liiketoimintaa, jota jokin yksityinen yritys voisi harjoittaavoittoa tavoitellen, eikä sen oikeudellisella muodolla ole merkitystä. Esillä olevassaasiassa hyväksymistodistuksen antaminen maksua vastaan on komission mukaantämäntyyppistä toimintaa. SCK:n on tästä syystä katsottava olevanperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys.

— Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

118.

    Komissio on todennut riidanalaisessa päätöksessään, että SCK onperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys(17 perustelukappaleen toinen kohta).

119.

    On tutkittava, onko komissio tehnyt arviointivirheen tai oikeudellisen virheentehdessään tämän määritelmän.

120.

    Yhteisön kilpailuoikeudessa ”yrityksen käsite kattaa kaikki yksiköt, jotkaharjoittavat liiketoimintaa, niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavastariippumatta” (em. asia Höfner ja Elser, tuomion 21 kohta).

121.

    SCK on yksityisoikeudellinen oikeushenkilö, joka on perustanutnosturivuokraamojen hyväksymisjärjestelmän, johon liittyminen on vapaaehtoista.SCK määrää itsenäisesti edellytykset, jotka hyväksynnän saaneiden yritysten ontäytettävä. Se antaa hyväksymistodistuksen ainoastaan maksua vastaan.

122.

    Nämä ominaispiirteet osoittavat, että SCK harjoittaa liiketoimintaa. Sen on siiskatsottava olevan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys.

123.

    Koska komissio on oikein määritellyt SCK:n yritykseksi, kantajien väitteellä, jonkamukaan SCK ei ole yritysten yhteenliittymä, ei ole merkitystä asian kannalta.

124.

    Edellä esitetystä seuraa, että toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

Toinen osa, joka koskee toisaalta oikeudellista virhettä sen osalta, että komissio onkäyttänyt perusteena avoimuutta, julkisuutta, riippumattomuutta ja muidenjärjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä koskevia edellytyksiä arvioidessaan,onko hyväksymisjärjestelmä yhteensopiva perustamissopimuksen 85 artiklan1 kohdan kanssa, ja toisaalta arviointivirhettä, jonka komissio on tehnyt

katsoessaan, että vuokrauskiellon tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua tai että siitäseurasi, että kilpailu rajoittui perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassatarkoitetulla tavalla

— Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

125.

    Kantajat toteavat, että komissio on katsonut riidanalaisessa päätöksessä, että josvuokrauskielto ”liittyy hyväksymisjärjestelmään, joka on täysin julkinen, riippumatonja avoin ja johon sisältyy muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksyminen,voidaan päätellä, että sillä ei ole kilpailua rajoittavaa vaikutusta vaan sentarkoituksena on ainoastaan täydellisesti taata hyväksyttyjen tavaroiden taipalvelujen laatu” (23 perustelukappaleen ensimmäinen kohta). Komissio on niidenmukaan rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa määritellessään itseyleiset edellytykset sen arvioimiseksi, voidaanko tätä määräystä soveltaa tällaiseenhyväksymisjärjestelmään, vaikka perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaan eisisälly näitä edellytyksiä.

126.

    SCK:n hyväksymisjärjestelmään sisältyvän vuokrauskiellon tarkoituksena ei olekantajien mukaan rajoittaa kilpailua eikä siitä seuraa, että kilpailu rajoittuu.Kantajat väittävät, että sen arvioimiseksi, ovatko tällaiset ehdotperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukaan kiellettyjä, on tutkittava,minkälaista kilpailu olisi ilman näitä ehtoja (asia 42/84, Remia ym. v. komissio,tuomio 11.7.1985, Kok. 1985, s. 2545, 18 kohta). SCK:n hyväksymisjärjestelmäedistää kantajien mukaan kilpailua. Sillä edistetään markkinoiden avoimuutta,koska sen avulla voidaan arvioida objektiivisesti ja puolueettomasti tavaroitatarjoavien eri yritysten laatua ja turvallisuutta. Kantajien mukaan on välttämätöntäkieltää nostureiden vuokraaminen hyväksymisjärjestelmään kuulumattomiltayrityksiltä, koska tällainen kielto on ainoa keino taata, että kunkin hyväksynnänsaaneelle yritykselle tehdyn tilauksen toteuttaa yritys, joka vastaa samojaturvallisuutta ja laatua koskevia edellytyksiä. Tällä tavalla vuokrauskiellollatarjotaan sama suoja kuin tavaramerkillä, minkä yhteisöjen tuomioistuin ontodennut olevan yhteensopiva yhteisön kilpailuoikeuden kanssa (asia C-10/89, CNL-SUCAL, tuomio 17.10.1990, Kok. 1990, s. I-3711, 13 kohta). Vuokrauskielto onlisäksi välttämätön siitä syystä, että se on ainoa keino täyttää hyväksymisneuvostonhyväksymisperusteiden 2 artiklan 5 kohdassa määrätyt edellytykset (ks. edellä5 kohta); kyseisen määräyksen mukaan silloin kun työn toteuttaa aliurakoitsija,hyväksymiselimen on valvottava itse, että laatuvaatimuksia noudatetaan. Senkomission ehdotuksen osalta, jonka mukaan hyväksynnän saaneille yrityksilleannettaisiin mahdollisuus osoittaa etukäteen laadittujen luetteloiden avulla, ettähyväksymisjärjestelmään kuulumattomat yritykset, joita ne käyttävätaliurakoitsijoinaan, täyttävät ainakin edellytetyt laatuvaatimukset, kantajat toteavatettä tällainen yksittäisiin tarkastuksiin perustuva järjestelmä olisi täysinsystemaattisiin tarkastuksiin perustuvan järjestelmän vastakohta. Vuokrauskielto onkantajien mukaan pysytettävä voimassa myös silloin, kun rakennuttaja salliinimenomaisesti nosturien vuokraamisen hyväksymisjärjestelmän ulkopuolisilta

yrityksiltä. Hyväksymisjärjestelmän uskottavuus perustuu niiden mukaan siihen, ettäkaikki hyväksynnän saaneiden yritysten tarjoamat tavarat ja palvelut täyttävätvaaditut edellytykset.

127.

    Kantajat väittävät, että riidanalainen järjestelmä täyttää joka tapauksessa kaikkikomission määrittelemät edellytykset. Järjestelmälle on ominaista, että se on täysinavoin, koska hyväksyntä voidaan myöntää FNK:n jäsenten lisäksi kaikille muillehalukkaille yrityksille. SCK onkin myöntänyt hyväksynnän kahdelletoista sellaiselleyritykselle, jotka eivät olleet FNK:n jäseniä. Hyväksymistä koskevan todistuksenmyöntämiseen vaadittavat edellytykset ovat objektiivisia, eikä niillä syrjitä muitayrityksiä. FNK:n jäsenille 1.1.1992 asti myönnetty alennus maksuista oli vainkorvaus sihteeripalveluista, jotka FNK oli tarjonnut SCK:lle. Myös muissajäsenvaltioissa toimivat yritykset ovat voineet liittyä järjestelmään, mikä käy ilmihyväksymisneuvoston 11.1.1993 päivätystä kertomuksesta ja belgialaistennosturivuokraamojen yhteenliittymän 11.3.1994 päivätystä kirjeestä. SCK on ainahyväksynyt sen, että jos yritys on rekisteröity ulkomailla, se täyttää edellytyksen,jonka mukaan SCK:lta todistusta pyytävän yrityksen on oltava rekisteröitykauppakamarissa. Näin ollen ulkomaisten yritysten vaikeudet päästä Alankomaidenmarkkinoille ovat johtuneet ainoastaan eri maiden lainsäädäntöjen välillä olevistaeroista.

128.

    Vaikka SCK:n sääntöihin ei sisälly tätä koskevaa määräystä, se tunnustaa muidenhyväksymisjärjestelmien vastaavuuden, mikäli niissä turvataan riidanalaistajärjestelmää vastaavat takeet. SCK:n hyväksymisjärjestelmän vaatimustaso on sekäaineellisesti että menettelyllisesti lakisääteisen järjestelmän vaatimustasoakorkeampi. Aineelliselta kannalta katsottuna SCK:n järjestelmän tekniset jayrityshallinnolliset edellytykset ylittävät laajalti laissa säädetyt edellytykset. SCK:ntoteuttama valvonta on paljon tehokkaampaa kuin Keboman suorittama valvonta.Tämä hyväksymisjärjestelmän täydentävä tehtävä selittyy sillä, että Alankomaissanoudatetaan tietoista politiikkaa, jossa laissa säädettyjen edellytysten valvontaaluovutetaan mahdollisimman paljon markkinaosapuolille. Myös pääosasto III ontodennut SCK:n järjestelmän korkeamman vaatimustason 18.8.1994 päivätyssäkirjeessään, joka on osoitettu pääosastolle IV. Näiden seikkojen vuoksi SCK eivoinut sallia sellaista nosturien vuokrausta, joka täytti ainoastaan laissa säädetytedellytykset, ilman että se olisi vaikuttanut SCK:n hyväksymisjärjestelmänjohdonmukaisuuteen. Se, ettei vielä ole olemassa muita yksityisiä oikeushenkilöitä,jotka olisivat perustaneet SCK:n järjestelmää vastaavan hyväksymisjärjestelmän, eitarkoita sitä, että SCK ei olisi valmis hyväksymään vastaavaa järjestelmää, jossellainen olisi olemassa. Lisäksi komission väitteen hyväksyminen johtaisi siihen,että olisi mahdotonta perustaa hyväksymisjärjestelmää alalla, jolla sitä ei vielä ole,koska ensimmäisenä perustetulla järjestelmällä ei olisi mahdollisuutta tunnustaamuita vastaavia järjestelmiä.

129.

    Komissio vastaa tähän, että se on riidanalaisen päätöksen23—30 perustelukappaleessa tutkinut yksityiskohtaisesti vuokrauskiellon oikeudellistaja taloudellista taustaa voidakseen arvioida, onko kyseinen kielto yhteensopiva

perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa (ks. asia 56/65, Sociététechnique minière, tuomio 30.6.1966, Kok. 1966, s. 337).

130.

    Komissio väittää, ettei vuokrauskielto ole välttämätön kyseisenhyväksymisjärjestelmän johdonmukaisuuden säilyttämiseksi. Osoittaakseen, ettäkielto on suhteeton, se toteaa, että sillä suljetaan pois mahdollisuus käyttää muidentoimielinten hyväksymiä nostureita, eikä urakoitsija voi näyttää edes etukäteenlaatimansa luettelon avulla, että järjestelmään kuulumaton aliurakoitsija täyttääkaikki SCK:n edellyttämät vaatimukset. Lisäksi kiellolla estetään pääurakoitsijaakäyttämästä järjestelmään kuulumatonta aliurakoitsijaa tapauksessa, jossarakennuttaja on nimenomaisesti luopunut SCK:n todistukseen sisältyvistälaatutakeista ja on sallinut hyväksymättömien nosturien käytön.

131.

    Komissio väittää, että SCK:n hyväksymisjärjestelmä ei täytä riidanalaisen päätöksen23 perustelukappaleen ensimmäisessä kohdassa ilmaistuja edellytyksiä. Siinä onollut alusta asti ja ainakin osittain 21.10.1993 saakka suljetun järjestelmän piirteitä(riidanalaisen päätöksen 24 perustelukappale). Toisin kuin kantajat väittävät, SCKei ole sallinut muiden takuujärjestelmien hyväksymistä. Kantajien ehdottamallamuutoksella hyväksymistä koskevien määräysten 7 artiklan toiseen kohtaan, jonkatarkoituksena on tunnustaa muiden yksityisoikeudellisten elinten hyväksyntä[kantajien edustajan komissiolle (Dubois'lle osoitettu) 12.7.1993 lähettämä kirje],ei ole mitään käytännön merkitystä, koska tällaisia elimiä ei ole Alankomaissa eikämuissa naapurimaissa ja koska SCK ei hyväksy muita takeita kuin yksityisiähyväksymistodistuksia. Muun muassa Keboman myöntämää merkkiä ja belgialaistentai saksalaisten viranomaisten myöntämiä vastaavia virallisia todistuksia ei olehyväksytty.

— Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

132.

    Nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien SCK:n määräysten 7 artiklan toisessakohdassa kielletään SCK:n hyväksynnän saaneita jäsenyrityksiä vuokraamastanostureita siihen kuulumattomilta yrityksiltä.

133.

    Nyt käsiteltävänä olevan kanneperusteen toisen osan ensimmäinen väite koskeeoikeudellista virhettä, joka johtuu siitä, että komissio on käyttänyt perusteenaavoimuutta, julkisuutta, riippumattomuutta ja muiden järjestelmien vastaavientakeiden hyväksymistä koskevia edellytyksiä arvioidessaan, onkohyväksymisjärjestelmä yhteensopiva perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdankanssa; tämän väitteen osalta on todettava, että komissio on todennutriidanalaisessa päätöksessä (23 perustelukappale), että vuokrauskiellonkilpailusääntöjen vastaisuutta voidaan arvioida vain sen hyväksymisjärjestelmänluonteen perusteella, johon tämä kielto kuuluu. Tässä tarkoituksessa komissio onmääritellyt neljä edellytystä — joita ovat siis julkisuus, riippumattomuus, avoimuusja muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksyminen — jotka

hyväksymisjärjestelmän on täytettävä, jotta vuokrauskieltoon ei sovellettaisiperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa.

134.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toiminnan yhteensopivuuttaperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa on arvioitava asianoikeudellisen ja taloudellisen yhteyden kannalta (ks. esim. em. asiassa Sociététechnique minière annettu tuomio ja asia T-77/94, Vereniging van Groothandelarenin Bloemkwekerijprodukten ym. v. komissio, tuomio 14.5.1997, Kok. 1997, II-759,140 kohta). Koska komissiolla on siis valta määritellä ne edellytykset, jotkakonkretisoivat perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa määrätyt vaatimuksettietyssä oikeudellisessa ja taloudellisessa tilanteessa, on tutkittava, onko niilläedellytyksillä, joihin komissio viittaa riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappaleenensimmäisessä kohdassa, merkitystä asian kannalta.

135.

    Koska komissio on kuitenkin perustanut arvionsa ainoastaan siihen, ettei SCK:nhyväksymisjärjestelmä ollut avoin ja siihen, ettei se hyväksynyt muiden järjestelmienvastaavia takeita, ja todennut tämän jälkeen, että esillä olevassa asiassavuokrauskielto vääristää kilpailua (riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappaleentoinen kohta ja 3 artikla), riittää, kun arvioidaan, ovatko nämä kaksi edellytystämerkityksellisiä asian kannalta.

136.

    Ei ole epäilystäkään hyväksymisjärjestelmän avoimuutta koskevan edellytyksenmerkityksellisyydestä arvioitaessa vuokrauskiellon yhteensopivuuttaperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa. Kielto vuokrata nostureitahyväksymisjärjestelmään kuulumattomilta yrityksiltä vaikuttaa merkittävästi näidenyritysten kilpailumahdollisuuksiin tapauksissa, joissa pääsy hyväksymisjärjestelmäänon vaikeaa.

137.

    Toinen edellytys, joka koskee muiden järjestelmien vastaavien takeidenhyväksymistä, on myös merkityksellinen. Vuokrauskieltoa, jolla kielletäänhyväksynnän saaneita jäsenyrityksiä vuokraamasta nostureitahyväksymisjärjestelmään kuulumattomilta yrityksiltä, vaikka viimeksi mainituttarjoaisivat yhtä hyvät takeet kuin hyväksymisjärjestelmä, ei voida perustellaobjektiivisesti tarpeella pitää yllä hyväksymisjärjestelmässä taattujen tavaroiden taipalvelujen laatua. Päinvastoin se, ettei muiden järjestelmien vastaavia takeitahyväksytä, on omiaan suojaamaan hyväksyttyjä yrityksiä hyväksymisjärjestelmäänkuulumattomien yritysten taholta tulevalta kilpailulta.

138.

    Kanneperusteen toisen osan ensimmäinen väite, joka koskee oikeudellista virhettä,on siis hylättävä.

139.

    Saman osan toisesta väitteestä, jossa kantajat vetoavat siihen, että komissio ontehnyt arviointivirheen katsoessaan, että SCK:n vuokrauskielto rajoittaa kilpailuaperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, on todettava,että kun SCK:n perustamista käsiteltiin FNK:n Noord Hollandin alueyksikönkokouksessa 27.9.1983, tämän kokouksen osanottajien tavoitteena ei ollut suinkaan

niiden välisen kilpailun vahvistaminen vaan pikemminkin markkinahintojenkorottaminen. Tästä kokouksesta tehtyyn kokouspöytäkirjaan (jonka kantajat ovattoimittaneet 10.4.1997 päivätyllä kirjeellä) on kirjattu erään osanottajan tekemäehdotus: ”Tällainen [hyväksymis]elin on erittäin hyödyllinen. On odotettavissa, ettähankkeella on hyvin toteutettuna vaikutusta hintoihin”. Toinen osanottaja totesikokouksessa, että hyväksymisjärjestelmää koskeva hanke oli ”hyvä ajatus” ja lisäsi,että ”yritykselle on tärkeämpää sen toteuttama liikevaihto kuin sen koneidenkäyttöaste”. Todettakoon, että nosturivuokraamo, joka ei nosta koneidensakäyttöastetta, voi nostaa liikevaihtoaan ainoastaan korottamalla hintojaan.

140.

    Toisen osan toisessa väitteessä on käytetty eri näkökulmaa kuin se, jonkaperusteella komissio on arvioinut vuokrauskieltoa riidanalaisessa päätöksessä.Komissio on perustanut arvionsa kilpailunrajoituksesta siihen, että vuokrauskieltoasovellettiin hyväksymisjärjestelmässä, joka ei ollut täysin avoin ja jossa ei hyväksyttymuiden järjestelmien tarjoamia vastaavia takeita (riidanalaisen päätöksen23 perustelukappaleen toinen kohta).

141.

    Nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien SCK:n määräysten 7 artiklan toisessakohdassa määrätyllä vuokrauskiellolla ei rajoiteta ainoastaan hyväksyttyjen yritystentoimintavapautta, vaan sillä vaikutetaan lisäksi erityisesti järjestelmäänkuulumattomien yritysten kilpailumahdollisuuksiin. Kun otetaan huomioon SCK:nmarkkinaosuus, joka on sen itsensä mukaan noin 37 prosenttia Alankomaidensiirrettävien nosturien vuokramarkkinoista, on selvää, että vuokrauskielto vaikuttaatuntuvasti kilpailuun perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetullatavalla, jos — kuten komissio on todennut — hyväksymisjärjestelmä, johonvuokrauskielto sisältyy, ei ole täysin avoin ja jos siinä ei sallita muiden järjestelmienvastaavien takeiden hyväksymistä (ks. jäljempänä 143—151 kohta). Tällaisessatapauksessa vuokrauskielto itse asiassa vahvistaa hyväksymisjärjestelmän suljettujapiirteitä (riidanalaisen päätöksen 26 perustelukappaleen ensimmäinen kohta) jaestää huomattavasti järjestelmään kuulumattomien yritysten pääsyä Alankomaidenmarkkinoille (26 perustelukappaleen toinen kohta).

142.

    Tässä vaiheessa on siis tutkittava, ovatko ne tosiasiaperusteet asianmukaisia, joihinkomissio on perustanut arvionsa, eli se, ettei SCK:n hyväksymisjärjestelmä olluttäysin avoin ja se, ettei siinä sallittu muiden järjestelmien vastaavien takeidenhyväksymistä.

143.

    Komission toteamus siitä, että SCK:n hyväksymisjärjestelmä ei ollut avoinriidanalaisena ajanjaksona (1.1.1991 [jolloin vuokrauskielto tuli voimaan]—4.11.1993[jolloin vuokrauskiellon soveltaminen keskeytettiin], lukuun ottamatta ajanjaksona17.2.—9.7.1992) perustuu seuraaviin seikkoihin: FNK:hon kuulumattomien yritystenoli vaikeampaa päästä SCK:n hyväksymisjärjestelmään, koska niidenosallistumiskustannukset olivat korkeampia kuin FNK:n jäsenten, jahyväksymisjärjestelmässä vaaditut edellytykset perustuivat Alankomaidentilanteeseen, mikä rajoitti ulkomaisten yritysten pääsyä järjestelmään. Niinpä SCK:n

hyväksymisjärjestelmässä edellytettiin 1.5.1993 saakka, että yritys oli rekisteröitykauppakamarissa ja FNK:n yleisiä ehtoja oli noudatettava 21.10.1993 saakka(riidanalaisen päätöksen 24 perustelukappale).

144.

    On todettava, että seikat, joihin kantajat ovat vedonneet osoittaakseen SCK:nhyväksymisjärjestelmän olevan avoin, eivät pidä paikkaansa.

145.

    Komissio on todennut riidanalaisessa päätöksessä, että ”syyskuusta 1987 1 päivääntammikuuta 1992 osallistuminen SCK:n hyväksymismenettelyyn oli FNK:njäsenyrityksille kolme kertaa edullisempaa kuin siihen kuulumattomille”(9 perustelukappale). Kantajat eivät ole kiistäneet hallinnollisen menettelyn aikanatai ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen istunnossa sitä, että FNK:n jäsenetsaivat SCK:n jäsenmaksuista tuntuvan alennuksen (noin 66 prosenttia) 1.1.1992saakka. Vaikka alennus olisikin ollut korvaus FNK:n ja SCK:n tarjoamistasihteeripalveluista, niin kuin kantajat ovat väittäneet, tämän käytännön seurauksenaon joka tapauksessa ollut, että ulkomaalaisten yritysten pääsy SCK:nhyväksymisjärjestelmään on ollut vaikeampaa kuin alankomaalaisten yritysten, koskalähes kaikki SCK:n hyväksymät yritykset (yli 90 prosenttia hyväksytyistä yrityksistä)olivat FNK:n jäseniä ja koska vain Alankomaissa sijaitsevat nosturivuokraamotsaattoivat liittyä FNK:n jäseniksi (FNK:n sääntöjen 4 artiklan a kohta). Tätä”poissulkevaa” vaikutusta on vielä korostanut se, että jos muissa jäsenvaltioissa kuinAlankomaissa sijaitsevat yritykset olisivat kaikesta huolimatta halunneet saadaSCK:n hyväksymistodistuksen, niiden olisi pitänyt noudattaa 21.10.1993 saakkasellaisen yhteenliittymän (eli FNK:n), johon ne eivät voineet liittyä, yleisiä ehtoja,joiden valmisteluun ne eivät olleet voineet osallistua. Se, että järjestelmä on suljettutai että se ei ainakaan ole täysin avoin ulkomaisille yrityksille, käy ilmi siitä, ettäSCK:n hyväksymisjärjestelmän edellytykset on määrätty Alankomaiden tilanteen jaerityisesti Alankomaiden lainsäädännön perusteella, mitä ei myöskään ole kiistetty.

146.

    Kantajien väitteestä, jonka mukaan ulkomailla rekisteröity yritys saattoi saadaSCK:n hyväksymistodistuksen, on todettava, että 11.1.1993 päivätyssähyväksymisneuvoston kertomuksessa (s. 5) todetaan, ettei mikään estäulkomaalaisia yrityksiä osallistumasta SCK:n hyväksymisjärjestelmään.Kertomuksessa viitataan tämän johtopäätöksen osalta SCK:n sääntöjenmuutokseen, joka tuli voimaan 1.1.1992 ja jossa on muotoiltu uudelleen SCK:nperustamistarkoitus siten, että se edistää ja ylläpitää nosturivuokraamojen laatuayleisesti eikä enää pelkästään Alankomaissa. Mutta vaikka SCK:n säännöissä eienää suljetakaan pois muissa maissa sijaitsevien yritysten mahdollisuutta saadaSCK:n hyväksymistodistusta, tästä ei kuitenkaan seuraa automaattisesti, että SCK:nhyväksymisjärjestelmä olisi täysin avoin muissa jäsenvaltioissa sijaitseville yrityksille.Se, ettei hyväksymisjärjestelmä ole täysin avoin, johtuu nimittäin esillä olevassaasiassa muista seikoista, jotka on esitetty edellä 145 kohdassa.

147.

    Belgialaisten nosturivuokraamojen yhteenliittymän puheenjohtajan 11.3.1994päivätyssä kirjeessä todetaan, että huomattavin haitta jäsenvaltioiden välisellekaupalle nosturinvuokrausalalla aiheutuu jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen

erilaisuudesta, mistä syystä SCK:n toiminta ei estä belgialaisia yrityksiätoteuttamasta urakoita yhteisössä. SCK on itsekin todennut komissiolle tekemässäänilmoituksessa, että hyväksymisjärjestelmässä asetetut edellytykset vastaavat suurinpiirtein Alankomaiden lainsäädännössä nosturivuokraamoille säädettyjävelvollisuuksia, joten hyväksymisellä taataan paremmin näiden lakisääteistenvelvollisuuksien tehokas noudattaminen (SCK:n ilmoituksen 26—28 kohta). KoskaSCK on sisällyttänyt useita Alankomaiden lainsäädännössä säädettyjä edellytyksiähyväksymisjärjestelmäänsä, se on siis vahvistanut ja lujittanut niitä esteitä, joitajäsenvaltioiden väliselle kaupalle aiheutuu kansallisten lainsäädäntöjenmahdollisesta erilaisuudesta. Kun yhteisön direktiivillä on tunnustettuvastavuoroisesti jotakin tiettyä alaa koskevat kansalliset lainsäädännöt, siitä, ettäyksityinen hyväksymiselin pakottaa yritykset noudattamaan Alankomaidenlainsäädäntöä tällä alalla, aiheutuu, että ne jäsenvaltioiden välisen kaupan esteet,jotka yhteisön lainsäätäjän tarkoituksena on ollut poistaa, pysytetään voimassa taine otetaan uudelleen käyttöön. On selvää, että SCK tekee tiettyjä tarkastuksia,joista vastasi aiemmin Keboma, mutta joka luopui niistä direktiivin 89/392/ETYsäännösten tultua voimaan (ks. edellä 3 kohta). Kantajat ovatkin todenneet kanteen114 kohdassa seuraavasti: ”EY-merkin käyttöönotto nostokurkien osalta onvähentänyt entisestään Keboman lakisääteistä tehtävää. Nostokurkia, jotka onvarustettu EY-merkillä ja vaatimustenmukaisuusilmoituksella, ei tarvitsetarkastuttaa Kebomalla ensimmäistä käyttöönottoa varten. Tämä tarkoittaa, ettäSCK:n merkitys on kasvanut. SCK:n hyväksymisjärjestelmässä valvotaan tarkasti,vastaavatko uudet nostokurjet laissa säädettyjä edellytyksiä”. Edellä esitetyn vuoksikantajat eivät voi väittää, että ne vaikeudet, joita ulkomaalaiset nosturivuokraamotovat kohdanneet pääsyssä Alankomaiden markkinoille, johtuvat ainoastaanjäsenvaltioiden lainsäädäntöjen välisistä eroista eivätkä SCK:nhyväksymisjärjestelmästä.

148.

    Sen selvittämiseksi, sallittiinko SCK:n hyväksymisjärjestelmässä muidenjärjestelmien vastaavien takeiden hyväksyminen, on todettava, että SCK onehdottanut pääosastossa IV toimivalle Dubois'lle 12.7.1993 osoittamassaan kirjeessähyväksymisjärjestelmän muutosta, jonka mukaan SCK tunnustaisi muuthyväksynnästä vastaavat oikeushenkilöt, jotka täyttävät eurooppalaisten standardien(45011-sarja) perusteella määritetyt edellytykset, ja jotka tarjoavat yhtä hyvät takeetkuin SCK:n järjestelmä. Muutosehdotuksesta käy ilmi, ettei SCK:nhyväksymisjärjestelmään sen alkuperäisessä muodossa sisältynyt määräyksiävastaavien järjestelmien tunnustamisesta. Lisäksi vaikka muutos olisi vain täsmennysnosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien määräysten 7 artiklan toisen kohdanalkuperäiseen versioon, kuten kantajat ovat väittäneet, SCK:nhyväksymisjärjestelmässä ei kuitenkaan määrätä mitään sellaisen valtiollisensääntelyn tunnustamisesta, jossa tarjotaan yhtä hyvät takeet kuin SCK:ssa.

149.

    Edellä esitetyistä havainnoista seuraa, ettei komissio ole tehnyt arviointivirhettätodetessaan riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappaleessa, että SCK:nhyväksymisjärjestelmä ei ollut täysin avoin (ainakaan 21.10.1993 saakka) ja ettei

siinä sallittu muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä. Tästä syystävuokrauskiellolla, jolla vahvistettiin entisestään hyväksymisjärjestelmän suljettujapiirteitä ja estettiin huomattavasti järjestelmän ulkopuolisten ja erityisesti muissajäsenvaltioissa sijaitsevien yritysten pääsyä Alankomaiden markkinoille (ks. edellä145—148 kohta), rajoitetaan tosiasiassa kilpailua perustamissopimuksen 85 artiklan1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Lopputulos on sama, vaikka kantajat pystyisivätnäyttämään, että ehto on välttämätön hyväksymisjärjestelmän johdonmukaisuudensäilyttämiseksi. Koska SCK:n hyväksymisjärjestelmä ei ole piirteiltään avoin ja koskasiinä ei sallita muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä, sillä rikotaanperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, vaikka sen vaatimustaso olisikin, kutenkantajat ovat väittäneet, Alankomaiden lainsäädännön vaatimustasoa korkeampi.Tällaiseen järjestelmään sisältyvä erityinen ehto, kuten kielto vuokrata nostureitajärjestelmään kuulumattomilta yrityksiltä, ei ole yhteensopiva perustamissopimuksen85 artiklan 1 kohdan kanssa vaikka se olisi välttämätön järjestelmänjohdonmukaisuuden säilyttämiseksi, koska järjestelmä on lähtökohtaisestiperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastainen.

150.

    Tästä seuraa, että esillä olevan kanneperusteen toinen osa on hylättävä.

151.

    Väliintulijat ovat pyytäneet suullisessa käsittelyssä ensimmäisen oikeusasteentuomioistuinta lausumaan vielä siitä, onko nosturivuokraamojen hyväksymistäkoskevien määräysten 7 artiklan toisen kohdan muutos, jonka soveltamisestapääasian osapuolet ovat sopineet siihen asti, kunnes ensimmäisen oikeusasteentuomioistuin antaa tuomion esillä olevassa asiassa, lainmukainen (ks. edellä26 kohta). On kuitenkin todettava, että kun kyseessä on perustamissopimuksen173 artiklassa tarkoitettu kumoamiskanne, yhteisöjen tuomioistuintenlaillisuusvalvonta ulottuu ainoastaan kanteen kohteena olevaan toimeen. Esilläolevassa asiassa riidanalaiseen päätökseen ei sisälly minkäänlaisia arvioitavuokrauskieltoa koskevan ehdon muutoksesta, koska hyväksymistä koskeviensääntöjen muutos on tehty kyseisen päätöksen tekemisen jälkeen. Väliintulijoidensuullisessa käsittelyssä esittämä pyyntö ylittää näin ollen perustamissopimuksellaensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle myönnetyn toimivallankumoamiskanteiden osalta, ja se on siis jätettävä tutkimatta.

Kolmas osa, joka koskee sitä, että komissio on tehnyt arviointivirheen katsoessaan,että suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskevan järjestelmän tarkoituksena olirajoittaa kilpailua tai että siitä seurasi, että kilpailu rajoittui perustamissopimuksen85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla

— Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

152.

    Kantajat väittävät, että suositushintojen julkistaminen ja sisäisten hintojenvahvistaminen eivät myöskään rajoita kilpailua perustamissopimuksen 85 artiklan1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, koska nämä hinnat oli tarkoitettu ainoastaanobjektiiviseksi ohjeeksi konkreettisiin neuvotteluihin, eivätkä ne olleet millääntavalla sitovia. Markkinatilanne olisi tästä syystä sama, vaikka hintoja ei olisi

julkistettu. Jokaisella taloudellisella toimijalla on — ja on ollut — vapaus määrittääitsenäisesti kaupallinen strategiansa (asia 172/80, Züchner, tuomio 14.7.1981,Kok. 1981, s. 2021, 13 kohta). Kantajat väittävät, että markkinahinnat olivat selvästiFNK:n julkistamia suositushintoja alhaisempia, ja ne vaihtelivat yrityksen, asiakkaanja tilauksen mukaan.

153.

    Kantajien mukaan FNK:n sisäisten määräysten 3 artiklan b kohta, jossa määrätäänvelvollisuudesta noudattaa kohtuullisia hintoja sillä uhalla, että muutoin yrityserotetaan jäsenyydestä sääntöjen 10 artiklan nojalla, ei tarkoita, että FNK:n jäsenetolisivat velvollisia noudattamaan suositushintoja. Ne väittävät myös, ettei kokoFNK:n olemassaoloaikana ole tehty yhtään erillistä tutkimusta sen tarkastamiseksi,noudatettiinko kohtuullisia hintoja, eikä yhtään jäsentä ole erotettu tällä perusteella.Tuomiot, joihin komissio on viitannut riidanalaisen päätöksen20 perustelukappaleessa, eivät ole merkityksellisiä asian kannalta. Yhteisöjentuomioistuimen asiassa 8/72, Vereniging van Cementhandelaren vastaan komissio,17.10.1972 antama tuomio (Kok. 1972, s. 977) koski ”suositus”hintojennoudattamista pakollisessa järjestelmässä, josta ei ole kyse esillä olevassa asiassa jajossa määrättiin vakavia seuraamuksia, mikäli hintoja ei noudatettu, ja kaikillajärjestelmään osallistuvilla toimijoilla oli näin mahdollisuus ennakoida suhteellisenvarmasti, mikä niiden kilpailijoiden hinnoittelukäytäntö tulisi olemaan. Yhteisöjentuomioistuimen asiassa 45/85, Verband der Sachversicherer vastaan komissio,27.1.1987 antamassa tuomiossa (Kok. 1987, s. 405) oli kyseessä tilanne, jossakyseisen sopimuksen tavoitteena oli vaikuttaa kilpailuun, kun taas esillä olevassaasiassa suositushintojen julkistamisella ja kustannusarvioiden vahvistamisella oliaivan erilainen tavoite.

154.

    Kantajat eivät ole kiistäneet sisäisten hintojen osalta sitä, että FNK on satunnaisestisuorittanut sihteeripalveluja näitä hintoja koskevissa kokouksissa. Kantajat väittävätkuitenkin, että FNK:n osallistuminen sisäisten hintojen vahvistamiseen on ollut niinvähäistä, ettei sen voida katsoa olevan siitä vastuussa. Vaikka FNK:n voitaisiinkatsoa olevan vastuussa sisäisten hintojen vahvistamisesta, tällä ei kuitenkaan oleollut mitään vaikutusta markkinoilla vallitsevaan kilpailuun. Kyseiset markkinat,joille on ominaista ”overnight contracting”, ovat automaattisesti kehittyneetsellaisiksi, että pysyvissä kauppasuhteissa olevat osapuolet, jotka tarjoavatvastavuoroisesti samoja palveluja, määräävät etukäteen hinnat, joita ne käyttävätaina palveluja tarjotessaan. Komissio ei ole myöskään näyttänyt toteen, että sisäisethinnat olisivat olleet sitovia.

155.

    Komissio vastaa tähän, että FNK:n sisäisistä määräyksistä ja säännöistä käy ilmi,että suositushinnat ja sisäiset hinnat ovat sitovia siitä syystä, että FNK:n jäsenilläon velvollisuus noudattaa kohtuullisia hintoja, ja siitä, että tämän velvollisuudenrikkomisesta voi seurata jäsenyydestä erottaminen (sääntöjen 10 artiklan 1 kohdand alakohta). Lisäksi ”overnight contracting” -ilmiön vuoksi on todennäköistä, ettäsuositushintoja käytetään itse asiassa viitehintoina.

— Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

156.

    Aluksi on selvitettävä, onko komissio tehnyt arviointivirheen katsoessaan, ettäsuositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä rajoittaa kilpailuaperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla [a)]. Sen jälkeenon arvioitava, onko FNK vastuussa väitetystä rikkomisesta [b)].

a) Suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä

157.

    Komissio toteaa riidanalaisessa päätöksessä (20 ja 21 perustelukappale), ettäFNK:n jäsenet olivat velvollisia noudattamaan sen määräämiä hintoja. Komissiokatsoo, että vaikka hinnat olisivat ohjehintoja, ne rajoittavat joka tapauksessakilpailua, koska niiden perusteella voidaan suhteellisen varmasti ennakoidakilpailijoiden hinnoittelukäytäntö.

158.

    On muistettava, että perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan a alakohdassamäärätään nimenomaisesti, että yhteismarkkinoille soveltumattomia ovat sellaisetyritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, ”joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaanosto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja”.

159.

    FNK:n jäsenet olivat riidanalaisena ajanjaksona FNK:n sisäisten määräysten3 artiklan b kohdan nojalla velvollisia noudattamaan ”kohtuullisia” hintoja, jasääntöjen 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan yritys voidaan erottaa FNK:njäsenyydestä, jos se rikkoo sisäisiä määräyksiä. FNK on vahvistanut, että senjulkistamat suositushinnat (joita sovellettiin suhteissa rakennuttajiin) olivatkäytännössä sisäisten määräysten 3 artiklan b kohdassa määrättyjä kohtuullisiahintoja (FNK:n tekemän ilmoituksen 17 kohta). Sama pätee myös FNK:n yleensäalueellisin perustein vahvistamiin sisäisiin hintoihin (joita sovelletaan FNK:njäsenten välisessä vuokrauksessa) (ks. jäljempänä 167 kohta). Ei ole todennäköistä,että FNK olisi osallistunut sellaisten sisäisten hintojen vahvistamiseen, jotka eivätolisi olleet sisäisten määräysten 3 artiklan b kohdassa tarkoitettuja kohtuullisiahintoja. Koska suositushinnat ja sisäiset hinnat olivat käytännössä niitä kohtuullisiahintoja, joita FNK:n jäsenten on noudatettava sisäisten määräysten 3 artiklanb kohdan nojalla, suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä olitodellisuudessa FNK:n jäsenille tarkoitettu määrähintajärjestelmä.

160.

    Tätä toteamusta tukee vielä se seikka, jonka kantajatkin ovat myöntäneet, ettäFNK:n hintajärjestelmä perustettiin sen epävakaan markkinatilanteenkorjaamiseksi, joka oli johtanut useisiin konkursseihin. Lisäksi FNK:nalueyksiköiden eri kokouksista tehdyissä pöytäkirjoissa, jotka on esitettyensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle tämän prosessinjohtotoimena antamanmääräyksen vuoksi (ks. edellä 31 kohta), korostetaan sitä, että FNK:nsuositushinnat ja sisäiset hinnat ovat sitovia. Eräs FNK:n Noord Hollandinalueyksikön 17.2.1981 pidetyn kokouksen osanottaja totesikin, että ”FNK:njäsenyyden haittana on velvollisuus noudattaa sovittua hintaa” (pöytäkirjan4 kohta). Samoin Noord Hollandin alueyksikön 22.2.1982 pidetyn kokouksen

pöytäkirjasta (6 kohta) käy ilmi, että suositushintojen noudattamatta jättämistäpidettiin FNK:n sisäisten määräysten rikkomisena. Eräs tämän kokouksenosanottajista lisäsi, että ”on päätettävä keinoista, jotta määräysten rikkomisestavoitaisiin määrätä seuraamukseksi sakkoja” (ks. vastaavasti Oost Nederlandinalueyksikön 16.4.1986 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 3 kohta).

161.

    Vaikkei tiedossa olekaan yhtään konkreettista tapausta, jossa olisi määrättyseuraamuksia sellaisille jäsenille, jotka eivät olleet noudattaneet sovittuja hintoja,hintojen noudattamista kuitenkin valvottiin. FNK:n alueyksiköidenkokouspöytäkirjoista käy ilmi, että sen jäsenille on muistutettu velvollisuudestanoudattaa sääntöjä. Esimerkiksi West Brabantin ja Zeelandin alueyksikön 8.12.1980pidetyn kokouksen pöytäkirjaan (6 kohta) on kirjattu seuraavat toteamukset senjälkeen, kun Van Haarlem ei ole noudattanut sisäisiä hintoja: ”alueyksikkö eihyväksy Van Haarlemin toimintaa ja Van Haarlem myöntää, että olisi ollutparempi, jos hän ei olisi toiminut näin” (ks. vastaavasti West Brabantin jaZeelandin alueyksikön 21.2.1980 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 7 kohta).

162.

    FNK on tukenut sisäisten hintojen vahvistamista nimenomaan voidakseenvarmistaa, että sen jäsenet noudattavat sisäisiä hintoja (ks. jäljempänä165—170 kohta). Nosturivuokraamo, joka laskee tuntuvasti hintojaan, saarakennuttajilta paljon tilauksia ja sen on tällöin vuokrattava ylimääräisiä nostureitakilpailijoiltaan. Sisäiset hinnat halutaan siis vahvistaa, koska nosturivuokraamon onotettava nämä hinnat huomioon määrätessään hintansa rakennuttajalle,välttääkseen mahdollisten ylimääräisten nosturien vuokraamisesta aiheutuneentappion (ks. esim. Noord Hollandin alueyksikön 22.2.1982 pidetyn kokouksenpöytäkirja, 6 kohta, jossa todetaan seuraavasti: ”On syytä sopia yhteisesti sisäisistähinnoista, koska nämä hinnat vaikuttavat joka tapauksessa tietyllä tavallarakennuttajilta perittäviin hintoihin. Kun on tiedossa, että nostureita voidaanvuokrata toisilta jäsenyrityksiltä vain tiettyyn hintaan, tämä on varokeino senvälttämiseksi, että rakennuttajille tarjottaisiin näitä sisäisiä hintoja huomattavastialhaisempia hintoja”; ks. vastaavasti West Brabantin ja Zeelandin alueyksikön5.10.1987 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 4 kohta; Oost Nederlandin alueyksikön10.10.1989 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 6 kohta; Midden Nederlandin alueyksikön21.2.1990 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 4 kohta ja telaketjunostureita käyttävienFNK:n jäsenten 24.8.1989 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 2 kohta). FNK:n johtajaDe Blank onkin todennut, että sisäisillä hinnoilla oli ”ohjaava tehtävä” (WestBrabantin ja Zeelandin alueyksikön 30.5.1988 pidetyn kokouksen pöytäkirja,3 kohta).

163.

    Asiaan liittyvistä asiakirjoista selviää, että FNK:n hintajärjestelmän tavoitteena onollut markkinahintojen korottaminen. FNK on itsekin todennut komissiolletekemässään ilmoituksessa, että sisäiset hinnat olivat markkinahintoja korkeampia(ilmoituksen 18 kohta). Sisäisten hintojen vahvistamisella suositushintojenperusteella oli tosiasiallisia vaikutuksia, eli rakennuttajilta perittävät hinnat nousivat(ks. Zuid-Hollandin alueyksikön 9.10.1990 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 7 kohta,

jonka mukaan sisäiset hinnat ovat ”nostaneet markkinahintoja”; Noord Hollandinalueyksikön 11.2.1987 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 5 kohta, jonka mukaan ”DeBlank toteaa, että Noord Hollandin alueella on sovittu laajamittaisestihintajärjestelyjä aluksi ryhmittäin ja sitten kolmen alueen kesken. Tämä ontuottanut tuloksia”; Midden Nederlandin alueyksikön 28.2.1991 pidetyn kokouksenpöytäkirja, 4 kohta ja telaketjunostureita hyödyntävien FNK:n jäsenten 12.11.1991pidetyn kokouksen pöytäkirja, 3 kohta, jonka mukaan ”näyttää siltä, että myösmarkkinahinnat nousevat sisäisiä hintoja koskevien sopimusten seurauksena”).

164.

    Edellä esitetystä seuraa, että suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmäoli määrähintajärjestelmä, jonka avulla FNK:n jäsenet voivat ennustaa suhteellisenvarmasti muiden FNK:n jäsenten noudattamat hinnat, vaikka kaikki jäsenet eivätolisikaan aina noudattaneet vahvistettuja hintoja. On myös näytetty, ettäjärjestelmän tavoitteena oli markkinahintojen nostaminen. Komissio on siisperustellusti todennut, että tämä järjestelmä rajoitti kilpailua perustamissopimuksen85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla (em. asia Vereniging vanCementhandelaren v. komissio, tuomion 19 ja 21 kohta ja em. asia Verband derSachversicherer v. komissio, 41 kohta).

b) FNK:n vastuu sisäisten hintojen vahvistamisesta

165.

    Kantajat väittävät, ettei FNK:n voida katsoa olevan vastuussa sisäisten hintojenvahvistamisesta. FNK:n tehtävä sisäisten hintojen vahvistamisessa ei ole milloinkaanollut muuta kuin satunnaisten sihteeripalvelujen suorittamista. Kyseiset hinnat onkantajien mukaan vahvistettu paikallisella tai alueellisella tasolla.

166.

    Tiettyjen nosturityyppien eli yli 150 tonnia painavien nosturien ja telaketjunosturienosalta sisäiset hinnat vahvistettiin maakohtaisesti. Ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimelle toimitetuista kokouspöytäkirjoista käy ilmi, että sisäiset hinnat onvahvistettu kokouksissa, joissa kaikki tällaisia nostureita käyttävät FNK:n jäsenetolivat edustettuina (ks. telaketjunostureita käyttävien yritysten 15.2.1979 pidetynkokouksen pöytäkirja, 4 kohta). Kokoukset pidettiin pääsääntöisesti FNK:ntoimitiloissa, FNK:n johtajan, De Blankin läsnäollessa, ja näiden kokoustenpöytäkirjat laadittiin FNK:n tunnuksella varustetulle paperille.

167.

    Sisäiset hinnat vahvistettiin maakohtaisesti ainoastaan poikkeustapauksissa. FNK:njohto olisi kuitenkin halunnut, että sisäiset hinnat olisi vahvistettu myösmaakohtaisesti (ks. Noord Hollandin alueyksikön 4.9.1989 pidetyn kokouksenpöytäkirja, 5 kohta, jossa todetaan, että ”johto toivoo, että koko maata vartensaataisiin sovittua yksi ainoa sisäinen hinta”). Käytännön syistä sisäisiä hintoja eikuitenkaan voitu vahvistaa maakohtaisesti muiden kuin yli 150 tonnia painaviennosturien ja telaketjunosturien osalta. FNK:n johto totesi tästä seuraavasti: ” — —100—150 tonnia painavia nostureita käyttäviä yrityksiä on liian paljon, jotta voitaisiintehdä koko maan kattavia sopimuksia. Johto on tästä syystä päättänyt, että näitänostureita varten on laadittava sopimuksia myös aluekohtaisesti — — .” (WestBrabantin ja Zeelandin alueyksikön 15.10.1990 pidetyn kokouksen pöytäkirja,

7 kohta; ks. myös yli 150 tonnia painavia nostureita käyttävien yritysten 25.9.1990pidetyn kokouksen pöytäkirja, 6 kohta ja 26.11.1991 pidetyn kokouksen pöytäkirja,6 kohta).

168.

    Tästä seuraa, että FNK päätti itse, oliko sisäinen hinta vahvistettava maa- vaialuekohtaisesti.

169.

    FNK:n osallisuudesta aluekohtaisten sisäisten hintojen vahvistamiseen on todettava,että FNK:n säännöissä määrätään, että alueet muodostavat FNK:n alueyksikköjä(sääntöjen 16 artikla), alueyksiköiden kokouspöytäkirjat on laadittu FNK:ntunnuksella varustetulle paperille ja FNK:n johtaja, De Blank, on osallistunutkaikkiin niihin alueyksiköiden kokouksiin, joiden pöytäkirjat on toimitettuensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle ja joissa on käsitelty sisäisiä hintoja.Lisäksi De Blank on useaan kertaan tiedottanut alueyksiköiden kokouksissakyseisen alueen jäsenille muilla alueilla sovituista sisäisistä hinnoista (ks. esim. WestBrabantin ja Zeelandin alueyksikön 4.3.1991 pidetyn kokouksen pöytäkirja,5 kohta; Midden Nederlandin alueyksikön 28.2.1991 pidetyn kokouksen pöytäkirja,4 kohta; Noord Hollandin alueyksikön 24.9.1990 pidetyn kokouksen pöytäkirja,7 kohta; Noord Nederlandin alueyksikön 26.9.1988 pidetyn kokouksen pöytäkirja,5 kohta). FNK on siis aktiivisesti osallistunut alueyksiköiden sisäisten hintojenvahvistamiseen. Midden Nederlandin alueyksikön 28.2.1991 pidetyn kokouksenpöytäkirjasta (4 kohta) käy lisäksi ilmi, että FNK:n sisäisiä hintoja koskeva kirje onvaikuttanut siten, että hinnat ovat tietyissä tapauksissa nousseet.

170.

    Edellä esitetystä selviää, että FNK on osallistunut aktiivisesti sisäisten hintojenvahvistamiseen, riippumatta siitä, vahvistettiinko hinnat koko maan vai jonkin taijoidenkin alueiden osalta. Vaikka FNK, joka on yhteenliittymä, ei ole vahvistanuthintoja yksipuolisesti, vaan on kirjannut nosturivuokraamojen kokouksissaansopimat sisäiset hinnat (FNK:n johdon 4.4.1990 pitämän kokouksen pöytäkirja,8 kohta), sisäisten hintojen vahvistaminen alueellisella tai kansallisella tasolla olikuitenkin osoitus FNK:n tahdosta koordinoida jäsentensä toimintaa markkinoilla(em. asia Verband der Sachversicherer v. komissio, tuomion 32 kohta).

171.

    Tästä seuraa, että komissio ei ole tehnyt arviointivirhettä todetessaan riidanalaisenpäätöksen 1 artiklassa, että FNK on vastuussa sisäisiä hintoja koskevastajärjestelmästä.

172.

    Kaiken edellä esitetyn perusteella myös toisen kanneperusteen kolmas osa onhylättävä.

Neljäs osa, joka koskee arviointivirhettä vaikutuksista jäsenvaltioiden väliseenkauppaan

— Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

173.

    Kantajat väittävät, että riidanalaisen päätöksen 1 ja 3 artiklassa kilpailusääntöjenvastaisiksi todetuilla menettelytavoilla ei ole vaikutuksia jäsenvaltioiden väliseenkauppaan (asia 22/79, Greenwich Film Production, tuomio 25.10.1979, Kok. 1979,s. 3275, 11 kohta ja asia T-2/89, Petrofina v. komissio, tuomio 24.10.1991,Kok. 1991, s. II-1087, 222 kohta). Kantajien mukaan siirrettävien nosturienvuokrausmarkkinat rajoittuvat Alankomaiden alueeseen niiden rajoitetunsiirtomahdollisuuden ja ”overnight contracting” -ilmiön vuoksi, joten toiminnalla eiole ollut tuntuvaa vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (asia 22/78, Huginv. komissio, tuomio 31.5.1979, Kok. 1979, s. 1869). Se, että valittajista kaksi yritystäsijaitsee muussa jäsenvaltiossa, ei kantajien mukaan riitä osoittamaan, ettäriidanalaisella toiminnalla olisi vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.Kantajat toteavat erityisesti SCK:n osalta, että hyväksymisjärjestelmä on avoinmuissa jäsenvaltioissa sijaitseville yrityksille niitä syrjimättä, mikäli ne täyttäväthyväksymisjärjestelmässä määrätyt edellytykset. Järjestelmä edistää siisavoimuutensa vuoksi ulkomaalaisten yritysten tuloa Alankomaiden markkinoille.FNK:n osalta kantajat korostavat, että se on osallistunut ainoastaan välillisestisisäisten hintojen valmisteluun, ja että hintoja sovellettiin ainoastaan paikallisellatai alueellisella tasolla. Lisäksi nämä hinnat koskivat ainoastaan niitä yrityksiä, jotkaolivat vahvistaneet ne. Niillä ei siis ollut mitään vaikutusta jäsenvaltioiden väliseenkauppaan siirrettävien nosturien alalla.

174.

    Komissio vastaa, että vaikka siirrettäviä nostureita voidaan siirtää ainoastaan50 kilometrin säteellä, oli kuitenkin mahdollista, että menettelytavat vaikuttivatjäsenvaltioiden väliseen kauppaan Belgian ja Saksan raja-alueilla. Se, että valittajistakaksi on belgialaisia yrityksiä, osoittaa, että kyseiset markkinat eivät ole rajoittuneetvain Alankomaiden alueeseen.

— Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

175.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jotta päätös, sopimus tai yhteisjärjestelyvoisi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, kaikkien oikeudellisten seikkojenja tosiseikkojen perusteella on oltava riittävän todennäköistä, että nämä voivatvaikuttaa suoraan tai välillisesti taikka tosiasiallisesti tai mahdollisestijäsenvaltioiden väliseen kauppaan siten, että on pelättävissä, että nämä voivat estääyhtenäismarkkinoiden toteuttamisen jäsenvaltioiden välillä (ks. yhdistetyt asiat209/78—215/78 ja 218/78, Van Landewyck ym. v. komissio, tuomio 29.10.1980,Kok. 1980, s. 3125, 170 kohta ja asia C-219/95 P, Ferriere Nord v. komissio, tuomio17.7.1997, Kok. 1997, s. I-4411, 20 kohta).

176.

    Kantajat eivät voi perustellusti väittää, etteivät riidanalaisessa päätöksessätarkoitetut menettelytavat voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan silläperusteella, ettei siirrettävien nostureiden vuokraamisen alalla ole jäsenvaltioidenvälistä kauppaa.

177.

    On selvää, että siirrettävien nostureiden käyttöalueen säde on noin 50 kilometriä.Jäsenvaltioiden välistä kauppaa voi siis olla Alankomaiden raja-alueilla. Tätä

toteamusta tukee se seikka, että niiden yritysten joukossa, jotka ovat tehneetvalituksen komissiolle SCK:ta ja FNK:ta vastaan, on kaksi belgialaista yritystä. Olisihämmästyttävää, että nämä yritykset ovat ryhtyneet esillä olevaan menettelyyn, josniillä ei olisi mitään mahdollisuuksia toimia Alankomaiden markkinoilla.

178.

    Muissa kantajien väitteissä ei kyseenalaisteta jäsenvaltioiden välisen kaupanmahdollisuutta, vaan niiden tarkoituksena on näyttää, etteivät vuokrauskielto taisuositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä ole vaikuttaneet tuntuvastijäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

179.

    On myös muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenjäsenvaltion koko alueen kattava kilpailua rajoittava toiminta edistää jo sinänsäkansallista eristymistä, mikä estää perustamissopimuksen tavoitteena olevaataloudellista vuorovaikutusta (em. asia Vereniging van Cementhandelaren v.komissio, 29 kohta; em. asia Remia ym. v. komissio, 22 kohta ja asia T-29/92, SPOym. v. komissio, tuomio 21.2.1995, Kok. 1995, s. II-289, 229 kohta).

180.

    Esillä olevassa asiassa on selvää, että SCK:n vuokrauskieltoa ja FNK:nsuositushintoja sovelletaan koko Alankomaiden alueella. Tämä pätee myös tiettyihinsisäisiin hintoihin (ks. edellä 166 kohta). Tästä syystä nämä kilpailua rajoittavatmenettelytavat (ks. edellä 141—150 kohta ja 157—164 kohta) vaikuttavat jo sinänsäjäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Lisäksi SCK on todennut ilmoituksessaan, jonkase on tehnyt saadakseen puuttumattomuustodistuksen tai vaihtoehtoisestiperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan mukaisen poikkeusluvan (ks. edellä7 kohta), että nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevat määräykset saattoivatvaikuttaa haitallisesti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (ilmoituksen 4.3 kohta).

181.

    Sen selvittämiseksi, ovatko riidanalaisen päätöksen 1 ja 3 artiklassa mainitutmenettelytavat omiaan vaikuttamaan tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan,on todettava, että vaikka asianosaiset eivät ole yksimielisiä FNK:n jäsenten jaSCK:n hyväksymien yritysten tarkasta markkinaosuudesta, kantajat ovat itsetodenneet, että vuonna 1991 SCK:n hyväksymien yritysten osuus oli 37 prosenttiaja FNK:n jäsenten osuus noin 40 prosenttia Alankomaiden siirrettävien nosturienvuokramarkkinoista. On todettava, että vaikka SCK:n hyväksymien yritysten osuusoli ”vain” 37 prosenttia ja FNK:n jäsenten osuus ”vain” 40 prosenttiaAlankomaiden markkinoista, kantajien koko ja markkinavoima olivat riittävänmerkittäviä, jotta riidanalaisessa päätöksessä mainitut menettelytavat (joistavuokrauskieltoa ja suositushintoja sovellettiin koko Alankomaiden alueella) ovatvoineet vaikuttaa tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (asia 19/77, Millerv. komissio, tuomio 1.2.1978, Kok. 1978, s. 131, 10 kohta).

182.

    Edellä esitetystä seuraa, että toisen kanneperusteen neljäs osa on hylättävä.

183.

    Kaiken edellä esitetyn perusteella perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdanrikkomista koskeva kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

Kolmas kanneperuste: perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan rikkominen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

184.

    Kantajat väittävät toissijaisesti, että koska komissio ei ole todennut, ettäperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta riidanalaiseen asiaan, se onrikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohtaa, koska SCK:nhyväksymisjärjestelmä, suositushintojen ja kustannusarvioiden sekä sisäisten hintojenjulkistaminen ovat täyttäneet kaikki tässä määräyksessä vaaditut edellytykset.

— Komission päätös siitä, ettei se myönnä SCK:n vuokrauskiellolle poikkeuslupaa

185.

    Kantajat väittävät, että hyväksymisjärjestelmä parantaa siirrettäviä nostureitavuokraavien yritysten asemaa, koska se edistää sellaisten avointen markkinoidenperustamista, joilla toimivat yritykset täyttävät laissa säädettyjä edellytyksiäkorkeammat laatuvaatimukset. Tämä hyväksymisjärjestelmän korkeampivaatimustaso (ks. edellä 128 kohta), joka saadaan aikaan lakisääteistä valvontaapaljon tehokkaammalla valvonnalla, tulee loppujen lopuksi rakennuttajien hyväksi.Koska nämä viimeksi mainitut ovat edustettuina SCK:ssa, on lisäksi selvää, ettäkohtuullinen osa hyväksymisjärjestelmästä saatavasta hyödystä tulee käyttäjienhyväksi. Edellä esitettyjen syiden (ks. 126 kohta) vuoksi vuokrauskielto on kantajienmielestä ainoa keino säilyttää hyväksymisjärjestelmän johdonmukaisuus kyseisessäerityisessä markkinatilanteessa, joten tästä mahdollisesti aiheutuva kilpailunrajoituson välttämätön hyväksymisjärjestelmän toteuttamisella tavoitellun päämääränsaavuttamiseksi. Sen sijaan että hyväksymisjärjestelmällä poistettaisiin kilpailu, silläpäin vastoin vahvistetaan hyväksyttyjen yritysten välistä vilkasta kilpailua hinnoistaja muista ehdoista, ja näin sillä taataan yritysten korkea laatu avoimillamarkkinoilla, vaikuttamatta kuitenkaan samanaikaisesti hyväksyttyjen yritysten jajärjestelmään kuulumattomien yritysten väliseen kilpailuun.

186.

    Komissio vastaa tähän, että riidanalaisen päätöksen 37 perustelukappaleesta käyilmi, etteivät kaksi perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyistäneljästä edellytyksestä täyttyneet. Tuotannon tai tuotteiden jakelun tehostamistakoskevan edellytyksen osalta ei ole näytetty, että hyväksymisjärjestelmänvaatimustaso olisi korkeampi. Joka tapauksessa jäsenyrityksille määrätyt rajoituksetja tästä järjestelmän ulkopuolisille yrityksille aiheutuvat haitat ovat komissionmukaan selvästi järjestelmällä mahdollisesti saavutettavia etuja suurempia. Komissiokatsookin, että suurin osa nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevistaedellytyksistä perustuu lainsäädäntöön, ja näiden edellytysten täyttymistä valvotaanuseassa vaiheessa. Se kiistää myös, että SCK:n toteuttama valvonta olisitehokkaampaa kuin Keboman suorittama valvonta. Sen edellytyksen osalta, jonkamukaan rajoitusten on oltava välttämättömiä SCK:n hyväksymisjärjestelmäntavoitteiden saavuttamiseksi, komissio viittaa edellä 130 kohdassa esitettyihinseikkoihin osoittaakseen, ettei vuokrauskielto ollut välttämätön.

— Komission päätös siitä, ettei se myönnä suositushintoja ja sisäisiä hintojakoskevalle järjestelmälle poikkeuslupaa

187.

    Kantajat väittävät, että suositushintojen julkistaminen ja kustannusarviot täyttävätmyös perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyt edellytykset.Komission päätöskäytännössä (ks. ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklansoveltamisesta 24 päivänä helmikuuta 1993 tehty komission päätös 93/174/ETY[IV/34.494 — Yhdistettyjen tavarakuljetusten sovittu hintarakenne] [EYVL L 73,s. 38, jäljempänä päätös 93/174] ja perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdansoveltamisesta tiettyihin vakuutusalan sopimusten, päätösten ja yhdenmukaistettujenmenettelytapojen ryhmiin 21 päivänä joulukuuta 1992 annettu komission asetus[ETY] N:o 3932/92 [EYVL L 398, s. 7, jäljempänä asetus [ETY] N:o 3932/92]) onniiden mukaan todettu, että sovittu hintarakenne edistää markkinoiden avoimuuttaja kyseisen alan taloudellista kehitystä, koska käyttäjät voivat verrata paremminmarkkinoilla toimivia yrityksiä toisiinsa. Tästä syystä kohtuullinen osa näinsaatavasta hyödystä tulee käyttäjien hyväksi. Tällainen markkinoiden avoimuusvoidaan saavuttaa vain julkistamalla kyseiset hinnat, joten tästä aiheutuvakilpailunrajoitus on välttämätön. Hintojen julkistamisella ei poisteta kilpailuamerkittävältä osalta kyseessä olevia tuotteita, koska julkistetut hinnat eivät olesitovia, vaan taloudellisille toimijoille jätetään vapaus poiketa niistä ja siis kilpaillamuiden yritysten kanssa.

188.

    Myös sisäisille hinnoille on kantajien mukaan myönnettävä perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdan nojalla poikkeuslupa. Siirrettäviä nostureita vuokraavienyritysten tilanne on rinnastettavissa pankkeihin, koska ne ovat säännöllisestikahdenkeskisissä liikesuhteissa keskenään. Koska komissio on todennut, etteiperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa sovelleta sellaisia palveluja koskeviinhintasopimuksiin, joita pankit tarjoavat toisilleen vastavuoroisesti (ETY:nperustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 12 päivänä joulukuuta 1986 tehtykomission päätös 87/103/ETY [IV/31.356 — ABI] [EYVL L 43, s. 51, jäljempänäpäätös 87/103]), kantajia on niiden mukaan kohdeltava samalla tavalla sisäistenhintojen vahvistamisen osalta. Nämä hinnat parantavat tuotantoa lisäämällätehokkuutta, koska niiden vuoksi ei tarvitse ryhtyä hintaneuvotteluihin joka kerta,kun nosturivuokraamot vuokraavat nostureita toisilta hyväksytyiltä yrityksiltä. Myösrakennuttajat hyötyvät tästä lisääntyneestä tehokkuudesta, joten kohtuullinen osuusnäin saatavasta hyödystä jää kuluttajille. Hinnoista mahdollisesti aiheutuvatkilpailunrajoitukset ovat välttämättömiä tehokkuuden lisäämiseksi.Hyväksymisjärjestelmällä ei poisteta kilpailua merkittävältä osalta kyseessä oleviatuotteita, sillä sisäisten hintojen vahvistamiseen osallistuneet yritykset voivat kunkinyksittäisen liiketoimen yhteydessä joko soveltaa toista hintaa tai kieltäytyävuokrauksesta.

189.

    Komissio viittaa riidanalaisen päätöksen 34 perustelukappaleeseen. Se toteaa, etteiFNK voi vedota päätökseen 93/174, koska esillä olevassa asiassa ei ole kysesamoista erityispiirteistä kuin edellä mainittuun päätökseen johtaneessa

tapauksessa. Suositushinnat koskevat kokonaishintaa eivätkä jotain hintaan liittyvääosatekijää, eikä avoimuus ole yhtä tärkeää siirrettävien nosturienvuokrausmarkkinoilla kuin mainitussa päätöksessä kyseessä olleilla markkinoilla.FNK ei voi myöskään vedota pankkien välisistä hinnoista tehtyyn päätökseenvoidakseen osoittaa, että sisäiset hinnat olivat välttämättömiä. Siirrettäviä nostureitavuokraavien yritysten tilanne eroaa usealla perusteella pankeista: pankit toimivatliikekumppaneina käytännön pakosta, koska niiden on toimittava yhteistyössäasiakkaansa valitseman pankin kanssa voidakseen toteuttaa tilisiirron, kun taassiirrettäviä nostureita vuokraavat yritykset valitsevat itse aliurakoitsijansa; pankittoteuttavat huomattavasti suuremman määrän liiketapahtumia; lisäksi sisäisiinhintoihin liittyy se, että rakennuttajiin nähden sovelletaan suositushintoja, kun taaskomissio ei ole hyväksynyt päätöksessä 87/103 pankkien yhteistoimintaa niidenasiakkailta perittävien hintojen osalta.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

190.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenharjoittama valvonta, joka koskee komission sille perustamissopimuksen 85 artiklan3 kohdassa annetun harkintavallan nojalla tekemiä monimutkaisia taloudellisiaarviointeja kunkin mainitun säännöksen sisältämän neljän edellytyksen osalta,rajoittuu sen varmistamiseen, että menettely- ja perustelusääntöjä on noudatettu,tosiseikat ovat aineellisesti oikeita, ja ettei komissio ole syyllistynyt ilmeiseenarviointivirheeseen eikä harkintavallan väärinkäyttöön (yhdistetyt asiat 142/84 ja156/84, BAT ja Reynolds v. komissio, tuomio 17.11.1987, Kok. 1987, s. 4487,62 kohta; em. asia CB ja Europay v. komissio, tuomion 109 kohta; asia T-17/93,Matra Hachette v. komissio, tuomio 15.7.1994, Kok. 1994, s. II-595, 104 kohta jaem. asia SPO ym. v. komissio, tuomion 288 kohta).

191.

    Esillä olevassa asiassa se, että komissio ei ole myöntänyt FNK:n ja SCK:nsäännöille ja määräyksille poikkeuslupaa perustuu siihen toteamukseen, ettäperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyistä neljästä edellytyksestäkaksi ei täyty. Koska perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyt neljäpoikkeusluvan edellytystä ovat kumulatiivisia (yhdistetyt asiat 43/82 ja 63/82, VBVBja VBBB v. komissio, tuomio 17.1.1984, Kok. 1984, s. 19, 61 kohta ja em. asia SPOv. komissio, tuomion 267 kohta), komissiolla ei ollut velvollisuutta tutkia kaikkia85 artiklan 3 kohdassa määrättyjä edellytyksiä.

— Komission päätös siitä, ettei se myönnä SCK:n vuokrauskiellolle poikkeuslupaa

192.

    Riidanalaisen päätöksen 37 perustelukappaleesta käy ilmi, että komissio onhylännyt SCK:n hyväksymisjärjestelmää ja erityisesti vuokrauskieltoa koskevanpoikkeuslupahakemuksen, todettuaan ensin, etteivät perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdassa määrätyt ensimmäinen ja toinen edellytys täyttyneet. Se onsiis katsonut, ettei SCK:n hyväksymisjärjestelmä todellisuudessa nostanutvaatimustasoa aineellisesti tai menettelyllisesti laissa säädettyihin edellytyksiinverrattuna. Järjestelmällä ei siis tehosteta tuotantoa tai edistetä teknistä tai

taloudellista kehitystä (perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrättyensimmäinen edellytys). Vaikka hyväksymisjärjestelmällä saavutettaisiin etuja, jotkaolisivat tästä järjestelmän ulkopuolisille yrityksille aiheutuvia haittoja suurempi,vuokrauskielto ei ole välttämätön järjestelmän toiminnalle (perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdassa määrätty kolmas edellytys).

193.

    Kantajat väittävät, että komissio on rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan3 kohdan määräyksiä. SCK:n hyväksymisjärjestelmän vaatimustaso on riittävästikorkeampi, jotta sillä voidaan perustella vuokrauskiellosta mahdollisesti aiheutuvakilpailunrajoitus. Kantajat väittävät, että SCK valvoo laissa säädettyjen vaatimustennoudattamista tehokkaammin kuin Alankomaiden julkinen valvontaelin, Keboma,ja SCK:n hyväksymisjärjestelmässä sovellettavat tekniset ja yrityshallinnollisetedellytykset ylittävät laajalti laissa säädetyt edellytykset.

194.

    Siitä, että kantajat ovat väittäneet SCK:n valvovan tehokkaammin laissa säädettyjäedellytyksiä (menettelyä koskeva korkeampi vaatimustaso), on todettava, että onpääsääntöisesti viranomaisten eikä yksityisten oikeushenkilöiden tehtävänä valvoa,että laissa säädettyjä periaatteita noudatetaan (asia T-30/89, Hilti v. komissio,tuomio 12.12.1991, Kok. 1991, s. II-1439, 118 kohta). Tästä säännöstä voidaanpoiketa silloin, kun viranomaiset ovat omasta aloitteestaan päättäneet antaa laissasäädettyjen edellytysten valvonnan yksityisen elimen tehtäväksi. Esillä olevassaasiassa SCK on kuitenkin perustanut viranomaisten valvonnan kanssa rinnakkaisenvalvontajärjestelmän, ilman että viranomaiset olisivat luovuttaneet SCK:lle niillekuuluvaa valvontavaltaa. Kantajat eivät myöskään ole uskottavasti kiistäneetriidanalaisen päätöksen 37 perustelukappaleen toiseen kohtaan sisältyväätoteamusta, että ”SCK:n hyväksymisjärjestelmään kuulumattomat yhtiöt voivatsamalla tavoin osoittaa täyttävänsä säädetyt vaatimukset”. Kantajat eivät olemyöskään näyttäneet toteen, että viranomaisten toteuttama laissa säädettyjenedellytysten valvonta olisi ollut puutteellista, minkä vuoksi yksityisenvalvontajärjestelmän perustaminen olisi ollut välttämätöntä. Vaikka ne pystyisivätkinnäyttämään toteen, että SCK:n toteuttama laissa säädettyjen edellytysten valvontaon Alankomaiden viranomaisten valvontaa tehokkaampaa, kantajat eivätkuitenkaan ole osoittaneet, että lakisääteinen valvontajärjestelmä olisi ollutriittämätön. On korostettava, että SCK, joka on perustettu vuonna 1985, sisällyttihyväksymistä koskeviin määräyksiin vasta 1.1.1991 vuokrauskieltoa koskevan ehdon.Kantajien edustaja on vastannut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen niillesuullisessa käsittelyssä esittämään kysymykseen, ettei yksikään rakennuttaja ollutvalittanut SCK:lle ennen vuokrauskiellon käyttöönottoa siitä, että jokin hyväksynnänsaanut yritys olisi käyttänyt järjestelmään kuulumattomilta yrityksiltä vuokrattujanostureita, jotka olivat siis ainoastaan viranomaisten tarkastamia. Komissio on siisperustellusti todennut, että ”SCK:hon liittyville yhtiöille asetetut rajoitukset jaSCK:hon liittymättömille [yrityksille] aiheutuneet haitat ovat merkittävämpiä kuinmitkään SCK:n ilmoittamat edut” (riidanalaisen päätöksen 37 perustelukappaleentoinen kohta). Tästä syystä komission arvioon siitä, että hyväksymisjärjestelmänväitetty menettelyä koskeva korkeampi vaatimustaso ei täytä perustamissopimuksen

85 artiklan 3 kohdassa määrättyä ensimmäistä edellytystä, ei liity ilmeistäarviointivirhettä.

195.

    Kantajien väitteestä, jonka mukaan SCK:n hyväksymisjärjestelmän korkeampiaineellinen vaatimustaso perustuu siihen, että järjestelmän tekniset jayrityshallinnolliset edellytykset ylittävät laajalti laissa säädetyt edellytykset, komissioon todennut riidanalaisessa päätöksessä, että ”ei ole näytetty toteen, että SCK:nhyväksymisjärjestelmä toisi todellista arvonlisää sovellettavien säädettyjenvaatimusten lisäksi. Siihen liittyneitä yhtiöitä koskevat vaatimukset ovat itse asiassaaivan samat kuin säädetyt vaatimukset — — ” (37 perustelukappaleen ensimmäinenkohta). Suurin osa SCK:n antamista turvallisuusmääräyksistä sisältyi joAlankomaiden lainsäädäntöön. Komissio on todennut myös, että ”SCK:n useimmatmuuta kuin turvallisuutta koskevat vaatimukset — kuten verojen jasosiaaliturvamaksujen maksamista, kauppakamarin rekisteröintiä, kolmannenosapuolen vakuutusta, luottokelpoisuutta ja työehtosopimuksen noudattamistakoskevat vaatimukset — sisältyvät jo säädettyihin vaatimuksiin”(37 perustelukappaleen kolmas kohta). Komissio on todennut vielä, että ”SCKylittää määräykset asettamalla liiketoiminnan harjoittamistapaa koskeviavaatimuksia, mutta se pelkästään ei riitä oikeuttamaan kilpailunrajoitusten käyttöä”(37 perustelukappaleen kolmannen kohdan lopussa).

196.

    Sellaisen päätöksen lainmukaisuutta, jossa todetaan, ettei poikkeuslupaa myönnetä,on arvioitava asianosaisten ilmoituksessaan esittämien kaikkien seikkojenperusteella, sellaisina kuin ne on täsmennetty hallinnollisen menettelyn kuluessa (ks.esim. asia C-360/92 P, Publishers Association v. komissio, tuomio 17.1.1995,Kok. 1995, s. I-23, 39—41 kohta).

197.

    SCK on selostanut komissiolle tekemässään ilmoituksessa, että yrityksille asetetaanhyväksymisjärjestelmässä kolmenlaisia velvollisuuksia, jotka koskevat 1) siirrettäviinnostureihin sovellettavia edellytyksiä, 2) yritykseen sovellettavia yleisiä edellytyksiäja 3) yrityksen henkilöstön osalta sovellettavia edellytyksiä.

198.

    SCK on nimenomaisesti todennut komissiolle tekemässään ilmoituksessa, ettäensiksi mainittuja edellytyksiä, joita ovat riidanalaisessa päätöksessä mainitut”turvallisuusvaatimukset”, ”sovelletaan myös kansallisen lainsäädännön perusteella”(ilmoituksen 26 kohta). SCK:n mukaan sama pätee myös yrityksen henkilöstöäkoskeviin edellytyksiin. SCK toteaa ilmoituksessaan, että turvallisuusvaatimuksistaon säädetty jo laissa”. SCK:n tarkoituksena on ainoastaan varmistaa, että hyväksytytyritykset voivat osoittaa täyttävänsä nämä laissa säädetyt vaatimukset” (ilmoituksen28 kohta).

199.

    SCK toteaa ilmoituksessaan, että yritystä koskevia yleisiä edellytyksiä ovat ”veroja,vakuutusta ja maksukykyä koskevat velvoitteet. Myös näistä yrityksiä koskevistaedellytyksistä on suurelta osin säädetty kansallisessa lainsäädännössä, ja hyväksyntäon lisätae siitä, että lakisääteisiä velvoitteita todella noudatetaan. Tämä koskeeerityisesti verojen maksamista, kaupparekisteri-ilmoitusta ja vakuutuksen ottamista

koskevia velvollisuuksia” (ilmoituksen 27 kohta). SCK mainitsee ilmoituksessaanvain kolme velvoitetta, joista ei ole säädetty laissa ja joita ovat maksukykyä jamaksuvalmiutta koskevat vähimmäisvaatimukset, velvollisuus (joka on sittemminpoistettu) soveltaa FNK:n yleisiä ehtoja ja velvollisuus ottaa vastuuvakuutus.

200.

    Hyväksymisjärjestelmän väitetyn korkeamman vaatimustason osalta SCK onkeskittynyt käsittelemään ilmoituksessaan säädettyjen edellytysten valvonnanvälttämättömyyttä (menettelyä koskeva korkeampi vaatimustaso) eikä niinkäänkorkeampaa aineellista vaatimustasoa. Korkeammasta aineellisesta vaatimustasostaon todettava, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä (ks. edellä 195 kohta)tarkasti toistanut SCK:n ilmoituksessaan toteaman kannan (ks. edellä 198 ja199 kohta), eli että SCK:n hyväksymisjärjestelmässä määrätyt edellytykset vastasivatpääpiirteissään voimassa olevan lainsäädännön säännöksiä. Tämän toteamuksenpitäisi periaatteessa riittää sen väitteen hylkäämiseksi, jonka mukaan komissio ontehnyt ilmeisen arviointivirheen todetessaan, ettei SCK:n hyväksymisjärjestelmänaineellinen vaatimustaso olisi ollut korkeampi laissa säädettyihin edellytyksiinverrattuna.

201.

    Kantajat ovat kuitenkin hallinnollisessa menettelyssä korostaneet järjestelmänväitettyä korkeampaa aineellista vaatimustasoa. Ne ovat viitanneet 16.12.1992päivättyyn väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa sen liitteessä 3 olevaantaulukkoon ja väittäneet, että hyväksymisjärjestelmään sisältyi lukuisia turvallisuuttaja toimintakykyä koskevia vaatimuksia, joista ei ollut säädetty Alankomaidenlainsäädännössä (väitetiedoksiantoon annetun vastauksen 9 kohta). Ne viittaavat21.10.1994 päivättyyn väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa samaantaulukkoon osoittaakseen, että järjestelmä nostaa aineellista vaatimustasoa(väitetiedoksiantoon annetun vastauksen 32 kohta; kanteen liite 19). Onhuomattava, että tähän taulukkoon sisältyy luettelo hyväksymisjärjestelmässämäärätyistä edellytyksistä, ja että siinä todetaan kunkin edellytyksen osalta,perustuuko se lakiin vaiko ei. Kanteen 101—118 kohdassa on esitetty samanlainenluettelo.

202.

    Kanta, jonka kantajat ovat esittäneet väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessaja kanteessaan, ei tosiasiassa kuitenkaan vastaa SCK:n ilmoituksessa kuvailtujahyväksymisjärjestelmän edellytyksiä (ilmoituksen 26—28 kohta; ks. edellä 198 ja199 kohta). Hyväksymisjärjestelmä ei nosta vaatimustasoa pelkästään silläperusteella, että siinä määrätään edellytyksistä, joista ei ole säädetty laissa. SCK:nhyväksymisjärjestelmä voi todellisuudessa nostaa vaatimustasoa vain, jos tässäjärjestelmässä määrätyt edellytykset soveltuvat tavoitellun päämääränsaavuttamiseksi eli parempien turvallisuutta koskevien takeiden tarjoamiseksirakennuttajille (ks. tämän osalta kanteen 80—87 kohta). Kantajat eivät kuitenkaanole selvittäneet, millä perusteella ja missä määrin ne edellytykset, joista ei ole laissasäädetty, olisivat soveltuneet tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Todetessaanhallinnollisessa menettelyssä ja kanteessa pelkästään, ettei useistahyväksymisjärjestelmän edellytyksistä ole säädetty lainsäädännössä, ja otaksuessaan,

että järjestelmä nostaa on näin ollen aineellista vaatimustasoa, kantajat eivät olenäyttäneet, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen todetessaan, että ”eiole näytetty toteen, että SCK:n hyväksymisjärjestelmä toisi todellista arvonlisääsovellettavien säädettyjen vaatimusten lisäksi” (riidanalaisen päätöksen37 perustelukappaleen ensimmäinen kohta) ja että SCK:n määräämät muut kuinlainsäädäntöön perustuvat edellytykset eivät ”riitä oikeuttamaan kilpailunrajoitustenkäyttöä” (37 perustelukappaleen kolmannen kohdan lopussa).

203.

    Tästä seuraa, että kantajat eivät ole näyttäneet, että komissio olisi tehnyt ilmeisenarviointivirheen katsoessaan, että SCK:n hyväksymisjärjestelmä ja tähän liittyvävuokrauskielto eivät täytä perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyistäneljästä ensin mainittua (ks. esim. em. asia Van Landewyck v. komissio, tuomion185 kohta). Koska perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyt neljäpoikkeusluvan edellytystä ovat kumulatiivisia, ei ole tarpeen tutkia, onko komissiotehnyt ilmeisen arviointivirheen todetessaan, ettei SCK:n hyväksymisjärjestelmäänsisältyvä vuokrauskielto ole välttämätön (ks. esim. asia C-137/95 P, SPO ym. v.komissio, määräys 25.3.1996, Kok. 1996, s. I-1611, 48 kohta ja em. asia CB jaEuropay v. komissio, tuomion 110 ja 115 kohta).

204.

    Perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan rikkomista koskeva kanneperuste onsiis hylättävä vuokrauskieltoa koskevilta osin.

— Komission päätös siitä, ettei se myönnä suositushintoja ja sisäisiä hintojakoskevalle järjestelmälle poikkeuslupaa

205.

    Komission päätös olla myöntämättä poikkeuslupaa FNK:n suositushintoja ja sisäisiähintoja koskevalle järjestelmälle perustuu siihen, etteivät perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdassa määrätyt kaksi ensimmäistä edellytystä täyttyneet. Komissioon todennut riidanalaisen päätöksen 34 perustelukappaleessa seuraavasti: ”Ei olenäytetty toteen, että velvollisuus soveltaa ‘kohtuullisia taksoja‘, markkinoidenlisääntyvän avoimuuden väitetystä tavoitteesta huolimatta, osaltaan parantaisinosturinvuokraustoimintaa ja että kuluttajat, tässä tapauksessa nostureitavuokraavat yhtiöt, saisivat kohtuullisen osan saavutetusta hyödystä. Päinvastoin: — —riippumattoman toimialatutkimuksen mukaan käytetyt suositustaksat ja sisäisettaksat, jotka FNK määritteli tehdäkseen selväksi ‘kohtuullisen‘ taksan käsitteen,olivat yleensä markkinataksoja korkeampia. Tutkimuksen laatijat selittävät tämänosaltaan sillä, että ‘markkinoilla on varauduttava kilpailuun‘”.

206.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tapauksessa, jossa pyydetäänperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla poikkeuslupaa, ilmoituksentekevien yritysten on näytettävä komissiolle, että tässä määräyksessä vaaditut neljäedellytystä täyttyvät (em. asia VBVB ja VBBB v. komissio, tuomion 52 kohta ja em.asia Matra-Hachette v. komissio, tuomion 104 kohta).

207.

    Sisäisten hintojen osalta on todettava, että FNK on väittänyt perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohtaa koskevassa ilmoituksessaan vain, ettei näillä hinnoilla poisteta

kilpailua (ilmoituksen 25 kohta). Kantajat eivät ole myöskään tuoneet esille16.12.1992 ja 21.10.1994 päivättyihin väitetiedoksiantoihin antamissaan vastauksissamitään uusia seikkoja sisäisten hintojen arvioimiseksi perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdan kannalta. Vaikka kantajat ovat väittäneet hallinnollisessamenettelyssä, että sisäisten hintojen vahvistaminen ei tapahtunut FNK:ssa (FNK:nilmoituksen 19 kohta), ne eivät ole esittäneet komissiolle mitään seikkaa sennäyttämiseksi, että perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyt kolmeensimmäistä edellytystä täyttyivät sisäisiä hintoja koskevan järjestelmän osalta. Tästäsyystä ne eivät ole voineet väittää, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheenkatsoessaan, että ”ei ole näytetty” (riidanalaisen päätöksen 34 perustelukappale),että sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä olisi täyttänyt perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdassa määrätyt kaksi ensimmäistä edellytystä.

208.

    Kantajat ovat väittäneet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vireilläolevassa oikeudenkäynnissä, että FNK:n sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä lisäämarkkinoiden avoimuutta. Niiden mukaan käyttäjät eli rakennuttajat hyötyvät tästäavoimuudesta. Sen ansiosta käyttäjät voivat helpommin verrata kilpailevia tarjouksiatoisiinsa. Kantajat väittävät, että myös perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassamäärätyt kaksi muuta edellytystä täyttyvät, koska kilpailunrajoitukset ovatvälttämättömiä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, eikä niillä poisteta kilpailuamerkittävältä osalta kyseessä olevia tuotteita.

209.

    On todettava, että vaikka FNK ei ole ilmoituksessaan perustellutpoikkeuslupahakemustaan sillä, että järjestely edistäisi markkinoiden avoimuutta(ilmoituksen 22—24 kohta), kantajat ovat kuitenkin vedonneet tähän väitteeseenhallinnollisessa menettelyssä ja nimenomaan 21.10.1994 päivättyynväitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa (kyseisen vastauksen 28 kohta).

210.

    Markkinoiden lisääntynyt avoimuus kuuluu olennaisesti jokaiseensuositushintajärjestelmään, jossa hinnat määrää ja julkistaa tietyillä markkinoillatoimivien yritysten huomattavaa osaa edustava yhteenliittymä. Näin ollen sennäyttäminen, että suositushintajärjestelmää koskevien markkinoiden avoimuuslisääntyy, ei riitä osoittamaan, että perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassamäärätty ensimmäinen edellytys täyttyy. Kantajien väitteet ja komission arviointisuositushinnoista riidanalaisen päätöksen 34 perustelukappaleessa koskevat tässätapauksessa eri asioita. Komissio ei ole missään vaiheessa väittänyt, etteisuositushintoja koskeva järjestelmä lisäisi markkinoiden avoimuutta. Se on vainkatsonut, että ”markkinoiden lisääntyvän avoimuuden väitetystä tavoitteestahuolimatta” perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyt kaksiensimmäistä edellytystä eivät täyttyneet. Se on tämän osalta katsonut riidanalaisessapäätöksessä perustellusti, että FNK:n jäsenillä oli velvollisuus noudattaasuositushintoja (ks. edellä 159—164 kohta), koska nämä hinnat olivat käytännössäniitä kohtuullisia hintoja, joita FNK:n jäsenet olivat velvollisia noudattamaansisäisten määräysten 3 artiklan b kohdan mukaisesti (riidanalaisen päätöksen20 perustelukappale). Kantajat eivät ole myöskään kiistäneet sitä, että kyseiset

hinnat olivat huomattavasti markkinahintoja korkeampia (riidanalaisen päätöksen34 perustelukappale ja FNK:n ilmoituksen 18 kohta).

211.

    Todettuaan, että FNK:n hinnat olivat määrähintoja — ja lisäksi markkinahintojakorkeampia — komissio on todennut riidanalaisen päätöksen34 perustelukappaleessa, että vaikka järjestelmällä edistettiin avoimuutta — mistäkomission ei olisi tarvinnut lausua — sillä mahdollisesti aikaansaatavilla eduilla, elimarkkinoiden lisääntyneellä avoimuudella, ei voitu korvata määrähinnoistaaiheutuvia kilpailunrajoituksia eikä erityisesti tästä järjestelmästä aiheutuvaa haittaa,koska sen tavoitteena oli nostaa hintoja markkinahintoihin verrattuna. Tästä syystäkantajat, jotka ovat ainoastaan väittäneet kanteessaan, että suositushintoja koskevanjärjestelmän etuna oli markkinoiden avoimuuden lisääntyminen, eivät olenäyttäneet, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen todetessaan, että”markkinoiden lisääntyneen avoimuuden väitetystä tavoitteesta huolimatta”(riidanalaisen päätöksen 34 perustelukappale), perustamissopimuksen 85 artiklan3 kohdassa määrätyt kaksi ensimmäistä edellytystä eivät täyttyneet.

212.

    Edellä esitetyn perusteella kolmas kanneperuste, joka koskeeperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan rikkomista, on hylättäväkokonaisuudessaan.

Neljäs kanneperuste: puolustautumisoikeuksien loukkaaminen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

213.

    Tämä kanneperuste jakautuu kolmeen osaan.

214.

    Kantajat väittävät kanneperusteen ensimmäisessä osassa, että komissio on rikkonutihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa määrättyä velvollisuutta tehdä ratkaisukohtuullisessa ajassa. Ne väittävät, että komissio on tahallisesti pitkittänythallinnollista menettelyä, mikä käy ilmi siitä, että se on todennut, ettei se pitänytasiaa kiireellisenä, koska se oli vireillä myös alankomaalaisessa tuomioistuimessaja koska yhteisön oikeuden rikkominen oli lakannut Arrondissementsrechtbank teUtrechtin 11.2.1992 tekemän päätöksen jälkeen. Tämä asiaintila muuttui vastaGerechtshof te Amsterdamin tehtyä 9.7.1992 päätöksen, jonka seurauksena SCKsaattoi ottaa vuokrauskiellon uudelleen käyttöön. Kantajat väittävät lisäksi, ettäkomissio antoi niille hallinnollisen menettelyn aikana kaksi väitetiedoksiantoa.Toiseen väitetiedoksiantoon, joka annettiin 22 kuukautta ensimmäisenväitetiedoksiannon jälkeen, ei sisältynyt niiden mukaan mitään muutoksia komissiontosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskevan arvioinnin osalta. Niiden mukaantällainen viivästys päätöksentekomenettelyssä siitä huolimatta, että kantajat olivatkorostaneet asian kiireellisyyttä luopumalla lokakuussa 1994 oikeudestaan tullakuulluiksi, on ollut vakavaa menettelyn väärinkäyttöä.

215.

    Kantajat väittävät kanneperusteen toisessa osassa, että komissio on rikkonutihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa tehdessään asetuksen N:o 17 15 artiklan6 kohdassa tarkoitetun päätöksen kantajia kuulematta.

216.

    Kanneperusteen kolmannessa osassa kantajat väittävät, että komissio on loukannutniiden puolustautumisoikeuksia kieltämällä niiltä oikeuden saada tutustua asiaanliittyviin asiakirjoihin (ks. edellä 24 kohta). Komissio ei kantajien mukaan voiväittää, että ne olisivat luopuneet oikeudestaan saada tutustua asiakirjoihin siitäsyystä, että ne eivät ole vedonneet tähän oikeuteen ennen väitetiedoksiantoonvastaamista (ks. XII kilpailupolitiikkaa koskeva kertomus). Komission kanta onlisäksi suhteettoman ehdoton, koska se ei ole antanut asianosaisille mahdollisuuttavalmistella mahdollisimman hyvin puolustustaan komission päätöksen laillisuuttakoskevaa oikeudenkäyntiä varten, eikä siitä ilmene selvästi, minkä vuoksi komissioon omaksunut tämän kannan. Kantajat eivät myöskään ole pyytäneet saada tutustuavain ”asiaa koskeviin asiakirjoihin”, vaan myös pääosastojen III ja IV välillä käytyynsisäiseen kirjeenvaihtoon 18.11.1993—27.9.1994 (ks. edellä 28 kohta). Vaikkatällainen kirjeenvaihto on yleensä salaista, kantajat väittävät, että tästä periaatteestaolisi perusteltua poiketa, koska tämän kirjeenvaihdon avulla voitaisiin selvittää,onko komissio käyttänyt harkintavaltaansa väärin tässä tapauksessa (asia T-1/89,Rhône-Poulenc v. komissio, tuomio 24.10.1991, Kok. 1991, julkisasiamiesVesterdorfin ratkaisuehdotus, s. II-867, 869 ja 891).

217.

    Vastauksessaan kanneperusteen ensimmäiseen osaan komissio viittaa asiassaT-213/95 antamaansa vastineeseen. Toiseen osaan se vastaa, että missään ei olesäädetty tai määrätty, että yrityksiä tai yhteenliittymiä, joita asia koskee, on kuultavasuullisesti, eikä asiaan liity mitään sellaista erityistä seikkaa, jonka perusteellapuolustautumisoikeudet olisi esillä olevassa tapauksessa voitu taata ainoastaankuulemisella, joten komissiolla ei ollut velvollisuutta kuulla kantajia suullisesti,koska se oli tiedustellut kirjallisesti niiden näkemyksiä asiasta. Kolmannesta osastakomissio toteaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailuasioissaasiakirjoihin tutustumisen tarkoituksena on antaa väitetiedoksiannon kohteenaoleville mahdollisuus tutustua komission asiakirja-aineiston todisteisiin, jottaasianosaiset voisivat niiden perusteella esittää mielipiteensä komissionväitetiedoksiannossaan tekemistä päätelmistä (ks. asia T-30/91, Solvay v. komissio,tuomio 29.6.1995, Kok. 1995, s. II-1775, 59 kohta). Komission mukaan kantajateivät ole käyttäneet mahdollisuutta tutustua komission asiakirjoihinväitetiedoksiannon antamisen jälkeen, joten ei ole mitään syytä, miksi niiden pitäisisaada tutustua asiakirjoihin menettelyn myöhemmässä vaiheessa eikä etenkään senjälkeen, kun riidanalainen päätös on tehty.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

218.

    Kantajat ovat vedonneet jo asiassa T-213/95 tämän kanneperusteen ensimmäiseenosaan, joka koskee sitä, että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa määrättyä

velvollisuutta ratkaista asia kohtuullisen ajan kuluessa on rikottu. Tämä osa onhylättävä edellä 53—70 kohdassa esitettyjen perusteiden vuoksi.

219.

    Toisesta osasta, joka koskee sitä, että komission olisi pitänyt kuulla kantajia ennenkuin se teki 13.4.1994 asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetunpäätöksen, on todettava, että vaikka komissiolla olisi ollut yhteisön oikeuden nojallavelvollisuus kuulla kantajia suullisesti ennen tällaisen päätöksen tekemistä, tämänvelvollisuuden rikkominen olisi vaikuttanut kuitenkin vain 13.4.1994 tehdynkomission päätöksen lainmukaisuuteen, eikä riidanalaiseen päätökseen, jokaainoastaan on laillisuusvalvonnan kohteena esillä olevassa asiassa. On kiistatonta,että kantajat ovat ilmoittaneet 21.10.1994 päivättyyn väitetiedoksiantoonantamassaan vastauksessa luopuvansa niitä varten järjestettävästä kuulemisestaennen riidanalaisen päätöksen tekemistä. Tästä syystä myös kanneperusteen toinenosa on hylättävä.

220.

    Kanneperusteen viimeisestä osasta, joka koskee sitä, ettei komissio ole antanutkantajien tutustua asiaa koskeviin asiakirjoihin, on todettava, että kantajat ovatesittäneet tätä koskevan pyynnön vasta riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen.Tästä syystä päätöksen lainmukaisuuteen ei voi mitenkään vaikuttaa se, etteikomissio ole hyväksynyt pyyntöä saada tutustua asiakirjoihin (ks. asia T-145/89,Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. II-987, 30 kohta).Kantajat eivät myöskään ole vedonneet mihinkään sellaiseen seikkaan, jokaosoittaisi, että asiakirja-aineistossa voisi olla niiden kannalta edullisia seikkoja. Neeivät ole väittäneet, että ne eivät olisi saaneet tutustua kaikkiin niille vastaisiinasiakirjoihin. Ne eivät myöskään ole väittäneet pääosastojen III ja IVkirjeenvaihdosta, että nämä sisäiset asiakirjat, jotka ovat yleensä luottamuksellisia(asia T-7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok. 1991,s. II-1711, 54 kohta; asia C-310/93 P, BPB Industries ja British Gypsum v. komissio,tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. I-865, 25 kohta), voisivat sisältää niiden kannaltaedullisia seikkoja. Kantajat väittävät, että tämän kirjeenvaihdon perusteellavoitaisiin arvioida, onko komissio käyttänyt väärin harkintavaltaansa. Ne eivätkuitenkaan ole kanteessaan katsoneet tarpeelliseksi esittää harkintavallanväärinkäyttöä koskevaa kanneperustetta osoittaakseen, että riidanalainen päätös onlainvastainen.

221.

    Tämän vuoksi myös kanneperusteen kolmas osa on hylättävä.

222.

    Samojen perusteiden vuoksi kantajien 9.7.1996 tekemää pyyntöä asianselvittämistoimiin tai prosessinjohtotoimiin ryhtymiseksi (ks. edellä 28 kohta) eivoida hyväksyä.

223.

    Edellä esitetystä seuraa, että neljäs kanneperuste, joka koskeepuolustautumisoikeuksien loukkaamista, on hylättävä kokonaisuudessaan.

Viides kanneperuste: perustamissopimuksen 190 artiklan rikkominen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

224.

    Kantajat väittävät, että komissio on rikkonut perustamissopimuksen 190 artiklaa.Sillä oli esillä olevassa asiassa erityinen perusteluvelvollisuus, koska se käsitteliensimmäistä kertaa tällaisen hyväksymisjärjestelmän yhteensopivuutta yhteisönkilpailusääntöjen kanssa. Se ei ole myöskään ottanut huomioon kantajienhallinnollisen menettelyn kuluessa tekemiä huomautuksia. Kantajat katsovaterityisesti, että komissio ei ole perustellut riittävästi seuraavia seikkoja: 1) SCK:nluonnehtimista perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksiyritykseksi ja 2) SCK:n ja FNK:n menettelytapojen aiheuttamaa kilpailun rajoitustaja vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

225.

    Komissio ei ole vastannut erikseen tähän kanneperusteeseen.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

226.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yksittäistapausta koskevan päätöksenperusteluvelvollisuuden tarkoituksena on taata, että ne, joita asia koskee, saavatriittävät tiedot voidakseen arvioida, onko päätös perusteltu vai liittyykö siihenmahdollisesti virhe, jonka perusteella päätöksen pätevyys voidaan riitauttaa, ja ettäyhteisöjen tuomioistuimet voivat valvoa päätöksen lainmukaisuutta. Tämänvelvoitteen laajuus riippuu kyseisen toimen luonteesta ja asiayhteydestä päätöstätehtäessä (ks. mm. asia C-350/88, Delacre ym. v. komissio, tuomio 14.2.1990,Kok. 1990, s. I-395, 15 kohta; asia T-504/93, Tiercé Ladbroke v. komissio, tuomio12.6.1997, Kok. 1997, s. II-923, 149 kohta). Komission on siis esitettävänimenomaiset perustelut, jos sen tekemän päätöksen vaikutukset ulottuvathuomattavasti pidemmälle kuin sitä edeltävät päätökset (asia 73/74, Papier Peintsv. komissio, tuomio 26.11.1975, Kok. 1975, s. 1491, 31 kohta).

227.

    Esillä olevassa asiassa väitetystä erityisestä perusteluvelvollisuudesta on todettava,että vaikka komissio lausuu riidanalaisen päätöksen päätösosassa vainvuokrauskiellosta ja suositushintoja sekä sisäisiä hintoja koskevasta järjestelmästä,se on kuitenkin todennut, mitkä edellytykset — julkisuus, riippumattomuus, avoimuusja muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksyminen — hyväksymisjärjestelmänon täytettävä, jotta sen voidaan katsoa olevan yhteensopiva perustamissopimuksen85 artiklan 1 kohdan kanssa (riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappale).Kantajat eivät voi väittää, että riidanalaisen päätöksen päätösosa menisi mainittujenrikkomisten osalta (vuokrauskielto ja suositushintoja sekä sisäisiä hintoja koskevajärjestelmä) huomattavasti komission aikaisempia päätöksiä pidemmälle. Komissioon joka tapauksessa selvittänyt riidanalaisessa päätöksessä yksityiskohtaisesti, miksisuositushintoja ja sisäisiä hintoja koskevalla järjestelmällä ja vuokrauskiellollarikottiin perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa (20—31 perustelukappale) jamiksi näille menettelytavoille ei ole voitu myöntää poikkeuslupaaperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla (32—39 perustelukappale). Seon samoin perustellut riittävästi, miksi se on katsonut, että SCK on

perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys(17 perustelukappale).

228.

    Väitteestä, jonka mukaan komission olisi pitänyt ottaa huomioon kantajienhallinnollisessa menettelyssä esittämät huomautukset, on todettava, että vaikkakomission on perustamissopimuksen 190 artiklan mukaan mainittava ne tosiseikat,jotka ovat päätöksen syynä ja ne oikeudelliset seikat, joiden perusteella se on tehnytkyseisen päätöksen, tässä määräyksessä ei kuitenkaan edellytetä, että sen onmainittava kaikki hallinnollisessa menettelyssä esitetyt tosiseikat ja oikeudellisetseikat (em. asia BAT ja Reynolds v. komissio, tuomion 72 kohta ja em. asia TiercéLadbroke v. komissio, 149 kohta). Asiaa koskevista asiakirjoista ei ilmene, ettäkomissio ei olisi ottanut huomioon jotain hallinnollisessa menettelyssä esitettyäolennaista seikkaa (ks. em. asia Publishers Association v. komissio, tuomion 41 ja42 kohta).

229.

    Tämän vuoksi perustamissopimuksen 190 artiklan rikkomista koskeva kanneperusteon perusteeton.

230.

    Kaiken edellä esitetyn perusteella riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevatvaatimukset on hylättävä.

3. Toissijaiset vaatimukset, jotka koskevat sakkojen poistamista tai niiden määränalentamista

231.

    Kantajat vetoavat kolmeen kanneperusteeseen tukeakseen toissijaisiavaatimuksiaan, jotka koskevat sakkojen poistamista tai niiden määrän alentamista.Ensimmäinen kanneperuste koskee asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdanrikkomista, toinen suhteellisuusperiaatteen loukkaamista ja kolmasperustamissopimuksen 190 artiklan rikkomista.

Ensimmäinen kanneperuste: asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan rikkominen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

232.

    Kantajat väittävät, ettei sakon määrääminen ole ollut perusteltua. Ne väittävät, ettäriidanalaisen päätöksen 44 perustelukappaleeseen sisältyvä toteamus, jonka mukaan”FNK ja SCK eivät ole voineet olla tietämättömiä siitä, että kyseessä olevienmenettelytapojen tarkoituksena oli kilpailun rajoittaminen, tai niistä seurasi ainakin,että kilpailu rajoittui”(3) ei pidä paikkaansa.

233.

    SCK:n ei voida olettaa olleen tietoinen siitä, että vuokrauskiellon tarkoituksena olirajoittaa kilpailua tai että siitä seurasi, että kilpailu rajoittui, koska ensinnäkin

hyväksymisneuvosto oli todennut, että vuokrauskielto oli ainoa keinohyväksymisjärjestelmän johdonmukaisuuden säilyttämiseksi ja koska komissio oli itsetodennut asiassa T-213/95 antamassaan vastineessa, että tämä asia oli sekäkäsitteellisesti että kilpailupoliittisesti monimutkainen. Joka tapauksessa komissioon todennut eräässä aikaisemmassa tapauksessa, että se, ettei se ollut koskaanennen tehnyt päätöstä tietyn tyyppisestä rikkomisesta, oli riittävä syy ollamääräämättä sakkoa (ETY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan soveltamisesta26 päivänä heinäkuuta 1988 tehty komission päätös 88/501/ETY [IV/31.043 — TetraPak I (BTG-lisenssi) [EYVL L 272, s. 27, jäljempänä päätös 88/501]).

234.

    Kantajat viittaavat FNK:n suositushintojen osalta perustamissopimuksen 85 artiklan3 kohdan soveltamisesta tiettyihin franchising-sopimusten ryhmiin 30 päivänämarraskuuta 1988 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 4087/88 (EYVL L 359,s. 46, jäljempänä asetus N:o 4087/88) 5 artiklaan ja perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin sopimusten, päätösten jayhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin vakuutusalalla 31 päivänätoukokuuta 1991 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1534/91 (EYVL L 143,s. 1, jäljempänä asetus N:o 1534/91) 1 artiklan 1 kohtaan sekä yhteisöjentuomioistuimen asiassa 161/84, Pronuptia, 28.1.1986 antamaan tuomioon(Kok. 1986, s. 353), joista niiden mukaan käy ilmi, ettei pelkästään sellaistensuositushintojen, jotka eivät olleet sitovia, soveltamisen voitu katsoa olevan yhteisönoikeuden vastaista. Vaikka FNK:n voitaisiin katsoa olevan vastuussa sisäistenhintojen vahvistamisesta, sen ei ole voitu kohtuudella edellyttää olevan tietoinensiitä, että tällä toiminnalla rikottiin perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa,koska komissio oli jo hyväksynyt kahteen eri kertaan vastaavanlaiset sisäisethintajärjestelmät pankkialalla (päätös 87/103 ja ETY:n perustamissopimuksen85 artiklassa tarkoitetusta menettelystä 19 päivänä heinäkuuta 1989 tehty komissionpäätös 89/512/ETY [IV/31.499 — alankomaalaiset pankit] [EYVL L 253, s. 1]).

235.

    Komissio toteaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jotta voitaisiin katsoa,että kilpailusääntöjä on rikottu tahallisesti, ei ole välttämätöntä, että yritys on olluttietoinen siitä, että se on rikkonut vastoin 85 artiklassa määrättyä kieltoa. Riittää,kun se ei ole voinut olla tietämättä, että riitautetun toiminnan tavoitteena olirajoittaa kilpailua (asia 246/86, Belasco ym. v. komissio, tuomio 11.7.1989,Kok. 1989, s. 2117, 41 kohta). Tämä pätee komission mukaan kantajiin. Komissiototeaa vielä erityisesti FNK:sta, ettei se voi vedota edellä mainitussa asiassaPronuptia annettuun tuomioon, asetuksiin (ETY) N:o 4087/88 ja (ETY)N:o 1534/91 tai komission pankkialaa koskevaan päätöskäytäntöön, koska nekoskivat vapaita hintajärjestelmiä, kun taas esillä olevassa asiassa suositushinnat jasisäiset hinnat olivat sitovia ja niitä sovellettiin asiakkaisiin.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

236.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailusääntöjen rikkomista, josta voidaanmäärätä seuraamuksia, on tahallinen tai tuottamuksellinen rikkominen, ja sen osalta

riittää, kun rikkomukseen syyllistynyt ei ole voinut olla tietämättä, että tämäntoiminnan täytyi rajoittaa kilpailua (asia T-43/92, Dunlop Slazenger v. komissio,tuomio 7.7.1994, Kok. 1994, s. II-441, 142 kohta ja em. oikeuskäytäntö).

237.

    SCK:n väitteitä, joiden mukaan se ei ollut tietoinen siitä, että vuokrauskiellollarajoitettiin kilpailua, ei voida hyväksyä. Asiaa koskevista asiakirjoista ei käy ilmi,että hyväksymisneuvosto olisi todennut vuokrauskiellon olleen ainoa keino täyttäähyväksymisneuvoston hyväksymisperusteiden 2 artiklan 5 kohdassa mainittuhyväksymisjärjestelmän johdonmukaisuutta koskeva edellytys. Hyväksymisneuvoston22.4.1992 päivätyssä kertomuksessa, johon kantajat ovat viitanneet, todetaan vain,ettei SCK noudata enää tätä kohtaa sen jälkeen, kun se on lakannut soveltamastavuokrauskieltoa kansallisen tuomioistuimen antaman välipäätöksen seurauksena,eikä se ole määrännyt vaihtoehtoisesta ratkaisusta (”SCK on tuomioistuimentekemän päätöksen seurauksena lakannut soveltamasta kyseistä ehtoa[vuokrauskieltoa], mutta se ei ole vielä määrännyt muuta ehtoa, joka vastaisijärjestelmän perimmäistä tavoitetta eli sen varmistamista, että vuokrattaessanostureita muilta yrityksiltä myös nämä nosturit ovat vaatimusten mukaisia. Tästäsyystä SCK ei täytä hyväksymisperusteiden 2 artiklan 5 kohdassa määrättyäedellytystä”).

238.

    Sillä, että komissio on todennut asian olevan monimutkainen, ei myöskään voidaperustella sitä, ettei SCK ole ollut ”tietoinen” kilpailunrajoituksesta. Ei olemahdollista, että SCK olisi voinut katsoa, että vuokrauskielto, jolla rajoitetaanhyväksynnän saaneiden yritysten sopimusvapautta ja jolla vaikutetaan järjestelmänulkopuolisten yritysten asemaan, ei ollut omiaan rajoittamaan kilpailua jaaiheuttamaan ongelmia yhteisön kilpailuoikeuden kannalta.

239.

    Komission päätöksellä olla määräämättä sakkoja päätöksessä 88/501 silläperusteella, että todetut rikkomiset olivat luonteeltaan melko uusia, ei myönnetä”immuniteettia” sakoista yrityksille, jotka ovat syyllistyneet sellaisiin rikkomisiin,joista komissio ei ole aikaisemmin määrännyt seuraamuksia. Komissiolla onharkintavaltaa päättää kunkin tapauksen erityisten seikkojen perusteella siitä, onkosen toteaman rikkomisen seuraamukseksi ja kilpailuoikeuden tehokkaanvaikutuksen säilyttämiseksi tarpeen määrätä sakkoja. Tämän osalta on todettava,että kantajien on täytynyt olla tietoisia niistä vaikutuksista, joita vuokrauskiellollaoli hyväksymisjärjestelmässä, joka ei ollut avoin ja jossa ei sallittu muidenjärjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä.

240.

    FNK:n suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä oli sitova (ks. edellä159—164 kohta) ja tämä järjestelmä koski sekä FNK:n jäsenten välisiä suhteita(sisäiset hinnat) että sen jäsenten ja rakennuttajien välisiä suhteita (suositushinnat).Näiden piirteiden vuoksi esillä oleva asia eroaa perustavalla tavalla edellämainitussa asiassa Pronuptia annetussa tuomiossa, asetuksessa (ETY) N:o 4087/88ja asetuksessa (ETY) N:o 1534/91, sellaisena kuin tämä asetus ontäytäntöönpantuna asetuksella (ETY) N:o 3932/92 sekä komission pankkialaakoskevassa päätöskäytännössä tutkituista tapauksista, joihin kantajat ovat vedonneet

(ks. edellä 234 kohta). On lisättävä, että suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskevanjärjestelmän tavoitteena oli nostaa markkinahintoja (ks. edellä 163 ja 164 kohta).Näiden seikkojen vuoksi ei ole mahdollista, että FNK ei olisi ollut tietoinen siitä,että sen suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä sai aikaan kilpailunrajoituksen.

241.

    Tästä seuraa, että ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

Toinen kanneperuste: suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

242.

    Kantajat väittävät, että komission riidanalaisen päätöksen 45 perustelukappaleessaesittämät seikat, joiden perusteella se on vahvistanut sakon määrän, eivät ole asiankannalta merkityksellisiä. Sakon määrä ei ole niiden mukaan oikeassa suhteessanosturinvuokrausalan yhteismarkkinoiden väitettyyn häiriöön nähden. Komissio onmyös virheellisesti katsonut, että SCK ja FNK — jotka yhdessä edustavat vain noin40 prosenttia markkinoilla toimivista yrityksistä ja joilla ei siis ole merkittävääosuutta nosturinvuokrausmarkkinoista — ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. LisäksiFNK on vapaaehtoisesti pysyttänyt voimassa 11.2.1992 annetulla kansallisentuomioistuimen välipäätöksellä aikaansaadun tilanteen, huolimatta sen kumoamisesta 9.7.1992 muutoksenhaun seurauksena. Tällainen toiminta, jonkavuoksi kantajille ei olisi pitänyt määrätä lainkaan sakkoa (ETY:nperustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 5 päivänä syyskuuta 1979 tehtykomission päätös 79/934/ETY [IV/29.021 — BP Kemi — DDSF] [EYVL L 286,s. 32]), on joka tapauksessa riittävä syy alentaa sakon määrää huomattavasti.

243.

    Komission määräämät sakot ovat lisäksi kohtuuttoman suuria, koska FNK:lla jaSCK:lla ei ole riittävästi varoja voidakseen maksaa ne. Kantajat toteavat SCK:nosalta, että rikkomisen lyhyt kesto (ETY:n perustamissopimuksen 86 artiklansoveltamisesta 19 päivänä joulukuuta 1974 tehty komission päätös 75/75/ETY[IV/28.851 — General Motors Continental] [EYVL L 29, s. 14]) ja se seikka, etteikomissio ole koskaan aikaisemmin ottanut kantaa kilpailusääntöjen soveltamisenhyväksymisjärjestelmiin (asia C-62/86, AKZO v. komissio, tuomio 3.7.1991,Kok. 1991, s. I-3359, 163 kohta) ovat lieventäviä seikkoja, joiden vuoksi sakkojenmäärän alentaminen on perusteltua. Ne toteavat FNK:n osalta, ettei komissiollaollut oikeutta ottaa huomioon FNK:n jäsenten liikevaihdon suuruutta senvahvistaessa sakon määrää, koska riidanalainen päätös on osoitettu FNK:lle eikäsen yksittäisille jäsenille. Lopuksi sakon määrää pitäisi niiden mukaan alentaa,koska komissio on rikkonut hallinnollisessa menettelyssä ihmisoikeussopimuksen6 artiklaa, koska se ei ole tehnyt ratkaisua kohtuullisessa ajassa.

244.

    Kantajat viittaavat väliintulokirjelmästä tekemissään huomautuksissa vielä EY:nperustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 5 päivänä kesäkuuta 1996 tehtyynkomission päätökseen 96/438/EY (IV/34.983 — FENEX) (EYVL L 181, s. 28,

jäljempänä päätös 96/438), jossa komissio määräsi vain 1 000 ecun suuruisen sakon,ja ne väittävät, että mainitussa tapauksessa kyseessä ollut rikkominen vastaapiirteiltään sitä rikkomista, johon FNK:n on väitetty syyllistyneen.

245.

    Komissio vastaa tähän, että kantajat eivät voi väittää, ettei yhteisön markkinoillaole ollut häiriöitä. Kantajilla on yhdessä huomattava osuus Alankomaidenmarkkinoista. Suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä oli ollutolemassa yli kymmenen vuoden ajan, kun FNK keskeytti sen soveltamisenArrondissementsrechtbank te Utrechtin puheenjohtajan 11.2.1992 tekemänvälipäätöksen jälkeen. Sakkojen määrä ei ole kohtuuttoman suuri, koska kantajienjäsenten liikevaihto on yli 200 miljoonaa ecua. Sakkoa määrättäessä on otettuhuomioon SCK:n rikkomisen suhteellisen lyhyt kesto. Komission mukaan se ei olerikkonut ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

246.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sakon määrä on porrastettava rikkomiseenliittyvien seikkojen ja rikkomisen vakavuuden perusteella, ja sakon määräävahvistettaessa rikkomisen vakavuutta on arvioitava erityisesti ottaen huomioonaiheutettujen kilpailunrajoitusten luonne (ks. asia T-77/92, Parker Pen v. komissio,tuomio 14.7.1994, Kok. 1994, s. II-549, 92 kohta).

247.

    Komissio on arvioinut riidanalaisen päätöksen 45 perustelukappaleessa rikkomistenvakavuutta voidakseen vahvistaa kantajille määrättävän sakon määrän. Se ontodennut aluksi, että FNK:n hintajärjestelmällä ja SCK:n vuokrauskiellolla”valvotaan tai rajoitetaan Alankomaiden nosturinvuokrausmarkkinoitakeinotekoisesti ja siten vääristetään nosturinvuokrausalan yhteisön markkinoita”.Se on todennut tämän jälkeen, että kantajat ”ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa,ja ne muodostuvat useista yrityksistä, joilla on merkittävä osa nosturienvuokrausmarkkinoista” ja että ”rajoituksista luovuttiin vasta tuomioistuimen tätäkoskevan päätöksen jälkeen”.

248.

    Koska rikkomisten vakavuutta koskevien arviointiseikkojen merkityksellisyys onselvää, on tutkittava, pitävätkö tätä koskevat toteamukset asiallisesti paikkansa.

249.

    Kuten on jo todettu, SCK:n vuokrauskiellolla ja FNK:n suositushintoja ja sisäisiähintoja koskevalla järjestelmällä rikottiin perustamissopimuksen 85 artiklan1 kohtaa. Tämän osalta on todettava, että kyseessä oleva vuokrauskielto, joka liittyyjärjestelmään, joka ei ole täysin avoin ja jossa ei sallita muiden järjestelmienvastaavien takeiden hyväksymistä, rajoitti järjestelmän ulkopuolisten ja erityisestimuiden kuin alankomaalaisten yritysten kilpailumahdollisuuksia. Lisäksi FNK:nhintajärjestelmä rajoitti huomattavasti FNK:n jäsenten välistä kilpailua. FNK:n jaSCK:n riidanalaiset toimet ovat siis aiheuttaneet huomattavia häiriöitänosturinvuokrausalan yhteisön markkinoilla. Kantajat ovat kanteessa itse todenneetFNK:n ja SCK:n läheisestä yhteydestä toisiinsa, että ”FNK:lla ja SCK:lla on lähesyhtä paljon jäseniä, ja nämä yritykset ovat suureksi osaksi samoja”. Komissio ei ole

myöskään tehnyt arviointivirhettä katsoessaan, että FNK:n jäsenten ja SCK:nhyväksynnän saaneiden yritysten osuus nosturinvuokrausmarkkinoista onhuomattava. Komissio on arvioinut riidanalaisessa päätöksessä, että FNK:n jaSCK:n osuus Alankomaiden nosturinvuokrausmarkkinoista oli 78 tai 51 prosenttia(6 perustelukappale). Kantajat ovat itse todenneet hallinnollisessa menettelyssäniiden markkinaosuuden olevan juuri 51 prosenttia. Kantajat ovat kiistäneet21.10.1994 päivättyyn väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa komissionesittämän luvun (75 prosenttia), ja väittäneet, että FNK:n jäsenillä oli 31.12.1993yhteensä 1 544 siirrettävää nosturia koko nosturinvuokrausmarkkinoilla olevistanoin 3 000 siirrettävästä nosturista, eli niiden markkinaosuus oli 51 prosenttia. Tästäsyystä kantajien väite, jonka mukaan FNK:n ja SCK:n — joihin kuuluvat yrityksetovat pääasiallisesti samoja — markkinaosuus on ”vain” 40 prosenttia Alankomaidennosturinvuokrausmarkkinoista, on hylättävä. Joka tapauksessa myös 40 prosentinmarkkinaosuus on huomattava osa alankomaiden nosturinvuokrausmarkkinoista.FNK ei voi myöskään sakon poistamiseksi tai sen määrän alentamiseksi väittää, ettäse on pysyttänyt voimassa 11.2.1992 tehdyllä välipäätöksellä aikaansaadun tilanteensiitä huolimatta, että muutoksenhakutuomioistuin kumosi kyseisen päätöksen9.7.1992. Koska sakko koskee vain 6.2.1992 edeltävää aikaa (riidanalaisenpäätöksen 46 perustelukappale), sillä, ettei FNK ole soveltanut suositushintoja jasisäisiä hintoja koskevaa järjestelmää 11.2.1992 jälkeen, ei ole merkitystäarvioitaessa rikkomisen vakavuutta ennen 6.2.1992.

250.

    Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevasta perusteesta ontodettava, että se ei ole perusteltu (ks. edellä 53—70 kohta). Tästä syystä myöskäänvaatimusta, jonka mukaan sakon määrää on alennettava sillä perusteella, ettäkohtuullista aikaa koskevaa periaatetta on loukattu, ei voida hyväksyä.

251.

    Kantajat eivät voi myöskään vedota päätökseen 96/438. Tästä päätöksestä käynimittäin ilmi, että FENEXin ehdottamat hinnat olivat puhtaasti ohjeellisia. Tässäasiassa ei siis ollut kysymyksessä hintajärjestelmä, joka kuten esillä olevassa asiassaolisi sitonut yhteenliittymän jäseniä sen vuoksi, että niillä oli velvollisuus noudattaakohtuullisia hintoja (ks. edellä 159—164 kohta). On lisäksi selvää, että toisin kuinFNK:n tapauksessa (Arrondissementsrechtbank te Utrechtin puheenjohtajan11.2.1992 tekemä välipäätös; ks. edellä 8 kohta), kansallinen tuomioistuin tai muuviranomainen ei ole määrännyt FENEXiä lopettamaan hintojen julkistamista.Tämän lisäksi FENEX oli vapaaehtoisesti luopunut suositushintojen julkistamisesta,ennen kuin komissio päätti viran puolesta, ei siis sille tehdyn valituksen perusteella,aloittaa menettelyn FENEXiä vastaan.

252.

    Suhteellisuusperiaatteen loukkaamisesta sillä perusteella, että sakkojen suuruus onmäärätty kantajien varallisuuden perusteella, on todettava, että vakiintuneenoikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa käytettyyleisluonteinen ilmaus ”rikkominen” koskee erotuksetta sopimuksia, yritysten välisiäyhdenmukaistettuja menettelytapoja sekä yritysten yhteenliittymien päätöksiä, ja senkäyttö osoittaa, että tässä säännöksessä säädetyt enimmäismäärät soveltuvat samalla

tavalla sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin sekä yritystenyhteenliittymien päätöksiin. Tämän seurauksena 10 prosentin suuruinenliikevaihdosta laskettava enimmäismäärä on laskettava suhteessa kunkin kyseisensopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan osapuolena olevan yrityksensaavuttamaan liikevaihtoon tai yhteenliittymään kuuluvien yritystenyhteenlaskettuun liikevaihtoon, ainakin silloin, kun sisäisten sääntöjen mukaanyhteenliittymä pystyy tekemään jäseniä sitovia päätöksiä. Tällaisen päättelynperusteltavuutta tukee se, että yritysten yhteenliittymän mahdollisesti käyttämävaikutusvalta markkinoilla ei riipu sen omasta ”liikevaihdosta”, joka ei osoita senkokoa eikä markkinavoimaa, vaan sen jäsenten liikevaihdosta, joka on osoitus senkoosta ja markkinavoimasta (em. asia CB ja Europay v. komissio, 136 ja 137 kohtasekä em. asia SPO ym. v. komissio, 385 kohta).

253.

    Esillä olevassa asiassa ei ole kiistetty, että FNK on yritysten yhteenliittymä (FNK:nilmoituksen 8 kohta). Lisäksi FNK:n sääntöjen 6 artiklan nojalla yhteenliittymäpystyy tekemään jäseniään sitovia päätöksiä. Kantajat eivät siis voi väittää, etteikomissiolla olisi ollut oikeutta ottaa huomioon FNK:n jäsenten liikevaihtoa senvahvistaessa tälle yhteenliittymälle määrättävän sakon määrää.

254.

    SCK:lle määrätystä sakosta on todettava, että komissio on riidanalaisessapäätöksessä (17 perustelukappale) todennut oikein perustein, että SCK on yrityseikä yritysten yhteenliittymä. Tästä syystä komissiolla ei ollut oikeutta ottaahuomioon hyväksynnän saaneiden yritysten liikevaihtoa sen vahvistaessa sakonmäärän. SCK:n vuoden 1994 vuosikertomuksesta käy ilmi, että sen liikevaihto oli608 231 guldenia, eli noin 288 750 ecua. Vaikka komissio on noudattanut asetuksenN:o 17 15 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä ylärajaa, on selvää, ettäSCK:lle määrätty 300 000 ecun suuruinen sakko, joka ylittää SCK:n riidanalaisenpäätöksen tekemistä edeltävänä vuonna toteuttaman liikevaihdon, on suhteeton.

255.

    Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo sillekuuluvan täyden harkintavallan perusteella, että on perusteltua alentaa sakonmäärää 100 000 ecuun.

Kolmas kanneperuste: perustamissopimuksen 190 artiklan rikkominen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

256.

    Kantajat väittävät, että komissio on perustellut sakon määrän puutteellisesti (asia45/69, Boehringer Mannheim v. komissio, tuomio 15.7.1970, Kok. 1970, s. 769 ja811; yhdistetyt asiat 40/73—48/73, 50/73, 54/73, 55/73, 56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73,Suiker Unie ym. v. komissio, tuomio 16.12.1975, Kok. 1975, s. 1663, 612 kohta jayhdistetyt asiat 100/80—103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio7.6.1983, Kok. 1983, s. 1825, 120 kohta).

257.

    Komissio viittaa tämän osalta riidanalaisen päätöksen 45 ja46 perustelukappaleeseen.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

258.

    On muistettava, että asianosaisille vastaisten päätösten perustelua koskevanvelvollisuuden tarkoituksena on tehdä mahdolliseksi se, että asianosaiset saavattarpeelliset tiedot siitä, onko päätös asianmukainen ja että tuomioistuimet voivatvalvoa kyseisen päätöksen laillisuutta (ks. edellä 226 kohdassa mainittuoikeuskäytäntö ja asia T-150/89, Martinelli v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995,s. II-1165, 65 kohta).

259.

    Komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 44 perustelukappaleessa, että SCK:nja FNK:n on täytynyt olla tietoisia siitä, että kyseessä olevan liiketoiminnantarkoituksena oli kilpailun rajoittaminen, tai siitä seurasi ainakin, että kilpailurajoittui. Se on arvioinut 45 ja 46 perustelukappaleissa rikkomisten vakavuutta jakestoa voidakseen vahvistaa kantajille määrättävän sakon määrän. Näissä kahdessaperustelukappaleessa on annettu kantajille tarvittavat tiedot, jotta ne voivatarvioida, ovatko niille määrätyt sakot perusteltuja ja jotta ensimmäisen oikeusasteentuomioistuin voi valvoa niiden laillisuutta.

260.

    Kolmatta kanneperustetta ei siis voida hyväksyä.

261.

    Edellä esitetystä seuraa, että sakkojen poistamista koskevat vaatimukset onhylättävä ja että ainoastaan SCK:lle määrätyn sakon määrää on alennettava.

Oikeudenkäyntikulut

262.

    Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaanoikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Kuitenkin saman artiklan3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisenasianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, yhteisöjen ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaistenkesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan. Asiassa T-213/95 kantajatovat hävinneet kaikki vaatimuksensa ja asiassa T-18/96 pääasialliset vaatimuksensasekä suurimman osan toissijaisista vaatimuksistaan. Tämän vuoksi työjärjestyksen87 artiklan 3 kohtaa ei ole syytä soveltaa. Kantajat velvoitetaan tästä syystäkorvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut, välitoimia koskevastaoikeudenkäynnistä aiheutuneet kulut mukaan luettuina. Kantajat velvoitetaan lisäksikorvaamaan väliintulijoiden oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN(laajennettu neljäs jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1)    Asiat T-213/95 ja T-18/96 yhdistetään tuomion julistamista varten.

2)    EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 29 päivänämarraskuuta 1995 tehdyn komission päätöksen 95/551/EY (IV/34.179,34.202, 34.216 — Stichting Certificatie Kraanverhuurbedrijf ja Federatie vanNederlandse Kraanverhuurbedrijven) 5 artiklan 2 kohdassa StichtingCertificatie Kraanverhuurbedrijfille määrättyä sakkoa alennetaan100 000 ecuun.

3)    Kanteet hylätään muilta osin.

4)    Kantajat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitetaankorvaamaan komission oikeudenkäyntikulut, välitoimia koskevastaoikeudenkäynnistä aiheutuneet kulut mukaan lukien. Kantajat velvoitetaankorvaamaan myös väliintulijoiden oikeudenkäyntikulut.

LenaertsLindh Azizi             Cooke                        Jaeger

Julistettiin Luxemburgissa 22 päivänä lokakuuta 1997.

H. Jung

P. Lindh

kirjaaja

laajennetun neljännen jaoston puheenjohtaja

Sisällys

    Kanteiden perustana olevat tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

II - 3

    Asianosaisten väitteet

II - 8

    Vahingonkorvauskanne (asia T-213/95)

II - 9

        1. Lainvastaiseksi väitetty komission toiminta

II - 10

            Ensimmäinen kanneperuste: ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikkominen

II - 10

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 10

                Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 12

            Toinen kanneperuste: oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen

II - 17

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 17

                Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 17

            Kolmas kanneperuste: luottamuksensuojan periaatteen loukkaaminen

II - 18

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 18

                Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 18

            Neljäs kanneperuste: oikeutta tulla kuulluksi on loukattu

II - 19

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 19

                Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 20

        2. Syy-yhteys

II - 21

            Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 21

            Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 21

Päätöksen 95/551/EY mitättömyyden toteamista tai kumoamista koskeva kanne

(asia T-18/96)

II - 22

        1. Riidanalaisen päätöksen mitättömyyden toteamista koskevat vaatimukset

II - 22

            Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 22

            Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 23

        2. Riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset

II - 24

        Ensimmäinen kanneperuste: asetuksen N:o 17 3, 4, 6 ja 9 artiklan rikkominen

II - 25

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 25

                Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 25

        Toinen kanneperuste: perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkominen

II - 25

            Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, että SCK:n on virheellisesti katsottuolevan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys

II - 26

                    — Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 26

                    — Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 26

            Toinen osa, joka koskee toisaalta oikeudellista virhettä sen osalta, ettäkomissio on käyttänyt perusteena avoimuutta, julkisuutta, riippumattomuuttaja muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä koskeviaedellytyksiä arvioidessaan, onko hyväksymisjärjestelmä yhteensopivaperustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa, ja toisaaltaarviointivirhettä, jonka komissio on tehnyt katsoessaan, että vuokrauskiellontarkoituksena oli rajoittaa kilpailua tai että siitä seurasi, että kilpailurajoittui perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla

II - 27

                    — Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 27

                — Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointiasiasta

II - 29

            Kolmas osa, joka koskee sitä, että komissio on tehnyt arviointivirheenkatsoessaan, että suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskevan järjestelmäntarkoituksena oli rajoittaa kilpailua tai että siitä seurasi, että kilpailu

rajoittui perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla

II - 34

                    — Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 34

                — Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointiasiasta

II - 36

                    a) Suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä

II - 36

                    b) FNK:n vastuu sisäisten hintojen vahvistamisesta

II - 38

            Neljäs osa, joka koskee arviointivirhettä vaikutuksista jäsenvaltioidenväliseen kauppaan

II - 40

                    — Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 40

                — Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointiasiasta

II - 40

        Kolmas kanneperuste: perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdanrikkominen

II - 42

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 42

                — Komission päätös siitä, ettei se myönnä SCK:n vuokrauskiellollepoikkeuslupaa

II - 42

                — Komission päätös siitä, ettei se myönnä suositushintoja ja sisäisiähintoja koskevalle järjestelmälle poikkeuslupaa

II - 43

                Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 44

                — Komission päätös siitä, ettei se myönnä SCK:n vuokrauskiellollepoikkeuslupaa

II - 44

                — Komission päätös siitä, ettei se myönnä suositushintoja ja sisäisiähintoja koskevalle järjestelmälle poikkeuslupaa

II - 48

            Neljäs kanneperuste: puolustautumisoikeuksien loukkaaminen

II - 50

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 50

                Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 51

            Viides kanneperuste: perustamissopimuksen 190 artiklan rikkominen

II - 52

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 53

                Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 53

    3. Toissijaiset vaatimukset, jotka koskevat sakkojen poistamista tai niiden määränalentamista

II - 54

        Ensimmäinen kanneperuste: asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdanrikkominen

II - 54

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 54

                Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 55

            Toinen kanneperuste: suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen

II - 57

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 57

                Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 58

            Kolmas kanneperuste: perustamissopimuksen 190 artiklan rikkominen

II - 60

                Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

II - 60

                Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

II - 61

1: Oikeudenkäyntikieli: hollanti.

2: —    Lainaus suomennettu yhteisöjen tuomioistuimessa, koska päätöksen suomenkielinenkäännös on epätarkka.

3: —    Lainaus suomennettu yhteisöjen tuomioistuimessa, koska päätöksen suomenkielinenkäännös on epätarkka.