UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
19 päivänä tammikuuta 2016 (*)
Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kaasueristeisten kytkinlaitehankkeiden markkinat – Päätös, joka on tehty sen jälkeen, kun unionin yleinen tuomioistuin kumosi alkuperäisen päätöksen osittain – Sakot – Puolustautumisoikeudet – Perusteluvelvollisuus – Yhdenvertainen kohtelu – Sakon laskentapohja – Kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen vakavuus
Asiassa T‑404/12,
Toshiba Corp., kotipaikka Tokio (Japani), edustajinaan solicitor J. MacLennan sekä asianajajat A. Schulz ja S. Sakellariou,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään N. Khan ja F. Ronkes Agerbeek,
vastaajana,
jossa vaaditaan ensisijaisesti [EY] 81 artiklan (josta on tullut SEUT 101 artikla) ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 24.1.2007 tehdyn komission päätöksen K(2006) 6762 lopullinen muuttamisesta siltä osin kuin päätös oli osoitettu Mitsubishi Electric Corporationille ja Toshiba Corporationille 27.6.2012 annetun komission päätöksen C(2012) 4381 (asia COMP/39.966 – Kaasueristeiset kytkinlaitteet – Sakot) kumoamista sekä toissijaisesti kantajalle määrätyn sakon määrän alentamista,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit I. Pelikánová (esittelevä tuomari) ja E. Buttigieg,
kirjaaja: hallintovirkamies L. Grzegorczyk,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 21.4.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantaja Toshiba Corp. on japanilainen yhtiö, jolla on toimintaa eri toimialoilla, muun muassa kaasueristeisten kytkinlaitteiden alalla. Lokakuun 2002 ja huhtikuun 2005 välisenä aikana sen toiminnasta kaasueristeisten kytkinlaitteiden alalla vastasi sen Mitsubishi Electric Corp:n (jäljempänä Melco) kanssa puoliksi omistama yhteisyritys TM T&D Corp., joka purettiin vuonna 2005.
2 Euroopan yhteisöjen komissio teki 24.1.2007 päätöksen K(2006) 6762 lopullinen [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/F/38.899 – Kaasueristeiset kytkinlaitteet) (jäljempänä vuoden 2007 päätös).
3 Komissio totesi vuoden 2007 päätöksessä, että kaasueristeisten kytkinlaitteiden Euroopan talousalueen (ETA) markkinoilla oli syyllistytty yhtenä kokonaisuutena pidettävään ja jatkettuun EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen 15.4.1988 ja 11.5.2004 välisenä aikana, ja velvoitti mainitun päätöksen adressaatit, jotka olivat eurooppalaisia ja japanilaisia kaasueristeisten kytkinlaitteiden tuottajia, maksamaan sakot, joiden määrä oli laskettu asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavissa suuntaviivoissa (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä sakkojen laskemista koskevat suuntaviivat) ja sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetussa komission tiedonannossa (EYVL 2002, C 45, s. 3) esitetyn menetelmän mukaisesti.
4 Vuoden 2007 päätöksessä tarkoitettu kilpailusääntöjen rikkominen käsitti kolme keskeistä osaa:
– Wienissä 15.4.1988 allekirjoitettu sopimus (jäljempänä kiintiösopimus), jolla sovittiin maailmalaajuisesta kaasueristeisiä kytkinlaitteita koskevien hankkeiden jakamisesta sovittujen sääntöjen mukaisesti arvioituja historiallisia markkinaosuuksia ilmentävien kiintiöiden säilyttämiseksi; sopimus, jota sovellettiin koko maailmassa, pois luettuina Yhdysvallat, Kanada, Japani ja 17 Länsi-Euroopan maata, perustui japanilaisille tuottajille tarkoitettuun ”Japanin yhteiskiintiöön” ja eurooppalaisille tuottajille tarkoitettuun ”Euroopan yhteiskiintiöön”
– rinnakkainen järjestely (jäljempänä yhteistoimintajärjestely), jonka perusteella yhtäältä kaasueristeisiä kytkinlaitteita koskevat hankkeet Japanissa varattiin kartellin japanilaisille jäsenille ja hankkeet kartellin eurooppalaisten jäsenten kotimaissa sen eurooppalaisille jäsenille ja toisaalta kaasueristeisiä kytkinlaitteita koskevat hankkeet muissa Euroopan maissa varattiin myös Euroopan ryhmälle siten, että japanilaiset tuottajat sitoutuivat olemaan tekemättä tarjouksia Eurooppaan sijoittuvissa hankkeissa; vastineena kyseisestä sitoumuksesta tällaisista hankkeista kuitenkin ilmoitettiin Japanin ryhmälle ja hankkeet luettiin kiintiösopimuksen mukaiseen ”Euroopan yhteiskiintiöön”
– Euroopan ryhmän tuottajien Wienissä 15.4.1988 allekirjoittama sopimus nimeltään ”E-Group Operation Agreement for GQ-Agreement” (jäljempänä Euroopan kiintiösopimus), jolla jaettiin edelleen kiintiösopimuksen nojalla mainitulle ryhmälle myönnetyt kaasueristeisiä kytkinlaitteita koskevat hankkeet.
5 Komissio totesi vuoden 2007 päätöksen 1 artiklassa, että kantaja oli osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen 15.4.1988–11.5.2004.
6 Kantajalle määrättiin vuoden 2007 päätöksen 1 artiklassa todetusta kilpailusääntöjen rikkomisesta kyseisen päätöksen 2 artiklassa 90 900 000 euron suuruinen sakko, josta sen oli maksettava TM T&D:n syyksi luettua rikkomista vastaava määrä eli 4 650 000 euroa yhteisvastuullisesti Melcon kanssa.
7 Kantaja nosti 18.4.2007 kanteen vuoden 2007 päätöksestä.
8 Unionin yleinen tuomioistuin yhtäältä hylkäsi 12.7.2011 antamallaan tuomiolla Toshiba v. komissio (T-113/07, Kok., EU:T:2011:343) kantajan kanteen siltä osin kuin sillä vaadittiin vuoden 2007 päätöksen 1 artiklan kumoamista. Toisaalta se kumosi vuoden 2007 päätöksen 2 artiklan h ja i alakohdan siltä osin kuin ne koskivat kantajaa perusteenaan se, että komissio oli loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska se oli valinnut sakkojen määrän laskennassa sovellettavaksi viitevuodeksi kantajan osalta eri vuoden kuin muiden kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden eurooppalaisyhtiöiden osalta.
9 Kantaja teki 23.9.2011 unionin tuomioistuimelle valituksen edellä 8 kohdassa mainitusta tuomiosta Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343).
10 Komissio lähetti 15.2.2012 kantajalle asiaseikkoja koskevan kirjeen, jossa se ilmoitti aikovansa tehdä uuden päätöksen kantajalle määrättävästä sakosta. Komissio esitteli seikat, joita se piti merkityksellisinä kyseisen sakon määrän laskemisessa, kun otetaan huomioon edellä 8 kohdassa mainittu tuomio Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343).
11 Kantaja esitti 7. ja 23.3.2012 huomautuksensa asiaseikkoja koskevasta kirjeestä.
12 Kantajan edustajien ja komission asiaa hoitamaan nimetyn ryhmän välillä pidettiin kokous 12.6.2012.
13 Vuoden 2007 päätöksen 2 artiklaa muutettiin vuoden 2007 päätöksen muuttamisesta siltä osin kuin päätös oli osoitettu Melcolle ja Toshiballe 27.6.2012 annetulla komission päätöksellä C(2012) 4381 (Asia COMP/39.966 – Kaasueristeiset kojeistot – Sakot) (jäljempänä riidanalainen päätös) lisäämällä siihen uudet alakohdat h ja i. Mainitussa h alakohdassa kantaja määrättiin maksamaan Melcon kanssa yhteisvastuullisesti 4 650 000 euron sakko. Mainitussa i alakohdassa kantajalle määrättiin 56 793 000 euron sakko ainoana vastuullisena.
14 Unionin yleisen tuomioistuimen edellä 8 kohdassa mainitussa tuomiossa Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) todetun syrjivän kohtelun poistamiseksi komissio tukeutui riidanalaisessa päätöksessä kaasueristeisten kytkinlaitteiden kokonaisliikevaihtoihin vuonna 2003. Koska kantajan ja Melcon kaasueristeisiin kytkinlaitteisiin liittyviä toimintoja harjoitti kyseisen vuoden aikana TM T&D, komissio otti huomioon sen vuoden 2003 liikevaihdon (riidanalaisen päätöksen 59 ja 60 perustelukappale).
15 Ensimmäiseksi komissio laski kartellin eri osallistujien myötävaikutusta ilmentävässä eriytetyssä käsittelyssä TM T&D:n vuoden 2003 markkinaosuuden kaasueristeisissä kytkinlaitteissa (15–20 prosenttia) ja sijoitti sen vuoden 2007 päätöksen 482–488 perustelukappaleessa tehdyn luokittelun mukaiseen toiseen luokkaan. Tämän seurauksena TM T&D:n hypoteettiseksi sakon laskentapohjaksi tuli 31 000 000 euroa (riidanalaisen päätöksen 61 perustelukappale).
16 Toiseksi TM T&D:n sakon laskentapohja jaettiin sen ilmentämiseksi, että kantajan ja Melcon kyky myötävaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomiseen poikkesi toisistaan TM T&D:n perustamista edeltäneenä aikana, sen osakkeenomistajien kesken niiden vuoden 2001, joka oli viimeinen TM T&D:n perustamista edeltänyt kokonainen vuosi, kaasueristeisten kytkinlaitteiden myyntien suhteessa. Tämän seurauksena kantajan sakon laskentapohjaksi vahvistettiin 10 863 199 euroa ja Melcon sakon laskentapohjaksi 20 136 801 euroa (riidanalaisen päätöksen 62 ja 63 perustelukappale).
17 Kolmanneksi komissio sovelsi sakon ehkäisevän vaikutuksen varmistamiseksi kantajaan ehkäisevän vaikutuksen kerrointa 2 sen vuoden 2005 liikevaihdon perusteella (riidanalaisen päätöksen 69–71 perustelukappale).
18 Neljänneksi kantajan sakon laskentapohjaa korotettiin 140 prosentilla TM T&D:n perustamista edeltäneen kilpailusääntöjen rikkomisen keston huomioon ottamiseksi (riidanalaisen päätöksen 73–76 perustelukappale).
19 Viidenneksi kantaja ja Melco määrättiin maksamaan yhteisvastuullisesti 15:ttä prosenttia TM T&D:n hypoteettisesta sakon laskentapohjasta vastannut määrä TM T&D:n toiminnan aikaisen kilpailusääntöjen rikkomisen keston huomioon ottamiseksi (riidanalaisen päätöksen 77 perustelukappale).
20 Kuudenneksi yhteisvastuullisesti maksettavan sakon määrä kerrottiin vielä kantajaan sovellettavalla ehkäisevän vaikutuksen kertoimella, ja tämän kertomisen seurauksena saatu yhteisvastuullisesti maksettavan sakon määrän ylittävä määrä määrättiin kantajan yksin maksettavaksi (riidanalaisen päätöksen 78 perustelukappale).
Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset
21 Kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.9.2012 toimittamallaan kannekirjelmällä nyt käsiteltävän kanteen.
22 Unionin yleisen tuomioistuimen neljännen jaoston puheenjohtajan 2.5.2013 antamalla määräyksellä asian käsittely keskeytettiin, kunnes asiassa C-498/11 P, Toshiba Corp. v. komissio, annettaisiin tuomio.
23 Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari määrättiin ensimmäiseen jaostoon, jonka käsiteltäväksi esillä oleva asia tämän seurauksena siirrettiin.
24 Unionin tuomioistuin hylkäsi 19.12.2013 antamallaan tuomiolla Siemens v. komissio (C‑239/11 P, C‑489/11 P ja C‑498/11 P, EU:C:2013:866) kantajan edellä 8 kohdassa mainitusta tuomiosta Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) tekemän valituksen. Nyt esillä olevan asian käsittely aloitettiin tämän jälkeen uudelleen.
25 Unionin yleinen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) päätti 3.2.2015 esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ja kehotti 2.5.1991 annetun unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan mukaisina prosessinjohtotoimenpiteinä asianosaisia esittämään erään asiakirjan sekä vastaamaan eräisiin kirjallisiin kysymyksiin. Asianosaiset noudattivat unionin yleisen tuomioistuimen kehotuksia asetetussa määräajassa.
26 Kantaja esitti huomautuksensa komission vastauksista unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin 15.4.2015 päivätyllä kirjeellä, joka liitettiin asiakirja-aineistoon. Kyseisen kirjeen liitteenä se toimitti unionin yleiselle tuomioistuimelle asianajajiensa 12.6.2012 pidetyn kokouksen jälkeen laatiman yhteenvedon.
27 Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 21.4.2015 pidetyssä istunnossa.
28 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– toissijaisesti alentaa sakon määrää
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut pankkitakauksesta aiheutuneet kulut mukaan lukien.
29 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– jättää kanteen osittain tutkimatta sillä perusteella, että sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, ja hylkää sen osittain täysin perusteettomana
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
Riidanalaisen päätöksen kumoamista koskeva ensisijainen vaatimus
30 Kantaja vetoaa kannekirjelmässä ensisijaisen vaatimuksensa tueksi viiteen kanneperusteeseen. Ensimmäinen kanneperuste koskee hyvän hallinnon periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista. Toinen kanneperuste koskee sen puolustautumisoikeuksien loukkaamista. Kolmas kanneperuste koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista sakon laskentapohjan laskemisessa. Neljäs kanneperuste koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä. Viides kanneperuste koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista siltä osin kuin kyse on kantajan vastuun määrittämisestä suhteessa kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden eurooppalaisten yritysten vastuuseen.
31 Kantaja ilmoitti vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen luopuvansa ensimmäisestä kanneperusteestaan edellä 24 kohdassa mainitun tuomion Siemens v. komissio (EU:C:2013:866) antamisen seurauksena. Niinpä on tarpeen tutkia ainoastaan toinen, kolmas, neljäs ja viides kanneperuste. Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin pitää perusteltuna tutkia ensiksi riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtanutta menettelyä ja sen perusteluja koskevat kanneperusteet eli toisen ja neljännen kanneperusteen ennen kolmannen ja viidennen kanneperusteen, jotka koskevat mainitussa päätöksessä tehdyn sakon määrän laskennan oikeellisuutta, tutkimista.
Toinen kanneperuste, joka koskee kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista
32 Kantaja väittää, että komissio loukkasi hyvän hallinnon periaatetta, koska se ei yhtäältä lähettänyt kantajalle uutta väitetiedoksiantoa ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä ja toisaalta käsitellyt asiaseikkoja koskevassa kirjeessä määrättävän sakon määrän laskentaan liittyviä merkityksellisiä seikkoja.
33 Komissio ei hyväksy kantajan väitteitä.
– Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee uuden väitetiedoksiannon antamatta jättämistä
34 Kantaja väittää toisen kanneperusteensa ensimmäisellä osalla, että komission olisi ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä pitänyt lähettää sille pelkän asiaseikkoja koskevan kirjeen sijasta uusi väitetiedoksianto.
35 Kantaja muistuttaa tässä yhteydessä, että väitetiedoksianto on olennainen menettelyllinen tae, jolla taataan komission päätöksen adressaatin oikeus tulla kuulluksi, ja väittää, ettei asiaseikkoja koskevalla kirjeellä voida antaa samanlaisia takeita muun muassa siksi, ettei sen perusteella voida vaatia asian käsittelystä vastuussa olevaan ryhmään nähden riippumattoman kuulemistilaisuudesta vastaavan neuvonantajan järjestämää kuulemista.
36 Kantaja katsoo tästä, että komissio väittää virheellisesti, että väitetiedoksianto on tarpeen ainoastaan, jos asiassa vedotaan uusiin perusteisiin. Oikeuskäytännön mukaan on nimittäin niin, että väitetiedoksiantoa edellytetään, jotta kyseessä oleva yritys voisi puolustautua paitsi kilpailusääntöjen rikkomista myös uuden sakon määräämistä vastaan. Tämä päätelmä vahvistetaan kantajan mukaan [SEUT] 101 ja [SEUT] 102 artiklan mukaisissa menettelyissä sovellettavista käytännesäännöistä annetussa komission tiedonannossa (EUVL 2011, C 308, s. 6; jäljempänä käytännesääntöjä koskeva tiedonanto) sekä kilpailusta vastuussa olevan komission jäsenen lausunnoissa. Uuden väitetiedoksiannon antaminen vastaa myös komission nyt käsiteltävään asiaan rinnastettavissa asioissa noudattamaa päätöskäytäntöä, sillä eräs tällaisessa asiassa tehty päätös on kumottu Euroopan unionin tuomioistuimissa.
37 Kantaja lisää, että oikeuskäytännön mukaan kumotun menettelyn korvaava menettely on lähtökohtaisesti aloitettava uudelleen siitä vaiheesta, johon lainvastaisuus liittyi. Nyt käsiteltävässä asiassa vuoden 2007 päätöksen kumoamisen oikeuttanut virhe oli aineellista oikeutta koskeva virhe, joka vaikutti väistämättä kyseisen päätöksen valmistelutoimenpiteiden pätevyyteen, minkä vuoksi uusi väitetiedoksianto olisi ollut välttämätön.
38 Komissio ei pidä uutta väitetiedoksiantoa välttämättömänä nyt käsiteltävässä asiassa siitä syystä, ettei se tukeutunut kantajaa vastaan uusiin seikkoihin.
39 Oikeuskäytännön mukaan väitetiedoksiannossa on oltava väitteistä riittävän selvästi muotoiltu, vaikka vain tiivistelmän muodossa esitetty selvitys, jotta ne, joita asia koskee, voivat tosiasiallisesti saada tiedon siitä, mihin toimintaan komissio väittää niiden syyllistyneen. Vain tämän edellytyksen täyttäessään väitetiedoksianto voi täyttää sen tehtävän, joka sille on unionin asetuksilla annettu, eli että sen on annettava yrityksille kaikki sellaiset tiedot, joita ne tarvitsevat pystyäkseen tehokkaasti puolustautumaan ennen kuin komissio tekee lopullisen päätöksen (ks. tuomio 15.3.2006, BASF v. komissio, T‑15/02, Kok., EU:T:2006:74, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
40 Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu puolustautumisoikeuksien käytöstä sakkojen määräämisen osalta, että silloin, kun komissio on väitetiedoksiannossaan nimenomaisesti ilmoittanut aikovansa tutkia, onko yrityksille määrättävä sakkoja, ja kun se on myös ilmoittanut ne tärkeimmät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka voivat johtaa sakon määräämiseen, kuten oletetun rikkomisen vakavuuden ja keston sekä sen, että rikkomiseen on syyllistytty ”tahallaan tai tuottamuksesta”, se on täyttänyt velvoitteensa kunnioittaa yritysten oikeutta tulla kuulluiksi. Tällöin komissio on antanut yrityksille tiedot, jotka ovat tarpeen, jotta ne voivat puolustautua paitsi sitä vastaan, että niiden vahvistetaan rikkoneen kilpailusääntöjä, myös sakkojen määräämistä vastaan (ks. edellä 39 kohdassa mainittu tuomio BASF v. komissio, EU:T:2006:74, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Tässä yhteydessä on niin, että mikäli komissio on ilmoittanut ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joiden perusteella se laskee sakkojen määrän, sillä ei ole velvollisuutta täsmentää, kuinka se aikoo soveltaa kutakin näistä seikoista sakkojen suuruuden määrittämisessä. Se, että määrättäväksi aiottujen sakkojen suuruudesta ilmoitettaisiin ennen kuin yritykset ovat voineet esittää huomautuksensa niitä vastaan esitettyjen väitteiden johdosta, merkitsisi sitä, että komission päätöstä ennakoitaisiin epäasianmukaisella tavalla (ks. edellä 39 kohdassa mainittu tuomio BASF v. komissio, EU:T:2006:74, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
42 Nyt käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että vuoden 2007 päätöksen tekemistä edelsi kantajalle 20.4.2006 lähetetty väitetiedoksianto (jäljempänä vuoden 2006 väitetiedoksianto). Koska riidanalaisessa päätöksessä mainittiin nimenomaisesti, että sillä muutetaan vuoden 2007 päätöstä, sen tekemistä edeltänyt menettely oli jatketta vuoden 2007 päätöksen tekemistä edeltäneelle menettelylle. Tässä tilanteessa vuoden 2006 väitetiedoksiannon sisältö voidaan – ellei sitä ole kyseenalaistettu edellä 8 kohdassa mainitussa tuomiossa Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) – ottaa huomioon sen tutkimisessa, kunnioitettiinko riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä kantajan puolustautumisoikeuksia.
43 Tässä yhteydessä on todettava, että komissio ilmoitti vuoden 2006 väitetiedoksiannon 9.2 kohdassa, että se aikoi määrätä mainitun asiakirjan adressaateille sakkoja (408 perustelukappale), ja mainitsi kyseisten sakkojen määrän määrittämisen kannalta olennaiset seikat (409–416 perustelukappale), joihin kuuluivat muun muassa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus, sen tahallisuus ja kesto, kartellin salainen ja vakiintunut luonne, sen maantieteellinen ulottuvuus, eri yritysten kilpailusääntöjen rikkomisen suhteellinen painoarvo erityisesti niiden osallistumisen keston ja niillä kaasueristeisten kytkinlaitteiden markkinoilla olevan aseman osalta sekä halu varmistaa sakkojen ehkäisevä vaikutus.
44 Toisin kuin kantaja väitti istunnossa, väitetiedoksianto täytti näin ollen edellä 40 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä asetetut edellytykset puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen osalta.
45 Lisäksi on todettava, että vaikka vuoden 2007 päätös kumottiin edellä 8 kohdassa mainitulla tuomiolla Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) siltä osin kuin kantajalle määrättiin sakko, siinä ei kyseenalaistettu vuoden 2006 väitetiedoksiannossa esitettyjen ja edellä 43 kohdassa tiivistetysti toistettujen sakon määrän laskentaan liittyvien tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen todenperäisyyttä, merkitystä tai paikkansapitävyyttä.
46 Erityisesti on todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin moittinut komission halua varmistaa sakkojen ehkäisevää vaikutusta eikä sen päätöstä ottaa huomioon eri yritysten kilpailusääntöjen rikkomisten suhteellinen painoarvo siltä osin kuin kyse oli niiden asemasta kaasueristeisten kytkinlaitteiden markkinoilla, koska se esitti ainoastaan, että kyseisen asian olosuhteissa tämän arvioimista ei voinut perustaa eri yritysten osalta eri viitevuosiin.
47 Niinpä edellä 8 kohdassa mainitussa tuomiossa Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) esitetyt toteamukset eivät ole esteenä sille, että vuoden 2006 väitetiedoksiantoon sisältyvät tiedot sakon määrän määrittämisestä otetaan huomioon, kun tarkastellaan kantajan puolustautumisoikeuksien kunnioittamista riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä.
48 Muilla kantajan toisen kanneperusteen ensimmäisen osan tueksi esittämillä perusteilla ei voida saattaa kyseistä päätelmää kyseenalaiseksi.
49 Kantaja vetoaa oikeuskäytäntöön, jonka mukaan väitetiedoksianto on tarpeen, jotta kyseessä oleva yritys voisi puolustautua paitsi kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista myös sakon määräämistä, jota ei ollut mainittu aikaisemmassa väitetiedoksiannossa, vastaan (tuomio 15.3.2000, Cimenteries CBR ym. v. komissio, T‑25/95, T‑26/95, T‑30/95–T‑32/95, T‑34/95–T‑39/95, T‑42/95–T‑46/95, T‑48/95, T‑50/95–T‑65/95, T‑68/95–T‑71/95, T‑87/95, T‑88/95, T‑103/95 ja T‑104/95, Kok., EU:T:2000:77, 480 kohta).
50 Kyseinen oikeuskäytäntö koskee kuitenkin tilanteita, joissa komissio määräsi lopullisessa päätöksessä sakkoja sekä yrityksille että elinkeinoelämän järjestöille, vaikka väitetiedoksiannossa mainittiin ainoastaan komission aikomus määrätä sakkoja yrityksille. Niinpä kyseessä olleiden elinkeinoelämän järjestöjen puolustautumisoikeuksia loukattiin, koska niitä ei kehotettu hallinnollisessa menettelyssä esittämään huomautuksiaan siitä, että komissio mahdollisesti käyttää toimivaltaansa määrätäkseen niille sakon (edellä 49 kohdassa mainittu tuomio Cimenteries CBR ym. v. komissio, EU:T:2000:77, 480 kohta).
51 Sen sijaan nyt käsiteltävässä asiassa väitetiedoksiannon 408 perustelukappaleessa mainittiin nimenomaisesti komission aikomus määrätä sakkoja mainitun asiakirjan adressaateille, mukaan lukien kantaja. Niinpä edellä 49 kohdassa mainittu tuomio Cimenteries CBR ym. v. komissio (EU:T:2000:77) annettiin erilaisissa tosiseikkoja koskevissa olosuhteissa eikä sillä voida näin ollen tukea kantajan väitteitä.
52 Sama päätelmä on tehtävä komission väitetystä päätöksentekokäytännöstä, joka sisältää kolme päätöstä.
53 Komission 16.2.1994 tekemästä päätöksestä 94/215/EHTY, joka korvattiin 8.11.2006 tehdyllä päätöksellä (asia COMP/F/38.907 – Teräspalkit), on todettava, että uuden väitetiedoksiannon lähettäminen johtui siitä, että aikaisempi väitetiedoksianto oli lähetetty TradeArbed SA:lle, vaikka sakko määrättiin lopulta sen emoyhtiö Arbed SA:lle. Komission 21.1.1998 tekemän päätöksen 98/247/EHTY, joka korvattiin 20.12.2006 tehdyllä päätöksellä (asia COMP/39.234 – Seostelisä, päätöksen tekeminen uudelleen), tapauksessa lainvastaisuus johtui siitä, että lopullisessa päätöksessä katsottiin ThyssenKrupp Stainless AG:n olleen vastuussa Thyssen Stahl AG:n osallistumisesta kartelliin mutta tätä ei ollut ennakoitu väitetiedoksiannossa eikä ThyssenKrupp Stainless näin ollen ollut voinut puolustautua tältä osin. Komission 20.12.2001 tekemästä päätöksestä, joka korvattiin 23.6.2010 tehdyllä päätöksellä (asia COMP/36.212 – Itsejäljentävä paperi), voidaan todeta, että lainvastaisuus liittyi sen sijaan siihen, ettei Bolloré SA voinut päätellä aikaisemmasta väitetiedoksiannosta komission aikomusta tukeutua sen välittömään kartelliin osallistumiseen eikä pelkästään sen tytäryhtiö Copigraphin osallistumiseen.
54 Niinpä uuden väitetiedoksiannon lähettäminen johtui näissä kolmessa tapauksessa siitä, että komissio oli päättänyt pitää yrityksiä vastuullisina menettelyistä, joita aikaisemmassa väitetiedoksiannossa ei ollut mainittu. Nyt käsiteltävän asian tilanne ei ole tällainen eikä kantaja myöskään kiistä tätä.
55 Käytännesääntöjä koskevasta tiedonannosta on mainittava, että sen väitetiedoksiantojen sisältöä sakkojen määräämisen osalta koskevissa kohdissa mainitaan seuraavaa:
”84. Väitetiedoksiannossa ilmoitetaan selvästi, aikooko komissio määrätä yrityksille sakkoja, jos väitteet näytetään toteen (asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artikla). Tällaisissa tapauksissa väitetiedoksiannossa viitataan sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa vahvistettuihin periaatteisiin. Väitetiedoksiannossa komissio ilmoittaa olennaiset tosiasiat ja oikeudelliset seikat, joiden johdosta voidaan määrätä sakko, kuten rikkomisen kesto ja vakavuus ja se, että rikkominen toteutettiin tahallisesti tai tuottamuksesta. Väitetiedoksiannossa on mainittava myös riittävän tarkasti se, että eräät seikat voivat johtaa raskauttaviin olosuhteisiin ja mahdollisuuksien mukaan lieventäviin olosuhteisiin.
85. Komissio pyrkii avoimuuden lisäämiseksi sisällyttämään väitetiedoksiantoon (käyttäen saatavilla olevia tietoja) muita seikkoja, jotka ovat merkityksellisiä mahdollisten sakkojen laskennassa, vaikka sillä ei ole tähän oikeudellista velvollisuutta. Tällaisia ovat muun muassa relevantit myyntiluvut ja vuodet, jotka otetaan huomioon kyseisten myyntien arvoa laskettaessa. Tällaiset tiedot voidaan toimittaa osapuolille myös väitetiedoksiannon antamisen jälkeen. Kummassakin tapauksessa osapuolille varataan tilaisuus esittää asiaa koskevat huomautuksensa.”
56 Aluksi on todettava komission tavoin, että käytännesääntöjä koskevan tiedonannon 7 kohdassa mainitaan nimenomaisesti, että ”[mainitulla] tiedonannolla ei luoda uusia oikeuksia tai velvollisuuksia eikä muuteta niitä oikeuksia tai velvollisuuksia, jotka johtuvat [EUT-sopimuksesta], asetuksesta (EY) N:o 1/2003, täytäntöönpanoasetuksesta ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä”. Niinpä käytännesääntöjä koskevalla tiedonannolla ei voida missään tapauksessa poiketa edellä 39–41 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä.
57 Sama pätee vielä suuremmalla syyllä käytännesääntöjä koskevan tiedonannon 85 kohdassa mainittuihin seikkoihin, sillä komissio mainitsi nimenomaisesti, että niiden ilmoittamiseen väitetiedoksiannossa ei ole lakisääteistä velvollisuutta ja että ne voidaan joka tapauksessa ilmoittaa kyseessä oleville yrityksille myöhemmässä vaiheessa.
58 Lopuksi on todettava, että käytännesääntöjä koskevan tiedonannon 84 kohdassa mainitut seikat vastaavat edellä 39–41 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja seikkoja. Tässä tilanteessa edellä 43 ja 44 kohdassa esitetystä tutkimisesta seuraa, että vuoden 2006 väitetiedoksianto täyttää käytännesääntöjä koskevan tiedonannon 84 kohdassa asetetut edellytykset.
59 Niinpä käytännesääntöjä koskevan tiedonannon tutkiminen ei tue kantajan väitteitä.
60 Sama koskee kantajan mainitsemia kilpailuasioista vastaavan komission jäsenen 14.4.2011 esittämiä näkemyksiä. Yhtäältä tällaiset näkemykset eivät nimittäin sido komissiota, kun se tekee päätöksiä, joissa määrätään sakkoja kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisesta. Toisaalta mainitun komission jäsenen kannanotossa, sellaisena kuin kantaja sen esittää, ilmaistaan poliittisluonteinen sitoumus eikä olemassa olevaa velvoittavaa oikeussääntöä.
61 Kantaja esittää myös, että vuoden 2007 päätöksen kumoamisen oikeuttanut virhe oli aineellista oikeutta koskenut virhe, joka vaikutti väistämättä kyseisen päätöksen valmistelutoimenpiteiden pätevyyteen, minkä vuoksi uusi väitetiedoksianto oli sen mukaan välttämätön.
62 Kantaja ei kuitenkaan täsmennä, miten edellä 8 kohdassa mainittu tuomio Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) olisi aiheuttanut vuoden 2007 päätöksen valmistelutoimenpiteiden pätemättömyyden.
63 Joka tapauksessa on lisäksi todettava, kuten edellä 45 ja 46 kohdassa on jo keskeisiltä osin mainittu, etteivät unionin yleisen tuomioistuimen edellä 8 kohdassa mainitussa tuomiossa Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) esittämät moitteet koskeneet kantajan kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyvien tosiseikkojen toteamista tai oikeudellista arviointia eikä sakon määrän määrittämisessä huomioon otettavien tekijöiden yksilöimistä. Unionin yleinen tuomioistuin kumosi ainoastaan yksityiskohtaisessa laskelmassa käytettyjen viitetietojen valintaa koskevat ratkaisut, joten tämän seurauksena ainoastaan kyseinen laskelma on edellä 8 kohdassa mainitun tuomion Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) antamisen seurauksena pätemättömäksi muuttunut valmistelutoimenpide. Edellä 39–41 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, ettei kyseistä laskelmaa ole tarpeen esittää väitetiedoksiannossa vaan merkityksellisten tekijöiden mainitseminen on kyseessä olevien yritysten puolustautumisoikeuksien kannalta riittävää. Niinpä myöskään valmistelutoimenpiteitä koskevalla väitteellä ei voida osoittaa, että uusi väitetiedoksianto olisi ollut välttämätön nyt käsiteltävässä asiassa.
64 Edellä esitetyn perusteella on ensiksi todettava, että vuoden 2006 väitetiedoksiannolla annettiin kantajalle tieto tarpeellisista seikoista, jotta tämä voi puolustautua tehokkaasti, eikä edellä 8 kohdassa mainittu tuomio Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) vaikuttanut sakkojen määräämisen osalta kyseisten seikkojen todenperäisyyteen, merkitykseen ja paikkansapitävyyteen, ja ettei komissio tukeutunut riidanalaisessa päätöksessä kantajaa vastaan sellaisiin uusiin seikkoihin, joita ei olisi mainittu vuoden 2006 väitetiedoksiannossa.
65 Tässä tilanteessa komissiolla ei ollut velvollisuutta lähettää kantajalle uutta väitetiedoksiantoa, minkä vuoksi toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.
– Toisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee kantajan kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista lisäsakon osalta
66 Kantaja väittää toisen kanneperusteen toisella osalla, että sen puolustautumisoikeuksia loukattiin, koska asiaseikkoja koskevassa kirjeessä ei käsitelty kaikkia määrättävän sakon määrän laskennan kannalta merkityksellisiä seikkoja huolimatta komission velvollisuudesta sisällyttää siihen mahdollisimman paljon yksityiskohtia laskentamenetelmästä.
67 Kantajan mukaan asiaseikkoja koskevassa kirjeessä ei nimittäin mainittu komission aikomusta määrätä 4,65 miljoonan euron suuruinen lisäsakko sen seurauksena, että edellä 20 kohdassa tarkoitettua kantajalle määritettyä ehkäisevän vaikutuksen kerrointa sovelletaan TM T&D:n toiminta-aikaan (jäljempänä lisäsakko).
68 Tästä syystä kantaja väittää, ettei se voinut esittää huomautuksiaan riidanalaisen päätöksen 78 perustelukappaleessa tarkoitetun lisäsakon soveltamisesta, minkä vuoksi komissio loukkasi sen puolustautumisoikeuksia.
69 Kantaja katsoo lisäksi, että lisäsakon määrääminen TM T&D:lle määrätyn sakon lisäksi oli virhe.
70 Komissio ei hyväksy kantajan väitteitä.
71 Puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskevasta väitteestä on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien noudattaminen edellyttää sitä, että asianosainen saa hallinnollisen menettelyn kuluessa ilmaista asianmukaisesti näkemyksensä esiin tuotujen tosiseikkojen ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksestä sekä niistä asiakirjoista, joita komissio on käyttänyt perustamissopimuksen rikkomista koskevan väitteensä tukena (tuomio 7.1.2004, Aalborg Portland ym. v. komissio, C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, Kok., EU:C:2004:6, 66 kohta).
72 Lisäksi edellä 40 kohdassa on jo muistutettu, että silloin, kun komissio on väitetiedoksiannossa nimenomaisesti ilmoittanut aikovansa tutkia, onko kyseessä oleville yrityksille määrättävä sakkoja, ja kun se on myös ilmoittanut ne tärkeimmät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka voivat johtaa sakon määräämiseen, se on täyttänyt velvoitteensa kunnioittaa yritysten oikeutta tulla kuulluiksi, jos se on antanut yrityksille tiedot, jotka ovat tarpeen, jotta ne voivat puolustautua paitsi sitä vastaan, että niiden vahvistetaan rikkoneen kilpailusääntöjä, myös sakkojen määräämistä vastaan (ks. edellä 39 kohdassa mainittu tuomio BASF v. komissio, EU:T:2006:74, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
73 Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen 78 perustelukappaleesta ilmenee nimenomaisesti, että lisäsakolla pyritään varmistamaan kantajalle määrättävän sakon ehkäisevä vaikutus. Kuten edellä 43 kohdassa on todettu, tahto varmistaa sakon ehkäisevä vaikutus mainittiin asianmukaisesti vuoden 2006 väitetiedoksiannon 9.2 kohdassa, joka voidaan ottaa huomioon nyt käsiteltävässä asiassa (ks. edellä 42 kohta). Niinpä komissio noudatti lisäsakon osalta edellä 40 ja 72 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä asetettuja vaatimuksia.
74 Tämä toteamus ei kuitenkaan vaikuta siihen, että komission piti edellä 71 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan toimittaa väitetiedoksiannon lähettämisen jälkeen kantajalle lisätietoja siitä, millä tavalla se aikoo toteuttaa aikomuksensa varmistaa sakon ehkäisevä vaikutus, jotta kantaja voisi esittää tehokkaasti näkemyksensä tästä, myös lisäsakon määräämisen osalta.
75 Toisin kuin kantaja antaa ymmärtää, komission ei kuitenkaan tarvinnut ilmaista näitä seikkoja nimenomaisesti asiaseikkoja koskevassa kirjeessä, koska mainitulla kirjeellä ei ole erityistä menettelyllistä asemaa. On pikemminkin tutkittava, oliko kantajalla riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneen koko menettelyn aikana mahdollisuus asianmukaisella tavalla ymmärtää tällainen aikomus ja vastata siihen.
76 Tässä yhteydessä on ensimmäiseksi mainittava, että tältä kannalta merkitykselliset seikat ilmenevät vuoden 2007 päätöksestä. Kyseisen päätöksen 491 perustelukappaleessa määritetään näet kantajaan sovellettava ehkäisevän vaikutuksen kerroin, kun taas sen 503 perustelukappaleessa todetaan nimenomaisesti – toisin kuin kantaja väitti istunnossa –, että kantajalle määrätään saman kertoimen avulla laskettu lisäsakko TM T&D:n toiminta-ajan osalta. Nämä seikat huomioon ottaen kantajalla oli näin ollen mahdollisuus ymmärtää, että komissio aikoi varmistaa sakon ehkäisevän vaikutuksen myös TM T&D:n toiminta-ajan osalta.
77 Toiseksi mikään edellä 8 kohdassa mainitussa tuomiossa Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) ei anna aihetta katsoa, että komission päätös varmistaa kantajalle määrätyn sakon ehkäisevä vaikutus myös TM T&D:n toiminta-ajan osalta olisi lainvastainen tai epäasianmukainen, sillä kyseisessä tuomiossa ei käsitellä sitä.
78 Kolmanneksi komissio esitti asiaseikkoja koskevan kirjeen 20 kohdassa, ettei se aikonut uudessa, edellä 8 kohdassa mainitun tuomion Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) seurauksena annettavassa päätöksessä ottaa kantajaa vastaan huomioon uusia perusteita ja että uuden sakon määrän laskenta perustuu vuoden 2007 päätöksessä tehtyyn tosiseikaston arviointiin, kuitenkin siten, että edellä 8 kohdassa mainitussa tuomiossa Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) ja 12.7.2011 annetussa tuomiossa Mitsubishi Electric v. komissio (T-133/07, Kok., EU:T:2011:345) esitettyjä periaatteita noudatetaan. Komissio muistutti asiaseikkoja koskevan kirjeen 22, 31 ja 32 kohdassa aikomuksestaan vahvistaa sakon määrä ehkäisevän vaikutuksen varmistamisen kannalta riittävän korkeaksi ja täsmensi, että sen tätä koskeva arviointi perustuu kantajan ja Melcon kokonaisliikevaihtoon. Asiaseikkoja koskevan kirjeen 21 ja 41 kohdassa komissio kehotti kantajaa ja Melcoa esittämään huomautuksensa erityisesti laskentamenetelmästä ja merkityksellisistä laskentatekijöistä sekä asetti niille tätä varten määräajan.
79 Niinpä asiaseikkoja koskevan kirjeen lukemisen perusteella on katsottava, että kantaja saattoi ymmärtää yhtäältä, että vuoden 2007 päätöksen mukaisia laskentatekijöitä tultaisiin käyttämään myöhemmin annettavassa päätöksessä siltä osin kuin ne olivat sopusoinnussa edellä 8 kohdassa mainitun tuomion Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) kanssa, ja toisaalta, että kyseiset laskentatekijät ilmentävät tahtoa varmistaa sakon ehkäisevä vaikutus. Koska sama tahto oli johtanut siihen, että komissio määräsi vuoden 2007 päätöksessä kantajalle lisäsakon TM T&D:n toiminta-ajalta, kantaja pystyi ymmärtämään, että komissio saattaisi määrätä sille samanlaisen lisäsakon riidanalaisessa päätöksessä.
80 Kantaja väittää tältä osin, ettei asiaseikkoja koskevan kirjeen 31 ja 32 kohdassa viitattu vuoden 2007 päätökseen lisäsakon määräämisen osalta, vaikka siihen sisältyi – muun muassa sen 26 ja 39 kohdassa – tällaisia viittauksia muihin sakon määrän laskentaa koskeviin seikkoihin.
81 Tarvitsematta ottaa kantaa tämän väitteen tutkittavaksi ottamiseen, jota komissio on vastustanut, on riittävää huomauttaa, että, kuten edellä 78 ja 79 kohdassa on todettu, asiaseikkoja koskevasta kirjeestä – muun muassa sen 20 kohdasta – kävi selkeästi ilmi, että tehtävä päätös tulisi perustumaan mahdollisuuksien mukaan vuoden 2007 päätöksessä käytettyihin laskentatekijöihin, vaikka mainitun kirjeen 31 ja 32 kohdassa ei nimenomaisesti viitattu vuoden 2007 päätökseen.
82 Neljänneksi kantaja viittasi asiaseikkoja koskevasta kirjeestä esittämiensä huomautusten 21 ja 22 kohdassa siihen sovellettavaksi kaavailtuun ehkäisevän vaikutuksen kertoimeen pohtimatta sitä, minkä ajan osalta kerrointa sovellettaisiin. Niinpä kantajan asiaseikkoja koskevasta kirjeestä esittämistä huomautuksista ei käy ilmi epävarmuutta kyseisen ajanjakson määrittämisestä.
83 Viidenneksi asianosaiset ovat erimielisiä siitä, käsiteltiinkö 12.6.2012 pidetyssä kokouksessa kysymystä ehkäisevän vaikutuksen kertoimen soveltamisesta TM T&D:n toiminta-ajan osalta. Komissio väittää, että sitä käsiteltiin, ja tukeutuu kyseisestä kokouksesta laatimaansa sisäiseen pöytäkirjaan. Kantaja vastustaa komission tulkintaa ja viittaa asianajajiensa mainitun kokouksen jälkeen laatimaan muistioon, joka esitettiin sen 15.4.2015 päivätyn kirjeen liitteenä.
84 Tässä yhteydessä on mainittava, että vaikka komission sisäisen pöytäkirjan kolmannella sivulla olevaan toiseen luetelmakohtaan sisältyy katkelma, jonka voitaisiin mahdollisesti tulkita viittaavan ehkäisevän vaikutuksen kertoimen soveltamiseen TM T&D:n toiminta-ajalta, kyseistä katkelmaa ei ole kirjoitettu riittävän selkeästi, minkä komissio itsekin myöntää, eikä unionin yleinen tuomioistuin voi ottaa sitä huomioon.
85 Tämän jälkeen on todettava, että sekä komission sisäisen pöytäkirjan muista osista, jotka on laadittu selkeästi ja täsmällisesti, että kantajan asianajajien laatimasta muistiosta, joka voidaan ottaa huomioon reaktiona komission vastauksessaan unionin tuomioistuimen kysymyksiin esittämiin väitteisiin (ks. vastaavasti tuomio 14.4.2005, Gaki-Kakouri v. unionin tuomioistuin, C‑243/04 P, EU:C:2005:238, 32 kohta), ilmenee nimenomaisesti, että komissio ei pitänyt tarpeellisena vaihtaa niitä vuoden 2007 päätöksessä käytettyjä sakon määrän laskentatekijöitä, joita unionin yleinen tuomioistuin ei ollut moittinut, ja että menetelmän muuttamisen piti näin ollen koskea ainoastaan viitevuotta. Kuten edellä 76 ja 77 kohdassa on todettu, komissio sovelsi vuoden 2007 päätöksessä ehkäisevän vaikutuksen kerrointa TM T&D:n toiminta-ajan osalta, eikä unionin yleinen tuomioistuin moittinut kyseistä sakon määrän laskentatekijää myöhemmin.
86 Tässä tilanteessa on katsottava, että komission 12.6.2012 pidetyssä kokouksessa ilmaisema kanta, sellaisena kuin se ilmenee sekä sen sisäisestä pöytäkirjasta että kantajan asianajajien laatimasta muistiosta, vahvistaa muut olennaiset seikat, joista ilmenee, että sillä oli tarkoitus soveltaa ehkäisevän vaikutuksen kerrointa TM T&D:n toiminta-ajan osalta ja määrätä näin ollen kantajalle lisäsakko.
87 Edellä esitetystä on pääteltävä, että kantaja tiesi vuoden 2006 väitetiedoksiannosta lähtien, että komissio aikoi varmistaa määrättävän sakon ehkäisevän vaikutuksen. Se saattoi viimeistään vuoden 2007 päätöksestä lähtien ymmärtää, että kyseinen aikomus merkitsi lisäsakon määräämistä TM T&D:n toiminta-ajan osalta. Kyseistä aikomusta ei kyseenalaistettu edellä 8 kohdassa mainitussa tuomiossa Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343), ja se vahvistettiin asiaseikkoja koskevassa kirjeessä ja 12.6.2012 pidetyssä kokouksessa.
88 Tässä tilanteessa on todettava, ettei kantajan väitteiden perusteella voida katsoa, että sen puolustautumisoikeuksia olisi loukattu siltä osin kuin kyse on komission aikomuksesta määrätä sille lisäsakko. Niinpä toisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä siltä osin kuin se koskee mainittujen oikeuksien loukkaamista.
89 Kantajan väitteestä, jonka mukaan lisäsakko määrättiin virheellisesti, on todettava, että väite on pätemätön nyt käsiteltävän kanneperusteen yhteydessä, koska sillä ei pyritä näyttämään toteen sen puolustautumisoikeuksien loukkaamista.
90 Joka tapauksessa kantaja mainitsee tässä yhteydessä ainoastaan, että koska riidanalaisessa päätöksessä määrättiin eri sakot ”Toshiballe” ja ”TM T&D:lle”, lisäsakkoa ei olisi voitu määrätä toisen sakon lisäksi, koska TM T&D oli osakkeenomistajistaan erillinen ja koska sen liikevaihto ei ollut riittävän suuri oikeuttaakseen ehkäisevän vaikutuksen kertoimen soveltamisen. Kyseinen väite perustuu kuitenkin virheelliseen oletukseen, sillä riidanalaisessa päätöksessä ei määrätty eri sakkoja ”kantajalle” ja ”TM T&D:lle” vaan yksi sakko kantajalle sen kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisesta. Se, että osa kantajalle määrätystä sakosta liittyy TM T&D:n toiminta-aikaan, ei tarkoita, etteikö kyseistä osaa sakosta voitaisi korottaa lisäsakolla kantajaan, jonka katsottiin olevan vastuussa TM T&D:n kilpailusääntöjen rikkomisesta, kohdistuvan ehkäisevän vaikutuksen varmistamiseksi.
91 Kaiken edellä esitetyn perusteella toisen kanneperusteen toinen osa ja näin ollen koko toinen kanneperuste on hylättävä.
Neljäs kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä
92 Neljännellä kanneperusteella kantaja väittää, ettei komissio perustellut oikeudellisesti riittävällä tavalla riidanalaisessa päätöksessä kantajalle TM T&D:n toiminta-ajalta määrättävän sakon ja lisäsakon laskentapohjan määrittämisessä käytettyä TM T&D:n sakon laskentapohjaa. Kantaja täsmentää tästä, että vuoden 2007 päätöksessä ei perusteltu, millä perusteella komissio laski TM T&D:n osalta sakon laskentapohjan määräksi 31 000 000 euroa, ja että riidanalaisessa päätöksessä käytettiin samaa määrää ilman lisäselityksiä. Niinpä komissio menetteli kantajan mukaan mielivaltaisesti TM T&D:n sakon määrittämisessä ja laiminlöi perusteluvelvollisuutensa.
93 Komissio ei hyväksy kantajan väitteitä.
94 Oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklassa edellytetyistä perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä riidanalaisen toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, jotta ne voivat puolustaa oikeuksiansa, ja että Euroopan unionin tuomioistuimet voivat tutkia toimenpiteen laillisuuden (ks. analogisesti tuomio 18.9.2003, Volkswagen v. komissio, C‑338/00 P, Kok., EU:C:2003:473, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vaikka komission on SEUT 296 artiklan perusteella mainittava ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin päätös perustuu, sekä ne oikeudelliset näkökohdat, joiden vuoksi se on tehnyt päätöksensä, tässä määräyksessä ei edellytetä, että komissio käsittelee kaikki ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joita on käsitelty hallinnollisessa menettelyssä (ks. analogisesti em. tuomio Volkswagen v. komissio, EU:C:2003:473, 127 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu, tai muilla henkilöillä, joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen (ks. tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C‑367/95 P, Kok., EU:C:1998:154, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Edellä mainittua oikeuskäytäntöä sovelletaan analogisesti sellaisiin komission päätöksiin, joissa todetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan 1 kohdan rikkominen.
95 Tässä yhteydessä on muistutettava, että riidanalaisessa päätöksessä määrätään nimenomaisesti, että sillä muutetaan vuoden 2007 päätöstä kantajalle ja Melcolle määrättyjen sakkojen osalta. Tässä tilanteessa vuoden 2007 päätöksen perustelut voidaan ottaa huomioon nyt käsiteltävän kanneperusteen tutkimisen yhteydessä siltä osin kuin edellä 8 kohdassa mainittu tuomio Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) ei vaikuta niihin eikä riidanalaisen päätöksen sanamuoto ole niiden kanssa ristiriidassa.
96 Tässä yhteydessä on todettava, että komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 57–61 perustelukappaleessa, että koska kyseessä oleva kilpailusääntöjen rikkominen oli erittäin vakava, erilainen kohtelu oli tarpeen sen ilmentämiseksi, että eri yritysten kyvyt aiheuttaa merkittävää haittaa kilpailulle poikkesivat toisistaan. Se arvioi, että kyseisen erilaisen kohtelun olisi ilmettävä siten, että sakon laskentapohjat luokitellaan rikkomiseen osallistuneiden eri yritysten ilmoittamien kaasueristeisten kytkinlaitteiden vuoden 2003 maailmanlaajuisten liikevaihtojen perusteella. Kun komissio viittasi riidanalaisen päätöksen 61 perustelukappaleessa vuoden 2007 päätöksen 484–488 perustelukappaleessa tehtyyn luokitteluun, se mainitsi, että TM T&D:n maailmanlaajuinen kaasueristeisten kytkinlaitteiden liikevaihto sijoittui toiseen luokkaan, minkä perusteella sen hypoteettinen sakon laskentapohja oli 31 000 000 euroa.
97 Vuoden 2007 päätöksen 483 perustelukappaleessa täsmennetään lisäksi, että luokat muodostettiin siten, että samaan luokkaan kuuluvien yritysten keskinäiset erot kaasueristeisten kytkinlaitteiden markkinaosuuksissa olivat vähäisempiä kuin erot niiden ja muihin luokkiin sijoitettujen yritysten markkinaosuuksien välillä.
98 Tässä tilanteessa on todettava sakkojen määrän laskennassa noudatettavien suuntaviivojen 1 A kohdasta ilmenevän, että erityisen vakavan kilpailusääntöjen rikkomisen tapauksessa saatettiin soveltaa yli 20 000 000 euron laskentapohjaa.
99 Kantaja voi näiden seikkojen perusteella ymmärtää, millä arviointiperusteilla komissio mittasi kantajan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta, mikä tarkoittaa, että komissio täytti sille kuuluvan perusteluvelvollisuuden eikä sillä ollut velvollisuutta sisällyttää riidanalaiseen päätökseen yksityiskohtaisempaa esitystä tai TM T&D:n sakon laskentapohjan täsmälliseen määrittämiseen liittyviä numerotietoja (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2004, Tokai Carbon ym. v. komissio, T‑236/01, T‑244/01–T‑246/01, T‑251/01 ja T‑252/01, Kok., EU:T:2004:118, 252 kohta).
100 Lisäksi on katsottava, että vaikka komissio ei mainitse riidanalaisessa päätöksessä, mistä syistä se valitsi toiseen luokkaan kuuluville yrityksille, mukaan lukien TM T&D, sakon laskentapohjaksi juuri 31 000 000 euron määrän, kyseistä valintaa ei voida pitää mielivaltaisena eikä se ylitä komissiolla tässä asiassa olevan harkintavallan rajoja (ks. analogisesti edellä 99 kohdassa mainittu tuomio Tokai Carbon ym. v. komissio, EU:T:2004:118, 224 kohta), koska sitä rajoittavat edellä 96–98 kohdassa mainitut seikat.
101 Näin ollen neljäs kanneperuste on hylättävä.
Kolmas kanneperuste, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista sakon laskentapohjan määrittämisessä
102 Kolmannella kanneperusteella kantaja väittää, että komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska se laski kantajalle määrättävän sakon TM T&D:n sakon laskentapohjan eikä tämän liikevaihdon perusteella.
103 Kantaja väittää tässä yhteydessä, että komission olisi sen sijaan, että se määritti TM T&D:lle hypoteettisen sakon laskentapohjan ja jakoi sen kantajan ja Melcon kesken, pitänyt ensinnäkin jakaa niiden kesken TM T&D:n liikevaihto vuonna 2003, sitten laskea niiden maailmanlaajuiset markkinaosuudet vuonna 2003 sen perusteella, mitkä niiden osuudet TM T&D:n liikevaihdosta olivat, ja lopuksi sijoittaa ne asianmukaiseksi katsomaansa, vuoden 2007 päätöksessä maailmanlaajuisten markkinaosuuksien perusteella määritettyyn sakon laskentapohjaluokkaan. Kantaja väittää, että näin sitä olisi kohdeltu samalla tavalla kuin eurooppalaisia tuottajia.
104 Kantaja esittää kantansa tueksi neljänlaiset perustelut.
105 Ensimmäiseksi se vetoaa vuoden 2007 päätökseen, edellä 8 kohdassa mainittuun tuomioon Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) ja tiettyihin riidanalaisen päätöksen katkelmiin, joista ilmenee sen mukaan, että sakkojen määrän piti perustua kaasueristeisten kytkinlaitteiden myyntien arvoon vuonna 2003.
106 Toiseksi kantaja vetoaa useisiin perusteisiin, jotka koskevat olennaisilta osin väitettyä epäjohdonmukaisuutta siinä, että sakon laskentapohja määritettiin TM T&D:lle, kun taas sakot määrättiin kantajalle itselleen.
107 Kolmanneksi kantaja moittii riidanalaisen päätöksen 66 perustelukappaleesta ilmenevää komission toteamusta, jonka mukaan kantajan ehdottamasta menetelmästä olisi seurannut sen vuoden 2001 virtuaalisen liikevaihdon käyttäminen.
108 Neljänneksi komissio kieltäytyi kantajan mukaan noudattamasta sen ehdottamaa menetelmää esittämättä asianmukaisia perusteluja ja erityisesti ilmoittamatta syitä, joiden vuoksi mainittu menetelmä olisi ollut virheellinen tai soveltumaton.
109 Komissio ei hyväksy kantajan väitteitä.
110 On todettava aivan ensiksi, että komissiolla on sakkojen määrän vahvistamisessa harkintavaltaa ohjatakseen yritysten toimintaa niin, että ne noudattaisivat kilpailusääntöjä (ks. edellä 99 kohdassa mainittu tuomio Tokai Carbon ym. v. komissio, EU:T:2004:118, 216 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
111 Komissio vahvistaa sakon suuruuden kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja tarvittaessa sen keston perusteella. Rikkomisen vakavuuden määrittämisessä käytetään useita perusteita, joihin kuuluvat asiaan liittyvät erityisolosuhteet, asiayhteys ja sakkojen ennaltaehkäisevä vaikutus. Huomioon on otettava objektiivisia tekijöitä, kuten kilpailunvastaisten menettelytapojen sisältö ja kesto, niiden lukumäärä ja intensiteetti, asianomaisten markkinoiden laajuus ja valtion talouselämän perusteille aiheutunut vahinko. Arvioinnissa on otettava huomioon myös vastuussa olevien yritysten suhteellinen merkitys ja markkinaosuus sekä mahdollinen kilpailusääntöjen rikkomisen uusiminen (ks. edellä 71 kohdassa mainittu tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, EU:C:2004:6, 89–91 kohta).
112 Joka kerta, kun komissio päättää kilpailuoikeuden nojalla määrätä sakkoja, sen on kuitenkin noudatettava yleisiä oikeusperiaatteita, joihin kuuluu myös yhdenvertaisen kohtelun periaate, sellaisena kuin unionin tuomioistuimet ovat niitä tulkinneet (tuomio 27.9.2006, Archer Daniels Midland v. komissio, T‑59/02, Kok., EU:T:2006:272, 315 kohta). Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun tai syrjintäkiellon periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavoin eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavoin, ellei tällaista eroa voida objektiivisesti perustella (ks. tuomio 14.5.1998, BPB de Eendracht v. komissio, T‑311/94, Kok., EU:T:1998:93, 309 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
113 Nyt käsiteltävässä tapauksessa on mainittava aluksi, ettei kantaja kiistä sitä, ettei sillä ollut viitevuonna eli vuonna 2003 omia kaasueristeisten kytkinlaitteiden myyntejä siitä syystä, että se oli siirtänyt kyseisen alan toimintonsa TM T&D:lle vuonna 2002.
114 Tämä tarkoittaa, että kantajan sakkoa ei ollut mahdollista laskea täsmälleen samalla tavalla kuin vuoden 2007 päätöksen eurooppalaisten adressaattien sakkoja ja että tältä osin sen tilanne ei näin ollen ollut rinnastettavissa päätöksen eurooppalaisten adressaattien tilanteeseen.
115 Tässä tilanteessa on katsottava, että komissio päätti perustellusti määrittää TM T&D:lle sakon laskentapohjan ja jakaa sen osakkeenomistajien kesken sen sijaan, että se olisi jakanut TM T&D:n maailmanlaajuisen kaasueristeisten kytkinlaitteiden liikevaihdon tämän osakkeenomistajien kesken ja määrittänyt niille yksilölliset sakon laskentapohjat sen perusteella, mikä oli niiden osuus mainituista myynneistä.
116 Kuten riidanalaisen päätöksen toisesta perustelukappaleesta ja vuoden 2007 päätöksen 61 perustelukappaleesta ilmenee, TM T&D oli täysivaltainen yhteisyritys, joka vastasi kaasueristeisten kytkinlaitteiden tuotannosta ja myynnistä. Niinpä TM T&D oli osakkeenomistajistaan erillinen, joskin niiden yhteisessä määräysvallassa oleva yksikkö.
117 Tämä seikka ilmenee sitä paitsi vuoden 2007 päätöksen 7.2.7 kohdasta, jossa määritetään sen adressaatit. Mainitun päätöksen 407 ja 435 perustelukappaleessa kantajan ja Melcon katsotaan nimittäin olevan osakkeenomistajien asemassa nimenomaisesti vastuullisia ”TM T&D:n kilpailusääntöjen rikkomisesta 1.10.2002 ja 11.5.2004 välisenä aikana”.
118 Kantajan esittämät väitteet eivät horjuta tätä päätelmää.
119 Edellä 105 kohdassa mainitulla ensimmäisellä väitejoukolla kantaja esittää, että vuoden 2007 päätöksestä, edellä 8 kohdassa mainitusta tuomiosta Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) ja riidanalaisen päätöksen 59, 60, 62 ja 66 perustelukappaleesta ilmenee, että sakkojen määrän määrittämisessä olisi pitänyt käyttää sen itsensä ja Melcon yksilöllisiä kaasueristeisten kytkinlaitteiden myyntien arvoja vuonna 2003.
120 Riidanalaisen päätöksen 59 ja 60 perustelukappaleesta ilmenee olennaisilta osin, että vuoden 2007 päätöksen mukainen yleissääntö, jota unionin yleinen tuomioistuin piti oikeana edellä 8 kohdassa mainitussa tuomiossa Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343), eli vuoden 2003 käyttäminen viitevuotena myyntien arvon määrittämisessä, edellyttää kantajan tapauksessa erityistä soveltamistapaa, sillä kantajalla ei ollut mainitulla ajanjaksolla omia kaasueristeisten kytkinlaitteiden myyntejä, koska se oli siirtänyt kyseisen alan toimintonsa TM T&D:lle.
121 Tällaisen tulkinnan vahvistavat sekä riidanalaisen päätöksen 62 ja 66 perustelukappale että edellä 8 kohdassa mainittu tuomio Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343), jossa unionin yleinen tuomioistuin mainitsi nimenomaisesti komission riidanalaisessa päätöksessä noudattaman menetelmän esimerkkinä asianmukaisesta menetelmästä.
122 Edellä 106 kohdassa mainitusta toisesta väitejoukosta on todettava kantajan esittävän, että komissio viittaa virheellisesti ”TM T&D:n osuuteen kilpailusääntöjen rikkomisessa”, koska se ei määrittänyt TM T&D:n sakkoa vaan sen emoyhtiöiden sakot. Tässä yhteydessä TM T&D:n liikevaihto on kantajan mukaan sen itsensä ja Melcon kaasueristeisten kytkinlaitteiden alan liikevaihtojen summa.
123 Aluksi on todettava, kuten edellä 117 kohdasta ilmenee, että komission viittaus TM T&D:n kilpailusääntöjen rikkomiseen on täysin sopusoinnussa vuoden 2007 päätöksessä esitettyjen toteamusten kanssa.
124 Kun otetaan huomioon TM T&D:n asema erillisenä yksikkönä, kantaja väittää virheellisesti, että TM T&D:n liikevaihto olisi yksinkertaisesti sen osakkeenomistajien kaasueristeisten kytkinlaitteiden alan liikevaihtojen summa.
125 Yleisemmin on todettava, ettei siitä, että riidanalaisessa päätöksessä määrättiin sakkoja ainoastaan kantajalle ja Toshiballe, kun otetaan huomioon TM T&D:n purkaminen vuonna 2005, voi seurata, että komission olisi pitänyt keinotekoisesti jakaa viimeksi mainitun yhtiön liikevaihto ja jättää huomiotta se, että kyseinen yhtiö toimi viitevuonna markkinoilla osakkeenomistajistaan erillisenä toimijana. Tällaisessa lähestymistavassa näet jäisi ottamatta huomioon komission ilmaisema aikomus määrittää sakkojen määrä mainitun vuoden liikevaihtojen perusteella.
126 Edellä 107 kohdassa mainitulla kolmannella väitejoukolla kantaja kyseenalaistaa väitteen siitä, että sen ehdottama menetelmä olisi johtanut ”vuoden 2001 virtuaalisten liikevaihtojen” käyttämiseen. Kantaja täsmentää, että sillä oli todellista liikevaihtoa vuonna 2001 ja että joka tapauksessa komission ei ollut tarpeen laskea sen vuoden 2001 virtuaalista liikevaihtoa vaan vuoden 2003 virtuaalinen liikevaihto ja verrata sitä tämän jälkeen muiden kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneiden yritysten todellisiin liikevaihtoihin.
127 Tässä yhteydessä on myönnettävä, että riidanalaisen päätöksen 66 perustelukappaleen viidennen virkkeen, jonka mukaan kantajien ehdottama menetelmä ”soveltuisi huonosti, koska siinä vertailtaisiin Melcon ja Toshiban vuoden 2001 virtuaalisia liikevaihtoja muiden yritysten vuoden 2003 liikevaihtojen kanssa”, merkitys ei ole täysin selvä muun muassa siksi, ettei komissio määritellyt käsitettä ”vuoden 2001 virtuaalinen liikevaihto”.
128 Komissio selitti riidanalaisen päätöksen 66 perustelukappaleen kolmannessa ja neljännessä virkkeessä, että kantajan ehdottamassa menetelmässä ei olisi ollut mahdollista ottaa huomioon sitä, millainen painoarvo TM T&D:llä oli kilpailusääntöjen rikkomisessa siihen vuonna 2003 osallistuneena yksikkönä. Niinpä saman 66 perustelukappaleen viidennessä virkkeessä, luettuna sitä välittömästi edeltävien virkkeiden yhteydessä, ilmaistaan, että komission mielestä kantajan ehdottaman menetelmän soveltamisesta seuraisi se, että TM T&D:n liikevaihto jaettaisiin keinotekoisesti kyseisten osakkeenomistajien virtuaalisten liikevaihtojen määrittämiseksi, huolimatta kyseisen yrityksen asemasta osakkeenomistajiinsa nähden erillisenä yksikkönä. Kuten edellä 115–117 ja 123–125 kohdasta ilmenee, kyseinen komission toteamus on perusteltu.
129 Edellä 108 kohdassa mainitulla neljännellä väitejoukolla kantaja moittii sitä, ettei komissio perustellut kantajan ehdottaman menetelmän hylkäämistä eikä ilmoittanut syitä, joiden vuoksi mainittu menetelmä olisi ollut virheellinen tai soveltumaton.
130 Yhtäältä on todettava, että koska nyt käsiteltävä kanneperuste ei koske perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, kantajan väite on tässä yhteydessä tehoton.
131 Toisaalta joka tapauksessa on katsottava, ettei tosiseikasto tue mainittua väitettä. Kuten edellä 127 ja 128 kohdassa on esitetty, komissio ilmoitti riidanalaisen päätöksen 66 kohdassa syyt, joiden vuoksi se piti kantajan ehdottamaa menetelmää soveltumattomana.
132 Kaikki edellä esitetty huomioon ottaen kolmas kanneperuste on hylättävä.
Viides kanneperuste, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista siltä osin kuin kyse on kantajan vastuun määrittämisestä suhteessa eurooppalaisiin tuottajiin
133 Kantaja väittää, että komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska se ei ottanut sakkojen laskentapohjan määrittämisessä huomioon sitä, että kantajan vastuu oli eurooppalaisten tuottajien vastuuta vähäisempi. Se selittää tästä kannekirjelmässä, että kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneet eurooppalaiset tuottajat olivat osallistuneet kahteen rikkomiseen eli yhteistoimintajärjestelyyn ja kaasueristeisiä kytkinlaitteita koskevien hankkeiden jakamiseen ETA-alueella, kun taas japanilaiset tuottajat, se itse mukaan lukien, olivat olleet mukana vain yhteistoimintajärjestelyssä.
134 Kantaja jatkaa, että oikeuskäytännön mukaan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arvioimisessa ja sakon määrän määrittämisessä on otettava huomioon se, ettei yritys osallistunut kaikkiin kartellin muodostaviin osiin. Sakkojen määrän laskemista koskevien suuntaviivojen soveltamisen yhteydessä tällainen arviointi on kantajan mukaan tehtävä ehdottomasti sakon laskentapohjan määrittämisen vaiheessa, koska ainoastaan yhteen kartellin muodostavista osista osallistuneen yrityksen kilpailusääntöjen rikkominen on vähemmän vakava kuin sellaisen yrityksen, joka on osallistunut useampaan saman kartellin muodostavista osista.
135 Kantaja täsmentää vastauskirjelmässään vastauksena komission väitteisiin, ettei viides kanneperuste koske yhtenä kokonaisuutena pidetyn ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen käsitettä eikä sen menettelyn vakavuutta, jota tarkasteltiin edellä 8 kohdassa mainitun tuomion Toshiba v. komissio (EU:T:2011:343) 260 kohdassa, vaan sen osuutta kartellissa, joka on sakon määrän määrittämisessä huomioon otettava seikka.
136 Komissio ei hyväksy kantajan väitteitä. Se esittää erityisesti, että vuoden 2007 päätöksessä todettu kilpailusääntöjen rikkominen oli yhtenä kokonaisuutena pidettävä ja jatkettu ja että japanilaisten tuottajien osallistuminen kyseiseen rikkomiseen ei ollut eurooppalaisten tuottajien osallistumista lievempi.
137 Oikeuskäytännön mukaan silloin, kun useat yritykset ovat rikkoneet kilpailusääntöjä, on tutkittava kunkin yrityksen osallistumisen suhteellinen vakavuus (ks. tuomio 8.7.1999, komissio v. Anic Partecipazioni, C‑49/92 P, Kok., EU:C:1999:356, 150 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arvioimisessa ja sakon määrän määrittämisessä on otettava huomioon se, ettei yritys ole osallistunut kaikkiin kartellin muodostaviin osiin, tai sen vähäinen rooli niissä osissa, joihin se on osallistunut (edellä mainittu tuomio komissio v. Anic Partecipazioni, EU:C:1999:356, 90 kohta).
138 Nyt käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin mainittava, että edellä 2–4 kohdassa on jo muistutettu, että komissio totesi vuoden 2007 päätöksessä yhden yhtenä kokonaisuutena pidettävän ja jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen, joka käsitti yhteistoimintajärjestelyn, kiintiösopimuksen ja Euroopan kiintiösopimuksen. Niinpä kantaja antaa virheellisesti ymmärtää, että eurooppalaiset yritykset osallistuivat kahteen kilpailusääntöjen rikkomiseen ja se itse ainoastaan yhteen.
139 Toiseksi on mainittava, että vastoin kantajan väitettä sen myötävaikutus kilpailusääntöjen rikkomiseen ei ollut vähäisempi siitä syystä, ettei se osallistunut Euroopan kiintiösopimuksella ohjattuun kaasueristeisiä kytkinlaitteita koskevien hankkeiden jakamiseen ETA-alueella.
140 Tässä yhteydessä on tosin myönnettävä olevan totta, ettei japanilaisten ja eurooppalaisten tuottajien osallistuminen vuoden 2007 päätöksessä todettuihin ETA-aluetta koskeviin sopimuksiin ja yhteistoimintajärjestelyihin ollut luonteeltaan samanlaista. Japanilaiset yritykset sitoutuivat nimittäin yhteistoimintajärjestelyssä jäämään pois ETA-alueen markkinoilta, ja niiden osallistuminen koostui siksi sitoumuksesta olla toimimatta. Eurooppalaiset yritykset puolestaan jakoivat kaasueristeisiä kytkinlaitteita koskevat eri hankkeet näillä samoilla markkinoilla aktiivisten kartellitoimien avulla (ks. vastaavasti edellä 8 kohdassa mainittu tuomio, Toshiba v. komissio, EU:T:2011:343, 260 kohta).
141 On kuitenkin mainittava, että japanilaisten yritysten, mukaan lukien kantaja, pidättäytyminen toimimasta oli yksi ennakkoedellytys sille, että kaasueristeisiä kytkinlaitteita koskevat hankkeet voitiin jakaa ETA-alueella eurooppalaisten tuottajien kesken tätä varten sovittujen sääntöjen mukaisesti (edellä 8 kohdassa mainittu tuomio Toshiba v. komissio, EU:T:2011:343, 261 kohta). Niinpä japanilaiset yritykset edesauttoivat yhteistoimintajärjestelyssä antamaansa sitoumusta noudattamalla välttämättömällä tavalla koko kilpailusääntöjen rikkomisen onnistumista.
142 Niinpä on todettava, että kantajan myötävaikutus kilpailusääntöjen rikkomiseen voidaan rinnastaa eurooppalaisten yritysten myötävaikutukseen, mikä tarkoittaa, ettei komissio loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
143 Näin ollen viides kanneperuste on hylättävä.
144 Koska kaikki ensisijaisen vaatimuksen tueksi esitetyt kanneperusteet on hylätty, se on hylättävä kokonaisuudessaan.
Sakon määrän alentamista koskeva toissijainen vaatimus
145 Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta alentamaan sille riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon määrää. Se viittaa tässä yhteydessä kannekirjelmän liitteessä esittämäänsä korvaavaan laskelmaan.
146 Komissio vastustaa nyt käsiteltävän vaatimuksen tutkittavaksi ottamista sillä perusteella, ettei sen tueksi ole esitetty kanneperusteita.
147 Tarvitsematta lausua komission esittämästä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumista koskevasta väitteestä on mainittava, että kantajan esittämän korvaavan laskelman tueksi ei ole esitetty muita väitteitä kuin ensisijaisen vaatimuksen yhteydessä tutkitut väitteet ja että se koostuu olennaisilta osin kantajan kolmannen kanneperusteen yhteydessä kannattaman menetelmän soveltamisesta. Kun otetaan huomioon edellä esitetty ja se, ettei nyt käsiteltävässä tapauksessa ole tullut esiin mitään sellaista, joka voisi johtaa kantajalle määrätyn sakon määrän alentamiseen, unionin yleisellä tuomioistuimella ei ole aihetta hyväksyä toissijaista vaatimusta, kun se käyttää täyttä harkintavaltaansa.
148 Kanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
149 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian ja komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Toshiba Corp. velvoitetaan vastaamaan oikeudenkäyntikuluista.
Kanninen | Pelikánová | Buttigieg |
Julistettiin Luxemburgissa 19 päivänä tammikuuta 2016.
Allekirjoitukset
Sisällys
Asian tausta
Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset
Oikeudellinen arviointi
Riidanalaisen päätöksen kumoamista koskeva ensisijainen vaatimus
Toinen kanneperuste, joka koskee kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista
– Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee uuden väitetiedoksiannon antamatta jättämistä
– Toisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee kantajan kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista lisäsakon osalta
Neljäs kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä
Kolmas kanneperuste, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista sakon laskentapohjan määrittämisessä
Viides kanneperuste, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista siltä osin kuin kyse on kantajan vastuun määrittämisestä suhteessa eurooppalaisiin tuottajiin
Sakon määrän alentamista koskeva toissijainen vaatimus
Oikeudenkäyntikulut