UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

9 päivänä marraskuuta 2023 (*)

Muutoksenhaku – Kilpailu – Yrityskeskittymien valvonta – Asetus (EY) N:o 139/2004 – Lainvastaisuusväite – 4 artiklan 1 kohta – Velvoite ilmoittaa ennakolta keskittymistä – 7 artiklan 1 kohta – Keskittymiä koskeva standstill-velvoite – Soveltamisala – Keskittymän ”toteuttamisen” käsite – 14 artiklan 2 kohta – Päätös, jolla määrätään sakkoja keskittymän toteuttamisesta ennen kuin siitä on ilmoitettu ja ennen kuin se on hyväksytty – Perusteluvelvollisuus – Suhteellisuusperiaate – Täysi harkintavalta

Asiassa C‑746/21 P,

jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 2.12.2021,

Altice Group Lux Sàrl, aiemmin New Altice Europe BV, selvitystilassa, edustajinaan R. Allendesalazar Corcho ja H. Brokelmann, abogados,

valittajana,

ja jossa muina osapuolina ovat

Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi M. Domecq, M. Farley ja F. Jimeno Fernández, sittemmin M. Domecq ja M. Farley,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään A.-L. Meyer ja O. Segnana,

väliintulijana ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Jürimäe (esittelevä tuomari) sekä tuomarit N. Picarra, M. Safjan, N. Jääskinen ja M. Gavalec,

julkisasiamies: A. M. Collins,

kirjaaja: hallintovirkamies R. Stefanova-Kamisheva,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä sekä 1.2.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 27.4.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Altice Group Lux Sàrl, aiemmin New Altice Europe BV, selvitystilassa (jäljempänä Altice), vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 22.9.2021 antaman tuomion Altice Europe v. komissio (T‑425/18, EU:T:2021:607; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin vahvisti sakkojen määräämisestä keskittymästä, joka on toteutettu asetuksen (EY) N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan vastaisesti, 24.4.2018 annetun komission päätöksen C(2018) 2418 final (asia M.7993 – Altice / PT Portugal) (jäljempänä riidanalainen päätös) 4 artiklassa kyseiselle yhtiölle määrätyn sakon määräksi 56 025 000 euroa ja hylkäsi sen kanteen muilta osin.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Asetus N:o 139/2004

2        Yrityskeskittymien valvonnasta 21.12.1989 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 4064/89 (EYVL 1989, L 395, s. 1) kumottiin 1.5.2004 alkavin vaikutuksin yrityskeskittymien valvonnasta 20.1.2004 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 139/2004 (EY:n sulautuma-asetus) (EUVL 2004, L 24, s. 1). Kun otetaan huomioon ajanjakso, jota riidanalaisen päätöksen kohteena ollut toiminta koski, ajallisesti sovelletaan viimeksi mainittua asetusta.

3        Asetuksen N:o 139/2004 johdanto-osan 5, 6, 8, 20 ja 34 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(5)      On kuitenkin varmistettava, että uudelleenjärjestelyt eivät aiheuta pysyvää vahinkoa kilpailulle. Yhteisön oikeudessa on sen vuoksi oltava säännöksiä keskittymistä, jotka saattavat olennaisesti estää tehokasta kilpailua yhteismarkkinoilla tai niiden merkittävällä osalla.

(6)      Sen vuoksi on tarpeen erityinen oikeudellinen väline, jolla kaikkia keskittymiä voitaisiin tehokkaasti valvoa niillä yhteisössä esiintyvän kilpailun rakenteeseen olevien vaikutusten kannalta ja joka olisi ainoa tällaisiin keskittymiin sovellettava väline. [Asetus N:o 4064/89] on mahdollistanut yhteisön politiikan kehittymisen tällä alalla. Saatujen kokemusten perusteella on syytä laatia uudelleen mainitun asetuksen säännökset, jotta säännökset voidaan sopeuttaa yhdentyneiden markkinoiden ja Euroopan unionin tulevan laajentumisen aiheuttamiin haasteisiin. [EY:n p]erustamissopimuksen 5 artiklassa tarkoitettujen toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tavoitteena olevan kilpailun vääristymisen estämiseksi yhteismarkkinoilla vapaaseen kilpailuun perustuvan avoimen markkinatalouden periaatteen mukaisesti.

– –

(8)      Tämän asetuksen säännösten tulisi koskea merkittäviä rakenteellisia muutoksia, joiden vaikutukset markkinoihin ulottuvat jäsenvaltion kansallisten rajojen ulkopuolelle. Tällaisia keskittymiä olisi yleensä tarkasteltava yksinomaan yhteisön tasolla ’yhden luukun’ järjestelmää soveltaen ja toissijaisuusperiaatetta noudattaen.

– –

(20)      On tarkoituksenmukaista määritellä keskittymän käsite siten, että se sisältää toimet, jotka pysyvästi muuttavat keskittymään osallistuvien yritysten valvontaa ja siten markkinoiden rakennetta. – – On lisäksi asianmukaista käsitellä yhtenä keskittymänä toimia, jotka ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa siten, että niitä yhdistää ehto tai ne muodostuvat suhteellisen lyhyen ajanjakson aikana tapahtuvista arvopapereita koskevista liiketoimista.

– –

(34)      Tehokkaan valvonnan varmistamiseksi yritysten olisi ilmoitettava ennakolta yhteisönlaajuisista keskittymistä sopimuksen tekemisen, julkisen osto- tai vaihtotarjouksen ilmoittamisen tai määräysvallan tuottavan osuuden hankkimisen jälkeen. – – Keskittymien toteuttamista olisi lykättävä kunnes asiasta on tehty lopullinen komission päätös. Tästä lykkäämisvelvoitteesta olisi kuitenkin voitava tarvittaessa poiketa keskittymään osallistuvien yritysten pyynnöstä. – –”

4        Mainitun asetuksen 1 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovelletaan kaikkiin tässä artiklassa tarkoitettuihin yhteisönlaajuisiin keskittymiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 4 artiklan 5 kohdan ja 22 artiklan soveltamista.”

5        Mainitun asetuksen 3 artiklan, jonka otsikko on ”Keskittymän määritelmä”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Keskittymän katsotaan syntyvän, jos määräysvalta siirtyy pysyvästi seurauksena siitä, että

a)      kaksi yritystä tai yrityksen osaa tai useampi yritys tai yrityksen osa, jotka ovat aikaisemmin olleet itsenäisiä, sulautuu; taikka

b)      yksi tai useampi henkilö, jolla jo on määräysvalta ainakin yhdessä yrityksessä, tai yksi tai useampi yritys hankkii ostamalla osakkeita tai osuuksia taikka varoja, sopimuksella tai muulla tavoin suoran tai välillisen määräysvallan, joka koskee yhtä tai useampaa yritystä kokonaisuudessaan tai jotakin sen tai niiden osaa.

2.      Määräysvalta perustuu oikeuksiin, sopimuksiin ja muihin keinoihin, jotka joko erikseen tai yhdessä ja ottaen huomioon asiaan liittyvät tosiasialliset ja oikeudelliset olosuhteet antavat mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yrityksessä, ja erityisesti:

a)      omistusoikeuteen yrityksen kaikkiin tai joihinkin varoihin taikka niiden käyttöoikeuteen;

b)      oikeuksiin tai sopimuksiin, joiden perusteella saadaan ratkaiseva vaikutusvalta yrityksen toimielinten kokoonpanossa, äänestyksissä tai päätöksissä.”

6        Saman asetuksen 4 artiklan, jonka otsikko on ”Ennakkoilmoitus keskittymistä ja käsittelypaikan siirtäminen ennen ilmoitusta ilmoituksen tekijöiden pyynnöstä”, 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetuista yhteisönlaajuisista keskittymistä on ilmoitettava [Euroopan] komissiolle ennen niiden toteuttamista ja sopimuksen tekemisen, julkisen osto- tai vaihtotarjouksen julkistamisen tai määräysvallan tuottavan osuuden hankkimisen jälkeen.”

7        Asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan, jonka otsikko on ”Keskittymien toteuttamisen lykkääminen”, 1 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Edellä 1 artiklassa tarkoitettua yhteisönlaajuista keskittymää, tai komission 4 artiklan 5 kohdan nojalla tutkimaa keskittymää, ei saa toteuttaa ennen kuin siitä on tehty ilmoitus tai ennen kuin se on julistettu yhteismarkkinoille soveltuvaksi 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan, 8 artiklan 1 kohdan tai 8 artiklan 2 kohdan nojalla tehdyn päätöksen mukaisesti taikka 10 artiklan 6 kohdan mukaisen olettamuksen perusteella.

– –

3.      Komissio voi pyynnöstä myöntää luvan poiketa 1 tai 2 kohdassa tarkoitetuista velvoitteista. Poikkeuksen myöntämistä koskeva pyyntö on perusteltava. Tehdessään pyyntöä koskevaa päätöstä komission on otettava huomioon erityisesti ne vaikutukset, jotka lykkääminen voi aiheuttaa yhdelle tai useammalle keskittymään osallistuvalle yritykselle taikka ulkopuoliselle sekä keskittymästä kilpailulle mahdollisesti aiheutuva uhka. Poikkeuslupaan voidaan liittää ehtoja ja velvoitteita tehokkaan kilpailun edellytysten varmistamiseksi. Poikkeuslupaa voidaan hakea ja se voidaan myöntää koska tahansa, myös ennen ilmoituksen tekemistä tai keskittymistoimen toteuttamisen jälkeen.”

8        Kyseisen asetuksen 8 artiklan, jonka otsikko on ”Komission päätöksentekovaltuudet”, 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos komissio katsoo, että keskittymä

a)      on jo toteutettu ja kyseinen keskittymä on todettu yhteismarkkinoille soveltumattomaksi; tai

b)      on toteutettu sellaiseen 2 kohdan nojalla tehtyyn päätökseen liittyvän ehdon vastaisesti, jossa todetaan, että ilman kyseistä ehtoa keskittymä täyttäisi 2 artiklan 3 kohdassa säädetyn edellytyksen tai että 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa keskittymä ei täyttäisi [SEUT 101 artiklan] 3 kohdassa määrättyjä edellytyksiä;

komissio voi:

–        vaatia keskittymään osallistuvia yrityksiä purkamaan keskittymän, erityisesti purkamalla sulautuman tai luopumalla hankituista osakkeista tai varoista, jotta ennen keskittymän toteuttamista vallinnut tilanne palautettaisiin. Jos tilanteen palauttaminen ei ole mahdollista purkamalla sulautuma, komissio voi ryhtyä muihin aiheellisiin toimenpiteisiin ennen keskittymän toteuttamista vallinneen tilanteen palauttamiseksi mahdollisimman suuressa määrin.

–        määrätä muita aiheellisia toimenpiteitä varmistaakseen, että keskittymään osallistuvat yritykset purkavat keskittymän tai toteuttavat muita korjaavia toimenpiteitä komission päätöksen mukaisesti.

Tapauksissa, jotka kuuluvat ensimmäisen kohdan a alakohdan piiriin, mainitussa alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä voidaan ottaa käyttöön joko 3 kohdan nojalla tehdyllä päätöksellä tai erillisellä päätöksellä.”

9        Mainitun asetuksen 14 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.      Komissio voi päätöksellään määrätä 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetuille henkilöille tai keskittymään osallistuville yrityksille sakon, joka on enintään 10 prosenttia keskittymään osallistuvan yrityksen 5 artiklassa tarkoitetusta kokonaisliikevaihdosta, jos nämä tahallaan tai tuottamuksesta:

a)      eivät ilmoita keskittymää 4 artiklan, tai 22 artiklan 3 kohdan mukaisesti ennen sen toteuttamista, paitsi jos 7 artiklan 2 kohta tai 7 artiklan 3 kohdan nojalla tehty päätös nimenomaisesti sallii sen;

b)      toteuttavat keskittymän 7 artiklan vastaisesti;

– –

3.      Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon rikkomisen luonne, vakavuus ja kesto.”

10      Saman asetuksen 16 artiklassa, jonka otsikko on ”Muutoksen hakeminen [Euroopan unionin] tuomioistuimelta”, säädetään seuraavaa:

”[Euroopan unionin] tuomioistuimella on [SEUT 261] artiklassa tarkoitettu täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon; se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”

 Toimivaltakysymyksistä annettu konsolidoitu tiedonanto

11      Yrityskeskittymien valvonnasta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 mukaisesti toimivaltakysymyksistä annetun komission konsolidoidun tiedonannon (EUVL 2008, C 95, s. 1) (jäljempänä toimivaltakysymyksistä annettu konsolidoitu tiedonanto) 18 ja 54 kohdan sanamuoto on seuraava:

”(18)      Määräysvalta voidaan hankkia myös sopimuksen perusteella. Jotta määräysvalta siirtyisi, sopimuksen on johdettava samantapaiseen toisen yrityksen johdon ja varojen määräysvaltaan kuin osakkeiden tai omaisuuden hankinta. Johtoon ja varoihin liittyvän määräysvallan siirtymisen lisäksi sopimusten on oltava voimassa erittäin kauan (yleensä siten, että sopimusperusteisia oikeuksia antavalla osapuolella ei ole mahdollisuutta irtisanoa sopimusta ennenaikaisesti). – – Tällaiset sopimukset voivat myös johtaa yhteiseen määräysvaltaan, jos sekä varojen omistajalla että johtoon kohdistuvaa määräysvaltaa käyttävällä yrityksellä on veto-oikeus strategisissa yrityspäätöksissä. – –

– –

(54)      Yksinomaisesta määräysvallasta on kyse silloin, kun vain yksi yritys käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yrityksessä. Voidaan erottaa kaksi yleistä tilannetta, joissa yrityksellä on yksinomainen määräysvalta. Ensinnäkin yksinomaista määräysvaltaa käyttävällä yrityksellä on valta tehdä toisen yrityksen strategiset kaupalliset päätökset. Tällainen valta saadaan yleensä hankkimalla yrityksen äänioikeuksien enemmistö. Toiseksi yksinomaisesta määräysvallasta on kyse myös silloin, kun ainoastaan yhdellä osakkaalla on mahdollisuus veto-oikeuttaan käyttämällä estää yrityksen strategiset päätökset, mutta tällä osakkaalla ei ole valtaa yksinään tehdä tällaisia päätöksiä (ns. negatiivinen yksinomainen määräysvalta). Tässä tapauksessa yhdellä osakkaalla on tosiasiassa samantasoinen vaikutusvalta kuin yhteistä määräysvaltaa käyttävällä yksittäisellä osakkaalla on yleensä, eli valta estää strategisten päätösten tekeminen. Tämä eroaa yhteisessä määräysvallassa olevaa yritystä koskevasta tilanteesta, sillä ei ole muita osakkaita, joilla olisi samanlainen vaikutusvalta, ja osakkaan, jolla on negatiivinen yksinomainen määräysvalta, ei välttämättä tarvitse toimia yhteistyössä muiden osakkaiden kanssa määrittäessään määräysvallan kohteena olevan yrityksen strategista toimintaa. Koska tällainen osakas voi aiheuttaa lukkiutuneen tilanteen, osakas saa sulautuma-asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun ratkaisevan vaikutusvallan ja näin ollen asetuksessa tarkoitetun määräysvallan. – –”

 Asian tausta ja riidanalainen päätös

12      Asian tausta on selostettu valituksenalaisen tuomion 1–29 kohdassa. Tämän valituksen käsittelyä varten asian tausta voidaan esittää tiivistäen seuraavasti.

 Altice osti PT Portugalin

13      Altice, joka on Alankomaihin sijoittautunut televiestintää ja kaapelilähetystoimintaa harjoittava monikansallinen yhtiö, teki Oi SA ‑nimisen brasilialaisen teleoperaattorin kanssa 9.12.2014 osakkeidenostosopimuksen (Share Purchase Agreement, jäljempänä SPA). Kyseisessä sopimuksessa määrättiin, että Altice sai tytäryhtiönsä Altice Portugal SA:n välityksellä asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun yksinomaisen määräysvallan PT Portugal SGPS SA:ssa (jäljempänä PT Portugal), joka on televiestintä- ja multimedia-alan yritys, jonka toiminta kattaa Portugalin koko televiestintäalan.

14      Kyseisen yrityskaupan toteutuminen edellytti erityisesti asetuksen N:o 139/2004 mukaista Euroopan komission hyväksyntää.

15      Altice ilmoitti 2.6.2015 julkisesti, että keskittymistoimi oli toteutettu ja että PT Portugalin osakkeet oli siirretty sen omistukseen.

 Ilmoitusta edeltänyt vaihe

16      Altice otti 31.10.2014 yhteyttä komissioon ilmoittaakseen tälle etukäteen suunnitelmastaan hankkia yksinomainen määräysvalta PT Portugalissa. Altice ja komission virkamiehet tapasivat 5.12.2014.

17      Altice lähetti komissiolle 12.12.2014 pyynnön työryhmän nimeämisestä käsittelemään asiaansa, ja ilmoitusta edeltänyt yhteydenpito alkoi 18.12.2014.

18      Altice välitti komissiolle 26.1.2015 ehdotuksen sitoumuksista, jotka koskivat luopumista sen Portugalissa sijaitsevista tytäryhtiöistä, Cabovisãosta ja ONIsta.

19      Altice toimitti 3.2.2015 ilmoituslomakeluonnoksen, jonka liitteissä oli mukana jäljennös SPA:sta.

 Ilmoitus ja päätös keskittymän hyväksymisestä varauksellisesti

20      Keskittymästä ilmoitettiin komissiolle virallisesti 25.2.2015.

21      Komissio teki 20.4.2015 päätöksen (jäljempänä hyväksymispäätös), jossa se totesi keskittymän soveltuvan sisämarkkinoille sillä varauksella, että kyseiseen päätökseen liitettyjä sitoumuksia noudatetaan; sitoumuksiin kuului, että Altice luopuisi Portugalissa sijaitsevista tytäryhtiöistään Cabovisãosta ja ONIsta.

 Riidanalainen päätös ja sen antamiseen johtanut menettely

22      Komissio osoitti Alticelle 13.4.2015 tiedonsaantipyynnön tämän ja PT Portugalin välisestä tietojenvaihdosta, jota oli käyty niiden johtajien välisessä tapaamisessa, joka oli pidetty ennen hyväksymispäätöksen antamista ja josta komissio oli saanut tietää lehdistön välityksellä. Altice esitti komissiolle huomautuksensa 17.4.2015.

23      Useiden tiedonsaantipyyntöjen, joihin Altice vastasi, jälkeen komissio ilmoitti 11.3.2016 päivätyllä kirjeellä Alticelle aloittaneensa tutkinnan selvittääkseen, oliko Altice rikkonut asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa.

24      Lisäasiakirjojen ja lisätietojen toimittamista koskevien pyyntöjen, joihin Altice vastasi, sekä Alticen ja komission yksiköiden välisen kokouksen jälkeen komissio lähetti sille 17.5.2017 väitetiedoksiannon, jossa se totesi alustavasti, että Altice oli rikkonut kyseisiä säännöksiä. Altice esitti 18.8.2017 kirjallisia huomautuksia vastauksena väitetiedoksiantoon.

25      Komissio antoi 24.4.2018 riidanalaisen päätöksen.

26      Kyseisessä päätöksessä komissio totesi, että Alticella oli ollut mahdollisuus käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tai se oli käyttänyt määräysvaltaa PT Portugalissa ennen hyväksymispäätöksen antamista, mikä on asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan vastaista, ja joissakin tapauksissa ennen ilmoituksen tekemistä, mikä on asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan vastaista.

27      Riidanalaisen päätöksen 4 jaksossa selitetään, miksi komissio totesi Alticen täyttäneen SPA:n ennen keskittymän hyväksymistä, mikä on asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan vastaista. Tarkemmin sanottuna 4.1 alajaksossa todetaan, että tietyissä SPA:n lausekkeissa Alticelle annettiin veto-oikeus PT Portugalin liiketoimintaa koskevissa päätöksissä (jäljempänä keskittymän toteutumista edeltävät järjestelyt). Riidanalaisen päätöksen 4.2 alajaksossa kuvaillaan tilanteet, joissa Altice on osallistunut PT Portugalin päivittäiseen toimintaan. Komissio totesi tässä yhteydessä yhtäältä, että Altice oli tosiasiallisesti käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa PT Portugalin toimintaan seitsemässä tapauksessa, ja toisaalta, että PT Portugalin ja Alticen välillä oli vaihdettu arkaluonteisia tietoja, mikä osaltaan osoitti, että Altice käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa PT Portugalissa. Päätöksen 4.3 alajaksossa esitetään komission päätelmät syistä, joiden perusteella SPA:n lausekkeet, sellaisina kuin ne kuvataan 4.1 alajaksossa, sekä sopimuksen osapuolten menettely, sellaisena kuin se kuvataan 4.2 alajaksossa, merkitsevät sitä, että SPA täytettiin ennen kuin komissio totesi keskittymän soveltuvan sisämarkkinoille.

28      Riidanalaisen päätöksen 5 jaksossa selvitetään syyt, joiden perusteella komissio totesi, että Altice oli täyttänyt SPA:n ennen keskittymästä ilmoittamista, mikä on asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan vastaista. Kyseisen kohdan mukaan keskittymän toteutumista edeltävät järjestelyt, tietyt seitsemästä ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevasta tapauksesta ja tietyt tietojenvaihdot tapahtuivat ennen keskittymästä ilmoittamista.

29      Kaikkien näiden perustelujen perusteella komissio totesi riidanalaisen päätöksen 1 ja 2 artiklassa, että Altice oli toteuttanut keskittymän vähintäänkin tuottamuksellisesti ennen kuin se hyväksyttiin, mikä on asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan vastaista, ja ennen kuin siitä ilmoitettiin, mikä on kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan vastaista.

30      Komissio määräsi asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan nojalla Alticelle kyseisen päätöksen 3 ja 4 artiklassa kaksi 62 250 000 euron suuruista sakkoa kahdesta todetusta kilpailusääntöjen rikkomisesta.

 Oikeudenkäynti unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

31      Altice nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 5.7.2018 toimitetulla kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista ja toissijaisesti tällä päätöksellä sille määrättyjen sakkojen määrän kumoamista tai niiden määrän alentamista.

32      Unionin yleisen tuomioistuimen seitsemännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 6.12.2018 tekemällään päätöksellä Euroopan unionin neuvoston väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia tämän hakemuksen mukaisesti.

33      Riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevien vaatimustensa tueksi Altice esitti lainvastaisuusväitteen ja neljä kanneperustetta, jotka unionin yleinen tuomioistuin tutki kolmessa vaiheessa. Aluksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 54–67 kohdassa asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa ja 14 artiklan 2 kohdan a alakohtaa koskevan lainvastaisuusväitteen. Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseisen tuomion 68–259 kohdassa Alticen kolme ensimmäistä kanneperustetta, jotka koskivat kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomista. Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi saman tuomion 260–277 kohdassa neljännen kanneperusteen ja erityisesti väitteet, jotka koskivat suhteellisuusperiaatteen ja ”jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille yhteisiin yleisiin periaatteisiin perustuvan kahdenkertaisen seuraamuksen kiellon” loukkaamista. Tämän seurauksena se hylkäsi valituksenalaisen tuomion 277 kohdassa riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset.

34      Altice esitti sakkojen määrää koskevien vaatimustensa tueksi viidennen kanneperusteen, joka koskee sakkojen lainvastaisuutta ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista ja jakautuu viiteen osaan. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanneperusteen neljä ensimmäistä osaa ja erityisesti sen kolmannen osan, jonka mukaan sakot olivat lainvastaiset sen vuoksi, että niiden määrän vahvistamista oli perusteltu riittämättömästi. Viidennessä osassa se katsoi täyttä harkintavaltaansa käyttäen, että Alticelle asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta määrätyn sakon määrää oli alennettava 10 prosentilla ja sakon määräksi oli vahvistettava 56 025 000 euroa. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin korosti, että Altice oli omasta aloitteestaan ilmoittanut komissiolle keskittymästä hyvissä ajoin ennen SPA:n allekirjoittamista ja esittänyt pyynnön sen asian käsittelystä vastaavan työryhmän nimeämiseksi.

 Menettely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset

35      Altice vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen 1–4 artiklan

–        toissijaisesti alentaa riidanalaisen päätöksen 3 ja 4 artiklassa määrättyjä sakkoja, sellaisina kuin unionin yleinen tuomioistuin on niitä muuttanut,

–        tai ainakin palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi ja

–        velvoittaa komission korvaamaan muutoksenhakumenettelystä ja unionin yleisessä tuomioistuimessa käydystä menettelystä sille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

36      Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

–        hylkää valituksen ja

–        velvoittaa Alticen korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

37      Neuvosto vaatii, että unionin tuomioistuin

–        hylkää ensimmäisen valitusperusteen ja

–        velvoittaa Alticen vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan muutoksenhakumenettelyssä.

 Valituksen tarkastelu

38      Altice esittää valituksensa tueksi kuusi valitusperustetta.

 Ensimmäinen valitusperuste

39      Ensimmäisessä valitusperusteessaan Altice väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä tutkiessaan asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa ja 14 artiklan 2 kohdan b alakohtaa koskevaa lainvastaisuusväitettä. Kyseinen valitusperuste jakautuu kolmeen osaan.

 Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa

–       Asianosaisten lausumat

40      Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa Altice väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 54–58, 60–64, 66, 264, 265 ja 271 kohdassa oikeudellisen virheen katsoessaan, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdalla ja 7 artiklan 1 kohdalla tavoitellaan ”itsenäisiä päämääriä” ja niissä asetetaan kaksi erillistä velvoitetta eli ilmoitusvelvoite ja standstill-velvoite, joista voidaan määrätä erityisiä seuraamuksia.

41      Altice korostaa ensinnäkin, että asetuksen N:o 139/2004 antamisen jälkeen ilmoittamisvelvoitetta ei voida erottaa standstill-velvoitteesta eikä rikkoa itsenäisesti eikä siitä voida määrätä erityistä seuraamusta. Sen mukaan on nimittäin niin, että kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohtaa rikotaan, kun keskittymä toteutetaan ennen siitä ilmoittamista, kun taas kyseinen toteuttaminen kuuluu nimenomaan kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

42      Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 56, 60–62 ja 271 kohdassa, kyseisillä säännöksillä ei siis Alticen mukaan tavoitella ”itsenäisiä päämääriä” vaan yhtä ainoaa tavoitetta ja näin ollen yhtä ja samaa oikeudellista intressiä. Kyseisenä tavoitteena on yhteisönlaajuisten keskittymien ennakkovalvonnan tehokkuuden varmistaminen. Tämän vuoksi molemmissa mainituissa säännöksissä kielletään keskittymän toteuttaminen ennen siitä ilmoittamista. Alticen mukaan unionin yleinen tuomioistuin jätti valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa ottamatta huomioon sen, että asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdassa kielletään paitsi keskittymän toteuttaminen ennen kuin komissio on hyväksynyt sen, myös sen toteuttaminen ennen kuin siitä on ilmoitettu komissiolle.

43      Sen mukaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 54, 55, 57 ja 58 kohdassa tekemillä erotteluilla ei ole tältä osin vaikutusta, koska ne eivät kumoa Alticen kantaa, jonka mukaan kyseistä kahta säännöstä sovelletaan samaan toimintaan ja niillä pyritään samaan päämäärään siltä osin kuin niissä kielletään keskittymän toteuttaminen ennen siitä ilmoittamista. Kilpailusääntöjen rikkomisten kestolla on sen mukaan merkitystä yksinomaan arvioitaessa sakkojen oikeasuhteisuutta.

44      Lisäksi valituksenalaisen tuomion 56, 66 ja 264 kohdassa perustellakseen sitä, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdalla ja 7 artiklan 1 kohdalla tavoitellaan ”itsenäisiä päämääriä”, unionin yleinen tuomioistuin vetosi Alticen mukaan virheellisesti kyseisen asetuksen johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa tarkoitettuun yhden luukun järjestelmään. Siinä ainoastaan määritellään komission toimivalta valvoa yhteisönlaajuisia keskittymiä.

45      Toiseksi Altice katsoo, että asetuksessa N:o 139/2004 säädetty järjestelmä on vain jäänne menneisyydestä. Se huomauttaa, että asetukseen N:o 4064/89 sisältyi kaksi erillistä ja itsenäistä velvoitetta eli menettelyllinen velvoite ilmoittaa keskittymästä viikon kuluessa sopimuksen tekemisestä ja aineellinen standstill-velvoite. Kunkin velvoitteen laiminlyönnistä määrättiin erisuuruiset sakot.

46      Kun unionin lainsäätäjä antoi asetuksen N:o 139/2004, se poisti sen 4 artiklan 1 kohdassa keskittymän ilmoittamiselle asetetun määräajan ja velvoitti tekemään ilmoituksen ennen keskittymän toteuttamista. Samalla se korotti sen sakon määrää, joka kyseisen asetuksen 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla voidaan määrätä, jos ilmoittamisvelvoitetta ei noudateta. Näin tehdessään se muutti kyseisen velvoitteen aineelliseksi velvoitteeksi olla toteuttamatta keskittymää ennen kuin siitä ilmoitetaan. Oikeudellinen kehys, joka johtuu siitä, ettei lainsäätäjä poistanut tai mukauttanut kyseisiä säännöksiä, on Alticen mukaan ”epätavallinen”.

47      Kolmanneksi Altice toteaa systemaattisen tulkinnan osalta, että asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 3 kohdassa säädetään poikkeuksesta sen 7 artiklan 1 kohtaan ja ettei kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdasta poikkeamiseksi ole olemassa vastaavaa säännöstä. Tämä johtuu sen mukaan siitä, että kyseinen poikkeus merkitsee myös poikkeusta viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitetusta ilmoitusvelvoitteesta. Lisäksi mainitun asetuksen 14 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään nimenomaisesti, että sakkoa ei voida määrätä saman asetuksen 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, jos poikkeus myönnetään sen 7 artiklan 3 kohdan nojalla.

48      Komissio ja neuvosto katsovat, että tämä osa on hylättävä perusteettomana.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

49      Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa Altice väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdalla ja 7 artiklan 1 kohdalla tavoitellaan itsenäisiä päämääriä, vaikka niillä suojataan Alticen mukaan yhtä ja samaa oikeudellista intressiä ja ne ovat päällekkäisiä.

50      On huomattava, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan, jossa säädetään velvoitteesta ilmoittaa keskittymästä ennen sen toteuttamista, ja tämän asetuksen 7 artiklan 1 kohdan, jossa säädetään velvoitteesta olla toteuttamatta tätä keskittymää ennen kuin siitä on ilmoitettu ja se on hyväksytty, välillä on yhteys. Mainitun asetuksen 4 artiklan 1 kohdan rikkominen johtaa nimittäin automaattisesti saman asetuksen 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen, joten ensiksi mainitun säännöksen rikkominen ei ole mahdollista ilman jälkimmäisen rikkomista (ks. vastaavasti tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 101 ja 106 kohta).

51      Tilanteessa, jossa yritys ilmoittaa keskittymän ennen sen toteuttamista asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti, on kuitenkin yhä mahdollista, että kyseinen yritys rikkoo mainitun asetuksen 7 artiklan 1 kohtaa siinä tapauksessa, että se toteuttaa tämän keskittymän ennen kuin komissio toteaa sen soveltuvan sisämarkkinoille (tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 102 kohta).

52      Tästä seuraa, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdalla ja 7 artiklan 1 kohdalla tavoitellaan itsenäisiä päämääriä mainitun asetuksen johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa tarkoitetun ”yhden luukun” järjestelmän yhteydessä (tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 103 kohta).

53      On nimittäin niin, että yhtäältä mainitun asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään positiivisesta velvoitteesta ilmoittaa keskittymästä ennen sen toteuttamista ja toisaalta saman asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädetään negatiivisesta velvoitteesta olla toteuttamatta keskittymää ennen kuin siitä on ilmoitettu ja se on hyväksytty. Ensimmäisen näistä velvoitteista rikkominen on hetkellinen rikkominen, kun taas jälkimmäisen velvoitteen rikkominen on jatkuva rikkominen (ks. vastaavasti tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 104 ja 115 kohta).

54      Lisäksi asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädetään erillisistä sakoista kummankin velvoitteen rikkomisesta tilanteessa, jossa näihin rikkomisiin syyllistytään samanaikaisesti eli toteuttamalla keskittymä ennen kuin siitä on ilmoitettu komissiolle (ks. vastaavasti tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 105 ja 106 kohta). Kyseistä mahdollisuutta voidaan perustella kyseisen asetuksen tavoitteella, joka on, kuten sen johdanto-osan 34 perustelukappaleesta ilmenee, yhteisönlaajuisten keskittymien tehokkaan valvonnan varmistaminen velvoittamalla yritykset ilmoittamaan ennakolta keskittymistään ja säätämällä, että niiden toteuttamista lykätään, kunnes lopullinen päätös on tehty (ks. vastaavasti tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C‑633/16, EU:C:2018:371, 42 kohta ja tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 108 ja 109 kohta).

55      Tämän tavoitteen huomioon ottaen unionin tuomioistuin on jo hylännyt tulkinnan, jonka mukaan tilanteessa, jossa keskittymä toteutetaan ennen siitä ilmoittamista, komissio voisi määrätä seuraamuksia ainoastaan asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan rikkomisesta. Unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut, että koska mainitulla tulkinnalla poistetaan komissiolta mahdollisuus erotella määräämiensä sakkojen avulla toisistaan tilanne, jossa yritys noudattaa ilmoittamisvelvoitetta mutta laiminlyö standstill-velvoitetta, ja toisaalta tilanne, jossa kyseinen yritys rikkoo molempia velvoitteita, sillä ei ole mahdollista saavuttaa mainittua tavoitetta, koska ilmoittamisvelvoitteen rikkomisesta ei voitaisi milloinkaan määrätä erityistä seuraamusta (ks. vastaavasti tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 107–109 kohta).

56      Kyseisten huomautusten valossa on ensinnäkin todettava, että unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 54–58 ja 63 kohdassa nimenomaan tämän tuomion 50–54 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä. Se päätteli siitä perustellusti, että huolimatta tietystä päällekkäisyydestä, jonka se on lisäksi ottanut asianmukaisesti huomioon, asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdalla ja 7 artiklan 1 kohdalla tavoitellaan itsenäisiä päämääriä, niissä säädetään eri velvoitteista ja ne johtavat luonteeltaan erilaisiin rikkomisiin.

57      Vaikka kyseiset kaksi päämäärää ovat asetuksen N:o 139/2004 tavoitteen mukaisia, joka on, kuten tämän tuomion 54 kohdassa lähinnä todetaan, keskittymien ennakkovalvonnan tehokkuuden varmistaminen, ne ovat kuitenkin sen erillisiä muunnelmia.

58      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi näin ollen valituksenalaisen tuomion 59 ja 62 kohdassa perustellusti myös Alticen väitteet, joissa se vetosi asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan lainvastaisuuteen sillä perusteella, että kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 1 kohta olisivat päällekkäisiä ja niillä tavoiteltaisiin samaa oikeudellista intressiä.

59      Tämän tuomion 50–53 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee vielä, että päätelmä, jonka mukaan kyseisillä säännöksillä tavoitellaan itsenäisiä päämääriä, perustuu – toisin kuin Alticen väitteet – näiden kahden säännöksen normatiiviseen sisältöön ja tavoitteisiin sekä asetuksen N:o 139/2004 yleiseen rakenteeseen eikä sen johdanto-osan kahdeksanteen perustelukappaleeseen.

60      Toiseksi asetuksen N:o 4064/89 säännösten ja asetuksen N:o 139/2004 säännösten vertailusta ei voida tehdä mitään erilaista päätelmää. Nyt käsiteltävään asiaan sovelletaan nimittäin ajallisesti yksinomaan viimeksi mainittua asetusta.

61      Kolmanneksi on niin, että ilman, että olisi tarpeen määrittää, myönnetäänkö asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 3 kohdassa sen lisäksi, että siinä myönnetään poikkeus standstill-velvoitteesta, myös poikkeus ilmoitusvelvoitteesta, kuten Altice väittää, kyseiseen säännökseen perustuva väite ei voi menestyä. Kyseinen väite nimittäin vain kuvastaa näiden kahden velvoitteen välisiä yhteyksiä, jotka otetaan asianmukaisesti huomioon tämän tuomion 50 ja 55 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä.

62      Edellä todetusta seuraa, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä perusteettomana.

 Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa

–       Asianosaisten lausumat

63      Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa Altice arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että kahden sakon kumulatiivinen määrääminen asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan nojalla ei loukkaa suhteellisuusperiaatetta.

64      Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 65 ja 273 kohdassa, sen mukaan mahdollisuus määrätä kumulatiivisesti kaksi sakkoa samasta käyttäytymisestä, johon sama henkilö on syyllistynyt kahden samaa päämäärää suojaavan velvoitteen vastaisesti, on sellaisenaan selvästi suhteellisuusperiaatteen vastainen, koska tällainen seuraamusten päällekkäisyys ei ole tarpeen ja se on kohtuuton.

65      Keskittymien ennakkovalvonnan tehokkuutta koskeva tavoite saavutetaan Alticen mukaan täysimääräisesti vähemmän rajoittavalla toimenpiteellä, joka muodostuu siitä, että asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan b alakohdan perusteella määrätään yksi ainoa sakko, jolla määrätään seuraamus sekä ilmoitusvelvoitteen laiminlyömisestä että standstill-velvoitteen laiminlyömisestä, joista molemmista säädetään kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa. Kun otetaan huomioon rikkomisen luonne, vakavuus ja kesto, komissio voi mukauttaa tämän säännöksen rikkomisesta määrättyä sakkoa sen mukaan, onko yritys rikkonut molempia velvoitteita vai ainoastaan niistä jälkimmäistä.

66      Komissio ja neuvosto katsovat, että tämä osa on hylättävä perusteettomana.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

67      Valituksenalaisen tuomion 65 kohdassa, jonka Altice riitauttaa ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei sitä, että sama viranomainen määrää yhdessä ja samassa päätöksessä kaksi seuraamusta samasta toiminnasta, voida sellaisenaan pitää suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Unionin yleinen tuomioistuin toisti kyseisen toteamuksen mainitun tuomion 273 kohdassa, jonka Altice myös riitauttaa.

68      Ensinnäkin on todettava, että tämä osa perustuu lähtökohtaan, jonka mukaan asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa säädetyillä velvoitteilla pyritään suojaamaan samaa päämäärää. Kyseinen lähtökohta on kuitenkin todettu virheelliseksi tämän valitusperusteen ensimmäisen osan tutkimisen yhteydessä. Näin ollen Alticen väite on hylättävä.

69      Toiseksi on muistutettava, että suhteellisuusperiaate, joka kuuluu unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin, edellyttää, että kyseessä olevan säännöstön legitiimit tavoitteet ovat toteutettavissa unionin toimielinten toimilla ja että toimilla ei ylitetä niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista kyseisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. vastaavasti tuomio 16.2.2022, Unkari v. parlamentti ja neuvosto, C‑156/21, EU:C:2022:97, 340 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70      Nyt käsiteltävässä asiassa asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdassa annetaan komissiolle toimivalta määrätä päätöksellä sakkoja siitä, että yritykset ovat rikkoneet tämän asetuksen 4 artiklan 1 kohtaa (a alakohta) ja 7 artiklan 1 kohtaa (b alakohta), ja täsmennetään, että kunkin sakon enimmäismäärä on 10 prosenttia kyseisten yritysten kokonaisliikevaihdosta. Mainitun asetuksen 14 artiklan 3 kohdan mukaan kunkin sakon määrää vahvistettaessa on otettava huomioon rikkomisen luonne, vakavuus ja kesto.

71      Kuten tämän tuomion 54 ja 55 kohdasta ilmenee, kyseinen mahdollisuus määrätä samassa päätöksessä kaksi sakkoa siitä, että yhdellä ja samalla toiminnalla rikotaan kahta itsenäistä velvoitetta, on sekä omiaan varmistamaan yhteisönlaajuisten keskittymien tehokkaan valvonnan että tätä varten välttämätön. Lisäksi määrittäessään kunkin sakon määrän – keskittymään osallistuvien yritysten kokonaisliikevaihdon 10 prosentin rajoissa – ottaen huomioon kunkin rikkomisen luonteen, vakavuuden ja keston komission on valvottava suhteellisuusperiaatteen noudattamista asetuksen N:o 139/2004 säännöksiä täytäntöön pantaessa.

72      Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan valituksenalaisen tuomion 65 ja 273 kohdassa, ettei sitä, että sama viranomainen määrää yhdessä ja samassa päätöksessä kaksi seuraamusta samasta toiminnasta, voida sellaisenaan pitää suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Kyseisen viranomaisen on kuitenkin varmistettava, että sakot yhdessä tarkasteltuina ovat oikeassa suhteessa rikkomisen luonteeseen nähden (ks. analogisesti tuomio 3.4.2019, Powszechny Zakład Ubezpieczeń na Życie, C‑617/17, EU:C:2019:283, 38 kohta).

73      Tämän vuoksi ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.

 Valitusperusteen kolmas osa

–       Asianosaisten lausumat

74      Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa Altice väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että kahden sakon kumulatiivinen määrääminen asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan nojalla ei loukkaa jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille yhteisiin lainkonkurrenssia koskeviin yleisiin periaatteisiin perustuvaa kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa.

75      Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin jätti virheellisesti tutkimatta väitteet, jotka Altice esitti kyseisen unionin oikeuden yleisen periaatteen perusteella lainvastaisuusväitteen yhteydessä.

76      Toiseksi Altice katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 274 kohdassa oikeudellisen virheen. Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi siinä, unionin tuomioistuin ei nimittäin hylännyt 4.3.2020 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (C‑10/18 P, EU:C:2020:149) 117 ja 118 kohdassa kyseisen periaatteeseen perustuvaa argumentaatiota, sillä se ei lausunut asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan yhteensoveltuvuudesta kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa koskevan periaatteen kanssa, koska sille ei ollut esitetty lainvastaisuusväitettä.

77      Sen mukaan merkitystä ei ole myöskään sillä, onko lainsäätäjä luonnehtinut rikkomisen toista rikkomista vakavammaksi tai jonkin säännöksen ensisijaisesti sovellettavaksi vai ei. Rikkomusten konkurrenssia koskevat periaatteet, jotka on vahvistettu sen korjaamiseksi, että lainsäätäjä ei ole tehnyt tällaista luonnehdintaa, ovat esteenä sille, että samalle rikkojalle määrätään kaksi sakkoa samasta toiminnasta ja saman oikeudellisen intressin suojelemiseksi.

78      Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ottanut Alticen mukaan huomioon sen esittämää kuutta oikeudellista lausuntoa.

79      Kolmanneksi Altice katsoo, että ”lainkonkurrenssia koskevan periaatteen” ja ”absorptioperiaatteen” mukaisesti asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen sulautuu nyt esillä olevassa asiassa sen 4 artiklan 1 kohdan rikkominen. Ensimmäinen säännös on nimittäin sen mukaan laajempi ja pitää sisällään toisessa säännöksessä asetetun velvoitteen kokonaisuudessaan. Liiallisen sakon määräämisen välttämiseksi olisi tällöin sovellettava yksinomaan kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohtaa. Tällöin sovelletaan viiden vuoden vanhentumisaikaa.

80      Komissio ja neuvosto kiistävät Alticen väitteet ja katsovat, että tämä osa on perusteeton.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

81      Ensinnäkin siltä osin kuin Altice arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole lausunut Alticen esittämän lainvastaisuusväitteen yhteydessä Alticen väitteistä, jotka liittyvät ”jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille yhteisiin lainkonkurrenssia koskeviin yleisiin periaatteisiin”, on huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseiset väitteet valituksenalaisen tuomion 60–62 kohdassa ja selitti, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdalla ja 7 artiklan 1 kohdalla pyritään itsenäisiin päämääriin.

82      Kannekirjelmästä ilmenee kuitenkin, että Alticen esittämän lainvastaisuusväitteen tämä osa liittyi erottamattomasti sen väitteeseen, jonka mukaan kyseisillä säännöksillä suojataan yhtä ja samaa oikeudellista intressiä.

83      Näin ollen unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella siitä, ettei se lausunut nimenomaisesti ja yksityiskohtaisesti kaikista Alticen kyseisessä osassa esittämistä väitteistä.

84      Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 274 kohdassa, että unionin tuomioistuin oli jo hylännyt 4.3.2020 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (C‑10/18 P, EU:C:2020:149) 117 ja 118 kohdassa Alticen väitettä, joka koski ”jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille yhteisiin yleisiin periaatteisiin perustuvaa kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa”, vastaavan väitteen.

85      Kyseistä toteamusta ei rasita mikään oikeudellinen virhe.

86      Viimeksi mainitussa tuomiossa ja erityisesti sen 117 ja 118 kohdassa unionin tuomioistuin nimittäin totesi, että vaikka tällaisella periaatteella olisi merkitystä, silloin, kun asetuksessa N:o 139/2004 ei ole säännöstä, joka olisi ”ensisijaisesti sovellettavissa”, ja kun otetaan huomioon kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan itsenäiset päämäärät, kyseinen periaate ei voisi estää kahden sakon määräämistä sen vuoksi, että samalla menettelyllä rikotaan kyseisiä säännöksiä. Unionin yleinen tuomioistuin saattoi siis oikeudellista virhettä tekemättä perustaa Alticen väitteitä koskevan arviointinsa mainittuun tuomioon, vaikka unionin tuomioistuimelle ei ollut esitetty viimeksi mainittuun tuomioon johtaneessa asiassa lainvastaisuusväitettä.

87      Näin ollen ei myöskään ollut tarpeen, että unionin yleinen tuomioistuin ottaisi nimenomaisesti huomioon Alticen esittämät eri lausunnot ja asiantuntijalausunnot.

88      Kolmanneksi Alticen väitteet, sellaisina kuin ne on esitetty tiivistetysti tämän tuomion 79 kohdassa, on hylättävä, koska ne perustuvat siihen lähtökohtaan, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdalla ja 7 artiklan 1 kohdalla on yksi ja sama päämäärä ja että ne ovat päällekkäisiä. Kyseinen lähtökohta on nimittäin todettu virheelliseksi tämän valitusperusteen ensimmäisen osan tarkastelun yhteydessä.

89      Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäisen valitusperusteen kolmas osa ja näin ollen kyseinen valitusperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Toinen valitusperuste

 Asianosaisten lausumat

90      Toisessa valitusperusteessaan Altice riitauttaa valituksenalaisen tuomion 260–278 ja 328 kohdan.

91      Altice väittää ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ja loukkasi suhteellisuusperiaatetta, kun se totesi, että kyseistä periaatetta ei voida soveltaa ”sellaisenaan” kahden sakon määräämiseen asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, ja jätti varmistamatta, että määrätyt kaksi sakkoa ovat oikeasuhteisia tehtyihin rikkomisiin nähden.

92      Ensinnäkin siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisen tuomion 264, 265 ja 270 kohdassa näiden kahden asetuksen N:o 139/2004 säännöksen itsenäisiin päämääriin, Altice viittaa ensimmäiseen valitusperusteeseen.

93      Toiseksi Altice muistuttaa suhteellisuusperiaatteesta, että vaikka ne bis in idem ‑periaate ei ole esteenä sille, että kilpailuviranomainen määrää yritykselle yhdessä ainoassa päätöksessä kaksi sakkoa samoista tosiseikoista, kyseisen viranomaisen on kuitenkin varmistettava, että sakot yhdessä tarkasteltuina ovat oikeassa suhteessa rikkomisen luonteeseen. Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan ole suorittanut tätä tutkintaa. Kun se alensi asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta määrätyn sakon määrää, se ei tehnyt näin varmistaakseen määrättyjen kahden sakon oikeasuhteisuuden.

94      Alticen mukaan toisen sakon määrääminen samasta menettelystä saman oikeudellisen intressin suojaamiseksi on lähtökohtaisesti ei-välttämätöntä ja liiallista.

95      Toiseksi Altice katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi myös jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille yhteisiin lainkonkurrenssia koskeviin yleisiin periaatteisiin perustuvaa kahdenkertaisen seuraamuksen kieltoa, kun se kieltäytyi toteamasta, että kahden sakon määrääminen loukkaa kyseistä kieltoa, joka on unionin oikeuden yleinen periaate.

96      Tältä osin Altice viittaa ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä esittämiinsä perusteluihin. Se lisää, että jos katsottaisiin, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdalla ja 7 artiklan 1 kohdalla tavoitellaan eri oikeudellisia intressejä, kyseessä olisi kilpailusääntöjen rikkomisten ideaalinen konkurrenssi. Tällöin olisi turvauduttava rangaistusten hyväksilukemista koskevaan periaatteeseen, jota sovelletaan ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa esitetyistä syistä, ja näin ollen ensimmäisen määrätyn seuraamuksen määrä on otettava huomioon jälkimmäisen määrän määrittämiseksi. Alticen mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki näin ollen oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 328 kohdassa, kun se 26.10.2017 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (T‑704/14, EU:T:2017:753, 344 kohta) virheellisen tulkinnan perusteella jätti soveltamatta kyseistä periaatetta.

97      Komissio pitää kolmatta valitusperustetta perusteettomana.

 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

98      Aluksi on todettava, että toinen valitusperuste perustuu suurelta osin viittaukseen niihin väitteisiin, joita Altice esitti jo ensimmäisen valitusperusteensa tueksi. Koska kyseiset väitteet hylätään viimeksi mainitun valitusperusteen tarkastelun yhteydessä, toinen valitusperuste ei voi menestyä.

99      Muilta osin on todettava ensinnäkin, että suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskeva väite on riittämättömästi perusteltu, joten se on jätettävä tutkimatta.

100    Toiseksi Altice väittää, että rangaistusten hyväksilukemisperiaatetta voidaan soveltaa ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa esitetyistä syistä tilanteessa, jossa kyseessä on ”kilpailusääntöjen rikkomisten konkurrenssi”. Kyse on tilanteesta, jossa asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdalla ja 7 artiklan 1 kohdalla suojataan erillisiä oikeudellisia intressejä. On kuitenkin huomattava, että vaikka kolmas osa perustuu siihen lähtökohtaan, että kyseisillä säännöksillä suojataan samaa oikeudellista intressiä ja että nyt käsiteltävä asia koskee lainkonkurrenssitapausta, Altice ei ole selittänyt, miksi näitä syitä voitaisiin soveltaa näissä olosuhteissa tähän tapaukseen.

101    Alticen tässä yhteydessä tekemästä viittauksesta valituksenalaisen tuomion 328 kohdassa mainittuun 26.10.2017 annetun tuomion Marine Harvest v. komissio (T‑704/14, EU:T:2017:753) 344 kohtaan on todettava, että sen argumentaatio perustuu kyseisen 344 kohdan virheelliseen tulkintaan. Kyseisessä kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi selvästi, että rangaistusten hyväksilukemisen periaatetta ei sovelleta tilanteessa, jossa yhdessä ja samassa päätöksessä on määrätty useita seuraamuksia, vaikka nämä seuraamukset olisi määrätty samojen tosiseikkojen perusteella. Kyseinen argumentaatio on näin ollen perusteeton.

102    Tästä seuraa, että toinen valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

 Kolmas, neljäs ja viides valitusperuste

103    Kolmannessa, neljännessä ja viidennessä valitusperusteessaan Altice riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit komission toteamuksesta, jonka mukaan Altice oli toteuttanut keskittymän asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä ennen kuin se oli ilmoittanut siitä komissiolle ja ennen kuin tämä oli hyväksynyt sen.

104    Komissio väittää, että kyseiset valitusperusteet ovat tehottomia ja joka tapauksessa perusteettomia.

 Kolmannen, neljännen ja viidennen valitusperusteen tehokkuus

–       Asianosaisten lausumat

105    Komissio toteaa, että riidanalaisessa päätöksessä toteamus, jonka mukaan Altice oli toteuttanut keskittymän asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä ennen kuin se oli ilmoittanut siitä komissiolle ja ennen kuin tämä oli hyväksynyt sen, perustui kolmeen seikkaan. Kyse oli ensinnäkin keskittymän toteutumista edeltävien järjestelyjen olemassaolosta, toiseksi Alticen tosiasiallisesta osallistumisesta PT Portugalin toimintaan ja kolmanneksi tietojenvaihdosta, joka auttoi osoittamaan, että Altice käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa PT Portugalissa.

106    Kolmannella, neljännellä ja viidennellä valitusperusteellaan Altice kuitenkin riitauttaa yksinomaan arvioinnit, jotka unionin yleinen tuomioistuin teki näistä seikoista ensimmäisestä ja kolmannesta. Toisesta seikasta Altice väittää ainoastaan, että komission riidanalaisen päätöksen 4.2.1 alajaksossa tekemissä päätelmissä oletettiin, että Alticella oli kyseessä oleviin PT Portugalin strategisiin päätöksiin veto-oikeus, jonka olemassaolon Altice kiisti. Komission mukaan viimeksi mainittu väite on perusteeton, koska kyseisessä päätöksessä tai valituksenalaisessa tuomiossa esitetyssä Alticen tosiasiallista ratkaisevaa vaikutusvaltaa PT Portugalin liiketoimintastrategian näkökohtiin koskevassa päätelmässä ei edellytetä sitä, että SPA antaa sille tällaisen veto-oikeuden. Altice ei siis ole tosiasiallisesti riitauttanut unionin yleisen tuomioistuimen asiakysymyksestä tekemiä päätelmiä, jotka koskevat kyseisessä 4.2.1 alajaksossa kuvattua ja valituksenalaisen tuomion 170–118 kohdassa tarkasteltua toimintaa.

107    Näin ollen kolmas, neljäs ja viides valitusperuste ovat tehottomia, koska pelkästään kyseisillä päätelmillä voidaan perustella toteamus siitä, että Altice toteutti keskittymän.

108    Altice kiistää vastauskirjelmässään kaikki nämä väitteet.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

109    Kuten komissio aivan oikein huomauttaa ja kuten tämän tuomion 27 ja 28 kohdasta ilmenee, komissio tukeutui riidanalaisessa päätöksessä kolmeen seikkaan todetessaan Alticen toteuttaneen keskittymän asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä ennen kuin sitä oli ilmoitettu komissiolle ja ennen kuin tämä oli hyväksynyt sen. Ensinnäkin Altice sai keskittymän toteutumista edeltävien järjestelyjen avulla mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa PT Portugalin toiminnassa. Toiseksi seitsemän tapausta kuvaa Alticen tosiasiallista osallistumista PT Portugalin toimintaan. Kolmanneksi tietojenvaihto auttoi osoittamaan, että Altice käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa PT Portugalissa.

110    Unionin yleinen tuomioistuin tutki näiden arvioiden perusteltavuutta Alticen kolmen ensimmäisen kanneperusteen, jotka koskevat asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomista, yhteydessä. Tässä yhteydessä se lausui muun muassa kyseisissä säännöksissä tarkoitetusta keskittymän ”toteuttamisen” käsitteestä (valituksenalaisen tuomion 76–89 kohta), keskittymän toteutumista edeltävistä järjestelyistä (kyseisen tuomion 94–105, 108–133 ja 136–155 kohta), seitsemästä väitetystä tapauksesta, jotka koskevat ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä PT Portugalissa (mainitun tuomion 173–118 kohta), sekä tietojenvaihdosta (saman tuomion 221–242 kohta).

111    Kolmannessa, neljännessä ja viidennessä valitusperusteessaan Altice riitauttaa lähinnä unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit, jotka koskevat asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua keskittymän toteuttamisen käsitettä, keskittymän toteutumista edeltäviä järjestelyjä sekä tietojenvaihtoa.

112    On siis totta, että – kuten komissio väittää – Altice ei esittänyt valituksensa tueksi valitusperustetta, jolla pyrittäisiin erityisesti riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit, jotka koskevat seitsemää väitettyä ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaa tapausta.

113    On kuitenkin niin, että kolmannen valitusperusteen kolmannessa osassa Altice kyseenalaistaa sen arviointiperusteen merkityksellisyyden, jota unionin yleinen tuomioistuin sovelsi arvioidessaan paitsi kolmannessa valitusperusteessa kyseessä olleita keskittymän toteutumista edeltäviä järjestelyjä, myös seitsemää tapausta, joissa oli tosiasiallisesti käytetty ratkaisevaa vaikutusvaltaa PT Portugalissa. Unionin yleinen tuomioistuin siis viittasi kyseiseen arviointiperusteeseen viimeksi mainitussa asiayhteydessä muun muassa valituksenalaisen tuomion 190 ja 201 kohdassa.

114    Kuten valituskirjelmän 91 kohdasta ilmenee, neljännellä valitusperusteella, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen tulkintaa veto-oikeuden käsitteestä, pyritään samoin viime kädessä riitauttamaan muun muassa lähtökohta, johon unionin yleinen tuomioistuin tukeutui valvoessaan komission arviointeja, jotka koskivat seitsemää väitettyä ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaa tapausta.

115    Toisin kuin komissio väittää, kolmatta, neljättä ja viidettä valitusperustetta ei näin ollen voida hylätä tehottomina.

116    Näin ollen on arvioitava, ovatko ne perusteltuja.

 Kolmas valitusperuste

–       Asianosaisten lausumat

117    Kolmannessa valitusperusteessaan Altice väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisia virheitä todetessaan, että keskittymän toteutumista edeltävät järjestelyt merkitsevät sulautuma-asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua keskittymän toteuttamista. Kyseinen valitusperuste jakautuu kolmeen osaan.

118    Kyseisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa Altice riitauttaa valituksenalaisen tuomion 69–89, 96, 132 ja 144 kohdan, joissa unionin yleinen tuomioistuin sen mukaan totesi, että pelkkä SPA:n allekirjoittaminen antoi sille ”mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa” PT Portugalissa ja että kyseinen allekirjoittaminen vastasi keskittymän toteuttamista. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin sekoitti toisiinsa asetuksen N:o 139/2004 3 artiklassa olevan keskittymän käsitteen ja saman asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa olevan ”toteuttamisen” käsitteen ja tulkitsi jälkimmäistä liian laajasti.

119    Ensinnäkin ”mahdollisuus käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa” vastaa Alticen mukaan asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua ”määräysvallan” määritelmää ja näin ollen kyseisen asetuksen 3 artiklassa tarkoitettua keskittymän käsitettä. Sen mukaan ”keskittymä” merkitsee vähemmän kuin keskittymän ”toteuttaminen”, koska kyseisessä 3 artiklassa ei viitata ”toteuttamiseen”. Toteuttaminen merkitsee näin ollen välttämättä muutakin kuin mahdollisuutta käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa.

120    Samoin kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan sanamuodossa tehdään ero ilmoitettavaan ”keskittymään” johtavan sopimuksen ja sen myöhemmän ”toteuttamisen” välillä. Tässä tapauksessa SPA:n allekirjoitus muodosti jo ”keskittymän”, josta oli ilmoitettava, mutta ei vielä ”toteutettua” keskittymää. Toteuttaminen tapahtui silloin, kun kaikki PT Portugalin osakkeet siirrettiin Alticelle.

121    Teleologiselta kannalta yksikään unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa tarkastelemista menettelytavoista ei Alticen mukaan vaarantanut yrityskeskittymien valvontaa, kun otetaan huomioon käsiteltävän asian olosuhteet eli ennakkoilmoitus keskittymästä, korjaustoimenpide-ehdotus ja osakkeiden luovutus vasta hyväksymisen jälkeen.

122    Toiseksi Altice arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se tulkitsi käsitettä ”toteuttaminen” laajentavasti, kun se sisällytti siihen pelkän keskittymän toteutumista edeltävien järjestelyjen allekirjoittamisen. Sen mukaan keskittymän ei voida katsoa toteutuneen kyseisten järjestelyjen ja unionin yleisen tuomioistuimen tutkimien tilanteiden vuoksi, koska komissio ei olisi voinut määrätä asetuksen N:o 139/2004 8 artiklan 4 kohdan nojalla keskittymän purkamisesta tai kaikkien kyseessä olevien osakkeiden tai varojen luovutuksesta SPA:n allekirjoittamista edeltäneen kilpailutilanteen palauttamiseksi. PT Portugalin osakkeet ja varat olivat nimittäin Oin yksinomaisessa määräysvallassa siihen saakka, kunnes keskittymä toteutui sen jälkeen, kun komissio oli antanut siihen luvan. Alticen mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki siis oikeudellisen virheen hylätessään valituksenalaisen tuomion 69–88 kohdassa Alticen tältä osin esittämät väitteet.

123    Lisäksi Altice väittää, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa vääristyneellä tavalla huomioon Alticen kannekirjelmänsä 47 kohdassa esittämän väitteen sekoittamalla toisiinsa unionin yleisen tuomioistuimen käyttämän keskittymän käsitteen ja Alticen käyttämän ”toteuttamisen” käsitteen. Tämän seurauksena kyseisen tuomion 88 kohta ei ole omiaan kumoamaan tehokkaasti Alticen väitettä.

124    Kolmannen valitusperusteen toisessa osassa Altice arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisia virheitä tulkitessaan ja soveltaessaan valituksenalaisen tuomion 95–97 kohdassa sekä 113 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa käsitteitä ”osittainen toteuttaminen” ja vaikuttaminen ”määräysvallan pysyvään siirtymiseen” 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371) valossa.

125    Unionin yleinen tuomioistuin päätteli Alticen mukaan kyseisen tuomion 46 kohdasta, että asetuksen N:o 139/2004 7 artiklaa sovelletaan keskittymän ”osittaisiin toteuttamisiin”, kun osapuolet ”toteuttavat toimia, joilla myötävaikutetaan määräysvallan pysyvään siirtymiseen kohdeyrityksessä”. Altice katsoo kuitenkin, että kun otetaan huomioon mainitun tuomion 49 kohta ja toimivaltakysymyksiä koskeva konsolidoitu tiedonanto, toimet, jotka eivät ole välttämättömiä määräysvallan siirtymisen kannalta, eivät kuulu kyseisen artiklan soveltamisalaan, koska niillä ei ole suoraa toiminnallista yhteyttä keskittymän toteuttamiseen.

126    Lisäksi saman tuomion 43–45 ja 52 kohdasta ilmenee Alticen mukaan, että asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohtaa sovelletaan ainoastaan toimiin, joilla on myötävaikutettu määräysvallan pysyvään siirtymiseen. Unionin yleinen tuomioistuin teki tässä yhteydessä valituksenalaisen tuomion 95 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että vaatimus määräysvallan pysyvästä siirtymisestä ei koskenut keskittymän toteutumista edeltävien järjestelyjen kestoa.

127    Unionin yleinen tuomioistuin teki Alticen mukaan siis oikeudellisen virheen todetessaan, että kyseiset järjestelyt itsessään myötävaikuttivat määräysvallan pysyvään siirtymiseen, vaikka ne eivät olleet välttämättömiä kyseisen siirtymisen toteuttamiseksi PT Portugalin osakkeiden siirron avulla, että ne eivät vaikuttaneet kyseiseen siirtymiseen ja että ne olivat lyhytkestoisia.

128    Kolmannen valitusperusteen kolmannessa osassa Altice arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 102–105, 117, 120, 121, 130 ja 131 kohdassa, että jotta keskittymän toteutumista edeltävien järjestelyjen voidaan katsoa olevan liitännäisrajoituksia, jotka eivät kuulu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdassa säädetyn kiellon soveltamisalaan, niillä oli välttämättä säilytettävä kohdeyrityksen arvo.

129    Altice väittää, että 31.5.2018 annetussa tuomiossa Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371) unionin tuomioistuin totesi, että asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohtaan sisältyvää kieltoa ei sovelleta keskittymän toteutumista edeltävään toimeen, joka on keskittymää täydentävä tai sitä valmisteleva toimenpide. Unionin tuomioistuin ei ole mitenkään viitannut tässä yhteydessä kohdeyrityksen arvon säilyttämiseen liittyvään arviointiperusteeseen, joka ei myöskään ilmene kyseisestä asetuksesta tai keskittymiin suoraan liittyvistä ja niiden kannalta välttämättömistä rajoituksista annetusta komission tiedonannosta (EUVL 2005, C 56, s. 24).

130    Alticen mukaan on lisäksi maailmanlaajuisesti osoitettu, että keskittymän toteutumista edeltävillä järjestelyillä on käytännössä ratkaiseva rooli kohdeyrityksen koskemattomuuden turvaamisessa sopimuksen allekirjoittamisen ja keskittymän toteutumisen välisenä aikana. Alticen mukaan on tavanomaista velvoittaa myyjä kuulemaan ostajaa tietyistä luovutetun liiketoiminnan johtamiseen liittyvistä toimenpiteistä silloin, kun ne toteutetaan ennen keskittymän toteutumista, sen varmistamiseksi, että ostaja ei vaadi korvausta tällaisten toimenpiteiden toteuttamisen perusteella.

131    Komissio pitää kolmatta valitusperustetta perusteettomana.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

132    Kolmannessa valitusperusteessaan, jonka kolme osaa on syytä tutkia yhdessä, Altice riitauttaa lähinnä unionin yleisen tuomioistuimen tulkinnan asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta keskittymän toteuttamisen käsitteestä sekä sen soveltamisen nyt esillä olevassa asiassa siltä osin kuin kyse on keskittymä toteuttamista edeltävistä järjestelyistä.

133    Aivan aluksi on täsmennettävä, että vaikka valitusperuste kohdistuu muodollisesti useisiin valituksenalaisen tuomion kohtiin, joissakin niistä esitetään vain tiivistelmä Alticen väitteistä. Unionin yleisen tuomioistuimen esittämä ”toteuttamisen” käsitteen tulkinta ilmenee lähinnä valituksenalaisen tuomion 76, 77, 83–85, 87, 95, 96, 102–104, 117, 121, 130, 131 ja 144 kohdasta, kun ne luetaan yhdessä. Unionin tuomioistuimen arvioinnissa on siis keskityttävä kyseisiin Alticen riitauttamiin kohtiin.

134    Ensimmäiseksi Altice arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se sekoitti toisiinsa keskittymän ja keskittymän toteuttamisen käsitteet ja tulkitsi keskittymän toteuttamisen käsitettä liian laajasti.

135    Tältä osin on muistettava, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa säädetään velvollisuudesta ilmoittaa komissiolle yhteisönlaajuisista keskittymistä ennen niiden toteuttamista. Sen sijaan kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädetään ainoastaan, että keskittymää ei saa toteuttaa ennen kuin siitä on tehty ilmoitus eikä ennen kuin se on julistettu yhteismarkkinoille soveltuvaksi.

136    Kummassakaan näistä säännöksistä ei määritellä, mitä keskittymän ”toteuttamisella” tarkoitetaan.

137    Kun otetaan huomioon ensinnäkin asetuksen N:o 139/2004 tavoitteet eli muun muassa pyrkimys varmistaa keskittymien ennakkovalvonnan tehokkuus, toiseksi kyseisen asetuksen 3 artiklassa tarkoitettu keskittymän käsite ja kolmanneksi mainitun asetuksen yleinen rakenne, unionin tuomioistuin on jo todennut, että keskittymä toteutetaan saman asetuksen 7 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä heti, kun keskittymän osapuolet toteuttavat toimia, joilla myötävaikutetaan määräysvallan pysyvään siirtymiseen kohdeyrityksessä. Tältä osin määräysvalta perustuu oikeuksiin, sopimuksiin ja muihin keinoihin perustuvaan mahdollisuuteen käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yrityksen toiminnassa (ks. vastaavasti tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C‑633/16, EU:C:2018:371, 41–46, 52, 53, 59 ja 61 kohta).

138    Unionin tuomioistuin on katsonut, että jokainen keskittymän osittainen toteuttaminen kuuluu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan soveltamisalaan. On nimittäin niin, että jos keskittymän osapuolet eivät saisi toteuttaa keskittymää yhdellä ainoalla toimenpiteellä mutta jos ne saisivat päätyä samaan lopputulokseen peräkkäisillä osittaisilla toimenpiteillä, tämä heikentäisi asetuksen N:o 139/2004 7 artiklassa asetetun kiellon tehokasta vaikutusta ja vaarantaisi siten tässä asetuksessa tarkoitetun valvonnan ennakkoluonteen ja sen tavoitteiden toteutumisen (tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C‑633/16, EU:C:2018:371, 47 kohta).

139    Tämä tulkinta pätee samoista syistä ja kun otetaan huomioon asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan välinen yhteys, sellaisena kuin se on todettu tämän tuomion 50 kohdassa, kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa olevan toteuttamisen käsitteen osalta.

140    Valituksenalaisen tuomion 76, 77, 83 ja 84 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin nimenomaan sovelsi kyseistä oikeuskäytäntöä muistutettuaan siihen perustuvista pääasiallisista ohjeista. Kyseisen oikeuskäytännön mukaisesti se katsoi siis perustellusti lähinnä kyseisen tuomion 77 ja 84 kohdassa, että keskittymä voi toteutua heti, kun toimi antaa ostajalle mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa kohdeyrityksessä, ja totesi kyseisen tuomion 83 kohdassa, että jokainen keskittymän osittainen toteuttaminen kuuluu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan soveltamisalaan.

141    Alticen väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on sekoittanut keskenään keskittymän ja toteuttamisen käsitteet antamalla viimeksi mainitulle liian suuren ulottuvuuden, on siis hylättävä.

142    Tässä yhteydessä Altice viittaa myös virheellisesti asetuksen N:o 139/2004 8 artiklan 4 kohtaan ja päättelee siitä, että keskittymän toteuttaminen rajoittuu tilanteisiin, joissa komissio voi joutua määräämään keskittymän purkamisesta siinä tapauksessa, että keskittymää ei hyväksytä. Yhtäältä kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti ja ottamatta Alticen kirjelmiä huomioon vääristyneellä tavalla valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa, kyseisessä säännöksessä ainoastaan määritellään toimivalta, joka komissiolla on silloin, kun se toteaa kilpailusääntöjen rikkomisen. Siinä ei sitä vastoin määritellä keskittymän ja toteuttamisen käsitteitä. Toisaalta Alticen ehdottama tulkinta merkitsisi asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaan ja 7 artiklan 1 kohtaan sisältyvien velvollisuuksien ulottuvuuden rajoittamista niin, että keskittymien ennakkovalvonnan tehokkuus vaarantuisi.

143    Tämän jälkeen Altice arvostelee unionin tuomioistuimen toteamuksia, jotka koskevat keskittymän osittaisen toteuttamisen käsitettä.

144    Unionin yleinen tuomioistuin täsmensi ensinnäkin käsitteestä ”määräysvallan pysyvä siirtyminen” valituksenalaisen tuomion 85, 95 ja 96 kohdassa, että ajallisesti rajoitettukin menettely voi myötävaikuttaa määräysvallan pysyvään siirtymiseen, koska tämän siirtymisen on oltava pysyvä eikä sitä mahdollisesti edistävien toimien, jotta kyseessä olisi keskittymä.

145    Toisin kuin valittajat väittävät, tähän päätelmään ei liity mitään oikeudellista virhettä. Yhtäältä asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan 1 kohdasta, joka on otettava huomioon tämän asetuksen 4 ja 7 artiklassa tarkoitetun keskittymän toteuttamisen käsitteen ulottuvuuden määrittämiseksi, ilmenee yksiselitteisesti, että keskittymän toteuttaminen edellyttää sitä, että ”määräysvalta siirtyy pysyvästi”. Kuten tämän tuomion 137 ja 138 kohdasta ilmenee, toisaalta kaikkia toimia, joilla myötävaikutetaan määräysvallan pysyvään siirtymiseen kohdeyrityksessä, on pidettävä keskittymän vähintäänkin osittaisen toteuttamisena, joka kuuluu asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Toisin sanoen juuri määräysvallan siirtymisen on oltava pysyvä eikä toimen, joka myötävaikuttaa määräysvallan toteutumiseen, joten viimeksi mainittu voi olla luonteeltaan väliaikainen.

146    Toiseksi on huomautettava sen kysymyksen arvioinnista, voivatko liitännäistoimenpiteet, jotka eivät ole välttämättömiä määräysvallan siirtymiseksi, edistää keskittymän toteuttamista, että valituksenalaisen tuomion 98 ja 99 kohdassa, joita ei ole riitautettu nyt käsiteltävän valitusperusteen yhteydessä, unionin yleinen tuomioistuin totesi 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371, 60 kohta) valossa, että liitännäisiä ja valmistelevia toimenpiteitä ei sellaisinaan ole suljettu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa, ettei unionin tuomioistuin ollut esittänyt arviointiperustetta kyseessä olevan toimenpiteen todennäköisen liitännäisen ja valmistelevan luonteen osoittamiseksi. Lisäksi se lisäsi kyseisen tuomion 102 ja 103 kohdassa, että tämän tuomion 129 kohdassa tarkoitetussa komission tiedonannossa viitataan ei-tyhjentävällä tavalla kriteeriin, joka koskee kohdeyrityksen arvon suojaamista, eikä siinä siis suljeta pois mahdollisuutta ottaa huomioon muita arviointiperusteita. Se huomautti kuitenkin mainitun tuomion 104 kohdassa, ettei Altice ollut esittänyt seikkoja, joilla pyrittäisiin osoittamaan, että nyt käsiteltävässä asiassa olisi olemassa PT Portugalin kaupallisen koskemattomuuden loukkaamisen vaara, ja viittasi Alticen myöhempien kanneperusteiden tutkimiseen.

147    Lopuksi on todettava, että arvioidessaan valituksenalaisen tuomion 109–132 kohdassa kysymystä siitä, edistivätkö keskittymän toteutumista edeltävät järjestelyt keskittymän toteuttamista, kuten komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, unionin yleinen tuomioistuin sovelsi erityisesti kyseisen tuomion 117, 121, 130 ja 131 kohdassa samaa kriteeriä kuin komissio, kun se määritti, oliko näillä järjestelyillä yksinomaan tarkoitus säilyttää kohdeyrityksen arvo vai ylitettiinkö niillä se, mikä oli tarpeen tätä varten.

148    Alticen perusteluilla ei voida osoittaa, että näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisia virheitä.

149    Ensinnäkin Alticen väite, jonka mukaan ainoastaan määräysvallan pysyvän siirtymisen edellyttämät toimenpiteet voivat kuulua kyseisissä säännöksissä tarkoitetun toteuttamisen käsitteen alaan, perustuu 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371) virheelliseen tulkintaan.

150    Kuten tämän tuomion 138 ja 139 kohdasta ilmenee, yhtäältä jokainen keskittymän osittainen toteuttaminen kuuluu asetuksen N:o 139/2004 4 ja 7 artiklan soveltamisalaan sen varmistamiseksi, että keskittymien valvonta on ennakkovalvontaa.

151    Toisaalta 31.5.2018 annettuun tuomioon Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371) johtaneessa asiassa unionin tuomioistuimen oli ratkaistava, myötävaikuttiko keskittymän osapuolen kyseisen keskittymän ulkopuolisen kanssa tekemän yhteistyösopimuksen irtisanominen keskittymän toteuttamiseen.

152    Juuri tässä asiayhteydessä unionin tuomioistuin muistutti 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371) 48 kohdassa, että asetuksen N:o 139/2004 20 perustelukappaleessa todetaan, että on asianmukaista käsitellä yhtenä keskittymänä toimia, jotka ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa siten, että niitä yhdistää ehto tai ne muodostuvat suhteellisen lyhyen ajanjakson aikana tapahtuvista arvopapereita koskevista liiketoimista. Kyseisen tuomion 49 kohdassa unionin tuomioistuin lisäsi, että on kuitenkin niin, että kun tällaiset toimet – vaikka ne toteutetaan keskittymän yhteydessä – eivät ole välttämättömiä kyseessä olevan yrityksen määräysvallan siirtämiseksi, ne eivät kuulu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan soveltamisalaan. Nämä toimet, vaikka ne voivat olla keskittymään nähden liitännäisiä tai valmistelevia, eivät nimittäin ole välittömässä toiminnallisessa yhteydessä sen toteuttamiseen, joten niiden toteuttaminen ei lähtökohtaisesti voi vaarantaa keskittymien valvonnan tehokkuutta.

153    Tästä seuraa, että arvioidessaan sitä, onko kyseessä yksi keskittymä, unionin tuomioistuin on viitannut käsitteeseen ”välitön toiminnallinen yhteys” sekä toimen liitännäiseen tai valmistelevaan luonteeseen. Sitä vastoin 31.5.2018 annetusta tuomiosta Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371) ei voida päätellä, että ainoastaan määräysvallan pysyvän siirtymisen kannalta välttämätön toimi voisi myötävaikuttaa keskittymän toteuttamiseen. Tällainen tulkinta saattaisi lisäksi supistaa asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaa aiheettomasti ja näin ollen vaarantaa yrityskeskittymien ennakkovalvonnan tehokkaan vaikutuksen.

154    Liitännäisrajoituksia koskevista väitteistä on toiseksi todettava yhtäältä, että toisin kuin Altice näyttää väittävän ja kuten tämän tuomion 146 kohdassa olevasta valituksenalaisen tuomion 102 ja 103 kohdan esityksestä ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin ei ole lainkaan pitänyt kohdeyrityksen arvon säilyttämistä koskevaa kriteeriä ainoana kriteerinä rajoituksen liitännäisyyden arvioinnissa.

155    Toisaalta siltä osin kuin Altice vetoaa maailmanlaajuiseen käytäntöön, sen argumentaatio perustuu pelkkiin väitteisiin, joiden tueksi ei ole esitetty näyttöä. Näin ollen se ei voi menestyä.

156    Edellä esitetyn perusteella koko kolmas valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

 Neljäs valitusperuste

–       Asianosaisten lausumat

157    Neljännessä valitusperusteessaan Altice riitauttaa valituksenalaisen tuomion 91–169 kohdan ensisijaisesti sillä perusteella, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen veto-oikeuden käsitteen tulkinnassa, ja toissijaisesti sillä perusteella, että se otti SPA:n huomioon vääristyneellä tavalla tulkitsemalla sitä siten, että siinä annetaan veto-oikeuksia. Tämä valitusperuste jakautuu kahteen osaan.

158    Neljännen valitusperusteen ensimmäisessä osassa Altice arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen veto-oikeuden käsitteen tulkinnassa ja rikkoi asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan 2 kohtaa, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan sekä toimivaltakysymyksistä annetun konsolidoidun tiedonannon kanssa.

159    Asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan 2 kohdan valossa se korostaa, että ennen määräysvallan hankkimista kohdeyrityksen osake-enemmistöllä tuleva ostaja voi sopimuksen perusteella hankkia määräysvallan veto-oikeuksin. Kyseiset veto-oikeudet merkitsevät, kuten toimivaltakysymyksistä annetun konsolidoidun tiedonannon 18 ja 54 kohdasta ilmenee, toimivaltaa estää pätevien strategisten liiketoimintapäätösten tekeminen toisen osapuolen tahdon vastaisesti. Veto-oikeuden ja estämisvallan käsitteet on näin ollen ymmärrettävä suppeasti sen varmistamiseksi, että kyseistä asetusta sovelletaan yksinomaan sopimuksiin, jotka antavat mahdollisuuden käyttää ”ratkaisevaa” vaikutusvaltaa.

160    Valituksenalaisen tuomion 103–133 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin laajensi Alticen mukaan veto-oikeuden käsitettä koskemaan tilanteita, joissa ei anneta tällaista toimivaltaa estää strategisia päätöksiä. Näin toimiessaan se on tehnyt oikeudellisen virheen.

161    SPA:n 6.1 ja 7.1 kohdan nojalla Alticella ei nimittäin omien sanojensa mukaan ollut oikeutta käyttää veto-oikeuttaan PT Portugalin päätöksiin nähden, koska se ei olisi voinut estää sitä, että PT Portugali tekee strategisia päätöksiä, ja saada aikaan lukkiutuneen tilanteen. Kaikki strategiset päätökset, jotka PT Portugali ja Oi ovat tehneet keskittymän toteutumista edeltävien järjestelyjen vastaisesti, ovat olleet päteviä ja antaneet aihetta ainoastaan korvaukseen. Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 126 kohdassa, tässä yhteydessä oikeus saada korvausta mahdollisista tappioista ei ole veto-oikeus.

162    Neljännen valitusperusteen toisessa osassa, joka on esitetty toissijaisesti, Altice väittää, että valituksenalaisen tuomion 109–132 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin otti SPA:n huomioon vääristyneellä tavalla, kun se katsoi, että siinä sovitut keskittymän toteutumista edeltäneet järjestelyt antoivat Alticelle veto-oikeuden. Kyseinen tulkinta on ilmeisessä ristiriidassa SPA:n 6 kohdan sanamuodon lisäksi myös sen 7 kohdan sanamuodon kanssa, jonka 1 alakohdan c alakohdassa todetaan selvästi, että korvaus ”on ainoa ostajan myyjältä saama korvaus, ellei myyjä ole syyllistynyt petokseen”.

163    Altice katsoo näin ollen erityisesti vastauskirjelmässään, että se, että PT Portugal kuuli sitä seitsemässä tapauksessa tietyistä SPA:n 6 kohdan soveltamisalaan kuuluvista asioista, ei voi olla asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua ”toteuttamista”, toisin kuin komissio arvioi valituksenalaisen tuomion 170–115 kohdassa.

164    Komissio vastaa, että tämän tuomion edellisessä kohdassa esitetyillä perusteluilla laajennetaan valituksen ulottuvuutta tavalla, jota ei voida hyväksyä, koska se on tehty myöhässä, ja että tämä valitusperuste on kokonaisuudessaan perusteeton.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

165    Aluksi on täsmennettävä, että vaikka nyt käsiteltävä valitusperuste, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen käyttämää veto-oikeuden käsitettä, kohdistuu muodollisesti useisiin valituksenalaisen tuomion kohtiin, joissakin niistä esitetään vain tiivistelmä Alticen väitteistä, kun taas toisia ei ole nimenomaisesti riitautettu tämän valitusperusteen yhteydessä. Se, miten unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut veto-oikeuden käsitettä ja soveltanut sitä nyt käsiteltävään asiaan, ilmenee lähinnä valituksenalaisen tuomion 109–133 kohdasta, kun niitä luetaan yhdessä. Unionin tuomioistuimen arvioinnissa on siis keskityttävä kyseisiin Alticen riitauttamiin kohtiin.

166    Kyseisissä kohdissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi lähinnä, että toisin kuin Altice väittää, keskittymän toteutumista edeltävät järjestelyt antoivat sille mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa PT Portugalissa. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kyseisen tuomion 109 kohdassa lainatussa SPA:n 6 kohdan 1 alakohdan b alakohdassa Alticelle annettiin SPA:n allekirjoituspäivästä lähtien mahdollisuus käyttää määräysvaltaa PT Portugalissa velvoittamalla Oi hankkimaan Alticelta kirjallinen suostumus monenlaisiin sopimuksiin osallistumiseen tai niiden päättämiseen tai muuttamiseen ja siten antamalla sille mahdollisuus päättää PT Portugalin liiketoimintapolitiikasta ja estää joukko päätöksiä ilman, että olisi osoitettu, että tämä mahdollisuus olisi tarpeen PT Portugalin arvon säilyttämiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Alticella oli näin ollen veto-oikeus tiettyihin PT Portugalin päätöksiin, minkä vahvistaa se, että jos Oi ei noudattanut tätä velvoitetta, Alticella oli oikeus saada korvausta.

167    Tältä osin on muistutettava, että – kuten tämän tuomion 137–139 kohdasta ilmenee – keskittymä toteutuu asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä heti, kun keskittymän osapuolet toteuttavat toimia, joilla myötävaikutetaan määräysvallan pysyvään siirtymiseen kohdeyrityksessä. Jokainen keskittymän osittainen toteuttaminen kuuluu kyseisten säännösten soveltamisalaan.

168    Tässä yhteydessä kyseisen asetuksen 3 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan määräysvalta perustuu oikeuksiin, sopimuksiin tai muihin keinoihin, jotka antavat mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yrityksessä, ja erityisesti oikeuksiin tai sopimuksiin, joiden perusteella saadaan ratkaiseva vaikutusvalta yrityksen toimielinten kokoonpanossa, äänestyksissä tai päätöksissä.

169    Nyt käsiteltävässä asiassa Altice ei kiistä sitä, että SPA:n 6 kohdan 1 alakohdassa olevan, valituksenalaisen tuomion 109 kohdassa mainitun määräyksen nojalla useita päätöksiä, jotka eivät koske ainoastaan PT Portugalin toimintoja ja kaupallisia strategioita vaan myös sen johtorakennetta, voitiin tehdä vain Alticen kirjallisella suostumuksella. Se ei kiistä myöskään sitä, että SPA:n 7 kohdan 1 alakohdan mukaan Oin oli korvattava sille kyseisen määräyksen rikkomisesta mahdollisesti aiheutuneet tappiot.

170    Ensinnäkin SPA:ssa asetettiin yhtäältä Oille sopimusvelvoite pyytää Alticelta kirjallista suostumusta näille päätöksille ja toisaalta siihen liitettiin sopimukseen perustuva seuraamus eli oikeus korvaukseen. Näissä olosuhteissa ja siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että tämä mahdollisuus ylitti sen, mikä oli tarpeen PT Portugalin arvon suojaamiseksi, unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan, että SPA antoi Alticelle mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa PT Portugalin toiminnassa.

171    Tältä osin Alticen väite, jonka mukaan ainoastaan mahdollisuus estää kohdeyhtiötä tekemästä päteviä päätöksiä voisi ilmentää veto-oikeuden olemassaoloa ja siten osoittaa ratkaisevan vaikutusvallan käyttämisen kyseiseen yhtiöön, ei voi menestyä. Siltä osin kuin tämä väite perustuu toimivaltakysymyksistä annetun konsolidoidun tiedonannon 18 ja 54 kohtaan, on huomautettava, että nämä kohdat koskevat ”yhteistä määräysvaltaa” ja ”yksinomaisen määräysvallan hankkimista” eivätkä ne tästä syystä ole merkityksellisiä nyt käsiteltävän asian kannalta. Minkään perusteella ei myöskään voida päätellä, että asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan 2 kohdan b alakohdassa asetettaisiin tällainen edellytys.

172    Toiseksi toissijaisesti esitetystä väitteestä, jonka mukaan SPA on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, on todettava, että Altice riitauttaa tällä väitteellä todellisuudessa tämän tuomion 169 kohdassa tarkoitettujen sopimusmääräysten oikeudellisen luonnehdinnan ja toistaa kantansa, jonka mukaan veto-oikeutta ei voi olla silloin, kun tiettyjen päätösten edellytykseksi asetetaan korvauksen uhalla pelkkä ennakkosuostumuksen saaminen. Nämä perustelut eivät kuitenkaan ole vakuuttavia samoista syistä kuin ne, jotka on esitetty tämän tuomion 170 ja 171 kohdassa.

173    Kolmanneksi on todettava, että koska tämän tuomion 163 kohdassa tiivistetysti esitetyt Alticen väitteet ovat vain jatkoa tämän tuomion 167–171 kohdassa jo tutkituille ja hylätyille väitteille, ne on hylättävä samoista syistä kuin näissä kohdissa on esitetty, eikä niiden tutkittavaksi ottamista, jonka komissio on kyseenalaistanut, ole tarpeen tutkia.

174    Edellä esitetystä seuraa, että neljäs valitusperuste on kokonaisuudessaan hylättävä perusteettomana.

 Viides valitusperuste

–       Asianosaisten lausumat

175    Viidennessä valitusperusteessa Altice riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen päätelmän, jonka mukaan tietojenvaihdot merkitsevät keskittymän toteuttamista sulautuma-asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä. Tämä valitusperuste jakautuu kahteen osaan.

176    Viidennen valitusperusteen ensimmäisessä osassa Altice väittää, että valituksenalaisen tuomion 227 ja 235 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin otti riidanalaisen päätöksen huomioon vääristyneellä tavalla. Kyseisissä kohdissa unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi, että komissio oli kyseisessä päätöksessä katsonut, että tietojenvaihto oli yksinkertaisesti myötävaikuttanut ”sen osoittamis[een], että [Altice] oli käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa erinäisissä PT Portugalin toiminnan osissa”. Kyseisen päätöksen 470, 479 ja 482 perustelukappaleessa ja 4.2.2 alajaksossa todetaan kuitenkin selvästi, että tietojenvaihto itsessään merkitsi keskittymän toteuttamista.

177    Viidennen valitusperusteen toisessa osassa Altice väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 239 kohdassa soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 139/2004 1 artiklaa, [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) ja SEUT 101 artiklaa katsoessaan, että tietojenvaihto oli tapahtunut asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan vastaisesti.

178    Altice arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, että se on laajentanut viimeksi mainittujen säännösten ja määräysten soveltamisalaa niin pitkälle, että se on sisällyttänyt siihen tietojenvaihdon, joka voi kuulua SEUT 101 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 soveltamisalaan. Altice katsoo, että näin tehdessään se jätti huomiotta 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371, 57 ja 59 kohta). Kun unionin yleinen tuomioistuin tekee eron sen mukaan, tapahtuuko tietojenvaihto keskittymän yhteydessä vai sen jälkeen, se päätyy irrationaaliseen tulokseen, jonka mukaan tietojenvaihto kuuluu asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan silloin, kun se tapahtuu yrityskeskittymään johtavissa tilanteissa, mutta muuttuu SEUT 101 artiklan rikkomiseksi, jos määräysvalta ei lopulta siirry.

179    Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään selittänyt, miten tietojenvaihto oli ”tarpeen määräysvallan siirtymiseksi” pysyvästi tai miltä osin se ”on suorassa yhteydessä” keskittymän toteuttamiseen, joka tapahtui vasta PT Portugalin osakkeiden hankinnan yhteydessä. Tämän vuoksi ne eivät kuulu asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

180    Komissio pitää kolmatta valitusperustetta perusteettomana.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

181    Ensinnäkin väitteet, jotka koskevat riidanalaisen päätöksen huomioon ottamista vääristyneellä tavalla, perustuvat kyseisen päätöksen virheelliseen ja puutteelliseen tulkintaan.

182    On totta, että komissio on käyttänyt moniselitteisiä muotoiluja riidanalaisessa päätöksessä, erityisesti 470 perustelukappaleessa, jossa esitetään kertaluonteinen arviointi, tai 479 ja 482 perustelukappaleessa, joissa esitetään yhteenveto tehdyistä toteamuksista. Näitä kohtia on kuitenkin tarkasteltava tämän päätöksen yleisessä asiayhteydessä. Kyseisen päätöksen 448, 473, 477 ja 478 perustelukappaleesta ilmenee kuitenkin yksiselitteisesti, että komissio otti tietojenvaihdon huomioon yksinomaan seikkana, joka auttoi osoittamaan, että Altice oli käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa PT Portugalissa.

183    Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut riidanalaista päätöstä huomioon vääristyneellä tavalla, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 227 ja 235 kohdassa, että komissio oli samassa päätöksessä katsonut, että tämä tietojenvaihto oli ”myötävaikuttanut” sen osoittamiseen, että Altice oli käyttänyt tällaista vaikutusvaltaa.

184    Toiseksi väitteistä, jotka koskevat keskittymien valvonnan ja kilpailuoikeuden soveltamisalaa, on muistutettava, että – kuten asetuksen N:o 139/2004 21 artiklan 1 kohdasta ilmenee – ainoastaan viimeksi mainittua sovelletaan tämän asetuksen 3 artiklassa määriteltyihin keskittymiin, joihin asetusta N:o 1/2003 ei lähtökohtaisesti sovelleta. Viimeksi mainittua asetusta sovelletaan sitä vastoin edelleen yritysten toimintaan, joka merkitsemättä asetuksessa N:o 139/2004 tarkoitettua keskittymää on kuitenkin omiaan johtamaan SEUT 101 artiklan vastaiseen yritysten toiminnan keskinäiseen yhteensovittamiseen ja joka tästä syystä kuuluu komission tai kansallisten kilpailuviranomaisten valvonnan piiriin (tuomio 7.9.2017, Austria Asphalt, C‑248/16, EU:C:2017:643, 32 ja 33 kohta ja tuomio 31.5.2018, Ernst & Young, C‑633/16, EU:C:2018:371, 56 ja 57 kohta).

185    Kuten komissio ja unionin yleinen tuomioistuin ovat todenneet, koska on osoitettu, että tietojenvaihto on myötävaikuttanut keskittymän toteuttamiseen, unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen perustellusti katsonut valituksenalaisen tuomion 239 kohdassa, että se kuului asetuksen N:o 139/2004 soveltamisalaan.

186    Kolmanneksi väitteet, joiden mukaan tietojenvaihto ei ollut tarpeen määräysvallan siirtymiseksi tai tietojenvaihdon ja määräysvallan siirtymisen välillä ei ollut suoraa yhteyttä, on hylättävä samoista syistä kuin ne, jotka johtivat kolmannen valitusperusteen hylkäämiseen.

187    Edellä esitetystä seuraa, että viides valitusperuste on kokonaisuudessaan hylättävä perusteettomana.

 Kuudes valitusperuste

188    Kuudennessa valitusperusteessaan Altice riitauttaa lähinnä unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit sille riidanalaisessa päätöksessä määrätyistä sakoista. Tämä valitusperuste jakautuu neljään osaan, joista toinen ja kolmas ovat osittain päällekkäisiä, joten niitä on tarkasteltava yhdessä.

 Kuudennen valitusperusteen ensimmäinen osa

–       Asianosaisten lausumat

189    Kuudennen valitusperusteen ensimmäisessä osassa Altice väittää, että valituksenalaisen tuomion 155 ja 279–296 kohdassa on oikeudellinen virhe siltä osin kuin niissä vahvistetaan virheellisesti, että Altice toimi ainakin tuottamuksellisesti, kun se rikkoi asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohtaa.

190    Altice katsoo, että tätä tuottamuksen käsitettä koskevassa oikeuskäytännössä on selvä yhteys kieltomääräyksen ennakoitavuuden ja sääntöjen rikkojan vastuun välillä.

191    On kuitenkin ensinnäkin ensimmäinen kerta, kun komissio on riidanalaisessa päätöksessä todennut siitä huolimatta, ettei kohdeyrityksen osakkeita ole millään tavoin siirretty, että keskittymä oli toteutettu yhtäältä keskittymän toteutumista edeltävien järjestelyjen vuoksi, jotka kuitenkin kuuluivat yritysten tavanomaiseen käytäntöön, ja toisaalta SPA:n allekirjoittamisen ja keskittymän toteuttamisen välisen ajanjakson aikana tapahtuneen tietojenvaihdon vuoksi.

192    Toiseksi, kuten unionin tuomioistuin Alticen mukaan totesi 31.5.2018 annetun tuomion Ernst & Young (C‑633/16, EU:C:2018:371) 38 ja 39 kohdassa, keskittymän asetuksen N:o 139/2004 7 artiklassa tarkoitetun ”toteuttamisen” kiellon täsmällinen ulottuvuus on epäselvä. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on ennen kyseistä tuomiota tulkinnut sen tarkoittavan ”keskittymän täyttä toteuttamista”.

193    Kolmanneksi Altice ilmoitti keskittymästä komissiolle jo ennen SPA:n allekirjoittamista ja ehdotti sitoumuksia poistaakseen kaikki tämän keskittymän mahdollisesti esiin tuomat huolenaiheet.

194    Komissio riitauttaa kaikkien näiden argumenttien perusteltavuuden.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

195    Huomattakoon, että asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi määrätä sakkoja ainoastaan rikkomisista, jotka on tehty ”tahallaan tai tuottamuksesta”.

196    Kyseinen edellytys täyttyy, kun kyseessä oleva yritys ei voi olla tietämättä, että sen menettely rajoittaa kilpailua, riippumatta siitä, tiesikö se rikkovansa unionin kilpailusääntöjä (ks. analogisesti tuomio 18.6.2013, Schenker & Co. ym., C‑681/11, EU:C:2013:404, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 156 kohta).

197    Ensimmäiseksi on todettava, että – toisin kuin Altice väittää ja kuten unionin yleinen perustellusti totesi valituksenalaisen tuomion 292 ja 293 kohdassa – pelkästään se, että rikkomisen tapahtumahetkellä komissiolla ja unionin tuomioistuimilla ei vielä ole ollut tilaisuutta ottaa nimenomaisesti kantaa määrättyyn käyttäytymiseen, ei itsessään estä sitä, että yrityksen täytyy tarvittaessa varautua siihen, että sen käyttäytymisen voidaan katsoa olevan ristiriidassa unionin oikeuden kilpailusääntöjen kanssa. Tällainen seikka ei siis voi vapauttaa kyseessä olevaa yritystä vastuustaan (ks. analogisesti tuomio 6.12.2012, AstraZeneca v. komissio, C‑457/10 P, EU:C:2012:770, 164 kohta ja tuomio 22.10.2015, AC‑Treuhand v. komissio, C‑194/14 P, EU:C:2015:717, 43 kohta).

198    Toiseksi Altice ei myöskään voi vedota asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan säännösten väitettyyn epäselvyyteen. Kun tällaisten säännösten tulkinnasta on epäselvyyttä, huolelliselta yritykseltä voidaan edellyttää, että se kuulee komissiota varmistuakseen menettelynsä laillisuudesta, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 155 ja 294 kohdassa. Näin on sitäkin suuremmalla syyllä nyt käsiteltävässä asiassa, koska unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 287 kohdassa esittämistä tosiseikkoja koskevista arvioinneista, joita unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole valvoa ja joita ei sitä paitsi ole kiistetty, ilmenee, että Alticella oli hyvin tiedossaan, että sen menettely voisi olla ristiriidassa asetuksen N:o 139/2004 kanssa.

199    Kolmanneksi väite, joka koskee SPA:n allekirjoittamista edeltävää ilmoitusta ja sitoumusehdotusta, merkitsee todellisuudessa sitä, että unionin tuomioistuinta pyydetään arvioimaan uudelleen tosiseikkoja eli sitä, onko Altice toiminut tuottamuksellisesti. Tällainen väite on siis jätettävä muutoksenhakuvaiheessa tutkimatta.

200    Edellä esitetystä seuraa, että kuudennen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Kuudennen valitusperusteen toinen ja kolmas osa

–       Asianosaisten lausumat

201    Kuudennen valitusperusteen toisessa osassa Altice väittää, että valituksenalaisen tuomion 297–362 kohdassa on oikeudellinen virhe ja että niillä rikotaan SEUT 296 artiklaa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohtaa siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi niissä, että riidanalaista päätöstä oli perusteltu riittävästi kahden erillisen ja päällekkäisen 62 250 000 euron suuruisen sakon määräämiseksi asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomisen vuoksi.

202    Alticen mukaan on oikeudellisesti virheellistä ja ristiriitaista katsoa yhtäältä, että komissio voi määrätä kaksi erillistä sakkoa sillä perusteella, että kyse on väitetysti kahdesta erillisestä rikkomisesta, ja toisaalta hyväksyä, että komissio arvioi näitä kahta sakkoa yhdessä, koska rangaistava menettely on sama. Tästä seuraa, että perustelut ovat puutteelliset kummankin määrätyn sakon määrän vahvistamisen osalta, mikä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta.

203    Valituksenalaisen tuomion 317 ja 324 kohdassa ei selitetä, minkä vuoksi kahden samanlaisen sakon määrääminen kahdesta väitetysti erillisestä rikkomisesta on oikeasuhteista asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 3 kohdassa säädettyjen kriteerien soveltamisen vuoksi.

204    Kuudennen valitusperusteen kolmannessa osassa Altice väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 320–324 kohdassa, että asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 3 kohta voi johtaa kahden erillisen samansuuruisen sakon määräämiseen kahdesta rikkomisesta, joiden väitetään olevan itsenäisiä ja luonteeltaan, vakavuudeltaan ja kestoltaan erilaisia.

205    Vaikka oletettaisiin – mitä ei tehdä –, että asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdassa ja 7 artiklan 1 kohdassa asetetaan kaksi erillistä velvoitetta, olisi todettava, että ensin mainitun säännöksen rikkomisen luonne ja vakavuus ovat vähemmän vakavia kuin jälkimmäisen säännöksen rikkomisen. Ensin mainitussa nimittäin säädetään yhdestä ainoasta menettelyllisestä velvoitteesta, jonka rikkominen merkitsee hetkellistä rikkomista, kun taas jälkimmäinen on laajempi ja sisältää kaksi velvoitetta, joista toinen on olennainen standstill-velvoite, jonka rikkominen on jatkuvaa. Tämä ero heijastuu myös molempiin rikkomisiin sovellettaviin vanhentumisaikoihin.

206    Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 324 ja 343 kohdassa ensimmäisen rikkomisen hetkellisestä kestosta (yksi päivä) ja jatketun rikkomisen kestosta (neljä kuukautta ja 11 päivää eli 137 päivää), ettei niitä voitu mitenkään verrata keskenään. Kyseistä päätelmää ei kuitenkaan ole riittävästi perusteltu, ja siinä on lisäksi oikeudellinen virhe, sillä se ei saa tukea mistään asetuksen N:o 139/2004 säännöksestä.

207    Altice katsoo keston eroavaisuuden huomioon ottaen, että jos oletetaan, että 62 2500 00 euron suuruinen sakko on oikeassa suhteessa asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen, minkä se kiistää, tämän asetuksen 4 artiklan 1 kohdan rikkomiseen suhteutetun sakon, joka on kestänyt vain yhden päivän, ei pitäisi olla yli 450 000 euroa.

208    Komissio katsoo, että toinen osa on jätettävä tutkimatta, koska Altice ei kehittele väitteitään.

209    Joka tapauksessa myös tämä valitusperusteen osa on komission mukaan perusteeton. Yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin selitti valituksenalaisen tuomion 317 ja 324 kohdassa selvästi ja yksiselitteisesti, miten komissio otti huomioon kummankin rikkomisen luonteen, vakavuuden ja keston asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Toisaalta 4.3.2020 annettuun tuomioon Marine Harvest v. komissio (C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 98–111 kohta) johtaneessa asiassa komissio oli jo määrännyt kaksi erillistä sakkoa kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomisista ja arvioinut sakkoja yhdessä. Unionin yleinen tuomioistuin ja unionin tuomioistuin eivät kuitenkaan komission mukaan vastustaneet sakkojen arviointia yhdessä. Joka tapauksessa nyt käsiteltävässä asiassa useat riidanalaisen päätöksen perustelut ovat yhteiset molemmille sakoille, kun taas toisissa tehdään ero näiden kahden sakon välille.

210    Komissio katsoo, ettei kolmas osa ole perusteltu.

211    Ensinnäkin unionin tuomioistuin on jo myöntänyt 4.3.2020 antamassaan tuomiossa Marine Harvest v. komissio (C‑10/18 P, EU:C:2020:149), että asetus N:o 139/2004 ei sellaisenaan estä määräämästä samanlaisia sakkoja sekä kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan että 7 artiklan 1 kohdan rikkomisista.

212    Toiseksi kyseiset säännökset ovat myös unionin keskittymien ennakkovalvontajärjestelmän peruspilareita. Mainittujen säännösten rikkomisia on pidettävä luonteeltaan yhtä vakavina, koska ne voivat johtaa sakkoihin, joille on asetettu sama enimmäismäärä asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa ilman, että lainsäätäjä olisi pitänyt yhtä niistä toista vakavampana.

213    Kolmanneksi komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin perusteli valituksenalaisen tuomion 322 ja 324–343 kohdassa oikeudellisesti riittävällä tavalla toteamusta, jonka mukaan kahden rikkomisen, joista toinen on hetkellinen, jolla ei ole kestoa, ja toinen on jatkettu rikkominen, kestoa ei voida verrata toisiinsa.

214    Neljänneksi Alticen laskema 450 000 euron suuruinen sakko asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta perustuu komission mukaan virheelliseen lähtökohtaan, jonka mukaan kyseinen rikkominen on kestänyt yhden päivän. Koska tällä rikkomisella ei ole kestoa ja koska se on yhtä vakava kuin kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 kohdan rikkominen, tämän suuruinen sakko ei kuvasta riittävästi rikkomisen luonnetta ja vakavuutta eikä sillä ole riittävää varoittavaa vaikutusta.

–       Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

215    Kuudennen valitusperusteen toisen osan tutkittavaksi ottamisesta on todettava, että vaikka tämän osan tueksi esitetyt perustelut ovat suppeat, ne käyvät kuitenkin selvästi ilmi Alticen kirjelmistä ja niiden perusteella komissio on voinut selvästi vastata asiakysymykseen. Näin ollen komission esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

216    Asiakysymyksen osalta on todettava, että Altice riitauttaa kuudennen valitusperusteen toisessa ja kolmannessa osassa olennaisilta osin valituksenalaisen tuomion 314–325 kohdan. Sen väitteet koskevat yhtäältä unionin yleisen tuomioistuimen arviointia perusteluvelvollisuudesta, joka komissiolla on, kun se määrää samalla päätöksellä kaksi sakkoa asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomisista, ja toisaalta komission mahdollisuutta vahvistaa nämä kaksi sakkoa samansuuruisiksi. Koska nämä kaksi kysymystä ovat erillisiä, niitä on tarkasteltava peräkkäin.

217    Ensinnäkin perusteluvelvollisuudesta, joka mainitaan toisessa ja kolmannessa osassa, on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklan mukainen unionin toimielinten toimien perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen toimen luonteen mukaan ja että perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimen toteuttaneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa. Perusteluvelvollisuutta on arvioitava asiaan liittyvien kaikkien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, sillä tutkittaessa sitä, ovatko toimen perustelut SEUT 296 artiklan vaatimusten mukaisia, on otettava huomioon toimen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C‑367/95 P, EU:C:1998:154, 63 kohta ja tuomio 10.3.2016, HeidelbergCement v. komissio, C‑247/14 P, EU:C:2016:149, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

218    Erityisesti sellaisen päätöksen perusteluista, jolla määrätään sakko asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan tai 7 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, on korostettava, kuten tämän tuomion 70 kohdassa on jo muistutettu, että tämän asetuksen 14 artiklan 3 kohdassa säädetään, että sakon määrää vahvistaessaan komission on otettava huomioon rikkomisen luonne, vakavuus ja kesto.

219    Koska ei ole olemassa suuntaviivoja, joissa vahvistettaisiin asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan nojalla määrättävien sakkojen vahvistamisessa sovellettava laskentamenetelmä, on lisäksi katsottava, että komissio täyttää perusteluvelvollisuutensa, kun se esittää huomioon ottamansa tekijät selkeästi ja yksiselitteisesti; sen ei tarvitse kuitenkaan esittää yksityiskohtaisesti sakon laskemiseen liittyviä numerotietoja (ks. vastaavasti tuomio 22.10.2015, AC‑Treuhand v. komissio C‑194/14 P, EU:C:2015:717, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

220    Näiden muistutusten perusteella vaikuttaa siltä, että toisin kuin Altice väittää, mikään ei lähtökohtaisesti estä komissiota arvioimasta samanaikaisesti sakkoja, jotka se määrää asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, siten, että se lausuu samanaikaisesti molempien rikkomisten luonteesta, vakavuudesta ja kestosta. Kyseisen toimielimen on kuitenkin tässä yhteydessä esitettävä riittävän selvästi syyt, joiden vuoksi näiden kummankin säännöksen rikkomisesta määrätyt sakot ovat perusteltuja, kun otetaan huomioon todettujen rikkomisten luonne, vakavuus ja kesto.

221    Nyt käsiteltävässä asiassa on totta, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 319–323 kohdassa, että komissio esitti riidanalaisen päätöksen 568–599 perustelukappaleessa yksityiskohtaisesti arvioinnit, jotka koskivat Alticen tekemien kahden rikkomisen luonnetta, vakavuutta ja kestoa ja siten sakkojen määrän määrittämisessä huomioon otettuja seikkoja. Kuten kyseisen päätöksen 621 perustelukappaleesta ilmenee, komissio vahvisti kaikki edellä mainitut seikat huomioon ottaen kaksi sakkoa, joiden kummankin määrä oli 62 250 000 euroa.

222    Riidanalaisen päätöksen perusteluista ilmenee kuitenkin myös, että vaikka komissio katsoi, että nämä kaksi rikkomista olivat luonteeltaan ja vakavuudeltaan samanlaisia, se totesi myös, että ne olivat kestoltaan erilaisia, koska toinen oli hetkellinen ja toinen jatkettu rikkominen. On kuitenkin todettava, ettei komissio ole mitenkään selittänyt syytä sille, että näistä kahdesta rikkomisesta määrättiin tästä erosta huolimatta samansuuruiset sakot. Toisin sanoen komissio ei ole selittänyt syytä sille, että mainittu ero, joka on kuitenkin merkittävä, ei ollut omiaan oikeuttamaan näiden kahden sakon määrän eriyttämistä.

223    Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei voinut tyytyä hylkäämään valituksenalaisen tuomion 324 kohdassa väitettä, jonka mukaan riidanalaisessa päätöksessä oli riittämättömästi perusteltu sakkojen määrän samanlaisuutta kyseessä olevien kahden rikkomisen keston erosta huolimatta, pelkästään sillä perusteella, ”ettei jatkuvaa ja hetkellistä rikkomista voida verrata keskenään keston suhteen, sillä viimeksi mainitulla ei ole kestoa”, ennen kuin se hylkäsi kyseisen tuomion 325 kohdassa perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevan väitteen.

224    Unionin yleinen tuomioistuin teki siis oikeudellisen virheen hylätessään perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevan väitteen.

225    Komission vastauksena esittämästä väitteestä, jonka mukaan unionin tuomioistuin on asiassa, jossa annettiin 4.3.2020 tuomio Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 98–111 kohta), vahvistanut riidanalaisen päätöksen perusteluja vastaavat perustelut, on riittävää huomauttaa, että kyseisessä asiassa valittaja ei ollut esittänyt mitään perustetta riitauttaakseen unionin yleisen tuomioistuimen sakkojen laskentaa koskevat arvioinnit, joten kyseinen laskenta ja sen oikeuttaneet syyt eivät kuuluneet unionin tuomioistuimessa tehdyn valituksen kohteeseen. Erityisesti on todettava, että kuten kyseisen tuomion 85 kohdasta ilmenee, unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi ei ollut saatettu pätevästi sakkojen oikeasuhteisuutta koskevaa valitusperustetta.

226    Toiseksi väitteistä, joilla pyritään riitauttamaan se, oliko komissiolla ylipäätään mahdollisuus määrätä asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan rikkomisista kaksi samansuuruista sakkoa, on todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole valituksenalaisen tuomion 320–324 kohdassa nimenomaisesti lausunut tästä kysymyksestä. Se nimittäin liittyy riidanalaisen päätöksen perusteltavuuteen, kun taas kyseiset 320–324 kohta koskevat kyseisen päätöksen perusteluja ja erityisesti määrättyjen sakkojen määrän määrittämiseen johtaneita perusteluja.

227    Tämä väite on joka tapauksessa perusteeton, koska näiden sakkojen määrän arviointi kuuluu arviointiin, joka on tehtävä kunkin yksittäistapauksen olosuhteiden perusteella siten, että otetaan huomioon asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut rikkomisten vakavuutta, luonnetta ja kestoa koskevat arviointiperusteet. Ei siis voida väittää yleisesti, että samalla päätöksellä kyseisen asetuksen 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan samanaikaisista rikkomisista määrätyt sakot eivät voi koskaan olla samansuuruiset.

228    Kunkin yksittäistapauksen erityisissä olosuhteissa kahden samansuuruisen sakon määrääminen tällaisista rikkomisista on kuitenkin voitava perustella komission esittämillä perusteilla.

229    On kuitenkin huomautettava, että Altice väitti unionin yleisessä tuomioistuimessa nimenomaisesti, ettei komissio voinut määrätä samansuuruisia sakkoja kestoltaan erilaisista rikkomisista. Tältä osin pelkästään sillä seikalla – olettaen, että se pitää paikkansa – että hetkellistä rikkomista ja jatkettua rikkomista ei voida verrata niiden keston osalta, ei voida vastata näihin väitteisiin. Kun otetaan huomioon Alticen väitteet, unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä oli tarkistaa, oliko määrätty sakko oikeasuhteinen, kun otetaan huomioon ilmoitusvelvollisuuden rikkomisen hetkellinen luonne. Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan suorittanut tätä arviointia, kun se tyytyi valituksenalaisen tuomion 343 kohdassa viittaamaan siihen, etteivät kyseiset kaksi rikkomista ole rinnastettavissa toisiinsa.

230    Edellä esitetyn perusteella kuudennen valitusperusteen toinen ja kolmas osa on hyväksyttävä.

 Kuudennen valitusperusteen neljäs osa

231    Altice arvostelee kuudennen valitusperusteen neljännessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole varmistanut Alticelle samoista tosiseikoista yhdessä ainoassa päätöksessä määrättyjen kahden sakon oikeasuhteisuutta, mikä on 3.4.2019 annetun tuomion Powszechny Zakład Ubezpieczeń na Życie (C‑617/17, EU:C:2019:283) 39 kohtaan perustuvan oikeuskäytännön vastaista. Sen mukaan nämä kaksi sakkoa, myös sen jälkeen, kun unionin yleinen tuomioistuin on täyttä harkintavaltaansa käyttäen alentanut asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta määrättyä sakkoa, ovat niin liiallisia, että ne ovat suhteettomia.

232    Koska tämän tuomion 230 kohdassa todetaan, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä valvoessaan komission asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan rikkomisen perusteella määräämää sakkoa ja että nämä virheet ovat voineet heijastua siihen, miten kyseinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa, lausunnon antaminen tästä osasta raukeaa.

233    Kaiken edellä esitetyn perusteella kuudennen valitusperusteen toinen ja kolmas osa on hyväksyttävä ja tämä valitusperuste on hylättävä muilta osin.

234    Näin ollen valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin kuin sen tuomiolauselman 2 kohdassa hylätään riidanalaisen päätöksen 4 artiklaa koskeva kumoamiskanne ja tuomiolauselman 1 kohdassa vahvistetaan kyseisessä säännöksessä määrätyn sakon uusi määrä.

 Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne

235    Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.

236    Tilanne on tällainen nyt käsiteltävässä asiassa, koska unionin tuomioistuimella on käytössään kaikki kanteen ratkaisemisen edellyttämät seikat.

237    Aluksi on korostettava unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan laajuudesta, että – kuten tämän tuomion 234 kohdasta ilmenee – valituksenalainen tuomio kumotaan vain siltä osin kuin sen tuomiolauselman 2 kohdassa hylätään riidanalaisen päätöksen 4 artiklaa koskeva kumoamiskanne ja tuomiolauselman 1 kohdassa vahvistetaan kyseisessä säännöksessä määrätyn sakon uusi määrä. Unionin tuomioistuimen on näin ollen tutkittava oikeusriita ainoastaan siltä osin kuin se koskee riidanalaisen päätöksen 4 artiklan kumoamista koskevaa vaatimusta ja vaatimusta, joka koskee asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan rikkomisen vuoksi määrätyn sakon määrän alentamista (ks. analogisesti tuomio 18.3.2021, Pometon v. komissio, C‑440/19 P, EU:C:2021:214, 157 kohta).

238    Ensinnäkin riidanalaisen päätöksen 4 artiklan kumoamisvaatimuksesta on todettava, että tämän tuomion 221 ja 222 kohdassa esitetyistä perusteluista ilmenee, että kyseinen päätös on puutteellisesti perusteltu asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan nojalla määrätyn sakon määrän osalta.

239    Riidanalaisen päätöksen 4 artiklan kumoamista koskeva vaatimus on näin ollen hyväksyttävä.

240    Tässä tilanteessa on toiseksi lausuttava unionin tuomioistuimelle SEUT 261 artiklassa ja asetuksen N:o 139/2004 16 artiklassa myönnetyn täyden harkintavallan nojalla sen sakon määrästä, joka Alticen on maksettava riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa todetusta rikkomisesta eli asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta (ks. analogisesti tuomio 12.11.2014, Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C‑580/12 P, EU:C:2014:2363, 73 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 21.1.2016, Galp Energía España ym. v. komissio, C‑603/13 P, EU:C:2016:38, 87 kohta).

241    Tältä osin on muistutettava, että unionin tuomioistuimella on ratkaistessaan asian itse lopullisesti Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan toisen virkkeen nojalla oikeus täyttä harkintavaltaansa käyttäen korvata komission arviointi omallaan ja siten poistaa määrätty sakko tai uhkasakko taikka alentaa tai korottaa sen määrää (tuomio 21.1.2016, Galp Energía España ym. v. komissio, C‑603/13 P, EU:C:2016:38, 88 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

242    Kuten tämän tuomion 70 kohdasta ilmenee, asetuksen N:o 139/2004 14 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja 3 kohdan mukaisesti tämän asetuksen 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta voidaan määrätä sakko, jonka määrä on yrityksen kokonaisliikevaihdon 10 prosentin rajoissa määritettävä rikkomisen luonne, vakavuus ja kesto huomioon ottaen.

243    Tässä tapauksessa unionin tuomioistuin hyväksyy ensinnäkin riidanalaisen päätöksen 577 perustelukappaleessa esitetyt komission arvioinnit, joiden mukaan Alticen toteuttama asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan rikkominen on luonteeltaan vakava.

244    Toiseksi on todettava kyseisen rikkomisen vakavuudesta, että tämän tuomion 195–200 kohdan valossa on osoitettu, että mainittu rikkominen on tehty ainakin tuottamuksellisesti. Riidanalaisen päätöksen 587–593 perustelukappaleessa esitettyjen arviointien, joihin unionin tuomioistuin yhtyy, perusteella on lisäksi kiistatonta, että kyseessä olevan toimen soveltuvuudesta sisämarkkinoille oli vakavia epäilyjä. Näin ollen on otettava huomioon se unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 364–367 kohdassa korostama seikka, että Altice ilmoitti omasta aloitteestaan komissiolle keskittymästä hyvissä ajoin ennen SPA:n allekirjoittamista ja osoitti tälle toimielimelle pyynnön työryhmän nimeämisestä käsittelemään sen asiaa kolme päivää allekirjoittamisen jälkeen.

245    Kolmanneksi asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan rikkomisen kestosta on muistutettava, että se merkitsee hetkellistä rikkomista (tuomio 4.3.2020, Marine Harvest v. komissio, C‑10/18 P, EU:C:2020:149, 115 kohta), mitä ei ole kiistetty käsiteltävässä asiassa.

246    Näin ollen kaikkia käsiteltävän asian olosuhteita arvioidaan asianmukaisesti, kun riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa todetusta asetuksen N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta Alticelle määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 52 912 500 euroa. Tällainen määrä on oikeassa suhteessa rikkomisen luonteeseen, vakavuuteen ja kestoon nähden, mutta se on kuitenkin riittävän varoittava.

247    Toisin kuin Altice väittää, tällainen määrä on oikeasuhteinen myös yhdessä asetuksen N:o 139/2004 7 artiklan 1 kohdan rikkomisesta määrätyn sakon kanssa. Kun otetaan huomioon unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 340 kohdassa esittämät toteamukset, joita ei ole kyseenalaistettu unionin tuomioistuimessa, ja koska Altice ei ole lainkaan vedonnut ajan tasalle saatettuihin tietoihin, on todettava, että molemmat sakot ovat yhteensä alle 0,5 prosenttia Alticen vuoden 2017 liikevaihdosta.

248    Alticelle riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa todetusta kilpailusääntöjen rikkomisesta määrätyn sakon määräksi vahvistetaan kaiken edellä esitetyn perusteella 52 912 500 euroa.

 Oikeudenkäyntikulut

249    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan silloin, kun valitus on perusteltu ja unionin tuomioistuin ratkaisee itse riidan lopullisesti, se päättää oikeudenkäyntikuluista.

250    Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, määrätään lisäksi, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.

251    Koska nyt käsiteltävässä asiassa vain yksi kuudesta valitusperusteesta ja vain yksi kumoamiskanteen viidestä kanneperusteesta on menestynyt ja vain osittain, on päätettävä, että Altice vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan viisi kuudesosaa komissiolle näistä kahdesta oikeudenkäynnistä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

252    Saman työjärjestyksen 184 artiklan 4 kohdassa määrätään, että jos ensimmäisessä oikeusasteessa väliintulijana esiintynyt ei ole valittanut ratkaisusta, se voidaan velvoittaa vastaamaan oikeudenkäyntikuluista muutoksenhakuasteessa vain, jos se on osallistunut asian käsittelyn kirjalliseen tai suulliseen vaiheeseen unionin tuomioistuimessa. Jos tässä tarkoitettu asianosainen osallistuu oikeudenkäyntiin, unionin tuomioistuin voi määrätä, että se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Koska neuvosto, joka oli ensimmäisessä oikeusasteessa väliintulijana, on osallistunut asian käsittelyn kirjalliseen vaiheeseen unionin tuomioistuimessa, on päätettävä, että se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, jotka liittyvät sekä muutoksenhakuasteeseen että ensimmäiseen oikeusasteeseen.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Unionin yleisen tuomioistuimen 22.9.2021 antaman tuomion Altice Europe vastaan komissio (T‑425/18, EU:T:2021:607) tuomiolauselman 1 kohta kumotaan.

2)      Unionin yleisen tuomioistuimen 22.9.2021 antaman tuomion Altice Europe vastaan komissio (T‑425/18, EU:T:2021:607) tuomiolauselman 2 kohta kumotaan siltä osin kuin siinä hylätään sakkojen määräämisestä keskittymästä, joka on toteutettu asetuksen (EY) N:o 139/2004 4 artiklan 1 kohdan ja 7 artiklan 1 kohdan vastaisesti, 24.4.2018 annetun komission päätöksen C(2018) 2418 final (asia M.7993 – Altice / PT Portugal) 4 artiklan kumoamista koskeva vaatimus.

3)      Valitus hylätään muilta osin.

4)      Päätöksen C(2018) 2418 final 4 artikla kumotaan.

5)      Altice Group Lux Sàrl:lle päätöksen C(2018) 2418 final 2 artiklassa todetusta rikkomisesta määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 52 912 500 euroa.

6)      Altice Group Lux Sàrl velvoitetaan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan viisi kuudesosaa Euroopan komission oikeudenkäyntikuluista, jotka liittyvät sekä ensimmäiseen oikeusasteeseen että muutoksenhakuasteeseen.

7)      Euroopan komissio velvoitetaan vastaamaan yhdestä kuudesosasta omia oikeudenkäyntikulujaan, jotka liittyvät sekä ensimmäiseen oikeusasteeseen että muutoksenhakuasteeseen.

8)      Euroopan neuvosto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, jotka liittyvät sekä ensimmäiseen oikeusasteeseen että muutoksenhakuasteeseen.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.