JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
YVES BOT
6 päivänä syyskuuta 2018 (1)
Asia C-386/17
Stefano Liberato
vastaan
Luminita Luisa Grigorescu
(Ennakkoratkaisupyyntö – Corte suprema di cassazione (ylin tuomioistuin, Italia))
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Asetus (EY) N:o 44/2001 – 5 artiklan 2 alakohta – 27 artikla – 35 artiklan 3 kohta – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano elatusapua koskevissa asioissa – Asetus (EY) N:o 2201/2003 – 19 ja 24 artikla – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa – Vireilläolo – Vireilläoloa koskevien sääntöjen rikkominen – Seuraukset – Kielto tutkia tuomion antaneen tuomioistuimen toimivaltaa
1. Ennakkoratkaisupyynnössä on kyse tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003(2) 19 ja 24 artiklan tulkinnasta.
2. Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty riita-asiassa, jonka osapuolina ovat Stefano Liberato ja Luminita Luisa Grigorescu ja jossa on kyse aviosuhdetta, vanhempainvastuuta ja elatusvelvollisuutta koskevan Romanian tuomioistuinten antaman tuomion tunnustamisesta Italian tuomioistuimissa.
3. Unionin tuomioistuin saa tässä asiassa tilaisuuden selventää, voidaanko sitä, että toinen tuomioistuin rikkoo vireilläolosääntöjä, pitää sen antaman tuomion tunnustamisen esteenä.
4. Tarkastelun päätteeksi ehdotan, että unionin tuomioistuin katsoisi yhdenmukaisesti 19.11.2015 antamansa tuomion P(3) kanssa ensisijaisesti, että tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001(4)(5) 35 artiklan 3 kohdan ja asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklan on tulkittava kieltävän sen, että asetuksen (EY) N:o 44/2001 27 artiklassa ja asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklassa esitettyjen vireilläolosääntöjen rikkominen tuomioistuimessa, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on peruste sen antaman tuomion tunnustamatta jättämiselle sillä perusteella, että se on vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, jossa tunnustamista pyydetään.
I. Asiaa koskevat oikeussäännöt
A. Unionin oikeus
1. Asetus N:o 44/2001
5. Asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 2 alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa:
– –
2) elatusapua koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä elatusapuun oikeutetun kotipaikka tai asuinpaikka on tai, jos asia liittyy henkilöiden oikeudellista asemaa koskevaan asiaan, siinä tuomioistuimessa, joka oman lakinsa mukaan on toimivaltainen tuossa asiassa, jollei toimivalta perustu ainoastaan toisen asianosaisen kansalaisuuteen;”
6. Saman asetuksen 27 artiklan sanamuoto on seuraava:
”1. Jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa nostetaan samojen asianosaisten välillä samaa asiaa koskevia kanteita, muiden tuomioistuinten kuin sen, jossa kanne on ensin nostettu, on omasta aloitteestaan keskeytettävä asian käsittely, kunnes on ratkaistu, että tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen.
2. Kun on ratkaistu, että se tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen, tulee muiden tuomioistuinten tuon tuomioistuimen toimivallan vuoksi jättää asia tutkimatta.”
7. Saman asetuksen 28 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa vireillä olevat kanteet liittyvät toisiinsa, tuomioistuin, jossa kanne on myöhemmin nostettu, voi keskeyttää asian käsittelyn.
2. Jos nämä kanteet ovat vireillä alimmassa oikeusasteessa, mikä tahansa tuomioistuin, jossa kanne on nostettu myöhemmin, voi asianosaisen pyynnöstä myös jättää asian tutkimatta, jos tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen tutkimaan kyseiset kanteet ja niiden yhdistäminen on tämän tuomioistuimen lain mukaan sallittua.
3. Tätä artiklaa sovellettaessa katsotaan kanteiden liittyvän toisiinsa silloin, kun niiden välillä on niin läheinen yhteys, että kanteiden käsitteleminen ja ratkaiseminen yhdessä näyttää tarpeelliselta, jotta kanteiden käsitteleminen eri oikeudenkäynneissä ei johtaisi ristiriitaisiin tuomioihin.”
8. Saman asetuksen 34 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tuomiota ei tunnusteta, jos
1) tunnustaminen on selkeästi vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita (ordre public), missä tunnustamista pyydetään;
– –
3) tuomio on ristiriidassa sellaisen tuomion kanssa, joka on annettu samojen asianosaisten välillä siinä jäsenvaltiossa, missä tunnustamista pyydetään;
4) tuomio on ristiriidassa toisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa valtiossa samaa asiaa koskevan ja samojen asianosaisten välillä aikaisemmin annetun tuomion kanssa ja viimeksi mainittu tuomio täyttää ne edellytykset, jotka ovat tarpeen sen tunnustamiseksi siinä jäsenvaltiossa, missä tunnustamista pyydetään.”
9. Asetuksen N:o 44/2001 35 artiklassa todetaan seuraavaa:
”1. Tuomiota ei tunnusteta myöskään silloin, kun II luvun 3, 4 ja 6 jakson säännöksiä ei ole noudatettu, eikä 72 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa.
2. Sen valtion tuomioistuin tai viranomainen, missä tunnustamista pyydetään, on tutkiessaan, onko olemassa jokin edellä olevassa kohdassa tarkoitettu toimivaltaperuste, sidottu niihin tosiseikkoihin, joihin tuomiojäsenvaltion tuomioistuin on perustanut toimivaltansa.
3. Jollei 1 kohdan säännöksistä muuta johdu, tuomiojäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaa ei saa tutkia; tuomioistuimen toimivaltaa koskevat säännökset eivät kuulu 34 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin oikeusjärjestyksen perusteisiin.”
2. Asetus N:o 2201/2003
10. Asetuksen N:o 2201/2003 johdanto-osan 11, 12, 21 ja 33 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(11) Elatusapua koskevat asiat eivät kuulu tämän asetuksen soveltamisalaan, koska niitä säännellään jo asetuksella – – N:o 44/2001. Tämän asetuksen nojalla toimivaltaisilla tuomioistuimilla on yleensä toimivalta ratkaista elatusapua koskevia asioita asetuksen (EY) N:o 44/2001 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
(12) Tässä asetuksessa vahvistetut toimivaltasäännökset vanhempainvastuuta koskevissa asioissa on muotoiltu lapsen edun perusteella ja ottaen erityisesti huomioon läheisyyden periaate. Niinpä toimivallan pitäisi ensisijaisesti olla tuomioistuimilla siinä jäsenvaltiossa, jossa lapsen asuinpaikka on, paitsi tietyissä olosuhteissa lapsen asuinpaikan muuttuessa tai lapsen huoltajien sovittua toisin.
– –
(21) Jäsenvaltioiden tuomioistuinten antamien tuomioiden tunnustamisen ja täytäntöönpanon olisi perustuttava keskinäisen luottamuksen periaatteeseen, ja tunnustamatta jättämisen perusteet olisi rajoitettava ainoastaan välttämättömimpiin.
– –
(33) Tässä asetuksessa tunnustetaan perusoikeudet ja noudatetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan periaatteita. Siinä pyritään varmistamaan varsinkin – – perusoikeuskirjan 24 artiklassa tunnustettujen lapsen perusoikeuksien kunnioittaminen.”
11. Saman asetuksen 12 artiklan, jonka otsikkona on ”Oikeuspaikkasopimus”, 1 ja 2 kohdassa todetaan seuraavaa:
”1. Jäsenvaltion tuomioistuimet, jotka käyttävät 3 artiklan nojalla toimivaltaa avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevan hakemuksen osalta, ovat toimivaltaisia kyseiseen hakemukseen liittyvässä vanhempainvastuuta koskevassa asiassa kun:
a) ainakin toisella puolisoista on vanhempainvastuu lapsesta;
ja
b) kyseisten tuomioistuinten toimivalta on puolisoiden ja vanhempainvastuunkantajien nimenomaisesti tai millä muulla tavalla tahansa yksiselitteisesti hyväksymä asian vireillepanoajankohtana ja toimivalta on lapsen edun mukainen.
2. Edellä 1 kohdan mukaisesti käytetty toimivalta lakkaa:
a) kun avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevan hakemuksen johdosta annettu hyväksyvä tai hylkäävä tuomio tulee lainvoimaiseksi; tai
b) jos vanhempainvastuuta koskeva oikeudenkäynti on yhä vireillä a alakohdassa tarkoitettuna ajankohtana, silloin kun vanhempainvastuuta koskeva tuomio tulee lainvoimaiseksi; tai
c) kun oikeudenkäynti a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa päättyy muusta syystä.”
12. Saman asetuksen 17 artiklassa, jonka otsikkona on ”Toimivallan tutkiminen”, säädetään seuraavaa:
”Jos jäsenvaltion tuomioistuimessa nostettu kanne koskee asiaa, jossa se ei tämän asetuksen mukaan ole toimivaltainen mutta jonka toisen jäsenvaltion tuomioistuin on tämän asetuksen mukaan toimivaltainen tutkimaan, tuomioistuimen on omasta aloitteestaan jätettävä asia käsittelemättä.”
13. Saman asetuksen 19 artiklassa, jonka otsikkona on ”Vireilläolo ja samassa yhteydessä käsiteltävät kanteet”, säädetään seuraavaa:
”1. Jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa nostetaan samojen asianosaisten välillä avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevia kanteita, tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on omasta aloitteestaan keskeytettävä asian käsittely, kunnes on ratkaistu, onko tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, toimivaltainen.
2. Jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa pannaan vireille vanhempainvastuuseen liittyviä kanteita, jotka koskevat samaa lasta ja samaa asiaa, tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on omasta aloitteestaan lykättävä asian käsittelyä, kunnes on ratkaistu, onko tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, toimivaltainen.
3. Kun on ratkaistu, että se tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen, tuomioistuimen, jossa kanne on myöhemmin nostettu, on jätettävä asia tutkimatta.
Tällöin asian myöhemmin vireille pannut kantaja voi siirtää asian siihen tuomioistuimeen, jossa kanne on ensiksi pantu vireille.”
14. Asetuksen N:o 2201/2003 21 artiklan, jonka otsikkona on ”Tuomion tunnustaminen”, 1 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiossa annettu tuomio on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista.
– –
4. Jos kysymys tuomion tunnustamisesta tulee esille jäsenvaltion tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa, asiaa käsittelevä tuomioistuin voi ratkaista tuomion tunnustamista koskevan kysymyksen.”
15. Saman asetuksen 22 artiklassa, jonka otsikkona on ”Avioeroa, asumuseroa ja avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevien tuomioiden tunnustamatta jättämisen perusteet”, säädetään seuraavaa:
”Avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevaa tuomiota ei tunnusteta:
a) jos tunnustaminen on selvästi vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, jossa tunnustamista pyydetään;
– –
c) jos tuomio on ristiriidassa sellaisen tuomion kanssa, joka on annettu oikeudenkäynnissä samojen asianosaisten välillä siinä jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään, tai
– –”
16. Saman asetuksen 23 artiklan, jonka otsikkona on ”Vanhempainvastuuta koskevien tuomioiden tunnustamatta jättämisen perusteet”, sanamuoto on seuraava:
”Vanhempainvastuuta koskevaa tuomiota ei tunnusteta:
a) jos tunnustaminen on selvästi, ottaen huomioon lapsen etu, vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, jossa tunnustamista pyydetään;
– –
e) jos tuomio on ristiriidassa vanhempainvastuuta koskevassa asiassa myöhemmin siinä jäsenvaltiossa annetun tuomion kanssa, jossa tunnustamista pyydetään;
– –”
17. Saman asetuksen 24 artiklassa, jonka otsikkona on ”Kielto tutkia tuomion antaneen tuomioistuimen toimivaltaa”, säädetään seuraavaa:
”Tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen toimivaltaa ei saa tutkia. Edellä 3–14 artiklassa tarkoitettuihin tuomioistuimen toimivaltaa koskeviin säännöksiin ei voida soveltaa 22 artiklan a alakohdassa ja 23 artiklan a alakohdassa tarkoitettua oikeusjärjestyksen perusteita koskevaa kieltäytymisperustetta.”
B. Italian lainsäädäntö
18. Codice civilen (Italian siviililain) 150 §:ssä, jonka otsikkona on ”Asumusero”, säädetään seuraavaa:
”Puolisoiden asumusero on mahdollinen.
Ero voi perustua tuomioon tai yhteiseen sopimukseen.
Oikeus vaatia asumuseroa tuomioistuimessa tai yhteiseen sopimukseen perustuvan eron vahvistamista on yksinomaan aviopuolisoilla.”
19. Codice civilen 151 §:ssä, jonka otsikkona on ”Asumuseroon määrääminen tuomiolla”, säädetään seuraavaa:
”Asumuseroa voidaan vaatia, jos osoitetaan, myös jommankumman puolison tai molempien puolisoiden tahdosta riippumatta, sellaisia seikkoja, joiden vuoksi yhdessä elämisen jatkaminen on kestämätöntä tai joista aiheutuisi vakavaa vahinkoa lasten kasvatukselle.
Asumuserosta määräävä tuomioistuin toteaa edellytysten täyttyessä hakemuksesta, kumman puolison syyksi asumusero luetaan, kun otetaan huomioon hänen käytöksensä, joka on ristiriidassa avioliitosta johtuvien velvoitteiden kanssa.”
20. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että aviositeen purkamiseen (avioeroon) ajallisesti sovellettava säännös on avioliiton purkamisesta 1.12.1970 annetun lain 898 (legge n. 898, disciplina dei casi di scioglimento del matrimonio)(6) 3 §:n 1 momentin 2 kohdan b alakohta, jonka sanamuoto on seuraava:
”Kumpi tahansa puolisoista voi vaatia avioliiton purkamista tai avioliiton siviilioikeudellisten vaikutusten päättämistä:
– –
2) tapauksissa, joissa
– –
b) puolisot on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla asumuseroon tai asumusero yhteisestä sopimuksesta on vahvistettu taikka kyseessä on tosiasiallinen asumusero, kun tosiasiallinen erillään asuminen on alkanut vähintään kaksi vuotta ennen 18.12.1970. Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa avioliiton purkamista koskevan vaatimuksen tai avioliiton siviilioikeudellisten vaikutusten päättämistä koskevan vaatimuksen esittämiseksi edellytetään, että puolisot ovat asuneet keskeytyksettä erillään vähintään kolme vuoden ajan siitä lähtien, kun aviopuolisot ovat esittäneet asian tuomioistuimen presidentille asumuseromenettelyssä, myös silloin, kun oikeusriita on päättynyt sopimukseen.”
21. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa lisäksi, että vanhempainvastuusta ja lasta koskevasta elatusvelvollisuudesta asumus- ja avioeron sattuessa on säädetty samalla tavalla Codice civilen 337 bis–337 octies §:ssä.
II. Pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymykset
22. Stefano Liberato ja Luminita Luisa Grigorescu avioituivat Roomassa 22.10.2005 ja asuivat yhdessä Italiassa siihen asti, kunnes heidän poikansa syntyi 20.2.2006. Puolisoiden välinen suhde huononi vähitellen, ja äiti vei alaikäisen lapsensa mukanaan Romaniaan palaamatta enää perheen yhteiseen kotiin Italiaan.(7)
23. Liberato vaati 22.5.2007 päivätyllä kanteellaan Tribunale di Teramossa (Teramon alioikeus, Italia) asumuseroa Grigorescusta ja lapsen huoltajuutta. Grigorescu vastasi asiassa vaatimalla asumuseroa siten, että aviomies todettaisiin syylliseksi eroon, lapsen yksinhuoltajuutta sekä isän velvoittamista suorittamaan lapselle elatusapua.
24. Tribunale di Teramo määräsi 19.1.2012 antamallaan tuomiolla(8) puolisot asumuseroon ja totesi Grigorescun syylliseksi eroon sekä siirsi asian erillisellä määräyksellä tutkittavaksi vanhempainvastuuta koskevien vastakkaisten vaatimusten ratkaisemiseksi.
25. Vanhempainvastuuta koskevan asian ollessa yhä vireillä Italiassa Grigorescu nosti Judecătoria Bucureștissa (Bukarestin alioikeus, Romania) 30.9.2009 kanteen, jossa hän vaati avioeroa, lapsen yksinhuoltajuutta sekä isän velvoittamista suorittamaan lapselle elatusapua.
26. Liberato oli häneen kohdistuvassa kontradiktorisessa menettelyssä aluksi esittänyt vireilläoloväitteen sillä perusteella, että asumuseromenettely oli alkujaan käynnistetty Italiassa. Judecătoria București kuitenkin julisti 31.5.2010 antamallaan tuomiolla avioliiton puretuksi, antoi lapsen huoltajuuden äidille ja vahvisti isän tapaamisoikeuteen liittyvät järjestelyt sekä määräsi hänet maksamaan elatusapua lapsesta.
27. Kyseinen tuomio tuli lainvoimaiseksi sen jälkeen, kun Curtea de Apel București (Bukarestin ylioikeus, Romania) oli 12.6.2013 antamallaan tuomiolla vahvistanut Tribunalul Bucureștin 3.12.2012 antaman tuomion, jolla hylättiin Liberaton 31.5.2010 annetusta tuomiosta tekemä valitus.
28. Asumuseroasian käsittely Italiassa päättyi sittemmin Tribunale di Teramon 8.7.2013 antamaan tuomioon, jossa lapsen yksinhuoltajuus annettiin Liberatolle ja lapsi määrättiin palauttavaksi välittömästi Italiaan. Kyseinen alioikeus vahvisti myös sosiaaliviranomaisten ja syyttäjälaitoksen valvonnassa tapahtuvat äidin ja lapsen tapaamisjärjestelyt Italiassa ja määräsi äidin maksettavaksi elatusapua lapsesta.
29. Tribunale di Teramo hylkäsi Grigorescun liitännäisvaatimuksen 3.12.2012 annetun Tribunalul Bucureștin avioerotuomion tunnustamisesta Italiassa asetuksen N:o 2201/2003 nojalla. Tribunale di Teramo totesi, että avioero-oikeudenkäynti oli käynnistetty Romaniassa vuonna 2009 sen jälkeen, kun asumusero-oikeudenkäynti oli pantu vireille Italiassa vuonna 2007, ja että Tribunalul București oli rikkonut asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklaa, kun se ei ollut keskeyttänyt asian käsittelyä.
30. Grigorescu valitti kyseisestä ratkaisusta ja esitti aluksi liitännäisvaatimuksen sen 12.6.2013 annetun Curtea de Apel Bucureștin tuomion tunnustamisesta, jossa vireilläoloväite hylättiin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan sillä perusteella, ettei kyseisillä kahdella oikeudenkäynnillä ollut Romanian prosessioikeuden mukaan samaa kohdetta.(9) Corte d’appello di L’Aquila (L’Aquilan ylioikeus, Italia) muutti ensimmäisessä oikeusasteessa annettua ratkaisua 31.3.2014 antamallaan ratkaisulla ja hyväksyi romanialaisten tuomioistuinten avioerotuomion lainvoimaisuudesta esitetyn väitteen. Jälkimmäinen tuomio koski myös lapsen huoltajuutta ja elatusta. Corte d’appello di L’Aquila katsoi, ettei sillä, että tuomioistuimet, joissa kanne on myöhemmin nostettu, eli Romanian tuomioistuimet ovat rikkoneet unionin oikeuden mukaisia vireilläolosääntöjä, ole merkitystä tutkittaessa Romaniassa annettujen lopullisten toimenpiteiden tunnustamisen edellytyksiä ja että romanialaiset ratkaisut eivät ole ristiriidassa Italiassa annettujen ratkaisujen kanssa, ja päätteli, ettei ole olemassa erityisesti oikeusjärjestyksen perusteisiin liittyvää syytä, joka estäisi kyseisen romanialaisen ratkaisun tunnustamisen.
31. Liberato teki kassaatiovalituksen Corte d’appello di L’Aquilan tuomiosta.
32. Ennakkoratkaisua pyytänyt Corte suprema di cassazione (ylin tuomioistuin, Italia) huomauttaa, että Romaniassa annettu ratkaisu koskee aviosuhdetta, vanhempainvastuuta ja elatusvelvollisuutta. Italiassa vireille pannussa asumusero-oikeudenkäynnissä oli esitetty samat vaatimukset lukuun ottamatta aviosuhdetta koskevaa vaatimusta, joka ei ole sama, sillä Italian oikeusjärjestyksessä vaaditaan puolisoiden asumuseroa koskevien lakisääteisten edellytysten täyttymistä ennen avioeroa.
33. Corte suprema di cassazione toteaa ensinnäkin, ettei ole sellaisia asetuksen N:o 2201/2003 22 artiklan c alakohtaan, saman asetuksen 23 artiklan e alakohtaan tai asetuksen N:o 44/2001 34 artiklan 4 kohtaan perustuvia syitä, jotka estäisivät romanialaisen tuomion tunnustamisen niin siviilisäädyn, vanhempainvastuun kuin elatusvelvollisuuden osalta.
34. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä on seuraavaksi selvitettävä, ovatko tuomioistuimet sen tuomion, jonka tunnustamista vaaditaan, antaneessa jäsenvaltiossa rikkoneet sovellettavia, vireilläoloa koskevia unionin säännöksiä eli asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklaa ja asetuksen N:o 44/2001 27 artiklaa, ja mikäli molempia säännöksiä on rikottu, on selvitettävä, voidaanko rikkomista pitää tunnustamisen esteenä sen perusteella, että se on selvästi vastoin oikeusjärjestyksen perusteita.
35. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tähdentää, että vireilläoloa koskeva unionin oikeuden käsite ilmentää sitä luottamukseen ja yhteistyöhön pohjautuvan järjestelmän taustaperiaatetta, johon tuomioiden liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä perustuu. Vireilläolon käsite perustuu kolmeen periaatteeseen: kyseisen käsitteen itsenäiseen asemaan; tuomioistuimelle, jossa kanne on nostettu myöhemmin, asetettuun kieltoon valvoa sen tuomioistuimen toimivaltaa, jossa kanne on ensin nostettu, ja kyseisen tuomioistuimen ajalliseen etusijaan, joka sitoo tuomioistuinta, jossa kanne on myöhemmin nostettu.
36. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että vireilläoloväite, jonka Liberato on esittänyt Romaniassa menettelyn joka vaiheessa, erityisesti Curtea de Apel Bucureștissa, hylättiin perusteella, joka koskee sitä, ovatko asian perusta ja kohde ja asianosaiset identtiset, soveltaen yhtäältä vireilläoloa koskevaa Romanian kansallista prosessisääntöä ja toisaalta unionin oikeuden mukaista vireilläolon käsitettä, sellaisena kuin se on esitetty asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 1 kohdassa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin päätteleekin, että Romanian tuomioistuimet eivät ole ottaneet huomioon asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 1 kohdan sanamuotoa, jossa avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevat kanteet rinnastetaan toisiinsa eikä asian perustan ja kohteen samuutta siis edellytetä.
37. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että päätös alaikäistä lasta koskevasta elatusvelvollisuudesta on kausaalisesti alisteinen vanhempainvastuuta koskevalle päätökselle eikä voi olla erotettavissa siitä loogisesti eikä oikeudellisesti, sillä se on riippuvainen pääasiassa annettavasta ratkaisusta. Kyseinen tuomioistuin katsoo, että asetuksen N:o 44/2001 28 artiklan edellytykset täyttyvät, kun ne luetaan yhdessä toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa 18.12.2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 4/2009(10) 3 artiklan kanssa, vaikka kyseinen säännös ei olekaan suoraan sovellettavissa.(11)
38. Kyseisen tuomioistuimen mukaan romanialaisen lopullisen tuomion, jonka tunnustamista nyt vaaditaan, on antanut tuomioistuin, joka ei ole toimivaltainen antamaan ratkaisua kyseisessä riita-asiassa, koska kanne on nostettu siinä myöhemmin.
39. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että rikkominen koskee paitsi tuomioistuinten toimivallan määräämistä koskevan perusteen soveltamista kahden jäsenvaltion välillä myös – kun otetaan huomioon vireilläolon asema jäsenvaltioiden tuomioistuinten tuomioiden automaattista tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevassa järjestelmässä – sen prosessioikeudellisia unionin oikeusjärjestyksen perusteita koskevan periaatteen, jota ilmentää tuomioistuinten antamien tuomioiden lainmukainen liikkuvuus Euroopan unionissa, täytäntöönpanoa. Vireilläoloväitteen esittämistä koskevan prosessisäännön perustana oleva ajallista etusijaa koskeva periaate on keskeisen tärkeä unionin prosessioikeudessa, koska sen avulla vältetään se, että tuomioistuimessa saatetaan vireille menettelyjä, joilla pyritään vain kyseenalaistamaan menettelyjen tulos silloin, kun ollaan eri mieltä asiakysymystä koskevista ratkaisuista, jotka on jo tehnyt toimivaltainen tuomioistuin, jossa asia on saatettu vireille aiemmin ja jonka tuomiovalta on käsiteltävässä tapauksessa kiistatta hyväksytty.
40. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa myös, että asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklassa, jossa kielletään tuomion antaneen tuomioistuimen toimivallan tutkiminen, viitataan kyseisen asetuksen 3–14 artiklassa tarkoitettuihin tuomioistuimen toimivaltaa koskeviin säännöksiin eikä saman asetuksen 19 artiklaan.
41. Corte suprema di cassazione päätti näin ollen lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Vaikuttaako asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 2 ja 3 kohtaan sisältyvien vireilläolosääntöjen rikkominen yksinomaan tuomioistuimen toimivallan määrittämiseen, jolloin on sovellettava asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklaa, vai voiko se päinvastoin olla esteenä sille, että jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimessa kanne on ensin nostettu, tunnustettaisiin tuomio, joka on annettu jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimessa kanne on nostettu myöhemmin, prosessioikeudellisten oikeusjärjestyksen perusteiden näkökulmasta, kun otetaan huomioon, että asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklassa viitataan vain 3–14 artiklaan sisältyviin tuomioistuimen toimivaltaa koskeviin säännöksiin eikä 19 artiklaan?
2) Onko asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan tulkinta, jonka mukaan kyseisen säännöksen tarkoituksena on olla vain tuomioistuimen toimivallan määrittävä peruste, ristiriidassa vireilläoloa koskevan unionin käsitteen sekä säännöksen tehtävän ja tarkoituksen – prosessioikeudellisiin oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvan poikkeuksitta sovellettavan sääntökokonaisuuden vahvistaminen sellaisen yhteisen alueen luomista varten, jolle on ominaista jäsenvaltioiden keskinäinen luottamus ja vastavuoroinen lojaalisuus prosessuaalisissa kysymyksissä ja jossa tuomiot voidaan tunnustaa automaattisesti ja tuomiot voivat liikkua vapaasti – kanssa?”
III. Asian tarkastelu
42. Vireilläolosääntöjen noudattamatta jättämisen seurausten arviointi edellyttää pääasian olosuhteissa, että ensin täsmennetään kaikki tulkittavat säännökset ja vireilläoloa koskevan järjestelmän täytäntöönpanon edellytykset.
A. Alustavat huomautukset
1. Ennakkoratkaisukysymysten muotoileminen uudelleen
43. On huomattava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää kysymyksensä ainoastaan asetuksen N:o 2201/2003 suhteen, vaikka ennakkoratkaisupyyntöpäätöksestä ilmeneekin, että pääasia koskee vanhempainvastuun lisäksi myös elatusapua, joka ei kuulu mainitun asetuksen soveltamisalaan.(12)
44. Esitetyt kysymykset on siksi muotoiltava uudelleen siten, että viitataan asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 2 alakohtaan, joka oli sovellettavissa kanteiden nostamisajankohtana eli ennen 18.6.2011.(13)
45. On myös katsottava, että kahdella ennakkoratkaisukysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, kansallinen tuomioistuin tiedustelee lähinnä sitä, voidaanko asetuksen N:o 44/2001 35 artiklan 3 kohtaa ja asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklaa tulkita siten, että niissä ei kielletä sitä, että asetuksen 44/2001 27 artiklassa ja asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklassa esitettyjen vireilläolosääntöjen rikkominen tuomioistuimessa, jossa kanne on nostettu myöhemmin, voi olla peruste sen antaman tuomion tunnustamatta jättämiselle sillä perusteella, että se on vastoin unionin oikeusjärjestyksessä olennaisen tärkeinä pidettyjä prosessisääntöjä sisältäviä oikeusjärjestyksen perusteita jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään.
2. Asetuksissa N:o 44/2001 ja 2201/2003 säädetyn järjestelmän samuus vireilläolon suhteen
46. Näiden kahden asetuksen nojalla tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on jätettävä asia tutkimatta vireilläolovaikutustilanteessa.(14) Unionin tuomioistuin on todennut, että ”asetuksen N:o 2201/2003[(15)] 19 artikla on sanamuodoltaan hyvin samankaltainen kuin asetuksen N:o 44/2001 27 artikla, jolla korvattiin – – yleissopimuksen[(16)] 21 artikla, ja että sillä otetaan käyttöön mekanismi, joka vastaa kahdessa viimeksi mainitussa artiklassa vireilläolovaikutustilanteiden varalta vahvistettua. On siis otettava huomioon unionin tuomioistuimen viimeksi mainittujen osalta esittämät pohdinnat”.(17)
3. Vireilläolovaikutustilanteen varalle perustettu järjestelmä ja sen tarkoitus
47. Kuten unionin tuomioistuin on jo tähdentänyt asetuksen N:o 2201/2003 suhteen, ”unionin lainsäätäjä halusi ottaa käyttöön selkeän ja tehokkaan järjestelmän vireilläolovaikutustilanteiden ratkaisemiseksi (ks. analogisesti asetuksen N:o 44/2001 osalta tuomio Cartier parfums-lunettes ja Axa Corporate Solutions assurances, C-1/13, EU:C:2014:109, 40 kohta)”.(18)
48. Tämä järjestelmä, joka ”perustuu siihen ajalliseen järjestykseen, jossa asiat on pantu vireille tuomioistuimissa”(19), tarkoittaa, että tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on omasta aloitteestaan keskeytettävä asian käsittely, kunnes on ratkaistu, onko tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, toimivaltainen.
49. Unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että ”jotta – – asetuksen [N:o 2201/2003] 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin on ratkaistu, että tuomioistuin, jossa asia on ensin pantu vireille, on toimivaltainen, on riittävää, ettei tuomioistuin, jossa asia on ensin pantu vireille, ole omasta aloitteestaan todennut toimivaltansa puuttumista, eikä yksikään asianosainen ole kiistänyt sen toimivaltaisuutta siihen mennessä, kunnes esitetään kannanotto, joka sen kansallisessa oikeudessa katsotaan ensimmäiseksi aineellista kysymystä koskevaksi puolustautumistoimeksi tässä tuomioistuimessa (ks. analogisesti tuomio Cartier parfums-lunettes ja Axa Corporate Solutions assurances, C-1/13, EU:C:2014:109, 44 kohta)”.(20)
50. Kuten unionin tuomioistuin on todennut, käytännössä ”tuomioistuin, jossa asia on myöhemmin saatettu vireille, voi kansallisessa lainsäädännössään säädettyjen mahdollisuuksien mukaan silloin, kun asianosaiset ovat molemmissa menettelyissä samat, pyytää vireilläoloa koskevan oikeudenkäyntiväitteen esittäneeltä asianosaiselta selvitystä väitetyn menettelyn olemassaolosta ja hakemuksen tai kanteen sisällöstä. Lisäksi ottaen huomioon sen, että asetus N:o 2201/2003 perustuu tuomioistuinten yhteistyöhön ja keskinäiseen luottamukseen, tämä tuomioistuin voi ilmoittaa tuomioistuimelle, jossa asia ensin saatettiin vireille, tehdystä hakemuksesta tai kanteesta, kiinnittää sen huomiota vireilläolovaikutuksen mahdollisuuteen, kehottaa sitä toimittamaan tälle tuomioistuimelle siellä vireillä olevaan hakemukseen tai kanteeseen liittyvät tiedot ja ottamaan kantaa asetuksessa N:o 2201/2003 tarkoitettuun toimivaltaansa tai toimittamaan tälle tuomioistuimelle kaikki tältä osin jo tehdyt ratkaisut. Lopulta tuomioistuin, jossa asia on myöhemmin saatettu vireille, voi kääntyä jäsenvaltionsa keskusviranomaisen puoleen”.(21)
51. Asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklassa(22) esitettyjen vireilläolosääntöjen pakottavuus on perusteltua niiden tarkoituksen vuoksi. Unionin tuomioistuin on todennut, että ”näillä säännöillä pyritään välttämään rinnakkaiset oikeudenkäynnit eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa ja näistä mahdollisesti seuraavat keskenään ristiriitaiset ratkaisut”.(23)
52. Kyseiset säännöt edistävät osaltaan myös keskinäisen luottamuksen periaatteeseen pohjautuvan, jäsenvaltioissa annettujen tuomioistuinratkaisujen suoraan lain nojalla tapahtuvan tunnustamisen periaatteen täytäntöönpanoa.
4. Vireilläolovaikutuksen edellytykset ja niiden soveltaminen pääasiassa
53. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on vireilläolovaikutustilanteen ratkaisemiseen erityisesti asetuksissa N:o 44/2001 ja 2201/2003 käytettyjä käsitteitä pidettävä itsenäisinä.
54. Vanhempainvastuuasioissa unionin tuomioistuin onkin nimenomaisesti muistuttanut tästä periaatteesta tukeutuen asetuksen N:o 2201/2003 tavoitteisiin ja siihen, ”ettei asetuksen 19 artiklan 2 kohdassa viitata sanaan vireilläolovaikutus sellaisena kuin sitä käytetään eri jäsenvaltioiden kansallisissa oikeusjärjestyksissä vaan ilmaistaan määritelmän osatekijöinä useita aineellisia edellytyksiä”.(24)
55. Aviosuhteeseen liittyvien kanteiden kohdalla asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 1 kohdasta verrattaessa sitä saman artiklan 2 kohtaan seuraa, että ainoa tutkittava edellytys ratkaisemiseksi, onko vireillä jokin rinnakkainen oikeudenkäynti, koskee asianosaisia. Unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus tuoda se nimenomaisesti esiin 6.10.2015 antamassaan tuomiossa A.(25) Se totesikin, että ”vireilläolovaikutustilanne voi olla olemassa silloin, kun kahden eri jäsenvaltion tuomioistuimissa on pantu vireille – – asumuseromenettely yhdessä ja avioeromenettely toisessa tai kun molemmissa on pantu vireille avioerohakemus”.(26)
56. Jos aviosuhdetta koskevassa oikeudenkäynnissä on esitetty vanhempainvastuuta koskevia vaatimuksia, sovelletaan yhteiselämän päättymistä koskevia vireilläolosääntöjä.(27)
57. Sama koskee elatusapua silloin, kun asia asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 2 alakohdan mukaisesti ”liittyy henkilöiden oikeudellista asemaa koskevaan asiaan”.
58. Avioeron julistamisen jälkeen vanhempainvastuun alalla edellytetään, jollei asetuksen N:o 2201/2003 12 artiklan 2 kohdan b alakohdan soveltamista muuta johdu, saman asetuksen 19 artiklan 2 kohdan mukaisesti, että kanteet koskevat samaa asiaa.(28) Elatusvelvollisuutta koskevan kanteen osalta asetuksen N:o 44/2001 27 artiklassa esitetyissä vireilläolosäännöissä, joita sovelletaan käsiteltävässä tapauksessa, edellytetään sen tutkimista, että kanne on nostettu samojen asianosaisten välillä ja koskee samaa asiaa.
59. Lisäksi on huomattava, että etusijan antaminen sille tuomioistuimelle, jossa kanne on ensin nostettu, jatkuu niin kauan kuin se ei ole tutkittuaan toimivaltaisuutensa menettelyn joka vaiheessa asetuksen N:o 2201/2003 17 artiklassa(29) asetetun velvoitteen mukaisesti todennut, että se ei ole toimivaltainen.(30)
60. Pääasiassa romanialaisen tuomioistuimen pitäisikin heti, kun asia on saatettu sen käsiteltäväksi, panna täytäntöön vireilläolovaikutustapauksia varten säädetty järjestely niin yhteiselämän päättymistä koskevan asian ratkaisemiseksi kuin sen seurausten arvioimiseksi asianomaisen, Romaniassa asuneen lapsen kannalta italialaisen tuomioistuimen toimivallasta tehdyn sopimuksen vaikutuksen vuoksi.(31)
61. Curtea de Apel Bucureștin 12.6.2013 antamasta tuomiosta käy ilmi, että tämä romanialainen tuomioistuin on soveltanut unionin oikeutta virheellisesti(32) hylätessään Liberaton esittämän vireilläoloväitteen, joka perustui aviosuhteeseen liittyviin kanteisiin. Se viittasi ensin Romanian kansalliseen oikeuteen, jossa säädetään vireilläolovaikutuksen ja oikeusvoiman edellytyksistä, ja katsoi sitten, että ”[asetuksen N:o 2201/2003] 19 artiklan sanamuodosta, jossa luetellaan selvästi kolme mahdollista vireilläolovaikutustilannetta eli samojen osapuolten avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevat kanteet, käy selvästi ilmi, että kahdella rinnakkaisella kanteella on oltava ainoastaan yksi yhteinen kohde näistä kolmesta kohteesta eikä kahta erillisistä kohdetta kyseisessä tekstissä nimenomaisesti ja tyhjentävästi lueteltujen kohteiden joukossa. – – Käsiteltävässä tapauksessa molemmat kanteet koskevat eri asiaa, siis Italiassa asumuseroa ja Romaniassa avioeroa, mikä sulkee pois asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan soveltamisen. Kyseinen ylioikeus onkin perustellusti katsonut, että romanialainen järjestelmä ei tunne asumuseroa instituutiona. Siksi ei selvästi voikaan olla niin, että kanne olisi ’sama’ kuin toisen jäsenvaltion tuomioistuimissa nostettu asumuserokanne. Vaikka kyseinen instituutio olisikin tunnettu, on todettava, että avioero ja asumusero eivät ole samat”.
62. On myös huomattava, että Liberaton menettelyn joka vaiheessa esittämä vireilläoloväite perustui asumuserohakemukseen liittyvään oikeuspaikkasopimukseen eikä vanhempainvastuun tai elatusvelvollisuuden alalla sovellettaviin sääntöihin.
63. Tämän osalta voidaan todeta, että italialaisen tuomioistuimen annettua aviosuhdetta koskevan tuomion 19.1.2012(33) vireilläoloa koskevan kysymyksen arviointi on selvästi vaikeampaa.(34) Kysymys onkin voinut olla yhä ajankohtainen vanhempainvastuun alalla ainoastaan, mikäli kyseinen tuomioistuin on toimivaltansa tutkittuaan arvioinut olevansa toimivaltainen. Se voisi nähdäkseni olla seurausta vain asetuksen N:o 2201/2003 12 artiklan 2 kohdan b alakohdan säännösten tulkinnasta,(35) johon on mielestäni yhdistettävä se lapsen edun tavoittelu, jolla oikeuspaikkasopimus oli perusteltu äidin suostumuksella menettelyn aluksi.(36)
64. Koska näiden edellytysten on täytyttävä, jotta italialainen tuomioistuin olisi perustellusti toimivaltainen ratkaisemaan liitännäisesti kysymyksen vireilläolon päättäneen romanialaisen tuomion tunnustamisesta, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on varmistua siitä, että kyseiset edellytykset on tutkittu.(37)
65. Seuraavaksi on täsmennettävä kaiken edellä esitetyn perusteella, mitä seurauksia vireilläolosääntöjen noudattamatta jättämisestä on pääasian olosuhteissa.
B. Vireilläolosääntöjen noudattamatta jättämisen seuraukset
66. Alkuun on syytä tarkastella pääasian erityisiä olosuhteita. Nimittäin tuomioistuimen, jossa kanne on ensin nostettu ja jossa samojen osapuolten väliset samat kanteet ovat yhä vireillä,(38) on käsiteltävä liitännäisvaatimusta, joka koskee toisen tuomioistuimen antaman lainvoimaisen tuomion tunnustamista.
67. Jo pelkästään siitä syystä ratkaisu, jonka unionin tuomioistuin antoi 22.12.2010 antamaansa tuomioon Mercredi(39) johtaneessa asiassa ja jonka mukaan vanhempainvastuuta koskeva päätös, jonka tuomioistuin, jossa kanne oli myöhemmin nostettu, oli antanut ottamatta huomioon velvoitetta keskeyttää asian käsittely,(40) ”ei vaikutta[nut]” vireilläolotilanteessa päätökseen, joka tuomioistuimen, jossa kanne oli ensin nostettu, oli annettava,(41) ei ole sovellettavissa pääasiaan – toisin kuin Euroopan komissio väittää. Unionin tuomioistuin totesikin 22.12.2010 antamansa tuomion Mercredi(42) 67 kohdassa, että tuomioistuimen, jossa kanne oli myöhemmin nostettu, antama riidanalainen päätös ei ollut lainvoimainen. Kyseisessä asiassa tehty erityinen ratkaisu on sitä paitsi perusteltu myös siksi, että lapsen asuinpaikkaan liittyi epävarmuutta ja hänen palauttamiseensa tähtäävässä menettelyssä oli päällekkäisyyttä.
68. Pääasiassa on siksi tarkasteltava kysymystä vireilläolosääntöjen rikkomisesta asetuksissa N:o 2201/2003 ja 44/2001 esitettyjen tunnustamatta jättämisen perusteiden suhteen.
69. Vireillä olevassa asiassa, joka ei enää koske eroa,(43)ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on perustellusti katsonut, että asetuksessa N:o 2201/2003 säädetyistä tunnustamatta jättämisen perusteista ainoastaan kyseisen asetuksen 23 artiklan a alakohdassa esitettyä kriteeriä siitä, että tuomio on selvästi vastoin oikeusjärjestyksen perusteita jäsenvaltiossa, jossa vanhempainvastuuta koskevan tuomion tunnustamista pyydetään,(44) on tarkasteltava yhdessä saman asetuksen 24 artiklan kanssa. Siinä artiklassa suljetaan pois oikeusjärjestyksen perusteita koskevan kriteerin soveltaminen mainitun asetuksen 3–14 artiklassa tarkoitettuihin toimivaltaa koskeviin säännöksiin.
70. Unionin tuomioistuin on jo tarkastellut vastaavanlaista kysymystä 19.11.2015 antamassaan tuomiossa P.
71. Ero siinä asiassa kyseessä olleiden olosuhteiden(45) ja pääasian olosuhteiden välillä ei mielestäni ole ehdottoman ratkaiseva, sillä yhtäältä unionin tuomioistuimen tuomio koskee sääntöjen, jotka koskevat tuomioistuimen toimivaltaa tai rinnakkaisten menettelyjen koordinointia, suhdetta sääntöihin, joissa sallitaan se, että jäsenvaltiossa annettuja ratkaisuja ei tunnusteta, ja toisaalta se perustuu yleisiin periaatteisiin, jotka on esitetty lähes samanlaisina kuin 16.7.2015 annetussa tuomiossa Diageo Brands.(46)
72. Tuomiosta P käy ilmi, että unionin tuomioistuin halusi soveltaa tuomion tunnustamatta jättämisen perusteisiin samaa suppeata näkemystä, sillä se viittaa asetuksen N:o 44/2001 soveltamistilanteessa omaksumaansa näkemykseen, minkä vuoksi on näiden kahden asetuksen johdosta asianmukaisesti perustelua katsoa pääasiassa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin on vastattava kyseisen tuomion perusteella.
73. Unionin tuomioistuin muistutti yhtäältä, että ”asetus [N:o 2201/2003] perustuu sen johdanto-osan 21 perustelukappaleen mukaan näkemykseen, jonka mukaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten antamien tuomioiden tunnustamisen ja täytäntöönpanon olisi perustuttava keskinäisen luottamuksen periaatteeseen, ja tunnustamatta jättämisen perusteet olisi rajoitettava ainoastaan välttämättömimpiin”(47), ja toisaalta, että ”tässä järjestelmässä asetuksen N:o 2201/2003 23 artiklaa, joka koskee vanhempainvastuuta koskevien tuomioiden tunnustamatta jättämisen perusteita, on tulkittava suppeasti, koska sillä rajoitetaan mainitulla asetuksella tavoitelluista perustavanlaatuisista päämääristä yhden toteuttamista”.(48)
74. Näiden tavoitteiden ja periaatteiden nojalla unionin lainsäätäjä on asettanut asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklassa kiellon tutkia jäsenvaltion tuomioistuimen toimivaltaa,(49) ja siinä ”nimenomaisesti vielä täsmennetään, että asetuksen 23 artiklan a alakohtaa ei voida käyttää tällaisen tutkimisen perusteena”,(50) kun siinä viitataan kyseisen asetuksen 3–14 artiklaan.(51) Tämä perusta, josta ei ole mahdollista poiketa suoraan tai välillisesti, on myös seurausta toimivaltasäännösten yhdenmukaistamisesta ja siitä olettamasta, että tuomioistuin, jossa kanne nostetaan, tutkii ne sääntöjenmukaisesti.
75. Kaikista näistä syistä unionin tuomioistuin laajensi tuomiossa P kieltoa soveltaa kriteeriä, joka koskee jäsenvaltion, jossa tunnustamista pyydetään, oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuutta, asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklaan.(52)
76. Vaikka kyseisen asetuksen 19 artikla sisältyykin mainitun asetuksen 15 artiklan tavoin asetuksen II lukuun, jonka otsikkona on ”Oikeudellinen toimivalta”, se ei silti täydennä saman luvun 1 ja 2 jaksoon sisältyviä oikeuspaikkaa koskevia nimenomaisia säännöksiä, sillä se sijaitsee yhteisiä säännöksiä koskevassa 3 jaksossa.
77. Katson kuitenkin, että pääasiaan on sovellettava tuomiossa P esitettyä ratkaisua. Antaessaan ratkaisunsa tunnustamista koskevasta liitännäisvaatimuksesta tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, nimittäin tutkii sitä, onko toinen tuomioistuin soveltanut vireilläolosääntöjä asianmukaisesti, ja niin ollen syitä, joiden vuoksi tämä ei ole todennut toimivaltansa puuttumista, ja tällöin ensin mainittu tuomioistuin varmistaa, että jälkimmäinen on tutkinut toimivaltansa. Tämä kuitenkin kielletään asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklassa.
78. On myös huomattava, että edellä esittelemieni toimivaltasäännöksiä koskevien täytäntöönpanoedellytysten vuoksi kyseinen varmistaminen ei voi typistyä pelkkään vireillepanoajankohtien tutkimiseen. Tarkoitettujen säännösten noudattamatta jättämisen vakavuuden arviointi tuomion tunnustamisvaiheessa voi siksi osoittautua yhtä ongelmalliseksi. On mahdollista ajatella erityisesti vanhempainvastuun alalla ja kyseen ollessa oikeuspaikkasopimuksesta, että tuomioistuinten välisen tietojenvaihdon päätyttyä tuomioistuin, jossa asia on ensin pantu vireille, toteaa toimivaltansa puuttumisen erityisesti toimivaltaa koskevien edellytysten perusteella, joita ovat tuomioistuimen läheisyys lapsen asuinpaikan kanssa ja lapsen etu.(53)
79. Lisäksi, kuten unionin tuomioistuin totesi tuomiossaan P, ”valtion, jossa tunnustamista pyydetään, tuomioistuin ei voi kieltäytyä tunnustamasta toisessa jäsenvaltiossa annettua tuomiota pelkästään sillä perusteella, että sen käsityksen mukaan kansallista tai unionin oikeutta on sovellettu virheellisesti tässä tuomiossa, sillä muuten kyseenalaistettaisiin asetuksen N:o 2201/2003 tarkoitus”.(54) Nähdäkseni olisikin vaikeasti perusteltavissa, että rinnakkaisissa oikeudenkäynneissä suhtauduttaisiin toimivaltaristiriidan(55) ratkaisematta jättämiseen tiukemmin kuin toimivallan tutkimatta jättämiseen(56) tai tässä yhteydessä tehtyihin virheisiin, jotka asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklan ja useiden muiden unionin asetusten säännösten mukaisesti jäävät täysin tutkimatta.
80. Päättelen kaikkien näiden seikkojen perusteella, että huolimatta siitä, että asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklassa ei viitata suoraan saman asetuksen 19 artiklaan, 24 artiklan on tulkittava tarkoittavan, että siinä esitettyä kieltoa tutkia tuomion antaneen tuomioistuimen toimivaltaa sovelletaan myös silloin, kun vireilläolosääntöjä on rikottu.(57)
81. Elatusapua koskevista vaatimuksista on todettava, ettei niiden kohdalla synny vaikeuksia asetuksen N:o 44/2001 35 artiklan 3 kohdan johdosta.(58)
82. Edellä esitetyn perusteella ehdotan unionin tuomioistuimen toteavan, että asetuksen N:o 44/2001 35 artiklan 3 kohdan ja asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklan on tulkittava kieltävän sen, että asetuksen N:o 44/2001 27 artiklassa ja asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklassa esitettyjen vireilläolosääntöjen rikkominen tuomioistuimessa, jossa asia on saatettu vireille myöhemmin, olisi peruste sen antaman tuomion jättämiselle tunnustamatta sillä perusteella, että se on vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, jossa tunnustamista pyydetään.
83. Täsmennän vielä perusteellisuuden vuoksi, että vaikka katsottaisiinkin, että oikeusjärjestyksen perusteita koskeva kriteeri on sovellettavissa, tuomiossa P asetetaan senkin osalta rajat, jotka on vahvistettava.(59)
84. Kyseinen tuomio perustui periaatteisiin, jotka on esitetty moneen otteeseen useisiin tuomioiden vapaata liikkuvuutta koskeviin asetuksiin(60) sisältyvien tunnustamatta jättämistä koskevien sääntöjen tulkinnan yhteydessä, ja unionin lainsäätäjän vaatimukseen siitä, että ”lapsen etu”(61) on otettava huomioon siinä tapauksessa, että vanhempainvastuuta koskevan tuomion tunnustamisesta kieltäydytään, pitäen samalla mielessä mahdollisuus lasta koskevien päätösten muuttamiseen milloin hyvänsä.
85. Siksi on syytä todeta uudestaan, että ”asetuksen N:o 2201/2003 23 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, että kun – ottaen huomioon lapsen etu – kyseessä ei ole sellaisen oikeussäännön ilmeinen rikkominen, jota pidetään jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä olennaisen tärkeänä, tai sellaisen oikeuden ilmeinen loukkaaminen, jota pidetään tässä oikeusjärjestyksessä perustavanlaatuisena, kyseisen jäsenvaltion tuomioistuin, joka katsoo olevansa toimivaltainen käsittelemään lapsen huoltoa koskevan asian, ei voi tämän säännöksen perusteella kieltäytyä tunnustamasta kyseisen lapsen huollosta päättäneen toisen jäsenvaltion tuomioistuimen antamaa ratkaisua”.(62)
86. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että ottaen huomioon vireilläolosääntöjen tehtävä tuomioiden automaattisen tunnustamisen järjestelmässä unionissa niiden rikkominen loukkaa sitä prosessioikeudellista oikeusjärjestyksen periaatetta, joka takaa tuomioiden vapaan liikkuvuuden.
87. Tällaista luokittelua ei kuitenkaan voida soveltaa, sillä vireilläolosäännöillä ei ole vastaavaa merkitystä kuin niillä, joiden perusteella unionin tuomioistuin on katsonut, että tuomion tunnustaminen loukkaisi unionin prosessioikeudellista oikeusjärjestystä.(63) Tällaisessa arvioinnissa on noudatettava edellä selostettuja periaatteita eli asetuksen N:o 2201/2003 23 artiklassa esitettyjen tunnustamatta jättämisen perusteiden rajoittamista, oikeusjärjestyksen perusteita koskevan säännöksen soveltamisen poikkeuksellisuutta ja kieltoa, jonka mukaan tuomioistuin siinä jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään, ei saa kieltäytyä tunnustamasta toisessa jäsenvaltiossa annettua tuomiota pelkästään sillä perusteella, että sen käsityksen mukaan unionin oikeutta on sovellettu virheellisesti.
88. Olen täysin tietoinen esittämäni arvion vaikutuksesta tutussa asiayhteydessä, vireilläolosääntöjen välineellistämisessä, jota edistää asetuksen N:o 2201/2003 tarjoama laaja valikoima toimivaltaperusteita erityisesti tilanteessa, jossa vireillepano tapahtuu jäsenvaltiossa, jonka lainsäädännön mukaan avioeroa ei saa hakea välittömästi.(64)
89. Voitaisiin myös väittää, että ratkaisun varsin laajan ulottuvuuden vuoksi, kun sitä ei voida rajoittaa perheoikeudellisiin asioihin sovellettaviin asetuksiin, vaarana on tuomioiden suoraan lain nojalla tapahtuvan tunnustamisen periaatteen perustan vakava horjuminen siitä syystä, että useisiin unionin asetuksiin sisältyvän pakottavan säännön rikkomista ei ole sanktioitu.
90. Tällaiseen pelkoon ei kuitenkaan ole aihetta, sillä kyseiset asetukset perustuvat nimenomaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten väliseen yhteistyöhön ja niiden keskinäiseen luottamukseen, ja asiassa on sovellettava samaa päättelyä, joka on vallitsevana kussakin jäsenvaltiossa annettujen tuomioiden tunnustamisessa ja täytäntöönpanossa.(65)
91. Näin ollen ei lähtökohtaisesti ole näköpiirissä, että vireilläolosääntöjä jätettäisiin noudattamatta yhä useammin, jo siitäkään syystä, että jäsenvaltioiden tuomioistuimet – toisin kuin romanialainen tuomioistuin pääasiassa – ovat vuodesta 2015 lähtien tunteneet asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklan 1 kohdan tulkinnan ja niillä on pääasian ansiosta vastaisuudessa käytettävissään unionin tuomioistuimen täydentävä tulkinta vireilläolosääntöjen täytäntöönpanon edellytyksistä ja säännöistä vanhempainvastuuta koskevissa riita-asioissa.(66)
92. On myös korostettava, että tuomioistuimille on tarjolla mahdollisuus estää prosessuaalisiin ristiriitatilanteisiin liittyvät hankaluudet edellä kuvailtujen,(67) tuomioistuinten välisen oikeudellisen yhteistyön ja vuoropuhelun avulla ja että ne voivat myös hyödyntää asetuksen N:o 1215/2012 29 artiklan 2 kohdan sekä asetusten 2016/1103 ja 2016/1104 17 artiklan säännöksiä.(68)
93. Tuomioiden tunnustamisessa esiintyvien vaikeuksien estäminen vanhempainvastuun alalla on mielestäni myös välttämätöntä, kun otetaan huomioon lapsen etu, johon kaikkien ratkaisujen on perustuttava.(69) Pääasiassa olisikin ollut aiheellista antaa unionin tuomioistuimelle jo aiemmin(70) tilaisuus ottaa kantaa vireilläolon edellytyksiin. Olisi myös voitu harkita asetuksen N:o 2201/2003 15 artiklassa säädetyn menettelyn täytäntöönpanoa jommankumman osapuolen pyynnöstä tai jonkin asianomaisen tuomioistuimen aloitteesta.(71)
94. Jos vireilläolosääntöjen rikkomisen katsottaisiinkin poikkeuksellisissa olosuhteissa johtuvan siitä, että sovellettavia asetuksia ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ei tunneta, tai jos rikkomisen seurauksena olisi loukattu erityisen suuressa arvossa pidettyjä prosessuaalisia oikeuksia, esimerkiksi niitä, jotka takaavat vanhemmalle, jonka luona lapsi ei asu, mahdollisuuden esittää väitteitä,(72) sekä tuomioistuinkäsittelyn kohtuullisen keston, mielestäni silloin olisi perusteltua vedota tunnustamatta jättämisen perusteeseen, joka koskee unionin oikeudessa tunnustettuja perusoikeuksia koskevia oikeusjärjestyksen perusteita jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään.
95. Lopuksi on muistutettava, että komission on mahdollista tutkia, onko tarkoituksenmukaista nostaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne(73) silloin, kun kansallista tai unionin oikeutta sovelletaan virheellisesti tai kussakin jäsenvaltiossa käytössä oleva oikeussuojakeinojärjestelmä, jota on täydennetty SEUT 267 artiklassa määrätyllä ennakkoratkaisumenettelyllä ja joka on otettava käyttöön oikeusjärjestyksen perusteiden loukkaamisen estämiseksi ennalta, on puutteellinen.(74)
IV. Ratkaisuehdotus
96. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Corte suprema di cassazionen esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 35 artiklan 3 kohdan ja tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 24 artiklan on tulkittava kieltävän sen, että asetuksen (EY) N:o 44/2001 27 artiklassa ja asetuksen N:o 2201/2003 19 artiklassa esitettyjen vireilläolosääntöjen rikkominen tuomioistuimessa, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on peruste sen antaman tuomion tunnustamatta jättämiselle sillä perusteella, että se on vastoin sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, jossa tunnustamista pyydetään.