YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (toinen jaosto)

14 päivänä tammikuuta 2002(1)

Kumoamiskanne - Direktiivi 2000/84/EY - Kesäaika - Asiavaltuus - Yhdistys - Tutkimatta jättäminen

Asiassa T-84/01,

Association contre l'heure d'été (ACHE), aiemmin Association contre l'horaire d'été (ACHE), kotipaikka Marly-le-Roy (Ranska), edustajanaan asianajaja C. Lepage,

kantajana,

vastaan

Euroopan parlamentti, asiamiehinään C. Pennera ja M. Goméz-Leal, prosessiosoite Luxemburgissa,

ja

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehenään A. Lopes Sabino,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta kumoamaan kesäaikasäännöksistä 19 päivänä tammikuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/84/EY (EYVL L 31, s. 21),

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja R. M. Moura Ramos sekä tuomarit J. Pirrung ja A. W. H. Meij,

kirjaaja: H. Jung,

on antanut seuraavan

määräyksen

    Asiaa koskevat oikeussäännöt ja asian käsittelyn vaiheet

1.

    Kantaja, joka on yleisön huomion kiinnittämiseksi ajan muuttamisesta aiheutuviin haitallisiin seurauksiin ja kesäajan lakkauttamiseksi perustettu yhdistys, on nostanut EY 230 artiklan neljännen kohdan nojalla kanteen, joka on saapunut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 1.4.2001 ja jossa se vaatii kesäaikasäännöksistä 19 päivänä tammikuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/84/EY (EYVL L 31, s. 21) kumoamista.

2.

    Tällä direktiivillä pyritään yhtenäistämään kesäajan alkamis- ja päättymispäivämäärät jäsenvaltioiden välillä. Direktiivin johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa täsmennetään, että koska jäsenvaltiot soveltavatkesäaikasäännöksiä, on sisämarkkinoiden toiminnan kannalta tärkeää vahvistaa edelleen kesäajan alkamiselle ja päättymiselle koko yhteisössä voimassa oleva yhteinen päivämäärä ja kellonaika.

3.

    Direktiivin 7 artiklassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2001”.

4.

    Parlamentti ja neuvosto esittivät kummatkin työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaisen oikeudenkäyntiväitteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 25.6.2001 ja 13.7.2001 saapuneilla erillisillä asiakirjoilla.

5.

    Kantaja esitti huomautuksensa oikeudenkäyntiväitteistä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 26.9.2001 toimittamallaan vastauskirjelmällä.

Asianosaisten vaatimukset

6.

    Kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

-    hylkää oikeudenkäyntiväitteen

-    kumoaa direktiivin 2000/84/EY

-    velvoittaa vastaajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

7.

    Parlamentti vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

-    jättää kanteen tutkimatta käsittelemättä itse pääasiaa

-    velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

8.

    Neuvosto vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

-    jättää kanteen tutkimatta

-    hylkää kanteen perusteettomana siinä tapauksessa, että oikeudenkäyntiväite hylätään

-    velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeussääntöjen soveltaminen

9.

    Työjärjestyksen 114 artiklan nojalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi asianosaisen niin halutessa ratkaista oikeudenkäyntiväitteen käsittelemättä itsepääasiaa. Saman artiklan 3 kohdan mukaan hakemuksen jatkokäsittely on suullinen, jollei toisin päätetä. Käsiteltävänä olevassa asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin arvioi, että se on saanut oikeudenkäyntiasiakirjat tutkittuaan riittävästi tietoa ratkaistakseen asian aloittamatta suullista käsittelyä.

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

10.

    Oikeudenkäyntiväitteensä tueksi parlamentti vetoaa ensin siihen, että kanteen nostamisen hetkellä kantajalla ei ollut oikeudenkäyntikelpoisuutta eikä se ollut oikeushenkilö. Parlamentti vetoaa myös siihen, että mikään ei osoita, että kantajan asema oli saatettu sääntöjenmukaiseksi kanteen nostamiselle varatussa määräajassa, mikä oikeuskäytännön mukaan aiheuttaa sen, että kanne jätetään tutkimatta (asia 50/84, Bensider ym. v. komissio, tuomio 27.11.1984, Kok. 1984, s. 3991, 8 kohta).

11.

    Parlamentti vetoaa seuraavaksi siihen, että silloin kun direktiivi 2000/84/EY annettiin, kantaja ei vielä ollut oikeushenkilö, koska sen säännöt on päivätty 31.3.2001. Koska kantajaa ei ollut olemassa direktiiviä annettaessa, se ei voi väittää olevansa oikeushenkilö, jota direktiivi koskee suoraan ja erikseen.

12.

    Lisäksi direktiivi 2000/84/EY ei parlamentin mukaan koske kantajaa suoraan, sillä vaikka jäsenvaltioilla ei olisi harkintavaltaa kansallisia täytäntöönpanotoimia annettaessa, se ei automaattisesti merkitse sitä, että sen säännökset koskisivat kantajaa suoraan. Koska kyseessä olevalla direktiivillä ainoastaan vahvistetaan yhteinen päivämäärä ja kellonaika kesäajan alkamiselle ja päättymiselle, sillä ei sellaisenaan ole vaikutuksia kantajan oikeudelliseen asemaan. Parlamentin mukaan tällä direktiivillä ei aseteta kantajalle mitään erityisiä velvollisuuksia eikä sillä loukata mitään oikeutta, joka kantajalla oli ennen direktiivin antamista.

13.

    Parlamentti väittää lopuksi, että direktiivi ei koske kantajaa erikseen. Viitaten asiassa C-10/95 P, Asocarne vastaan neuvosto, 23.11.1995 annettuun määräykseen (Kok. 1995, s. I-4149, 41 kohta) ja asiassa T-114/96, Biscuiterie-confiserie LOR ja Confiserie du Tech vastaan komissio, 26.3.1999 annettuun määräykseen (Kok. 1999, s. II-913, 30 kohta) parlamentti katsoo, että lainsäädäntötoimi voi koskea kantajaa erikseen ainoastaan, jos sillä loukataan kantajan erityisiä oikeuksia. Koska on kyse kesäajan alkamis- ja päättymispäivämääristä, kantaja ei voi vedota erityiseen oikeuteen tai erityistilanteeseen, jolla se voisi perustella henkilökohtaista etua, joka on erillinen siitä edusta, johon kuka tahansa muu henkilö voi vedota.

14.

    Neuvosto vetoaa ensin direktiivin 2000/84/EY luonteeseen. Se väittää tältä osin, että kyseinen direktiivi on yleisesti sovellettava säädös, joka on osoitettu kaikille jäsenvaltioille ja joka koskee samalla tavalla kaikkia luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä kaikkialla yhteisössä. Näin ollen direktiivillä 2000/84/EY on kaikki direktiivin ominaisuudet eivätkä yksityiset voi lähtökohtaisesti riitauttaa sitä.

15.

    Neuvosto vetoaa seuraavaksi siihen, että yksityinen voi riitauttaa direktiivin ainoastaan, jos EY 230 artiklan neljännen kohdan edellytykset täyttyvät. Neuvostoväittää, että direktiivin 2000/84/EY säännökset eivät koske kantajaa suoraan eivätkä erikseen.

16.

    Osoittaakseen, että direktiivi ei koske kantajaa suoraan, neuvosto viittaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa T-172/98, T-175/98-T-177/98, Salamander ym. vastaan parlamentti ja neuvosto, 27.6.200 antamaan tuomioon (Kok. 2000, s. II-2487, 52 kohta), jonka sanamuodosta neuvoston mukaan ilmenee, että jotta yhteisön riidanalainen toimi koskisi suoraan yksityistä, edellytetään, että sillä on välittömiä vaikutuksia yksityisen oikeusasemaan ja ettei se jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen täytäntöönpano, ollenkaan harkintavaltaa. Neuvoston mukaan direktiivi 2000/84/EY ei koske kantajaa suoraan, koska siinä ei aseteta kantajalle mitään velvoitteita.

17.

    Neuvosto toteaa seuraavaksi, että direktiivi ei koske kantajaa erikseen. Tältä osin se huomauttaa, että direktiivi 2000/84/EY ei vaikuta kantajaan tavalla, jonka perusteella se erottuisi kaikista muista ja voitaisiin yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle toimi on osoitettu. Neuvoston mukaan direktiivillä on yleisesti ja abstraktisti määriteltäviä oikeusvaikutuksia ja se koskee kantajaa kuten muitakin luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä. Se seikka, että direktiivistä väitetään aiheutuneen tai vastedes aiheutuvan vahinkoa, ei yksin riitä perusteeksi kantajan asiavaltuudelle silloin, kun tällainen vahinko voi yleisesti ja abstraktisti aiheutua suurelle määrälle henkilöitä, joita ei voida etukäteen määritellä siten, että heidät voitaisiin yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu (asia T-585/93, Greenpeace v. komissio, määräys 9.8.1995, Kok. 1995, s. II-2205, 51 kohta).

18.

    Kantaja tuo esille, että toisin kuin parlamentti väittää, se on perustettu vuonna 1983. Muutoksista tehty ilmoitus, joka on 26.5.2001 julkaistu Journal officiel de la République françaisessa ja jonka sanamuodosta ilmenee muun muassa, että kantajan nimi on muutettu Association contre l'heure d'étéksi, ei kantajan mukaan vaikuta millään tavoin siihen, että se on oikeushenkilö, tai siihen, että sillä on asiavaltuus, koska kantajalla on perustamisestaan lähtien eli vuodesta 1983 ollut molemmat asemat.

19.

    Kantaja väittää, että vakiintuneen oikeuskäytännön ja erityisesti edellä mainitussa asiassa Greenpeace vastaan komissio annetun määräyksen mukaan yhdistyksillä on asiavaltuus ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

20.

    Se katsoo, että yksityinen voi kumoamiskanteen yhteydessä vedota direktiiviin silloin, kun tehty päätös koskee kantajaa suoraan ja erikseen (asia C-358/89, Extramet Industrie v. neuvosto, tuomio 16.5.1991, Kok. 1991, s. I-2501; asia C-309/89, Codorniu v. neuvosto, tuomio 18.5.1994, Kok. 1994, s. I-1853, Kok. Ep. XV, s. I-177, 19 kohta ja asia T-116/94, Cassa nazionale di previdenza ed assistenza a favore degli avvocati e procuratori, määräys 11.1.1995, Kok. 1995, s. II-1, 26 kohta).

21.

    Osoittaakseen, että direktiivi 2000/84/EY koskee sitä suoraan, kantaja toteaa, että jäsenvaltioilla ei ole harkintavaltaa direktiivin saattamisessa osaksi kansallista oikeutta. Silloin, kun riidanalaisen toimen soveltamiseksi valtion sisäisessä oikeudessa ei edellytetä kansallisia täytäntöönpanotoimia, sen katsotaan koskevan yksityisiä suoraan (asia 88/76, Exportation des sucres v. komissio, tuomio 31.3.1977, Kok. 1977, s. 709 ja asia 138/79, Roquette Frères v. neuvosto, tuomio 29.10.1980, Kok. 1980, s. 3333, Kok. Ep. V, s. 411).

22.

    Tukeakseen väitettään, jonka mukaan direktiivi koskee sitä erikseen, kantaja vetoaa siihen, että se on perustettu torjumaan kesällä tapahtuvaa kellojen siirtoa ja että se kokoaa yhteen kaikki henkilöt ja ammattiryhmät, jotka vastustavat kesäaikaan siirtymistä. Pelkästään tästä syystä sillä on suora ja kiistämätön oikeussuojaintressi kellojen siirron yleistämiseen tähtäävää direktiiviä 2000/84/EY vastaan.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

23.

    On syytä muistuttaa, että vaikka EY 230 artiklan neljännessä kohdassa ei nimenomaisesti määrätä direktiivistä nostetun kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisesta, yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että pelkästään tämän seikan perusteella ei voida todeta, että kanne jätetään tutkimatta. Edellä mainitussa asiassa Asocarne vastaan neuvosto 23.11.1995 annetussa määräyksessä yhteisöjen tuomioistuin on todettuaan riidanalaisen toimen direktiiviksi tutkinut, oliko kyseessä kuitenkin päätös, joka koskee kantajaa suoraan ja erikseen EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, vaikka tämä päätös olikin tehty direktiivin muodossa. Yhteisöjen toimielimet eivät voi evätä yksityisiltä tässä perustamissopimuksen määräyksessä annettua oikeussuojaa pelkästään valitsemalla toimenpiteen muodon (ks. erityisesti asia T-122/96, Federolio v. komissio, määräys 30.9.1997, Kok. 1997, s. II-1559, 50 kohta).

24.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan muu henkilö kuin se, jolle päätös on osoitettu, voi väittää, että toimenpide koskee sitä erikseen EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla ainoastaan, jos kyseinen päätös koskee sitä hänelle tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella kyseinen henkilö erottuu kaikista muista ja voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu (ks. erityisesti asia 25/62, Plaumann v. komissio, tuomio 15.7.1963, Kok. 1963, s. 199 ja 223, Kok. Ep, I, s. 181 ja asia T-135/96, UEAPME v. neuvosto, tuomio 17.6.1998, Kok. 1998, s. II-2335, 69 kohta).

25.

    Lisäksi oikeuskäytännöstä ilmenee, että jonkin henkilöryhmän yhteisiä etuja edistämään perustettua yhdistystä ei voi koskea erikseen EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoittamassa merkityksessä sellainen toimi, joka koskee tämän ryhmän yleisiä etuja, ja tämän vuoksi se ei voi nostaa kumoamiskannetta, koska sen jäsenet eivät yksityishenkilöinäkään voi näin tehdä (ks. erityisesti em. asia Greenpeace v. komissio, määräyksen 59 kohta ja siinä mainittu oikeuskäytäntö). Oikeuskäytännössä on kuitenkin täsmennetty, että erityisten olosuhteidenolemassaolo, kuten jonkin yhdistyksen asema menettelyssä, joka on johtanut EY 230 artiklassa tarkoitetun toimenpiteen tekemiseen, voi oikeuttaa jonkin sellaisen yhdistyksen nostaman kanteen tutkittavaksi ottamisen, jonka jäseniä tämä toimenpide ei suoraan tai erikseen koske (ks. erityisesti asia 67/85, 68/85 ja 70/85, Van der Kooy ym v. komissio, tuomio 2.2.1998, Kok. 1998, s. 219, 21-24 kohta).

26.

    Käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja ei ole osoittanut eikä väittänyt, että direktiivi 2000/84/EY koskee sen jäseniä heille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella he erottuvat kaikista muista ja voidaan yksilöidä heidät samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu. Kantaja ei myöskään ole osoittanut tai väittänyt, että sellaisia erityisiä olosuhteita olisi olemassa, jotka voisivat oikeuttaa kanteen tutkittavaksi ottamisen, vaikka tämä direktiivi ei koskekaan suoraan tai erikseen yhdistyksen jäseniä.

27.

    Tämän vuoksi ja ilman, että parlamentin ja neuvoston muita väitteitä on tarpeen tutkia, kanne on jätettävä tutkimatta.

Oikeudenkäyntikulut

28.

    Työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan nojalla asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asiansa, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut parlamentin ja neuvoston vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on määrännyt seuraavaa:

1)    Kanne jätetään tutkimatta.

2)    Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Annettiin Luxemburgissa 14 päivänä tammikuuta 2002.

H. Jung

R. M. Moura Ramos

kirjaaja

toisen jaoston puheenjohtaja

1: Oikeudenkäyntikieli: ranska.