Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MANUEL CAMPOS SÁNCHEZ-BORDONA
28 päivänä syyskuuta 2023 (1)
Asia C-536/22
MW ja
CY
vastaan
VR Bank Ravensburg-Weingarten eG
(Ennakkoratkaisupyyntö – Landgericht Ravensburg (Ravensburgin alueellinen alioikeus, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Kuluttajansuoja – Kuluttajille tarkoitetut kiinteää asunto-omaisuutta koskevat luottosopimukset – Direktiivi 2014/17/EU – Luoton ennenaikainen takaisinmaksu – Kansallinen säännöstö, jossa säädetään luotonantajan saamatta jääneen voiton kattavasta korvauksesta – Saamatta jääneen voiton laskentatapa – Sopimuksen päättäminen ennen takaisinmaksua
1. Direktiivin 2014/17/EU(2) 25 artiklan mukaan kuluttajalla on oikeus täyttää kiinteää asunto-omaisuutta koskevan luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa kokonaan tai osittain ennen kyseisen sopimuksen voimassaolon päättymistä.
2. Tähän mennessä unionin tuomioistuin on joutunut lausumaan sen vähennyksen suuruudesta, joka tehdään luoton kokonaiskustannuksista (kuluttajan hyväksi) ja joka liittyy kuluttajan velvoitteiden ennenaikaiseen täyttämiseen.(3)
3. Tämä ennakkoratkaisupyyntö antaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden tarkastella ensimmäistä kertaa (ellen erehdy) yhtälön toista osaa eli luotonantajan oikeutta saada ”oikeudenmukainen ja objektiivisesti perusteltu” korvaus mahdollisista kustannuksista, jotka liittyvät suoraan luoton ennenaikaiseen takaisinmaksuun.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus. Direktiivi 2014/17
4. Direktiivin johdanto-osan 66 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Kuluttajan mahdollisuudella maksaa luotto takaisin ennen luottosopimuksen voimassaolon päättymistä voi olla suuri merkitys sisämarkkinoilla käytävän kilpailun ja EU:n kansalaisten vapaan liikkuvuuden edistämisessä; samoin sillä voidaan osaltaan lisätä joustavuutta luottosopimuksen voimassaolon aikana, mikä on tarpeen finanssimarkkinoiden vakauden edistämiseksi finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän suositusten mukaisesti. – – Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava joko lainsäädännön tai muiden keinojen, kuten sopimuslausekkeiden avulla, että kuluttajilla on oikeus ennenaikaiseen takaisinmaksuun. – – Jäsenvaltioiden asettamissa ehdoissa voidaan myös säätää, että luotonantajalla olisi oltava oikeus saada oikeudenmukainen ja objektiivisesti perusteltu korvaus mahdollisista kustannuksista, jotka liittyvät suoraan luoton ennenaikaiseen takaisinmaksuun. Jos jäsenvaltiot säätävät, että luotonantajalla on oikeus korvaukseen, tällaisen korvauksen olisi oltava oikeudenmukainen ja objektiivisesti perusteltu korvaus mahdollisista kustannuksista, jotka liittyvät suoraan luoton ennenaikaiseen takaisinmaksuun, korvauksia koskevien kansallisten sääntöjen mukaisesti. Korvaus ei saisi ylittää luotonantajalle aiheutuvaa taloudellista menetystä.”
5. Direktiivin 25 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kuluttajalla on oikeus täyttää luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa kokonaan tai osittain ennen kyseisen sopimuksen voimassaolon päättymistä. Tällöin kuluttajalla on oltava oikeus vähennykseen kuluttajalle aiheutuvista luoton kokonaiskustannuksista, ja tämän vähennyksen on koostuttava korosta ja kustannuksista sopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana.
2. Jäsenvaltiot voivat asettaa 1 kohdassa tarkoitetun oikeuden käytölle tiettyjä edellytyksiä. Edellytyksiin voivat kuulua kyseisen oikeuden käytölle asetetut aikarajat, erilainen käsittely lainakorkotyypin tai sen ajankohdan mukaan, jolloin kuluttaja käyttää kyseistä oikeutta, sekä niitä olosuhteita koskevat rajoitukset, joissa kyseistä oikeutta voidaan käyttää.
3. Jäsenvaltiot voivat säätää, että luotonantajalla on oikeus saada oikeudenmukainen ja objektiivisesti perusteltu korvaus mahdollisista kustannuksista, jotka liittyvät suoraan ennenaikaiseen takaisinmaksuun, mutta ne eivät saa määrätä kuluttajalle tästä seuraamuksia. Korvaus ei saa tältä osin ylittää luotonantajalle aiheutuvaa taloudellista tappiota. Edellä mainittujen ehtojen puitteissa jäsenvaltiot voivat säätää, että korvaus ei saa ylittää tiettyä tasoa tai että korvaus sallitaan vain tiettynä ajanjaksona.
4. Jos kuluttaja haluaa täyttää luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa ennen kyseisen sopimuksen voimassaolon päättymistä, luotonantajan on viipymättä pyynnön vastaanottamisen jälkeen toimitettava kuluttajalle paperilla tai muulla pysyvällä välineellä tämän vaihtoehdon tarkastelun edellyttämät tiedot. Tiedoissa on ainakin esitettävä määrällisinä kuluttajalle aiheutuvat seuraukset, jotka johtuvat velvoitteiden täyttämisestä ennen luottosopimuksen voimassaolon päättymistä, sekä mainittava selvästi mahdollisesti käytetyt oletukset. Käytettyjen oletusten on oltava kohtuullisia ja perusteltuja.
5. Jos ennenaikainen takaisinmaksu tapahtuu ajanjaksona, jonka osalta on sovittu kiinteästä lainakorosta, jäsenvaltiot voivat säätää 1 kohdassa tarkoitetun oikeuden käytön edellytykseksi, että kuluttajalla on oikeutettu syy sen käyttöön.”
B Kansallinen oikeus
6. Tämän asian kannalta merkityksellisiä ovat useat Saksan siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä siviililaki) säännökset, erityisesti sen 252 § (”Menetetty voitto”), 490 §:n (”Purkamisoikeus”) 2 momentti, 500 §:n (”Luotonottajan päättämisoikeus; ennenaikainen takaisinmaksu”) 2 momentti, 502 § (”Korvaus ennenaikaisesta takaisinmaksusta”) ja 812 § (”Oikeus palautukseen”).
II Tosiseikat, pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
7. MW ja CY tekivät 11.1.2019 VR Bank Ravensburg-Weingarten eG:n (jäljempänä VR Bank) kanssa kiinteää omaisuutta koskevan luottosopimuksen omistusasunnon hankkimiseksi. Ne sopivat kiinteästä lainakorosta 30.1.2029 asti.
8. Sopimuksen mukaan luotonottaja saattoi maksaa velkansa ennenaikaisesti kokonaan tai osittain kiinteän lainakoron voimassaoloaikana vain oikeutetusta syystä.
9. Sopimusehdoissa määrättiin muun muassa seuraavaa:
– VR Bankilla on oikeus saada korvausta lainan ennenaikaisesta takaisinmaksusta aiheutuvasta vahingosta. Tämän vahingon laskemisessa käytetään Bundesgerichtshofin (liittovaltion ylin tuomioistuin, Saksa) hyväksymää aktiiva–passiiva-menetelmää.(4)
– Luotonottajalta on perittävä lainan ennenaikaiseen takaisinmaksuun liittyvistä hallintokuluista asianmukainen maksu.
10. MW ja CY myivät (edellisenä vuonna hankitun)(5) asuinkiinteistön ja vaativat, että luottosopimus päättyy 30.6.2020.
11. VR Bank vaati 9.6.2020 MW:ltä ja CY:ltä luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta aiheutuneista vahingoista korvausta, jonka he maksoivat.
12. MW ja CY vaativat 19.4.2021 VR Bankia palauttamaan ennenaikaisesta takaisinmaksusta saadun korvauksen. Tämä on heidän vaatimuksensa myös ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevassa riita-asiassa.
13. Kantajien mielestä VR Bankilla ei ollut oikeutta saada korvausta, koska lainasopimuksessa ei ollut riittävästi tietoa korvauksen laskemisesta. Kantajat katsovat myös, että direktiivin 2014/17 mukaan korvaus voi kattaa vain tosiasiallisesti aiheutuneet kustannukset, ei lainanantajan menettämiä korkoja tai saamatta jääneitä voittoja. Heidän mukaansa myöskään rahoitusmatemaattisiin kaavoihin perustuvaa hypoteettista laskelmaa ei voida hyväksyä.
14. VR Bank vastusti vaatimusta ja väitti seuraavaa:
– Sopimus sisältää kaikki lainsäädännössä vaaditut tiedot.
– Korvauksen määrä on Bundesgerichtshofin vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen, jos luotto, jonka vakuutena on kiinteä omaisuus, päätetään oikeutetusta syystä. Kyseisen oikeuskäytännön mukaan luotonantajalla on oikeus korvaukseen ennenaikaiseen takaisinmaksuun välittömästi liittyvistä vahingoista, jos luotonottaja on takaisinmaksuajankohtana velvollinen maksamaan kiinteää korkoa.
– Myöntäessään luottoja pankit joutuvat yleensä turvautumaan jälleenrahoitukseen ja sopivat tästä syystä pitkäaikaisista sitoumuksista. Luotonottajan oikeus päättää sopimus milloin tahansa korvaamatta siitä aiheutuvia vahinkoja merkitsisi lainakustannusten huomattavaa kasvua sellaisten lainojen osalta, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen, sillä kyseinen riski sisällytettäisiin lainan hintaan.
15. Tässä yhteydessä Landgericht Ravensburg (Ravensburgin alueellinen alioikeus, Saksa) esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivin 2014/17/EU 25 artiklan 3 kohdan ilmaisua ’oikeudenmukainen ja objektiivisesti perusteltu korvaus mahdollisista kustannuksista, jotka liittyvät suoraan ennenaikaiseen takaisinmaksuun’ tulkittava siten, että korvaus kattaa myös luotonantajan saamatta jääneen voiton ja erityisesti ennenaikaisen takaisinmaksun vuoksi menettämät tulevat korkomaksut?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi,
sisältyykö unionin lainsäädäntöön ja erityisesti direktiivin 2014/17/EU 25 artiklan 3 kohtaan säännöksiä, jotka koskevat menetetyn voiton yhteydessä huomioon otettavien luotonantajan tulojen, jotka se saa ennenaikaisesti takaisin maksetun kiinteää omaisuutta koskevan kuluttajaluoton uudelleensijoittamisesta, laskemista, ja jos sisältyy, mitkä ovat nämä säännökset?
Erityisesti:
a) Onko kansallisten laskentasääntöjen oltava sidoksissa tapaan, jolla luotonantaja tosiasiallisesti käyttää ennenaikaisesti takaisin maksetun määrän?
b) Voidaanko kansallisessa säännöstössä sallia, että luotonantaja laskee ennenaikaisesta takaisinmaksusta maksettavan korvauksen pääomamarkkinoiden vähäriskisiin ja juoksuajaltaan yhtä pitkiin arvopapereihin tehtävän fiktiivisen uudelleensijoituksen perusteella (niin sanottu aktiiva–passiiva-menetelmä)?
3) Kuuluuko direktiivin 2014/17/EU 25 artiklan soveltamisalaan myös tapaus, jossa kuluttaja ensin päättää kiinteää omaisuutta koskevan kuluttajaluottosopimuksen kansallisen lainsäätäjän vahvistaman päättämisoikeuden perusteella, ennen kuin hän maksaa luoton ennenaikaisesti takaisin luotonantajalle?”
III Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
16. Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi unionin tuomioistuimen kirjaamoon 10.8.2022.
17. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet VR Bank, Saksan hallitus ja Euroopan komissio. Istunnon pitämistä ei katsottu tarpeelliseksi.
IV Asian tarkastelu
18. Direktiivissä 2014/17 vahvistettavalla ”yleisellä kehyksellä säännellään tiettyjä näkökohtia jäsenvaltioiden laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä, jotka koskevat kuluttajille tarkoitettuja luottosopimuksia, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen tai jotka muutoin koskevat kiinteää asunto-omaisuutta – –”.(6)
19. Direktiivissä 2014/17 säädetään joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta vähimmäistason yhdenmukaistamisesta. Sen aineellisella soveltamisalalla
– jäsenvaltiot voivat yhtenäisesti säänneltyjen näkökohtien osalta pitää voimassa tai ottaa käyttöön säännöksiä, jotka tarjoavat kuluttajille paremman suojan(7)
– annetaan muiden näkökohtien osalta kansalliselle lainsäätäjälle sääntelyvaltaa ja hyväksytään ennalta yhtenäisen sääntelyn puuttumisesta aiheutuvat seuraukset.
20. Direktiivin 2014/17 25 artiklassa, jonka otsikko on ”Ennenaikainen takaisinmaksu”, taataan kuluttajalle oikeus täyttää sopimusvelvoite ennen sovitun ajan päättymistä. Tällainen oikeus ei kuitenkaan ole ehdoton eikä vastikkeeton: vastikkeita voivat olla muun muassa korvaukset, joita luotonantajalle maksetaan luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta suoraan aiheutuvista mahdollisista kustannuksista.
21. Jäsenvaltioiden on ehdottomasti säädettävä kuluttajan oikeudesta kiinteää asunto-omaisuutta koskevan luoton ennenaikaiseen takaisinmaksuun ja sen seurauksena luoton kokonaiskustannusten vähenemiseen (hänen hyväkseen). Direktiivissä 2014/17 luetellaan osatekijät, joita kyseinen vähennys koskee.
22. Sitä vastoin direktiivissä 2014/17 ei sinänsä taata luotonantajalle oikeutta saada korvausta ennenaikaisesta takaisinmaksusta aiheutuvista vahingoista. Sen mukaan kukin kansallinen lainsäätäjä voi ainoastaan ottaa tämän oikeuden käyttöön ja säännellä sitä sekä turvata sen edellytykset.(8) Jos korvaus on kansallisen lainsäädännön mukaan mahdollinen, sen on kuitenkin täytettävä tietyt direktiivissä 2014/17 säädetyt vähimmäisvaatimukset.
A Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys
23. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, kattaako oikeudenmukainen ja objektiivisesti perusteltu korvaus mahdollisista kustannuksista, jotka liittyvät suoraan ennenaikaiseen takaisinmaksuun, myös luotonantajan saamatta jääneen voiton.(9) Sen mukaan tämä käsite kattaa erityisesti tulevat korkomaksut, joita luotonantaja odotti saavansa tulevaisuudessa ja joita se ei enää saa.(10)
24. Mielestäni direktiivi 2014/17 ei ole esteenä sille, että korvausta laskettaessa otetaan huomioon kyseiset korot, mikä merkitsee, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava myöntävästi. Jäljempänä esitetyissä toteamuksissa tulkitsen tässä tarkoituksessa kyseisen direktiivin 25 artiklan 3 kohtaa tavanomaisten tulkintaperusteiden mukaisesti.
1. Sanamuodon mukainen tulkinta
25. Direktiivin tekstin alustava tarkastelu(11) voi herättää tiettyjä epäilyjä:
– Direktiivin 2014/17 25 artiklan 3 kohdassa viitataan korvaukseen kustannuksista. Artiklan 1 kohdan (jossa ”korosta” ja ”kustannuksista” puhuttaessa käytetään ja‑konjunktiota) mukaan kustannusten ja korkojen käsitteet kattavat eri asioita.
– Direktiivin tekstissä mainitaan ennenaikaisesta takaisinmaksusta aiheutuvat mahdolliset kustannukset. Korot, jotka olisivat erääntyneet, jos takaisinmaksua ei olisi tapahtunut, eivät ole luonteeltaan kustannuksia, sillä takaisinmaksun seurauksena ne menetetään väistämättä.
– Artiklassa säädetään suoraan takaisinmaksuun liittyvistä kustannuksista. Voitaisiin väittää, että tällaisia kustannuksia ovat vain ne, joita aiheutuu luottolaitosten takaisinmaksun hallinnoimiseksi toteuttamista konkreettisista toimista.(12)
26. En kuitenkaan usko, että direktiivin 2014/17 25 artiklan 3 kohdan sanamuodon mukainen tulkinta on esteenä esittämälleni väitteelle.
27. Kyseisessä direktiivissä käytetty kulujen käsite(13) ei ole täsmällinen, eikä sen sisältö ole yksiselitteinen.(14) Korot esitetään siinä sananmukaisesti ”kustannuksina”, esimerkiksi ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevassa 14 artiklassa.(15)
28. Vaikka on lisäksi niin, että direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohdassa kustannukset ovat osa kuluttajalle aiheutuvista ”luoton kokonaiskustannuksista” ja näin ollen kustannuksia, jotka tämän on suoritettava,(16) korot ovat kustannuksia myös luoton kokonaiskustannuksista esitetyn määritelmän mukaisesti.(17)
29. Direktiivin 2014/17 25 artiklan 3 kohdasta ilmenee lisäksi, että korvaus ”ei saa – – ylittää luotonantajalle aiheutuvaa taloudellista tappiota”.(18) Näin siinä viitataan siihen, että tulevien korkojen saamatta jääminen ymmärretään kustannukseksi, josta luotonantaja vastaa (tai voi vastata tapauskohtaisesti) ennenaikaisen maksun johdosta, ja kansallinen lainsäätäjä voi päättää sen korvaamisesta.
30. Ilmaus ”mahdolliset kustannukset” ei myöskään estä pitämästä menetettyä voittoa osana luotonantajalle kuuluvaa korvausta. Tämä lakkaa saamasta sovittuja korkoja (toisin sanoen niitä, joita sopimuksen mukaan olisi kertynyt koko sopimuskauden ajan) luoton ennenaikaisen takaisinmaksun seurauksena. Nimenomaisesti tästä syystä korkojen menetystä on pidettävä suoraan takaisinmaksuun liittyvänä taloudellisena seurauksena.
31. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna väite siitä, että korkojen menettäminen on väistämätöntä eikä vain mahdollista, pitää yleisesti paikkansa. On kuitenkin mahdollista, että vaihtuvakorkoinen laina lakkaa kerryttämästä korkoa ennen takaisinmaksua ja siitä riippumatta (tietyissä markkinasuhdanteissa).(19)
32. Voi myös olla niin, että käytännössä pääoman ennenaikaisesta takaisinmaksusta ei aiheudu luotonantajalle vahinkoa menetettyinä korkoina, jos tämä sijoittaa pääoman määrän uudelleen ja uudelleensijoittamisen jälkeen sovellettava korko on sen kannalta edullisempi. Tässä tapauksessa ei voida varmistaa ennakolta, aiheutuuko vahinkoa vai ei.
33. Muut direktiivin 2014/17 25 artiklassa mainitut seikat vahvistavat, että on oikein pitää tulevaisuudessa saamatta jääviä korkoja erottamattomana osana luotonantajalle maksettavaa korvausta, koska se ei rajoitu pelkkiin hallinnointikuluihin:
– Korvauksen on oltava ”oikeudenmukainen ja objektiivisesti perusteltu”.(20) Sitä ei olisi tarpeen täsmentää näin, jos se kattaisi vain palvelumaksun (kuten takaisinmaksun hallinnointipalvelumaksun), joka on poikkeuksetta objektiivisesti perusteltu.
– Virkkeen loppuosa ”korvaus sallitaan vain tiettynä ajanjaksona” on samansuuntainen, sillä takaisinmaksun hallinnointikulujen periminen ei jatku pitkään.
34. Lopuksi direktiivin 2014/17 liitteessä II olevan eurooppalaisen standardoidun tietosivun (ESIS) B osan, joka koskee tietosivulla ilmoitettavia pakollisia tietoja, kohdassa 9 (”Ennenaikainen takaisinmaksu) määrätään, että ”jos korvauksen määrä riippuu eri tekijöistä, kuten – – ennenaikaisen takaisinmaksun ajankohtana voimassa olevasta korosta – –”. Siinä korostetaan näin, että saamatta jäävät korot ovat yksi korvauksen laskennassa huomioon otettavista tekijöistä.
2. Valmisteluasiakirjat
35. Direktiivin 2014/17 valmisteluasiakirjoja tarkasteltaessa ei voida havaita, että viittauksilla ennenaikaisesta takaisinmaksusta johtuvaan korvaukseen pyrittäisiin yhdenmukaistamaan korvauksen laskentatapaa tai korvattavia osatekijöitä. On kuitenkin viitteitä siitä, että on arvioitu mahdollisuutta sisällyttää luotonantajan menettämä voitto kyseiseen korvaukseen.
36. Parlamentti ehdotti komission ehdotuksesta laatimassaan mietinnössä, että korvausta määritettäessä otettaisiin huomioon luotonantajalle aiheutuvien kulujen lisäksi sille takaisinmaksusta syntyvät säästöt.(21) Artiklaosassa se asetti lisäksi korvauksen ylärajaksi luotonantajalle aiheutuvan taloudellisen tappion.(22)
37. Joissakin neuvoston asiakirjoissa korvaus on erillinen ”muista lisäkustannuksista”, joista esimerkkeinä ovat hallintokustannukset tai asian käsittelyn päättämiseen liittyvät kustannukset.(23)
38. Neuvosto ehdotti, että jäsenvaltiot saattoivat säännellä ennenaikaista takaisinmaksua, johon liittyi luotonantajalle maksettava korvaus takaisinmaksusta aiheutuneista kustannuksista, ja lisäksi se ehdotti vastikkeettomia takaisinmaksuja (”free of charge for the consumer”), jolloin se mainitsi esimerkkinä vaihtuvakorkoisen lainan.(24) Nähdäkseni ehdotuksessa viitataan siihen, että neuvoston mukaan korvaus saattoi kattaa korot, jotka jäävät saamatta ennenaikaisesta takaisinmaksusta alkaen.
3. Teleologinen tulkintaperuste
39. Kuten jo totesin, direktiivissä 2014/17 ei sinänsä säädetä luotonantajan oikeudesta saada korvausta luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta. Päätös oikeuden käyttöön ottamisesta kuuluu kunkin kansallisen lainsäätäjän toimivaltaan, ja sen on joka tapauksessa otettava huomioon direktiivin 25 artiklan tarkoitus.
40. Kansallinen järjestelmä, jossa otetaan huomioon luotonantajan menettämä voitto määritettäessä ennenaikaisesta takaisinmaksusta johtuvaa korvausta, voi mielestäni olla kyseisen tarkoituksen mukainen.
41. Tuomiossa UniCredit Bank Austria unionin tuomioistuin katsoi ensin ennenaikaista takaisinmaksua koskevan oikeuden liittyvän direktiivin 2014/17 1 artiklaan, luettuna yhdessä direktiivin johdanto-osan 15 perustelukappaleen kanssa, ja muistutti sen jälkeen, että luottosopimuksilla, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen tai jotka muutoin koskevat kiinteää asunto-omaisuutta, ”on hyvä suoja”.(25)
42. On väitetty, että luotonantajan menettämän voiton jättäminen pois korvattavista kustannuksista tarjoaisi kuluttajalle parhaan suojan (koska se poistaa esteitä ennenaikaista takaisinmaksua koskevan oikeuden käytöltä).(26) Tästä näkökulmasta direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 kohdan mukaisesta takaisinmaksuoikeudesta seuraava korkojen ja kustannusten väheneminen olisi esteenä sille, että korvaukseen sisällytetään tulevaisuudessa saamatta jääviä korkoja.(27)
43. Tämän väitteen mukaan luotonantajan saamatta jäävän voiton rinnastaminen tuottoon, jota se olisi saanut, jos sopimus olisi pysynyt voimassa, tekisi tyhjäksi yhden ennenaikaista takaisinmaksua koskevista houkuttimista eli säästämisen ja kyseenalaistaisi tämän oikeuden merkityksen. Ilman erityisiä perusteita tai jonkinlaisia rajoituksia kyseinen rinnastus ei ole direktiivin 2014/17 mukainen.
44. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole direktiivistä 2014/17 ilmenevä kanta. Siinä otettiin samalla kertaa käyttöön oikeus ennenaikaiseen takaisinmaksuun (oikeus, josta ei sellaisenaan voida poiketa) ja sallittiin jokaisen jäsenvaltion sisällyttää kyseinen oikeus oikeusjärjestykseensä siten, että säilytetään sen ominaispiirteet ja otetaan huomioon kiinteää omaisuutta koskevien luottomarkkinoiden erityispiirteet.(28)
45. Kun jäsenvaltio tätä vapautta käyttäessään tunnustaa luotonantajan oikeuden korvaukseen, se on velvollinen noudattamaan tiettyjä vähimmäisedellytyksiä,(29) mutta mikään ei estä sitä ottamasta korvauksen laskennassa huomioon luotonantajan saamatta jäävää voittoa.
46. Direktiivissä 2014/17 ei määritellä oikeudenmukaista korvausta,(30) ja tätä ilmausta, jolla viitataan sekä korvauksen perusteeseen että sen määrään, on tulkittava yhtenäisesti. Kuten muillakin unionin oikeuden aloilla,(31) luoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta maksettavasta korvauksesta käytetty määre ”oikeudenmukainen” viittaa samanaikaisesti toisen osapuolen kärsimän vahingon korvaamiseen sekä kuluttajan ja luotonantajan vastakkaisten etujen väliseen tasapainoon:
– Kuluttajalle takaisinmaksusta koituu etuja, sillä hän vapautuu sopimusvelvoitteestaan sovittua alhaisemmalla hinnalla.
– Luotonantajalle ennenaikaisesta takaisinmaksusta voi aiheutua haittoja, sillä se vastaa paitsi sen hallinnoinnista myös pääoman uudelleensijoittamisesta uusilla markkinahinnoilla (tai vastaa pelkästään menettämistään korkotuloista).(32)
47. Tässä asiayhteydessä saamatta jäävän voiton sisällyttäminen korvauksen osatekijöihin voi edistää direktiivin 2014/17 tavoitteita, jotka eivät rajoitu pelkästään kuluttajansuojan korkean tason varmistamiseen. Siinä säädettyihin tavoitteisiin kuuluvat myös tehokkaiden, kilpailuun perustuvien sisämarkkinoiden luominen kiinteää asunto-omaisuutta koskevien luottosopimusten alalla(33) sekä sen taustatekijänä finanssimarkkinoiden vakauden varmistaminen.(34) Direktiivin johdanto-osan 66 perustelukappaleen mukaan oikeus ennenaikaiseen takaisinmaksuun on väline, jota käytetään näiden päämäärien edistämiseen.(35)
48. Silloin kun oikeus korvaukseen on tunnustettu jossakin jäsenvaltiossa, direktiivissä 2014/17 annetaan esittämälläni tavalla laaja harkintavalta säännellä sen käyttöä. Tällä tavoin siinä annetaan kyseiselle jäsenvaltiolle mahdollisuus ottaa huomioon luottomarkkinoidensa ominaispiirteet toimimatta vastoin direktiivin tarkoitusta.
49. Päätöksellä, joka koskee ennenaikaiseen takaisinmaksuun liittyvän korvauksen myöntämistä tai myöntämättä jättämistä luotonantajalle sekä korvauksen suuruutta, voi tapauskohtaisesti olla merkittäviä vaikutuksia. Kiinteää omaisuutta koskevan luoton – ensisijaisesti asuntoluoton – yhteydessä nämä seuraukset vaikuttavat ensisijaisesti paikallisiin markkinoihin ja talouteen, mutta niiden leviämisvaaraa ei voida sulkea pois.
50. Jos järjestelmässä ei sallita korvauksen maksamista luotonantajille odotettavissa olevien korkotulojen menettämisestä, on mahdollista, että nämä valitsevat strategioita, joilla voi olla direktiivin 2014/17 tavoitteiden kannalta epätoivottuja vaikutuksia,(36) kuten tarjolla olevien luottotuotteiden valikoiman kaventuminen tai korkeampien korkojen periminen kaikilta kuluttajilta.(37)
51. Direktiivin 2014/17 25 artiklan 3 kohdassa annetaan jäsenvaltioiden tehtäväksi päättää korvauksen käyttöön ottamisesta, eikä siinä rajoiteta korvausta ennakkoon takaisinmaksun hallinnointikustannuksiin tai muihin siitä aiheutuviin hallintokuluihin. Kansallisella lainsäätäjällä on siis laaja harkintavalta, joten se voi sisällyttää korvaukseen luotonantajan saamatta jäävän voiton, jos se katsoo sen olevan välttämätöntä viime kädessä direktiivin 2014/17 tavoitteiden edistämiseksi omilla kiinteän asunto-omaisuuden markkinoillaan.
4. Systemaattinen tulkintaperuste; direktiivi 2008/48
52. Direktiivin 2014/17 johdanto-osassa muistutetaan yhtenäisen ja täydentävän tulkinnan tarpeesta muiden unionin säädösten, etenkin direktiivin 2008/48, kanssa.(38) Siinä tosin myös asetetaan tälle systemaattiselle tulkintaperusteelle rajat, joista yksikään ei koske oikeutta ennenaikaiseen takaisinmaksuun.(39)
53. Direktiivissä 2008/48 tunnustetaan (johdanto-osan 39 perustelukappale) kulutusluottojen ja ”muiden, pitkäaikaisten rahoitusmekanismien avulla rahoitettavien tuotteiden, esimerkiksi kiinteäkorkoisten kiinnitysluottojen” välinen ero. Juuri sen vuoksi, että kulutusluottoja ei tavallisesti rahoiteta pitkäaikaisilla rahoitusmekanismeilla, luotonantajalle ennenaikaisen takaisinmaksun vuoksi maksettavan enimmäiskorvauksen määrä olisi pääsääntöisesti vahvistettava kiinteämääräisenä.
54. Direktiivissä 2008/48 säädetty poikkeus tästä säännöstä vahvistaa, että korot, jotka jäävät perimättä ennenaikaisesta takaisinmaksusta alkaen, ovat (tai voivat olla) korvattavia:
– Direktiivin 2008/48 16 artiklan 4 kohdan b alakohdassa sallitaan jäsenvaltioiden säätää erilaisesta korvauksesta, jossa otetaan huomioon aiheutuneet todelliset tappiot, kunhan ne noudattavat korvauksen enimmäisrajaa.(40)
– Tappion määrittämisperusteesta siinä säädetään, että tappio ”muodostuu alun perin sovitun korkokannan ja sen korkokannan välisestä erotuksesta, jolla luotonantajan on ennenaikaisen takaisinmaksun ajankohtana mahdollista antolainata ennenaikaisesti takaisin maksettu määrä markkinoilla”.
55. Jos asia on näin direktiivissä 2008/48, sitä suuremmalla syyllä se voi olla näin kiinteää omaisuutta koskevien luottojen yhteydessä (joiden vakuutena on kiinnitys tai vastaava vakuus) tulkittaessa direktiivin 2014/17 25 artiklaa.(41) Näin vahvistetaan, että korkoja vastaava taloudellinen tappio voidaan sisällyttää luoton mahdolliseen ennenaikaiseen takaisinmaksuun liittyviin kustannuksiin kansallisten korvaussääntöjen mukaisesti.
56. Lyhyesti sanoen jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan mielestäni esteettä säätää, että direktiivin 2014/17/EY 25 artiklan 3 kohdan mukaisessa korvauksessa otetaan huomioon tappiot, jotka liittyvät ennenaikaisen takaisinmaksun johdosta kertymättä jäävien korkojen menettämiseen.
B Toinen ennakkoratkaisukysymys
57. Jos (kuten ehdotan) ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, sisältyykö direktiivin 2014/17 25 artiklan 3 kohtaan ”säännöksiä, jotka koskevat menetetyn voiton yhteydessä huomioon otettavien lainanantajan tulojen, jotka se saa ennenaikaisesti takaisin maksetun kiinteää omaisuutta koskevan kuluttajaluoton uudelleensijoittamisesta, laskemista”.
1. Yleisiä huomioita laskentamenetelmästä
58. Direktiivissä 2014/17 ei viitata luotonantajalle maksettavan korvauksen osalta tiettyyn laskentatapaan.(42) Laskentamenetelmä (samoin kuin korvauksen muut näkökohdat tietyin edellytyksin, joihin olen jo viitannut ja jotka nyt toistan) on jätetty jäsenvaltioiden harkintavaltaan.
59. Tämä ajatus vahvistetaan direktiivin 2014/17 johdanto-osan 66 perustelukappaleessa, jossa todetaan, että korvaus on vahvistettava ”kansallisten sääntöjen mukaisesti”.
60. Direktiivin säännösten mukaan korvauksen määrittämistä varten ei ole pakollista tai kiellettyä ottaa huomioon sitä, miten luotonantaja tosiasiallisesti käyttää ennenaikaisesti takaisin maksetun määrän,(43) eikä muutakaan vastaavaa menetelmää, vaan nämä päätökset tekee kukin jäsenvaltio.
61. Direktiivissä 2014/17 rajoitetaan korvausta ainoastaan siten, ettei sillä sanktioida kuluttajaa eikä se saa ylittää luotonantajalle aiheutuvaa taloudellista tappiota, ja lisäksi sen on oltava ”oikeudenmukainen”(44) ja ”objektiivisesti perusteltu”.
62. Vaatimuksella, jonka mukaan korvauksen on oltava ”objektiivisesti perusteltu”, viitataan abstraktiin ja ennalta määritettyyn laskentamenetelmään, jonka muuttujia toinen osapuolista ei voi määritellä mielivaltaisesti. Kyseisen menetelmän avulla on myös kyettävä löytämään tapaukset, joissa korvaus ei ole perusteltu.(45) Kunhan näitä edellytyksiä noudatetaan, korvauksen laskeminen sellaisella menetelmällä, johon sisältyy hypoteettinen osatekijä, voi mielestäni olla vaihtoehto, joka ei ole ristiriidassa direktiivin 2014/17 kanssa.
2. Saksan lainsäädännön mukainen aktiiva–passiiva-menetelmä
63. Ennakkoratkaisupyynnössä esitetyssä kuvauksessa viitataan kansalliseen oikeuskäytäntöön,(46) ja tämän esityksen mukaan aktiiva–passiiva-menetelmässä luotonantajan taloudellinen tappio vastaa kahden määrän välistä erotusta:
– koron, jota luotonottaja olisi maksanut, jos sopimus olisi täytetty sovitun mukaisesti; ja
– tuoton, jota luotonantaja saisi, jos sijoittaisi ennenaikaisesti saadun määrän pääomamarkkinoilla vähäriskisiin arvopapereihin, jotka ovat erääntymisajaltaan luoton kanssa yhtä pitkiä.
64. Tämän laskelman tekemiseksi ei ole välttämätöntä, että uudelleensijoitus olisi sellaisenaan toteutunut. Vertailu tehdään arvioimalla sellaisen sijoituksen tuottoa, jonka erääntymisaika on sama.(47)
65. Erotuksen määrästä on lisäksi vähennettävä ennenaikaisesta takaisinmaksusta maksettavan korvauksen maksupäivänä säästetyt riski- ja hallinnointikustannukset; ajantasainen määrä saadaan ottamalla huomioon kyseinen maksupäivä.
66. Tämän menetelmän mukaisesti
– korvauslaskelmassa otetaan huomioon pääomamarkkinoilla vallitsevat ehdot, jotka määritetään läpinäkyvällä tavalla ja joihin luotonantaja ei voi vaikuttaa
– laskelmaan eivät sisälly määrät, jotka luotonottaja maksaa seuraamuksena ennenaikaisesta takaisinmaksusta
– näin lasketun korvauksen tarkoituksena on vastata taloudellista tappiota, ja sen vuoksi sillä ei tosiasiallisesti myöskään määrätä seuraamuksia luoton ennenaikaisesti takaisin maksavalle kuluttajalle. Jos uudelleensijoittamiseen sovelletut korkotasot ovat alkuperäisessä luottosopimuksessa sovittua korkeampia, luotonantajalla ei ole oikeutta korvaukseen.
67. Näin ollen katson kaikkien ennakkoratkaisumenettelyn osapuolten tavoin ja jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen lopullisesta arvioinnista muuta johdu, että niin sanottu aktiiva–passiiva-menetelmä täyttää direktiivissä 2014/17 korvaukselle asetetut vähimmäisedellytykset.
68. Mainittu menetelmä on lisäksi samankaltainen kuin se, jota direktiivin 2008/48 16 artiklan 4 kohdan lopussa käytetään luotonantajan todellisten taloudellisten tappioiden laskemiseen silloin, kun jäsenvaltiot aikovat tietyissä tapauksissa poiketa kiinteämääräisen enimmäismäärän vahvistamista koskevasta säännöstä (saman artiklan 2 kohta).
69. Kulutusluottoja koskevassa direktiivissä 2008/48 hyväksyttyyn laskelmaan luotonantajalle maksettavan korvauksen määrittämiseksi sisältyy niin sanotun aktiiva–passiiva-menetelmän tavoin takaisinmaksetun määrän hypoteettinen (ei välttämättä toteutunut) sijoituselementti.(48) Sen hyväksyminen kulutusluottojen alalla helpottaa sen hyväksymistä myös kiinnityslotoissa tai luotoissa, joissa on vastaava vakuus.
C Kolmas ennakkoratkaisukysymys
70. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, sovelletaanko direktiivin 2014/17 25 artiklaa käsiteltävän asian kaltaisissa olosuhteissa, joissa kuluttaja ennen luoton takaisinmaksua päättää sopimuksensa tätä koskevan kansallisen oikeusjärjestyksen mukaisen oikeuden nojalla.
71. Kysymys liittyy Saksan lainsäädäntöön, jossa säädetään kahdesta luoton ennenaikaista takaisinmaksua koskevasta tilanteesta kiinteäkorkoisten lainojen osalta:
– Ensimmäisessä tilanteessa takaisinmaksu suoritetaan sen jälkeen, kun luotonottaja on päättänyt sopimuksen, ja siihen sovelletaan sopimusehtoja. Tilanteeseen sovelletaan siviililain 490 §:n 2 momenttia, jossa annetaan kuluttajalle oikeus päättää sopimus erityisistä syistä.(49) Säännöksen nykyinen sanamuoto edeltää direktiiviä 2014/17 eikä vastaa sitä sellaisena kuin se on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.
– Toisessa tilanteessa takaisinmaksu ei ole seurausta sopimuksen päättämisestä vaan toteutetaan siitä riippumatta. Tätä tilannetta säännellään pääasiallisesti siviililain 500 ja 502 §:ssä, joita on muutettu vuonna 2016 direktiivin 2014/17 saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä.(50) Kuluttaja voi suorittaa ennenaikaisen takaisinmaksun milloin tahansa, jos hän osoittaa, että hänellä on siihen oikeutettu syy.(51)
72. Sen mukaan, kumpaa säännöstä sovelletaan, vaikutus on erilainen luotonantajalle maksettavan korvauksen osalta:
– Siviililain 490 §:n 2 momentissa säädetään, että luotonottaja korvaa luotonantajalle sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä aiheutuvan vahingon. Korvauksen laskemiseen sovelletaan vahingonkorvausoikeuden yleisiä periaatteita, joten siviililain 252 §:n mukaan korvaus kattaa myös menetetyn voiton.
– Siviililain 502 §:n 1 momentin mukaan luotonantaja voi ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä vaatia kohtuullista korvausta suoraan ennenaikaiseen takaisinmaksuun liittyvistä tappioista. Korvauksen kattamat osatekijät ja sen laskentatapa ovat näkökohtia, joista kansallinen lainsäätäjä päättää direktiivissä 2014/17 asetettujen rajoitusten ja edellytysten mukaisesti.
73. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen eriävien näkemysten vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa olevansa epävarma siitä, sovelletaanko direktiivin 2014/17 25 artiklaa myös lainan takaisinmaksuun siviililain 490 §:n 2 momentin soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen päättämisen johdosta.
74. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemyksen mukaan ”moni seikka viittaa siihen, että direktiivin 2014/17 25 artiklaa sovelletaan myös silloin, kun kuluttaja päättää – – [sopimuksen siviililain] 490 §:n 2 momentin mukaisesti, ennen kuin hän maksaa lainan takaisin ennenaikaisesti”.
75. Se lisää, että muussa tapauksessa ”monet kuluttajat eivät hyötyisi – – oikeudestaan – – ennenaikaiseen takaisinmaksuun. Jos ennenaikaisesta takaisinmaksusta maksettava korvaus laskettaisiin eri tavalla sovellettaessa [siviililain] 490 §:n 2 momentin mukaista oikeutta ennenaikaiseen päättämiseen kuin [siviililain] 500 ja 502 §:n – – yhteydessä, seurauksena olisi, että kuluttaja, joka päättää luottonsa ennenaikaisesti, saattaisi joutua huonompaan asemaan kuin kuluttaja, joka käyttää oikeuttaan ennenaikaiseen takaisinmaksuun päättämättä sopimustaan”.
76. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa näin ollen lyhyesti, että koska ”tällä oikeudella on tarkoitus suojella kuluttajia, vaikuttaa välttämättömältä, että direktiivin 2014/17 25 artiklaa sovelletaan myös silloin, kun päättämisestä ilmoitetaan ennen luoton takaisinmaksua”.
77. Olen samaa mieltä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kanssa direktiivin 2014/17 25 artiklan sovellettavuudesta. Sen sijaan suhtaudun varauksella joihinkin päätelmiin, joihin se tukeutuu.
78. Teoriassa kyse on siitä, voiko kukin jäsenvaltio määritellä luotonantajan oikeuden korvaukseen eri tavalla(52) sen mukaan, liittyykö se kuluttajan erityiseen oikeuteen päättää sopimus.
79. Mielestäni myöntävää vastausta tähän konkreettiseen kysymykseen ei voida sulkea pois. Toisin sanoen väitteet, joiden mukaan toinen kuluttaja voi esimerkiksi joutua toista ”huonompaan asemaan”(53) sen vuoksi, että käyttää kansallisessa oikeusjärjestyksessä tarjottua mahdollisuutta vaihtoehtoisen mahdollisuuden sijasta, eivät mielestäni riitä perusteeksi kaventaa jäsenvaltioiden sääntelyssä käyttämää harkintavaltaa.
80. Edellytyksenä on joka tapauksessa, että jokainen kansallisessa lainsäädännössä tarjottava vaihtoehto on direktiivin 2014/17 25 artiklan ja lisäksi direktiivin 2 artiklassa annetun yleisen säännöksen mukainen.
81. Edellä esitetyn perusteella kysymykseen siitä, onko periaatteiden, joita sovelletaan siviililain 490 §:n 2 momentissa säädettyyn korvaukseen (ja joissa sallitaan saamatta jäävän voiton sisällyttäminen luotonantajalle maksettavaan korvaukseen), oltava direktiivin 2014/17 25 artiklan 3 kohdan mukaisia, on vastattava myöntävästi.(54)
82. Direktiivin 2014/17 25 artiklan mukaan kuluttajilla on oikeus täyttää velvoitteensa kokonaan tai osittain ennen niiden erääntymistä. Säännöksessä ei käsitellä tämän oikeuden käyttämistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä: kyse voi olla pelkästä konkreettisesta takaisinmaksusta tai luottosopimuksen päättämisoikeuden seurauksesta.
83. Direktiivissä 2014/17 kuluttajalle tarjotun suojan on oltava voimassa aina riippumatta siitä, kumman oikeuden käyttämisen tavoista hän valitsee täyttäessään velvoitteensa ennenaikaisesti. Riippumatta sääntelystä, jota jäsenvaltio antaa käyttäessään direktiivissä 2014/17 sille myönnettyä vapautta, sen on käytettävä harkintavaltaansa direktiivin 25 artiklan 3 kohdassa asetettujen edellytysten mukaisesti. Näitä edellytyksiä sovelletaan siis sekä sopimuksen päättämisen seurauksena tapahtuvaan että siitä riippumattomaan ennenaikaiseen takaisinmaksuun.
84. En usko, että VR Bankin esittämä väite saa tukea direktiivin 2014/17 25 artiklan 1 ja 4 kohdassa esitetystä viittauksesta takaisinmaksuoikeuteen ”ennen – – sopimuksen voimassaolon päättymistä”.(55) Direktiivin 2014/17 25 artiklassa ei pyritä asettamaan aikarajaa sen oikeuden käytölle, jonka nojalla kuluttaja voi täyttää velvoitteensa ennenaikaisesti. Pikemminkin sen tarkoituksena on korostaa, että kyseinen oikeus on etusijalla tavanomaisiin yksityisoikeudellisiin sopimusjärjestelyihin nähden, joiden nojalla molemmat sopimuspuolet ovat velvollisia täyttämään sopimusvelvoitteensa ja tekemään sen sovittujen ehtojen (ja määräaikojen) mukaisesti.
V Ratkaisuehdotus
85. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Landgericht Ravensburgille seuraavasti:
Kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 4.2.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/17/ЕU 25 artiklan 3 kohtaa
on tulkittava siten, että
se ei ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa otetaan huomioon luotonantajalle maksettavaa korvausta määritettäessä tappiot, jotka liittyvät kertymättä jäävien korkojen menettämiseen sen seurauksena, että kuluttaja maksaa luoton ennenaikaisesti takaisin
se ei ole esteenä luotonantajalle luoton ennenaikaisen takaisinmaksun vuoksi maksettavan korvauksen laskentatavalle, joka perustuu takaisin maksetun määrän fiktiiviseen uudelleensijoitukseen pääomamarkkinoiden vähäriskisiin ja juoksuajaltaan yhtä pitkiin arvopapereihin
sitä sovelletaan silloin, kun kuluttaja käyttää oikeuttaan täyttää velvoitteensa ennenaikaisesti päätettyään ensin kiinteää omaisuutta koskevan luottosopimuksen.