UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
16 päivänä tammikuuta 2014 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2004/38/EY – 16 artiklan 2 ja 3 kohta – Kolmansien maiden kansalaisten, jotka ovat unionin kansalaisen perheenjäseniä, pysyvä oleskeluoikeus – Kyseisten kansalaisten vankeusajanjaksojen ottaminen huomioon
Asiassa C‑378/12,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Upper Tribunal (Immigration and Asylum Chamber), London (Yhdistynyt kuningaskunta), on esittänyt 11.7.2012 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 3.8.2012, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Nnamdi Onuekwere
vastaan
Secretary of State for the Home Department,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja R. Silva de Lapuerta (esittelevä tuomari) sekä tuomarit J. L. da Cruz Vilaça, G. Arestis, J.-C. Bonichot ja A. Arabadjiev,
julkisasiamies: Y. Bot,
kirjaaja: hallintovirkamies A. Impellizzeri,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 27.6.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Nnamdi Onuekwere, edustajinaan barrister M. Henderson ja barrister C. Meredith, solicitor D. Furnerin valtuuttamina,
– Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehinään S. Brighouse ja H. Walker, avustajanaan barrister R. Palmer,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja J. Vláčil,
– Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze ja J. Möller,
– Irlanti, asiamiehenään E. Creedon,
– Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan avvocato dello Stato G. Palatiello,
– Puolan hallitus, asiamiehinään B. Majczyna ja M. Szpunar,
– Euroopan komissio, asiamiehinään M. Wilderspin ja C. Tufvesson,
kuultuaan julkisasiamiehen 3.10.2013 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY (EUVL L 158, s. 77, oikaisu EUVL L 229, s. 35 ja EUVL 2005, L 197, s. 34) 16 artiklan 2 ja 3 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Nnamdi Onuekwere ja Secretary of State for the Home Department (sisäministeri, jäljempänä Secretary of State) ja joka koskee päätöstä evätä Onuekwerelta pysyvä oleskelukortti unionin kansalaisen perheenjäsenenä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 2004/38 johdanto-osan 17 ja 18 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(17) Niille unionin kansalaisille, jotka ovat päättäneet asettua pitkäksi aikaa vastaanottavaan jäsenvaltioon, annettava pysyvä oleskeluoikeus vahvistaisi tunnetta unionin kansalaisuudesta ja on keskeinen tekijä unionin perustavoitteisiin kuuluvan sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamisessa. Tätä varten olisi säädettävä, että kaikki unionin kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä saavat oikeuden pysyvään oleskeluun oleskeltuaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan tämän direktiivin ehtojen mukaisesti ilman, että heihin on kohdistettu karkottamistoimenpidettä.
(18) Jotta jo saadusta oikeudesta pysyvään oleskeluun voisi tulla todellinen keino kotoutua sen vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan, jossa unionin kansalainen oleskelee, siihen ei olisi kohdistuttava mitään ehtoja.”
4 Direktiivin 2004/38 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
1) ’unionin kansalaisella’ henkilöä, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus;
2) ’perheenjäsenellä’:
a) aviopuolisoa;
– –
3) ’vastaanottavalla jäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, johon unionin kansalainen siirtyy käyttääkseen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun.”
5 Direktiivin 3 artiklan, jonka otsikko on ”Henkilöt, joihin tätä direktiiviä sovelletaan”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin unionin kansalaisiin, jotka siirtyvät toiseen jäsenvaltioon tai oleskelevat toisessa jäsenvaltiossa kuin jonka kansalaisia he ovat, sekä heidän 2 artiklan 2 alakohdassa määriteltyihin perheenjäseniinsä, jotka tulevat heidän mukanaan tai seuraavat heitä myöhemmin.”
6 Direktiivin 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus oleskella yli kolme kuukautta”, säädetään seuraavaa:
”1. Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolmen kuukauden ajan
a) jos he ovat työntekijöitä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia vastaanottavassa jäsenvaltiossa; tai
b) jos heillä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, ja kattava sairausvakuutusturva vastaanottavassa jäsenvaltiossa; tai
c) – jos he ovat kirjoittautuneet yksityiseen tai julkiseen laitokseen, jonka vastaanottava jäsenvaltio on hyväksynyt tai jota se rahoittaa lainsäädäntönsä tai hallinnollisen käytäntönsä mukaisesti, pääasiallisena tarkoituksenaan osallistua koulutukseen, ammattikoulutus mukaan lukien, ja
– jos heillä on kattava sairausvakuutusturva vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja he osoittavat asiaankuuluvalle kansalliselle viranomaiselle vakuutuksella tai muulla vastaavalla valitsemallaan tavalla, että heillä on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle; tai
d) jos he ovat a, b tai c alakohdassa tarkoitetut edellytykset täyttävän unionin kansalaisen mukana matkustavia tai häntä myöhemmin seuraavia perheenjäseniä.
2. Edellä 1 kohdassa säädetty oleskeluoikeus koskee myös perheenjäseniä, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia ja jotka tulevat unionin kansalaisen mukana vastaanottavaan jäsenvaltioon tai seuraavat häntä sinne myöhemmin, edellyttäen, että kyseinen unionin kansalainen täyttää 1 kohdan a, b tai c alakohdassa tarkoitetut edellytykset.
– –
4. Edellä 1 kohdan d alakohdasta ja 2 kohdasta poiketen vain aviopuolisolla, 2 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla rekisteröidyllä kumppanilla ja riippuvaisilla lapsilla on oleskeluoikeus 1 kohdan c alakohdassa säädetyt edellytykset täyttävän unionin kansalaisen perheenjäseninä. Edellä 3 artiklan 2 kohtaa sovelletaan kyseisestä kansalaisesta riippuvaisiin sukulaisiin suoraan takenevassa polvessa samoin kuin unionin kansalaisen aviopuolison tai rekisteröidyn kumppanin vastaavanlaisiin sukulaisiin.”
7 Direktiivin 2004/38 IV lukuun, jonka otsikko on ”Pysyvä oleskeluoikeus”, kuuluvassa 16 artiklassa, jonka otsikko puolestaan on ”Unionin kansalaisiin ja heidän perheenjäseniinsä sovellettava yleissääntö”, säädetään seuraavaa:
”1. Unionin kansalaisilla, jotka ovat oleskelleet laillisesti vastaanottavan jäsenvaltion alueella yhtäjaksoisesti viisi vuotta, on oikeus pysyvään oleskeluun sen alueella. Tämä oikeus ei riipu III luvussa säädetyistä edellytyksistä.
2. Edellä 1 kohdan säännöksiä sovelletaan myös perheenjäseniin, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia ja jotka ovat oleskelleet vastaanottavassa jäsenvaltiossa unionin kansalaisen kanssa laillisesti ja yhtäjaksoisesti viisi vuotta.
3. Oleskelun yhtäjaksoisuuteen eivät vaikuta tilapäiset poissaolot, jotka eivät ylitä yhteensä kuutta kuukautta vuodessa, eivätkä pitemmät poissaolot asevelvollisuuden suorittamista varten eikä yksi enintään 12 peräkkäisen kuukauden poissaolo tärkeästä syystä, kuten raskauden ja synnytyksen, vakavan sairauden, opiskelun tai ammatillisen koulutuksen tai työtehtäviä varten toisen jäsenvaltion tai kolmannen maan alueelle tapahtuvan siirron vuoksi.
4. Kun oikeus pysyvään oleskeluun on saatu, se voidaan menettää ainoastaan olemalla vastaanottavan jäsenvaltion alueelta poissa yhtäjaksoisesti yli kaksi vuotta.”
Yhdistyneen kuningaskunnan oikeus
8 Euroopan talousalueelta peräisin olevasta maahanmuutosta vuonna 2006 annetulla asetuksella (Immigration (European Economic Area) Regulations 2006) pannaan direktiivin 2004/38 säännökset täytäntöön Yhdistyneen kuningaskunnan oikeudessa.
9 Kyseisen asetuksen 15 §:llä, jonka otsikko on ”Pysyvä oleskeluoikeus”, pannaan direktiivin 2004/38 16 artikla täytäntöön.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
10 Onuekwere on Nigerian kansalainen. Hän solmi 2.12.1999 avioliiton Irlannin kansalaisen, joka käyttää oikeuttaan liikkua ja oleskella vapaasti Yhdistyneessä kuningaskunnassa, kanssa; heillä on kaksi lasta. Onuekwere sai 5.9.2000 Yhdistyneessä kuningaskunnassa unionin kansalaisen perheenjäsenenä oleskeluluvan, jonka voimassaoloaika oli viisi vuotta.
11 Onuekwere tuomittiin 26.6.2000 yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kahden vuoden koeajalla; hän ei tosiasiassa joutunut vankeuteen.
12 Onuekwere tuomittiin jälleen 16.9.2004 vuonna 2003 tehdystä rikoksesta. Rangaistukseksi määrättiin vankeutta kaksi vuotta ja kuusi kuukautta, mutta hänet vapautettiin 16.11.2005. Secretary of State kuitenkin määräsi 18.11.2005 tekemällään päätöksellä Onuekweren karkotettavaksi Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Tämä päätös kumottiin sillä perusteella, että Onuekwere oli EY:n perustamissopimuksen mukaisia oikeuksiaan käyttävän unionin kansalaisen aviopuoliso.
13 Vuoden 2008 tammikuussa Onuekwere vangittiin jälleen toisesta rikoksesta. Hänet tuomittiin 8.5.2008 kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Onuekwere vapautettiin 6.2.2009, mutta Secretary of State määräsi uudelleen hänet karkotettavaksi Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Upper Tribunal (Immigration and Asylum Chamber), London, kumosi kuitenkin 29.6.2010 Secretary of Staten karkotuspäätöksen. Mainittu tuomioistuin totesi, että vain Onuekweren vaimo oli saanut direktiivin 2004/38 16 artiklassa tarkoitetun pysyvän oleskeluoikeuden, mutta katsoi, että Onuekweren henkilökohtaiset olosuhteet painoivat enemmän kuin yleinen intressi karkottaa hänet yleiseen järjestykseen liittyvistä syistä.
14 Tämän jälkeen Onuekwere haki pysyvää oleskelukorttia, mutta Secretary of State hylkäsi hakemuksen 24.9.2010 tekemällään päätöksellä. First-tier Tribunal (Immigration and Asylum Chamber) katsoi, että Onuekwerella oli oleskeluoikeus, mutta vahvisti, ettei hänellä ollut pysyvää oleskeluoikeutta; Onuekwere valitti ratkaisusta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.
15 Kyseinen tuomioistuin toteaa, että jos Onuekweren vankeusajanjaksot, joiden kesto on yhteensä kolme vuotta ja kolme kuukautta, jätetään huomiotta laskettaessa, kuinka kauan hän on oleskellut Yhdistyneessä kuningaskunnassa, hänen oleskelunsa on kyseisten ajanjaksojen aiheuttamista keskeytymisistäkin huolimatta kestänyt yli viisi vuotta. Jos sitä vastoin kyseiset ajanjaksot oli otettava huomioon, Onuekwere oli oleskellut Yhdistyneessä kuningaskunnassa yhdeksän vuotta ja kolme kuukautta pääasiassa kyseessä olevan riidanalaisen päätöksen tekoajankohtana ja yli kymmenen vuotta ennakkoratkaisupyynnön esittämisajankohtana.
16 Tässä asiayhteydessä Upper Tribunal (Immigration and Asylum Chamber), London, on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Missä olosuhteissa, jos ylipäätään, vankeusajanjaksoa pidetään laillisena oleskeluna [direktiivin 2004/38] 16 artiklan mukaisen pysyvän oleskeluoikeuden saamiseksi?
2) Jos vankeusajanjaksoa ei pidetä laillisena oleskeluna, voidaanko vankeusrangaistuksen suorittaneen henkilön osalta laskea yhteen vankeutta edeltäneet ja sitä seuranneet oleskeluajanjaksot laskettaessa [direktiivin 2004/38] mukaisen pysyvän oleskeluoikeuden saamisen edellytyksenä olevaa viiden vuoden ajanjaksoa?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
17 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2004/38 16 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaisen vankeusajanjaksot vastaanottavassa jäsenvaltiossa, kun hän on pysyvän oleskeluoikeuden tässä jäsenvaltiossa kyseisinä ajanjaksoina saaneen unionin kansalaisen perheenjäsen, voidaan ottaa huomioon siinä tarkoituksessa, että kolmannen maan kansalainen saisi mainitussa säännöksessä tarkoitetun pysyvän oleskeluoikeuden.
18 Aluksi on muistutettava, että direktiivin 2004/38 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti se, saavatko unionin kansalaisen perheenjäsenet, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, pysyvän oleskeluoikeuden, riippuu joka tapauksessa yhtäältä siitä, täyttääkö kyseinen kansalainen itse direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset, ja toisaalta siitä, ovatko kyseiset perheenjäsenet oleskelleet hänen kanssaan asianomaisen ajanjakson (ks. asia C-529/11, Alarape ja Tijani, tuomio 8.5.2013, 34 kohta) yhtäjaksoisesti.
19 Tässä yhteydessä unionin kansalaisen perheenjäsenten, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, velvollisuus oleskella kyseisen kansalaisen kanssa vastanottavassa jäsenvaltiossa asianomaisen ajanjakson merkitsee sitä, että heillä on oltava samanaikaisesti oleskeluoikeus direktiivin 2004/38 7 artiklan 2 kohdan nojalla perheenjäseninä, jotka tulevat unionin kansalaisen mukana vastaanottavaan jäsenvaltioon tai seuraavat häntä sinne myöhemmin, joten huomioon voidaan ottaa vain näiden perheenjäsenten sellaiset oleskelujaksot, jotka täyttävät direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa säädetyn edellytyksen (ks. em. asia Alarape ja Tijani, tuomion 36 ja 37 kohta).
20 Onuekwere katsoo, että koska hänen vaimonsa oli pysyvän oleskeluoikeuden saadessaan täyttänyt direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan a, b tai c alakohdassa säädetyt edellytykset viiden vuoden yhtäjaksoisen ajan, hänkin oli täyttänyt direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa säädetyn edellytyksen tänä samana ajanjaksona oleskelustaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa, joten kyseinen ajanjakso on otettava huomioon, jotta hänkin saisi direktiivin 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun pysyvän oleskeluoikeuden, ja asia on näin siitä huolimatta, että hän oli ollut vankeudessa osan mainitusta ajanjaksosta.
21 Kuten kaikki huomautuksia esittäneet jäsenvaltiot ja Euroopan komissio toteavat, tällaista argumentaatiota ei voida hyväksyä.
22 Direktiivin 2004/38 16 artiklan 2 kohdan sanamuodosta ja tarkoituksesta nimittäin ilmenee, ettei vankeusajanjaksoja voida ottaa huomioon mainitussa säännöksessä tarkoitetun pysyvän oleskeluoikeuden saamiseksi.
23 Yhtäältä on niin, että – kuten tämän tuomion 18 kohdassa muistutettiin – se, saavatko unionin kansalaisen perheenjäsenet, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, kyseisen 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti pysyvän oleskeluoikeuden, riippuu joka tapauksessa paitsi siitä, täyttääkö unionin kansalainen itse direktiivin 2004/38 16 artiklan 1 kohdassa vahvistetut edellytykset, myös siitä, ovatko perheenjäsenet oleskelleet asianomaisen ajanjakson laillisesti ja yhtäjaksoisesti unionin kansalaisen ”kanssa”; ilmaisu ”kanssa” vahvistaa edellytystä, jonka mukaan perheenjäsenten on tultava unionin kansalaisen mukana tai seurattava häntä myöhemmin.
24 Toisaalta on palautettava mieleen, että – kuten direktiivin 2004/38 johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan – pysyvä oleskeluoikeus on keskeinen tekijä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamisessa, ja siitä säädetään mainitussa direktiivissä tarkoituksena vahvistaa tunnetta unionin kansalaisuudesta, joten unionin lainsäätäjä on asettanut direktiivin 2004/38 16 artiklan 1 kohdan mukaisen pysyvän oleskeluoikeuden saamisen edellytykseksi sen, että unionin kansalainen on kotoutunut vastaanottavaan jäsenvaltioon (ks. asia C-162/09, Lassal, tuomio 7.10.2010, Kok., s. I‑9217, 32 ja 37 kohta).
25 Tällainen kotoutuminen, joka on direktiivin 2004/38 16 artiklan 1 kohdassa säädetyn pysyvän oleskeluoikeuden saamisen lähtökohtana, perustuu paitsi alueellisiin ja ajallisiin tekijöihin myös laadullisiin tekijöihin, jotka koskevat kotoutumisastetta vastaanottavassa jäsenvaltiossa (ks. asia C-325/09, Dias, tuomio 21.7.2011, Kok., s. I‑6387, 64 kohta), siinä määrin, että asianomaisen henkilön ja vastaanottavan jäsenvaltion välisen kotoutumista koskevan yhteyden heikentyminen tekee perustelluksi pysyvän oleskeluoikeuden menettämisen muussakin kuin direktiivin 2004/38 16 artiklan 4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa (ks. vastaavasti em. asia Dias, tuomion 59, 63 ja 65 kohta).
26 Se, että kansallinen tuomioistuin on määrännyt ehdottoman vankeusrangaistuksen, on omiaan osoittamaan, ettei asianomainen henkilö ole kunnioittanut arvoja, jotka vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskunta on ilmaissut tämän valtion rikosoikeudessa, joten vankeusajanjaksojen ottaminen huomioon, jotta unionin kansalaisen perheenjäsenet, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, saisivat direktiivin 2004/38 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun pysyvän oleskeluoikeuden, olisi ilmiselvästi vastoin päämäärää, jota direktiivillä on tavoiteltu, kun siinä on säädetty kyseisestä oleskeluoikeudesta.
27 Ensimmäiseen kysymykseen on vastattava kaiken edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2004/38 16 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaisen vankeusajanjaksoja vastaanottavassa jäsenvaltiossa, kun hän on pysyvän oleskeluoikeuden tässä jäsenvaltiossa kyseisinä ajanjaksoina saaneen unionin kansalaisen perheenjäsen, ei voida ottaa huomioon siinä tarkoituksessa, että kolmannen maan kansalainen saisi mainitussa säännöksessä tarkoitetun pysyvän oleskeluoikeuden.
Toinen kysymys
28 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2004/38 16 artiklan 2 ja 3 kohtaa tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaisen vankeusajanjaksot vastaanottavassa jäsenvaltiossa, kun hän on pysyvän oleskeluoikeuden tässä jäsenvaltiossa kyseisinä ajanjaksoina saaneen unionin kansalaisen perheenjäsen, keskeyttävät oleskelun yhtäjaksoisuuden.
29 Tässä yhteydessä on todettava, että – kuten tämän tuomion 18 kohdassa muistutettiin – se, saavatko unionin kansalaisen perheenjäsenet, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, direktiivin 2004/38 16 artiklan 2 kohdan mukaisesti pysyvän oleskeluoikeuden, riippuu muiden edellytysten ohella siitä, ovatko perheenjäsenet oleskelleet unionin kansalaisen kanssa laillisesti ja yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan.
30 Tällainen laillisen oleskelun yhtäjaksoisuuden edellytys vastaa tämän tuomion 24 ja 25 kohdassa mainittua kotoutumisvelvollisuutta, joka on pysyvän oleskeluoikeuden saamisen lähtökohtana, ja direktiivin 2004/38 kokonaisvaltaista asiayhteyttä; direktiivissä säädetään oleskeluoikeutta vastaanottavassa jäsenvaltiossa koskevasta asteittaisesta järjestelmästä, jossa toistetaan pääasiallisesti direktiiviä edeltäneissä unionin oikeuden säädöksissä ja oikeuskäytännössä vahvistetut vaiheet ja edellytykset ja päädytään lopulta pysyvään oleskeluoikeuteen (ks. yhdistetyt asiat C-424/10 ja C-425/10, Ziolkowski ja Szeja, tuomio 21.12.2011, Kok., s. I-14051, 38 kohta ja em. asia Alarape ja Tijani, tuomion 46 kohta).
31 Kuten tämän tuomion 26 kohdassa todettiin, se, että kansallinen tuomioistuin on määrännyt ehdottoman vankeusrangaistuksen, on omiaan osoittamaan, ettei asianomainen henkilö ole kunnioittanut arvoja, jotka vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskunta on ilmaissut tämän valtion rikosoikeudessa, joten vankeusajanjaksojen ottaminen huomioon, jotta unionin kansalaisen perheenjäsenet, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia, saisivat direktiivin 2004/38 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun pysyvän oleskeluoikeuden, olisi ilmiselvästi vastoin päämäärää, jota direktiivillä on tavoiteltu, kun siinä on säädetty kyseisestä oleskeluoikeudesta.
32 Tästä seuraa, että toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2004/38 16 artiklan 2 ja 3 kohtaa on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaisen vankeusajanjaksot vastaanottavassa jäsenvaltiossa, kun hän on pysyvän oleskeluoikeuden tässä jäsenvaltiossa kyseisinä ajanjaksoina saaneen unionin kansalaisen perheenjäsen, keskeyttävät oleskelun yhtäjaksoisuuden.
Oikeudenkäyntikulut
33 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY 16 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaisen vankeusajanjaksoja vastaanottavassa jäsenvaltiossa, kun hän on pysyvän oleskeluoikeuden tässä jäsenvaltiossa kyseisinä ajanjaksoina saaneen unionin kansalaisen perheenjäsen, ei voida ottaa huomioon siinä tarkoituksessa, että kolmannen maan kansalainen saisi mainitussa säännöksessä tarkoitetun pysyvän oleskeluoikeuden.
2) Direktiivin 2004/38 16 artiklan 2 ja 3 kohtaa on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaisen vankeusajanjaksot vastaanottavassa jäsenvaltiossa, kun hän on pysyvän oleskeluoikeuden tässä jäsenvaltiossa kyseisinä ajanjaksoina saaneen unionin kansalaisen perheenjäsen, keskeyttävät oleskelun yhtäjaksoisuuden.
Allekirjoitukset