UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
21 päivänä lokakuuta 2015 (*)
Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus sanamerkin PETCO rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Aikaisempi yhteisön tavaramerkiksi rekisteröity kuviomerkki PETCO – Suhteellinen hylkäysperuste – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta – Hallinnollisen menettelyn lykkääminen – Asetuksen (EY) N:o 2868/95 20 säännön 7 kohdan c alakohta ja 50 säännön 1 kohta – Kanneperuste, jolla ei tueta vaatimuksia – Kielto ratkaista asia ultra petita – Tutkimatta jättäminen
Asiassa T‑664/13,
Petco Animal Supplies Stores, Inc., kotipaikka San Diego, Kalifornia (Yhdysvallat), edustajanaan barrister C. Aikens,
kantajana,
vastaan
sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV), asiamiehinään V. Melgar ja M. Ó. Mondéjar Ortuño,
vastaajana,
jossa toisena asianosaisena SMHV:n valituslautakunnassa oli
Domingo Gutiérrez Ariza, kotipaikka Málaga (Espanja),
jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu SMHV:n neljännen valituslautakunnan 7.10.2013 tekemästä päätöksestä (asia R 347/2013‑4), joka koskee Domingo Gutiérrez Arizan ja Petco Animal Supplies Stores, Inc:n välistä väitemenettelyä,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. E. Martins Ribeiro sekä tuomarit S. Gervasoni ja L. Madise (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies I. Dragan,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 10.12.2013 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 11.4.2014 jätetyn vastineen,
ottaen huomioon 14.4.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantaja Petco Animal Supplies Stores, Inc. teki 11.7.2011 yhteisön tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen sisämarkkinoiden harmonisointivirastolle (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1) nojalla.
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on sanamerkki PETCO.
3 Tavarat ja palvelut, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat erityisesti tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 31 ja 35, ja ne ovat seuraavan kuvauksen mukaisia:
– luokka 31: ”Elävät eläimet; Eläinten ravintoaineet; Maltaat; Lemmikkieläinten ruoka ja juomat; Koirien ruoat ja makupalat; Kissojen ruoat ja makupalat; Pieneläinten ruoat; Kalaruoka; Matelijoiden ruoat ja lintujen siemenet.”
– luokka 35: ”Vähittäismyyntipalvelut ja online-myymäläpalvelut, jotka liittyvät lemmikkieläintarvikkeiden, lemmikkieläinten lelujen, lemmikkieläinten ruokien sekä urheiluun ja liikuntaan tarkoitettujen tavaroiden myyntiin; Muiden tarjoamien urheilukilpailujen ja/tai tapahtumien, nimittäin musiikki- ja teatteritapahtumien, koulutus-, kulttuuri- ja kansalaistapahtumien sekä näyttelyiden muodossa olevan ajanvietteen, myynninedistäminen; Vähittäismyymäläpalvelut eläin- ja lemmikkieläintarvikkeiden alalla.”
4 Yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus julkaistiin 8.9.2011 ilmestyneessä Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 2011/170.
5 Domingo Gutiérrez Ariza esitti 16.11.2011 asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan nojalla väitteen haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan kaikkien edellä 3 kohdassa mainittujen tavaroiden ja palvelujen osalta.
6 Väite perustui seuraavaan aikaisempaan yhteisön tavaramerkiksi rekisteröityyn punaiseen ja valkoiseen kuviomerkkiin:
7 Tavarat ja palvelut, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, kuuluvat erityisesti Nizzan sopimukseen pohjautuvan luokituksen luokkiin 31 ja 35 ja vastaavat jokaisen näiden luokan osalta seuraavaa kuvausta:
– Luokka 31: ”Maatalous-, puutarha- ja metsätaloustuotteet ja viljat, jotka eivät sisälly muihin luokkiin; elävät eläimet; tuoreet hedelmät ja vihannekset; siemenet, luonnonkasvit ja ‑kukat; eläinruoat; maltaat.”
– luokka 35: ”Mainonta; liikkeenjohto; yrityshallinto; toimistotehtävät, seuraavien tuotteiden tukku- ja vähittäismyyntipalvelut ja myynti maailmanlaajuisten tietoverkkojen välityksellä: eläinten rehu, linnunsiemenet, tahnat, siemenet, väriaineet, vitamiinit, lääkkeet, leseet, munat, lisäravintoaineet, häkit, kopit, akvaariot, terraariot, kuljetushäkit, ruoka-astiat, juoma-astiat, patjat, pienet sängyt, pesät, kuidut, turkikset, kaulaketjut, hihnat, valjaat, vaatteet, vaatetustarvikkeet, harjat, hygieniatuotteet eläimiä varten, tolpat ja kirjat, ansat, alustat, siilot, suppilot, aidat, jyvät ja siemenet, hyönteismyrkyt, punkintorjunta-aineet, eläimet, kasvit, sakset, pinsetit, työkalut, lämpökaapit, hautomot ja leikkikalut.”
8 Väitteentekijä vetosi väitteen tueksi asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan mukaisiin perusteisiin.
9 Väiteosasto hyväksyi 18.12.2012 väitteen osittain ja hylkäsi tavaramerkin rekisteröintihakemuksen siltä osin kuin se koski luokkiin 31 ja 35 kuuluvia tavaroita ja palveluja sillä perusteella, että oli olemassa sekaannusvaara aikaisemman tavaramerkin kanssa.
10 Kantaja teki 15.2.2013 väiteosaston päätöksestä asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla valituksen SMHV:ssä siltä osin kuin väiteosasto oli evännyt haetun tavaramerkin rekisteröinnin luokkiin 31 ja 35 kuuluvia tavaroita ja palveluja varten.
11 Kantaja vaati 18.4.2013 SMHV:lle jättämässään vastauskirjelmässään, jossa se esitti valituksen perustelut, myös, että valituslautakunnassa käytävää menettelyä oli lykättävä sillä perusteella, että kantaja oli esittänyt 28.12.2012 SMHV:lle aikaisemman tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevan vaatimuksen, joka oli merkitty rekisteriin viitteellä 7442 C.
12 Kuten asianosaiset totesivat suullisessa käsittelyssä, SMHV hylkäsi aikaisemman tavaramerkin mitättömäksi julistamisesta esitetyn vaatimuksen 10.3.2014 ja hylkäämisestä oli vireillä valitus SMHV:ssä vielä suullisen käsittelyn aikana.
13 SMHV:n neljäs valituslautakunta kumosi osittain 7.10.2013 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) väiteosaston 18.12.2012 tekemän päätöksen, jossa tämä oli evännyt haetun tavaramerkin rekisteröinnin seuraavia, luokkaan 35 kuuluvia palveluja varten: ”Vähittäismyyntipalvelut ja online-myymäläpalvelut, jotka liittyvät urheiluun ja liikuntaan tarkoitettujen tavaroiden myyntiin”, ja hylkäsi valituksen muilta osin.
14 Valituslautakunta katsoi ensinnäkin, että koska aikaisempi tavaramerkki oli yhteisön tavaramerkki, sekaannusvaaran arvioinnin kannalta merkityksellinen alue oli Euroopan unioni ja että kyseinen kohdeyleisö, jonka tarkkaavaisuustaso vaihteli keskimääräisestä korkeaan, koostui suuresta yleisöstä ja alan ammattilaisista (riidanalaisen päätöksen 11 ja 33 kohta). Valituslautakunta totesi vielä, että haetun tavaranmerkin kattamat, luokkaan 35 kuuluvat ”vähittäismyyntipalvelut ja online-myymäläpalvelut, jotka liittyvät urheiluun ja liikuntaan tarkoitettujen tavaroiden myyntiin”, erosivat aikaisemman tavaramerkin kattamista tavaroista ja palveluista, jotka kuuluivat luokkiin 31 ja 35, ja että näin ollen haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan tehtyä väitettä ei voitu hyväksyä näiden palvelujen osalta (riidanalaisen päätöksen 13–20 ja 36 kohta). Se katsoi sitä vastoin – kuten riidanalaisen päätöksen 21–23 kohdasta käy ilmi – että kyseisten merkkien kattamat muut tavarat ja palvelut, jotka kuuluvat luokkiin 31 ja 35, olivat samoja ja että erityisesti näin oli luokkaan 35 kuuluvien ja haetun tavaramerkin kattamien palvelujen ”muiden tarjoamien urheilukilpailujen ja/tai tapahtumien, nimittäin musiikki- ja teatteritapahtumien, koulutus-, kulttuuri- ja kansalaistapahtumien sekä näyttelyiden muodossa olevan ajanvietteen, myynninedistäminen” ja aikaisemman tavaramerkin kattamien palvelujen mainonta osalta. Valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 27–29 kohdassa, että kyseisten merkkien ulkoasua koskevan samankaltaisuuden aste oli keskimääräistä korkeampi, että ne olivat samoja lausumistavan osalta ja että niiden merkityssisältö jää vertailussa vaikutukseltaan neutraaliksi tekijäksi. Valituslautakunta päätyi riidanalaisen päätöksen 35 kohdassa siihen, että koska kyseisten merkkien kattamat tavarat ja palvelut olivat samoja, merkit olivat keskimääräistä samankaltaisempia ulkoasultaan, ne olivat samoja lausuntatavaltaan ja aikaisemman tavaramerkin erottamiskyky oli tavanomainen, edellä mainittujen merkkien välillä oli olemassa asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara siitä huolimatta, että huomioon otetaan, että kohdekuluttajan tarkkaavaisuustaso oli keskimääräistä korkeampi.
15 Valituslautakunta katsoi, että siinä vireillä olevan valitusmenettelyn lykkääminen ei ollut tarpeen. Se totesi, että yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL L 303, s. 1) 20 säännön 7 kohdan c alakohdan, luettuna yhdessä asetuksen N:o 2868/95 50 säännön 1 kohdan kanssa, mukaan päätöksen tekeminen siitä, onko valitusmenettelyä lykättävä, kuuluu sen harkintavaltaan (riidanalaisen päätöksen 38 ja 39 kohta). Se täsmensi, että asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 53 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, luettuna yhdessä 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa ja 8 artiklan 4 ja 5 kohdan kanssa, tarkoitettu mitättömyysvaatimus, johon menettelyn lykkäämisestä esitetty vaatimus perustui, oli jätetty yli vuoden päästä väitteen esittämisestä ja sen jälkeen kun väiteosasto oli antanut päätöksen ja mitättömyysvaatimuksen tarkoituksena näytti siten olevan viivästyttää menettelyn päättämistä. Toiseksi valituslautakunta muistutti ensiksi siitä, että oli selvitettävä, oliko ensi näkemältä olemassa vaara, että aikaisempi oikeus voitaisiin kumota, ja oliko todennäköistä, että tämä kumoaminen vaikuttaisi väitteestä annettavaan ratkaisuun. Lisäksi se totesi, että kantaja oli perustanut mitättömyysvaatimuksensa aikaisemman tavaramerkin haltijan vilpilliseen mieleen sekä tiettyihin rekisteröimättömiin oikeuksiin. Valituslautakunta päätyi siihen, ettei kantaja ollut esittänyt riittäviä objektiivisia todisteita lykkäyksen perustelemiseksi (riidanalaisen päätöksen 37–40 kohta).
Asianosaisten vaatimukset
16 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin se koskee palveluja ”muiden tarjoamien urheilukilpailujen ja/tai tapahtumien, nimittäin musiikki- ja teatteritapahtumien, koulutus-, kulttuuri- ja kansalaistapahtumien sekä näyttelyiden muodossa olevan ajanvietteen, myynninedistäminen” ja hylkää väitteen näitä palveluita koskevin osin
– velvoittaa SMHV:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut
– toissijaisesti lykkää asian käsittelyä siihen asti kunnes mitättömyysvaatimuksesta viite 7442 C on annettu lopullinen päätös.
17 SMHV vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen ja
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
18 Kantaja vetoaa pääasiallisesti kahteen kanneperusteeseen, jotka perustuvat asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen ja asetuksen N:o 2868/95 20 säännön 7 kohdan c alakohdan, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 50 säännön 1 kohdan kanssa, rikkomiseen.
19 Koska kysymys siitä, oliko valituslautakunnassa vireillä olevaa menettelyä lykättävä, on tutkittava ennen sen kysymyksen tutkimista, onko haetun tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välillä sekaannusvaara asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla, on tutkittava ensiksi toinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 2868/95 20 säännön 7 kohdan c alakohdan, luettuna yhdessä 50 säännön 1 kohdan kanssa, rikkomiseen, ja sen jälkeen ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen (ks. vastaavasti tuomio 25.11.2014, Royalton Overseas v. SMHV – S.C. Romarose Invest (KAISERHOFF), T‑556/12, EU:T:2014:985, 52 kohta).
Toinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 2868/95 20 säännön 7 kohdan c alakohdan, luettuna yhdessä 50 säännön 1 kohdan kanssa, rikkomiseen
20 Kantajan esittämän toisen kanneperusteen mukaan valituslautakunta on rikkonut asetuksen N:o 2868/95 20 säännön 7 kohdan c alakohtaa, luettuna yhdessä 50 säännön 1 kohdan kanssa. Se katsoo, että valituslautakunnan olisi pitänyt lykätä valitusmenettelyä siihen asti kunnes SMHV:lle esitetystä aikaisemman tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevasta vaatimuksesta oli annettu päätös. Kantaja täsmentää, että koska valituslautakunta päätyi katsomaan, että kyseisten merkkien välillä oli sekaannusvaara luokkiin 31 ja 35 kuuluvien ja kyseisten merkkien kattamien tavaroiden ja palvelujen osalta ja koska väite ja mitättömyysvaatimus ovat pitkälti päällekkäisiä, on olemassa vaara, että aikaisempi tavaramerkki voidaan julistaa mitättömäksi. Koska aikaisempi tavaramerkki on näin ollen ainoa oikeus, johon väite perustuu, kyseisen tavaramerkin mitättömyydestä seuraisi, että väite tulisi oikeudellisesti kokonaan perusteettomaksi.
21 Asianosaisia pyydettiin esittämään suullisen käsittelyn aikana huomautuksensa siitä, voitiinko toinen kanneperuste ottaa tutkittavaksi, sillä sen hyväksymisestä seuraisi, että unionin tuomioistuin ratkaisisi asian ultra petita.
22 Kantaja totesi tästä ensinnäkin, että toinen kanneperuste oli katsottava itsenäiseksi kanneperusteeksi suhteessa ensimmäiseen kanneperusteeseen, joka oli ainoa kanneperuste, joka oli esitetty tukemaan sen vaatimusta riidanalaisen päätöksen osittaisesta kumoamisesta. Kantaja jatkoi, että sen kannalta ei ollut väliä, saako se asian käsittelyn lykätyksi unionin yleisessä tuomioistuimessa vai valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä, ja että sen lykkäysvaatimus unionin yleisessä tuomioistuimessa oli tulkittava ensisijaisesti eikä toissijaisesti esitetyksi vaatimukseksi kuten se oli esittänyt vaatimuksissaan. Lopuksi se ilmoitti, että sillä on intressi saada riidanalainen päätös kumotuksi kokonaisuudessaan.
23 SMHV palautti ensinnäkin mieleen, että vaatimus riidanalaisen päätöksen kumoamisesta kokonaisuudessaan ei sisältynyt kanteen vaatimuksiin ja että näin ollen oli katsottava, että riidanalaisen päätöksen se osa, jota ei ollut riitautettu ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, oli tullut kantajan osalta lopulliseksi. Se totesi toiseksi, että sellaisesta tilanteesta, että toinen kanneperuste olisi otettava tutkittavaksi ja se olisi hyväksyttävä, seuraisi, että riidanalainen päätös kumottaisiin kokonaisuudessaan.
24 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan, jota sovelletaan sen 53 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja unionin yleisen tuomioistuimen 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 44 artiklan sanamuodon mukaan kannekirjelmässä on esitettävä erityisesti oikeudenkäynnin kohde ja sen on sisällettävä kantajan vaatimukset. Vaatimukset on esitettävä täsmällisesti ja yksiselitteisesti, sillä muutoin on olemassa riski, että unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee asian alle tai yli sen, mitä on vaadittu (infra tai ultra petita) ja että vastaajan oikeuksia loukataan (määräys 13.4.2011, Planet v. komissio, T‑320/09, Kok., EU:T:2011:172, 22 kohta). Koska kumoamiskanteesta päättävät unionin tuomioistuimet eivät voi ratkaista asiaa ultra petita, ne eivät saa kumoamisesta päättäessään ylittää sitä, mitä kantaja on vaatinut (ks. määräys 24.5.2011, Government of Gibraltar v. komissio, T‑176/09, EU:T:2011:239, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
25 Näin ollen ainoastaan kannekirjelmässä esitetyt vaatimukset voidaan ottaa huomioon ja se, onko kanne perusteltu, on tutkittava yksinomaan kannekirjelmään sisällyttyjen vaatimusten osalta. 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdassa sallitaan uusien perusteiden esittäminen sillä edellytyksellä, että ne perustuvat asian käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin. Oikeuskäytännöstä käy ilmi, että tämä edellytys koskee sitä suuremmallakin syyllä kaikenlaista vaatimusten muuttamista ja että tilanteessa, jossa kirjallisen käsittelyn aikana ei ole tullut esille oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja, ainoastaan kannekirjelmässä esitetyt vaatimukset voidaan ottaa huomioon (ks. tuomio 26.10.2010, Saksa v. komissio, T‑236/07, Kok., EU:T:2010:451, 27 ja 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
26 Vaikka käsiteltävässä asiassa oletettaisiinkin, että kantaja olisi halunnut mukauttaa vaatimuksiaan suullisen käsittelyn aikana ja vaatia tätä kautta riidanalaisen päätöksen kumoamista kokonaisuudessaan, sellaista muutosta ei olisi voitu sallia, koska kirjallisen käsittelyn aikana ei ole tullut esille mitään uusia oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja.
27 Näin ollen ensimmäiseksi on todettava, että kannekirjelmään sisältyvässä ainoassa kumoamisvaatimuksessa vaaditaan riidanalaisen päätöksen kumoamista osittain ja että tämän vaatimuksen tueksi on esitetty ensimmäinen kanneperuste, kuten sen sanamuodosta käy ilmi.
28 Toiseksi on niin – kuten riidanalaisen päätöksen 6 kohdasta käy ilmi –, että valituslautakunnan käsiteltäväksi oli saatettu ”valitusmenettelyn” lykkäysvaatimus, eli kaikki se, minkä osalta kantaja oli riitauttanut väiteosaston päätöksen. Valituslautakunta hylkäsi kuitenkin riidanalaisen päätöksen 37–40 kohdassa tämän vaatimuksen kokonaisuudessaan.
29 Jos on niin, kuten kantaja väittää toisen kanneperusteensa yhteydessä, että valituslautakunta olisi kuitenkin tehnyt ilmeisen arviointivirheen kieltäytyessään lykkäämästä siinä vireillä olevaa valitusmenettelyä, kaikki valituslautakunnan esittämät ja riidanalaisen päätöksen 9–36 kohtaan sisältyvät arviot valituksen perusteltavuudesta täytyisi kyseenalaistaa. Valituslautakunta ei olisi nimittäin voinut tutkia valitusta ja ratkaista asiaa riidanalaisen päätöksen 36 kohdassa osaksi kantajan hyväksi ”vähittäismyyntipalvelujen ja online-myymäläpalvelujen, jotka liittyvät urheiluun ja liikuntaan tarkoitettujen tavaroiden myyntiin” luokassa 35 osalta, jos se olisi – kuten kantaja vaati – lykännyt valitusmenettelyä. Lisäksi jos lykkäämisen epäämisestä tehty päätös olisi kumottu, valituslautakunnan, jonka käsiteltäväksi asia olisi tullut uudelleen, olisi täytynyt lykätä valitusmenettelyä ja tehdä lykkäyksen päätyttyä kaikki tarvittavat johtopäätökset aikaisempaa tavaramerkkiä koskevan mitättömyysmenettelyn perusteella arvioituaan kaikkien niiden argumenttien perusteltavuutta, joihin kantaja oli vedonnut väiteosaston päätöstä vastaan.
30 Tästä seuraa, että lykkäämisen epäämisestä tehtyä päätöstä ei voida erottaa niistä muista riidanalaisen päätöksen perusteluista, joiden johdosta valituslautakunta teki päätöksen valituksen perusteltavuudesta. Tästä seuraa, että jos toinen kanneperuste, joka perustuu lykkäyksen epäämisen lainvastaisuuteen, hyväksyttäisiin, unionin yleisen tuomioistuimen olisi kumottava riidanalainen päätös kokonaisuudessaan ja – koska vaatimuksissa oli vaadittu ainoastaan osittaista kumoamista – ratkaistava asia ultra petita. Toinen kanneperuste on näin ollen jätettävä tutkimatta.
31 Täydentävästi on muistutettava siitä, että vaikka toinen kanneperuste otettaisiin tutkittavaksi, valituslautakunnalla on laaja harkintavalta päättäessään siitä, lykkääkö se menettelyä vai eikö. Asetuksen N:o 2868/95 20 säännön 7 kohdan c alakohta, jota on kyseisen asetuksen 50 säännön 1 kohdan mukaan sovellettava menettelyihin valituslautakunnassa, ilmentää tätä laajaa harkintavaltaa, kun siinä säädetään, että SMHV voi lykätä väitemenettelyä, jos sellainen lykkäys on olosuhteiden vuoksi tarkoituksenmukainen. Lykkääminen jää täten valituslautakunnan oikeudeksi, johon se turvautuu vain katsoessaan sen tarkoituksenmukaiseksi. Valituslautakunnassa käytävää menettelyä ei siten lykätä automaattisesti kyseisen menettelyn osapuolen tekemän lykkäyshakemuksen seurauksena (tuomio 16.5.2011, Atlas Transport v. SMHV – Atlas Air (ATLAS), T‑145/08, Kok., EU:T:2011:213, 69 kohta ja edellä 19 kohdassa mainittu tuomio KAISERHOFF, EU:T:2014:985, 30 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 16.9.2004, Metro-Goldwyn-Mayer Lion v. SMHV – Moser Grupo Media (Moser Grupo Media), T‑342/02, Kok., EU:T:2004:268, 46 kohta).
32 Toisaalta on korostettava, että valituslautakunnan laaja harkintavalta lykätä siinä käytävää menettelyä ei merkitse sitä, että valituslautakunnan arviointi suljettaisiin unionin tuomioistuinten harjoittaman valvonnan ulkopuolelle. Valituslautakunnan laaja harkintavalta kuitenkin rajoittaa unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan asiakysymyksissä sen varmistamiseen, ettei asiassa ole tapahtunut ilmeistä arviointivirhettä ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (edellä 31 kohdassa mainittu tuomio ATLAS, EU:T:2011:213, 70 kohta ja edellä 19 kohdassa mainittu tuomio KAISERHOFF, EU:T:2014:985, 31 kohta).
33 Oikeuskäytännöstä ilmenee tämän osalta, että valituslautakunnan on menettelyn lykkäämiseen liittyvää harkintavaltaa käyttäessään noudatettava yleisiä periaatteita, jotka koskevat oikeudenmukaista menettelyä oikeusunionissa. Valituslautakunnan on siis tätä harkintavaltaa käyttäessään otettava huomioon paitsi sen osapuolen intressi, jonka yhteisön tavaramerkki on riitautettu, myös muiden osapuolten intressit. Päätöksen lykätä tai olla lykkäämättä menettelyä on perustuttava näiden intressien punnintaan (edellä 31 kohdassa mainittu tuomio ATLAS, EU:T:2011:213, 76 kohta ja edellä 19 kohdassa mainittu tuomio KAISERHOFF, EU:T:2014:985, 33 kohta).
34 Kuten riidanalaisen päätöksen 39 kohdasta käy ilmi – ja mitä kantaja ei ole kiistänyt –, valituslautakunta suoritti muun muassa prima facie analyysin mitättömyysvaatimuksen menestymismahdollisuuksista. Analyysi, jonka päätteeksi todettiin, että menestymismahdollisuudet olivat heikot, kuuluu valituslautakunnalle tunnustetun laajan harkintavallan, sellaisena kuin se on kuvattu edellä olevassa 31 kohdassa, piiriin ja se on perusteltu sen estämiseksi, ettei lykkäysinstrumenttia voida käyttää viivyttämistarkoituksiin.
35 Kun mitättömyysvaatimuksen menestymismahdollisuudet on prima facie katsottu heikoiksi – mikä valituslautakunnan on tutkittava – osapuolten intressien vertailu kallistuu väistämättä väitteentekijän sen laillisen intressin puoleen, että se saa viivytyksettä päätöksen väitteestä.
36 Tästä seuraa, että käsiteltävässä asiassa ei ole näytetty, että valituslautakunta olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen päättäessään olla lykkäämättä siinä vireillä ollutta valitusmenettelyä. Tästä seuraa, että vaikka toinen kanneperuste voitaisiin ottaa tutkittavaksi, se olisi hylättävä perusteettomana.
Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen
37 Kantaja esittää ensimmäisessä kanneperusteessaan, että haetun tavaranmerkin kattamat palvelut ”muiden tarjoamien urheilukilpailujen ja/tai tapahtumien, nimittäin musiikki- ja teatteritapahtumien, koulutus-, kulttuuri- ja kansalaistapahtumien sekä näyttelyiden muodossa olevan ajanvietteen, myynninedistäminen” erosivat aikaisemman tavaramerkin kattamista palveluista ”mainonta”. Kyseisten merkkien ulkoasuissa oli eroja, sillä rekisteröitäväksi haettuun tavaramerkkiin ei sisältynyt kuvio-osaa eikä tekstiä, josta se koostuu, ollut tyylitelty, kun taas aikaisempi tavaramerkki oli punaisen ja valkoisen värinen kuviomerkki, jossa oli tyylitelty teksti. Kantaja katsoi vielä, että sen tavaramerkin rekisteröintiä vastaan tehty väite oli hylättävä edellä mainittujen palvelujen osalta, kun otetaan huomioon kyseessä olevien palvelujen väliset erot, kyseisten merkkien väliset erot ja kohdekuluttajan korkea tarkkaavaisuustaso.
38 Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan aikaisemman tavaramerkin haltijan vastustuksesta tavaramerkkiä ei rekisteröidä, jos sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin aikaisempi, samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, sen alueen yleisön keskuudessa, jolla aikaisempi tavaramerkki on suojattu, on sekaannusvaara. Sekaannusvaara sisältää vaaran tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä.
39 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaara on olemassa, jos yleisö saattaa luulla, että kyseiset tavarat tai palvelut ovat peräisin samasta yrityksestä tai mahdollisesti taloudellisesti keskenään sidoksissa olevista yrityksistä (tuomio 10.9.2008, Boston Scientific v. SMHV – Terumo (CAPIO), T‑325/06, EU:T:2008:338, 70 kohta ja tuomio 31.1.2012, Cervecería Modelo v. SMHV – Plataforma Continental (LA VICTORIA DE MEXICO), T‑205/10, EU:T:2012:36, 23 kohta; ks. myös analogisesti tuomio 29.9.1998, Canon, C‑39/97, Kok., EU:C:1998:442, 29 kohta).
40 Lisäksi sekaannusvaaraa yleisön keskuudessa on arvioitava kokonaisuutena ja ottaen huomioon kaikki tekijät, joilla on merkitystä käsiteltävän asian kannalta (edellä 39 kohdassa mainittu tuomio CAPIO, EU:T:2008:338, 71 kohta; ks. myös analogisesti tuomio 11.11.1997, SABEL, C‑251/95, Kok., EU:C:1997:528, 22 kohta ja edellä 39 kohdassa mainittu tuomio Canon, EU:C:1998:442, 16 kohta).
41 Sekaannusvaaran kokonaisarviointi merkitsee, että huomioon otettavien tekijöiden ja erityisesti tavaramerkkien samankaltaisuuden ja niiden tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden, jotka ne kattavat, välillä on tietty keskinäinen riippuvuus. Niinpä kyseisten tavaroiden tai palvelujen vähäisen samankaltaisuuden saattaa korvata niitä varten tarkoitettujen tavaramerkkien merkittävä samankaltaisuus ja päinvastoin (tuomio 13.9.2007, Il Ponte Finanziaria v. SMHV, C‑234/06 P, Kok., EU:C:2007:514, 48 kohta ja tuomio 23.10.2002, Matratzen Concord v. SMHV – Hukla Germany (MATRATZEN), T‑6/01, Kok., EU:T:2002:261, 25 kohta; ks. myös analogisesti edellä 39 kohdassa mainittu tuomio Canon, EU:C:1998:442, 17 kohta).
42 Sekaannusvaaraa koskevan kokonaisarvioinnin on kyseisten merkkien ulkoasun, lausuntatavan tai merkityssisällön samankaltaisuuden osalta perustuttava merkeistä syntyvään kokonaisvaikutelmaan, ja huomioon on otettava erityisesti merkkien erottavat ja hallitsevat osat. Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan sanamuodosta ”yleisön keskuudessa – – on sekaannusvaara” nimittäin ilmenee, että sillä, miten kyseisten tyyppisten tavaroiden tai palvelujen keskivertokuluttaja mieltää tavaramerkit, on ratkaiseva merkitys sekaannusvaaran kokonaisarvioinnissa. Keskivertokuluttaja mieltää tavaramerkin tavallisesti yhtenä kokonaisuutena eikä tarkastele sen eri yksityiskohtia (tuomio 18.9.2012, Scandic Distilleries v. SMHV – Bürgerbräu, Röhm & Söhne (BÜRGER), T-460/11, EU:T:2012:432, 27 kohta; ks. myös analogisesti edellä 40 kohdassa mainittu tuomio SABEL, EU:C:1997:528, 23 kohta).
43 Oikeuskäytännön mukaan sekaannusvaaran kokonaisarvioinnissa on otettava huomioon asianomaisen tavararyhmän tavanomaisesti valistunut sekä kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen keskivertokuluttaja. On otettava huomioon myös se, että keskivertokuluttajan tarkkaavaisuusaste voi vaihdella asianomaisen tavara- tai palveluryhmän mukaan (ks. tuomio 13.2.2007, Mundipharma v. SMHV – Altana Pharma (RESPICUR), T-256/04, Kok., EU:T:2007:46, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Valituslautakunnan arviointia kyseisten merkkien välisestä sekaannusvaarasta on tarkasteltava edellä esitettyjen seikkojen valossa.
45 Aivan aluksi on vahvistettava valituslautakunnan riidanalaisen päätöksen 11 kohdassa esittämä ja kantajan loppujen lopuksi kiistämättä jättämä toteamus siitä, että koska aikaisempi tavaramerkki on yhteisön tavaramerkki, alueena, jonka suhteen sekaannusvaaran olemassaoloa kyseisten merkkien välillä on arvioitava, on Euroopan unioni.
Kohdeyleisö
46 On tärkeää palauttaa mieleen, että kohdeyleisö koostuu sellaisista henkilöistä, jotka saattavat käyttää sekä aikaisemman tavaramerkin että rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin kattamia palveluita (ks. vastaavasti tuomio 1.7.2008, Apple Computer v. SMHV – TKS-Teknosoft (QUARTZ), T‑328/05, EU:T:2008:238, 23 kohta ja tuomio 30.9.2010, PVS v. SMHV – MeDiTA Medizinische Kurierdienst (medidata), T‑270/09, EU:T:2010:419, 28 kohta). Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan alan ammattilaisten tarkkaavaisuustason on katsottava olevan korkea (tuomio 15.10.2008, Air Products and Chemicals v. SMHV – Messer Group (Ferromix, Inomix ja Alumix), T‑305/06–T‑307/06, EU:T:2008:444, 34 kohta).
47 Kuten kantaja ja SMHV ovat täsmentäneet ja riidanalaisesta päätöksestä (riidanalaisen päätöksen 11, 33 ja 35 kohta) käy ilmi, käsiteltävässä asiassa on todettava, että siltä osin kuin kyse on kyseisten merkkien kattamista palveluista, kohdeyleisö koostuu alan ammattilaista, joiden tarkkaavaisuustaso on korkea.
Palvelujen vertailu
48 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseisten tavaroiden tai palveluiden samankaltaisuuden arvioimiseksi on otettava huomioon kaikki niiden väliseen suhteeseen liittyvät merkitykselliset tekijät. Näihin tekijöihin kuuluvat erityisesti tavaroiden ja palveluiden luonne, käyttötarkoitus, käyttötavat sekä se, ovatko ne keskenään kilpailevia tai toisiaan täydentäviä. Huomioon voidaan ottaa myös muita tekijöitä, kuten kyseessä olevien tuotteiden jakelukanavat (ks. tuomio 11.7.2007, El Corte Inglés v. SMHV – Bolaños Sabri (PiraÑAM diseño original Juan Bolaños), T‑443/05, Kok., EU:T:2007:219, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
49 Kantaja täsmentää erityisesti, että urheilukilpailujen myynninedistäminen ei ole mainostoimiston palveluihin liittyvä palvelu eikä se voi kuulua siten sen tarjoamiin mainospalveluihin, jotka aikaisempi tavaramerkki kattaa.
50 Tästä on todettava, että valituslautakunta katsoi aivan oikein, että mainospalvelujen tarkoituksena on auttaa muita myymään niiden tavaroita ja palveluita huolehtimalla myynninedistämisestä tavaroiden ja palvelujen lanseerauksen ja/tai myynnin yhteydessä ja että edellä mainittujen palveluiden tarkoituksena on vahvistaa asiakkaan asemaa markkinoilla mahdollistamalla mainonnan avulla, että tämä saa kilpailuedun. Valituslautakunta tarkensi lisäksi riidanalaisen päätöksen 23 kohdassa aivan oikein, että palveluiden ”muiden tarjoamien urheilukilpailujen ja/tai tapahtumien myynninedistäminen”, jotka koostuvat pääasiallisesti edellä mainittujen tapahtumien mainostamisen hallinnoinnista, tarjoajina ovat tavallisesti mainostoimistot ja palvelut kuuluvat laajan käsitteen ”mainonta” alle.
51 Edellä olevan perusteella on katsottava, että kyseisten merkkien kattamat palvelut ovat samoja.
Merkkien vertailu
52 Vertailu on syytä suorittaa tarkastelemalla jokaista kyseessä olevaa tavaramerkkiä yhtenä kokonaisuutena, mikä ei sulje pois sitä, että kokonaisvaikutelmaa, joka moniosaisesta tavaramerkistä jää asianomaisen yleisön muistiin, voi joissain olosuhteissa hallita yksi tai useampi tavaramerkin osatekijöistä. Ainoastaan silloin, kun kaikki muut tavaramerkin osatekijät jäävät merkityksettömiksi, samankaltaisuutta voidaan arvioida yksin hallitsevan osatekijän perusteella. Asia voi olla näin muun muassa silloin, kun kyseinen osatekijä pystyy yksin hallitsemaan kohdeyleisön muistiin jäävää, tavaramerkkiä koskevaa mielikuvaa sellaisella tavalla, että kaikki muut tavaramerkin osatekijät jäävät merkityksettömiksi tavaramerkin luomassa kokonaisvaikutelmassa (ks. tuomio 12.11.2008, Shaker v. SMHV – Limiñana y Botella (Limoncello della Costiera Amalfitana shaker), T‑7/04, Kok., EU:T:2008:481, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 39 kohdassa mainittu tuomio LA VICTORIA DE MEXICO, EU:T:2012:36, 37 kohta).
53 Oikeuskäytännön mukaan on niin, että moniosaisen tavaramerkin yhden tai useamman tietyn osatekijän hallitsevan luonteen arviointia varten täytyy erityisesti ottaa huomioon jokaisen osatekijän luontaiset ominaispiirteet vertaamalla niitä muiden osatekijöiden ominaispiirteisiin. Lisäksi voidaan täydentävästi ottaa huomioon eri osatekijöiden suhteellinen asema moniosaisen merkin ulkomuodossa (edellä 41 kohdassa mainittu tuomio MATRATZEN, EU:T:2002:261, 35 kohta). Lisäksi on niin, että jos tavaramerkki muodostuu sanaosista ja kuvio-osista, sanaosat ovat lähtökohtaisesti erottamiskykyisempiä kuin kuvio-osat, koska keskivertokuluttajan on helpompi viitata kyseiseen tavaraan mainitsemalla sen nimen kuin kuvailemalla tavaramerkin kuvio-osaa (edellä 39 kohdassa mainittu tuomio LA VICTORIA DE MEXICO, EU:T:2012:36, 38 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 18.2.2004, Koubi v. SMHV – Flabesa (CONFORFLEX), T‑10/03, Kok., EU:T:2004:46, 45 kohta).
54 Ensinnäkin ulkoasullisesta samankaltaisuudesta on todettava, että tässä on vertailtava yhtäältä rekisteröitäväksi haettua tavaramerkkiä, joka on yhdestä ainoasta sanasta ”petco” koostuva sanamerkki, ja toisaalta aikaisempaa tavaramerkkiä, joka on sanaosasta ”petco” koostuva kuviomerkki, jossa ”petco” on kirjoitettu tyylitellysti valkoisin kirjaimin punaiseen soikioon ja joka muodostuu lisäksi sanan ”petco” t-kirjaimen alapuolella olevasta punaisesta ympyrästä, jonka sisällä näkyy pienemmillä – niin ikään valkoisin kirjaimin – kahteen kertaan kirjoitettu sana ”petco” siten, että horisontaalisesti kirjoitettu sana ”petco” leikkaa vertikaalisesti kirjoitetun sanan ”petco” kirjaimen ”t” kohdalla.
55 Kyseisillä kahdella merkillä on näin yhteistä sanaosa ”petco”.
56 Kantaja väittää, että kyseiset merkit ovat erilaisia ulkoasultaan, koska rekisteröitäväksi haetussa tavaramerkissä ei ole aikaisemmassa tavaramerkissä olevaa punaista ja valkoista väriä eikä sen sisältämää tyyliteltyä tekstiä.
57 Kuitenkin on todettava, kuten SMHV on olennaisin osin ja oikein korostanut, että sekä sanaosan ”petco” koko, sen muodostavien valkoisten kirjainten ja punaisen soikion, johon se on sijoitettu, välillä oleva kontrasti että muiden kuvio-osien toissijainen luonne tekevät sanasta ”petco” aikaisemman tavaramerkin hallitsevan ja erottavan osan; muut kuvio-osat on katsottava koristeiksi erityisesti siksi, että aikaisemman tavaramerkin esitys muistuttaa hyvin paljon etiketin esitystä.
58 Valituslautakunta saattoi tällaisessa tilanteessa virhettä tekemättä todeta, että kyseisten tavaramerkkien ulkoasua koskevan samankaltaisuuden aste oli keskimääräistä korkeampi sillä perusteella, että niille oli yhteistä sanaosa ”petco” ja että niiden ainoa ero oli aikaisemman tavaramerkin kuvio-osissa, jotka miellettiin käsiteltävässä asiassa kuitenkin pääasiallisesti koristeina (riidanalaisen päätöksen 27 kohta). Valituslautakunta täsmensi nimittäin aivan oikein, että oikeuskäytännöstä kävi ilmi, että silloin, kun merkkeihin sisältyy samaan aikaan sekä sanaosia että kuvio-osia, sanaosa vaikutti yleensä kuluttajaan voimakkaammin kuin kuvio-osa (edellä 53 kohdassa mainittu tuomio CONFORFLEX, EU:T:2004:46, 45 kohta ja edellä 39 kohdassa mainittu tuomio LA VICTORIA DE MEXICO, EU:T:2012:36, 38 kohta) ja tämä pätee erityisesti käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaan aikaisempaan tavaramerkkiin.
59 Toiseksi on selvää, että kyseiset merkit ovat lausuntatavan osalta samoja, koska aikaisemman tavaramerkin kuvio-osia ei äännetä.
60 Kolmanneksi valituslautakunta katsoi merkityssisältöä koskevasta samankaltaisuudesta riidanalaisen päätöksen 29 kohdassa – tekemättä siinä virhettä ja ilman, että kantaja olisi kiistänyt asiaa –, että kyseisillä merkeillä ei ollut merkityssisältöä merkityksellisellä alueella, ja päätteli tästä täysin oikein, että merkityssisältöä koskevalla vertailulla ei ollut mitään vaikutusta käsiteltävässä asiassa.
61 Tästä on kuitenkin todettava, että vaikka keskivertokuluttaja mieltää tavaramerkin tavallisesti yhtenä kokonaisuutena eikä tarkastele sen eri yksityiskohtia, tosiasia on, että sanamerkin nähdessään hän purkaa sen sanaosiin, jotka tuovat hänen mieleensä konkreettisen merkityksen tai jotka muistuttavat sanoja, jotka hän tuntee (ks. vastaavasti tuomio 27.2.2008, Citigroup v. SMHV – Link Interchange Network (WORLDLINK), T‑325/04, EU:T:2008:51, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
62 Näin ollen SMHV on todennut aivan oikein, että osa englanninkielisestä kohdeyleisöstä voi mieltää sekä aikaisemman tavaramerkin että rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin kohdalla sanaosan ”petco” keksityksi sanaksi, jolla viitataan englanninkieliseen sanaan ”pet”, joka merkitsee lemmikkieläintä.
Sekaannusvaara
63 Kyseisten merkkien sekaannusvaaran kokonaisarvioinnista on palautettava mieleen, että oikeuskäytännön mukaan jokaisessa yksittäistapauksessa on analysoimalla merkin osatekijöitä ja niiden suhteellista painoa kohdeyleisön havainnoinnissa määritettävä rekisteröitäväksi haetun merkin mainitun yleisön mielessä luoma kokonaisvaikutelma ja arvioitava tämän jälkeen sekaannusvaara tämän kokonaisvaikutelman ja kaikkien yksittäistapauksessa merkityksellisten tekijöiden valossa (tuomio 8.5.2014, Bimbo v. SMHV, C‑591/12 P, EU:C:2014:305, 34 kohta) ja sovellettava myös huomioon otettavien tekijöiden keskinäisen riippuvuuden periaatetta, sellaisena on kuin se on esitetty edellä olevassa 41 kohdassa.
64 Valituslautakunta on todennut tässä asiassa riidanalaisen päätöksen 35 kohdassa aivan oikein, että kun otetaan huomioon kyseisten merkkien ulkoasua koskevan samankaltaisuuden korkea aste, se, että merkit lausutaan samalla tavalla, se, että aikaisemman tavaramerkin erottamiskyky oli tavanomainen sekä se, että kyseiset näiden merkkien kattamat palvelut olivat samoja, aikaisemman tavaramerkin ja rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin välillä oli asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu sekaannusvaara siitä huolimatta, että kohdeyleisön tarkkaavaisuustaso oli keskimääräistä korkeampi.
65 Näin ollen kantajan ensimmäinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.
66 Kaikkien edellä olevien seikkojen perusteella on päädyttävä siihen, että asian käsittelyä ei ole tarpeen lykätä, eikä ole tarpeen selvittää, onko kantajan vaatimus asian käsittelyn lykkäämisestä unionin yleisessä tuomioistuimessa, sellaisena kuin on muotoiltu kannekirjelmässä, tulkittava itsenäiseksi vaatimukseksi vai 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 77 artiklan nojalla esitetyksi pyynnöksi.
67 Kanne on siten hylättävä kokonaisuudessaan ilman, että olisi tarpeen lausua siitä, onko kantajan esittämä vaatimus, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi hylättävä väite, otettava tutkittavaksi (ks. vastaavasti tuomio 21.1.2015, Copernicus-Trademarks v. SMHV – Blue Coat Systems (BLUECO), T‑685/13, EU:T:2015:38, 57 kohta ja tuomio 4.2.2015, KSR v. SMHV – Lampenwelt (Moon), T‑374/13, EU:T:2015:69, 55 kohta).
Oikeudenkäyntikulut
68 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
69 Koska kantaja on hävinnyt asian, se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se on velvoitettava korvaamaan SMHV:n oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Petco Animal Supplies Stores, Inc. velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Martins Ribeiro | Gervasoni | Madise |
Julistettiin Luxemburgissa 21 päivänä lokakuuta 2015.
Allekirjoitukset