UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kuudes jaosto)

16 päivänä kesäkuuta 2011 (1)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Alankomaiden olutmarkkinat – Päätös, jolla EY 81 artiklan rikkominen todetaan – Näyttö kilpailusääntöjen rikkomisesta – Oikeus tutustua asiakirjoihin – Sakot – Yhdenvertaisen kohtelun periaate – Kohtuullinen aika

Asiassa T‑235/07,

Bavaria NV, kotipaikka Lieshout (Alankomaat), edustajinaan aluksi asianajajat O. Brouwer, D. Mes ja A. Stoffer, sittemmin asianajajat Brouwer, Stoffer ja P. Schepens,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi A. Bouquet, S. Noë ja A. Nijenhuis, sittemmin A. Bouquet ja S. Noë, avustajanaan asianajaja M. Slotboom,

vastaajana,

jossa vaaditaan ensisijaisesti [EY] 81 artiklan soveltamista koskevasta menettelystä (asia COMP/B/37.766 – Alankomaiden olutmarkkinat) 18.4.2007 tehdyn komission päätöksen K(2007) 1697 osittaista kumoamista ja toissijaisesti kantajalle määrätyn sakon alentamista,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: tuomari V. Vadapalas (esittelevä tuomari), joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit A. Dittrich ja L. Truchot,

kirjaaja: hallintovirkamies J. Plingers,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 24.3.2010 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Tosiseikat

1        Kantaja Bavaria NV on yhtiö, joka tuottaa ja myy olutta ja alkoholittomia virvoitusjuomia.

2        Bavaria-yhtiö on yksi Alankomaiden olutmarkkinoiden neljästä suuresta toimijasta. Kolme muuta näillä markkinoilla toimivaa suurta panimoa ovat Heineken-konserni (jäljempänä Heineken), jonka johdosta vastaa Heineken NV -yhtiö ja tuotannosta tytäryhtiö Heineken Nederland BV, sekä InBev-konserni (jäljempänä InBev), joka tunnettiin ennen vuotta 2004 nimellä Interbrew ja jonka johdosta vastaa InBev NV ja tuotannosta tytäryhtiö InBev Nederland NV, ja kolmanneksi Grolsch-konserni (jäljempänä Grolsch), jonka johdosta vastaa Koninklijke Grolsch NV.

3        Kantaja ja kolme muuta näillä markkinoilla toimivaa suurta panimoa myyvät oluttaan loppuasiakkaalle erityisesti kahden jakelukanavan kautta. Nämä ovat yhtäältä hotelli- ja ravintola-alan jakelukanava ”horeca” eli hotellit, ravintolat ja kahvilat, joiden myymä olut kulutetaan kyseisissä liiketiloissa, sekä toisaalta markettien ja viini- ja alkoholimyymälöiden jakelukanava ”food”, jonka kautta ostettu olut on tarkoitettu kotikulutukseen. Viimeksi mainittuun sektoriin kuuluu myös jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen segmentti. Kyseisistä neljästä panimosta vain InBev ja Bavaria toimivat viimeksi mainitulla segmentillä.

4        Mainitut neljä panimoa ovat Centraal Brouwerij Kantoorin (jäljempänä CBK) jäseniä. Se on kattojärjestö, joka perussääntönsä mukaan edustaa jäsentensä etuja ja koostuu yleiskokouksesta ja erilaisista komiteoista; näitä ovat esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alaan liittyvistä kysymyksistä vastaava komitea ja rahoituskomitea, josta on tullut toimintaa ohjaava komitea. CBK:n sihteeristö laatii kokouksia varten kutsut ja juoksevasti numeroidut pöytäkirjat, jotka lähetetään niihin osallistuneille jäsenille.

 Hallinnollinen menettely

5        InBev toimitti 28.1.2000 sekä 3.2.2000, 25.2.2000 ja 29.2.2000 päivätyillä kirjeillä joukon lausuntoja, jotka koskivat tietoja rajoittavista kauppatavoista Alankomaiden olutmarkkinoilla. Nämä lausunnot toimitettiin Euroopan komission tekemän tutkimuksen – joka ajoittui erityisesti vuoteen 1999 – yhteydessä; tutkimus koski yhteistoimintamenettelyjä ja mahdollista määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä Belgian olutmarkkinoilla. InBev esitti yhdessä näiden lausuntojen kanssa myös leniency-hakemuksen sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EYVL 1996, C 207, s. 4; jäljempänä yhteistyötiedonanto) mukaisesti.

6        Komissio teki InBevin lausuntojen johdosta 22. ja 23.3.2000 tarkastukset kantajan ja muiden asianomaisten yritysten tiloissa. Kantajalle myös lähetettiin lisätietopyyntöjä vuosina 2001–2005.

7        Komissio lähetti 30.8.2005 väitetiedoksiannon kantajalle ja muille asianomaisille yrityksille. Kantaja esitti tiedonannosta kirjalliset huomautuksensa 25.11.2005 päivätyssä kirjeessä. Yksikään asianomaisista osapuolista ei pyytänyt kuulemisen järjestämistä.

8        Komissio toimitti 7.3. ja 8.5.2006 päivätyillä kirjeillä täydentäviä asiakirjoja kantajan tiedoksi. Nämä asiakirjat olivat InBeville osoitetut tietopyynnöt ja niihin annetut vastaukset sekä Heinekenin toimittama sisäinen muistio.

9        Komissio teki 18.4.2007 päätöksen K(2007) 1697 [EY] 81 artiklan soveltamista koskevasta menettelystä (asia COMP/B/37.766 – Alankomaiden olutmarkkinat; jäljempänä riidanalainen päätös), jonka lyhennelmä julkaistiin 20.5.2008 Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja joka annettiin kantajalle tiedoksi 24.4.2007 päivätyllä kirjeellä.

 Riidanalainen päätös

 Kyseessä oleva kilpailusääntöjen rikkominen

10      Riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa todetaan, että kantaja sekä yritykset InBev NV, InBev Nederland, Heineken NV, Heineken Nederland ja Koninklijke Grolsch ovat osallistuneet yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomiseen 27.2.1996–3.11.1999 sitoutumalla sopimusten ja/tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuuteen, jonka tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua yhteismarkkinoilla.

11      Rikkominen muodostui ensiksi oluen hintojen ja hinnankorotusten yhteensovittamisesta Alankomaissa sekä hotelli- ja ravintolasektorilla että kotikulutuksen sektorilla, jakelijan tuotemerkeillä myytävä olut mukaan luettuna, toiseksi yksittäisille asiakkaille Alankomaiden hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen muiden kaupan ehtojen, kuten toimipaikoille myönnettävien lainojen, ajoittaisesta yhteensovittamisesta sekä kolmanneksi asiakaskunnan jakamisen ajoittaisesta yhteensovittamisesta sekä Alankomaiden hotelli- ja ravintolasektorilla että kotikulutuksen sektorilla (riidanalaisen päätöksen 1 artikla sekä 257 ja 258 perustelukappale).

12      Panimoiden kilpailunvastaiset menettelyt toteutettiin riidanalaisen päätöksen mukaan monenvälisissä epävirallisissa kokouksissa, joissa kokoontuivat säännöllisesti yhteen Alankomaiden olutmarkkinoiden neljä suurinta toimijaa, sekä täydentävissä kahdenvälisissä tapaamisissa, joihin samat panimot osallistuivat eri kokoonpanoissa. Riidanalaisen päätöksen mukaan nämä tapaamiset olivat tarkoituksellisesti salaisia, ja osallistujat tiesivät, etteivät ne olleet luvallisia (riidanalaisen päätöksen 257–260 perustelukappale).

13      Ensinnäkin 27.2.1996–3.11.1999 pidettiin joukko monenvälisiä kokouksia, joita kutsuttiin nimellä ”Catherijne-neuvottelut” (Catherijne overleg) tai ”pöytäkirjakomitea” (agendacommissie). Riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että näiden kokousten, jotka oli suunnattu hotelli- ja ravintolasektorille mutta jotka saattoivat koskea myös kotikulutuksen sektoria, tarkoituksena oli pääasiallisesti sovittaa yhteen oluen hintoja ja hinnankorotuksia, keskustella ostohyvitysten määrän rajoittamisesta ja asiakaskunnan jakamisesta sekä sovittaa yhteen joitakin muita kaupan ehtoja. Näissä kokouksissa keskusteltiin myös jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen hinnoista (riidanalaisen päätöksen 85, 90, 98, 115–127 ja 247–252 perustelukappale).

14      Toiseksi riidanalaisessa päätöksessä todetaan panimoiden kahdenvälisistä kontakteista, että InBev ja kantaja tapasivat 12.5.1997 ja keskustelivat jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen hinnankorotuksesta (riidanalaisen päätöksen 104 perustelukappale). Lisäksi komission mukaan Heineken ja kantaja tapasivat vuonna 1998 keskustellakseen hotelli- ja ravintolasektorin yrityksiä koskevista rajoituksista (riidanalaisen päätöksen 189 perustelukappale). Komissio toteaa, että myös Heinekenilla ja Grolschilla oli heinäkuussa 1999 kahdenvälisiä kontakteja, jotka koskivat kompensaatiota niille kotikulutuksen sektorin asiakkaille, jotka toteuttivat väliaikaisia hinnanalennuksia (riidanalaisen päätöksen 212 ja 213 perustelukappale).

15      Lopuksi riidanalaisen päätöksen mukaan InBevin ja kantajan välillä oli vuonna 1997 kahdenvälisiä kontakteja ja tietojenvaihtoa, jotka liittyivät yleisiin keskusteluihin oluen hinnoista sekä erityisempiin keskusteluihin jakelijan tuotemerkeistä. Jakelijan tuotemerkkeihin liittyneet kahdenväliset tietojenvaihtokontaktit kesä- ja heinäkuussa 1998 koskivat myös belgialaisia panimoita (riidanalaisen päätöksen 105, 222–229 ja 232–236 perustelukappale).

 Kantajalle määrätty sakko

16      Riidanalaisen päätöksen 3 artiklan c kohdassa kantajalle määrätään 22 850 000 euron suuruinen sakko.

17      Sakon määrän laskemiseksi komissio sovelsi [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan 2 kohtaa ja suuntaviivoissa neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [EHTY:n perustamissopimuksen] 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä suuntaviivat) esitettyä laskutapaa (riidanalaisen päätöksen 436 ja 442 perustelukappale). Kantajalle määrätty sakko määritettiin tämän laskutavan mukaisesti rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella (riidanalaisen päätöksen 437 perustelukappale).

18      Kilpailusääntöjen rikkominen luokiteltiin ”erittäin vakavaksi”, sillä siinä oli lähinnä kyse hintojen, hinnankorotusten ja muiden kaupan ehtojen säännöllisestä yhteensovittamisesta sekä asiakaskunnan jakamisesta (riidanalaisen päätöksen 440 perustelukappale). Komissio otti lisäksi huomioon kilpailunvastaisten menettelyjen tarkoituksellisesti salaisen luonteen sekä sen, että rikkominen vaikutti koko Alankomaiden alueeseen ja koko olutmarkkinoihin eli niin hotelli- ja ravintolasektoriin kuin kotikulutuksenkin sektoriin (riidanalaisen päätöksen 453 ja 455 perustelukappale). Komissio täsmensi myös, että nyt käsiteltävässä asiassa ei ollut otettu huomioon kilpailunvastaisten menettelyjen todellista vaikutusta Alankomaiden markkinoihin, sillä sitä ei pystytty mittaamaan (riidanalaisen päätöksen 452 perustelukappale).

19      Komissio kohteli kantajaa eri tavalla ottaakseen huomioon sen tosiasialliset taloudelliset mahdollisuudet ja sen painoarvon todettujen rikkomisten toteuttamisessa. Komissio käytti tämän vuoksi lukuja, jotka koskivat kantajan olutmyyntiä Alankomaissa vuonna 1998 eli rikkomisen viimeisenä kokonaisena kalenterivuonna. Kantaja sijoitettiin tällä perusteella kolmanteen eli viimeiseen luokkaan, jossa sovellettiin 17 miljoonan euron suuruista sakon laskentapohjaa (riidanalaisen päätöksen 462 ja 464 perustelukappale).

20      Koska kantaja oli tämän lisäksi osallistunut rikkomiseen 27.2.1996–3.11.1999 eli kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden ajan, tätä sakon laskentapohjaa korotettiin 35 prosenttia (riidanalaisen päätöksen 465 ja 469 perustelukappale). Sakon perusmääräksi vahvistettiin siis 22 950 000 euroa (riidanalaisen päätöksen 470 perustelukappale).

21      Lopuksi komissio alensi sakon määrää 100 000 eurolla, sillä se myönsi, että hallinnollinen menettely oli nyt käsiteltävässä asiassa pitkittynyt kohtuuttomasti (riidanalaisen päätöksen 495–499 perustelukappale).

 Menettely ja asianosaisten vaatimukset

22      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 4.7.2007 jättämällään kannekirjelmällä.

23      Unionin yleinen tuomioistuin siirsi 10.2.2010 tekemällään päätöksellä asian laajennetun kuudennen jaoston käsiteltäväksi työjärjestyksensä 14 artiklan 1 kohdan ja 51 artiklan 1 kohdan nojalla.

24      Unionin yleinen tuomioistuin esitti 12.2.2010 prosessinjohtotoimina kirjallisia kysymyksiä komissiolle, joka vastasi asetetussa määräajassa.

25      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 24.3.2010 pidetyssä istunnossa.

26      Koska esittelevä tuomari oli estynyt osallistumasta asian käsittelyyn suullisen käsittelyn päättymisen jälkeen, asia siirrettiin uudelle esittelevälle tuomarille; tämän tuomion päätösharkintaan osallistui kolme tuomaria, jotka ovat allekirjoittaneet sen työjärjestyksen 32 artiklan mukaisesti.

27      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaan tai osittain siltä osin kuin se koskee kantajaa

–        toissijaisesti alentaa kantajalle määrätyn sakon määrää

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

28      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

29      Kantaja esittää kanteensa tueksi kuusi kanneperustetta, joista ensimmäisen mukaan hyvän hallinnon periaatetta on loukattu, toiseksi EY 81 artiklaa on rikottu, syyttömyysolettamaa ja laillisuusperiaatetta ei ole otettu huomioon ja perusteluvelvollisuus on laiminlyöty, kolmanneksi rikkomisen keston määrittämisessä on tehty oikeudellinen ja tosiseikkoja koskeva virhe, neljänneksi sakon määrän määrittämisessä on rikottu asetuksen N:o 1/2003 23 artiklaa ja suuntaviivoja sekä loukattu yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta, viidenneksi on loukattu kohtuullisen käsittelyajan periaatetta ja kuudenneksi on rikottu olennaisia muotomääräyksiä sekä loukattu hyvän hallinnon periaatetta ja puolustautumisoikeuksia, kun kantajan ei ole annettu tutustua muiden osapuolten väitetiedoksiantoon antamiin vastauksiin ja tutkinta-aineistoon kuuluvaan asiakirjaan.

30      Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että ensiksi on tarkasteltava toista ja kolmatta kanneperustetta, joissa pyritään lähinnä kiistämään kilpailusääntöjen rikkominen, seuraavaksi ensimmäistä ja kuudetta kanneperustetta, jotka koskevat väitettyjä menettelyvirheitä, sekä lopuksi neljättä ja viidettä kanneperustetta, jotka liittyvät sakon määrän määrittämiseen ja hallinnollisen menettelyn kestoon.

 Toinen kanneperuste, jonka mukaan EY 81 artiklaa on rikottu, syyttömyysolettamaa ja laillisuusperiaatetta ei ole otettu huomioon ja perusteluvelvollisuus on laiminlyöty

 Asianosaisten lausumat

31      Kantaja väittää yhtäältä, että komissio on tulkinnut ja soveltanut virheellisesti käsitteitä ”sopimus”, ”yhdenmukaistettu menettelytapa” sekä ”yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen”, ja toisaalta, että se on tehnyt oikeudellisen virheen ja tosiseikkojen arviointivirheen todetessaan kilpailusääntöjen rikkomisen sekä hotelli- ja ravintolasektorilla että kotikulutuksen sektorilla, jakelijan tuotemerkeillä myytävän oluen segmentti mukaan luettuna.

32      Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

33      EY 81 artiklan 1 kohdan mukaan yhteismarkkinoille soveltumattomia ja kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy yhteismarkkinoilla.

34      Jotta voidaan katsoa, että kyseessä on EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, riittää, että kyseessä olevat yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa käyttäytyä markkinoilla tietyllä tavalla (asia T-7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok., s. II-1711, Kok. Ep. XI, s. II-79, 256 kohta ja asia T-9/99, HFB ym. v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1487, 199 kohta).

35      Voidaan katsoa, että EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus on tehty, kun sopimuspuolet ovat esittäneet yhteisen tahtonsa kilpailun rajoittamista koskevasta periaatteesta, vaikka suunnitellun rajoittamisen tarkemmista toteuttamistavoista vielä neuvoteltaisiin (ks. vastaavasti edellä 34 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 151–157 ja 206 kohta).

36      Yhdenmukaistetulla menettelytavalla tarkoitetaan sellaista yritysten välisen yhteensovittamisen muotoa, jolla korvataan tietoisesti kilpailun riskit yritysten välisellä käytännön yhteistyöllä tekemättä varsinaista sopimusta (asia C-49/92 P, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I-4125, 115 kohta ja asia C-199/92, Hüls v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I-4287, 158 kohta).

37      Tältä osin EY 81 artiklan 1 kohta on esteenä kaikelle sellaiselle talouden toimijoiden väliselle suoralle tai välilliselle yhteydenpidolle, joka voi joko vaikuttaa jonkin tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle sen, kuinka on itse päätetty käyttäytyä tai aiotaan käyttäytyä markkinoilla, kun yhteydenpidon tarkoituksena on rajoittaa kilpailua yhteismarkkinoilla, tai josta seuraa, että kilpailu rajoittuu yhteismarkkinoilla (ks. vastaavasti edellä 36 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 116 ja 117 kohta).

38      Tältä osin on muistutettava, että siltä osin kuin on kysymys EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisen toteen näyttämisestä, komission on esitettävä selvitys toteamistaan kilpailusääntöjen rikkomisista ja oikeudellisesti riittävä näyttö kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavista seikoista (asia C185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998, Kok., s. I-8417, 58 kohta ja edellä 36 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 86 kohta).

39      Komission on siten esitettävä kilpailusääntöjen täsmälliset ja yhtäpitävät todisteet kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaolosta (ks. vastaavasti asia T-62/98, Volkswagen v. komissio, tuomio 6.7.2000, Kok., s. II-2707, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40      On kuitenkin korostettava, että kaikkien komission esittämien todisteiden ei tarvitse välttämättä täyttää näitä edellytyksiä kaikkien rikkomisen osatekijöiden osalta. Riittää, että seikat, joihin komissio vetoaa, kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna vastaavat tätä vaatimusta (ks. yhdistetyt asiat T-67/00, T-68/00, T-71/00 ja T-78/00, JFE Engineering ym. v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II-2501, 179 ja 180 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41      Koska kilpailunvastaisten sopimusten kielto on yleisesti tunnettu, komissiota ei voida edellyttää toimittamaan asiakirjoja, jotka osoittavat nimenomaisesti kyseessä olevien toimijoiden yhteydenpidon. Niitä vaillinaisia ja hajanaisia asiakirjoja, jotka komissiolla on mahdollisesti käytettävissään, on kaikissa tapauksissa voitava täydentää päättelyllä, jonka avulla voidaan muodostaa kuva asiassa merkityksellisistä seikoista. Kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta (yhdistetyt asiat C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I-123, 55–57 kohta).

42      Kun komissio on esittänyt kilpailunvastaisen sopimuksen tai menettelytavan olemassaoloa koskevan toteamuksensa tueksi asiakirjatodisteita, niiden asianosaisten, jotka riitauttavat tämän toteamuksen unionin yleisessä tuomioistuimessa, tehtävänä ei ole pelkästään esittää vaihtoehtoista uskottavaa selitystä komission näkemykselle, vaan niiden on myös vedottava siihen, että riidanalaisessa päätöksessä mainitut todisteet olivat riittämättömiä rikkomisen olemassaolon toteen näyttämiseksi (edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 187 kohta).

43      Tuomioistuinvalvonnan laajuuden osalta vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan, että kun unionin yleinen tuomioistuin käsittelee kumoamiskannetta, joka koskee EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisesta tehtyä päätöstä, sen on yleisesti ottaen tutkittava kaikilta osin, täyttyvätkö EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytykset (ks. asia T-41/96, Bayer v. komissio, tuomio 26.10.2000, Kok., s. II-3383, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44      Syyttömyysolettaman periaatteesta, jota sovelletaan Euroopan unionin oikeuden yleisenä periaatteena erityisesti yrityksiä koskevien kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyviin menettelyihin, jotka voivat johtaa sakkojen tai uhkasakkojen määräämiseen, seuraa, että tilanteessa, jossa esiintyy epätietoisuutta, tuomioistuimen on ratkaistava asia sen yrityksen hyväksi, jolle rikkomisen toteamista koskeva päätös on osoitettu (edellä 36 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 149 ja 150 kohta ja yhdistetyt asiat T-44/02 OP, T-54/02 OP ja T-56/02 OP, T-60/02 OP ja T-61/02 OP, Dresdner Bank ym. v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3567, 60 ja 61 kohta).

45      Näiden toteamusten perusteella on tutkittava, onko komissio nyt käsiteltävässä asiassa osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantaja on toiminnallaan syyllistynyt EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomiseen.

–       InBevin lausunto

46      Ensiksi on syytä huomauttaa, että komissio nojautuu suurelta osin (ks. erityisesti riidanalaisen päätöksen 40–62 perustelukappale) InBevin leniency-hakemuksensa yhteydessä 28.1.2000, 3.2.2000, 25.2.2000 ja 29.2.2000 päivätyissä kirjeissään esittämiin lausuntoihin sekä niihin liitettyihin täydentäviin InBevin viiden johtajan antamiin lausuntoihin (riidanalaisen päätöksen 34 ja 40 perustelukappale; jäljempänä yhdessä InBevin lausunto).

47      Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että InBevin lausunnossa viitattiin siihen, että olemassa oli ”erilaisia yhteistoiminnan muotoja – – panimojen välillä Alankomaiden olutmarkkinoilla”, ja siinä erotettiin toisistaan CBK:n yleiskokouksen viralliset kokoukset, CBK:n rahoituskomitean epäviralliset kokoukset ja samoihin aikoihin pidetyt ”muut kokoukset”, joita kutsuttiin nimellä ”Catherijne-neuvottelut” (Catherijne overleg), joiden kokoonpano vaihteli ja joista InBevin mukaan ei ole olemassa kirjallisia viitteitä. ”Muut kokoukset” voidaan jakaa seuraaviin: ”i) neljän suurimman panimon (Heineken, Interbrew, Grolsch ja Bavaria) hotelli- ja ravintolasektorin johtajien kokoukset – –, ii) hotelli- ja ravintolasektorista ja kotikulutuksen sektorista vastaavien johtajien yhteiset kokoukset (joista kaksi pidettiin vuonna 1998) ja iii) kotikulutuksen sektorista vastaavien johtajien kokoukset (joista yksi pidettiin vuonna 1999 – –)” (riidanalaisen päätöksen 41–46 perustelukappale).

48      InBevin lausunnon mukaan rahoituskomitean ”kokouksilla oli viralliset asialistat, mutta niissä keskusteltiin myös kotikulutuksen sektorin ja hotelli- ja ravintolasektorin hintojen vahvistamisesta; näistä keskusteluista ei laadittu pöytäkirjoja” (riidanalaisen päätöksen 43 perustelukappale).

49      Tämän lausunnon mukaan myös ”muissa kokouksissa” käsitellyt aiheet liittyivät sekä hotelli- ja ravintolasektoriin että kotikulutuksen sektoriin ja jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen segmenttiin (riidanalaisen päätöksen 47 perustelukappale).

50      Ensiksi hotelli- ja ravintolasektoria koskevissa keskusteluissa käsiteltiin kahta pääaihetta: ”olemassa oli perussopimus, joka koski ostohyvitysten enimmäismäärän vahvistamista hotelli- ja ravintolasektorilla – – toinen käsitelty aihe liittyi hotelli- ja ravintolasektorilla tehtyihin sijoituksiin; tarkoituksena oli säilyttää sektorin nykytilanne ja välttää asiakkaiden siirtymistä muiden panimojen asiakkaiksi” (riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappale).

51      Eräs InBevin johtaja ilmoittaa, ettei hän ole tietoinen kyseessä olevan sopimuksen tarkasta sisällöstä, ja eräs toinen johtaja kuvailee sitä ”erittäin monimutkaiseksi ja epämääräiseksi asteikkoja (hotelli- ja ravintolasektorille myönnettyjä ostohyvityksiä) koskevaksi sopimukseksi, johon emme koskaan ole osallistuneet”, ja toteaa, että ”yhteistoiminta käsitti hotelli- ja ravintolasektorista vastaavien johtajien kahdesti kuukaudessa pidetyt kokoukset, joissa käsiteltiin tiedossa olevia ’sääntöjen’ rikkomisia (tämä oli epämääräisesti sanottu; kyse oli väärinkäytöksistä markkinoilla)” (riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappale).

52      InBevin lausunnossa todetaan toiseksi kotikulutuksen sektorista, että keskusteluissa käsiteltiin sekä yleisesti hintatasoa että erityisesti jakelijan tuotemerkillä myytävää olutta.

53      Eräs InBevin johtaja toteaa yleisestä hintatasosta, että ”käytäntönä oli, että jokin panimo korottaa hintojaan ilmoitettuaan siitä etukäteen muille panimoille – –; aloitteen teki aina jokin suurista panimoista, yleensä Heineken; tällöin muille panimoille jäi riittävästi aikaa vahvistaa oma kantansa; vaikka panimot yhdenmukaistivat hintoja pääpiirteissään, kullakin niistä kuitenkin oli oma hintapolitiikkansa, jota ne noudattivat” (riidanalaisen päätöksen 51 perustelukappale).

54      InBev toteaa jakelijan tuotemerkillä myytävästä oluesta, että hintakeskusteluja oli käyty segmentin alankomaalaisten toimijoiden (Bavarian ja Oranjeboomin, jonka Interbrew myöhemmin osti) välillä vuodesta 1987. Se lisää, että ”nämä kaksi osapuolta olivat tulleet siihen tulokseen, myös keskusteltuaan asiasta yhdessä, että ne eivät hyväksyisi minkään uuden toimijan tunkeutumista jakelijan tuotemerkkien asiakaskuntiensa keskuuteen, sillä se johtaisi volyymien pienentymiseen” (riidanalaisen päätöksen 52 perustelukappale).

55      InBevin lausunnossa todetaan Heinekenin ja Grolschin osallistumisesta tällä segmentillä, että ”Alankomaiden markkinoille on tyypillistä merkittävä ero jakelijan tuotemerkillä myytävien oluiden (B-tuotemerkit) ja [muiden tuotemerkkien (A-tuotemerkit)] hintojen välillä; Heineken, joka ei toimi jakelijan tuotemerkkien segmentillä, on aina kieltäytynyt A-tuotemerkkien hinnankorotuksista, jos jakelijan tuotemerkillä myytävien oluiden hinnat eivät ole nousseet; Heineken on tällä tavoin harjoittanut epäsuoraa painostusta, joka on kohdistunut erityisesti jakelijan tuotemerkkien tuottajiin, kuten Bavariaan ja Interbrew’hun” (riidanalaisen päätöksen 53 perustelukappale).

56      InBev ilmoittaa, että näiden neljän panimon välillä, eli myös Grolschin läsnä ollessa, neuvoteltiin myös jakelijan tuotemerkkien hinnoista käsiteltäessä yleisemmin oluttuotemerkkien hintojen välillä säilytettäviä eroja. InBevin lausunnon mukaan ”Heineken ja Grolsch eivät ole korottaneet hintojaan vuosiin, eivätkä niiden tuotemerkillä myytävien tai muiden panimoiden tuotemerkillä myytävien oluiden hinnat ole myöskään nousseet; Bavaria ja Interbrew ovat viime vuosina korottaneet hintojaan, ja Grolsch on noudattanut niiden esimerkkiä” (riidanalaisen päätöksen 54 perustelukappale). Lausunnossa todetaan lisäksi, että ”Catherijne-neuvotteluissa ryhdyttiin 3–4 vuotta sitten käymään epävirallisia keskusteluita hotelli- ja ravintolasektorista, ja myös CBK:n edustajat osallistuivat niihin; muutaman kerran jälkeen nämä kokoukset päätettiin jakaa jälleen kotikulutuksen sektoria koskeviksi kokouksiksi ja hotelli- ja ravintolasektoria koskeviksi kokouksiksi” (riidanalaisen päätöksen 54 perustelukappale).

57      InBev ilmoittaa myös, että kun belgialainen panimo Martens hankki vuosista 1996–1997 alkaen itselleen osan markkinoista, tämä johti ”jakelijan tuotemerkkien markkinoilla toimivien belgialaisten ja alankomaalaisten panimojen sopimukseen; Bredassa [sijaitsevassa hotellissa] pidettiin kaksi kokousta vuonna 1998 – –; niissä sovittiin, että jakelijan tuotemerkillä Alankomaihin ja Belgiaan sijoittautuneille asiakkaille myytävän oluen myyntivolyymeja kunnioitettaisiin” (riidanalaisen päätöksen 55 perustelukappale).

58      InBevin johtajien lausuntojen mukaan ”muiden kokousten” tarkoituksena oli vakuuttua yhteisesti siitä, että osapuolten markkinatoimenpiteet pysyisivät ”luonteeltaan kohtuullisina” (riidanalaisen päätöksen 46 perustelukappale).

59      InBev totesi tietopyyntöön 19.12.2001 antamassaan vastauksessa, että ”epävirallisten kokousten edeltävien vuosien asialistat ja pöytäkirjat tuhottiin marraskuun 1998 lopulla; näihin aikoihin markkinoille alkoi tihkua tietoja alankomaalaisten panimojen yhteistoiminnan olemassaolosta ja pelko heräsi siitä, että Alankomaiden kilpailuviranomainen puuttuisi asiaan; asialistoja tuhottiin myös tätä seuraavina vuosina” (riidanalaisen päätöksen 61 perustelukappale).

60      Aluksi on huomattava, ettei missään unionin oikeussäännössä tai millään unionin oikeuden yleisellä periaatteella kielletä komissiota tukeutumasta yhtä yritystä vastaan muiden moitittujen yritysten lausuntoihin. Muutoin komissiolle kuuluva todistustaakka EY 81 ja EY 82 artiklan vastaisista menettelyistä olisi mahdoton täyttää ja olisi yhteensopimaton EY:n perustamissopimuksessa komissiolle uskotun näiden määräysten moitteetonta soveltamista koskevan valvontatehtävän kanssa (ks. edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 192 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61      Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja ei kiistä InBevin lausunnon tietoja, joiden mukaan kokouksia pidettiin alankomaalaisten oluentuottajien edustajien kesken. Kantaja ei myöskään kiistä sitä, että se oli edustettuna useimmissa kokouksissa ja että niissä keskusteltiin Alankomaiden markkinoiden hintatasosta sekä hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaille myönnettävistä ostohyvityksistä.

62      Tässä tilanteessa komissio saattoi näin ollen perustellusti todeta, että InBevin lausunnossa tarkoitetut kokoukset oli pidetty ja että kantajan edustajat olivat tosiasiassa osallistuneet ainakin joihinkin näistä kokouksista.

63      Kantaja kiistää kuitenkin, että kyseessä olevissa kokouksissa käydyt keskustelut olisivat johtaneet sopimuksen tekemiseen tai kilpailunvastaisen yhdenmukaistetun menettelytavan käyttöönottoon. Se väittää, että näissä kokouksissa käsiteltiin lainmukaisia aiheita ja että mikäli markkinatilanteesta keskusteltiin, keskusteluja ei käyty kilpailunvastaisessa tarkoituksessa. Kantaja kiistää tältä osin InBevin lausunnon luotettavuuden ja väittää, että lausunto on epämääräinen, epäjohdonmukainen ja sisäisesti ristiriitainen.

64      Kantaja huomauttaa InBevin lausunnon ristiriitaisuudesta erityisesti, että lausunto sisältää useita toteamuksia, jotka puhuvat kantajan puolesta.

65      Kyseessä ovat yhtäältä InBevin 3.2.2000 antaman täydentävän lausunnon kohdat, joista käy ilmi seuraavaa: ”’Keskustelujen tarkoituksena oli etenkin vakuuttua yhteisesti siitä, että toimisimme markkinoilla rauhallisesti. Niissä käsiteltiin vain vähän tai ei lainkaan asteikkoja ja yrityksiä. Osapuolet pitivät toisiaan tosiasiassa pilkkanaan.’ Näissä kokouksissa ei viime vuosina ollut enää juuri sisältöä ja yhteistoiminnan luonteesta tuli yhä epämääräisempi” (riidanalaisen päätöksen 46 perustelukappale).

66      Toisaalta kantaja viittaa joihinkin InBevin johtajien lausuntojen kohtiin, joissa todetaan seuraavaa: ”elintarvikesektorilla ei ollut sopimusta”; ”sopimusten puitteissa ei kuitenkaan toteutettu hinnankorotuksia”; ”en ole tietoinen jakelijan tuotemerkkien segmentin sopimuksista”; ”tällä kokouksella ei juurikaan ollut sisältöä. Kyse oli pikemminkin mukavasta tapaamisesta, jolla ei ollut mitään tiettyä asialistaa. Ostohyvityksiä kommentoitiin yleisesti. Sain käsityksen, että olemassa oli jo vuosien ajan ollut jonkinlainen ostohyvitysten asteikkojärjestelmä tai sääntö, mutta sitä ei koskaan sanottu nimenomaisesti. Puhuttiin ainoastaan ostohyvitysten kokonaismääristä niiden laajemmassa merkityksessä, ja tässä yhteydessä voitiin ottaa esille joitakin tapauksia”; ”[Interbrew] ei osallistunut mihinkään hintasopimukseen”; ”olemassa ei ollut myöskään mitään yhteistoimintaa. Toimimme täysin itsenäisesti ja vuonna 1999 tapahtuneen kaikkien oluiden hinnankorotuksen aikoihin korotimme A-tuotemerkkien hintoja (sen jälkeen, kun Bavaria ja Grolsch olivat niin jo tehneet joitakin kuukausia aiemmin) ja asiakkaamme vastustivat jyrkästi jakelijan tuotemerkillä myytävien oluiden hinnankorotuksia – – joten toimimme aivan laillisesti”.

67      Kantaja väittää, että edellä mainitut lausunnot ovat ristiriidassa komission päätelmien kanssa siltä osin kuin on kyse EY 81 artiklan rikkomisen olemassaolosta. Kantajan mukaan lausunnoista ilmenee, että kotikulutuksen sektorilla tehdyistä hinnankorotuksista ei ollut sovittu eikä niitä ollut sovitettu yhteen, että Interbrew päätti täysin itsenäisesti omista myyntihinnoistaan, että alankomaalaisten panimojen välinen kilpailu on aina ollut kovaa ja että panimojen välillä ei ollut mitään sopimusta hotelli- ja ravintolasektorille myönnettävistä alennuksista.

68      Aivan aluksi on todettava, että kantajan tiettyjen InBevin lausunnon seikkojen perusteella tekemät päätelmät siitä, että keskustelut olivat luonteeltaan yleisiä, ettei tietyillä sektoreilla ollut tehty sopimuksia ja etteivät keskustelut vaikuttaneet panimojen toimintaan markkinoilla, eivät sinänsä voi saattaa kyseenalaiseksi komission toteamusta rikkomisen olemassaolosta.

69      Kyseisen lausunnon väitetystä yleisestä luonteesta on muistutettava, että komission on usein osoitettava rikkomisen olemassaolo tämän tehtävän kannalta epäedullisissa olosuhteissa sen vuoksi, että rikkomisen muodostavien tosiseikkojen tapahtumisesta on voinut kulua useita vuosia ja useat tutkimuksen kohteena olevat yritykset eivät ole toimineet aktiivisesti yhteistyössä komission kanssa. Vaikka komission on osoitettava, että markkinoiden jakamista koskeva lainvastainen sopimus on tehty, sen lisäksi olisi liiallista edellyttää, että komission olisi esitettävä todisteet tämän tavoitteen saavuttamisen erityisestä mekanismista. Kilpailusääntöjen rikkomiseen syyllistyneen yrityksen olisi nimittäin liian helppoa välttyä seuraamukselta, jos se voisi vedota lainvastaisen sopimuksen toiminnasta annettujen tietojen epämääräisyyteen tilanteessa, jossa sopimuksen olemassaolo ja sen kilpailunvastainen tarkoitus on kuitenkin näytetty toteen riittävällä tavalla. Yritykset voivat tällaisessa tilanteessa puolustautua tehokkaasti, jos niillä on mahdollisuus ilmoittaa kantansa kaikista komission niitä vastaan esittämistä todisteista (edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 203 kohta; ks. myös vastaavasti yhdistetyt asiat C-403/04 P ja C-405/04 P, Sumitomo Metal Industries ja Nippon Steel, tuomio 25.1.2007, Kok., s. I-729, 50 kohta).

70      Kun tarkastellaan InBevin lausunnon väitettyä ristiriitaisuutta siltä osin, että se sisältää viitteitä siitä, ettei riidanalainen toiminta vaikuttanut markkinoihin, on muistettava, että jo EY 81 artiklan sanamuodosta ilmenee, että yritysten väliset sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat ovat vaikutuksistaan riippumatta kiellettyjä, jos niillä on kilpailua rajoittava tarkoitus (edellä 36 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 163–166 kohta ja asia C-8/08, T-Mobile Netherlands ym., tuomio 4.6.2009, Kok., s. I-4529, 29 kohta).

71      Kun komissio on todennut kilpailunvastaisten sopimusten tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen olemassaolon, tätä toteamusta ei siis voida kiistää viitteillä siitä, että salaisia järjestelyjä ei ollut toteutettu tai markkinoihin ei kohdistunut vaikutusta.

72      Kun tarkastellaan väitettyjä viitteitä siitä, että kotikulutuksen sektorilla ja hotelli- ja ravintolasektorilla ei ollut tehty sopimusta, on huomattava, että kun kantajan esille ottamat tekstikohdat luetaan asiayhteydessään, niiden perusteella ei millään tavalla voida sulkea pois sitä, että näillä sektoreilla on ollut olemassa sopimus tai yhdenmukaistettu menettelytapa.

73      Kotikulutuksen sektorista (vähittäismyynti) on nimittäin todettava, että eräs InBevin johtaja vahvisti, ettei ”sektorilla ollut olemassa sopimusta”, minkä jälkeen hän kuvasi konkreettisesti panimojen noudattamaa hintojen yhteensovittamisen mekanismia. Merkityksellinen kohta kuuluu seuraavasti (riidanalaisen päätöksen 51 perustelukappale):

”Vähittäismyyntisektorilla (food) ei ollut sopimusta. Oluen hintojen korottamisessa käytäntönä oli, että panimo korottaa hintojaan vasta ilmoitettuaan siitä etukäteen muille panimoille. Kun jokin osapuoli ilmoitti hinnankorotuksesta, sitä seurasi keskustelu korotuksen vaikutuksista markkinoihin; oluen hinnankorotus toteutui kuitenkin tästä huolimatta. Aloitteen teki aina jokin suurista panimoista, yleensä Heineken. Tällöin muille panimoille jäi riittävästi aikaa määrittää oma kantansa. Vaikka panimot yhdenmukaistivat hintoja pääpiirteissään, kullakin niistä kuitenkin oli oma hintapolitiikkansa, jota ne noudattivat.”

74      Pelkästään se, että InBevin johtaja viittasi ”sopimuksen” puuttumiseen, ei ole tässä yhteydessä pätevä väite, sillä asianomaisten yritysten edustajien esittämissä lausunnoissa kuvatun käyttäytymisen oikeudellinen luonnehdinta on komission tai tarvittaessa unionin yleisen tuomioistuimen tehtävä.

75      Sopimuksen puuttumista ja hotelli- ja ravintolasektorin sopimuksen noudattamatta jättämistä koskevista väitteistä on todettava, että edellä 65 ja 66 kohdassa mainittujen InBevin 3.2.2000 esittämän täydentävän lausunnon ja InBevin johtajien lausuntojen kohtien perusteella ei voida sulkea pois sitä, että olemassa oli sopimus tämän sektorin asiakkaille myönnettävistä ostohyvityksistä. Näistä kohdista ilmenee, että keskustelut olivat luonteeltaan yleisiä ja niissä käsiteltiin vain harvoin tiettyjä asteikkoja ja yrityksiä, ja näin ollen kohdat koskevat keskustelujen yksityiskohtaisuutta eikä niissä kuitenkaan kiistetä, että olemassa olisi ollut EY 81 artiklassa tarkoitettu sopimus. Näin ollen niiden ei voida katsoa olevan ristiriidassa InBevin lausunnon yhteydessä esitettyjen tietojen kanssa, joiden mukaan ”olemassa oli perussopimus, joka koski ostohyvitysten enimmäismäärän vahvistamista hotelli- ja ravintolasektorilla” (riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappale).

76      Edellä esitetyn perusteella kantajan esittämät väitteet, jotka koskivat InBevin lausunnon väitettyä epämääräistä ja ristiriitaista luonnetta ja näin ollen sitä, että komissio olisi käyttänyt valikoivalla tavalla tätä lausuntoa, eivät ole perusteltuja.

77      InBevin lausunnon luotettavuuden yleisestä arvioinnista on lisäksi todettava, että toisin kuin kantaja väittää, komissio saattoi perustellusti pitää InBevin lausuntoa erityisen todistusvoimaisena, sillä se on itse yrityksen nimissä annettu vastaus, jonka luotettavuus on suurempi kuin mikä voisi olla yrityksen henkilökuntaan kuuluvan antamalla vastauksella riippumatta siitä, millaisia kokemuksia tai mielipiteitä tällaisella henkilöllä on. Lisäksi on huomattava, että InBevin lausunto on annettu yrityksen toteuttaman sisäisen tutkimuksen perusteella ja että sen toimitti komissiolle asianajaja, jonka ammatillisena velvollisuutena oli toimia tämän yrityksen edun mukaisesti. Tämän vuoksi hän ei voinut myöntää kilpailusääntöjen rikkomista kevyin perustein punnitsematta tämän menettelyn seurauksia (ks. vastaavasti asia T-23/99, LR AF 1998 v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1705, 45 kohta ja edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 206 kohta).

78      Oikeuskäytännöstä käy lisäksi ilmi, että vaikka lainvastaisen yhteistoimintajärjestelyn pääosallistujien vapaaehtoisesti esittämiin todisteisiin on yleensä asianmukaista suhtautua tietyllä tavalla epäluuloisesti, kun otetaan huomioon se mahdollisuus, että kyseisillä osallistujilla on taipumus vähätellä sen osuuden merkitystä, joka niillä on kilpailusääntöjen rikkomisessa, ja suurennella toisten osuutta, se, että yhteistyötiedonannon soveltamista pyydetään sakon määrän vähentämiseksi, ei välttämättä kannusta esittämään tutkittavana olevan yhteistoimintajärjestelyn muihin osanottajiin nähden vääristeltyjä todisteita. Jokainen yritys johtaa komissiota harhaan voisi näet kyseenalaistaa pyynnön esittäjän yhteistyön vilpittömyyden ja kattavuuden ja näin ollen vaarantaa tämän mahdollisuuden hyötyä täysimääräisesti yhteistyötiedonannosta (asia T-120/04, Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomio 16.11.2006, Kok., s. II-4441, 70 kohta).

79      On toki muistettava, että kartelliin osalliseksi katsotun yrityksen lausuntoa, jonka totuudenmukaisuuden on riitauttanut useampi muu kartelliin osalliseksi katsottu yritys, ei voida pitää riittävänä näyttönä viimeksi mainittujen yritysten toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jos sen tukena ei ole muita todisteita (ks. vastaavasti asia T-337/94, Enso-Gutzeit v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II-1571, 91 kohta ja edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 219 kohta).

80      Kilpailusääntöjen rikkomista ei siis voida todeta pelkästään InBevin lausunnon perusteella, vaan sen tueksi on esitettävä muita todisteita.

81      On kuitenkin katsottava, että käsiteltävässä asiassa edellytetään InBevin lausunnon luotettavuuden vuoksi vähemmän täsmällistä ja vähäisempää tukemista kuin mitä sen olisi oltava, jos tämä lausunto ei olisi erityisen uskottava. Näin ollen on katsottava, että jos yhtäpitävien aihetodisteiden kokonaisuuden todettaisiin tukevan InBevin lausunnossa mainittujen ja riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa tarkoitettujen menettelytapojen olemassaoloa ja tiettyjä yksityiskohtia, tämä lausunto voisi olla tässä tilanteessa sellaisenaan riittävä todistamaan riidanalaisen päätöksen muut seikat. Lisäksi siltä osin kuin todiste ei ole ilmeisessä ristiriidassa moitittujen menettelytapojen olemassaoloa tai keskeistä sisältöä koskevan InBevin lausunnon kanssa, on riittävää, että se osoittaa siinä kuvattujen menettelytapojen merkittävät seikat, jotta sillä voi olla merkitystä muita todisteita tukevana todisteena rikkomisen osoittavien todisteiden kokonaisuuden joukossa (ks. vastaavasti edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 220 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82      Edellä esitetyn perusteella on tutkittava kantajan väitteet muista todisteista, joihin komissio on vedonnut riidanalaisessa päätöksessään InBevin lausunnosta esittämiensä toteamusten tukemiseksi.

–       Muut todisteet

83      Komissio toteaa riidanalaisessa päätöksessä, että InBevin lausuntoa tukevat tutkimusten ja tietopyyntöjen perusteella saadut kantajan ja kolmen muun alankomaalaisen panimon sisäiset asiakirjat, kokousten käsin kirjoitetut muistiinpanot, kululaskelmat sekä jäljennökset esityslistoista.

84      Komissio vetoaa riidanalaisen päätöksen 67 perustelukappaleessa Grolschin kaupallisen johtajan 27.2.1996 pidetystä kokouksesta käsin kirjoittamiin muistiinpanoihin, joissa kuvataan tämän kokouksen aihetta maininnalla ”CBK cie HOR cath”. Muistiinpanoihin sisältyy seuraava kohta: ”Takaus/rahoitus: rah[oitusta] – – tiettyjen yritysten tarpeita enemmän. Eli – – milj[oonaa]”.

85      Komission mukaan tästä kohdasta käy ilmi, että asianomaiset neljä panimoa olivat keskustelleet Catherijne-kokouksessa rahoitusehdoista, joita sovellettiin tai sovellettaisiin tiettyihin hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaisiin (riidanalaisen päätöksen 72 perustelukappale) ja erityisesti toimipisteisiin, jotka omisti useita hotelli- ja ravintolasektorin toimipaikkoja Alankomaissa omistava taho.

86      Riidanalaisen päätöksen 76 perustelukappaleessa komissio mainitsee Bavarian hotelli- ja ravintolasektorin johtajan käsin kirjoittamat muistiinpanot 19.6.1996 pidetystä kokouksesta. Muistiinpanot ovat seuraavanlaiset:

”– mukautetaan hintoja

merkittävä – vähäinen kotikulutus

Bavarian ja Interbrew’n yhteistoiminta

– – ja – – -> ongelma – –

      Martens

            Schultenbrau!! 89 snt

– ainoastaan tynnyrihinnan korotus

perustelut

vain kokonaan Hein + Grolsch

      Friesland US Heit

Interbrew \

|               korottavat yhdessä

Bavaria /

–> – – myös 

alempaa korotetaan enemmän kuin ylempää

– ilmaa sisään

– sopimukset

tervehdytetään juomien ostohyvitysten tuottoa 7,5 Heineken-tynnyriltä

valmistellaan edustajia mahdollisten sopimusten suhteen

Interbrew \

|      voidaan käyttää ilmaa

Grolsch / .”

87      Komission mukaan näistä muistiinpanoista käy ilmi, että läsnä olleet panimot keskustelivat yksityiskohtaisesti niin jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen hinnoista kuin tynnyreissä myytävän oluen hinnoistakin ja että Interbrew’n ja Bavarian tuottamien edullisempien oluiden hintoja oli tarkoitus korottaa enemmän kuin Heinekenin ja Grolschin tuottamien kalliimpien oluiden hintoja (riidanalaisen päätöksen 85 perustelukappale).

88      Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 89 perustelukappaleessa kirjeen, jonka Interbrew Nederlandin johtaja lähetti 25.3.1997 InBevin pääkonttoriin Belgiaan:

”Suurimmat panimot ovat nyt päässeet yksimielisyyteen hintojen korottamisesta ennen vuotta 1998. Näin panimot pystyvät lisäämään marginaaliaan tarvittavia välttämättömiä myynninedistämistoimia varten. A-tuotemerkin toimijat pyrkivät korottamaan hintoja eriytetysti A-tuotemerkkien (+ 2 NLG/hl) ja B-tuotemerkkien (+ 4 NLG/hl) osalta. Mielestäni tämä on täysin epärealistista – hintoja on korotettava kautta linjan 4 NLG. Jättäisin hinnankorotuksen ulkopuolelle erikoisoluemme, joilla on hyvä menekki (DAS, Hoegaarden, Leffe). Neuvottelut on käynnistetty.”

89      Komissio totesi tämän kirjeen perusteella, että suurimpien tuottajien välisten hintaneuvottelujen perusteella hintoja oli tarkoitus korottaa ennen vuotta 1998. Sama kirje vahvisti lisäksi sen, että kalliimpien ja edullisempien olutmerkkien ja niiden tuottajien välillä toimittaisiin eriytetysti (riidanalaisen päätöksen 90 perustelukappale).

90      Riidanalaisen päätöksen 92 perustelukappaleessa komissio mainitsee Bavarian hallintoneuvoston jäsenen käsin kirjoittamat muistiinpanot 1.5.1997 pidetystä kokouksesta. Se lainaa seuraavia kohtia:

”Catherijne-klubi 1.5.1997

myös ryhmän ’sisäisissä’ siirroissa

on noudatettava ’asteikkoa’

– – ’Haagissa’

Monster ZH [Etelä-Hollanti] korkein kilpaileva tarjous.”

91      Komission mukaan nämä muistiinpanot vahvistavat, että panimot keskustelivat yksittäisille yrityksille myönnettävien kaupan ehtojen ”asteikosta” niiden siirtyessä ryhmästä toiseen mutta myös saman ryhmän sisällä (riidanalaisen päätöksen 99 perustelukappale).

92      Komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 100 perustelukappaleessa, että edellä mainitut muistiinpanot sisältävät myös nimet ”Heineken/Amstel/Brand/Grolsch” ensimmäisellä rivillä ja nimet ”Interbrew/Bavaria” toisella rivillä ja että nämä rivit on liitetty yhteen aaltosulkeella, jonka jälkeen on maininta ”ei hinnankorotuksia”. Komissio päättelee tästä, että erottelu Heinekenille ja Grolschille kuuluvien A-tuotemerkkien sekä Interbrew’lle ja Bavarialle kuuluvien B-tuotemerkkien välillä oli keskeinen seikka, jota käsiteltiin panimoiden välisissä oluen hinnankorotuksia koskevissa keskusteluissa (riidanalaisen päätöksen 103 perustelukappale).

93      Riidanalaisen päätöksen 117 perustelukappaleessa komissio mainitsee Bavarian hallintoneuvoston jäsenen käsin kirjoittamat muistiinpanot 17.12.1997 pidetystä kokouksesta. Se lainaa seuraavaa kohtaa:

”2) Hintatilanne: maalis-huhtikuu

toteutetaan yhdessä vaiheessa / toteutetaan kahdessa vaiheessa

a) Heineken odottaa vain vähän vastustusta!! Heineken 18,59

b) hinnankorotuksen tapauksessa: neuvoteltavissa, täysin mukana, tukea saadaan.”

94      Komissio päätteli tästä, että 17.12.1997 pidetyssä kokouksessa läsnä olleet panimot eli Bavaria, Grolsch ja Heineken keskustelivat hinnankorotuksista sekä mahdollisista reaktioista hinnankorotuksiin (riidanalaisen päätöksen 127 perustelukappale).

95      Komissio mainitsi riidanalaisen päätöksen 129 perustelukappaleessa kohdan erään Bavarian hotelli- ja ravintolasektorin johtajan käsin kirjoittamista muistiinpanoista, jotka koskivat 12.3.1998 pidettyä kokousta:

”– Juuri mitään ei ole tapahtunut 1.1. jälkeen

– A-tuotemerkeissä ei hintaan liittyvää huolta Hein

lasku 11,49:stä 9,95:een ei ole järkevää Int

9,75      9,36 Bavaria

2x      4,95 4,75 }→

jakelijan tuotemerkit

hinnat markkinoiden alaosassa

– – maaliskuun puolivälissä Bavaria jotain

Amstelin alla (17) Bavaria (15)

9,75:stä 10,75:een, jos mitään ei

tapahdu, sitten Grolsch ja Hein

korotukset panimoiden taskuun

→ tehdään sopimus – – ja Dick

On oltava ’toteennäytettävissä’ Nielsenin kautta, muuten

ei tapahdu mitään.”

96      Komission mukaan tästä käy ilmi, että 12.3.1998 pidetyssä kokouksessa läsnä olleet panimot keskustelivat alankomaalaisille marketeille myönnetyistä alennuksista (riidanalaisen päätöksen 137 perustelukappale) ja että Bavarian tekemien hinnankorotusten pitäisi olla toteennäytettävissä AC Nielsenin kokoamien markettien kassatietojen perusteella (riidanalaisen päätöksen 133 perustelukappale).

97      Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 138 perustelukappaleessa toisen kohdan edellä mainituista käsin kirjoitetuista muistiinpanoista:

”Bav      korko 4 % ?          6 1/2

paitsi

jos saadaan mainoskorvauksia”.

98      Komission mukaan tämä kohta osoittaa, että keskusteluja käytiin hotelli- ja ravintolayrityksille myönnettyjen lainojen korkotasosta (riidanalaisen päätöksen 142 perustelukappale).

99      Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 143 perustelukappaleessa kolmannen kohdan edellä mainituista käsin kirjoitetuista muistiinpanoista:

”Jalkapalloseurat Teatterit

Opiskelijayhdistykset

– –

      Grolsch

Asteikon ylä/ulkopuolella

      130

– –                        (125) 124,5.”

100    Komission mukaan tästä kohdasta käy ilmi, että panimot keskustelivat erityisesti tietyistä hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaista suhteessa tiettyyn ”asteikkoon”, mikä tukee InBevin lausuntoa siltä osin, että olemassa oli ”asteikoksi” kutsuttu sopimus (riidanalaisen päätöksen 147 perustelukappale).

101    Komissio mainitsi riidanalaisen päätöksen 156 perustelukappaleessa kohdan erään Bavarian hallintoneuvoston jäsenen käsin kirjoittamista muistiinpanoista, jotka koskivat 3.7.1998 pidettyä kokousta:

”– – Heineken nosti

– – >> Heineken-tynnyriolut.”

102    Komissio päättelee tästä kohdasta, että panimot keskustelivat sekä kotikulutuksen sektorin asiakkaisiin sekä erääseen hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaaseen sovelletuista hinnoista (riidanalaisen päätöksen 162–164 perustelukappale).

103    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 165 perustelukappaleessa vielä yhden kohdan edellä mainituista käsin kirjoitetuista muistiinpanoista:

”Kahvila      – –      1800      – –

– –      400      – –

60/hl 

650 000,- V.B.K.”

104    Komission mukaan tästä kohdasta ilmenee, että panimot keskustelivat tietyille hotelli- ja ravintolayrityksille annetusta ostohyvityksestä ja/tai niihin sovelletuista tai sovellettavista alennuksista (riidanalaisen päätöksen 171 perustelukappale).

105    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 174 perustelukappaleessa 30.6.1998 päivätyn asiakirjan ja Heinekenin hintaluettelon, jossa ilmoitetaan pullo-oluisiin ja tynnyrioluisiin 1.6.1998 alkaen sovellettavat uudet hinnat; nämä asiakirjat löytyivät Grolschin kotikulutuksen myyntijohtajan huoneesta, ja niissä oli maininta ”agenda c[ommiss]ie CBK” (CBK:n pöytäkirjakomitea). Komission mukaan nämä asiakirjat tukevat InBevin lausuntoa, jonka mukaan kyseessä olevissa kokouksissa käsiteltiin sekä ”kotikulutuksen” hintoja että kilpailua hotelli- ja ravintolamarkkinoilla (riidanalaisen päätöksen 175 perustelukappale).

106    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 179 perustelukappaleessa 14.10.1998 päivätyn Heinekenin sisäisen muistion, joka on osoitettu Heinekenin johtoryhmälle ja jossa todetaan seuraavaa: ”Bavarian CBK:ssa lupaama hinnankorotus ei näy selvästi Nielsenin [luvuissa]”. Komission mukaan tämä muistio tukee päätelmää, jonka mukaan Bavaria oli ilmoittanut 12.3.1998 pidetyssä kokouksessa aikomuksestaan nostaa ensimmäisenä kotikulutuksen sektorin hintoja, että muiden panimojen oli tarkoitus seurata myöhemmin sen esimerkkiä ja että Bavarian tekemien korotusten olisi pitänyt olla ”toteennäytettävissä” Nielsenin lukujen perusteella (riidanalaisen päätöksen 180 perustelukappale).

107    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 184 perustelukappaleessa kirjeen, jonka Brand BV d’Heineken -panimon markkinoinnin ja kotikulutuksen johtaja oli lähettänyt Heinekenin Alankomaiden hotelli- ja ravintolasektorin johtajalle ja jossa käsiteltiin ensiksi mainitun johtajan Bavarian hallintoneuvoston jäsenen kanssa käymiä keskusteluja:

”Noordwijkissa 9.9.[1998] järjestetyillä elintarvikemessuilla [Bavarian hallintoneuvoston jäsen] kertoi minulle – – koskevasta asiasta ja Heinekenin reaktiosta siihen. Lyhyesti sanottuna Heineken olisi hänen mukaansa voinut osallistua huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa Alankomaiden hotelli- ja ravintolamarkkinoista Heinekenin ja Bavarian ylemmän johdon kanssa käytyihin neuvotteluihin. Menetetyt hehtolitrat olisi silloin voitu kompensoida jollakin toisella tavalla. Hän lisäsi, että tietyn ajan kuluttua Bavarialla oli mahdollisuus saada hotelli- ja ravintolasektorilla uusia asiakkaita, jotka halusivat siirtyä vapaaehtoisesti (hänen mukaansa sanaa ’vapaaehtoisesti’ korostettiin, kuten – – tapauksessa) Bavarialle [Heinekenin Alankomaiden hotelli- ja ravintolasektorista vastaavan henkilön etunimi], on selvää, että tässä vain puhuttiin lämpimikseen, kuten – – on tapana. Halusin kertoa sinulle tämän. Onnea keskusteluun.”

108    Komissio katsoo, että tämä kirje tukee InBevin lausuntoa, jonka mukaan panimot keskustelivat paitsi alennuksia koskevista rajoituksista myös toisen panimon asiakkaaksi siirtyviä yrityksiä koskevista rajoituksista paitsi monenvälisissä kokouksissa myös kahdenvälisissä tapaamisissa (riidanalaisen päätöksen 189 perustelukappale).

109    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 193 perustelukappaleessa erään Grolsche Bierbrouwerij Nederlandin johtajan käsin kirjoittamat muistiinpanot, jotka koskivat kutsua 8.1.1999 pidettyyn kokoukseen:

”– myynti -98

– oluen hinta →

– ’pinool’-kori          |       kampanjat/luokka II

– korit                            |       pohja

                  |      tynnyri

                  |      NMA.”

110    Komission mukaan näistä muistiinpanoista käy ilmi, että oluen hintaa koskevissa keskusteluissa keskityttiin neljään seikkaan: ensiksi myynninedistämishankkeisiin kotikulutuksen markkinoilla, toiseksi edullisempien ja jakelijan tuotemerkillä myytävien oluiden hintaan, kolmanneksi tynnyrioluen – tynnyri on Alankomaiden hotelli- ja ravintolasektorin käyttämistä suurista pakkauksista tärkein – hintaan ja neljänneksi Alankomaiden kilpailuviranomaiseen (NMA) (riidanalaisen päätöksen 194 perustelukappale).

111    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 197 ja 199 perustelukappaleessa 8.1.1999 pidetyssä kokouksessa käsitellyistä aiheista laaditun luettelon, johon Grolschin edustaja oli merkinnyt lyhennyksen ”BP”, jonka komissio tulkitsee tarkoittavan oluen hintaa (bierprijs) tai pohjahintaa (bodemprijs), sekä ”P[rivate] L[abel] 50 senttiä enemmän”. Komissio päätteli näistä merkinnöistä, että panimot keskustelivat tynnyrioluen hinnoista yksityiskohtaisesti (riidanalaisen päätöksen 203 perustelukappale).

112    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 212 ja 213 perustelukappaleessa asiakirjan, joka sisältää viittauksen kolmeen Heinekenin ja Grolschin johtotason väliseen yhteydenottoon 5.7.1999 aikoihin ja jossa mainitaan näiden kahden panimon välinen ”hintasota”. Komissio päättelee tästä, että Heineken otti suoraan yhteyttä Grolschiin alennuksista puolitoista kuukautta ennen kuin väliaikaiset alennukset, joita sovelsi eräs kauppaketju, jolle Grolsch oli kieltäytynyt myöntämästä hyvitystä, oli tosiasiassa otettu käyttöön (riidanalaisen päätöksen 213 perustelukappale).

113    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 224 perustelukappaleessa sen hallintomenettelyn asiakirja-aineistoon sisältyvät asiakirjat, joista käyvät ilmi aiheet, joita käsiteltiin Bavarian ja InBevin 8.3.1995, maaliskuun 1997 loppupuolella, 12.5.1997, 19.6.1997 ja 8.9.1997 pidetyissä kahdenvälisissä kokouksissa. Se lainaa seuraavia kohtia:

–        8.3.1995 pidetty kokous: ”[Bavaria] ja [Interbrew Nederland] vahvistivat molemmat joutuneensa suuriin vaikeuksiin – – kanssa Alankomaissa” (riidanalaisen päätöksen alaviite 491)

–        12.5.1997 pidetty kokous: Käsiteltiin ”hinnankorotusta” ja ”jakelijan tuotemerkkejä, jotka ovat kuin Damokleen miekka – – Grolschin ja etenkin Heinekenin harjoittamaa psykologista painostusta jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen hintojen korottamiseksi” (riidanalaisen päätöksen alaviite 493)

–        19.6.1997 pidetty kokous: Käsiteltiin ”jakelijan tuotemerkkien segmentillä toteutettavia toimia ja siihen liittyen Interbrew’n kantaa Martensin suhteen (jota pidetään ei-toivottuna vieraana Alankomaiden olutmaailmassa)” (riidanalaisen päätöksen alaviite 494)

–        8.9.1997 pidetty kokous: Käsiteltiin ”jakelijan tuotemerkkien markkinatilannetta Alankomaissa ja sitä, että Bavaria oli vienyt Interbrew’ltä asiakkaan – – [asiakkaalle] tehtyä pohjatarjousta – – nykytilannetta muuttavia Bavarian toimia – –” (riidanalaisen päätöksen alaviite 495).

114    Komissio tulkitsee näiden asiakirjojen olevan todiste siitä, että Bavarian ja InBevin kahdenvälisten neuvottelujen ansiosta saatiin aikaan ”aseellinen rauhantila” tai ”hyökkäämättömyyssopimus” jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen alalla (riidanalaisen päätöksen 223 perustelukappale).

115    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 227 perustelukappaleessa 26.9.1997 päivätyn kirjeen, jonka Interbrew Nederlandin vientijohtaja lähetti Interbrew’n päätoimipaikan vientijohtajalle ja jossa käsiteltiin ”olutmyyntiä Saksaan ja jakelijan tuotemerkkejä”.

”Keskustelin aiheesta vastikään Alankomaiden suurimman kilpailijamme kanssa ja sain kuulla, että heidän pitäisi tavata – – keskustellakseen TIP-oluen markkinavolyymin mahdollisesta kasvattamisesta vuonna 1998. Tiedustelin, mitä hintatasoa he suunnittelivat, ja hän vahvisti minulle juuri saman hinnan, josta vähennetään – – päätoimipaikalle tarkoitettu hyvitys, ja että hän hyväksyy noin 200 000 hl:n volyymin tällä hinnalla”.

116    Komission mukaan tästä kirjeestä käy ilmi, että Interbrew pyysi ja sai Bavarialta yksityiskohtaisia tietoja hinnasta ja volyymeistä, jotka koskivat Bavarian mahdollista jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen toimitusta saksalaiselle myyntiketjulle. Komissio katsoo, että tämä tieto tukee InBevin lausuntoa, jonka mukaan Interbrew ja Bavaria vaihtoivat tietoja jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen segmentin asiakkaille ehdotetuista hintatasoista. Komissio väittää lisäksi, että InBev myönsi tämän asian 21.2.2006 päivätyssä kirjeessä (riidanalaisen päätöksen 228 perustelukappale).

117    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 234 perustelukappaleessa Haacht-panimon seuraavan lausunnon, joka koskee Bavarian, Interbrew Nederlandin sekä belgialaisten panimojen Interbrew Belgiquen, Alken Maesin, Haachtin ja Martensin kesken 14. tai 15.6.1998 pidettyä kokousta:

”Tuossa kokouksessa alankomaalaisille panimoille ilmoitettiin belgialaisten osapuolten välisen tietojenvaihdon sisällöstä. Alankomaalaiset panimot antoivat hyväksyntänsä tietojenvaihdolle, joka koskee volyymejä, pakkaustyyppejä, sopimusten kestoa ja niiden mahdollisia päättymispäiviä sekä asiakkaita. Osapuolet sopivat periaatteessa, etteivät ne vaihtaisi tietoja hinnoista – –

Kokouksen osallistujat katsoivat, että tietojenvaihdon keskittäminen olisi hyvä antaa puolueettoman osapuolen tehtäväksi. Tämä pyyntö esitettiin, sillä Alankomaiden markkinoilla toimivat osapuolet eivät luottaneet muihin markkinoilla toimiviin osapuoliin. Haachtia pyydettiin keskittämään tiedot, sillä se ei toiminut Alankomaiden markkinoilla.”

118    Komissio katsoo, että tämä lausunto tukee InBevin lausuntoa tältä osin (riidanalaisen päätöksen 235 perustelukappale).

119    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappaleessa edellä mainitusta, 14. tai 15.6.1998 pidetystä kokouksesta käsin kirjoitetut muistiinpanot, jotka löydettiin Bavarian johtokunnan puheenjohtajan sihteerin toimistosta:

”Martens → Alankomaissa ei koskaan tapahtunut mitään konkreettista

→ pohja – markkinat – hintojen polkija

      |→ hintatarjoukset on esitetty

Interbrew Nederland – Martens -> tarjous esitetty suurelle tuotemerkkiasiakkaalle

– –

                        7,68 [ympyröity]

Martens – ’Belgian hintojen alentaminen’

tällä hetkellä NL → – –

Interbrew Belgique on toteuttanut ensimmäiset toimet P[rivate] L[abel] -asiassa

ainoastaan                   – –

Pilsener                            – –

/ \                         /        \

      usea ainoa

– – – ’päätetty’ |→ Interbrew’ssä

      KAT I+II.”

120    Komission mukaan nämä muistiinpanot vahvistavat, että Interbrew Belgique ehdotti kokousta, jossa käsiteltiin jakelijan tuotemerkillä myytävää olutta ja jossa päätettiin, että vähittäismyyntiorganisaation kanssa tehty sopimus ”siirtyisi Interbrew’lle Alankomaihin” (riidanalaisen päätöksen 237 perustelukappale).

121    Komissio mainitsee lisäksi tätä viimeksi mainittua kokousta koskevan seuraavan lausunnon, jonka oli esittänyt InBevin kotikulutuksen sektorin johtaja ja jonka InBev toimitti 21.2.2006 vastauksena tietopyyntöön (riidanalaisen päätöksen 238 perustelukappale):

”Eräässä vaiheessa – – [henkilö, yritys] ilmoitti minulle alhaisen hinnan, jota Martens oli heille ehdottanut. Hän ilmoitti saaneensa hinnaksi 0,32 NLG pullolta. Se vastaa 7,68 NLG:n hintaa 24 pullon korille, kuten [Bavarian edustajan] muistiinpanoissa mainittiin. Näissä keskusteluissa, joita käytiin huhtikuusta kesäkuun alkuun vuonna 1998, ehdotin siirtymistä luokkaan II, jolloin hyödyttäisiin valmisteveron alennuksesta. Pääsimme vihdoin kesäkuun 1998 alussa sopimukseen – – kanssa luokkaan II – – kuuluvan uuden – – oluen toimituksesta. Luokan II olueen siirtymisestä aiheutuneen valmisteveron alennuksen ansiosta pystyimme ehdottamaan 6,36 NLG:n hintaa (joka sisälsi 0,84 NLG:n suuruisen valmisteveron alennuksen) ja päihittämään näin Martensin tarjouksen.

– –

14. tai 15.6.1998 pidetyn kokouksen aikoihin – – Interbrew sopi – – kanssa luokan I oluen – – ja luokan II oluen toimituksista. Kerroin tässä kokouksessa – – kanssa käydyistä keskusteluista ja sen kanssa tehdystä sopimuksesta kahdesta syystä. Halusin ensinnäkin saada Martensilta selvityksen tarjouksesta, jonka se oli esittänyt [yrityksen nimi], sillä se oli aina kieltänyt esittäneensä hintatarjouksia Alankomaissa. Toiseksi halusin ilmoittaa muille osapuolille, ettei niiden tarvitsisi enää esittää tarjouksia [yrityksen nimi], sillä Interbrew’n ja – – välillä oli jo tehty sopimus. [Riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappaleessa olevan asiakirjan] rivi n vahvistaa ilmoitukseni – – ja Interbrew’n välisen luokan I ja luokan II oluiden toimitussopimuksen tekemisestä. Tämän sopimuksen – – olemassaolo käy ilmi 24.6.1998 päivätystä faksista.”

122    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 240 perustelukappaleessa belgialaisen panimon Haachtin lausunnon, joka koskee 7.7.1998 pidettyä toista belgialaisten ja alankomaalaisten panimojen välistä kokousta ja jossa todetaan seuraavaa:

”Tämä on viimeinen osapuolten välillä järjestetty kokous. Sen aikana Haacht jakoi Alankomaiden markkinoilta kerättyjä tietoja.

Osapuolet ryhtyivät tämän jälkeen käsittelemään joitakin vähäpätöisempiä aiheita, mutta Haachtin edustaja ei osallistunut tähän keskusteluun. Oli miten oli, aiheista ei kerrottu mitään tärkeää. Vaikutti, ettei kokouksesta ollut mitään konkreettista hyötyä.”

123    Komission mukaan Interbrew’n kotikulutuksen sektorin johtajan lausunto vahvisti Haachtin lausunnon, jonka mukaan kyseessä oli viimeinen belgialaisten ja alankomaalaisten panimoiden välinen kokous. Komissio katsoo, että näiden kokousten lopettamisen taustalla oli erityinen syy eli pelko siitä, että Alankomaiden kilpailuviranomainen tekisi tarkastuksen yhdessä tai useammassa panimossa, minkä InBevin lausunto vahvistaa (riidanalaisen päätöksen 241 perustelukappale).

124    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen 248 perustelukappaleessa Heinekenin sisäisen lausunnon, jonka mukaan ”belgialaisen panimon Martensin – – tällä hetkellä ylläpitämä äärimmäisen matala hintataso on ristiriidassa sen kanssa, että tarkoituksena on nostaa edullisen hintatason oluiden hintaa”.

125    Komissio mainitsee vielä riidanalaisen päätöksen 249 perustelukappaleessa 23.3.2000 tekemänsä tarkastuksen yhteydessä saamansa lausunnon, jonka oli esittänyt ja allekirjoittanut Grolsche Bierbrouwerij Nederlandin johtaja, josta oli tullut Koninklijke Grolschin hallintoneuvoston puheenjohtaja:

”Hän toi CBK:n rahoituskomitean kokouksiin asiakirjan – – nimeltä ’Hintaskenaariot, jotka perustuvat 2,00 NLG:n tukkuhinnan nettokorotukseen hehtolitralta’, joka sisältää huomautuksen ’CBK – Fie – voittaa aina’. Hän kiinnitti tämän asiakirjan avulla Interbrew’n ja Bavarian (jakelijan tuotemerkillä myytävien oluiden tuottajat Alankomaissa) huomion jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen hintojen vahvistamiseen, jolle ei hänen mukaansa ollut mitään perusteita (alle 10 floriinia korilta).”

126    Komissio mainitsee riidanalaisen päätöksen samassa perustelukappaleessa myös Heineken Nederlandin johtajan seuraavan lausunnon:

”Olen jo osallistunut yhteen CBK:n kokoukseen, jossa muut keskustelivat jakelijan tuotemerkkien hintojen vahvistamisesta. Näiden huomautusten taustalla lienee ollut epävarmuus tilanteesta. En reagoinut, sillä Heineken ei periaatteessa osallistu jakelijan tuotemerkillä tapahtuvaan tuotantoon.”

127    Komissio päättelee riidanalaisen päätöksen 248 ja 249 perustelukappaleessa mainituista kohdista, että jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen tuottajat (Interbrew ja Bavaria) olivat paljastaneet hintastrategiansa Heinekenille ja Grolschille, jotka eivät toimi tällä segmentillä (riidanalaisen päätöksen 248 perustelukappale). Se päättelee tästä, että Interbrew’n ja Bavarian kahdenväliset keskustelut, joilla pyrittiin korottamaan jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen hintoja, olivat osa näiden neljän panimon välillä käytyjä yleisiä keskusteluja (riidanalaisen päätöksen 252 perustelukappale).

128    On todettava, että edellä luetellut seikat tukevat InBevin lausuntoa ja ovat perusteena toteamukselle, jonka mukaan Heinekenin, Grolschin, Interbrew’n ja Bavarian edustajat kokoontuivat säännöllisesti epävirallisiin neuvotteluihin, joita kutsuttiin nimityksellä ”Catherijne overleg” (Catherijne-neuvottelut) tai ”agendacommissie” (pöytäkirjakomitea) ja joiden kokoonpano vaihteli (riidanalaisen päätöksen 45 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja muut riidanalaisen päätöksen 65–222 perustelukappaleessa tarkastellut todisteet). Riidanalaisessa päätöksessä mainitut 18 kokousta, joista nämä neuvottelut koostuivat, pidettiin 27.2.1996, 19.6.1996, 8.10.1996, 8.1.1997, 1.5.1997, 2.9.1997, 16.12.1997, 17.12.1997, 12.3.1998, 9.4.1998, 3.7.1998, 15.12.1998, 8.1.1999, 4.3.1999, 10.5.1999, 11.8.1999, 19.8.1999 ja 3.11.1999.

129    Edellä mainituissa kokouksissa käytyjen keskustelujen sisällöstä voidaan todeta, että edellä mainitut seikat tukevat InBevin lausuntoa, ja niiden perusteella voidaan todeta seuraavaa:

– kotikulutuksen sektorista:

–        mainitut neljä panimoa keskustelivat hinnoista (riidanalaisen päätöksen 51 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja sen 76, 129, 156, 174, 193, 212 ja 213 perustelukappaleessa mainitut muut todisteet) ja oluen hinnan korotuksista Alankomaissa (riidanalaisen päätöksen 51 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja sen 76, 89, 117 ja 179 perustelukappaleessa mainitut muut todisteet)

–        hintakeskusteluja käytiin myös osana kahdenvälistä yhteydenpitoa Grolschin ja Heinekenin välillä heinäkuussa 1999 (riidanalaisen päätöksen 212 ja 213 perustelukappaleessa mainittu asiakirja)

–        hintaa koskevista konkreettisista ehdotuksista neuvoteltiin (riidanalaisen päätöksen 89 perustelukappaleessa mainittu Interbrew’n sisäinen kirje) ja vaihdetut tiedot olivat toisinaan melko yksityiskohtaisia (riidanalaisen päätöksen 129 ja 174 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat)

–        vuosina 1997 ja 1998 panimoiden välillä vallitsi yksimielisyys hintojen korottamisesta ennen vuotta 1998 tai sen aikana (riidanalaisen päätöksen 89, 174 ja 179 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat)

–        A-tuotemerkkeihin kuuluvan oluen tuottajat (Heineken ja Grolsch) vaativat hintojen korottamista ”kahdessa vaiheessa” siten, että ensin korotettaisiin B-tuotemerkkien hintoja ja tämän jälkeen A-tuotemerkkien hintoja ja että korotuksen määrä eriytettäisiin A- ja B-tuotemerkkien välillä; B-tuotemerkkien (jakelijan tuotemerkillä myytävien oluiden) tuottajat (Interbrew ja Bavaria) vastustivat tätä vaatimusta (riidanalaisen päätöksen 53 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja muut sen 76, 89, 100, 117 ja 193 perustelukappaleessa mainitut todisteet)

–        Bavaria ilmoitti (todennäköisesti 12.3.1998 pidetyssä kokouksessa) aikomuksestaan nostaa hintojaan myöhemmin (riidanalaisen päätöksen 129 ja 179 perustelukappaleessa mainitut todisteet ja sen 51 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto). Muiden panimojen oli todennäköisesti tarkoitus seurata Bavarian esimerkkiä ja nostaa hintojaan (riidanalaisen päätöksen 51 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto)

–        seurantavälineestä sovittiin, että Bavarian tekemien hinnankorotusten pitäisi olla toteennäytettävissä AC Nielsenin koostamien markettien tietokantojen lukujen perusteella (riidanalaisen päätöksen 129 ja 179 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat)

–        todisteita ei ole siitä, että vuoden 1998 suunniteltu hinnankorotus olisi toteutettu

–        panimot keskustelivat hintaneuvottelujen yhteydessä tiettyjen markettien tilanteesta (riidanalaisen päätöksen 76 ja 156 perustelukappaleessa mainitut käsin kirjoitetut muistiinpanot)

–        osapuolet kertoivat keskusteluissa konkreettisia hintatietoja (riidanalaisen päätöksen 76, 89, 117, 129 ja 174 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat)

– jakelijan tuotemerkillä myytävästä oluesta:

–        kaksi jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen alankomaalaista tuottajaa (Interbrew ja Bavaria) olivat vuodesta 1995 lähtien ilmaisseet useaan otteeseen huolensa belgialaisen panimon Martensin suunnitelmista tunkeutua Alankomaiden olutmarkkinoille (riidanalaisen päätöksen 55 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja sen 224, 236, 238 ja 248 perustelukappaleessa mainitut muut todisteet)

–        näistä huolenaiheista keskusteltiin Bavarian ja InBevin kahdenvälisissä neuvotteluissa (riidanalaisen päätöksen 52 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja sen 227 perustelukappaleessa mainittu Interbrew’n sisäinen kirje) ja viidessä kahdenvälisessä kokouksessa (jotka pidettiin 8.3.1995, vuoden 1997 maaliskuun jälkipuoliskolla, 12.5.1997, 19.6.1997 ja 8.9.1997), joissa tätä ongelmaa käsiteltiin (riidanalaisen päätöksen 224 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat)

–        lisäksi kaksi ”belgialais-hollantilaista” kokousta pidettiin 14. tai 15.6.1998 (riidanalaisen päätöksen 234, 236 ja 238 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat) ja 7.7.1998 (riidanalaisen päätöksen 240 perustelukappaleessa mainittu Haachtin lausunto) Bredassa Interbrew Nederlandin, Bavarian sekä belgialaisten panimojen Interbrew Belgiquen, Alken-Maesin, Haachtin ja Martensin kanssa (riidanalaisen päätöksen 55 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto)

–        jakelijan tuotemerkillä myytävään olueen liittyvistä aiheista keskusteltiin myös Heinekenin ja Grolschin (jotka eivät toimi tällä segmentillä) läsnä ollessa osana yleistä keskustelua (riidanalaisen päätöksen 54 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja sen 156, 193, 248 ja 249 perustelukappaleessa mainitut muut todisteet)

–        panimot keskustelivat jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen hinnoista (riidanalaisen päätöksen 54 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja sen 193, 199, 227, 236, 238 ja 249 perustelukappaleessa mainitut muut todisteet)

–        Heineken ja Grolsch kohdistivat Bavariaan ja Interbrew’hun psykologista painostusta, jotta ne korottaisivat jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen hintoja (riidanalaisen päätöksen 224 perustelukappaleessa, alaviitteessä 493 ja 248 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat), kieltäytymällä nostamasta A-tuotemerkkien hintoja (riidanalaisen päätöksen 53 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto)

–        sekä kahdenvälisesti Interbrew Nederlandin ja Bavarian välillä että monenvälisesti tällä segmentillä toimivien alankomaalaisten ja belgialaisten panimojen välillä sovittiin, ettei muiden asiakkaita houkuteltaisi omiksi asiakkaiksi ja että jakelijoiden tuotemerkkien markkinavolyymejä kunnioitettaisiin niin Alankomaissa kuin Belgiassakin; erityisesti päätettiin, että vähittäismyyntiorganisaation kanssa tehty sopimus siirtyisi Interbrew Nederlandille (riidanalaisen päätöksen 55 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja sen 224, 236 ja 238 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat)

–        panimot vaihtoivat tietoja tietyille erityisasiakkaille tarjotuista kaupan ehdoista (riidanalaisen päätöksen 227 perustelukappaleessa mainittu kirje ja sen 236 ja 238 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat)

–        osapuolet kertoivat keskusteluissa konkreettisia hintatietoja (riidanalaisen päätöksen 236, 238 ja 249 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat)

– hotelli- ja ravintolasektorista:

–        mainitut neljä panimoa keskustelivat hinnoista (riidanalaisen päätöksen 174, 193 ja 197 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat) ja hinnankorotuksista (riidanalaisen päätöksen 76 perustelukappaleessa mainitut käsin kirjoitetut muistiinpanot) hotelli- ja ravintolasektorilla

–        panimojen välillä oli ”asteikoksi” kutsuttu sopimus, joka koski hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaille myönnettävien ostohyvitysten määrää (riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja sen 92, 143 ja 165 perustelukappaleessa mainitut käsin kirjoitetut muistiinpanot) ja jota panimojen oli ”noudatettava” (riidanalaisen päätöksen 92 perustelukappaleessa mainitut käsin kirjoitetut muistiinpanot); sopimuksen noudattamista valvottiin ja tietoon tulleista rikkomisista keskusteltiin Catherijne-neuvotteluissa (riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto)

–        neuvottelut koskivat myös sektorin nykytilanteen säilyttämiseksi käyttöön otettavia rajoituksia, joilla vältettiin muiden panimojen asiakkaiden houkuttelu omiksi asiakkaiksi (riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto ja sen 184 perustelukappaleessa mainittu Heinekenin sisäinen kirje, joka koski sitä, että Bavaria oli houkutellut asiakkaakseen opiskelijayhdistyksen)

–        keskusteluja tällaisista rajoituksista käytiin myös kahdenvälisesti; Heinekenin ja Bavarian johtajat keskustelivat esimerkiksi 9.9.1998 keskenään siitä, että Bavaria oli vienyt Heinekeniltä yhden hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaan (riidanalaisen päätöksen 184 perustelukappaleessa mainittu Heinekenin sisäinen kirje)

–        panimot vaihtoivat tietoja tietyistä asiakkaista ja tietyistä yrityksistä (riidanalaisen päätöksen 92, 143, 156, 165 ja 184 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat)

–        panimot mainitsivat keskusteluissaan ostohyvitysten tasoa ja alennuksia koskevia konkreettisia lukuja (riidanalaisen päätöksen 143 ja 165 perustelukappaleessa mainitut käsin kirjoitetut muistiinpanot).

130    Näiden seikkojen valossa on tarkasteltava kantajan esittämiä väitteitä, jotka koskevat moitittujen menettelytapojen kolmea osatekijää eli ensiksi oluen hintojen ja hinnankorotusten yhteensovittamista Alankomaissa sekä hotelli- ja ravintolasektorilla että kotikulutuksen sektorilla, jakelijan tuotemerkeillä myytävät oluet mukaan luettuina, toiseksi yksittäisille asiakkaille hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen muiden kaupan ehtojen ajoittaista yhteensovittamista ja kolmanneksi asiakaskunnan jakamisen ajoittaista yhteensovittamista sekä hotelli- ja ravintolasektorilla että kotikulutuksen sektorilla (riidanalaisen päätöksen 1 artikla sekä 257 ja 258 perustelukappale).

–       Tosiseikat, jotka koskevat yhtäältä oluen hintojen ja hinnankorotusten yhteensovittamisen ja toisaalta asiakaskunnan jakamisen ajoittaisen yhteensovittamisen toteamista

131    Kantaja väittää lähinnä, että komissio on useaan otteeseen tulkinnut panimojen edustajien moitituista kokouksista laatimia käsin kirjoitettuja muistiinpanoja puolueellisesti ja jopa erittäin johdattelevasti.

132    Se riitauttaa erityisesti riidanalaisen päätöksen 76, 89, 92, 100, 117, 129, 143, 156, 179, 184, 193, 199, 227, 228, 236 ja 238 perustelukappaleessa mainittujen seikkojen tulkinnan (ks. edellä 86–95, 99–101, 106–111, 115, 117, 119 ja 121 kohta).

133    Ennen kuin tarkastellaan kantajan väitteitä edellä mainituista seikoista on huomattava, että suurin osa edellä 128 ja 129 kohdassa luetelluista tosiseikkoja koskevista toteamuksista perustuvat useisiin todisteisiin.

134    Kantaja vetoaa ensinnäkin useissa kanteen kohdissa riidanalaisen päätöksen 76, 100, 117, 156, 193 ja 199 perustelukappaleessa mainittuihin asiakirjatodisteisiin väittäessään lähinnä, ettei niiden perusteella voida osoittaa hintojen yhteensovittamista sekä kotikulutuksen sektorilla, jakelijan tuotemerkeillä myytävän oluen segmentti mukaan luettuna, että hotelli- ja ravintolasektorilla.

135    Tältä osin on aivan aluksi huomattava, että se seikka, että panimot keskustelivat hinnoista ja mahdollisista hinnankorotuksista näillä sektoreilla, käy ilmi myös riidanalaisen päätöksen 174, 212, 213 ja 249 perustelukappaleessa mainituista asiakirjoista. Vaikka nämä asiakirjat koskevat lähinnä Heinekenin ja Grolschin välisiä keskusteluja, kantaja oli kuitenkin tietoinen näistä keskusteluista, jotka käytiin ainakin osaksi sen läsnä ollessa (ks. riidanalaisen päätöksen 249 perustelukappaleessa ja edellä 125 kohdassa mainittu asiakirja), joten sen voidaan katsoa olevan vastuussa niistä (ks. vastaavasti edellä 36 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, 80–83 kohta).

136    Tämän jälkeen on todettava, että toisin kuin kantaja väittää, riidanalaisen päätöksen 76, 100, 117 ja 156 perustelukappaleessa mainituista asiakirjoista ilmenee, että panimot tekivät muutakin kuin ilmaisivat tyytymättömyytensä kuluttajahintojen tasoon. Nämä asiakirjat osoittavat nimittäin, että panimot käsittelivät keskusteluissaan tiettyjen asiakkaiden ja tiettyjen yritysten tilannetta sekä mainitsivat konkreettisia hintatietoja ja ostohyvityslukuja.

137    Toiseksi kantaja väittää, että Heinekenin sisäinen kirje, joka koski sitä, että Bavaria oli houkutellut opiskelijayhdistyksen asiakkaakseen (riidanalaisen päätöksen 184 perustelukappale), on ainoa konkreettinen todiste panimojen (tässä yhteydessä Heinekenin ja Bavarian) välisistä keskusteluista, jotka koskivat hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaiden houkuttelua (ks. edellä 107 kohta). Kantajan mukaan tästä kirjeestä voidaan päätellä enintään Heinekenin edustajan ilmaisseen tyytymättömyytensä siihen, että Heineken oli menettänyt erittäin suuren hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaan. Kantaja kiistää lisäksi, että panimoilla olisi ollut käytössään järjestelmä, jolla kompensoitiin asiakkaan siirtyminen toiselle panimolle, ja väittää, että tällaisen järjestelmän olemassaolo olisi ristiriidassa väitetyn asiakaskunnan jakamista koskevan yhteistoiminnan olemassaolon kanssa.

138    Nämä kantajan väitteet eivät ole uskottavia. Komissio toteaa riidanalaisessa päätöksessä perustellusti, että kyseisen kirjeen tekstissä oleva lause ”menetetyt hehtolitrat olisi silloin voitu kompensoida jollakin toisella tavalla” osoittaa, etteivät Heineken ja Bavaria olleet keskustelleet kompensaation tarpeellisuudesta vaan ainoastaan tavoista saada kompensaatiota (riidanalaisen päätöksen 185 perustelukappale), ja että sanojen ”puhuttiin lämpimikseen, kuten – – on tapana”, ”korostettiin” ja ”vapaaehtoisesti” käyttö osoittaa, että Heinekenin henkilöstöön kuuluvan kirjeen kirjoittajan mukaan Bavariaa epäiltiin siitä, ettei se noudattanut sääntöä, jonka mukaan panimot eivät saa aktiivisesti houkutella muiden panimojen hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaita omiksi asiakkaikseen (riidanalaisen päätöksen 188 perustelukappale).

139    Riidanalaisen päätöksen 184–188 perustelukappaleessa esitetty seikka tukee näin ollen riidanalaisen päätöksen 48 perustelukappaleessa mainittuja InBevin lausuntoon sisältyviä toteamuksia voimassa olevasta sopimuksesta, jonka mukaan toisten hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaita ei vietäisi.

140    Kolmanneksi kantaja väittää, että panimot sovelsivat edelleen itsenäisesti omia markkinastrategioitaan, vaikka 25.3.1997 päivätyssä kirjeessä (mainittu riidanalaisen päätöksen 89 perustelukappaleessa) mainitaan ”yksimielisyys”, 14.10.1998 päivätyssä Heinekenin sisäisessä muistiossa (mainittu riidanalaisen päätöksen 179 perustelukappaleessa), joka koski kotikulutuksen sektorin hinnankorotuksia, mainitaan Bavarian antama lupaus ja Bavarian hotelli- ja ravintolasektorin johtajan käsin kirjoitetuissa muistiinpanoissa (mainittu riidanalaisen päätöksen 129 perustelukappaleessa) ilmoitetaan tällaisen hinnankorotuksen tarkka määrä ja vaikka hotelli- ja ravintolasektorille myönnetyistä ostohyvityksistä keskusteltiin, kuten käy ilmi riidanalaisen päätöksen 92 ja 143 perustelukappaleessa mainituista käsin kirjoitetuista muistiinpanoista.

141    Kantaja viittaa Heinekenin sisäiseen muistioon (mainittu riidanalaisen päätöksen 179 perustelukappaleessa), jonka mukaan ”Bavarian CBK:ssa lupaama hinnankorotus ei näy selvästi Nielsenin [luvuissa]”, ja huomauttaa, että sana ”lupaama”, jolla viitataan sen ilmoittamaan hinnankorotukseen, joka oli ollut markkinoiden tiedossa jo kuukausien ajan, ei ole vakuuttava todiste kartellin olemassaolosta.

142    Kuten komissio perustellusti huomauttaa riidanalaisen päätöksen 182 perustelukappaleessa, on kuitenkin huomattava, että sanan ”lupaama” tulkitseminen siten, että se tarkoittaa pelkkää hinnankorotuksen ”mainitsemista”, poikkeaa sanan varsinaisesta merkityksestä. Toteamus siitä, että kantaja on sitoutunut korottamaan hintojaan, saa vahvistusta maininnasta, jonka mukaan korotus ”ei näy selvästi Nielsenin [luvuissa]”. Kyseessä olevia markettien kassatietoja käytettiin nimittäin seurantavälineenä, joka avulla Bavarian tekemä hinnankorotus olisi ”toteennäytettävissä” (riidanalaisen päätöksen 133 perustelukappale). Näitä tietoja koskeva viittaus, joka sisältyy myös Bavarian hotelli- ja ravintolasektorin johtajan käsin kirjoittamiin muistiinpanoihin (mainittu riidanalaisen päätöksen 129 perustelukappaleessa), liittyy loogisemmin sitoumuksen täytäntöönpanon valvonnan yhteyteen kuin pelkän maininnan todentamisen yhteyteen.

143    Tämän lisäksi se, että hintojen korottamisesta ennen vuotta 1998 oltiin yhtä mieltä, käy erittäin selvästi ilmi Interbrew’n 25.3.1997 päivätystä sisäisestä kirjeestä (mainittu riidanalaisen päätöksen 89 perustelukappaleessa). Kantajan väitteestä, jonka mukaan mitään hinnankorotusta ei tosiasiassa tehty ennen vuotta 1998, on riittävää todeta, että pelkkä hintoja koskevan sopimuksen täytäntöön panematta jättäminen ei sinänsä tarkoita, ettei tällaista sopimusta olisi koskaan ollut.

144    Sillä, että kirjeessä tarkoitettu hinnankorotus oli tarkoitus tehdä ”ennen vuotta 1998”, vaikka edellä mainitut todisteet oli laadittu vuonna 1998, ei myöskään voida kyseenalaistaa näiden asiakirjojen välisen yhteyden olemassaoloa. On nimittäin täysin mahdollista, että neuvottelut alun perin vuonna 1997 tehtäväksi tarkoitetun hinnankorotuksen toteuttamisen yksityiskohdista (erityisesti Interbrew’n sisäisessä kirjeessä tarkoitetusta A- ja B-tuotemerkkien eriytetystä korotuksesta) olivat niin hankalat, että korotusta lykättiin ensiksi seuraavalle vuodelle, minkä jälkeen panimot luopuivat siitä kokonaan.

145    Kantajan väitteestä, jonka mukaan hotelli- ja ravintolasektorille myönnettäviä ostohyvityksiä koskevista keskusteluista huolimatta panimot toteuttivat edelleen itsenäisesti omia markkinastrategioitaan, on riittävää muistuttaa, että on syytä olettaa, elleivät asianomaiset toimijat esitä niille kuuluvan näyttövelvollisuuden mukaisesti vastakkaista näyttöä, että yhteistoimintaan osallistuvat ja edelleen markkinoilla toimivat yritykset ottavat markkinakäyttäytymisessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihdetut tiedot. Näin on etenkin siinä tapauksessa, että yhteistoiminta jatkuu pitkän ajanjakson kuluessa säännöllisenä, kuten nyt käsiteltävässä asiassa (ks. vastaavasti edellä 36 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 162 kohta).

146    Neljänneksi kantaja väittää Interbrew’n kanssa käymistään kahdenvälisistä neuvotteluista, jotka koskivat jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen segmenttiä, että ensinnäkin Interbrew’n 26.9.1997 päivätty sisäinen kirje (mainittu riidanalaisen päätöksen 227 perustelukappaleessa) ja InBevin 21.2.2006 antama lausunto (mainittu riidanalaisen päätöksen 228 perustelukappaleessa) liittyvät Saksaan sijoittautuneeseen asiakkaaseen eivätkä ne siksi voi sellaisenaan olla todiste Alankomaiden markkinoilla tapahtuneesta rikkomisesta. Kantaja väittää lisäksi, että 14. tai 15.6.1998 pidettyä kokousta koskevat seikat, nimittäin kantajan erään johtajan käsin kirjoittamat muistiinpanot (mainittu riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappaleessa) ja InBevin 21.2.2006 antaman lausunnon kohta (mainittu riidanalaisen päätöksen 238 perustelukappaleessa), jonka mukaan oli päätetty, että vähittäismyyntiorganisaation kanssa tehty sopimus siirtyisi Interbrew’lle Alankomaihin, minkä jälkeen InBevin johtaja oli ilmoittanut muille osapuolille, ettei niiden enää pitäisi esittää tarjouksia tälle organisaatiolle, todistavat, että päätös oli tehty jo ennen kokousta. Kantajan mukaan nämä seikat eivät siis osoita, että se ja muut panimot olisivat harjoittaneet yhteistoimintaa kyseessä olevan organisaation tulevan toimittajan suhteen.

147    Tältä osin on huomattava, että todisteet, joihin komissio vetosi osoittaakseen kantajan ja Interbrew’n kahdenvälisen yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolon, eivät käsitä ainoastaan edellä 146 kohdassa mainittuja todisteita vaan niihin kuuluvat myös riidanalaisen päätöksen 224 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat, jotka koskevat useita kantajan ja Interbrew’n kahdenvälisiä kokouksia ja joiden tulkintaa kantaja ei ole riitauttanut. Näistä asiakirjoista ilmenee nimittäin, että keskusteluissa käsiteltiin ”jakelijan tuotemerkkien markkinatilannetta Alankomaissa ja sitä, että Bavaria oli vienyt Interbrew’ltä asiakkaan – – [sekä] [asiakkaalle] tehtyä pohjatarjousta” (riidanalaisen päätöksen 224 perustelukappale ja alaviite 495).

148    Vaikka riidanalaisen päätöksen 227 ja 228 perustelukappaleessa mainitut seikat koskevat Saksaan sijoittautunutta asiakasta ja riidanalaisen päätöksen 236 ja 238 perustelukappaleessa mainitut seikat jo tapahtunutta tosiasiaa, ne kuitenkin osoittavat asianmukaisesti, että kantaja ja Interbrew vaihtoivat keskenään arkaluonteisia markkinatietoja, ja vahvistavat sitä kautta riidanalaisen päätöksen 224 perustelukappaleessa mainitut seikat, joita on käytetty perusteena toteamukselle näiden yritysten kahdenvälisestä yhteistoiminnasta jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen segmentillä.

149    Neljänneksi kantaja huomauttaa osallistumisestaan kokouksiin, jotka pidettiin Bredassa Interbrew Nederlandin ja belgialaisten panimojen Interbrew Belgiquen, Alken-Maesin, Haachtin ja Martensin välillä, että nämä kokoukset järjestettiin Interbrew’n aloitteesta, ja viittaa seuraaviin belgialaisen panimon Alken-Maesin ja Danone SA -konsernin esittämiin lausuntoihin, jotka on mainittu [EY] 81 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia IV/37.614/F3 PO/Interbrew ja Alken-Maes) 5.12.2001 tehdyn komission päätöksen 2003/569/EY (EYVL 2003, L 200, s. 1) 160 ja 177 perustelukappaleessa:

–        Alken-Maes: ”Alankomaiden markkinoita koskevien tietojen vaihdosta kieltäydyttiin”

–        Danone-konserni: ”Sopimus ei myöskään kattanut jakelijoiden tuotemerkkien markkinoita kokonaisuudessaan, koska ulkomaiset valmistajat kieltäytyivät yhteistyöstä”.

150    Näitä lausuntoja on kuitenkin tulkittava komission riidanalaisen päätöksen 234, 240 ja 241 perustelukappaleessa mainitsemien seikkojen valossa.

151    Haachtin lausunnosta käy ensinnäkin ilmi 14. tai 15.6.1998 pidetyn ensimmäisen kokouksen osalta, että kieltäytyminen tietojen vaihtamisesta koski ainoastaan hintoja: ”osapuolet sopivat periaatteessa, etteivät ne vaihtaisi tietoja hinnoista – –”. Sen sijaan alankomaalaiset panimot ”– – antoivat hyväksyntänsä tietojenvaihdolle, joka koskee volyymejä, pakkaustyyppejä, sopimusten kestoa ja niiden mahdollisia päättymispäiviä sekä asiakkaita”. Lausunnosta ilmenee lisäksi, että ”kokouksen osallistujat katsoivat, että tietojenvaihdon keskittäminen olisi hyvä antaa puolueettoman osapuolen tehtäväksi; tämä pyyntö esitettiin, sillä Alankomaiden markkinoilla toimivat osapuolet eivät luottaneet muihin markkinoilla toimiviin osapuoliin; Haachtia pyydettiin keskittämään tiedot, sillä se ei toiminut Alankomaiden markkinoilla”.

152    Haachtin lausunnosta ilmenee 7.7.1998 pidetyn toisen kokouksen osalta, että ”Haacht jakoi Alankomaiden markkinoilta kerättyjä tietoja” tässä kokouksessa.

153    InBevin kotikulutuksen sektorin johtajan lausunnosta (riidanalaisen päätöksen 241 perustelukappale) käy lisäksi ilmi, että ”Bavaria ja Interbrew ilmoittivat ainoastaan jakelijan tuotemerkkikohtaiset ja asiakaskohtaiset volyymit, mutta [belgialaiset] panimot ilmoittivat myös alennukset; tämän yhteenvedon teki Haachtin kaupallinen johtaja; tiedot toimitettiin läsnä olleiden henkilöiden kotiosoitteisiin”.

154    Edellä esitettyjen seikkojen perusteella kantajan väitteitä siitä, että muiden kokouksiin osallistuneiden kanssa ei ollut sovittu luottamuksellisten ammatillisten tietojen vaihdosta, ei voida hyväksyä.

155    Edellä esitetystä seuraa, että komissio on esittänyt riidanalaisessa päätöksessä tarkkojen ja yhtäpitävien todisteiden kokonaisuuden, joka osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla oikeiksi tosiseikkoja koskevat toteamukset, jotka liittyvät kyseessä olevan rikkomisen osatekijöihin, jotka ovat hintojen ja hinnankorotusten yhteensovittaminen sekä asiakaskunnan jakaminen. Näiden toteamusten paikkansapitävyyteen eivät vaikuta myöskään kantajan väitteet edellä 132 kohdassa luetelluista seikoista.

156    Kantajan väitteet, jotka koskevat kyseessä olevan rikkomisen kahteen osatekijään liittyvien tosiseikkojen arvioinnissa tehtyä virhettä, on siis hylättävä.

–       Tosiseikat, jotka koskevat yksittäisille asiakkaille hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen muiden kaupan ehtojen ajoittaisen yhteensovittamisen toteamista

157    Kantaja väittää, ettei komissio ole osoittanut, että asianomaiset yritykset olisivat sovittaneet yhteen muita hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaille myönnettyjä kaupan ehtoja kuin hintoja.

158    Komissio katsoo, että riidanalaisen päätöksen 67 ja 138 perustelukappaleessa mainitut käsin kirjoitetut muistiinpanot sisältävät todisteen yksittäisten asiakkaiden asiakkaille hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen tiettyjen kaupan ehtojen, kuten lainaehtojen, ajoittaisesta yhteensovittamisesta mainittujen neljän panimon kesken (riidanalaisen päätöksen 258 perustelukappale).

159    Riidanalaisen päätöksen 67 perustelukappaleessa mainitut käsin kirjoitetut muistiinpanot sisältävät seuraavan maininnan: ”Takaus/rahoitus: rah[oitusta] – – tiettyjen yritysten tarpeita enemmän. Eli – – milj[oonaa]”.

160    Komission mukaan tämä lainaus tarkoittaa siis sitä, että panimot keskustelivat 27.2.1996 pidetyssä kokouksessa yhden tai useamman panimon tietyille yrityksille jo myöntämistä tai tulevaisuudessa myönnettävistä takauksista ja rahoituksesta (riidanalaisen päätöksen 68 perustelukappale).

161    On kuitenkin huomattava, että kantaja ehdottaa komission mainitsemalle kohdalle uskottavaa vaihtoehtoista tulkintaa ja ilmoittaa, että kohta liittyy keskusteluun ”epävarmoista velallisista”.

162    Komissio mainitsi riidanalaisen päätöksen 138 perustelukappaleessa Bavarian hotelli- ja ravintolasektorin erään johtajan käsin kirjoittamat muistiinpanot, jotka koskivat 12.3.1998 pidettyä kokousta ja joihin sisältyi seuraava kohta: ”Bav korko – – %? paitsi jos saadaan mainoskorvauksia”. Komission mukaan tämä kohta osoittaa, että keskusteluja käytiin hotelli- ja ravintolayrityksille myönnettyjen lainojen korkotasosta (riidanalaisen päätöksen 142 perustelukappale).

163    Vaikka oletettaisiin, että komissio tulkitsi oikein käsin kirjoitetut muistiinpanot, tällaisen viittauksen irrallinen ja lakoninen luonne sekä kaikenlaisen konkreettisen tiedon puuttuminen muiden panimojen osallistumisesta kyseessä olevia aiheita koskevaan keskusteluun estää sen, että näitä muistiinpanoja voitaisiin pitää riittävänä todisteena sellaisen kartellin olemassaolosta, jossa tiettyjä kaupan ehtoja olisi ajoittain sovitettu yhteen.

164    Unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamissaan vastauksissa komissio väittää, että riidanalaisen päätöksen 67 ja 138 perustelukappaleessa mainitut käsin kirjoitetut muistiinpanot saavat vahvistusta InBevin lausunnosta, josta sen mukaan ilmenee yhtäältä, että 12.3.1998 pidetyssä Catherijne-kokouksessa käsiteltiin sekä hotelli- ja ravintolasektoria että kotikulutuksen sektoria koskevia kysymyksiä, ja toisaalta, että Catherijne-kokouksiin osallistuneet harjoittivat yhteistoimintaa hotelli- ja ravintolasektoriin tehtävien sijoitusten osalta välttääkseen asiakkaiden siirtymisen muiden panimojen asiakkaiksi.

165    On kuitenkin todettava, että komission mainitsemat kaksi kohtaa ja sen viittaus ”InBevin lausunnon henkeen” eivät osoita konkreettisesti, että panimojen kesken olisi keskusteltu lainaehtojen yhteensovittamisesta, eikä niillä näin ollen voida tukea komission tältä osin esittämää päätelmää.

166    Näin ollen on todettava, että komission toteamus yksittäisille asiakkaille hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen lainaehtojen ajoittaisesta yhteensovittamisesta panimojen välillä perustuu hajanaisiin ja epätarkkoihin todisteisiin.

167    Kun otetaan nimittäin huomioon yhtäältä riidanalaisen päätöksen 67 ja 138 perustelukappaleessa mainittuihin käsin kirjoitettuihin muistiinpanoihin sisältyvien viittausten irrallinen ja lakoninen luonne sekä kantajan esittämä uskottava vaihtoehtoinen tulkinta ja toisaalta se, ettei InBevin lausunto sisällä tästä seikasta konkreettisia tietoja, on todettava, ettei komissio ole osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kyseessä olevaan rikkomiseen olisi sisältynyt ”yksittäisille asiakkaille Alankomaiden hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen muiden kaupan ehtojen ajoittainen yhteensovittaminen”.

168    Riidanalaisen päätöksen 258 perustelukappaleessa ja 1 artiklassa esitettyä toteamusta ei siis voida pitää toteen näytettynä.

169    Näin ollen kantajan väite siitä, että yksittäisille asiakkaille hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen muiden kaupan ehtojen ajoittaista yhteensovittamista koskevien tosiseikkojen arvioinnissa on tehty virhe, on hyväksyttävä.

–       Väitetty oikeudellinen virhe ja tosiseikkojen väitetysti virheellinen luonnehdinta

170    Kantaja väittää, että komission toteamus EY 81 artiklassa tarkoitettujen sopimusten ja/tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuuden olemassaolosta yritysten välillä perustuu tämän määräyksen virheelliseen tulkintaan ja soveltamiseen (riidanalaisen päätöksen 337 ja 341 perustelukappale).

171    Aivan aluksi on muistettava, että mainitut neljä panimoa vaihtoivat monenvälisissä kokouksissaan ja kahdenvälisessä yhteydenpidossaan useaan otteeseen arkaluonteisia markkinatietoja (tietoja hinnoista, ostohyvitysten määrästä ja tietyille asiakkaille tehdyistä konkreettisista tarjouksista), jotka olivat toisinaan melko yksityiskohtaisia (riidanalaisen päätöksen 129 ja 174 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat) ja käsittivät konkreettisia hintatietoja (riidanalaisen päätöksen 76, 89, 117, 129 ja 174 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat), tietoja ostohyvityksistä ja alennuksista (riidanalaisen päätöksen 143 ja 165 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat) sekä tietoja asiakkaista ja yrityksistä niin hotelli- ja ravintolasektorilla (riidanalaisen päätöksen 92, 143, 156, 165 ja 184 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat) kuin kotikulutuksen sektorillakin (riidanalaisen päätöksen 76 ja 156 perustelukappaleessa mainitut asiakirjat).

172    Tämän lisäksi keskusteltiin joistakin markkinakäyttäytymistä koskevista konkreettisista ehdotuksista, etenkin ehdotuksesta korottaa hintoja kahdessa vaiheessa kotikulutuksen sektorilla (riidanalaisen päätöksen 89 perustelukappaleessa mainittu asiakirja).

173    Se, että Catherijne-kokouksista ei koskaan laadittu virallisia pöytäkirjoja, että keskustelujen sisältöä ei juuri koskaan käsitelty sisäisissä muistioissa ja että kokouksien asialistat ja niistä tehdyt muistiinpanot tuhottiin marraskuussa 1998 (riidanalaisen päätöksen 61 perustelukappaleessa mainittu InBevin lausunto), osoittaa lisäksi, että toisin kuin kantaja väittää, nämä keskustelut olivat luonteeltaan salaisia ja niihin osallistuneet olivat tietoisia toimintansa lainvastaisuudesta ja pyrkivät salaamaan sen.

174    Toisin kuin kantaja väittää, komission tarkastelemista asiakirjatodisteista ilmenee, että yhteinen tahto oli ilmaistu tietyistä ehdotuksista, kuten vähittäismyyntiorganisaation kanssa tehdyn sopimuksen antamisesta Interbrew’lle (riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappaleessa ja alaviitteessä 531 mainittu asiakirja) ja yhdenmukaistetusta hintojen korottamisesta ennen vuotta 1998 tai sen aikana (riidanalaisen päätöksen 89 perustelukappaleessa mainittu asiakirja).

175    EY 81 artiklassa tarkoitetun sopimuksen olemassaoloa ei viimeksi mainitussa tapauksessa voida kyseenalaistaa sen paremmin sillä, että panimojen osoittama yhteinen tahto ei todennäköisesti koskenut hinnankorotuksen toteuttamisen konkreettisia yksityiskohtia, kuin silläkään, että hintoja ei tosiasiassa koskaan korotettu markkinoilla.

176    Vaikka oletettaisiin, että suunnitellun rajoituksen tietyistä yksityiskohdista ei koskaan päästy sopimukseen, komissio on aivan perustellusti todennut, että säännöllisillä keskusteluillaan panimot ovat selvästi osoittaneet yhteisen aikomuksensa tehdä kilpailunvastainen sopimus (riidanalaisen päätöksen 341 perustelukappale).

177    Tämän lisäksi sellaisten arkaluonteisten tietojen, jotka eivät ole suuren yleisön tiedossa ja jotka mainitut neljä panimoa katsoivat hyödylliseksi kirjata muistiin ja mainita sisäisessä yhteydenpidossaan, jatkuva vaihto on väistämättä vähentänyt kunkin panimon epävarmuutta kilpailijoidensa suunnittelemasta käyttäytymisestä.

178    Tältä osin on syytä olettaa, elleivät asianomaiset toimijat esitä niille kuuluvan näyttövelvollisuuden mukaisesti vastakkaista näyttöä, että yhteistoimintaan osallistuvat ja edelleen markkinoilla toimivat yritykset ottavat markkinakäyttäytymisessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihtamansa tiedot. Näin on etenkin siinä tapauksessa, että yhteistoiminta jatkuu pitkän ajanjakson kuluessa säännöllisenä, kuten nyt käsiteltävässä asiassa (ks. vastaavasti edellä 36 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 162 kohta).

179    Kantaja katsoo lähinnä kumonneensa tämän olettaman osoittamalla, että keskusteluista huolimatta mainitut neljä panimoa päättivät markkinakäyttäytymisestään itsenäisesti.

180    Tätä väitettä ei voida hyväksyä. On toki totta, että niin InBevin johtajien lausunnot kuin sekin seikka, että Heineken korotti hintojaan vasta helmikuussa 2000, osoittavat, että moititun ajanjakson aikana kukin panimo noudatti omaa markkinapolitiikkaansa. Vaikka tämä toteamus voisi osoittaa, että virallisia sopimuksia ei ollut tehty eikä panimojen välillä ollut tosiasiallista yhteensovittamista, se ei kuitenkaan riitä osoittamaan, että nämä panimot eivät koskaan ottaneet huomioon moitituissa kokouksissa vaihdettuja tietoja päättäessään omasta markkinakäyttäytymisestään.

181    Kantaja ei näin ollen ole onnistunut kumoamaan edellä 178 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä johtuvaa olettamaa.

182    Näin ollen on todettava, että edellä 36 ja 37 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä vahvistetut yhdenmukaistetun menettelytavan muodostavat osatekijät ovat olemassa nyt käsiteltävässä asiassa siltä osin kuin on kyse menettelyistä, jotka liittyvät yhtäältä oluen hintojen ja hinnankorotusten yhteensovittamiseen ja toisaalta asiakaskunnan jakamisen ajoittaiseen yhteensovittamiseen.

183    Tällaisessa tapauksessa on huomattava, että komissiolla oli oikeus määritellä kyseessä olevat menettelyt ”sopimusten ja/tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuudeksi”, sillä näihin menettelyihin sisältyi sekä osatekijöitä, jotka on määriteltävä ”sopimukseksi” että tekijöitä, jotka on määriteltävä ”yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi”. Itse asiassa, koska rikkomiseen sisältyi monenlaisia tekijöitä, komission päätöksen 1 artiklassa kuvaama kaksinkertainen oikeudellinen luonnehdinta on ymmärrettävä siten, ettei luonnehdinnassa edellytetä samanaikaisesti ja kumulatiivisesti näyttöä siitä, että kaikki tosiseikat täyttävät sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit, vaan siinä kuvataan monitahoista kokonaisuutta, johon liittyvistä tosiseikoista osa täyttää EY 81 artiklassa – jossa ei määrätä erityisestä tunnusmerkistöstä tällaisia monitahoisia kilpailunrajoituksia varten – tarkoitetun sopimuksen ja osa puolestaan yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit (ks. vastaavasti edellä 34 kohdassa mainittu asia Hercules Chemicals v. komissio, tuomion 264 kohta).

184    Lisäksi kantaja vetoaa ne bis in idem -periaatteen loukkaamiseen ja kiistää, että sitä voitaisiin pitää vastuussa väitetystä yhteistoiminnasta belgialaisten panimojen kanssa jakelijan tuotemerkillä myytävän oluen segmentillä.

185    Kantaja väittää erityisesti, että belgialais-alankomaalainen yhteistoiminta oli jo päätöksen 2003/569 kohteena ja että mainitussa päätöksessä sille ei määrätty seuraamuksia sen läsnäolosta Interbrew Nederlandin ja belgialaisten panimojen Interbrew Belgiquen, Alken-Maesin, Haachtin ja Martensin kanssa Bredassa pidetyissä kokouksissa, joten komissio ei voi määrätä sille uudestaan seuraamuksia loukkaamatta ne bis in idem -periaatetta, jonka mukaan yritystä ei voida asettaa vastuuseen menettelystä, jota koskevista syytteistä se on aiemmin vapautettu.

186    On muistettava, että ne bis in idem -periaate, joka on unionin oikeuden yleinen periaate ja jonka noudattamista tuomioistuin valvoo, kieltää seuraamusten määräämisen samalle henkilölle useamman kuin yhden kerran samasta lainvastaisesta käyttäytymisestä saman oikeudellisen intressin suojelemiseksi. Tämän periaatteen soveltaminen edellyttää kolmen kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä: tosiseikkojen, sääntöjen rikkojan ja suojellun oikeudellisen intressin on oltava samat (edellä 41 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 338 kohta).

187    Nyt käsiteltävässä asiassa on huomattava, ettei kantaja ole päätöksen 2003/569 adressaatti eikä myöskään mainitun päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä annetun väitetiedoksiannon adressaatti. Päätöksen 2003/569 250–260 perustelukappaleesta käy selvästi ilmi, että kantajan osallistuminen Bredassa pidettyihin kokouksiin mainitaan ainoastaan tosiseikkojen selvittämisen yhteydessä, eikä kantaja ole komission oikeudellisen arvioinnin kohteena. On sitä paitsi selvää, että tämän päätöksen tarkoituksena ei millään tavalla ollut lausua kantajan osallistumisesta belgialais-alankomaalaiseen yhteistoimintaan.

188    Koska kantajalle ei siis määrätty päätöksessä 2003/569 seuraamuksia nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevasta lainvastaisesta käyttäytymisestä, sen väite ne bis in idem -periaatteen loukkaamisesta ei ole perusteltu.

189    Edellä esitetyn perusteella kantajan väitettä, joka koskee oikeudellista virhettä, ei voida hyväksyä.

190    Koska kantaja ei ole osoittanut, että riidanalaisessa päätöksessä olisi tehty EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamista koskeva oikeudellinen virhe, on hylättävä myös sen väite, joka perustuu pääasiallisesti samaan lähtökohtaolettamaan ja jonka mukaan komissio on tulkinnut virheellisesti tätä määräystä ja loukannut siten syyttömyysolettaman periaatetta eikä ole esittänyt riittäviä perusteluja rikkomisen toteamisen tueksi.

–       Johtopäätös

191    Edellä esitetyn toisen kanneperusteen tarkastelun päätteeksi on todettava, että komission toteamusta siitä, että yksittäisille asiakkaille Alankomaiden hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottuja muita kaupan ehtoja kuin hintoja olisi sovitettu yhteen ajoittain, ei ole näytetty toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla, eikä sitä voida hyväksyä (ks. edellä 159–169 kohta).

192    Näin ollen riidanalaisen päätöksen 1 artikla on kumottava siltä osin kuin siinä todetaan kyseessä oleva rikkomisen osatekijä, ja kantajalle määrätyn sakon määrää on tästä syystä muutettava. Tämän muutoksen konkreettiset seuraukset todetaan jäljempänä 344 ja 345 kohdassa.

193    Toinen kanneperuste on hylättävä muilta osin.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee rikkomisen kestoa

 Asianosaisten lausumat

194    Kantaja kiistää toteamuksen, jonka mukaan sen syyksi luetun rikkomisen alkamisajankohta on 27.2.1996 ja päättymisajankohta 3.11.1999. Se katsoo nimittäin, että rikkomisen alkamis- ja päättymisajankohtaan sovelletaan ankarampaa todistustaakkaa, jota ei ole täytetty nyt käsiteltävässä asiassa.

195    Rikkomisen alkamisajankohdaksi katsotusta, 27.2.1996 pidetystä kokouksesta kantaja väittää, että komission riidanalaisen päätöksen 67 perustelukappaleessa mainitsemat käsin kirjoitetut muistiinpanot koskevat yleistä keskustelua, jota käytiin hotelli- ja ravintolasektorin ”epävarmoista velallisista” ja jota ei voida pitää luonteeltaan kilpailua rajoittavana.

196    Rikkomisen päättymisajankohdaksi katsotusta, 3.11.1999 pidetystä kokouksesta kantaja väittää, että komission toteamus tämän kokouksen lainvastaisesta luonteesta on ristiriidassa InBevin johtajien lausuntojen kanssa.

197    Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

198    Kilpailusääntöjen rikkomisen kesto on yksi EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun rikkomisen käsitteen osatekijä, jota koskeva todistustaakka on lähtökohtaisesti komissiolla. Oikeuskäytännössä edellytetään tältä osin, että jos ei ole olemassa näyttöä, jolla voidaan osoittaa suoraan rikkomisen kesto, komission on tukeuduttava ainakin näyttöön, joka liittyy ajallisesti riittävän lähellä toisiaan oleviin tosiseikkoihin, joiden perusteella voidaan kohtuullisesti päätellä, että rikkominen on jatkunut keskeytyksettä tietyn kahden ajankohdan välillä (ks. edellä 78 kohdassa mainittu asia Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomion 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

199    Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja riitauttaa sekä rikkomisen alkamisajankohdan että sen päättymisajankohdan määrittämisen.

–       Rikkomisen alkamisajankohdan määrittäminen

200    Komissio katsoi, että kyseisen rikkomisen alkamisajankohta on 27.2.1996, jolloin pidettiin ensimmäinen Catherijne-kokous, josta se on saanut suoraa näyttöä mainittujen neljän panimon läsnäolosta.

201    Kuten edellä 159–169 kohdassa on todettu, riidanalaisen päätöksen 67 perustelukappaleessa mainitut, tätä kokousta koskevat käsin kirjoitetut muistiinpanot eivät sinänsä muodosta todisteiden kokonaisuutta, jonka perusteella voitaisiin oikeudellisesti riittävällä tavalla todeta rikkominen, joka koskee yksittäisille asiakkaille hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen muiden kaupan ehtojen ajoittaista yhteensovittamista.

202    Tämä seikka ei kuitenkaan sinänsä estä sitä, että näiden samojen tietojen perusteella voidaan määrittää koko rikkomisen alkamisajankohta.

203    On nimittäin todettava, että 27.2.1996 pidetty kokous on osa säännöllisesti järjestettyjä kokouksia, joihin osallistuivat samat osapuolet ja jotka pidettiin samanlaisissa olosuhteissa. Näitä kokouksia kutsuttiin ”Catherijne-neuvotteluiksi” ja ”pöytäkirjakomiteaksi”, niihin osallistuivat neljän alankomaalaisen panimon eli Heinekenin, InBevin, Grolschin ja Bavarian edustajat, ne pidettiin samanaikaisesti CBK:n virallisten kokousten kanssa ja niissä käydyistä keskusteluista ei koskaan laadittu pöytäkirjoja eikä juuri koskaan edes sisäisiä muistioita. Myös InBevin lausunnossa näitä kokouksia kuvattiin osaksi useita muita kokouksia, ja sen liitteenä toimitettiin taulukko, jossa mainittiin useimpien kokousten, myös 27.2.1996 pidetyn kokouksen, nimet, päivämäärät sekä osoitteet ja pitopaikat (riidanalaisen päätöksen 44 perustelukappale).

204    InBevin lausunnon ja useiden muiden todisteiden perusteella on jo todettu, että näiden kokousten sarjaan kuuluvilla kokouksilla oli kilpailunvastainen tavoite (ks. edellä 171–176 kohta). Yhtäältä kokousten järjestelmällisen luonteen ja niiden kilpailunvastaisen sisällön osoittavan aihetodisteiden kokonaisuuden ja toisaalta merkittävän todistusvoimaisen InBevin lausunnon perusteella voidaan – jollei vastakkaista näyttöä ole–näin ollen todeta, että kaikilla kyseessä olevilla kokouksilla oli kilpailua rajoittava tarkoitus, vaikka joidenkin kokousten sisällöstä ei ole riittävää näyttöä.

205    Kantaja katsoo lähinnä, ettei tätä logiikkaa voida soveltaa rikkomisen alkamis- ja päättymisajankohtien määrittämiseen. Se väittää nimittäin, että komission on osoitettava oikeudellisesti riittävällä tavalla rikkomisen tarkka alkamisajankohta.

206    Tältä osin on huomattava, että komissio saattoi määrittää rikkomisen alkamisajankohdan muidenkin kuin 27.2.1996 pidettyä kokousta koskevien seikkojen perusteella.

207    Riidanalaisen päätöksen 466–469 perustelukappaleessa komissio nimittäin katsoo, että jokainen kyseessä olevista panimoista, myös kantaja, oli osallistunut rikkomiseen ”ainakin 27.2.1996 ja 3.11.1999 välisenä aikana”. Riidanalaisen päätöksen 56 perustelukappaleessa se täsmentää lisäksi, että InBevin lausunnon mukaan rikkominen oli alkanut jo huomattavasti ennen vuotta 1996 eli

–        ”vuonna 1990 tai sitäkin aiemmin” hotelli- ja ravintolasektorin hinnankorotuksia koskevien keskustelujen osalta

–        ”vuosina 1993–1994” ostohyvityksiä ja hotelli- ja ravintolayritysten siirtämistä panimolta toiselle koskevien keskustelujen osalta

–        ”vuonna 1987” Oranjeboom-Interbrew’n ja Bavarian välisten jakelijan tuotemerkillä myytävää olutta koskevien keskustelujen osalta.

208    Kun otetaan huomioon InBevin lausunnon huomattava todistusvoima, komissio saattoi todeta, että kyseessä oleva rikkominen oli alkanut ainakin niihin aikoihin, kun pidettiin InBevin lausunnon liitteenä olevassa taulukossa luetellut vuoden 1996 ensimmäiset kokoukset, joissa InBev oli edustettuna sen ostettua Oranjeboomin vuonna 1995.

209    Koska on ensinnäkin osoitettu, että kantaja oli edustettuna 27.2.1996 pidetyssä kokouksessa, ja toiseksi koska InBevin lausunnosta käy ilmi, että kantaja oli osallistunut Catherijne-kokouksiin niiden alusta alkaen vuonna 1993 tai vuonna 1994, komissio saattoi näin ollen perustellusti todeta, että kantaja oli osallistunut kyseessä olevaan rikkomiseen ainakin 27.2.1996 lähtien.

210    Se, että riidanalaisessa päätöksessä ei todettu rikkomisen olemassaoloa ennen tätä päivämäärää, on riidanalaisen päätöksen adressaateille tehty myönnytys. Tältä osin on huomattava, että unionin yleistä tuomioistuinta ei ole pyydetty lausumaan tämän myönnytyksen lainmukaisuudesta tai tarkoituksenmukaisuudesta (ks. vastaavasti edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 340 ja 341 kohta).

211    Tällaisessa tilanteessa, kun kyse on säännöllisten kokousten sarjaan kuuluvista kokouksista, joiden kilpailunvastainen luonne on osoitettu oikeudellisesti riittävällä tavalla, toteamusta rikkomisen alkamisajankohdasta ei voida kyseenalaistaa kantajan väitteellä 27.2.1996 pidetyn kokouksen sisältöä koskevan konkreettisen näytön riittämättömyydestä.

212    Näin ollen rikkomisen alkamisajankohdan määrittämistä koskeva väite on hylättävä.

–       Rikkomisen päättymisajankohdan määrittäminen

213    Komissio katsoi, että rikkomisen päättymisajankohta on 3.11.1999 kaikkien kyseessä olevien panimojen osalta (riidanalaisen päätöksen 466–469 perustelukappale); kyseisenä päivänä pidettiin viimeinen Catherijne-kokous, josta komissiolla on suoraa näyttöä mainittujen neljän panimon läsnäolosta. Tämä kokous on viimeinen InBevin lausunnon liitteenä olevassa kronologisessa taulukossa mainittu kokous. InBevin komission tietopyyntöön antaman vastauksen mukaan 3.11.1999 pidetty kokous oli ”Catherijne-kokous (hotelli- ja ravintolasektoria koskevat kysymykset /pöytäkirjakomitea); kuten aina Catherijne-neuvotteluissa, tässäkin kokouksessa käsiteltiin lähinnä kohtuuttomia sopimuksia ja rauhanomaista rinnakkaiseloa” (riidanalaisen päätöksen 221 perustelukappale).

214    Kantaja katsoo, että tämän lausunnon kanssa ovat ristiriidassa 3.11.1999 pidettyyn kokoukseen osallistuneiden InBevin johtajien lausunnot, joista kantaja lainaa seuraavia kohtia:

–        ”19.8.1999 pidettiin neuvottelu, johon osallistuin. 3.11.1999 pidettiin kokous, johon minä ja – – osallistuimme. Kuten yleensä, emme puhuneet konkreettisesti markkinakäyttäytymisestä. Kokous oli pikemminkin epävirallinen”

–        ”Hotelli- ja ravintolasektorin neljä johtajaa (Heineken, Grolsch, Bavaria ja Interbrew) pitävät yhteisiä kokouksia. Olen osallistunut vain yhteen näistä kokouksista eli 3.11.1999 Enschedessä pidettyyn kokoukseen. – – vei minut sinne esitelläkseen minut muille. Tällä kokouksella ei juurikaan ollut sisältöä. Kyse oli pikemminkin mukavasta tapaamisesta, jolla ei ollut mitään tiettyä asialistaa. Ostohyvityksiä kommentoitiin yleisesti. Sain käsityksen, että olemassa oli jo vuosien ajan ollut jonkinlainen ostohyvitysasteikko tai -sääntö, mutta sitä ei koskaan sanottu ääneen. Puhuttiin ainoastaan ostohyvitysten kokonaismääristä laajemmassa merkityksessä, ja tässä yhteydessä voitiin käsitellä joitakin tapauksia. Sain käsityksen, että asteikko ei toiminut. Kukin toimija päätti omasta strategiastaan. Pyrittiin ehkä hieman pelottelemaan, mutta kukin toimi kuitenkin itse päättämällään tavalla.”

215    On todettava, että toisin kuin kantaja väittää, lausunnot, joihin se viittaa, eivät ole ristiriidassa komission toteamien seikkojen kanssa. Viittaukset ”kohtuuttomiin sopimuksiin” ja ”rauhanomaiseen rinnakkaiseloon” sekä ”asteikkoon” ja ”ostohyvityssääntöön” liittyivät selvästi hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaisiin sovellettujen ostohyvitysten yhteensovittamiseen. InBevin johtajien lausunnoissa selvennettiin ainoastaan keskustelujen yksityiskohtaisuutta siltä osin, että niiden väitettiin olleen ”yleistä kommentointia”, sekä sitä, etteivät keskustelut vaikuttaneet markkinoihin eli ”asteikko ei toiminut”. Edellä on kuitenkin jo todettu, että sen paremmin keskustelujen yleisellä luonteella kuin silläkään, että keskustelut eivät vaikuttaneet markkinoihin, ei voida kyseenalaistaa kyseessä olevan kokouksen kilpailunvastaista luonnetta (ks. edellä 69–71 kohta).

216    Se, että 3.11.1999 pidetty kokous oli osa kilpailunvastaisten kokousten sarjaa (ks. edellä 203 ja 204 kohta) ja että siinä käsitellyt aiheet liittyivät aiempiin kilpailua rajoittaviin keskusteluihin, osoittaa lisäksi, että kokouksen koollekutsumisen tarkoituksena oli varmistaa olosuhteet, joissa näitä keskusteluja voitaisiin jatkaa.

217    Vaikka oletettaisiin, että yhtäältä InBevin työntekijöiden lausuntojen, joihin kantaja vetoaa, ja toisaalta InBevin tietopyyntöön antaman vastauksen välillä olisi tiettyä ristiriitaisuutta, on joka tapauksessa katsottava, että viimeksi mainitun vastauksen todistusvoima on suurempi, kun otetaan huomioon oikeuskäytäntö, jonka mukaan yrityksen nimissä annetun vastauksen luotettavuus on suurempi kuin mikä voisi olla yrityksen henkilökuntaan kuuluvan antamalla vastauksella riippumatta siitä, millaisia kokemuksia tai mielipiteitä tällaisella henkilöllä on (ks. vastaavasti edellä 77 kohdassa mainittu asia LR AF 1998 v. komissio, tuomion 45 kohta).

218    Rikkomisen päättymisajankohdan määrittämistä koskeva väite ja siten koko kolmas kanneperuste on näin ollen hylättävä.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista

 Asianosaisten lausumat

219    Kantaja väittää lähinnä, että komissio on loukannut hyvän hallinnon periaatetta, kun se ei ole suorittanut kattavaa, huolellista ja puolueetonta tutkimusta. Ensinnäkin kantaja väittää, että komissio on järjestelmällisesti tulkinnut tutkinta-aineistoon sisältyviä asiakirjoja puolueellisesti ja johdattelevasti. Toiseksi se väittää, että InBevin leniency-hakemuksesta johtuvia lausuntoja, joita komissio käytti keskeisinä todisteina perustellessaan toteamuksensa, olisi pitänyt tarkastella varauksellisemmin. Kolmanneksi kantaja toteaa, että komissio on käyttänyt ilmeisen valikoivasti muita käytössään olleita todisteita ja maininnut riidanalaisessa päätöksessä ainoastaan sellaisia kohtia näistä todisteista, joiden perusteella se saattoi osoittaa rikkomisen olemassaolon, ja jättänyt tarkoituksella mainitsematta muiden osapuolten väitteitä, jotka olisivat osoittaneet vääräksi sen päätelmät. Neljänneksi kantaja moittii kilpailusta vastaavaa komission jäsentä lausunnoista, joita tämä antoi julkisuuteen alankomaalaisessa televisio-ohjelmassa heti väitetiedoksiannon antamisen jälkeen. Näistä lausunnoista käy kantajan mukaan ilmi, että komissio katsoi panimoiden rikkomiseen syyllistymisen näytetyksi jo ennen kuin nämä olivat saaneet mahdollisuutta puolustautua väitetiedoksiannolta.

220    Viidenneksi kantaja moittii komissiota siitä, että se on tehnyt muutoksia väitteisiin tutkimuksen aikana. Se huomauttaa lähinnä, että väite, joka koskee asiakaskunnan jakamisen ajoittaista yhteensovittamista sekä hotelli- ja ravintolasektorilla että kotikulutuksen sektorilla, ei sisältynyt väitetiedoksiantoon. Kuudenneksi kantaja väittää, ettei komissio ole tutkinut todisteita, jotka osoittavat kantajan kilpailleen aktiivisesti ja vahvistaneen hintansa itsenäisesti.

221    Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

222    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan hallinnollisissa menettelyissä noudatettaviin unionin oikeusjärjestyksessä annettuihin takeisiin kuuluu erityisesti toimivaltaisen toimielimen velvoite tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (asia C-269/90, Technische Universität München, tuomio 21.11.1991, Kok., s. I-5469, Kok. Ep. XI, s. I-485, 14 kohta).

223    Kun tarkastellaan ensinnäkin nyt käsiteltävässä asiassa esitettyä väitettä, jonka mukaan komissio ei ole tutkinut todisteita huolellisesti ja puolueettomasti, on muistettava, kuten edellä toisen kanneperusteen tarkastelun päätteeksi jo todettiin, että komissio on esittänyt riittävät todisteet EY 81 artiklan rikkomisen olemassaolosta kyseessä olevan rikkomisen kahden osatekijän osalta (ks. edellä 155 kohta). Tuon kanneperusteen tutkimisen yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin on jo arvioinut kantajan esittämät moitteet InBevin lausuntoa sekä hallinnollisen menettelyn aikana esitettyjä seikkoja, joiden tarkoituksena oli esittää vastakkaista näyttöä, koskevasta arvioinnista.

224    Tällaisessa tilanteessa on katsottava, että kantajan väite, joka koskee kattavan, huolellisen ja puolueettoman tutkimuksen väitettyä puuttumista, liittyy edellä toisen kanneperusteen yhteydessä tarkasteltuihin väitteisiin, eikä sitä ole tarpeen tutkia erikseen.

225    Siltä osin kuin kantajan väite, joka koskee kilpailusta vastaavan komission jäsenen esittämiä lausuntoja, voidaan tulkita niin, että se koskee tosiasiassa syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamista, on toiseksi todettava, että esitetty väite ei ole merkityksellinen nyt esillä olevan asian ratkaisun kannalta.

226    Kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa on nimittäin arvioitava ainoastaan komission keräämien todisteiden perusteella. Jos kilpailusääntöjen rikkominen on tosiasiallisesti näytetty toteen hallinnollisen menettelyn päättyessä, todisteet siitä, että komissio on tämän menettelyn aikaisemmassa vaiheessa ilmaissut olevansa vakuuttunut kyseisen rikkomisen tapahtumisesta, eivät voi heikentää kyseisestä rikkomisesta esitetyn näytön paikkansapitävyyttä (yhdistetyt asiat T-25/95, T-26/95, T-30/95–T-32/95, T-34/95–T-39/95, T-42/95–T-46/95, T-48/95, T-50/95–T-65/95, T-68/95–T-71/95, T-87/95, T-88/95, T-103/95 ja T-104/95, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 15.3.2000, Kok., s. II-491, 726 kohta).

227    Vaikka komission jäsenen alankomaalaisessa televisio-ohjelmassa komission toimenpiteitä koskevien esimerkkien yhteydessä esittämä huomautus, jonka mukaan alankomaalaiset kuluttajat ”ovat maksaneet liikaa oluesta” panimojen menettelyjen vuoksi, olikin melko sopimaton, sen perusteella ei kuitenkaan voida osoittaa, että komissio olisi näin ennakoinut päätöstään.

228    On todettava, että komission jäsenten kollegio tekee päätöksensä päätösluonnoksen perusteella. Toisin kuin kantaja väittää, kyseessä olevan komission jäsenen huomautukset komission toteuttamista toimista eivät näin ollen mitenkään voineet tarkoittaa sitä, että komissio olisi jo katsonut panimoiden kilpailusääntöjen rikkomiseen syyllistymisen näytetyksi.

229    Kun tarkastellaan väitettä siitä, että väitetiedoksianto ja riidanalainen päätös ovat epäyhteneväisiä siltä osin kuin on kyse asiakaskunnan väitetystä jakamisesta sekä hotelli- ja ravintolasektorilla että kotikulutuksen sektorilla, on kolmanneksi todettava, että kantajan moitteet ovat perusteettomia.

230    Väitetiedoksiannosta käy nimittäin ilmi, että komissio on selvästi todennut osapuolten myöntäneen syyllisyytensä tällaiseen yhteistoimintaan. Komissio huomautti yhtäältä väitetiedoksiannon 262–272 kohdassa nimenomaisesti, että panimot olivat harjoittaneet yhteistoimintaa asiakaskunnan jakamisen osalta hotelli- ja ravintolasektorilla. Toisaalta väitetiedoksiannon 311 ja 312 kohdasta ilmenee, että esitetyt väitteet koskivat juuri asiakaskunnan jakamista panimojen välillä.

231    Edellä esitetyn perusteella ensimmäistä kanneperustetta ei voida hyväksyä.

 Kuudes kanneperuste, joka koskee olennaisten muotomääräysten rikkomista sekä hyvän hallinnon periaatteen ja kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista siltä osin kuin kantajan ei ole annettu tutustua tutkinta-aineistoon kuuluvaan asiakirjaan ja muiden asianomaisten yritysten väitetiedoksiantoon esittämiin vastauksiin

 Asianosaisten lausumat

232    Kantaja moittii komissiota ensinnäkin siitä, ettei se ole antanut kantajan tutustua muiden menettelyn osapuolten väitetiedoksiantoon esittämiin vastauksiin, mikä on vaikuttanut kantajan puolustautumisoikeuksiin. Kantaja väittää erityisesti, että se olisi voinut näiden vastausten perusteella vedota muihin sen puolesta puhuviin seikkoihin tukeakseen päätelmää, jonka mukaan panimot eivät koskaan harjoittaneet yhteistoimintaa Alankomaiden olutmarkkinoilla. Se huomauttaa lisäksi, että komissio käytti riidanalaisen päätöksen 203 perustelukappaleessa todisteena kantajaa vastaan Heinekenin antaman vastauksen kohtaa, jossa Heineken myönsi, että keskusteluja oli käyty tynnyrioluen hinnoista, vaikka tätä kohtaa ei ollut annettu tiedoksi kantajalle.

233    Kantaja väittää toiseksi, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohtaa, kun se ei ole antanut kantajan tutustua puolustautumisensa kannalta merkitykselliseen tutkinta-aineiston asiakirjaan. Kantaja toteaa erityisesti, ettei se ole saanut tutustua yhteenvetoon niiden hotelli- ja ravintolasektorin asiakkaiden määristä, jotka panimot olivat saaneet asiakkaikseen ja joiden asiakkuuden ne olivat menettäneet vuosina 1997–2001. Toisin kuin komissio väittää, kantaja katsoo, etteivät nämä tiedot olleet luottamuksellisia ja että tämän asiakirjan avulla se olisi voinut osoittaa, että Alankomaiden olutmarkkinoiden hotelli- ja ravintolasektorilla tapahtui jatkuvasti muutoksia, mikä oli osoitus panimojen välisestä aktiivisesta kilpailusta.

234    Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

235    Asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaan ”asianomaisten osapuolten puolustautumisoikeudet menettelyssä on täysin turvattava; niillä on oikeus tutustua komission asiakirja-aineistoon edellyttäen kuitenkin, että otetaan huomioon yritysten oikeutetut edut sen suhteen, ettei niiden liikesalaisuuksia paljasteta – –”.

236    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien periaatteeseen erottamattomasti liittyvä oikeus tutustua asiakirjoihin merkitsee, että komission on annettava asianomaiselle yritykselle mahdollisuus tutkia kaikki tutkinta-aineistoon sisältyvät asiakirjat, joilla saattaa olla merkitystä sen puolustuksen kannalta (ks. vastaavasti asia C-199/99 P, Corus UK v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I-11177, 125–128 kohta ja asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, Kok., s. II-1775, 81 kohta).

237    Näihin kuuluvat sekä asianomaista vastaan että sen puolesta puhuvat asiakirjat muiden yritysten liikesalaisuuksia, komission sisäisiä asiakirjoja ja muita luottamuksellisia tietoja lukuun ottamatta (edellä 41 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 68 kohta).

238    Se, että asianomaisia vastaan puhuvaa asiakirjaa ei ole annettu tiedoksi, merkitsee puolustautumisoikeuksien loukkaamista ainoastaan siinä tapauksessa, että asianomainen yritys osoittaa, että ensinnäkin komissio on nojautunut tähän asiakirjaan tukeakseen väitettään, joka koskee kilpailusääntöjen rikkomista, ja toiseksi tämä väite voidaan näyttää toteen vain kyseisen asiakirjan perusteella. Näin ollen asianomaisen yrityksen on osoitettava, että lopputulos, johon komissio on päätöksessään päätynyt, olisi ollut erilainen, mikäli asiakirja, jota ei ole annettu tiedoksi, olisi pitänyt poistaa todisteiden joukosta (edellä 41 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 71–73 kohta).

239    Mikäli kyseessä on sitä vastoin tilanne, jossa tiedoksi antamatta on jätetty asianomaisen puolesta puhuva asiakirja, kyseisen yrityksen on ainoastaan osoitettava, että sen tiedoksi antamatta jättäminen on saattanut vaikuttaa yrityksen vahingoksi menettelyn kulkuun ja komission päätöksen sisältöön. Riittää, että yritys osoittaa, että se olisi kyennyt käyttämään kyseisiä sen puolesta puhuvia asiakirjoja puolustuksessaan (asia C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, Kok., s. I-8375, tuomion 318 kohta ja edellä 34 kohdassa mainittu asia Hercules Chemicals v. komissio, tuomion 81 kohta), osoittamalla erityisesti, että se olisi voinut tuoda esiin seikkoja, jotka eivät olisi olleet sopusoinnussa komission väitetiedoksiannon laatimisvaiheessa tekemien arviointien kanssa, ja olisi siten kyennyt jollain tavoin vaikuttamaan päätöksessä tehtyihin arviointeihin (edellä 41 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 75 kohta).

240    Nyt käsiteltävässä kanneperusteessa kantaja väittää, ettei se ollut saanut tutustua muiden asianomaisten yritysten väitetiedoksiantoon antamiin vastauksiin, eikä myöskään tutkinta-aineistoon sisältyvään komission luottamukselliseksi katsomaan asiakirjaan.

–       Muiden yritysten väitetiedoksiantoon antamat vastaukset

241    On muistettava, että väitetiedoksiannon tarkoituksena on rajata yritystä vastaan aloitetun menettelyn kohde ja varmistaa puolustautumisoikeuksien tehokas käyttö (ks. asia T-69/04, Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II-2567, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

242    Tästä näkökulmasta väitetiedoksiantoon liittyy useita puolustautumisoikeuksien noudattamisen periaatetta koskevia menettelyllisiä takeita, joihin kuuluu oikeus tutustua komission tutkinta-aineistoon sisältyviin asiakirjoihin.

243    Väitetiedoksiantoon annetut vastaukset eivät kuulu varsinaiseen tutkinta-aineistoon (edellä 226 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 380 kohta).

244    Koska ne ovat asiakirjoja, jotka eivät sisälly tutkinta-aineistoon väitetiedoksiannon toimittamisen hetkellä, komission on annettava tiedoksi nämä muiden asianomaisten osapuolten esittämät vastaukset ainoastaan, jos ilmenee, että ne sisältävät asianomaisia vastaan tai niiden puolesta puhuvia uusia seikkoja.

245    Oikeutta tutustua komission asiakirja-aineistoon [EY] 81 ja [EY] 82 artiklan, ETA-sopimuksen 53, 54 ja 57 artiklan ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 soveltamistapauksissa koskevista säännöistä annetun komission tiedonannon (EUVL 2005, C 325, s. 7) 27 kohdan mukaan osapuolille ei yleissäännön mukaan myöskään myönnetä oikeutta tutustua muiden tutkimuksessa mukana olevien osapuolten väitetiedoksiantoon esittämiin vastauksiin. Osapuolelle myönnetään oikeus tutustua näihin asiakirjoihin ainoastaan, jos ne voivat olla komission väitetiedoksiannossaan kyseistä osapuolta vastaan esittämiin väitteisiin liittyviä uusia todisteita, riippumatta siitä, ovatko todisteet luonteeltaan syyllisyyden osoittavia vai vapauttavia.

246    Tältä osin on todettava yhtäältä asianomaista vastaan puhuvista uusista todisteista, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jos komissio aikoo perustaa kantansa väitetiedoksiantoon annetun vastauksen kohtaan näyttääkseen toteen, että kilpailusääntöjä on rikottu, muille tässä menettelyssä mukana oleville osapuolille on annettava mahdollisuus ottaa kantaa tällaiseen uuteen todisteeseen (edellä 226 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 386 kohta ja asia T-314/01, Avebe v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3085, 50 kohta).

247    Kantaja väittää nyt käsiteltävässä asiassa, että komissio on käyttänyt riidanalaisen päätöksen 203 perustelukappaleessa todisteena kantajaa vastaan Heinekenin antaman vastauksen kohtaa, jossa Heineken myönsi, että keskusteluja oli käyty tynnyrioluen hinnoista, vaikka tätä kohtaa ei ollut annettu tiedoksi kantajalle.

248    On huomattava, että komissio toteaa edellä mainitussa perustelukappaleessa vastauksena kantajan ja Heinekenin esittämiin väitteisiin, että 8.1.1999 pidetyssä kokouksessa käytyjen lainvastaisten keskustelujen olemassaolo perustuu edellä esitettyihin seikkoihin eli InBevin lausuntoon sekä Grolschin ja kantajan edustajien muistiinpanoihin. Vaikka komissio lisää, että Heineken oli itse ”tietyin varauksin” myöntänyt väitetiedoksiantoon esittämässään vastauksessa, että hinnoista oli keskusteltu, tämä seikka ainoastaan täydentää tältä osin komission hyväksymää, kyseessä olevaa kokousta koskevien aihetodisteiden kokonaisuutta, eikä se voi olla kantajaa vastaan puhuva uusi todiste.

249    Kun tarkastellaan asianomaista vastaan puhuvia uusia todisteita, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla ei ole velvollisuutta toimittaa niitä saataville omasta aloitteestaan. Siinä tapauksessa, että komissio olisi hallinnollisessa menettelyssä hylännyt kantajan pyynnön saada tutustua asiakirjoihin, jotka eivät sisälly tutkinta-aineistoon, puolustautumisoikeuksia voitaisiin todeta loukatun ainoastaan, jos on näytetty toteen, että hallinnollisessa menettelyssä olisi voitu päätyä eri lopputulokseen, jos kantajalla olisi ollut mahdollisuus tutustua kyseisiin asiakirjoihin tämän menettelyn aikana (edellä 226 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, 383 kohta).

250    Jos kantaja vetoaa siihen, että vastaukset, joita ei ole annettu tiedoksi, sisältävät sen puolesta puhuvia todisteita, sen tehtävänä on esittää ensimmäiset tiedot näiden asiakirjojen hyödyllisyydestä puolustautumisensa kannalta.

251    Kantajan on nimittäin mainittava mahdolliset sen puolesta puhuvat todisteet tai esitettävä näyttöä niiden olemassaolosta ja siten niiden hyödyllisyydestä unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun kannalta (ks. vastaavasti asia T-43/02, Jungbunzlauer v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3435, 351–359 kohta).

252    Kantaja väittää nyt käsiteltävässä asiassa, että se olisi voinut muiden menettelyn osapuolten esittämien vastausten perusteella vedota muihin sen puolesta puhuviin seikkoihin tukeakseen päätelmää, jonka mukaan panimot eivät koskaan harjoittaneet yhteistoimintaa Alankomaiden olutmarkkinoilla.

253    Siltä osin kuin kantaja väittää, että myös muut yritykset esittivät väitetiedoksiantoon esittämissään vastauksissa väitteitä, joissa kilpailusääntöjen rikkominen kiistettiin, on kuitenkin huomattava, että tämä maininta ei riitä siihen, että näitä väitteitä pidettäisiin kantajan puolesta puhuvina seikkoina (ks. vastaavasti edellä 251 kohdassa mainittu asia Jungbunzlauer v. komissio, tuomion 353 ja 355 kohta).

254    Edellä esitetystä seuraa, ettei kantaja ole maininnut mahdollisia sitä vastaan tai sen puolesta puhuvia uusia todisteita, joita voisi sisältyä väitetiedoksiannossa mainittuihin vastauksiin.

255    Väite, jonka mukaan kantajan ei ole annettu tutustua näihin vastauksiin, on näin ollen hylättävä.

–       Väitetysti luottamuksellinen asiakirja

256    Kantaja arvostelee sitä, ettei sen ole annettu tutustua luetteloon, jossa mainitaan eri panimojen saamat uudet asiakkuudet ja niiden menettämät asiakkuudet hotelli- ja ravintolasektorilla vuosina 1997–2001 ja joka kuului tutkinta-aineistoon. Kantaja katsoo, että tutustuminen näihin tietoihin oli välttämätöntä sen puolustuksen kannalta, sillä se olisi näin pystynyt osoittamaan, että Alankomaiden hotelli- ja ravintolasektorilla oli tapahtunut muutoksia ja että komission päätelmä siitä, että kilpailu oli tällä sektorilla rajoitettua, oli virheellinen.

257    On kuitenkin todettava, ettei kantaja ole osoittanut, että kyseinen asiakasluettelo olisi voinut olla hyödyllinen sen puolustuksen kannalta, joten ei ole tarpeen selvittää, luonnehtiko komissio perustellusti pyydetyt tiedot luottamuksellisiksi.

258    Riidanalaisen päätöksen 259 perustelukappaleesta ilmenee nimittäin, että komission päätelmä siitä, että kantaja oli osallistunut asiakaskunnan jakamiseen hotelli- ja ravintolasektorilla, perustuu Heinekenin sisäiseen kirjeeseen, joka koskee kantajan hallintoneuvoston jäsenen kanssa käytyä keskustelua ja jonka teksti on esitetty riidanalaisen päätöksen 184 perustelukappaleessa ja tulkittu sen 187–189 perustelukappaleessa. Panimojen kyseisellä ajanjaksolla saamia uusia asiakkuuksia ja niiden menettämiä asiakkuuksia koskevia tietoja ei joka tapauksessa voida pitää tätä toteamusta koskevana, kantajan puolesta puhuvana todisteena.

259    Näin ollen väite, joka koskee sitä, ettei kantajan ole annettu tutustua hotelli- ja ravintolasektorin asiakasluettelon sisältävään asiakirjaan, sekä koko käsiteltävänä oleva kanneperuste on hylättävä perusteettomina.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan ja suuntaviivojen rikkomista sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista sakon määrän määrittämisen yhteydessä

 Asianosaisten lausumat

260    Kantaja riitauttaa ensinnäkin tavan, jolla komissio on laskenut sakon määrän, ja erityisesti rikkomisen vakavuutta koskevan komission analyysin. Se katsoo erityisesti, että koska riidanalaisessa tuomiossa komissio lievensi väitetiedoksiannossa esittämiään moitteita erittäin vakavasta rikkomisesta, sen olisi pitänyt luokitella kilpailusääntöjen rikkominen selvästi lievemmäksi. Kantaja moittii komissiota lisäksi siitä, ettei se ole ottanut rikkomisen vakavuuden arvioinnin yhteydessä huomioon, että rikkominen ei vaikuttanut millään tavalla Alankomaiden olutmarkkinoihin. Se katsoo, että toisin kuin riidanalaisen päätöksen 452 perustelukappaleessa todetaan, rikkomisen vaikutus markkinoihin oli mitattavissa.

261    Toiseksi kantaja katsoo, että komissio on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se on poikennut huomattavasti aiemmasta päätöskäytännöstään ja etenkin sakoista, jotka se määräsi päätöksessään 2003/569, [EY] 81 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia COMP/37.800/F3 – Luxemburgilaiset panimot) 5.12.2001 tekemässään päätöksessä 2002/759/EY (EYVL 2002, L 253, s. 21) ja [EY] 81 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia COMP/C.37.750/B2 – Brasseries Kronenbourg, Brasseries Heineken) 29.9.2004 tekemässään päätöksessä 2005/503/EY (EUVL 2005, L 184, s. 57).

262    Kolmanneksi kantaja esittää, että komissio on loukannut suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska sakko on suhteeton Heinekenille ja Grolschille määrättyihin sakkoihin verrattuna. Kantaja huomauttaa lähinnä, että komissio on sakkoa vahvistaessaan antanut suhteettoman suuren merkityksen sen liikevaihdolle, mikä on vääristänyt selvästi panimojen välisiä voimasuhteita ja kantajan markkina-asemaa kyseisillä markkinoilla. Lisäksi se katsoo, että komission olisi pitänyt sakon laskentapohjaa määrittäessään ottaa huomioon sen liikevaihto ilman valmisteveroja.

263    Komissio kiistää kantajan esittämät väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

264    Aluksi on muistettava, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta rikkovat EY 81 artiklaa. Tämän säännöksen mukaan on niin, että kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.

265    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on lisäksi laaja harkintavalta sakkojen laskentamenetelmän osalta. Tähän menetelmään, jota rajaavat suuntaviivat, sisältyy joustavia osatekijöitä, joiden perusteella komissiolla on mahdollisuus käyttää harkintavaltaansa asetuksen N:o 1/2003 säännösten mukaisesti (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-322/07 P, C-327/07 P ja C-338/07 P, Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I-7191, 112 kohta).

266    Lisäksi on todettava, että sellaisilla aloilla kuin asetuksen N:o 1/2003 nojalla määrätyn sakon määrän määrittämisessä, jossa komissiolla on harkintavaltaa, kyseisiä arviointeja koskeva laillisuusvalvonta rajoittuu sen tutkimiseen, ettei asiassa ole tehty ilmeistä arviointivirhettä (ks. vastaavasti asia T-241/01, Scandinavian Airlines System v. komissio, tuomio 18.7.2005, Kok., s. II-2917, 79 kohta).

267    Komission harkintavalta ja sen rajat eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti vaikuta siihen, miten unionin tuomioistuin käyttää täyttä tuomiovaltaansa (edellä 40 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 538 kohta), jonka perusteella sillä on valta poistaa komission määräämä sakko tai alentaa tai korottaa tällaisen sakon määrää (ks. vastaavasti asia C-3/06 P, Groupe Danone v. komissio, tuomio 8.2.2007, Kok., s. I-1331, 60–62 kohta).

268    Käsiteltävänä oleva kanneperuste käsittää kolme osaa, joista ensimmäinen koskee rikkomisen vakavuuden virheellistä arviointia, toinen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista suhteessa komission aiempaan päätöskäytäntöön ja kolmas yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista suhteessa riidanalaisen päätöksen muille adressaateille määrättyihin sakkoihin.

–       Ensimmäinen osa, joka koskee rikkomisen vakavuuden virheellistä arviointia

269    Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdan nojalla sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon rikkomisen vakavuus ja sen kesto.

270    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuus on määritettävä erittäin monien seikkojen, kuten erityisesti asian erityisolosuhteiden, asiayhteyden ja sakkojen varoittavan vaikutuksen perusteella, joiden suhteen komissiolla on harkintavaltaa (yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P–C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I-5425, 241 kohta ja yhdistetyt asiat C-125/07 P, C-133/07 P, C-135/07 P ja C-137/07 P, Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomio 24.9.2009, Kok., s. I-8681, 91 kohta).

271    Suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan mukaan rikkomuksen vakavuuden arvioinnissa on etenkin otettava huomioon sen laatu, sen todellinen vaikutus markkinoihin, jos se on mitattavissa, ja asian kannalta merkityksellisten maantieteellisten markkinoiden laajuus.

272    Täyteen harkintavaltaan perustuvaa valvontaa harjoittaessaan unionin yleisen tuomioistuimen on kuitenkin arvioitava, onko määrätyn sakon määrä oikeassa suhteessa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuteen ja kestoon, ja punnittava keskenään kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta ja niitä seikkoja, joihin kantaja vetoaa (asia T-38/02, Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, Kok., s. II-4407, 136 kohta).

273    Kantaja esittää kaksi väitettä, joilla se pyrkii kyseenalaistamaan komission tekemän määritelmän rikkomisen vakavuudesta.

274    Ensinnäkin se vastustaa rikkomisen luokittelua erittäin vakavaksi ja huomauttaa, että komissio luopui riidanalaisessa päätöksessä useista rikkomisen tekijöistä väitetiedoksiantoon verrattuna.

275    On muistettava, että suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan toisen alakohdan kolmannen luetelmakohdan mukaan erittäin vakavat rikkomiset tarkoittavat pääasiassa ”hintakartelleja tai markkinoiden jakamisia horisontaalisin rajoituksin”.

276    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että tämäntyyppiset kartellit kuuluvat kaikkein vakavimpiin kilpailun vahingoittamisen muotoihin, koska niillä pyritään kerta kaikkiaan poistamaan niitä soveltavien yritysten välinen kilpailu, ja haittaavat tällä tavoin unionin perustavoitteiden saavuttamista (ks. vastaavasti edellä 272 kohdassa mainittu asia Groupe Danone v. komissio, tuomion 147 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

277    Koska komissio totesi perustellusti, että kantaja oli osallistunut rikkomiseen sitoutumalla sopimusten ja/tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuuteen, jonka tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua yhteismarkkinoilla erityisesti sovittamalla yhteen hintoja ja hinnankorotuksia ja jakamalla asiakaskuntaa, kantajan väitettä siitä, ettei rikkomista voida pitää erittäin vakavana, ei kuitenkaan voida hyväksyä.

278    Riidanalaisen päätöksen 442 perustelukappaleessa tehty toteamus, jonka mukaan nyt käsiteltävä rikkominen olisi suuntaviivojen mukaisesti luokiteltava luonteensa vuoksi erittäin vakavaksi, ei siis ole virheellinen. Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa sillä, että joitakin väitetiedoksiannossa mainittuja rikkomisen osatekijöitä ei todettu riidanalaisessa päätöksessä, sillä tässä päätöksessä esitetään tekijät, joiden perusteella rikkominen on luokiteltu erittäin vakavaksi.

279    Toiseksi kantaja moittii komissiota siitä, että se on päätellyt, ettei kartellin vaikutus markkinoihin ollut mitattavissa, ja että se ei ole ottanut huomioon tutkinta-aineistoon sisältyviä seikkoja, jotka osoittivat, ettei rikkomisella ollut mitään vaikutusta markkinoihin.

280    On muistettava, että vaikka rikkomisen todellinen vaikutus markkinoihin on tekijä, joka on otettava huomioon tämän rikkomisen vakavuutta arvioitaessa, kyse on yhdestä kriteeristä muiden kriteerien – kuten rikkomisen luonteen ja maantieteellisten markkinoiden laajuuden – joukossa. Vastaavasti suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan ensimmäisestä alakohdasta johtuu, että tämä vaikutus on otettava huomioon ainoastaan, jos se on mitattavissa.

281    Lisäksi on huomattava, että horisontaalisia hintakartelleja tai markkinoiden jakamiseen tähtääviä kartelleja, kuten nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa rikkomista, voidaan pitää erittäin vakavina jo niiden laadun perusteella, ilman että komission pitäisi osoittaa kilpailusääntöjen rikkomisen todellinen vaikutus markkinoihin. Kilpailusääntöjen rikkomisen todellinen vaikutus markkinoihin on vain yksi sellainen tekijä muiden joukossa, jonka perusteella komissio voi korottaa sakon laskentapohjaa mahdollisesta 20 miljoonan euron vähimmäismäärästä, jos tämä tekijä on mitattavissa (asia C-534/07 P, Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I-7415, 74 ja 75 kohta).

282    Nyt käsiteltävässä asiassa komissio totesi riidanalaisen päätöksen 453 perustelukappaleessa seuraavaa:

”Tässä menettelyssä on mahdotonta mitata sopimusten kokonaisuuden, josta rikkominen muodostuu, todellista vaikutusta Alankomaiden markkinoihin, joten suuntaviivojen mukaisesti komissio ei perusta kantaansa tiettyyn vaikutukseen, sillä suuntaviivoissa todetaan, että todellinen vaikutus on otettava huomioon, jos se on mitattavissa – –. Näin ollen komissio ei ota huomioon markkinoihin kohdistunutta vaikutusta määrittäessään nyt käsiteltävässä asiassa sovellettavia sakkoja.”

283    Komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 455 perustelukappaleessa, joka sisältää komission päätelmän rikkomisen vakavuudesta, seuraavaa:

”Ottaen huomioon rikkomisen luonteen ja sen, että rikkominen koski koko Alankomaiden aluetta, yritykset, joille tämä päätös on osoitettu, ovat rikkoneet [EY] 81 artiklaa erittäin vakavalla tavalla.”

284    Näistä kohdista johtuu, että määrittäessään rikkomisen vakavuutta komissio ei ole käyttänyt perusteena rikkomisen todellista vaikutusta vaan rikkomisen luonnetta ja kyseessä olevien maantieteellisten markkinoiden laajuutta.

285    Tältä osin on todettava, että kun otetaan huomioon todetun rikkomisen luonne eli se, että sen tarkoituksena oli erityisesti hintojen ja hinnankorotusten yhteensovittaminen ja asiakaskunnan jakamisen ajoittainen yhteensovittaminen, komissio saattoi oikeutetusti olla ottamatta huomioon rikkomisen vaikutusta markkinoihin.

286    Tästä johtuu, että luokittelemalla kyseessä olevan rikkomisen erittäin vakavaksi komissio ei poikennut suuntaviivoistaan eikä loukannut periaatteita, joihin kantaja vetoaa.

287    Kantajan väite siitä, ettei kartelli vaikuttanut markkinoihin, sekä koko käsiteltävänä oleva kanneperusteen osa on näin ollen hylättävä perusteettomina.

–       Toinen osa, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista suhteessa komission aiempaan päätöskäytäntöön

288    Aluksi on todettava yhtäältä, että komission aiemmin noudattama päätöskäytäntö ei itsessään ole sakkojen määrittämistä koskeva oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla (asia T-203/01, Michelin v. komissio, tuomio 30.9.2003, Kok., s. II-4071, 292 kohta), ja toisaalta, että komissiolla on asetuksen N:o 17 ja asetuksen N:o 1/2003 osalta harkintavaltaa sakkojen määrän vahvistamisessa, jotta se voisi ohjata yritysten toimintaa niin, että ne noudattaisivat kilpailusääntöjä (yhdistetyt asiat T-236/01, T-239/01, T-244/01–T-246/01, T-251/01 ja T-252/01, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. II-1181, 216 kohta), ja jotta se voisi mukauttaa sakkojen tasoa tämän politiikan tarpeita vastaavaksi (edellä 270 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 169 kohta).

289    Kuten edellä on jo todettu, nyt käsiteltävässä asiassa kantajalle määrätyn sakon määrä määritettiin asetuksen 1/2003 23 artiklan 3 kohdan mukaisesti rikkomisen vakavuuden ja sen keston perusteella. Tältä osin kantaja ei voi perustaa väitettään pätevästi ainoastaan siihen seikkaan, että komissio on aiemmassa päätöskäytännössään määrännyt samankaltaisista menettelyistä sakkoja, jotka ovat olleet alhaisempia kuin sen nyt käsiteltävässä asiassa kantajalle määräämä sakko.

290    Tällaisessa tilanteessa kantaja ei voi myöskään vedota yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen. Unionin tuomioistuin on näet toistuvasti todennut, että komission aiempi päätöskäytäntö ei ole sakkojen määrittämisen oikeudellinen kehys kilpailuoikeuden alalla ja että muita asioita koskevat päätökset ovat luonteeltaan vain viitteellisiä syrjinnän mahdollisen olemassaolon osalta, koska on epätodennäköistä, että niihin liittyvät olosuhteet, kuten markkinat, tuotteet, yritykset ja asianomaiset ajanjaksot, olisivat identtisiä (ks. edellä 270 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Erste Group Bank ym. v. komissio, tuomion 233 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

291    Siltä osin kuin on kyse kantajan väitteestä, joka koskee kolmessa aiemmassa päätöksessä 2003/569, 2002/759 ja 2005/503 määrättyjen sakkojen tasoa, nyt käsiteltävässä asiassa on tältä osin todettava aluksi, että toisin kuin riidanalaisessa päätöksessä, jossa komissio luonnehti kyseessä olevan rikkomisen erittäin vakavaksi, päätöksissä 2002/759 ja 2005/503 se katsoi, että rikkomiset olivat vakavia. Kantaja ei voi siis pätevästi vedota näihin päätöksiin perustellakseen väitteensä siihen kohdistuneesta syrjivästä kohtelusta.

292    Kantaja päättelee päätöksen 2003/569 osalta, että kyseessä on yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen sillä perusteella, että rikkomisessa osallisena olleille belgialaisille panimoille määrätyt sakot olivat huomattavasti alhaisemmat kuin riidanalaisessa päätöksessä määrätyt sakot, vaikka rikkomisten luonne ja kyseessä olevat markkinaolosuhteet eivät eronneet toisistaan siten, että tämä ero olisi ollut perusteltu.

293    Tältä osin on muistettava, että komissio arvioi rikkomisten vakavuuden useiden seikkojen perusteella, jotka eivät muodosta huomioon otettavien perusteiden sitovaa tai tyhjentävää luetteloa, ja että se ei myöskään ole velvollinen soveltamaan tarkkaa matemaattista kaavaa, oli sitten kyse määrättävän sakon kokonaissummasta tai sen jakamisesta eri osatekijöihin (ks. asia T-67/01, JCB Service v. komissio, tuomio 13.1.2004, Kok., s. II-49, 187 ja 188 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

294    Tällaisessa tilanteessa erillisiä rikkomisia koskevan kahden päätöksen adressaateille määrättyjen sakkojen suorassa vertailussa on vaarana, että sakon laskemisen eri vaiheiden tarkoitus vääristyy. Sakkojen lopulliset määrät heijastavat nimittäin kunkin kartellin erityisiä olosuhteita ja esimerkkitapauksesta tehtyjä arvioita.

295    Edellä esitetystä johtuu, ettei kantajan tilannetta voida määrättyjen sakkojen tason osalta verrata niiden yritysten tilanteeseen, joille esille otetut aiemmat päätökset oli osoitettu.

296    Näiden seikkojen perusteella on tarpeen hylätä väite, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista suhteessa komission aiempaan päätöskäytäntöön.

–       Kolmas osa, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista suhteessa muille kyseessä olevaan kartelliin osallisille yrityksille määrättyihin sakkoihin

297    Kantaja riitauttaa käsiteltävänä olevalla kanneperusteen osalla lähinnä komission arvioinnin, joka koskee sakkojen laskentapohjien määrittämistä komission soveltaman erilaisen kohtelun yhteydessä (riidanalaisen päätöksen 462 perustelukappale).

298    Tältä osin on huomattava, että suuntaviivojen mukaan silloin, kun rikkomiseen on osallistunut useita yrityksiä, komissio voi, kuten se on tehnyt käsiteltävässä asiassa, vaihdella laskentapohjia, jotta se voi ottaa huomioon kunkin yrityksen tapauskohtaisen painoarvon, jakamalla kartellin jäsenet ryhmiin ”erityisesti, kun samanlaisiin rikkomuksiin syyllistyneet yritykset ovat huomattavan erikokoisia” (suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan kuudes alakohta). Suuntaviivoissa täsmennetään lisäksi, että ”samasta toiminnasta määrättävän seuraamuksen tasapuolisuuden periaate voi olosuhteiden niin vaatiessa johtaa siihen, että asianomaisille yrityksille määrätään erikokoiset määrät, vaikka nämä erot eivät perustu laskelmiin” (suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan seitsemäs alakohta).

299    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että määrittäessään kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta komissio ei ole velvollinen varmistamaan tapauksissa, joissa sakkoja määrätään useille yrityksille samasta rikkomisesta, että kunkin yrityksen osalta lasketut sakkojen lopulliset määrät heijastavat kaikkia yritysten kokonaisliikevaihtojen eroavuuksia. Se voi sen sijaan jakaa yritykset luokkiin (asia T-213/00, CMA CGM ym. v. komissio, tuomio 19.3.2003, Kok., s. II-913, 385 kohta ja asia T-330/01, Akzo Nobel v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3389, 57 kohta).

300    Yrityksiä tällä tavalla luokkiin jaettaessa on tosin noudatettava yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, jonka mukaan toisiinsa rinnastettavissa olevia tilanteita ei saa kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita samalla tavalla, ellei tällainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua. Lisäksi oikeuskäytännön mukaan sakkojen määrän on oltava ainakin oikeassa suhteessa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arvioimisen osalta huomioon otettaviin seikkoihin nähden (asia T-161/05, Hoechst v. komissio, 30.9.2009, Kok., s. II-3555, 124 kohta).

301    Jotta nyt käsiteltävässä asiassa voitaisiin määritellä luokat, joihin asianomaiset yritykset voidaan jakaa, on todettava, kuten riidanalaisen päätöksen 457 ja 458 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on päättänyt ottaa huomioon niiden suhteellisen merkityksen kyseessä olevilla markkinoilla ja käyttänyt tässä perusteena yhtä ainoaa kriteeriä, joka on rikkomisen viimeisenä kokonaisena kalenterivuonna eli vuonna 1998 toteutunut olutmyynti Alankomaissa.

302    Komissio määritteli tällä perusteella kolme yritysluokkaa. Ensimmäiseen luokkaan kuuluu Heineken, jonka myynti Alankomaissa oli ollut 450–480 miljoonaa euroa. Toiseen luokkaan kuuluvat Grolsch ja InBev, joiden myynti Alankomaissa oli ollut 150–180 miljoonaa euroa. Kantaja kuuluu kolmanteen luokkaan, ja sen myynti Alankomaissa oli ollut 100–130 miljoonaa euroa. Ensimmäiselle luokalle määrätty sakon määrä oli 65 000 000 euroa, toiselle luokalle 25 000 000 euroa ja kolmannelle luokalle 17 000 000 euroa.

303    Toimiessaan tällä tavalla komissio valitsi johdonmukaisen menetelmän, jolla se jakoi kartellin jäsenet kolmeen luokkaan ja joka oli objektiivisesti perusteltu kunkin näihin kolmeen luokkaan kuuluvan yrityksen markkinaosuuksien eroilla (ks. vastaavasti edellä 288 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomion 220 kohta). Lisäksi on todettava, että näin tehdessään komissio ei ole poikennut suuntaviivoissa vahvistetusta tavanomaisesta menetelmästään. Jos kantaja lisäksi katsoo, että sen markkinaosuus oli pienin kaikista kartelliin osallisista yrityksistä, on todettava, että se sisällytettiin kolmanteen luokkaan juuri tämän seikan perusteella.

304    Kun tarkastellaan kantajan väitettä, jonka mukaan pelkän liikevaihdon huomioon ottaminen ei anna täsmällistä kuvaa siitä, mitkä ovat yritysten taloudelliset mahdollisuudet aiheuttaa vahinkoa kilpailulle Alankomaiden olutmarkkinoilla, on muistettava, että huolimatta liikevaihdon likimääräisyydestä sitä pidetään kilpailuoikeuden osalta riittävänä perusteena arvioitaessa asianomaisten yritysten kokoa ja taloudellista voimaa (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 121 kohta).

305    Tätä perustetta on sovellettu nyt käsiteltävässä asiassa asianmukaisesti, joten mikään ei anna aihetta päätellä, että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta olisi loukattu sakon laskentapohjan osalta.

306    Kun tarkastellaan sitä seikkaa, että kantaja vastustaa valmisteveron sisältävän liikevaihdon käyttöä yksilöllisten sakon perusmäärien laskemisessa, on korostettava, että siltä osin kuin tässä laskennassa on otettu huomioon muiden kartelliin osallisten yritysten suhteellinen painoarvo kyseisillä markkinoilla, valmisteverojen ja muiden verojen liikevaihtoon sisällyttämättä jättäminen ei olisi vaikuttanut komission lopulliseen päätelmään. Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen olisi voitu vedota perustellusti ainoastaan siinä tapauksessa, jos komissio olisi laskenut muiden asianomaisten osapuolten yksilölliset perusmäärät sellaisen liikevaihdon perusteella, joka ei sisällä valmisteveroja.

307    Kantaja ei ole pystynyt osoittamaan, että komissio olisi loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta erilaisen kohtelun yhteydessä, joten käsiteltävänä oleva kanneperusteen osa on hylättävä perusteettomana.

308    Kaiken edellä esitetyn perusteella neljäs kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Viides kanneperuste, joka koskee hallinnollisen menettelyn kohtuutonta kestoa

 Asianosaisten lausumat

309    Kantaja väittää ensinnäkin, että hallinnollisen menettelyn pitkittyminen vaikutti sen puolustautumisoikeuksiin. Kantaja väittää nimittäin, että komission vuonna 2000 suorittamista tarkastuksista ja kantajan komission tietopyyntöihin antamista vastauksista huolimatta kutakin kokousta koskevia tietoja ei selvennetty siten, että se olisi mainitusta hetkestä lähtien pystynyt esittämään kysymyksiä rikkomisessa osallisena olleille johtajille.

310    Kantaja esittää lisäksi, että hallinnollisen menettelyn pitkittyminen johti kohtuuttoman suureen sakkoon, sillä komission suhtautuminen sakkojen määrään oli ajan kuluessa tiukentunut.

311    Toiseksi kantaja väittää, että menettelyn kohtuuttoman keston vuoksi myönnetty 100 000 euron alennus sakon määrään on liian pieni, eikä se ole oikeassa suhteessa menettelyn kokonaiskestoon.

312    Komissio huomauttaa, että se totesi riidanalaisen päätöksen 497–500 perustelukappaleessa nimenomaisesti, että menettelyn kesto oli kohtuuton ja että se oli tästä syystä myöntänyt poikkeuksellisen alennuksen kantajalle määrättyyn sakkoon.

313    Komissio huomauttaa lisäksi, että vaikka hallinnollisen menettelyn toteuttaminen kohtuullisessa ajassa tunnustetaan vakiintuneessa oikeuskäytännössä, tämän määräajan ylittäminen oikeuttaa kuitenkin kumoamaan rikkomisen toteavan päätöksen ainoastaan, jos osoitetaan, että tämän periaatteen loukkaaminen rikkoo asianomaisten yritysten puolustautumisoikeuksia.

314    Tältä osin komissio esittää, että toisin kuin kantaja väittää, tämä sai tietoonsa tärkeimmän osan rikkomista, kyseisiä markkinoita ja rikkomisen ajankohtaa koskevista seikoista sille osoitetun 17.3.2000 tehdyn tarkastuspäätöksen ansiosta. Komission mukaan tässä päätöksessä viitattiin jo kilpailunvastaisiin menettelyihin, jotka liittyivät hintojen vahvistamiseen, markkinoiden jakamiseen ja/tai tietojenvaihtoon Alankomaiden olutmarkkinoilla sekä vähittäiskaupan että hotelli- ja ravintolamarkkinoiden osalta. Kantajan väitettä ei sen mielestä voida hyväksyä myöskään siksi, että komission tälle vuodesta 2001 alkaen esittämät kysymykset olivat erittäin yksityiskohtaisia.

315    Komissio kiistää myös kantajan väitteen siitä, että sakon määrän alentaminen menettelyn kohtuuttoman keston perusteella ei ollut oikeassa suhteessa menettelyn pitkittymiseen. Komissio katsoo, että sillä on laaja harkintavalta tältä osin ja että yksi sen oikeuksista on myöntää tällainen alennus omasta aloitteestaan. Komissio huomauttaa lisäksi, että nyt käsiteltävässä asiassa käydyn hallinnollisen menettelyn kesto oli lyhyempi kuin aiemmissa asioissa, joissa se oli kuitenkin soveltanut samaa alennusta.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

316    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kohtuullisen käsittelyajan noudattaminen kilpailupolitiikkaa koskevissa hallinnollisissa menettelyissä on unionin oikeuden yleinen periaate, jonka noudattamista unionin tuomioistuimet valvovat (edellä 239 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 167–171 kohta ja asia C-113/04 P, Technische Unie v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I-8831, 40 kohta).

317    Tämän periaatteen soveltamiseksi on tehtävä ero hallinnollisen menettelyn kahden vaiheen eli väitetiedoksiantoa edeltäneen tutkintavaiheen ja muun hallinnollisen menettelyn välillä, joista molempiin liittyy oma sisäinen logiikka (edellä 316 kohdassa mainittu asia Technische Unie, tuomion 42 kohta).

318    Ensimmäinen vaihe, joka kestää aina väitetiedoksiantoon asti, alkaa siitä hetkestä, jona komissio ryhtyy toimenpiteisiin, jotka merkitsevät moitetta kilpailusääntöjen rikkomisesta, ja komission on tämän ensimmäisen vaiheen perusteella voitava ottaa kantaa siihen, kuinka menettelyä jatketaan. Toinen vaihe puolestaan kestää väitetiedoksiannosta lopullisen päätöksen tekemiseen. Komission on voitava toisen vaiheen nojalla ottaa lopullisesti kantaa kilpailusääntöjen rikkomista koskevaan moitteeseen (edellä 316 kohdassa mainittu asia Technische Unie v. komissio, tuomion 43 kohta).

–       Hallinnollisen menettelyn kesto

319    Nyt käsiteltävässä asiassa on aluksi huomattava, että komissio myönsi riidanalaisen päätöksen 498 perustelukappaleessa, että hallinnollinen menettely oli pitkittynyt, mistä se itse oli vastuussa.

320    On nimittäin huomattava, että hallinnollisen menettelyn ensimmäiseen vaiheeseen, joka ulottuu tarkastuspäätöksen tiedoksi antamisesta kantajalle maaliskuussa 2000 väitetiedoksiannon vastaanottamiseen elokuussa 2005, kului 65 kuukautta.

321    Tutkimuksen aikaiset tarkastukset suoritettiin maaliskuussa ja huhtikuussa 2000, joten hallinnollisen menettelyn tämän vaiheen kokonaiskestoa ei voida perustella ainoastaan sillä, että komissio esitti osapuolille useita tietopyyntöjä vuosina 2001–2005.

322    Koska komissio ei ole esittänyt tietoja tai lisäselvityksiä tänä aikana toteutetuista tutkimuksista, on siis katsottava, että menettelyn ensimmäinen vaihe kesti kohtuuttoman kauan (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T-5/00 ja T-6/00, Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied ja Technische Unie v. komissio, tuomio 16.12.2003, Kok., s. II-5761, 77 kohta).

323    Hallinnollisen menettelyn toinen vaihe, joka ulottuu väitetiedoksiannon vastaanottamisesta riidanalaisen päätöksen tekemiseen huhtikuussa 2007, kesti 20 kuukautta, mikä on kauemmin kuin päätöksen tekoon tavanomaisesti tarvittava aika, kun lisäselvityksiä ei ole annettu.

324    Näin ollen on todettava, että kyseinen hallinnollinen menettely kesti kohtuuttoman kauan, mikä johtui komission toimimattomuudesta ja johti kohtuullisen käsittelyajan periaatteen loukkaamiseen.

–       Vaikutus riidanalaisen päätöksen laillisuuteen

325    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä johtuu, että käsittelyaikojen kohtuullisuuden periaatteen loukkaamisen toteaminen voi johtaa rikkomisen toteavan päätöksen kumoamiseen ainoastaan, jos menettelyn kesto on vaikuttanut menettelyn lopputulokseen (ks. vastaavasti edellä 316 kohdassa mainittu asia Technische Unie v. komissio, tuomion 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

326    Kantaja väittää nyt käsiteltävässä asiassa, että hallinnollisen menettelyn ensimmäisen vaiheen kohtuuton kesto rikkoi sen puolustautumisoikeuksia ja vaikutti väistämättä menettelyn lopputulokseen.

327    Kantaja esittää lähinnä, että sen mahdollisuus puolustautua tehokkaasti väitetiedoksiannossa esitettyjä moitteita vastaan vaikeutui, sillä se ei pystynyt määrittämään tarkasti komission suorittaman tutkinnan kohdetta ennen kuin se sai tämän tiedoksiannon 30.8.2005. Kantaja katsoo, että hetkellä, jolloin se pystyi reagoimaan esitettyihin väitteisiin, moitituista menettelyistä oli kulunut jo lähes kymmenen vuotta, mikä heikensi sen mahdollisuuksia koota sen puolesta puhuvia todisteita kotikulutuksen sektorista, sillä tuolloin ne työntekijät, joilla olisi ollut ensikäden tietoa moitituista teoista, eivät enää olleet kantajan palveluksessa.

328    Tältä osin on todettava, että kantaja väittää virheellisesti, ettei se pystynyt määrittämään tutkinnan kohdetta ennen väitetiedoksiannon saamista.

329    On nimittäin niin, että yhtäältä kantajalle 17.3.2000 osoitetussa tarkastuspäätöksessä ilmoitettiin, että komission tutkimus koski tiettyjä kilpailunvastaisia menettelyjä, kuten ”hintojen vahvistamista, markkinoiden jakamista ja/tai tietojenvaihtoa Alankomaiden olutmarkkinoilla sekä vähittäiskaupan että hotelli- ja ravintolamarkkinoiden osalta”. Toisaalta kantajalle lokakuussa 2001 osoitetuissa tietopyynnöissä täsmennettiin ne kokoukset, päivämäärät ja paikat, jotka olivat komission suorittaman tutkimuksen kohteena.

330    Toisin kuin kantaja väittää, se sai näistä asiakirjoista riittävän täsmällisesti tietoonsa tutkimuksen kohteen, sen syyksi mahdollisesti luettavat rikkomiset sekä kyseessä olevat markkinasektorit ja saattoi näin ollen määritellä ja koota mahdolliset sen puolesta puhuvat todisteet.

331    Vaikka kantaja esitti tiettyjen sen puolesta puhuvien todisteiden kokoamiseen liittyviä hankaluuksia koskevan väitteen, se ei tukenut tätä väitettään konkreettisilla tiedoilla eikä etenkään täsmentänyt päivämäärää, jolloin sen mainitsemat työntekijät lähtivät yrityksestä, eikä niitä syitä, joiden takia olisi ollut ratkaisevan tärkeää saada tietoja näiltä henkilöiltä puolustautumisoikeuksien käyttämiseksi, eikä niitä seikkoja, joiden perusteella ei ollut enää mahdollista saada tietoja näiltä henkilöiltä (ks. vastaavasti edellä 316 kohdassa mainittu asia Technische Unie v. komissio, tuomion 64 kohta).

332    Tällaisessa tilanteessa kantajan väitettä siitä, ettei sille ilmoitettu heti tutkimuksen alussa tutkimuksen kohteesta ja komission mahdollisista väitteistä, minkä vuoksi se ei pystynyt valmistelemaan puolustustaan ja kokoamaan hallussaan olevia, sen puolesta puhuvia todisteita, ei voida hyväksyä.

333    Edellä esitetyn perusteella on todettava, ettei kantaja ole osoittanut, että hallinnollisen menettelyn kohtuuton kesto oli johtanut sen puolustautumisoikeuksien rikkomiseen.

334    Lopuksi on hylättävä myös kantajan väite siitä, että sille määrätty sakko olisi ollut pienempi, jos komissio olisi saanut hallinnollisen menettelyn päätökseen nopeammin.

335    Vaikka komissio myönsi istunnossa, että se oli korottanut sakkojen yleistasoa vuoteen 2005 mennessä eli kyseessä olevan hallinnollisen menettelyn aikana, tätä seikkaa ei voida ottaa huomioon arvioitaessa menettelyn keston vaikutusta riidanalaisen päätöksen sisältöön. Tältä osin on riittävää todeta, että se, että komissio on aikaisemmin soveltanut tietyntasoisia sakkoja tietynlaisiin rikkomisiin, ei voi merkitä sitä, etteikö se voisi nostaa tätä sakkojen tasoa asetuksessa N:o 1/2003 ilmoitetuissa rajoissa, jos tämä on tarpeen kilpailupolitiikan toteuttamiseksi. Kilpailusääntöjen tehokas soveltaminen edellyttää päinvastoin sitä, että komissio voi milloin tahansa mukauttaa sakkojen tasoa tämän politiikan tarpeita vastaavaksi (edellä 304 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 109 kohta ja edellä 270 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 169 kohta).

336    Kun otetaan huomioon, että menettelyn kestolla ei ole ollut vaikutusta menettelyn lopputulokseen, kohtuullisen käsittelyajan periaatteen loukkaaminen ei näin ollen voi johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen.

–       Sakon alentamisen taso

337    Kun tarkastellaan kantajan väitettä siitä, että komission menettelyn kohtuuttoman keston vuoksi myöntämä sakon alennus oli tasoltaan liian alhainen, on mainittava, että vaikka menettelyllinen sääntöjenvastaisuus ei voi johtaa päätöksen kumoamiseen, se voi kuitenkin olla perusteena sakon alentamiselle (ks. vastaavasti edellä 38 kohdassa mainittu asia Baustahlgewebe v. komissio, tuomion 26–48 kohta ja edellä 322 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied ja Technische Unie v. komissio, tuomion 436–438 kohta).

338    Kohtuullista pidempi käsittelyaika voi olla perusteena komission päätökselle alentaa sakon määrää kohtuusharkintaa noudattaen, sillä tällaisen alennuksen myöntäminen kuuluu sen harkintavallan käyttöön (ks. vastaavasti edellä 316 kohdassa mainittu asia Technische Unie v. komissio, tuomion 202–204 kohta).

339    Komissio päätti nyt käsiteltävässä asiassa myöntää kantajalle alennuksen sakon määrään hallinnollisen menettelyn ”kohtuuttoman” pitkän keston vuoksi (riidanalaisen päätöksen 498 ja 499 perustelukappale).

340    Se, että komissio on käyttänyt tätä oikeuttaan, ei estä unionin yleistä tuomioistuinta alentamasta sakon määrää edelleen täyttä harkintavaltaansa käyttäessään.

341    On kuitenkin katsottava, että komission myöntämässä 100 000 euron kiinteämääräisessä alennuksessa ei ole millään tavalla huomioitu kantajalle määrätyn sakon määrää, joka oli ennen tätä alennusta 22 950 000 euroa, eikä se näin ollen ole sellainen sakon määrän alennus, jolla voitaisiin riittävällä tavalla korvata hallinnollisen menettelyn kohtuullisen keston ylittymisestä aiheutunut loukkaaminen.

342    Kantaja väittää tältä osin perustellusti, ettei komissio ole ottanut riittävällä tavalla huomioon kohtuullisen käsittelyajan periaatteen loukkaamisesta aiheutuvia seurauksia alentaessaan sakon määrää.

343    Kun otetaan huomioon nyt käsiteltävän asian olosuhteet, unionin yleinen tuomioistuin katsoo täyttä harkintavaltaansa käyttäessään, että kyseistä alennusta olisi nostettava 5 prosenttiin sakon määrästä, jotta kantajalle voitaisiin antaa kohtuullinen hyvitys menettelyn pitkittymisen johdosta.

 Johtopäätös sakosta

344    Kantajan esittämien kanneperusteiden tutkimisen jälkeen ja unionin yleisen tuomioistuimen käytettyä täyttä harkintavaltaa on tarpeen muuttaa kantajalle määrätyn sakon määrää yhtäältä siten, että laskentapohjaksi vahvistetaan 16 150 000 euroa 17 000 000 euron sijasta sen johdosta, että riidanalaisen päätöksen 1 artikla kumotaan siltä osin kuin siinä vahvistetaan kilpailusääntöjen rikkomisen osatekijä, joka koskee yksittäisille asiakkaille Alankomaiden hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen muiden kaupan ehtojen kuin hintojen ajoittaista yhteensovittamista (ks. edellä 191 ja 192 kohta), ja toisaalta siten, että menettelyn kohtuullisen keston ylittymisen vuoksi tehtyä alennusta korotetaan 100 000 eurosta 5 prosenttiin sakon lopullisesta määrästä (ks. edellä 343 kohta).

345    Näiden muutosten johdosta sakon määrä lasketaan korottamalla rikkomisen keston perusteella muutettua sakon laskentapohjaa 35 prosenttia ja pienentämällä tätä laskentapohjaa menettelyn kohtuullisen keston ylittymisen perusteella 5 prosenttia. Kantajalle määrätyn sakon määräksi vahvistetaan näin ollen 20 712 375 euroa.

 Oikeudenkäyntikulut

346    Unionin yleinen tuomioistuin voi työjärjestyksensä 87 artiklan 3 kohdan mukaan määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan, jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi.

347    Nyt käsiteltävässä asiassa kantajan vaatimukset on katsottu osittain perustelluiksi, joten unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että asian olosuhteet otetaan asianmukaisesti huomioon, kun määrätään, että kantaja vastaa kahdesta kolmanneksesta omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan kaksi kolmannesta komission oikeudenkäyntikuluista, ja että viimeksi mainittu vastaa yhdestä kolmanneksesta omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitetaan korvaamaan yksi kolmannes kantajan oikeudenkäyntikuluista.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kuudes jaosto),

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      [EY] 81 artiklan soveltamista koskevasta menettelystä (asia COMP/B/37.766 – Alankomaiden olutmarkkinat) 18.4.2007 tehdyn komission päätöksen K(2007) 1697 1 artikla kumotaan siltä osin kuin Euroopan komissio totesi siinä, että Bavaria NV oli osallistunut rikkomiseen, joka koski yksittäisille asiakkaille Alankomaiden hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen muiden kaupan ehtojen kuin hintojen ajoittaista yhteensovittamista.

2)      Bavarialle päätöksen K(2007) 1697 3 artiklan c kohdassa määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 20 712 375 euroa.

3)      Kanne hylätään muilta osin.

4)      Bavaria vastaa kahdesta kolmanneksesta omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan kaksi kolmannesta komission oikeudenkäyntikuluista.

5)      Komissio vastaa yhdestä kolmanneksesta omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan yksi kolmannes kantajan oikeudenkäyntikuluista.

Vadapalas Dittrich        Truchot

Julistettiin Luxemburgissa 16 päivänä kesäkuuta 2011.

Allekirjoitukset

Sisällys

Tosiseikat

Hallinnollinen menettely

Riidanalainen päätös

Kyseessä oleva kilpailusääntöjen rikkominen

Kantajalle määrätty sakko

Menettely ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Toinen kanneperuste, jonka mukaan EY 81 artiklaa on rikottu, syyttömyysolettamaa ja laillisuusperiaatetta ei ole otettu huomioon ja perusteluvelvollisuus on laiminlyöty

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

– InBevin lausunto

– Muut todisteet

– Tosiseikat, jotka koskevat yhtäältä oluen hintojen ja hinnankorotusten yhteensovittamisen ja toisaalta asiakaskunnan jakamisen ajoittaisen yhteensovittamisen toteamista

– Tosiseikat, jotka koskevat yksittäisille asiakkaille hotelli- ja ravintolasektorilla tarjottujen muiden kaupan ehtojen ajoittaisen yhteensovittamisen toteamista

– Väitetty oikeudellinen virhe ja tosiseikkojen väitetysti virheellinen luonnehdinta

– Johtopäätös

Kolmas kanneperuste, joka koskee rikkomisen kestoa

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

– Rikkomisen alkamisajankohdan määrittäminen

– Rikkomisen päättymisajankohdan määrittäminen

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

Kuudes kanneperuste, joka koskee olennaisten muotomääräysten rikkomista sekä hyvän hallinnon periaatteen ja kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista siltä osin kuin kantajan ei ole annettu tutustua tutkinta-aineistoon kuuluvaan asiakirjaan ja muiden asianomaisten yritysten väitetiedoksiantoon esittämiin vastauksiin

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

– Muiden yritysten väitetiedoksiantoon antamat vastaukset

– Väitetysti luottamuksellinen asiakirja

Neljäs kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan ja suuntaviivojen rikkomista sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista sakon määrän määrittämisen yhteydessä

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

– Ensimmäinen osa, joka koskee rikkomisen vakavuuden virheellistä arviointia

– Toinen osa, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista suhteessa komission aiempaan päätöskäytäntöön

– Kolmas osa, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista suhteessa muille kyseessä olevaan kartelliin osallisille yrityksille määrättyihin sakkoihin

Viides kanneperuste, joka koskee hallinnollisen menettelyn kohtuutonta kestoa

Asianosaisten lausumat

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

– Hallinnollisen menettelyn kesto

– Vaikutus riidanalaisen päätöksen laillisuuteen

– Sakon alentamisen taso

Johtopäätös sakosta

Oikeudenkäyntikulut

1 Oikeudenkäyntikieli: hollanti.