UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (muutoksenhakujaosto)
21 päivänä syyskuuta 2011
Asia T‑325/09 P
Vahan Adjemian ym.
vastaan
Euroopan komissio
Muutoksenhaku – Henkilöstö – Toimihenkilöt – Määräaikainen palvelussopimus – Kieltäytyminen uuden palvelussopimuksen tekemisestä tai määräaikaisen palvelussopimuksen uusimisesta toistaiseksi voimassa olevaksi – Määräaikaista työtä koskeva puitesopimus – Direktiivi 1999/70/EY – Muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen 88 artikla – Komission päätös määräaikaisen henkilöstön sopimusten enimmäiskestosta komission yksiköissä
Aihe: Valitus, jossa vaaditaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (toinen jaosto) yhdistetyissä asioissa F‑134/07 ja F‑8/08, Adjemian ym. vastaan komissio, 4.6.2009 antaman tuomion (Kok. H., s. I‑A‑1‑149 ja II‑A‑1‑841) kumoamista.
Ratkaisu: Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (toinen jaosto) yhdistetyissä asioissa F‑134/07 ja F‑8/08, Adjemian ym. vastaan komissio, 4.6.2009 antama tuomio kumotaan, siltä osin kuin siinä katsotaan, että lausunnon antaminen raukeaa niiden vaatimusten osalta, joita asian F‑134/07 kantajat, joiden nimet mainitaan liitteessä, olivat kohdistaneet hallinnollisten valitustensa hylkäämisestä tehtyihin päätöksiin. Valitus hylätään muilta osin. Asian F‑134/07 kantajien, joiden nimet mainitaan liitteessä, kanne hylätään, siltä osin kuin kanteessa vaaditaan kantajien hallinnollisten valitusten hylkäämisestä tehtyjen päätösten kumoamista. Vahan Adjemian ja 175 Euroopan komission nykyistä ja entistä toimihenkilöä, joiden nimet mainitaan liitteessä, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja heidän on korvattava komissiolle ja Euroopan unionin neuvostolle tässä oikeusasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Tiivistelmä
1. Virkamiehet – Kanne – Valituksen hylkäämistä koskevasta päätöksestä nostettu kanne – Tutkittavaksi ottaminen – Velvollisuus lausua vaatimuksista, jotka kohdistuvat valituksen hylkäämistä koskevaan päätökseen – Vaatimukset, joilla ei ole itsenäistä sisältöä, tai pelkästään vahvistava päätös – Velvollisuutta ei ole
(Henkilöstösääntöjen 91 artiklan 1 kohta; muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 117 artikla)
2. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Direktiivit – EAY:n, UNICE:n ja CEEP:n määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta annettu direktiivi 1999/70 – Yhteisön toimielimille suoraan asetettavat velvollisuudet, jotka koskevat niiden suhteita henkilöstöönsä, eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan – Mahdollisuus vedota direktiiviin – Ulottuvuus
(EY 249 artikla)
3. Sosiaalipolitiikka – EAY:n, UNICE:n ja CEEP:n määräaikaista työtä koskeva puitesopimus – Direktiivi 1999/70 – Perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäytön estämiseksi tarkoitetut toimenpiteet – Ulottuvuus – Euroopan yhteisöjen ja niiden henkilöstön väliset suhteet
(Neuvoston direktiivin 1999/70 liitteessä olevan 5 lausekkeen 1 kohta)
4. Virkamiehet – Muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot – Perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäytön estämiseksi tarkoitetut toimenpiteet – Kielto tehdä perättäisiä määräaikaisia palvelusssopimuksia, jotka koskevat vakinaisten tehtävien pysyvää hoitamista – Palvelussopimuksen luokittelu uudelleen toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi – Hyväksyttävyys
(Muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot)
1. Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklasta seuraa, että kanne, jonka henkilöstösäännöissä tarkoitettu henkilö on nostanut nimittävän viranomaisen päätöksestä tai siitä, ettei nimittävä viranomainen ole toteuttanut henkilöstösäännöissä edellytettyä toimenpidettä, voidaan ottaa tutkittavaksi vain, jos asianomainen on ensin tehnyt nimittävälle viranomaiselle hallinnollisen valituksen, joka on ainakin osittain hylätty nimenomaisesti tai implisiittisesti. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 117 artiklan nojalla tätä oikeuskäytäntöä sovelletaan analogisesti myös kanteeseen, jonka toimihenkilö nostaa viranomaisen, jolla on oikeus tehdä palvelukseenottoa koskevat sopimukset, päätöksestä tai siitä, ettei tämä viranomainen ole toteuttanut kyseisissä palvelussuhteen ehdoissa edellytettyä toimenpidettä. Hallinnollinen valitus ja sen nimenomainen tai implisiittinen hylkääminen kuuluvat siten olennaisena osana monitahoiseen menettelyyn ja ovat vain edellytys sille, että asia voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Vaikka kanne koskee muodollisesti hallinnollisen valituksen hylkäämistä, se vaikuttaa näin ollen siten, että asianomaiselle vastainen toimi, josta hallinnollinen valitus oli tehty, saatetaan tuomioistuimen käsiteltäväksi, paitsi jos hallinnollisen valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen ulottuvuus poikkeaa kyseisen valituksen kohteena olleen toimen ulottuvuudesta. Nimenomainen päätös, jolla hallinnollinen valitus on hylätty, ei voi sen sisältö huomioon ottaen olla kantajan riitauttaman toimen vahvistava päätös. Näin on silloin, kun päätöksessä, jolla valitus hylätään, kantajan tilanne tutkitaan uudelleen uusien oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella tai kun sillä muutetaan tai täydennetään alkuperäistä päätöstä. Näissä tapauksissa valituksen hylkääminen on tuomioistuinvalvonnan piiriin kuuluva toimi, jonka tuomioistuin ottaa huomioon arvioidessaan riitautetun toimen laillisuutta tai jota se pitää asianomaiselle vastaisena toimena, joka on korvannut riitautetun toimen.
Koska asianomaisen on henkilöstösääntöjen tai muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen järjestelmässä tehtävä hallinnollinen valitus päätöksestä, jonka hän riitauttaa, ja nostettava kanne päätöksestä, jossa valitus on hylätty, kanne voidaan ottaa tutkittavaksi siitä riippumatta, kohdistuuko se pelkästään valituksen kohteena olleeseen päätökseen vai valituksen hylkäämisestä tehtyyn päätökseen vai molempiin yhdessä, kunhan valitus on tehty ja kanne nostettu henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa säädetyissä määräajoissa. Prosessiekonomian periaatteen mukaan tuomioistuin voi kuitenkin päättää, ettei vaatimuksista, jotka kohdistuvat valituksen hylkäämisestä tehtyyn päätöksen, ole aihetta lausua erikseen, jos se toteaa, että näillä vaatimuksilla ei ole itsenäistä sisältöä ja että ne tosiasiallisesti vastaavat vaatimuksia, jotka kohdistuivat päätökseen, josta hallinnollinen valitus oli tehty. Näin voi olla erityisesti silloin, kun tuomioistuin toteaa, että hallinnollisen valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä – mahdollisesti implisiittisyytensä vuoksi – pelkästään vahvistetaan valituksen kohteena ollut päätös, ja kun sen kumoamisella ei näin ollen ole asianomaisen oikeudelliseen tilanteeseen mitään sellaista vaikutusta, joka poikkeaisi valituksen kohteena olleen päätöksen kumoamisen vaikutuksesta.
(ks. 31–33 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: yhdistetyt asiat 33/79 ja 75/79, Kuhner v. komissio, 28.5.1980 (Kok., s. 1677, 9 kohta); asia 293/87, Vainker v. parlamentti, 17.1.1989 (Kok., s. 23, 7 ja 8 kohta) ja asia 224/87, Koutchoumoff v. komissio, 26.1.1989 (Kok., s. 99, 7 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑338/00 ja T‑376/00, Morello v. komissio, 12.12.2002 (Kok., H. s. I‑A‑301 ja II‑1457, 35 kohta); asia T‑258/01, Eveillard v. komissio, 10.6.2004 (Kok. H., s. I‑A‑167 ja II‑747, 31 kohta); asia T-389/02, Sandini v. yhteisöjen tuomioistuin, 14.10.2004 (Kok. H., s. I‑A‑295 ja II‑1339, 49 kohta); asia T‑375/02, Cavallaro v. komissio, 7.6.2005 (Kok. H., s. I‑A‑151 ja II‑673, 63–66 kohta); asia T‑281/04, Staboli v. komissio, 25.10.2006 (Kok. H., s. I‑A‑2‑251 ja II‑A‑2‑1303, 26 kohta) ja asia T-377/08 P, komissio v. Birkhoff, 9.12.2009 (Kok. H., s. I‑B‑1‑133 ja II‑B‑1‑807, 50–59 ja 64 kohta)
2. Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta annettu direktiivi 1999/70 on osoitettu jäsenvaltioille eikä toimielimille. Tämän vuoksi ei voida katsoa, että direktiivin säännöksissä sellaisinaan asetettaisiin toimielimille velvollisuuksia, jotka koskevat niiden lainsäädäntö- tai päätöksentekovallan käyttöä. Tästä seuraa, että direktiivin 1999/70 säännöksistä, joilla puitesopimus pannaan täytäntöön, ei voi sellaisinaan seurata neuvostolle tai komissiolle velvollisuuksia, jotka koskevat sitä, miten nämä käyttävät lainsäädäntö- tai päätöksentekovaltaansa säännelläkseen Euroopan yhteisöjen ja niiden henkilöstön suhteita. Direktiivin säännökset eivät sellaisinaan myöskään voi olla perusta muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan tai määräaikaisen henkilöstön sopimusten enimmäiskestosta komission yksiköissä 28.4.2004 tehdyn komission päätöksen lainvastaisuutta koskevalle väitteelle.
Vaikka direktiivin 1999/70 säännöksistä, joilla puitesopimus pannaan täytäntöön, ei voi sellaisinaan seurata neuvostolle tai komissiolle velvollisuuksia, jotka koskevat sitä, miten nämä käyttävät lainsäädäntö- tai päätöksentekovaltaansa säännelläkseen Euroopan yhteisöjen ja niiden henkilöstön suhteita, eivätkä nämä säännökset voi myöskään olla perusta muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan tai 28.4.2004 tehdyn komission päätöksen lainvastaisuutta koskevalle väitteelle, tässä direktiivissä asetettuihin sääntöihin tai ilmaistuihin periaatteisiin voidaan tästä huolimatta vedota näitä toimielimiä vastaan, silloin kun säännöt ja periaatteet ovat itsessään vain erityinen ilmaus perustamissopimuksen perustavanlaatuisista säännöistä ja yleisistä periaatteista, jotka velvoittavat kyseisiä toimielimiä suoraan. Oikeusyhteisössä oikeuden yhdenmukainen soveltaminen on nimittäin perusvaatimus ja laillisuusperiaate koskee kaikkia oikeussubjekteja. Toimielinten on siten noudatettava niihin sovellettavia perustamissopimuksen sääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita samalla tavalla kuin kaikkien oikeussubjektien. Muuhun henkilöstöön sovellettavia palvelussuhteen ehtoja ja 28.4.2004 tehtyä komission päätöstä on tulkittava mahdollisimman suuressa määrin niin, että oikeutta sovelletaan yhdenmukaisesti ja että ne ovat sopusoinnussa direktiivillä 1999/70 täytäntöön pantujen puitesopimuksen tavoitteiden ja määräysten kanssa, mutta vain siltä osin kuin nämä tavoitteet ja määräykset ovat itsessään erityinen ilmaus perustamissopimuksen perustavanlaatuisista säännöistä ja yleisistä oikeusperiaatteista, jotka velvoittavat toimielimiä suoraan.
(ks. 51, 52, 56 ja 57 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, 17.12.1998 (Kok., s. I‑8417, 18–21 kohta); asia C‑25/02, Rinke, 9.9.2003 (Kok., s. I‑8349, 24–28 kohta); yhdistetyt asiat C‑453/03, C‑11/04, C‑12/04 ja C‑194/04, ABNA ym., 6.12.2005 (Kok., s. I‑10423, 104 kohta)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑495/04, Belfass v. neuvosto, 21.5.2008 (Kok., s. II‑781, 43 kohta) ja asia T‑195/08, Antwerpse Bouwwerken v. komissio, 10.12.2009 (Kok., s. II‑4439, 55 kohta)
3. Oikeuden väärinkäytön kiellon periaate, jonka mukaan kukaan ei saa vedota oikeussääntöihin käyttääkseen niitä väärin, kuuluu yleisiin oikeusperiaatteisiin, joiden noudattamisen tuomioistuimet varmistavat. On lisäksi todettava, että oikeudellisten kehysten luominen sen estämiseksi, että oikeutta käytetään väärin turvautumalla perättäisiin määräaikaisiin työsopimuksiin tai -suhteisiin, on tavoite, jonka lainsäätäjä on tunnustanut Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta annetussa direktiivissä 1999/70 ja jonka täyttämiseen se on kannustanut. Se, että oikeuden väärinkäyttöön tällä alalla puututaan, vastaa lisäksi tavoitteisiin, joita yhteisö ja jäsenvaltiot ovat, ottaen huomioon sosiaaliset perusoikeudet sellaisina kuin ne ovat vuoden 1961 Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa ja vuoden 1989 työntekijöiden sosiaalisia perusoikeuksia koskevassa yhteisön peruskirjassa, asettaneet itselleen EY 136 artiklassa ja joihin kuuluvat työntekijöiden elin- ja työolojen kohentaminen sekä heidän riittävä sosiaalinen suojelemisensa. Tästä seuraa, että kun lainsäätäjä käyttää EY 283 artiklaan perustuvaa lainsäädäntövaltaansa vahvistaakseen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot ja kun viranomainen, jolla on oikeus tehdä palvelukseenottoa koskevat sopimukset, käyttää laajaa harkintavaltaansa näiden palvelussuhteen ehtojen säännöksissä asetetuissa puitteissa, niiden on Euroopan yhteisöjen ja näiden henkilöstön välisiä suhteita säänteleviä sääntöjä antaessaan tai täytäntöön pannessaan estettävä perättäisten määräaikaisten palvelussopimusten tekemisestä mahdollisesti johtuva oikeuden väärinkäyttö niiden EY 136 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden mukaisesti, jotka koskevat työntekijöiden elin- ja työolojen kohentamista ja heidän riittävää sosiaalista suojelemistaan. Koska virkamiestuomioistuin on siten todennut, että direktiivillä 1999/70 täytäntöön pannun puitesopimuksen ja tarkemmin sen 5 lausekkeen 1 kohdan tavoitteet ja vähimmäisvaatimukset olivat erityisiä ilmauksia oikeuden väärinkäytön kiellon periaatteesta, joka on yleinen oikeusperiaate, virkamiestuomioistuimella oli perusteltua syytä selvittää muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 88 artiklan ja määräaikaisen henkilöstön sopimusten enimmäiskestosta komission yksiköissä 28.4.2004 tehdyn komission päätöksen lainvastaisuutta koskevia väitteitä aineellisesti tutkiessaan, missä määrin kyseistä artiklaa ja päätöstä voitiin tulkita puitesopimuksen tavoitteiden ja vähimmäisvaatimusten mukaisesti ja viime kädessä oikeuden väärinkäytön kiellon periaatteen mukaisesti.
(ks. 59–62 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑162/07, Ampliscientifica ja Amplifin, 22.5.2008 (Kok., s. I‑4019, 27, 30 ja 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑271/04, Citymo v. komissio, 8.5.2007 (Kok., s. II‑1375, 107 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)
4. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen säännöksissä, jotka koskevat väliaikaisen toimihenkilön, ylimääräisen toimihenkilön, sopimussuhteisen toimihenkilön tai avustavia tehtäviä hoitavan sopimussuhteisen toimihenkilön palvelussopimuksen tekemistä ja uusimista, palvelussopimukset tekevää viranomaista kielletään tekemästä perättäisiä määräaikaisia palvelussopimuksia, jotka koskevat vakinaisten tehtävien pysyvää hoitamista. Lisäksi jos kyseinen viranomainen on tehnyt perättäisiä määräaikaisia sopimuksia vakinaisten tehtävien pysyvästä hoitamisesta, tämä väärinkäyttö voidaan korjata ja asianomaiselle aiheutunut haitta voidaan poistaa luokittelemalla palvelussopimus uudelleen kyseisten palvelussuhteen ehtojen säännösten mukaisesti, mikä voi johtaa erityisesti siihen, että perättäiset määräaikaiset palvelussopimukset muuttuvat toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi.
(ks. 67 kohta)