Asia T-360/21
(Julkaistu otteina)
Portigon AG
vastaan
Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB)
ja
Euroopan parlamentti
ja
Euroopan unionin neuvosto
ja
Euroopan komissio
UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kahdeksas jaosto) 29.5.2024
Talous- ja rahaliitto – Pankkiunioni – Luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten yhteinen kriisinratkaisumekanismi (SRM) – Yhteinen kriisinratkaisurahasto (SRF) – Vuoden 2021 ennakollisten vakausmaksujen laskemista koskeva kriisinratkaisuneuvoston päätös – Lainvastaisuusväite – Asetuksen N:o 806/2014 oikeusperusta – SEUT 114 artikla – Yhdenvertainen kohtelu – Komission harkintavalta – Kriisinratkaisuneuvoston harkintavalta – Perusteluvelvollisuus
1. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Toimenpiteet, joiden tarkoituksena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa rahoitusalalla – Sääntely, joka koskee jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämistä siltä osin kuin on kyse laitosten kriisinratkaisusta pankkiunionissa – Asetus N:o 806/2014 – Direktiivi 2014/59 – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) valtuuttaminen vahvistamaan ennakolliset vakausmaksut ja hallinnoimaan yhteisen kriisinratkaisurahaston (SRF) varoja – Oikeusperusta – SEUT 114 artikla
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 806/2014 johdanto-osan ensimmäiset neljä, yhdeksäs, 12, 19 ja 107 perustelukappale sekä 67 ja 76 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/69 johdanto-osan kolmannesta viidenteen, yhdeksäs, kymmenes, 103, 104 ja 108 perustelukappale sekä 100 ja 101 artikla)
(ks. 41, 42, 48 ja 53–57 kohta)
2. Talous- ja rahapolitiikka – Talouspolitiikka – Yhteinen kriisinratkaisumekanismi luottolaitoksia ja tiettyjä sijoituspalveluyrityksiä varten – Yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) suoritettavat ennakolliset vakausmaksut – Luonne – Kyse ei ole verotuksellisesta luonteesta – Vakuutustoiminnallinen logiikka, joka liittyy koko rahoitusalan vakauden varmistamiseen – Koko rahoitusalan tuottamat rahoitusvarat – Maksut, jotka osoitetaan suoraan yksinomaan kyseisen alan menojen rahoittamiseen ja jotka ovat tarpeellisia sen toiminnan kannalta – Oikeusperusta – SEUT 114 artiklan 2 kohta
(SEUT 114 artiklan 2 kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 806/2014 67 artiklan 2 ja 4 kohta, 69 ja 70 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/69 johdanto-osan kolmas, viides, 103 ja 105–107 perustelukappale sekä 32 ja 101–103 artikla)
(ks. 61–66 ja 68–76 kohta)
3. Euroopan unionin toimielimet – Toimivallan käyttäminen – Komissiolle siirretty valta antaa delegoituja säädöksiä – Ulottuvuus – Monitahoiset arvioinnit – Laaja harkintavalta – Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä annettu direktiivi 2014/59 – Ennakollisten vakausmaksujen mukauttamista koskevien kriteerien vahvistaminen – Tuomioistuinvalvonta – Rajat
(SEUT 290 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 806/2014 johdanto-osan 41 perustelukappale; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59)
(ks. 106, 108, 113 ja 114 kohta)
4. Talous- ja rahapolitiikka – Talouspolitiikka – Yhteinen kriisinratkaisumekanismi luottolaitoksia ja tiettyjä sijoituspalveluyrityksiä varten – Yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB) – Toimivalta – Kriisinratkaisuneuvoston toimivalta vahvistaa muita riski-indikaattoreita ja alariski-indikaattoreita, joiden mukaan yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) suoritettavia ennakollisia vakausmaksuja koskevia laskelmia mukautetaan luottolaitosten riskiprofiiliin – Väite siitä, että komissio on siirtänyt edelleen omaa toimivaltaansa kriisinratkaisuneuvostolle – Komissio ei ole siirtänyt toimivaltaansa edelleen – Kriisinratkaisuneuvoston laaja harkintavalta
(SEUT 290 artiklan 1 kohta; komission asetuksen 2015/63 6 artiklan 1 kohdan d alakohta)
(ks. 141, 144, 148, 152 ja 156–160 kohta)
5. Talous- ja rahapolitiikka – Talouspolitiikka – Yhteinen kriisinratkaisumekanismi luottolaitoksia ja tiettyjä sijoituspalveluyrityksiä varten – Yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) suoritettavat ennakolliset vakausmaksut – Tiettyjen väitetysti riskittömien velkojen sivuuttaminen maksujen laskemisen yhteydessä – Luottolaitoksen varainhoitotoimintaan liittyvien velkojen sivuuttaminen maksujen laskemisen yhteydessä – Kumpaakaan sivuuttamisvaatimusta ei voida hyväksyä
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohta; komission asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan e alakohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 ja 7 kohta)
(ks. 223, 224, 411 ja 412 kohta)
6. Talous- ja rahapolitiikka – Talouspolitiikka – Yhteinen kriisinratkaisumekanismi luottolaitoksia ja tiettyjä sijoituspalveluyrityksiä varten – Yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) suoritettavat ennakolliset vakausmaksut – Luottolaitoksen varainhoitotoimintaan liittyvien velkojen huomioon ottaminen kyseisten maksujen laskemisen yhteydessä – Lähtökohtana on, että tilinpäätöksessä kyseiset velat esitetään asianomaisen laitoksen taseessa – Jäsenvaltioilla on mahdollisuus poiketa kyseisestä lähtökohdasta ja sallia laitosten esittävän kyseiset velkansa taseen ulkopuolella – Nämä erot kirjanpitosäännöissä, joista säädetään eri kansallisissa oikeusjärjestyksissä, eivät aiheuta kilpailun vääristymistä
(SEUT 114 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohta ja 70 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan b alakohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59 103 artiklan 2 kohta; neuvoston direktiivin 86/635 10 artiklan 1 kohta)
(ks. 229–232 ja 237–239 kohta)
7. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perusteluvelvollisuus – Ulottuvuus – Tilanne, jossa toimen laatija esittää unionin tuomioistuimissa käytävässä menettelyssä toimen perusteluja koskevia selityksiä – Edellytykset – Selitykset eivät saa olla ristiriitaisia ja niiden on oltava johdonmukaisia mainittuihin perusteluihin nähden
(SEUT 296 artiklan toinen kohta)
(ks. 265 ja 266 kohta)
8. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perusteluvelvollisuus – Ulottuvuus – Yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen vahvistamista koskeva yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös – Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston velvollisuus ilmoittaa asianomaisille laitoksille kyseisten maksujen laskentatapa ja se, miten vuotuinen tavoitetaso on määritetty
(SEUT 296 artiklan toinen kohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 806/2014; komission asetuksen 2015/81 4 artikla; komission asetuksen 2015/63 4–9 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59)
(ks. 268 ja 269 kohta)
9. Talous- ja rahapolitiikka – Talouspolitiikka – Yhteinen kriisinratkaisumekanismi luottolaitoksia ja tiettyjä sijoituspalveluyrityksiä varten – Yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) suoritettavat ennakolliset vakausmaksut – Luottolaitos, jossa on käynnistetty rakenneuudistus – Kyseisten maksujen riskikorjauksen kertoimen korottaminen asianomaisen laitoksen riskiprofiiliin mukaan – Edellytys – Kyseinen laitos on saanut poikkeuksellista julkista rahoitustukea – Kyseiselle laitokselle ennen unionin sääntelyn voimaantuloa myönnetty valtiontuki kuuluu edellytyksen soveltamisalaan
(SEUT 107 artiklan 1 kohta; komission asetuksen 2015/63 3 artiklan ensimmäinen kohta ja 6 artiklan 8 kohdan a alakohta; Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59 2 artiklan 1 kohdan 28 alakohta ja 103 artiklan 7 kohdan e alakohta)
(ks. 442, 443 ja 445–457 kohta)
Tiivistelmä
Unionin yleinen tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi on saatettu kumoamiskanne, jonka se hyväksyy, kumoaa yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) vuodelta 2021 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskennasta tehdyn yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätöksen(1) sillä perusteella, että kriisinratkaisuneuvosto on rikkonut perusteluvelvollisuuttaan vuotuisen tavoitetason määrittämisen osalta. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin ottaa kantaa siihen, ovatko asetus N:o 806/2014(2) ja – tältä osin kysymyksestä lausutaan ensimmäistä kertaa – direktiivi 2014/59(3) yhdessä tarkasteltuina SEUT 114 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisia, missä yhteydessä se selventää veroja koskevien säännösten tai määräysten käsitettä ennakollisten vakausmaksujen erityispiirteiden perusteella. Unionin yleinen tuomioistuin esittää lisäksi selvennyksiä, jotka koskevat kriisinratkaisuneuvoston toimivaltaa vahvistaa riski-indikaattoreita ja alariski-indikaattoreita, jotka vaikuttavat luottolaitosten riskiprofiiliin perustuvan korjauksen kertoimeen, jonka perusteella ennakollisia vakausmaksuja mukautetaan, ja erottelee tässä yhteydessä toisistaan Euroopan komission toimivallan delegoimisen SEUT 290 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja harkintavallan antamisen kriisinratkaisuneuvostolle. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin selventää sitä, miten ennen direktiivin 2014/59 voimaantuloa annettu julkinen rahoitustuki otetaan huomioon kyseisen kertoimen laskennassa.
Portigon on Saksaan sijoittautunut luottolaitos. Kriisinratkaisuneuvosto on tehnyt 14.4.2021 riidanalaisen päätöksen, jolla se on vahvistanut(4) luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten, mukaan lukien kantajan, ennakolliset vakausmaksut, jotka niiden oli suoritettava yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuodelta 2021.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
Ensinnäkin on todettava kanneperusteista, joissa esitetään asetuksen N:o 806/2014 ja direktiivin 2014/59 säännöksiä koskevia lainvastaisuusväitteitä perussopimusmääräysten perusteella ja jotka unionin yleinen tuomioistuin hylkää, että kantaja on riitauttanut erityisesti yhtäältä riidanalaisten säännösten antamisen oikeusperustan, eli SEUT 114 artiklan, ja toisaalta sen, että lainsäätäjä on soveltanut SEUT 114 artiklan 1 kohtaa, vaikka kantajan mukaan ennakollisia vakausmaksuja on pidettävä veronluonteisina ja ne kuuluvat siten SEUT 114 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan.
Unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa valitun oikeusperustan riitautuksen yhteydessä, että unionin toimen oikeudellisen perustan valinnan on perustuttava sellaisiin objektiivisiin seikkoihin, jotka voivat olla tuomioistuimen suorittaman valvonnan kohteena ja joihin kuuluvat toimen tarkoitus ja sisältö. SEUT 114 artiklan 1 kohdan perusteella toteutetun lainsäädäntötoimen on yhtäältä sisällettävä jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämiseen liittyviä toimia ja toisaalta sen tavoitteena on oltava sisämarkkinoiden toteuttaminen ja toiminta.
Aluksi unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että SEUT 114 artikla tulee kyseeseen oikeusperustana ainoastaan, jos säädöksestä ilmenee objektiivisesti ja tosiasiallisesti, että sen tarkoituksena on sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa koskevien edellytysten parantaminen. Asetuksen N:o 806/2014 johdanto-osan perustelukappaleista ilmenee, että kyseisellä asetuksella pyritään heikentämään kytköstä yksittäisten jäsenvaltioiden julkisen talouden rahoitusaseman ja kyseisissä jäsenvaltioissa toimivien pankkien ja yritysten rahoituskustannusten välillä ja vyöryttämään vastuu rahoitusjärjestelmän vakauttamisen rahoittamisesta rahoitustoimialalle kokonaisuudessaan. Näin ollen asetuksessa N:o 806/2014 vahvistetaan erityisesti yhdenmukaiset säännöt ja yhdenmukainen menettely, joita kriisinratkaisuneuvoston on sovellettava, laitosten kriisinratkaisua varten, laitosten kaatumiseen liittyvien vaarojen torjumiseksi. Vastaavasti direktiivillä 2014/59 yhdenmukaistetaan erityisesti laitosten kriisinratkaisua koskevat säännöt ja menettely tarkoituksessa vastata direktiivin johdanto-osan perustelukappaleissa kuvattuihin unionin lainsäätäjän huoliin. Yhteinen kriisinratkaisurahasto ja kriisinratkaisun kansalliset rahoitusjärjestelyt ovat kyseisten sääntöjen ja menettelyn olennaisia osia, jotka mahdollistavat – kuten asetuksesta N:o 806/2014 ja direktiivistä 2014/59 ilmenee – kriisinratkaisuvaltuuksien tehokkaan käyttämisen ja joilla rahoitetaan kriisinratkaisuvälineitä ja varmistetaan niiden tehokas soveltaminen. Jotta yhteisessä kriisinratkaisurahastossa ja kriisinratkaisun kansallisissa rahoitusjärjestelyissä olisi riittävästi varoja, niitä rahoitetaan erityisesti laitosten suorittamilla ennakollisilla vakausmaksuilla.
Tästä seuraa, että ennakollisilla vakausmaksuilla varmistetaan laitosten kriisinratkaisua koskevien, yhdenmukaisten tai yhdenmukaistettujen sääntöjen ja yhdenmukaisen tai yhdenmukaistetun menettelyn tehokas soveltaminen, joten asetuksen N:o 806/2014 ja direktiivin 2014/59 tarkoituksena on sisämarkkinoiden toteuttamista ja toimintaa koskevien edellytysten parantaminen.
Lisäksi SEUT 114 artiklan 1 kohdasta ilmenevästä edellytyksestä, jonka mukaan asianomaisen unionin toimen on sisällettävä jäsenvaltioiden säännösten ja määräysten lähentämiseen liittyviä toimia, yhtäältä on todettava, että unionissa ei ennen ollut yhtenäistettyä päätöksentekomenettelyä laitosten kriisinratkaisua varten, ja toisaalta, että laitosten maksukyvyttömyyttä sääntelevissä laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä oli huomattavia sisällöllisiä ja menettelyllisiä eroja jäsenvaltioiden kesken. Tämä on asiayhteys, jossa unionin lainsäätäjä on säätänyt laitosten kriisinratkaisua varten yhdenmukaiset säännöt ja menettelyn pankkiunionin tasolla ja yhdenmukaistetut säännöt ja menettelyn jäsenvaltioiden tasolla ja ottanut käyttöön yhtenäisen menettelyn ennakollisten vakausmaksujen keräämisen osalta varmistaakseen, että kyseisiä sääntöjä ja menettelyjä sovelletaan tehokkaasti.
Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että asetus N:o 806/2014 ja direktiivi 2014/59 täyttävät SEUT 114 artiklan 1 kohdassa asetetut edellytykset.
Siitä, että lainsäätäjä on päättänyt soveltaa SEUT 114 artiklan 1 kohtaa, vaikka kantajan mukaan ennakolliset vakausmaksut kuuluvat SEUT 114 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan veronluonteisina maksuina, unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että asetuksen N:o 806/2014 ja direktiivin 2014/59 säännöksiä, joilla laitokset velvoitetaan suorittamaan ennakollisia vakausmaksuja ja joissa määritetään niiden laskentasäännöt, ei voida pitää SEUT 114 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuina veroja koskevina säännöksinä.
Tietyn alan talouden toimijoiden suorittama maksu ei nimittäin ole veronluonteinen erityisesti tilanteessa, jossa se osoitetaan suoraan vain ja ainoastaan kyseisen alan menojen rahoittamiseen ja jossa nämä menot ovat välttämättömiä toimialan toiminnalle ja erityisesti kyseisen alan vakauttamiseksi. Tätä päättelyä voidaan soveltaa myös ennakollisiin vakausmaksuihin, jotka toimivat vakuuttamisen logiikan mukaisesti ja joita tietyn alan talouden toimijat suorittavat yksinomaan kyseisen alan menojen rahoittamiseksi.
On toki niin, että asetuksessa N:o 806/2014 ja direktiivissä 2014/59 ei luoda minkäänlaista automaattista yhteyttä ennakollisen vakausmaksun maksamisen ja asianomaisen laitoksen kriisinratkaisun välille, joten ennakollisia vakausmaksuja ei voida pitää vakuutusmaksuina, joiden kuukausikohtainen jaksottaminen ja palauttaminen olisivat mahdollisia. Laitokset hyötyvät kuitenkin kahdella tapaa yhteisestä kriisinratkaisurahastosta ja kriisinratkaisun kansallisista rahoitusjärjestelyistä, jotka rahoitetaan nimenomaan niiden ennakollisilla vakausmaksuilla. Yhtäältä silloin, kun laitokset ovat kykenemättömiä tai todennäköisesti kykenemättömiä jatkamaan toimintaansa, niiden taloudellinen tilanne voidaan palauttaa asianmukaiseksi kriisinratkaisumenettelyssä, joka voidaan käynnistää laitosta varten. Tällaisessa menettelyssä yhteisessä kriisinratkaisurahastossa tai kriisinratkaisun kansallisissa rahoitusjärjestelyissä olevia rahoitusvaroja, jotka on kerätty tällaisten laitosten suorittamilla ennakollisilla vakausmaksuilla, voidaan siis käyttää tällaisten laitosten hyväksi. Toisaalta kaikki laitokset hyötyvät ennakollisista vakausmaksuistaan, koska niille on hyötyä rahoitusjärjestelmän vakaudesta, joka taataan yhteisellä kriisinratkaisurahastolla ja kriisinratkaisun kansallisilla rahoitusjärjestelyillä.
Tästä seuraa, että yhteisellä kriisinratkaisurahastolla ja kriisinratkaisun kansallisilla rahoitusjärjestelyillä pyritään takaamaan – ei verotuksen vaan vakuuttamisen logiikan mukaisesti – koko rahoitusalan vakaus, ja tässä yhteydessä niiden on tarkoitus suojata kaikkia rahoitusalan laitoksia kyseisen alan kriisiltä. Tämä vakuuttamisen logiikan mukainen tavoite ilmenee lisäksi myös siitä, miten ennakolliset vakausmaksut lasketaan, sillä vakausmaksujen laskenta ei perustu verokannan soveltamiseen laskentaperustaan vaan lopullisen tavoitetason ja sen jälkeen vuotuisen tavoitetason määrittämiseen, joka tämän jälkeen jaetaan laitosten välillä. Edellä esitetystä seuraa, että laitokset suorittavat ennakollisia vakausmaksuja vakuuttamisen logiikan mukaisesti, sillä kyseiset maksut osoitetaan suoraan vain ja ainoastaan rahoitusalan, jonka alan laitoksista on kyse, menojen rahoittamiseen, ja kyseiset menot ovat välttämättömiä kyseisen toimialan toiminnalle – erityisesti kyseisen alan vakauttamiseksi siinä tapauksessa, että tietyt laitokset eivät kykene jatkamaan toimintaansa, ja häiriöiden leviämisen rajoittamiseksi.
Toiseksi lainvastaisuusväitteestä, joka perustuu komission vallan siirtämiseen edelleen kriisinratkaisuneuvostolle, unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa tätä kysymystä koskevan oikeuskäytäntönsä perusteella,(5) että delegoidun asetuksen 2015/63(6) 6 artiklan 5–7 kohdassa ja 7 artiklan 4 kohdassa, joissa säädetään neljännestä riskipilarista, kriisinratkaisuneuvostolle myönnetään harkintavaltaa. Tällaisen harkintavallan myöntäminen ei kuitenkaan merkitse komission toimivallan siirtämistä kriisinratkaisuneuvostolle SEUT 290 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin erottaa toisistaan tällaisen SEUT 290 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun delegoidun vallan(7) ja vallan soveltaa soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä – olivat ne sitten lainsäätämisjärjestyksessä annettuja tai ei – tällaisten säädösten soveltamisalaan kuuluviin henkilöihin tai tilanteisiin. Yhtäältä delegoidussa asetuksessa 2015/63 ei ole säännöstä, jolla komissio olisi delegoinut kriisinratkaisuneuvostolle toimivallan antaa soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan direktiivin 2014/59, asetuksen N:o 806/2014 tai kyseisen delegoidun asetuksen tiettyjä osia. Sen sijaan useissa kyseisen delegoidun asetuksen säännöksissä(8) vahvistetaan direktiivissä 2014/59 ja asetuksessa N:o 806/2014 kriisinratkaisuneuvostolle myönnetty valta soveltaa kyseisiä soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä laskemalla kyseisten säädösten soveltamisalaan kuuluvien laitosten ennakolliset vakausmaksut. Toisaalta komissio on siitä huolimatta, että delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn neljännen riskipilarin nimi on ”kriisinratkaisuviranomaisen vahvistamat muut riski-indikaattorit”, säätänyt itse kyseisen pilarin soveltamisen keskeisistä lähtökohdista delegoidun asetuksensa 6 artiklan 5–8 kohdassa. Vastaavasti komissio on vahvistanut säännöt, joiden mukaisesti riski-indikaattoreita painotetaan kyseisessä pilarissa, delegoidun asetuksensa 7 artiklan 4 kohdassa.
Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että delegoidussa asetuksessa 2015/63 ei ole myönnetty kriisinratkaisuneuvostolle valtaa antaa SEUT 290 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä, ja hylkää tämän lainvastaisuusväitteen.
Siitä, että riidanalaisessa päätöksessä kantaja luokitellaan laitokseksi, jossa on käynnistetty rakenneuudistus, koska sille on myönnetty julkista rahoitustukea ennen direktiivin 2014/59 voimaantuloa, mistä syystä kantajan riskiprofiiliin perustuvan korjauksen kerrointa on korotettu, unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa kolmanneksi ja viimeiseksi, että delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5 kohdan c alakohdassa säädetään, että neljäs riskipilari koostuu muun muassa riski-indikaattorista ”aiemman poikkeuksellisen julkisen rahoitustuen suuruus”. Direktiivin 2014/59 nojalla,(9) luettuna yhdessä delegoidun asetuksen 2015/63 kanssa,(10) ”poikkeuksellisella julkisella rahoitustuella” tarkoitetaan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua laitoksen elinkelpoisuuden, likviditeetin tai vakavaraisuuden säilyttämiseksi tai palauttamiseksi ennalleen myönnettävää valtiontukea tai mitä tahansa muuta julkista ylikansallista rahoitustukea, joka kansallisella tasolla myönnettynä katsottaisiin valtiontueksi.
Tässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa yhtäältä, että kantajassa on käynnistetty rakenneuudistus sen jälkeen, kun sille myönnettiin SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Toisaalta se, että tuki myönnettiin ennen direktiivin 2014/59 voimaantuloa ei vaikuta siihen, että tuki kuuluu delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 5 kohdan c alakohdan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 28 alakohdan kanssa, soveltamisalaan. Direktiivin 2014/59 2 artiklan 1 kohdan 28 alakohdan tai delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 8 kohdan a alakohdan sanamuodossa ei nimittäin rajoiteta viimeksi mainitun säännöksen ajallista soveltamista.
Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että kriisinratkaisuneuvosto on katsonut perustellusti, että kantaja kuuluu delegoidun asetuksen 2015/63 6 artiklan 8 kohdan a alakohdan soveltamisalaan, ja soveltanut kantajaan kyseisen säännöksen nojalla riski-indikaattorin ”aiemman poikkeuksellisen julkisen rahoitustuen suuruus” osalta sen enimmäisarvoa.