JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

M. POIARES MADURO

20 päivänä helmikuuta 2008 ¹(1)

Yhdistetyt asiat C‑120/06 P ja C‑121/06 P

Fabbrica italiana accumulatori motocarri Montecchio SpA (FIAMM) ja

Fabbrica italiana accumulatori motocarri Montecchio Technologies Inc. (FIAMM Technologies)

vastaan

Euroopan unionin neuvosto ja

Euroopan yhteisöjen komissio

sekä

Giorgio Fedon & Figli SpA ja

Fedon America, Inc.

vastaan

Euroopan unionin neuvosto ja

Euroopan yhteisöjen komissio

Muutoksenhaku – WTO – EY:n ja USA:n väliset kauppasuhteet – Gatt-sopimuksen vastaiseksi todettu yhteisössä sovellettava banaanien tuontijärjestelmä – Vastatoimien soveltaminen tiettyihin yhteisön tuotteisiin – Vahingonkorvauskanne

1.        Yleisesti banaanisodaksi kutsuttua amerikkalaisten ja eurooppalaisten toimijoiden vastakkainasettelua voitaisiin vertauskuvallisesti kuvata banaanin syömiseksi molemmista päistä. Tämä banaanisota on johtanut jo lukuisiin oikeudenkäynteihin. Tämä asia, jossa tulee esille tämän sodan sivullisten uhrien ongelma, on vain yksi sen ikävistä ilmenemismuodoista. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö sillä olisi oikeudellista merkitystä, päinvastoin. Yhteisöjen tuomioistuimen on tässä asiassa tutkittava uusia ja oikeudellisesti merkittäviä kysymyksiä.

2.        Yhteisöjen tuomioistuimen ratkaistavaksi saatettu asia liittyy kahteen valitukseen, joista ensimmäisen ovat tehneet Fabbrica italiana accumulatori motocarri Montecchio SpA ja Fabbrica italiana accumulatori motocarri Montecchio Technologies LLC (jäljempänä FIAMM) Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 14.12.2005 asiassa FIAMM ja FIAMM Technologies vastaan neuvosto ja komissio antamasta tuomiosta(2) ja toisen Giorgio Fedon & Figli SpA ja Fedon America, Inc. (jäljempänä FEDON) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen samana päivänä asiassa Fedon & Figli ym. vastaan neuvosto ja komissio antamasta tuomiosta(3) (jäljempänä yhdessä valituksenalaiset tuomiot). Näissä tuomioissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi FIAMM:n ja FEDON:n kanteet, joissa ne vaativat korvausta niille aiheutuneesta vahingosta Yhdysvaltojen kannettua lisätullia eri jäsenvaltioista peräisin olevien kiinteiden akkujen ja silmälasikotelojen tuonnista vastatoimena sille, että Euroopan yhteisö ei ollut pannut täytäntöön Maailman kauppajärjestön (WTO) riitojenratkaisuelimen (jäljempänä DSB) päätöstä yhteisössä sovellettavan banaanien tuontijärjestelmän toteamisesta WTO-sopimusten vastaiseksi.

3.        Valittajien valitustensa tueksi esittämät perusteet edellyttävät yhteisöjen tuomioistuimen ottavan kantaa sekä siihen, miten DSB:n päätös yhteisön lainsäädännön toteamisesta WTO-sopimusten vastaiseksi vaikuttaa oikeuteen vedota WTO:n sääntöihin, että periaatteeseen, jonka mukaan yhteisö on vastuussa, vaikka kyse ei ole oikeudenvastaisuudesta, jäljempänä ankaran vastuun periaate, ja tämän vastuun edellytyksiin.

I       Asiaa koskevat oikeussäännöt ja tosiseikat

A       Asian taustalla olevat tosiseikat

4.        Asian taustalla on Euroopan yhteisön ja Yhdysvaltojen välinen riita, joka koskee banaanialan yhteisestä markkinajärjestelystä 13.2.1993 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 404/93 käyttöön otettua yhteisössä sovellettavaa banaanien tuontijärjestelmää.(4) DSB totesi 25.9.1997 useiden WTO:n jäsenvaltioiden ja muun muassa Yhdysvaltojen tekemien kantelujen perusteella, että koska kyseisessä kolmansien maiden kanssa käytävän kaupan järjestelmässä säädettiin tullietuuksista AKT-valtioista peräisin oleville banaaneille, se oli WTO-sopimusten vastainen, ja suositteli, että yhteisö saattaisi järjestelmän yhteensopivaksi 1.1.1999 päättyvään kohtuulliseen määräaikaan mennessä.

5.        Toimielimet muuttivat tässä tarkoituksessa 1.1.1999 alkaen kolmansien maiden kanssa käytävän banaanikaupan järjestelmää 20.7.1998 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1637/98, jota täydennettiin 28.10.1998 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 2362/98. Yhdysvallat katsoi, että aikaisemman järjestelmän lainvastaiset piirteet sisältyivät myös tähän uuteen banaanien tuontijärjestelmään, ja se sai 19.4.1999 DSB:ltä luvan kantaa yhteisöstä peräisin olevasta tuonnista tulleja sellaisen kauppavaihdon verran, joka oli vuosimäärältään 191,4 miljoonaa dollaria (USD) ja vastasi sen etujen mitätöimisen tai heikentämisen tasoa. Yhdysvaltain viranomaiset kantoivat näin ollen 19.4.1999 alkaen 100 prosentin arvotullia laatimaansa luetteloon sisältyvien, yhteisöstä peräisin olevien tuotteiden tuonnista. Näihin tuotteisiin kuuluivat italialaisten yritysten FIAMM:n ja FEDON:n viemät kiinteät akut ja silmälasikotelot.

6.        Kaikkien osapuolten välillä käytyjen neuvottelujen jälkeen yhteisö teki muutoksia uuteen banaanialan yhteiseen markkinajärjestelyyn 29.1.2001 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 216/2001. Tämän jälkeen se laati 11.4.2001 Yhdysvaltojen kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa määriteltiin keinot niiden keskinäisten riitojen ratkaisemiseksi. Tässä tarkoituksessa Euroopan yhteisöjen komissio määritteli 7.5.2001 antamallaan asetuksella (EY) N:o 896/2001 yhteisössä sovellettavan uuden banaanien tuontijärjestelmän käyttöön ottamisesta annetun asetuksen N:o 216/2001 soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Yhdysvallat lakkasi soveltamasta lisätulliaan 30.6.2001.

7.        FIAMM vaati 23.3.2000 ja FEDON 18.6.2001 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostamissaan kanteissa EY 235 artiklan ja EY 288 artiklan toisen kohdan perusteella korvausta vahingosta, joka niille oli aiheutunut Yhdysvaltain viranomaisten korotettua 19.4.1999–30.6.2001 niiden tuotteista kantamaansa tuontitullia DSB:n antaman luvan mukaisesti sen jälkeen, kun yhteisössä sovellettu banaanien tuontijärjestelmä oli todettu WTO-sopimusten vastaiseksi.

B       Valituksenalaiset tuomiot

8.        Kantajat vetosivat vahingonkorvausvaatimustensa tueksi ennen kaikkea yhteisön toimielinten lainvastaiseen menettelyyn. Ne väittivät, että se, että Euroopan unionin neuvosto ja komissio eivät olleet saattaneet DSB:n asettamassa 15 kuukauden määräajassa yhteisössä sovellettua banaanien tuontijärjestelmää yhteensopivaksi WTO-sopimuksiin perustuvien yhteisön velvoitteiden kanssa, vaikka DSB oli todennut kyseisen järjestelmän WTO:n sääntöjen vastaiseksi, merkitsi sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun synnyttävää lainvastaisuutta. Ne täsmensivät, että vaikka WTO-sopimuksilla ei voitaisikaan katsoa olevan välitöntä oikeusvaikutusta, mikä estäisi tähän lainvastaisuuteen vetoamisen, yhteisölle vastaisella DSB:n päätöksellä on katsottava olevan tällainen vaikutus.

9.        Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi aluksi, että ennen yhteisön toimielinten menettelyn lainmukaisuuden tutkimista on ratkaistava kysymys oikeudesta vedota WTO:n sääntöihin eli kysymys siitä, ”seuraako WTO-sopimuksista yhteisön oikeussubjekteille oikeus vedota näihin sopimuksiin tuomioistuimissa yhteisön lainsäädännön pätevyyden riitauttamiseksi, jos DSB on todennut, että sekä kyseinen lainsäädäntö että yhteisön myöhemmin muun muassa WTO:n sääntöjen noudattamiseksi antama lainsäädäntö ovat ristiriidassa näiden sääntöjen kanssa”.(5) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittasi tältä osin vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan WTO-sopimukset eivät luonteensa ja rakenteensa vuoksi lähtökohtaisesti kuulu niihin normeihin, joihin nähden yhteisöjen tuomioistuimet valvovat yhteisön toimielinten toiminnan lainmukaisuutta, ja päätteli tästä, että WTO:n sääntöjen mahdollisesta rikkomisesta ei lähtökohtaisesti seuraa sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta. Vastaajina olevien toimielinten voidaan katsoa syyllistyneen tällaiseen lainvastaisuuteen vain kahdessa poikkeustapauksessa. Niitä ei kuitenkaan voitu soveltaa tässä asiassa: DSB:n toteamasta yhteensopimattomuudesta huolimatta WTO:n säännöt eivät olleet normeja, joihin nähden yhteisön toimielinten menettelyn lainmukaisuutta voitiin arvioida, eivät sillä perusteella, että yhteisön tarkoituksena olisi ollut panna täytäntöön hyväksymänsä erityinen velvoite, eivätkä myöskään sillä perusteella, että yhteisön toimenpiteessä nimenomaisesti viitattaisiin WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin.

10.      Ensinnäkään yhteisön tarkoituksena ei ole ollut WTO:n yhteydessä hyväksymänsä erityisen velvoitteen täytäntöön paneminen(6) sitoutumalla 25.9.1997 tehdyn DSB:n päätöksen jälkeen noudattamaan WTO:n sääntöjä. Näin on ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan, sillä riitojenratkaisujärjestelmästä (jäljempänä DSU) ei seuraa WTO:n jäsenelle erityistä velvoitetta noudattaa asetetussa määräajassa DSB:n päätöstä. DSU:ssa tarjotaan riidan osapuolena olevalle WTO:n jäsenelle useita tapoja panna täytäntöön sellainen DSB:n päätös, jossa toimenpide katsotaan WTO:n sääntöjen vastaiseksi, ja joka tapauksessa varataan tärkeä sija riidan osapuolina olevien WTO:n jäsenten välisille neuvotteluille myös sen määräajan päätyttyä, joka on asetettu WTO:n sääntöjen kanssa ristiriitaiseksi todetun toimenpiteen saattamiseksi näiden sääntöjen mukaiseksi. Tästä seuraa, että vastaajina olevien toimielinten menettelyn lainmukaisuuden valvonta yhteisöjen tuomioistuimissa WTO:n sääntöihin nähden voisi heikentää yhteisön lainsäädäntö- ja täytäntöönpanoelinten asemaa etsittäessä riitaan neuvotteluratkaisua; lisäksi niille asetettu velvollisuus jättää soveltamatta ristiriitaisiksi ilmenneitä sisäisen oikeuden säännöksiä veisi kyseisiltä toimielimiltä mahdollisuuden päästä neuvotteluratkaisuun. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että neuvoston ja komission tarkoituksena ei ole yhteisössä sovellettavan banaanien tuontijärjestelmän peräkkäisillä muutoksilla ollut panna täytäntöön niistä WTO:n säännöistä johtuvaa erityistä velvoitetta, joiden kanssa DSB oli katsonut kyseisen järjestelmän olevan ristiriidassa; ne ovat pyrkineet samalla sekä sovittamaan yhteen WTO:n yhteydessä ja neljännen Lomén yleissopimuksen muihin allekirjoittajiin nähden tehdyt sitoumukset että säilyttämään banaanien yhteisen markkinajärjestelyn tavoitteet. Lopulta riidan on päättänyt Yhdysvaltojen kanssa saavutettu neuvotteluratkaisu.

11.      Toiseksi yhteisössä sovellettavaa banaanien tuontijärjestelmää koskeva lainsäädäntö ei sisällä sen yhdessäkään muutoksessa nimenomaista viittausta WTO-sopimusten tiettyihin määräyksiin, eikä siinä näin ollen voida katsoa viitattavan niihin nimenomaisesti ja siten annettavan oikeussubjekteille oikeutta vedota näihin sopimuksiin.(7)

12.      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätteli, että kantajat eivät voi vahingonkorvausvaatimuksensa tueksi vedota siihen, että neuvoston ja komission menettely olisi WTO:n sääntöjen vastaista. Koska kyseisen menettelyn lainvastaisuutta ei voida näyttää toteen, yksi kolmesta edellytyksestä sopimussuhteen ulkopuoliselle yhteisön vastuulle, joka syntyy yhteisön elinten lainvastaisesta menettelystä, jää täyttymättä.

13.      Toissijaisesti kantajat vetosivat siihen, että edellytykset sopimussuhteen ulkopuoliselle yhteisön vastuulle, joka syntyy yhteisön elinten aiheuttamista vahingoista silloinkin, kun nämä eivät ole toimineet lainvastaisesti, joka tapauksessa täyttyivät: vahinko oli tosiasiallisesti syntynyt, tämä vahinko ja yhteisön toimielinten menettely olivat keskenään syy-yhteydessä ja tämä vahinko oli luonteeltaan epätavallinen ja erityinen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että ”kun yhteisön toimielinten syyksi luettavan menettelyn lainvastaisuus on jäänyt näyttämättä toteen, – – tästä ei seuraa, että ne yritykset, joiden on taloudellisten toimijoiden ryhmänä vastattava suhteettomasta osuudesta vientimarkkinoille pääsyn rajoittamisesta aiheutuvista rasituksista, eivät missään tapauksessa voi saada hyvitystä sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun perusteella”.(8) Se katsoi jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisenä yleisenä periaatteena olevan se, että yhteisö on kantajien mainitsemien edellytysten täyttyessä sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa silloinkin, kun sen elimet eivät ole menetelleet lainvastaisesti, sillä ”sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevissa kansallisissa lainsäädännöissä annetaan yksityisille mahdollisuus, vaikkakin vaihtelevasti, saada tuomioistuimissa tietyillä aloilla ja eri menettelysääntöjen mukaisesti korvausta tietyistä vahingoista silloinkin, kun vahingon aiheuttaja ei ole toiminut lainvastaisesti”.(9)

14.      Tutkiessaan näiden edellytysten täyttymistä esillä olevassa asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi kantajien väittämän vahingon olleen todellinen ja varma. Se totesi lisäksi yhteisön toimielinten menettelyn ja vahingon välillä olleen riittävän suora syy-yhteys. DSB on tosin antanut Yhdysvalloille ainoastaan luvan toteuttaa vastatoimia, ja se käytti harkintavaltaansa sekä laatiessaan luettelon korotuksen kohteena olleista tuotteista että vahvistaessaan tuontitullien korotukset. Ilman edeltävää DSB:n toteamusta siitä, että yhteisössä sovellettava banaanien tuontijärjestelmä oli WTO:n sääntöjen vastainen, Yhdysvallat ei olisi voinut pyytää eikä saada DSB:ltä tällaista lupaa. DSB nimittäin määritti juuri sen vahingon määrän mukaan, joka Yhdysvaltain taloudelle oli aiheutunut yhteisössä sovelletusta WTO:n sääntöjen vastaiseksi katsotun banaanien tuontijärjestelmän voimassa pitämisestä, sen kauppavaihdon määrän, johon asti Yhdysvaltain viranomaiset saivat luvan peruuttaa yhteisölle antamansa tullimyönnytykset. Näin ollen vastaajina olevien toimielinten menettely välttämättä aiheutti sen, että Yhdysvaltain viranomaiset ryhtyivät vastatoimiin DSU:ssa määrättyjen ja yhteisön hyväksymien menettelyjen mukaisesti. Kyseistä menettelyä on siten pidettävä sen vahingon ratkaisevana syynä, joka kantajille aiheutui Yhdysvaltain lisätullin käyttöönotosta.

15.      Kantajien oli vielä näytettävä toteen, että niille aiheutunut vahinko oli epätavallinen ja erityinen. Ne väittivät tulleensa syrjityiksi verrattuina muihin eurooppalaisiin vientiyrityksiin, joiden tuotteet eivät sisältyneet Yhdysvaltain viranomaisten laatimaan luetteloon, ja FIAMM väitti tulleensa syrjityksi myös verrattuna niihin muihin yrityksiin, joihin lisätulli kohdistui, koska se maksoi yksinään 6 prosenttia vastatoimien kokonaismäärästä. Banaanien yhteistä markkinajärjestelyä koskevien sääntöjen voimassa pitämiseen liittyvää intressiä ei voitu pitää niin merkittävänä yleistä etua koskevana tavoitteena, että sillä voitaisiin perustella tällaiset kielteiset seuraukset. Kantajien mukaan kolmansien maiden mahdollisesti käyttöön ottamia lisätulleja sellaisen riidan seurauksena, joka on syntynyt aivan muulla kuin kyseisen yrityksen toimialalla, ei voida pitää yrityksen kannalta tavanomaisena riskinä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei kuitenkaan katsonut kantajille aiheutuneen epätavallista vahinkoa, sillä vahinko ei ole suurempi kuin kantajien vientitoimintaan luonnostaan kuuluvat taloudelliset riskit. Tullimyönnytysten peruuttamisen, josta WTO-sopimuksissa määrätään, on katsottava kuuluvan nykymuotoisen kansainvälisen kaupan tavanomaiseen epävarmuuteen. Kunkin sellaisen toimijan, joka pitää tuotantoaan kaupan jonkin WTO:n jäsenen markkinoilla, on näin ollen välttämättä siedettävä tällaista epävarmuutta. Tästä syystä esillä olevassa asiassa ei ole oikeutta saada vahingonkorvausta ankaran vastuun perusteella.

II     Valitusten tarkastelu

16.      FIAMM ja FEDON ovat hakeneet yhteisöjen tuomioistuimelta muutosta näihin asioissa Fiamm ja Fedon 14.12.2005 annettuihin kahteen tuomioon. Valitustensa tueksi valittajat ovat esittäneet samat valitusperusteet. Ne vetoavat ensinnäkin perustelujen puutteellisuuteen, sillä valituksenalaisissa tuomioissa ei oteta kantaa niiden pääasiallisiin väitteisiin, jotka koskevat oikeutta vedota vahingonkorvausvaatimuksen tueksi DSB:n päätökseen yhteisön menettelyn lainvastaisuuden osoittamiseksi. Ne väittävät niin ikään, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen päätellessään, ettei vahinko ole epätavallinen. Ne vaativat lisäksi kohtuullista korvausta ensimmäisessä oikeusasteessa käydyn oikeudenkäynnin kohtuuttoman keston perusteella. Lisäksi valitusten hylkäämistä vaativat neuvosto ja Espanjan kuningaskunta ovat tehneet vastavalitukset, joissa ne vaativat valituksenalaisten tuomioiden kumoamista sillä perusteella, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on virheellisesti vahvistanut yhteisön vastuun lainmukaisesta toimesta, katsonut yhteisön vastuun voivan syntyä tilanteessa, jossa harkintaan perustuvaa lainsäädäntövaltaa ei ole käytetty, ja todennut toimielinten menettelyn ja vahingon välillä suoran syy-yhteyden.

17.      Näitä eri valitusperusteita tarkasteltaessa on ensin tutkittava, voidaanko ja millä edellytyksillä DSB:n päätökseen yhteisön lainsäädännön toteamisesta WTO:n oikeuden vastaiseksi vedota yhteisön toimielinten menettelyn lainvastaisuuteen perustuvaa sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta koskevan vaatimuksen yhteydessä. Tämän jälkeen on arvioitava yhteisön ankaran vastuun periaatetta ja edellytyksiä. Lopuksi tarkastelen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta.

A       Oikeus vedota DSB:n päätökseen oikeudenvastaisuuteen perustuvaa sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta koskevan vaatimuksen tueksi

18.      Ensimmäisellä valitusperusteellaan molemmat valittajat vetoavat muodollisesti valituksenalaisten tuomioiden perustelujen puuttumiseen, sillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut kantaa niiden väitteisiin, joiden mukaan yhteisölle vastainen DSB:n päätös merkitsee muuta kuin asioissa Nakajima vastaan neuvosto ja Fediol vastaan komissio kyseessä olleissa tilanteissa tarkoitettua poikkeusta siihen, että WTO-sopimuksiin ei voida vedota, ja oikeussubjektit voivat vedota siihen näyttääkseen toteen yhteisön menettelyn lainvastaisuuden yhteisön saattamiseksi vastuuseen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tässä asiassa ainoastaan tutkinut sitä, voidaanko esillä olevaan asiaan soveltaa asioissa Fediol vastaan komissio ja Nakajima vastaan neuvosto annetuissa tuomioissa tarkoitettuja kahta poikkeusta periaatteesta, jonka mukaan WTO-sopimuksilla ei ole välitöntä oikeusvaikutusta.

19.      Tämä valitusperuste voitaisiin helposti hylätä sillä perusteella, että tämä väite ei suinkaan muodosta yhteisön menettelyn lainvastaisuutta koskevien perustelujen olennaista osaa, vaan se on esitetty ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vain täysin liitännäisesti FEDON:n kannekirjelmän alaviitteessä ja vain kahdessa FIAMM:n kannekirjelmään sisältyneestä 177 kohdasta. Kuitenkaan ”ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle asetetun velvollisuuden, jonka mukaan sen on perusteltava päätöksensä, ei voida katsoa edellyttävän sitä, että sen olisi vastattava yksityiskohtaisesti kaikkiin asian osapuolen esittämiin väitteisiin”(10) tai että sen olisi esitettävä ”selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä”.(11) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on implisiittisesti hylännyt kantajien väitteen, sillä se on arvioinut DSB:n päätöksen vaikutusta ainoastaan WTO:n sääntöjen välitöntä oikeusvaikutusta koskevan kahden perinteisen poikkeuksen sovellettavuuden kannalta.(12)

20.      Todellisuudessa valittajat kyseenalaistavat perustelujen puutteellisuutta koskevaan muodolliseen virheeseen vetoamalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättelyn, jonka mukaan yhteisölle vastaisen DSB:n päätöksen vaikutusta voidaan tutkia ja arvioida ainoastaan tarkastelemalla WTO:n oikeuteen vetoamisen kieltävästä periaatteesta vahvistetun kahden perinteisen poikkeuksen soveltamisedellytysten täyttymistä. Valittajien mukaan asioissa Fediol vastaan komissio ja Nakajima vastaan neuvosto annettujen ratkaisujen mukaisten poikkeusten ohella yhteisön menettelyn lainvastaisuuden näyttämiseksi pitäisi voida vedota DSB:n päätökseen, jossa yhteisön oikeus todetaan WTO:n sääntöjen vastaiseksi, seuraavien kumulatiivisten edellytysten täyttyessä: lainvastaisuus muodostuu siitä, että yhteisö ei ole pannut täytäntöön kyseistä DSB:n päätöstä sen noudattamiselle asetetussa kohtuullisessa määräajassa, siihen vedotaan sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevan vahingonkorvauskanteen yhteydessä ja tällä vahingonkorvauskanteella pyritään saamaan korvausta vahingosta, joka on aiheutunut yhteisön kauppakumppanien toteutettua DSB:n tämän täytäntöönpanon laiminlyönnin seurauksena hyväksymiä vastatoimia.

21.      Valittajien väitteiden merkityksen arvioimiseksi on mielestäni välttämätöntä tarkastella yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka koskee yleensä oikeutta vedota kansainvälisiin sopimuksiin ja erityisesti WTO:n oikeuteen. Pelkästään palauttamalla mieleen tämän oikeuskäytännön sisältö ja sen taustalla olevat perustelut voidaan ratkaista, voidaanko sitä soveltaa siten, että valittajilta evätään mahdollisuus esillä olevien asioiden erityisissä olosuhteissa vedota vahingonkorvausvaatimuksensa yhteydessä yhteisölle vastaiseen DSB:n päätökseen.

1.       Oikeutta vedota kansainvälisiin sopimuksiin koskeva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö

22.      WTO:n oikeudelle tuomioistuimessa annettavaa merkitystä koskevaa yhteisön oikeuskäytäntöä on arvosteltu ja arvostellaan edelleen voimakkaasti. Arvostelu johtuu nähdäkseni ainakin osittain siitä, että tämä oikeuskäytäntö on usein ymmärretty väärin. Kenties siinä tehtyjä ratkaisuja koskevan seuraavan esityksen avulla voidaan välttää joitakin väärinymmärryksiä.

23.      Kyseisissä ratkaisuissa on ainoastaan sovellettu WTO-sopimusten erityistapaukseen yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuja, jotka koskevat oikeutta vedota yleensä kansainvälisiin sopimuksiin yhteisön oikeusjärjestyksessä. Todettakoon heti alkuun, että yhteisön kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa säännönmukaisesti tekemät sopimukset ”sitovat yhteisön toimielimiä ja jäsenvaltioita” jo EY 300 artiklan 7 kohdan sanamuodonkin perusteella. Tällä ilmaisulla sekä muistutetaan sopimuksen sitovuudesta kansainvälisen oikeuden kannalta että todetaan näiden sopimusten olevan sitovia yhteisön oikeudessa. Yhteisöjen tuomioistuin on päätellyt tästä johdonmukaisesti, että tällaisen sopimuksen määräykset,(13) aivan kuten yhteisöjä sitovalla ulkosuhteita koskevalla sopimuksella perustettujen elinten tekemien yksipuolisten päätösten määräykset,(14) ”ovat sopimuksen tultua voimaan – – erottamaton osa yhteisön oikeusjärjestystä”. Toisin sanoen yhteisön oikeuden mukaisesti(15) tehdyt ulkosuhteita koskevat sopimukset, jotka siis sitovat yhteisöjä, muodostavat osan yhteisön oikeuslähteistä. Yhteisöjen tuomioistuin on nimenomaisesti katsonut niiden olevan ensisijaisia johdetun oikeuden säädöksiin nähden(16) ja tunnustanut periaatteellisen toimivaltansa käsitellä yhteisön toimen pätevyyttä koskevaa kysymystä yhteisöjä sitovaan, ulkosuhteita koskevaan sopimukseen nähden.(17)

24.      WTO:n oikeutta koskeva vakiintunut oikeuskäytäntö voi näin ollen vaikuttaa ristiriitaiselta, kun sen mukaan ”WTO-sopimukset eivät lähtökohtaisesti kuulu niihin normeihin, joihin nähden yhteisöjen tuomioistuin valvoo yhteisön toimielinten toimien lainmukaisuutta”.(18) Miten kansainvälinen sopimus voi samalla olla sekä yhteisön oikeusjärjestykseen kuuluva normi että olla kuulumatta niihin normeihin, joiden perusteella yhteisön toimien lainmukaisuutta valvotaan?

a)       Kansainvälisiin sopimuksiin vetoamista koskevalle oikeudelle asetettu edellytys

25.      Jotta kansainvälistä sopimusta voitaisiin pitää normina, jonka perusteella voidaan arvioida yhteisön toimen lainmukaisuutta, ja jotta yleisemmällä tasolla sopimuksen määräysten soveltamiseen voitaisiin tehokkaasti vedota tuomioistuimessa, sitä on lisäksi voitava soveltaa tuomioistuimessa. Siihen on toisin sanoen voitava vedota tuomioistuimessa, eli sen on ”oltava luonteeltaan sellainen, että yhteisön yksityisillä oikeussubjekteilla on oikeus vedota siihen tuomioistuimessa”,(19) eli sillä on siis oltava ”välitön oikeusvaikutus”.(20)

26.      Tämän välitöntä oikeusvaikutusta koskevan edellytyksen voitaisiin luulla olevan sidottu ja rajoitettu pätevyyden arviointia koskevaan ennakkoratkaisumenettelyyn, jonka yhteydessä tämä edellytys on alun perin asetettu. Edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa International Fruit Company ym. antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi nimenomaisesti välitöntä oikeusvaikutusta edellytettävän, ”jos pätemättömyyteen vedotaan kansallisessa tuomioistuimessa”.(21) Tämä sanamuoto ei ole voinut olla vaikuttamatta siihen, että kysymykset kansainvälisiin sopimuksiin vetoamista koskevasta oikeudesta ja yhteisön oikeuden välittömästä oikeusvaikutuksesta ovat aiheuttaneet sekaannusta,(22) ja se epäilemättä selittää joitakin väärinymmärryksiä. Kansainvälisten sopimusten välittömän oikeusvaikutuksen ja yhteisön oikeuden välittömän oikeusvaikutuksen käsitteet kuitenkin eroavat toisistaan.

i)       Kansainvälisen sopimuksen välittömän oikeusvaikutuksen käsite

27.      Kansainvälisten sopimusten välitöntä oikeusvaikutusta ja yhteisön oikeuden välitöntä oikeusvaikutusta koskevia käsitteitä arvioidaan eri tavoin. Yhteisön perustamissopimuksen tarkoituksesta ja systematiikasta tiedetään seuraavan, että yhteisön oikeudella voi kokonaisuudessaan olla välitön oikeusvaikutus, kun kysymyksessä oleva yhteisön säännös on selvä, täsmällinen ja ehdoton.(23) Mikään tällainen ei sovellu yhteisöjä sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin. Sopimuksen osapuolet voivat näin sopiessaan tunnustaa sopimuksella olevan välitön oikeusvaikutus, aivan kuten ne voivat sopia päinvastaisesta. ”Kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti yhteisön toimielimillä, joilla on toimivalta neuvotella ja tehdä sopimus kolmannen maan kanssa, on vapaus sopia tämän kolmannen maan kanssa niistä oikeusvaikutuksista, joita sopimusmääräyksillä on sopimuspuolten oikeusjärjestyksissä.”(24) Jos tästä kysymyksestä ei ole nimenomaisesti määrätty sopimuksessa, kunkin sopimuspuolen tuomioistuimen asiana on päättää tästä kysymyksestä.(25) Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansainvälisellä sopimuksella on näin ollen välitön oikeusvaikutus yhteisön oikeusjärjestyksessä ainoastaan kahden edellytyksen täyttyessä, eli silloin kun sopimuksen luonne ja rakenne eivät estä siihen vetoamista ja kun määräykset, joihin vedotaan, ovat sekä sopimuksen tarkoituksen ja tavoitteen että asiayhteyden perusteella ehdottomia ja riittävän täsmällisiä, toisin sanoen sisältävät selvän ja täsmällisen velvoitteen, jonka täytäntöönpano tai vaikutukset eivät edellytä myöhemmän toimen toteuttamista.(26)

ii)     Kansainvälisten sopimusten välitöntä oikeusvaikutusta koskevan edellytyksen sisältö

28.      Nämä kaksi käsitettä poikkeavat toisistaan myös sisällöltään. Asiassa Saksa vastaan neuvosto annetusta tuomiosta(27) ilmenee, että kansainvälisen sopimuksen välitön oikeusvaikutus on edellytyksenä mahdollisuudelle vedota siihen paitsi kansallisessa tuomioistuimessa myös yhteisöjen tuomioistuimessa ja että toisin sanoen tämä edellytys pätee riippumatta siitä, millaisen kanteen tueksi kansainvälisen sopimuksen rikkomista koskevaan perusteeseen vedotaan. Kyseisestä tuomiosta ilmenee niin ikään, että tätä edellytystä sovelletaan riippumatta siitä, onko kantajana yksityinen oikeussubjekti vai etuoikeutettu kantaja.

29.      Yhteisöjen tuomioistuimet ovat katsoneet, että WTO-sopimuksiin ei voida vedota pätevyyden arviointia koskevan ennakkoratkaisupyynnön,(28) kumoamiskanteen(29) eikä myöskään vahingonkorvauskanteen(30) yhteydessä. Se on kieltäytynyt tutkimasta WTO:n oikeuden rikkomista koskevaa perustetta riippumatta siitä, onko siihen vedonnut yksityinen oikeussubjekti vai jäsenvaltio.

30.      Vaikka osassa oikeuskirjallisuutta on usein arvosteltu kansainvälisten sopimusten välittömän oikeusvaikutuksen tällaista sisältöä, se on täysin perusteltu. Kansainväliseen oikeuteen perustuvaan normiin vedottaessa yhteisöjen tuomioistuimen on yhteisön oikeusjärjestyksen vartijana määriteltävä sen vaikutukset kokonaisvaltaisesti ja yhdenmukaisesti koko yhteisön oikeusjärjestystä koskevalla tavalla. On näin ollen helppo havaita, että kansainvälisen sopimuksen välitöntä oikeusvaikutusta koskevaa edellytystä vaaditaan kannetyypistä ja kantajasta riippumatta ja myös riippumatta siitä, onko kanne nostettu kansallisessa tuomioistuimessa vai yhteisöjen tuomioistuimissa.(31)

31.      Koska kansainvälisten sopimusten välitöntä oikeusvaikutusta ja yhteisön oikeuden välitöntä oikeusvaikutusta koskevat kaksi edellytystä poikkeavat siten selvästi toisistaan sekä käsitteiltään että sisällöltään, olisi epäilemättä harmillisten sekaannusten välttämiseksi järkevää käyttää niistä jatkossa eri termejä ja puhua enää oikeudesta vedota kansainvälisiin sopimuksiin.

iii)  Oikeus vedota WTO:n oikeuteen

32.      Soveltaessaan tätä analyysiä Gatt-sopimukseen yhteisöjen tuomioistuin oli katsonut, että sen määräysten suuri joustavuus ja periaate neuvotella keskinäisen ja kaikille edullisen sopimuksen saamisesta estivät siihen vetoamisen.(32) Toisin sanoen sopimuksen tarkoituksesta, rakenteesta tai sanamuodosta ei seurannut velvoitetta tunnustaa määräyksille välitöntä oikeusvaikutusta.(33) Yhteisöjen tuomioistuimen tiedetään päätyneen samaan johtopäätökseen WTO-sopimusten osalta,(34) vaikka joidenkin mielestä näin ei olisi pitänyt tehdä näillä sopimuksilla käyttöön otetun vahvistetun riitojenratkaisujärjestelmän vuoksi. Todetessaan, ettei WTO-sopimuksilla kokonaisuudessaan ole välitöntä oikeusvaikutusta, yhteisöjen tuomioistuin on esittänyt seuraavat kaksi perustetta.

33.      Ensinnäkin riitojenratkaisujärjestelmän enemmän tuomioistuimen kaltaiseksi saattamisesta huolimatta sopimuksessa varataan yhä tärkeä sija sopimuspuolten välisille neuvotteluille jopa tilanteessa, jossa sopimuspuoli ei ole pannut täytäntöön riitojenratkaisuelimen päätöksiä ja suosituksia. Jos tuomioistuimet velvoitettaisiin jättämään soveltamatta sisäisiä säännöksiä, jotka ovat ristiriidassa sopimuksen määräysten kanssa, yhteisön toimielimillä ei näin ollen olisi tätä mahdollisuutta päästä neuvotteluratkaisuun.

34.      Toiseksi osa yhteisön kauppakumppaneista katsoo, ettei sopimukseen ole lainkaan oikeutta vedota. Yhteisön lainsäädäntö- ja täytäntöönpanoelimille on annettava sama toimintavapaus, sillä muutoin WTO:n sääntöjen soveltaminen saattaa johtaa epätasapainoon, vaikka se perustuu vastavuoroisuusperiaatteeseen ja keskinäisten etujen periaatteeseen.

35.      Näistä perusteluista seuraa, että WTO-sopimuksilla on tulkittava jätettävän yhteisöjen toimielimille WTO:n yhteydessä poliittista liikkumavaraa, joka voisi rajoittua, jos näille sopimuksille tunnustettaisiin välitön oikeusvaikutus. Yhteisöjen tuomioistuin katsoo, ettei se voisi puuttua poliittisiin vapauksiin tällä alalla horjuttamatta toimielinten välistä tasapainoa.

36.      Kuten tiedetään, oikeuskirjallisuudessa on keskusteltu hyvin voimakkaasti näiden perustelujen merkityksestä,(35) ja toisinaan julkisasiamiehet ovat olleet niistä eri mieltä.(36) Ne ovat saattaneet vaikuttaa ristiriitaisilta yhteisöjen tuomioistuimen joidenkin kansainvälisten sopimusten välittömästä oikeusvaikutuksesta aikaisemmin esittämien perustelujen kanssa.(37) Näistä perusteluista tehty johtopäätös eli se, ettei WTO:n oikeudella ole välitöntä oikeusvaikutusta, on sittemmin kuitenkin täysin vakiintunut oikeuskäytännössä.

37.      Se, että WTO:n oikeuteen ei voi vedota tuomioistuimessa, ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö se kuuluisi osana yhteisön oikeusjärjestykseen. Yhteisöjen tuomioistuimen tältä osin edellä mainitussa asiassa Portugali vastaan neuvosto antamassaan tuomiossa käyttämä ilmaisu on kieltämättä valitettava. Se antaa ymmärtää, että kansainvälinen sopimus ei ole osa yhteisön oikeutta, kun kysymys on ainoastaan oikeudesta vedota kyseiseen normiin tuomioistuimessa ja tuomioistuimen toimivallasta sen tutkimiseen. Todellisuudessa yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin halunnut todeta juuri näin, joskin se on tehnyt sen kömpelösti. Se kieltäytyy lukemasta WTO-sopimuksia niihin normeihin, joihin nähden se valvoo yhteisön säännösten lainmukaisuutta, koska WTO:n sääntöjen luonteen vuoksi ei voida katsoa, ”että yhteisöjen tuomioistuimen on suoraan varmistettava yhteisön oikeuden yhteensoveltuvuus näiden sääntöjen kanssa”.(38) Tätä oikeuskäytäntöä ei siis pidä ymmärtää siten, että WTO:n sääntöjä ei pidettäisi yhteisön oikeuslähteinä, vaan sen on katsottava vaikuttavan näille säännöille tuomioistuimessa annettavaan merkitykseen. Miten muuten voitaisiin ymmärtää se, että tuomioistuimessa annettavan merkityksen epääminen on ainoastaan osittaista? WTO:n oikeuteen ei voida tehokkaasti vedota yhteisöjen tuomioistuimessa ainoastaan siltä osin kuin kyseisen oikeuden soveltamisella tuomioistuimessa rajoitettaisiin yhteisön toimielinten poliittista vapautta WTO:n yhteydessä.

b)       Lievennykset periaatteeseen, jonka mukaan on kiellettyä vedota WTO:n sääntöihin

38.      Yhteisön oikeuskäytännössä on vahvistettu WTO:n oikeuteen vetoamisen kieltävään periaatteeseen joitakin lievennyksiä, jotka ovat mahdollisia pelkästään sillä perusteella, että WTO:n oikeus on osa yhteisön oikeusjärjestystä. Juuri ne perustelut, joiden vuoksi WTO:n sääntöihin vetoaminen on periaatteessa kiellettyä, ovat näiden lievennysten perusteina. Näitä lievennyksiä on kolmenlaisia.

39.      Ensinnäkin yhteisön toimia,(39) kuten kansallisiakin toimenpiteitä,(40) on tulkittava WTO:n oikeuden kanssa yhteensopivalla tavalla. Tällainen velvollisuus ei voi heikentää toimielinten neuvottelumahdollisuuksia, kun niillä on riita WTO:n kumppaniensa kanssa. Tämä on selvää, kun kyseinen velvollisuus koskee kansallista oikeutta. Se pitää paikkansa myös silloin, kun sitä sovelletaan yhteisön toimiin. Yhdenmukaista tulkintaa on sovellettava vain mahdollisuuksien rajoissa. Tällä tavoin toimielimille on järjestetty mahdollisuus suosia neuvotteluratkaisua toteuttamalla tai pitämällä voimassa selvästi WTO:n oikeuden vastainen toimi.

40.      Toiseksi näiden sopimusten perusteella jäsenvaltio voidaan tuomita jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä.(41) Tämäkin ratkaisu on helposti ymmärrettävissä. WTO:n oikeuden kanssa ristiriitaisen yhteisön toimen puuttuminen ilmentää toimielinten tahtoa sen noudattamiseen. Jäsenvaltio ei voi näin ollen yksipuolisesti jättää noudattamatta siitä seuraavia velvoitteita. Sen tuomitseminen ei mitenkään rajoita toimielinten mahdollisuutta poiketa myöhemmin WTO:n säännöstä, jonka perusteella tuomio on annettu, ja turvautua neuvotteluratkaisuun.

41.      WTO:n sääntöjen rikkomista koskeva kanneperuste on otettava tutkittavaksi kahdessa tapauksessa, myös silloin, kun siihen vedotaan yhteisön toimen lainmukaisuuden riitauttamiseksi:(42) joko silloin, kun yhteisön tarkoituksena on ollut panna täytäntöön WTO:n yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite,(43) tai silloin, kun yhteisön toimella annetaan yksityisille oikeussubjekteille oikeus vedota WTO-sopimuksiin viittaamalla niiden nimenomaisiin määräyksiin.(44) Koska WTO-sopimukset eivät nimenomaisesti taikka tarkoituksensa ja tavoitteensa perusteella tulkittuina velvoita sopimuspuolia tunnustamaan niille välitöntä oikeusvaikutusta omissa oikeusjärjestyksissään, kunkin sopimuspuolen on vapaasti määriteltävä omat oikeudelliset keinonsa varmistaakseen niiden täytäntöönpanon vilpittömässä mielessä omassa oikeusjärjestyksessään(45) eli päätettävä, annetaanko yksityisille oikeussubjekteille oikeus vedota niiden määräyksiin. Kaksi edellä mainittua tapausta ovat ilmauksia yhteisön tällaisesta tahdosta. Tällä tavoin se osoittaa pyrkivänsä noudattamaan WTO:n oikeutta luopumalla vapaaehtoisesti siitä WTO:n sääntöjen soveltamista koskevasta liikkumavarasta, jota tietyt sopimuspuolet käyttävät kieltäessään kyseisten sääntöjen kaiken välittömän oikeusvaikutuksen.

2.       Yhteisölle vastaisen DSB:n päätöksen vaikutus

42.      Valittajien väitteet on esitetty tässä oikeuskäytännössä asetetuissa rajoissa. Ne vaativat yhteisöjen tuomioistuinta määrittelemään, voiko – ja miltä osin – DSB:n päätös, jossa yhteisön lainsäädäntö todetaan WTO-sopimusten määräyksen vastaiseksi, muuttaa myös periaatteellista kieltoa vedota kyseisiin sopimuksiin, sillä tämän kiellon perusteella yhteisön johdetun oikeuden yhteensopivuutta ei voida lainkaan valvoa näihin sopimuksiin nähden. Valittajat painottavat tässä tarkoituksessa DSB:n päätöksen sitovuutta ja väittävät, että niiden on voitava vedota siihen ja valittaa sen täytäntöön panematta jättämisestä, vaikka WTO-sopimuksiin ei itsessään voi vedota. Tällä tavoin esitettynä väite on kiistatta tökerö. Kuten neuvosto on perustellusti todennut, DSB:n päätöksellä ei voi olla laajempia vaikutuksia kuin niillä WTO:n säännöillä, joita päätöksessä todetaan rikotun. Yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään tarkkaan ottaen vastaamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisissa tuomioissa käyttämää ilmaisua lainaten kysymykseen siitä, ”seuraako WTO-sopimuksista yhteisön oikeussubjekteille oikeus vedota näihin sopimuksiin tuomioistuimissa yhteisön lainsäädännön pätevyyden riitauttamiseksi, jos DSB on todennut, että sekä kyseinen lainsäädäntö että yhteisön myöhemmin muun muassa WTO:n sääntöjen noudattamiseksi antama lainsäädäntö ovat ristiriidassa näiden sääntöjen kanssa”.(46)

43.      Valittajat arvostelevat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on valituksenalaisissa tuomioissa vastannut tähän kysymykseen kieltävästi. Näin vastatessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin vain noudattanut aikaisempaa oikeuskäytäntöä. Yhteisöjen tuomioistuin on jo nimittäin antanut ymmärtää, ettei DSB:n päätökseen voi vedota riippumatta oikeudesta vedota WTO:n sääntöihin.(47) Edelleen ratkaisematta oli kuitenkin kysymys siitä, voiko yhteisölle vastainen DSB:n päätös muuttaa periaatetta, jonka mukaan WTO:n oikeuteen ei voi vedota. Yhteisöjen tuomioistuin on vaikuttanut aluksi pitävän tätä mahdollisena arvostellessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, ettei se vastannut väitteeseen, jonka mukaan DSB:n päätöksen Euroopan yhteisöön kohdistuvat oikeusvaikutukset ”olivat sellaiset, että voidaan kyseenalaistaa arvio, jonka mukaan WTO:n määräyksillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, ja pitää perusteltuna sitä, että yhteisöjen tuomioistuimet valvovat direktiivien – – laillisuutta näiden määräysten valossa valittajan nostettua vahingonkorvauskanteen”.(48) Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin pian sulkenut pois tämän mahdollisuuden katsoessaan, että jopa DSB:n päätöksessä todettuun yhteisön toimen yhteensopimattomuuteen WTO:n oikeuden kanssa voidaan vedota toimen pätevyyden arvioimiseksi esitetyn ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä(49) tai vahingonkorvauskanteen tueksi(50) ainoastaan asioissa Nakajima vastaan neuvosto ja Fediol vastaan komissio annetuissa ratkaisuissa tarkkaan rajatuissa tilanteissa riippumatta siitä, ettei WTO:n säännöillä ole välitöntä oikeusvaikutusta.

44.      FIAMM ja FEDON tuntevat tämän oikeuskäytännön. Ne painottavat kuitenkin oman tapauksensa erityispiirteitä aikaisempiin tapauksiin verrattuna vaatiessaan toisenlaista ratkaisua. Tässä tarkoituksessa ne vetoavat siihen, että yhteisöjen tuomioistuimen on otettava kantaa mahdollisuuteen vedota DSB:n päätökseen sen noudattamiselle asetetun kohtuullisen määräajan päättymisen jälkeen korvauksen saamiseksi vastatoimien seurauksena todellisuudessa aiheutuneista vahingoista. Kysymys on niiden mukaan täysin uudesta tilanteesta, sillä asiassa Van Parys annetussa tuomiossa käsiteltiin oikeutta vedota DSB:n päätökseen yhteisön toimen pätevyyden arvioimiseksi ennakkoratkaisumenettelyssä, ja myös sikäli uudesta, että vaikka myös edellä mainitussa asiassa Chiquita Brands ym. oli kysymys DSB:n toteamasta, WTO:n sääntöjen jatkuvasta rikkomisesta aiheutuneen vahingon korvaamisesta, kantaja oli siinä vaatinut ainoastaan asiassa Nakajima vastaan neuvosto tarkoitetun poikkeuksen soveltamista.

45.      Valittajien väitteiden perusteltavuuden arviointi edellyttää WTO:n oikeuteen vetoamisen kieltävän periaatteen perusteiden tarkastelua. Todettakoon vielä kerran, että WTO-sopimusten katsotaan luonteensa ja rakenteensa vuoksi lähtökohtaisesti kokonaisuudessaan estävän niihin vetoamisen ja että WTO:n sääntöjä voitaisiin arvioida tuomioistuimessa ainoastaan, jos tämä ei vaikuttaisi WTO-sopimuksissa sopimuspuolille annettuihin neuvottelumahdollisuuksiin edes riitatilanteessa eikä myöskään WTO:n yhteydessä tehtyjen sitoumusten soveltamista koskevaan vastavuoroisuuteen ja tasapainoon, toisin sanoen, jos tämä ei rajoittaisi WTO-sopimusten luonteesta ja rakenteesta johtuvaa, sopimuspuolille jätettyä poliittista vapautta kyseisten sopimusten määräysten soveltamisessa. Esillä olevien asioiden erityistilanteessa on siis ratkaistava, rajoitettaisiinko yhteisön lainsäädäntö- ja täytäntöönpanoelinten poliittista vapautta WTO:n yhteydessä, jos kantajille annettaisiin mahdollisuus vedota DSB:n päätökseen yhteisön menettelyn lainvastaisuuden toteen näyttämiseksi saadakseen korvausta Yhdysvaltain vastatoimena yhteisön DSB:n päätöksen täytäntöön panematta jättämiselle kantamasta lisätullista aiheutuneesta vahingosta.

46.      Tässä mielessä ensimmäinen kysymys koskee sitä, säilyykö tällainen poliittinen vapaus esillä olevien asioiden erityisissä olosuhteissa. Vastaus olisi varmasti myöntävä, jos kohtuullinen määräaika DSB:n päätöksen panemiseksi täytäntöön ei olisi vielä päättynyt. Yhteisöjen tuomioistuin on jo täsmentänyt, että ”yhteisöjen tuomioistuimet eivät voi – – valvoa kyseessä olevien yhteisön toimien laillisuutta etenkään perustamissopimuksen 178 artiklan nojalla nostettua vahingonkorvauskannetta käsitellessään, sillä muuten ei olisi vaikutusta sillä, että on myönnetty kohtuullinen määräaika DSB:n suositusten ja päätösten noudattamista varten WTO-sopimuksilla käyttöön otetussa riitojenratkaisujärjestelmässä”.(51) Kuten FIAMM ja FEDON perustellusti korostavat, yhteisölle DSB:n päätöksen noudattamiseksi asetettu kohtuullinen määräaika oli kuitenkin päättynyt 1.1.1999, ja DSB oli 19.4.1999 tekemällään päätöksellä todennut, että yhteisön lainsäädäntö oli tuolloin 1.1. edelleen ristiriidassa WTO:n sääntöjen kanssa. Ne väittävät näin ollen, että siitä lähtien, kun kohtuullisen määräajan päättymisestä kuluneiden 20 päivän kuluessa ei ollut sovittu keskinäisesti tyydyttävästä hyvityksestä DSU:n 22 artiklan 2 kohdassa annetun mahdollisuuden mukaisesti, yhteisö ei voinut enää turvautua neuvotteluratkaisuihin. Yhteisöllä ei ollut enää muuta mahdollisuutta kuin noudattaa DSB:n päätöstä tai alistua vastatoimille tämän päätöksen noudattamisesta kieltäytyessään. Kysymys on nähdäkseni viime kädessä DSB:n päätöksen sitovuudesta: edellyttääkö DSU, että DSB:n päätökset ja suositukset pannaan kokonaisuudessaan täytäntöön?

47.      Sanottakoon suoraan, etten yhdy valittajien tältä osin esittämään analyysiin.(52) DSU:n 22 artiklan 1 kohdan mukaan on toki ensisijaisesti pantava kokonaisuudessaan täytäntöön suositus toimenpiteen saattamisesta yhteensoveltuvaksi WTO-sopimusten kanssa, ja 3 artiklan 7 kohdan mukaan keskinäisesti hyväksytyn ja kyseisten sopimusten kanssa yhteensopivan ratkaisun puuttuessa DSU:n ensimmäisenä tavoitteena on tavallisesti varmistaa niiden toimenpiteiden poistaminen, joiden katsotaan olevan ristiriidassa sopimusten kanssa. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että oikeuskäytännössä vahvistettua sääntöä soveltaen(53) DSU määrittelisi keinot, joilla varmistetaan DSB:n päätösten täytäntöönpano vilpittömässä mielessä sopimuspuolten kansallisessa oikeusjärjestyksessä ja näin ollen niiden WTO:n sääntöjen täytäntöönpano, joita DSB on todennut rikotun. Yhteisöllä on edelleen vapaus tehdä poliittinen päätös, jonka mukaan se alistuu ensin DSB:n 22 artiklan 2 kohdan perusteella hyväksymiin vastatoimiin. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut(54) ja kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tuonut esille valituksenalaisissa tuomioissa,(55) riidan osapuolten välisille neuvotteluille on joka tapauksessa varattu tärkeä sija myös sen määräajan päätyttyä, joka on asetettu WTO:n sääntöjen kanssa ristiriitaiseksi todetun toimenpiteen saattamiseksi näiden sääntöjen mukaiseksi, ja myös vastatoimien sallimisen ja toteuttamisen jälkeen. DSU:n 22 artiklan 8 kohdassa korostetaan näin ollen myönnytysten peruuttamisen väliaikaisuutta ja todetaan tällaisen peruuttamisen olevan voimassa vain niin kauan ”kunnes liitesopimuksen kanssa ristiriidassa oleva toimenpide on poistettu tai kunnes jäsen, jonka on pantava täytäntöön suositukset ja päätökset, tarjoaa ratkaisun etujen mitätöimiselle tai loukkaukselle tai kunnes keskinäisesti tyydyttävä ratkaisu on saavutettu”, sillä DSU:n 3 artiklan 5 kohdassa todetulla ainoalla edellytyksellä, että kyseinen ratkaisu on yhdenmukainen WTO-sopimusten kanssa. Yhteisössä sovellettavan banaanien tuontijärjestelmän peräkkäisillä muutoksilla, joiden on todettu olevan WTO-sääntöjen vastaisia, neuvoston ja komission aikomuksena ei ole ollut poistaa näiden sääntöjen vastaisia säännöksiä. Ne ovat pyrkineet samalla sekä ottamaan huomioon DSB:n toteamukset, noudattamaan neljännen Lomén yleissopimuksen muihin allekirjoittajiin nähden hyväksyttyjä sitoumuksia että turvaamaan banaanien yhteisen markkinajärjestelyn tavoitteet. Riita on lopulta saatettu päätökseen 19.4.2001 Yhdysvaltojen kanssa tehdyllä sopimuksella. Tähän voitaisiin toki esittää, että DSB:n suositusten ja päätösten täytäntöönpanoa ei voida kiertää ja että tällainen neuvotteluratkaisu on kaikesta huolimatta eräs tapa panna DSB:n päätös täytäntöön.(56) Riippumatta siitä, pidetäänkö jatkuvaa mahdollisuutta päätyä riidassa neuvotteluratkaisuun vapautena, joka rajoittuu DSB:n päätösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohdista päättämiseen, vai vapautena pitää ensisijaisena jotakin vaihtoehtoa kyseisen päätöksen täytäntöönpanolle, kysymys on joka tapauksessa vapaudesta.

48.      Voisiko näin ollen oikeus vedota WTO:n sääntöihin, joita DSB:n päätöksellä on todettu rikotun, yhteisön saattamiseksi oikeudenvastaisuuteen perustuvaan vastuuseen rajoittaa poliittista vapautta, joka yhteisöllä joka tapauksessa on WTO:n oikeussääntöjen osalta? Toisin sanoen, rajoittaisiko tätä vapautta se, että yhteisöjen tuomioistuimet toteavat vahingonkorvauskanteen yhteydessä yhteisön menettelyn lainvastaiseksi, minkä tällaisen vetoamista koskevan oikeuden tunnustaminen mahdollistaisi? Valittajat arvostelevat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on todennut tämän vapauden rajoittuvan.(57) Ne väittävät, että lainvastaisuuden toteamisella ei pyritä asiassa Van Parys kysymyksessä olleen kaltaisen, toimen pätevyyden arviointia koskevan ennakkoratkaisumenettelyn tai kumoamiskanteen yhteydessä siihen, että WTO:n oikeuden vastainen yhteisön toimenpide todetaan pätemättömäksi tai kumotaan. Tällainen tuomioistuimen päätös epäilemättä vaikuttaisi yhteisön lainsäädäntö- ja täytäntöönpanoelinten mahdollisuuteen pyrkiä neuvotteluratkaisuun, sillä se velvoittaisi toimielimet poistamaan pätemättömäksi todetun tai kumotun toimenpiteen unionin oikeusjärjestyksestä. Lainvastaisuuden toteamisella pyritään tässä tapauksessa ainoastaan täyttämään yksi kolmesta edellytyksestä oikeudenvastaisuuteen perustuvalle sopimussuhteen ulkopuoliselle yhteisön vastuulle, eikä se vaikuttaisi mitenkään WTO-sopimusten vastaiseksi todetun yhteisön toimenpiteen tehokkuuteen.

49.      Tältäkään osin valittajien perustelut eivät vakuuta. Yhteisöjen tuomioistuinten vahingonkorvausvaatimuksen yhteydessä toteama sellaisen yhteisön lainsäädännön lainvastaisuus, jonka DSB on todennut yhteensopimattomaksi WTO:n oikeuden kanssa, ei toki muodollisesti johda sen kumoamiseen tai pätemättömyyteen. Kyseinen lainsäädäntö säilyy erottamattomana osana oikeusjärjestystä ja on edelleen teoriassa sovellettavissa. Yhteisöjen tuomioistuinten lainvastaisuuden toteamisella on kuitenkin oikeusvoima. Yhteisön poliittiset elimet eivät näin ollen voisi antaa kyseisen lainvastaisuuden jatkua loputtomiin, sillä muutoin ne toimisivat oikeusvaltioperiaatteen vastaisesti. Niillä olisi velvollisuus poistaa tämä lainvastaisuus kumoamalla tai peruuttamalla kyseinen lainsäädäntö. Niiden olisi näin ollen mahdotonta, kuten ne ovat tehneet tässä tapauksessa yhteisössä sovellettavaan banaanien tuontijärjestelmään tehdyillä viimeisillä lainsäädännöllisillä muutoksilla, pyrkiä neuvotteluratkaisuun saattaakseen kysymyksessä olevat eri intressit paremmin tasapainoon. Niiden poliittinen liikkumavara olisi siis kiistatta kyseenalainen.

50.      Oikeudenvastaisuuteen perustuvan yhteisön vastuun tunnustaminen antaisi kaikille yrityksille, joihin joko WTO:n sääntöjen vastainen yhteisön toimenpide itsessään tai vastatoimet vaikuttavat, mahdollisuuden saada kanneteitse korvausta kaikista niille aiheutuneista vahingoista. Tällaisen taloudellisen rasitteen mahdollisuus voisi osaltaan pakottaa yhteisön poliittiset elimet poistamaan WTO:n sääntöjen vastaiseksi todetun yhteisön toimenpiteen ja siten rajoittaa WTO:n oikeussäännöissä niille annettua menettelyvapautta.

51.      Valittajat väittävät vielä, että mahdollisuus vedota DSB:n päätökseen kyseisen päätöksen täytäntöönpanon laiminlyönnin seurauksena toteutetuista vastatoimista aiheutuneen vahingon korvaamista koskevan vaatimuksen tueksi ei vaikuttaisi enää mitenkään yhteisön elinten poliittiseen vapauteen, koska esillä olevassa asiassa vahingonkorvausvaatimus on esitetty kauppariidan ratkaisun jälkeen asiassa Fedon tai ainakin vaatimus on tutkittu tämän ratkaisun jälkeen asiassa Fiamm. Yhteisön lainvastaiseen menettelyyn perustuvan vastuun periaatteen hyväksyminen silloin, kun yhteisö ei noudata asetetussa kohtuullisessa määräajassa DSB:n päätöstä, olisi kuitenkin Damokleen miekka, joka uhkaisi tulevaisuudessa yhteisön poliittisten elinten vapautta WTO:n yhteydessä.

52.      Edellä esitettyjen perustelujen nojalla voidaan vain vahvistaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kanta, jonka mukaan vahingonkorvausvaatimuksen yhteydessä asioissa Fediol vastaan komissio ja Nakajima vastaan neuvosto annetuissa tuomioissa tarkoitettuja poikkeustapauksia lukuun ottamatta vastaajina olevien toimielinten menettelyn lainmukaisuutta ei voida valvoa niihin WTO:n sääntöihin nähden, joita DSB oli todennut yhteisön jättäneen noudattamatta.

B       Yhteisön ankara vastuu

53.      Valittajat väittävät, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on antanut epätavalliselle vahingolle väärän merkityksen, jonka vuoksi se on virheellisesti kiistänyt sen olemassaolon esillä olevassa asiassa. Vaikka vastauksissaan neuvosto, komissio ja Espanjan kuningaskunta ovat yhtä mieltä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kanssa siitä, että valittajille aiheutunut vahinko ei ole epätavallinen, ja ovat tyytyväisiä valituksenalaisten tuomioiden tuomiolauselmaan, jonka mukaan yhteisöllä ei ole ankaraa vastuuta, ne arvostelevat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta lailliseen toimeen perustuvan vastuun periaatteen vahvistamisesta, sen toteamisesta sovellettavaksi esillä olevissa asioissa, siitä, että tälle periaatteelle asetetut edellytykset eivät ole tarpeeksi rajoittavia, ja tiettyjen näistä edellytyksistä ja etenkin suoraa syy-yhteyttä koskevan edellytyksen toteamisesta virheellisesti täyttyneiksi. Ne ehdottavat näin ollen yhteisöjen tuomioistuimen korvaavan valituksenalaisten tuomioiden perusteluja, ja vastavalitukset tehneet neuvosto ja Espanjan kuningaskunta ehdottavat jopa valituksenalaisten tuomioiden osittaista kumoamista. Arvioin eri asianosaisten perustelujen merkitystä tarkastellessani peräkkäin kysymyksiä yhteisön ankaran vastuun periaatteesta, sen soveltamisalasta ja lopuksi sen syntymisedellytyksistä.

1.       Yhteisön ankaran vastuun periaate

54.      Neuvoston, komission ja Espanjan kuningaskunnan mukaan ei ole olemassa jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteistä yleistä periaatetta yhteisön vastuusta ilman sen elinten lainvastaista menettelyä, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut niiden mielestä riittämättömin perusteluin. Selvästi alle puolet jäsenvaltioista on vahvistanut tällaisen periaatteen oikeusjärjestyksissään, ja niiden lukumäärä rajoittuu kahteen, kun vahinko on aiheutunut lainsäädäntötoimesta. Pitää paikkansa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on huolehtimatta liikoja asian toteen näyttämisestä perustanut yhteisön vastuun ilman sen elinten lainvastaista menettelyä toteamukseen, jonka mukaan ”sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevissa kansallisissa lainsäädännöissä annetaan yksityisille mahdollisuus, vaikkakin vaihtelevasti, saada tuomioistuimissa tietyillä aloilla ja eri menettelysääntöjen mukaisesti korvausta tietyistä vahingoista silloinkin, kun vahingon aiheuttaja ei ole toiminut lainvastaisesti”.(58) EY 288 artiklan toisessa kohdassa kuitenkin edellytetään, että yhteisö korvaa toimielintensä aiheuttaman vahingon ”jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti”.

55.      Onko EY 288 artiklan toista kohtaa luettava siten, että yhteisön oikeudessa voidaan hyväksyä sopimussuhteen ulkopuolinen julkisen vallan vastuu ainoastaan, jos kaikki jäsenvaltiot sen hyväksyvät? Voiko ”jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisen yleisen periaatteen” löytäminen perustua vain kunkin jäsenvaltion lainsäädännön lähes mekaaniseen päällekkäisyyteen, jolloin ainoastaan täysin toisensa kattavat osat jätettäisiin jäljelle? Enpä usko. Vastaava pienimmän yhteisen nimittäjän matemaattinen logiikka johtaisi yhteisön vastuuta koskevaan järjestelmään, jossa toimielinten aiheuttamaksi katsottavaa vahinkoa kärsineiden mahdollisuuksia saada korvausta heikennettäisiin tuntuvasti.(59) Vaikka yhteisöjen tuomioistuimen on tietysti otettava huomioon kansallisille oikeusjärjestyksille kaikkein ominaisimmat säännökset, sen on ennen kaikkea pyrittävä ratkaisuun, joka vastaa yhteisön oikeusjärjestyksen tarpeita ja erityispiirteitä. Yhteisöjen tuomioistuimen on toisin sanoen tukeuduttava jäsenvaltioiden lainsäädäntöperinteisiin löytääkseen samanlaisiin yhteisön oikeudessa esille tuleviin oikeudellisiin kysymyksiin vastauksen, joka on sekä jäsenvaltioiden lainsäädäntöperinteitä kunnioittava että yhteisön omaan oikeusjärjestykseen mukautettu. Tässä tarkoituksessa voidaan suosia jopa vähemmistöratkaisua, jos se vastaa parhaiten yhteisön oikeusjärjestyksen vaatimuksia. Tästä vakuuttumiseksi riittää, kun muistetaan esimerkkinä ”Vertrauensschutzprinzip”, joka vahvistettiin yhteisön oikeudessa, vaikka se tunnettiin ainoastaan Saksan oikeudessa. Näin ollen se, että ainoastaan Espanjan ja Ranskan oikeudessa säädetään lainmukaiseen lainsäädäntötoimeen perustuvasta julkisen vallan vastuusta, ei estä sen tunnustamista yhteisön oikeudessa.

56.      Ratkaisevaa on sen selvittäminen, vastaako tällainen ratkaisu parhaiten yhteisön oikeusjärjestyksen erityisiä tarpeita. Tämä ei merkitse sitä, että lainmukaiseen lainsäädäntötoimeen perustuvan julkisen vallan vastuun periaate pitäisi vahvistaa yhteisön oikeusjärjestyksessä, jos se näyttäisi parhaalta oikeudelliselta ratkaisulta, ja että se pitäisi omaksua sellaisenaan yhteisön oikeusjärjestyksessä. Sen hyväksyminen yhteisön oikeudessa voi perustua ainoastaan eri kansallisissa oikeusjärjestyksissä hyväksyttyjen säännösten vertailuun yhteisön oikeusjärjestyksen omiin vaatimuksiin mahdollisimman hyvin soveltuvan ratkaisun tekemiseksi.(60)

57.      Juuri tästä on mielestäni kysymys. Yhteisön ankaran vastuun periaatteen vahvistamisella voitaisiin oikeudenmukaisuuden nimissä kompensoida oikeudenvastaisuuteen perustuvan yhteisön vastuun syntymisedellytysten ehdottomuus erityisesti yksityisiä suojaavan oikeussäännön riittävän ilmeistä rikkomista koskevan edellytyksen osalta,(61) jotta yhteisön toimielinten menettelyn vuoksi erityisen vakavaa vahinkoa kärsineillä olisi mahdollisuus saada vahingonkorvausta. Tällaisen ratkaisun sopivuus selittää epäilemättä sen, ettei yhteisöjen tuomioistuin ole milloinkaan sulkenut pois sen mahdollisuutta.(62) Vaikka tämä oikeudellinen ratkaisu on omaksuttu vain joissakin kansallisissa oikeusjärjestyksissä, sillä ilmaistu huoli ja sillä taattujen oikeudellisten intressien suojelu otetaan huomioon myös muissa oikeusjärjestyksissä, joskin erilaisin oikeudellisin keinoin, kuten jäljempänä todetaan.(63)

58.      Esillä olevien asioiden erityisissä olosuhteissa kyseinen ratkaisu vaikuttaa vieläkin sopivammalta. Kun WTO:n sääntöihin ei voi vedota, yksityiset oikeussubjektit, jotka haluaisivat valittaa yhteisön toimielinten WTO-sopimusten vastaisesta menettelystä, eivät voi vedota tämän menettelyn lainvastaisuuteen, kuten edellä on todettu. Ne eivät näin ollen voi saattaa asiaa yhteisöjen tuomioistuinten käsiteltäväksi kumoamiskanteen, toimen pätevyyden arviointia koskevan ennakkoratkaisumenettelyn tai oikeudenvastaisuuteen perustuvan vahingonkorvauskanteen perusteella. Koska yhteisön ankaran vastuun periaatetta ei ole vahvistettu, edes ne, joille tästä lainvastaisuudesta olisi aiheutunut erityisen vakavaa vahinkoa, eivät saisi minkäänlaista oikeussuojaa. Vastaavasti on huomattava, että Ranskan Conseil d’État’n vahvistama lainsäädäntötoimesta aiheutuva ankara vastuu esitetään usein kompensaationa sille, että ranskalainen hallintotuomioistuin ei voi perustuslainmukaisuuden valvonnan kautta ratkaista säädösten lainmukaisuutta.

59.      Ankaran vastuun periaatteen hyväksyminen olisi myös hyvän hallinnon vaatimusten mukaista. Se pakottaisi poliitikot, jotka aikovat pitää voimassa yhteisön lainsäädännön sen WTO:n sääntöjen vastaiseksi todenneen DSB:n päätöksen noudattamiseksi asetetun kohtuullisen määräajan päättymisestä huolimatta, arvioimaan paremmin tästä mahdollisesti aiheutuvia kustannuksia unionin kansalaisille ja vertailemaan niitä etuihin, joita yhteisön lainsäädännön voimassa pitämisestä aiheutuisi kyseiselle talouden alalle tai kyseisille talouden aloille. Tällä ei vähennettäisi toimielinten harkintavaltaa WTO:n yhteydessä vaan varmistettaisiin kyseisen harkintavallan järkevä käyttö.

60.      Mikäli ankaran vastuun periaate hyväksyttäisiin, yhteisön oikeusjärjestykselle jätettäisiin valta päättää, miten toimielimillä WTO:n yhteydessä olevan toimintavapauden seuraukset jakautuvat yhteisön sisällä. Kauppakumppanien asiana ei olisi enää valita harkinnanvaraisesti vastatoimia toteuttamalla, minkä yhteisön taloudellisten toimijoiden luokan on maksettava kyseisen vapauden hinta, vaan yhteisön pitäisi päättää, kuuluuko tämä kustannus yksinomaan vastatoimen kohteena olevien yritysten vastattavaksi vai onko se jaettava koko yhteiskunnan kesken.

61.      Juuri mainitsemistani syistä esillä olevat asiat näyttäisivät siten tarjoavan tilaisuuden viedä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä eteenpäin ja jopa edellyttävän sitä. Kysymys on siitä, että vahvistamalla yhteisön ankaran vastuun periaate tämä oikeuskäytäntö saatetaan mahdollisuuksien vaiheesta vakiintuneeseen vaiheeseen, epävarmuuden ajasta ratkaisujen aikaan.(64)

62.      Yhteisön ankaran vastuun periaatteen vahvistaminen voisi saada tukea julkisista menoista aiheutuvan rasituksen kohdentumista koskevasta kansalaisten yhdenvertaisuudesta, jonka perusteella Ranskan hallinto-oikeudessa on vahvistettu lainsäädäntötoimesta aiheutuva vastuu. Tätä koskevat perustelut voidaan esittää tiivistäen seuraavasti: Koska kaiken julkisen toiminnan oletetaan hyödyttävän koko yhteisöä, kansalaisten on tavallista joutua vastaamaan korvauksetta siitä aiheutuvista kustannuksista. Jos yleisen edun vuoksi julkinen valta aiheuttaa erityisen vakavaa vahinkoa joillekin yksityisille henkilöille, joiden on yksin kärsittävä tämä vahinko, heille aiheutuu rasite, joka ei tavallisesti kuulu heille ja josta on maksettava korvausta. Sillä, että yhteisö vastaa tästä korvauksesta verotuksen avulla, palautetaan horjutettu yhdenvertaisuus.

63.      Tämä ajatus ei ole kovin kaukana Saksan oikeuden ”Sonderopfertheoriesta”, jonka mukaan lainmukaisen julkisen toimenpiteen vuoksi ”erityisen uhrauksen” tekemään joutuneiden yksityisten henkilöiden, joille toisin sanoen aiheutuu pakkolunastusta vastaava vahinko, on saatava korvausta. Tällä tavoin esitettynä yhteisön ankara vastuu voisi perustua myös omistusoikeuteen, jota suojataan yhteisön oikeusjärjestyksessä jäsenvaltioiden yhteisten valtiosääntöperinteiden mukaisesti yleisenä oikeusperiaatteena. Se kuvastaisi ajatusta, jonka mukaan yhteisön lainsäätäjä ei voi korvauksetta toteuttaa edes lainmukaista toimenpidettä, jolla loukataan omistusoikeutta pakkolunastusta vastaavalla tavalla.(65)

2.       Yhteisön ankaran vastuun soveltamisala

64.      Tällaisen ankaran vastuun periaatteen soveltamisalan osalta komissio arvostelee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että myönnettyään sen voivan tulla kyseeseen vain ”tietyillä aloilla”(66) se ei ole uskonut joutuvansa täsmentämään näitä aloja. Tämä ei kuitenkaan ollut tarpeen esillä olevien asioiden ratkaisemiseksi. Sille riitti siitä varmistuminen, että ankaraa vastuuta voidaan soveltaa näissä tapauksissa, kuten se on implisiittisesti tunnustanut tarkistaessaan sen soveltamisedellytysten täyttymisen. Juuri siitä sekä komissio että neuvosto kuitenkin arvostelevat sitä. Tältä osin on esitettävä seuraavat huomautukset.

65.      Ensinnäkään kysymys ei ole niinkään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisissa tuomioissa mielestäni perustellusti vahvistamasta lainmukaiseen toimeen perustuvan vastuun periaatteesta, toisin kuin sekä komissio että neuvosto pyrkivät esittämään. Kysymys on laajemmin oikeudenvastaisuudesta riippumattomasta, ankarasta vastuusta. Toisin sanoen vastuu syntyy riippumatta vahingon perusteena olevasta oikeudenvastaisuudesta, joka kantajan olisi näytettävä toteen. Se voi kattaa myös lainvastaisten toimien tilanteita, joissa ei ole kysymys riittävän ilmeisestä rikkomisesta.

66.      Toiseksi en neuvostosta poiketen ymmärrä, miksi tätä ankaran vastuun järjestelmää ei voitaisi soveltaa myös tilanteisiin, joissa lainsäädäntöä ei ole annettu. Neuvoston esittämä rinnastus EY 232 artiklassa tarkoitettuun laiminlyöntiin on merkityksetön ankaran vastuun tapauksessa. Esillä olevissa asioissa ei sitä paitsi ole kysymys lainsäädäntötoimen puuttumisesta. Sekä neuvosto että komissio ovat toteuttaneet asetetussa kohtuullisessa määräajassa useita toimenpiteitä (yhteisössä sovellettavan banaanien tuontijärjestelmän mukauttaminen, neuvotteluja), joita neuvosto on sitä paitsi itse korostanut kirjelmissään, mutta nämä toimenpiteet ovat osoittautuneet epäsoveliaiksi DSB:n päätöksen asianmukaiseksi panemiseksi täytäntöön.

67.      Kolmanneksi ei ole mitään perusteltua syytä rajoittaa yhteisön ankaraa vastuuta ainoastaan tilanteisiin, joissa vahingon perusteena on muu kuin lainsäädäntötoimi, toisin kuin komissio väittää. EY 288 artiklan toisessa kohdassa yhteisölle asetetaan velvollisuus korvata ”toimielintensä aiheuttama vahinko”, eikä siinä tehdä eroa sen mukaan, onko niiden toiminta hallinnollista vai lainsäädännöllistä. Lisäksi sekä lainsäädäntö- että täytäntöönpanovalta voi yleisen edun nimissä aiheuttaa joillekin toimijoille erityisen vakavaa vahinkoa. Esillä olevassa asiassa yhteisössä sovellettava banaanien tuontijärjestelmä on sitä paitsi mukautettu riittämättömästi sekä neuvoston perusasetuksessa että komission täytäntöönpanoasetuksessa. Lisäperusteena on todettava, että tällainen rajoitus ei ole mielestäni kovinkaan asianmukainen, kun otetaan huomioon, että yhteisön oikeuden nykyisessä kehitysvaiheessa lainsäädäntö- ja hallintotoimien välillä ei ole tehty riittävää eroa. Lopulta ainoastaan primäärioikeuden soveltamisen seurauksena syntynyt vahinko ei voi johtaa korvaukseen.(67)

68.      WTO-sopimusten noudattamista koskevassa erityistapauksessa, josta esillä olevissa asioissa on kysymys, ainoastaan unionin kansalaiset voisivat vedota tähän ankaran vastuun järjestelmään vaatiakseen korvausta yhteisön toimielinten yleisen edun nimissä heille aiheuttamasta erityisen vakavasta vahingosta. Poliittiselta vallalta ei voida edellyttää eikä poliittiselle vallalle ole liioin mahdollista, että käyttäessään menettelyvapauttaan WTO:n yhteydessä se arvioisi myös kolmansien maiden toimijoille tehdyistä valinnoista aiheutuvia kustannuksia. Yhteisön toimielinten ulkoisen kauppapolitiikan alalla käyttämän toimivallan yhteydessä ajatusta julkisista menoista aiheutuvan rasituksen kohdentumista koskevan yhdenvertaisuuden loukkaamisesta on siten tarkasteltava ainoastaan unionin kansalaisten välillä. Näin ollen ei voida perustellusti väittää neuvoston tavoin, että hyväksyttäessä ankara vastuu WTO:n oikeutta sovellettaessa sivuutettaisiin vastavuoroisuusperiaate siltä osin kuin yhteisön kauppakumppanit eivät tunne tällaista vastuuta.

69.      Näin esitettynä, perusteltuna ja rajoitettuna yhteisön ankaran vastuun periaatteen tehtävä tulee selvästi esille. Kysymys ei missään tapauksessa ole yhteisön toimielinten pakottamisesta noudattamaan WTO:n sääntöjä rajoittamalla niiden poliittista vapautta. Kysymys on pelkästään sen varmistamisesta, että poliittisista valinnoista aiheutuvat kustannukset eivät vaikuta julkisista menoista aiheutuvan rasituksen kohdentumista koskevaan unionin kansalaisten yhdenvertaisuuteen.

70.      Neuvoston ja komission yhteisön ankaran vastuun periaatteen vahvistamista kohtaan esittämät ennakkoluulot ovat ymmärrettäviä. Liian avokätisen vastuujärjestelmän käyttöön ottamisella ei pitäisi aiheuttaa lainsäädäntö- ja hallintotoimen harjoittamiseen kohdistuvaa uhkaa, joka voisi estää itse tämän toiminnan harjoittamisen. Vaikka tämä huoli on oikeutettu, se ei voi estää yhteisön ankaran vastuun periaatteen tunnustamista. Sen huomioon ottamisen ja sen yhteensovittamisen julkisten maksujen tasapainoista jakautumista koskevan pyrkimyksen kanssa on heijastuttava tälle vastuulle annettavaan sisältöön ja sille asetettaviin edellytyksiin.

3.       Yhteisön ankaran vastuun edellytykset

71.      Neuvosto ja komissio kiistävät aluksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvioinnit, jotka koskevat kaikille vastuujärjestelmille ominaisten eivätkä siis nimenomaan ankaran vastuun järjestelmää koskevien edellytysten täyttymistä. Ne väittävät, että todellista ja varmaa vahinkoa koskeva käsite ja todistustaakkaa koskevat säännökset on jätetty huomiotta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin voinut perustellusti todeta, että vastaajat eivät kiistäneet kantajille todellisuudessa aiheutunutta liiketaloudellista vahinkoa sen takia, että niiden tuotteet kallistuivat lisätullin johdosta, vaan ainoastaan arvostelivat kantajia siitä, etteivät ne olleet osanneet korjata tilannetta asianmukaisin toimenpitein. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tukeutui komission esittämiin tilastoihin, jotka osoittivat akkujen ja silmälasikotelojen kokonaistuonnin Yhdysvaltoihin vähentyneen kyseisen lisätullin soveltamisaikana, katsoessaan vahinkoa todella syntyneen.(68)

72.      Vastaajat arvostelevat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta erityisesti siitä, ettei se ole ottanut huomioon edellytystä, jonka mukaan vahingon on johduttava riittävän suoraan kyseisen toimielimen menettelystä.(69) Sen, että yhteisö ei ole pannut täytäntöön yhteisölle vastaista DSB:n päätöstä, ja lisätullin kantamisen välillä ei ole niiden mukaan mitään automatiikkaa, sillä Yhdysvaltain viranomaisten harkinnanvarainen menettely on katkaissut yhteisön toimielinten ja esitetyn vahingon välisen syy-yhteyden. Nämä viranomaiset ovat kieltäytyneet yhteisön DSU:n 22 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti tarjoamista korvauksista. Ne ovat myös vapaasti päättäneet hakea DSB:ltä lupaa toteuttaa vastatoimia ja käyttää saamaansa lupaa ja tässä tarkoituksessa harkinnanvaraisesti laatineet luettelon vastatoimien kohteena olevista tuotteista ja tullin määrästä. On totta, ettei Yhdysvaltain viranomaisten ollut millään muotoa pakko reagoida tällä tavoin siihen, että yhteisö ei ollut pannut DSB:n päätöstä täytäntöön sille asetetussa kohtuullisessa määräajassa. Se ei estä sitä, että Yhdysvaltain viranomaisten reaktio on yksi DSU:ssa annetuista mahdollisuuksista tilanteessa, jossa DSB:n päätöstä tai suositusta ei ole pantu täytäntöön, ja että se oli siten ennakoitavissa. Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti tuonut esille, ”myönnytysten peruuttamista yhteisöltä siten, että tuonnista kannettiin lisätullia, on pidettävä seurauksena, joka aiheutui objektiivisesti ja yhteisön hyväksymän WTO:n riitojenratkaisujärjestelmän tavanomaisen ja ennakoitavissa olevan soveltamisen mukaisesti siitä, että vastaajina olevat toimielimet pysyttivät voimassa sellaisen banaanien tuontijärjestelmän, joka oli ristiriidassa WTO-sopimusten kanssa”.(70) Näin ollen Yhdysvaltain viranomaisten toimenpiteet eivät ole suinkaan katkaisseet yhteisön menettelyn ja väitetyn vahingon välistä syy-yhteyttä, vaan ne ovat pikemminkin lenkkejä tässä syy-yhteysketjussa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siten perustellusti pitänyt yhteisön menettelyä kantajille aiheutuneen vahingon ”ratkaisevana syynä”.(71)

73.      Tarkasteltakoon seuraavaksi ankaran vastuun järjestelmän erityisiä edellytyksiä. Valittajien mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on hyväksynyt epätavallisen vahingon virheellisen käsitteen ja soveltanut tätä virheellistä käsitettä. Sen sijaan vastaajat, jotka yhtyvät ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kehittämään epätavallisen vahingon käsitteeseen, pitävät sen esittämiä ankaran vastuun syntymisedellytyksiä riittämättöminä ja vaativat yhteisöjen tuomioistuinta täydentämään valituksenalaisten tuomioiden perusteluja lisäämällä näihin edellytyksiin lisäedellytyksen, joka koskee sitä, että vahingon aiheuttaneiden toimielinten menettelyllä ei ole tavoiteltu täysin yleistä etua.

74.      Näiden eri väitteiden perusteltavuutta arvioitaessa on täsmennettävä, mitä edellytyksiä yhteisön ankaran vastuun syntymiselle on asetettava. Mielestäni niiden lähtökohtina on oltava samat perusteet kuin tällä vastuujärjestelmällä. Kuten olen yrittänyt tuoda esille, ankaran vastuun periaate voi perustua samalla sekä ajatukseen julkisista menoista aiheutuvan rasituksen kohdentumista koskevan kansalaisten yhdenvertaisuuden loukkaamisesta että omaisuudensuojaa koskevan perusoikeuden turvaamiseen. Näin ollen ankaran vastuun perusteella voivat tulla korvattaviksi ainoastaan vahingot, jotka ovat sekä epätavallisia että erityisiä.

75.      Kaikkien yksityisten henkilöiden on korvausta saamatta siedettävä yhteiskunnan järjestämisestä ja julkisen vallan tässä tarkoituksessa toteuttamista toimenpiteistä aiheutuvia tavanomaisia epäkohtia sen lisäksi, että he saavat niistä myös etuja. Kysymys on eräänlaisista julkisista menoista aiheutuvista rasituksista, joista asianomaisten henkilöiden on tavallisesti katsottava vastaavan. Vaikka nämä rasitukset eivät kohdennu yhdenmukaisesti kaikkiin kansalaisiin, tuomioistuimella ei ole mahdollisuutta saada aikaan täydellistä yhdenvertaisuutta. Sille annettaisiin siinä tapauksessa suhteeton ja epätarkoituksenmukainen tehtävä. Julkisista menoista aiheutuvien rasitusten on siis lähtökohtaisesti epäsuhtaisinakin katsottava tavallisesti kuuluvan yksityisille henkilöille, eivätkä ne näin ollen anna oikeutta vahingonkorvaukseen. Tilanne on kuitenkin toinen, kun julkisen vallan toimenpiteestä aiheutuu epätavallista ja erityistä vahinkoa.

76.      Vahinkoa on pidettävä epätavallisena, kun se osoittautuu sellaiseksi sekä ilmenemisolosuhteidensa että sille ominaisten erityispiirteiden vuoksi. Epätavallinen vahinko on ensinnäkin suurempi kuin kyseisen alan toimintaan luonnostaan kuuluvat taloudelliset riskit, eli se perustuu sellaisen riskin toteutumiseen, jota vahinkoa kärsivä ei voi kohtuullisesti ennakoida ja jota vastaan tämä ei ole voinut suojautua. Tämä ei kuitenkaan riitä. Vahingon on lisäksi oltava vakava. Muutoin rasitusta ei voitaisi pitää epätavallisena; muutoin pakkolunastuksesta aiheutuva vahinko rajoittuisi siihen vahinkoon, jota ei omaisuudensuojan vuoksi voitaisi jättää korvaamatta. Tämä ei tarkoita sitä, että vahingon on vastattava omaisuuden täydellistä ja lopullista menettämistä. Sen on kuitenkin kohdistuttava riittävän vakavalla tavalla omistusoikeuden tunnusmerkkeihin (usus, fructus ja abusus). Korostettakoon vielä, ettei tämän omistusoikeuden loukkauksen laillisuudella tai lainvastaisuudella ole merkitystä, kun kysymys on oikeudenvastaisuudesta riippumattomasta vastuusta.

77.      Sen sijaan julkisista menoista aiheutuvan rasituksen kohdentumista koskevaan yhdenvertaisuuteen perustuvassa vastuujärjestelmässä vahinko ei edes siinä tapauksessa, että sitä voitaisiin pitää edellä kuvatulla tavalla epätavallisena, anna oikeutta korvaukseen, ellei se ole lisäksi erityinen. Se on erityinen ainoastaan siinä tapauksessa, että se kohdistuu vain pieneen henkilömäärään tai että se vaikuttaa erityiseen taloudellisten toimijoiden ryhmään suhteettomalla tavalla muihin toimijoihin verrattuna. Vasta tällöin loukattaisiin julkisista menoista aiheutuvan rasituksen kohdentumista koskevaa yhdenvertaisuutta.

78.      Toisin kuin komissio väittää, tällä tavoin esitetyt ja määritellyt vahingon epätavallisuutta ja erityisyyttä koskevat edellytykset ovat riittävän rajoittavia, jotta tämän ankaran vastuun järjestelmän soveltaminen esillä oleviin asioihin ei vaikuta toimielimillä WTO:n yhteydessä olevaan poliittiseen vapauteen, jonka vuoksi yhteisöjen tuomioistuin on päätynyt vahvistamaan WTO:n sääntöihin vetoamisen kieltävän periaatteen. Niiden henkilöiden lukumäärä, jotka voisivat vedota nämä edellytykset täyttävän vahingon aiheutumiseen, jää joka tapauksessa niin pieneksi, ettei mahdollinen korvaus voisi milloinkaan rasittaa unionin talousarviota siinä määrin, että se sitoisi yhteisön poliittisten elinten menettelyä WTO:n yhteydessä.

79.      Onko yhteisön ankaran vastuun syntymiselle asetettava lisäedellytys, joka koskee vahingon perusteena olevalla toimella tai menettelyllä tavoitellun yleisen taloudellisen edun puuttumista? Sekä neuvosto että komissio vaativat tällaisen edellytyksen asettamista ja arvostelevat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, ettei se ole asettanut sitä valituksenalaisissa tuomioissa. Ne voivat tältä osin tukeutua joihinkin yhteisöjen tuomioistuinten ratkaisuihin, joissa on yleisestä oikeuskäytännön linjasta poiketen lisätty tällainen edellytys.(72) Toisin sanoen, jos vahingon perusteena oleva toimi tai menettely on toteutettu koko yhteisön edun nimissä eikä tiettyjen etujen suosimiseksi, mitään korvausta ei voitaisi vaatia. Mielestäni tätä oikeuskäytännön vähemmistöön lukeutuvissa ratkaisuissa asetettua lisäedellytystä ei ole syytä hyväksyä. Se ei ole mielestäni tarkoituksenmukainen, sillä julkisista menoista aiheutuvan rasituksen kohdentumista koskeva yhdenvertaisuus ja omaisuudensuoja edellyttävät, että toimijat, joille on aiheutunut epätavallista ja erityistä vahinkoa, saavat korvauksen, vaikka kyseisen vahingon aiheuttanut toimenpide olisi perusteltu yleisen taloudellisen edun vuoksi. Se ei ole mielestäni myöskään tarpeellinen, sillä vahingon epätavallisuutta ja erityisyyttä koskevat edellytykset ovat niin rajoittavia, ettei pelko mahdollisesta vastuusta vaikuta poliittiseen toimintavapauteen yleistä taloudellista etua tavoiteltaessa.

80.      Edellä on täsmennetty juuri ne edellytykset, joiden on oikeuskäytännön enemmistön muodostavissa ratkaisuissa todetulla ja määritellyllä tavalla yhteisön ankaraa vastuuta koskevalla varauksella joka tapauksessa täytyttävä. Yhteisöjen tuomioistuin on nimenomaisesti asettanut yhteisön ankaran vastuun edellytykseksi epätavallisen ja erityisen vahingon aiheutumisen.(73) Se on myös katsonut, ettei ankaraa vastuuta syntynyt, koska aiheutunut vahinko oli seurausta vain tavanomaisesta liiketoiminnan riskistä(74) tai koska vahinko ei ollut ”suurempi kuin kyseisen alan toimintaan liittyvät taloudelliset riskit”.(75) Vastaavasti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisissa tuomioissa asettanut yhteisön ankaran vastuun edellytykseksi seuraavalla tavalla määrittelemänsä epätavallisen ja erityisen vahingon: ”vahinko on yhtäältä epätavallinen, kun se on suurempi kuin kyseisen alan toimintaan luonnostaan kuuluvat taloudelliset riskit, ja toisaalta erityinen, kun se vaikuttaa erityiseen taloudellisten toimijoiden ryhmään suhteettomalla tavalla muihin toimijoihin verrattuna.”(76) Näin todetessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on noudattanut kehittämäänsä vakiintunutta oikeuskäytäntöä.(77)

81.      FIAMM ja FEDON eivät kuitenkaan kyseenalaista vahingon epätavallisuutta ja erityisyyttä koskevaa edellytystä saati valituksenalaisissa tuomioissa sille annettua määritelmää. Ne vetoavat siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on hyväksynyt epätavallisen vahingon määritelmälle oikeudellisesti virheellisen merkityksen ja soveltanut sitä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut, että kantajille aiheutunut vahinko ei ollut niiden vientitoimintaan luonnostaan kuuluvia taloudellisia riskejä suurempi, sillä DSU:ssa määrätyn vastatoimien mahdollisuuden on katsottava kuuluvan nykymuotoisen kansainvälisen kaupan tavanomaiseen epävarmuuteen, joten kunkin toimijan, joka päättää saattaa tuotantonsa jonkin WTO:n jäsenvaltion markkinoille, on väistämättä vastattava tästä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Vastatoimet ovat pakostikin minkä tahansa vientiyrityksen ennakoitavissa, koska niistä on määrätty kansainvälistä kauppaa koskevassa sopimuksessa. Kysymys on vientitoimintaan kuuluvasta riskistä.

82.      Näin katsoessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jättänyt huomiotta, kuten valittajat perustellusti väittävät, että vahingon epätavallisuutta on arvioitava suhteessa kyseiseen alaan luonnostaan kuuluviin taloudellisiin riskeihin ja että toisin sanoen vahinko on epätavallinen,(78) jos se ei merkitse kyseiseen alaan luonnostaan kuuluvien riskien konkretisoitumista. Näin on silloin, kun vahingon perusteena olevan toimen tai menettelyn ja kyseistä vahinkoa kärsineiden yritysten liiketoiminnan alan välillä ei ole mitään yhteyttä. Ilman tällaista yhteyttä vahinkoa ei nimittäin voida pitää sellaisen tavanomaisen liiketoiminnan riskin konkretisoitumisena, jota vastaan huolellinen toimija olisi voinut ja johon sen olisi pitänyt varautua. Oikeuskäytännössä on katsottu juuri tämän suuntaisesti. Tavanomaisena on pidetty seuraavia vahinkoja: meriliikennettä harjoittavalle yhtiölle aiheutunutta vahinkoa valmisteveron alaisten ja jäsenvaltioiden välisten merimatkojen aikana myytyjen tuotteiden verosta vapautusta koskevan siirtymävaiheen järjestelmän muuttamisen johdosta(79) ja herasta valmistetun porsaiden ja siipikarjan perusrehun tuottajalle aiheutunutta vahinkoa sikojen ja siipikarjan rehuksi tarkoitetun maitojauheen myyntiä koskevien tiettyjen yhteisön asetusten voimaantulon johdosta.(80)

83.      Tässä tapauksessa yhteisössä sovellettavaa banaanien tuontijärjestelmää koskevan lainsäädännön antamisella ja voimassa pitämisellä sekä silmälasikotelojen ja teollisuusakkujen yhteisön viejille vastatoimista aiheutuneen vahingon välillä ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä. Tätä vahinkoa ei näin ollen voida pitää tavanomaisena näiden toimijoiden kannalta, varsinkaan kun DSU:n 22 artiklan 3 kohdan nojalla vastatoimien on ensisijaisesti kohdistuttava samalle alalle, jolla DSB on todennut sääntöjä rikotun. Tästä syystä valituksenalaiset tuomiot on kumottava oikeudellisen virheen vuoksi. Pyydettyään kantajilta tarvittavat tiedot ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on arvioitava, onko väitetty vahinko epätavallinen myös siltä osin, että se merkitsee omistusoikeuden tunnusmerkkien riittävän vakavaa loukkaamista, ja otettava kantaa kyseisen vahingon erityisyyteen.

C       Oikeudenkäynnin kohtuuton kesto

84.      Valittajat vaativat vielä kohtuullista korvausta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin kohtuuttoman keston perusteella. FEDON:n vaatimus on helppo jättää tutkimatta yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan c kohdan perusteella, koska sille ei ole esitetty lainkaan perusteluja.

85.      Tällaisen vaatimuksen on esittänyt myös FIAMM, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelta on kestänyt lähes viisi vuotta ja yhdeksän kuukautta ratkaista sen asia ja joka väittää, että asiassa on loukattu sen oikeutta saada asiansa ratkaistuksi kohtuullisessa ajassa, mikä muodostaa osan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa vahvistetusta ja yhteisön oikeusjärjestyksen yleisenä oikeusperiaatteena taatusta oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Valittaja vetoaa tältä osin asiassa Baustahlgewebe vastaan komissio annettuun tuomioon,(81) jossa yhteisöjen tuomioistuin tunnusti kyseisen oikeuden sovellettavuuden ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja otti tutkittavaksi valitusperusteen, joka koski asian käsittelyssä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtunutta oikeudenkäyntivirhettä oikeudenkäynnin kohtuuttoman keston perusteella. Valittaja pitää ratkaisun tekemiseen käytettyä aikaa kohtuuttomana, kun otetaan huomioon tosiseikkoja koskevien kysymysten selkeys, se, ettei yksikään asianosaisista ole vaikuttanut oikeudenkäynnin pitkittymiseen, ja se, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaistavana ole ollut poikkeuksellisia tilanteita. Tämä oikeudenkäyntivirhe on vahingoittanut sen intressejä, sillä lisätullien suorittamiseksi ottamiensa lainojen vuoksi se on velkaantunut raskaasti ja joutunut neuvottelemaan pääomansa valtaosan luovuttamisesta investointirahastolle vastikkeena pankeilta otetun lainan vastattavaksi ottamisesta.

86.      Komissio vaatii vastauksessaan myös tämän valitusperusteen tutkimatta jättämistä ja vetoaa siihen, että väitetty oikeudenkäyntivirhe ei ole vaikuttanut ratkaisun sisältöön. Yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 58 artiklassa ei kuitenkaan edellytetä tällaista vaikutusta, jotta asian käsittelyssä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtuneeseen oikeudenkäyntivirheeseen voitaisiin vedota, vaan siinä edellytetään ainoastaan, että se ”on hakijan edun vastainen”. Tästä näyttäisi hyvinkin olevan kysymys, sillä ratkaisun antamiseen käytetty aika on osaltaan lisännyt valittajan velkataakkaa. Vaikka hakijan edun vastaisuutta koskevan edellytyksen on joskus tulkittu vaativan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaisun kohtuutonta kestoa koskeva oikeudenkäyntivirhe on vaikuttanut ratkaisun sisältöön, näin on joka tapauksessa tehty ainoastaan sikäli kuin kyseistä virhettä koskevaan perusteeseen on vedottu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion kumoamiseksi.(82) Esillä olevassa asiassa tähän perusteeseen on kuitenkin vedottu ainoastaan kohtuullisen korvauksen saamiseksi.

87.      Sen sijaan vaatimusta kohtuullisen korvauksen saamiseksi on tarkasteltava vaatimuksena ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin kohtuuttomasta kestosta aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Myös asiassa Baustahlgewebe vastaan komissio kantajan vaatimusta komission määräämän ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vahvistaman sakon määrän alentamiseksi tarkasteltiin vahingonkorvausvaatimuksena, kun vaatimus perustui asian käsittelyn kohtuuttomaan kestoon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.(83) Vaikka ”prosessiekonomisista syistä ja tämän oikeudenkäyntivirheen korjaamiseksi välittömästi ja tehokkaasti”(84) yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin hyväksynyt valittajan vaatimukset ja vähentänyt seuraamuksesta korvauksen määrän, tällainen korvauslogiikka ei ole mitenkään mahdollinen esillä olevassa asiassa.

88.      Kohtuullista korvausta koskevat vaatimukset on näin ollen esitettävä yhteisöjen tuomioistuimelle(85) EY 235 ja EY 288 artiklaan perustuvaa sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta koskevassa kanteessa, joka nostettu sitä toimielintä tai niitä toimielimiä vastaan, joiden menettely on vahingon perusteena. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on perustellusti todennut, ”silloin kun yhteisön vastuu perustuu jonkin sen toimielimen menettelyyn, hyvän oikeudenhoidon takaamiseksi sen toimielimen tai niiden toimielinten, joiden väitetään aiheuttaneen vahinkoa, pitäisi edustaa yhteisöä yhteisöjen tuomioistuimessa”.(86) Kuten komissio on aivan oikein huomauttanut, esillä olevan oikeudenkäynnin vastaajina ovat neuvosto ja komissio, kun taas oikeudenkäynnin väitetty kohtuuton kesto johtuu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimesta, joka on osa yhteisöjen tuomioistuimen toimielintä. Kohtuullista korvausta koskeva vaatimus on näin ollen jätettävä tutkimatta sekä henkilöllisen soveltamisalan että aineellisen soveltamisalan osalta.

III  Ratkaisuehdotus

89.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin

–        kumoaa Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-69/01, FIAMM ja FIAMM Technologies vastaan neuvosto ja komissio, ja asiassa T-135/01, Fedon & Figli ym. vastaan neuvosto ja komissio, 14.12.2005 antamat tuomiot niihin sisältyvän, epätavallisen vahingon käsitteen virheellistä tulkintaa koskevan oikeudellisen virheen vuoksi ja palauttaa asiat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaistaviksi

–        jättää Fabbrica italiana accumulatori motocarri Montecchio SpA:n (FIAMM) ja Fabbrica italiana accumulatori motocarri Montecchio Technologies Inc:n (FIAMM Technologies) sekä Giorgio Fedon & Figli SpA:n ja Fedon America, Inc:n vaatimukset kohtuullisen korvauksen saamisesta tutkimatta.

1 – Alkuperäinen kieli: ranska.

2 – Asia T‑69/00 (Kok. 2005, s. II‑5393; jäljempänä asiassa Fiamm annettu tuomio).

3 – Asia T‑135/01, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, jäljempänä asiassa Fedon annettu tuomio.

4 – EYVL L 47, s. 1.

5 – Em. asiassa Fiamm annetun tuomion 108 kohta ja em. asiassa Fedon annetun tuomion 101 kohta.

6 – Asiassa C-69/89, Nakajima v. neuvosto, tuomio 7.5.1991 (Kok. 1991, s. I-2069, Kok. Ep. XI, s. I-161), annetun tuomion mukaisessa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

7 – Asiassa 70/87, Fediol v. komissio, tuomio 22.6.1989 (Kok. 1989, s. 1781, Kok. Ep. X, s. 79), annetun tuomion mukaisessa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

8 – Asiassa Fiamm annetun tuomion 157 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 150 kohta.

9 – Asiassa Fiamm annetun tuomion 159 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 152 kohta.

10 – Asia C-197/99 P, Belgia v. komissio, tuomio 11.9.2003 (Kok. 2003, s. I‑8461, 81 kohta) ja asia C-404/04 P, Technische Glaswerke Ilmenau v. komissio, tuomio 11.1.2007 (90 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

11 – Yhdistetyt asiat C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004 (Kok. 2004, s. I‑123).

12 – Ks. asiassa Fiamm annetun tuomion 113 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 108 kohta.

13 – Ks. asia 181/73, Haegeman, tuomio 30.4.1974 (Kok. 1974, s. 449, Kok. Ep. II, s. 282, 5 kohta); asia 12/86, Demirel, tuomio 30.9.1987 (Kok. 1987, s. 3719, Kok. Ep. IX, s. 177, 7 kohta); 14.12.1991 annettu lausunto 1/91 (Kok. 1991, s. I‑6079, Kok. Ep. XI, s. I-565, 37 kohta) ja asia C-162/96, Racke, tuomio 16.6.1998 (Kok. 1998, s. I‑3655, 41 kohta). WTO-sopimusten osalta ks. erityisesti asia C-344/04, International Air Transport Association ym., tuomio 10.1.2006 (Kok. 2006, s. I‑403, 36 kohta); asia C-459/03, komissio v. Irlanti, tuomio 30.5.2006 (Kok. 2006, s. I‑4635, 82 kohta) ja asia C-431/05, Merck Genéricos Produtos Farmacêuticos, tuomio 11.9.2007 (31 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

14 – Ks. asia 30/88, Kreikka v. komissio, tuomio 14.11.1989 (Kok. 1989, s. 3711, 13 kohta); asia C-192/89, Sevince, tuomio 20.9.1990 (Kok. 1990, s. I‑3461, Kok. Ep. X, s. 529, 9 kohta) ja asia C-188/91, Deutsche Shell, tuomio 21.1.1993 (Kok. 1993, s. I‑363, 17 kohta).

15 – Ks. muistutuksena tästä edellytyksestä asiassa C-402/05 P, Kadi v. neuvosto ja komissio, 16.1.2008 antamani ratkaisuehdotus (23 kohta, edelleen vireillä yhteisöjen tuomioistuimessa).

16 – Ks. vielä viimeaikaisista tuomioista asia C-286/02, Bellio F.lli, tuomio 1.4.2004 (Kok. 2004, s. I‑3465, 33 kohta). Gatt- tai WTO-sopimuksista ks. asia C-61/94, komissio v. Saksa, tuomio 10.9.1996 (Kok. 1996, s. I‑3989, 52 kohta) ja em. asiassa International Air Transport Association ym. annetun tuomion 35 kohta.

17 – Ks. yhdistetyt asiat 21/72–24/72, International Fruit Company ym., tuomio 12.12.1972 (Kok. 1972, s. 1219, Kok. Ep. II, s. 49, 6 ja 7 kohta).

18 – Asia C-149/96, Portugali v. neuvosto, tuomio 23.11.1999 (Kok. 1999, s. I‑8395, 47 kohta); asia C-76/00 P, Petrotub ja Republica, tuomio 9.1.2003 (Kok. 2003, s. I‑79, 53 kohta); asia C-92/02 P, Biret International v. neuvosto, tuomio 30.9.2003 (Kok. 2003, s. I‑10497, 52 kohta); asia C-377/02, Van Parys, tuomio 1.3.2005 (Kok. 2005, s. I‑1465, 39 kohta); asia C-351/04, Ikea Wholesale, tuomio 27.9.2007 (29 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa); asia T-18/99, Cordis v. komissio, tuomio 20.3.2001 (Kok. 2001, s. II‑913, 50 kohta) ja asia T-19/01, Chiquita Brands ym. v. komissio, tuomio 3.2.2005 (Kok. 2005, s. II‑315, 114 kohta).

19 – Em. yhdistetyissä asioissa International Fruit Company ym. annetun tuomion 8 kohta; ks. vastaavasti myös yhdistetyt asiat C-300/98 ja C-392/98, Dior ym., tuomio 14.12.2000 (Kok. 2000, s. I‑11307, 44 kohta); em. asiassa Cordis v. komissio annetun tuomion 46 kohta ja em. asiassa Chiquita Brands ym. v. komissio annetun tuomion 114 kohta.

20 – Em. yhdistetyissä asioissa Dior ym. annetun tuomion 45 kohta.

21 – Em. yhdistetyissä asioissa International Fruit Company ym. annetun tuomion 8 kohta.

22 – Kuten on todennut mm. Rideau, J., ”Les accords internationaux dans la jurisprudence de la Cour de justice des Communautés européennes”, Revue générale du droit international public, 1990, s. 289, erityisesti s. 357.

23 – Ks. asia 26/62, van Gend & Loos, tuomio 5.2.1963 (Kok. 1963, s. 1, Kok. Ep. I, s. 161).

24 – Em. asiassa Portugali v. neuvosto annetun tuomion 34 kohta; ks. jo asia 104/81, Kupferberg, tuomio 26.10.1982 (Kok. 1982, s. 3641, Kok. Ep. VI, s. 555, 17 kohta).

25 – Ibidem.

26 – Ks. asia 17/81, Pabst & Richarz, tuomio 29.4.1982 (Kok. 1982, s. 1331, 27 kohta); em. asiassa Kupferberg annetun tuomion 22 ja 23 kohta; em. asiassa Demirel annetun tuomion 14 kohta sekä julkisasiamies Darmonin samassa asiassa antama ratkaisuehdotus, jossa esitetään yhteenveto oikeuskäytännöstä tältä osin (18 kohta); em. asiassa Racke annetun tuomion 31 kohta; em. yhdistetyissä asioissa Dior ym. annetun tuomion 42 kohta ja em. yhdistetyissä asioissa International Air Transport Association annetun tuomion 39 kohta. Ks. myös julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus asiassa C-308/06, The International Association of Independent Tanker Owners ym. (48 kohta, vireillä yhteisöjen tuomioistuimessa).

27 – Asia C-280/93, Saksa v. neuvosto, tuomio 5.10.1994 (Kok. 1994, s. I‑4973, Kok. Ep. XVI, s. I‑173, 103–112 kohta).

28 – Ks. em. asiassa Van Parys annettu tuomio; ks. Gatt-sopimuksen osalta jo em. yhdistetyissä asioissa International Fruit Company ym. annettu tuomio.

29 – Ks. em. asiassa Portugali v. neuvosto annettu tuomio.

30 – Ks. esim. em. asiassa Cordis v. komissio annetun tuomion 44–60 kohta.

31 – Kuten osa oikeustieteilijöistä (ks. Kovar, R., ”Les accords liant les Communautés européennes et l’ordre juridique communautaire”, RMC, 1974, s. 352, erityisesti s. 358–359) ja yhteisöjen tuomioistuimen jäsenistä (Joliet, R., Le droit institutionnel des Communautés européennes – Les institutions – Les sources – Les rapports entre ordres juridiques, Liège, 1983, erityisesti s. 256–257) oli selvästi ennakoinut.

32 – Ks. em yhdistetyissä asioissa International Fruit Company ym. annettu tuomio.

33 – Ks. em. asiassa Saksa v. neuvosto annetun tuomion 110 kohta.

34 – Em. asiassa Portugali v. neuvosto annettu tuomio.

35 – Tästä erittäin runsaslukuisesta oikeuskirjallisuudesta mainittakoon erityisesti Eeckhout, P., ”The domestic legal status of the WTO Agreement: interconnecting legal systems”, CMLR, 1997, s. 11; Kuijper, P. J., ja Bronckers, M., ”WTO law in the European Court of justice”, CMLR, 2005, s. 1313; Peers, S., ”Fundamental Right or political Whim? WTO Law and the European Court of Justice”, teoksessa G. de Burca/Scott, The EU and WTO, 2001, s. 111.

36 – Ks. mm. julkisasiamies Saggion ratkaisuehdotus em. asiassa Portugali v. neuvosto ja julkisasiamies Tesauron ratkaisuehdotus asiassa C-53/96, Hermès, tuomio 16.6.1998 (Kok. 1998, s. I‑3606, 28–37 kohta).

37 – Riittää, kun näitä perusteluja verrataan yhteisöjen tuomioistuimen em. asiassa Kupferberg toisen kansainvälisen sopimuksen osalta esittämään analyysiin (17–22 kohta).

38 – Em. asiassa Portugali v. neuvosto annetun tuomion 46 ja 47 kohta ja em. asiassa Van Parys annetun tuomion 53 kohta.

39 – Ks. em. asiassa komissio v. Saksa annetun tuomion 52 kohta; asia C-335/05, Řízení Letového Provozu, tuomio 7.6.2007 (Kok. 2007, s. I‑4307, 16 kohta) ja em. asiassa Merck Genéricos Produtos Farmacêuticos annetun tuomion 35 kohta.

40 – Ks. em. asiassa Hermès annetun tuomion 28 kohta ja em. yhdistetyissä asioissa Dior ym. annetun tuomion 47 kohta.

41 – Ks. em. asiassa komissio v. Saksa annettu tuomio.

42 – Nämä tapaukset on todettu mm. em. asiassa Portugali v. neuvosto annetun tuomion 49 kohdassa.

43 – Asia Nakajima v. neuvosto. Ks. sen soveltamisesta em. asia Petrotub ja Republica, tuomio 9.1.2003, 52–56 kohta.

44 – Asia Fediol.

45 – Ks. em. asiassa Portugali v. neuvosto annetun tuomion 35 kohta.

46 – Asiassa Fiamm annetun tuomion 108 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 101 kohta.

47 – Yhteisöjen tuomioistuin on jo täsmentänyt, että yksityisen oikeussubjektin vetoaminen siihen, että yhteisö ei ole ottanut huomioon DSB:n päätöksen sitovuutta, merkitsee väitettä WTO-sopimuksen sitovan vaikutuksen sivuuttamisesta, mikä on mahdollista vain, jos tällä sopimuksella on välitön oikeusvaikutus (ks. asia C-104/97 P, Atlanta v. Euroopan yhteisö, tuomio 14.10.1999, Kok. 1999, s. I‑6983, 17–23 kohta).

48 – Ks. em. asiassa Biret International v. neuvosto annetun tuomion 57 kohta.

49 – Ks. em. asiassa Van Parys annettu tuomio.

50 – Ks. em. asiassa Chiquita Brands ym. v. komissio annettu tuomio.

51 – Em. asiassa Biret International v. neuvosto annetun tuomion 62 kohta.

52 – Vaikka ne saavat tukea joidenkin julkisasiamiesten ratkaisuehdotuksista (ks. julkisasiamies Alberin ratkaisuehdotus em. asiassa Biret International v. neuvosto ja julkisasiamies Tizzanon ratkaisuehdotus em. asiassa Van Parys).

53 – Ks. em. asiassa Portugali v. neuvosto annetun tuomion 41 kohta.

54 – Ks. em. asiassa Van Parys annetun tuomion 42–51 kohta. Ks. myös em. asiassa Chiquita Brands ym. v. komissio annetun tuomion 164 kohta.

55 – Ks. asiassa Fiamm annetun tuomion 125–129 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 118–123 kohta.

56 – Ks. vastaavasti julkisasiamies Alberin ratkaisuehdotus em. asiassa Biret International v. neuvosto (74–88 kohta) ja julkisasiamies Tizzanon ratkaisuehdotus em. asiassa Van Parys (56 ja 57 kohta).

57 – Ks. asiassa Fiamm annetun tuomion 130–135 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 123–128 kohta.

58 – Asiassa Fiamm annetun tuomion 159 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 152 kohta. Tämä ratkaisu on toistettu samanlaisin perusteluin asiassa T-279/03, Galileo International Technology ym. v. komissio, tuomio 10.5.2006 (Kok. 2006, s. II‑1291, 144–147 kohta).

59 – Myös julkisasiamies Roemer vastusti sellaisen ”alarajan periaatteen” soveltamista, joka perustuisi ainoastaan kaikissa jäsenvaltioissa voimassa olevien sääntöjen hyväksymiseen (ratkaisuehdotus asiassa 5/71, Zuckerfabrik Schöppenstedt v. neuvosto, tuomio 2.12.1971, Kok. 1971, s. 975, erityisesti s. 991, Kok. Ep. I, s. 609). Hän korosti, että ”tärkeintä ei ole kaikkien jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten yhteensopivuus saati jonkinlainen enemmistön toteamisesta seuraava äänestystulos, vaan painotettu oikeusvertaileva tutkimus” (ratkaisuehdotus yhdistetyissä asioissa 63/92–69/72, Werhahn Hansamühle ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 13.11.1973, Kok. 1973, s. 1253, erityisesti s. 1258). Hän toi esille jopa mahdollisuuden tukeutua ”harkituimmin laadittuun (überlegenst) kansalliseen lainsäädäntöön” (ratkaisuehdotus em. asiassa 5/71, ks. erityisesti s. 991) ja ”todeta, mikä oikeusjärjestys osoittautuu parhaaksi” (ratkaisuehdotus em. yhdistetyissä asioissa Werhahn Hansamühle ym. v. neuvosto ja komissio, erityisesti s. 1258). Mielestäni kysymys ei kuitenkaan ole parhaan oikeudellisen ratkaisun löytämisestä vaan asiayhteyden ja yhteisön oikeusjärjestyksen tarpeiden kannalta asianmukaisimpana pidettävän ratkaisun tekemisestä.

60 – Esimerkkinä tästä menetelmästä lakko-oikeuden osalta kansallisissa oikeusjärjestyksissä omaksutun ratkaisun vertailemiseksi yhteisön oikeusjärjestyksen omien vaatimusten kanssa ks. ratkaisuehdotukseni asiassa C-438/05, International Transport Workers’ Federation ja Finnish Seamen’s Union, tuomio 11.12.2007 (60 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

61 – Ks. asia C-352/98 P, Bergaderm ja Goupil v. komissio, tuomio 4.7.2000 (Kok. 2000, s. I‑5291, 41 ja 42 kohta).

62 – Ks. yhdistetyt asiat 9/71 ja 11/71, Compagnie d’approvisionnement, de transport et de crédit ja Grands Moulins de Paris v. komissio, tuomio 13.6.1972 (Kok. 1972, s. 391, 46 kohta); yhdistetyt asiat 54/76–60/76, Compagnie industrielle et agricole du comté de Loheac ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 31.3.1977 (Kok. 1977, s. 645, 19 kohta); asia 59/83, Biovilac v. ETY, tuomio 6.12.1984 (Kok. 1984, s. 4057, Kok. Ep. VII, s. 683, 29 kohta); asia 267/82, Développement ja Clemessy v. komissio, tuomio 24.6.1986 (Kok. 1986, s. 1907, Kok. Ep. VIII, s. 663, 33 kohta); asia C-237/98 P, Dorsch Consult v. neuvosto ja komissio, tuomio 15.6.2000 (Kok. 2000, s. I‑4549, 18 kohta); asia T-196/99, Area Cova ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 6.12.2001 (Kok. 2001, s. II‑3597, 171 kohta); asia T-170/00, Förde‑Reederei v. neuvosto ja komissio, tuomio 20.2.2002 (Kok. 2002, s. II‑515, 56 kohta); asia T-195/00, Travelex Global and Financial Services ja Interpayment Services v. komissio, tuomio 10.4.2003 (Kok. 2003, s. II‑1677, 161 kohta); asia T‑99/98, Hameico Stuttgart ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 2.7.2003 (Kok. 2003, s. II‑2195, 60 kohta) ja yhdistetyt asiat T-64/01 ja T-65/01, Afrikanische Frucht‑Compagnie v. neuvosto ja komissio, tuomio 10.2.2004 (Kok. 2004, s. II‑521, 150 ja 151 kohta).

63 – Ks. jäljempänä tämän ratkaisuehdotuksen 63 kohta.

64 – Lainatakseni ilmaisua kirjoituksessa Picod, F., ja Coutron, L., ”La responsabilité de la Communauté européenne du fait de son activité administrative”, teoksessa J. B. Auby ja J. Dutheil de la Rochère, Droit administratif européen, Bruylant, 2007, s. 171, ks. erityisesti s. 204–208.

65 – Ks. tällaisesta näkemyksestä jo julkisasiamies Sir Gordon Slynnin ratkaisuehdotus em. asiassa Biovilac v. ETY, erityisesti s. 4091. Lisäksi tämä ajatus on löydettävissä jossakin muodossa suurimmassa osassa oikeusjärjestyksiä (ks. Amaral, M. L., Responsabilidade do Estado e dever de indemnizar do legislador, Coimbra Editora, 1998, s. 474 ja sitä seuraavat sivut).

66 – Asiassa Fiamm annetun tuomion 159 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 152 kohta.

67 – Ks. asia T-113/96, Dubois et Fils v. neuvosto ja komissio, tuomio 29.1.1998 (Kok. 1998, s. II‑125, 40–48 kohta).

68 – Ks. asiassa Fiamm annetun tuomion 166–170 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 159–162 kohta.

69 – Ks. yhdistetyt asiat 64/76, 113/76, 167/78, 239/78, 27/79, 28/79 ja 45/79, Dumortier ym. v. neuvosto, tuomio 4.10.1979 (Kok. 1979, s. 3091, 21 kohta). Ks. myös asia T-178/98, Fresh Marine v. komissio, tuomio 24.10.2000 (Kok. 2000, s. II‑3331, 118 kohta).

70 – Asiassa Fiamm annetun tuomion 183 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 177 kohta.

71 – Asiassa Fiamm annetun tuomion 185 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 179 kohta.

72 – Ks. em. yhdistetyissä asioissa Compagnie d’approvisionnement, de transport et de crédit ja Grands Moulins de Paris v. komissio annetun tuomion 45 ja 46 kohta; em. asiassa Förde‑Reederei v. neuvosto ja komissio annetun tuomion 56 kohta ja em. yhdistetyissä asioissa Afrikanische Frucht‑Compagnie v. neuvosto ja komissio annetun tuomion 151 kohta.

73 – Ks. em. asiassa Dorsch Consult v. neuvosto ja komissio annetun tuomion 18 ja 53 kohta.

74 – Ks. em. asiassa Développement ja Clemessy v. komissio annetun tuomion 33 kohta.

75 – Em. asiassa Biovilac v. ETY annetun tuomion 28 ja 29 kohta.

76 – Asiassa Fiamm annetun tuomion 202 kohta ja asiassa Fedon annetun tuomion 191 kohta.

77 – Ks. aikaisemmin mm. em. yhdistetyissä asioissa Afrikanische Frucht‑Compagnie v. neuvosto ja komissio annetun tuomion 150 ja 151 kohta; ks. sittemmin asiassa Galileo International Technology ym. v. komissio annetun tuomion 147 ja 148 kohta.

78 – Jos se on myös riittävän vakava.

79 – Ks. em. asiassa Förde‑Reederei v. neuvosto ja komissio annetun tuomion 58–60 kohta.

80 – Ks. em. asiassa Biovilac v. ETY annetun tuomion 27–30 kohta.

81 – Asia C-185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998 (Kok. 1998, s. I‑8417).

82 – Ks. em. asiassa Baustahlgewebe v. komissio annetun tuomion 49 kohta ja asia C‑39/00 P, SGA v. komissio, määräys 13.12.2000 (Kok. 2000, s. I‑11201, 46 kohta).

83 – Ks. julkisasiamies Léger’n analyysi em. asiassa Baustahlgewebe v. komissio antamassaan ratkaisuehdotuksessa (46–76 kohta).

84 – Em. asiassa Baustahlgewebe v. komissio annetun tuomion 48 kohta.

85 – Sen osalta, että yhteisöjen tuomioistuimella eikä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on toimivalta tutkia tällainen kanne, yhdyn julkisasiamies Léger’n ratkaisuehdotukseen em. asiassa Baustahlgewebe v. komissio (66–71 kohta).

86 – Ks. em. asiassa Werhahn Hansamühle ym. v. neuvosto ja komissio annetun tuomion 7 kohta.