Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
11 päivänä kesäkuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Yhteinen turvapaikkapolitiikka – Direktiivi 2011/95/EU – Pakolaisaseman saamisen edellytykset – 2 artiklan d ja e alakohta – Vainon syyt – 10 artiklan 1 kohdan d alakohta ja 2 kohta – Kuuluminen tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään – 4 artikla – Tosiseikkojen ja olosuhteiden tapauskohtainen arviointi – Direktiivi 2013/32/EU – 10 artiklan 3 kohta – Kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkintaan kohdistuvat vaatimukset – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohta – Lapsen etu – Määrittäminen – Naispuoliset alaikäiset kolmansien maiden kansalaiset, jotka ovat omaksuneet naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon oleskeltuaan jäsenvaltiossa
Asiassa C‑646/21,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenbosch (Haagin alioikeus, ’s‑Hertogenboschin istuntopaikka, Alankomaat) on esittänyt 22.10.2021 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 25.10.2021, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
K ja
L
vastaan
Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti L. Bay Larsen, jaostojen puheenjohtajat A. Arabadjiev, C. Lycourgos, E. Regan, F. Biltgen ja N. Piçarra (esittelevä tuomari) sekä tuomarit P. G. Xuereb, L. S. Rossi, I. Jarukaitis, A. Kumin, N. Jääskinen, N. Wahl, I. Ziemele ja J. Passer,
julkisasiamies: A. M. Collins,
kirjaaja: hallintovirkamies A. Lamote,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 18.4.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– K ja L, edustajinaan B. W. M. Toemen ja Y. E. Verkouter, advocaten, avustajanaan S. Rafi, asiantuntija,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman, A. Hanje ja A. M. de Ree,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään L. Halajová, M. Smolek ja J. Vláčil,
– Kreikan hallitus, asiamiehinään M. Michelogiannaki ja T. Papadopoulou,
– Espanjan hallitus, asiamiehinään A. Gavela Llopis ja A. Pérez-Zurita Gutiérrez,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään A.-L. Desjonquères ja J. Illouz,
– Unkarin hallitus, asiamiehinään Zs. Biró-Tóth ja M. Z. Fehér,
– Euroopan komissio, asiamiehinään A. Azéma ja F. Wilman,
kuultuaan julkisasiamiehen 13.7.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 24 artiklan 2 kohdan ja vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9) 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 2 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä K ja L ja toisaalta Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (oikeus- ja turvallisuusasioista vastaava valtiosihteeri, Alankomaat) ja jossa on kyse siitä, että valtiosihteeri on hylännyt heidän kansainvälistä suojelua koskevat myöhemmät hakemuksensa.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Kansainvälinen oikeus
Geneven yleissopimus
3 Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin Genevessä 28.7.1951 ja joka tuli voimaan 22.4.1954 (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, osa 189, s. 150, nro 2545 (1954)), sellaisena kuin se on täydennettynä New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä ja 4.10.1967 voimaan tulleella pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla (jäljempänä Geneven yleissopimus), 1 artiklan A kohdan 2 alakohdassa määrätään, että ”tässä yleissopimuksessa tarkoitetaan ’pakolaisella’ jokaista henkilöä, – – jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta [ja joka] oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; – –”
Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus
4 Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen, joka hyväksyttiin 18.12.1979 Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa ja joka tuli voimaan 3.9.1981 (Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, osa 1249, nro I-20378, s. 13) ja jonka osapuolia kaikki jäsenvaltiot ovat, 1 artiklan mukaan ”tässä yleissopimuksessa ’naisten syrjintä’ tarkoittaa kaikkea sellaista sukupuolen perusteella tapahtuvaa syrjintää, poissulkemista tai rajoittamista, jonka vaikutus tai tarkoitus on heikentää naisille – miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta ja siviilisäädystä riippumatta – kuuluvien yhtäläisten ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tunnustamista, nauttimista tai toteuttamista poliittisella, taloudellisella, yhteiskunnallisella, sivistyksellisellä, kansalaisoikeuksiin liittyvällä tai muilla aloilla, tai mitätöidä nämä oikeudet”.
5 Yleissopimuksen 3 artiklassa määrätään, että sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin toimiin, mukaan lukien lainsäädäntötoimet, kaikilla aloilla, erityisesti poliittisella, sosiaalisella, taloudellisella ja sivistyksellisellä alalla, varmistaakseen naisten täyden kehityksen ja etenemisen, jotta heille taataan mahdollisuudet harjoittaa ja nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia tasa-arvoisina miesten kanssa.
6 Yleissopimuksen 5 artiklan mukaan sopimusvaltioiden on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin muuttaakseen miesten ja naisten sosiaalisia ja sivistyksellisiä käyttäytymiskaavoja poistaakseen ennakkoluulot ja tapaan tai muuhun perustuvat käytännöt, joiden lähtökohtana on käsitys jommankumman sukupuolen alemmuudesta tai ylemmyydestä tai kaavamainen miesten ja naisten roolijako.
7 Yleissopimuksen 7, 10 ja 16 artiklan mukaan jäsenvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin poistaakseen naisten syrjinnän maan poliittisesta ja julkisesta elämästä samoin kuin koulutuksen osalta sekä kaikissa avioliittoon ja perhesuhteisiin liittyvissä asioissa.
Istanbulin yleissopimus
8 Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta 11.5.2011 Istanbulissa tehdyllä Euroopan neuvoston yleissopimuksella, jonka Euroopan unioni on allekirjoittanut 13.6.2017 ja joka on hyväksytty unionin puolesta 1.6.2023 annetulla neuvoston päätöksellä (EU) 2023/1067 (EUVL 2023, L 143 I, s. 4) (jäljempänä Istanbulin yleissopimus) ja joka on tullut voimaan unionin osalta 1.10.2023, pyritään suojelemaan naisia kaikilta väkivallan muodoilta sekä ehkäisemään ja poistamaan tällaista väkivaltaa ja kohdistamaan sen tekijöihin rikosoikeudellisia menettelyjä ja edistämään kaikkien naisten syrjinnän muotojen poistamista sekä naisten ja miesten välistä tosiasiallista tasa-arvoa myös tukemalla naisten mahdollisuuksia toimia yhä itsenäisemmin.
9 Istanbulin yleissopimuksen 3 artiklassa tarkennetaan tätä toteamalla, että ilmaisulla ”naisiin kohdistuva väkivalta” tarkoitetaan naisiin kohdistuvaa ihmisoikeuksien loukkaamista ja syrjinnän muotoa, ja se käsittää kaikki sellaiset sukupuoleen perustuvat väkivallanteot, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa naisille ruumiillista, seksuaalista, henkistä tai taloudellista haittaa tai kärsimystä, mukaan lukien tällaisilla teoilla uhkaaminen, pakottaminen tai mielivaltainen vapaudenriisto joko julkisessa tai yksityiselämässä.
10 Tämän yleissopimuksen 4 artiklan 2 kohdassa määrätään seuraavaa:
”Osapuolet tuomitsevat kaikki naisten syrjinnän muodot ja toteuttavat viipymättä tarvittavat lainsäädäntö- ja muut toimet ehkäistäkseen syrjintää, erityisesti
– sisällyttämällä kansalliseen perustuslakiinsa ja muuhun asianomaiseen lainsäädäntöönsä naisten ja miesten välisen tasa-arvon periaatteen ja varmistamalla tämän periaatteen toteutumisen käytännössä;
– kieltämällä naisten syrjinnän, tarvittaessa myös seuraamusten avulla;
– kumoamalla naisia syrjivät säädökset ja käytännöt.”
11 Yleissopimuksen 60 artiklan sanamuoto on seuraava:
”1. Osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että sukupuoleen perustuva naisiin kohdistuva väkivalta voidaan tunnustaa [Geneven] yleissopimuksen 1 artiklan A [kohdan] 2 [alakohdassa] tarkoitetun vainon muodoksi ja vakavaksi haitaksi, joka antaa perusteet täydentävään tai toissijaiseen suojeluun.
2. Osapuolet varmistavat, että kaikki [Geneven] yleissopimuksen mukaiset perusteet tulkitaan sukupuoli huomioon ottaen ja että jos todetaan, että pelättävä vainoaminen liittyy yhteen tai useampaan näistä perusteista, hakijoille myönnetään pakolaisasema sovellettavien asiaa koskevien asiakirjojen mukaisesti.
– –”
Unionin oikeus
Direktiivi 2011/95
12 Direktiivin 2011/95 johdanto-osan 4, 16, 18 ja 30 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(4) Geneven yleissopimus ja pöytäkirja ovat pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi.
– –
(16) Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti [perusoikeuskirjassa] tunnustetut periaatteet. Tällä direktiivillä pyritään erityisesti varmistamaan ihmisarvon kunnioitus sekä turvapaikanhakijoiden ja heidän mukanaan tulevien perheenjäsenten oikeus turvapaikkaan ja edistämään [perusoikeuskirjan] 1, 7, 11, 14, 15, 16, 18, 21, 24, 34 ja 35 artiklan soveltamista, ja se olisi näin ollen pantava täytäntöön niiden mukaisesti.
– –
(18) Soveltaessaan tätä direktiiviä jäsenvaltioiden olisi otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu lapsen oikeuksista vuonna 1989 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen mukaisesti. Jäsenvaltioiden olisi lapsen etua arvioidessaan otettava asiaankuuluvasti huomioon erityisesti perheen yhtenäisyyden periaate, alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, turvallisuusnäkökohdat sekä alaikäisen näkemykset hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
– –
(30) On myös tarpeen ottaa käyttöön ’tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen’ perusteella tapahtuvan vainon yhteinen käsite. Tiettyä yhteiskunnallista ryhmää määriteltäessä hakijan sukupuolesta johtuvat seikat, sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen mukaan lukien, jotka voivat liittyä tiettyihin oikeudellisiin perinteisiin ja tapoihin, jotka johtavat esimerkiksi sukuelinten silpomiseen, pakkosterilointiin tai pakkoaborttiin, olisi otettava asianmukaisesti huomioon, siinä määrin kuin ne liittyvät hakijan perusteltuun pelkoon joutua vainotuksi.”
13 Direktiivin 2011/95 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
a) ’kansainvälisellä suojelulla’ pakolaisasemaa ja toissijaista suojeluasemaa, sellaisina kuin ne on määritelty e ja g alakohdassa;
– –
d) ’pakolaisella’ kolmannen maan kansalaista, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan, ja kansalaisuudetonta henkilöä, joka oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella edellä mainittujen seikkojen tähden ja on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne ja jota 12 artikla ei koske;
e) ’pakolaisasemalla’ kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tunnustamista pakolaiseksi jäsenvaltiossa;
– –
i) ’hakijalla’ kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, josta ei vielä ole tehty lopullista päätöstä;
– –
k) ’alaikäisellä’ alle 18-vuotiasta kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä;
– –
n) ’alkuperämaalla’ yhtä tai useampaa kansalaisuusmaata tai, kansalaisuudettomien henkilöiden osalta, entistä pysyvää asuinmaata.”
14 Direktiivin 2011/95 II luvussa, joka koskee kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten arviointia, olevassa 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointi”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat. Jäsenvaltio on velvollinen yhteistyössä hakijan kanssa arvioimaan kaikki hakemukseen liittyvät olennaiset seikat.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut seikat koostuvat hakijan lausumista sekä hakijan saatavissa olevista asiakirjoista, jotka koskevat hänen ikäänsä, taustaansa, myös asiaankuuluvien omaisten taustaa, henkilöllisyyttään, kansalaisuuttaan tai kansalaisuuksiaan, aikaisempaa tai aikaisempia asuinmaitaan ja ‑paikkojaan, aikaisempia turvapaikkahakemuksia, matkareittiään, matkustusasiakirjojaan sekä kansainvälisen suojelun hakemisen syitä.
3. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti, ja se käsittää:
a) kaikki alkuperämaahan silloin, kun jäsenvaltiot tekevät hakemusta koskevan päätöksen, liittyvät asiaan vaikuttavat tosiseikat, mukaan luettuina alkuperämaan lait ja asetukset ja tapa, jolla niitä sovelletaan;
– –
c) hakijan asema[n] ja henkilökohtaiset olosuhteet, kuten tausta, sukupuoli ja ikä, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana;
– –
5. Vaikka jäsenvaltiot soveltavat periaatetta, jonka mukaan hakijan velvollisuutena on esittää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteluiksi tarvittavat seikat, ja vaikka joidenkin hakijan lausumien seikkojen tueksi ei olisi esitetty asiakirjoja tai muita todisteita, näitä seikkoja ei tarvitse todentaa, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:
– –
c) hakijan lausumia pidetään johdonmukaisina ja uskottavina – –
– –
e) hakija on todettu yleisesti uskottavaksi.”
15 Direktiivin 2011/95 9 artiklan, jonka otsikko on ”Vainoksi katsottavat teot”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jotta tekoa pidetään Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitettuna vainoksi katsottavana tekona, sen on oltava:
a) laatunsa tai toistuvuutensa vuoksi niin vakava, että se muodostaa vakavan loukkauksen ihmisten perusoikeuksia vastaan ja erityisesti niitä oikeuksia vastaan, joista ei voida poiketa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen[, joka allekirjoitettiin Roomassa 4.11.1950,] 15 artiklan 2 kohdan nojalla; tai
b) kertymä erilaisia toimenpiteitä, joihin kuuluu ihmisoikeusloukkauksia, ja joka on riittävän vakava vaikuttaakseen yksilöön a alakohdassa tarkoitettua vastaavalla tavalla.
2. Edellä olevan 1 kohdan nojalla vainoksi katsottavat teot voivat olla muun muassa seuraavia:
– –
f) luonteeltaan sukupuoleen liittyvät tai lapsiin kohdistuvat teot.”
16 Direktiivin 2011/95 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Vainon syyt”, säädetään seuraavaa:
”1. Arvioidessaan vainon syitä jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:
– –
d) jotakin ryhmää pidetään tiettynä yhteiskunnallisena ryhmänä erityisesti, jos:
– ryhmän jäsenet jakavat jonkin luontaisen ominaisuuden tai heillä on yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa, tai heille on yhteistä sellainen ominaisuus tai usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä, ja
– ryhmällä on selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen erilaiseksi.
– – Sukupuoleen liittyvät seikat, sukupuoli-identiteetti mukaan luettuna, on otettava asianmukaisesti huomioon määritettäessä kuulumista tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään tai tällaisen ryhmän piirteitä;
– –
2. Arvioitaessa sitä, onko hakijan pelko joutua vainotuksi perusteltu, on asiaan vaikuttamatonta, onko hakijalla todellisuudessa niitä – – yhteiskunnalliseen – – ryhmään liittyviä piirteitä, jotka ovat johtaneet vainoon, jos vainon harjoittaja liittää kyseiset piirteet hakijaan.”
17 Direktiivin 2011/95 20 artikla on sijoitettu sen VIII lukuun, joka koskee ”kansainvälisen suojelun sisältöä”, ja sen 3 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:
”3. Jäsenvaltioiden on otettava tätä lukua täytäntöön pannessaan huomioon haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden, kuten alaikäisten, ilman huoltajaa olevien alaikäisten, – – yksinhuoltajien, joilla on alaikäisiä lapsia, – – erityistilanne.
– –
5. Jäsenvaltioiden on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu pannessaan täytäntöön tämän luvun niitä säännöksiä, jotka koskevat alaikäisiä.”
Direktiivi 2013/32/EU
18 Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60) 2 artiklan q alakohdan mukaan ”myöhemmällä hakemuksella” tarkoitetaan ”kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös – –”.
19 Direktiivin 2013/32 10 artiklan, jonka otsikko on ”Hakemusten tutkintaa koskevat vaatimukset”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista tekemät päätökset perustuvat hakemusten asianmukaiseen tutkintaan. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että
a) hakemukset tutkitaan ja ratkaistaan yksilöllisesti, objektiivisesti ja puolueettomasti;
b) eri lähteistä, kuten [Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastolta (EASO)] ja Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta (UNHCR) ja asiaankuuluvilta kansainvälisiltä ihmisoikeusjärjestöiltä, hankitaan täsmällisiä ja ajantasaisia tietoja hakijoiden alkuperämaissa – – vallitsevasta tilanteesta ja että nämä tiedot ovat hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavan henkilöstön saatavilla;
– –
d) hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavalla henkilöstöllä on mahdollisuus pyytää tarvittaessa neuvoa asiantuntijoilta tiettyihin aloihin, kuten lääketieteeseen, kulttuuri- ja uskontoasioihin, lapsiin tai sukupuolikysymyksiin liittyvissä kysymyksissä.”
20 Direktiivin 2013/32 14 artiklan 1 kohdan neljännen alakohdan mukaan ”jäsenvaltiot voivat kansallisessa lainsäädännössä vahvistaa tapaukset, joissa alaikäiselle on annettava mahdollisuus henkilökohtaiseen puhutteluun”.
21 Direktiivin 2013/32 15 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava asianmukaisin toimenpitein, että henkilökohtaiset puhuttelut suoritetaan olosuhteissa, joissa hakijat voivat esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. Tätä varten jäsenvaltioiden on:
– –
e) varmistettava, että alaikäisten puhuttelut suoritetaan lapselle soveltuvalla tavalla.”
22 Direktiivin 2013/32 40 artiklan, jonka otsikko on ”Myöhempi hakemus”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jotta voidaan tehdä päätös 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ottamisesta tutkittavaksi, kansainvälistä suojelua koskeva myöhempi hakemus tutkitaan ensin alustavasti sen toteamiseksi, onko ilmennyt tai onko hakija esittänyt uusia seikkoja tai perusteita, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää direktiivin [2011/95] nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
23 Pääasian valittajina on kaksi Irakin kansalaista, siskokset K ja L, jotka ovat syntyneet vuosina 2003 ja 2005. He tulivat Alankomaihin vuonna 2015 yhdessä vanhempiensa ja tätinsä kanssa. He ovat oleskelleet siellä siitä lähtien keskeytyksettä. Heidän vanhempansa tekivät 7.11.2015 turvapaikkahakemuksensa omissa ja tytärtensä K:n ja L:n nimissä. Hakemukset hylättiin 17.2.2017. Hylkäävät päätökset tulivat lopullisiksi vuoden 2018 aikana.
24 K ja L tekivät 4.4.2019 direktiivin 2013/32 2 artiklan q alakohdassa tarkoitetut myöhemmät hakemukset, jotka hylättiin ilmeisen perusteettomina oikeus- ja turvallisuusasioista vastaavan valtiosihteerin 21.12.2020 tekemillä päätöksillä. K ja L ovat riitauttaneet nämä hylkäävät päätökset rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenboschissa (Haagin alioikeus, ’s-Hertogenboschin istuntopaikka, Alankomaat), joka on pyytänyt ennakkoratkaisua, vetoamalla siihen, että he ovat oleskeltuaan pitkään Alankomaissa omaksuneet ikäistensä nuorten noudattaman normiston, arvot ja käytöksen ja näin ”länsimaalaistuneet”. He katsovat, että heillä on nuorina naisina mahdollisuus tehdä itse päätökset elämänsä ja tulevaisuutensa osalta, etenkin kun kyse on heidän suhteestaan miespuolisiin henkilöihin, avioliitosta, opinnoista, työskentelystä sekä koulutuksesta ja mahdollisuudesta ilmaista poliittisia ja uskonnollisia mielipiteitä. He pelkäävät joutuvansa vainotuiksi, mikäli he joutuisivat palaamaan Irakiin, sen identiteetin vuoksi, joka heille on muotoutunut Alankomaissa ja jolle on leimallista se, että he ovat omaksuneet normiston, arvot ja käytöksen, jotka eroavat niistä, joita noudatetaan heidän alkuperämaassaan, ja että ne ovat sillä tavoin olennaisia heidän identiteettinsä ja omatuntonsa kannalta, etteivät he voi luopua niistä. He väittävät näin kuuluvansa direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetulla tavalla ”tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään”.
25 K ja L vetoavat myös siihen, että tämän pitkäaikaisen Alankomaissa oleskelun johdosta he ovat juurtuneet sinne, ja jos he joutuisivat lähtemään maasta, aiheutuisi tästä vahinkoa heidän kehitykselleen. Tämän lisäksi heille on aiheutunut vahinkoa siitä, että he ovat olleet niin kauan epävarmuuden tilassa odottaessaan päätöstä oleskeluluvan saamisesta Alankomaihin.
26 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä tilanteessa ensiksikin sitä, millä tavoin on tulkittava direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettua tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen käsitettä. Se katsoo, että länsimaalaistumisella viitataan naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon ja erityisesti naisten oikeuteen säästyä kaikelta sukupuoleen perustuvalta väkivallalta, välttää pakkoavioituminen ja tunnustaa tai olla tunnustamatta tiettyä uskoa sekä oikeuteen omiin poliittisiin mielipiteisiin ja niiden ilmaisemiseen.
27 Ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin viittaa siihen, että Raad van Staten (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat) oikeuskäytännön mukaan länsimaalaistuneet naiset muodostavat liian epäyhtenäisen ryhmän, jotta heidän voitaisiin katsoa kuuluvan direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, ja että kansallisena oikeudellisena käytäntönä on ollut arvioida mahdollista länsimaalaistumista joko uskontoon tai poliittisiin mielipiteisiin perustuvana vainon syynä.
28 Toiseksi se pohtii sitä, millä tavoin perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdassa taattu lapsen etu otetaan huomioon kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia koskevassa tutkintamenettelyssä. Se ei ole löytänyt unionin oikeudesta minkäänlaisia ohjeita siitä, miten lapsen etu todetaan.
29 Tämän osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa siihen, että 14.1.2021 annetun tuomion Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Ilman huoltajaa olevan alaikäisen palauttaminen) (C‑441/19, EU:C:2021:9, 45 kohta) mukaan kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti, mutta pohtii, voidaanko kansallista oikeudellista käytäntöä, jossa toimivaltainen viranomainen antaa ensin ratkaisunsa kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta arvioimalla yleisellä tasolla lapsen etua, pitää unionin oikeuden mukaisena, kun hakija voi riitauttaa tällaisen päätöksen vasta myöhemmin esittämällä konkreettisen näytön siitä, että päätöksen olisi pitänyt lapsen edun vuoksi olla toinen.
30 Kolmanneksi se huomauttaa, että K:lle ja L:lle väitetysti siitä aiheutunut vahinko, että he olivat epävarmuudessa tilanteestaan Alankomaissa, ei liity vainon syihin alkuperämaassa, ja pohtii, onko kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkinnassa tällainen vahinko otettava lapsen edun vuoksi välttämättä huomioon, ja jos on, millä tavoin.
31 Lopuksi se pohtii, onko kansallista oikeudellista käytäntöä, jonka mukaan direktiivin 2013/32 2 artiklan q alakohdassa tarkoitetun myöhemmän hakemuksen ratkaisevalla viranomaisella ei ole velvollisuutta viran puolesta tutkia hakijan oikeutta oleskelulupaan ”tavanomaisista syistä”, pidettävä unionin oikeuden mukaisena.
32 Rechtbank Den Haag, zittingsplaats ’s-Hertogenbosch on näistä syistä päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin 2011/95] 10 artiklan 1 kohdan d alakohtaa tulkittava siten, että länsimaalaisia normeja, arvoja ja tosiasiallista käyttäytymistä, jotka naispuoliset kolmansien maiden kansalaiset ovat omaksuneet oleskellessaan jäsenvaltion alueella merkittävän osan siitä elämänvaiheesta, jossa heidän identiteettinsä kehittyy, olemalla täysimääräisesti mukana yhteiskunnassa, on pidettävä yhteisenä taustana, jota ei voida muuttaa, tai että ne ovat niin keskeinen osa heidän identiteettiään, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan niistä?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko naispuolisia kolmansien maiden kansalaisia, jotka ovat – mistä syystä hyvänsä – omaksuneet vastaavia länsimaalaisia normeja ja arvoja oleskellessaan tosiasiallisesti jäsenvaltiossa siinä elämänvaiheessa, jossa heidän identiteettinsä kehittyy, pidettävä [direktiivin 2011/95] 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuina ’tietyn yhteiskunnallisen ryhmän jäseninä’? Onko sitä, onko kyse ’tietystä yhteiskunnallisesta ryhmästä, jolla on selvästi erottuva identiteetti asianomaisessa maassa’, arvioitava jäsenvaltion kannalta vai onko tätä ilmaisua tulkittava yhdessä [direktiivin 2011/95] 10 artiklan 2 kohdan kanssa siten, että ratkaisevaa on se, että ulkomaalainen voi osoittaa uskottavasti, että hänen katsotaan alkuperämaassa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään tai että vainon harjoittaja liittää tällaisen ominaisuuden hakijaan? Onko vaatimus siitä, että länsimaalaistuminen voi olla perusteena pakolaisasemalle vain, jos se johtuu uskonnollisista tai poliittisista syistä, yhteensopiva [direktiivin 2011/95] 10 artiklan kanssa, luettuna yhdessä palauttamiskiellon periaatteen ja turvapaikkaoikeuden kanssa?
3) Onko kansallinen oikeudellinen käytäntö, jossa kansallinen viranomainen tutkii kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arvioiden lapsen etua ilman, että tämä etu on ensin konkreettisesti määritetty (kaikissa menettelyissä), yhteensopiva unionin oikeuden ja erityisesti [perusoikeuskirjan] 24 artiklan 2 kohdan kanssa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan kanssa? Onko tähän kysymykseen vastattava eri tavalla, jos jäsenvaltion on tutkittava oleskelulupaa koskeva hakemus tavanomaisten syiden perusteella ja ratkaistava se ottamalla huomioon lapsen etu?
4) Miten ja missä vaiheessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyssä on perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan kannalta otettava huomioon lapsen etu ja arvioitava sitä ja erityisesti haittaa, joka alaikäiselle aiheutuu siitä, että hän on oleskellut tosiasiallisesti pitkään jäsenvaltiossa? Onko tässä yhteydessä merkitystä sillä, onko tällainen tosiasiallinen oleskelu ollut laillista? Onko lapsen etua arvioitaessa edellä tarkoitetussa käsittelyssä merkitystä sillä, että jäsenvaltio on ratkaissut kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen unionin oikeudessa päätöksenteolle asetetussa määräajassa, että aiemmin asetettua paluuvelvoitetta ei ole noudatettu ja että jäsenvaltio ei ole ryhtynyt maastapoistamiseen palauttamispäätöksen tekemisen jälkeen, jolloin alaikäisen tosiallinen oleskelu jäsenvaltiossa on voinut jatkua?
5) Onko kansallinen oikeudellinen käytäntö, jossa tehdään ero ensimmäisten ja myöhempien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten välillä siten, että myöhempien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten yhteydessä ei oteta huomioon tavanomaisia hakuperusteita, unionin oikeuden mukainen, kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 7 artikla, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan kanssa?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen ja toinen kysymys
33 Aluksi on tuotava esiin se, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa muun muassa ensimmäisessä kysymyksessään länsimaalaisiin normeihin, arvoihin ja käyttäytymiseen, jotka kolmansien maiden kansalaiset ovat omaksuneet oleskellessaan jäsenvaltion alueella merkittävän osan siitä elämänvaiheesta, jossa heidän identiteettinsä kehittyy, olemalla täysimääräisesti mukana yhteiskunnassa, ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että siinä on asiallisesti kyse siitä, että nämä naiset ovat tosiasiallisesti omaksuneet naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon, sekä siitä, että he haluavat jatkossakin tasa-arvon toteutuvan heidän arjessaan.
34 Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kaksi ensimmäistä kysymystä, jotka voidaan käsitellä yhdessä, koskevat asiallisesti sitä, onko direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohtaa ja 2 kohtaa tulkittava siten, että alkuperämaassa vallitsevista oloista riippuen sellaisten naisten – alaikäistenkin –, jotka ovat kyseisen maan kansalaisia ja joiden yhteisenä ominaisuutena on se, että he ovat oleskellessaan jossakin jäsenvaltiossa tosiasiallisesti omaksuneet naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon, joka on vahvistettu muun muassa SEU 2 artiklassa, voidaan katsoa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, mitä voidaan pitää vainon syynä, joka voi johtaa pakolaisaseman tunnustamiseen.
35 Ensiksi on mainittava, että direktiivin 2011/95 2 artiklan d alakohdassa ”pakolainen” määritellään kolmannen maan kansalaiseksi, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansalaisuuden, poliittisten mielipiteiden tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka oleskelee kansalaisuusmaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan. Määritelmä on sama kuin Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdassa käytetty määritelmä; kyseistä yleissopimusta on pidettävä direktiivin 2011/95 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetun mukaisesti ”pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakiv[enä]”.
36 Direktiivin 2011/95 säännöksiä on näin ollen tulkittava sen systematiikan ja tarkoituksen valossa sekä niin, että Geneven yleissopimusta ja muita SEUT 78 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja asiaa koskevia sopimuksia noudatetaan. Tällaisia sopimuksia ovat muun muassa Istanbulin yleissopimus ja kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (tuomio 16.1.2024; Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 37 ja 44–47 kohta).
37 Kuten Istanbulin yleissopimuksen 1 ja 3 artiklasta sekä sen 4 artiklan 2 kohdasta nähdään, naisten ja miesten välinen tasa-arvo merkitsee naisten kannalta erityisesti sitä, että heillä on oikeus säästyä kaikelta sukupuoleen perustuvalta väkivallalta ja välttää pakkoavioituminen sekä oikeus tunnustaa tai olla tunnustamatta tiettyä uskoa, oikeus omiin poliittisiin mielipiteisiin ja niiden ilmaisemiseen ja oikeus tehdä vapaasti omaa elämäänsä koskevat valinnat muun muassa koulutuksen, työuran ja julkisen toiminnan osalta. Tämä on nähtävissä myös kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen 3, 5, 7, 10 ja 16 artiklasta.
38 Lisäksi direktiivin 2011/95 säännöksiä on tulkittava, kuten sen johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee, niitä perusoikeuskirjassa – jonka 21 artiklan 1 kohdassa kielletään muun muassa kaikenlainen sukupuoleen perustuva syrjintä – tunnustettuja oikeuksia kunnioittaen, joiden soveltamista tällä direktiivillä pyritään edistämään (ks. vastaavasti tuomio 13.1.2021, Saksan liittotasavalta (Kansalaisuudettoman palestiinalaisen pakolaisasema), C‑507/19, EU:C:2021:3, 39 kohta ja tuomio 9.11.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Vakavan haitan käsite), C‑125/22, EU:C:2023:843, 60 kohta).
39 Toiseksi on muistettava, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdassa luetellaan kunkin tällaisen pakolaisaseman tunnustamiseen direktiivin 2 artiklan d alakohdan mukaisesti mahdollisesti johtavan viiden eri vainon syyn osalta seikat, jotka jäsenvaltioiden on otettava huomioon.
40 Mitä tulee erityisesti syyhyn, joka koskee kuulumista tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että ryhmä katsotaan tietyksi yhteiskunnalliseksi ryhmäksi kahden kumulatiivisen edellytyksen täyttyessä. Kaikilla ryhmän jäsenillä on ensinnäkin oltava ainakin yksi seuraavista kolmesta tunnusmerkistä: he ”jakavat jonkin luontaisen ominaisuuden”, ”heillä on yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa” tai ”heille on yhteistä sellainen ominaisuus tai usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä”. Lisäksi ryhmällä on oltava selvästi erottuva identiteetti kyseisessä alkuperämaassa, koska ympäröivä yhteiskunta mieltää sen ”erilaiseksi” (tuomio 16.1.2024; Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 40 kohta).
41 Direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan toisessa alakohdassa säädetään lisäksi tarkemmin, että ”sukupuoleen liittyvät seikat, sukupuoli-identiteetti mukaan luettuna, on otettava asianmukaisesti huomioon määritettäessä kuulumista tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään tai tällaisen ryhmän piirteitä”. Tätä direktiivin 2011/95 säännöstä on luettava sen johdanto-osan 30 perustelukappaleen valossa, jonka mukaan sukupuoli-identiteetti voi liittyä tiettyihin oikeudellisiin perinteisiin ja tapoihin (tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 41 kohta).
42 Direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitetun tietyn yhteiskunnallisen ryhmän yksilöintiä koskevan ensimmäisen edellytyksen eli sen edellytyksen osalta, joka koskee ainakin yhden tässä säännöksessä tarkoitetun kolmen tunnusmerkin jakamista, unionin tuomioistuin on jo todennut, että se, että henkilö on sukupuoleltaan nainen, on luontainen ominaisuus ja riittää näin ollen täyttämään kyseisen edellytyksen (tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 49 kohta).
43 Lisäksi naiset, joilla on lisäksi jokin muu yhteinen piirre, kuten jokin muu luontainen ominaisuus tai yhteinen tausta, jota ei voida muuttaa, kuten tietty erityinen perhetilanne, tai joille on yhteistä sellainen ominaisuus tai usko, joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei heitä pitäisi vaatia luopumaan siitä, voivat tästä syystä myös täyttää kyseisen edellytyksen (ks. vastaavasti tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 50 kohta).
44 Todettakoon tämän osalta, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 34 kohdassa todennut, että se, että nainen on tosiasiallisesti omaksunut naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon, siltä osin kuin tämä tarkoittaa, että hän haluaa tasa-arvon toteutuvan arjessaan, merkitsee sitä, että hän voi vapaasti tehdä omaa elämäänsä koskevat valinnat erityisesti mitä tulee hänen koulutukseensa ja työuraansa sekä julkisen toimintansa laajuuteen ja luonteeseen, mahdollisuuteen taloudelliseen riippumattomuuteen työskentelemällä kodin ulkopuolella sekä päätökseen elää yksin tai perustaa perhe ja valita elämänkumppaninsa; nämä valinnat ovat keskeisiä hänen identiteettinsä määräytymisen kannalta. Tällaisessa tapauksessa sitä, että nainen, joka on kolmannen maan kansalainen, on omaksunut naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon, voidaan pitää ”ominaisuu[tena] tai usko[na], joka on niin keskeinen osa identiteettiä tai omaatuntoa, ettei [häntä] pitäisi vaatia luopumaan siitä”. Tämän osalta merkityksetöntä on se, ettei kyseinen naispuolinen kolmannen maan kansalainen katso muodostavansa ryhmää muiden naispuolisten kolmansien maiden kansalaisten kanssa tai kaikkien tämän perusarvon omaksuneiden naisten kanssa.
45 Sitä, että nuoret naiset, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia, ovat oleskelleet vastaanottavassa jäsenvaltiossa sellaisen elämänvaiheen ajan, jolloin henkilön identiteetti kehittyy, ja että he ovat tällä ajanjaksolla tosiasiallisesti omaksuneet naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon, voidaan pitää direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettuna ”yhtei[senä] tausta[na], jota ei voida muuttaa”.
46 On siis katsottava, että nämä – alaikäisetkin – naiset täyttävät direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitetun tietyn yhteiskunnallisen ryhmän yksilöintiä koskevan edellytyksen.
47 Direktiivin 10 artiklan 2 kohdan mukaan toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on varmistuttava siitä, että tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumista osoittava piirre liitetään asianomaiseen henkilöön hänen direktiivin 2 artiklan n alakohdassa tarkoitetussa alkuperämaassaan, vaikkei hänellä todellisuudessa olisi tällaista piirrettä.
48 Tietyn yhteiskunnallisen ryhmän yksilöintiä koskevan toisen edellytyksen osalta, josta säädetään direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan ensimmäisen alakohdan toisessa luetelmakohdassa ja joka koskee ryhmän selvästi erottuvaa identiteettiä alkuperämaassa, todettakoon, että ympäröivä yhteiskunta voi mieltää naiset eri tavalla ja että heille voidaan siellä tunnustaa selvästi erottuva identiteetti muun muassa heidän alkuperämaassaan hyväksyttyjen sosiaalisten, moraalisten tai oikeudellisten normien vuoksi (tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 52 kohta).
49 Naiset, joilla on lisäksi jokin muu yhteinen ominaisuus, kuten naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon tosiasiallinen omaksuminen, täyttävät myös tämän toisen edellytyksen silloin, kun heidän alkuperämaassaan hyväksytyistä sosiaalisista, moraalisista tai oikeudellisista normeista johtuu, että ympäröivä yhteiskunta mieltää nämä naiset tämän yhteisen ominaisuuden vuoksi erilaisiksi (ks. vastaavasti tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 53 kohta).
50 Tässä yhteydessä on tarkennettava, että kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on määrittää se, mitä ympäröivää yhteiskuntaa on pidettävä merkityksellisenä tällaisen yhteiskunnallisen ryhmän olemassaoloa arvioitaessa. Tällainen yhteiskunta voi olla täysin sama kuin koko se kolmas maa, josta kansainvälistä suojelua hakeva henkilö on peräisin, tai rajatumpi, esimerkiksi tietty osa kyseisen kolmannen maan alueesta tai väestöstä (tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 54 kohta).
51 Tästä seuraa, että naisten – alaikäistenkin –, joiden yhteisenä ominaisuutena on se, että he ovat oleskellessaan jossakin jäsenvaltiossa tosiasiallisesti omaksuneet naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon, voidaan alkuperämaassa vallitsevista oloista riippuen katsoa kuuluvan direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetulla tavalla tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään.
52 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pohdinnat huomioon ottaen on vielä täsmennettävä, ettei miltään osin ole edellytetty, että naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon tosiasiallinen omaksuminen olisi tällaisten naisten osalta luonteeltaan poliittista tai uskonnollista, jotta voitaisiin todeta, että heidän osaltaan kyse on tässä säännöksessä tarkoitetusta vainon syystä. Tällaista omaksumista voidaan kuitenkin tapauksen niin vaatiessa tarkastella myös uskontoon tai poliittisiin mielipiteisiin perustuvana vainon syynä.
53 Todettakoon kolmanneksi, että arvioitaessa sellaista kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ja myöhempääkin hakemusta, joka perustuu tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvään vainon syyhyn, toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on selvitettävä direktiivin 2011/95 2 artiklan d alakohdassa edellytetyn mukaisesti, onko tällaiseen vainon syyhyn vetoavalla henkilöllä ”perusteltua aihetta pelätä” joutuvansa alkuperämaassaan direktiivin 9 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi tällaisen ryhmään kuulumisen vuoksi (ks. vastaavasti tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 59 kohta).
54 Tätä arvioidessaan toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on otettava ensimmäiseksi huomioon se, että niin kuin direktiivin 2011/95 9 artiklan 2 kohdan f alakohdassa säädetään, Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdassa tarkoitetun vainon muotona voi olla esimerkiksi henkilöön kohdistettu, luonteeltaan sukupuoleen liittyvä teko.
55 Istanbulin yleissopimuksen 60 artiklan 1 kohdassa määrätään tämän osalta ensinnäkin, että koska naisiin sukupuolen perusteella kohdistuva väkivalta on katsottava yleissopimuksen 3 artiklan mukaisesti ihmisoikeusloukkaukseksi ja naisiin kohdistuvan syrjinnän muodoksi, se on tunnustettava Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdassa tarkoitetun vainon muodoksi. Lisäksi sen 60 artiklan 2 kohdassa sopimuksen osapuolet velvoitetaan varmistamaan, että kaikkia Geneven yleissopimuksen mukaisia vainon syitä eli siis myös yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumista koskevaa vainon syytä tulkitaan sukupuoli huomioon ottaen.
56 Toiseksi todettakoon, että direktiivin 2011/95 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa, että hakija on velvollinen esittämään mahdollisimman pian kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat. Tästä huolimatta jäsenvaltioiden viranomaisten on kuitenkin tarvittaessa toimittava aktiivisesti yhteistyössä hakijan kanssa hakemukseen liittyvien olennaisten seikkojen määrittämiseksi ja täydentämiseksi (ks. vastaavasti tuomio 3.3.2022, Secretary of State for the Home Department (Palestiinasta lähtöisin olevan kansalaisuudettoman henkilön pakolaisasema), C‑349/20, EU:C:2022:151, 64 kohta). Lisäksi on huomattava, että vaikka jäsenvaltiot käyttäväkin niille tässä säännöksessä tunnustettua mahdollisuutta, 4 artiklan 5 kohdassa säädetään vielä, että silloin, kun joidenkin hakijan lausumien seikkojen tueksi ei ole esitetty asiakirjoja tai muita todisteita, näitä seikkoja ei tarvitse todentaa, jos tässä 5 kohdassa muotoillut kumulatiiviset edellytykset täyttyvät. Näihin edellytyksiin kuuluu hakijan lausumien johdonmukaisuus ja uskottavuus sekä hakijan yleinen uskottavuus (ks. vastaavasti tuomio 21.9.2023, Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie (Poliittiset mielipiteet vastaanottavassa jäsenvaltiossa), C‑151/22, EU:C:2023:688, 44 kohta).
57 Unionin tuomioistuin on täsmentänyt tämän osalta, että kansainvälistä suojelua hakevan lausumia on pidettävä vain lähtökohtana toimivaltaisten viranomaisten toimittamalle tosiseikkojen ja olosuhteiden arvioinnille, koska näillä on lisäksi usein hakijaa paremmat mahdollisuudet saada tieto tietyntyyppisistä asiakirjoista (ks. vastaavasti tuomio 22.11.2012, M., C‑277/11, EU:C:2012:744, 65 ja 66 kohta; tuomio 19.11.2020, Bundesamt für Migration und Flüchtlinge (Asepalvelus ja turvapaikka), C‑238/19, EU:C:2020:945, 52 kohta ja tuomio 9.11.2023, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Vakavan haitan käsite), C‑125/22, EU:C:2023:843, 47 kohta).
58 Olisi siis direktiivin 2011/95 4 artiklan vastaista katsoa, että hakija olisi välttämättä yksin velvollinen esittämään kaikki kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiksi tarvittavat seikat, kuten sen, että hänen voitaisiin alkuperämaassaan mieltää kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään direktiivin 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, ja sen, että hän on tästä syystä vaarassa joutua vainotuksi kyseisessä maassa (ks. vastaavasti tuomio 19.11.2020, Bundesamt für Migration und Flüchtlinge (Asepalvelus ja turvapaikka), C‑238/19, EU:C:2020:945, 54 ja 55 kohta).
59 Kolmanneksi direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdan mukaan toimivaltaiset viranomaiset arvioivat tapauskohtaisesti sitä, onko hakijan pelkoa joutua vainotuksi pidettävä perusteltuna, ja arviointi on suoritettava tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta noudattaen tukeutumalla yksinomaan tosiseikkojen ja olosuhteiden konkreettiseen arviointiin sen ratkaisemiseksi, muodostavatko todetut tosiseikat ja olosuhteet sellaisen uhan, että kyseessä olevalla henkilöllä on henkilökohtaisen tilanteensa vuoksi perusteltua aihetta pelätä joutuvansa tosiasiallisesti vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi, mikäli hän joutuisi palaamaan alkuperämaahansa (ks. vastaavasti tuomio 21.9.2023, Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie (Poliittiset mielipiteet vastaanottavassa jäsenvaltiossa), C‑151/22, EU:C:2023:688, 42 kohta ja tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 60 kohta).
60 Direktiivin 2013/32 10 artiklan 3 kohdan b alakohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan huolehtimaan sekä siitä, että kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista tehtävät päätökset perustuvat hakemusten asianmukaiseen tutkintaan, jonka aikana eri lähteistä, kuten EASOlta ja UNCHR:ltä ja asiaankuuluvilta kansainvälisiltä ihmisoikeusjärjestöiltä hankitaan täsmällisiä ja ajantasaisia tietoja hakijoiden alkuperämaissa vallitsevasta tilanteesta, että siitä, että nämä tiedot ovat hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavan henkilöstön saatavilla.
61 Kuten pakolaisasiain päävaltuutetun kansainvälistä suojelua koskevista johtavista periaatteista, jotka koskevat sukupuoleen perustuvaa vainoa Geneven yleissopimuksen 1 artiklan A kohdan 2 alakohdan puitteissa, laatimassa asiakirjassa nro 1 olevan 36 kohdan x alakohdassa todetaan, tätä silmällä pitäen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on hankittava ne alkuperämaata koskevat tiedot, joilla on merkitystä naisten tekemien hakemusten käsittelyssä ja jotka koskevat esimerkiksi naisten juridista asemaa, heidän poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksiaan, maan kulttuurisia ja sosiaalisia perinteitä ja näiden noudattamatta jättämisen seurauksia, sitä, kuinka yleisiä haittaa aiheuttavat perinteiset käytännöt ovat, naisiin kohdistuvan ilmi tulleen väkivallan vaikutusta ja muotoja, heille tarjottua suojelua, tällaiseen väkivaltaan syyllistyneisiin kohdistuvia seuraamuksia sekä vaaroja, joita naiseen kohdistuu, jos hän palaa alkuperämaahansa tällaisen hakemuksen tekemisen jälkeen (tuomio 16.1.2024, Intervyuirasht organ na DAB pri MS (Perheväkivallan uhreiksi joutuvat naiset), C‑621/21, EU:C:2024:47, 61 kohta).
62 Neljänneksi on vielä todettava, että sitä, että naispuolinen kolmannen maan kansalainen on tosiasiallisesti omaksunut naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon oleskellessaan jäsenvaltiossa, ei voida pitää seikkana, jonka kyseinen kolmannen maan kansalainen on direktiivin 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla itse aiheuttanut lähdettyään alkuperämaastaan, eikä 4 direktiivin 4 artiklan 3 kohdan d alakohdassa tarkoitettuina toimina, joiden ainoana tai tärkeimpänä tarkoituksena on ollut luoda edellytykset kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemiselle. Voidaan siis vain todeta, että kun tämän perusarvon omaksumisesta on voitu saada oikeudellisesti riittävä näyttö, sitä ei voida millään tavoin rinnastaa toimiin, joihin on ryhdytty väärinkäyttötarkoituksessa tai menettelyn välineellistämiseksi, mitä näillä säännöksillä pyritään torjumaan (ks. vastaavasti tuomio 29.2.2024, Bundesamt für Fremdenwesen und Asyl (Myöhempi uskonnollinen kääntyminen), C‑222/22, EU:C:2024:192, 32 ja 34 kohta).
63 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on käsiteltävässä tapauksessa selvitettävä erityisesti se, ovatko pääasian valittajat tosiasiallisesti omaksuneet naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon edellä 37 ja 44 kohdassa kuvattuine osatekijöineen pyrkimällä siihen, että se toteutuu heidän arjessaan, siten, että tätä arvoa voidaan pitää erottamattomana osana heidän identiteettiään, ja mieltäisikö ympäröivä yhteiskunta heidät tästä syystä erilaisiksi heidän alkuperämaassaan. Se, että he voisivat välttää todellisen vaaran joutua tämän arvon omaksumisen vuoksi vainotuiksi alkuperämaassaan pidättymällä sen ilmaisemisesta, ei ole seikka, joka pitäisi ottaa huomioon tässä yhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 7.11.2013, X ym., C‑199/12–C‑201/12, EU:C:2013:720, 70, 71, 74 ja 75 kohta).
64 Kahteen ensimmäiseen kysymykseen on edellä todetun perusteella vastattava, että direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohtaa ja 2 kohtaa on tulkittava siten, että alkuperämaassa vallitsevista oloista riippuen sellaisten naisten – alaikäistenkin –, jotka ovat kyseisen maan kansalaisia ja joiden yhteisenä ominaisuutena on se, että he ovat oleskellessaan jossakin jäsenvaltiossa tosiasiallisesti omaksuneet naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon, voidaan katsoa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, mitä voidaan pitää vainon syynä, joka voi johtaa pakolaisaseman tunnustamiseen.
Kolmas ja neljäs kysymys
65 Todettakoon aluksi, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmannen kysymyksen toinen osa koskee asiallisesti sitä, onko perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohtaa tulkittava yhdessä sen 51 artiklan 1 kohdan kanssa siten, että se on esteenä kansalliselle oikeudelliselle käytännölle, jonka mukaisesti toimivaltainen viranomainen arvioi tavanomaisiin syihin perustuvaa oleskelulupahakemusta käsitellessään lapsen etua määrittämättä sitä ensin konkreettisesti.
66 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 67 kohdassa todennut, ennakkoratkaisupyynnöstä tai unionin tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta ei käy kuitenkaan ilmi, että pääasiassa olisi kyse tällaisesta tavanomaisiin syihin perustuvasta oleskelulupahakemuksesta.
67 Vaikka unionin oikeutta koskevilla ennakkoratkaisukysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, ennakkoratkaisupyynnön esittämisen perusteena ei ole neuvoa-antavien lausuntojen esittäminen yleisistä tai hypoteettisista kysymyksistä vaan oikeusriidan todelliseen ratkaisemiseen erottamattomasti liittyvä tarve (tuomio 14.1.2021, The International Protection Appeals Tribunal ym., C‑322/19 ja C‑385/19, EU:C:2021:11, 53 kohta).
68 Koska asiassa esitetyn kolmannen kysymyksen toisen osan tarkoituksena on tosiasiassa saada neuvoa-antava lausunto unionin tuomioistuimelta, se on jätettävä tutkimatta.
69 Ennakkoratkaisuja pyytäneen tuomioistuimen kolmannen kysymyksen ensimmäinen osa ja neljäs kysymys, joita on syytä tarkastella yhdessä, koskevat asiallisesti sitä, onko perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että toimivaltainen kansallinen viranomainen ratkaisee alaikäisen tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen määrittelemättä ensin konkreettisesti tämän alaikäisen etua tapauskohtaisesti suoritettavassa arvioinnissa.
70 Tämä kansallinen tuomioistuin pohtii tässä yhteydessä myös sitä, onko otettava huomioon alaikäisen väitetysti siitä kärsimä vahinko, että hän on oleskellut pitkään jäsenvaltiossa ja elänyt epävarmuudessa paluuvelvoitteensa osalta, ja jos on, millä tavoin.
71 Menettelyn suullisessa vaiheessa käytyjen keskustelujen perusteella on syytä välittömästi torjua kaikki epäilyt näiden ennakkoratkaisukysymysten tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymisen osalta siksi, että K ja L eivät enää tässä vaiheessa olisi direktiivin 2011/95 2 artiklan k alakohdassa tarkoitetulla tavalla alaikäisiä. Ennakkoratkaisupyynnöstä käy näet ilmi, että hetkellä, jolloin K ja L tekivät 4.4.2019 myöhemmät hakemuksensa, joiden hylkäämisestä pääasiassa on kyse, he olivat alle 18‑vuotiaita.
72 On kuitenkin muistettava, että perusoikeuskirjan 24 artiklan, joka on yksi niistä perusoikeuskirjan artikloista, joiden soveltamista direktiivillä 2011/95 pyritään edistämään, niin kuin sen johdanto-osan 16 perustelukappaleessa on todettu, 2 kohdassa määrätään, että ”kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu”.
73 Perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan sekä lapsen oikeuksista tehdyn yleissopimuksen, joka hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa 20.11.1989, 3 artiklan, johon perusoikeuskirjan 24 artiklaa koskevissa selityksissä nimenomaisesti viitataan, 1 kappaleen mukaan lapsen etu on otettava huomioon lapsia koskevien hakemusten asiasisältöä arvioitaessa, minkä lisäksi sen on vaikutettava erityisten menettelyllisten takeiden avulla tällaiseen arviointiin johtavassa ratkaisumenettelyssä. Kuten Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien komitea on todennut, tämän yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleessa lapsen edulla tarkoitetaan yhtä lailla aineellista oikeutta, tulkintaperiaatetta kuin menettelysääntöäkin (ks. Yleiskommentti nro 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon (3 artikla, 1 kohta), Lapsen oikeuksien komitea, CRC/C/GC/14, 6 kohta).
74 Perusoikeuskirjan 24 artiklan 1 kohdassa todetaan lisäksi, että lapsella on oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä ja että lapsen mielipide on hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti otettava huomioon häntä koskevissa asioissa.
75 Todettakoon ensimmäiseksi, että – kuten direktiivin 2011/95 johdanto-osan 18 perustelukappaleesta käy ilmi – jäsenvaltioiden on kansainvälistä suojelua koskevassa menettelyssä lapsen etua arvioidessaan otettava asiaankuuluvasti huomioon erityisesti perheen yhtenäisyyden periaate, alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys – mihin kuuluu lapsen terveys, perhetilanne ja kasvatus – sekä lapsen turvallisuutta koskevat näkökohdat.
76 Direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdan c alakohdassa säädetään tämän osalta, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arviointi on suoritettava tapauskohtaisesti siten, että huomioon otetaan hakijan ikä, jotta voidaan arvioida, onko hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella niitä tekoja, joiden kohteeksi hakija on joutunut tai voisi joutua, pidettävä vainona tai vakavana haittana. Sen 9 artiklan 2 kohdan f alakohdassa täsmennetään tähän liittyen, että vainoksi katsottava teko voi olla muun muassa luonteeltaan lapsiin kohdistuva teko.
77 Hakijan iästä johtuvien seurausten arviointi on senkin osalta, että huomioon otetaan hänen etunsa, kun kyseessä on alaikäinen, yksin toimivaltaisen kansallisen viranomaisen vastuulla (ks. vastaavasti tuomio 22.11.2012, M., C‑277/11, EU:C:2012:744, 69 ja 70 kohta).
78 Edellä tarkasteltujen näkökohtien perusteella on katsottava, että kun kansainvälistä suojelua hakeva henkilö on alaikäinen, toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on välttämättä otettava tapauskohtaisen arvioinnin päätteeksi huomioon kyseisen alaikäisen etu, kun se tutkii, onko hänen kansainvälistä suojelua koskevaa hakemustaan pidettävä perusteltuna.
79 Toiseksi on huomattava, että direktiivin 2011/95 johdanto-osan 18 perustelukappaleen mukaan jäsenvaltioiden on kansainvälistä suojelua koskevassa menettelyssä otettava huomioon alaikäisen näkemykset hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Direktiivin 2013/32 14 artiklan 1 kohdan neljännen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat kansallisessa lainsäädännössä vahvistaa tapaukset, joissa alaikäiselle on annettava mahdollisuus henkilökohtaiseen puhutteluun. Silloin kun alaikäiselle annetaan tämä mahdollisuus, tämän direktiivin 15 artiklan 3 kohdan e alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että alaikäisten puhuttelut suoritetaan lapselle soveltuvalla tavalla. Direktiivin 2013/32 10 artiklan 3 kohdan d alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaisilla kansallisilla viranomaisilla on mahdollisuus pyytää tarvittaessa neuvoa asiantuntijoilta tietyissä kysymyksissä, jotka liittyvät esimerkiksi lapsiin.
80 Koska direktiivissä 2011/95 ja direktiivissä 2013/32 ei ole tämän tarkempia säännöksiä, jäsenvaltion tehtäväksi jää määrittää se, millä tavoin lapsen etua on arvioitava kansainvälistä suojelua koskevassa menettelyssä, muun muassa ajankohta tai ‑kohdat, jolloin tällainen arviointi on suoritettava, ja tällaisen arvioinnin muoto, jolloin on kuitenkin noudatettava perusoikeuskirjan 24 artiklaa ja edellä 75–79 kohdassa lueteltuja säännöksiä.
81 Tämän osalta on tarkennettava ensinnäkin, että perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on noudatettava sen 24 artiklan 2 kohtaa unionin oikeutta soveltaessaan ja näin myös silloin, kun ne käsittelevät direktiivin 2013/32 2 artiklan q alakohdassa tarkoitettua myöhempää hakemusta. Toiseksi, koska direktiivin 2013/32 40 artiklan 2 kohdassa ei tehdä mitään eroa kansainvälistä suojelua koskevan ensimmäisen hakemuksen ja myöhemmän hakemuksen välillä niiden seikkojen tai perusteiden luonteen perusteella, jotka voivat osoittaa, että hakijaa voidaan pitää direktiivin 2011/95 nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, näiden hakemusten tueksi esitettyjen tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointi on molemmissa tapauksissa suoritettava direktiivin 2011/95 4 artiklan mukaisesti (tuomio 10.6.2019, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid (Uudet seikat tai perusteet), C‑921/19, EU:C:2021:478, 40 kohta).
82 Sen osalta, onko alaikäisen väitetysti siitä kärsimä vahinko, että hän on oleskellut pitkään jäsenvaltiossa ja elänyt epävarmuudessa paluuvelvoitteensa osalta, otettava huomioon, ja jos on, millä tavoin, kun nämä vahingot saatetaan lukea sen jäsenvaltion syyksi, joka on vastuussa alaikäisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, on todettava ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tavoin, ettei toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tehtävänä ole arvioida tällaista vahinkoa menettelyssä, jossa pyritään selvittämään, onko asianomaisella henkilöllä perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi direktiivin 2011/95 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetulla tavalla tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi, mikäli hän palaa alkuperämaahansa.
83 Pitkäaikainen oleskelu jossakin jäsenvaltiossa, etenkin, jos tämä ajanjakso on se, jonka aikana alaikäisen hakijan identiteetti on kehittynyt, voidaan direktiivin 2011/95 4 artiklan 3 kohdan nojalla, kun sitä tarkastellaan yhdessä perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan kanssa, ottaa huomioon arvioitaessa sellaista kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, joka perustuu direktiivin 10 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumista koskevaan vainon syyhyn.
84 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kolmannen kysymyksen ensimmäiseen osaan ja neljänteen kysymykseen on edellä tarkastelluista syistä vastattava, että perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että toimivaltainen kansallinen viranomainen ratkaisee alaikäisen tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen määrittelemättä ensin konkreettisesti tämän alaikäisen etua tapauskohtaisesti suoritettavassa arvioinnissa.
Viides kysymys
85 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen viides kysymys koskee asiallisesti sitä, onko perusoikeuskirjan 7 artiklaa tulkittava yhdessä sen 24 artiklan 2 kohdan kanssa siten, että se on esteenä kansalliselle oikeudelliselle käytännölle, joka mahdollistaa tavanomaisten syiden huomioon ottamisen kansainvälistä suojelua koskevaa ensimmäistä hakemusta käsiteltäessä mutta ei direktiivin 2013/32 2 artiklan q alakohdassa tarkoitettua myöhempää hakemusta käsiteltäessä.
86 Edellä 66–68 kohdassa esiintuoduista syistä, ja niin kuin julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 73 kohdassa todennut, viides kysymys on jätettävä tutkimatta, koska sillä ei ole yhteyttä pääasiaan.
Oikeudenkäyntikulut
87 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan d alakohtaa ja 2 kohtaa
on tulkittava siten, että
alkuperämaassa vallitsevista oloista riippuen sellaisten naisten – alaikäistenkin –, jotka ovat kyseisen maan kansalaisia ja joiden yhteisenä ominaisuutena on se, että he ovat oleskellessaan jossakin jäsenvaltiossa tosiasiallisesti omaksuneet naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskevan perusarvon, voidaan katsoa kuuluvan tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, mitä voidaan pitää vainon syynä, joka voi johtaa pakolaisaseman tunnustamiseen.
2) Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohtaa
on tulkittava siten, että
se on esteenä sille, että toimivaltainen kansallinen viranomainen ratkaisee alaikäisen tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen määrittelemättä ensin konkreettisesti tämän alaikäisen etua tapauskohtaisesti suoritettavassa arvioinnissa.
Allekirjoitukset