UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
2 päivänä kesäkuuta 2016 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertaisen kohtelun periaate ja ikään perustuvan syrjinnän kielto – Direktiivi 2000/78/EY – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – 2, 3 ja 6 artikla – Erilainen kohtelu iän perusteella – Kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan eläketuloa verotetaan tietyissä tapauksissa ankarammin kuin palkkatuloa – Direktiivin 2000/78 soveltamisala – Euroopan unionin toimivalta välittömän verotuksen alalla
Asiassa C‑122/15,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka korkein hallinto-oikeus (Suomi) on esittänyt 6.3.2015 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 10.3.2015, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa, jonka on saattanut vireille
C,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja R. Silva de Lapuerta sekä tuomarit A. Arabadjiev (esittelevä tuomari), J.-C. Bonichot, C. G. Fernlund ja S. Rodin,
julkisasiamies: J. Kokott,
kirjaaja: hallintovirkamies C. Strömholm,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 10.12.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– C, edustajinaan oikeustieteen kandidaatti K. Suominen ja asianajaja A. Kukkonen,
– Suomen hallitus, asiamiehenään S. Hartikainen,
– Irlanti, asiamiehinään J. Quaney ja A. Joyce,
– Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Inez Fernandes, C. Freire ja M. Conceição Queirós,
– Ruotsin hallitus, asiamiehinään A. Falk, U. Persson, N. Otte Widgren, C. Meyer-Seitz, E. Karlsson ja L. Swedenborg,
– Euroopan komissio, asiamiehinään D. Martin ja I. Koskinen,
kuultuaan julkisasiamiehen 28.1.2016 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee ikään perustuvan syrjinnän kiellon ja yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY (EYVL 2000, L 303, s. 16) 2 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan a alakohdan, 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 6 artiklan 1 kohdan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 21 artiklan 1 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty oikeudenkäynnissä, jossa valittajana on C ja joka koskee Suomen verohallinnon päätöstä hylätä C:n oikaisuvaatimus siitä, että häneltä on kannettu 6 prosentin suuruinen lisävero siitä osasta vuotuista eläketuloa, joka ylittää eläketulovähennyksen tekemisen jälkeen 45 000 euroa.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 2000/78 johdanto-osan 13 perustelukappaleen mukaan ”direktiiviä ei sovelleta sosiaaliturvajärjestelmiin ja sosiaalisen suojelun järjestelmiin, joiden etuuksia ei rinnasteta [SEUT 157] artiklassa tarkoitettuun palkkaan – –”.
4 Direktiivin 1 artiklan mukaan sen ”tarkoituksena on luoda yleiset puitteet uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiselle työssä ja ammatissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa”.
5 Direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tässä direktiivissä ’yhdenvertaisen kohtelun periaatteella’ tarkoitetaan, ettei minkäänlaista 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan perustuvaa välitöntä tai välillistä syrjintää saa esiintyä.
2. Sovellettaessa 1 kohtaa:
a) välittömänä syrjintänä pidetään sitä, että henkilöä kohdellaan jonkin 1 artiklassa tarkoitetun seikan perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai voitaisiin kohdella vertailukelpoisessa tilanteessa;
b) välillisenä syrjintänä pidetään sitä, että näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa henkilöt näiden tietyn uskonnon tai vakaumuksen, tietyn vamman, tietyn iän tai tietyn sukupuolisen suuntautumisen perusteella erityisen epäedulliseen asemaan muihin henkilöihin nähden, paitsi jos
i) kyseisellä säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on puolueettomasti perusteltavissa oleva oikeutettu tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia – –
– –”
6 Direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:
”1. [Euroopan unionille] annetun toimivallan puitteissa tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin henkilöihin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, julkisyhteisöt mukaan lukien, kun kyseessä on:
– –
c) työolot ja ‑ehdot, myös irtisanominen ja palkka;
– –
3. Tätä direktiiviä ei sovelleta julkisista tai niihin rinnastettavista järjestelmistä, kuten julkisista sosiaaliturvajärjestelmistä tai sosiaalisen suojelun järjestelmistä, suoritettuihin maksuihin.
– –”
7 Direktiivin 6 artikla on muotoiltu seuraavasti:
”1. Sen estämättä, mitä 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat säätää, että ikään perustuvaa erilaista kohtelua ei pidetä syrjintänä, jos sillä on kansallisen lainsäädännön puitteissa objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu, erityisesti työllisyyspoliittinen, työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva oikeutettu tavoite, ja jos tämän tavoitteen toteuttamiskeinot ovat asianmukaiset ja tarpeen.
Tällaista erilaista kohtelua voi olla erityisesti:
a) erityisten työhön pääsyä ja ammatillista koulutusta koskevien ehtojen sekä työehtojen, myös irtisanomis- ja palkkaehtojen, käyttöön ottaminen nuorille ja ikääntyville työntekijöille sekä työntekijöille, joilla on huollettavia, heidän työelämään pääsynsä tukemiseksi tai heidän suojelunsa varmistamiseksi,
b) ikään, ammatilliseen kokemukseen tai palveluajan pituuteen liittyvien vähimmäisehtojen asettaminen työhön pääsylle tai tiettyjen työhön liittyvien etujen saaminen,
– –
2. Sen estämättä, mitä 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat säätää, että ikään perustuvana syrjintänä ei pidetä eri ikärajojen vahvistamista ammatillisten sosiaaliturvajärjestelmien eläke- tai työkyvyttömyysetuuksien saamisen edellytykseksi myöskään siinä tapauksessa, että näissä järjestelmissä eri työntekijöille tai työntekijäryhmille vahvistetaan eri ikärajoja, eikä ikäkriteerien käyttämistä näitä järjestelmiä koskevissa vakuutusmatemaattisissa laskelmissa, edellyttäen, että tästä ei aiheudu sukupuoleen perustuvaa syrjintää.”
Suomen oikeus
8 Tuloverolain (1992/1535) (jäljempänä tuloverolaki) 124 §:n 1 ja 4 momentissa säädettiin käsiteltävän pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkellä seuraavaa:
”Luonnollisen henkilön – – on suoritettava valtiolle tuloveroa verotettavasta ansiotulostaan progressiivisen tuloveroasteikon perusteella ja verotettavasta pääomatulostaan tuloveroprosentin mukaan. Luonnollisen henkilön on eläketulostaan suoritettava valtiolle lisäksi eläketulon lisäveroa siten kuin 4 momentissa säädetään. Muun verovelvollisen on suoritettava tuloveroa verotettavasta tulostaan tuloveroprosentin mukaan.
– –
Luonnollisen henkilön on suoritettava eläketulon lisäveroa 6 prosenttia siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 45 000 euroa. Eläketulon lisäveroon sovelletaan, mitä ansiotulosta valtiolle suoritettavasta tuloverosta tässä tai muussa laissa säädetään.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
9 C on vuonna 1948 syntynyt Suomen kansalainen, joka asuu Suomessa. Verohallinto määräsi C:lle ennakonpidätysprosentin verovuodelta 2013 maksettavan tuloveron ennakkoperintää varten. Tässä yhteydessä verohallinto määräsi tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin mukaisesti 6 prosentin suuruisen eläketulon lisäveron maksettavaksi siitä osasta hänen eläketuloaan, joka ylitti eläketulovähennyksen jälkeen 45 000 euroa.
10 Ennakkoratkaisupyynnön mukaan C sai Suomesta verovuonna 2013 eläketuloa 461 900,88 euroa, josta maksettiin ennakonpidätyksenä tuloveroa 251 351,10 euroa. C sai eläketulon lisäksi Suomesta palkkatuloa tekemästään työstä.
11 Verohallinto hylkäsi 11.3.2013 tekemällään päätöksellä C:n oikaisuvaatimuksen verohallinnon hänelle tuloveron ennakkoperintää varten verovuodeksi 2013 määräämästä ennakonpidätysprosentista.
12 C valitti päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen ja esitti, ettei eläketulon lisäveroa koskevia tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin säännöksiä voida soveltaa määrättäessä ennakonpidätysprosenttia hänen saamalleen eläketulolle.
13 Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi valituksen todettuaan, että mainituilla säännöksillä pyrittiin niiden esitöiden mukaan kiristämään huomattavan suuren eläketulon saajien verotusta ja että tavoitteet olivat yleisen edun mukaisia, yleisesti hyväksyttäviä ja verotuksen yleisten tavoitteiden mukaisia. Helsingin hallinto-oikeus totesi myös, ettei unionin oikeutta eikä näin siis myöskään perusoikeuskirjaa voitu soveltaa pääasiassa, koska siinä oli kyse jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvasta välittömästä verotuksesta.
14 C haki valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta hakeakseen muutosta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan pääasiassa kyseessä olevat verosäännökset eivät koske direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuja työoloja ja ‑ehtoja eikä niitä voida yleisemminkään pitää direktiivin soveltamisalaan kuuluvana toimenpiteenä. Niissä ei säädetä esimerkiksi palkan määräytymisperusteesta. Näin ollen kyseisillä säännöksillä ei korkeimman hallinto-oikeuden mukaan ole yhteyttä unionin aineelliseen oikeuteen, toisin kuin 26.2.2013 annetussa tuomiossa Åkerberg Fransson (C‑617/10, EU:C:2013:105) kyseessä olleessa tapauksessa.
15 Korkein hallinto-oikeus toteaa ennakkoratkaisupyynnössään, että pääasiassa kyseessä olevan lainsäädännön tavoitteena on kerätä verotuloja maksukykyisiltä eläketulon saajilta, kaventaa eläketulon ja palkkatulon veroasteiden eroa sekä parantaa ikääntyneiden kannustimia töissä jatkamiseen.
16 Korkein hallinto-oikeus pohtii myös, kuuluuko kyseinen lainsäädäntö unionin oikeuden ja erityisesti direktiivin 2000/78 soveltamisalaan, sellaisena kuin tämä määritellään direktiivin 3 artiklassa, ja, jos kuuluu, voidaanko lainsäädännön katsoa olevan direktiivin 2 artiklassa tarkoitetulla tavalla iän perusteella suoraan tai välillisesti syrjivä.
17 Korkein hallinto-oikeus on näin ollen päättänyt lykätä asian ratkaisua ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivin 2000/78/EY 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännöksiä tulkittava siten, että eläketulon lisäveroa koskevien tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin säännösten kaltainen kansallinen sääntely kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan ja tätä myöden – – perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu, ikään perustuvan syrjinnän kieltoa koskeva säännös tulee asiassa sovellettavaksi?
Kysymykset 2 ja 3 on esitetty vain siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin vastaa kysymykseen 1 siten, että asia kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan:
2) Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myönteinen, onko direktiivin 2000/78 2 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan 2 kohdan a tai b alakohdan sekä – – perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan säännöksiä tulkittava siten, että ne ovat esteenä eläketulon lisäveroa koskevien tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentin säännösten kaltaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka perusteella luonnollisen henkilön saamasta eläketulosta, jonka saaminen perustuu ainakin välillisesti henkilön ikään, kannetaan tietyissä tilanteissa enemmän tuloveroa kuin vastaavan suuruisesta palkkatulosta kannettaisiin?
3) Mikäli mainitut direktiivin 2000/78 ja – – perusoikeuskirjan säännökset ovat esteenä eläketulon lisäveron kaltaiselle kansalliselle sääntelylle, tulee asiassa vielä arvioitavaksi, onko mainitun direktiivin 6 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että eläketulon lisäveron kaltaista kansallista sääntelyä voidaan kuitenkin pitää tavoitteeltaan mainitussa direktiivin säännöksessä tarkoitetulla tavalla objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltuna, erityisesti työllisyyspoliittisen, työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskevan oikeutetun tavoitteen perusteella, kun tuloverolain esitöissä julkituotuna tavoitteena on eläketulon lisäveron avulla kerätä verotuloja maksukykyisiltä eläketulon saajilta, kaventaa eläketulon ja palkkatulon veroasteiden eroa sekä parantaa ikääntyneiden kannustimia töissä jatkamiseen?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
18 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ensimmäinen kysymys koskee sitä, onko direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaa tulkittava siten, että pääsiassa kyseessä olevan kaltainen eläketulon lisäveroa koskeva kansallinen lainsäädäntö kuuluu direktiivin aineelliseen soveltamisalaan, ja onko pääasiassa tämän vuoksi sovellettava perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa vahvistettua ikään perustuvan syrjinnän kieltoa.
19 Todettakoon heti aluksi, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 2000/78 nimestä ja johdanto-osasta sekä sen sisällöstä ja tarkoituksesta ilmenee, että sillä pyritään luomaan yleiset puitteet yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi kaikille ”työssä ja ammatissa” suojelemalla tehokkaasti sellaista syrjintää vastaan, joka perustuu johonkin direktiivin 1 artiklassa mainituista perusteista, joista yksi on ikä (tuomio 26.9.2013, Dansk Jurist- og Økonomforbund, C‑546/11, EU:C:2013:603, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
20 Direktiivin 2000/78 soveltamisala on ymmärrettävä sen 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja 3 kohdan, luettuina yhdessä tämän direktiivin johdanto-osan 13 perustelukappaleen kanssa, perusteella niin, ettei se kata sosiaaliturvajärjestelmiä ja sosiaalisen suojelun järjestelmiä, joiden tarjoamia etuja ei rinnasteta palkkaan, sellaisena kuin palkan käsite ymmärretään SEUT 157 artiklan 2 kohtaa sovellettaessa (tuomio 21.1.2015, Felber, C‑529/13, EU:C:2015:20, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
21 Direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa olevaa palkan käsitettä on kylläkin tulkittava laajasti. Unionin tuomioistuin on siksi katsonut, että käsitteeseen kuuluvat kaikki nykyisin tai tulevaisuudessa suoritettavat raha- tai luontoisedut, kunhan työntekijä saa ne työnantajaltaan, vaikka vain välillisesti, työnsä perusteella, siitä riippumatta, suoritetaanko ne työsopimuksen vai lain säännösten perusteella vai vapaaehtoisesti (tuomio 12.12.2013, Hay, C‑267/12, EU:C:2013:823, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Myöskään se, että tietyt etuudet maksetaan työsuhteen päätyttyä, ei sulje pois, etteivätkö ne voisi olla luonteeltaan mainituissa säännöksissä tarkoitettua palkkaa (tuomio 9.12.2004, Hlozek, C‑19/02, EU:C:2004:779, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
22 Unionin tuomioistuin on todennut myös, että palkaksi katsottaviin etuihin kuuluvat nimenomaisesti edut, jotka työnantaja maksaa sellaisten työsuhteiden olemassaolon perusteella, joiden tarkoituksena on taata työntekijälle tulolähde, vaikkeivät työntekijät tietyissä erityistapauksissa teekään työsopimuksessa tarkoitettua työtä. Tällaisten etuuksien palkanluonteisuutta ei voida kyseenalaistaa myöskään ainoastaan sillä perusteella, että niillä on myös sosiaalipoliittista merkitystä (tuomio 9.12.2004, Hlozek, C‑19/02, EU:C:2004:779, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
23 Unionin tuomioistuin on näin katsonut, että etuudet eläkejärjestelmästä, joka määräytyy pääasiallisesti asianomaisella henkilöllä olleen työtehtävän mukaan, liittyvät kyseisen henkilön saamaan palkkaan ja kuuluvat SEUT 157 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan (tuomio 7.1.2004, K. B., C‑117/01, EU:C:2004:7, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
24 Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että eläketulon veroastetta koskevan kansallisen lainsäädännön olisi katsottava kuuluvan direktiivin 2000/78 soveltamisalaan.
25 Ensin on tuotava esiin se, että pääasiassa ei ole kyse sellaisista ehdoista tai edellytyksistä, joiden mukaisesti määräytyy niiden etuuksien määrä, jotka maksetaan työntekijälle sen työsuhteen perusteella, joka yhdisti hänet hänen aiempaan työnantajaansa (tuomio 1.4.2008, Maruko, C‑267/06, EU:C:2008:179, 46 kohta), vaan eläketulon veroasteesta. Tämänkaltaisella verotuksella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä työsuhteen eikä näin myöskään sen kanssa, mitä on pidettävä direktiivissä 2000/78 ja SEUT 157 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna palkkana, mikä on yksin mainitun direktiivin kohteena tässä yhteydessä.
26 Pääasiassa kyseessä olevan kaltainen eläketulon lisävero, joka ei millään tavoin liity työsopimukseen, perustuu suoraan ja yksinomaan kansalliseen verolainsäädäntöön, jota sovelletaan kaikkiin luonnollisiin henkilöihin, joiden eläketulo ylittää eläketulovähennyksen tekemisen jälkeen 45 000 euroa, niin kuin tuloverolain 124 §:n 1 ja 4 momentissa on säädetty.
27 Näin ollen on katsottava, ettei pääasiassa kyseessä olevan kaltainen eläketulon lisäveroa koskeva kansallinen lainsäädäntö kuulu direktiivin 2000/78 soveltamisalaan.
28 Niiden perusoikeuskirjan määräysten osalta, joiden tulkintaa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää, riittää lopuksi pelkkä muistutus siitä, että perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta.
29 On riidatonta, ettei tuloverolaissa ole kyse minkään unionin oikeussäännön soveltamisesta eikä yksikään verotusta koskevista direktiiveistä voi tulla sovellettavaksi pääasiassa. Pääasia ei myöskään kuulu direktiivin 2000/78 soveltamisalaan, kuten edellä 27 kohdassa todetaan. Tämän vuoksi niihin perusoikeuskirjan määräyksiin, joiden tulkintaa käsiteltävässä ennakkoratkaisupyynnössä on pyydetty, ei voida pätevästi vedota pääasian oikeudenkäynnissä.
30 Edellä esitettyjen huomioiden perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen eläketulon lisäveroa koskeva kansallinen lainsäädäntö ei kuulu tämän direktiivin eikä näin myöskään perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan aineelliseen soveltamisalaan.
Toinen ja kolmas kysymys
31 Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen esitetty vastaus, toiseen ja kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.
Oikeudenkäyntikulut
32 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY 3 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen eläketulon lisäveroa koskeva kansallinen lainsäädäntö ei kuulu tämän direktiivin eikä näin myöskään Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan aineelliseen soveltamisalaan.
Allekirjoitukset