UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
22 päivänä helmikuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Unionin kansalaisuus – SEUT 21 artiklan 1 kohta – Oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 45 artikla – Direktiivi 2004/38/EY – 4 artikla – Henkilötodistuksen myöntäminen – Kotipaikkaa asiakirjan myöntävässä jäsenvaltiossa koskeva edellytys – Kyseisen jäsenvaltion viranomaisten kieltäytyminen myöntämästä henkilötodistusta kansalaiselleen, jonka kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa – Yhdenvertainen kohtelu – Rajoitukset – Oikeuttaminen
Asiassa C‑491/21,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Înalta Curte de Casaţie şi Justiţie (ylin tuomioistuin, Romania) on esittänyt 11.5.2021 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 10.8.2021, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
WA
vastaan
Direcţia pentru Evidenţa Persoanelor şi Administrarea Bazelor de Date din Ministerul Afacerilor Interne,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Arabadjiev, varapresidentti L. Bay Larsen, joka hoitaa ensimmäisen jaoston tuomarin tehtäviä, sekä tuomarit T. von Danwitz, P. G. Xuereb ja A. Kumin (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: M. Szpunar,
kirjaaja: hallintovirkamies R. Şereş,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 8.2.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– WA, edustajanaan C.-L. Popescu, avocat,
– Romanian hallitus, asiamiehinään L.-E. Baţagoi, E. Gane ja A. Rotăreanu,
– Euroopan komissio, asiamiehinään A. Biolan ja E. Montaguti,
kuultuaan julkisasiamiehen 27.4.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 26 artiklan 2 kohdan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 20 artiklan, 21 artiklan 1 kohdan ja 45 artiklan 1 kohdan sekä Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY (EUVL 2004, L 158, s. 77) 4–6 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Romanian kansalainen WA, joka harjoittaa ammattitoimintaansa sekä Ranskassa että Romaniassa, ja Direcția pentru Evidența Persoanelor și Administrarea Bazelor de Date din Ministerul Afacerilor Interne (sisäministeriön väestörekisteristä ja tietokantojen hallinnasta vastaava toimisto, Romania, jäljempänä väestörekisteritoimisto) ja jossa on kyse siitä, että väestörekisteritoimisto on kieltäytynyt myöntämästä WA:lle henkilökorttia sillä perusteella, että hänen kotipaikkansa on muussa jäsenvaltiossa kuin Romaniassa.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 2004/38 johdanto-osan ensimmäisestä neljänteen perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(1) [Euroopan] unionin kansalaisuus antaa jokaiselle unionin kansalaiselle henkilökohtaisen perusoikeuden liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella perustamissopimuksessa asetettujen rajoitusten ja ehtojen sekä sen soveltamiseksi toteutettujen toimenpiteiden mukaisesti.
(2) Henkilöiden vapaa liikkuvuus on eräs sisämarkkinoiden perusvapauksista. Sisämarkkinat ovat alue, jolla ei ole sisäisiä rajoja ja jolla vapaus taataan perustamissopimuksen määräysten mukaisesti.
(3) Unionin kansalaisuuden olisi oltava jäsenvaltioiden kansalaisten oikeusaseman perusta, kun he käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun. Sen vuoksi on välttämätöntä kodifioida ja tarkistaa olemassa olevat yhteisön säädökset, jotka koskevat erikseen työntekijöitä, ammattitoimintaa harjoittavia henkilöitä sekä opiskelijoita ja muita työmarkkinoiden ulkopuolella olevia henkilöitä, jotta voidaan yksinkertaistaa ja tehostaa kaikkien unionin kansalaisten oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun.
(4) Jotta voidaan päästä eroon tästä alakohtaisesta ja epäyhtenäisestä tavasta käsitellä oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ja oleskeluun sekä helpottaa tämän oikeuden käyttämistä, tarvitaan yksi säädös – –.”
4 Direktiivin 2004/38 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus maasta poistumiseen”, säädetään seuraavaa:
”1. Unionin kansalaisilla, joilla on voimassa oleva henkilötodistus tai passi, ja heidän perheenjäsenillään, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia mutta joilla on voimassa oleva passi, on oikeus poistua jäsenvaltion alueelta matkustaakseen toiseen jäsenvaltioon, sanotun kuitenkaan rajoittamatta matkustusasiakirjoihin kansallisilla rajoilla kohdistettavia tarkastuksia koskevien määräysten soveltamista.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetuilta henkilöiltä ei saa vaatia maastapoistumisviisumia eikä muun vastaavan muodollisuuden noudattamista.
3. Jäsenvaltioiden on kunkin oman lainsäädäntönsä mukaisesti myönnettävä kansalaisilleen henkilötodistus tai passi, jossa mainitaan haltijan kansalaisuus, sekä uusittava se.
4. Passin on oltava voimassa ainakin kaikissa jäsenvaltioissa sekä niissä maissa, joiden kautta sen haltijan on kuljettava matkustaessaan johonkin toiseen jäsenvaltioon. Jos jäsenvaltion lainsäädännössä ei säädetä henkilötodistuksen myöntämisestä, myönnetyn tai uusitun passin on oltava voimassa vähintään viiden vuoden ajan.”
Romanian oikeus
5 Romanian kansalaisten väestörekisteristä, kotipaikasta, asuinpaikasta ja henkilöllisyystodistuksista annetun hallituksen kiireellisen asetuksen nro 97/2005 (Ordonanța de urgență a Guvernului nr. 97/2005 privind evidența, domiciliul, reședința și actele de identitate ale cetățenilor români, uudelleen julkaistu Monitorul Oficial al Românieissa, osa I, nro 719, 12.10.2011, jäljempänä OUG nro 97/2005), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin, 12 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Romanian kansalaisille myönnetään henkilöllisyystodistuksia siitä lähtien, kun he ovat täyttäneet 14 vuotta.
– –
(3) Tässä kiireellisessä asetuksessa henkilöllisyystodistuksella tarkoitetaan voimassa olevaa henkilökorttia, yksinkertaista henkilökorttia, sähköistä henkilökorttia, väliaikaista henkilökorttia ja henkilöllisyyskirjaa.”
6 OUG:n nro 97/2005 13 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Henkilöllisyystodistuksella todistetaan henkilöllisyys, Romanian kansalaisuus, kotipaikan osoite ja tarvittaessa asuinpaikan osoite.
(2) Romanian kansalaisten vapaata liikkuvuutta ulkomaille koskevasta järjestelmästä annetun lain nro 248/2005 [(Legea nr. 248/2005 privind regimul liberei circulații a cetățenilor români în străinătate; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 682, 29.7.2005)], sellaisena kuin se on myöhemmin muutettuna ja täydennettynä [(jäljempänä vapaata liikkuvuutta koskevasta järjestelmästä annettu laki)], mukaan henkilökortti ja sähköinen henkilökortti ovat matkustusasiakirjoja unionin jäsenvaltioissa.
(3) Sähköisen henkilökortin haltija voi todentaa itsensä sisäministeriön tietojärjestelmissä ja muiden julkisten tai yksityisten laitosten tietojärjestelmissä sekä käyttää sähköistä allekirjoitusta laissa säädetyin edellytyksin.”
7 OUG:n nro 97/2005 15 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:
”Uuden henkilöllisyystodistuksen myöntämistä koskevaan hakemukseen on liitettävä ainoastaan asiakirjat, jotka lainsäädännön mukaan todistavat asianomaisen henkilön kotipaikan ja tarvittaessa asuinpaikan, paitsi jos
a) suku- ja etunimeä, syntymäaikaa, siviilisäätyä ja Romanian kansalaisuutta koskeviin tietoihin on tehty muutoksia, jolloin hakijan on esitettävä nämä muutokset osoittavat asiakirjat
b) hakijalla on väliaikainen henkilökortti tai henkilöllisyyskirja, jolloin hakijan on esitettävä kaikki 2 momentissa tarkoitetut asiakirjat.”
8 OUG:n nro 97/2005 20 §:n 1 momentin c kohdassa säädetään seuraavaa:
”Väliaikainen henkilökortti myönnetään seuraavissa tapauksissa:
c) – – Romanian kansalaisille, joiden kotipaikka on ulkomailla ja jotka asuvat tilapäisesti Romaniassa.”
9 OUG:n nro 97/2005 28 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”(1) Kotipaikan osoite voidaan todistaa
a) asunnon hallintaoikeuden osoittavalla asiakirjalla, joka on tehty voimassa olevassa Romanian lainsäädännössä säädettyjen pätevyyttä koskevien edellytysten mukaisesti
b) majoituksen tarjoajan, joka on luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, kirjallisella vakuutuksella, joka vastaa majoitustodistusta ja johon on liitetty jokin edellä a kohdassa tai tapauksen mukaan d kohdassa tarkoitetuista asiakirjoista
c) hakijan kunnian ja omantunnon kautta antamalla vakuutuksella, johon on liitetty poliisin tarkastusilmoitus, jolla todistetaan asuinkäyttöön tarkoitetun kiinteistön olemassaolo ja se, että hakija tosiasiallisesti asuu ilmoitetussa osoitteessa, kun kyseessä on luonnollinen henkilö, joka ei pysty esittämään a ja b kohdassa tarkoitettuja asiakirjoja
d) paikallishallinnon antamalla asiakirjalla, josta käy ilmi, että hakija tai tarvittaessa hänen majoittajansa on rekisteröity [Registrul agricoliin (maatalousrekisteri)] asuinkäyttöön tarkoitetun kiinteistön omistajana
e) jommankumman vanhemman tai hänen laillisen edustajansa henkilöllisyystodistus tai vanhempainvastuun käyttämistä koskeva asiakirja sekä tarvittaessa jokin a–d kohdassa tarkoitetuista asiakirjoista, kun henkilöllisyystodistuksen myöntämistä hakee alaikäinen.”
10 Vapaata liikkuvuutta koskevasta järjestelmästä annetun lain 6 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Matkustusasiakirjatyypit, jotka oikeuttavat Romanian kansalaiset matkustamaan ulkomaille, ovat seuraavat:
a) diplomaattipassi
b) virkapassi
c) sähköinen diplomaattipassi
d) sähköinen virkapassi
e) yksinkertainen passi
f) sähköinen yksinkertainen passi
g) väliaikainen yksinkertainen passi
h) matkustustodistus
– –”
11 Kyseisen lain 61 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Tätä lakia sovellettaessa voimassa oleva henkilökortti, yksinkertainen henkilökortti ja sähköinen henkilökortti ovat matkustusasiakirjoja, jotka oikeuttavat Romanian kansalaiset matkustamaan unionin jäsenvaltioihin ja niihin kolmansiin valtioihin, jotka tunnustavat ne matkustusasiakirjoiksi.
– –”
12 Kyseisen lain 17 §:n 1 momentin d kohdassa ja 2 momentin b kohdassa säädetään seuraavaa:
”(1) Väliaikainen yksinkertainen passi myönnetään Romanian kansalaisille, jotka täyttävät tässä laissa säädetyt edellytykset ja joilta ei ole pidätetty oikeutta matkustaa ulkomaille, seuraavissa tapauksissa:
– –
d) haltija on esittänyt yksinkertaisen passin tai sähköisen yksinkertaisen passin viisumin saamiseksi ja ilmoittaa, että hänen on matkustettava ulkomaille kiireellisesti
– –
(2) Väliaikainen yksinkertainen passi myönnetään
– –
b) edellä 1 momentin b–g kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa enintään kolmen työpäivän kuluessa hakemuksen jättämispäivästä”.
13 Vapaata liikkuvuutta koskevasta järjestelmästä annetun lain 34 §:n 1, 2 ja 6 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Romanian kansalainen, joka on asettunut asumaan ulkomaille, voi hakea sähköistä yksinkertaista passia tai väliaikaista yksinkertaista passia, jossa ilmoitetaan hänen kotipaikkavaltionsa, jos hän on jossakin seuraavista tilanteista:
a) hän on saanut vähintään yhden vuoden pituisen oleskeluoikeuden tai, tapauksen mukaan, hänen oikeutensa oleskella kyseisen valtion alueella on toistuvasti uusittu vuoden aikana
b) hän on saanut oikeuden oleskella kyseisen valtion alueella, jotta suoritetaan perheenyhdistäminen sellaisen henkilön kanssa, jonka kotipaikka on tämän valtion alueella
c) hän on saanut oikeuden pitkäaikaiseen oleskeluun tai tarvittaessa oikeuden oleskella pysyvästi kyseisen valtion alueella
d) hän on saanut kyseisen valtion kansalaisuuden
e) hän on saanut oikeuden tehdä työtä tai kirjautunut yksityiseen tai julkiseen oppilaitokseen pääasiallisena tarkoituksenaan opintojen suorittaminen, ammattikoulutus mukaan luettuna.
2. Romanian kansalainen, jolla on Euroopan unionin jäsenvaltion, Euroopan talousalueen jäsenvaltion tai Sveitsin valaliiton toimivaltaisten viranomaisten myöntämä rekisteröintitodistus tai Euroopan unionin jäsenvaltiossa, Euroopan talousalueella tai Sveitsin valaliitossa asumisen osoittava asiakirja, voi hakea sähköistä yksinkertaista passia tai väliaikaista yksinkertaista passia, jossa kyseinen valtio mainitaan kotipaikkavaltiona.
– –
6. Romanian kansalaisen, joka on perustanut kotipaikkansa ulkomaille, on silloin, kun hänelle myönnetään sähköinen yksinkertainen passi tai väliaikainen yksinkertainen passi, jossa mainitaan kotipaikkavaltio, palautettava Romanian viranomaisten myöntämä henkilöllisyystodistus, joka osoittaa, että hänen kotipaikkansa on Romaniassa.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
14 Pääasian valittaja on romanialainen asianajaja, joka harjoittaa ammattitoimintaansa sekä Ranskassa että Romaniassa ja jonka kotipaikka on ollut vuodesta 2014 lähtien Ranskassa.
15 Romanian viranomaiset myönsivät hänelle sähköisen yksinkertaisen passin, jossa todetaan, että hänen kotipaikkansa on Ranskassa. Koska hän yksityis- ja työelämäänsä liittyvistä syistä viettää aikaa sekä Ranskassa että Romaniassa, hän ilmoittaa vuosittain asuinpaikkansa Romaniassa ja hänelle myönnetään tämän perusteella väliaikainen henkilökortti. Tämä korttityyppi ei kuitenkaan ole asiakirja, joka oikeuttaa hänet matkustamaan ulkomaille.
16 Pääasian valittaja teki 17.9.2017 väestörekisteritoimistolle henkilökortin tai sähköisen henkilökortin myöntämistä koskevan hakemuksen. Hakemus hylättiin sillä perusteella, ettei hänen kotipaikkansa ole Romaniassa.
17 Pääasian valittaja nosti 18.12.2017 Curtea de Apel Bucureștissa (Bukarestin ylioikeus, Romania) hallinnollisen kanteen, jossa vaadittiin, että väestörekisteritoimisto määrätään myöntämään hänelle pyydetty asiakirja.
18 Curtea de Apel Bucureșt hylkäsi 28.3.2018 annetulla tuomiolla tämän kanteen perusteettomana siitä syystä, että väestörekisteritoimiston tekemä hylkäävä päätös oli perusteltu Romanian oikeuden nojalla, jossa säädetään, että henkilökortteja myönnetään ainoastaan Romanian kansalaisille, joiden kotipaikka on Romaniassa. Se katsoi, ettei Romanian oikeus ole unionin oikeuden vastainen, koska direktiivissä 2004/38 ei aseteta jäsenvaltioille velvollisuutta myöntää henkilökortteja omille kansalaisilleen. Curtea de Apel Bucureșt oli lisäksi sitä mieltä, ettei pääasian valittajaa ollut syrjitty, koska Romanian viranomaiset olivat myöntäneet hänelle sähköisen yksinkertaisen passin, joka on ulkomaille matkustamiseen oikeuttava matkustusasiakirja.
19 Koska pääasian valittaja katsoi, että Curtea de Apel Bucureștin tuomio on ristiriidassa useiden EUT-sopimuksen ja perusoikeuskirjan määräysten sekä direktiivin 2004/38 säännösten kanssa, hän teki kassaatiovalituksen Înalta Curte de Casație și Justițieen (ylin tuomioistuin, Romania), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.
20 Înalta Curte de Casație și Justițieon epävarma siitä, onko unionin oikeuden mukaista kieltäytyä myöntämästä pääasian valittajalle henkilökorttia sen käsiteltäväksi saatetun asian olosuhteissa.
21 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa tässä yhteydessä, että direktiivin 2004/38 tarkoituksena on yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden asettamat edellytykset toisen jäsenvaltion alueelle pääsemiselle. Pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö johtaa kuitenkin direktiivin 4 artiklan 3 kohdan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on lainsäädäntönsä mukaisesti myönnettävä kansalaisilleen henkilötodistus tai passi, suppeaan soveltamiseen. Henkilökortin myöntämisen edellytyksenä oleva kotipaikkaa koskeva peruste saattaa lisäksi johtaa syrjivään kohteluun, joka voi unionin oikeuden mukaan olla oikeutettua vain, jos se perustuu kyseessä olevien henkilöiden kansalaisuudesta riippumattomiin objektiivisiin syihin, jotka ovat oikeassa suhteessa kansallisessa oikeudessa hyväksyttävästi tavoiteltuun päämäärään. Väestörekisteritoimisto ei ole käsiteltävässä asiassa ilmoittanut, mikä objektiivinen yleistä etua koskeva syy voisi oikeuttaa erilaisen kohtelun, joka ilmenee siinä, että Romanian kansalaisilta, joiden kotipaikka on toisessa unionin jäsenvaltiossa, evätään oikeus saada kansallinen henkilökortti. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, ettei se ole pystynyt toteamaan tällaista oikeuttamisperustetta.
22 Tässä tilanteessa Înalta Curte de Casație și Justiție on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko SEUT 26 artiklan 2 kohtaa, [perusoikeuskirjan] 20 artiklaa, 21 artiklan 1 kohtaa ja 45 artiklan 1 kohtaa sekä [direktiivin 2004/38] 4[–]6 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan sellaista henkilökorttia, jota voidaan käyttää matkustusasiakirjana Euroopan unionissa, ei voida myöntää kyseisen jäsenvaltion kansalaiselle sen vuoksi, että tämä on perustanut kotipaikkansa toiseen jäsenvaltioon?”
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
23 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Tätä varten unionin tuomioistuin saattaa joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeussääntöjä, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole ennakkoratkaisukysymyksessään viitannut. Se, että kansallinen tuomioistuin on muodollisesti esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen viittaamalla tiettyihin unionin oikeuden määräyksiin tai säännöksiin, ei nimittäin estä unionin tuomioistuinta esittämästä kansalliselle tuomioistuimelle kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin kysymyksiä esittäessään viitannut niihin. Unionin tuomioistuimen on tältä osin poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (tuomio 5.12.2023, Nordic Info, C‑128/22, EU:C:2023:951, 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
24 Nyt käsiteltävässä asiassa on selvää, että pääasian valittajan tilanne kuuluu unionin oikeuden ja erityisesti niiden sääntöjen soveltamisalaan, joilla säännellään sitä, miten unionin kansalaisten oikeutta liikkua vapaasti ja oleskella käytetään.
25 Tästä on huomautettava, että SEUT 20 artiklan mukaan jokaisella, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus, on unionin kansalaisen asema, jonka tarkoituksena on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan olla jäsenvaltioiden kansalaisten perustavanlaatuinen asema (tuomio 9.6.2022, Préfet du Gers ja Institut national de la statistique et des études économiques, C‑673/20, EU:C:2022:449, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
26 Jäsenvaltion kansalainen, joka on unionin kansalaisen ominaisuudessaan käyttänyt vapauttaan liikkua ja oleskella toisessa jäsenvaltiossa kuin alkuperäjäsenvaltiossaan, voi lisäksi vedota tähän ominaisuuteen liittyviin oikeuksiin, erityisesti niihin, joista määrätään SEUT 21 artiklan 1 kohdassa, myös tarvittaessa alkuperäjäsenvaltioonsa nähden (tuomio 14.12.2021, Stolichna obshtina, rayon ”Pancharevo”, C‑490/20, EU:C:2021:1008, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
27 Pääasian valittaja voi siis vedota mainituissa määräyksissä myönnettyihin oikeuksiin, jollei – kuten SEUT 21 artiklan 1 kohdassa määrätään – perussopimuksissa määrätyistä tai niiden soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädetyistä rajoituksista ja ehdoista muuta johdu. Tällaisista rajoituksista ja ehdoista säädetään direktiivissä 2004/38, jonka tarkoituksena on muun muassa vahvistaa näiden oikeuksien käyttämisen edellytykset ja niitä koskevat rajoitukset.
28 Tarvitsematta ottaa kantaa SEU 26 artiklan, perusoikeuskirjan 20 artiklan ja 21 artiklan 1 kohdan sekä direktiivin 2004/38 5 ja 6 artiklan tulkintaan on siis katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko SEUT 21 artiklaa ja perusoikeuskirjan 45 artiklan 1 kohtaa, luettuina yhdessä direktiivin 2004/38 4 artiklan kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka nojalla unionin kansalaiselle, joka on kyseisen jäsenvaltion kansalainen, joka on käyttänyt oikeuttaan vapaasti liikkua ja oleskella toisessa jäsenvaltiossa, ei myönnetä sellaista henkilökorttia, jota voidaan käyttää matkustusasiakirjana unionissa, pelkästään siitä syystä, että hän on perustanut kotipaikkansa tämän toisen jäsenvaltion alueelle.
29 Aluksi on huomautettava, että unionin tuomioistuimen käytössä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että pääasian valittajan kotipaikka on ollut Ranskassa vuodesta 2014 alkaen ja että hän harjoittaa ammattitoimintaansa asianajajana sekä Ranskassa että Romaniassa. Romanian viranomaiset ovat myöntäneet hänelle sähköisen yksinkertaisen passin, jossa mainitaan, että hänen kotipaikkansa on Ranskassa, sekä väliaikaisen henkilökortin.
30 Viimeksi mainittu ei ole matkustusasiakirja. Väliaikainen henkilökortti myönnetään Romanian kansalaisille, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa ja jotka asuvat tilapäisesti Romaniassa, ja se on uusittava vuosittain. Pääasian valittaja on tehnyt väestörekisteritoimistolle hakemuksen yksinkertaisesta tai sähköisestä henkilökortista, joka on matkustusasiakirja, joka olisi oikeuttanut hänet liikkumaan Ranskassa. Hakemus hylättiin pääosin sillä perusteella, ettei kyseisessä lainsäädännössä säädetä tällaisen henkilökortin myöntämisestä, jos asianomaisen henkilön kotipaikka on ulkomailla, mikä väestörekisteritoimiston mukaan ei ole myöskään vastoin unionin oikeutta.
31 Unionin tuomioistuimen käytössä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että jokaisella Romanian kansalaisella on kotipaikastaan riippumatta oikeus saada passi vapaata liikkuvuutta koskevasta järjestelmästä annetun lain 6 §:n 1 momentin f ja g kohdan sekä 34 §:n 1 ja 2 momentin nojalla. Romanian kansalaisilla, joiden kotipaikka on Romaniassa, on lisäksi siitä lähtien, kun he ovat täyttäneet 14 vuotta, oikeus saada yksinkertainen henkilökortti tai sähköinen henkilökortti, jota voidaan OUG:n nro 97/2005 12 §:n 1 ja 3 momentin, luettuna yhdessä vapaata liikkuvuutta koskevasta järjestelmästä annetun lain 61 §:n 1 momentin kanssa, käyttää matkustusasiakirjana.
32 Romanian kansalaisilla, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, ei sitä vastoin ole oikeutta saada näitä henkilökortteja. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää tässä yhteydessä, että kun tällaisille kansalaisille myönnetään passi, jossa mainitaan heidän kotipaikkansa jäsenvaltio, heidän on vapaata liikkuvuutta koskevasta järjestelmästä annetun lain 34 §:n 6 momentin nojalla palautettava henkilöllisyystodistus, jota voidaan käyttää matkustusasiakirjana ja joka osoittaa, että heidän kotipaikkansa on Romaniassa. Jos he oleskelevat tilapäisesti kyseisessä jäsenvaltiossa, heille on myönnettävä väliaikainen henkilökortti, jota ei kuitenkaan OUG:n nro 97/2005 12 §:n 3 momentin, luettuna yhdessä sen 13 §:n 2 momentin kanssa, nojalla voida käyttää matkustusasiakirjana.
33 Tästä seuraa, että matkustusasiakirjojen myöntämistä koskevassa Romanian lainsäädännössä kohdellaan eri tavalla Romanian kansalaisia, joiden kotipaikka on ulkomailla, mukaan lukien toisessa jäsenvaltiossa, ja Romanian kansalaisia, joiden kotipaikka on Romaniassa, koska viimeksi mainituille voidaan myöntää yksi tai kaksi matkustusasiakirjaa, jotka oikeuttavat heidät liikkumaan unionissa, eli henkilökortti ja passi, kun taas ensin mainituille voidaan myöntää matkustusasiakirjana yksinomaan passi.
34 On siis selvitettävä, onko tällainen erilainen kohtelu vastoin SEUT 21 artiklaa, perusoikeuskirjan 45 artiklan 1 kohtaa ja direktiivin 2004/38 4 artiklan 3 kohtaa.
35 Jotta jäsenvaltioiden kansalaisilla on mahdollisuus käyttää oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, jäsenvaltioiden on direktiivin 2004/38 4 artiklan 3 kohdan mukaan myönnettävä kansalaisilleen oman lainsäädäntönsä mukaisesti henkilötodistus tai passi, jossa mainitaan haltijan kansalaisuus, sekä uusittava se.
36 Kuten julkisasiamies huomauttaa ratkaisuehdotuksensa 35 kohdassa, kyseisen säännöksen sanamuodosta ja etenkin siitä, että unionin lainsäätäjä on päättänyt käyttää erottavaa rinnastuskonjunktiota ”tai”, ilmenee selvästi, että jäsenvaltiot voivat tämän säännöksen mukaan valita sen matkustusasiakirjan tyypin – eli henkilökortti tai passi –, jonka ne ovat velvollisia myöntämään omille kansalaisilleen.
37 On kuitenkin palautettava mieleen, että direktiivin 2004/38 tavoitteena on, kuten sen johdanto-osan ensimmäisestä, toisesta, kolmannesta ja neljännestä perustelukappaleesta ilmenee, helpottaa sen unionin kansalaisille SEUT 21 artiklan 1 kohdassa suoraan myönnetyn henkilökohtaisen perusoikeuden, joka on liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, käyttämistä ja että mainitulla direktiivillä on erityisesti tarkoitus tehostaa kyseistä oikeutta (tuomio 11.4.2019, Tarola, C‑483/17, EU:C:2019:309, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Vaikka unionin oikeuden nykytilassa henkilötodistusten myöntäminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, on kuitenkin vielä huomautettava, että niiden on tätä toimivaltaa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta ja etenkin niitä perussopimuksen määräyksiä, jotka koskevat vapautta liikkua ja oleskella niiden alueella, sellaisena kuin tämä vapaus on myönnetty SEUT 21 artiklan 1 kohdassa kaikille unionin kansalaisille (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2021, A (Rajojen ylittäminen huviveneellä), C‑35/20, EU:C:2021:813, 53 ja 57 kohta).
39 Vaikka on totta, että – kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 40 kohdassa – direktiivin 2004/38 4 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden ei tarvitse myöntää kansalaisilleen kahta henkilöllisyystodistusta, joita voidaan käyttää matkustusasiakirjoina, vaan siinä annetaan näille valtioille sitä vastoin mahdollisuus päättää myöntää kansalaisilleen joko henkilötodistus tai passi, kyseisen säännöksen, luettuna SEUT 21 artiklan valossa, mukaan jäsenvaltiot eivät kuitenkaan voi tehdä tätä päätöstä kohtelemalla epäedullisemmin niitä omia kansalaisiaan, jotka ovat käyttäneet oikeuttaan vapaasti liikkua ja oleskella unionissa, ja rajoittamalla tätä oikeutta ilman objektiivisiin yleistä etua koskeviin syihin liittyvää oikeuttamisperustetta.
40 Tässä yhteydessä on todettava, että nyt käsiteltävässä asiassa niiden Romanian kansalaisten, jotka asuvat toisissa jäsenvaltioissa ja haluavat saada sekä passin että (yksinkertaisen tai sähköisen) henkilökortin, kotipaikan on oltava Romaniassa. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee tältä osin, että kotipaikan osoite voidaan osoittaa muun muassa omistusasiakirjalla, vuokrasopimuksella tai majoitusta koskevalla todistuksella, mikä merkitsee sitä, että tällaisten kansalaisten on oltava joko omistajia, vuokralaisia tai johonkin asuntoon majoittuneita henkilöitä Romaniassa. Tällainen vaatimus johtaa kuitenkin näiden kansalaisten epäedullisempaan kohteluun siitä syystä, että he käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, siltä osin kuin heidän on siis säilytettävä kotipaikka Romaniassa voidakseen saada kaksi matkustusasiakirjaa, kun taas Romanian kansalaiset, jotka eivät ole käyttäneet tätä oikeutta, täyttävät tämän edellytyksen helpommin.
41 Tältä osin on huomautettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallinen säännöstö, jolla tietyt oman maan kansalaiset asetetaan huonompaan asemaan pelkästään siksi, että he ovat käyttäneet vapauttaan liikkua ja oleskella toisessa jäsenvaltiossa, on SEUT 21 artiklan 1 kohdassa jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettuja vapauksia koskeva rajoitus (tuomio 19.11.2020, ZW, C‑454/19, EU:C:2020:947, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
42 Unionin tuomioistuin on lisäksi jo todennut, että mahdollisuudet, jotka perussopimuksessa annetaan unionin kansalaisten liikkumisen osalta, eivät saisi täyttä vaikutustaan, jos niiden käyttäminen voitaisiin tehdä jäsenvaltion kansalaiselle vähemmän houkuttelevaksi sillä tavalla, että hänen oleskelulleen jossain toisessa jäsenvaltiossa asetetaan esteitä hänen lähtöjäsenvaltionsa lainsäädännössä, joka on hänelle epäedullinen pelkästään sen vuoksi, että hän on käyttänyt näitä mahdollisuuksiaan (tuomio 25.7.2018, A (Vammaiselle tarkoitettu apu), C‑679/16, EU:C:2018:601, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43 Nyt käsiteltävässä asiassa on huomautettava, että kun pääasiassa kyseessä olevassa lainsäädännössä kielletään myöntämästä pääasian valittajalle sellaista henkilökorttia, jota voidaan käyttää matkustusasiakirjana, pelkästään siitä syystä, että hän on perustanut kotipaikkansa toiseen jäsenvaltioon eli Ranskaan, se on omiaan tekemään pääasian valittajan tilanteen kaltaisessa tilanteessa oleville Romanian kansalaisille heidän vapaata liikkumista ja vapaata oleskelua unionissa koskevan oikeutensa käyttämisen vähemmän houkuttelevaksi.
44 Kuten julkisasiamies huomauttaa ratkaisuehdotuksensa 55 kohdassa, toisin kuin Romanian hallitus väittää, on niin, että vaikka Romanian kansalaisilla, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, on passi, pääasiassa kyseessä oleva lainsäädäntö on kuitenkin omiaan rajoittamaan heidän oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen.
45 Unionin tuomioistuimen käytössä olevasta asiakirja-aineistosta sekä istunnossa esitettyihin kysymyksiin annetuista vastauksista ilmenee tältä osin, ettei pääasian valittaja ole voinut 12 päivän ajan matkustaa Ranskaan, koska hänellä ei ole ollut sellaista henkilökorttia, jota voidaan käyttää matkustusasiakirjana, kun hänen passinsa on ollut kolmannen maan suurlähetystössä Bukarestissa (Romania) viisumin saamista varten. Tällaisessa tapauksessa Romanian kansalainen, jonka kotipaikka on Romaniassa, olisi kuitenkin voinut matkustaa toiseen jäsenvaltioon henkilökortillaan. Romanian hallitus väittää tältä osin, että pääasian valittajan esittämän kaltaisessa tilanteessa väliaikainen passi myönnetään kolmen työpäivän kuluessa tätä koskevan hakemuksen jättämisestä. Romanian hallituksen mukaan tällaisella asiakirjalla pyritään takaamaan, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa Romanian kansalaiset voivat kotipaikastaan riippumatta käyttää nopeasti ja esteettä oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen. Pääasian valittaja on kuitenkin väittänyt istunnossa, että ruuhka-aikana ajan varaamiseen väliaikaista passia koskevan hakemuksen jättämiselle menee kuukausi.
46 On joka tapauksessa ilmeistä, että pääasian valittajan kaltaisessa tilanteessa oleville Romanian kansalaisille aiheutuu todennäköisesti suurempia hallinnollisia rasituksia kuin Romanian kansalaisille, joiden kotipaikka on Romaniassa, henkilökorttien ja/tai passien myöntämismenettelyssä, mikä luo esteitä heidän oikeudelleen liikkua ja oleskella vapaasti unionissa.
47 Tässä yhteydessä on myös huomautettava, että – kuten Euroopan komissio väittää – unionin kansalaisilla, jotka käyttävät tätä oikeutta, on yleensä intressejä eri jäsenvaltioissa ja he selvästikin liikkuvat jossain määrin jäsenvaltioiden välillä. On siis todennäköistä, että näillä henkilöillä voi olla milloin tahansa tarve saada voimassa oleva matkustusasiakirja, ja se, että heillä on toinen tämänluonteinen asiakirjan, voi osoittautua heille tarpeelliseksi tai jopa välttämättömäksi.
48 Edellä esitetyn perusteella pääasiassa kyseessä oleva lainsäädäntö merkitsee rajoitusta SEUT 21 artiklan 1 kohdassa määrättyyn oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti.
49 Perusoikeuskirjan 45 artiklan osalta on huomautettava, että sen 1 kohdassa taataan jokaiselle unionin kansalaiselle oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella, ja tämä oikeus vastaa perusoikeuskirjan selitysten (EUVL 2007, C 303, s. 17) mukaan SEUT 20 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa taattua oikeutta ja sitä sovelletaan SEUT 20 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan ja perusoikeuskirjan 52 artiklan 2 kohdan mukaan perussopimuksissa ja niiden soveltamiseksi hyväksytyissä toimenpiteissä määritellyin edellytyksin ja rajoituksin.
50 Tältä osin on todettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kansallinen toimenpide, joka on omiaan rajoittamaan henkilöiden vapaan liikkuvuuden käyttämistä, voi olla oikeutettu vain silloin, kun tällainen toimenpide on perusoikeuskirjassa taattujen perusoikeuksien, joiden noudattamista unionin tuomioistuin valvoo, mukainen (tuomio 21.6.2022, Ligue des droits humains, C‑817/19, EU:C:2022:491, 281 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Mikä tahansa SEUT 21 artiklan 1 kohdassa määrättyjen oikeuksien rajoitus olisi siis välttämättä ristiriidassa perusoikeuskirjan 45 artiklan 1 kohdan kanssa, koska perusoikeuskirjassa määrätty jokaisen unionin kansalaisen oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella ilmentää SEUT 21 artiklan 1 kohdassa myönnettyä oikeutta (ks. vastaavasti tuomio 21.6.2022, Ligue des droits humains, C‑817/19, EU:C:2022:491, 275 kohta).
51 Koska tämän tuomion 48 kohdassa on jo todettu rajoitus SEUT 21 artiklan 1 kohdassa määrättyyn oikeuteen, tällainen rajoitus on todettava myös perusoikeuskirjan 45 artiklan 1 kohdassa taatun oikeuden osalta.
52 Tämän tuomion 48 kohdassa esiin tuodun kaltainen rajoitus voi olla unionin oikeuden perusteella oikeutettu ainoastaan, jos se perustuu objektiivisiin, yleistä etua koskeviin ja kyseessä olevien henkilöiden kansalaisuudesta riippumattomiin syihin ja jos se on oikeassa suhteessa kansallisessa oikeudessa hyväksyttävästi tavoiteltuun päämäärään. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että toimenpide on oikeasuhteinen, kun sillä voidaan toteuttaa tavoiteltu päämäärä ja kun sillä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi (tuomio 25.7.2018, A (Vammaiselle tarkoitettu apu), C‑679/16, EU:C:2018:601, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
53 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei kuitenkaan ole yksilöinyt sellaista objektiivista yleistä etua koskevaa syytä, joka voisi olla pääasiassa kyseessä olevan lainsäädännön perustana.
54 Romanian hallitus on väittänyt sitä vastoin sekä kirjallisissa huomautuksissaan että istunnossa, että se, että Romanian kansalaisille, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, kieltäydytään myöntämästä sellaista kansallista henkilökorttia, jota voidaan käyttää matkustusasiakirjana, on oikeutettua muun muassa siitä syystä, ettei kansalliseen henkilökorttiin ole mahdollista merkitä näiden kansalaisten kotipaikan osoitetta Romanian ulkopuolella.
55 Romanian hallitus väittää tältä osin aluksi, että siviilikoodeksin (Codul civil) 91 §:n 1 momentin mukaan kotipaikka ja asuinpaikka todistetaan henkilökortissa olevilla tiedoilla, ja henkilökortin tarkoituksena on siis pääasiallisesti todistaa tämä Romanian kansalaisten henkilöllisyyden olennainen osa, jotta nämä voivat käyttää oikeuksiaan ja täyttää velvollisuutensa etenkin siviili- tai hallintoasioissa. Romanian hallitus korostaa tämän jälkeen, että kotipaikan osoitteen ilmoittaminen henkilökortissa on siis omiaan tehostamaan Romanian kansalaisten tunnistamista ja estämään heidän henkilötietojensa liiallisen käsittelyn. Se täsmentää lopuksi, että vaikka Romanian kansalaisten toisessa jäsenvaltiossa oleva kotipaikan osoite olisi merkitty heidän henkilökorttiinsa, Romanian viranomaiset eivät voisi ottaa vastuuta sen osoittamisesta, että se on oikea, koska niillä ei ole tältä osin toimivaltaa, eikä niillä ole myöskään keinoja tarkistaa tätä osoitetta, koska tällainen tarkistus merkitsee suhteetonta hallinnollista rasitetta ja se voisi olla jopa mahdoton toteuttaa.
56 On todettava, että Romanian hallituksen esittämien argumenttien perusteella ei voida katsoa, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen säännöstö perustuisi tämän tuomion 52 kohdassa mainitussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettuihin objektiivisiin yleistä etua koskeviin syihin.
57 Henkilökortissa mainittua kotipaikan osoitetta koskevien tietojen todistusarvosta on todettava, ettei Romanian hallitus ole osoittanut, että tällaisen osoitteen mainitseminen tässä asiakirjassa – tieto, josta hallinnolle on epäilemättä hyötyä – ja velvollisuus kieltäytyä myöntämästä tietynlaista henkilökorttia Romanian kansalaisille, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, olisivat yhteydessä toisiinsa.
58 Lisäksi riittää, kun todetaan, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan hallinnollisilla syillä ei voida perustella sitä, että jäsenvaltio poikkeaa unionin oikeuden säännöistä, ja tämä pätee erityisesti silloin, kun kyseisellä poikkeamisella rajoitetaan jonkin perussopimuksessa taatun perusvapauden käyttämistä tai estetään se (ks. vastaavasti tuomio 23.11.1999, Arblade ym., C‑369/96 ja C‑376/96, EU:C:1999:575, 37 kohta). Myöskään sellaisten Romanian kansalaisten, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, kotipaikan osoitteen määrittämisen ja tarkistamisen tehokkuus ei siis ole sellainen objektiivinen yleistä etua koskeva syy, joka voisi oikeuttaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen lainsäädännön.
59 Tätä toteamusta ei horjuteta Romanian hallituksen esiin tuomalla oikeuskäytännöllä, jonka mukaan jäsenvaltioilta ei voida kieltää mahdollisuutta toteuttaa hyväksyttäviä tavoitteita ottamalla käyttöön sääntöjä, joita toimivaltaiset viranomaiset voivat hallinnoida ja valvoa helposti (tuomio 24.2.2015, Sopora, C‑512/13, EU:C:2015:108, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tällainen syy näet edellyttää, että on olemassa hyväksyttävä tavoite, mitä Romanian hallitus ei ole voinut osoittaa nyt käsiteltävässä asiassa.
60 Edellä esitetystä ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella lainsäädännöllä rajoitetaan direktiivin 2004/38 4 artiklan 3 kohdassa, luettuna SEUT 21 artiklan 1 kohdan ja perusoikeuskirjan 45 artiklan 1 kohdan valossa, tarkoitettua vapautta liikkua ja oleskella unionissa sellaisten Romanian kansalaisten osalta, joiden kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, eikä tätä rajoitusta voida oikeuttaa tarpeella antaa henkilökortissa ilmoitetulle kotipaikan osoitteelle todistusarvoa eikä toimivaltaisen kansallisen hallinnon suorittaman tämän osoitteen määrittämisen ja tarkastamisen tehokkuudella.
61 Kaiken edellä esitetyn perusteella SEUT 21 artiklaa ja perusoikeuskirjan 45 artiklan 1 kohtaa, luettuina yhdessä direktiivin 2004/38 4 artiklan 3 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka nojalla unionin kansalaiselle, joka on kyseisen jäsenvaltion kansalainen, joka on käyttänyt oikeuttaan vapaasti liikkua ja oleskella toisessa jäsenvaltiossa, ei myönnetä sellaista henkilökorttia, jota voidaan käyttää matkustusasiakirjana unionissa, pelkästään siitä syystä, että hän on perustanut kotipaikkansa tämän toisen jäsenvaltion alueelle.
Oikeudenkäyntikulut
62 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
SEUT 21 artikla ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 45 artiklan 1 kohta, luettuina Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY 4 artiklan 3 kohdan valossa,
on tulkittava siten, että
ne ovat esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka nojalla Euroopan unionin kansalaiselle, joka on kyseisen jäsenvaltion kansalainen, joka on käyttänyt oikeuttaan vapaasti liikkua ja oleskella toisessa jäsenvaltiossa, ei myönnetä sellaista henkilökorttia, jota voidaan käyttää matkustusasiakirjana Euroopan unionissa, pelkästään siitä syystä, että hän on perustanut kotipaikkansa tämän toisen jäsenvaltion alueelle.
Allekirjoitukset