UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)
22 päivänä helmikuuta 2024 (*)
Muutoksenhaku – Valtiontuki – SEUT 107 artikla – Tuen käsite – Etu – Yksityinen sijoittaja ‑arviointiperuste – Alennettujen sähköntoimitustariffien vahvistaminen välitystuomiolla – Välitystuomion katsominen valtion toimeksi – Asetus (EU) 2015/1589 – 4 artiklan 2 kohta – Päätös, jossa todetaan, että kyseessä ei ole tuki
Yhdistetyissä asioissa C‑701/21 P ja C‑739/21 P,
joissa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvista valituksista, jotka on pantu vireille 19.11.2021 ja 1.12.2021,
Mytilinaios AE – Omilos Epicheiriseon, kotipaikka Marousi (Kreikka), edustajinaan V. Christianos, D. Diakopoulos, G. Karydis, A. Politis, P. Selekos ja Ch. Vlachou, dikigoroi,
valittajana asiassa C‑701/21 P,
ja jossa muina osapuolina ovat
Dimosia Epicheirisi Ilektrismou AE (DEI), kotipaikka Ateena (Kreikka), edustajinaan aluksi E. Bourtzalas, A. Oikonomou, E. Salaka, C. Synodinos ja H. Tagaras, dikigoroi, sekä D. Waelbroeck, avocat, sittemmin E. Bourtzalas, E. Salaka, C. Synodinos ja H. Tagaras, dikigoroi,
kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
Euroopan komissio, asiamiehinään A. Bouchagiar, I. Georgiopoulos ja P.‑J. Loewenthal,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
jota tukee
Saksan liittotasavalta, asiamiehinään aluksi J. Möller ja D. Klebs, sittemmin J. Möller,
väliintulijana muutoksenhakuasteessa,
ja
Euroopan komissio, asiamiehinään A. Bouchagiar ja P.‑J. Loewenthal,
valittajana asiassa C‑739/21 P,
jota tukee
Saksan liittotasavalta, asiamiehinään aluksi J. Möller ja D. Klebs, sittemmin J. Möller,
väliintulijana muutoksenhakuasteessa,
ja jossa muina osapuolina ovat
Dimosia Epicheirisi Ilektrismou AE (DEI), kotipaikka Ateena, edustajinaan aluksi E. Bourtzalas, A. Oikonomou, E. Salaka, C. Synodinos ja H. Tagaras, dikigoroi, sekä D. Waelbroeck, avocat, sittemmin E. Bourtzalas, E. Salaka, C. Synodinos ja H. Tagaras, dikigoroi,
kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa, ja
Mytilinaios AE – Omilos Epicheiriseon, kotipaikka Marousi, edustajinaan D. Diakopoulos, N. Keramidas ja N. Korogiannakis, dikigoroi,
väliintulijana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. Lycourgos sekä tuomarit O. Spineanu-Matei, J.-C. Bonichot, S. Rodin ja L. S. Rossi (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: M. Szpunar,
kirjaaja: hallintovirkamies L. Carrasco Marco,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 27.4.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 7.9.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Valituksillaan Mytilinaios AE – Omilos Epicheiriseon (jäljempänä Mytilinaios) ja Euroopan komissio vaativat unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 22.9.2021 antaman tuomion DEI v. komissio (T‑639/14 RENV, T‑352/15 ja T‑740/17, EU:T:2021:604; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla tämä kumosi 12.6.2014 päivätyn komission kirjeen COMP/E3/ΟΝ/AB/ark *2014/61460, jolla Dimosia Epicheirisi Ilektrismou AE:lle (DEI) ilmoitettiin sen kantelujen käsittelyn lopettamisesta (jäljempänä riidanalainen kirje), 25.3.2015 annetun komission päätöksen C(2015) 1942 final asiassa SA.38101 (2015/NN) (ex 2013/CP), joka koski Alouminion SA:lle kustannuksia alempien sähkötariffien muodossa välitystuomion perusteella myönnetyksi väitettyä valtiontukea (EUVL 2015, C 219, s. 2; jäljempänä ensimmäinen riidanalainen päätös), ja 14.8.2017 annetun komission päätöksen C(2017) 5622 final asiassa SA.38101 (2015/NN) (ex 2013/CP), joka koski Alouminion SA:lle kustannuksia alempien sähkötariffien muodossa välitystuomion perusteella myönnetyksi väitettyä valtiontukea (EUVL 2017, C 291, s. 2; jäljempänä toinen riidanalainen päätös).
Asiaa koskevat oikeussäännöt
2 [SEUT] 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (EUVL 2015, L 248, s. 9) 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:
”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
– –
h) ’asianomaisella osapuolella’ jäsenvaltiota, henkilöä, yritystä tai yritysten yhteenliittymää, jonka etuihin tuen myöntäminen voi vaikuttaa, erityisesti tuensaajaa, kilpailevia yrityksiä ja alan järjestöjä.”
3 Kyseisen asetuksen 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Ilmoituksen alustava tutkinta ja komission päätökset”, säädetään seuraavaa:
”1. Komissio tutkii ilmoituksen heti sen saatuaan. Komissio tekee päätöksen tämän artiklan 2, 3 tai 4 kohdan mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 10 artiklan soveltamista.
2. Jos komissio alustavan tutkinnan jälkeen toteaa, että ilmoitettu toimenpide ei ole tukea, se tekee asiasta tämän seikan toteavan päätöksen.
3. Jos komissio alustavan tutkinnan jälkeen toteaa, että ilmoitetun toimenpiteen soveltuvuudesta sisämarkkinoille ei ole epäilyjä, ja jos toimenpide kuuluu SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, se päättää, että tuki soveltuu sisämarkkinoille, jäljempänä ’vastustamatta jättämistä koskeva päätös’. Päätöksessä on mainittava, mitä SEUT-sopimuksen mukaista poikkeusta on sovellettu.
4. Jos komissio alustavan tutkinnan jälkeen toteaa, että ilmoitetun toimenpiteen soveltuvuudesta sisämarkkinoille on epäilyjä, se päättää aloittaa SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn, jäljempänä ’muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva päätös’.
– –”
4 Edellä mainitut säännökset ovat samat kuin ne, joista säädettiin [SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 659/1999 (EYVL 1999, L 83, s. 1), joka kumottiin asetuksella 2015/1589.
Asian tausta ja valituksenalainen tuomio
5 Asian taustalla olevat tosiseikat esitetään valituksenalaisen tuomion 1–53 kohdassa, ja ne voidaan tiivistää seuraavasti nyt kyseessä olevaa menettelyä varten.
6 Unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävinä olleet asiat koskevat kolmea toisiinsa läheisesti liittyvää ja toisiaan seuranneita riita-asioita, ja ne koskevat pääasiallisesti sen selvittämistä, merkitseekö sähköntoimitustariffi (jäljempänä kyseessä oleva tariffi), jonka DEI, joka on Kreikan valtion määräysvallassa oleva sähköntuottaja ja ‑toimittaja, on velvollinen perimään välitystuomion nojalla suurimmalta asiakkaaltaan eli alumiinintuottajalta Mytilinaiosilta, valtiontuen myöntämistä.
7 DEI ja Mytilinaios allekirjoittivat 4.8.2010 puitesopimuksen ajanjaksona 1.7.2010–31.12.2013 sovellettavasta sähköntoimitustariffista sekä mahdollista velkaa, joka Mytilinaiosin oli maksettava DEI:lle ajanjaksolta 1.7.2008–30.6.2010, koskevan sovintoratkaisun menettelytavoista.
8 Kyseisessä puitesopimuksessa määrättyjen kriteerien perusteella Mytilinaios ja DEI neuvottelivat tuloksetta sähköntoimitussopimusta koskevan luonnoksen sisällöstä, sillä ne eivät onnistuneet pääsemään yksimielisyyteen tariffista, jota sovellettaisiin sähköntoimitukseen, joka DEI:n oli taattava Mytilinaiosille.
9 Välityssopimuksen, joka allekirjoitettiin 16.11.2011, puitteissa Mytilinaios ja DEI sopivat, että ne antavat sähkön ja kaasun energiamarkkinoiden toiminnasta, hiilivetyjen tutkimuksesta, tuotannosta ja siirtoverkoista sekä muusta sääntelystä annetun lain 4001/2011 (nomos 4001/2011, gia ti leitourgia Energeiakon Agoron Ilektrismou kai Fysikou Aeriou, gia Erevna, Paragogi kai diktya metaforas Ydrogonanthrakon kai alles rythmiseis; FEK A’ 179/22.8.2011; jäljempänä laki 4001/2011) 37 §:n mukaisesti riitansa Rythmistiki Archi Energeiasin (energia-alan sääntelyviranomainen, Kreikka; jäljempänä RAE) pysyvän välitystuomioistuimen ratkaistavaksi.
10 Kyseisen välityssopimuksen mukaan välitystuomioistuimelle annettu tehtävä muodostui siitä, että DEI:n ja Mytilinaiosin välisten neuvottelujen perusteella määritetään sähköntoimitustariffi, joka soveltuu Mytilinaiosin erityispiirteisiin ja joka kattaa ainakin DEI:lle aiheutuneet kustannukset.
11 RAE:n välitystuomioistuin ratkaisi riidan 31.10.2013 antamallaan ratkaisulla (jäljempänä välitystuomio).
12 Efeteio Athinon (Ateenan ylioikeus, Kreikka) hylkäsi DEI:n välitystuomiosta nostaman kumoamiskanteen 18.2.2016 antamallaan tuomiolla.
13 DEI teki 23.12.2013 komissiolle kantelun, jossa se väitti, että välitystuomio merkitsi valtiontukea.
14 Komissio ilmoitti riidanalaisella kirjeellä DEI:lle tämän vuonna 2013 tekemän kantelun tutkinnan lopettamisesta.
15 DEI nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.8.2014 toimittamallaan kirjelmällä kanteen, joka kirjattiin numerolla T‑639/14 ja jossa vaadittiin riidanalaisen kirjeen kumoamista.
16 Komissio antoi 25.3.2015 ensimmäisen riidanalaisen päätöksen, jossa se arvioi ainoastaan sitä, vastasiko kyseessä olevan tariffin vahvistaminen ja täytäntöönpano edun myöntämistä Mytilinaiosille SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Se tutki tässä tarkoituksessa, oliko Mytilinaios julkisena yrityksenä menetellyt yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen vaatimusten mukaisesti, kun se oli hyväksynyt, että sen riita DEI:n kanssa saatetaan välimiesmenettelyyn ja ratkaistaan välitystuomiolla. Komissio päätteli yhtäältä, että tämän arviointiperusteen soveltamisedellytykset täyttyivät tässä tapauksessa ja että Mytilinaiosille ei siten ollut myönnetty etua, ja toisaalta, että koska ensimmäinen riidanalainen päätös vastasi sen lopullista kantaa tältä osin, kyseisen päätöksen oli katsottava korvanneen riidanalaisen kirjeen.
17 Komissio totesi näin ollen, että välitystuomio ei merkinnyt valtiontukea.
18 DEI nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.6.2015 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, joka kirjattiin numerolla T‑352/15 ja jossa vaadittiin ensimmäisen riidanalaisen päätöksen kumoamista.
19 Unionin yleinen tuomioistuin päätti 9.2.2016 antamallaan määräyksellä DEI v. komissio (T‑639/14, EU:T:2016:77), että ei ollut enää tarpeen antaa ratkaisua asiassa T‑639/14 nostetusta kanteesta, erityisesti sillä perusteella, että ensimmäinen riidanalainen päätös oli muodollisesti korvannut riidanalaisen kirjeen.
20 DEI teki 22.4.2016 tästä määräyksestä valituksen.
21 Unionin tuomioistuin kumosi 31.5.2017 antamallaan tuomiolla DEI v. komissio (C‑228/16 P, EU:C:2017:409) 9.2.2016 annetun määräyksen DEI v. komissio (T‑639/14, EU:T:2016:77), palautti asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi ja määräsi, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
22 Kyseisen tuomion julistamisen seurauksena asian T‑639/14 numerona on nyt T‑639/14 RENV.
23 Komissio antoi 14.8.2017 toisen riidanalaisen päätöksen, jossa se kumosi ja korvasi nimenomaisesti sekä riidanalaisen kirjeen että ensimmäisen riidanalaisen päätöksen ja totesi uudelleen, että välitystuomio ei merkitse SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen myöntämistä. Tämän johtopäätöksen tueksi esitetyt perusteet, jotka koskevat yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen noudattamista ja edun puuttumista, ovat samat kuin ensimmäisessä riidanalaisessa päätöksessä esitetyt perusteet.
24 Komissio pyysi 24.8.2017 eli toisen riidanalaisen päätöksen antamisen jälkeen toimittamillaan kirjeillä unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, että kanteet asioissa T‑639/14 RENV ja T‑352/15 olivat menettäneet merkityksensä ja että lausunnon antaminen niistä oli rauennut.
25 DEI nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 3.11.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, joka kirjattiin numerolla T‑740/17 ja jossa vaaditaan toisen riidanalaisen päätöksen kumoamista.
26 Unionin yleisen tuomioistuimen laajennetun kolmannen jaoston puheenjohtajan 26.2.2020 tekemällä päätöksellä asiat T‑639/14 RENV, T‑352/15 ja T‑740/17 yhdistettiin käsittelyn suullista vaihetta ja käsittelyn päätteeksi annettavaa ratkaisua varten.
27 Unionin yleinen tuomioistuin kumosi valituksenalaisella tuomiolla riidanalaisen kirjeen sekä ensimmäisen ja toisen riidanalaisen päätöksen, velvoitti Euroopan komission vastaamaan omista ja DEI:lle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista ja velvoitti Mytilinaiosin vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa
Asia C‑701/21 P
28 Mytilinaios, jota komissio tukee, vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion
– palauttaa asian tarvittaessa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi ja
– velvoittaa DEI:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
29 DEI vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen
– ratkaisee käsiteltävänä olevan riita-asian lopullisesti ja
– velvoittaa Mytilinaiosin korvaamaan oikeudenkäyntikulut ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakuasteessa.
Asia C‑739/21 P
30 Komissio, jota Mytilinaios tukee, vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion
– hylkää kanteen asiassa T‑740/17 tai toissijaisesti hylkää kolmannen ja neljännen kanneperusteen sekä viidennen kanneperusteen ensimmäisen ja toisen osan ja palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuu muista kanneperusteista
– toteaa, että kanteet asioissa T‑639/14 RENV ja T‑352/15 ovat menettäneet merkityksensä ja että lausunnon antaminen niistä raukeaa, ja
– velvoittaa DEI:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
31 DEI vaatii, että unionin tuomioistuin
– jättää valituksen kokonaan tutkimatta ja toissijaisesti hylkää sen perusteettomana ja velvoittaa komission korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakuasteessa tai
– toissijaisesti siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin hyväksyy valituksen, ratkaisee lopullisesti kanteet asioissa T‑639/14 RENV, T‑352/15 ja T‑740/17 ja hylkää komission vaatimuksen siitä, että lausunnon antamisen todettaisiin rauenneen asioissa T‑639/14 RENV ja T‑352/15.
Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
32 Saksan liittotasavalta hyväksyttiin unionin tuomioistuimen presidentin 7.4.2023 tekemillä päätöksillä väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia asioissa C‑701/21 P ja C‑739/21 P.
33 Kuultuaan asianosaisia unionin tuomioistuin yhdisti asiat C‑701/21 P ja C‑739/21 P 28.2.2023 tekemällään päätöksellä suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.
Valitukset
34 Valituksensa tueksi asiassa C‑701/21 P Mytilinaios, jota komissio tukee, vetoaa kolmeen valitusperusteeseen.
35 Ensimmäinen valitusperuste perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen arvioidessaan kumoamiskanteen tukittavaksi ottamista, ja valitusperuste koskee periaatteita, joiden mukaan kukaan ei voi vedota omaan virheelliseen menettelyynsä (nemo auditur propriam turpitudinem allegans) tai omaan tekoonsa (nemo potest venire contra factum proprium).
36 Toisen valitusperusteen mukaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa on sovellettu virheellisesti siltä osin kuin on kyse yksityinen sijoittaja ‑arviointiperusteen soveltamisesta ja välitystuomioistuimen luokittelemisesta valtion elimeksi.
37 Kolmannen valitusperusteen mukaan asetuksen 2015/1589 4 artiklaa on sovellettu väärin siltä osin kuin on ensinnäkin kyse siitä, oliko asiassa kantelujen alustavan tutkinnan aikana epäilyjä tai vakavia vaikeuksia valtiontuen olemassaolon suhteen, ja toiseksi todistustaakasta.
38 Valituksensa tueksi asiassa C‑739/21 P komissio, jota Mytilinaios ja Saksan liittotasavalta tukevat, vetoaa yhteen ainoaan valitusperusteeseen, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin sovelsi SEUT 107 artiklan 1 kohtaa virheellisesti, koska se tulkitsi ja sovelsi virheellisesti etua koskevaa kriteeriä, joka valtion toimenpiteen on täytettävä, jotta sitä voidaan pitää valtiontukena.
Asiassa C‑701/21 P esitetty ensimmäinen valitusperuste, joka perustuu periaatteiden, joiden mukaan kukaan ei voi vedota omaan virheelliseen menettelyynsä ja omaan tekoonsa, loukkaamiseen
39 Ensimmäinen valitusperuste, johon Mytilinaios vetoaa, koostuu kahdesta osasta ja koskee valituksenalaisen tuomion sitä osaa, jossa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että kanne otetaan tutkittavaksi.
Asianosaisten lausumat
40 Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa Mytilinaios moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä jätti vastaamatta sen argumentteihin, joilla se pyrki osoittamaan, että sillä, että DEI nosti kumoamiskanteen, loukattiin periaatteita, joiden mukaan kukaan ei voi vedota omaan virheelliseen menettelyynsä ja omaan tekoonsa, koska kyseiset periaatteet kieltävät menettelyn, jossa kantaja riitauttaa lainvastaisena sen, minkä se on aiemmin tehnyt vapaaehtoisesti.
41 Mytilinaios väittää, että se, että DEI oli asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdassa tarkoitettu asianomainen osapuoli, ei välttämättä merkinnyt sitä, että sillä oli käsiteltävässä asiassa oikeussuojan tarve. Mytilinaios ja komissio väittivät tältä osin, että se, että DEI käytti prosessuaalisia oikeuksiansa, merkitsi väärinkäyttöä, sillä se loukkasi mainittuja periaatteita. Koska unionin yleinen tuomioistuin ei lausunut Mytilinaiosin argumenteista, se totesi valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa virheellisesti, että DEI:llä oli käsiteltävässä asiassa oikeussuojan tarve.
42 Mytilinaios täsmentää, että kyseiset argumentit, jotka esitetään tiivistetysti valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, liittyivät prosessia koskevaan DEI:n erityisstrategiaan ja oikeussuojan tarpeeseen, eivätkä ne johtaneet DEI:n, joka on Kreikan valtion määräysvallassa oleva yritys, tilanteen ja kyseisen valtion tilanteen samastamiseen, toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa.
43 Mytilinaios muistuttaa tältä osin, että Euroopan unionin asetuksia ei voida soveltaa yritysten väärinkäytösluonteisiin menettelyihin (ks. vastaavasti tuomio 11.1.2007, Vonk Dairy Products, C‑279/05, EU:C:2007:18, 31 kohta).
44 Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa Mytilinaios väittää, että unionin yleinen tuomioistuin esitti virheelliset perustelut hylätessään valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa argumentin, joka koski sitä, että periaatetta, jonka mukaan kukaan ei voi vedota omaan tekoonsa, on loukattu.
45 Mytilinaiosin mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei näet ottanut huomioon kyseistä periaatetta koskevaa DEI:n oikeussuojan tarpeeseen liittyvää kysymystä vaan tutki kyseiseen argumenttiin liittymättömän kysymyksen siitä, samastettiinko DEI ja Kreikan valtio toisiinsa. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin otti kyseisen argumentin sisällön huomioon vääristyneellä tavalla.
46 DEI väittää ensisijaisesti, että Mytilinaiosin ensimmäisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi ja että kyseinen valitusperuste on ilmeisen perusteeton.
47 Sen mukaan ensimmäisen valitusperusteen tueksi esitetyt argumentit on muotoiltu epäselvästi ja moniselitteisesti. Mytilinaios ei esittänyt täsmennyksiä DEI:n kumoamiskanteesta, johon se viittasi, sen paremmin kuin oikeudellisesta virheestä, joka valituksenalaisessa tuomiossa väitetysti on, tai siitä, miltä osin DEI:n menettely merkitsee väärinkäyttöä ja on ristiriitaista.
48 DEI väittää toissijaisesti, että ensimmäisen valitusperusteen kaksi osaa ovat perusteettomia.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
49 Jotta Mytilinaiosin ensimmäisestä valitusperusteesta asiassa C‑701/21 voidaan lausua, on ensiksi selvitettävä, voidaanko kyseinen valitusperuste ottaa tutkittavaksi, minkä DEI kiistää.
50 Tässä yhteydessä on riittävää todeta ensinnäkin, että ensimmäinen valitusperuste kohdistuu valituksenalaisen tuomion 91 kohtaan, joka kuuluu kyseisen tuomion 64–195 kohdassa oleviin perusteluihin, jotka koskevat yksinomaan kannetta asiassa T‑740/17. Tästä seuraa, että valituksesta ilmenee selvästi, että mainittu valitusperuste koskee kyseistä kumoamiskannetta, toisin kuin DEI väittää.
51 Toiseksi on todettava, että ensimmäinen valitusperuste on muotoiltu riittävän selvästi sen ymmärtämiseksi, että kyseisen valitusperusteen kahdella osalla pyritään riitauttamaan valituksenalainen tuomio ensinnäkin sillä perusteella, että tuomio perusteltiin puutteellisesti siltä osin kuin siinä hylättiin argumentti, joka perustuu siihen, että periaatteita, joiden mukaan kukaan ei voi vedota omaan virheelliseen menettelyynsä tai omaan tekoonsa, on loukattu, ja toiseksi sillä perusteella, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen hylätessään kyseisen argumentin sellaisten näkökohtien nojalla, jotka eivät liity kysymykseen väärinkäytön luonteisesta DEI:n menettelystä. Valittaja täsmentää valituksessaan, että DEI pyrki kanteellaan hyötymään väärinkäyttöä merkitsevällä tavalla väitetysti sääntöjenvastaisesta valtiontuesta, jonka täytäntöönpanoon se oli itse myötävaikuttanut Kreikan valtion määräysvallassa olevana yrityksenä.
52 Näin ollen ensimmäinen valitusperuste asiassa C‑701/21 P on otettava tutkittavaksi.
53 Siltä osin kuin on toiseksi kyse ensimmäisen valitusperusteen asiakysymyksestä, on todettava, että – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 54 kohdassa pääasiallisesti todennut – unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa vastoin kyseisen valitusperusteen ensimmäisen osan tueksi esitettyjä väitteitä perustelut sille, miksi se hylkäsi argumentin, joka perustuu periaatteeseen, jonka mukaan kukaan ei voi vedota omaan virheelliseen menettelyynsä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näet kyseisessä 91 kohdassa, että ”komissio ei voi – – perustellusti vedota sen oikeusperiaatteen loukkaamiseen, jonka mukaan kukaan ei saa vedota omaan virheelliseen menettelyynsä. Tämä väite on vain toinen muunnelma väitteestä, jolla on tarkoitus samastaa kantajan tilanne Kreikan valtion tilanteeseen ja katsoa kantajan hyötyvän siitä, että välimiesmenettelyn lopputulos on mahdollisesti Kreikan viranomaisia tyydyttävä, minkä vuoksi väite ei voi menestyä”. Nämä perustelut ovat siitä huolimatta, että ne ovat lyhyet, riittävät, jotta Mytilinaios tietäisi syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei hyväksynyt sen argumenttia ja jotta unionin tuomioistuin voisi tältä osin harjoittaa tuomioistuinvalvontaansa.
54 Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa, joka perustuu perustelujen puutteellisuuteen, on näin ollen hylättävä perusteettomana.
55 Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa Mytilinaios väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion mainitussa 91 kohdassa.
56 On totta, että vastatessaan argumenttiin siitä, että DEI loukkasi periaatetta, jonka mukaan kukaan ei saa vedota omaan virheelliseen menettelyynsä, unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisessä 91 kohdassa pääasiallisesti vain, että DEI:n ja Kreikan valtion tilannetta ei voitu samastaa toisiinsa. Kuten Mytilinaios on todennut, väittäessään unionin yleisessä tuomioistuimessa, että DEI oli loukannut kyseistä periaatetta, se ei väittänyt, että DEI:n ja Kreikan valtion tilanne samastuivat toisiinsa, vaan se esitti, että DEI ei voinut pätevästi riitauttaa sellaisen välimiesmenettelyn lopputulosta, johon tämä itse oli suostunut.
57 On kuitenkin todettava, että unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli valituksenalaisen tuomion 86–92 kohdassa kysymystä, oliko DEI:llä oikeussuojan tarve toisen riidanalaisen päätöksen suhteen toisin kuin komission ja Mytilinaios väittivät, ja näin ollen kyseisen tuomion 91 kohtaa on tulkittava sen asiayhteydessä.
58 Valituksenalaisen tuomion 89 kohdassa, jota valittaja ei riitauta valituksessaan, unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi komission ja Mytilinaiosin väitteet, jotka koskivat Kreikan valtion ja DEI:n samastumista toisiinsa siten, että DEI hyötyisi siitä, että välimiesmenettelyn lopputulos on mahdollisesti Kreikan viranomaisten kannan mukainen, ja jotka koskivat DEI:n ja paikallisviranomaisen tilanteen vertailua. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisessä 89 kohdassa, että DEI oli esittänyt yksityiskohtaisesti syyt, joiden vuoksi se katsoi, että välitystuomio vaikutti sen taloudelliseen tilanteeseen, kun se velvoitettiin siinä perimään sähköntoimituksesta Mytilinaiosille sen tuotantokustannuksia alempaa hintaa, ja että sen kantelun käsittelyn lopettamista koskevan riidanalaisen kirjeen sekä ensimmäisen ja toisen riidanalaisen päätöksen vuoksi se ei voinut esittää huomautuksiaan SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisessa muodollisessa tutkintamenettelyssä. Ottaen huomioon nämä argumentit unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että erityisesti toisen riidanalaisen päätöksen mahdollisesta kumoamisesta sillä perusteella, että komissio kohtasi epäilyjä tai vakavia vaikeuksia valtiontuen toteamisessa, saattoi olla DEI:lle hyötyä juuri sen vuoksi, että se saattoi velvoittaa komission aloittamaan muodollisen tutkintamenettelyn, jossa DEI voisi vedota SEUT 108 artiklan 2 kohdassa sille annettuihin menettelyllisiin takeisiin.
59 Valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, jota valittaja ei myöskään kiistä, unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi lisäksi komission ja Mytilinaiosin argumentin, jonka mukaan kyseessä olevaa tariffia koskevat DEI:lle vastaiset sitovat oikeusvaikutukset eivät liity toiseen riidanalaiseen päätökseen vaan välitystuomioon. Se hylkäsi kyseisen argumentin ensinnäkin sen perusteella, että kyseisessä päätöksessä komissio ei hyväksynyt DEI:n pyyntöä välimiesmenettelyn lopputuloksen luokittelemisesta tukitoimenpiteeksi, ja toiseksi sen perusteella, että DEI oli kritisoinut komissiota nimenomaan siitä, että se jätti lainvastaisesti tutkimatta tässä päätöksessä, merkitsikö kyseessä oleva tariffi edun myöntämistä. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan tätä arviointia ei kyseenalaistanut se, että DEI oli vapaaehtoisesti saattanut riidan Mytilinaiosin kanssa välimiesmenettelyyn, sillä tämä menettelytapa ei välttämättä merkitse sitä, että se olisi antanut etukäteen hyväksyntänsä menettelyn lopputulokselle, josta se valitti menestyksettä Efeteio Athinoniin.
60 Valituksenalaisen tuomion kahdesta edellä mainitusta kohdasta ilmenee siis, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi ensinnäkin komission ja Mytilinaiosin argumentit, joilla ne pyrkivät osoittamaan, että sen vuoksi, että DEI oli Kreikan valtion määräysvallassa, sen asema samastui Kreikan valtion, jolla ei ollut mitään intressiä kyseenalaistaa komission päätöstä olla aloittamasta muodollista tutkintamenettelyä kyseisen valtion itse toteuttamasta toimenpiteestä, asemaan, ja toiseksi argumentin, jonka mukaan DEI ei voisi kyseenalaistaa sellaisen välimiesmenettelyn lopputulosta, johon se oli suostunut.
61 Tästä seuraa, että valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin perusteli tekemättä oikeudellista virhettä, miksi asiassa oli hylättävä komission ja Mytilinaiosin argumentit – sellaisina kuin ne toistetaan valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, jota ei ole riitautettu valituksessa –, joilla pyrittiin ainoastaan tukemaan niiden kantaa, jonka mukaan DEI ei voinut valtiontuen vuoksi irtisanoa sopimusta, jota se ei enää pitänyt kannattavana, vapautuakseen sitoumuksestaan.
62 Mytilinaios ei myöskään ole riitauttanut valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa esitettyä toteamusta, jonka mukaan toinen riidanalainen päätös vaikuttaa DEI:n oikeusasemaan ja sen etuihin asianomaisena osapuolena asetuksen 2015/1589 1 artiklan h alakohdassa tarkoitetulla tavalla.
63 DEI väitti vuonna 2013 tekemässään kantelussa, että komission oli katsottava, että mahdollisesti valtiontukea merkitsevän toimenpiteen, joka ei ollut päätös turvautua välimiesmenettelyyn vaan välitystuomio, johdosta DEI:n oli sovellettava tariffeja, jotka alittivat sen kustannukset, ja että päätös soveltaa tällaisia tariffeja ei näin ollen johtunut Kreikan valtion määräysvallassa olevana yrityksenä DEI:stä vaan välitystuomioistuimen välityksellä suoraan kyseisestä jäsenvaltiosta.
64 Vaikka komission oli selvitettävä, oliko tilanne tämä käsiteltävässä asiassa, kyseinen seikka ei kuitenkaan aseta kyseenalaiseksi mainitun yrityksen oikeussuojan tarvetta siltä osin kuin on kyse komission päätöksestä hylätä kantelu aloittamatta muodollista tutkintamenettelyä. Muunlainen päättely vaarantaisi valtion toimenpiteiden valvonnan tehokkuuden valtiontukien alalla.
65 Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana ja näin ollen ensimmäinen valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.
Asiassa C‑701/21 P esitetty toinen valitusperuste ja asiassa C‑739/21 P esitetty ainoa valitusperuste, jotka perustuvat SEUT 107 artiklan 1 kohdan virheelliseen soveltamiseen
66 Mytilinaiosin asiassa C‑701/21 P esittämä toinen valitusperuste koostuu kahdesta osasta, joista toinen vastaa pääasiallisesti komission asiassa C‑739/21 P esittämää ainoaa valitusperustetta.
67 Toisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa Mytilinaios väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti SEUT 107 artiklaa ja yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta valituksenalaisen tuomion 160–163 ja 185–191 kohdassa.
68 Tässä yhteydessä on todettava, että toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa kritisoidut valituksenalaisen tuomion kohdat perustuvat kyseisen tuomion 150–159 kohdassa esitettyyn lähtökohtaan, jonka mukaan valtiontukea mahdollisesti merkitsevä valtion toimenpide oli välitystuomio.
69 Koska kyseiset kohdat on kiistetty Mytilinaiosin toisen valitusperusteen toisessa osassa ja komissio ainoassa valitusperusteessa, tämä toinen osa ja ainoa valitusperuste on tutkittava ensin.
Asianosaisten lausumat
70 Toisen valitusperusteensa toisessa osassa Mytilinaios väittää, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 150–159 kohdassa virheellisesti, että kyseessä olevaa välitystuomioistuinta oli pidettävä ”elimenä, joka käyttää julkista valtaa”.
71 Tässä yhteydessä se muistuttaa, että lain 4001/2011 37 §:n 1 momentissa tarkoitettu välimiesmenettely on sopimukseen perustuva välimiesmenettely. Kyseissä säännöksessä säädetään näet, että RAE perustaa pysyvän välitystuomioistuimen, jossa on kyseisen lain 37 §:n 2 momentin mukaisesti mahdollisuus ratkaista energia-alan riidat erityisen kirjallisen sopimuksen eli osapuolten välillä tehdyn välityssopimuksen perusteella.
72 Mytilinaios väittää ensinnäkin, että se seikka, että laissa säädetään, että riita voidaan ratkaista välitystuomioistuimessa, ei merkitse sitä, että kyseinen tuomioistuin on perustettu mainitun lain nojalla, kuten unionin yleinen tuomioistuin on Mytilinaiosin mukaan virheellisesti todennut valituksenalaisen tuomion 153 kohdassa.
73 Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 156 kohdassa esittämä arviointi, joka koskee laissa 4001/2011 tarkoitettujen välitystuomioistuinten ratkaisujen luonnetta, ei Mytilinaiosin mukaan ole käsiteltävässä asiassa ratkaiseva arvioitaessa sitä, voidaanko kyseisiä tuomioistuimia pitää valtion tuomioistuimina, sillä arviointi koski kyseisten tuomioiden sitovuutta, jonka unionin yleinen tuomioistuin samasti välitystuomioistuinten tuomiovallan pakottavuuteen eli velvollisuuteen saattaa riita niiden käsiteltäväksi.
74 Valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa, joka koskee mahdollisuutta valittaa laissa 4001/2011 tarkoitettujen välitystuomioistuinten ratkaisuista yleiseen tuomioistuimeen, esitetyt seikat eivät myöskään riitä välitystuomioistuinten luokittelemiseksi valtion tuomioistuimiksi. Välitystuomiota eivät koske tavanomaiset oikeussuojakeinot eli muutoksenhaku ja valittaminen oikeuskysymysten osalta, joita sovelletaan yleisten tuomioistuinten ratkaisuihin, vaan välitystuomiosta nostetaan kumoamiskanne, joka on erikseen otettu käyttöön Kreikan siviiliprosessilain (Kodikas politikis dikonomias) 897 §:n nojalla. Kumoamiskanne voidaan nostaa vain rajatuin perustein. Kreikan siviiliprosessissa välitystuomioiden tuomioistuinvalvonta on näin ollen rajatumpi suhteessa yleisten tuomioistuinten ratkaisujen valvontaan, minkä seurauksena siviiliprosessissa erotetaan nämä kaksi riidanratkaisumekanismia toisistaan. Edellä esitettyjen seikkojen perusteella valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa esitetyssä arvioinnissa korostetaan välitystuomioistuinten ja yleisten tuomioistuinten välillä olevia merkittäviä eroja, jotka johtuvat välitystuomioistuinten luonteesta ja toiminnasta.
75 Lopuksi Mytilinaios moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se ei selvittänyt, oliko kyseessä olevan välitystuomioistuimen tuomiovalta pakottava. Oikeuskäytännön mukaan sopimuksella perustetuilla välityselimillä ei ole pakottavaa tuomiovaltaa, sillä sopimuspuolilla ei ole minkäänlaista oikeudellista tai tosiasiallista velvollisuutta saattaa riitojansa välimiesmenettelyssä ratkaistaviksi, eivätkä kyseisen jäsenvaltion viranomaiset osallistu millään tavalla sen päätöksen tekoon, jolla käsittelyjärjestykseksi valitaan välimiesmenettely, eikä viranomaisten tehtävänä ole osallistua viran puolesta asian käsittelyyn välimiesmenettelyssä. Sen sijaan on niin, että ainoastaan lain säännöksellä, jossa säädetään mahdollisuudesta yksipuolisesti saattaa riita välitystuomioistuimen käsiteltäväksi, voidaan antaa valtion tuomioistuimen asema välityselimelle. Mytilinaiosin mukaan käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin todettava, että laissa 4001/2011 ei ole yhtäkään tällaista säännöstä, ja toiseksi, että välimiesmenettelyyn turvautuminen perustui yksinomaan osapuolten sopimukseen, jota ilman DEI ja Mytilinaios olisivat voineet turvautua yleisiin tuomioistuimiin riitansa ratkaisemiseksi.
76 Ainoan valitusperusteensa tueksi komissio puolestaan väittää ensinnäkin, että valituksenalaisen tuomion 153, 155 ja 156 kohdassa mainittuja kriteerejä – eli sitä, että lain 4001/2011 nojalla perustetut välitystuomioistuimet hoitavat samanlaista lainkäyttötehtävää kuin yleiset tuomioistuimet, että välitystuomioistuimet soveltavat Kreikan siviiliprosessilain säännöksiä ja että välitystuomioistuimen ratkaisut, jotka kelpaavat täytäntöönpanoperusteiksi ja jotka ovat oikeusvoimaisia, ovat oikeudellisesti sitovia – sovelletaan jokaisessa välimiesmenettelyssä, joka käydään Kreikassa ja johon sovelletaan Kreikan lainsäädäntöä.
77 Kyseisen tuomion 157 kohdassa mainitulla kriteerillä, jonka mukaan lain 4001/2011 37 §:n nojalla perustetun välitystuomioistuimen ratkaisusta voidaan valittaa yleiseen tuomioistuimeen, ei myöskään osoiteta sitä, että kyseisillä välitystuomioistuimilla olisi erityispiirteitä suhteessa muihin Kreikassa käytäviin välimiesmenettelyihin. Tältä osin komissio väittää, että vaikka tällaisen välitystuomioistuimen ratkaisu voidaan riitauttaa erityisistä syistä yleisessä tuomioistuimessa vaatimuksella välitystuomion kumoamisesta tai mitättömäksi julistamisesta, tämä pätee kaikkiin Kreikassa annettuihin välitystuomioihin. Tällä seikalla ei komission mukaan siten voida osoittaa lain 4001/2011 37 §:n nojalla perustettujen välitystuomioistuinten erityispiirteitä, vaan päinvastoin on todettava, että rajallinen mahdollisuus riitauttaa välitystuomioistuinten ratkaisut erottaa ne yleisten tuomioistuinten ratkaisuista, joihin voidaan yleensä hakea muutosta ensimmäisen oikeusasteen suorittamien tosiseikkoja koskevien arviointien tai oikeudellisten arviointien kiistämiseksi.
78 Lopuksi komissio myöntää, että valituksenalaisen tuomion 154 kohdassa mainittu seikka eli niiden osapuolten, jotka hyväksyvät riidan saattamisen välimiesmenettelyyn lain 4001/2011 37 §:n nojalla, velvollisuus valita välimiehet RAE:n puheenjohtajan päätöksellä vahvistetusta luettelosta, erottaa tosiasiassa kyseisen menettelyn kaikista muista välimiesmenettelyistä, sillä yleistä velvollisuutta, jonka mukaan Kreikassa välimiesmenettelyyn turvautuvien osapuolten olisi nimettävä välimiehet erityisestä luettelosta, ei ole. Tällainen seikka on komission mukaan kuitenkin vain menettelyn yksityiskohta eikä siinä ole erityispiirteitä, joilla voitaisiin oikeuttaa kyseisessä 37 §:ssä tarkoitetun välitystuomioistuimen rinnastaminen kreikkalaiseen yleiseen tuomioistuimeen.
79 Komissio lisää, että kyseessä olevan välitystuomioistuimen rinnastaminen kreikkalaiseen yleiseen tuomioistuimeen on ristiriidassa SEUT 267 artiklaan liittyvän oikeuskäytännön kanssa.
80 Kyseisessä oikeuskäytännössä tehdään näet ero kahdenlaisten välitystuomioistuinten välillä.
81 Ensimmäisessä ryhmässä ovat sopimukseen perustuvat välitystuomioistuimet, joiden tuomiovalta perustuu osapuolten väliseen sopimukseen ja joita ei pidetä jäsenvaltion tuomioistuimina. Tällaiset välitystuomioistuimet muodostavat pääsäännön, sillä välimiesmenettelyyn turvautuminen edellyttää yleisesti osapuolten välistä sopimusta. Tältä osin unionin tuomioistuin ei ole tunnustanut jäsenvaltion tuomioistuimiksi kaupallisista välimiesmenettelyistä vastaavia elimiä, muun tyyppisiä osapuolten suostumukseen perustuvia välimiesmenettelyjä tai kahdenvälisen investointisopimukseen perustuvia välimiesmenettelyjä.
82 Toiseen ryhmään kuuluvat komission mukaan välitystuomioistuimet, joiden tuomiovalta on lain nojalla ja osapuolten tahdosta riippumatta pakottava ja joita voidaan pitää jäsenvaltion tuomioistuimina, jos SEUT 267 artiklassa asetetut muut edellytykset täyttyvät. Tältä osin unionin tuomioistuin on myöntänyt, että välitystuomioistuinta, joka on lakisääteinen, jonka ratkaisut sitovat osapuolia ja jonka tuomiovalta ei ole riippuvainen osapuolten välisestä sopimuksesta, voidaan poikkeustapauksissa pitää jäsenvaltion tuomioistuimena.
83 Komission mukaan lain 4001/2011 37 §:ssä tarkoitetut välitystuomioistuimet kuuluvat välitystuomioistuinten ensimmäiseen ryhmään, koska voidakseen saattaa riidan niiden käsiteltäväksi osapuolten on annettava kirjallinen suostumuksensa, kuten unionin yleinen tuomioistuin on täsmentänyt muun muassa valituksenalaisen tuomion 9, 90 ja 232 kohdassa. Kreikan viranomaiset eivät myöskään osallistuneet DEI:n ja Mytilinaiosin päätökseen valita käsittelyjärjestykseksi välimiesmenettely, eivätkä ne osallistuneet viran puolesta asian käsittelyyn välimiesmenettelyssä. Tästä seuraa komission mukaan, että kyseisillä välitystuomioistuimilla ei ole pakottavaa tuomiovaltaa, joka siis olisi riippumaton osapuolten tahdosta.
84 Rinnastaessaan kyseessä olevan välitystuomioistuimen virheellisesti kreikkalaisiin yleisiin tuomioistuimiin unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös virheellisesti, että välitystuomio oli tuomioistuimen ratkaisuna valtion toimenpide ja että komission olisi siis pitänyt verrata kyseessä olevaa tariffia markkinahintaan ja näin arvioida, annettiinko kyseisellä välitystuomiolla etua Mytilinaiosille. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi todellisuudessa tullut katsoa, että välitystuomioistuimeen turvautuminen oli riitojen ratkaisun yksityinen tapa, ja todeta näin ollen, että yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta voitiin soveltaa DEI:n päätökseen suostua siihen, että riita Mytilinaiosin kanssa ratkaistaan välimiesmenettelyssä, sillä kyseinen DEI:n julkisena yrityksenä tekemä päätös oli ainoa valtion toimenpide käsiteltävässä asiassa.
85 DEI väittää, että toisen valitusperusteen toinen osa perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan.
86 DEI:n mukaan on näet ensinnäkin niin, että unionin yleinen tuomioistuin ei rinnastanut kyseessä olevaa välitystuomioistuinta yleiseen tuomioistuimeen ja välitystuomiota tavanomaiseen tuomioistuimen ratkaisuun. Todellisuudessa unionin yleinen tuomioistuin erotti valituksenalaisen tuomion 150 kohdassa nimenomaisesti välitystuomion kreikkalaisten yleisten tuomioistuinten ratkaisuista ja luonnehti välitystuomioistuinta valituksenalaisen tuomion 159 kohdassa vain siten, että se on ”elin, joka käyttää julkista valtaa”. Lisäksi DEI toteaa, että monet muut valtion elimet voivat käyttää julkista valtaa ilman, että niitä tämän vuoksi rinnastetaan välitystuomioistuimiin tai yleisiin tuomioistuimiin. Kuten valituksenalaisen tuomion 149 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin tutki myös, onko välitystuomioistuinta pidettävä ”kreikkalaista yleistä tuomioistuinta muistuttavana elimenä”, kun taas kyseisen tuomion 231 kohdassa se totesi, että ”välitystuomio on verrattavissa kreikkalaisen yleisen tuomioistuimen antamiin tuomioihin”.
87 Siinäkin tapauksessa, että unionin yleisen tuomioistuimen katsottaisiin tosiasiassa rinnastaneen kyseessä olevan välitystuomioistuimen kreikkalaiseen yleiseen tuomioistuimeen, se on joka tapauksessa vain todennut, että yleisten tuomioistuinten ja välitystuomioistuinten välillä on yhtäläisyyksiä siltä osin kuin on kyse siitä erityisestä ja täsmällisestä kysymyksestä, joka koskee välitystuomioistuinten ratkaisujen valvontaa valtiontukisääntöjen valossa, ja kysymyksestä, joka koskee sitä, voidaanko valtiontukea myöntää välitystuomiolla.
88 Siltä osin kuin on toiseksi kyse kyseessä olevan välitystuomioistuimen ominaispiirteistä, joita unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli valituksenalaisen tuomion 153–157 kohdassa, DEI täsmentää, että Mytilinaios kiistää ainoastaan kyseisen tuomion 153 ja 157 kohdassa tarkoitetut ominaispiirteet ja sen, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon sitä, että välitystuomioistuimen tuomiovalta ei ole pakottava.
89 Tässä yhteydessä DEI huomauttaa ensiksi, että Mytilinaios kiistää sen, että välitystuomioistuin on perustettu lain 4001/2011 37 §:n nojalla. Todellisuudessa unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 153 kohdassa, että ominaispiirre, jonka perusteella välitystuomioistuin muistuttaa yleistä tuomioistuinta, on se, että se hoitaa ”samanlaista lainkäyttötehtävää kuin yleiset tuomioistuimet” ja että ”välimiesmenettelyn aloittaminen vie yleisiltä tuomioistuimilta niiden toimivallan”. Kyseisessä 153 kohdassa olevalla lyhyellä viittauksella ”[lain 4001/2011] 37 §:n nojalla perustetut välitystuomioistuimet” pyritään DEI:n mukaan vain rajaamaan unionin yleisen tuomioistuimen arviointia siten, että se koskee yksinomaan käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa välitystuomioistuinta.
90 Siltä osin kuin on kyse välitystuomioistuimen ominaispiirteestä, joka koskee välitystuomioiden rajattua tuomioistuinvalvontaa ja jota tarkastellaan valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa, DEI katsoo, että Mytilinaiosin argumenttia ei voida ottaa tutkittavaksi, koska siinä ei selitetä, miksi rajatussa tuomioistuinvalvonnassa erotettaisiin valvonta, jota harjoitetaan välitystuomioiden osalta valtiontukisääntöjen perusteella, siitä valvonnasta, jota harjoitetaan yleisten tuomioistuinten ratkaisujen osalta.
91 Sen mukaan kyseinen argumentti on joka tapauksessa perusteeton. Ensinnäkin sillä seikalla, että Efeteio Athinonin harjoittama välitystuomioiden valvonta on rajatumpi kuin valvonta, jota harjoitetaan tavanomaisessa muutoksenhaussa, ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, voidaanko valtiontuki myöntää välitystuomiolla. Unionin tuomioistuin totesi näet 11.12.2019 annetussa tuomiossa Mytilinaios Anonymos Etairia – Omilos Epicheiriseon (C‑332/18 P, EU:C:2019:1065, 68 kohta), että valtiontuki voitiin myöntää kreikkalaisen yleisen tuomioistuimen antamalla välitoimimääräyksellä, vaikka tuomioistuinvalvonta välitoimien osalta on rajattua. Toiseksi DEI huomauttaa, että välitystuomion ristiriita oikeusjärjestyksen perusteiden kanssa on yksi niistä rajatuista syistä, joiden perusteella välitystuomion kumoamista voidaan vaatia. Koska valtiotukien kielto on nimenomaan osa oikeusjärjestyksen perusteita, Mytilinaiosin argumentti on tehoton. Kolmanneksi DEI väittää, että se seikka, että Kreikan lainsäädännössä säädetään, että yleiset tuomioistuimet harjoittavat tuomioistuinvalvontaa välitystuomioiden osalta sen jälkeen, kun välitystuomioistuimessa hävinnyt osapuoli on nostanut kanteen, osoittaa, että välitystuomioita ei voida panna täytäntöön ennen kuin valtion yleinen tuomioistuin on vahvistanut ne. Näin ollen välitystuomiota ei yksinkertaisesti panna täytäntöön sellaisenaan vaan pikemminkin yleisen tuomioistuimen vahvistamana ratkaisuna. Lisäksi edellytys, joka koskee valtiontukitoimenpiteen katsomista valtiosta johtuvaksi, täyttyy, jos viranomaiset ovat osallistuneet toimenpiteestä päättämiseen. Efeteio Athinon, joka käsiteltävässä asiassa lausui välitystuomiosta nostetusta kumoamiskanteesta ja hylkäsi sen, on DEI:n mukaan kiistattomasti tällainen viranomainen.
92 Siltä osin kuin on lopuksi kyse siitä, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon välitystuomioistuimen pakottavaa tuomiovaltaa koskevaa kriteeriä, DEI väittää, että Mytilinaios ei esitä syitä, joiden vuoksi kyseisen kriteerin, joka on perusteltu sovellettaessa SEUT 267 artiklaa, olisi myös täytyttävä, jotta välitystuomioita kohdeltaisiin analogisesti yleisten tuomioistuinten ratkaisujen kanssa valtiontukisääntöjen soveltamisen kannalta.
93 DEI:n mukaan kyseinen argumentti on joka tapauksessa perusteeton.
94 Ensinnäkin on näet niin, että SEUT 267 artiklassa viitataan jäsenvaltion tuomioistuimeen, kun taas SEUT 107 artiklan 1 kohdassa mainitaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista myönnetty tuki. Unionin tuomioistuin on DEI:n mukaan todennut, että monenlaiset yksiköt, jotka käyttävät julkista valtaa, kuuluvat viimeksi mainitussa määräyksessä tarkoitetun valtion käsitteen soveltamisalaan voimatta kuitenkaan esittää ennakkoratkaisukysymystä. Käsiteltävässä asiassa esiin noussut kysymys ei koskenut sitä, oliko kyseessä oleva välitystuomioistuin toiminut jäsenvaltion tuomioistuimena, vaan sitä, voitiinko sitä pitää elimenä, joka käyttää julkista valtaa. Tämän tutkimiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi, että asialla on yhtäläisyyksiä sellaisen tapauksen kanssa, jossa valtiontukea myönnetään yleisen tuomioistuimen ratkaisulla. Lisäksi julkista valtaa käyttävien elinten ominaispiirre on se, että niiden tahto on yksipuolisesti velvoittava, kuten välitystuomiossa ilmaistu tahto, jonka Efeteio Athinon vahvisti.
95 Toiseksi on niin, että välitystuomioistuinten ratkaisut ovat siitä riippumatta, onko ne laadittu kansallisen lainsäädännön vai kahdenvälisen investointisopimukseen nojalla, sellaisia toimenpiteitä, joilla voidaan myöntää valtiontukea. DEI toteaa tältä osin, että 25.1.2022 annettuun tuomioon komissio v. European Food ym. (C‑638/19 P, EU:C:2022:50) johtaneessa asiassa, joka koski välitystuomioistuimen ratkaisua, joka oli seurausta valtion toiminnasta, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, välitystuomioistuimen tuomiovalta ei ollut pakottava.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
96 On muistutettava, että valituksenalaisen tuomion 151 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensinnäkin, että ”välitystuomioistuin on välitystuomiolla antanut oikeudellisesti sitovan ratkaisun, jolla on vahvistettu kyseessä oleva tariffi, joka voi tuottaa etua [Mytilinaiosille], jos se ei vastaa tavanomaisia markkinaehtoja, ja siten merkitä valtiontukea, jota Kreikan valtio ei ole ilmoittanut SEUT 108 artiklan 3 kohdan nojalla”, ja toiseksi, että ”välitystuomioistuimella, sellaisena kuin se on perustettu RAE:n yhteyteen [lain 4001/2011] 37 §:llä, siinä käytävällä välimiesmenettelyllä sekä sen ratkaisuilla on vastaavat ominaispiirteet kuin kreikkalaisilla yleisillä tuomioistuimilla, niissä käytävillä oikeudenkäynneillä ja niiden ratkaisuilla”.
97 Tämän päätelmän tueksi unionin yleinen tuomioistuin analysoi valituksenalaisen tuomion 153–157 kohdassa viisi kriteeriä ja totesi tuomion 158 kohdassa, että ”[lain 4001/2011] 37 §:n mukaisesti perustetut ja toimivat välitystuomioistuimet ovat erottamaton osa Kreikan valtion oikeusjärjestelmää”, ja tuomion 159 kohdassa, että kyseessä olevaa välitystuomioistuinta ”on pidettävä kreikkalaisen yleisen tuomioistuimen tavoin elimenä, joka käyttää julkista valtaa”.
98 Siten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 151–159 kohdassa esitetyn arvioinnin valossa voinut katsoa kyseisen tuomion 160 kohdassa, että kyseessä oleva tariffi, sellaisena kuin se on vahvistettuna välitystuomiolla, oli valtion toimenpide, jota ei ole ilmoitettu.
99 Tämän johdosta unionin yleinen tuomioistuin totesi, että RAE:n välitystuomioistuinta oli pidettävä elimenä, joka käyttää julkista valtaa, ja että sen ratkaisuja voitiin siten pitää SEUT 107 artiklassa tarkoitetulla tavalla Kreikan valtiosta johtuvina jo pelkästään sillä perusteella, että kyseinen tuomioistuin oli erottamaton osa Kreikan valtion oikeusjärjestelmää, koska se voitiin rinnastaa kreikkalaiseen yleiseen tuomioistuimeen. Tällaisessa päättelyssä on kuitenkin oikeudellisia virheitä.
100 Siltä osin kuin on ensinnäkin kyse kriteereistä, joita unionin yleinen tuomioistuin sovelsi valituksenalaisen tuomion 153–157 kohdassa rinnastaakseen kyseessä olevan välitystuomioistuimen valtion yleiseen tuomioistuimeen, ne koskevat ensinnäkin sitä, että lain 4001/2011 37 §:n nojalla perustetut välitystuomioistuimet hoitavat samanlaista lainkäyttötehtävää kuin yleiset tuomioistuimet ja jopa korvaavat nämä tuomioistuimet siltä osin kuin välimiesmenettelyn aloittaminen vie niiltä niiden toimivallan, toiseksi sitä, että välimiesten, jotka valitaan RAE:n puheenjohtajan päätöksellä vahvistetusta luettelosta, on osoitettava riippumattomuutensa ja puolueettomuutensa ennen kuin heidät nimitetään tehtäväänsä, kolmanneksi sitä, että välimiesmenettelyä säännellään Kreikan siviiliprosessilain säännöksillä, joita täydennetään RAE:n välimiesmenettelyä koskevilla säännöillä, neljänneksi sitä, että välitystuomioistuimen ratkaisut ovat oikeudellisesti sitovia, ne ovat oikeusvoimaisia ja kelpaavat täytäntöönpanoperusteiksi mainitun siviiliprosessilain asiaa koskevien säännösten mukaisesti, ja viidenneksi sitä, että välitystuomioistuinten ratkaisuihin voidaan hakea muutosta yleisessä tuomioistuimessa.
101 Kuten komission väittää ja kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 95 kohdassa, yksikään näistä kriteereistä ei mahdollista lain 4001/2011 37 §:ssä tarkoitettujen välitystuomioistuinten erottamista kaikista muista sopimukseen perustuvista välitystuomioistuimista.
102 Ensinnäkin on näet todettava, että kaikki sopimukseen perustuvat välitystuomioistuimet korvaavat yleiset tuomioistuimet, toiseksi, että menettelystä välitystuomioistuimessa säädetään yleensä laissa, mikä voi kolmanneksi tehdä kyseisten tuomioistuinten ratkaisuista sitovia, oikeusvoimaisia ja täytäntöönpanokelpoisia, ja neljänneksi, että kyseisiin ratkaisuihin voidaan tietyin edellytyksin hakea muutosta yleisessä tuomioistuimessa.
103 Tässä yhteydessä on totta, kuten komissio on myöntänyt, että se seikka, että käsiteltävässä asiassa välimiehet valitaan RAE:n puheenjohtajan päätöksellä vahvistetusta luettelosta ja että heidän on osoitettava riippumattomuutensa ja puolueettomuutensa ennen kuin heidät nimitetään tehtäväänsä, on RAE:n välitystuomioistuimen ominaispiirre verrattuna muihin sopimukseen perustuviin välitystuomioistuimiin, joiden välimiehiä ei välttämättä valita mainitun presidentin vahvistaman luettelon kaltaisesta luettelosta. Yksinään tämän seikan perusteella ei kuitenkaan voida katsoa, että kyseinen välitystuomioistuin eroaa kaikista muista sopimukseen perustuvista välitystuomioistuimista, koska se on puhtaasti menettelyä koskeva seikka, joka ei vaikuta mainitun tuomioistuimen toimintaan tai luonteeseen.
104 Toiseksi on todettava, että – kuten Mytilinaios ja komissio väittävät – unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, koska se ei selvittänyt, oliko RAE:n välitystuomioistuimella samoin kuin lähtökohtaisesti niillä tuomioistuimilla, jotka ovat osa valtion oikeusjärjestelmää, pakottava tuomiovalta, joka ei siis riippunut ainoastaan osapuolten tahdosta.
105 Tällainen seikka olisi tosiasiassa voinut johtaa siihen, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että RAE:n välitystuomioistuin erosi sopimukseen perustuvasta välitystuomioistuimesta, jonka tuomiovalta perustuu välityssopimukseen eli kyseessä olevien osapuolten tahdonautonomiaa ilmentävään erityiseen sopimukseen (ks. vastaavasti tuomio 12.6.2014, Ascendi Beiras Litoral e Alta, Auto Estradas das Beiras Litoral e Alta, C‑377/13, EU:C:2014:1754, 27 kohta ja tuomio 25.1.2022, komissio v. European Food ym., C‑638/19 P, EU:C:2022:50, 144 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
106 Kun otetaan huomioon edellä esitetty erillään muista näkökohdista, unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että RAE:n välitystuomioistuin voitiin rinnastaa yleiseen tuomioistuimeen ja että välitystuomio oli valtion toimenpide, joka saattoi merkitä valtiontukea.
107 Tätä arviointia ei voida asettaa kyseenalaiseksi DEI:n esittämillä argumenteilla.
108 Aluksi on todettava, että käsiteltävänä oleva asia on erotettava asiasta, joka johti 25.1.2022 annettuun tuomioon komissio v. European Food ym. (C‑638/19 P, EU:C:2022:50).
109 Ensinnäkin on näet niin, että välitystuomioistuin, joka antoi välitystuomion siinä asiassa, jossa edellä mainittu tuomio annettiin, ei ollut sopimukseen perustuva välitystuomioistuin vaan se oli perustettu kahdenvälisen investointisopimukseen nojalla. Kuten pääasiallisesti mainitun tuomion 143 ja 144 kohdassa mieleen palautetusta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, jäsenvaltion suostumuksen siihen, että sitä vastaan voidaan saattaa vireille oikeusriita kahdenvälisen investointisopimuksen mukaisessa välimiesmenettelyssä, toisin kuin suostumuksen siihen, että riita käsitellään sopimukseen perustuvassa välimiesmenettelyssä, taustalla ei ole kyseessä olevien osapuolten tahdonautonomiaa ilmentävä erityinen sopimus, vaan se perustuu kahden jäsenvaltion väliseen sopimukseen, jolla ne ovat yleisesti ja tulevaisuuden varalta suostuneet jättämään omien tuomioistuintensa tuomiovallan ulkopuolelle oikeusriitoja, jotka saattavat koskea unionin oikeuden tulkintaa tai soveltamista, ja siirtämään nämä riidat välimiesmenettelyssä tutkittavaksi.
110 Toiseksi on todettava, että 25.1.2022 antamassaan tuomiossa komissio v. European Food ym. (C‑638/19 P, EU:C:2022:50) unionin tuomioistuin vain selvitti, oliko komissiolla käsiteltävässä asiassa ajallisesti toimivalta käyttää sille SEUT 108 artiklan nojalla kuuluvaa toimivaltaa. Tätä varten se katsoi kyseisen tuomion 123 kohdassa, että ratkaiseva seikka sen ajankohdan määrittämiseksi, jona oikeus saada valtiontukea annetaan tuensaajille tietyllä toimenpiteellä, on se, että kyseiset edunsaajat saavat varman oikeuden kyseiseen tukeen ja jäsenvaltio vastaavasti sitoutuu kyseisen tuen myöntämiseen. Vaikka unionin tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 124 kohdassa pääasiallisesti, että tällainen oikeus myönnettiin vasta välitystuomiolla, se ei kuitenkaan tämän perusteella päätellyt, että itse välitystuomio merkitsi valtiontukea. Kuten kyseisen tuomion 80 ja 131 kohdasta ilmenee, unionin tuomioistuin täsmensi päinvastoin, että sillä ei ollut mainittuun tuomioon johtaneessa asiassa toimivaltaa lausua siitä, oliko asiassa kyseessä oleva toimenpide eli välitystuomio aineellisesti tarkasteltuna SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.
111 Se seikka, että Efeteio Athinonin kaltainen kreikkalainen tuomioistuin hylkäsi käsiteltävässä asiassa kanteen, jolla vaadittiin välitystuomion kumoamista, ei voi merkitä sitä, että välitystuomion katsotaan ainoastaan tästä syystä johtuvan Kreikan valtiosta. Kyseisen tuomioistuimen harjoittama tuomioistuinvalvonta koskee yksinomaan välitystuomion, jonka voidaan katsoa johtuvan vain siitä välityselimestä, joka on antanut sen, laillisuutta. Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että valtiontuen käyttöön ottaminen itsessään ei voi perustua tuomioistuimen ratkaisuun, koska tällainen käyttöön ottaminen perustuu tarkoituksenmukaisuusharkintaan, joka ei kuulu tuomioistuimen tehtäviin (tuomio 12.1.2023, DOBELES HES, C‑702/20 ja C‑17/21, EU:C:2023:1, 76 kohta). Näin ollen tällainen tuomioistuimen ratkaisu ei missään tapauksessa riitä sen toteamiseksi, että välitystuomio, sellaisena kuin se on vahvistettuna kyseisellä ratkaisulla, on toimenpide, joka voi merkitä valtiontukea.
112 DEI:n väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei tosiasiassa rinnastanut RAE:n välitystuomioistuinta varsinaiseen tuomioistuimeen, on ilmeisessä ristiriidassa valituksenalaisen tuomion 160 kohdan, jossa selvästi todetaan, että ”välitystuomioistuin on rinnastettava valtion yleiseen tuomioistuimeen”, kanssa.
113 Tästä seuraa käsiteltävässä asiassa, että – kun otetaan huomioon muun muassa DEI:n ja Mytilinaiosin välisen riidan sekä tehtävän, jonka kyseiset osapuolet vapaaehtoisesti antoivat RAE:n välitystuomioistuimelle, erityispiirteet – komissio katsoi perustellusti ensinnäkin, että ainoa valtion toimenpide, joka saattoi merkitä valtiotukea, oli DEI:n päätös tehdä välityssopimus Mytilinaiosin kanssa, koska DEI on Kreikan valtion määräysvallassa, ja toiseksi, että sen selvittämiseksi, myönnettiinkö kyseisellä päätöksellä etu Mytilinaiosille, oli tarkastettava, olisiko yksityinen toimija tavanomaisissa markkinaolosuhteissa tehnyt tällaisen päätöksen samoin ehdoin.
114 Tässä yhteydessä on todettava, että lopputulos olisi voinut olla toinen, jos koko välimiesmenettely välityssopimuksen tekemisestä välitystuomion antamiseen asti olisi johtunut järjestelmästä, josta Kreikan valtion olisi määrännyt kyseessä olevien yritysten osalta käyttääkseen kyseistä menettelyä valtiontukisääntöjen kiertämiseksi. Yksityinen toimija ei näet olisi tavanomaisissa markkinaolosuhteissa suostunut osallistumaan tällaiseen järjestelmään. DEI ei kuitenkaan ole väittänyt, että Kreikan valtio olisi sen tahdon vastaisesti määrännyt, että sen on tehtävä välityssopimus Mytilinaiosin kanssa, jotta kyseinen valtio myöntäisi Mytilinaiosille valtiontukea.
115 Edellä esitetyn perusteella Mytilinaiosin toisen valitusperusteen toinen osa ja komission ainoa valitusperuste ovat perusteltuja ja ne on hyväksyttävä.
116 Tässä tilanteessa valituksenalainen tuomio on kumottava eikä Mytilinaiosin toisen valitusperusteen ensimmäistä osaa ja kolmatta valitusperustetta ole tarpeen tutkia.
Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetut kanteet
117 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä määrätään, että jos unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, se voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.
118 Näin on käsiteltävässä asiassa siltä osin kuin on kyse asian T‑740/17 kolmannesta ja neljännestä kanneperusteesta sekä viidennen kanneperusteen ensimmäisestä ja toisesta osasta, joissa DEI lähinnä moitti komissiota SEUT 107 artiklan virheellisestä soveltamisesta, koska komissio ei tutkinut toisessa riidanalaisessa päätöksessä kyseessä olevaa tariffia, sellaisena kuin se ilmenee välitystuomiosta, ennen kuin se sulki pois edun olemassaolon, ja koska se selvitti vain, olisiko yksityinen toimija tavanomaisissa markkinaolosuhteissa ja samoissa olosuhteissa tehnyt välityssopimuksen samoin ehdoin.
119 On näet riittävää todeta, että valituksenalaisen tuomion 9, 90 ja 232 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi pääasiallisesti DEI:n ja Mytilinaiosin saattaneen riidan vapaaehtoisesti RAE:n välitystuomioistuimen käsiteltäväksi, eikä käsiteltävänä olevassa muutoksenhaussa ole riitautettu tätä toteamusta. Tämän tuomion 96–105 kohdassa mainituista syistä on näin ollen todettava, että komissio ei missään tapauksessa ollut velvollinen käsiteltävän asian olosuhteissa analysoimaan välitystuomion sisältöä sen selvittämiseksi, oliko Mytilinaios saanut SEUT 107 artiklassa tarkoitetun edun sen perusteella, että DEI päätti tehdä välityssopimuksen.
120 Asian T‑740/17 kolmas ja neljäs kanneperuste sekä viidennen kanneperusteen ensimmäinen ja toinen osa on siten hylättävä.
121 Unionin yleinen tuomioistuin ei sen sijaan tutkinut kyseisen viidennen kanneperusteen muita osia eikä asiassa T‑740/17 esitettyjä muita kanneperusteita, joista ensimmäinen perustuu 31.5.2017 annetun tuomion DEI v. komissio (C‑228/16 P, EU:C:2017:409) väärään tulkintaan, toinen siihen, että komissio laiminlöi asetuksen 2015/1589 24 artiklan 2 kohdan mukaisia velvollisuuksiaan ja loukkasi erityisesti DEI:n oikeutta tulla kuulluksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti, kuudes siihen, että komissio sovelsi virheellisesti SEUT 107 artiklan 1 kohtaa ja SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, koska se teki tosiseikkoja koskevia ilmeisiä arviointivirheitä, jotka liittyvät asiantunteva yksityinen markkinataloussijoittaja ‑arviointiperusteen sovellettavuuteen ja soveltamiseen, ja seitsemäs siihen, että komissio teki ilmeisen virheen SEUT 107 artiklan 1 kohdan tulkinnassa ja soveltamisessa, laiminlöi perusteluvelvollisuutensa ja teki tosiseikkoja koskevan ilmeisen arviointivirheen, kun se ei ryhtynyt toimenpiteisiin DEI:n vuonna 2012 tekemän ensimmäisen kantelun osalta SEUT 108 artiklan 2 kohdan nojalla sillä perusteella, että kantelu oli menettänyt tarkoituksensa välitystuomion seurauksena.
122 Koska mainittujen kanneperusteiden osien ja kanneperusteiden tutkiminen edellyttää tosiseikkoja koskevia monitahoisia arviointeja, joita varten unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan kaikkia tarpeellisia tosiseikkoja, asia ei ole kyseisten osien ja kanneperusteiden osalta ratkaisukelpoinen ja se on näin ollen palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä voi lausua niistä.
123 Unionin yleisen tuomioistuimen on lopuksi pääteltävä, miten valituksenalaisen tuomion kumoaminen vaikuttaa asioissa T‑639/14 RENV ja T‑740/17 nostettuihin kanteisiin ja komission vaatimuksiin siitä, että lausunnon antamisen todettaisiin rauenneen kyseisissä asioissa.
Oikeudenkäyntikulut
124 Koska asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen, tähän muutoksenhakumenettelyyn liittyvistä oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 22.9.2021 antama tuomio DEI v. komissio (T‑639/14 RENV, T‑352/15 ja T‑740/17, EU:T:2021:604) kumotaan.
2) Asiat T‑639/14 RENV, T‑352/15 ja T‑740/17 palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä voi lausua sille esitetyistä kanneperusteista ja perusteluista, joista unionin tuomioistuin ei ole lausunut.
3) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
Allekirjoitukset