Väliaikainen versio

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto)

22 päivänä helmikuuta 2024 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Direktiivi 1999/70/EY – Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemä määräaikaista työtä koskeva puitesopimus – Julkisen sektorin määräaikaiset työsopimukset – Toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen perusteella työskentelevät ei-vakituiset työntekijät – 2 ja 3 lauseke – Soveltamisala – Määräaikaisen työntekijän käsite – 5 lauseke – Toimenpiteet perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden väärinkäytösten estämiseksi ja seuraamusten määräämiseksi niiden johdosta – Vastaavat oikeudelliset toimenpiteet

Yhdistetyissä asioissa C‑59/22, C‑110/22 ja C‑159/22,

joissa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvista ennakkoratkaisupyynnöistä, jotka Tribunal Superior de Justicia de Madrid (Madridin itsehallintoalueen ylioikeus, Espanja) on esittänyt 22.12.2021, 21.12.2021 ja 3.2.2022 tekemillään päätöksillä, jotka ovat saapuneet unionin tuomioistuimeen 27.1., 17.2. ja 3.3.2022, saadakseen ennakkoratkaisun asioissa

MP

vastaan

Consejería de Presidencia, Justicia e Interior de la Comunidad de Madrid (C‑59/22)

ja

IP

vastaan

Universidad Nacional de Educación a Distancia (UNED) (C‑110/22)

ja

IK

vastaan

Agencia Madrileña de Atención Social de la Comunidad de Madrid (C‑159/22),

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: tuomarit P. G. Xuereb, joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, A. Kumin (esittelevä tuomari) ja I. Ziemele,

julkisasiamies: M. Szpunar,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Consejería de Presidencia, Justicia e Interior de la Comunidad de Madrid ja Agencia Madrileña de Atención Social de la Comunidad de Madrid, asiamiehenään A. Caro Sánchez,

–        Espanjan hallitus, asiamiehenään M. J. Ruiz Sánchez,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään I. Galindo Martín, D. Recchia ja N. Ruiz García,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/70/EY (EYVL 1999, L 175, s. 43) liitteenä olevan 18.3.1999 tehdyn määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen (jäljempänä puitesopimus) 2, 3 ja 5 lausekkeen tulkintaa.

2        Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, joissa vastakkain ovat asiassa C‑59/22 MP ja Consejería de Presidencia, Justicia e Interior de la Comunidad de Madrid (Madridin itsehallintoalueen hallinto-, oikeus- ja sisäministeriö, Espanja), asiassa C‑110/22 IP ja Universidad Nacional de Educación a Distancia (UNED) (kansallinen etäopetusyliopisto, Espanja) ja asiassa C‑159/22 IK ja Agencia Madrileña de Atención Social de la Comunidad de Madrid (Madridin itsehallintoalueen sosiaalipalvelujen virasto, Espanja) ja jotka koskevat asianomaisten henkilöiden ja kyseessä olevan julkishallinnon välisen palvelussuhteen luokittelua.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Unionin oikeus

 Direktiivi 1999/70

3        Direktiivin 1999/70 johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”puitesopimuksessa käytettyjen käsitteiden osalta, joita ei ole siinä erityisesti määritelty, tässä direktiivissä jätetään jäsenvaltioiden tehtäväksi määritellä nämä käsitteet kansallisen lainsäädännön ja/tai kansallisten käytäntöjen mukaisesti, kuten on tehty muissakin sosiaalialan direktiiveissä, joissa käytetään vastaavanlaisia käsitteitä, edellyttäen että kyseiset määritelmät ovat puitesopimuksen sisällön mukaisia”.

4        Direktiivin 2 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan [ja] toteutettava tarvittavat toimenpiteet, joiden avulla ne voivat jatkuvasti taata tässä direktiivissä säädettyjen tulosten saavuttamisen. – –”

 Puitesopimus

5        Puitesopimuksen 2 lausekkeessa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, määrätään seuraavaa:

”1.      Tätä sopimusta sovelletaan määräaikaisiin työntekijöihin, joilla on työsopimus tai työsuhde, sellaisena kuin se on määritelty jäsenvaltion lainsäädännössä, työehtosopimuksissa tai käytännössä.

2.      Jäsenvaltiot kuultuaan työmarkkinaosapuolia ja/tai työmarkkinaosapuolet voivat päättää, että sopimusta ei sovelleta

a)      ammatilliseen peruskoulutukseen liittyvään työharjoittelusuhteeseen ja oppisopimusjärjestelyihin;

b)      työsopimuksiin ja työsuhteisiin, jotka on tehty valtion tai valtion tukeman erityisen ammatillisen koulutus- tai uudelleenkoulutusohjelman taikka työelämään siirtymistä koskevan ohjelman puitteissa.”

6        Puitesopimuksen 3 lausekkeessa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, määrätään seuraavaa:

”1.      Tässä sopimuksessa ’määräaikaisella työntekijällä’ tarkoitetaan henkilöä, jolla on suoraan työnantajan ja työntekijän välillä tehty työsopimus tai solmittu työsuhde, jonka päättyminen määräytyy perustelluin syin, esimerkiksi tietyn päivämäärän umpeutumisen, tietyn tehtävän loppuun saattamisen tai tietyn tapahtuman ilmaantumisen perusteella.

– –”

7        Puitesopimuksen 5 lausekkeen otsikko on ”Väärinkäytöksiä ehkäisevät toimenpiteet”, ja siinä määrätään seuraavaa:

”1.      Perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden väärinkäytösten estämiseksi jäsenvaltiot kuultuaan työmarkkinaosapuolia kansallisen lainsäädännön, työehtosopimusten tai käytännön mukaan ja/tai työmarkkinaosapuolten on otettava käyttöön erityisten alojen ja/tai työntekijäryhmien tarpeiden mukaan yksi tai useita seuraavista toimenpiteistä, jos käytettävissä ei ole vastaavia oikeudellisia toimenpiteitä väärinkäytösten estämiseksi:

a)      perustellut syyt tällaisen työsopimuksen tai työsuhteen uudistamista varten;

b)      perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden enimmäiskokonaiskesto;

c)      tällaisten työsopimusten tai työsuhteiden uudistamisten lukumäärä.

2.      Jäsenvaltiot kuultuaan työmarkkinaosapuolia ja/tai työmarkkinaosapuolet määrittävät tarvittaessa, millä edellytyksillä määräaikaisia työsopimuksia tai työsuhteita

a)      pidetään perättäis[i]nä;

b)      pidetään toistaiseksi voimassa olevina työsopimuksina tai työsuhteina.”

 Espanjan oikeus

 Perustuslaki

8        Espanjan perustuslain (Constitución española), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioiden tosiseikkoihin (jäljempänä perustuslaki), 23 §:n 2 momentissa säädetään, että kansalaisilla ”on oikeus päästä yhdenvertaisin edellytyksin julkishallinnon virkoihin ja tehtäviin laissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti”.

9        Perustuslain 103 §:n 3 momentissa säädetään, että ”lailla määritellään virkamiesten asema ja säännellään pääsyä julkispalvelun tehtäviin ansioita ja soveltuvuutta koskevien periaatteiden mukaisesti”.

 Määräaikaisia työsopimuksia koskeva lainsäädäntö

–       Työntekijöiden asemasta annettu laki

10      Työntekijöiden asemasta annetun lain konsolidoidun toisinnon hyväksymisestä 23.10.2015 annetun kuninkaan asetuksen 2/2015 (Real Decreto Legislativo 2/2015, por el que se aprueba el texto refundido de la Ley del Estatuto de los Trabajadores; BOE nro 255, 24.10.2015, s. 100224), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioiden tosiseikkoihin (jäljempänä työntekijöiden asemasta annettu laki), 15 §:n 3 momentissa säädetään, että ”lain vastaisesti tehtyjä määräaikaisia työsopimuksia pidetään toistaiseksi voimassa olevina”.

11      Työntekijöiden asemasta annetun lain 15 §:n 5 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jollei muuta johdu tämän pykälän 1 momentin a kohdan sekä 2 ja 3 momentin säännöksistä, työntekijät, jotka on otettu palvelukseen keskeytyksin tai keskeytyksettä yli 24 kuukaudeksi 30 kuukauden ajanjaksolla samanlaiseen tai erilaiseen työtehtävään samassa yrityksessä tai konsernissa ja jotka ovat tehneet vähintään kaksi määräaikaista sopimusta joko suoraan tai kun työvoiman vuokrausyritys on asettanut heidät käyttöön samanlaisten tai erilaisten määräaikaisten sopimusjärjestelyjen mukaisesti, saavat vakituisten työntekijöiden aseman. – –”

12      Työntekijöiden asemasta annetun lain 15. lisäsäännöksessä, joka koskee ”voimassaoloaikaa koskevien rajoitusten soveltamista tiettyä tehtävää tai palvelua varten tehtyyn sopimukseen ja peräkkäisiin sopimuksiin julkishallinnossa”, täsmennetään, että näiden rajojen rikkominen ”julkishallinnossa ja – – julkiselimissä, jotka ovat sidoksissa ensin mainittuun tai siitä riippuvaisia”, ei voi estää ”perustuslaillisten yhdenvertaisuutta, ansioita ja soveltuvuutta julkishallinnon palvelukseen ottamisessa koskevien periaatteiden soveltamista, eikä se ole esteenä velvoitteelle täyttää kyseisiä virkoja tavanomaisissa menettelyissä sovellettavan säännöstön mukaisesti” siten, että ”työntekijä säilyttää hoitamansa viran siihen asti, kunnes se täytetään edellä mainittujen menettelyjen mukaisesti, mikä merkitsee työsuhteen päättymistä, ellei kyseinen työntekijä siirry julkishallinnon palvelussuhteeseen läpäistyään sitä koskevan valintamenettelyn”.

–       EBEP

13      Julkishallinnon palveluksessa oleviin työntekijöihin sovellettavista perussäännöistä annetun lain konsolidoitua toisintoa (Ley del Estatuto Básico del Empleado Público), joka hyväksyttiin 30.10.2015 annetulla kuninkaan asetuksella nro 5/2015 (Real Decreto Legislativo 5/2015; BOE nro 261, 31.10.2015, s. 103105), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioiden tosiseikkoihin (jäljempänä EBEP), on muutettu erityisesti kiireellisistä toimenpiteistä julkishallinnon palvelussuhteiden tilapäisyyden vähentämiseksi 6.7.2021 annetulla kuninkaan asetuksella 14/2021 (Real Decreto-ley 14/2021, de medidas urgentes para la reducción de la temporalidad en el empleo público; BOE nro 161, 7.7.2021, s. 80375), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioiden tosiseikkoihin (jäljempänä kuninkaan asetus 14/2021).

14      EBEP:n 8 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.      Julkishallinnon virkamiehiä ja työntekijöitä ovat henkilöt, jotka hoitavat julkishallinnon palveluksessa yleisen edun mukaisia tehtäviä palkkaa vastaan.

2.      Julkishallinnon työntekijät jaetaan seuraaviin luokkiin:

a)      vakinaiset virkamiehet

b)      väliaikaiset virkamiehet

c)      sopimussuhteinen henkilöstö vakituisessa, toistaiseksi voimassa olevassa tai tilapäisessä työsuhteessa

D      ylimääräinen henkilöstö.”

15      EBEP:n 11 §:n 1 ja 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”1.      Sopimussuhteisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, joka työlainsäädännön mukaisesta palvelukseen ottamista koskevasta menettelystä riippumatta tekee kirjallisen työsopimuksen perusteella palkkatyötä julkishallinnolle. Työsopimus voi olla kestoltaan pysyvä, toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen.

– –

3.      Palvelukseen otetun henkilöstön valintamenettelyt ovat julkisia, ja niihin sovelletaan kaikissa tapauksissa yhdenvertaisuuden, ansioiden ja soveltuvuuden periaatteita. Väliaikaisten toimihenkilöiden osalta heihin sovelletaan myös nopeuden periaatetta, jotta voidaan vastata nimenomaisesti perusteltuihin tarpeellisuuteen ja kiireellisyyteen liittyviin syihin.”

16      EBEP:n 15 §:ssä säädetään, että ”kaikki kansalaiset voivat hakea virkaa julkishallinnon palveluksessa perustuslaillisten yhdenvertaisuutta, ansioita ja soveltuvuutta koskevien periaatteiden mukaisesti, näiden henkilöstösääntöjen säännösten ja muiden oikeusjärjestyksen sääntöjen mukaisesti”.

17      EBEP:n 70 §:ssä, jonka otsikko on ”Ilmoitus julkishallinnon virasta”, säädetään seuraavaa:

”1.      Henkilöstötarpeet, joiden vuoksi palvelukseen on otettava uutta henkilöstöä ja joihin on talousarviossa osoitettu määräraha, on ilmoitettava julkishallinnon avoimina työpaikkoina tai täytettävä jollain muulla samankaltaisella henkilöstötarpeen kattamisen hallinnointikeinolla, mikä edellyttää, että kyseisiä työpaikkoja varten järjestetään vastaavat palvelukseenottomenettelyt kymmeneen lisäprosenttiin saakka ja vahvistetaan enimmäisaika ilmoitusten julkaisemiselle. Julkishallinnon avoimia työpaikkoja koskeva ilmoitus tai samankaltainen keino on joka tapauksessa pantava täytäntöön kolmen vuoden määräajassa, jota ei voida pidentää.

2.      Julkishallinnon johtoelinten vuosittain hyväksymä työpaikkaa koskeva ilmoitus tai sitä vastaava muu toimi julkaistaan asianomaisessa virallisessa lehdessä.

– –”

18      Kuninkaan asetuksen 14/2021 1 §:n 3 momentilla lisättiin EBEP:hen 17. lisäsäännös. Tässä 17. lisäsäännöksessä säädetään ensinnäkin muun muassa julkishallinnon velvollisuudesta huolehtia siitä, että vältetään kaikenlaiset sääntöjenvastaisuudet määräaikaisissa työsopimuksissa ja väliaikaisten virkamiesten nimityksissä. Lisäksi kyseisessä 17. lisäsäännöksessä todetaan erityisesti, että ”sääntöjenvastaiset toimet” tällä alalla ”johtavat asianmukaiseen vastuuseen kussakin julkishallinnossa voimassa olevien säännösten mukaisesti”. Lopuksi on todettava, että samassa 17. lisäsäännöksessä vahvistetaan myös työntekijöiden oikeus saada sääntöjenvastaisesta määräaikaisesta palvelukseen ottamisesta korvaus, joka muodostuu 20 päivän palkkaa kultakin palvelusvuodelta koskevan säännön soveltamisesta seuraavan enimmäismäärän, jonka määrä vastaa enintään yhden vuoden palkkaa, ja sen korvauksen, joka sopimuksen irtisanomisesta pitäisi saada, välisen erotuksen maksamisesta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta työoikeudessa säädettyjen mahdollisten korvausten maksamista. Tämä korvaus tulee maksettavaksi sopimuksen irtisanomisen yhteydessä, ja se rajoittuu siihen sopimukseen, jonka osalta säännöstöä on rikottu.

–       Valtion talousarviosta vuosina 2017 ja 2018 annetut lait

19      Valtion vuoden 2018 yleisestä talousarviosta 3.7.2018 annetun lain 6/2018 (Ley 6/2018 de Presupuestos Generales del Estado; BOE nro 161, 4.7.2021, s. 66621), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioiden tosiseikkoihin (jäljempänä valtion vuoden 2018 talousarviosta annettu laki), 43. lisäsäännöksen, jolla korvattiin valtion vuoden 2017 yleisestä talousarviosta annetun lain 3/2017 (Ley 3/2017 de Presupuestos Generales del Estado para el año 2017; BOE nro 153, 28.6.2017, s. 53787) (jäljempänä valtion vuoden 2017 talousarviosta annettu laki) 34. lisäsäännös, säädetään muun muassa, että toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevän ei-vakituisen työntekijän asema voidaan myöntää vain tuomioistuimen päätöksellä. Tässä 43. lisäsäännöksessä säädetään, että ”sääntöjenvastaiset toimet”, joita ”henkilöstöasioissa toimivaltaiset elimet” ovat toteuttaneet ”kussakin julkishallinnossa ja niiden julkishallinnon tehtävistä huolehtivissa yksiköissä”, synnyttävät vastuun ”henkilöstöasioissa toimivaltaisille elimille kussakin julkishallinnossa voimassa olevien säännösten mukaisesti”.

 Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymykset

 Asia C‑59/22

20      MP on työskennellyt joka kesä 22.10.1994 lähtien Comunidad de Madridin (Madridin alue, Espanja) palontorjuntavirastossa. Tribunal Superior de Justicia de Madrid (Madridin itsehallintoalueen ylioikeus, Espanja), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, katsoi 27.12.2007 antamassaan tuomiossa, että MP oli työsuhteensa alusta lähtien otettu palvelukseen ”toistaiseksi voimassa olevaan osa-aikaiseen jaksottaiseen vertikaaliseen työsuhteeseen”.

21      MP esitti 13.11.2020 Consejería de Presidencia, Justicia e Interior de la Comunidad de Madridille hakemuksen, jossa hän vaati yhtäältä, että hänen työsopimuksensa uudelleenluokiteltaisiin vakituiseksi työsopimukseksi, ja toisaalta, että hänelle maksettaisiin Espanjan oikeudessa säädettyä korvausta vastaava korvaus perusteettomasta irtisanomisesta. Kyseessä oleva viranomainen ei hyväksynyt edellä mainittua vaatimusta.

22      MP nosti tämän jälkeen kanteen Juzgado de lo Social n° 18 de Madridissa (Madridin työ- ja sosiaaliasioiden tuomioistuin nro 18, Espanja). Kanteensa tueksi hän esitti samat vaatimukset kuin edellisessä kohdassa tarkoitetun vaatimuksen tueksi. Mainittu tuomioistuin hylkäsi kanteen 10.6.2021 antamallaan tuomiolla. MP valitti edellä mainitusta tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen. Valituksensa tueksi hän väittää, että kyseessä olevan kanteen hylkääminen johtui yhtäältä Espanjan oikeuden ja toisaalta puitesopimuksen, sellaisena kuin sitä on tulkittu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, rikkomisesta. MP:n mukaan asianmukainen seuraamus siitä, että hallinto turvautuu sääntöjen vastaisiin sopimuksiin, on hänen työsuhteensa vakituisuuden tunnustaminen ja korvauksen maksaminen.

23      Koska Tribunal Superior de Justicia de Madrid on epävarma ensinnäkin puitesopimuksen ja erityisesti sen 5 lausekkeen sovellettavuudesta MP:n kaltaiseen työntekijään, joka työsuhteensa alusta lähtien on sidoksissa julkishallintoon toistaiseksi voimassa olevalla ei-vakituisella sopimuksella, toiseksi tämän tyyppistä sopimusta koskevan Espanjan oikeuden yhteensoveltuvuudesta tämän lausekkeen kanssa ja kolmanneksi johtopäätöksistä, joita on tehtävä tämän oikeuden mahdollisesta ristiriidasta mainitun 5 lausekkeen kanssa, se on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevää ei-vakituista työntekijää (indefinido no fijo), sellaisena kuin tämä käsite kuvataan tässä ennakkoratkaisupyynnössä, pidettävä [direktiivin 1999/70] liitteessä olevan puitesopimuksen 2 lausekkeessa tarkoitettuna määräaikaisena työntekijänä ja kuuluuko tällainen työntekijä kyseisen puitesopimuksen ja erityisesti sen 5 lausekkeen soveltamisalaan?

2.      Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko [puitesopimuksen] 5 lauseketta sovellettaessa katsottava, että perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käyttämisenä tai uudistamisena voidaan pitää tilannetta, jossa työntekijä on tehnyt hallintoviranomaisen kanssa toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työsopimuksen (indefinido no fijo), jossa ei ilmoiteta päättymisajankohtaa, vaan jonka voimassaoloaika riippuu hakumenettelyn järjestämisestä ja toimen täyttämisestä, mikä johtaa työntekijän työsopimuksen päättymiseen, ja kun työsuhteen alkamisajankohdan ja vuoden 2021 ensimmäisen vuosipuoliskon välisenä aikana ei ole järjestetty tällaista hakumenettelyä?

3.      Onko [puitesopimuksen] 5 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä [työntekijöiden asemasta annetun lain] 15 §:n 5 momentin (jolla on tarkoitus panna täytäntöön direktiivi ja täyttää sen vaatimukset ja jossa säädetään, että perättäisten määräaikaisten sopimusten yhteenlaskettu kesto saa olla enintään 24 kuukautta 30 kuukauden viiteajanjakson aikana) sellaiselle tulkinnalle, jonka mukaan tässä laskennassa ei oteta huomioon toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevän ei-vakituisen työntekijän (indefinido no fijo) työskentelyjaksoja, koska siinä tapauksessa kyseisiin työsopimuksiin ei sovellettaisi minkäänlaisia rajoituksia, jotka koskevat sopimuksen kestoa, uudistamisten lukumäärää tai syytä taikka sopimusten ketjuttamista muihin sopimuksiin?

4.      Onko [puitesopimuksen] 5 lauseke esteenä sellaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa ei aseteta määräaikaisen työsopimuksen, kuten julkishallinnon kanssa tehdyn toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työsopimuksen (indefinido no fijo), nimenomaiselle tai hiljaiselle uudistamiselle minkäänlaisia (lukumäärää, kestoa tai syitä koskevia) rajoituksia, vaan jossa ainoastaan rajoitetaan yhteenlaskettua kestoa tällaisen sopimuksen ketjuttamiseksi muihin määräaikaisiin sopimuksiin?

5.      Kun Espanjan lainsäätäjä ei ole antanut minkäänlaisia toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevien ei-vakituisten työntekijöiden (trabajadores indefinidos no fijos) työsopimusten nimenomaista tai hiljaista uudistamista rajoittavia säännöksiä, onko käsiteltävänä olevassa asiassa kyseessä olevan kaltaista tilannetta, jossa julkisen sektorin työntekijällä on toistaiseksi voimassa oleva ei-vakituinen työsopimus, jonka kestoa ei ole koskaan ilmoitettu eikä määrätty ja joka on jatkunut ainakin vuodesta 2002 ((palvelukseenotto uudelleen irtisanomisen jälkeen) vuoteen 2021 asti ilman, että kyseisen toimen täyttämiseksi ja määräaikaisen aseman lopettamiseksi olisi järjestetty minkäänlaista palvelukseenottomenettelyä, pidettävä [puitesopimuksen] 5 lausekkeen vastaisena?

6.      Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastaisten perättäisten määräaikaisten sopimusten käyttäminen tai määräaikaisten sopimusten perättäinen uudistaminen ja jotka täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C‑494/16, EU:C:2018:166) ja 8.5.2019 annetussa tuomiossa Rossato ja Conservatorio di Musica F.A. Bonporti (C‑494/17, EU:C:2019:387) vahvistetut vaatimukset työntekijälle aiheutuneen vahingon korvaamisesta restitutio in integrum ‑periaatteen mukaisesti, kun kyseisessä lainsäädännössä säädetään ainoastaan ennalta määrätystä ja objektiivisesta korvauksesta (joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa), mutta ei minkäänlaisesta lisäkorvauksesta, jolla varmistettaisiin, että aiheutuneet vahingot tulevat täysimääräisesti korvatuiksi silloin, kun vahingon määrä ylittää ensin mainitun korvauksen?

7.      Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastaisten perättäisten määräaikaisten sopimusten käyttäminen tai määräaikaisten sopimusten perättäisten uudistaminen ja jotka täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C‑494/16) ja 8.5.2019 annetussa tuomiossa Rossato ja Conservatorio di Musica F.A. Bonporti (C‑494/17, EU:C:2019:387) vahvistetut vaatimukset työntekijälle aiheutuneen vahingon korvaamisesta, kun kyseisessä lainsäädännössä säädetään ainoastaan korvauksesta, joka maksetaan työsopimuksen päättyessä kyseisen toimen täyttämisen seurauksena, mutta ei korvauksesta, joka maksettaisiin työsuhteen voimassaoloaikana vaihtoehtona työsopimuksen muuttamiselle toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi? Onko asiassa, jossa on kyse ainoastaan työntekijän vakinaistamisesta mutta jossa työsopimus ei ole päättynyt, myönnettävä työntekijälle korvaus työsuhteen määräaikaisuudesta aiheutuneista vahingoista vaihtoehtona työsuhteen vakinaistamiselle?

8.      Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy julkishallintoon ja julkisen sektorin yksiköihin kohdistuvia riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastainen perättäisten määräaikaisten sopimusten käyttäminen tai määräaikaisten sopimusten perättäinen uudistaminen ja joiden tarkoituksena on estää työnantajia syyllistymästä määräaikaisten työsopimusten väärinkäytöksiin muiden työntekijöiden osalta ja vastaisuudessa ja määrätä näistä seuraamuksia ja jotka myös täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C‑494/16, EU:C:2018:166) ja 8.5.2019 annetussa tuomiossa Rossato (C‑494/17, EU:C:2019:387) vahvistetut vaatimukset, kun kyseiset toimenpiteet muodostuvat vuodesta 2017 alkaen annetuista säännöksistä [(valtion vuoden 2017 talousarviosta annetun lain 34. lisäsäännös, valtion vuoden 2018 talousarviosta annetun lain 43. lisäsäännös sekä 6.7.2021 annettu kuninkaan asetus 14/2021- -)], joissa säädetään, että ”sääntöjenvastaisista toimista” voidaan saattaa vastuuseen, täsmentämättä kuitenkaan tätä vastuuta muuten kuin yleisellä viittauksella lainsäädäntöön, jota ei määritellä tarkemmin, kun tiedossa ei ole ainuttakaan konkreettista tapausta, jossa ketään olisi saatettu tällaiseen vastuuseen, vaikka tuomioita, joissa työntekijöitä todetaan toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskenteleviksi ei-vakituisiksi työntekijöiksi määräaikaisia työsopimuksia koskevien säännösten rikkomisen seurauksena, on annettu tuhansia?

9.      Jos näitä säännöksiä pidetään riittävän ennaltaehkäisevinä, voidaanko kyseisiä säännöksiä, kun otetaan huomioon, että niistä ensimmäiset on annettu vuonna 2017, soveltaa työsopimusten toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi muuttamisen välttämiseksi, kun edellytykset tällaiselle puitesopimuksen 5 lausekkeen noudattamatta jättämisen perusteella tapahtuvalle muuttamiselle on vahvistettu ennen vuotta 2017, vai onko kyseisiä säännöksiä päinvastoin sovellettava taannehtivasti siten, että evätään jo saavutetut oikeudet?

10.      Jos katsotaan, että Espanjan lainsäädännössä ei ole riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, onko sen, että julkisen sektorin työnantaja on rikkonut [puitesopimuksen] 5 lauseketta, seurauksena oltava työsopimuksen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi ei-vakituiseksi sopimukseksi (indefinido no fijo), vai onko työntekijä vakinaistettava täysin?

11.      Onko [puitesopimuksen] ja sen tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaista työsopimuksen vakinaistamista edellytettävä myös silloin, kun sitä pidetään [perustuslain] 23 §:n 2 momentin ja 103 §:n 3 momentin vastaisena, jos näitä perustuslain säännöksiä tulkitaan siten, että niissä edellytetään, että hakija voidaan ottaa julkishallinnon palvelukseen, mukaan lukien työsopimussuhteisena työntekijänä, vasta sen jälkeen, kun hän on läpäissyt palvelukseenottomenettelyn, jossa sovelletaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta sekä ansioituneisuus-, pätevyys- ja julkisuusperiaatteita?

12.      Onko yksittäisen työntekijän työsopimus jätettävä muuttamatta vakituiseksi sopimukseksi, koska Espanjan lainsäädännössä on otettu käyttöön määräaikaisten työsuhteiden vakinaistamismenettely, jonka mukaan hänen hoitamansa toimen täyttämiseksi on järjestettävä julkinen hakumenettely, kun otetaan huomioon, että kyseisessä menettelyssä on taattava ”vapaan kilpailun ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden ja ansioituneisuus-, pätevyys- ja julkisuusperiaatteiden noudattaminen” ja että työntekijä, jota perättäisten määräaikaisten työsopimusten tekeminen tai niiden perättäinen uudistaminen koskee, voidaan vakinaistaa kyseiseen toimeen, mutta hänet voidaan myös jättää vakinaistamatta, koska se osoitetaan toiselle henkilölle, missä tapauksessa työntekijän työsopimus päättyy ja hänelle maksetaan korvaus, joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa?

13.      Onko työntekijällä silloinkin, kun häntä ei ole irtisanottu, oikeus [puitesopimuksen] 5 lausekkeen vastaisista perättäisistä työsopimuksista tai työsopimuksen perättäisistä uudistamisista maksettavaan korvaukseen, joka on yhtä suuri tai suurempi kuin edellä mainittu korvaus, ja onko tuomioistuinten vahvistettava se, jos sen määrää ei ole määritetty lailla?

14.      Vaikuttaako edellä mainittuun jollakin tavoin se, että kyseessä on toistaiseksi voimassa oleva osa-aikainen jaksoittainen vertikaalinen työsuhde (ns. laboral indefinida discontinua), kun se on perustunut määräaikaisten työsopimusten uudistamiseen jaksosta toiseen, kuten työntekijän tekemässä valituksessa esitetään?

 (Asia C‑110/22)

24      IP on työskennellyt UNEDin palveluksessa ”videotuotannon johtajana” 11.2.1994 alkaen perättäisten määräaikaisten sopimusten perusteella.

25      Juzgado de lo Social n° 15 de Madrid (Madridin työtuomioistuin nro 15, Espanja) myönsi hänelle 29.9.2001 antamallaan tuomiolla toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevän ei-vakituisen työntekijän aseman. Pääasian kantajan tässä ominaisuudessa hoitamasta toimesta ei ollut vielä julkaistu viranhakuilmoitusta ajankohtana, jolloin hän saattoi asian Juzgado de lo Social n° 42 de Madridin (Madridin työtuomioistuin nro 42, Espanja) käsiteltäväksi, vaikka UNED piti sitä avoimena toimena. Viimeksi mainitussa tuomioistuimessa edellä mainittu pääasian kantaja vaati tuomioistuinta tunnustamaan hänen oikeutensa toimia työtehtävissään vakituisena työntekijänä ja toissijaisesti, että tämä toimi myönnetään hänelle tutkintotodistuksiin perustuvan kilpailun nojalla. Nämä vaatimukset hylättiin 1.6.2021 annetulla tuomiolla, minkä jälkeen sama pääasian kantaja valitti kyseisestä tuomiosta Tribunal Superior de Justicia de Madridiin, joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

26      IP vetoaa valituksensa tueksi yhtäältä Espanjan oikeuden ja toisaalta puitesopimuksen, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, säännösten rikkomiseen. Hänen mukaansa ainoa mahdollinen seuraus tällaisesta rikkomisesta on se, että työntekijä tunnustetaan vakituiseksi työntekijäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti.

27      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että koska direktiiviä 1999/70 ei vielä sovellettu ajallisesti ennen vuotta 2001 tehtyihin määräaikaisiin sopimuksiin, pääasian oikeudenkäynnin kohteena ovat yksinomaan 29.9.2001 annetun tuomion jälkeiset olosuhteet.

28      Samainen tuomioistuin toteaa lisäksi, että toisin kuin UNED väittää pääasiassa, ”acte clair ‑teoriaa” ei voida soveltaa. Kansallinen tuomioistuin katsoo, että koska unionin tuomioistuin ei siis ollut saanut riittäviä selityksiä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevän ei-vakituisen työntekijän aseman käsitteestä, ei voida katsoa, että 3.6.2021 annetussa tuomiossa Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario (C‑726/19, EU:C:2021:439) unionin tuomioistuin katsoi, että toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevän ei-vakituisen työntekijän aseman myöntäminen riittää korvaamaan kyseessä olevalle työntekijälle aiheutuneen vahingon.

29      Tässä tilanteessa Tribunal Superior de Justicia de Madrid päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevää ei-vakituista työntekijää (indefinido no fijo), sellaisena kuin tämä käsite kuvataan tässä ennakkoratkaisupyynnössä, pidettävä [direktiivin 1999/70] liitteessä olevan puitesopimuksen 2 lausekkeessa tarkoitettuna määräaikaisena työntekijänä ja kuuluuko tällainen työntekijä kyseisen puitesopimuksen ja erityisesti sen 5 lausekkeen soveltamisalaan?

2)      Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko [puitesopimuksen] 5 lauseketta sovellettaessa katsottava, että perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käyttämisenä tai uudistamisena voidaan pitää tilannetta, jossa työntekijä on tehnyt hallintoviranomaisen kanssa toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työsopimuksen (indefinido no fijo), jossa ei ilmoiteta päättymisajankohtaa, vaan jonka voimassaoloaika riippuu hakumenettelyn järjestämisestä ja toimen täyttämisestä, mikä johtaa työntekijän työsopimuksen päättymiseen, ja kun työsuhteen alkamisajankohdan ja vuoden 2021 ensimmäisen vuosipuoliskon välisenä aikana ei ole järjestetty tällaista hakumenettelyä?

3.      Onko [puitesopimuksen] 5 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä [työntekijöiden asemasta annetun lain] 15 §:n 5 momentin (jolla on tarkoitus panna täytäntöön direktiivi ja täyttää sen vaatimukset ja jossa säädetään, että perättäisten määräaikaisten sopimusten yhteenlaskettu kesto saa olla enintään 24 kuukautta 30 kuukauden viiteajanjakson aikana) sellaiselle tulkinnalle, jonka mukaan tässä laskennassa ei oteta huomioon toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevän ei-vakituisen työntekijän (indefinido no fijo) työskentelyjaksoja, koska siinä tapauksessa kyseisiin työsopimuksiin ei sovellettaisi minkäänlaisia rajoituksia, jotka koskevat sopimuksen kestoa, uudistamisten lukumäärää tai syytä taikka sopimusten ketjuttamista muihin sopimuksiin?

4)      Onko [puitesopimuksen] 5 lauseke esteenä sellaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa ei aseteta määräaikaisen työsopimuksen, kuten julkishallinnon kanssa tehdyn toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työsopimuksen (indefinido no fijo), nimenomaiselle tai hiljaiselle uudistamiselle minkäänlaisia (lukumäärää, kestoa tai syitä koskevia) rajoituksia, vaan jossa ainoastaan rajoitetaan yhteenlaskettua kestoa tällaisen sopimuksen ketjuttamiseksi muihin määräaikaisiin sopimuksiin?

5.      Kun Espanjan lainsäätäjä ei ole antanut minkäänlaisia toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevien ei-vakituisten työntekijöiden (trabajadores indefinidos no fijos) työsopimusten nimenomaista tai hiljaista uudistamista rajoittavia säännöksiä, onko käsiteltävänä olevassa asiassa kyseessä olevan kaltaista tilannetta, jossa julkisen sektorin työntekijällä on toistaiseksi voimassa oleva ei-vakituinen työsopimus, jonka kestoa ei ole koskaan ilmoitettu eikä määrätty ja joka on jatkunut vuoteen 2021 asti ilman, että kyseisen toimen täyttämiseksi ja määräaikaisen aseman lopettamiseksi olisi järjestetty minkäänlaista palvelukseenottomenettelyä, pidettävä [puitesopimuksen] 5 lausekkeen vastaisena?

6)      Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastaisten perättäisten määräaikaisten sopimusten käyttäminen tai määräaikaisten sopimusten perättäinen uudistaminen ja jotka täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C‑494/16, EU:C:2018:166) ja 5l5l2019 annetussa tuomiossa Rossato ja Conservatorio di Musica F.A. Bonporti (C‑494/17, EU:C:2019:387) vahvistetut vaatimukset työntekijälle aiheutuneen vahingon korvaamisesta restitutio in integrum ‑periaatteen mukaisesti, kun kyseisessä lainsäädännössä säädetään ainoastaan ennalta määrätystä ja objektiivisesta korvauksesta (joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa), mutta ei minkäänlaisesta lisäkorvauksesta, jolla varmistettaisiin, että aiheutuneet vahingot tulevat täysimääräisesti korvatuiksi silloin, kun vahingon määrä ylittää ensin mainitun korvauksen?

7)      Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastaisten perättäisten määräaikaisten sopimusten käyttäminen tai määräaikaisten sopimusten perättäisten uudistaminen ja jotka täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C‑494/16) ja 8.5.2019 annetussa tuomiossa Rossato ja Conservatorio di Musica F.A. Bonporti (C‑494/17, EU:C:2019:387) vahvistetut vaatimukset työntekijälle aiheutuneen vahingon korvaamisesta, kun kyseisessä lainsäädännössä säädetään ainoastaan korvauksesta, joka maksetaan työsopimuksen päättyessä kyseisen toimen täyttämisen seurauksena, mutta ei korvauksesta, joka maksettaisiin työsuhteen voimassaoloaikana vaihtoehtona työsopimuksen muuttamiselle toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi? Onko asiassa, jossa on kyse ainoastaan työntekijän vakinaistamisesta mutta jossa työsopimus ei ole päättynyt, myönnettävä työntekijälle korvaus työsuhteen määräaikaisuudesta aiheutuneista vahingoista vaihtoehtona työsuhteen vakinaistamiselle?

8.      Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy julkishallintoon ja julkisen sektorin yksiköihin kohdistuvia riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastainen perättäisten määräaikaisten sopimusten käyttäminen tai määräaikaisten sopimusten perättäinen uudistaminen ja joiden tarkoituksena on estää työnantajia syyllistymästä määräaikaisten työsopimusten väärinkäytöksiin muiden työntekijöiden osalta ja vastaisuudessa ja määrätä näistä seuraamuksia ja jotka myös täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C‑494/16, EU:C:2018:166) ja 8.5.2019 annetussa tuomiossa Rossato (C‑494/17, EU:C:2019:387) vahvistetut vaatimukset, kun kyseiset toimenpiteet muodostuvat vuodesta 2017 alkaen annetuista säännöksistä [(valtion vuoden 2017 talousarviosta annetun lain 34. lisäsäännös, valtion vuoden 2018 talousarviosta annetun lain 43. lisäsäännös sekä 6.7.2021 annettu kuninkaan asetus 14/2021- -)], joissa säädetään, että ”sääntöjenvastaisista toimista” voidaan saattaa vastuuseen, täsmentämättä kuitenkaan tätä vastuuta muuten kuin yleisellä viittauksella lainsäädäntöön, jota ei määritellä tarkemmin, kun tiedossa ei ole ainuttakaan konkreettista tapausta, jossa ketään olisi saatettu tällaiseen vastuuseen, vaikka tuomioita, joissa työntekijöitä todetaan toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskenteleviksi ei-vakituisiksi työntekijöiksi määräaikaisia työsopimuksia koskevien säännösten rikkomisen seurauksena, on annettu tuhansia?

9)      Jos näitä säännöksiä pidetään riittävän ennaltaehkäisevinä, voidaanko kyseisiä säännöksiä, kun otetaan huomioon, että niistä ensimmäiset on annettu vuonna 2017, soveltaa työsopimusten toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi muuttamisen välttämiseksi, kun edellytykset tällaiselle puitesopimuksen 5 lausekkeen noudattamatta jättämisen perusteella tapahtuvalle muuttamiselle on vahvistettu ennen vuotta 2017, vai onko kyseisiä säännöksiä päinvastoin sovellettava taannehtivasti siten, että evätään jo saavutetut oikeudet?

10.      Jos katsotaan, että Espanjan lainsäädännössä ei ole riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, onko sen, että julkisen sektorin työnantaja on rikkonut [puitesopimuksen] 5 lauseketta, seurauksena oltava työsopimuksen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi ei-vakituiseksi sopimukseksi (indefinido no fijo), vai onko työntekijä vakinaistettava täysin?

11)      Onko [puitesopimuksen] ja sen tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaista työsopimuksen vakinaistamista edellytettävä unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla myös silloin, kun sitä pidetään [perustuslain] 23 §:n 2 momentin ja 103 §:n 3 momentin vastaisena, jos näitä perustuslain säännöksiä tulkitaan siten, että niissä edellytetään, että hakija voidaan ottaa julkishallinnon palvelukseen, mukaan lukien työsopimussuhteisena työntekijänä, vasta sen jälkeen, kun hän on läpäissyt palvelukseenottomenettelyn, jossa sovelletaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta sekä ansioituneisuus-, pätevyys- ja julkisuusperiaatteita? Koska myös muunlainen eli Tribunal Constitucionalin (perustuslakituomioistuin, Espanja) omaksuma tulkinta on mahdollinen, onko kansallisiin perustuslain säännöksiin sovellettava yhdenmukaisen tulkinnan periaatetta siten, että on valittava sellainen tulkinta, jonka nojalla perustuslain säännökset ovat yhteensopivia unionin oikeuden kanssa, eli nyt käsiteltävässä asiassa siten, että perustuslain 23 §:n 2 momentissa ja 103 §:n 3 momentissa ei velvoiteta soveltamaan yhdenvertaisuutta, ansioita ja soveltuvuutta koskevia periaatteita työsopimussuhteisten työntekijöiden palvelukseenottomenettelyissä?

12)      Voidaanko työsopimuksen muuttamista vakituiseksi työsopimukseksi [puitesopimuksen] ja sen tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti jättää soveltamatta, jos ennen kuin tästä muuttamisesta on määrätty tuomioistuinteitse, lailla säädetään määräaikaisten työsuhteiden vakiinnuttamismenettelystä, joka on tarkoitus toteuttaa seuraavien vuosien aikana ja joka edellyttää julkisten kilpailujen järjestämistä työntekijän hoitaman viran täyttämiseksi, kun otetaan huomioon, että kyseisessä menettelyssä on taattava ’vapaan kilpailun ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden ja ansioituneisuus-, pätevyys- ja julkisuusperiaatteiden noudattaminen’ ja että työntekijä, jota perättäisten määräaikaisten työsopimusten tekeminen tai niiden perättäinen uudistaminen koskee, voidaan vakinaistaa kyseiseen toimeen, mutta hänet voidaan myös jättää vakinaistamatta, koska se osoitetaan toiselle henkilölle, missä tapauksessa työntekijän työsopimus päättyy ja hänelle maksetaan korvaus, joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa?”

 (Asia C‑159/22)

30      IK on työskennellyt 21.12.1998 lähtien Madridin itsehallintoalueen sosiaalipalvelujen viraston palveluksessa perättäisten määräaikaisten työsopimusten perusteella siten, että työsopimukset ovat keskeytyneet vuosina 1999–2010.

31      IK nosti 14.10.2020 Juzgado de lo Social n° 21 de Madridissa (Madridin työtuomioistuin nro 21, Espanja) kanteen, jossa vaadittiin toteamaan, että hänen työnantajansa kanssa tehty työsopimus oli toistaiseksi voimassa oleva, ja toissijaisesti, että kyseinen työsopimus oli toistaiseksi voimassa oleva ei-vakituinen työsopimus. Mainittu tuomioistuin hylkäsi kanteen 19.4.2021 antamallaan tuomiolla.

32      IK valitti tästä tuomiosta Tribunal Superior de Justicia de Madridiin, joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. Valituksensa tueksi hän väittää, että asiassa on rikottu sekä Espanjan oikeutta että puitesopimuksen 5 lauseketta, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut. IK väittää lisäksi, että ainoa ratkaisu, joka on unionin tuomioistuinten asettamien vaatimusten mukainen, on hänen työsuhteensa toteaminen toistaiseksi voimassa olevaksi, ja toissijaisesti tämän työsuhteen toteaminen toistaiseksi voimassa olevaksi ei-vakituiseksi työsopimukseksi.

33      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että pääasian oikeudenkäynnin kohteena on yksinomaan viimeisin työsopimus eli pääasian asianosaisten 1.8.2016 tekemä avointa virkaa koskeva ei-vakituisen toimihenkilön sopimus, joka jatkui ainakin valituksenalaisen tuomion antamiseen eli 19.4.2021 saakka. Samainen tuomioistuin toteaa, että Espanjan oikeuden mukaisesti – kun otetaan huomioon muun muassa Tribunal Supremon (ylin tuomioistun, Espanja) 28.6.2021 antama tuomio, joka annettiin puitesopimuksen 5 lausekkeen täytäntöönpanemiseksi, sellaisena kuin sitä on tulkittu 3.6.2012 annetussa tuomiossa Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario (C‑726/19, EU:C:2021:439) – on katsottava, että käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva hallintoviranomainen on syyllistynyt puitesopimuksen 5 lausekkeen vastaiseen perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttöön. Tämä hallintoviranomainen ei nimittäin ole julkaissut avoinna olevaa virkaa koskevaa hakuilmoitusta ja on näin hiljaisesti uudistanut vuosi vuodelta pääasiassa kyseessä olevan työsopimuksen. Kyseisen tuomioistuimen mukaan on kuitenkin vielä ratkaistava, onko tällaisesta rikkomisesta seurattava, että pääasiassa kyseessä olevalle työntekijälle myönnetään toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevan työntekijän asema.

34      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että tämän tuomion 28 kohdassa mainitusta syystä käsiteltävässä asiassa ei ole sovellettava acte clair ‑teoriaa.

35      Näiden seikkojen perusteella Tribunal Superior de Justicia de Madrid on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastaisten perättäisten määräaikaisten sopimusten käyttäminen tai määräaikaisten sopimusten perättäinen uudistaminen ja jotka täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C‑494/16, EU:C:2018:166) ja 5l5l2019 annetussa tuomiossa Rossato ja Conservatorio di Musica F.A. Bonporti (C‑494/17, EU:C:2019:387) vahvistetut vaatimukset työntekijälle aiheutuneen vahingon korvaamisesta restitutio in integrum ‑periaatteen mukaisesti, kun kyseisessä lainsäädännössä säädetään ainoastaan ennalta määrätystä ja objektiivisesta korvauksesta (joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa), mutta ei minkäänlaisesta lisäkorvauksesta, jolla varmistettaisiin, että aiheutuneet vahingot tulevat täysimääräisesti korvatuiksi silloin, kun vahingon määrä ylittää ensin mainitun korvauksen?

2)      Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastaisten perättäisten määräaikaisten sopimusten käyttäminen tai määräaikaisten sopimusten perättäisten uudistaminen ja jotka täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C‑494/16) ja 8.5.2019 annetussa tuomiossa Rossato ja Conservatorio di Musica F.A. Bonporti (C‑494/17, EU:C:2019:387) vahvistetut vaatimukset työntekijälle aiheutuneen vahingon korvaamisesta, kun kyseisessä lainsäädännössä säädetään ainoastaan korvauksesta, joka maksetaan työsopimuksen päättyessä kyseisen toimen täyttämisen seurauksena, mutta ei korvauksesta, joka maksettaisiin työsuhteen voimassaoloaikana vaihtoehtona työsopimuksen muuttamiseksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi? Onko asiassa, jossa on kyse ainoastaan työntekijän vakinaistamisesta mutta jossa työsopimus ei ole päättynyt, myönnettävä työntekijälle korvaus työsuhteen määräaikaisuudesta aiheutuneesta vahingosta vaihtoehtona työsuhteen vakinaistamiselle?

3)      Voidaanko katsoa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyy julkishallintoon ja julkisen sektorin yksiköihin kohdistuvia riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään puitesopimuksen 5 lausekkeen vastainen perättäisten määräaikaisten sopimusten käyttäminen tai määräaikaisten sopimusten perättäinen uudistaminen ja joiden tarkoituksena on estää työnantajia syyllistymästä määräaikaisten työsopimusten väärinkäytöksiin muiden työntekijöiden osalta ja vastaisuudessa ja määrätä näistä seuraamuksia ja jotka myös täyttävät unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä eli 7.3.2018 annetussa tuomiossa Santoro (C‑494/16, EU:C:2018:166) ja 8.5.2019 annetussa tuomiossa Rossato (C‑494/17, EU:C:2019:387) vahvistetut vaatimukset, kun kyseiset toimenpiteet muodostuvat vuodesta 2017 alkaen annetuista säännöksistä [(valtion vuoden 2017 talousarviosta annetun lain 34. lisäsäännös, valtion vuoden 2018 talousarviosta annetun lain 43. lisäsäännös sekä 6.7.2021 annettu kuninkaan asetus 14/2021- -)], joissa säädetään, että ”sääntöjenvastaisista toimista” voidaan saattaa vastuuseen, täsmentämättä kuitenkaan tätä vastuuta muuten kuin yleisellä viittauksella lainsäädäntöön, jota ei määritellä tarkemmin, kun tiedossa ei ole ainuttakaan konkreettista tapausta, jossa ketään olisi saatettu tällaiseen vastuuseen, vaikka tuomioita, joissa työntekijöitä todetaan toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskenteleviksi ei-vakituisiksi työntekijöiksi määräaikaisia työsopimuksia koskevien säännösten rikkomisen seurauksena, on annettu tuhansia?

4)      Jos katsotaan, että Espanjan lainsäädännössä ei ole riittävän ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, onko sen, että julkisen sektorin työnantaja on rikkonut [puitesopimuksen] 5 lauseketta, seurauksena oltava työsopimuksen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi ei-vakituiseksi sopimukseksi (indefinido no fijo), vai onko työntekijä tunnustettava täysimääräisesti ja edellytyksittä vakituiseksi työntekijäksi?

5)      Onko [puitesopimuksen] ja sen tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaista työsopimuksen vakinaistamista edellytettävä unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen nojalla myös silloin, kun sitä pidetään [perustuslain] 23 §:n 2 momentin ja 103 §:n 3 momentin vastaisena, jos näitä perustuslain säännöksiä tulkitaan siten, että niissä edellytetään, että hakija voidaan ottaa julkishallinnon palvelukseen, mukaan lukien työsopimussuhteisena työntekijänä, vasta sen jälkeen, kun hän on läpäissyt palvelukseenottomenettelyn, jossa sovelletaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta sekä ansioituneisuus-, pätevyys- ja julkisuusperiaatteita? Koska myös muunlainen eli Tribunal Constitucionalin (perustuslakituomioistuin, Espanja) omaksuma tulkinta on mahdollinen, onko kansallisiin perustuslain säännöksiin sovellettava yhdenmukaisen tulkinnan periaatetta siten, että on valittava sellainen tulkinta, jonka nojalla perustuslain säännökset ovat yhteensopivia unionin oikeuden kanssa, eli nyt käsiteltävässä asiassa siten, että perustuslain 23 §:n 2 momentissa ja 103 §:n 3 momentissa ei velvoiteta soveltamaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta sekä ansioituneisuus- ja pätevyysperiaatteita yhdenvertaisuutta, ansioita ja soveltuvuutta koskevia periaatteita työsopimussuhteisten työntekijöiden palvelukseenottomenettelyissä?

6)      Voidaanko työsopimuksen muuttamista vakituiseksi työsopimukseksi [puitesopimuksen] ja sen tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti jättää soveltamatta, jos ennen kuin tästä muuttamisesta on määrätty tuomioistuinteitse, lailla säädetään määräaikaisten työsuhteiden vakiinnuttamis- tai pysyvyysmenettelystä, joka on tarkoitus toteuttaa seuraavien vuosien aikana ja joka edellyttää julkisten kilpailujen järjestämistä työntekijän hoitaman viran täyttämiseksi, kun otetaan huomioon, että kyseisessä menettelyssä on taattava ’vapaan kilpailun ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteiden ja ansioituneisuus-, pätevyys- ja julkisuusperiaatteiden noudattaminen’ ja että työntekijä, jota perättäisten määräaikaisten työsopimusten tekeminen tai niiden perättäinen uudistaminen koskee, voidaan vakinaistaa kyseiseen toimeen, mutta hänet voidaan myös jättää vakinaistamatta, koska se osoitetaan toiselle henkilölle, missä tapauksessa työntekijän työsopimus päättyy ja hänelle maksetaan korvaus, joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa?”

 Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa

36      Asiat C‑59/22, C‑110/22 ja C‑159/22 yhdistettiin 27.4.2022 tehdyllä päätöksellä kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

 Unionin tuomioistuimen toimivalta ja ennakkoratkaisupyyntöjen tutkittavaksi ottaminen

37      Asioissa C‑59/22 ja C‑159/22 vastapuolina olevat tahot sekä Espanjan hallitus katsovat, ettei unionin tuomioistuimella ole toimivaltaa vastata ennakkoratkaisupyyntöihin ja että ennakkoratkaisupyynnöt on joka tapauksessa jätettävä tutkimatta.

38      Näiden vastapuolten ja kyseisen hallituksen mukaan unionin tuomioistuimella ei ensinnäkään ole toimivaltaa ratkaista ennakkoratkaisupyyntöjä, koska ne edellyttävät kansallisen oikeuden tulkintaa.

39      Lisäksi vastapuolten ja mainitun hallituksen mukaan näissä pyynnöissä vaaditaan unionin tuomioistuinta antamaan yleisesti sovellettava neuvoa-antava lausunto Espanjan oikeudessa itsenäisesti käytetystä toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työntekijän käsitteessä sellaisten seikkojen perusteella, joista se on jo useaan otteeseen lausunut.

40      Tarkemmin sanottuna kyseisillä pyynnöillä pyritään edellä mainittujen osapuolten mukaan kyseenalaistamaan kaksi unionin tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä, joista ensimmäinen koskee sitä, että työsopimuksen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi ei-vakituiseksi työsopimukseksi on asianmukainen seuraamus perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäytöstä, ja toinen sitä, että jäsenvaltioilla ei ole puitesopimuksen nojalla velvollisuutta muuttaa määräaikaista työsuhdetta toistaiseksi voimassa olevaksi työsuhteeksi silloin, kun on olemassa sisäisiä sääntöjä, joiden nojalla perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäytöstä voidaan määrätä seuraamuksia ja tehdä sen käytöstä vähemmän houkuttelevaa.

41      Toiseksi asioiden C‑59/22 ja C‑159/22 vastapuolet väittävät, että sisällyttäessään ennakkoratkaisupyyntöihin kysymykset, jotka koskevat korvauksen myöntämistä asianomaiselle työntekijälle, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin laajentaa pääasioiden oikeudenkäyntien kohdetta. Näissä asioissa pääasioiden valittajat ovat kuitenkin vaatineet ainoastaan työsuhteensa tunnustamista toistaiseksi voimassa olevaksi. Nämä vaatimukset on siis jätettävä tutkimatta siltä osin kuin ne koskevat tällaisen korvauksen myöntämistä koskevia kysymyksiä, koska näihin kysymyksiin liittyy luonteeltaan hypoteettinen ongelma.

42      Tämän osalta on muistettava, että SEUT 267 artiklassa vahvistettu yhteistyöjärjestelmä perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon. Kyseisen artiklan nojalla vireille pannussa menettelyssä kansallisten säännösten tulkinta kuuluu jäsenvaltioiden tuomioistuimille eikä unionin tuomioistuimelle, eikä tämän tehtävänä ole lausua kansallisten oikeussääntöjen yhteensoveltuvuudesta unionin oikeuden säännösten ja määräysten kanssa. Unionin tuomioistuimella on sen sijaan toimivalta esittää kansalliselle tuomioistuimelle kaikki sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joiden avulla tämä voi arvioida kansallisten oikeussääntöjen yhteensoveltuvuutta unionin oikeuden kanssa (tuomio 25.10.2018, Sciotto, C‑331/17, EU:C:2018:859, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43      Tästä on huomautettava ensimmäiseksi, että SEUT 267 artiklassa käyttöön otetussa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos siis esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimella on lähtökohtaisesti velvollisuus vastata niihin (tuomio 3.6.2021, Ministero dell’Istruzione, dell’Università e della Ricerca-MIUR ym. (Yliopistotutkijat), C‑326/19, EU:C:2021:438, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44      Tästä seuraa, että unionin oikeutta koskevilla kysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä vastaamasta kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin säännön tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 3.6.2021, Ministero dell’Istruzione, dell’Università e della Ricerca-MIUR ym. (Yliopistotutkijat), C‑326/19, EU:C:2021:438, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45      Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä seikoista ilmenee selvästi, että yhdistetyissä asioissa C‑59/22, C‑110/22 ja C‑159/22 pääasioiden valittajat ovat tehneet useita perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia ja että asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 työsuhde on jo luokiteltu uudelleen 27.12.2007 annetulla tuomiolla ja 29.9.2001 annetulla tuomiolla toistaiseksi voimassa olevaksi ei-vakituiseksi työsuhteeksi. Kyseisen tuomioistuimen mukaan on kuitenkin epäselvää muun muassa, kuuluuko tällainen suhde puitesopimuksen 2 ja 3 lausekkeen mukaisesti kyseisen puitesopimuksen soveltamisalaan.

46      Lisäksi ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee yksiselitteisesti, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että väärinkäytöksenä pidettävän työsuhteen uudelleen luokitteleminen toistaiseksi voimassa olevaksi ei-vakituiseksi työsuhteeksi, ei ole toimenpide, jolla määrätään asianmukainen seuraamus tästä työsopimuksen väärinkäytöksestä, joten sen on pääasioissa määritettävä kansalliset toimenpiteet, joilla direktiivistä 1999/70 johtuvien vaatimusten mukaisesti voidaan määrätä seuraamus perättäisten määräaikaisten työsuhteiden väärinkäytöstä.

47      Näissä olosuhteissa ei ole ilmeisen selvää, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyytämällä unionin oikeuden tulkinnalla eli puitesopimuksen 2, 3 ja 5 lausekkeen tulkinnalla ei olisi mitään yhteyttä pääasioiden tosiseikkoihin tai kohteeseen tai että kysymykset, jotka koskevat Espanjan oikeudessa säädettyä korvauksen myöntämistä toimenpiteenä, jolla direktiivin 1999/70 vaatimusten mukaisesti määrätään seuraamus kyseisten määräaikaisten työsuhteiden väärinkäytöstä, toisivat esiin luonteeltaan hypoteettisen ongelman.

48      Lisäksi se, että ennakkoratkaisupyynnöillä väitetysti kyseenalaistetaan unionin tuomioistuimen kaksi vakiintunutta oikeuskäytäntöä, kuuluu näiden pyyntöjen aineellisen arvioinnin piiriin, eikä sillä näin ollen ole vaikutusta unionin tuomioistuimen toimivaltaan vastata mainittuihin pyyntöihin eikä niiden tutkittavaksi ottamiseen.

49      Asiassa C‑59/22 esittämällään kolmannellatoista kysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kuitenkin lähinnä, voiko kansallisten tuomioistuinten määrittämän lisäkorvauksen myöntäminen asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitetyissä kuudennessa ja seitsemännessä kysymyksessä sekä asiassa C‑159/22 esitetyissä ensimmäisessä ja toisessa kysymyksessä tarkoitetun korvauksen lisäksi olla puitesopimuksen 5 lausekkeessa tarkoitettu asianmukainen toimenpide seuraamusten määräämiseksi väärinkäytöksistä, jotka johtuvat toistaiseksi voimassa olevien ei-vakituisten sopimusten, joiden voimassaoloa on jatkettu peräkkäin, käytöstä.

50      Tältä osin on muistutettava, että koska asian käsittely unionin tuomioistuimessa perustuu ennakkoratkaisupyyntöön, on näin ollen välttämätöntä, että kansallinen tuomioistuin selvittää tässä pyynnössä pääasian tosiseikat ja oikeudelliset seikat ja esittää edes suppean selostuksen niistä syistä, joiden perusteella se on valinnut ne unionin oikeuden säännökset, joiden tulkintaa se pyytää, ja toteaa näiden säännösten ja sen kansallisen säännöstön, jota sovelletaan sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa, välisen yhteyden (tuomio 5.5.2022, Universiteit Antwerpen ym., C‑265/20, EU:C:2022:361, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51      Nämä ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevat kumulatiiviset vaatimukset mainitaan nimenomaisesti unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa, josta ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen oletetaan SEUT 267 artiklaan perustuvan yhteistyön puitteissa olevan tietoinen ja jota sen on noudatettava tunnollisesti, ja niistä muistutetaan muun muassa Euroopan unionin tuomioistuimen suosituksissa kansallisille tuomioistuimille ennakkoratkaisupyyntöjen tekemisestä (EUVL 2019, C 380, s. 1) (tuomio 5.5.2022, Universiteit Antwerpen ym., C‑265/20, EU:C:2022:361, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52      On myös muistutettava, että tietojen antamisella ennakkoratkaisupyynnöissä pyritään paitsi siihen, että näiden tietojen perusteella unionin tuomioistuin voi antaa vastauksia, joista on hyötyä, myös siihen, että jäsenvaltioilla ja muilla osapuolilla on mahdollisuus esittää huomautuksensa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan mukaisesti. Unionin tuomioistuimen on valvottava, että tämä mahdollisuus turvataan, ottaen huomioon se, että kyseisen artiklan mukaan ainoastaan ennakkoratkaisupyynnöt, joiden liitteenä on käännös jäsenvaltion virallisella kielellä tai virallisilla kielillä, annetaan tiedoksi kyseisille osapuolille, mutta ei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen unionin tuomioistuimelle mahdollisesti esittämiä kansallisia asiakirjoja (tuomio 5.5.2022, Universiteit Antwerpen ym., C‑265/20, EU:C:2022:361, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53      On kuitenkin todettava, että asiassa C‑59/22 esitetty ennakkoratkaisupyyntö ei sisällä mitään selitystä kolmannentoista kysymyksen yhteydessä tarkoitetusta korvauksesta eikä siinä mainita muun muassa tätä korvausta Espanjan oikeudessa koskevien merkityksellisten säännösten tai oikeuskäytännön sisältöä.

54      Näin ollen asiassa C‑59/22 esitetty kolmastoista kysymys on jätettävä tutkimatta.

55      Asiassa C‑59/22 esitetyn neljännentoista kysymyksen osalta, jolla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko sillä, että pääasian kantaja on otettu palvelukseen määräaikaiseen osa-aikaiseen jaksottaiseen vertikaaliseen työsuhteeseen, merkitystä ennakkoratkaisukysymyksiin annettavan vastauksen kannalta, vaikka unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että Espanjan oikeudessa määräaikaiseen osa-aikaiseen jaksottaiseen vertikaaliseen työsuhteeseen otettujen työntekijöiden asemaa koskevat sopimukset kuuluvat toistaiseksi voimassa olevien ei-vakituisten sopimusten ryhmään, eikä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoita tätä asemaa Espanjan oikeudessa koskevien merkityksellisten säännösten tai oikeuskäytännön sisältöä. Kyseinen tuomioistuin ei myöskään selitä syitä, joiden vuoksi se katsoo, että mainitulla asemalla voisi olla vaikutusta puitesopimuksen 2, 3 ja 5 lausekkeen tulkintaan.

56      Kun otetaan huomioon tämän tuomion 50–52 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, asiassa C‑59/22 esitetty neljästoista kysymys on näin ollen jätettävä tutkimatta.

57      Edellä esitetystä seuraa yhtäältä, että unionin tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan ennakkoratkaisupyynnöt, ja toisaalta, että ennakkoratkaisupyynnöt voidaan asiassa C‑59/22 esitettyjä kolmattatoista ja neljättätoista kysymystä lukuun ottamatta ottaa tutkittaviksi.

 Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

 Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitetyt ensimmäiset kysymykset

58      Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esittämillään ensimmäisillä kysymyksillä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko puitesopimuksen 2 ja 3 lauseketta tulkittava siten, että toistaiseksi voimassa olevaa ei-vakituista työntekijää on pidettävä puitesopimuksessa tarkoitettuna määräaikaisena työntekijänä ja siten puitesopimuksen soveltamisalaan kuuluvana.

59      Tältä osin on muistutettava, että puitesopimuksen 2 lausekkeen 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, että puitesopimuksen soveltamisala on laaja, koska sitä sovelletaan yleisesti ”määräaikaisiin työntekijöihin, joilla on työsopimus tai työsuhde, sellaisena kuin se on määritelty jäsenvaltion lainsäädännössä, työehtosopimuksissa tai käytännössä”. Lisäksi puitesopimuksen 3 lausekkeen 1 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”määräaikaiset työntekijät” määritelmä kattaa kaikki työntekijät siitä riippumatta, onko heidän työnantajansa julkisen vai yksityisen sektorin työnantaja ja miten heidän sopimuksensa kansallisessa oikeudessa luokitellaan (tuomio 3.6.2021,Servicio Aragonés de Salud, C‑942/19, EU:C:2021:440, EU:C:2021:440, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60      Toiseksi on muistutettava, että – kuten puitesopimuksen 3 lausekkeen 1 kohdan otsikosta ja sanamuodosta selvästi ilmenee – kyseisessä määräyksessä ainoastaan määritellään käsite ”määräaikainen työntekijä” ja nimetään tässä yhteydessä määräaikaiselle sopimukselle ominainen piirre eli se, että tällaisen sopimuksen päättyminen määräytyy ”perustelluin syin, esimerkiksi tietyn päivämäärän umpeutumisen, tietyn tehtävän loppuun saattamisen tai tietyn tapahtuman ilmaantumisen perusteella” (ks. vastaavasti tuomio 3.7.2014, Fiamingo ym., C‑362/13, C‑363/13 ja C‑407/13, EU:C:2014:2044, 46 kohta).

61      Puitesopimusta sovelletaan näin ollen kaikkiin työntekijöihin, jotka tarjoavat työsuorituksia, joista heille maksetaan palkkaa, näiden työntekijöiden ja heidän työnantajansa välisen määräaikaisen työsuhteen perusteella, kunhan heillä on kansallisessa oikeudessa tarkoitettu työsopimus tai työsuhde, ja ainoana rajoituksena on jäsenvaltioille puitesopimuksen 2 lausekkeen 2 kohdassa annettu harkintavalta päättää, sovelletaanko puitesopimusta tiettyihin työsopimus- tai työsuhderyhmiin, ja se, että puitesopimusta ei sen johdanto-osan neljännen kohdan mukaan sovelleta vuokratyöntekijöihin (tuomio 3.6.2021, Servicio Aragonés de Salud, C‑942/19, EU:C:2021:440, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

62      Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että julkisella sektorilla käsite ”toistaiseksi voimassa oleva ei-vakituinen työntekijä” (ns. trabajador indefinido no fijo) on oikeuskäytännössä luotu käsite, ja se on erotettava ”vakituisen työntekijän” käsitteestä (ns. ”trabajador fijo”).

63      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tältä osin, että vaikka vakituisen työntekijän työsopimuksen päättämiseen sovelletaan työntekijöiden asemasta annetussa laissa säädettyjä päättymisen syitä ja yleisiä ehtoja, toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työntekijän työsopimuksen päättämiseen sovelletaan Tribunal Supremon oikeuskäytännön mukaan erityistä irtisanomisperustetta. Jos kyseinen työsuhde uudelleen luokitellaan toistaiseksi voimassa olevaksi ei-vakituiseksi sopimukseksi, asianomaisen hallintoviranomaisen on noudatettava menettelyä, joka on tarkoitettu toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työntekijän viran täyttämistä koskevaa menettelyä soveltamalla julkisuutta, yhdenvertaisuutta, ansioituneisuutta ja soveltuvuutta koskevia perustuslaillisia periaatteita. Kun tämä virka on täytetty, toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työntekijän sopimus irtisanotaan, paitsi jos kyseinen työntekijä on itse osallistunut tähän menettelyyn ja tullut valituksi kyseiseen virkaan.

64      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että Tribunal Supremon mukaan toistaiseksi voimassa olevaa ei-vakituista sopimusta, jonka kesto on rajattu tietyn tapahtuman ilmaantumiseen eli siihen, että kyseisen työntekijän hoitama toimi osoitetaan lopullisesti henkilölle, joka on läpäissyt valintamenettelyn, joka kyseessä olevan hallintoviranomaisen on järjestettävä tämän viran täyttämiseksi, on pidettävä direktiiviä 1999/70 sovellettaessa määräaikaisena sopimuksena.

65      Kun otetaan huomioon toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työsopimuksen luonne, sellaisena kuin se on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan määritelty Espanjan oikeudessa, asioiden C‑59/22 ja C‑110/22 pääasioiden kantajien kaltaisia työntekijöitä on näin ollen pidettävä puitesopimuksen 3 lausekkeen 1 kohdassa tarkoitettuina ”määräaikaisina työntekijöinä”, ja he kuuluvat näin ollen puitesopimuksen soveltamisalaan.

66      Edellä esitetyn perusteella asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitettyihin ensimmäisiin kysymyksiin on vastattava, että puitesopimuksen 2 ja 3 lauseketta on tulkittava siten, että toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen perusteella työskentelevää ei-vakituista työntekijää on pidettävä puitesopimuksessa tarkoitettuna määräaikaisena työntekijänä ja siten puitesopimuksen soveltamisalaan kuuluvana.

 Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitetyt toiset kysymykset

67      Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esittämillään toisilla kysymyksillä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko puitesopimuksen 5 lausekkeessa olevaa ilmaisua ”perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käyttö” tulkittava siten, että se kattaa tilanteen, jossa työntekijä on sidoksissa kyseiseen hallintoviranomaiseen yhdellä toistaiseksi voimassa olevalla ei-vakituisella sopimuksella, kun kyseisessä sopimuksessa ei vahvisteta sen päättymistä vaan se irtisanotaan siinä tapauksessa, että kyseinen virka osoitetaan jollekin hakuilmoituksen perusteella, ja kun tätä hakuilmoitusta ei ole järjestetty kyseiselle viranomaiselle asetetussa määräajassa.

68      Tästä on syytä muistuttaa, että puitesopimuksen 5 lausekkeen tarkoituksena on panna täytäntöön yksi puitesopimuksella tavoitelluista päämääristä eli säännellä määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden perättäistä käyttöä, jota pidetään työntekijöihin kohdistuvien väärinkäytösten mahdollisena alkusyynä, ottamalla käyttöön tietty määrä vähimmäissuojasäännöksiä, joilla pyritään estämään työntekijöiden aseman heikkeneminen (tuomio 3.6.202, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69      Puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohta velvoittaa siis jäsenvaltiot perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden väärinkäytön ehkäisemiseksi ottamaan tosiasiallisesti ja sitovasti käyttöön vähintään yhden siinä luetelluista toimenpiteistä, jos niiden kansalliseen oikeuteen ei sisälly vastaavia oikeudellisia toimenpiteitä (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70      Näin ollen puitesopimuksen tämän lausekkeen sanamuodosta ja vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kyseistä lauseketta sovelletaan ainoastaan silloin, kun on kyse perättäisistä määräaikaisista työsopimuksista tai työsuhteista, joten sopimus, joka on ensimmäinen ja ainoa määräaikainen työsopimus, ei kuulu sen soveltamisalaan (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

71      Lisäksi on syytä täsmentää, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puitesopimuksen 5 lausekkeen 2 kohdan a alakohdassa jätetään lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden ja/tai työmarkkinaosapuolten tehtäväksi määrittää, millä edellytyksillä määräaikaisia työsopimuksia tai työsuhteita pidetään perättäisinä (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

72      Vaikka puitesopimuksessa tarkoitetun käsitteen ”perättäinen” konkreettisten soveltamistapojen määrittelemisen jättäminen jäsenvaltioille ja/tai työmarkkinaosapuolille voidaankin selittää sillä, että tätä alaa koskevien kansallisten lainsäädäntöjen moninaisuus on haluttu säilyttää, on kuitenkin syytä muistuttaa, että jäsenvaltioille näin jätetty harkintavalta ei ole rajaton, sillä sitä käytettäessä ei saada missään tapauksessa mennä niin pitkälle, että puitesopimuksen tavoite tai tehokas vaikutus vaarantuisivat. Kansalliset viranomaiset eivät saa käyttää tätä harkintavaltaa etenkään tavalla, joka johtaisi väärinkäytökset mahdollistavaan ja näin tämän tavoitteen vastaiseen tilanteeseen (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

73      Jäsenvaltioilla on nimittäin velvollisuus taata unionin oikeudessa määrätyn lopputuloksen toteutuminen, mikä ilmenee SEUT 288 artiklan kolmannen kohdan lisäksi myös direktiivin 1999/70 2 artiklan ensimmäisestä kohdasta, kun sitä luetaan yhdessä sen johdanto-osan 17 perustelukappaleen kanssa (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74      Tämän tuomion 72 kohdassa tarkoitetut jäsenvaltioille jätetyn harkintavallan rajat pätevät etenkin sellaisen avainkäsitteen kuin työsuhteiden perättäisyyttä koskevan käsitteen osalta, sillä tämä käsite on ratkaisevan tärkeä määritettäessä niiden kansallisten säännösten varsinaista soveltamisalaa, joilla puitesopimus on ollut tarkoitus panna täytäntöön (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75      Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitetyistä ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee ensinnäkin, että kun työntekijän todetaan olevan ”ei-vakinainen toistaiseksi voimassa oleva työntekijä”, tämä toteamus – vaikka sitä voidaan pitää seuraamuksena asianomaiselle työnantajalle perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäytöstä – johtaa määräaikaisten työsopimusten, jotka kyseinen työntekijä on voinut tehdä aikaisemmin, tällaisen ominaisuuden poistamiseen, joten tällaisen ilmoituksen myötä kyseisestä työsuhteesta tulee alusta alkaen toistaiseksi voimassa oleva ei-vakituinen työsuhde. Näin ollen aikaisemmin tehdyt määräaikaiset työsopimukset lakkaavat olemasta voimassa ja kyseistä työntekijää sitoo alusta alkaen yksi toistaiseksi voimassa oleva sopimus, joka ei ole vakituinen.

76      Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää näissä asioissa, että toistaiseksi voimassa olevaan ei-vakituiseen sopimukseen, ei sisälly kiinteää päättymisajankohtaa vaan sen päättyminen riippuu kyseessä olevan toimen täyttämisestä, ja kyseisellä hallinnolla on velvollisuus aloittaa julkinen menettely tämän toimen täyttämiseksi.

77      Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa asiassa C‑59/22, ettei pääasiassa kyseessä olevan toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen sopimuksen alkamisen jälkeen 27 vuotta sitten ole järjestetty yhtään valintakoetta. Samoin asiassa C‑110/22 esitetystä ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että viranhakuilmoitusta on lykätty eikä sitä ollut vieläkään tehty kyseisessä asiassa nostetun kanteen nostamispäivänä, joten pääasian kantaja on ollut sidoksissa asianomaiseen hallintoon toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työsopimuksen perusteella 20 vuoden ajan.

78      Se, että todettaisiin, ettei puitesopimuksen 5 lausekkeessa tarkoitettuja perättäisiä määräaikaisia työsuhteita ole olemassa, jo pelkästään sillä perusteella, että työntekijä on ollut sidoksissa kyseiseen hallintoon yhden ainoan toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen työsopimuksen perusteella, vaikka – kuten ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee – yhtäältä tällä viimeksi mainitulla sopimuksella, joka on niinikään määräaikainen, korvataan seuraamuksena perättäiset määräaikaiset työsopimukset ja toisaalta tämän työntekijän pitkäaikainen pitäminen kyseessä olevassa toimessa toistaiseksi voimassaolevassa ei-vakituisessa työsuhteessa johtuu siitä, ettei työnantaja ole noudattanut lakisääteistä velvollisuuttaan järjestää tietyssä määräajassa valintamenettely kyseisen avoimen viran täyttämiseksi lopullisesti ja että hänen työsuhteensa oli tämän vuoksi implisiittisesti jatkunut usean vuoden ajan, vaarantaisi tämän puitesopimuksen tavoitteen, päämäärän ja tehokkaan vaikutuksen (ks. vastaavasti tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

79      Tällainen perättäisten määräaikaisten työsuhteiden käsitteen rajoittava tulkinta nimittäin mahdollistaisi työntekijöiden työllistämisen epävarmalla tavalla vuosien ajan (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80      Lisäksi tämän saman rajoittavan tulkinnan vaikutuksena saattaisi olla paitsi se, että suuri määrä määräaikaisia työsuhteita tosiasiassa suljettaisiin direktiivillä 1999/70 ja puitesopimuksella tavoitellun työntekijöiden suojan ulkopuolelle, koska niiden tavoite menettäisi suuren osan sisällöstään, myös se, että työnantajien sallittaisiin käyttää tällaisia työsuhteita väärin pysyvien ja jatkuvien henkilöstötarpeiden tyydyttämiseksi (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

81      Koska nyt käsiteltävässä asiassa kyseinen hallinto ei ole järjestänyt asetetussa määräajassa valintamenettelyä, jonka tarkoituksena on täyttää lopullisesti toistaiseksi voimassaolevan työntekijän ei-vakituisesti hoitama toimi, tämän sopimuksen automaattiset määräaikaiset jatkamiset voidaan rinnastaa uusimiseen ja näin ollen erillisten määräaikaisten työsopimusten tekemiseen. Tästä seuraa, että asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 kyseessä oleville tilanteille ei ole ominaista yhden ainoan sopimuksen tekeminen vaan sellaisten sopimusten tekeminen, jotka voidaan tosiasiallisesti luokitella puitesopimuksen 5 lausekkeessa tarkoitetuiksi perättäisiksi sopimuksiksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.

82      Edellä esitetyn perusteella asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitettyihin toisiin kysymyksiin on vastattava, että puitesopimuksen 5 lausekkeessa olevaa ilmaisua ”perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käyttö” on tulkittava siten, että se kattaa tilanteen, jossa siitä syystä, että kyseinen hallinto ei ole järjestänyt säädetyssä määräajassa hakumenettelyä, jolla toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevän ei-vakituisen työntekijän hoitama tehtävä täytettäisiin lopullisesti, kyseisen työntekijän ja hallinnon välistä määräaikaista sopimusta on jatkettu suoraan lain nojalla.

 Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitetyt kolmannet, neljännet ja viidennet kysymykset

83      Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitetyistä kolmannesta, neljännestä ja viidennestä kysymyksestä kansallinen tuomioistuin täsmentää, että koska toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen sopimuksen käsite on tuomioistuinten luoma, Espanjassa ei ole säännöstöä tämän tyyppistä sopimusta varten. Näin ollen Espanjan lainsäätäjä ei ole toteuttanut mitään puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a–c alakohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä sellaisten väärinkäytösten estämiseksi, joita voi aiheutua sellaisten toistaiseksi voimassa olevien ei-vakituisten sopimusten käytöstä, joiden voimassaoloa on jatkettu peräkkäin.

84      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin, ettei ole poissuljettua, että yhdenmukaisen tulkinnan periaatteen mukaisesti työntekijöiden asemasta annetun lain 15 §:n 5 momenttia, jossa asetetaan raja määräaikaisten työsopimusten ketjuttamiselle, sovelletaan myös toistaiseksi voimassa oleviin ei-vakituisiin sopimuksiin.

85      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että tässäkin tapauksessa on epäselvää, onko Espanjan lainsäädäntö puitesopimuksen 5 lausekkeen mukainen, koska kyseisessä 15 §:n 5 momentissa ei vahvisteta toistaiseksi voimassa olevien ei-vakituisten sopimusten kestoa taikka niiden nimenomaista tai hiljaista uusimista koskevaa rajoitusta, vaan siinä ainoastaan asetetaan ajallinen rajoitus yhden ja ainoan toistaiseksi voimassa olevan ei-vakituisen sopimuksen ketjuttamiselle muiden määräaikaisten sopimusten kanssa.

86      Tässä asiayhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitetyillä kolmannella, neljännellä ja viidennellä kysymyksellä, onko puitesopimuksen 5 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa ei säädetä mistään kyseisen lausekkeen 1 kohdan a-c alakohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä eikä siinä tarkoitetusta ”vastaavasta oikeudellisesta toimenpiteestä” toistaiseksi voimassa olevien ei-vakituisten sopimusten väärinkäytön estämiseksi.

87      On syytä muistuttaa tämän tuomion 68 ja 69 kohdassa todetun mukaisesti, että puitesopimuksen 5 lausekkeen, jonka tarkoituksena on panna täytäntöön yksi puitesopimuksella tavoitelluista päämääristä eli säännellä määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden perättäistä käyttöä, 1 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden väärinkäytön estämiseksi ottamaan tosiasiallisesti ja sitovasti käyttöön vähintään yksi kyseisessä lausekkeessa luetelluista toimenpiteistä, jos niiden kansalliseen oikeuteen ei sisälly vastaavia oikeudellisia toimenpiteitä. Nämä kolme tämän 5 lausekkeen 1 kohdan a–c alakohdassa lueteltua toimenpidettä liittyvät perusteltuihin syihin uudistaa tällaiset työsopimukset tai työsuhteet, perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden enimmäiskokonaiskestoon ja niiden uudistamisten enimmäislukumäärään (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

88      Jäsenvaltioilla on tältä osin harkintavaltaa, koska ne voivat päättää toteuttaa yhden tai useampia puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a–c alakohdassa mainituista toimenpiteistä tai vaihtoehtoisesti käyttää vastaavia olemassa olevia oikeudellisia toimenpiteitä samalla kun ne ottavat aina huomioon erityisten alojen ja/tai työntekijäryhmien tarpeet (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89      Näin ollen puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille yleinen tavoite estää tällaiset väärinkäytökset mutta annetaan niiden valita keinot tämän tavoitteen saavuttamiseksi, kunhan niillä ei vaaranneta puitesopimuksen tavoitetta tai tehokasta vaikutusta (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

90      On lisäksi muistutettava, että unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole lausua kansallisen oikeuden säännösten tulkinnasta, sillä tämä tehtävä kuuluu toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille, joiden on määritettävä, täyttävätkö sovellettavan kansallisen lainsäädännön säännökset puitesopimuksen 5 lausekkeen vaatimukset (ks. tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

91      Näin ollen tässä tapauksessa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, missä määrin kansallisen oikeuden merkityksellisten säännösten soveltamisedellytykset ja tosiasiallinen täytäntöönpano merkitsevät sitä, että tämä lainsäädäntö muodostaa riittävän toimenpiteen perättäisten määräaikaisten työsopimusten ja ‑suhteiden väärinkäytön estämiseksi ja tarvittaessa seuraamusten määräämiseksi siitä (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

92      Unionin tuomioistuin voi kuitenkin ennakkoratkaisupyyntöä käsitellessään tehdä täsmennyksiä ohjatakseen ennakkoratkaisua pyytäneiden tuomioistuinten arviointia asiassa (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93      Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että sekä pääasian vastapuoli asiassa C‑59/22 että Espanjan hallitus väittävät, että kuten Tribunal Supremo on katsonut, käsitteellä ”toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevä ei-vakituinen työntekijä” täytetään puitesopimuksen 5 lausekkeessa mainittujen kolmen toimenpiteen ominaispiirteet. Ensinnäkin tällaisen sopimustyypin käyttämiseen on perusteltu syy eli työhön pääsyn takaaminen julkisella sektorilla yhdenvertaisuutta, ansioita, soveltuvuutta ja julkisuutta koskevien edellytysten mukaisesti samalla, kun korjataan sääntöjenvastaisten sopimusten käyttö tällä alalla siihen saakka, kunnes avoinna oleva toimi on täytetty, ja toiseksi tämän tyyppisellä sopimuksella on enimmäiskesto, joka riippuu viran täyttämiseen tarkoitetun viranhakuilmoituksen julkaisemisesta, ja työntekijä voi itse käynnistää tämän viranhakumenettelyn, ja se on Espanjan lainsäädännön mukaan tehtävä enimmäismääräajan kuluessa, ja kolmanneksi kaikenlainen peräkkäisyys on poissuljettua, koska tämän tyyppistä sopimusta ei uusita.

94      Koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan – kuten tämän tuomion 83–85 kohdassa on todettu – Espanjan oikeudessa ei säädetä toistaiseksi voimassaolevien ei-vakituisten työsopimusten ryhmään kuuluvien sopimusten osalta mistään toimenpiteestä, jolla pyritään estämään näiden sopimusten väärinkäyttö puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a–c alakohdassa tarkoitetulla tavalla, ja koska työntekijöiden asemasta annetun lain 15 §:n 5 momentti - vaikka sitä tulkittaisiin edellä mainitun lausekkeen mukaisesti - ei voi myöskään muodostaa tällaista toimenpidettä, hyödyllisen vastauksen antamiseksi kyseiselle tuomioistuimelle on esitettävä täsmennyksiä pääasian vastapuolen asiassa C‑59/22 ja Espanjan hallituksen esittämistä perusteluista, sellaisina kuin ne on mainittu tämän tuomion 93 kohdassa.

95      Ensinnäkin pääasian vastapuolten ja Espanjan hallituksen mainitsemista perustelluista syistä, jotka koskevat työhön pääsyn takaaminen julkisella sektorilla yhdenvertaisuutta, ansioita, soveltuvuutta ja julkisuutta koskevien edellytysten mukaisesti sekä sääntöjenvastaisten sopimusten käytön korjaamista tällä sektorilla siihen saakka, kunnes täytettävä toimi on täytetty, on todettava, kuten 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdan sanamuodostakin ilmenee, että viimeksi mainittu määräys koskee perusteltuja syitä, joilla voidaan oikeuttaa määräaikaisten työsopimusten ”uudistaminen” eikä perusteltuja syitä, joilla voidaan oikeuttaa itsessään se, että sovelletaan tietynlaista sopimustyyppiä, kuten toistaiseksi voimassaolevaa ei-vakituista sopimusta.

96      Siltä osin kuin on kyse sellaisten valintamenettelyjen järjestämisestä asetetussa määräajassa, joiden tarkoituksena on täyttää määräaikaisten työntekijöiden väliaikaisesti hoitamat virat lopullisesti, on huomattava, että tällaisella toimenpiteellä voidaan välttää se, että näiden työntekijöiden epävarma asema jatkuu, varmistamalla, että heidän hoitamansa tehtävät täytetään nopeasti (tuomio 19.3.2020, Sánchez Ruiz ym., C‑103/18 ja C‑429/18, EU:C:2020:219, 94 kohta).

97      Näin ollen tällaisten menettelyjen järjestäminen asetetuissa määräajoissa on pääasiassa kyseessä olevissa tilanteissa lähtökohtaisesti omiaan estämään perättäisten määräaikaisten työsuhteiden käytöstä johtuvat väärinkäytökset odotettaessa, että nämä virat täytetään lopullisesti (ks. vastaavasti tuomio 19.3.2020, Sánchez Ruiz ym., C‑103/18 ja C‑429/18, EU:C:2020:219, 95 kohta).

98      Tämän täsmennyksen jälkeen on todettava ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenevän, että nyt käsiteltävässä asiassa – huolimatta siitä, että pääasiassa kyseessä olevassa lainsäädännössä säädetään kyseessä olevalle hallinnolle osoitetuista täsmällisistä määräajoista tällaisten menettelyjen järjestämiseksi – näitä määräaikoja ei todellisuudessa noudateta ja nämä menettelyt ovat harvinaisia.

99      Näissä olosuhteissa on katsottava, että kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään sellaisten valintamenettelyjen järjestämisestä, joiden tarkoituksena on täyttää määräaikaisten työntekijöiden väliaikaisesti hoitamat virat lopullisesti, sekä tätä varten asetetuista täsmällisistä määräajoista mutta jonka avulla ei voida varmistaa, että tällaisia menettelyjä todella järjestetään, ei ole omiaan estämään sitä, että asianomainen työnantaja käyttää väärin perättäisiä määräaikaisia työsuhteita (ks. vastaavasti tuomio 19.3.2020, Sánchez Ruiz ym., C‑103/18 ja C‑429/18, EU:C:2020:219, 97 kohta).

100    Jollei tarkistuksista, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on suoritettava, muuta johdu, tällainen säännöstö ei näin ollen näytä olevan riittävän tehokas ja ennaltaehkäisevä toimenpide puitesopimuksen mukaisesti annettujen sääntöjen täyden tehokkuuden takaamiseksi, eikä sitä näin ollen voida pitää puitesopimuksen 5 lausekkeessa tarkoitettuna ”vastaavana oikeudellisena toimenpiteenä”.

101    Edellä esitetyn perusteella asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitettyihin kolmanteen, neljänteen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a-c alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa ei säädetä mistään kyseisessä määräyksessä tarkoitetuista toimenpiteistä eikä siinä tarkoitetusta ”vastaavasta oikeudellisesta toimenpiteestä” toistaiseksi voimassa olevien ei-vakituisten sopimusten väärinkäytön estämiseksi.

 Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitetyt kuudes ja seitsemäs kysymys sekä asiassa C‑159/22 esitetty ensimmäinen ja toinen kysymys

102    Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esittämillään kuudennella ja seitsemännellä kysymyksellä sekä asiassa C‑159/22 esittämillään ensimmäisellä ja toisella kysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko puitesopimuksen 5 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan työntekijälle, jonka työnantaja on käyttänyt väärin toistaiseksi voimassa olevia ei-vakituisia sopimuksia, joiden voimassaoloa on jatkettu peräkkäin, maksetaan ennalta määrätty korvaus, joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, mutta kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa.

103    Tältä osin on muistutettava, että puitesopimuksen 5 lausekkeessa ei määrätä erityisistä seuraamuksista sitä tilannetta varten, että väärinkäytöksiä todetaan tapahtuneen. Tällaisessa tapauksessa kansallisten viranomaisten tehtävänä on toteuttaa toimenpiteet, joiden on oltava oikeasuhteisia ja tämän lisäksi riittävän tehokkaita ja ennaltaehkäiseviä, jotta niillä voidaan taata puitesopimuksen mukaisesti annettujen sääntöjen täysi tehokkuus (tuomio 13.1.2022, MIUR ja Ufficio Scolastico Regionale per la Campania, C‑282/19, EU:C:2022:3, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

104    Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että jos perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia tai työsuhteita on käytetty väärin, toimenpidettä, jolla tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteen mukaisesti taataan työntekijöiden suojelu, on voitava soveltaa, jotta tästä väärinkäytöksestä seuraisi asianmukainen seuraamus ja jotta unionin oikeuden rikkomisen seuraukset poistettaisiin. Direktiivin 1999/70 2 artiklan ensimmäisen kohdan sanamuodonkin mukaan nimittäin jäsenvaltioiden on ”toteutettava tarvittavat toimenpiteet, joiden avulla ne voivat jatkuvasti taata tässä direktiivissä säädettyjen tulosten saavuttamisen” (tuomio 13.1.2022, MIUR ja Ufficio Scolastico Regionale per la Campania, 282/19, EU:C:2022:3, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

105    Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että Espanjan oikeuden mukaan toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskenteleville ei-vakituisille työntekijöille maksetaan kiinteämääräinen korvaus, kun heidän työsopimuksensa irtisanotaan heidän toimensa täyttämisen vuoksi, mikä merkitsee joko sitä, että he ovat osallistuneet valintamenettelyyn ja epäonnistuneet siinä, tai sitä, että he eivät ole osallistuneet kyseiseen menettelyyn.

106    Unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että sopimuksen päättymiseen perustuvan korvauksen maksamisella ei voitu saavuttaa puitesopimuksen 5 lausekkeen tavoitetta, joka on perättäisten määräaikaisten työsopimusten käytöstä johtuvien väärinkäytösten estäminen. Tällainen korvauksen maksaminen vaikuttaa nimittäin olevan täysin riippumaton niistä seikoista, jotka koskevat määräaikaisten työsopimusten käytön sääntöjenmukaisuutta tai niiden väärinkäyttöä (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

107    Tällainen toimenpide ei täten vaikuta soveltuvan asianmukaisten seuraamusten määräämiseen määräaikaisten työsopimusten väärinkäytöstä ja unionin oikeuden rikkomisen seurausten poistamiseen, eikä täten vaikuta siltä, että kyseinen toimenpide yksinään muodostaisi toimenpiteen, joka on riittävän tehokas ja ennaltaehkäisevä, jotta sillä voidaan taata puitesopimuksen mukaisesti annettujen sääntöjen täysi tehokkuus tämän tuomion 103 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetuin tavoin (ks. tuomio 3.6.2021, 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

108    Edellä esitetyn perusteella asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitettyihin kuudenteen ja seitsemänteen kysymykseen sekä asiassa C‑159/22 esitettyihin ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on vastattava, että puitesopimuksen 5 lauseketta on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan työntekijälle, jonka työnantaja on käyttänyt väärin toistaiseksi voimassa olevia ei-vakituisia työsopimuksia, joiden voimassaoloa on jatkettu peräkkäin, maksetaan ennalta määrätty korvaus, joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, mutta kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa, ja kun tällaisen sopimuksen päättymiseen perustuvan korvauksen maksaminen on täysin riippumaton niistä seikoista, jotka koskevat näiden työsopimusten käytön sääntöjenmukaisuutta tai niiden väärinkäyttöä.

 Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitetyt kahdeksas ja yhdeksäs kysymys sekä asiassa C‑159/22 esitetty kolmas kysymys

109    Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esittämillään kahdeksannella kysymyksellä ja asiassa C‑159/22 esittämällään kolmannella kysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko puitesopimuksen 5 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännökselle jonka mukaan ”sääntöjenvastaiset toimet” johtavat julkishallinnon vastuuseen ”kussakin [näissä] julkishallinnoissa voimassa olevien säännösten mukaisesti”.

110    Jos näihin kysymyksiin vastataan kieltävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esittämillään yhdeksänsillä kysymyksillä, onko tätä vuonna 2017 annettua kansallista säännöstä sovellettava ennen sen voimaantuloa tapahtuneisiin väärinkäytöksiin.

111    Tässä yhteydessä on muistutettava, että tämän tuomion 103 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä johtuvien vaatimusten mukaisesti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava, onko mainittu kansallinen säännös tehokas ja ennaltaehkäisevä puitesopimuksen mukaisesti annettujen sääntöjen täyden tehokkuuden takaamiseksi. Kyseisen tuomioistuimen on erityisesti tarkistettava, onko samainen kansallinen säännös tehokas toimenpide paitsi perättäisten määräaikaisten sopimusten väärinkäytön estämiseksi myös asianmukaisten seuraamusten määräämiseksi tästä väärinkäytöstä, jotta unionin oikeuden rikkomisen seuraukset poistettaisiin.

112    Ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella itsellään näyttää olevan epäilyjä siitä, onko kyseinen kansallinen säännös eli valtion vuoden 2018 talousarviosta annetun lain 43. lisäsäännös puitesopimuksen 5 lausekkeen mukainen. Ensinnäkään ilmaisua ”sääntöjenvastaiset toimet” ei ole määritelty, joten se on liian epämääräinen seuraamusten määräämisen tai vastuun kohdentamisen mahdollistamiseksi laillisuus- ja varmuusperiaatteen mukaisesti. Toiseksi kyseisessä kansallisessa säännöksessä ei täsmennetä vastuita, jotka voivat syntyä, vaan siinä ainoastaan viitataan ”kussakin julkishallinnossa voimassa olevaan säännöstöön”, eikä tätä säännöstöä voida yksilöidä. Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole tietoinen yhdestäkään julkishallinnosta, jolle olisi syntynyt vastuu joko perättäisiin työsopimiin kannustamisesta tai niiden tekemisestä.

113    Näin ollen on todettava, että kun otetaan huomioon ennakkoratkaisupyynnöissä mainittu kansallinen lainsäädäntö, valtion vuoden 2018 talousarviosta annetun lain 43. lisäsäännöksen sanamuoto näyttää olevan niin moniselitteinen ja abstrakti, ettei se ole rinnastettavissa Italian viranomaisten vastuujärjestelmään, johon unionin tuomioistuin viittaa 7.3.2018 antamassaan tuomiossa Santoro (C‑494/16, EU:C:2018:166), jonka yhdessä muiden tehokkaiden ja ennaltaehkäisevien toimenpiteiden kanssa katsottiin olevan senlaatuinen, että Italian säännöstöä voitiin pitää puitesopimuksen 5 lausekkeen mukaisena, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkistuksista, joiden perusteella kyseinen tuomio annettiin, muuta johdu.

114    Edellä esitetyn perusteella asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitettyihin kahdeksansiin kysymyksiin ja asiassa C‑159/22 esitettyyn kolmanteen kysymykseen on vastattava, että puitesopimuksen 5 lauseketta on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännökselle jonka mukaan ”sääntöjenvastaiset toimet” johtavat julkishallinnon vastuuseen ”kussakin [näissä] julkishallinnoissa voimassa olevien säännösten mukaisesti”, jos kyseinen kansallinen säännös ei ole tehokas ja ennaltaehkäisevä puitesopimuksen mukaisesti annettujen sääntöjen täyden tehokkuuden takaamiseksi.

115    Kun otetaan huomioon asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitettyihin kahdeksansiin kysymyksiin annettu vastaus, asioissa 59/22 ja C‑110/22 esitettyihin yhdeksänsiin kysymyksiin ei ole tarpeen vastata.

 Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitetyt kahdennettoista kysymykset ja asiassa C‑159/22 esitetty kuudes kysymys

116    Asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esittämillään kahdensillatoista kysymyksillä ja asiassa C‑159/22 esittämällään kuudennella kysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko puitesopimuksen 5 lauseketta tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa säädetään määräaikaisten työsuhteiden vakiinnuttamismenettelystä järjestämällä viranhakuilmoituksia määräaikaisten työntekijöiden, mukaan luettuna toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen perusteella työskentelevien ei-vakituisten työntekijöiden, toimien täyttämiseksi.

117    Tästä on todettava, että unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että vaikka valintamenettelyjen järjestäminen tarjoaa työntekijöille, jotka on palkattu väärinkäyttöä merkitsevällä tavalla perättäisillä määräaikaisilla työsuhteilla, mahdollisuuden yrittää saada pysyvä työpaikka, koska he voivat lähtökohtaisesti osallistua näihin menettelyihin, tällä seikalla ei voida vapauttaa jäsenvaltioita noudattamasta velvollisuutta säätää riittävästä toimenpiteestä asianmukaisten seuraamusten määräämiseksi perättäisten määräaikaisten työsopimusten ja työsuhteiden väärinkäytöstä. Tällaiset menettelyt, joiden lopputulos on lisäksi epävarma, ovat avoinna myös hakijoille, jotka eivät ole joutuneet tällaisen väärinkäytöksen kohteeksi (ks. vastaavasti tuomio 19.3.2020, Sánchez Ruiz ym., C‑103/18 ja C‑429/18, EU:C:2020:219, 100 kohta).

118    Koska tällaisten menettelyjen järjestäminen on täysin riippumaton määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttöluonteesta, se ei näin ollen ole asianmukainen keino seuraamuksen määräämiseksi tällaisten työsuhteiden väärinkäytöstä ja unionin oikeuden rikkomisen seurausten poistamiseksi. Se ei siis näytä mahdollistavan puitesopimuksen 5 lausekkeella tavoitellun päämäärän saavuttamista. (ks. vastaavasti tuomio 19.3.2020, Sánchez Ruiz ym., C‑103/18 ja C‑429/18, EU:C:2020:219, 101 kohta).

119    Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee ensinnäkin, että Espanjan lainsäätäjä pyrkii vakiinnuttamismenettelyillä rajoittamaan perättäisten määräaikaisten työsopimusten käyttöä kansallisessa julkishallinnossa luopumatta kuitenkaan näissä menettelyissä yhdenvertaisen kohtelun, vapaan kilpailun, julkisuuden, ansioituneisuuden ja pätevyyden periaatteiden noudattamisesta. Toiseksi toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen perusteella työskentelevät ei-vakituiset työntekijät voivat menettää työpaikkansa, jos he eivät läpäise kyseisiä kokeita. Kolmanneksi silloin, kun vakituiseen työsopimukseen perustuva ei-vakinainen työsopimus irtisanotaan, näillä työntekijöillä on oikeus kiinteämääräiseen korvaukseen, joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työskentelyvuodelta, kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa.

120    Tämän tuomion 117 ja 118 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenevien toteamusten, joita unionin tuomioistuimen käytettävissä olevaan asiakirja-aineistoon sisältyvät seikat huomioon ottaen voidaan soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa, mukaisesti Espanjan oikeudessa säädetty vakiinnuttamismenettelyjen järjestäminen ei ole – jollei ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kuuluvista tarkistuksesta muuta johdu – omiaan määräämään asianmukaista seuraamusta perättäisten toistaiseksi voimassa olevien ei-vakituisten työsuhteiden väärinkäytöstä ja näin ollen poistamaan unionin oikeuden rikkomisen seurauksia.

121    Edellä esitetyn perusteella asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitettyihin kahdensiintoista kysymyksiin ja asiassa C‑159/22 esitettyyn kuudenteen kysymykseen on vastattava, että puitesopimuksen 5 lauseketta on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa säädetään määräaikaisten työsuhteiden vakiinnuttamismenettelystä järjestämällä viranhakuilmoituksia määräaikaisten työntekijöiden, mukaan luettuna toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen perusteella työskentelevien ei-vakituisten työntekijöiden, toimien täyttämiseksi, jos tällainen menettelyjen järjestäminen on täysin riippumaton määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttöluonteesta.

 Asioissa C‑59/22 ja C‑119/22 esitetyt kymmenes ja yhdestoista kysymys sekä asiassa C‑159/22 esitetyt neljäs ja viides kysymys

122    Ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että vaikka Tribunal Constitucional katsoo, että perustuslain 23 §:n 2 momentissa ja 103 §:n 3 momentissa tarkoitettuja perustuslaillisia periaatteita, joiden mukaan julkishallinnon palvelukseen pääsyssä noudatetaan yhdenvertaisen kohtelun- sekä ansioituneisuus- ja pätevyysperiaatteita, ei sovelleta sopimussuhteisiin palvelussuhteisiin, Tribunal Supremon sosiaalijaosto kuitenkin soveltaa näitä periaatteita tällaisiin suhteisiin, minkä vuoksi viimeksi mainitun tuomioistuimen mukaan on mahdotonta luokitella työntekijöitä, joita ei ole otettu palvelukseen kyseisten periaatteiden mukaisessa valintamenettelyssä, ”vakituisiksi työntekijöiksi”, ja minkä vuoksi on täten tarpeen ollut ottaa käyttöön käsite ”toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevä ei-vakituinen työntekijä”. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tästä seuraa, että perättäisten määräaikaisten työsopimusten ja erityisesti toistaiseksi voimassa olevien ei-vakituisten sopimusten, joiden voimassaoloa on jatkettu peräkkäin, muuttamisen toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi voitaisiin katsoa olevan vastoin edellä mainittuja perustuslain säännöksiä, sellaisina kuin Tribunal Supremo on niitä tulkinnut.

123    Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii tässä tilanteessa asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esittämillään kymmenennellä ja yhdennellätoista kysymyksellä sekä asiassa C‑159/22 esittämillään neljännellä ja viidennellä kysymyksellä selvittämään, onko puitesopimuksen 5 lauseketta tulkittava siten, että koska kansallisessa oikeudessa ei ole riittäviä toimenpiteitä sellaisten väärinkäytösten estämiseksi ja tarvittaessa seuraamusten määräämiseksi niistä kyseisen 5 lausekkeen nojalla, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten sopimusten käytöstä, mukaan lukien toistaiseksi voimassa olevat ei-vakituiset sopimukset, joiden voimassaoloa on jatkettu peräkkäin, nämä määräaikaiset sopimukset olisi muutettava toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi, vaikka tällainen muuttaminen olisi perustuslain 23 §:n 2 momentin ja 103 §:n 3 momentin, sellaisina kuin Tribunal Supremo on niitä tulkinnut, vastaista.

124    Tältä osin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että puitesopimuksen 5 lausekkeessa ei aseteta jäsenvaltioille velvollisuutta säätää määräaikaisten työsopimusten muuttamisesta toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi, eikä siinä myöskään määrätä – kuten tämän tuomion 103 kohdassa on todettu – erityisistä seuraamuksista sitä tilannetta varten, että väärinkäytöksiä todetaan tapahtuneen (tuomio 7.4.2022, Ministero della Giustizia ym. (Italialaisen rauhantuomarin asema), C‑236/20, EU:C:2022:263, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

125    On lisäksi todettava, että puitesopimuksen 5 lausekkeen 2 kohdasta ilmenee, että jäsenvaltioilla on mahdollisuus osana niitä toimenpiteitä, joilla voidaan ehkäistä perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttöä, muuntaa määräaikaiset työsuhteet toistaiseksi voimassa oleviksi työsuhteiksi, koska näiden viimeksi mainittujen työsuhteiden aikaansaama työpaikan pysyvyys on työntekijöiden suojelun olennainen osa (tuomio 8.5.2019, Rossato et Conservatorio di Musica F.A. Bonporti, C‑494/17, EU:C:2019:387, 39 kohta).

126    Kansallisten viranomaisten on siis toteutettava oikeasuhteisia, tehokkaita ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen mukaisesti annettujen sääntöjen täyden tehokkuuden varmistamiseksi, ja näissä toimenpiteissä voidaan tätä varten säätää määräaikaisten työsopimusten muuttamisesta toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi. Jos perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia on käytetty väärin, on kuitenkin voitava soveltaa jotain toimenpidettä asianmukaisten seuraamusten määräämiseksi tästä väärinkäytöksestä ja rikkomisen seurausten poistamiseksi (tuomio 7.4.2022, Ministero della Giustizia ym. (Italialaisen rauhantuomarin asema), C‑236/20, EU:C:2022:263, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

127    Jotta kansallista säännöstöä, kuten pääasiassa kyseessä olevaa Espanjan säännöstöä, jota Tribunal Supremo on tulkinnut ja jossa julkisen sektorin osalta kielletään perättäisten määräaikaisten työsopimusten – kuten pääasioiden oikeudenkäynneissä kyseessä olevien toistaiseksi voimassa olevien ei-vakituisten sopimusten – muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi, voidaan pitää määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen mukaisena, kyseisen jäsenvaltion sisäiseen oikeusjärjestykseen on sisällyttävä julkista sektoria koskevia muita tehokkaita toimenpiteitä perättäisten määräaikaisten sopimusten väärinkäytön estämiseksi ja tarvittaessa seuraamusten määräämiseksi tällaisesta väärinkäytöstä (ks. vastaavasti tuomio 7.4.2022, Ministero della Giustizia ym. (Italialaisen rauhantuomarin asema), C‑236/20, EU:C:2022:263, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

128    Edellä esitetystä seuraa, että säännöstöä, johon sisältyy pakottava sääntö, jonka mukaan määräaikaisten työsopimusten - kuten pääasioiden oikeudenkäynneissä kyseessä olevien toistaiseksi voimassaolevien ei-vakinaisten sopimusten - väärinkäyttötapauksissa kyseiset sopimukset muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi työsuhteeksi, voi sisältyä toimenpide, jolla määrätään tosiasiallisesti seuraamus tällaisesta väärinkäytöstä, ja sitä on pidettävä puitesopimuksen 5 lausekkeen mukaisena (tuomio 8.5.2019, Rossato ja Conservatorio di Musica F. A. Bonporti, C‑494/17, EU:C:2019:387, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

129    Tästä huolimatta siltä osin kuin kyse on tällaisen muuntamisen ristiriidasta perustuslaillisten yhdenvertaisuutta, ansioita ja soveltuvuutta koskevien periaatteiden kanssa, sellaisina kuin Tribunal Supremo on niitä tulkinnut ja joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on viitannut, on muistutettava, että unionin tuomioistuin on todennut, että puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohta ei ole sisällöltään ehdoton ja riittävän täsmällinen, jotta yksityinen voisi vedota siihen kansallisessa tuomioistuimessa. Tämän määräyksen mukaan jäsenvaltioiden harkintavallassa on nimittäin määräaikaisten työsopimusten väärinkäytösten ehkäisemiseksi toteuttaa yksi tai useampia kyseisessä lausekkeessa mainituista toimenpiteistä tai käyttää vastaavia olemassa olevia oikeudellisia toimenpiteitä samalla kun ne ottavat huomioon erityisten alojen ja/tai työntekijäryhmien tarpeet. Lisäksi on mahdotonta määrittää riittävällä tavalla vähimmäissuojaa, joka olisi joka tapauksessa toteutettava puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan perusteella (tuomio 11.2.2021, M.V. ym. (Perättäiset määräaikaiset työsopimukset julkisella sektorilla), C‑760/18, EU:C:2021:113, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

130    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että kun kansalliset tuomioistuimet soveltavat kansallista oikeutta, niiden on tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle asianomaisen direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin ja siten noudatettaisiin SEUT 288 artiklan kolmatta kohtaa. Tämä yhdenmukaista tulkintaa koskeva velvollisuus koskee kansallisen oikeuden kaikkia – sekä ennen kyseessä olevan direktiivin voimaantuloa annettuja että sen voimaantulon jälkeen annettuja – säännöksiä (tuomio 11.2.2021, M.V. ym. (Perättäiset määräaikaiset työsopimukset julkisella sektorilla), C‑760/18, EU:C:2021:113, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

131    Kansallisen oikeuden unionin oikeuden mukaisen tulkinnan vaatimus on erottamaton osa EUT-sopimuksella luotua järjestelmää, sillä näin kansallinen tuomioistuin voi toimivaltansa rajoissa varmistaa unionin oikeuden täyden tehokkuuden, kun se ratkaisee käsiteltäväkseen saatetun asian (tuomio 11.2.2021, M.V. ym. (Perättäiset määräaikaiset työsopimukset julkisella sektorilla), C‑760/18, EU:C:2021:113, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

132    Kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta tukeutua direktiivin sisältöön, kun se tulkitsee ja soveltaa asiaan liittyviä kansallisen oikeuden säännöksiä, rajoittavat tosin yleiset oikeusperiaatteet, muun muassa oikeusvarmuutta ja taannehtivuuskieltoa koskevat periaatteet, eikä se voi olla perustana kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle (tuomio 11.2.2021, M.V. ym. (Perättäiset määräaikaiset työsopimukset julkisella sektorilla), C‑760/18, EU:C:2021:113, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

133    Unionin oikeuden mukaisen tulkinnan periaate edellyttää kuitenkin, että kansalliset tuomioistuimet tekevät toimivaltansa rajoissa kaiken mahdollisen ottamalla huomioon kansallisen oikeuden kokonaisuudessaan ja soveltamalla siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja taatakseen kyseessä olevan direktiivin täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on direktiivillä tavoitellun päämäärän mukainen (tuomio 11.2.2021, M.V. ym. (Perättäiset määräaikaiset työsopimukset julkisella sektorilla), C‑760/18, EU:C:2021:113, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

134    Käsiteltävässä asiassa kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on näin ollen siinä tapauksessa, että perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäytös on tapahtunut, mahdollisimman pitkälle tulkita ja soveltaa kansallisen oikeuden merkityksellisiä säännöksiä siten, että voidaan määrätä asianmukaisesti seuraamuksia tästä väärinkäytöksestä ja poistaa unionin oikeuden rikkomisen seuraukset. Tässä yhteydessä kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, voidaanko perustuslain säännöksiä mahdollisesti tulkita puitesopimuksen 5 lausekkeen mukaisesti, jotta voidaan taata direktiivin 1999/70 täysi tehokkuus ja päätyä ratkaisuun, joka on direktiivillä tavoitellun päämäärän mukainen (ks. vastaavasti tuomio 11.2.2021, M.V. ym. (Perättäiset määräaikaiset työsopimukset julkisella sektorilla), C‑760/18, EU:C:2021:113, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

135    Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että vaatimus yhdenmukaisesta tulkinnasta sisältää muun muassa kansallisille tuomioistuimille velvollisuuden muuttaa tarvittaessa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jos se perustuu sellaiseen kansallisen oikeuden tulkintaan, joka ei sovi yhteen direktiivin tavoitteiden kanssa. Niinpä kansallinen tuomioistuin ei muun muassa voi katsoa pätevästi, että sen on mahdoton tulkita kansallista säännöstä unionin oikeuden mukaisesti vain sen takia, että sitä on vakiintuneesti tulkittu merkityksessä, joka ei sovi yhteen unionin oikeuden kanssa (tuomio 3.6.2021, Instituto Madrileño de Investigación y Desarrollo Rural, Agrario y Alimentario, C‑726/19, EU:C:2021:439, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

136    Kaikesta edellä esitetystä seuraa yhtäältä, että siinä tapauksessa, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi katsottava, ettei asianomaiseen sisäiseen oikeusjärjestykseen sisälly julkisella sektorilla tehokasta toimenpidettä perättäisten määräaikaisten sopimusten, mukaan lukien toistaiseksi voimassa olevat ei-vakituiset sopimukset, joiden voimassaoloa on jatkettu peräkkäin, väärinkäytön estämiseksi ja tarvittaessa seuraamusten määräämiseksi tällaisesta väärinkäytöstä, näiden sopimusten muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi työsuhteeksi voi olla tällainen toimenpide.

137    Toisaalta on niin, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tällaisessa tilanteessa katsoo lisäksi, että Tribunal Supremon vakiintunut oikeuskäytäntö, toisin kuin Tribunal Constitucionalin oikeuskäytäntö, on esteenä tällaiselle muuntamiselle, ensin mainitun tuomioistuimen olisi muutettava tätä Tribunal Supremon oikeuskäytäntöä, jos se perustuu sellaiseen perustuslain säännösten tulkintaan, joka ei ole yhteensoveltuva direktiivin 1999/70 tavoitteiden ja erityisesti puitesopimuksen 5 lausekkeen kanssa.

138    Edellä esitetyn perusteella asioissa C‑59/22 ja C‑110/22 esitettyihin kymmenenteen ja yhdenteentoista kysymykseen sekä asiassa C‑159/22 esitettyihin neljänteen ja viidenteen kysymykseen on vastattava, että puitesopimuksen 5 lauseketta on tulkittava siten, että koska kansallisessa oikeudessa ei ole riittäviä toimenpiteitä sellaisten väärinkäytösten estämiseksi ja tarvittaessa seuraamusten määräämiseksi niistä kyseisen 5 lausekkeen nojalla, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten sopimusten käytöstä, mukaan lukien toistaiseksi voimassa olevat ei-vakituiset sopimukset, joiden voimassaoloa on jatkettu peräkkäin, näiden määräaikaisten sopimusten muuttaminen toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi voi muodostaa tällaisen toimenpiteen. Kansallisen tuomioistuimen on tarvittaessa muutettava vakiintunutta kansallista oikeuskäytäntöä, mikäli se perustuu kansallisten säännösten – perustuslailliset säännökset mukaan luettuna – tulkintaan, joka on ristiriidassa direktiivin 1999/70 ja erityisesti sen 5 lausekkeen tavoitteiden kanssa.

 Oikeudenkäyntikulut

139    Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen, joka on tehty 18.3.1999 ja joka on Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/70/EY liitteenä, 2 ja 3 lauseketta

on tulkittava siten, että

toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen perusteella työskentelevää ei-vakituista työntekijää on pidettävä puitesopimuksessa tarkoitettuna määräaikaisena työntekijänä ja siten puitesopimuksen soveltamisalaan kuuluvana.

2)      Määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen, joka on tehty 18.3.1999 ja joka on direktiivin 1999/70 liitteenä, 5 lauseketta

on tulkittava siten, että

mainitussa määräyksessä oleva ilmaisu ”perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käyttö” kattaa tilanteen, jossa siitä syystä, että kyseinen hallinto ei ole järjestänyt säädetyssä määräajassa hakumenettelyä, jolla toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella työskentelevän ei-vakituisen työntekijän hoitama tehtävä täytettäisiin lopullisesti, kyseisen työntekijän ja hallinnon välistä määräaikaista sopimusta on jatkettu suoraan lain nojalla.

3)      Määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen, joka on tehty 18.3.1999 ja joka on direktiivin 1999/70 liitteenä, 5 lausekkeen 1 kohdan a–c alakohtaa

on tulkittava siten, että

se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa ei säädetä mistään kyseisessä määräyksessä tarkoitetuista toimenpiteistä eikä siinä tarkoitetusta ”vastaavasta oikeudellisesta toimenpiteestä” toistaiseksi voimassa olevien ei-vakituisten sopimusten väärinkäytön estämiseksi.

4)      Määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen, joka on tehty 18.3.1999 ja joka on direktiivin 1999/70 liitteenä, 5 lauseketta

on tulkittava siten, että

se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan työntekijälle, jonka työnantaja on käyttänyt väärin toistaiseksi voimassa olevia ei-vakituisia työsopimuksia, joiden voimassaoloa on jatkettu peräkkäin, maksetaan ennalta määrätty korvaus, joka vastaa 20 päivän palkkaa kultakin työssäolovuodelta, mutta kuitenkin enintään yhden vuoden palkkaa, ja kun tällaisen sopimuksen päättymiseen perustuvan korvauksen maksaminen on täysin riippumaton niistä seikoista, jotka koskevat näiden työsopimusten käytön sääntöjenmukaisuutta tai niiden väärinkäyttöä.

5)      Määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen, joka on tehty 18.3.1999 ja joka on direktiivin 1999/70 liitteenä, 5 lauseketta

on tulkittava siten, että

se on esteenä kansalliselle säännökselle jonka mukaan ”sääntöjenvastaiset toimet” johtavat julkishallinnon vastuuseen ”kussakin [näissä] julkishallinnoissa voimassa olevien säännösten mukaisesti”, jos kyseinen kansallinen säännös ei ole tehokas ja ennaltaehkäisevä puitesopimuksen mukaisesti annettujen sääntöjen täyden tehokkuuden takaamiseksi.

6)      Määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen, joka on tehty 18.3.1999 ja joka on direktiivin 1999/70 liitteenä, 5 lauseketta

on tulkittava siten, että

se on esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa säädetään määräaikaisten työsuhteiden vakiinnuttamismenettelystä järjestämällä viranhakuilmoituksia määräaikaisten työntekijöiden, mukaan luettuna toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen perusteella työskentelevien ei-vakituisten työntekijöiden, toimien täyttämiseksi, jos tällainen menettelyjen järjestäminen on täysin riippumaton määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttöluonteesta.

7)      Määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen, joka on tehty 18.3.1999 ja joka on direktiivin 1999/70 liitteenä, 5 lauseketta

on tulkittava siten, että

koska kansallisessa oikeudessa ei ole riittäviä toimenpiteitä sellaisten väärinkäytösten estämiseksi ja tarvittaessa seuraamusten määräämiseksi niistä kyseisen 5 lausekkeen nojalla, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten sopimusten käytöstä, mukaan lukien toistaiseksi voimassa olevat ei-vakituiset sopimukset, joiden voimassaoloa on jatkettu peräkkäin, näiden määräaikaisten sopimusten muuttaminen toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi voi muodostaa tällaisen toimenpiteen. Kansallisen tuomioistuimen on tarvittaessa muutettava vakiintunutta kansallista oikeuskäytäntöä, mikäli se perustuu kansallisten säännösten – perustuslailliset säännökset mukaan luettuna – tulkintaan, joka on ristiriidassa direktiivin 1999/70 ja erityisesti sen 5 lausekkeen tavoitteiden kanssa.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: espanja.