Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
TAMARA ĆAPETA
22 päivänä helmikuuta 2024 (1)
Asia C‑603/22
M.S.,
J.W. ja
M.P.,
jossa asian käsittelyyn osallistuvat
Prokurator Rejonowy w Słupsku ja
D.G., M.B:n ja B.B:n edunvalvojana
(Ennakkoratkaisupyyntö – Sąd Rejonowy w Słupsku (piirioikeus, Słupsk, Puola))
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Direktiivi (EU) 2016/800 – Rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä lapsia koskevat menettelytakeet rikosoikeudellisissa menettelyissä – Direktiivin 2016/800 4 artikla – Tiedonsaantioikeus – Direktiivin 2016/800 6 artikla – Oikeus käyttää oikeudellista avustajaa – Todisteiden hyväksyttävyys
I Johdanto
1. Euroopan unionissa rikosoikeudelliset menettelyt kuuluvat ensisijaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan. Keskinäisen luottamuksen vahvistamiseksi Euroopan unioni antoi kuitenkin useita vähimmäistason yhdenmukaistamista koskevia direktiivejä, joilla suojellaan tiettyjä oikeuksia tällaisissa menettelyissä.(2)
2. Käsiteltävä asia antaa unionin tuomioistuimelle tilaisuuden selventää joitain näistä oikeuksista, sellaisina kuin niitä sovelletaan rikoksesta epäiltyihin tai syytettyihin lapsiin.
3. Ennakkoratkaisukysymykset unionin tuomioistuimelle esitti Sąd Rejonowy w Słupsku (piirioikeus, Słupsk, Puola), jonka käsiteltävänä olevassa asiassa on kyse kolmea henkilöä, jotka ovat M.S., J.W. ja M.P., vastaan nostetuista syytteistä. He olivat kaikki alaikäisiä rikostutkinnan alkaessa mutta täyttivät (ainakin yksi heistä) 18 vuotta menettelyn kuluessa.
4. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää tulkitsemaan (lasten oikeuksista rikosoikeudellisissa menettelyissä annetun) direktiivin (EU) 2016/800(3) useita säännöksiä, luettuina yhdessä (oikeudesta käyttää oikeudellista avustajaa annetun) direktiivin 2013/48/EU,(4) (tiedonsaantioikeudesta annetun) direktiivin 2012/13/EU(5) ja (syyttömyysolettamasta ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevasta oikeudesta annetun) direktiivin (EU) 2016/343(6) kanssa.
II Tosiseikat, ennakkoratkaisukysymykset ja menettely unionin tuomioistuimessa
5. Prokurator Rejonowy w Słupsku (syyttäjäviranomainen, Słupsk, Puola) nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa syytteet M.S:ää vastaan murtautumisesta käytöstä poistettuun vapaa-ajan keskukseen useita kertoja joulukuun 2021 ja tammikuun 2022 välisenä aikana. Myös J.W:tä ja M.P:tä vastaan nostettiin syytteet yhdestä vastaavasta teosta. Rikosten tekoaikana kaikki kolme syytettyä olivat 17-vuotiaita.
6. Poliisi ei ilmoittanut M.S:lle hänen oikeudestaan käyttää oikeudellista avustajaa kuulustelussa tai hänen oikeudestaan tutustua esitutkinta-aineistoon. Poliisi ei myöskään sallinut M.S:n äidin olla läsnä poikansa kuulustelussa eikä antanut hänelle tietoja esitutkintavaiheen etenemisestä.
7. Poliisin kuulustelussa, jota ei tallennettu audiovisuaalisesti, M.S. kertoi useita omaa syyllisyyttään tukevia seikkoja ja selosti yksityiskohtaisesti tapahtumia lomakeskuksessa. Syyttäjäviranomainen muutti myöhemmin M.S:ää vastaan nostetut syytteet yhdestä edellä mainittuun vapaa-ajankeskukseen kohdistuneesta murrosta useaksi murroksi.
8. Kuulustelun lopussa poliisi antoi M.S:lle asiakirjan, jossa esitettiin hänen yleiset oikeutensa ja velvollisuutensa rikosoikeudellisessa menettelyssä. M.S. allekirjoitti kyseisen asiakirjan, jonka sisältöä hän ei kuitenkaan lukenut sen pituuden ja monimutkaisuuden vuoksi.
9. Vastaavat toimet toteutettiin J.W:n ja M.P:n osalta. Toisin kuin M.S:n tapauksessa, näiden kahden syytetyn vanhempien sallittiin olla läsnä lastensa kuulustelussa. Molemmissa tapauksissa toteutetut toimet olivat muutoin hyvin samankaltaisia kuin M.S:n osalta, lukuun ottamatta sitä, että syytettä yksittäisestä vapaa-ajankeskukseen kohdistuvasta murrosta ei muutettu heidän osaltaan.
10. Oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn aikana ei suoritettu epäiltyjen yksilöllistä arviointia.
11. Syyttäjänvirasto allekirjoitti syytettyjä vastaan nostetut syytteet 31.5.2022 ja toimitti ne ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle. Koska syytetyt eivät olleet nimenneet oikeudellista avustajaa, kyseinen tuomioistuin määräsi kullekin heistä puolustusasianajajan.
12. Kunkin syytetyn puolustusasianajaja vaati jättämään huomiotta syytetyn oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä antamat lausumat ja viittasi siihen, että todisteet oli saatu lainvastaisesti eli ilman oikeudellisen avustajan läsnäoloa poliisikuulustelussa, jossa oikeudellisen avustajan osallistuminen oli pakollista. Puolustusasianajajien mukaan näin hankitut todisteet eivät voi olla perusteena tosiseikkojen toteamiselle.
13. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin hyväksyi kussakin asiassa nämä vaatimukset ja hylkäsi kiellettynä todisteluna jokaisen syytetyn osalta syyttäjän pyynnön saada esittää todisteena syytettyjen oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä ilman oikeudellisen avustajan läsnäoloa antamat lausumat.
14. M.P. täytti 18 vuotta elokuussa 2022 oikeudenkäyntivaiheen aikana. Hänen puolustusasianajajansa pyysi saada jatkaa hänen edustamistaan, minkä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin hyväksyi. Käsiteltävässä asiassa ei ole tiedossa, että J.W. ja M.S. olisivat täyttäneet 18 vuotta menettelyn kuluessa ennen ennakkoratkaisupyynnön esittämistä.
15. Yhden tuomarin kokoonpanossa toimiva ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esitti unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä paitsi direktiivin 2016/800 tulkinnasta sen tavan osalta, jolla oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely toteutettiin, myös tuomioistuimen riippumattomuudesta pääasian oikeudenkäyntiä edeltäneiden tapahtumien perusteella.
16. Kuten ennakkoratkaisupyynnössä selitetään, toisessa asiassa 29.11.2021 antamallaan päätöksellä sama tuomari jääväsi asianosaisen pyynnöstä toisen tuomarin, minkä perusteena oli epäluottamus tuomioistuinta kohtaan, jonka kokoonpanoa pidettiin unionin oikeuden ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisena. Päätös annettiin, koska kyseinen toinen tuomari oli nimitetty menettelyssä, johon osallistui vuoden 2018 jälkeen perustettu Krajowa Rada Sądownictwa (kansallinen tuomarineuvosto).
17. Prokurator Rejonowy w Słupsku ilmoitti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tuomarin toisessa asiassa tekemästä päätöksestä Prokurator Regionalny w Gdańskulle (Gdanskin aluesyyttäjä, Puola), ja tämä puolestaan ilmoitti siitä Zastępca Rzecznika Dyscyplinarnego Sędziów Sądów Powszechnychille (yleisten tuomioistuinten kurinpitoasiamiehen sijainen), jonka tähän virkaan on nimittänyt oikeusministeri, ja hän ilmoitti asiasta oikeusministerille. Tämä tapahtumaketju johti siihen, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tuomari pidätettiin virantoimituksesta väliaikaisesti 9.2.–8.3.2022, toisin sanoen ennen M.S:n, J.W:n ja M.P:n oikeudenkäyntejä.
18. Nämä seikat huomioon ottaen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esitti unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin 2016/800] 6 artiklan 1 ja 2 kohtaa, 3 kohdan a alakohtaa ja 7 kohtaa sekä 18 artiklaa, yhdessä sen johdanto-osan 25, 26 ja 27 perustelukappaleen kanssa, tulkittava siten, että siitä hetkestä alkaen, kun alle 18-vuotiaaseen lapseen kohdistetaan rikosepäily tai syyte, tutkintaviranomaiset ovat velvollisia takaamaan lapselle viran puolesta oikeuden oikeudelliseen avustajaan, jollei hänellä ole itse nimettyä oikeudellista avustajaa (koska lapsi tai vanhempainvastuun kantaja ei ole hankkinut tällaista apua tarvittavassa laajuudessa), sekä takaamaan oikeudellisen avustajan osallistumisen oikeudenkäyntiä edeltävään vaiheeseen, kuten alaikäisen kuulusteluihin rikoksesta epäiltynä, ja että se ei mahdollista alaikäisen kuulustelemista ilman oikeudellisen avustajan läsnäoloa?
2) Onko [direktiivin 2016/800] 6 artiklan 6 ja 8 kohtaa, yhdessä sen johdanto-osan 16, 30, 31 ja 32 perustelukappaleen kanssa, tulkittava siten, että luopuminen oikeudesta oikeudellisen avustajan käyttämiseen ilman aiheetonta viivytystä ei ole missään tapauksessa sallittua silloin, kun epäillään sellaista rikosta, josta voi seurata vankeusrangaistus, ja että direktiivin 6 artiklan 8 kohdassa tarkoitettu väliaikainen poikkeaminen oikeudesta oikeudelliseen avustajaan on mahdollista vain oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä ja ainoastaan 6 artiklan 8 kohdan a ja b alakohdassa tarkkaan määritellyissä olosuhteissa, jotka on nimenomaisesti mainittava kuulustelun suorittamisesta ilman oikeudellista avustajaa tehtävässä päätöksessä, joka on lähtökohtaisesti valituskelpoinen?
3) Jos vähintään toiseen 1 ja 2 kohtien kysymyksistä vastataan myöntävästi: onko edellä mainittuja [direktiivin 2016/800] säännöksiä siis tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansallisille säännöksille kuten
a) rikosprosessilain (Kodeks postępowania karnego, jäljempänä k.p.k.) 301 §:n toiselle virkkeelle, jonka mukaan epäiltyä kuulustellaan nimetyn oikeudellisen avustajan läsnä ollessa ainoastaan epäillyn pyynnöstä, eikä oikeudellisen avustajan saapumatta jääminen epäillyn kuulusteluun estä kuulustelua
b) k.p.k:n 79 §:n 3 momentille, jonka mukaan oikeudellisen avustajan osallistuminen on pakollista alle 18-vuotiaan (k.p.k:n 79 §:n 1 momentin 1 kohta) osalta vain pääkäsittelyssä ja niissä istunnoissa, joihin syytetyn osallistuminen on pakollista, eli oikeudenkäyntivaiheessa?
4) Onko ensimmäisessä ja toisessa kysymyksessä tarkoitettuja säännöksiä sekä unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta ja direktiivin välittömän oikeusvaikutuksen periaatetta tulkittava siten, että ne oikeuttavat (tai velvoittavat) [direktiivin 2016/800] soveltamisalaan kuuluvaa rikosasiaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen ja muiden valtion viranomaisten jättämään soveltamatta direktiivin kanssa ristiriidassa olevia kansallisia säännöksiä, kuten kolmannessa kysymyksessä lueteltuja, ja näin ollen – täytäntöönpanolle asetetun määräajan päätyttyä – korvaamaan kansalliset säännökset edellä mainituilla suoraan sovellettavilla direktiivin säännöksillä?
5) Onko [direktiivin 2016/800] 6 artiklan 1, 2, 3 ja 7 kohtaa ja 18 artiklaa yhdessä sen 2 artiklan 1 ja [3] kohdan sekä sen johdanto-osan 11, 25 ja 26 perustelukappaleen kanssa sekä yhdessä [direktiivin 2013/48] 13 artiklan ja johdanto-osan 50 perustelukappaleen kanssa tulkittava siten, että jäsenvaltio takaa viran puolesta oikeusavun rikosoikeudellisessa menettelyssä epäillyille tai syytetyille, jotka olivat lapsia menettelyn kohteeksi joutuessaan mutta jotka ovat sen jälkeen täyttäneet 18 vuotta, ja että oikeusapu on luonteeltaan pakollista menettelyn lainvoimaiseen päätökseen asti?
6) Jos 5 kohdan kysymykseen vastataan myöntävästi: onko edellä mainittuja direktiivin säännöksiä siis tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansallisille säännöksille, kuten k.p.k:n 79 §:n 1 momentin 1 kohdalle, jonka mukaan syytetyllä on oltava rikosoikeudellisessa menettelyssä avustaja ainoastaan siihen asti, kunnes hän täyttää 18 vuotta?
7) Onko viidennessä kysymyksessä tarkoitettuja säännöksiä sekä myös unionin oikeuden ensisijaisuuden ja direktiivien välittömän oikeusvaikutuksen periaatetta tulkittava siten, että ne oikeuttavat (tai velvoittavat) [direktiivin 2016/800] soveltamisalaan kuuluvaa rikosasiaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen ja muiden valtion viranomaisten jättämään soveltamatta direktiivin kanssa ristiriidassa olevia kansallisen lain säännöksiä, kuten [kuudennessa] kysymyksessä mainittuja säännöksiä, ja soveltamaan kansallisen lainsäädännön säännöksiä, kuten k.p.k:n 79 §:n 2 momenttia, direktiivin mukaisesti (unionin oikeuden mukainen tulkinta) eli pitämään viran puolesta voimassa oikeudellisen avustajan määräyksen syytetylle, joka menettelyn alkaessa oli alle 18-vuotias mutta on myöhemmin käsittelyn aikana täyttänyt 18 vuotta ja jota vastaan rikosoikeudellinen menettely on edelleen vireillä, menettelyn lainvoimaiseen päätökseen asti, jos katsotaan, että se on tarpeellista puolustautumista vaikeuttavien olosuhteiden vuoksi, tai – täytäntöönpanolle asetetun määräajan päätyttyä – korvaamaan kansalliset säännökset edellä mainituilla suoraan sovellettavilla direktiivin säännöksillä?
8) Onko [direktiivin 2016/800] 4 artiklan 1–3 kohtaa, yhdessä sen johdanto-osan 18, 19 ja 22 perustelukappaleen kanssa, sekä [direktiivin 2012/13] 3 artiklan 2 kohtaa, yhdessä sen johdanto-osan 19 ja 26 perustelukappaleen kanssa, tulkittava siten, että toimivaltaisten viranomaisten (syyttäjälaitos, poliisi) olisi, viimeistään ennen kuin poliisi tai muu toimivaltainen viranomainen ensimmäistä kertaa virallisesti kuulee epäiltyä tai syytettyä, viipymättä annettava sekä epäillylle että vanhempainvastuun kantajalle tiedot niistä oikeuksista, jotka ovat välttämättömiä menettelyn oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi, sekä menettelyn vaiheista, mukaan lukien erityisesti velvollisuudesta nimetä alaikäiselle epäillylle avustaja ja sen seurauksista, jos alaikäiselle syytetylle ei nimetä itse valittua oikeudellista avustajaa (oikeudellisen avustajan nimeäminen viran puolesta), ja koska epäillyt ovat lapsia, nämä tiedot olisi annettava selkeässä ja helposti ymmärrettävässä muodossa, joka on sopiva alaikäisen ikä huomioon ottaen?
9) Onko [direktiivin 2016/343] 7 artiklan 1 ja 2 kohtaa, yhdessä sen johdanto-osan 31 perustelukappaleen kanssa sekä yhdessä [direktiivin 2012/13] 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja 2 kohdan kanssa, tulkittava siten, että jäsenvaltion viranomaiset, joissa on vireillä rikosoikeudellisia menettelyjä, joissa epäilty [tai] syytetty on lapsi, ovat velvollisia ohjeistamaan epäiltyä lasta oikeudesta vaieta ja oikeudesta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen ymmärrettävällä ja epäillyn ikään sopivalla tavalla?
10) Onko [direktiivin 2016/800] 4 artiklan 1–3 kohtaa, yhdessä sen johdanto-osan 18, 19 ja 22 perustelukappaleen kanssa, sekä [direktiivin 2012/13] 3 artiklan 2 kohtaa, yhdessä sen johdanto-osan 19 ja 26 perustelukappaleen kanssa, tulkittava siten, että edellä mainituissa säännöksissä asetettuja vaatimuksia ei täytä yleisten ohjeiden antaminen juuri ennen alaikäisen epäillyn kuulustelua, ottamatta huomioon direktiivin 2016/800 soveltamisalasta seuraavia erityisiä oikeuksia, eikä tällaisten ohjeiden antaminen vain ilman oikeudellista avustajaa toimivalle epäillylle eikä vanhempainvastuun kantajalle ja muotoilemalla ohjeet kielellä, joka ei ole sopiva epäillyn ikä huomioon ottaen?
11) Onko [direktiivin 2016/800] 18 ja 19 artiklaa, yhdessä sen johdanto-osan 26 perustelukappaleen kanssa, sekä [direktiivin 2013/48] 12 artiklan 2 kohtaa, yhdessä sen johdanto-osan 50 perustelukappaleen kanssa sekä yhdessä [direktiivin 2016/343] 7 artiklan 1 ja 2 kohdan, 10 artiklan 2 kohdan sekä sen johdanto-osan 44 perustelukappaleen kanssa, tulkittava siten, että – kun kyseessä ovat epäillyn poliisikuulustelussa, joka suoritettiin ilman oikeutta oikeudelliseen avustajaan ja ilmoittamatta asianmukaisesti epäillylle hänen oikeuksistaan ja ilmoittamatta vanhempainvastuun kantajalle niistä oikeuksista ja menettelyn kulun yleisistä näkökohdista, joista lapselle on direktiivin 4 artiklan perusteella ilmoitettava, antamat lausumat – ne velvoittavat (tai oikeuttavat) edellä mainittujen direktiivien soveltamisalaan kuuluvassa rikosoikeudellisessa menettelyssä asiaa käsittelevää kansallista tuomioistuinta ja muita valtion viranomaisia takaamaan, että epäillyt [tai] syytetyt asetetaan samaan asemaan, jossa he olisivat olleet ilman kyseisiä oikeudenloukkauksia, ja siten jättämään tällaiset todisteet huomiotta, varsinkin tilanteessa, jossa tällaisessa kuulustelussa saatuja tietoja käytettäisiin kyseisen henkilön tuomitsemisen perusteena?
12) Onko 11 kohdan kysymyksessä tarkoitettuja säännöksiä sekä unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta ja direktiivin välittömän oikeusvaikutuksen periaatetta tulkittava siten, että ne edellyttävät edellä mainittujen direktiivien soveltamisalaan kuuluvassa rikosoikeudellisessa menettelyssä asiaa käsittelevää kansallista tuomioistuinta ja muita valtion viranomaisia jättämään soveltamatta direktiivin kanssa ristiriidassa olevia kansallisen lain säännöksiä, kuten k.p.k:n 168 a §:ää, jonka mukaan todistetta ei voida katsoa kielletyksi ainoastaan sillä perusteella, että se on saatu rikkomalla menettelysäännöksiä tai [rikoslain] 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla rangaistavalla teolla, jollei todisteita ole saatu julkista tehtävää suorittavan virkamiehen tekemän tapon, tahallisen pahoinpitelyn tai vapaudenriiston seurauksena?
13) Onko [direktiivin 2016/800] 2 artiklan 1 kohtaa, yhdessä SEU 19 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan sekä unionin oikeuden tehokkuusperiaatteen kanssa, tulkittava siten, että syyttäjällä oikeusvaltion periaatetta noudattavana oikeudenkäyttöön osallistuvana viranomaisena, joka johtaa oikeudenkäyntiä edeltävää menettelyä, on velvollisuus varmistaa oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä tehokas oikeussuoja edellä mainittujen direktiivien soveltamisalan laajuudessa ja että sovellettaessa tehokkaasti unionin oikeutta syyttäjän on taattava riippumattomuutensa ja puolueettomuutensa?
14) Jos johonkin kysymyksistä [1–12], erityisesti kysymykseen 13, vastataan myöntävästi: onko SEU 19 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa (tehokkaan oikeussuojan periaate), yhdessä SEU 2 artiklan kanssa, erityisesti yhdessä oikeusvaltioperiaatteen kanssa, sellaisena kuin sitä on tulkittu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (tuomio 21.12.2021, [Euro Box Promotion ym., C‑357/19, C‑379/19, C‑547/19, C‑811/19 ja C‑840/19, EU:C:2021:1034]), ja SEU 19 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettua oikeuslaitoksen riippumattomuuden periaatetta, sellaisena kuin sitä on tulkittu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (tuomio 27.2.2018, Associação Sindical dos Juízes Portugueses, C‑64/16, EU:C:2018:117), tulkittava siten, että nämä periaatteet ovat esteenä sen mahdollisuuden takia, että tuomareita painostetaan epäsuorasti ja valtakunnansyyttäjä voi antaa tältä osin sitovia määräyksiä alemman tason syyttäjille, sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka takia syyttäjälaitos on riippuvainen toimeenpanoelimestä, kuten oikeusministeristä, ja kansalliselle sääntelylle, joka rajoittaa tuomioistuinlaitoksen ja syyttäjälaitoksen riippumattomuutta unionin oikeuden soveltamisalalla, erityisesti
a) yleisten tuomioistuinten organisaatiosta 27.7.2001 annetun lain (ustawa z dnia 27 lipca 2001 r. Prawo o ustroju sądów powszechnych) 130 §:n 1 momentille, joka oikeuttaa oikeusministerin – kun kyse on syyttäjän ilmoittamisvelvollisuudesta tilanteessa, jossa tuomioistuin soveltaa unionin oikeutta – määräämään tuomarinviran harjoittamisen välittömästä keskeyttämisestä, kunnes kurinpitoelin antaa ratkaisunsa, kuitenkin enintään kuukauden pituiseksi ajaksi, jos oikeusministeri katsoo ottaen huomioon tuomarin rikkomuksen laatu, joka konkretisoituu unionin oikeuden suorassa soveltamisessa, että tuomioistuimen auktoriteetti tai viranhoidon olennaiset intressit sitä edellyttävät
b) syyttäjälaitoksesta 28.1.2016 annetun lain (ustawa z dnia 28 stycznia 2016 roku – Prawo o prokuraturze) 1 §:n 2 momentille, 3 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdalle ja 7 §:n 1–6 ja 8 momentille sekä myös 13 §:n 1 ja 2 momentille, joiden sisällöstä yhdessä tarkasteltuna ilmenee, että oikeusministeri, joka on samalla valtakunnansyyttäjä ja syyttäjälaitoksen korkein viranhaltija, voi antaa alemman tason syyttäjiä sitovia määräyksiä myös unionin oikeuden suoran soveltamisen rajoittamiseksi tai estämiseksi?”
19. Kirjallisia huomautuksia esittivät Prokurator Rejonowy w Słupsku, Tšekin ja Puolan hallitukset sekä Euroopan komissio.
20. Puolan hallitus ja komissio esittivät suullisia lausumia 15.11.2023 pidetyssä istunnossa.
III Asiaa koskevat oikeussäännöt
21. Direktiivin 2016/800 2 artiklan 1 ja 3 kohdassa määritellään direktiivin soveltamisala seuraavasti:
”1. Tätä direktiiviä sovelletaan lapsiin, jotka ovat epäiltynä tai syytettynä rikosoikeudellisissa menettelyissä. Sitä sovelletaan sen kysymyksen lopulliseen ratkaisemiseen saakka, onko epäilty tai syytetty tehnyt rikoksen, sekä tarvittaessa rangaistuksen määräämiseen ja muutoksenhaun ratkaisemiseen saakka.
– –
3. Tätä direktiiviä tai sen tiettyjä säännöksiä, lukuun ottamatta 5 artiklaa,[(7)] 8 artiklan 3 kohdan b alakohtaa[(8)] ja 15 artiklaa[(9)] siltä osin kuin kyseisissä säännöksissä viitataan vanhempainvastuunkantajaan, sovelletaan tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin henkilöihin, jotka olivat lapsia menettelyn kohteeksi joutuessaan mutta jotka ovat sen jälkeen täyttäneet 18 vuotta, jos tämän direktiivin tai sen tiettyjen säännösten soveltaminen on asianmukaista ottaen huomioon tapauksen kaikki olosuhteet, muun muassa asianomaisen henkilön kehitystaso ja haavoittuvuus. Jäsenvaltiot voivat päättää, että tätä direktiiviä ei sovelleta sen jälkeen, kun asianomainen henkilö on täyttänyt 21 vuotta.”(10)
22. Direktiivin 2016/800 4 artiklassa säädetään tiedonsaantioikeudesta seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun lapselle annetaan tieto siitä, että hän on epäiltynä tai syytettynä rikosoikeudellisessa menettelyssä, hänelle ilmoitetaan viipymättä hänen oikeuksistaan direktiivin 2012/13/EU mukaisesti sekä oikeudellisen menettelyn kulkua koskevista yleisistä näkökohdista.
Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että lapselle ilmoitetaan tässä direktiivissä säädetyistä oikeuksista. Lapselle on ilmoitettava
a) viipymättä, kun hänelle on annettu tieto siitä, että hän on epäilty tai syytetty,
i) oikeudesta vanhempainvastuunkantajan tiedonsaantiin, kuten 5 artiklassa säädetään;
ii) oikeudesta avustajan apuun, kuten 6 artiklassa säädetään;
iii) oikeudesta yksityisyyden suojaan, kuten 14 artiklassa säädetään;
iv) oikeudesta saada vanhempainvastuunkantaja mukaan muissa menettelyn vaiheissa kuin tuomioistuinkäsittelyissä, kuten 15 artiklan 4 kohdassa säädetään;
v) oikeudesta oikeusapuun, kuten 18 artiklassa säädetään;
b) varhaisimmassa sopivassa menettelyn vaiheessa
i) oikeudesta yksilölliseen arviointiin, kuten 7 artiklassa säädetään;
ii) oikeudesta lääkärintarkastukseen, oikeus lääkintäapuun mukaan luettuna, kuten 8 artiklassa säädetään;
iii) oikeudesta vapaudenmenetyksen keston rajoittamiseen ja vaihtoehtoisten toimenpiteiden käyttöön, oikeus tutkintavankeuden säännölliseen uudelleentarkasteluun mukaan luettuna, kuten 10 ja 11 artiklassa säädetään;
iv) oikeudesta saada vanhempainvastuunkantaja mukaan tuomioistuinkäsittelyihin, kuten 15 artiklan 1 kohdassa säädetään;
v) oikeudesta olla henkilökohtaisesti läsnä oikeudenkäynnissä, kuten 16 artiklassa säädetään;
vi) oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, kuten 19 artiklassa säädetään;
c) vapaudenmenetyksen tapahtuessa oikeudesta tietynlaiseen kohteluun vapaudenmenetyksen aikana, kuten 12 artiklassa säädetään.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitetut tiedot annetaan kirjallisesti, suullisesti tai molemmilla tavoilla sekä selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä ja että annetut tiedot kirjataan kansallisen lainsäädännön mukaista kirjaamismenettelyä käyttäen.
3. Jos lapselle annetaan oikeuksia koskeva ilmoitus direktiivin 2012/13/EU mukaisesti, jäsenvaltioiden on varmistettava, että kyseiseen ilmoitukseen liitetään viittaus oikeuksiin, jotka lapsella on tämän direktiivin nojalla.”
23. Direktiivin 2016/800 6 artiklassa säädetään oikeudesta käyttää oikeudellista avustajaa seuraavaa:
”1. Lapsella, joka on epäiltynä tai syytettynä rikosoikeudellisessa menettelyssä, on oikeus käyttää avustajaa direktiivin 2013/48/EU mukaisesti. Tämä direktiivi ja varsinkaan tämä artikla ei millään tavalla vaikuta tähän oikeuteen.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että lapsella on avustaja tämän artiklan mukaisesti, jotta hän voi tehokkaasti käyttää oikeutta puolustukseen.
3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että lapsi saa avustajan ilman aiheetonta viivästystä heti, kun hänelle on annettu tieto siitä, että hän on epäilty tai syytetty. Lapsella on joka tapauksessa oltava avustaja mistä hyvänsä seuraavasta ajankohdasta alkaen, sen mukaan mikä niistä on aikaisin:
a) ennen kuin poliisi tai muu lainvalvonta- tai oikeusviranomainen kuulustelee häntä;
b) tutkinta- tai muiden toimivaltaisten viranomaisten suorittaessa tutkintatoimia tai muita todisteiden keräämistoimia 4 kohdan c alakohdan mukaisesti;
c) ilman aiheetonta viivästystä vapaudenmenetyksen jälkeen;
d) hyvissä ajoin ennen rikosasioissa toimivaltaiseen tuomioistuimeen kutsutun lapsen kuulemista kyseisessä tuomioistuimessa.
4. Avustajan apu tarkoittaa seuraavaa:
a) jäsenvaltioiden on varmistettava, että lapsella on oikeus tavata yksityisesti avustajaa, joka edustaa häntä, ja pitää yhteyttä tämän kanssa, myös ennen poliisin tai muun lainvalvonta- tai oikeusviranomaisen suorittamaa kuulustelua;
b) jäsenvaltioiden on varmistettava, että lapsella on avustaja kuulustelun aikana ja että avustaja voi tosiasiallisesti osallistua hänen kuulusteluunsa. Tällaisen osallistumisen on tapahduttava kansallisen lainsäädännön mukaisten menettelyjen mukaisesti, edellyttäen, että kyseiset menettelyt eivät rajoita kyseessä olevan oikeuden tosiasiallista käyttöä tai olennaista tarkoitusta. Kun avustaja osallistuu kuulusteluun, osallistuminen on kirjattava kansallisen lainsäädännön mukaista kirjaamismenettelyä käyttäen;
c) jäsenvaltioiden on varmistettava, että lapsella on avustaja ainakin seuraavien tutkintatoimien tai todisteiden keräämistoimien aikana, jos kyseisistä toimista on säädetty kansallisessa lainsäädännössä ja jos epäillyn tai syytetyn on oltava tai hän saa olla läsnä kyseisen toimen aikana:
i) ryhmätunnistukset;
ii) vastakkainkuulustelut;
iii) rikospaikan rekonstruoinnit.
5. Jäsenvaltioiden on kunnioitettava lapsen ja hänen avustajansa välisen yhteydenpidon luottamuksellisuutta käytettäessä tämän direktiivin mukaista oikeutta avustajaan. Tällaiseen yhteydenpitoon kuuluvat tapaamiset, kirjeenvaihto, puhelinkeskustelut ja muunlainen kansallisen lainsäädännön nojalla sallittu yhteydenpito.
6. Edellyttäen, että kunnioitetaan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja että lapsen etu otetaan aina ensisijaisesti huomioon, jäsenvaltiot voivat poiketa 3 kohdasta silloin, kun avustajan apu ei ole oikeasuhteista tapauksen olosuhteissa, ottaen huomioon väitetyn rikoksen vakavuus, tapauksen monimutkaisuus ja toimenpiteet, joita voidaan toteuttaa tällaisen rikoksen johdosta.
Jäsenvaltioiden on joka tapauksessa varmistettava, että lapsella on avustaja
a) silloin, kun hänet saatetaan toimivaltaisen tuomioistuimen tai tuomarin tutkittavaksi tutkintavankeudesta päättämiseksi missä tahansa tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvassa menettelyn vaiheessa; ja
b) tutkintavankeuden aikana.
Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että rikosoikeudelliseksi rangaistukseksi määrätään vapaudenmenetys ainoastaan, jos lapsi on voinut käyttää avustajaa sellaisella tavalla, että hän on voinut käyttää oikeutta puolustukseen tehokkaasti, ja joka tapauksessa istuntokäsittelyn aikana.
7. Jos lapsella on oltava avustaja tämän artiklan mukaisesti mutta avustaja ei ole läsnä, toimivaltaisten viranomaisten on lykättävä lapsen kuulustelua tai muita 4 artiklan c alakohdassa säädettyjä tutkintatoimia tai todisteiden keräämistoimia kohtuullisen ajan, jotta avustaja voi saapua paikalle tai, jos lapsi ei ole nimennyt avustajaa, jotta lapselle voidaan järjestää avustaja.
8. Jäsenvaltiot voivat poikkeuksellisissa olosuhteissa ja vain oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa väliaikaisesti poiketa 3 kohdassa säädettyjen oikeuksien soveltamisesta siltä osin kuin tämä on tapauksen erityisolosuhteet huomioon ottaen perusteltua jommastakummasta seuraavasta pakottavasta syystä:
a) jos on kiireellinen tarve ehkäistä henkilön henkeen, vapauteen tai fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvat vakavat haitalliset seuraukset;
b) jos tutkintaviranomaisten on välttämätöntä toteuttaa välittömiä toimia, jotta estetään vakavaa rikosta koskevan rikosoikeudellisen menettelyn merkittävä vaarantuminen.
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset ottavat tätä kohtaa soveltaessaan huomioon lapsen edun.
Päätöksen kuulustelun suorittamisesta ilman avustajaa tämän kohdan nojalla voi tehdä ainoastaan tapauskohtaisesti joko oikeusviranomainen tai, edellyttäen että tällainen päätös voidaan saattaa oikeudelliseen uudelleentarkasteluun, muu toimivaltainen viranomainen.”
24. Direktiivin 2016/800 18 artiklassa säädetään oikeudesta oikeusapuun seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeusapua koskevassa kansallisessa lainsäädännössä taataan 6 artiklassa tarkoitetun, avustajan apua koskevan oikeuden tosiasiallinen toteutuminen.”
25. Saman direktiivin 19 artikla koskee oikeussuojakeinoja:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että lapsella, joka on epäiltynä tai syytettynä rikosoikeudellisissa menettelyissä, sekä etsityllä lapsella on käytössään kansallisen lainsäädännön mukaiset tehokkaat oikeussuojakeinot, jos hänen tämän direktiivin mukaisia oikeuksiaan loukataan.”
IV Asian tarkastelu
A Alustavat huomautukset
26. Euroopan unionissa ei ole annettu yhteistä lainsäädäntöä rikosoikeudellisista menettelyistä. Rikosoikeudelliset menettelyt kuuluvat päinvastoin edelleen jäsenvaltioiden toimivaltaan, mikä johtaa väistämättä erilaisiin säännöksiin.
27. Vaikka rikosoikeudelliset menettelyt vaihtelevatkin jäsenvaltioittain, yksityiset Euroopan unionissa voivat luottaa siihen, että kaikille taataan samat perusoikeudet.(11)
28. Pääsyy tähän on Euroopan ihmisoikeussopimus, jonka sopimuspuolia kaikki jäsenvaltiot ovat. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisia oikeuksia, etenkin sen 6 artiklassa taattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, koskevilla tulkinnoillaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on yhdenmukaistanut rikosoikeudellisia menettelyjä Euroopan mantereella.
29. Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 52 artiklan 3 kohdan mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa suojatut oikeudet edustavat suojan vähimmäistasoa, joka yksityisille on annettava unionin oikeuden soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa.
30. Unionin lainsäätäjä on kuitenkin katsonut, että se seikka, että kaikki unionin jäsenvaltiot ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuolia, ei yksinään aina merkitse riittävää luottamusta muiden jäsenvaltioiden rikosoikeudellisiin järjestelmiin.(12) Tällainen luottamus on kuitenkin välttämätön edellytys vastavuoroiselle tunnustamiselle rikosoikeuden alalla ja näin ollen perusta rikoslainsäädännön alalla tehtävälle yhteistyölle, sellaisena kuin sitä kehitetään SEUT:n pohjalta.(13)
31. Näin ollen keskinäisen luottamuksen lujittamiseksi unionin lainsäätäjä on antanut useita vähimmäistason yhdenmukaistamista koskevia direktiivejä, joissa säädetään rikosoikeudellisista menettelyistä jäsenvaltioissa.(14)
32. Direktiivillä 2016/800 on erityislaatuinen paikka näiden direktiivien joukossa. Haavoittuvassa asemassa olevina henkilöinä(15) lapset ansaitsevat erityistä huolenpitoa ja tehostettua suojelua.(16) Tämä seuraa muun muassa perusoikeuskirjan 24 artiklasta, jossa määrätään kaikkien viranomaisten ja yksityisten laitosten velvollisuudesta varmistaa, että lapsen etu otetaan huomioon ensisijaisesti.(17)
33. Direktiivi 2016/800 olisikin ymmärrettävä erityissäädökseksi (lex specialis),(18) jolla tarjotaan vähintään samantasoinen ellei vieläkin vankempi suoja lapsille, jotka ovat rikoksesta epäiltyinä tai syytettyinä, muihin oikeuksia rikosoikeudellisissa menettelyissä säänteleviin, vähimmäistason yhdenmukaistamista koskeviin direktiiveihin verrattuna.
34. Näistä muista direktiiveistä, joissa säädetään tietyistä menettelyllisistä oikeuksista, poiketen direktiivissä 2016/800 keskitytään sen sijaan yhteen rikoksesta epäiltyjen tai syytettyjen ryhmään, ja se kattaa monia oikeuksia.
35. Unionin tuomioistuin on toistaiseksi käsitellyt direktiiviä 2016/800 ainoastaan asiassa Piotrowski,(19) jossa se tulkitsi sen 17 artiklaa eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhteydessä tapauksessa, jossa etsitty henkilö oli alaikäinen. Kyseinen säännös ei ole merkityksellinen käsiteltävän asian kannalta, joten nyt käsiteltävänä oleva ennakkoratkaisupyyntö tarjoaa unionin tuomioistuimelle ensimmäisen tilaisuuden tulkita rikoksesta epäiltyjen tai syytettyinä olevien lasten useita menettelyllisiä oikeuksia.
B Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien kysymysten uudelleenjärjestely ja ratkaisuehdotuksen rakenne
36. Suurin osa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä kysymyksistä koskee lapsille rikosoikeudellisissa menettelyissä kuuluvien oikeuksien, sellaisina kuin ne taataan vähimmäistason yhdenmukaistamista koskevissa direktiiveissä ja ensisijaisesti direktiivissä 2016/800, tulkintaa.
37. Ennen näiden kysymysten asiasisällön tarkastelua käsittelen lähinnä Puolan hallituksen esittämiä oikeudenkäyntiväitteitä C jaksossa.
38. Tältä osin osa kysymyksestä 13 ja kysymys 14 kokonaisuudessaan eivät liity takeista rikosoikeudellisissa menettelyissä annettujen direktiivien tulkintaan, vaan ne ovat yleisluonteisempia. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää tulkitsemaan SEU 2 artiklaa ja SEU 19 artiklan 1 kohtaa, perusoikeuskirjan 47 artiklaa ja tuomioistuinten riippumattomuuden periaatetta. Kuten jäljempänä selitän, näitä kysymyksiä ei voida ottaa tutkittavaksi tämän ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä, enkä siten käsittele niiden asiasisältöä.
39. Tämän jälkeen siirryn tarkastelemaan asiasisältöä ja esitän tulkinnan oikeudellisen avustajan käyttämistä koskevan lasten oikeuden ulottuvuudesta (D jakso), kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kysymyksissään 1 ja 2 pyytänyt. Tässä yhteydessä tarkastelen myös direktiivissä 2016/800 sallittuja poikkeuksia kyseiseen oikeuteen.
40. Tämän jälkeen selitän, sovelletaanko oikeutta käyttää oikeudellista avustaa senkin jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa, ja jätettiinkö asiaa koskevassa säännöksessä jäsenvaltioille lainkaan harkintavaltaa sen täytäntöönpanossa (E jakso). Tämä liittyy ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen 5.
41. Seuraavaksi vastaan kysymyksiin 8, 9 ja 10, joissa käsitellään lasten ja vanhempainvastuunkantajien menettelyllisiä oikeuksia koskevan tiedonsaantioikeuden laajuutta (F jakso). Tässä yhteydessä vastaan siihen, onko myös oikeudenkäyntiä edeltävään vaiheeseen osallistuvilla syyttäjäviranomaisilla tämä velvollisuus.
42. Tämän jälkeen selitän, missä määrin unionin oikeus vaikuttaa säännöksiin, jotka koskevat jonkin tai joidenkin asianomaisissa direktiiveissä lapsille taattujen oikeuksien vastaisesti hankittujen todisteiden hyväksyttävyyttä (tai niiden hylkäämistä) (G jakso), ja vastaan näin kysymykseen 11.
43. Lisäksi toistan lyhyesti seuraukset, joita unionin oikeuden välittömästä oikeusvaikutuksesta ja ensisijaisuudesta aiheutuu kansallisille tuomioistuimille (H jakso). Vastauksena ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksessä 13 esittämiin huolenaiheisiin selitän myös, että välitön oikeusvaikutus on periaate, joka on osoitettu paitsi tuomioistuimille myös kaikille jäsenvaltioiden elimille, syyttäjäviranomaiset mukaan luettuina.
44. Lukija lienee jo huomannut, etten ole sisällyttänyt tähän rakenteeseen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiä 3, 6 ja 12. Näissä kysymyksissä viitataan Puolan oikeuden tiettyihin säännöksiin ja pyydetään unionin tuomioistuinta vahvistamaan, onko unionin oikeus esteenä niiden soveltamiselle. Kuten hyvin tiedetään, SEU 19 artiklan 1 kohdan ja SEUT 267 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla unionin tuomioistuimella on kuitenkin toimivalta tulkita ainoastaan unionin oikeutta, kun taas kansallisilla tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta tulkita kansallista oikeutta.(20)
45. Tämän unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten tiukan työnjaon mukaisesti unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa lausua kansallisen lainsäädännön yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa.(21) Saatuaan vastauksen unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asia on tehdä siitä tarvittavat päätelmät sovellettavan kansallisen lainsäädännön osalta.(22) Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi ratkaista asianomaisissa kolmessa kysymyksessä mainittuja kansallisia säännöksiä koskevan kysymyksen muihin kysymyksiin annettujen vastausten perusteella.
C Tutkittavaksi ottaminen
46. Puolan hallitus väitti, ettei ennakkoratkaisupyyntö täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korjasi jo direktiivin 2016/800 mahdolliset rikkomiset jättämällä huomiotta todisteet, jotka oli hankittu ilman oikeudellisen avustajan läsnäoloa oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa, ja nimeämällä syytettyinä oleville alaikäisille oikeudellisen avustajan ja myös jatkamalla oikeudellisen avustajan toimeksiantoa sen jälkeen, kun yksi syytetyistä täytti 18 vuotta. Sen mukaan ennakkoratkaisupyyntö ei siten ole ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tarpeen sen käsiteltävänä olevan asian ratkaisemiseksi.
47. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”olettamana on, että kansallisen tuomioistuimen niiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, joiden määrittämisestä se vastaa ja joiden paikkansapitävyyden selvittäminen ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä, esittämillä unionin oikeuden tulkintaan liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta”.(23) Jos esitetyt ennakkoratkaisukysymykset eivät ole unionin tuomioistuimen näkemyksen mukaan tarpeen, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi antaa päätöksen käsiteltäväkseen saatetussa asiassa, se toteaa, ettei ole toimivaltainen.(24)
48. Näin voi olla silloin, jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on jo antanut ratkaisun kysymyksistä, joiden osalta se pyytää unionin tuomioistuimen tulkintaa. Tällaisessa tapauksessa unionin tuomioistuimen antama vastaus ei välttämättä ole enää tarpeen. Jos ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on kuitenkin siinä vireillä olevassa asiassa edelleen mahdollisuus muuttaa tietystä kysymyksestä tekemäänsä päätöstä ennen asian lopullista ratkaisemista, vastausta ennakkoratkaisukysymyksiin voidaan pitää hyödyllisenä kyseisen konkreettisen menettelyn kannalta.(25)
49. Vaikka näyttääkin siltä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin oli jo päättänyt jättää huomiotta ilman oikeudellisen avustajan läsnäoloa hankitut todisteet ja että se jatkoi oikeudellisen avustajan toimeksiantoa 18 vuotta täyttäneen vastaajan tapauksessa, unionin tuomioistuimelle ei esitetty näyttöä siitä, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi muuttaa päätöstään ennen asian käsittelyn päättämistä.
50. Katson näin ollen, että kyseessä olevien menettelyllisten oikeuksien ulottuvuuden tulkinta on hyödyllinen, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi ratkaista pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävän asian.
51. Katson kuitenkin, että osan kysymyksestä 13 ja kysymyksen 14 kokonaisuudessaan tutkittavaksi ottamiseen liittyy ongelmia.
52. Kysymys 13 voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tiedustellaan, sitooko lapsille myönnettyjen oikeuksien (oikeus käyttää oikeudellista avustajaa ja tiedonsaantioikeus) välitön oikeusvaikutus myös syyttäjäviranomaista, jolla olisi siten velvollisuus taata nämä oikeudet ja jättää soveltamatta niiden vastaisia kansallisia säännöksiä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi tähän kysymykseen annettavan vastauksen perusteella päätellä, loukkasiko syyttäjäviranomainen lasten oikeuksia rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa; se voidaan näin ollen ottaa tutkittavaksi.
53. Kysymyksen 13 toisessa osassa esitetään kuitenkin yleisempi kysymys, joka koskee vaatimusta syyttäjäviranomaisen riippumattomuudesta. Se ei nähdäkseni ole suoraan merkityksellinen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan rikosoikeudenkäynnin kannalta. Syyttäjäviranomaisen riippumattomuudesta täytäntöönpanovallan käyttäjiin nähden riippumatta hänellä on velvollisuus varmistaa rikosoikeudellisessa menettelyssä lasten oikeudet, joita heillä on unionin oikeuden perusteella.
54. Lisäksi kysymyksessä 14 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, ovatko SEU 2 artikla, SEU 19 artiklan 1 kohta, oikeusvaltioperiaate, tuomioistuinten riippumattomuuden periaate ja perusoikeuskirjan 47 artikla esteenä kansallisille säännöksille, joissa säädetään oikeusministerin mahdollisuudesta määrätä välittömästä tuomarin virantoimituksesta pidättämisestä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen huoli on seurausta tuomarin henkilökohtaisesta kokemuksesta, jossa hänet pidätettiin väliaikaisesti virantoimituksesta aiemmassa asiassa. Käsiteltävässä asiassa pelko siitä, että tuomari voitaisiin jälleen pidättää väliaikaisesti virantoimituksesta, johtuu unionin tuomioistuimelle esitettävästä ennakkoratkaisupyynnöstä, jossa kyseenalaistetaan kansallisen lainsäädännön pätevyys.
55. Unionin tuomioistuin on jo selittänyt kahdessa Puolan tasavaltaa vastaan aloitetussa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä, että kansallinen lainsäädäntö, joka estää kurinpitoseuraamusten uhalla tuomareita esittämästä unionin oikeuden tulkintaa koskevia ennakkoratkaisukysymyksiä unionin tuomioistuimelle, on unionin oikeuden vastainen.(26)
56. Sikäli kuin tällaisia tuomareiden riippumattomuuteen kohdistuvia uhkia ei voida hyväksyä, tällainen uhka vaikuttaa täysin hypoteettiselta käsiteltävässä asiassa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tuomarin aiemmalla virantoimituksesta pidättämisellä ei ole mitään yhteyttä nyt käsiteltävään asiaan, jonka yhteydessä unionin tuomioistuimelle esitettiin ennakkoratkaisukysymyksiä.
57. Näin ollen, kuten unionin tuomioistuin selitti tuomiossa Miasto Łowicz ja Prokurator Generalny,(27) vastaus ennakkoratkaisukysymykseen ei ole tarpeen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetun oikeusriidan ratkaisemiseksi, eikä kysymystä voida siten ottaa tutkittavaksi.(28)
58. Nyt tarkasteltava tilanne eroaa siten tilanteesta asiassa, jossa annettiin tuomio YP ym. (Tuomarin koskemattomuuden poistaminen ja virantoimituksesta pidättäminen) ja jossa unionin tuomioistuin katsoi, että ennakkoratkaisumenettelyssä voidaan vastata kysymyksiin, joilla pyritään siihen, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi ratkaista in limine litis menettelylliset ongelmat, kuten ongelmat, jotka liittyvät sen omaan toimivaltaan ratkaista siinä vireillä oleva asia.(29) Kyseisessä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäili omaa toimivaltaisuuttaan ratkaista asia, joka oli siirretty sille vain siksi, että asiaa alun perin käsitellyt tuomari oli pidätetty virantoimituksesta, koska hän oli esittänyt ennakkoratkaisupyynnön unionin tuomioistuimelle.
59. Ehdotan näin ollen, että unionin tuomioistuin katsoo, että osaa kysymyksestä 13 ja kysymystä 14 kokonaisuudessaan ei voida ottaa tutkittavaksi. Mikään ei kuitenkaan estä unionin tuomioistuinta vastaamasta muihin kysymyksiin.
D Oikeus käyttää oikeudellista avustajaa (kysymykset 1 ja 2)
60. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykset 1 ja 2 koskevat direktiivin 2016/800 6 artiklassa säädetyn oikeudellisen avustajan käyttämistä koskevan oikeuden ulottuvuutta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee tarkemmin ottaen, onko viranomaisten varmistettava rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa, että lapsella on oikeudellinen avustaja (1), ja onko tähän oikeuteen poikkeuksia (2).
1. Ulottuvuus
61. Rikoksesta syytettynä on alle 18-vuotias epäilty: onko viranomaisilla automaattisesti velvollisuus varmistaa, että lapsella on oikeudellinen avustaja, että avustaja osallistuu oikeudenkäyntiä edeltävään menettelyyn ja että lasta ei voida kuulustella ilman oikeudellisen avustajan läsnäoloa?
62. Kuten A jaksossa selitin, perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan vähimmäissuojan taso määritetään Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Tämä tarkoittaa, että direktiivin 2016/800 tulkinnalla on taattava vähintään samantasoinen suoja kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Käänteisesti Euroopan unionin antama suoja voi olla korkeampi kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa annettava. Euroopan ihmisoikeussopimus on siten hyödyllinen lähtökohta määritettäessä oikeudellisen avustajan käyttämistä rikosoikeudellisissa menettelyissä koskevan lasten oikeuden ulottuvuutta.
63. Tiedämme, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan oikeus oikeudelliseen avustajaan on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin olennainen osatekijä.(30) Oikeuden käyttää oikeudellista avustajaa on oltava tehokas ja mahdollista käytännössä, jotta voidaan vaikuttaa rikosoikeudellisen menettelyn etenemiseen.(31)
64. Tuomiossa Salduz v. Turkki(32) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden edellyttävän sitä, että henkilöllä on mahdollisuus käyttää oikeudellista avustajaa aivan ensimmäisestä poliisikuulustelusta lähtien, ellei ole olemassa pakottavia syitä, jotka poikkeuksellisesti oikeuttavat tämän oikeuden epäämisen; oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukataan kuitenkin peruuttamattomasti, jos henkilöllä ei ole oikeutta käyttää oikeudellista avustajaa oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä, jossa esitetään hänen syyllisyyttään tukevia lausumia, joita käytetään myöhemmin tuomion perustana.
65. Nämä toteamukset, kuten myös puolustautumisoikeuksia koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen laaja oikeuskäytäntö, sisällytettiin direktiiviin 2013/48.(33)
66. Direktiivin 2016/800 6 artiklan 1 kohdan mukaan oikeudellisen avustajan käyttämistä koskevan lasten oikeuden ulottuvuus on sama kuin kenen tahansa muun epäillyn tai syytetyn direktiivin 2013/48 mukaisen oikeuden.
67. Direktiivin 2016/800 6 artiklassa edellytetään nähdäkseni seuraavaa. Ensinnäkin lapsilla olisi oltava oikeus käyttää oikeudellista avustajaa ilman aiheetonta viivytystä, minkä olisi tarkoitettava sitä, että heillä olisi saman direktiivin 6 artiklan 3 kohdan a alakohdan nojalla oltava oikeus käyttää oikeudellista avustajaa ennen kuin poliisi tai muu lainvalvonta- tai oikeusviranomainen kuulustelee heitä.
68. Tämä tarkoittaa, että rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävään vaiheeseen osallistuvat viranomaiset, kuten syyttäjä- ja poliisiviranomaiset, eivät voi kuulustella lasta epäiltynä ilman oikeudellisen avustajan läsnäoloa.
69. Direktiivin 2016/800 6 ja 18 artikla yhdessä luettuina viittaavat lisäksi siihen, että jos lapsella ei ole oikeudellista avustajaa, viranomaisilla on velvollisuus nimetä kyseiselle lapselle julkinen oikeusavustaja ennen kuulustelujensa aloittamista.(34)
70. Direktiivin 2013/48 9 artiklasta poiketen direktiiviin 2016/800 ei sisälly säännöstä, jonka mukaan lapset voivat luopua oikeudestaan käyttää oikeudellista avustajaa. Katsonkin, että aikuisten oikeus oikeusapuun muuttuu velvollisuudeksi tarjota lapsille oikeudellista avustusta rikosoikeudellisissa menettelyissä.
71. Näin ollen lasten, jotka ovat rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä, oikeudellisen avustajan käyttämistä koskevan oikeuden ulottuvuus vaikuttaa hyvin laajalta: viranomaisilla on velvollisuus varmistaa, että lapsilla on oikeudellinen avustaja ennen kuin heitä kuulustellaan ensimmäistä kertaa, tarvittaessa tarjoamalla heille julkinen oikeusavustaja.
2. Poikkeukset
72. Direktiivin 2016/800 6 artiklan useissa muissa kohdissa, etenkin 6 ja 8 kohdassa, säädetään kuitenkin mahdollisista poikkeuksista oikeuteen käyttää oikeudellista avustajaa oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa. Tämä huomioon ottaen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selventämään, mahdollistaako jokin tai jotkin näistä poikkeuksista sen, että poliisi voi kuulustella alaikäisiä epäiltyjä ilman oikeudellisen avustajan läsnäoloa oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa.
73. Kuten olen jo maininnut, direktiivin 2016/800 6 artiklan 1 kohdan mukaan kyseinen direktiivi ei millään tavalla vaikuta direktiivin 2013/48 mukaiseen oikeuteen käyttää oikeudellista avustajaa. Tämä tarkoittaa, ettei minkään direktiivin 2016/800 6 artiklan muissa kohdissa sallitun poikkeuksen voida tulkita kaventavan alaikäisten oikeuksia, kun kyse on direktiivissä 2013/48 säädetyistä yleisistä oikeuksista. Tarkastelenkin ensin viimeksi mainitun direktiivin mukaisia mahdollisia poikkeuksia.
74. Unionin tuomioistuin tulkitsi direktiiviä 2013/48 asiassa VW (Oikeus avustajaan, jos haastettu epäilty ei saavu oikeuteen), jossa se totesi, että poikkeukset oikeudesta oikeudellisen avustajan käyttämiseen luetellaan tyhjentävästi kyseisen direktiivin 3 artiklan 5 ja 6 kohdassa. Tämä tarkoittaa, ettei tällaista oikeutta voida rajoittaa missään muussa tilanteessa.(35)
75. Lisäksi direktiivin 2013/48 8 artiklan 2 kohdan mukaan päätöksen, jolla poiketaan oikeudesta käyttää oikeudellista avustajaa, on oltava tapauskohtaisesti tehty ja asianmukaisesti perusteltu päätös, jonka tekee joko oikeusviranomainen tai muu toimivaltainen viranomainen, ja tällainen päätös on voitava riitauttaa tuomioistuimessa.
76. Direktiivin 2013/48 3 artiklan 6 kohta, joka mainittiin tuomiossa VW (Oikeus avustajaan, jos haastettu epäilty ei saavu oikeuteen) yhtenä kahdesta mahdollisesta poikkeuksesta oikeuteen käyttää oikeudellista avustajaa, vastaa direktiivin 2016/800 6 artiklan 8 kohtaa. Kyseinen säännös mahdollistaa poikkeuksellisesti väliaikaisen poikkeamisen oikeudellisen avustajan käyttämistä koskevasta oikeudesta, jos on kiireellinen tarve ehkäistä henkilön henkeen, vapauteen tai fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvat vakavat haitalliset seuraukset tai jos tutkintaviranomaisten on välttämätöntä toteuttaa välittömiä toimia, jotta estetään rikosoikeudellisten menettelyjen merkittävä vaarantuminen.
77. Kuten komissio väitti, direktiivin 2016/800 6 artiklan 8 kohta koskee kuitenkin erilaista tilannetta kuin pääasian oikeudenkäynnissä kyseessä oleva tilanne, eikä sitä näin ollen voida soveltaa. Pääasiassa ei nimittäin ollut kiireellistä tarvetta ehkäistä henkilön henkeen, vapauteen tai fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvat vakavat haitalliset seuraukset, eikä pääasian tosiseikoista ilmene, että tutkintaviranomaisten oli välttämätöntä toteuttaa välittömiä toimia, jotta estetään rikosoikeudellisten menettelyjen merkittävä vaarantuminen.
78. Direktiivin 2013/48 3 artiklan 5 kohdan, jossa säädetään toisesta poikkeuksesta oikeuteen käyttää oikeudellista avustajaa, sanamuoto on seuraava: ”Jäsenvaltiot voivat poikkeuksellisissa olosuhteissa ja vain ennen oikeudenkäyntiä väliaikaisesti poiketa 2 kohdan c alakohdassa säädetyn oikeuden soveltamisesta, jos epäillyn tai syytetyn maantieteellisesti syrjäisen olinpaikan vuoksi ei ole mahdollista turvata oikeutta käyttää avustajaa ilman aiheetonta viivästystä vapaudenmenetyksen jälkeen.” Kuten direktiivin 2013/48 johdanto-osan 30 perustelukappaleessa selvennetään: ”Tällaisen väliaikaisen poikkeuksen aikana toimivaltaisten viranomaisten ei pitäisi kuulustella asianomaista henkilöä tai toteuttaa muita tässä direktiivissä säädettyjä tutkintatoimia tai todisteiden keräämistoimia.”
79. Direktiivissä 2016/800 ei säädetä vastaavanlaisesta poikkeuksesta. Kyseisen direktiivin antamiseen johtaneessa lainsäädäntömenettelyssä neuvosto hyväksyi Euroopan parlamentin pyynnön siitä, että maantieteellisesti syrjäistä olinpaikkaa koskevaa poikkeusta ei sisällytetä direktiiviin 2016/800.(36) Joka tapauksessa ei vaikuta siltä, että nyt käsiteltävän asian olosuhteet edellyttäisivät sen soveltamista.
80. Näin ollen jäljelle jää direktiivin 2016/800 6 artiklan 6 kohta.
81. Direktiivin 2016/800 6 artiklan 6 kohdassa säädetään oikeutta käyttää oikeudellista avustajaa koskevasta toisesta mahdollisesta poikkeuksesta, joka ei vastaa sanamuodoltaan mitään direktiivissä 2013/48 sallittua poikkeusta. Riippumatta siitä, miten kyseistä säännöstä tulkitaan, 6 artiklan 1 kohdan mukaan kyseistä poikkeusta ei voida tulkita siten, että sillä kavennetaan oikeutta käyttää oikeudellista avustajaa, kun kyse on alaikäisistä, direktiivin 2013/48 mukaisen saman oikeuden ulottuvuuteen verrattuna. Onkin vaikea puolustaa muiden poikkeusten sallimista oikeuteen käyttää oikeudellista avustajaa, kun kyse on lapsista.
82. Direktiivin 2016/800 antamiseen johtaneen lainsäädäntömenettelyn kuluessa 6 artikla osoittautui ”koko direktiivin kiistanalaisimmaksi artiklaksi”.(37) Alkuperäisessä ehdotuksessa oikeudellisen avustajan edustuksen oli tarkoitus olla pakollista. Lainsäädäntömenettelyn aikana jotkin jäsenvaltiot kuitenkin vaativat, ettei lapsi tarvitse oikeudellista avustajaa, kun kyse on vähäisistä ja vähemmän vakavista rikkomisista.(38) Kuten kyseisen lainsäädäntömenettelyn kahdeksatta kolmikantakokousta valmistelevasta neuvoston asiakirjasta kuitenkin ilmenee, Euroopan parlamentti ”ei ilahtunut” tällaisesta pyynnöstä supistaa entisestään velvollisuutta kuulustella lasta oikeudellisen avustajan läsnä ollessa.(39)
83. Direktiivin 2016/800 6 artiklan lopullinen sanamuoto on siis vesitetty versio, jossa oikeasuhteisuuden arviointi voi johtaa oikeudellisen avustajan käyttämistä koskevan oikeuden rajoittamiseen oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä.(40)
84. Direktiivin 2016/800 6 artiklan 6 kohdan sanamuodossa lisätään ilmeisesti oikeudellisen avustajan käyttämistä koskevaan oikeuteen toinen rajoitus, joka perustuu oikeasuhteisuuden arviointiin.(41)
85. Näin on huolimatta kyseiseen säännökseen edelleen jääneistä kahdesta edellytyksestä: on kunnioitettava oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, ja lapsen etu on otettava aina ensisijaisesti huomioon.
86. Direktiivin 2016/800 6 artiklan 6 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuoto viittaa näin ollen siihen, että jäsenvaltiot voivat oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa poiketa velvollisuudesta, jonka mukaan lapsella on oltava oikeudellinen avustaja. Jos avustaja ei ole läsnä, saman kohdan kolmannessa alakohdassa säädetään, ettei rikosoikeudelliseksi rangaistukseksi voida määrätä vapaudenmenetystä.
87. Voidaankin päätellä, että pakollista oikeutta käyttää oikeudellista avustajaa, mistä ei ole mahdollista poiketa, sovelletaan ainoastaan tilanteissa, joissa alaikäinen on tutkintavankeudessa, ja silloin, kun rikosoikeudellinen menettely johtaa vapaudenmenetykseen.(42)
88. Käsiteltävässä asiassa kyseisen säännöksen soveltaminen johtaisi siihen, ettei syytetylle voida määrätä rangaistukseksi vapaudenmenetystä. Tämäkin edellytys on kuitenkin ehdollinen, ja oikeudellisen avustajan käyttämistä koskevan oikeuden puuttuminen voidaan korjata vain, jos lasta avustaa oikeudellinen avustaja sellaisella tavalla, että lapsi voi käyttää puolustautumisoikeuksia tehokkaasti, ja joka tapauksessa tuomioistuinkäsittelyjen aikana.
89. Näin ollen on katsottava, että sanamuotonsa perusteella direktiivin 2016/800 6 artiklan 6 kohta mahdollistaa oikeudellisen avustajan käyttämistä koskevan oikeuden epäämisen, joka ei olisi sallittua direktiivin 2013/48 nojalla. Direktiivin 2016/800 6 artiklan 6 kohta on näin ollen ristiriidassa sen 1 kohdan kanssa.
90. Onnistuin löytämään ainoastaan yhden tavan yhteensovittaa direktiivin 2016/800 6 artiklan 6 kohta sen 1 kohdan ja viime kädessä direktiivin 2013/48 kanssa.
91. Jos lapsen kuulusteleminen ilman oikeudellista avustajaa olisi kyseisen lapsen edun mukaista, tällainen mahdollisuus poiketa pakollisesta oikeudellisen avustajan läsnäolosta ei olisi ristiriidassa sen vaatimuksen kanssa, että lasten oikeuksia suojellaan vähintään samalla tavalla kuin muiden epäiltyjen tai syytettyjen oikeuksia. Direktiivin 2016/800 6 artiklan 6 kohtaa voitaisiinkin tulkita siten, että sitä sovelletaan ainoastaan tilanteessa, jossa lapsen kuulusteleminen ilman oikeudellista avustajaa on parempi vaihtoehto kyseiselle lapselle kuin hänen kuulustelemisensa oikeudellisen avustajan läsnä ollessa. Minun on vaikea kuvitella tällaista tilannetta. Tällainen tulkinta mahdollistaisi kuitenkin 6 artiklan 6 kohdan yhteensopivuuden direktiivin 2016/800 muiden säännösten kanssa.
92. Katson näin ollen, että direktiivin 2016/800 6 artiklaan sisältyy oikeudellisen avustajan, tarvittaessa julkisen oikeusavustajan, käyttämistä koskeva lapsen oikeus, jolla on välitön oikeusvaikutus ja jota sovelletaan oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa suoritettavista kuulusteluista lähtien. Tällaisista kuulusteluista vastaava viranomainen voi päättää suorittaa kuulustelun ilman oikeudellista avustajaa ainoastaan oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa tapauskohtaisen arvioinnin jälkeen – ottaen huomioon 6 artiklan 6 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaiset olosuhteet – ja vain, jos se on lapsen edun mukaista ja jos sillä turvataan perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan mukaiset lapsen oikeudet. Päätöksen edetä menettelyssä ilman oikeudellista avustajaa on oltava asianmukaisesti perusteltu, ja sen on täytettävä direktiivin 2013/48 8 artiklan 2 kohdassa säädetyt edellytykset.
E 18 vuoden täyttäminen menettelyn kuluessa (kysymys 5)
93. Direktiivin 2016/800 3 artiklan 1 alakohdan mukaan ”lapsella” tarkoitetaan ”alle 18-vuotiasta henkilöä”.(43)
94. Käsiteltävässä asiassa ainakin yksi syytetyistä eli M.P. täytti 18 vuotta menettelyn kuluessa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedusteleekin, sovelletaanko direktiivissä 2016/800 lapsille annettuja oikeuksia menettelyn lopulliseen päättymiseen saakka huolimatta siitä, että syytetty ei ole enää kyseisessä direktiivissä tarkoitettu lapsi.
95. Kun tarkastellaan direktiivin 2016/800 2 artiklan 3 kohdan lainsäädäntöhistoriaa, komission alkuperäisen ehdotuksen mukaan direktiiviä sovellettaisiin automaattisesti kaikkiin epäiltyihin tai syytettyihin, jotka täyttävät 18 vuotta rikosoikeudellisen menettelyn aikana. Ehdotus kohtasi kuitenkin vastustusta lainsäädäntömenettelyn aikana.(44)
96. Direktiivin 2016/800 2 artiklan 3 kohdan lopulliseen tekstiin nykyisin sisältyvässä kompromississa alaikäisten oikeuksien soveltamista ei jatketa automaattisesti. Siinä pikemminkin annetaan menettelyyn osallistuvalle viranomaiselle oikeus päättää, onko tällainen oikeuksien – ja minkä oikeuksien – soveltamisen jatkaminen asianmukaista ottaen huomioon tapauksen kaikki olosuhteet.
97. Saattoivatko jäsenvaltiot panna kyseisen säännöksen täytäntöön päättämällä sulkea pois mahdollisuuden jatkaa sen soveltamista sen jälkeen, kun epäilty tai syytetty täyttää 18 vuotta?
98. Mielestäni eivät.
99. Olen samaa mieltä komission kanssa tästä. Direktiivin 2016/800 2 artiklan 3 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille ”nimenomainen ja ehdoton” velvollisuus mahdollistaa lainsäädännössään, että toimivaltainen kansallinen viranomainen voi todeta, että direktiivin tai tiettyjen sen säännösten soveltamisen jatkaminen on asianmukaista ottaen huomioon tapauksen kaikki olosuhteet.
100. Komissio katsookin, että kyseinen säännös täyttää välittömän oikeusvaikutuksen edellytykset. Yhdyn sen arvioon. Direktiivin 2016/800 2 artiklan 3 kohdassa annetaan asianomaiselle viranomaiselle oikeus arvioida, tarvitsevatko rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa 18 vuotta täyttävät epäillyt tai syytetyt edelleen oikeudellista avustusta.
101. Kyseisen viranomaisen on arvioitava, onko asianomaista henkilöä tarpeen kohdella edelleen lapsena tapauksen olosuhteet huomioon ottaen. Pannessaan kyseisen direktiivin täytäntöön jäsenvaltiot eivät saa rajoittaa epäillyn tai syytetyn oikeutta siihen, että toimivaltainen viranomainen arvioi hänen tilanteensa tapauskohtaisesti.
102. Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen 5 on vastattava, että direktiivin 2016/800 2 artiklan 3 kohdalla on välitön oikeusvaikutus. Siinä annetaan lapselle, joka täyttää 18 vuotta rikosoikeudellisen menettelyn aikana, oikeus siihen, että toimivaltainen viranomainen arvioi tapauskohtaisesti, onko häntä edelleen tarpeen kohdella lapsena. Tässä yhteydessä arvioidaan myös sitä, sovelletaanko edelleen lapsilla olevaa oikeutta käyttää oikeudellista avustajaa. Jäsenvaltiot eivät voi evätä tällaista oikeutta.
F Tiedonsaantioikeus rikosoikeudellisissa menettelyissä (kysymykset 8, 9 ja 10)
103. Näillä kolmella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, edellyttääkö direktiivin 2016/800 4 artikla, että viimeistään ennen epäillyn ensimmäistä, virallista kuulustelua toimivaltaiset viranomaiset ilmoittavat viipymättä sekä epäiltynä olevalle lapselle että samanaikaisesti vanhempainvastuunkantajalle oikeuksista, jotka ovat olennaisia menettelyn ja sen vaiheiden oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi.
104. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lisäksi, ovatko toimivaltaiset viranomaiset velvollisia ohjeistamaan epäiltynä olevaa lasta oikeudesta vaieta ja oikeudesta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen ymmärrettävällä ja epäillyn ikään sopivalla tavalla.
105. Se myös kysyy, miten nämä tiedot olisi annettava lapselle: onko direktiivin 2016/800 4 artikla esteenä yleisten ohjeiden antamiselle juuri ennen kuulustelua ottamatta huomioon kyseisen direktiivin soveltamisalasta seuraavia erityisiä oikeuksia, tällaisten ohjeiden antamiselle vain ilman oikeudellista avustajaa toimivalle epäillylle eikä vanhempainvastuun kantajalle ja ohjeiden muotoilemiselle kielellä, joka ei ole sopiva epäillyn ikä huomioon ottaen?
106. Direktiivin 2016/800 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa viitataan nimenomaisesti direktiivin 2012/13 mukaiseen suojan tasoon vertailukohtana, kun kyse on tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä.
107. Onkin hyödyllistä muistuttaa, että direktiivin 2012/13 3 artiklan 2 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdan nojalla säädetyt tiedot annetaan joko suullisesti tai kirjallisesti sekä selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä ottaen huomioon haavoittuvassa asemassa olevien epäiltyjen tai haavoittuvassa asemassa olevien syytettyjen erityistarpeet”.
108. Direktiivin 2016/800 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on varmistettava, että vanhempainvastuunkantajalle annetaan mahdollisimman pian tiedot, jotka lapsella on oikeus saada 4 artiklan mukaisesti”.
109. Useissa muissa välineissä korostetaan sekä tarvetta kertoa lapsille asianmukaisesti heidän oikeuksistaan että tarvetta antaa samat tiedot vanhempainvastuunkantajille.
110. Siten esimerkiksi Euroopan neuvoston ministerikomitean suuntaviivoissa lapsiystävällisestä oikeudenkäytöstä todetaan, että ”kun lapset joutuvat tekemisiin oikeuslaitoksen tai muiden toimivaltaisten viranomaisten (esimerkiksi poliisin, maahanmuutto-, opetus-, sosiaali- tai terveydenhuoltoviranomaisten) kanssa, heidän ja heidän vanhempiensa olisi heti alusta alkaen ja koko menettelyn ajan saatava nopeasti riittävää tietoa” oikeuksistaan sekä välineistä heidän oikeuksiensa mahdollisten loukkausten korjaamiseen.(45)
111. Direktiivin 2016/800 täytäntöönpanoa koskevassa perusoikeusviraston arvioinnissa korostetaan, että lasten haavoittuvuuden vuoksi etenkin rikosoikeudellisten menettelyjen varhaisissa vaiheissa jäsenvaltioiden olisi huolehdittava erityisesti siitä, että epäiltyinä tai syytettyinä oleville lapsille annetaan tietoa riittävästi ja oikea-aikaisesti.(46)
112. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi tuomiossa Panovits v. Kypros, että ”se seikka, ettei valittajalle annettu riittävästi tietoa hänen oikeudestaan käyttää oikeudellista avustajaa ennen poliisin suorittamaa kuulustelua, merkitsi valittajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista etenkin ottaen huomioon, että hän oli tuolloin alaikäinen eikä hänen huoltajansa ollut läsnä kuulustelussa”.(47)
113. On selvää, että direktiivin 2016/800 4 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa edellytetään, että toimivaltaiset viranomaiset ilmoittavat menettelyssä asianosaisina oleville lapsille heidän oikeudestaan oikeudellisen avustajan apuun, heidän oikeudestaan vanhempainvastuunkantajan tiedonsaantiin ja muut kyseisessä säännöksessä luetellut välttämättömät tiedot.(48)
114. Lisäksi direktiivin 2016/800 4 artiklan 2 kohdassa edellytetään, että tiedot annetaan selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä ja että annetut tiedot kirjataan.
115. Kyseisen direktiivin 4 ja 5 artiklassa annetaan näin ollen alaikäisille oikeus siihen, että heille ja vanhempainvastuunkantajille annetaan tietoja menettelyllisistä oikeuksista rikosoikeudellisissa menettelyissä. Nämä säännökset ovat riittävän täsmällisiä ja ehdottomia, ja alaikäiset voivat vedota niihin kansallisissa tuomioistuimissa. Yhtä selvää on, että velvollisuus ilmoittaa lapsille ja vanhempainvastuunkantajille heidän menettelyllisistä oikeuksistaan koskee viranomaista, joka on toimivaltainen toteuttamaan rikosoikeudellisen menettelyn asianomaisen osan. Rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa poliisilla ja syyttäjäviranomaisella on tällainen velvollisuus ilmoittaa näistä oikeuksista kyseiselle lapselle. Tällä oikeudella varmistetaan, että lasten puolustautumisoikeuksia suojellaan koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan.
G Rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien lasten oikeuksien mahdollisten loukkausten seuraukset: todisteiden huomiotta jättäminen?
116. Rikosoikeudellinen menettely on ala, jolla Euroopan unionin toimivalta rajoittuu SEUT 82 artiklan 2 kohdan nojalla vähimmäistason yhdenmukaistamiseen. Vaikka Euroopan unionilla on SEUT 82 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla toimivalta säätää todisteiden vastavuoroista hyväksyttävyyttä jäsenvaltioissa koskevista vähimmäissäännöistä, näin ei ole toistaiseksi tehty.
117. Kaikissa direktiiveissä, joilla yhdenmukaistetaan oikeuksia rikosoikeudellisissa menettelyissä, asetetaan jäsenvaltioille nimenomaisesti velvollisuus tarjota tehokkaita oikeussuojakeinoja henkilöille, joiden kyseisten direktiivien mukaisia oikeuksia on loukattu.(49) Kyseisissä direktiiveissä ei kuitenkaan täsmennetä asianmukaisia oikeussuojakeinoja vaan jätetään sen sijaan niiden valinta jäsenvaltioille, ja niissä edellytetään ainoastaan, että valittu oikeussuojakeino on tehokas.(50)
118. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esitti lukuisten muiden kansallisten tuomioistuinten tapaan kysymyksiä sellaisten todisteiden hyväksyttävyydestä, jotka on hankittu mahdollisesti asianomaisten direktiivien vastaisesti.(51)
119. Kuten olen toisessa ratkaisuehdotuksessa jo tähdentänyt,(52) tällä hetkellä todisteiden hyväksyttävyyttä kansallisissa rikosoikeudellisissa menettelyissä ei säännellä unionin tasolla. Todisteiden hyväksyttävyys on siten toistaiseksi kansallisen oikeuden soveltamisalaan kuuluva asia.
120. Jos unionin oikeutta sovelletaan, asiaa koskevat kansalliset säännökset eivät kuitenkaan saa olla perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan vastaisia,(53) ja perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.
121. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin puolestaan noudattaa samankaltaista lähestymistapaa todetessaan, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksessa määrätä todisteiden hyväksyttävyydestä(54) ja että kansallisten tuomioistuinten olisi arvioitava, onko menettelyn oikeudenmukaisuus kokonaisuudessaan vaarantunut.(55)
122. Unionin tuomioistuin vahvisti hiljattain, että kriteerinä on oltava menettelyn oikeudenmukaisuus kokonaisuudessaan, ja se viittasi tässä yhteydessä suoraan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön.(56)
123. Komissiolta tiedusteltiin istunnossa unionin oikeuden tilasta, kun kyse on todisteiden hyväksyttävyydestä, ja siitä, miten kansallisten tuomioistuinten olisi lähestyttävä tätä kysymystä, jos niiden käsiteltäväksi saatetussa asiassa on rikottu jotain vähimmäistason yhdenmukaistamista koskevista direktiiveistä. Vastauksessaan komissio vahvisti, ettei unionin oikeudessa todellakaan aseteta vaatimuksia todisteiden hyväksyttävyyttä koskeville säännöille; se kuitenkin totesi myös, että unionin oikeudessa edellytetään, että kansalliset tuomioistuimet voivat esittää tällaisen toteamuksen harkintavaltaansa käyttämällä.
124. Yhdyn tähän näkemykseen. Perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklassa vahvistettujen perusoikeuksien kunnioittaminen nimittäin edellyttää, että oikeudenkäyntivaiheessa kansallisilla tuomioistuimilla on tarvittavaa joustoa arvioida menettelyn oikeudenmukaisuutta kokonaisuudessaan. Jos ne katsovat, että todiste olisi jätettävä huomiotta, koska se hankittiin loukkaamalla menettelyllisiä oikeuksia, mikä merkitsee puolustautumisoikeuksien loukkaamista, niiden olisi voitava vapaasti jättää se huomiotta.
125. Toisin sanoen unionin oikeudessa ei säännellä todisteiden hyväksyttävyyttä, mutta se on esteenä sille, että kansallisessa lainsäädännössä rajoitetaan asiakysymystä arvioivien tuomareiden toimivaltaa arvioida vapaasti todistusaineistoa ja tehdä tällaisesta arvioinnista tarpeellisiksi katsomansa päätelmät.(57)
126. Kun rikosoikeudellinen menettely koskee lapsia, asiaa käsittelevällä tuomioistuimella on perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohtaan perustuva velvollisuus ottaa erityisesti huomioon lapsen etu ja punnita sitä muihin rikosoikeudelliseen menettelyyn liittyviin etuihin nähden.
127. Näin ollen on todettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä on varmistaa asianomaisissa direktiiveissä, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut, annettujen oikeuksien täysi vaikutus. Tämä voidaan saavuttaa jättämällä huomiotta näiden välineiden vastaisesti hankitut todisteet, jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan sekä 47 ja 48 artiklan mukaisia oikeuksia loukattaisiin muussa tapauksessa.
H Unionin oikeuden välitön oikeusvaikutus ja ensisijaisuus (kysymykset 4, 7 ja 11)
128. Useissa kysymyksissään ja erityisesti kysymyksissä 4, 7 ja 11 ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee seurauksista, joita kyseessä olevien direktiivien asiaa koskevien säännösten välittömällä oikeusvaikutuksella on katsottava olevan. Koska unionin tuomioistuin on jo selventänyt tätä asiaa useaan otteeseen oikeuskäytännössään, toistan ainoastaan tärkeimmät seuraukset, jotka koskevat nyt käsiteltävää asiaa.
129. Välittömän oikeusvaikutuksen periaatteen mukaan yksityiset voivat vaatia unionin oikeudesta johtuvia oikeuksiaan vetoamalla suoraan unionin oikeuden säännöksiin kansallisissa tuomioistuimissa.(58)
130. Jos nämä oikeudet ovat ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa, unionin oikeudessa annetaan kansallisille tuomioistuimille toimivalta jättää soveltamatta tällaisia kansallisen oikeuden säännöksiä. Tämä toimivalta on seurausta unionin oikeuden välitöntä oikeusvaikutusta ja ensisijaisuutta koskevien unionin perustuslaillisten periaatteiden yhteisvaikutuksesta.(59)
131. Kansallisen tuomioistuimen käytettävissä oleva toinen mahdollisuus on tulkita kansallista lainsäädäntöä tavalla, joka johtaisi unionin oikeudesta johtuvan oikeuden haltijan kannalta samaan lopputulokseen kuin se, että unionin oikeutta olisi sovellettu suoraan. Tämän mahdollisuuden ansiosta kansalliset tuomioistuimet voivat välttää unionin oikeuden ja kansallisen oikeuden välisen ristiriidan.(60)
132. Alaikäiset, joiden rikosoikeudellisesta vastuusta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on antamassa ratkaisua, voivat vedota mainituissa direktiiveissä annettuihin oikeuksiin. Niihin kuuluvat oikeus käyttää oikeudellista avustajaa, oikeus saada tietoa menettelyllisistä oikeuksistaan ja oikeus sen arvioimiseen, onko direktiiviä 2016/800 tarpeen soveltaa edelleen epäillyn tai syytetyn täytettyä 18 vuotta; näitä oikeuksia ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuinta tulkitsemaan. Kyseisissä direktiiveissä annetaan myös muita oikeuksia, ja niiden lisäksi perusoikeuskirjassa annetaan oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja tehokkaaseen puolustukseen.
133. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi pyrittävä poistamaan kaikki mahdolliset esteet tällaisten oikeuksien tunnustamiselle tulkitsemalla kansallisen oikeuden asiaa koskevia säännöksiä unionin oikeuden kanssa yhdenmukaisella tavalla. Jos yhdenmukainen tulkinta osoittautuu mahdottomaksi, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on jätettävä soveltamatta unionin oikeuden vastaisia kansallisia säännöksiä ja suojattava unionin oikeudesta johtuvia oikeuksia.
134. Kansallisten tuomioistuinten lisäksi myös kansallisten hallintoviranomaisten(61) ja kaikkien muiden valtion elinten on varmistettava unionin oikeuden säännösten täysi vaikutus.(62) Unionin oikeuden välitön oikeusvaikutus, yhdenmukainen tulkinta ja ensisijaisuus sitovat näin ollen kaikkia valtion elimiä, joiden on myös tunnustettava unionin oikeudesta johtuvat oikeudet.
135. Tämä tarkoittaa, että rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa syyttäjäviranomaisten ja poliisin on tunnustettava suoraan asianomaisiin direktiiveihin perustuvat lasten oikeudet ja omat vastaavat velvollisuutensa. Niiden on tulkittava kansallista lainsäädäntöä yhdenmukaisesti näissä direktiiveissä edellytettyjen tulosten kanssa. Toissijaisesti ne ovat velvollisia jättämään soveltamatta kansallisia säännöksiä mahdollistaakseen lasten suojelun, sellaisena kuin myös sitä edellytetään kyseisissä direktiiveissä. Elleivät ne tee näin, tuomioistuimen, jossa rikosoikeudenkäynti on vireillä, on todettava, että kyseiset valtion elimet ovat rikkoneet unionin oikeuteen perustuvia velvoitteitaan.
V Ratkaisuehdotus
136. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Sąd Rejonowy w Słupskun ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Kysymys 13, siltä osin kuin se koskee syyttäjäviranomaisen riippumattomuutta, ja kysymys 14 on jätettävä tutkimatta.
2) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin 1 ja 2 on vastattava, että rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä lapsia koskevista menettelytakeista rikosoikeudellisissa menettelyissä 11.5.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/800 6 artiklaan sisältyy lapsen oikeus, jolla on välitön oikeusvaikutus, käyttää oikeudellista avustajaa, tarvittaessa julkista oikeusavustajaa, oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa suoritettavista kuulusteluista lähtien. Kuulusteluista vastaava viranomainen voi päättää suorittaa kuulustelun ilman oikeudellista avustajaa ainoastaan oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa tapauskohtaisen arvioinnin jälkeen – ottaen huomioon kyseisen direktiivin 6 artiklan 6 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaiset olosuhteet – ja vain, jos se on lapsen edun mukaista ja jos sillä turvataan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan mukaiset lapsen oikeudet. Päätöksen edetä menettelyssä ilman oikeudellista avustajaa on oltava asianmukaisesti perusteltu, ja sen on täytettävä oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin 22.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/48 8 artiklan 2 kohdassa säädetyt edellytykset.
3) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen 5 on vastattava, että direktiivin 2016/800 2 artiklan 3 kohdalla on välitön oikeusvaikutus. Siinä annetaan lapselle, joka täyttää 18 vuotta rikosoikeudellisen menettelyn aikana, oikeus siihen, että toimivaltainen viranomainen arvioi tapauskohtaisesti, onko häntä edelleen tarpeen kohdella lapsena. Tässä yhteydessä arvioidaan myös sitä, sovelletaanko edelleen oikeutta käyttää oikeudellista avustajaa. Jäsenvaltiot eivät voi evätä tällaista oikeutta.
4) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin 8, 9 ja 10 on vastattava, että direktiivin 2016/800 4 ja 5 artiklassa annetaan alaikäisille oikeus siihen, että heille ja vanhempainvastuunkantajille annetaan tietoja menettelyllisistä oikeuksista rikosoikeudellisissa menettelyissä. Nämä säännökset ovat riittävän täsmällisiä ja ehdottomia, ja alaikäiset voivat vedota niihin kansallisissa tuomioistuimissa. Yhtä selvää on, että velvollisuus ilmoittaa lapsille ja vanhempainvastuunkantajille heidän menettelyllisistä oikeuksistaan koskee viranomaista, joka on toimivaltainen toteuttamaan rikosoikeudellisen menettelyn asianomaisen osan. Rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa poliisilla ja syyttäjäviranomaisella on tällainen velvollisuus. Tällä oikeudella saada tietoja varmistetaan, että lasten puolustautumisoikeuksia suojellaan koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan.
5) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymykseen 11 on vastattava, että unionin oikeudessa ei säännellä todisteiden hyväksyttävyyttä, mutta se on esteenä sille, että kansallisessa lainsäädännössä rajoitetaan asiakysymystä arvioivien tuomareiden toimivaltaa arvioida vapaasti todistusaineistoa ja tehdä tällaisesta arvioinnista tarpeellisiksi katsomansa päätelmät. Kun rikosoikeudellinen menettely koskee lapsia, asiaa käsittelevällä tuomioistuimella on perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohtaan perustuva velvollisuus ottaa erityisesti huomioon lapsen etu ja punnita sitä suhteessa muihin rikosoikeudelliseen menettelyyn liittyviin etuihin. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä on varmistaa asianomaisissa direktiiveissä, sellaisina kuin unionin tuomioistuin on niitä tulkinnut, annettujen oikeuksien täysi vaikutus. Tämä voidaan saavuttaa jättämällä huomiotta näiden välineiden vastaisesti hankitut todisteet, jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan sekä 47 ja 48 artiklan mukaisia oikeuksia loukattaisiin muussa tapauksessa.
6) Kysymyksiin 4 ja 7 ja kysymyksen 13 ensimmäiseen osaan on vastattava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tunnustettava epäiltyinä tai syytettyinä oleville lapsille suoraan asiaa koskevien unionin direktiivien perusteella kuuluvat oikeudet. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi poistettava kaikki mahdolliset esteet direktiiveissä annettavien oikeuksien tunnustamiselle tulkitsemalla kansallista lainsäädäntöä näiden direktiivien mukaisesti. Jos tämä ei ole mahdollista, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen olisi jätettävä soveltamatta unionin oikeuden vastaisia kansallisia säännöksiä unionin oikeuden välittömän oikeusvaikutuksen ja ensisijaisuuden perusteella.
Unionin oikeuden välitön oikeusvaikutus, yhdenmukainen tulkinta ja ensisijaisuus sitovat kaikkia valtion elimiä, joiden on myös tunnustettava unionin oikeudesta johtuvat oikeudet. Tämä tarkoittaa, että rikosoikeudellisen menettelyn oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa syyttäjäviranomaisten ja poliisin on tunnustettava suoraan asianomaisiin direktiiveihin perustuvat lasten oikeudet ja omat vastaavat velvollisuutensa. Elleivät ne tee näin, tuomioistuimen, jossa rikosoikeudenkäynti on vireillä, on todettava, että kyseiset valtion elimet ovat rikkoneet unionin oikeuteen perustuvia velvoitteitaan.