Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (neljäs jaosto) 18.11.2015 – Mustang vastaan SMHV – Dubek (Mustang)
(asia T‑606/13)
Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus kuviomerkin Mustang rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Aiempi kansallinen kuviomerkki ja sanamerkki MUSTANG – Ei vaaraa siitä, että aikaisempien tavaramerkkien maineelle aiheutuu haittaa – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohta
1. Yhteisön tavaramerkki – Muutoksenhakumenettely – Kanne unionin tuomioistuimissa – Unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta – Valituslautakuntien päätösten lainmukaisuuden valvonta – Tosiseikkoja ei voida tutkia uudelleen sellaisen näytön valossa, jota ei ole aikaisemmin esitetty viraston elimissä (Neuvoston asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 2 kohta) (ks. 17 kohta)
2. Yhteisön tavaramerkki – Yhteisön tavaramerkin määritelmä ja hankkiminen – Suhteelliset hylkäysperusteet – Väite, jonka on tehnyt sellaisen aikaisemman tavaramerkin haltija, joka on sama tai samankaltainen kuin haettu tavaramerkki ja joka on laajalti tunnettu – Aikaisemman laajalti tunnetun tavaramerkin tuottaman suojan ulottaminen tavaroihin tai palveluihin, jotka eivät ole samankaltaisia – Tarkoitus – Tavaramerkin haltijan näyttövelvollisuus – Tulevaisuuteen ajoittuva vaara, joka ei ole hypoteettinen, epäoikeutetusta hyväksikäytöstä tai aiheutuvasta haitasta (Neuvoston asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohta) (ks. 21, 22 ja 28 kohta)
3. Yhteisön tavaramerkki – Yhteisön tavaramerkin määritelmä ja hankkiminen – Suhteelliset hylkäysperusteet – Väite, jonka on tehnyt sellaisen aikaisemman tavaramerkin haltija, joka on sama tai samankaltainen kuin haettu tavaramerkki ja joka on laajalti tunnettu – Aikaisemman laajalti tunnetun tavaramerkin tuottaman suojan ulottaminen tavaroihin tai palveluihin, jotka eivät ole samankaltaisia – Edellytykset (Neuvoston asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohta) (ks. 23 ja 24 kohta)
4. Yhteisön tavaramerkki – Yhteisön tavaramerkin määritelmä ja hankkiminen – Suhteelliset hylkäysperusteet – Väite, jonka on tehnyt sellaisen aikaisemman tavaramerkin haltija, joka on sama tai samankaltainen kuin haettu tavaramerkki ja joka on laajalti tunnettu – Aikaisemman laajalti tunnetun tavaramerkin tuottaman suojan ulottaminen tavaroihin tai palveluihin, jotka eivät ole samankaltaisia – Edellytykset – Tavaramerkkien välinen yhteys – Arviointiperusteet (Neuvoston asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohta) (ks. 50–52 kohta)
5. Yhteisön tavaramerkki – Yhteisön tavaramerkin määritelmä ja hankkiminen – Suhteelliset hylkäysperusteet – Väite, jonka on tehnyt sellaisen aikaisemman tavaramerkin haltija, joka on sama tai samankaltainen kuin haettu tavaramerkki ja joka on laajalti tunnettu – Aikaisemman laajalti tunnetun tavaramerkin tuottaman suojan ulottaminen tavaroihin tai palveluihin, jotka eivät ole samankaltaisia – Edellytykset – Aikaisemman tavaramerkin maineelle aiheutettu haitta – Arviointiperusteet (Neuvoston asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohta) (ks. 60 kohta)
6. Yhteisön tavaramerkki – Yhteisön tavaramerkin määritelmä ja hankkiminen – Suhteelliset hylkäysperusteet – Väite, jonka on tehnyt sellaisen aikaisemman tavaramerkin haltija, joka on sama tai samankaltainen kuin haettu tavaramerkki ja joka on laajalti tunnettu – Aikaisemman laajalti tunnetun tavaramerkin tuottaman suojan ulottaminen tavaroihin tai palveluihin, jotka eivät ole samankaltaisia – Kuviomerkki Mustang – Sana- ja kuviomerkki MUSTANG (Neuvoston asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 5 kohta) (ks. 62–66 kohta)
Aihe
| Kanne SMHV:n neljännen valituslautakunnan 13.9.2013 tekemästä päätöksestä (asia R 416/2012-4), joka koskee Mustang – Bekleidungswerke GmbH & Co. KG:n ja Dubek Ltd:n välistä väitemenettelyä |
Ratkaisu
2) | | Mustang – Bekleidungswerke GmbH & Co. KG velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. |