Asia T-18/05

IMI plc ym.

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kuparisten vesi- ja viemäriputkien ala – Päätös, jolla EY 81 artiklan rikkominen todetaan – Jatkettu ja monimuotoinen kilpailusääntöjen rikkominen – Osallistumisen keskeyttäminen – Sakot – Rajoitettu osallistuminen kartelliin

Tuomion tiivistelmä

1.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jolla kilpailusääntöjen rikkominen todetaan – Komission velvollisuus näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkominen ja sen kesto

(EY 81 artiklan 1 kohta)

2.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Väitetiedoksianto – Välttämätön sisältö

3.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrän laskennasta annetut suuntaviivat – Laskentamenetelmä, jossa otetaan huomioon joustavia osatekijöitä

(EY 229 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 98/C 9/03)

4.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Sakkojen määräämättä jättäminen tai alentaminen vastikkeena syytetyn yrityksen yhteistyöstä

5.      Kilpailu – Sakot – Päätös, jolla määrätään sakkoja – Perusteluvelvollisuuden laajuus

(EY 253 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

6.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan A alakohta)

7.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Kyseessä olevien tuotteiden markkinoiden koon huomioon ottaminen

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan A alakohta)

1.      EY 81 artiklan 1 kohtaa sovelletaan ainoastaan, jos on olemassa vähintään kahden sopimuspuolen yhteinen tahto, jolloin merkitystä ei ole tämän tahdon ilmenemismuodolla, kunhan se tarkoin vastaa tätä tahtoa.

Jos ei ole olemassa näyttöä, jolla voidaan osoittaa suoraan rikkomisen kesto, komission on esitettävä näyttöä, joka liittyy ajallisesti riittävän lähellä toisiaan oleviin tosiseikkoihin, joiden perusteella voidaan kohtuullisesti päätellä, että rikkominen on jatkunut keskeytyksettä tietyn kahden ajankohdan välillä.

Vaikka kilpailua rajoittavan toiminnan kahden ilmenemismuodon välinen ajanjakso on merkityksellinen tekijä osoitettaessa kilpailusääntöjen rikkomisen jatkuvuutta, ei kysymystä siitä, onko kyseinen ajanjakso riittävän pitkä merkitäkseen rikkomisen keskeytymistä, pidä tutkia abstraktilla tasolla. Päinvastoin sitä on arvioitava kyseessä olevan kartellin toiminnan asiayhteydessä.

Komissio tekee oikeudellisen virheen katsoessaan, että yrityksen osallistuminen kartelliin oli keskeytymätöntä, vaikka tätä yritystä ei voida moittia yhdestäkään yhteydenpidosta tai muusta kollusiivisesta toiminnasta sellaisen ajanjakson aikana, joka on yli vuoden pidempi kuin ne ajat, joiden välein kartellin jäsenet ilmaisevat tavallisesti tahtonsa rajoittaa kilpailua.

(ks. 88–90 ja 96 kohta)

2.      Väitetiedoksiannon perusteella niiden, joita asia koskee, on voitava saada tieto siitä, mihin toimintaan komissio väittää niiden syyllistyneen. Kyseistä vaatimusta noudatetaan, kun lopullisessa päätöksessä ei aseteta asianomaisten henkilöiden vastuulle väitetiedoksiannossa tarkoitetuista rikkomisista poikkeavia rikkomisia ja jos siinä esitetään ainoastaan ne tosiseikat, joista asianomaisilla henkilöillä on ollut mahdollisuus esittää näkemyksensä. Komission lopullisen päätöksen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä täydellisesti vastata väitetiedoksiantoa. Se, että väitetiedoksiannon ja lopullisen päätöksen välillä on eroja, loukkaa puolustautumisoikeuksia vain, jos päätöksessä hyväksyttyä väitettä ei ole esitetty väitetiedoksiannossa riittävällä tavalla, jotta adressaatit voivat puolustautua. Oikeus tulla kuulluksi ulottuu nimittäin kaikkiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin, jotka ovat päätöksen perusteena, mutta ei lopulliseen kantaan, jonka hallintoviranomainen aikoo omaksua.

(ks. 106, 108 ja 109 kohta)

3.      Vaikka asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [HT] 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa annettuja suuntaviivoja ei voidakaan pitää oikeussääntöinä, niissä vahvistetaan kuitenkin käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan noudatettava käytäntö ja joissa komissio voi poiketa erityistapauksessa vain esittämällä sellaiset perusteet, jotka ovat sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa. Unionin yleisen tuomioistuimen asiana on komission päätöksellä määrättyjen sakkojen lainmukaisuutta valvoessaan näin ollen tarkistaa, onko komissio käyttänyt harkintavaltaansa suuntaviivoissa esitettyä menetelmää käyttäen, ja niiltä osin kuin se toteaisi, että suuntaviivoista on poikettu, tarkistaa, onko poikkeaminen oikeutettu ja oikeudellisesti tarkasteltuna riittävästi perusteltu.

Se, että komissio on itse rajoittanut harkintavaltaansa antamalla suuntaviivat, ei ole yhteensopimatonta sen kanssa, että komissiolla säilyy huomattava liikkumavara harkintavallan suhteen. Suuntaviivoihin sisältyy erilaisia joustavia osatekijöitä, joiden perusteella komissiolla on mahdollisuus käyttää omaa harkintavaltaansa asetuksen N:o 17 ja asetuksen N:o 1/2003 säännösten mukaisesti, sellaisina kuin yhteisöjen tuomioistuin on kyseisiä säännöksiä tulkinnut. Tämän vuoksi aloilla, joilla komissiolla on edelleen harkintavaltaa, kyseisiä arviointeja koskeva laillisuusvalvonta rajoittuu sen tutkimiseen, ettei asiassa ole tehty ilmeistä arviointivirhettä. Komission harkintavalta ja sen sille asettamat rajat eivät lähtökohtaisesti vaikuta siihen, miten tuomioistuin käyttää täyttä tuomiovaltaansa, jonka perusteella se voi poistaa komission määräämän sakon tai alentaa tai korottaa tällaisen sakon määrää.

(ks. 117–121 kohta)

4.      Vaikka sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa vuonna 1996 annetulla komission tiedonannolla luodaan oikeutettuja odotuksia, joihin sellaiset yritykset, jotka haluavat ilmoittaa komissiolle kartellin olemassaolosta, voivat perustaa toimintansa, nämä odotukset voivat koskea yksinomaan sitä, miten komissio ottaa huomioon niiden komission kanssa tekemän yhteistyön sen jälkeen, kun ne ovat ilmaisseet halunsa tehdä yhteistyötä. Tämän tiedonannon sanamuodosta tai sillä käyttöön otetun mekanismin sisäisestä logiikasta ei ilmene, että komissiolla olisi velvollisuus hallinnollisen menettelyn aikana ilmoittaa yrityksille, jotka eivät ole ilmaisseet haluaan tehdä yhteistyötä, tutkimuksensa yhteydessä toteuttamistaan toimenpiteistä tai tutkimuksen kulusta. Kaikilla kartelliin osallistuneilla on mahdollisuus milloin tahansa hallinnollisen menettelyn aikana pyytää, että niihin sovelletaan kyseistä tiedonantoa, riippumatta siitä, mitä tutkintatoimenpiteitä komissio on toteuttanut. Kunkin kartelliin osallistuneen asiana on päättää, haluaako se vedota kyseiseen tiedonantoon ja milloin se näin tekee.

(ks. 129 ja 130 kohta)

5.      Vahvistettaessa sakkoja kilpailuoikeuden rikkomisen vuoksi perusteluvelvollisuus täytetään, jos komissio ilmoittaa päätöksessään ne arvioinnissa huomioon ottamansa seikat, joiden avulla se on määrittänyt kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston. EY 253 artiklaa ei voida tulkita siten, että siinä asetetaan komissiolle velvollisuus selittää päätöksissään ne syyt, joiden perusteella se ei sakon määrän laskemisen osalta ole omaksunut ratkaisuja, jotka olisivat vaihtoehtoisia siihen ratkaisuun nähden, johon lopullisessa päätöksessä on tosiasiallisesti päädytty.

(ks. 152 ja 153 kohta)

6.      Yritys, jonka on todettu olevan vastuussa yhteistoimintajärjestelyn useista osista, vaikuttaa enemmän tämän yhteistoimintajärjestelyn tehokkuuteen ja vakavuuteen kuin kilpailusääntöjen rikkoja, joka on osallistunut ainoastaan yhteen tämän yhteistoimintajärjestelyn osaan. Näin ollen ensiksi mainittu yritys syyllistyy vakavampaan kilpailusääntöjen rikkomiseen kuin toiseksi mainittu yritys.

Sen periaatteen nojalla, jonka mukaan rangaistukset on määrättävä yksilökohtaisesti ja vastuu on henkilökohtaista, komission on kunkin kilpailusääntöjen rikkojan yhteistoimintajärjestelyyn osallistumisen suhteellista vakavuutta arvioidessaan otettava huomioon se, että kilpailusääntöjen tiettyjen rikkojien ei mahdollisesti katsota olevan vastuussa tämän yhteistoimintajärjestelyn kaikista osista.

Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [HT] 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa annettuja suuntaviivoja sovellettaessa tämä arviointi on välttämättä toteutettava erityisen sakon laskentapohjan vahvistamisen vaiheessa, koska kun otetaan huomioon lieventävät seikat, sakon perusmäärää on mahdollista mukauttaa pelkästään sen perusteella, miten kilpailusääntöjen rikkoja on toimeenpannut yhteistoimintajärjestelyä. Kilpailusääntöjen rikkojalla, jonka ei katsota olevan vastuussa tämän yhteistoimintajärjestelyn tietyistä osista, ei kuitenkaan ole voinut olla roolia näiden osien toimeenpanemisessa. Kilpailuoikeuden säännösten rikkominen on tällaisen yrityksen syyksi luetun rikkomisen rajoitetun laajuuden vuoksi vähemmän vakavaa kuin rikkominen, joka luetaan kilpailusääntöjen rikkomisen kaikkiin osiin osallistuneiden yritysten syyksi.

Komissio loukkaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se ei sakon määrää laskiessaan ota huomioon sitä, että toisin kuin muut kyseisen yhteistoimintajärjestelyn jäsenenä olevat yritykset, yritys on osallistunut ainoastaan yhteen kartellin osaan, ja kun se näin ollen kohtelisi erilaisia tilanteita samalla tavoin ilman, että tällainen kohtelu olisi objektiivisesti perusteltua.

(ks. 162–164 ja 166 kohta)

7.      Arvioidessaan yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta yritykselle määrättävän sakon laskentapohjan määrittämiseksi komissio voi ottaa huomioon niiden markkinoiden koon, joihin rikkominen vaikuttaa, mutta se ei kuitenkaan ole tähän velvollinen. Se voi ottaa tätä varten huomioon kyseessä olevien markkinoiden liikevaihdon. Ei ole olemassa mitään pätevää syytä sille, että liikevaihto laskettaisiin siten, että tietyt tuotantokustannukset jätetään ottamatta huomioon. Kaikilla teollisuudenaloilla on nimittäin sellaisia lopputuotteeseen erottamattomasti liittyviä kustannuksia, joihin valmistaja ei voi vaikuttaa mutta jotka kuitenkin merkitsevät olennaista valmistajan toimintaan vaikuttavaa tekijää ja joita ei näin ollen voida jättää ottamatta huomioon valmistajan liikevaihdossa sakon laskentapohjaa vahvistettaessa. Se, että raaka-aineen hinta muodostaa huomattavan osan lopputuotteen loppuhinnasta tai että raaka-aineen hintojen vaihteluihin liittyvä vaara on huomattavasti suurempi kuin muiden raaka-aineiden kohdalla, ei horjuta kyseistä päätelmää.

(ks. 180, 182 ja 183 kohta)