Asia T‑126/14
Alankomaiden kuningaskunta
vastaan
Euroopan komissio
EMOTR – Tukiosasto – Maataloustukirahasto ja maaseuturahasto – Korkojen ilmoittamatta jättämisen takia tehty rahoitusoikaisu – Perusteluvelvollisuus – Korkojen kirjaamisvelvollisuus – Asetuksen (EY) N:o 1290/2005 32 artiklan 5 kohta – Vastaavuusperiaate – Huolellisuusvelvoite
Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 24.11.2015
1. Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Maataloustukirahastosta maksettava rahoitus – Tilien tarkastus- ja hyväksymismenettely – Jäsenvaltiolta perittävät määrät – Se, että jäsenvaltio ei ole perinyt säädetyssä määräajassa takaisin määriä, jotka on maksettava väärinkäytösten tai laiminlyöntien vuoksi – Taloudelliset seuraukset – Korkojen huomioon ottaminen – Edellytys – Korkojen kirjaamisvelvollisuuden olemassaolo
(Neuvoston asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 1 ja 5 kohta)
2. Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Maataloustukirahastosta maksettava rahoitus – Tilien tarkastus- ja hyväksymismenettely – Jäsenvaltiolta perittävät määrät – Jäsenvaltiolla ei ole velvollisuutta vaatia asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 1 ja 5 kohdan nojalla korkoa maksettaville määrille
(Neuvoston asetuksen N:o 729/70, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1287/95, 8 artiklan 2 kohdan toinen alakohta ja neuvoston asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 1 ja 5 kohta)
3. Maatalous – Yhteinen maatalouspolitiikka – Maataloustukirahastosta maksettava rahoitus – Tilien tarkastus- ja hyväksymismenettely – Jäsenvaltiolta perittävät määrät – Vastaavuusperiaatteeseen vetoaminen velvollisuuden, joka koskee koron vaatimista summien takaisinperinnän yhteydessä, perustelemiseksi – Hyväksyttävyys – Edellytys – Unionin saatavien rinnastettavuus samantyyppisiin kansallisiin saataviin – Maidon lisämaksuihin ja vientitukiin liittyvien unionin saatavien rinnastaminen kansallisiin verosaataviin – Se, että ne eivät ole rinnastettavissa toisiinsa
(SEUT 325 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 1 ja 5 kohta)
4. Kumoamiskanne – Unionin tuomioistuinten toimivalta – Ulottuvuus – Unionin yleisen tuomioistuimen valta korvata riidanalaisen toimen laatijan perustelut omilla perusteluillaan ei kuulu unionin tuomioistuinten toimivallan piiriin
(SEUT 263 artikla ja SEUT 264 artikla)
5. Kumoamiskanne – Määräaikojen ehdottomuus
(SEUT 263 artiklan kuudes kohta)
1. Yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta annetun asetuksen N:o 1290/2005 32 artikla koskee jäsenvaltioiden velvollisuuksia, jotka liittyvät summien takaisinperintään sellaisilta tuensaajilta, jotka ovat syyllistyneet väärinkäytöksiin tai laiminlyönteihin. Erityisesti kyseisen artiklan 1 kohdan mukaan väärinkäytösten tai laiminlyöntien vuoksi takaisin perityt määrät on suoritettava korkoineen maksajavirastoille, jotka palauttavat ne Euroopan maatalouden tukirahastolle (maataloustukirahasto) sidottuina tuloina merkiten määrät sille kuukaudelle, jona ne tosiasiallisesti saadaan perittyä takaisin. Toisaalta 32 artiklan 5 kohta koskee niitä erityisiä tilanteita, joissa jäsenvaltio ei ole perinyt takaisin määriä tietyssä määräajassa. Tällaisissa tilanteissa takaisinperinnän toteuttamatta jättämisestä aiheutuvista taloudellisista seurauksista vastaavat 50-prosenttisesti kyseinen jäsenvaltio ja 50-prosenttisesti unionin talousarvio. Tätä taloudellisen vastuun jakamista sovelletaan kaikkiin luonteeltaan taloudellisiin vaikutuksiin, jotka liittyvät siihen, että säännönvastaisesti maksettuja summia ei ole peritty takaisin, ja joihin kuuluvat muun muassa pääomat sekä niihin liittyvät korot, jotka olisi pitänyt maksaa saman asetuksen 32 artiklan 1 kohdan nojalla.
Tästä syystä komissiolla on periaatteessa oikeus sisällyttää asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 5 kohdan nojalla maksettaviin määriin korot, jotka liittyvät sellaisiin saataviin, joita ei ole peritty takaisin määräajassa, josta on säädetty kyseisessä säännöksessä. Tämä mahdollisuus sisällyttää maksettaviin määriin korot edellyttää kuitenkin välttämättä sitä, että asianomaisella jäsenvaltiolla on kussakin yksittäistapauksessa velvollisuus vaatia korkojen maksamista kyseisille määrille.
(ks. 72, 73 ja 75–78 kohta)
2. Yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta annetun asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 1 ja 5 kohdassa ei säädetä mistään jäsenvaltioiden velvollisuudesta vaatia takaisin perittäville saataville korkoa. On yhtäältä niin, että samoin kuin yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta annetun asetuksen N:o 729/70 8 artiklan 2 kohdan toinen alakohta, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1287/95, asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 1 kohta sisältää nimittäin ainoastaan yksinkertaisen säännön väärinkäytöksen tai laiminlyönnin takia takaisin perittyjen summien kohdentamisesta talousarviossa, eikä siinä aseteta jäsenvaltioille velvollisuutta vaatia tällaisille takaisin perityille summille korkoa. Toisaalta myöskään kyseisen asetuksen 32 artiklan 5 kohdassa ei aseteta tällaista velvollisuutta, koska tämä säännös sisältää ainoastaan säännön sellaisia seurauksia koskevan taloudellisen vastuun jakautumisesta tässä säännöksessä asetettujen määräaikojen jälkeen, jotka aiheutuvat siitä, ettei kyseisiä summia ole peritty takaisin.
Vaikka tässä yhteydessä on totta, että korkojen jättäminen takaisin perittävien summien ulkopuolelle ja siten kyseessä olevan jäsenvaltion vastuulla asetuksen N:o 1290/2005 32 artiklan 5 kohdan nojalla olevan määrän vähentäminen olisi ristiriidassa unionin talousarvion taloudellisten etujen suojaamisen kanssa, näistä päätelmistä ei voida kuitenkaan johtaa yleistä periaatetta, jonka mukaan jäsenvaltioilla olisi velvollisuus vaatia väärinkäytösten vuoksi takaisin perittäville summille korkoa.
(ks. 80–82, 85 ja 86 kohta)
3. Maataloussaatavien perinnästä on todettava, että koska alakohtaisissa asetuksissa tai yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta annetussa asetuksessa N:o 1290/2005 ei ole asetettu mitään velvollisuutta vaatia tällaisille saataville korkoa, tällainen velvollisuus voi mahdollisesti perustua vastaavuusperiaatteeseen sellaisessa tilanteessa, jossa kyseisen jäsenvaltion sisäisessä lainsäädännössä säädetään kansallisesta talousarviosta perusteettomasti maksettujen samantyyppisten etuuksien takaisinperintään liittyvien korkojen perinnästä. Sama koskee rahoituskuluja, joita jäsenvaltioiden hallintoviranomaisten on perittävä unionin lukuun.
Yhtäältä maitoalan lisämaksuihin ja vientitukiin liittyviä saatavia ja toisaalta kansallisia verosaatavia ei voida pitää vastaavina saatavina vastaavuusperiaatteen soveltamisen kannalta. Maidon lisämaksut on nimittäin tarkoitettu tuottamaan varoja unionin talousarvioon, ja niille on ominaista se, että niillä on tarkoitus tasapainottaa maatalousmarkkinoita, kun taas kansallisille veroille on ominaista se, että niiden pääasiallinen tai jopa yksinomainen tarkoitus on tuottaa tuloja kansalliseen talousarvioon. On lisäksi niin, että maatalousmaksuja peritään vain tarkasti rajatulta maksuvelvollisten ryhmältä eikä koko väestöltä ja että lisämaksuista saatavat tulot käytetään maitoalan kulujen rahoittamiseen ja vielä tarkemmin ilmaistuna sen tuotannon myymiseksi, jonka tuottajat tuottavat kiintiönsä ylittäen.
Lisäksi vientitukien järjestelmän tarkoituksena on eurooppalaisten tuotteiden viennin mahdollistaminen silloin, kun se muutoin ei enää olisi toimijalle kannattavaa. Vientituet, jotka ovat maanviljelijöille myönnettyjä etuuksia, eroavat luonteeltaan kansallisista veroista. Siinä missä vientituet rahoitetaan unionin talousarviosta, kansalliset verot nimittäin kartuttavat kansallista talousarviota. Vaikka on totta, että perusteettomasti myönnettyihin vientitukiin liittyvät ja takaisin perityt summat palautetaan tuloina unionin talousarvioon, tämä ei muuta sitä, että erotuksena kansallisten verojen perinnästä perusteettomien maksettujen vientitukien palauttaminen ei erityisesti kartuta unionin talousarviota, vaan se korvaa sellaisia summia, joita ei olisi koskaan pitänyt maksaa.
(ks. 91, 92, 97–100, 104, 106, 110 ja 111 kohta)
4. Ks. tuomion teksti.
(ks. 121 kohta)
5. Ks. tuomion teksti.
(ks. 142 ja 149 kohta)