Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
6 päivänä kesäkuuta 2024(1)
Asia C‑230/23
Reprobel CV
vastaan
Copaco Belgium NV
(Ennakkoratkaisupyyntö – Ondernemingsrechtbank Gent, Afdeling Gent (Gentin kauppatuomioistuin, Gentin istuntopaikka, Belgia))
Ennakkoratkaisupyyntö – Henkinen omaisuus – Tekijänoikeus ja lähioikeudet – Direktiivi 2001/29/EY – 2 artikla – Kappaleen valmistamista koskeva oikeus – 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohta – Poikkeukset ja rajoitukset – Kappaleen valmistaminen yksityiseen käyttöön – Sopiva hyvitys – Välitön oikeusvaikutus – Sopivan hyvityksen perimiseen ja jakamiseen nimetty yhteisö – Mahdollisuus vedota suoraan direktiiviin kyseistä yhteisöä vastaan
Johdanto
1. Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisukysymykset antavat aihetta palata yhteen unionin oikeuden perustavanlaatuisista kysymyksistä, nimittäin direktiivien säännösten välittömän oikeusvaikutuksen ongelmaan sekä mahdollisuuteen vedota näihin säännöksiin vertikaalisissa suhteissa eli yksityisen ja jäsenvaltion välisessä riita-asiassa. Vaikka kyseisen problematiikan juuret ulottuvat unionin oikeusjärjestyksen luomisen alkuvaiheisiin, se herättää edelleen riitoja ja erimielisyyttä.(2)
2. Nyt käsiteltävä asia koskee molempia ongelmia, jotka liittyvät edellä mainittuun kysymykseen. Kyse on nimittäin yhtäältä siitä, voiko sellaisilla direktiivin säännöksillä katsoa olevan välitön oikeusvaikutus, jotka asianomainen jäsenvaltio on päättänyt panna täytäntöön, vaikka ne ovat luonteeltaan valinnaisia. Käsiteltävässä asiassa kyseinen täytäntöönpano tapahtui lisäksi unionin oikeuden vastaisesti, kuten unionin tuomioistuimen tuomiosta suoraan ilmenee. Toisaalta nyt käsiteltävänä olevassa asiassa tulee jälleen kerran esille kysymys mahdollisuudesta vedota direktiivin säännöksen välittömään oikeusvaikutukseen yksityistä elintä vastaan, jolle jäsenvaltio on antanut tehtäväksi yleisen edun mukaisen tehtävän hoitamisen.
3. Vaikuttaa siltä, että näissä molemmissa kysymyksissä on tarpeen, että unionin tuomioistuin tarkentaa tähänastista oikeuskäytäntöä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
4. Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY(3) 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että yksinoikeus sallia tai kieltää suoraan tai välillisesti, tilapäisesti tai pysyvästi, millä keinolla ja missä muodossa tahansa kokonaan tai osittain tapahtuva kappaleen valmistaminen on:
a) tekijöillä teostensa osalta;
b) esittäjillä esitystensä tallenteiden osalta;
c) äänitetuottajilla äänitteidensä osalta;
d) elokuvien ensimmäisten tallenteiden tuottajilla elokuviensa alkuperäiskappaleiden ja niiden kopioiden osalta; ja
e) yleisradio-organisaatioilla lähetystensä tallenteiden osalta riippumatta siitä, onko kyseessä lähetysten langallinen vai langaton siirto, tai siirto kaapelin tai satelliitin välityksellä”.
5. Saman direktiivin 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista tai rajoituksista 2 artiklassa säädettyyn kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen seuraavissa tapauksissa:
a) kun kyseessä ovat paperilla tai samankaltaisella alustalla olevat kappaleet, jotka on tehty käyttämällä mitä tahansa valokuvaustekniikkaa tai muuta menetelmää, jolla on samanlaiset vaikutukset, lukuun ottamatta nuottilehtien kopioita, ja edellyttäen, että oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen;
b) kun kyseessä ovat luonnollisten henkilöiden mille tahansa välineelle valmistamat kappaleet, jotka on tehty yksityiseen käyttöön ja joiden käyttötarkoitus ei ole välittömästi tai välillisesti kaupallinen, edellyttäen, että oikeudenhaltijat saavat sopivan hyvityksen, jonka osalta otetaan huomioon 6 artiklassa tarkoitettujen teknisten toimenpiteiden soveltaminen kyseiseen teokseen tai aineistoon taikka niiden soveltamatta jättäminen;
– –.”
Belgian oikeus
6. Belgian oikeudessa, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, otettiin käyttöön korvaus poikkeuksista kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista 30.6.1994 annetun lain (wet van 30 juni 1994 treffende het auteursrecht en de naburige rechten)(4) 59 ja 60 §:llä. Kyseinen korvaus koostui kiinteämääräisestä osasta, joka riippui niiden laitteiden määrästä, joiden avulla suojatuista teoksista voidaan valmistaa kappaleita, ja osasta, joka on suhteutettu tällaisista teoksista valmistettujen kappaleiden määrään.
7. Kyseisen lain 60a §:n mukaan kyseisen korvauksen perimiseen ja jakamiseen nimetyllä yhteisöllä oli oikeus saada asiaa koskevia tietoja tulliviranomaisilta, veroviranomaisilta arvonlisäveron osalta, sosiaaliturvaviranomaisilta, talousministeriön tarkastus- ja sovitteluyksiköltä sekä vastavuoroisuuden edellytyksellä vastaavilta ulkomaisilta yhteisöiltä.
8. Kyseisen lain 61 §:n perusteella korvauksen määrä määritettiin tekijöille ja kustantajille yksityis- tai opetuskäyttöön tarkoitetuista graafiselle tai analogiselle välineelle tallennetuista teoksista valmistetuista kappaleista maksettavista korvauksista 30.10.1997 annetussa kuninkaan asetuksessa (Koninklijk besluit van 30 oktober 1997 betreffende de vergoeding verschuldigd aan auteurs en uitgevers voor het kopiëren voor privé-gebruik of didactisch gebruik van werken die op grafische of op soortgelijke wijze zijn vastgelegd).(5) Mainitun asetuksen 7 §:n mukaan kyseisen korvauksen maksamaan velvollisilla yhteisöillä oli velvollisuus toimittaa joka kuukausi sen perimiseen nimetylle yhteisölle ilmoitus, joka sisältää tiedot, joiden perusteella voidaan yksilöidä maksuvelvollinen ja määrittää maksettavan korvauksen määrä, joka riippuu myytyjen laitteiden määrästä.
9. Graafiselle tai analogiselle välineelle tallennetuista teoksista valmistetuista kappaleista maksettavan korvauksen perimistä ja jakamista varten nimetyn yhteisön määrittämisestä 15.10.1997 annetussa kuninkaan asetuksessa (koninklijk besluit van 15 oktober 1997 tot het belasten van een vennootschap met de inning en de verdeling van de vergoeding voor het kopiëren van werken die op grafische of soortgelijke wijze zijn vastgelegd)(6) kyseisen korvauksen perimiseen ja jakamiseen toimivaltaiseksi yhteisöksi nimettiin Reprobel.
Pääasian tosiseikat, oikeudenkäyntimenettely ja ennakkoratkaisukysymykset
10. Belgian oikeuden mukaan perustettu yhtiö Copaco Belgium NV (jäljempänä Copaco) on yrityksille ja kuluttajille tarkoitettujen tietoteknisten laitteiden, mukaan lukien kopiokoneiden ja skannerien kaltaisten kopiolaitteiden jälleenmyyjä. Tämän johdosta Copacolla oli velvollisuus maksaa korvaus teosten kappaleiden valmistamisesta.
11. Unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Hewlett-Packard Belgia(7) muun muassa, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohta ovat lähtökohtaisesti esteenä Belgian lainsäädännön kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa yhdistetään kiinteämääräinen korvaus ja suhteellinen korvaus tarjoamatta tässä yhteydessä mekanismeja, jotka mahdollistavat korvauksen määrän mukauttamisen oikeudenhaltijoille aiheutuneen tosiasiallisen vahingon mukaan.(8) Belgian oikeuden uudet, kyseisestä tuomiosta saatujen suuntaviivojen mukaiset säännökset, jotka säätelevät korvausta teosten kappaleiden valmistamisesta, tulivat voimaan maaliskuussa 2017.
12. Copaco kieltäytyi kyseisen tuomion johdosta maksamasta Reprobelin marraskuun 2015 ja joulukuun 2016 väliseltä ajanjaksolta laatimia laskuja. Copaco nimittäin katsoo, että tuomion Hewlett-Packard Belgium mukaan Belgian teosten kappaleiden valmistamista koskeva korvausjärjestelmä oli riidanalaisella ajanjaksolla unionin oikeuden vastainen.
13. Reprobel nosti Copacoa vastaan kanteen ja vaati maksamaan maksamattoman korvauksen teosten kappaleiden valmistamisesta korkoineen sekä vahingonkorvauksen. Asia siirrettiin ennakkoratkaisua pyytävään tuomioistuimeen alueellisen toimivallan mukaisesti. Copaco toteaa kyseisessä tuomioistuimessa, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdalla on välitön oikeusvaikutus ja että Reprobel on valtion elin, jota vastaan voidaan vedota kyseiseen välittömään oikeusvaikutukseen. Reprobel kyseenalaistaa molemmat väitteet.
14. Tässä tilanteessa Ondernemingsrechtbank Gent, Afdeling Gent (Gentin kauppatuomioistuin, Gentin istuntopaikka, Belgia) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko Reprobelin kaltainen yhteisö, jolle valtio on antanut kuninkaan asetuksella tehtäväksi valtion vahvistaman direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetun sopivan hyvityksen perimisen ja jakamisen ja joka kuuluu valtion valvonnan alaisuuteen, yhteisö, jota vastaan yksityinen voi puolustuksekseen vedota siihen, että kansallinen sääntö, jota kyseinen yhteisö aikoo soveltaa kyseiseen yksityiseen nähden, on unionin oikeuden vastainen?
2) Onko tähän kysymykseen vastattaessa merkitystä sillä, että valtion harjoittama kyseiseen yhteisöön kohdistuva valvonta sisältää muun muassa seuraavaa:
– yhteisöllä on velvollisuus lähettää tietopyynnöistään, jotka se osoittaa maksuvelvollisille valokopioinnista maksettavan hyvityksen perimistä ja jakamista varten, aina kopio toimivaltaiselle ministerille, jotta tämä voi pysyä ajan tasalla tavasta, jolla yhteisö käyttää valvontaoikeuttaan, ja päättää, onko aiheellista säätää ministeriön asetuksella tietopyyntöjen sisällöstä, määrästä ja tiheydestä siten, etteivät ne haittaa tietopyynnön kohteena olevia henkilöiden toimintaa enemmän kuin on tarpeen
– yhteisöllä on velvollisuus käyttää ministerin edustajaa sellaisten tietopyyntöjen, jotka ovat tarpeen valokopioinnista maksettavan sopivan hyvityksen perimiseksi, lähettämiseksi maksuvelvollisille, tukku- tai vähittäisportaan jälleenmyyjille, leasingyrityksille tai laitteiden huoltoyrityksille, jos maksuvelvollinen ei ole myötävaikuttanut perintään, joskin yhteisö on velvollinen lähettämään kopion kyseisestä pyynnöstä myös toimivaltaiselle ministerille, jotta tämä voi määrittää pyyntöjen sisällön, määrän ja tiheyden sellaisella tavalla, ettei niistä aiheudu pyyntöjen kohteena oleville henkilöiden toiminnalle enemmän haittaa kuin on tarpeen
– yhteisöllä on velvollisuus toimittaa valokopioinnista maksettavaa korvausta koskevat jakosäännöt sekä kaikki niihin tehtävät muutokset toimivaltaiselle ministerille hyväksyntää varten
– yhteisöllä on velvollisuus toimittaa laatimansa ilmoituslomake toimivaltaiselle ministerille hyväksyntää varten, sillä ilman hyväksyntää sitä ei voida jakaa muille.
3) Onko kysymykseen vastattaessa merkitystä myös sillä, että yhteisöllä on seuraavat oikeudet?
– oikeus pyytää kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen valokopioinnista maksettavan korvauksen perimiseksi kaikilta henkilöiltä, jotka ovat maksuvelvollisia, tukku- tai vähittäisportaan jälleenmyyjiä, leasingyrityksiä ja laitteiden huoltoyrityksiä. Tässä yhteydessä jokaisessa pyynnössä on mainittava rikosoikeudelliset seuraamukset, joita sovelletaan, jos asetettua määräaikaa ei noudateta tai annetut tiedot ovat puutteellisia tai virheellisiä
– oikeus pyytää kaikkia maksuvelvollisia toimittamaan kaikki tiedot, jotka koskevat kopioituja teoksia ja jotka ovat tarpeen valokopioinnista maksettavan korvauksen jakamista varten
– oikeus saada kaikki sen tehtävän hoitamisen kannalta tarvittavat tiedot tulli- ja valmisteverohallinnolta, arvonlisäverohallinnolta ja kansalliselta sosiaaliturvalaitokselta.
4) Onko direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdalla välitön oikeusvaikutus?
5) Onko kansallisen tuomioistuimen yksityisen pyynnöstä oltava soveltamatta kansallista sääntöä, jos kyseinen valtion vahvistama sääntö on ristiriidassa edellä mainitun direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan kanssa erityisesti sen takia, että kyseisessä säännössä, joka on ristiriidassa edellä mainitun artiklan kanssa, velvoitetaan kyseinen yksityinen suorittamaan maksuja?”
15. Ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimeen 13.4.2023. Kirjallisia huomautuksia esittivät pääasian osapuolet, Belgian hallitus ja Euroopan komissio. Samat osapuolet ja Ranskan hallitus osallistuivat 6.3.2024 pidettyyn istuntoon.
Asian tarkastelu
16. Ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on esittänyt nyt käsiteltävässä asiassa viisi ennakkoratkaisukysymystä. Niistä kolme ensimmäistä koskevat mahdollisuutta pitää Reprobelin kaltaista yhteisöä jäsenvaltion elimenä, mistä seuraisi, että yksityinen voisi vedota suoraan direktiivin säännökseen sitä vastaan. Kaksi viimeistä kysymystä koskevat puolestaan sitä, voidaanko mahdollisesti vedota suoraan direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtaan. Aloitan tarkastelun näistä kahdesta viimeksi mainitusta kysymyksestä.
Neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys
17. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee esittämällään neljännellä ja viidennellä ennakkoratkaisukysymyksellä tosiasiassa sitä, onko direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdalla välitön oikeusvaikutus, minkä johdosta yksityinen voi kansallisessa tuomioistuimessa vedota siihen vapautuakseen sopivaa hyvitystä koskevan maksun suorittamisesta silloin, kun kyseinen maksu peritään direktiivin 2001/29 säännösten vastaisten kansallisten säännösten perusteella.
Välittömän oikeusvaikutuksen periaate
18. Unionin oikeuden säännösten välittömän oikeusvaikutuksen periaate juontaa juurensa kyseisen oikeusjärjestelmän alkuvaiheisiin. Kuten nimittäin yleisesti tiedetään, unionin tuomioistuin otti mainitun periaatteen käyttöön kyseisen järjestelmän kannalta perustavanlaatuisessa tuomiossa van Gend & Loos.(9) Välittömän oikeusvaikutuksen periaatteen soveltaminen niihin direktiivin säännöksiin, jotka täyttävät tietyt ehdot, vahvistettiin tuomiossa van Duyn.(10) Nykyisin unionin tuomioistuin esittää kyseisen periaatteen seuraavalla tavalla:
”Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan aina, kun direktiivin säännökset ovat sisältönsä osalta ehdottomia ja riittävän täsmällisiä, yksityiset voivat kansallisissa tuomioistuimissa vedota niihin valtiota vastaan, jos valtio ei ole saattanut direktiiviä osaksi kansallista oikeusjärjestystä määräajassa tai jos direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä virheellisesti – –.
Unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että unionin oikeuden säännös on yhtäältä ehdoton, mikäli siinä säädetään velvollisuus, johon ei ole liitetty mitään ehtoja ja jonka täytäntöönpano tai vaikutukset eivät riipu sen enempää unionin toimielinten kuin jäsenvaltioidenkaan toimista, ja toisaalta riittävän täsmällinen, jotta yksityinen voi vedota siihen ja tuomioistuin sitä soveltaa, jos siinä säädetään sanamuodoltaan yksiselitteisestä velvoitteesta – –.
Unionin tuomioistuin on todennut lisäksi, että vaikka direktiivissä annetaan jäsenvaltioille tietty harkintavalta niiden säätäessä sen täytäntöönpanon yksityiskohdista, kyseisen direktiivin säännöstä voidaan pitää ehdottomana ja täsmällisenä, jos siinä yksiselitteisesti asetetaan jäsenvaltioille tietyn tuloksen saavuttamista koskeva velvollisuus, johon ei liity mitään ehtoja siinä olevan säännön soveltamiseksi – –.”(11)
19. Vastausta neljänteen ja viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen on arvioitava tässä asiayhteydessä.
Soveltaminen nyt käsiteltävässä asiassa
20. Reprobel sekä Belgian ja Ranskan hallitukset toteavat, että sen laajan harkintavallan vuoksi, joka jäsenvaltioilla on direktiivin 2001/29 15 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetun sopivaa hyvitystä koskevan järjestelmän järjestämisessä ja sen rahoittamisessa, kyseiset säännökset eivät ole riittävän ehdottomia ja täsmällisiä, jotta niille voitaisiin antaa välitön oikeusvaikutus edellä mainitun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella.
21. Kyseinen näkemys vaikuttaa kyseenalaiselta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella, jonka mukaan kyseisissä säännöksissä asetetaan jäsenvaltioille, jotka ovat panneet täytäntöön kansallisessa oikeudessaan niissä säädetyt poikkeukset kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen, velvollisuus saavuttaa tietty tulos siinä mielessä, että kyseisen valtion on toimivaltansa rajoissa varmistettava sellaisen sopivan hyvityksen tehokas periminen,(12) jonka määrä on laskettu oikeudenhaltijoille aiheutuvan vahingon perusteella(13) ja josta aiheutuvan taloudellisen rasituksen loppukäyttäjät kantavat.(14) Unionin tuomioistuimella ei ollut näin ollen suurempia vaikeuksia havaita kyseisissä säännöksissä täsmällisiä ja ehdottomia, niissä säädetyn sopivan hyvityksen muodostamistapaa koskevia sääntöjä.
22. Ennen kaikkea kuitenkin ja riippumatta siitä, täyttääkö velvollisuus ottaa käyttöön tällainen hyvitys tämän ratkaisuehdotuksen 18 kohdassa mainitut välittömän oikeusvaikutuksen arviointiperusteet, kyseisten menettelyn osapuolten väite on mielestäni täysin virheellinen käsiteltävän asian asiayhteydessä. Kyse ei nimittäin ole mainittujen direktiivin 2001/29 säännösten välittömän oikeusvaikutuksen toteamisesta in abstracto vaan pääasian oikeusriitaan liittyen. Kyseisessä menettelyssä ei ole kyse sopivan hyvityksen maksamisesta suoraan mainittujen säännösten perusteella vaan Copacon oikeudesta kieltäytyä suorittamasta maksua, jolla rahoitetaan kyseinen hyvitys ja joka peritään mainitun direktiivin vastaisella tavalla (jäljempänä riidanalainen maksu).
23. Pohdittaessa unionin oikeuden välitöntä oikeusvaikutusta koskevaa kysymystä on otettava huomioon kaikki säännöt, toisin sanoen oikeussäännöt, jotka perustuvat kyseisen oikeuden säännöksiin ja joihin yksityiset perustavat täsmälliset ja ehdottomat oikeudet valtioon nähden. Näiden sääntöjen ei tarvitse tässä yhteydessä muodostua suoraan säännösten sanamuodosta, vaan ne on voitu muodostaa kyseisten säännösten perusteella tulkinnan, erityisesti unionin tuomioistuimen antaman tulkinnan, kautta. Kuten Copaco nimittäin perustellusti toteaa, tulkinnalla, jonka unionin tuomioistuin antaa unionin oikeussäännöille antamassaan ennakkoratkaisussa, selvennetään ja täsmennetään kyseisten säännösten merkitystä ja ulottuvuutta niin, että unionin tuomioistuimen tulkinnasta ilmenee, miten näitä oikeussääntöjä pitää tulkita ja soveltaa niiden voimaantulosta lähtien, minkä johdosta kyseinen tulkinta on otettava huomioon määritettäessä, onko säännös riittävän täsmällinen, jotta sillä voitaisiin katsoa olevan välitön oikeusvaikutus.(15)
24. Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan säännöksistä on todettava, että niistä muodostuu erityisesti kolme oikeussääntöä. Ensimmäinen on se, että jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön näillä säännöksillä säädettyjä poikkeuksia kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen; mainittu sääntö on valinnainen. Toinen on määräys säätää sopivasta hyvityksestä kappaleen valmistamista koskevan oikeuden haltijoille; kyseinen sääntö sitoo jäsenvaltioita, jotka ovat ottaneet käyttöön kyseiset poikkeukset. Viimein kolmas on joukko sääntöjä, jotka perustuvat unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ja määrittävät periaatteet, joihin kyseisen sopivan hyvityksen rakenteen pitäisi nojata. Jäsenvaltiot eivät siis ole velvollisia ottamaan kansallisessa lainsäädännössään käyttöön direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädettyjä poikkeuksia. Jos ne kuitenkin tekevät niin, niillä on velvollisuus ottaa käyttöön myös näissä säännöksissä tarkoitettu sopiva hyvitys, ja niitä sitovat mainitun hyvityksen muodostamista ja rahoittamista koskevat periaatteet, jotka unionin tuomioistuimen mielestä ilmenevät kyseisistä säännöksistä.
25. Näihin periaatteisiin kuuluvat luonteeltaan negatiiviset säännöt, jotka unionin tuomioistuin vahvisti tuomiossa Hewlett-Packard Belgium erityisesti Belgiassa voimassa olevan riidanalaisen maksun perimistavan osalta. Kyseisen tuomion mukaan direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettua sopivaa hyvitystä ei ole sallittua rahoittaa korvauksella, joka peritään yhdistettynä kiinteämääräisenä korvauksena ja suhteellisena korvauksena, jos kiinteämääräisen korvauksen määrä lasketaan vain sen mukaan, millä nopeudella kyseinen laite pystyy valmistamaan kappaleita, suhteellinen korvaus vaihtelee sen mukaan, onko maksuvelvollinen osallistunut tämän korvauksen perimiseen vai ei, eikä järjestelmässä kokonaisuudessaan ole mekanismeja, erityisesti palautusmekanismeja, jotka mahdollistavat tosiasiallisen vahingon kriteerin ja kiinteämääräisenä määritetyn vahingon kriteerin toisiaan täydentävän soveltamisen erilaisiin käyttäjäryhmiin.(16) Edellä kuvatun maksun ominaispiirteet vastaavat riidanalaisen maksun ominaispiirteitä. Copaco vetoaa näihin sääntöihin, jotka perustuvat unionin tuomioistuimen antamaan direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan tulkintaan. Näiden sääntöjen välitön oikeusvaikutus on neljännen ennakkoratkaisukysymyksen kohde.
26. Edellä mainittujen sääntöjen ehdottomuus sellaisen jäsenvaltion osalta, joka on ottanut käyttöön direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädettyjä poikkeuksia kappaleen valmistamista koskevasta oikeudesta, ei herätä epäilyksiä. Ratkaistavaksi jää kysymys siitä, ovatko kyseiset säännöt riittävän täsmällisiä, jotta niillä voidaan katsoa olevan välitön oikeusvaikutus.
27. Arvioidessaan unionin oikeuden sääntöjä niiden riittävän täsmällisyyden näkökulmasta unionin tuomioistuin määrittää oikeudenhaltijat ja maksuvelvolliset sekä näistä säännöistä johtuvien oikeuksien sisällön.(17) Aloitan tästä viimeksi mainitusta kysymyksestä.
28. Kyseiset oikeussäännöt merkitsevät, että jäsenvaltiot eivät voi ottaa käyttöön maksua, jolla on tarkoitus rahoittaa direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädetty sopiva hyvitys, jonka piirteet ovat sellaiset kuin on kuvattu tuomion Hewlett-Packard Belgium tuomiolauselman 4 kohdassa. Unionin tuomioistuin on antanut jo tuomiossa van Gend & Loos(18) ratkaisun siitä, että tällaisella kiellolla eli siis jäsenvaltioita koskevalla velvollisuudella pidättyä toimista voidaan antaa positiivisia oikeuksia yksityisille.
29. Sellaisen maksun osalta, jolla on tarkoitus rahoittaa sopivaa hyvitystä, yksityisillä on oikeus olla vastaamatta tällaisen maksun aiheuttamista taloudellisesta rasituksesta, jos se peritään loukaten periaatteita, jotka johtuvat unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdasta.(19) On totta, että tähänastisessa oikeuskäytännössä unionin tuomioistuin on korostanut sitä, että sopivan hyvityksen järjestelmässä on taattava oikeus saada sellainen perusteettomasti peritty maksu palautetuksi, jonka tarkoituksena on tällaisen hyvityksen rahoittaminen. Mielestäni on kuitenkin selvää, että yksityisillä on oikeus kieltäytyä tällaisen maksun maksamisesta silloin, kun maksua ei ole vielä tapahtunut ja se, että sopivan hyvityksen käyttöön ottamista koskeva kansallinen järjestelmä on luonteeltaan direktiivin 2001/29 kyseisten säännösten vastainen, käy selvästi ilmi jo annetusta unionin tuomioistuimen tuomiosta ja on vahvistettu kansallisten tuomioistuinten tuomioissa. Asianomaisen yhteisön pakottaminen tällaisessa tilanteessa maksamaan tällainen maksu ja odottamaan tämän jälkeen sen palauttamista olisi nimittäin epäloogista ja tekisi suhteettoman vaikeaksi yhteisölle käyttää sille unionin oikeuden säännösten nojalla kuuluvia oikeuksiaan.
30. Näin ollen on katsottava, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan säännökset niiden tuomiosta Hewlett-Packard Belgium ilmenevän tulkinnan mukaan perustavat yksityisten osalta ehdottomat ja riittävän täsmälliset oikeudet kieltäytyä suorittamasta maksua, jolla on tarkoitus rahoittaa näissä säännöksissä säädetty sopiva hyvitys, jos maksun piirteet ovat sellaiset kuin kyseisen tuomion tuomiolauselman 4 kohdassa on mainittu.
31. Myös tällaiseen kieltäytymiseen oikeutettujen joukko on esitetty tarkasti, kyse on nimittäin kaikista, jotka ovat velvollisia maksamaan edellä mainitun maksun. Ei ole myöskään epäselvää se, miten maksuvelvollinen määritellään. Jäsenvaltiot voivat nimittäin direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan nojalla ottaa käyttöön oikeusjärjestyksissään siinä vahvistetut poikkeukset kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen, ja ne ovat myös velvollisia säätämään sopivasta hyvityksestä ja sen rahoitusjärjestelmästä. Jäsenvaltiot ovat myös siis väistämättä kaikkien sellaisten sekä negatiivisten että positiivisten velvoitteiden toimijoita, jotka liittyvät tällaisen järjestelmän rakenteeseen ja seuraavat unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, mukaan lukien kiellosta periä mainittujen direktiivin 2001/29 säännösten vastaisia maksuja.
32. Nyt käsiteltävässä asiassa se, että Belgian säännökset, joilla vahvistetaan riidanalainen maksu, ovat direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan, sellaisena kuin niitä sovelletaan pääasiassa, vastaisia, ilmenee yksiselitteisesti tuomiosta Hewlett-Packard Belgium, mikä johti kyseisten säännösten uudistamiseen. Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen antama tulkinta, kyseiset direktiivin säännökset ovat siis riittävän täsmällisiä ja ehdottomia kansallisten säännösten toteamiseksi niiden vastaisiksi.(20) Kuten Copaco perustellusti toteaa, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pitäisi jättää kansalliset säännökset huomiotta ja todeta niihin perustuvan Reprobelin vaatimuksen perusteettomuus.
Vastaus kysymyksiin
33. Näin ollen ehdotan neljänteen ja viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen vastattavaksi, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdalla on välitön oikeusvaikutus, minkä johdosta yksityinen voi kansallisessa tuomioistuimessa vedota niihin vapautuakseen sopivaa hyvitystä koskevan maksun suorittamisesta silloin, kun kyseinen maksu peritään direktiivin 2001/29 säännösten, mukaan lukien niiden tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, vastaisten kansallisten säännösten perusteella.
34. Pääasian menettelyn asiayhteydessä tämä edellyttää tietenkin sen toteamista, että Reprobelia voi pitää Belgian valtion elimenä, mikä johtaa meidät tarkastelemaan kolmea ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä.
Ensimmäinen, toinen ja kolmas ennakkoratkaisukysymys
35. Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella kysymyksellä, joita ehdotan tarkasteltavaksi yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, voivatko yksityiset vedota suoraan unionin oikeuden säännöksiin, jotta heihin ei sovellettaisi unionin oikeuden vastaisia kansallisia säännöksiä, sellaista yhteisöä vastaan, jolle jäsenvaltio on antanut tehtäväksi direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetun sopivan hyvityksen rahoittamiseen tarkoitettujen maksujen perimisen ja kyseisen hyvityksen maksamisen oikeudenhaltijoille ja jolla on erityisen laajoja oikeuksia tehtäviensä hoitamiseksi.
36. Pääasiassa on riidatonta, että Reprobel ei ole Belgian valtion elin. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yksityiset voivat kuitenkin vedota suoraan unionin oikeuden säännöksiin paitsi jäsenvaltioita ja niiden elimiä sensu stricto vastaan myös erityisesti sellaisia toimijoita vastaan, jotka suorittavat yleisen edun mukaisia tehtäviä ja joilla on sellaisia erityisen laajoja toimivaltuuksia, jotka poikkeavat niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä.(21) Tältä osin ei ole tarpeen, että kyseiset elimet olisivat toiminnassaan valtion alaisia tai valtion määräysvallassa.(22)
37. Julkisasiamiehet Sharpston(23) ja Emiliou(24) ovat äskettäin tarkastelleet yksityiskohtaisesti näitä arviointiperusteita. En toista tältä osin heidän erittäin kiinnostavia teoreettisia pohdintojaan tästä asiasta vaan pyydän tutustumaan kyseisiin ratkaisuehdotuksiin. Rajoitun sen sijaan tarkastelemaan kysymyksiä, jotka liittyvät käsiteltävän asian erityisiin olosuhteisiin.
Yleisen edun mukaiset tehtävät
38. Reprobel ei ole julkisoikeudellinen yhteisö eikä se myöskään ole Belgian valtion määräysvallassa siten, että sen voitaisiin katsoa olevan rakenteellisesti sen osa. Näin ollen on arvioitava, hoitaako se yleisen edun mukaisia tehtäviä ja onko sillä tätä varten erityisen laajoja toimivaltuuksia, jotka poikkeavat niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä.
39. Kuten jo totesin, jäsenvaltiot voivat direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan nojalla ottaa käyttöön oikeusjärjestyksissään siinä vahvistetut poikkeukset kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen, ja ne ovat myös velvollisia säätämään sopivasta hyvityksestä ja sen rahoitusjärjestelmästä.(25) Unionin tuomioistuin on todennut, että lähtökohtaisesti loppukäyttäjien pitäisi kantaa rahoittamisesta aiheutuva taloudellinen kustannus, joka aiheutuu oikeudenhaltijoille poikkeusten perusteella maksettavasta hyvityksestä. Kun kuitenkin otetaan huomioon näiden käyttäjien yksilöintiin liittyvät käytännön vaikeudet, jäsenvaltiot voivat kuitenkin vahvistaa järjestelmän, jonka yhteydessä maksu perittäisiin sellaisten laitteiden ja välineiden valmistajilta tai jälleenmyyjiltä, joilla voidaan kopioida kappaleenvalmistusoikeudella suojattuja teoksia ja muuta aineistoa, tai kappaleen valmistamispalveluja suorittavilta palveluntarjoajilta, jotka siirtävät loppukäyttäjille järjestelmän rahoittamisesta aiheutuvat kustannukset ilmeisestikin kyseisten laitteiden ja välineiden tai palvelujen hinnassa.(26)
40. Tässä asiayhteydessä on vielä todettava, että kappaleenvalmistusoikeuksien haltijoille aiheutunut vahinko on huomattavissa määrin hypoteettinen erityisesti direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyn poikkeuksen osalta. Oikeudenhaltijoiden olisi nimittäin erittäin vaikea vaatia tätä oikeutta sellaisten toimien osalta, joita käyttäjät suorittavat yksityiselämässään ja joita he pitävät luonnollisena tapana käyttää laillisesti hankittua teoksen kappaletta. Kyseistä oikeutta koskevien poikkeusten käyttöönotto kuuluu siis julkisten toimien piiriin. Kyseisten toimien yhteydessä valtio yhtäältä laillistaa sellaiset toimet, joita käyttäjät suorittaisivat joka tapauksessa riippumatta niiden lainmukaisuudesta, kun otetaan huomioon julkitulemisen ja vastuuseen saattamisen pieni todennäköisyys. Toisaalta valtio turvaa oikeudenhaltijoille tulot, joiden saaminen suoraan käyttäjiltä olisi useimmiten hyvin vaikeaa.
41. Tällä tavoin peritty maksu on luonteeltaan julkisoikeudellinen maksu kopiointilaitteista ja –välineistä, ja sen suorittavat kaikki tällaisten laitteiden ja välineiden tai palvelujen ostajat, joilla on oikeus hyödyntää direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädettyjä poikkeuksia.(27) Se ei siis riipu siitä, missä määrin käyttäjät todellisuudessa hyödyntävät mainittuja poikkeuksia. Kuten unionin tuomioistuin on nimittäin todennut, voidaan katsoa, että he käyttävät täysin heille tältä osin kuuluvia oikeuksia.(28) Sen sijaan jäsenvaltioiden, jotka määrittävät laitteista ja välineistä perittävän maksun suuruuden, tehtävänä on määrittää maksu sen suuruiseksi, että saatavat tulot korvaisivat tekijänoikeuden ja lähioikeuksien haltijoille näiden poikkeusten voimassaolon vuoksi aiheutuvan todellisen vahingon.(29)
42. Tässä ei ole siis kysymys loppukäyttäjien ja kyseisten oikeudenhaltijoiden välisistä vastavuoroisista suorituksista vaan säännöstöstä, joka on voimassa erga omnes ja jonka mukaan jokaisella henkilöllä, joka kuuluu mainittujen poikkeusten soveltamisalaan, on oikeus suorittaa toimia, joita koskevat direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa säädetyt poikkeukset, ja oikeudenhaltijat saavat aiheutuneesta vahingosta hyvityksen, jonka määrä lasketaan kiinteämääräisenä ja joka rahoitetaan kaikkien kopiointilaitteiden ja ‑välineiden ostajilta tai kappaleen valmistamispalvelujen vastaanottajilta, jotka ovat oikeutettuja hyödyntämään kyseisiä poikkeuksia. Tällaisen maksun periminen ja sopivan hyvityksen maksaminen oikeudenhaltijoille on siis yleisen edun mukaisen tehtävän suorittamista.
43. Myöskään tästä syystä Reprobelin väite, että se toimii tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien yhteishallinnointiyhteisönä, ei ole perusteltu. Ehkä kyseinen yhtiö toimii myös yhteishallinnointiyhteisönä. Tämä ei kuitenkaan muuta tosiseikkaa, että periessään riidanalaisen maksun ja maksaessaan sopivan hyvityksen kyseinen yhtiö hoitaa yleisen edun mukaista tehtävää, eli se ei hallinnoi yksinoikeuksia. Tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijat eivät nimittäin anna niille vapaaehtoisesti(30) tehtäväksi hallinnoida kappaleen valmistamista koskevaa oikeutta, sillä kyseistä oikeutta ei mainittujen poikkeusten soveltamisalan osalta yksinkertaisesti ole olemassa. Käyttäjät puolestaan eivät maksa oikeudenhaltijoille korvausta teosten tai muun suojatun aineiston todellisesta käyttämisestä, sillä se on vastikkeetonta, vaan käyttäjät rahoittavat omanlaisensa välillisen veron muodossa hyvityksen siitä, että oikeudenhaltijat menettävät yksinoikeudet.(31)
44. Siksi Ranskan hallituksen näkemys, jonka mukaan Reprobel ei hoida yleisen edun mukaista tehtävää vaan tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijoiden yksityisen edun mukaista tehtävää, ei pidä paikkaansa. Kyseisissä direktiivin 2001/29 säännöksissä säädetyt poikkeukset kappaleen valmistamista koskevasta oikeudesta on otettu käyttöön yleisen edun vuoksi, eli niiden tarkoituksena on perustaa luonnollisten henkilöiden yleinen oikeus kopioida suojattuja teoksia ja muuta aineistoa omaan käyttöön ilman tarvetta saada oikeudenhaltijoiden lupa. Sopiva hyvitys mainituille oikeudenhaltijoille sen sijaan on välttämätön seuraus tästä oikeudesta, ja sen tarkoituksena on asianmukainen kyseeseen tulevien intressien yhteensovittaminen, mikä on täysin yleisen edun mukaista.
Erityisen laajat toimivaltuudet
45. Mitä tulee Reprobelin kaltaisen yhteisön erityisen laajoihin toimivaltuuksiin, jotka poikkeavat niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä, keskeinen tällainen toimivalta on itse oikeus vaatia kopiointilaitteiden ja ‑välineiden valmistajilta ja jälleenmyyjiltä riidanalaisen maksun maksamista. Yksityisten välisissä suhteissa, jotka perustuvat sopimuspuolten väliseen yhdenvertaisuuteen, maksuvaatimus liittyy aina tiettyyn oikeudellisen tapahtumaan, kuten sopimukseen, deliktiin tai muuhun tapahtumaan, jonka seurauksena syntyy oikeussuhde kahden tai useamman yksilöidyn henkilön välille. Riidanalaisen maksun perimiseen oikeutetulla yhteisöllä on sen sijaan lain nojalla oikeus esittää maksuvaatimus kaikille, jotka kuuluvat abstraktisti määriteltyyn maksuvelvollisten joukkoon. Se on siis valtion pakkovaltaan kuuluva toimivaltuus.
46. Tässä yhteydessä on erotettava tällaisen yhteisön tilanne kyseisten valmistajien ja jälleenmyyjien tilanteesta, sillä jälkimmäisillä on ainoastaan tosiasiallinen mahdollisuus vyöryttää kyseisen maksun rahoittamisesta aiheutuva taloudellinen rasite sopimuksen kautta asiakkailleen myytyjen laitteiden ja välineiden hinnassa. Ellei markkinaolosuhteista muuta johdu, on jokaisella minkä tahansa tavaran myyjällä vastaavasti mahdollisuus kattaa kyseisen tavaran hinnan kautta sen valmistus- tai hankintakustannukset sekä julkiset maksut, erityisesti välilliset verot. Vaikka kyseiset valmistajat ja jälleenmyyjät siis osallistuvat tässä tarkoitettujen yleisen edun mukaisten tehtävien hoitamiseen, oikeudellisesta näkökulmasta ne ovat ainoastaan velvollisia määrättyihin suorituksiin eikä niille kuulu mitään erityisiä toimivaltuuksia, jotka poikkeavat niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä.
47. Tässä yhteydessä ei ole merkitystä Reprobelin ja Belgian hallituksen esiin tuomalla seikalla, että viranomaiset määrittävät riidanalaisen maksun määrän, ei kyseinen yhtiö. Yleisen edun mukaisten tehtävien hoitaminen ei merkitse, että näitä tehtäviä hoitava yhteisö yksilöisi itsenäisesti A:sta Ö:hön kaikki tehtävät tai että sen erityisten toimivaltuuksien olisi oltava harkinnanvaraisia. Päinvastoin hoidettavaksi annettujen tehtävien suorittaminen edellyttää, että tehtävän antaja määrittää suorittajan toiminnalle rajat. Viranomaisten rajoittama yleisen edun mukaisia tehtäviä hoitavan yhteisön toimintavapaus semminkin vahvistaa, että kyseinen yhteisö toimii valtion nimissä ja on unionin oikeuden suoraa soveltamista koskevassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettu elin.
48. Kyseinen väite on sitä paitsi kaksiteräinen, sillä jos katsotaan, että Reprobel on vain Belgian valtion säätämien säännösten automaattinen toimeenpanija eikä sillä ole tältä osin mitään omia valtuuksia, pääasiassa kyseessä olevaa oikeusriitaa tulisi pitää semminkin Copacon ja kyseisen valtion välisenä vertikaalisena riitana. Kuten mainittu yhtiö nimittäin osuvasti toteaa, olisi täysin epäloogista, jos kuningas (lue: Belgian valtio) ei voisi periä riidanalaista maksua, toisin kuin hänen määräystensä tahdoton toimeenpanija.
49. Toimivaltuus vaatia tehokkaasti maksamaan riidanalainen maksu on Reprobelin erityisen laaja toimivaltuus, joka poikkeaa niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä, ja mielestäni kyseinen valtuus olisi itsessään riittävä tämän yhtiön pitämiseen Belgian valtion elimenä. Keskeistä tältä osin on, että kyseinen toimivaltuus syntyy suoraan lainsäännösten perusteella, ei kyseisen yhtiön ja maksuvelvollisten yhteisöjen välisten yksittäisten oikeudellisten suhteiden perusteella.
50. Reprobelillä on lisäksi joukko erityisiä tiedonantoa koskevia toimivaltuuksia yleisen edun mukaisten tehtävien hoitamista varten. Ensinnäkin sillä on oikeus pyytää sekä maksuvelvollisia maksamaan riidanalainen maksu että muita kopiointilaitteiden markkinoilla toimivia toimijoita (kuten tällaisten laitteiden huoltoyrityksiä) antamaan kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen maksuvelvollisten yhteisöjen ja niiden maksettavaksi kuuluvien määrien määrittämiseksi. Kyseiset yhteisöt ovat velvollisia antamaan kyseiset tiedot rikosoikeudellisten seuraamusten uhalla.
51. Kyseinen toimivaltuus poikkeaa niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä. Kukaan ei näet tavallisessa tilanteessa ole velvollinen antamaan rangaistuksen uhalla yleisöön kuuluville henkilöille tietoja omasta tai etenkään vieraasta liiketoiminnasta. Tällaiset tiedot on päinvastoin usein suojattu liikesalaisuutena, ja velvollisuus ilmaista ne syntyy ainoastaan erityisissä tilanteissa ja erityisten säännösten nojalla esimerkiksi vero- tai tilintarkastusasioissa tai sellaisen oikeussuhteen yhteydessä, joka liittää yksityisen nimenomaisesti määriteltyyn toiseen yhteisöön.
52. Siksi myöskään Belgian hallituksen esittämä väite, että Reprobelin tilannetta on verrattava pankin tilanteeseen, sillä myös pankki voi vaatia pitkälle meneviä tietoja asiakkaidensa taloudellisesta tilanteesta, ei myöskään ole perusteltu. Ero perustuu juuri siihen, että pankki voi vaatia tällaisia tietoja ainoastaan asiakkailtaan, jotka ovat vapaaehtoisesti tehneet tai aikovat tehdä kyseisen pankin kanssa sopimuksen, ja ainoa seuraamus siitä, että tietoja ei anneta, voi olla sopimuksen tekemättä jättäminen tai päättäminen.(32) Mikään pankki ei kuitenkaan voi vaatia minkäänlaisia tietoja henkilöiltä, joiden kanssa sillä ei ole mitään oikeussuhdetta. Sen sijaan kopiointilaitteiden ja ‑välineiden valmistajat ja jälleenmyyjät ovat velvollisia antamaan Reprobelille tietoja lainsäännösten nojalla ilman, että sen kanssa on tarpeen perustaa minkäänlaista oikeussuhdetta.
53. Reprobelin ja Belgian hallituksen esiin tuoma kysymys siitä, että kyseisellä yhtiöllä ei ole oikeutta määrätä seuraamusta yhteisöille, jotka laiminlyövät velvollisuuden antaa sille tietoja, ei myöskään ole keskeinen. Tuomiossa Foster vahvistetut arviointiperusteet eivät edellytä, että yleistä etua koskevaa tehtävää hoitavalla yhteisöllä olisi kaikki toimivaltuudet, jotka yleensä on annettu viranomaisille, mukaan lukien oikeus määrätä seuraamus. Ennakkoratkaisupyyntöön sisältyvien tietojen mukaan tiedonantovelvollisuuden noudattamatta jättämisestä Reprobelia kohtaan voi seurata rikosoikeudellisia seuraamuksia, joiden määräämiseen ovat toimivaltaisia lähtökohtaisesti ainoastaan tuomioistuimet. Kyseisten seuraamusten olemassaolo itsessään on puolestaan osoitus mainittujen toimivaltuuksien erityisestä laajuudesta.
54. Toiseksi Reprobelilla on oikeus saada sen tehtävien hoitamisen kannalta tarvittavat tiedot tulli-, vero- ja sosiaaliturvaviranomaisilta. Myös kyseinen toimivaltuus poikkeaa niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä. Edes kaikkein läpinäkyvimmässä yhteiskunnallisessa elämässä ei ole mahdollista, että yksityiset voisivat saada tällaisilta viranomaisilta tietoja muista yksityisistä, lukuun ottamatta pääasiallisesti julkisia tietoja, kuten esimerkiksi arvonlisäveron tarpeita varten rekisteröityminen. Tällaiset tiedot eivät kuitenkaan ole riittäviä Reprobelille hoidettavaksi annetun tehtävän suorittamiseksi, joten on oltava kyse pidemmälle menevistä tiedoista, sellaisista kuin kopiointilaitteiden ja ‑välineiden maahantuonnin määrä tai tällaisten laitteiden ja välineiden valmistajien tai jälleenmyyjien liikevaihdon suuruus. Viranomaiset eivät anna tällaisia tietoja yhteisöille, joilla ei ole erityisen laajoja toimivaltuuksia.
55. Perusteettomia ovat tässä yhteydessä siis Ranskan hallituksen väitteet, joka toteaa, että Reprobelin oikeus saada tietoja viranomaisilta ei koske sen suhteita sellaisten yhteisöjen kanssa, jotka ovat velvollisia maksamaan riidanalaisen maksun, kuten tuomiossa Foster edellytetään. Ensinnäkään mainitussa tuomiossa eikä unionin tuomioistuimen myöhemmässä oikeuskäytännössä ei edellytetä, että yleisen edun mukaisia tehtäviä hoitavan yhteisön erityisen laajat toimivaltuudet koskisivat tarkasti ja ainoastaan kyseisen yhteisön ja yksityisen välisiä suoria suhteita. Mainitut toimivaltuudet annetaan kyseiselle yhteisölle yleisen edun mukaisten tehtävien hoitamista varten. Toiseksi ei voida vakavasti väittää, kuten Ranskan hallitus tekee, että Reprobelin oikeus saada tietoja tulli- ja veroviranomaisilta koskee kyseisen yhtiön ja mainittujen viranomaisten ikä siis niiden, jotka ovat velvollisia maksamaan riidanalaisen maksun, välisiä suhteita. Reprobelilla ei ole oikeutta saada tietoja omasta vero- tai tullioikeudellisesta tilanteestaan vaan maksuvelvollisten toiminnasta heidän maksettavakseen kuuluvan riidanalaisen maksun määrän määrittämistä varten. Kyse on siis selvästi Reprobelin ja kyseisten yhteisöjen välisistä suhteista.
Yhteenveto
56. Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella katson, että Reprobel täyttää tuomiossa Foster vahvistetut arviointiperusteet, koska se hoitaa yleisen edun mukaisia tehtäviä ja sillä on tätä varten erityisen laajoja toimivaltuuksia, jotka poikkeavat niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä.
57. Tämä päätelmä voidaan yleistää. Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen kappaleenvalmistusoikeutta koskevien poikkeusten käyttöönotto kansallisessa oikeudessa on valtion ja kaikkien niiden tällä oikeudella suojattujen teosten ja muun aineiston käyttäjien, jotka ovat luonnollisia henkilöitä, yleisen edun mukainen tehtävä. Vastaavasti yleisen edun mukainen tehtävä on samoissa säännöksissä tarkoitetun sopivan hyvityksen maksaminen oikeudenhaltijoille sekä tämän hyvityksen rahoittamista koskevan järjestelmän organisointi, erityisesti perimällä maksu tai muu saatava sellaisten laitteiden ja välineiden valmistajilta tai jälleenmyyjiltä, jotka mahdollistavat kyseisten kappaleenvalmistusoikeudesta tehtyjen poikkeusten hyödyntämisen. Tämän vuoksi yhteisö, jolle on uskottu tällaisen maksun periminen ja sopivan hyvityksen maksaminen oikeudenhaltijoille, hoitaa yleisen edun mukaista tehtävää. Kyseisellä yhteisöllä on vääjäämättä tätä varten sellaisia erityisen laajoja toimivaltuuksia, jotka poikkeavat niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä, alkaen oikeudesta vaatia sellaisen maksun maksamista.(33) Yksityiset voivat siis oikeusriidassa tällaisen yhteisön kanssa vedota suoraan unionin oikeuteen ja vaatia jättämään soveltamatta kansallisia säännöksiä, jotka ovat unionin oikeuden vastaisia.
58. Ehdotan näin ollen ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen vastattavaksi, että yksityiset vedota suoraan unionin oikeuden säännöksiin, jotta heihin ei sovellettaisi unionin oikeuden vastaisia kansallisia säännöksiä, sellaista yhteisöä vastaan, jolle jäsenvaltio on antanut tehtäväksi direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetun sopivan hyvityksen rahoittamiseen tarkoitettujen maksujen perimisen ja kyseisen hyvityksen maksamisen oikeudenhaltijoille ja jolla on erityisen laajat oikeudet tehtäviensä hoitamiseksi.
Ratkaisuehdotus
59. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Ondernemingsrechtbank Gent, Afdeling Gentin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdalla on välitön oikeusvaikutus, minkä johdosta yksityinen voi kansallisessa tuomioistuimessa vedota siihen vapautuakseen sopivaa hyvitystä koskevan maksun suorittamisesta silloin, kun kyseinen maksu peritään direktiivin 2001/29 säännösten, mukaan lukien niiden tulkintaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, vastaisten kansallisten säännösten perusteella.
2) Yksityiset vedota suoraan unionin oikeuden säännöksiin, jotta heihin ei sovellettaisi unionin oikeuden vastaisia kansallisia säännöksiä, sellaista yhteisöä vastaan, jolle jäsenvaltio on antanut tehtäväksi direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetun sopivan hyvityksen rahoittamiseen tarkoitettujen maksujen perimisen ja kyseisen hyvityksen maksamisen oikeudenhaltijoille ja jolla on erityisen laajat oikeudet tehtäviensä hoitamiseksi.