UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)
26 päivänä helmikuuta 2015 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2001/84/EY – 1 artikla – Immateriaalioikeus – Alkuperäisten taideteosten myynti huutokaupassa – Alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeus jälleenmyyntikorvaukseen – Jälleenmyyntikorvaukseen perustuvasta maksusta vastuussa oleva henkilö – Ostaja vai myyjä – Sopimusperusteinen poikkeaminen
Asiassa C‑41/14,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Cour de cassation (Ranska) on esittänyt 22.1.2014 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 27.1.2014, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Christie’s France SNC
vastaan
Syndicat national des antiquaires,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja L. Bay Larsen sekä tuomarit K. Jürimäe, J. Malenovský (esittelevä tuomari), M. Safjan ja A. Prechal,
julkisasiamies: M. Wathelet,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Christie’s France SNC, edustajinaan avocat D. Théophile ja avocat A. Rios,
– Syndicat national des antiquaires, edustajinaan avocat G. Lesourd ja avocat B. Edelman,
– Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas ja F.-X. Bréchot,
– Euroopan komissio, asiamiehinään J. Hottiaux ja J. Samnadda,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeudesta jälleenmyyntikorvaukseen 27.9.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/84/EY (EYVL L 272, s. 32) 1 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Christie’s France SNC (jäljempänä Christie’s France) ja toisaalta Syndicat national des antiquaires (jäljempänä SNA) ja joka koskee sellaisen yleisiin myyntiehtoihin sisällytetyn lausekkeen pätevyyttä, jonka mukaan Christie’s France perii ostajalta määrän, joka vastaa sen maksun määrää, joka tekijälle on suoritettava jälleenmyyntikorvauksena (jäljempänä riidanalainen lauseke).
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 2001/84 3, 4, 9, 10, 13–15, 18 ja 25 perustelukappale kuuluvat seuraavasti:
”(3) Oikeudella jälleenmyyntikorvaukseen pyritään takaamaan, että kuvataideteosten tekijät saavat osuuden alkuperäisten taideteostensa taloudellisesta menestyksestä. – –
(4) Oikeus jälleenmyyntikorvaukseen on tekijänoikeuden erottamaton osa ja olennainen tekijöille kuuluva oikeus. Tällaisen oikeuden säätäminen kaikissa jäsenvaltioissa vastaa tarpeeseen taata teosten luojille riittävä ja yhtenäinen suojan taso.
– –
(9) Useimpien jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädetään nykyisin oikeudesta jälleenmyyntikorvaukseen. Olemassa olevassa lainsäädännössä on erilaisia piirteitä, erityisesti siinä tarkoitettujen teosten, korvaukseen oikeutettujen henkilöiden, sovellettavien prosenttiosuuksien, korvaukseen oikeuttavien myyntitapahtumien sekä korvauksen laskentaperusteiden osalta. – – Siksi tämä oikeus on eräs niistä tekijöistä, jotka osaltaan johtavat kilpailun vääristymiseen sekä myynnin siirtymiseen muualle yhteisössä.
(10) Nämä erot jälleenmyyntikorvausta koskevan oikeuden voimassaolon ja sen soveltamisen osalta jäsenvaltioissa vaikuttavat suoraan kielteisesti perustamissopimuksen 14 artiklan mukaiseen sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan taideteosten osalta. Tällaisessa tilanteessa asianomaisena oikeusperustana on Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 artikla.
– –
(13) Olemassa olevat lainsäädännön erot olisi poistettava silloin, kun ne vääristävät sisämarkkinoiden toimintaa, ja tällaisten uusien erojen syntyminen olisi estettävä. Sen sijaan ei ole tarpeen poistaa sellaisia eroja tai estää sellaisten erojen syntymistä, joiden ei voida olettaa vahingoittavan sisämarkkinoiden toimintaa.
(14) – – Erot jälleenmyyntikorvausta koskevissa kansallisissa säännöksissä aiheuttavat kilpailun vääristymistä ja myynnin siirtymistä muualle yhteisössä sekä johtavat taiteilijoiden eriarvoiseen kohteluun sen mukaan, missä heidän töitään myydään. – –
(15) Ottaen huomioon kansallisten säännösten erojen laajuus, jäsenvaltioiden lainsäädännön eroihin on tarpeen puuttua yhdenmukaistamistoimin aloilla, joilla nämä erot saattavat aiheuttaa tai ylläpitää vääristyneitä kilpailuolosuhteita. Ei kuitenkaan ole tarpeen yhdenmukaistaa jälleenmyyntikorvausta koskevien jäsenvaltioiden lakien kaikkia säännöksiä, ja kansallisen päätäntävallan säilyttämiseksi mahdollisimman laajana riittää, että yhdenmukaistetaan ne jäsenvaltioiden säännökset, jotka välittömimmin vaikuttavat sisämarkkinoiden toimintaan.
– –
(18) Jälleenmyyntikorvausta koskevan oikeuden soveltamisalaa olisi laajennettava siten, että se kattaa kaiken jälleenmyynnin lukuun ottamatta suoraan yksityishenkilönä toimivien henkilöiden välisiä myyntejä, joihin ei osallistu taidemarkkinoiden ammattilaisia. – –
– –
(25) Pääsääntöisesti myyjä olisi vastuussa korvauksen maksamisesta. Jäsenvaltioille olisi annettava mahdollisuus säätää tätä periaatetta koskevista poikkeuksista siltä osin kuin on kyse velvollisuudesta suorittaa korvaus. Myyjä on se henkilö tai yritys, jonka nimissä myynti tapahtuu.”
4 Mainitun direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Jälleenmyyntikorvausta koskevan oikeuden sisältö”, säädetään seuraavaa:
”1. Osapuolten on säädettävä, että alkuperäisen taideteoksen tekijällä on luovuttamaton oikeus, josta ei voida luopua edes etukäteen, saada jälleenmyyntikorvauksena osuus teoksen sellaisesta jälleenmyynnistä saaduista hinnoista, joka tapahtuu sen jälkeen, kun tekijä on luovuttanut teoksensa ensimmäisen kerran.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettua oikeutta sovelletaan kaikkeen jälleenmyyntiin, johon osallistuu myyjinä, ostajina tai välittäjinä taidekaupan ammattilaisia, kuten huutokauppakamareita, taidegallerioita sekä taidekauppiaita yleensä.
– –
4. Korvauksen suorittamisesta on vastuussa myyjä. Osapuolet voivat säätää, että 2 kohdassa tarkoitetuista luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä joku muu kuin myyjä on yksin tai yhdessä myyjän kanssa velvollinen maksamaan korvauksen.”
Ranskan oikeus
5 Direktiivin 2001/84 1 artikla on pantu Ranskan oikeudessa täytäntöön tekijänoikeuksista ja lähioikeuksista tietoyhteiskunnassa 1.8.2006 annetulla lailla nro 2006-961 (loi n° 2006-961, du 1er août 2006, relative aux droits d’auteur et aux droits voisins dans la société de l’information; JORF 3.8.2006, s. 11529).
6 Kyseisen lain perusteella annetun immateriaalioikeuskoodeksin L. 122-8 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Alkuperäisten teosten tekijöillä – – on oikeus jälleenmyyntikorvaukseen, joka on luovuttamaton oikeus voida nauttia teoksen sellaisesta myynnistä saaduista tuloista, joka tapahtuu sen jälkeen, kun teoksen tekijä tai hänen oikeudenhaltijansa on ensimmäisen kerran luovuttanut teoksen, ja johon osallistuu myyjän, ostajan tai välittäjän ominaisuudessa taidemarkkinoiden ammattilainen. – –
Jälleenmyyntikorvauksen maksaa myyjä. Vastuu sen suorittamisesta kuuluu myyntiin osallistuvalle ammattilaiselle ja, jos luovutus tehdään kahden ammattilaisen välillä, myyjälle. – –”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
7 Christie’s France, joka on kansainvälisen Christie’s-konsernin ranskalainen tytäryhtiö, järjestää taide-esineiden vapaaehtoisia julkisia huutokauppoja. Tässä ominaisuudessa se järjestää säännöllisesti taide-esineiden myyntejä, joissa se toimii myyjien puolesta. Tietyt näistä myynneistä antavat aiheen jälleenmyyntikorvauksen perimiseen. Christie’s France on sisällyttänyt yleisiin myyntiehtoihinsa riidanalaisen lausekkeen, jonka mukaan se voi myyjän lukuun ja nimissä periä kaikkien sellaisten myyntikohteiden osalta, joita koskee oikeus jälleenmyyntikorvaukseen ja jotka on sen katalogissa merkitty tunnuksella λ, määrän, joka sen on sen jälkeen suoritettava edelleen elimelle, jonka tehtävänä on kyseisen korvauksen periminen, tai taiteilijalle itselleen.
8 SNA on etujärjestö, jonka jäsenet toimivat samoilla markkinoilla kuin Christie’s France ja jotka kyseisen järjestön mukaan näin ollen kilpailevat sen kanssa.
9 SNA katsoi vuosina 2008 ja 2009 toteutuneiden myyntien osalta, että riidanalainen lauseke merkitsi sitä, että jälleenmyyntikorvauksesta vastasi ostaja, ja että tämä merkitsi immateriaalioikeuskoodeksin L. 122-8 §:n säännösten vastaista vilpillistä kilpailua. SNA nosti näin ollen Christie’s Francea vastaan kanteen ja vaati kyseisen lausekkeen toteamista pätemättömäksi.
10 Tribunal de grande instance de Paris hylkäsi kanteen 20.5.2011 antamallaan tuomiolla ja katsoi, ettei tapa, jolla vastuu jälleenmyyntikorvauksen suorittamisesta jaettiin, sellaisenaan merkinnyt vilpillistä kilpailua.
11 SNA valitti kyseisestä tuomiosta cour d’appel de Paris’hin. Viimeksi mainittu tuomioistuin katsoi ensinnäkin, että jälleenmyyntikorvaus on luotu palkkioksi, jonka myyjä – joka on saanut tuloja myymällä teoksen – suorittaa tekijälle, koska korvaus, joka alun perin maksettiin teoksen ensimmäisen luovutuksen yhteydessä, saattoi olla mitättömän pieni verrattuna teoksen osalta myöhemmin tapahtuneeseen arvonnousuun. Cour d’appel de Paris totesi toiseksi, että sopimukseen perustuva poikkeaminen direktiivin 2001/84 säännöksistä olisi ristiriidassa kyseisen direktiivin tavoitteen eli jälleenmyyntikorvauksen yhdenmukaistamisen kanssa. Kyseinen tuomioistuin totesi näin ollen riidanalaisen lausekkeen pätemättömäksi.
12 Christie’s France teki asiassa kassaatiovalituksen ja väitti erityisesti, että direktiivissä 2001/84 säädetään ilman muita täsmennyksiä tai rajoituksia siitä, että jälleenmyyntikorvauksen suorittamisesta vastaa myyjä, ja ettei siinä näin ollen suljeta pois sitä, että kyseisen korvauksen maksamiseen liittyvästä vastuusta sovitaan sopimuksella toisin.
13 Cour de cassation on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [direktiivin 2001/84] 1 artiklan 4 kohdan mukaista sääntöä, jonka mukaan jälleenmyyntikorvauksen maksamisesta on vastuussa myyjä, tulkittava siten, että myyjä vastaa maksusta aiheutuvasta kustannuksesta lopullisesti ja että säännöstä poikkeaminen sopimusperusteisesti ei ole mahdollista?”
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
14 Kansallinen tuomioistuin pyrkii kysymyksellään selvittämään, onko direktiivin 2001/84 1 artiklan 4 kohtaa tulkittava siten, että siinä säädetään siitä, että myyjän on kaikissa tilanteissa vastattava lopullisesti jälleenmyyntikorvauksesta aiheutuvasta kustannuksesta, vai onko tästä mahdollista poiketa sopimusperusteisesti.
15 Ensinnäkin on muistettava, että direktiivin 2001/84 antamisen tavoitteena on – kuten direktiivin kolmannesta ja neljännestä perustelukappaleesta ilmenee – sen varmistaminen, että kuvataideteosten tekijät saavat osuuden alkuperäisten taideteostensa taloudellisesta menestyksestä (ks. vastaavasti tuomio Fundación Gala-Salvador Dalí ja VEGAP, C-518/08, EU:C:2010:191, 27 kohta).
16 Direktiivin 2001/84 tarkoituksena on lisäksi – kuten sen 13 ja 14 perustelukappaleesta ilmenee – poistaa erityisesti lainsäädännön sellaisia eroja, jotka johtavat taiteilijoiden eriarvoiseen kohteluun sen mukaan, missä heidän teoksiaan myydään.
17 Mainittujen tavoitteiden toteutumisen varmistamiseksi jäsenvaltioiden on mainitun direktiivin 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti säädettävä, että tekijällä on sellainen oikeus jälleenmyyntikorvaukseen, joka määritellään luovuttamattomaksi oikeudeksi, josta ei voida luopua etukäteen ja jonka tarkoituksena on varmistaa tekijöille tietynasteinen tulotaso sellaisen korvauksen avulla, jonka määrä vastaa tiettyä prosenttiosuutta kaikista heidän teostensa jälleenmyynneistä saaduista hinnoista.
18 Tässä yhteydessä on todettava, että koska direktiivissä asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus säätää maksusta, joka liittyy jälleenmyyntikorvaukseen, jäsenvaltioiden on katsottava olevan vastuussa siitä, että tällainen maksu tosiasiassa peritään, koska muuten direktiivin relevantit säännökset menettäisivät tehokkaan vaikutuksensa (ks. analogisesti tuomio Stichting de Thuiskopie, C-462/09, EU:C:2011:397, 34 kohta).
19 Tämä jäsenvaltioilla oleva velvollisuus merkitsee myös sitä, että on yksinomaan jäsenvaltioiden tehtävänä määrittää direktiivissä säädetyissä rajoissa henkilö, joka on velvollinen maksamaan kyseisen maksun tekijälle.
20 Direktiivin neljännestä perustelukappaleesta nimittäin ilmenee, että on olemassa tarve taata teosten luojille riittävä ja yhtenäinen suojan taso. Tällaisen tason takaaminen edellyttää nimenomaan sitä, että yksinomaan jäsenvaltiot määrittävät jälleenmyyntikorvauksen maksamiseen velvollisen henkilön lainsäädännössään.
21 Tästä on todettava, että direktiivin 2001/84 1 artiklan 4 kohdassa, luettuna yhdessä direktiivin 25 perustelukappaleen kanssa, todetaan, että pääsääntöisesti myyjä on vastuussa jälleenmyyntikorvauksen maksamisesta.
22 Tämä ratkaisu on lisäksi helposti selitettävissä, kun otetaan huomioon, että jälleenmyyntitapahtumassa myyjä tavallisesti saa myyntihinnan haltuunsa liiketoimen päätteeksi.
23 Edellä mainitusta huolimatta direktiivin 2001/84 1 artiklan 4 kohdan toisesta virkkeestä, luettuna yhdessä direktiivin 25 perustelukappaleen kanssa, ilmenee, että jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista siihen periaatteeseen nähden, että myyjä on vastuussa korvauksen maksamisesta, kuitenkin siten, että niillä on rajallinen valinnanvara sen muun henkilön suhteen, joka yksin tai yhdessä myyjän kanssa on vastuussa korvauksen maksamisesta.
24 Direktiivin 2001/84 1 artiklan 4 kohdassa täsmennetään tältä osin, että siinä tapauksessa, että jäsenvaltio päättää säätää, että joku muu kuin myyjä on velvollinen maksamaan korvauksen, sen on valittava direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen sellaisten ammattilaisten joukosta, jotka osallistuvat myyjinä, ostajina tai välittäjinä direktiivin 2001/84 soveltamisalaan kuuluvaan jälleenmyyntiin.
25 Toiseksi on todettava, että vaikka direktiivin 2001/84 1 artiklan 4 kohdan tietyt kielitoisinnot, kuten espanjan-, ranskan-, italian- tai portugalinkieliset toisinnot, on mahdollista ymmärtää siten, että niissä erotetaan yhtäältä se henkilö, joka on vastuussa maksun suorittamisesta tekijälle, ja toisaalta se henkilö, joka lopullisesti vastaa maksusta aiheutuvasta kustannuksesta, saman säännöksen muissa kielitoisinnoissa, kuten tanskan-, saksan-, englannin-, romanian- ja ruotsinkielisissä toisinnoissa, ei tehdä tällaista eroa.
26 Tarve tulkita unionin oikeuden säännöstä yhtenäisellä tavalla edellyttää kuitenkin sitä, että unionin oikeuden säännöksen erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön asiayhteyden ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (ks. vastaavasti tuomio DR ja TV2 Danmark, C-510/10, EU:C:2012:244, 45 kohta ja tuomio Bark, C-89/12, EU:C:2013:276, 40 kohta).
27 Asiayhteydestä, johon direktiivin 2001/84 1 artiklan 4 kohta sijoittuu, on todettava, että direktiivin 9, 10 ja 25 perustelukappaleesta ilmenee, että vaikka direktiivissä täsmennetään tiettyjä seikkoja, jotka koskevat siinä tarkoitettuja teoksia, korvaukseen oikeutettuja henkilöitä, sovellettavia prosenttiosuuksia, korvaukseen oikeuttavia myyntitapahtumia, korvauksen laskentaperusteita ja korvauksen maksamisesta vastuussa olevaa henkilöä, siinä ei mitenkään oteta kantaa siihen, kuka lopullisesti vastaa maksusta, joka tekijälle on jälleenmyyntikorvauksena suoritettava, aiheutuvasta kustannuksesta.
28 Jotta lainsäädäntöä olisi mahdollista tulkita tällaisen tiedon puuttuessa, on tarpeen viitata tavoitteisiin, joihin direktiivillä 2001/84 pyritään. Tältä osin on todettava, että vaikka direktiivin tarkoituksena on muun muassa poistaa taidemarkkinoilla esiintyvät kilpailun vääristymät, kyseinen päämäärä on kuitenkin rajattu kyseisen direktiivin 13 ja 15 perustelukappaleessa täsmennetyin rajoituksin.
29 Mainituista perustelukappaleista ilmenee erityisesti, että ei ole tarpeen poistaa sellaisia kansallisten lainsäädäntöjen eroja, joiden ei voida olettaa vahingoittavan sisämarkkinoiden toimintaa, ja kansallisen päätäntävallan säilyttämiseksi mahdollisimman laajana riittää, että yhdenmukaistetaan ne jäsenvaltioiden säännökset, jotka välittömimmin vaikuttavat sisämarkkinoiden toimintaan (ks. vastaavasti tuomio Fundación Gala-Salvador Dalí ja VEGAP, EU:C:2010:191, 27 ja 31 kohta).
30 Vaikka mainitun edellä rajatun tavoitteen toteuttaminen edellyttää, että ilmoitetaan, kuka on vastuussa jälleenmyyntikorvaukseen perustuvan maksun maksamisesta tekijään nähden, ja annetaan säännöt, joiden tarkoituksena on määrittää maksun suuruus, näin ei kuitenkaan ole siltä osin kuin on kyse siitä, kuka lopullisesti vastaa maksusta aiheutuvasta kustannuksesta.
31 Ei tietenkään voida suoralta kädeltä sulkea pois sitä, että viimeksi mainittu seikka on omiaan aiheuttamaan tietynlaista sisämarkkinoiden toiminnan vääristymistä, mutta tällainen vaikutus sisämarkkinoihin on kuitenkin joka tapauksessa ainoastaan välillistä, koska vaikutus aiheutuu sopimusperusteisista muutoksista, joita tehdään riippumatta jälleenmyyntikorvaukseen perustuvan maksun määrän suorittamisesta, josta sen maksamisesta vastuussa oleva henkilö on edelleen vastuussa.
32 Direktiivi 2001/84 ei näin ollen ole esteenä sille, että siinä tapauksessa, että jäsenvaltio antaa lainsäädäntöä, jonka mukaan myyjä tai muu taidemarkkinoilla toimiva ammattilainen on vastuussa korvauksen maksamisesta, nämä henkilöt sopivat jälleenmyynnin yhteydessä jonkun muun henkilön, ostaja mukaan lukien, kanssa siitä, että viimeksi mainittu henkilö vastaa lopullisesti kustannuksesta, joka aiheutuu tekijälle maksettavasta jälleenmyyntikorvauksesta, kunhan tällainen sopimusjärjestely ei mitenkään vaikuta niihin velvollisuuksiin ja vastuuseen, joka korvauksen maksamisesta vastuussa olevalla henkilöllä on tekijään nähden.
33 Kun edellä esitetyt näkökohdat otetaan huomioon, esitettyyn kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2001/84 1 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että henkilö, joka kansallisessa lainsäädännössä nimetään jälleenmyyntikorvauksen maksusta vastuussa olevaksi henkilöksi – olipa kyseessä sitten myyjä tai liiketoimessa osallisena oleva taidemarkkinoiden ammattilainen –, voi sopia jonkun muun henkilön, ostaja mukaan lukien, kanssa siitä, että viimeksi mainittu vastaa lopullisesti jälleenmyyntikorvauksesta aiheutuvasta kustannuksesta kokonaan tai osaksi, kunhan tällainen sopimusjärjestely ei mitenkään vaikuta niihin velvollisuuksiin ja vastuuseen, joka korvauksen maksamisesta vastuussa olevalla henkilöllä on tekijään nähden.
Oikeudenkäyntikulut
34 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeudesta jälleenmyyntikorvaukseen 27.9.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/84/EY 1 artiklan 4 kohtaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että henkilö, joka kansallisessa lainsäädännössä nimetään jälleenmyyntikorvauksen maksusta vastuussa olevaksi henkilöksi – olipa kyseessä sitten myyjä tai liiketoimessa osallisena oleva taidemarkkinoiden ammattilainen –, voi sopia jonkun muun henkilön, ostaja mukaan lukien, kanssa siitä, että viimeksi mainittu vastaa lopullisesti jälleenmyyntikorvauksesta aiheutuvasta kustannuksesta kokonaan tai osaksi, kunhan tällainen sopimusjärjestely ei mitenkään vaikuta niihin velvollisuuksiin ja vastuuseen, joka korvauksen maksamisesta vastuussa olevalla henkilöllä on tekijään nähden.
Allekirjoitukset