Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kymmenes jaosto)
18 päivänä tammikuuta 2024 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Tavaroiden vapaa liikkuvuus – SEUT 34 ja SEUT 36 artikla – Henkinen omaisuus – EU-tavaramerkki – Asetus (EY) N:o 207/2009 – 13 artikla – Asetus (EU) 2017/1001 – 15 artikla – Tavaramerkin antaman oikeuden sammuminen – Markkinoille saattaminen unionissa tai Euroopan talousalueella (ETA) – Tavaramerkin haltijan suostumus – Paikka, jossa tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on saattanut tavarat ensimmäisen kerran markkinoille – Todistustaakka
Asiassa C‑367/21,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Sąd Okręgowy w Warszawie (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola) on esittänyt 1.4.2021 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 14.6.2021, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Hewlett Packard Development Company LP
vastaan
Senetic S.A.,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kymmenes jaosto),
toimien kokoonpanossa: tuomarit M. Ilešič (esittelevä tuomari), joka hoitaa kymmenennen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, I. Jarukaitis ja D. Gratsias,
julkisasiamies: G. Pitruzzella,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Hewlett Packard Development Company LP, edustajinaan A. Jodkowski ja K. Zielińska-Piątkowska, adwokaci,
– Senetic S.A., edustajinaan S. Dudzik ja E. Rumak, radcowie prawni,
– Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,
– Euroopan komissio, asiamiehinään É. Gippini Fournier, S. L. Kalėda ja B. Sasinowska,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 36 artiklan toisen virkkeen, luettuna yhdessä Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1) 15 artiklan 1 kohdan ja SEU 19 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan kanssa, sekä SEUT 34, SEUT 35 ja SEUT 36 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Hewlett Packard Development Company LP, jonka kotipaikka on Amerikan yhdysvalloissa (jäljempänä Hewlett Packard), ja Senetic S.A., jonka kotipaikka on Puolassa, ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu on pitänyt kaupan EU-tavaramerkeillä, joiden haltija Hewlett Packard on, varustettuja tietoteknisiä laitteita.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Asetus (EY) N:o 207/2009
3 [Euroopan unionin] tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1) yhdeksännessä perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:
”Tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteesta johtuu, ettei [EU-]tavaramerkin haltija voi kieltää kolmansia käyttämästä merkkiä tavaroissa, jotka haltija itse tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut markkinoille [Euroopan unionissa] tätä tavaramerkkiä käyttäen, jollei haltija laillisin perustein ole oikeutettu vastustamaan tavaroiden myöhempää kaupan pitämistä.”
4 Kyseisen asetuksen 9 artiklassa, jonka otsikko on ”[EU-]tavaramerkin tuottamat oikeudet”, säädettiin seuraavaa:
”1. Rekisteröidyn [EU-]tavaramerkin haltijalla on yksinoikeus tavaramerkkiin. Tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa:
a) merkkiä, joka on sama kuin [EU-]tavaramerkki, samoille tavaroille tai palveluille, joille tavaramerkki on rekisteröity;
– –
2. Edellä 1 kohdassa säädetyin edellytyksin voidaan kieltää erityisesti:
– –
b) tavaroiden tarjoaminen tai liikkeelle laskeminen tai niiden varastoiminen tällaista tarkoitusta varten merkkiä käyttäen taikka palvelujen tarjoaminen tai suorittaminen merkkiä käyttäen;
c) tavaroiden maahantuonti tai maastavienti merkkiä käyttäen;
– –”
5 Mainitun asetuksen 13 artiklassa, jonka otsikko on ”[EU-]tavaramerkin tuottamien oikeuksien sammuminen”, säädettiin seuraavaa:
”1. [EU-]tavaramerkki ei oikeuta haltijaa kieltämään tavaramerkin käyttämistä niissä tavaroissa, jotka haltija tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut markkinoille [unionissa] tätä tavaramerkkiä käyttäen.
2. Mitä 1 kohdassa säädetään, ei sovelleta, jos haltijalla on perusteltua aihetta vastustaa tavaroiden pitämistä edelleen liikkeessä, erityisesti milloin tavaroihin tehdään muutoksia tai huononnuksia sen jälkeen, kun ne on laskettu liikkeelle.”
6 Asetus N:o 207/2009 on kumottu ja korvattu 1.10.2017 alkavin vaikutuksin asetuksella 2017/1001.
Asetus 2017/1001
7 Asetuksen 2017/1001 johdanto-osan 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Jotta saadaan sovitetuksi yhteen tarve varmistaa tavaramerkkioikeuksien tehokas täytäntöönpano ja tarve välttää haittaamasta laillisten tavaroiden vapaata liikkuvuutta, EU-tavaramerkin haltijan yksinoikeuden olisi päätyttävä, kun Euroopan unionin tavaramerkkejä käsittelevässä tuomioistuimessa, jäljempänä ’EU-tavaramerkkejä käsittelevä tuomioistuin’, joka on toimivaltainen päättämään, onko EU-tavaramerkkiä loukattu, vireille pantujen myöhempien menettelyjen aikana tavaroiden ilmoittaja tai tavaroiden haltija pystyy todistamaan, että EU-tavaramerkin haltijalla ei ole oikeutta estää tavaroiden markkinoille saattamista tavaroiden lopullisessa määrämaassa.”
8 Tämän asetuksen johdanto-osan 22 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen vuoksi on oleellista, ettei EU-tavaramerkin haltija voi kieltää kolmansia käyttämästä merkkiä tavaroissa, jotka haltija itse tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut markkinoille Euroopan talousalueella tätä tavaramerkkiä käyttäen, jollei haltija laillisin perustein ole oikeutettu vastustamaan tavaroiden myöhempää kaupan pitämistä.”
9 Mainitun asetuksen 9 artiklassa, jonka otsikko on ”EU-tavaramerkin antamat oikeudet”, säädetään seuraavaa:
”1. EU-tavaramerkin haltijalla on rekisteröinnin perusteella EU-tavaramerkkiin yksinoikeudet.
2. Rajoittamatta ennen EU-tavaramerkin hakemis- tai etuoikeuspäivää hankittujen oikeuksien soveltamista kyseisen EU-tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää kaikkia kolmansia osapuolia ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa tunnusta tavaroita tai palveluja varten, jos:
a) tunnus on sama kuin EU-tavaramerkki, ja sitä käytetään samoja tavaroita tai palveluita varten kuin ne tavarat ja palvelut, joita varten EU-tavaramerkki on rekisteröity;
– –
3. Edellä 2 kohdassa säädetyin edellytyksin voidaan kieltää erityisesti:
– –
b) tavaroiden tarjoaminen tai markkinoille saattaminen tai niiden varastoiminen tällaista tarkoitusta varten tunnusta käyttäen taikka palvelujen tarjoaminen tai suorittaminen tunnusta käyttäen;
c) tavaroiden maahantuonti tai maastavienti merkkiä käyttäen;
– – ”
10 Mainitun asetuksen 15 artiklassa, jonka otsikko on ”EU-tavaramerkin tuottamien oikeuksien sammuminen”, säädetään seuraavaa:
”1. EU-tavaramerkki ei oikeuta haltijaa kieltämään tavaramerkin käyttämistä niissä tavaroissa, jotka haltija tai hänen suostumuksellaan joku muu on saattanut markkinoille Euroopan talousalueella tätä tavaramerkkiä käyttäen.
2. Mitä 1 kohdassa säädetään, ei sovelleta, jos haltijalla on perusteltua aihetta vastustaa tavaroiden pitämistä edelleen liikkeessä, erityisesti milloin tavaroihin tehdään muutoksia tai huononnuksia sen jälkeen, kun ne on laskettu liikkeelle.”
Direktiivi 2004/48/EY
11 Teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY (EUVL 2004, L 157, s. 45) 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Kohde”, säädetään seuraavaa:
”Tämä direktiivi koskee teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja. Tässä direktiivissä käsite teollis- ja tekijänoikeudet käsittää myös teollisoikeudet.”
12 Kyseisen direktiivin 2 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja sovelletaan 3 artiklan mukaisesti kaikkiin [unionin] lainsäädännössä ja/tai kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta [unionin] tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädettyjen tai säädettävien keinojen käyttämistä, sikäli kuin mainitut keinot ovat edullisempia oikeudenhaltijoille.”
13 Mainitun direktiivin II luku, jonka otsikko on ”Toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot”, sisältää muun muassa 3 artiklan, jonka otsikko on ”Yleinen velvoite” ja jonka 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on myös oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, ja niitä on sovellettava siten, että vältetään luomasta esteitä lailliselle kaupankäynnille ja säädetään takeista niiden väärinkäytön estämiseksi.”
14 Saman direktiivin 6 artiklan, jonka otsikko on ”Todistusaineisto”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, jos toinen osapuoli on esittänyt kohtuullisesti saatavissa olevaa ja riittävää todistusaineistoa väitteidensä tueksi ja on yksilöinyt sellaista väitteitään tukevaa todistusaineistoa, joka on vastapuolen hallussa, että toimivaltaiset oikeusviranomaiset voivat määrätä, että vastapuolen on esitettävä kyseinen todistusaineisto edellyttäen, että luottamuksellisten tietojen suoja taataan. Tämän kohdan soveltamiseksi jäsenvaltiot voivat säätää, että toimivaltaiset oikeusviranomaiset katsovat kohtuullisen otoksen merkittävästä määrästä teoksen kappaleita tai muuta suojattua kohdetta riittäväksi todistusaineistoksi.”
Puolan oikeus
15 Puolan siviiliprosessikoodeksista 17.11.1964 annetun lain (ustawa – Kodeks postępowania cywilnego), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä siviiliprosessilaki), 325 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Tuomiolauselmassa on mainittava tuomioistuimen nimi, tuomareiden, tuomioistuimen sihteerin ja syyttäjän (jos tämä on osallistunut asian käsittelyyn) nimet, istunnon sekä tuomion julistamisen aika ja paikka, asianosaisten nimet ja asian kohde sekä se, miten tuomioistuin on ratkaissut asianosaisten vaatimukset.”
16 Siviiliprosessilain 758 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Piirioikeudet (sąd rejonowy) sekä niiden yhteydessä toimivat ulosottomiehet ovat toimivaltaisia täytäntöönpanoasioissa.”
17 Kyseisen lain 767 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Ellei laissa toisin säädetä, ulosottomiehen toimista voidaan nostaa kanne piirioikeudessa. Kanne voi koskea myös sitä, että ulosottomies on jättänyt toimimatta. Kanteen ratkaisee tuomioistuin, joka on toimivaltainen ulosottomiehen toimipaikan sijainnin perusteella.
2. Kanteen voi nostaa asianosainen tai muu henkilö, jonka oikeuksia ulosottomiehen toimi tai laiminlyönti on loukannut tai uhkaa loukata.
– – ”
18 Mainitun lain 840 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Velallinen voi vaatia kanteella täytäntöönpanoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden kumoamista kokonaan tai osittain tai sen rajoittamista, jos
1) hän kiistää tosiseikat, jotka ovat oikeuttaneet täytäntöönpanolausekkeen käytön, erityisesti silloin, kun hän kiistää sellaisen velvollisuuden olemassaolon, joka on todettu muulla täytäntöönpanoperusteella kuin tuomioistuinratkaisulla, tai kun hän kiistää velvoitteen siirtämisen siitä huolimatta, että siitä on laadittu virallinen asiakirja;
2) täytäntöönpanoperusteen antamisen jälkeen jokin seikka on aiheuttanut velvoitteen lakkaamisen tai sen täytäntöönpanon mahdottomuuden; jos täytäntöönpanoperuste on tuomioistuinratkaisu, velallinen voi perustaa kanteensa myös oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen ilmenneisiin seikkoihin, suorituksen täytäntöönpanoa koskevaan väitteeseen, jos tähän väitteeseen ei lain nojalla voitu kyseisessä asiassa vedota, sekä kuittausta koskevaan väitteeseen.
– – ”
19 Saman lain 843 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:
”Kanteessa kantajan on esitettävä kaikki kanneperusteet, jotka tässä vaiheessa voidaan esittää, tai muuten kantaja menettää oikeuden vedota niihin asian myöhemmässä käsittelyssä.”
20 Siviiliprosessilain 1050 §:ssä säädetään seuraavaa:
”1. Kun velallinen on velvollinen tekemään suorituksen, jota toinen henkilö ei voi tehdä ja jonka tekeminen riippuu yksinomaan velallisen tahdosta, tuomioistuin, jonka tuomiopiirissä suoritus on tehtävä, asettaa velkojan vaatimuksesta ja asianosaisia kuultuaan velalliselle määräajan suorituksen tekemiseksi sekä uhkasakon siltä varalta, ellei velallinen tee suoritusta asetetussa määräajassa.
– –
3. Jos velalliselle suorituksen tekemiseksi asetettu määräaika on kulunut ilman, että velallinen on tehnyt suorituksen, tuomioistuin määrää velkojan vaatimuksesta velallisen maksamaan uhkasakon ja asettaa samalla uuden määräajan suorituksen tekemiseksi ja korotetun uhkasakon tätä varten.”
21 Kyseisen lain 1051 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Kun velallista sitoo velvollisuus pidättäytyä tietystä toiminnasta tai velvollisuus olla estämättä velkojan toimia, tuomioistuin, jonka tuomiopiirissä velallinen on jättänyt velvoitteensa täyttämättä, velvoittaa velallisen velkojan vaatimuksesta maksamaan uhkasakon kuultuaan ensin asianosaisia ja todettuaan, ettei velallinen ole täyttänyt velvoitettaan. Tuomioistuin menettelee samoin siinä tapauksessa, että velkoja esittää uuden vaatimuksen.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
22 Hewlett Packard on sana- ja kuviomerkkien HP, jotka on rekisteröity EU-tavaramerkeiksi numeroilla 000052449 ja 008579021, yksinoikeuksien haltija.
23 Se pitää kaupan näillä tavaramerkeillä varustettuja tietoteknisiä laitteita valtuutettujen edustajien välityksellä, jotka sitoutuvat olemaan myymättä näitä tavaroita loppukäyttäjiä lukuun ottamatta henkilöille, jotka eivät ole sen jakeluverkoston jäseniä. Näiden valtuutettujen edustajien on lisäksi hankittava nämä tavarat ainoastaan muilta valtuutetuilta edustajilta tai Hewlett Packardilta itseltään.
24 Jokaisella näiden tavaroiden kappaleella on sarjanumero, jonka perusteella se voidaan tunnistaa. Hewlett Packardilla on tietotekninen työkalu, johon kuuluu muun muassa tietokanta, jossa luetellaan kaikki tavaran kappaleet ja markkinat, joille ne on tarkoitettu. Näissä kappaleissa ei sitä vastoin ole mitään merkintäjärjestelmää, jonka avulla voitaisiin ilman muita tietoja määrittää, onko kappale tarkoitettu Euroopan talousalueen (ETA) markkinoille vai ei.
25 Senetic harjoittaa atk-laitteiden jakelua. Se toi Puolaan tavaroita, jotka oli varustettu EU-tavaramerkeillä, joiden haltija Hewlett Packard on. Se hankki nämä tavarat ETA:an sijoittautuneilta myyjiltä, jotka eivät olleet Hewlett Packardin tavaroiden virallisia jakelijoita, saatuaan näiltä myyjiltä vakuutuksen siitä, että näiden tavaroiden kaupan pitäminen ETA:ssa ei loukkaa Hewlett Packardin yksinoikeuksia. Senetic pyysi lisäksi tuloksetta Hewlett Packardin valtuutettuja edustajia vahvistamaan sille, että mainittuja tavaroita voidaan pitää kaupan ETA:ssa loukkaamatta tämän yksinoikeuksia.
26 Hewlett Packard nosti puolalaisessa tuomioistuimessa kanteen, jossa se vaati sen EU-tavaramerkkien antamien oikeuksien loukkaamisen lopettamiseksi tuomioistuinta kieltämään yleisesti Seneticiä tuomasta maahan, viemästä maasta, mainostamasta ja varastoimasta edellä mainittuihin tarkoituksiin mainituilla tavaramerkeillä varustettuja tietoteknisiä laitteita, joita se itse tai joku muu sen suostumuksella ei ole aiemmin saattanut markkinoille ETA:ssa. Lisäksi Hewlett Packard vaati, että Senetic määrätään vetämään nämä tavarat pois markkinoilta.
27 Senetic vetoaa puolustuksekseen kyseisten EU-tavaramerkkien antamien oikeuksien sammumiseen ja väittää, että Hewlett Packard tai joku muu tämän suostumuksella on saattanut kyseiset tavarat aiemmin ETA:n markkinoille.
28 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin Sąd Okręgowy w Warszawie (Varsovan alueellinen tuomioistuin, Puola) toteaa, että koska Hewlett Packard ei käytä tavaroiden merkitsemisjärjestelmää, riippumattoman jakelijan on käytännössä hyvin vaikeaa yksilöidä kunkin kyseisen EU-tavaramerkin kattamien tavaroiden kohdemarkkinat saati osoittaa, että näiden tavaramerkkien haltija tai joku muu sen suostumuksella on saattanut nämä tavarat markkinoille ETA:ssa.
29 Kyseisen tuomioistuimen mukaan Senetic voisi teoriassa kääntyä tavarantoimittajiensa puoleen saadakseen tietoja sitä jakeluketjussa edeltävien toimijoiden henkilöllisyydestä. Kuten kuitenkin 8.4.2003 annetussa tuomiossa Van Doren + Q (C‑244/00, EU:C:2003:204) on todettu, olisi epätodennäköistä, että Senetic onnistuisi saamaan tällaisia tietoja, koska tavarantoimittajat ovat yleensä haluttomia paljastamaan hankintalähteitään.
30 Saman tuomioistuimen mukaan ensimmäinen tulkintaongelma on se, että Puolan tuomioistuinten käytäntönä on viitata EU-tavaramerkin loukkaamista koskevan kanteen hyväksyvien tuomioiden tuomiolauselmissa ”tavaroihin, joita kantaja (EU-tavaramerkin haltija) tai joku muu kantajan suostumuksella ei ole aiemmin saattanut markkinoille ETA:ssa”. Tämän muotoilun perusteella ei voida pakkotäytäntöönpanomenettelyvaiheessa yksilöidä tässä menettelyssä tarkoitettuja tavaroita eikä erottaa niitä niistä tavaroista, jotka kuuluvat kyseisen tavaramerkin antamien oikeuksien sammumista koskevan poikkeuksen alaan. Näin ollen näiden tuomioiden tuomiolauselmassa ei todellisuudessa aseteta osapuolille, joille ne on osoitettu, erilaista velvoitetta kuin se, joka jo seuraa lain säännöksistä.
31 Tämän tuomioistuinkäytännön vuoksi loukkauskanteen vastaaja ei voi panna vapaaehtoisesti täytäntöön loukkauksen toteavaa tuomiota ja on vaarassa joutua siviiliprosessilain 1050 ja 1051 §:ssä säädettyjen seuraamusten kohteeksi. Lisäksi tämä käytäntö johtaa useimmiten kaikkien tavaroiden takavarikointiin, mukaan lukien markkinoilla olevat tavarat, joilla ei loukata EU-tavaramerkin antamaa oikeutta.
32 Kuten muun muassa siviiliprosessilain 767, 840 ja 843 §:stä ilmenee, turvaamis- ja pakkotäytäntöönpanomenettelyissä loukkauskanteen vastaaja kohtaa useita oikeudellisia esteitä sille, että se voisi menestyksellisesti vastustaa määrättyjä toimenpiteitä, ja sillä on vain rajallliset menettelylliset takeet.
33 Ensinnäkin kyseisen lain 767 §:n, sellaisena kuin Puolan tuomioistuimet ovat sitä tulkinneet, mukaan ulosottomiehen toimesta voidaan nostaa kanne vain, jos ulosottomies ei ole noudattanut pakkotäytäntöönpanomenettelyä koskevia menettelysääntöjä. Tällaisen kanteen nojalla ei siis voida ratkaista, onko EU-tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan saattanut tavaramerkillä varustetun tavaran markkinoille ETA:ssa.
34 Toiseksi loukkauskanteen vastaajalla ei ole mahdollisuutta siviiliprosessilain 840 §:n nojalla nostaa täytäntöönpanon vastustamista koskevaa kannetta, koska tällaisella kanteella ei voida selventää täytäntöönpanoperusteena olevan tuomioistuinratkaisun sisältöä.
35 Kolmanneksi Puolan oikeuskirjallisuudessa vallitsevan näkemyksen mukaan tuomioistuin, jolla on toimivalta panna tuomio täytäntöön, voi tosin kuulla asianosaisia, mutta se voi siviiliprosessilain 1051 §:n perusteella vain määrittää asianosaisten kuulemisessa ilmenevien seikkojen osalta, onko loukkauskanteen vastaaja toiminut täytäntöönpanoperusteen sisällön mukaisesti, eikä se voi ryhtyä selvittämään asiaa todisteiden avulla.
36 Neljänneksi siviiliprosessilain 843 §:n 3 momentissa säädetään, että kun velallinen nostaa kanteen täytäntöönpanomenettelyn yhteydessä, sen on esitettävä kaikki kanneperusteet, jotka se voi esittää, tai muuten se menettää oikeuden vedota niihin asian myöhemmässä käsittelyssä.
37 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan on näin ollen olemassa vaara siitä, että tehokasta oikeussuojaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden alalla rajoitetaan Puolan tuomioistuinkäytännöllä, joka koskee loukkaamisen toteavien tuomioiden tuomiolauselman muotoilua.
38 Toisen tutkintaongelman osalta kyseinen tuomioistuin toteaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan henkiseen omaisuuteen liittyvien yksinoikeuksien suojaaminen ei ole absoluuttista. Yhtäältä se nimittäin rajoittuu tilanteeseen, jossa tavaramerkin käyttö muun henkilön kuin sen haltijan toimesta loukkaa tavaramerkin tehtäviä. Toisaalta yksinoikeuksien käyttämistä rajoittaa pyrkiminen tasapainoon näiden oikeuksien ja sisämarkkinoiden vapauksien, joihin kuuluu erityisesti tavaroiden vapaa liikkuvuus, suojaamisen välillä.
39 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii näin ollen, onko sen käsiteltävänä olevan riita-asian tosiseikkoihin mahdollista soveltaa todistustaakan kääntämistä, jonka tehtiin 8.4.2003 annetussa tuomiossa Van Doren + Q (C‑244/00, EU:C:2003:204), vai voidaanko jopa estää tavaramerkin haltijaa vetoamasta asetuksen N:o 207/2009 9 ja 102 artiklassa, joista on tullut asetuksen N:o 2017/1001 9 ja 130 artikla, annettuun suojaan.
40 Sąd Okręgowy w Warszawie on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko SEUT 36 artiklan toista virkettä, luettuna yhdessä [asetuksen 2017/1001] 15 artiklan 1 kohdan sekä [SEU] 19 artiklan 1 kohdan [toisen alakohdan] kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltioiden kansallisten tuomioistuinten käytännölle, jonka mukaisesti tuomioistuimet
– tarkastellessaan tavaramerkin haltijan vaatimuksia, jotka koskevat EU-tavaramerkillä varustettujen tavaroiden tuonnin, viennin tai mainonnan kieltämistä tai tällaisten tavaroiden vetämistä pois markkinoilta
– päättäessään turvaamistoimimenettelyssä EU-tavaramerkillä varustettujen tavaroiden takavarikoinnista
viittaavat ratkaisuissaan ’tavaroihin, joita tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan ei ole saattanut markkinoille [ETA:ssa]’, minkä seurauksena sen määrittäminen, mitä EU-tavaramerkillä varustettuja tavaroita tuomioistuimessa määrätyt käskyt ja kiellot koskevat (toisin sanoen sen määritteleminen, mitä tavaroita tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan ei ole saattanut markkinoille [ETA:ssa]), jätetään ratkaisun yleisluontoisen muotoilun vuoksi täytäntöönpanevalle viranomaiselle, joka tätä määrittäessään nojautuu tavaramerkin haltijan ilmoituksiin tai hänen toimittamiinsa välineisiin (mukaan lukien ohjelmistotyökalut ja tietokannat), ja mahdollisuus kyseenalaistaa edellä mainitun täytäntöönpanevan viranomaisen toimet kyseisessä tuomioistuimessa on suljettu pois tai se on suppea vastaajalla turvaamis- ja täytäntöönpanomenettelyssä olevien oikeussuojakeinojen luonteen perusteella?
2) Onko SEUT 34, SEUT 35 ja SEUT 36 artiklaa tulkittava siten, että ne sulkevat rekisteröidyn yhteisön tavaramerkin (nykyisin EU-tavaramerkin) haltijalta pois mahdollisuuden vedota oikeussuojaan, josta säädetään [asetuksen N:o 207/2009] 9 ja 102 artiklassa (nykyisin [asetuksen 2017/1001] 9 ja 130 artikla) tilanteessa, jossa
– rekisteröidyn yhteisön tavaramerkin (EU-tavaramerkin) haltija harjoittaa tällä tavaramerkillä varustettujen tavaroiden jakelua Euroopan talousalueella ja sen ulkopuolella siten, että jakelu tapahtuu valtuutettujen jakelijoiden välityksellä, jotka eivät voi myydä tavaramerkillä varustettuja tavaroita edelleen muille ostajille – jotka eivät ole näiden tavaroiden loppukäyttäjiä – kuin kantajan viralliseen jakeluverkostoon kuuluville toimijoille, ja samanaikaisesti valtuutetut jakelijat ovat velvoitettuja ostamaan tavaroita ainoastaan muilta valtuutetuilta jakelijoilta tai tavaramerkin haltijalta
– EU-tavaramerkillä varustetuissa tavaroissa ei ole merkintöjä tai muita erityispiirteitä, jotka mahdollistaisivat sen paikan määrittämisen, jossa tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on saattanut tavarat markkinoille
– vastaaja hankki EU-tavaramerkillä varustetut tavarat [ETA:sta]
– vastaaja on saanut tavaramerkillä varustettujen tavaroiden myyjiltä vakuutuksen siitä, että kyseisillä tavaroilla voidaan laillisesti käydä kauppaa [ETA:ssa]
– EU-tavaramerkin haltija ei tarjoa mitään tietoteknistä välinettä (tai muuta välinettä) eikä käytä merkintäjärjestelmää, jonka avulla tavaramerkillä varustetun tavaran mahdollinen ostaja voisi itsenäisesti varmistaa tavaroiden kaupankäynnin laillisuuden [ETA:ssa] ennen tavaran hankkimista, ja kieltäytyy suorittamasta tällaista varmistusta ostajan pyynnöstä?”
Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
41 Unionin tuomioistuimen presidentin 29.11.2021 tekemällä päätöksellä tämän asian käsittelyä lykättiin 17.11.2022 annetun tuomion Harman International Industries (C‑175/21, EU:C:2022:895) julistamiseen saakka.
42 Unionin tuomioistuimen presidentin 28.11.2022 tekemän päätöksen johdosta unionin tuomioistuimen kirjaamo antoi kyseisen tuomion tiedoksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle ja tiedusteli tältä, halusiko se mainitun tuomion huomioon ottaen pysyttää ennakkoratkaisupyyntönsä erityisesti ensimmäisen kysymyksen osalta. Mainitussa tuomiossa unionin tuomioistuin totesi, että asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä SEUT 36 artiklan toisen virkkeen, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan sekä direktiivin 2004/48 kanssa, on tulkittava siten, että se ei ole esteenä tuomioistuinkäytännölle, jonka mukaan EU-tavaramerkin loukkaamista koskevan kanteen hyväksyvän tuomion tuomiolauselma muotoillaan niin yleisluontoisesti, että se jättää kyseisen ratkaisun pakkotäytäntöönpanon osalta toimivaltaisen viranomaisen tehtäväksi niiden tavaroiden määrittämisen, joihin ratkaisua sovelletaan, edellyttäen, että vastaajalla on pakkotäytäntöönpanomenettelyssä mahdollisuus riitauttaa tämän menettelyn kohteena olevien tavaroiden määrittely ja että tuomioistuin voi tutkia ja ratkaista direktiivin 2004/48 säännöksiä noudattaen, mitkä tavarat tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on tosiasiallisesti saattanut markkinoille ETA:ssa.
43 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoitti unionin tuomioistuimelle 3.2.2023 päivätyllä kirjeellä, joka saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon samana päivänä, peruuttavansa ensimmäisen kysymyksensä mutta pysyttävänsä toisen kysymyksensä.
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
44 Aluksi on palautettava mieleen, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuin saattaa myös joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeussääntöjä, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole ennakkoratkaisukysymyksessään viitannut (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2022, Impexeco ja PI Pharma, C‑253/20 ja C‑254/20, EU:C:2022:894, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
45 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää ennakkoratkaisukysymyksellään SEUT 34, SEUT 35 ja SEUT 36 artiklan tulkintaa selvittääkseen, ovatko nämä määräykset esteenä sille, että EU-tavaramerkin haltija voi vedota asetuksen N:o 207/2009 9 artiklassa tai asetuksen 2017/1001 9 artiklassa annettuun suojaan tietyissä sen luettelemissa olosuhteissa.
46 Tältä osin on kuitenkin huomattava, että asetuksen N:o 207/2009 13 artiklassa ja asetuksen 2017/1001 15 artiklassa säännellään kattavasti kysymystä tavaramerkin antamien oikeuksien sammumisesta unionissa tai ETA:ssa markkinoille saatettujen tavaroiden osalta.
47 Kuten tämän tuomion 39 kohdasta ilmenee, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lisäksi erityisesti, voiko todistustaakka kyseisten EU-tavaramerkkien antamien oikeuksien sammumisesta kuulua pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa yksinomaan loukkauskanteen vastaajalle.
48 Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 207/2009 13 artiklan 1 kohtaa ja asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohtaa, luettuina yhdessä SEUT 34 ja SEUT 36 artiklan kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että todistustaakka EU-tavaramerkin antaman oikeuden sammumisesta on yksinomaan loukkauskanteen vastaajalla, kun tämä on ostanut tällä tavaramerkillä varustetut tavarat – joissa ei ole merkintöjä, joiden avulla kolmannet voisivat tunnistaa markkinat, joilla niitä on tarkoitus pitää kaupan, ja joita jaellaan sellaisen valikoivan jakeluverkoston kautta, jonka jäsenet voivat jälleenmyydä niitä vain muille tämän verkoston jäsenille tai loppukäyttäjille – unionissa tai ETA:ssa saatuaan myyjiltä vakuutuksen siitä, että niitä voidaan pitää siellä laillisesti kaupan, ja kun mainitun tavaramerkin haltija itse kieltäytyy suorittamasta tätä tarkistusta ostajan pyynnöstä.
49 Asetuksen N:o 207/2009 9 artiklassa, josta on tullut asetuksen 2017/1001 9 artikla, EU‑tavaramerkin haltijalle annetaan yksinoikeus, jonka perusteella haltija saa kieltää kaikkia kolmansia osapuolia muun muassa maahantuomasta haltijan tavaramerkillä varustettuja tavaroita, tarjoamasta niitä, saattamasta niitä markkinoille tai pitämästä niitä hallussa tällaista tarkoitusta varten ilman hänen suostumustaan (tuomio 17.11.2022, Harman International Industries, C‑175/21, EU:C:2022:895, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
50 Asetuksen N:o 207/2009 13 artiklan 1 kohdassa, josta on tullut asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohta, säädetään poikkeuksesta tähän sääntöön säätämällä, että tavaramerkin haltijan oikeus sammuu, kun haltija itse tai sen suostumuksella joku muu on saattanut tavarat markkinoille unionissa tai ETA:ssa tätä tavaramerkkiä käyttäen (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2022, Harman International Industries, C‑175/21, EU:C:2022:895, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämän säännöksen tarkoituksena on sovittaa yhteen yhtäältä mainittuun tavaramerkkiin perustuvien oikeuksien suojaa koskevat perustavanlaatuiset intressit ja toisaalta tavaroiden vapaata liikkuvuutta unionissa tai ETA:ssa koskevat perustavanlaatuiset intressit (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2022, Harman International Industries, C‑175/21, EU:C:2022:895, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
51 Näiden perustavanlaatuisten intressien välisen oikeudenmukaisen tasapainon varmistamiseksi mahdollisuutta vedota EU‑tavaramerkin tuottamien oikeuksien sammumiseen poikkeuksena näistä oikeuksista on rajattu monessa suhteessa (tuomio 17.11.2022, Harman International Industries, C‑175/21, EU:C:2022:895, 41 kohta).
52 Erityisesti asetuksen N:o 207/2009 13 artiklan 1 kohdassa ja asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan periaate EU-tavaramerkin tuottamien oikeuksien sammumisesta vain sellaisten tavaroiden osalta, jotka haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on saattanut unionin tai ETA:n markkinoille (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2022, Harman International Industries, C‑175/21, EU:C:2022:895, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
53 Tästä seuraa, että tällä tavaramerkillä varustettujen tavaroiden markkinoille saattaminen unionin tai ETA:n ulkopuolella ei sammuta tavaramerkin haltijan oikeutta erityisesti kieltää näiden tavaroiden maahantuontia unioniin tai ETA:an ja niiden markkinoille saattamista unionissa tai ETA:ssa ilman hänen suostumustaan, jolloin tavaramerkin haltija voi määrätä tavaramerkillä varustettujen tavaroiden ensimmäisestä liikkeelle laskemisesta unionissa tai ETA:ssa (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2022, Harman International Industries, C‑175/21, EU:C:2022:895, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
54 Näin ollen saman tavaramerkin antamat oikeudet sammuvat ainoastaan sellaisten tietyn tavaran yksittäisten kappaleiden osalta, jotka on saatettu markkinoille unionin tai ETA:n alueella tavaramerkin haltijan suostumuksella. Tältä osin ei riitä, että tavaramerkin haltija pitää jo kaupan unionissa tai ETA:ssa maahantuotuihin tavaroihin nähden saman tai samankaltaisen tavaran muita kappaleita, joiden osalta sammumiseen vedotaan (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2022, Harman International Industries, C‑175/21, EU:C:2022:895, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
55 Siitä, kenellä on todistustaakka EU-tavaramerkin tuottaman oikeuden sammumisesta, on todettava yhtäältä, ettei tätä kysymystä säännellä asetuksen N:o 207/2009 13 artiklassa eikä asetuksen 2017/1001 15 artiklassa eikä missään muussakaan näiden kahden asetuksen säännöksessä.
56 Toisaalta vaikka immateriaalioikeuksien, mukaan lukien asetuksen N:o 207/2009 9 artiklassa, josta on tullut asetuksen 2017/1001 9 artikla, säädetty yksinoikeus, noudattamista koskeviin menettelyllisiin näkökohtiin sovelletaan lähtökohtaisesti kansallista oikeutta, sellaisena kuin se on yhdenmukaistettuna direktiivillä 2004/48, joka – kuten erityisesti sen 1–3 artiklasta ilmenee – koskee immateriaalioikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2022, Harman International Industries, C‑175/21, EU:C:2022:895, 56 kohta), on todettava, että kyseisessä direktiivissä ja erityisesti sen 6 ja 7 artiklassa, jotka kuuluvat mainitun direktiivin II luvun 2 jaksoon, jonka otsikko on ”Todistusaineisto”, ei säännellä kysymystä tavaramerkin antamien oikeuksien sammumista koskevasta todistustaakasta.
57 Unionin tuomioistuin on kuitenkin toistuvasti katsonut, että toimijalla, jolla on hallussaan EU‑tavaramerkillä varustettuja tavaroita, jotka tämän EU‑tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on saattanut ETA:n markkinoille, on SEUT 34 ja SEUT 36 artiklassa taatun tavaroiden vapaan liikkuvuuden sekä asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohdan nojalla oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten on suojeltava (tuomio 17.11.2022, Harman International Industries, C‑175/21, EU:C:2022:895, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
58 Vaikka unionin tuomioistuin on tältä osin katsonut, että jäsenvaltion kansallinen oikeussääntö, jonka mukaan tavaramerkkiin perustuvan oikeuden sammuminen on puolustautumiskeino, jolloin todistustaakka on tähän perusteeseen vetoavalla vastaajalla, on lähtökohtaisesti sopusoinnussa unionin oikeuden kanssa, se on myös täsmentänyt, että tavaroiden vapaan liikkuvuuden suojaamisesta johtuvat vaatimukset voivat edellyttää tämän todistelusäännön muuttamista (ks. vastaavasti tuomio 8.4.2003, Van Doren + Q, C‑244/00, EU:C:2003:204, 35–37 kohta).
59 Näin ollen tavaramerkin antamien oikeuksien sammumista koskevan näytön esittämistä ja arviointia koskevien yksityiskohtaisten kansallisten sääntöjen on oltava tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteesta johtuvien vaatimusten mukaisia ja niitä on tästä syystä mukautettava, kun ne voivat mahdollistaa sen, että tämän tavaramerkin haltija eristää kansalliset markkinat ja edistää näin jäsenvaltioissa vallitsevien hintaerojen ylläpitämistä (ks. vastaavasti tuomio 17.11.2022, Harman International Industries, C‑175/21, EU:C:2022:895, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
60 Tämän seurauksena silloin, kun loukkauskanteen vastaaja onnistuu näyttämään toteen, että on olemassa todellinen vaara kansallisten markkinoiden eristämisestä, ja jos sillä itsellään pitäisi olla todistustaakka siitä, että tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on saattanut tavarat markkinoille unionissa tai ETA:ssa, kansallisen tuomioistuimen on muutettava tavaramerkin antaman oikeuden sammumista koskevan todistustaakan jakautumista (ks. vastaavasti tuomio 8.4.2003, Van Doren + Q, C‑244/00, EU:C:2003:204, 39 kohta).
61 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kyseisten EU-tavaramerkkien haltija käyttää valikoivaa jakelujärjestelmää, jossa näillä tavaramerkeillä varustetuissa tavaroissa ei ole merkintöjä, joiden avulla kolmannet voisivat tunnistaa markkinat, joilla niitä on tarkoitus pitää kaupan, tavaramerkin haltija kieltäytyy antamasta näitä tietoja kolmansille ja vastaajan tavarantoimittajat eivät ole halukkaita paljastamaan omia hankintalähteitään.
62 Viimeksi mainitun seikan osalta on todettava, että tällaisessa jakelujärjestelmässä toimittaja sitoutuu yleisesti myymään sopimuksessa tarkoitettuja tavaroita tai palveluja joko suoraan tai välillisesti vain tiettyjen perusteiden mukaisesti valituille jakelijoille, kun taas nämä jakelijat sitoutuvat olemaan myymättä näitä tavaroita tai palveluja valtuuttamattomille jakelijoille alueella, jonka tavarantoimittaja on rajannut tämän jakelujärjestelmän täytäntöön panemiseksi.
63 Tällaisissa olosuhteissa se, että loukkauskanteen vastaajalle asetettaisiin todistustaakka siitä paikasta, jossa tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on saattanut markkinoille vastaajan kaupan pitämät tavaramerkillä varustetut tavarat ensimmäisen kerran, voisi mahdollistaa sen, että tavaramerkin haltija estää mainitulla tavaramerkillä varustettujen tavaroiden rinnakkaistuonnin, vaikka tästä aiheutuvaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitusta ei voitaisi perustella tämän saman tavaramerkin antaman oikeuden suojaamisella.
64 Loukkauskanteen vastaajalla on nimittäin huomattavia vaikeuksia esittää tällainen näyttö, koska sen tavarantoimittajat ovat ymmärrettävästi haluttomia paljastamaan hankintalähteensä kyseisten EU-tavaramerkkien haltijan jakeluverkostossa.
65 Lisäksi vaikka loukkauskanteen vastaaja onnistuisi näyttämään toteen, että kyseisillä EU-tavaramerkeillä varustetut tavarat ovat peräisin näiden tavaramerkkien haltijan valikoivasta jakeluverkostosta unionissa tai ETA:ssa, tavaramerkin haltija voisi estää kaikki tulevat hankinnat siltä jakeluverkostonsa jäseneltä, joka on rikkonut sopimusvelvoitteitaan (ks. vastaavasti tuomio 8.4.2003, Van Doren + Q (C‑244/00, EU:C:2003:204, 40 kohta).
66 Näin ollen tämän tuomion 61 kohdassa kuvatun kaltaisissa olosuhteissa kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on pantu vireille, tehtävänä on mukauttaa EU-tavaramerkkien antamien oikeuksien sammumista koskevan todistustaakan jakoa siten, että kyseisten tavaramerkkien haltijalle asetetaan todistustaakka siitä, että hän on toteuttanut tai sallinut kyseisten tavaroiden kappaleiden ensimmäisen liikkeelle laskemisen unionin tai ETA:n ulkopuolella. Jos tästä esitetään näyttö, loukkauskanteen vastaajan on osoitettava, että tavaramerkin haltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on maahantuonut nämä samat kappaleet myöhemmin ETA:an (ks. vastaavasti tuomio 8.4.2003, Van Doren + Q, C‑244/00, EU:C:2003:204, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
67 Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 207/2009 13 artiklan 1 kohtaa ja asetuksen 2017/1001 15 artiklan 1 kohtaa, luettuina yhdessä SEUT 34 ja SEUT 36 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että todistustaakka EU-tavaramerkin antaman oikeuden sammumisesta on yksinomaan loukkauskanteen vastaajalla, kun tämä on ostanut tällä tavaramerkillä varustetut tavarat – joissa ei ole merkintöjä, joiden avulla kolmannet voivat tunnistaa markkinat, joilla niitä on tarkoitus pitää kaupan, ja joita jaellaan sellaisen valikoivan jakeluverkoston kautta, jonka jäsenet voivat jälleenmyydä niitä vain muille kyseisen verkoston jäsenille tai loppukäyttäjille – unionissa tai ETA:ssa saatuaan myyjiltä vakuutuksen siitä, että niitä voidaan pitää siellä laillisesti kaupan, ja kun mainitun tavaramerkin haltija kieltäytyy suorittamasta itse tätä ostajan pyytämää tarkistusta.
Oikeudenkäyntikulut
68 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
[Euroopan unionin] tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 13 artiklan 1 kohtaa ja Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1001 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä SEUT 34 ja SEUT 36 artiklan kanssa,
on tulkittava siten, että
ne ovat esteenä sille, että todistustaakka EU-tavaramerkin antaman oikeuden sammumisesta on yksinomaan loukkauskanteen vastaajalla, kun tämä on ostanut tällä tavaramerkillä varustetut tavarat – joissa ei ole merkintöjä, joiden avulla kolmannet voivat tunnistaa markkinat, joilla niitä on tarkoitus pitää kaupan, ja joita jaellaan sellaisen valikoivan jakeluverkoston kautta, jonka jäsenet voivat jälleenmyydä niitä vain muille kyseisen verkoston jäsenille tai loppukäyttäjille – Euroopan unionissa tai Euroopan talousalueella saatuaan myyjiltä vakuutuksen siitä, että niitä voidaan pitää siellä laillisesti kaupan, ja kun mainitun tavaramerkin haltija kieltäytyy suorittamasta itse tätä ostajan pyytämää tarkistusta.
Allekirjoitukset