UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (ensimmäinen jaosto)
13 päivänä tammikuuta 2017 (*)
Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen
Asiassa T-88/09 DEP,
Idromacchine Srl, kotipaikka Porto Marghera (Italia),
Alessandro Capuzzo, kotipaikka Mirano (Italia), ja
Roberto Capuzzo, kotipaikka Spinea (Italia),
edustajinaan asianajajat W. Viscardini ja G. Donà,
kantajina,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään É. Gippini Fournier ja D. Grespan,
vastaajana,
jossa vaaditaan vahvistamaan oikeudenkäyntikulut 8.11.2011 annetun tuomion Idromacchine ym. v. komissio (T-88/09, EU:T:2011:641) johdosta,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Pelikánová (esittelevä tuomari) sekä tuomarit V. Valančius ja U. Öberg,
kirjaaja: M. E. Coulon,
on antanut seuraavan
määräyksen
Tosiseikat, oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
1 Kantajat Idromacchine Srl sekä Alessandro ja Roberto Capuzzo, jotka molemmat omistavat 50 prosenttia Idromacchine-yhtiöstä, nostivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 27.2.2009 jättämällään kannekirjelmällä vahingonkorvauskanteen, jolla ne vaativat Euroopan komission velvoittamista maksamaan korvausta aineellisista ja aineettomista vahingoista, joiden väitettiin aiheutuneen siitä, että 30.12.2004 tehdyssä komission päätöksessä K(2004) 5426 lopullinen ”Valtiontuki – Italia – Valtiontuki N 586/2003, N 587/2003, N 589/2003 ja C 48/2004 (ex N 595/2003) – Kemikaalisäiliöaluksen kolmen vuoden toimitusajan pidentäminen – Kehotus huomautusten esittämiseen [EY] 88 artiklan 2 kohdan mukaisesti” (EUVL 2005, C 42, s. 15) oli julkaistu näkemys, jonka mukaan se, että Idromacchine oli toimittanut laatu- ja turvallisuusstandardien vastaisia säiliöitä, oli johtanut viivästymiseen niiden alusten toimittamisessa, joihin mainitut säiliöt oli tarkoitus asentaa.
2 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 8.11.2011 antamallaan tuomiolla Idromacchine ym. v. komissio (T-88/09, EU:T:2011:641) vahingonkorvausvaatimuksen perusteettomana kaikkien väitettyjen aineellisten vahinkojen osalta ja hyväksyi kantajien kanteen Idromacchinelle aiheutuneen aineettoman vahingon korvaamisen osalta. Lisäksi se velvoitti komission vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kaksi kolmasosaa kantajien oikeudenkäyntikuluista, kun taas kantajien vastattavaksi jäi kolmasosa kuluista.
3 Kantajat hakivat unionin tuomioistuimen kirjaamoon 24.1.2012 jättämällään valituksella muutosta 8.11.2011 annettuun tuomioon Idromacchine ym. v. komissio (T-88/09, EU:T:2011:641); valitus hylättiin 3.9.2013 annetulla määräyksellä Idromacchine ym. v. komissio (C-34/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:552). Unionin tuomioistuin velvoitti lisäksi kantajat korvaamaan muutoksenhakumenettelyyn liittyneet oikeudenkäyntikulut.
4 Kantajat ilmoittivat 13.2.2014 päivätyllä sähköpostilla komissiolle, että summa, jonka komission oli niille maksettava ”korvattavina oikeudenkäyntikuluina” mainitussa asiassa, oli 98 598,33 euroa.
5 Komissio ehdotti asianosaisten välisen yhteydenpidon päätteeksi 9.3.2015 päivätyllä kirjeellä 25 000 euron summan maksamista ja tämän jälkeen kantajien asianajajien kanssa 19.5.2015 käydyssä puhelinkeskustelussa 29 000 euron maksamista.
6 Kantajat hylkäsivät 9.6.2015 päivätyllä sähköpostilla komission tarjouksen.
7 Kantajat jättivät unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 26.11.2015 jättämällään asiakirjalla nyt käsiteltävän oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan pyynnön, jossa ne vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– vahvistaa asiassa T-88/09, mukaan lukien nyt vireillä oleva oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskeva menettely, korvattavien oikeudenkäyntikulujen määräksi 102 264,99 euroa,
– liittää mainittuun määrään tai unionin yleisen tuomioistuimen määrittämään määrään viivästyskorot määräyksen antamispäivästä tai ainakin sen tiedoksiantopäivästä lukien maksun tosiasiallisen suorituksen ajankohtaan asti; korot on laskettava sen korkokannan perusteella, jota Euroopan keskuspankki (EKP) soveltaa perusrahoitusoperaatioihinsa ja joka on voimassa maksun erääntymiskuukauden ensimmäisenä päivänä, korotettuna kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä tai toissijaisesti kahdella prosenttiyksiköllä.
8 Komissio vaatii unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.1.2016 jättämissään huomautuksissa, että unionin yleinen tuomioistuin
– vahvistaa kantajille asiassa T-88/09 koituneiden välttämättömien oikeudenkäyntikulujen määräksi enintään 36 000 euroa
– määrää komission maksettavaksi kaksi kolmasosaa korvattavien oikeudenkäyntikulujen kokonaismäärästä.
Oikeudellinen arviointi
9 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 170 artiklan 3 kohdan mukaan on niin, että jos oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta syntyy riita, unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee sen asianosaisen pyynnöstä, jonka etua asia koskee, asian määräyksellä, johon ei voida hakea muutosta, varattuaan ensin sille asianosaiselle, jota pyyntö koskee, tilaisuuden esittää huomautuksensa.
Kantajille aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvattavuus
10 Työjärjestyksen 140 artiklan b alakohdan mukaan korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat asianosaisille asian käsittelystä aiheutuneet välttämättömät kustannukset, erityisesti matka- ja oleskelukulut sekä asiamiehen, avustajan tai asianajajan palkkio.
11 Vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan 2.5.1991 tehdyn ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan b alakohdasta, jonka sisältö on identtinen työjärjestyksen 140 artiklan b alakohdan sisällön kanssa, että mainitusta määräyksestä seuraa, että korvattavat oikeudenkäyntikulut on rajattu yhtäältä asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneisiin kuluihin ja toisaalta asian käsittelyn kannalta välttämättömiin kustannuksiin (ks. määräys 25.3.2014, Marcuccio v. komissio, T-126/11 P-DEP, ei julkaistu, EU:T:2014:171, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
12 Unionin yleinen tuomioistuin ottaa korvattavien oikeudenkäyntikulujen vahvistamisessa huomioon asian kaikki olosuhteet oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan määräyksen allekirjoitusajankohtaan asti, mukaan lukien oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevaan menettelyyn liittyvät välttämättömät kustannukset (määräys 25.3.2014, Marcuccio v. komissio, T-126/11 P-DEP, ei julkaistu, EU:T:2014:171, 27 kohta).
13 Kantajat vetoavat nyt käsiteltävässä asiassa eri kuluihin ja palkkioihin, nimittäin asianajajien aikaveloituksena tai muulla perusteella laskuttamiin palkkioihin, viestintään ja puhelinneuvotteluihin, sähköpostiviestintään, telefakseihin, postilähetyksiin ja valokopioihin liittyviin kuluihin, tekniseen ja kirjanpidolliseen asiantuntijaselvitykseen (jäljempänä asiantuntijaselvitys) liittyviin kuluihin sekä 8.2.2011 pidettyyn istuntoon liittyviin matkakuluihin ja -korvauksiin sekä ”yleiskustannusten korvauksena” kertakorvaukseen, joka on viisi prosenttia asianajajien palkkioista.
14 Komissio kiistää asiantuntijaselvitykseen liittyvien kulujen ja viestintään liittyvien palkkioiden sekä yleiskustannusten osalta kertakorvauksen korvattavuuden.
15 Ensinnäkin on todettava asianajajien palkkioista, ettei asiassa ole riitautettu sitä, että varsinaiseen asianajotyöhön liittyvät palkkiot ovat korvattavia oikeudenkäyntikuluja. Kantajat vaativat käsiteltävässä asiassa kuitenkin myös yksikkökohtaisesti laskutettuihin erityisiin suoritteisiin, nimittäin viestintään ja puhelinneuvotteluihin, sähköpostiviestintään, telefakseihin ja postilähetyksiin, liittyvien asianajajapalkkioiden korvaamista.
16 Tästä on huomattava, että siltä osin kuin tietyt edellä 15 kohdassa mainituista erityisistä suoritteista koskevat varsinaista asianajotyötä, niihin liittyvät palkkiot sisältyvät jo tuntikohtaisesti laskutettujen palkkioiden määrään, eikä niistä voida laskuttaa erikseen, paitsi jos päällekkäiset palkkiot hyväksytään, kuten komissio perustellusti huomauttaa. Siltä osin kuin jotkin muut edellä 15 kohdassa mainituista suoritteista koskevat hallinnollista toissijaista työtä, josta ei siis makseta korvausta palkkioina, niihin liittyvät kulut ovat yleiskustannuksia, jotka ovat lähtökohtaisesti korvattavissa. Kuten komissio perustellusti korostaa, koska kantajat kuitenkin vaativat myös yleiskustannuksista kiinteämääräistä korvausta, on vältettävä näiden kulujen korvaamista kahteen kertaan.
17 Lisäksi on muistutettava, että tuomioistuimen tehtävänä on ottaa huomioon ennen kaikkea niiden työtuntien kokonaismäärä, joita voidaan objektiivisesti pitää välttämättöminä asian käsittelemiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa, riippumatta siitä, kuinka monen asianajajan kesken nämä suoritukset jakautuvat (määräys 30.10.1998, Kaysersberg v. komissio, T-290/94 (92), EU:T:1998:255, 20 kohta; määräys 15.3.2000, Enso-Gutzeit v. komissio, T-337/94 (92), EU:T:2000:76, 20 kohta ja määräys 28.6.2004, Airtours v. komissio, T-342/99 DEP, EU:T:2004:192, 30 kohta). Tässä yhteydessä on huomattava, että niiden tuntien lukumäärä, joista kantajien molemmat edustajat ovat samanaikaisesti laskuttaneet erityisesti asiakkaiden kanssa asianajotoimistossa käydyistä neuvotteluista, asiakirja-aineiston käsittelystä, vastineen ja vastaajan vastauksen käsittelystä, suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen käsittelystä, istunnon valmistelusta sekä siihen osallistumisesta, on selvästi liian suuri, eikä sitä voida kokonaisuutena arvioituna pitää välttämättömänä asian käsittelemiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa.
18 Toiseksi asiantuntijaselvitykseen liittyvien kulujen osalta oikeuskäytännöstä ilmenee, että asiat, jotka edellyttävät etupäässä taloudellisia arviointeja, taloudellisten neuvonantajien tai asiantuntijoiden apu oikeudellisten avustajien työn täydentäjinä voi joissakin tapauksissa osoittautua välttämättömäksi ja aiheuttaa siten kuluja, jotka ovat korvattavissa työjärjestyksen 140 artiklan b alakohdan mukaan (ks. vastaavasti määräys 19.12.2006, WestLB v. komissio, T-228/99 DEP, ei julkaistu, EU:T:2006:405, 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
19 Jotta näin olisi, kyseisen avun on oltava objektiivisesti välttämätön asian käsittelyn kannalta. Näin voi olla erityisesti silloin, kun asiantuntijaselvitys osoittautuu ratkaisevaksi oikeusriidan ratkaisun kannalta siten, ettei unionin yleisen tuomioistuimen ole asianosaisen toimittaman asiantuntijaselvityksen ansiosta tarvinnut määrätä sen toimittamisesta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 25 artiklan ja työjärjestyksen 91 artiklan nojalla sille kuuluvan selvittämisvallan yhteydessä (määräys 19.12.2006, WestLB v. komissio, T-228/99 DEP, ei julkaistu, EU:T:2006:405, 79 kohta).
20 Näin ei kuitenkaan ole nyt käsiteltävässä asiassa. Asiantuntijaselvityksellä näet pyrittiin kantajien mukaan siihen, että ulkopuolinen pätevä ja riippumaton henkilö lisää kantajien huomioon ottamien kaupallisten ja taloudellisten tietojen luotettavuutta, jotta voidaan osoittaa vahinko ja syy-yhteys toimintaan, josta komissiota moititaan. Tässä yhteydessä on huomattava, että asiantuntijan eli tarkastaja- ja kirjanpitotoimiston itse kuvaileman, asiantuntijaselvityksen tavoitteen mukaan tällä selvityksellä ensinnäkin pyrittiin vain tarkistamaan, että säiliöiden valmistusta koskevan kantajien laatiman ”teknisen-kirjanpidollisen” raportin osiin 1, 2 ja 3 sisältyvät luvut olivat yhdenmukaisia kirjanpitoaineiston, taseiden, kaupalliseen viestintään sisältyvien lukujen ja tietojen sekä muiden mainitussa raportissa mainittujen lähteiden kanssa. Tosiasiassa kyse oli siten pikemminkin oikeellisuuden vahvistavasta todistuksesta kuin asiantuntijaselvityksestä.
21 Toiseksi sertifioitu raportti koski ennen kaikkea sen aineellisen vahingon yksityiskohtia, johon kantajat vetosivat unionin yleisessä tuomioistuimessa. Aineettoman vahingon osalta raportissa sitä vastoin ainoastaan esitettiin sen laskemista kohtuullisessa suhteessa määrään, joka on noin 30–50 prosenttia väitetystä aineellisesta vahingosta, jonka määräksi puolestaan arvioitiin 5 459 641,28 euroa, mutta raportissa ei esitetty seikkoja, joilla tätä haarukkaa olisi voitu perustella. Koska unionin yleinen tuomioistuin yhtäältä hylkäsi perusteettomina kaikki aineellista vahinkoa koskevat kantajien väitteet ja toisaalta nimenomaisesti hylkäsi aineettoman vahingon laskentatavan ja määrän, joita kantajat olivat esittäneet, ja vahvisti lopulta aineettoman vahingon määräksi 20 000 euroa (tuomio 8.11.2011, Idromacchine ym. v. komissio, T-88/09, EU:T:2011:641, 74 ja 76 kohta), tästä on pääteltävä, ettei sertifioitu raportti ollut sen enempää välttämätön kuin hyödyllinenkään asian käsittelyn kannalta.
22 On totta, ettei sitä, ettei unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty todiste ollut asian käsittelyn kannalta välttämätön eikä hyödyllinen, voida päätellä yksistään siitä, ettei kantaja voittanut asiaansa jossain tietyssä kysymyksessä, tai siitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut huomioon tosiseikkoja, jotka tällä todisteella oli tarkoitus näyttää toteen, sillä muutoin asianosainen asetettaisiin epäedulliseen asemaan sen johdosta, että tämä on yrittänyt kaikilta osin täyttää velvollisuutensa näyttää toteen ne tosiasiat, joihin se on vedonnut. Kantajien nyt käsiteltävässä asiassa esittämän ”teknisen-kirjanpidollisen” raportin sertifiointi ei kuitenkaan edellä 19 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla ole poistanut unionin yleisen tuomioistuimen tarvetta määrätä asiantuntijaselvityksen teettämisestä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 25 artiklan ja työjärjestyksen 91 artiklan nojalla sille kuuluvan selvittämisvallan yhteydessä. Kyseisen 8.11.2011 annetun tuomion Idromacchine ym. v. komissio (T-88/09, EU:T:2011:641) 104–115 kohdasta näet ilmenee, että se, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kantajien vaatimukset sen aineellisen vahingon osalta, joka oli tarkoitus näyttää toteen sertifioidulla raportilla, johtui siitä, etteivät kantajat olleet näyttäneet toteen, että komission virheellisen toiminnan ja väitetyn vahingon välillä oli syy-yhteys. Jolleivät kantajat olisi toimittaneet todistusta, unionin yleisen tuomioistuimen ei siis olisi tarvinnut määrätä asiantuntijaselvityksen teettämisestä kantajien esittämien tietojen tarkistamiseksi.
23 Asiantuntijaselvitykseen liittyvät kulut eivät siten ole korvattavissa.
24 Kantajien argumentista, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin, jolta ne olivat vaatineet asiantuntijaselvityksen kulujen korvaamista korvauksena niille aiheutuneesta aineellisesta vahingosta, on itse todennut, ettei tällaisia asianosaisille oikeudenkäyntimenettelystä aiheutuneita kustannuksia voida pitää oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuudesta erillisenä vahinkona (tuomio 8.11.2011, Idromacchine ym. v. komissio, T-88/09, EU:T:2011:641, 98 kohta), on riittävää huomauttaa, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin onkin täten todennut, että asiantuntijaselvitykseen liittyvät kulut ovat osa oikeudenkäyntikuluja, se ei ole mitenkään ottanut kantaa niiden työjärjestyksen 140 artiklan b alakohdassa tarkoitettuun korvattavuuteen.
25 Kolmanneksi viestintäkulut ovat lähtökohtaisesti korvattavia kuluja lukuun ottamatta niitä, jotka liittyvät kantajien asianajajien toimistoistaan käsin Brysselistä (Belgia) ja Padovasta (Italia) harjoittamaan sisäiseen viestintään. On nimittäin muistutettava, ettei saman asianosaisen kahden asianajajan väliseen viestintään liittyviä kuluja voida perustellusti pitää välttämättöminä kustannuksina (ks. vastaavasti määräys 20.11.2012, Al Shanfari v. neuvosto ja komissio, T-121/09 DEP, ei julkaistu, EU:T:2012:607, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Siltä osin kuin mainittua viestintää ei ole yksilöity kaiken sen viestinnän joukossa, johon kantajat ovat vedonneet, viestintäkulut on parempi korvata kiinteämääräisesti yleiskustannuksina.
26 Neljänneksi on todettava, että valokopiointikulut, joihin kantajat ovat käsiteltävässä asiassa vedonneet, ovat korvattavia kuluja, mitä komissio ei kiistä.
27 Viidenneksi on todettava istuntoon liittyvistä kuluista, että yhtäältä ”matkakulukorvaus” ei ole välttämätön, jos korvaus istuntoon osallistumisesta on otettu huomioon asianajajapalkkioina. Toisaalta kahden asianajajan osallistuminen istuntoon ei – toisin kuin komissio katsoo – vaikuta ylimitoitetulta asian tärkeyden kannalta, joten asianajajien osallistumisesta istuntoon aiheutuneet matka- ja oleskelukustannukset ovat korvattavissa.
28 Kuudenneksi on todettava, että vaikka yleiskustannukset toki ovat työjärjestyksen 140 artiklan b alakohdan nojalla korvattavia kuluja, viiden prosentin osuus kantajien asianajajien palkkioista on käsiteltävässä asiassa liian suuri. Käsiteltävän asian olosuhteissa kaksi prosenttia mainituista palkkioista vaikuttaa asianmukaiselta määritettäessä muiden yleiskustannusten kuin korvattavien valokopiokulujen määrää.
Korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrä
29 Korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrästä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että asianajajien palkkioita koskevien Euroopan unionin oikeussääntöjen puuttuessa unionin yleisen tuomioistuimen on oikeudenkäyntikuluja vahvistaessaan vapaasti arvioitava asiassa esille tulleita seikkoja ja otettava tältä osin huomioon oikeudenkäynnin kohde ja luonne, sen merkitys unionin oikeuden kannalta ja asian vaikeusaste, oikeudenkäynnistä asiamiehille tai avustajille aiheutuneen työn määrä sekä oikeudenkäynnissä kyseessä olleet asianosaisten taloudelliset intressit (määräys 19.12.2006, WestLB v. komissio T-228/99 DEP, ei julkaistu, EU:T:2006:405, 61 kohta).
30 Asian taloudellisista intresseistä on ensinnäkin todettava, ettei niiden merkitystä voida arvioida niiden vahingonkorvausten kokonaismäärän perusteella, joita kantajat pääasiassa vaativat sellaisen vahingonkorvauskanteen yhteydessä, josta on kyse käsiteltävässä asiassa. Kuten komissio korostaa, tällainen näkemys saattaisi näet kannustaa kantajia ylettömien vaatimusten esittämiseen. Käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella on katsottava, että taloudellisilla intresseillä oli vähäinen merkitys.
31 Toiseksi arvioitaessa oikeusriidan merkitystä unionin oikeuden ja asian vaikeusasteen kannalta on huomattava, että oikeusriita koski kannetta korvauksen saamiseksi vahingosta, jonka väitettiin aiheutuneen komission lainvastaisesta toiminnasta; tästä aiheesta on runsaasti oikeuskäytäntöä sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen ja vahingon määrän arvioinnin edellytysten osalta. Toisaalta on todettava, ettei komission toimintaa ollut tosiseikkojen osalta riitautettu, joten oikeusriita koski ainoastaan sen oikeudellista luonnehdintaa, syy-yhteyden osoittamista sekä vahingon määrän arviointia. Oikeusriidan merkitystä ja vaikeusastetta on näin ollen pidettävä kohtalaisina.
32 Kolmanneksi todettakoon tehdyn työn määrästä, että asian taloudellisten intressien vähäisellä merkityksellä sekä oikeusriidan oikeudellisen merkityksen ja vaikeusasteen kohtalaisella tasolla ei voida perustella niitä 486:ta työtuntia, jotka kantajien asianajajat ilmoittavat käyttäneensä pääasiaan, eivätkä ne mahdollista sitä, että unionin yleinen tuomioistuin pitää työjärjestyksen 140 artiklan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla objektiivisesti välttämättömänä asianajajien esittämää palkkioista koostuvaa ja tuntiveloituksena laskutettua 118 700 euron summaa kokonaisuudessaan, varsinkin kun kantajien eri avustajien työn yhteensovittamisesta aiheutuneita kuluja ei voida pitää sellaisina välttämättöminä kuluina, jotka on otettava huomioon korvattavien kulujen määrän laskemiseksi (ks. vastaavasti määräys 20.11.2012, Al Shanfari v. neuvosto ja komissio, T-121/09 DEP, ei julkaistu, EU:T:2012:607, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 On nimittäin huomattava, että ensinnäkin pääasian käsittelyyn sekä valtuutuksen ja kannekirjelmän laatimiseen yhteensä käytetyt 241 työtuntia vaikuttavat ylimitoitetuilta. Kun otetaan huomioon edellä 30 ja 31 kohdassa mainitut olosuhteet, yhteensä 85 työtuntia vaikuttaa asianmukaiselta arviolta ajasta, jota alalla kokenut asianajaja tarvitsee mainittuihin suorituksiin.
34 Toiseksi kantajat esittävät, että unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, joka koski nimettömänä käsittelyä koskevaa pyyntöä ja tiettyjen tietojen julkaisematta jättämistä, uudelleenkäsittelyä koskevan hakemuksen laatimiseen käytettiin neljä työtuntia. Koska mainitussa hakemuksessa, jonka unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi, ainoastaan toistettiin nimettömänä käsittelyä koskevaan alkuperäiseen pyyntöön – joka esitettiin kannekirjelmässä ja jonka unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi – jo sisältyneet tiedot ja argumentit, siihen käytettyjä työtunteja ei voida pitää välttämättöminä asian käsittelemiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa.
35 Kolmanneksi ne 148 työtuntia, jotka kantajat kirjasivat vastineen käsittelyyn ja vastauskirjelmän laatimiseen, vaikuttavat ylimitoitetuilta. Kun otetaan huomioon edellä 30 ja 31 kohdassa mainitut olosuhteet sekä edellä 33 kohdassa esitetty pääasian käsittelyyn sekä valtuutuksen ja kannekirjelmän laatimiseen asianmukaiseksi arvioitu aika, yhteensä 35 työtunnin määrä vaikuttaa asianmukaiselta arviolta ajasta, jota alalla kokenut asianajaja tarvitsee mainittuihin suorituksiin.
36 Neljänneksi kantajat esittävät, että vastaajan vastauksen käsittelyyn kului 20 työtuntia, keskusteluun asiakkaiden kanssa kuusi työtuntia, ylimääräistä puheaikaa istunnossa koskevan pyynnön laatimiseen kaksi työtuntia, suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen käsittelyyn ja kertomusta koskevien huomautusten laatimiseen 14 työtuntia sekä istunnon valmisteluun 47 työtuntia. Kuten komissio perustellusti huomauttaa, tämä yhteensä 89 tunnin työaika vaikuttaa reilusti ylimitoitetulta. Etenkin vastaajan vastauksen ja suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen käsittely ovat keskeinen osa istunnon valmistelua, ja mainitussa vain 13-sivuisessa kertomuksessa esitettiin tiivistetysti asianosaisten perusteet ja argumentit, joista kantajien asianajajat olivat jo hyvin perillä; istuntokin oli yksinkertainen ja kesti ainoastaan kaksi tuntia, eikä ylimääräistä puheaikaa myönnetty asianosaisille. Näin ollen yhteensä 24 työtunnin määrä vaikuttaa asianmukaiselta arviolta ajasta, jota alalla kokenut asianajaja tarvitsee mainittuihin suorituksiin. Samoin itse istuntoon osallistumiseen käytetystä ajasta neljää työtuntia (kaksi työtuntia kantajien kummaltakin asianajajalta) voidaan pitää välttämättömänä.
37 Viidenneksi on korostettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisellä tuomioistuimella ei ole toimivaltaa vahvistaa palkkioita, jotka asianosaisten on maksettava omille asianajajilleen, vaan sillä on toimivalta vahvistaa se rahamäärä, jonka rajoissa nämä palkkiot voidaan periä siltä asianosaiselta, joka on velvoitettu korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Antaessaan ratkaisun oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevaan vaatimukseen unionin yleisen tuomioistuimen ei siis tarvitse ottaa huomioon kansallisia asianajajien palkkiosääntöjä eikä mahdollista asianosaisen ja tämän edustajien tai avustajien sopimusta asiasta (määräys 8.11.1996, Stahlwerke Peine-Salzgitter v. komissio, T-120/89 (92), EU:T:1996:161, 27 kohta ja määräys 10.1.2002, Starway v. neuvosto, T-80/97 DEP, EU:T:2002:1, 26 kohta).
38 Nyt käsiteltävässä asiassa näyttää siltä, että kantajien asianajajien perimät palkkiot vastaavat oikeusriidan vaikeusastetta. Sellainen palkkio, joka laskutettiin W. Viscardinin tekemästä työstä, eli 300 euroa tunnilta, vastaa siten tosiaankin ammattitaitoisen henkilön, jolla on kyseiseltä alalta laajaa kokemusta, perimää palkkiota. Laskutus G. Donàn työstä eli 200 euroa tunnilta vastaa niin ikään palkkioita, jotka tavallisesti peritään sellaisen avustavan asianajajan työstä, jolla on kuitenkin jo alalta jonkin verran kokemusta. Kun otetaan huomioon edellä 17 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, käsiteltävässä asiassa on siten sovellettava yhtä ainoaa 250 euron tuntihintaa niihin työtunteihin, joita pidetään välttämättöminä asian käsittelemiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa.
39 Tästä seuraa, että niiden oikeudenkäyntikulujen määrä, jotka komission on korvattava kantajille asianajajien palkkioina, on yhteensä 37 000 euroa eli 21 250 euroa pääasian käsittelystä sekä valtuutuksen ja kannekirjelmän laatimisesta, 8 750 euroa vastineen käsittelystä ja vastauskirjelmän laatimisesta, 6 000 euroa istunnon valmistelusta ja 1 000 euroa itse istuntoon osallistumisesta.
40 Neljänneksi 411 euron suuruiset valokopiointikulut eivät vaikuta ylimitoitetuilta eikä komissio sitä paitsi ole niitä kiistänytkään, joten niitä on pidettävä välttämättöminä asian käsittelemiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa.
41 Viidenneksi on todettava istuntoon liittyvistä kuluista, että – kuten komissio huomauttaa – kun otetaan huomioon, että muut yleiskustannukset kuin valokopiointikulut korvataan kiinteämääräisenä korvauksena, joka lasketaan soveltamalla tiettyä prosenttiosuutta kantajien asianajajien palkkioista, ”istunnon sivukustannuksia” ei pidä enää korvata erikseen, kuten kantajat ovat vaatineet erittelemättä kuitenkaan mainittujen kulujen luonnetta. Näiden seikkojen perusteella korvattavien oikeudenkäyntikulujen määräksi on vahvistettava 1 082 euroa istuntoon liittyvinä kuluina; tämä summa käsittää kantajien molempien asianajajien matka- ja oleskelukustannukset.
42 Kuudenneksi on todettava, että muut yleiskustannukset kuin valokopiointikulut on korvattava, kuten edellä 28 kohdassa on todettu, kiinteämääräisenä enintään 740 euroon asti; tämä vastaa toisin sanoen kahta prosenttia kantajien asianajajien niistä palkkioista, joita pidetään välttämättöminä asian käsittelemiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa, sellaisina kuin ne on esitetty edellä 39 kohdassa.
43 Seitsemänneksi on riittävää todeta siltä osin kuin kyse on vireillä olevasta oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevasta menettelystä aiheutuneista kuluista, joiden määräksi kantajat arvioivat 5 000 euroa (20 työtuntia, joista on laskutettu 250 euroa tunnilta), etteivät ne olleet välttämättömiä asian käsittelemiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa, koska komissio oli ehdottanut oikeudenkäyntiä edeltäneessä vaiheessa, että se maksaisi määrän, joka ylitti sen, mitä unionin yleinen tuomioistuin pitää välttämättömänä (ks. edellä 5 kohta).
44 Kaikkia niitä oikeudenkäyntikuluja, jotka kantajille on pääasiassa korvattava, arvioidaan kaiken edellä esitetyn perusteella asianmukaisesti, kun niiden määräksi vahvistetaan 39 233 euroa eli 37 000 euroa kantajien asianajajilleen pääasiassa maksamina palkkioina, 411 euroa valokopiointikuluina, 1 082 euroa istuntoon liittyvinä kuluina sekä 740 euroa muina yleiskustannuksina kuin valokopiointikuluina.
45 Tästä 39 233 euron kokonaismäärästä komission maksettavaksi määrätään 26 155 euroa eli kaksi kolmasosaa 8.11.2011 annetun tuomion Idromacchine ym. v. komissio (T-88/09, EU:T:2011:641) mukaisesti.
Argumentti, jonka mukaan oikeutta saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi on loukattu
46 Kantajat väittävät, että jos unionin yleinen tuomioistuin ei hyväksy niiden oikeudenkäyntikulujen korvattavuutta, jotka kantajille näiden mukaan on tosiasiallisesti aiheutunut, loukataan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklassa suojattua oikeutta saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kantajat katsovat, että jos käsiteltävässä asiassa se 20 000 euron määrä, jonka unionin yleinen tuomioistuin myönsi niille korvauksena henkisestä kärsimyksestä, ”tehtäisiin tyhjäksi” kantajien maksettavaksi jäävillä oikeudenkäyntikuluilla, tämä merkitsisi oikeussuojan epäämistä.
47 Komissio kiistää nämä argumentit.
48 Ensinnäkin on muistutettava, että tehokkaan oikeussuojan periaate on unionin oikeuden yleinen periaate, joka on nykyisin ilmaistu perusoikeuskirjan 47 artiklassa, jonka ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa; saman artiklan toisessa kohdassa, joka vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta, puolestaan määrätään, että jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen lailla perustettu (tuomio 28.2.2013, Réexamen Arango Jaramillo ym. v. EIP, C-334/12 RX-II, EU:C:2013:134, 40–42 kohta).
49 Kantajat eivät väitä käsiteltävässä asiassa, että niiden mahdollisuutta käyttää oikeuttaan saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi olisi rajoitettu, vaan ne tuovat lähinnä esille, että tämä oikeus menettäisi merkityksensä, jos niiden maksettavaksi jäävä osuus asian T-88/09 oikeudenkäyntikuluista ylittäisi unionin yleisen tuomioistuimen niille mainitussa asiassa myöntämän vahingonkorvauksen määrän, sillä tämän seurauksena ne menettäisivät tuon korvauksen.
50 Tässä yhteydessä on huomattava, että lukuun ottamatta tilanteita, joissa on myönnetty oikeusapua, mistä ei ole kyse nyt käsiteltävässä asiassa, asianajajan käyttämisestä edustajana aiheutuu kuluja jokaiselle, joka nostaa tuomioistuimessa tällaista edustusta edellyttävän kanteen, samoin kuin muita henkilön oikeuksien ajamiseen liittyviä kuluja, kuten kuluja sellaisten todistusten tai asiantuntijaselvitysten laatimisesta, joilla on tarkoitus osoittaa tuomioistuimessa, että henkilön vaatimukset ovat perusteltuja. Se, että kanteen menestyessä vain osittain osa mainituista kuluista voi jäädä kantajan vastattavaksi, liittyy erottamattomasti kuluvastuun kohdentumista koskevaan pääsääntöön, joka sisältyy muun muassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 2.5.1991 tehdyn työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohtaan, jonka mukaan oikeudenkäyntikulut voitiin tällaisissa tapauksissa jakaa. Samoin se, että tietyt asianosaiselle aiheutuneet kulut voidaan jättää korvattavuuden ulkopuolelle, jolloin ne voivat jäädä kyseisen asianosaisen maksettaviksi, liittyy erottamattomasti työjärjestyksen 170 artiklaan, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen on päätettävä korvattavista oikeudenkäyntikuluista, jos asianosaiset ovat niistä eri mieltä. Näiden määräysten soveltaminen ei voi merkitä, että loukataan oikeutta saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi, ja tämä koskee myös tapauksia, joissa – kuten käsiteltävässä asiassa – kantajan vastattavaksi jäävien oikeudenkäyntikulujen määrä ylittää määrän, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tälle pääasiassa myöntänyt. Kysymys kantajan maksettavaksi jäävien oikeudenkäyntikulujen määrästä on näet eri kuin kysymys siitä, kuinka paljon vastaajana oleva toimielin velvoitetaan maksamaan pääasiassa, ja siitä riippumaton.
51 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio, johon kantajat vetoavat, ei kumoa tätä päätelmää; tuossa tuomiossa on todettu pääasiallisesti, että oikeudenkäyntikuluja koskevien sääntöjen soveltaminen, jonka seurauksena kantaja menetti lähes kokonaan korvauksen, jonka valtio oli määrätty tälle maksamaan lainvastaisesta tutkintavankeudesta, loukkasi hänen oikeuttaan saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tässä yhteydessä on riittävää todeta, että mainitussa asiassa oli kyse valtion perimistä oikeudenkäyntikuluista, kun tämä valtio oli velvoitettu maksamaan vahingonkorvausta kantajalle, mistä saattoi saada vaikutelman, että valtio otti toisella kädellä pois sen minkä oli toisella antanut korvauksena Euroopan ihmisoikeussopimuksen loukkaamisesta (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 12.7.2007, Stankov v. Bulgaria, CE:ECHR:2007:0712JUD006849001, 51–67 kohta). Käsiteltävässä asiassa on niin, että koska oikeudenkäynti unionin tuomioistuimissa on lähtökohtaisesti ilmaista, kantajat vastaavat vain osasta omien asianajajiensa palkkioista ja kuluista, joiden määrä jää jo niiden luonteen vuoksi täysin komission vaikutusvallan ulkopuolelle.
52 Argumentti, jonka mukaan oikeutta saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi on loukattu, on näin ollen hylättävä.
Viivästyskorkoja koskeva vaatimus
53 Kantajat vaativat, että korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrään lisätään viivästyskorot määräyksen antamispäivästä lukien tai ainakin sen tiedoksiannosta alkaen kyseisten kulujen tosiasiallisen suorituksen ajankohtaan asti.
54 Tässä yhteydessä on huomattava, että toteamus mahdollisesta velvollisuudesta maksaa viivästyskorot sekä sovellettavan korkokannan vahvistaminen kuuluvat unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan työjärjestyksen 170 artiklan 1 ja 3 kohdan nojalla (määräys 23.5.2014, Marcuccio v. komissio, T-286/11 P‑DEP, ei julkaistu, EU:T:2014:312, 25 kohta).
55 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vaatimus oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan menettelyn yhteydessä maksettavan määrän korottamisesta viivästyskoroilla on hyväksyttävä oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan määräyksen tiedoksiantopäivän ja oikeudenkäyntikulujen tosiasiallisen korvaamisen ajankohdan väliseltä ajalta (ks. määräys 24.10.2011, Marcuccio v. komissio T-176/04 DEP II, ei julkaistu, EU:T:2011:616, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
56 Unionin yleinen tuomioistuin pitää käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella asianmukaisena, että sovellettava korkokanta lasketaan sen korkokannan perusteella, jota EKP soveltaa perusrahoitusoperaatioihinsa ja joka on voimassa maksun erääntymiskuukauden ensimmäisenä kalenteripäivänä, korotettuna kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)
on määrännyt seuraavaa:
1) Niiden oikeudenkäyntikulujen kokonaismääräksi, jotka Euroopan komission on korvattava Idromacchine Srl:lle sekä Alessandro ja Roberto Capuzzolle, vahvistetaan 26 155 euroa.
2) Mainittuun määrään liitetään viivästyskorot, jotka lasketaan tämän määräyksen tiedoksiantopäivästä maksettavan kokonaismäärän suoritusajankohtaan asti ja joihin sovelletaan Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa, joka on voimassa maksun erääntymiskuukauden ensimmäisenä kalenteripäivänä korotettuna kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä.
Annettiin Luxemburgissa 13 päivänä tammikuuta 2017.
kirjaaja | | jaoston puheenjohtaja |