VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

10 päivänä syyskuuta 2009

Asia F-47/07

Joachim Behmer

vastaan

Euroopan parlamentti

Henkilöstö – Virkamiehet – Ylennys – Vuoden 2005 ylennyskierros – Ylennysmenettelyä koskevien ohjeiden laillisuus – Henkilöstösääntökomitean kuuleminen – Ansioiden vertailu – Henkilöstön edustajien syrjintä 

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Behmer vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan parlamentin päätöksen olla ylentämättä häntä vuoden 2005 ylennyskierroksella palkkaluokkaan A*13 1.1.2005 lukien.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Henkilöstösäännöt – Yleiset täytäntöönpanosäännökset – Käsite

(Henkilöstösääntöjen 45 ja 110 artikla)

2.      Virkamiehet – Ylennys – Siirtyminen järjestelmästä toiseen

3.      Virkamiehet – Periaatteet – Luottamuksensuoja – Ylennysjärjestelmän muuttaminen

4.      Virkamiehet – Ylennys – Päätös ylennettyjen virkamiesten luettelon laatimisesta

(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)

5.      Virkamiehet – Ylennys – Kriteerit – Ansiot – Palkkaluokassa suoritetun palvelusajan huomioon ottaminen

(Henkilöstösääntöjen 45 artikla)

6.      Virkamiehet – Ylennys – Ylentämättä jääneen ehdokkaan tekemä valitus – Hylkäämispäätös – Perusteluvelvollisuus – Ulottuvuus

(Henkilöstösääntöjen 25 artiklan toinen kohta, 45 artikla ja 90 artiklan 2 kohta)

1.      Henkilöstösääntöjen 110 artiklan ilmaisulla ”yleiset säännökset henkilöstösääntöjen täytäntöön panemiseksi” tarkoitetaan ensinnäkin henkilöstösääntöjen tietyissä erityissäännöksissä nimenomaisesti säädettyjä soveltamistoimenpiteitä, ja ilman nimenomaista säännöstä velvollisuus antaa kyseisen artiklan muodolliset edellytykset täyttäviä täytäntöönpanosäännöksiä voidaan hyväksyä vain poikkeuksellisesti, kun henkilöstösäännösten säännökset ovat niin epäselviä ja epätäsmällisiä, ettei niitä voida soveltaa ilman mielivaltaa.

Yhteisön toimielimen henkilöstösääntöjen 45 artiklan nojalla antamat ylennysmenettelyä koskevat ohjeet eivät ole henkilöstösääntöjen 110 artiklassa tarkoitettuja yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä. Henkilöstösääntöjen 45 artiklan 1 kohdan säännöksissä ei säädetä nimenomaisesta velvollisuudesta antaa kyseisessä 110 artiklassa tarkoitettuja yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä. Kyseiset säännökset ovat riittävän täsmällisiä, jotta niitä voidaan soveltaa ilman mielivaltaa, vaikka muodollisia täytäntöönpanosäännöksiä ei olisi annettu.

(ks. 47 ja 48 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 16/64, Rauch v. komissio, 31.3.1965 (Kok., s. 179, 193) ja yhdistetyt asiat 19/63 ja 65/63, Prakash v. komissio, 8.7.1965 (Kok., s. 677, 695)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑156/95, Echauz Brigaldi ym. v. komissio, 9.7.1997 (Kok. H., s. I‑A‑171 ja II‑509, 53 kohta)

2.      Yhteisön lainsäätäjä on aina vapaa tekemään henkilöstösääntöihin sellaisia muutoksia, joita se pitää toimielimen edun mukaisina, silloinkin, kun annetut säännökset ovat virkamiehille epäedullisempia, kunhan virkamiesten tai toimihenkilöiden laillisesti saavuttamat oikeudet kuitenkin turvataan ja uuden lainsäädännön kohteena erityisesti olevia henkilöitä kohdellaan samalla tavoin.

Näin ollen virkamies ei voi vedota oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen hallinnon muuttaessa ylennysjärjestelmää, kun hallinto on ensinnäkin voinut laillisesti katsoa tämän järjestelmän muuttamisen olevan toimielimen edun mukaista, kun toiseksi kyseisen järjestelmän uudistamisella ei muuteta pääperiaatteita, jotka koskevat muun muassa virkamiesten ylennyskierroksella sovellettavia kriteerejä, menettelyä ja avoimuutta kyseisessä toimielimessä, eikä siten loukata oikeuksia, jotka on jo voitu laillisesti saavuttaa ylennyksen osalta, ja kun kolmanneksi kaikkia saman palkkaluokan virkamiehiä on kohdeltu samalla tavoin.

Jos siirtyminen ylennysjärjestelmästä toiseen on laillinen, hallinnon ei voida väittää loukanneen yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se on uudistanut ylennysjärjestelmän, sillä perusteella, että tehdyt muutokset ovat olleet epäedullisia virkamiehille, jotka ovat palvelleet pitkään samassa palkkaluokassa.

(ks. 52–54 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 28/74, Gillet v. komissio, 19.3.1975 (Kok., s. 463, 5 ja 6 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑121/97, Ryan v. tilintarkastustuomioistuin, 30.9.1998 (Kok., s. II‑3885, 98 ja 104 kohta); asia T‑47/05, Angé Serrano ym. v. parlamentti, 18.9.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 107 kohta, valitus vireillä yhteisöjen tuomioistuimessa, asia C‑496/08 P)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑59/05, De Smedt v. komissio, 19.10.2006 (Kok. H., s. I‑A‑1‑109 ja II‑A‑1‑409, 71 kohta) ja asia F‑61/05, Dalmasso v. komissio, 24.4.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 78 kohta)

3.      Oikeus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen koskee yksityishenkilöitä tilanteessa, jossa ilmenee, että yhteisön hallinnon vuoksi heille on syntynyt perusteltuja odotuksia. Sen sijaan yksikään virkamies ei voi vedota luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiseen, kun hallinto ei ole antanut hänelle täsmällisiä vakuutuksia.

Kun näin ollen hallinto ei ole sitoutunut pitämään entistä ylennysjärjestelmää muuttumattomana voimassa, virkamies ei voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen vastustaakseen kyseisen järjestelmän uudistamista.

(ks. 55 ja 56 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 289/81, Mavridis v. parlamentti, 19.5.1983 (Kok., s. 1731, 21 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑123/89, Chomel v. komissio, 27.3.1990 (Kok., s. II‑131, 25 kohta); asia T‑498/93, Dornonville de la Cour v. komissio, 30.11.1994 (Kok. H., s. I‑A‑257 ja II‑813, 46 kohta) ja em. asia Angé Serrano ym. v. parlamentti, 121 kohta

4.      Nimittävällä viranomaisella ei ole velvollisuutta lykätä ylennettyjen virkamiesten luettelon julkaisemista, kun yhden ehdokkaan ansiopisteiden myöntämistä koskeva päätös ei ole vielä lopullinen. Se, että nimittävä viranomainen tekee ylennyspäätöksensä ilman, että sillä on käytettävissään kaikki ansiopisteiden myöntämistä koskevat päätökset, ei itsessään ole sääntöjenvastaista. Sääntöjenvastaisuus voidaan todeta vasta silloin, kun lopullisen päätöksen puuttuminen johtuu yksinomaan hallinnon vastuulla olevasta merkittävästä viivästymisestä.

(ks. 76 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 263/81, List v. komissio, 27.1.1983 (Kok., s. 103, 27 kohta) ja asia C‑68/91 P, Moritz v. komissio, 17.12.1992 (Kok., s. I‑6849, 17 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑202/99, Rappe v. komissio, 5.10.2000 (Kok. H., s. I‑A‑201 ja II‑911, 39 kohta) ja asia T‑194/99, Sebastiani v. komissio, 15.11.2001 (Kok. H., s. I‑A‑215 ja II‑991, 44 kohta ja sitä seuraavat kohdat)

5.      Palvelusaika palkkaluokassa ei kuulu henkilöstösääntöjen 45 artiklassa tarkoitettuihin kriteereihin, joiden perusteella ratkaistaan, ketkä virkamiehistä on ylennettävä, vaan tämä kriteeri otetaan huomioon vain toissijaisesti. Näin ollen se, että virkamiestä ei ole ylennetty, vaikka hän on saanut yhtä monta ansiopistettä kuin sellaiset muut virkamiehet, jotka ovat palvelleet tietyn ajan alemmassa palkkaluokassa ja jotka on ylennetty, ei merkitse ilmeistä arviointivirhettä, kun hallinto on voinut katsoa muiden kriteerien soveltamisen oikeuttavan heidän ylentämisensä. Palkkaluokassa suoritettua palvelusaikaa koskevan kriteerin huomioon ottaminen ei merkitse sitä, että virkamiehen koko työura olisi otettava huomioon.

(ks. 84 ja 85 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑134/02, Tejada Fernández v. komissio, 9.4.2003 (Kok. H., s. I‑A‑125 ja II‑609, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑124/07, Behmer v. parlamentti, 10.9.2009 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 106–110 kohta)

6.      Vaikka nimittävällä viranomaisella ei ole velvollisuutta perustella ylentämispäätöksiä ylentämättä jääneiden ehdokkaiden osalta, sen on sitä vastoin perusteltava päätös hylätä ylentämättä jääneen ehdokkaan henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla tekemä valitus, sillä valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä voidaan olettaa olevan samat perustelut kuin valituksen kohteena olevalla päätöksellä. Hallinnolla ei kuitenkaan ole velvollisuutta ilmoittaa, miten se on arvioinut kutakin päätöksenteon perusteina olevista kriteereistä.

Perusteluvelvollisuuden täyttää valituksen hylkäämisestä tehty päätös, jossa nimittävä viranomainen ilmoittaa, että asianomaisen ansiot eivät riitä perusteeksi hänen ylentämiselleen, koska ylennetyt virkamiehet ovat hoitaneet selvästi vastuullisempia tehtäviä. Asianomainen henkilö voi siinä mainittujen seikkojen perusteella päätellä ylentämättä jättämistä koskevan päätöksen perusteet ja käyttää tarvittavia oikeussuojakeinoja oikeuksiensa ja etujensa puolustamiseksi. Näiden seikkojen vuoksi myös tämän päätöksen laillisuusvalvonta on mahdollista.

(ks. 94–97 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 188/73, Grassi v. neuvosto, 30.10.1974 (Kok., s. 1099, 13 kohta); asia 121/76, Moli v. komissio, 27.10.1977 (Kok., s. 1971, 12 kohta) ja asia 195/80, Michel v. parlamentti, 26.11.1981 (Kok., s. 2861, 22 kohta)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑44/07, Barbin v. parlamentti, 8.10.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 35 kohta) ja asia F‑81/07, Barbin v. parlamentti, 8.10.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 27 kohta)