Language of document : ECLI:EU:F:2009:120

VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

23 päivänä syyskuuta 2009

Asia F-22/05 RENV

Neophytos Neophytou

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Henkilöstö – Asian palauttaminen virkamiestuomioistuimen käsiteltäväksi kumoamisen jälkeen – Avoin kilpailu – Varallaololuetteloon merkitsemättä jättäminen – Valintalautakunta – Nimeäminen

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Neophytos Neophytou vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan avoimen kilpailun EPSO/A/1/03 valintalautakunnan 24.9.2004 tekemän päätöksen olla merkitsemättä häntä Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL, C 285 A, s. 3) julkaistuun varallaololuetteloon.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Komissio vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluistaan, jotka sille on aiheutunut virkamiestuomioistuimessa ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyistä menettelyistä, minkä lisäksi se velvoitetaan korvaamaan puolet kantajalle kyseisistä menettelyistä aiheutuneista kuluista. Kantaja vastaa puolesta niistä oikeudenkäyntikuluista, jotka hänelle on aiheutunut virkamiestuomioistuimessa ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyistä menettelyistä.

Tiivistelmä

1.      Oikeudenkäyntimenettely – Kanne – Lain soveltamisalaa koskeva peruste –Toteaminen viran puolesta

2.      Euroopan henkilöstövalintatoimisto (EPSO) – EPSO:n hallintoneuvoston ja johtajan toimivaltuuksien määrittäminen – Valintalautakunnan jäsenten nimeäminen – EPSO:n johtajan toimivalta

(Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission pääsihteerien, yhteisöjen tuomioistuimen kirjaajan, tilintarkastustuomioistuimen, talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean pääsihteerien sekä oikeusasiamiehen edustajan päätöksen 2002/621 6 ja 8 artikla)

3.      Euroopan henkilöstövalintatoimisto (EPSO) – Valintalautakunnan jäsenten nimeäminen – EPSO:n johtajan toteuttama nimeäminen – Nimittävän viranomaisen toimivallan rajoittaminen – Toimivaltaa ei ole rajoitettu

4.      Virkamiehet – Palvelukseen ottaminen – Kilpailu – Valintalautakunta – Kokoonpano

(Henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 3 artiklan toinen kohta)

1.      Lain soveltamisalaa koskeva peruste on ehdoton peruste, joka yhteisöjen tuomioistuinten on tutkittava viran puolesta. Yhteisöjen tuomioistuimet laiminlöisivät tehtävänsä laillisuusvalvontaa harjoittavina tuomioistuimina, jos ne jättäisivät toteamatta, että riitautettu päätös on tehty sellaisen oikeussäännön perusteella, jota ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa, vaikka asianosaiset eivät olisi riitauttaneet kyseistä seikkaa, ja jos ne tämän seurauksena ratkaisisivat käsiteltäväkseen saatetun asian soveltamalla itse tällaista oikeussääntöä. Tässä yhteydessä ilmaisua ”laki” ei ole ymmärrettävä sanan virallisessa merkityksessä, vaan sillä tarkoitetaan kaikkia asiassa yleisesti ja erotuksetta sovellettavia säännöksiä.

(ks. 56–58 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑576/93–T‑582/93, Browet ym. v. komissio, 15.7.1994 (Kok., s. II‑677, 35 kohta)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑31/07, Putterie-De-Beukelaer v. komissio, 21.2.2008 (Kok. H., s. I‑A‑1‑0000 ja II‑A‑1‑0000, 51 kohta; asiasta on vireillä valitus ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa asianumerolle T‑160/08 P)

2.      Euroopan henkilöstövalintatoimiston (EPSO) hallintoneuvoston toimivaltuuksia ei ole määritetty yleisesti sovellettavalla säännöksellä vaan luettelemalla kaikki tehtävät, jotka sille kuuluvat EPSO:n organisaatiosta ja toiminnasta tehdyn päätöksen 2002/621 6 artiklan nojalla. Tätä väkisinkin tyhjentävää luetteloa ei voida tulkinta laajentavasti.

Sitä vastoin EPSO:n johtajan toimivaltuudet on määritelty yleisesti sovellettavalla säännöksellä. Päätöksen 2002/621 8 artiklan 1 kohdan mukaan johtaja vastaa EPSO:n moitteettomasta toiminnasta. Johtaja toimii hallintoneuvoston toimivallan rajoissa ja tämän alaisuudessa. Hän varmistaa hallintoneuvoston sihteeristön toiminnan, tiedottaa tälle tehtäviensä toteuttamisesta ja esittää tälle EPSO:n moitteetonta toimintaa koskevia ehdotuksia.

Hallintoneuvoston toimivaltuudet liittyvät siten EPSO:n toiminnan ja organisaation määrittelyyn, sen yleiseen politiikkaan sekä talousarvioon, kun taas johtaja on toimivaltainen EPSO:n juoksevan hallinnon osalta.

Tästä seuraa, että koska valintalautakunnan jäsenten nimeäminen ei voi kuulua päätöksen 2002/621 6 artiklassa tarkoitettuihin hallintoneuvoston toimivaltuuksiin, kyseisten jäsenten nimeämistä koskevan päätöksen on katsottava olevan EPSO:n juoksevaan hallintoon liittyvä tehtävä, joka kuuluu siten sen johtajalle.

(ks. 92–97 kohta)

3.      Se, että Euroopan henkilöstövalintatoimiston (EPSO) johtaja on ryhtynyt valintalautakunnan jäsenten nimeämiseen vahvistamalla allekirjoituksellaan EPSO:n yksiköiden laatiman asiakirjan, jossa on yhteenveto toimielinten toimittamista ehdotuksista, ei merkitse sitä, että nimittävä viranomainen ei olisi tosiasiallisesti käyttänyt toimivaltaansa. Ensinnäkin kyseisen viranomaisen päättäessä ehdotuksesta se, että se päättää sille esitetyn ehdotuksen suuntaisesti, ei voi itsessään merkitä sitä, ettei se käyttäisi toimivaltaansa. Muunlainen ratkaisu johtaisi siihen, että tältä viranomaiselta vietäisiin mahdollisuus tehdä sille annetun ehdotuksen mukainen päätös. Toiseksi – kunhan sovellettavien säännösten mukaista menettelyä noudatetaan – hallinto on vapaa valitsemaan päätöksen tekemiseen liittyvät käytännön yksityiskohdat, eikä päätöstä voida kumota pelkästään sillä perusteella, että se on syntynyt liittämällä sen sisällön perään päivämäärä sekä sen tekemiseen toimivaltaisen henkilön allekirjoitus.

(ks. 107–109 kohta)

4.      Henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 3 artiklan toisessa kohdassa säädetään, että ”kun kyseessä on kahden tai useamman toimielimen yhteinen avoin kilpailu, valintalautakuntaan kuuluu – – nimittävän viranomaisen nimeämä puheenjohtaja ja – – nimittävän viranomaisen toimielinten ehdotuksesta nimeämiä jäseniä sekä kilpailun järjestävien toimielinten henkilöstökomiteoiden yhteisellä päätöksellä nimeämiä jäseniä yhtäläisen edustuksen mukaisesti”. Ilmaisulla ”yhtäläinen edustus” on ymmärrettävä viitattavan nimittävän viranomaisen ja henkilöstökomiteoiden nimeämiin muihin ”jäseniin” kuin puheenjohtajaan. Tämän merkityksen vahvistaa säännöksen tulkinta sen oikeassa yhteydessä. Kyseinen säännös on nimittäin luettava henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 3 artiklan ensimmäisen kohdan valossa; siinä säädetään yhden toimielimen järjestämien kilpailujen osalta, että valintalautakuntaan kuuluu nimittävän viranomaisen nimeämä puheenjohtaja sekä yhtä monta nimittävän viranomaisen ja henkilöstökomitean nimeämää jäsentä.

Henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 3 artiklan toista kohtaa ei voida ymmärtää siten, että siinä säädettäisiin, että kun kyseessä on kahden tai useamman toimielimen yhteinen avoin kilpailu, valintalautakuntaan kuuluu nimittävän viranomaisen nimeämä puheenjohtaja sekä yhtä monta nimittävän viranomaisen toimielinten ehdotuksesta nimeämää jäsentä ja toimielinten henkilöstökomiteoiden yhteisellä päätöksellä nimeämää jäsentä.

(ks. 112–114 ja 116 kohta)