Unionin tuomioistuimen määräys (seitsemäs jaosto) 10.4.2024 (ennakkoratkaisupyyntö, jonka on esittänyt Fővárosi Törvényszék – Unkari) – Lear Corporation Hungary Autóipari Gyártó Kft. v. Nemzeti Adó- és Vámhivatal Fellebbviteli Igazgatósága
(Asia C-532/23, Lear Corporation Hungary)1
Ennakkoratkaisupyyntö – Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 99 artikla – Vastaus, joka on selvästi johdettavissa oikeuskäytännöstä – Verotus – Arvonlisävero – Direktiivi 2006/112/EY – 183 artikla – Oikeus ostoihin sisältyvän arvonlisäveron vähentämiseen – Käyttämistavat – Myöhästynyt palautus – Kansallisen säännöksen soveltamisen aiheuttama viivästys – Unionin tuomioistuimen näiden tosiseikkojen tapahtumisen jälkeen antaman ennakkoratkaisun vaikutus – Viivästyskorko – Vanhentuminen – Vastaavuusperiaate, tehokkuusperiaate ja verotuksen neutraalisuuden periaate
Oikeudenkäyntikieli: unkari
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin
Fővárosi Törvényszék
Asianosaiset
Kantaja: Lear Corporation Hungary Autóipari Gyártó Kft.
Vastaaja: Nemzeti Adó- és Vámhivatal Fellebbviteli Igazgatósága
Määräysosa
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY 183 artiklaa
on tulkittava vastaavuusperiaatteen, tehokkuusperiaatteen ja verotuksen neutraalisuuden periaatteen valossa siten, että
se ei ole tilanteessa, jossa verovelvollinen vaatii sellaisen arvonlisäveron palauttamista, jota ei aikaisemmin voitu palauttaa sellaisen lakisääteisen edellytyksen vuoksi, jonka unionin tuomioistuin on katsonut olevan ristiriidassa kyseisen artiklan kanssa, esteenä sille, että kyseisen palautusvaatimuksen voidaan asianomaisen jäsenvaltion oikeudessa säädetyin edellytyksin katsoa sisältävän myös viivästyskorkojen maksamista koskevan vaatimuksen, kun otetaan huomioon, että jäsenvaltion unionin oikeuden vastaisesti pidättämille arvonlisäveron ylijäämille maksettavan koron tarkoituksena on korvata taloudellinen menetys, joka verovelvolliselle on aiheutunut siitä, että kyseiset määrät eivät olleet käytettävissä.
Tehokkuusperiaatetta ja verotuksen neutraalisuuden periaatetta
on tulkittava siten, että
ne eivät ole esteenä jäsenvaltion käytännölle, jonka mukaan kyseisen jäsenvaltion verohallinnolla ei ole velvollisuutta myöntää vanhentumisajan kuluessa esitetyn viivästyskorkojen, jotka liittyvät mainitun jäsenvaltion unionin oikeuden vastaisesti pidättämiin arvonlisäveron määriin, maksamista koskevan vaatimuksen esittämisvaiheessa korkoja, joita tämä vaatimus ei koske, mutta ne ovat sitä vastoin esteenä sille, että verohallinto luokittelee uudeksi – jolloin seurauksena on vanhentuminen – viivästyskorkojen maksamista koskevan toisen vaatimuksen, jossa mainitaan ajanjakso, joka ei ollut ensimmäisen vaatimuksen kohteena, kun toinen vaatimus koskee saman unionin oikeuden rikkomisen vuoksi pidätetyille arvonlisäveromäärille kertyneitä viivästyskorkoja kuin se, joka oli ensimmäisen vaatimuksen syynä, ja kun verovelvollinen sai tiedon mahdollisuudesta laajentaa vaatimuksen ajallista soveltamisalaa vasta unionin tuomioistuimen sille SEUT 267 artiklassa annettua toimivaltaa käyttäen antaman ratkaisun johdosta annetun kansallisen tuomioistuimen ratkaisun jälkeen.
Tehokkuusperiaatetta ja verotuksen neutraalisuuden periaatetta
on tulkittava siten, että
ne edellyttävät, että niiden yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan, jotka kunkin jäsenvaltion on määritettävä kansallisen oikeutensa perusteella, on katsottava, että toinen viivästyskorkojen maksamista koskeva vaatimus, jossa mainitaan ajanjakso, joka ei ollut tällaisten korkojen maksamista koskevan ensimmäisen vaatimuksen kohteena, täydentää ensimmäistä vaatimusta, kun toinen vaatimus koskee viivästyskorkoja, jotka liittyvät arvonlisäveron määriin, jotka on pidätetty saman unionin oikeuden rikkomisen vuoksi kuin ensimmäisen vaatimuksen syynä ollut unionin oikeuden rikkominen, ja kun verovelvollinen on saanut tiedon mahdollisuudesta laajentaa vaatimuksen ajallista soveltamisalaa vasta unionin tuomioistuimen SEUT 267 artiklassa sille annettua toimivaltaa käyttäessään antaman ratkaisun johdosta annetun kansallisen tuomioistuimen ratkaisun jälkeen.
____________
1 EUVL C, C/2023/1127.