Language of document : ECLI:EU:T:2016:740






(asia T-199/04 RENV)

Polkumyynti – Pakistanista peräisin olevien puuvillaisten vuodeliinavaatteiden tuonti – Oikeussuojan tarve – Tutkimuksen aloittaminen – Laskennallinen normaaliarvo – Ilmeinen arviointivirhe – Puolustautumisoikeudet – Perusteluvelvollisuus – Oikeus tulla kuulluksi kuulemistilaisuudessa – Normaaliarvon ja vientihinnan vertailu – Tuontitullien palautukset – Oikaisu – Vahinko – Syy-yhteys – WTO-oikeus

1.      Kumoamiskanne – Oikeussuojan tarve – Käsite – Jo syntyneen ja edelleen olemassa olevan intressin edellytys – Kanne, joka on omiaan hyödyttämään kantajaa – Intressi, jonka on pysyttävä tuomioistuimen päätöksen julistamiseen asti – Kantajalle kuuluva todistustaakka – Polkumyynnin vastaisesta asetuksesta nostettu kanne – Polkumyyntitullien voimassaolon lakkaaminen oikeudenkäynnin aikana

(SEUT 263 artikla ja SEUT 266 artiklan ensimmäinen kohta; unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen (2015) 131 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 397/2004)

(ks. 45–60 kohta)

2.      Kansainväliset sopimukset – Maailman kauppajärjestön perustamissopimus – Vuoden 1994 GATT – Ei ole mahdollista vedota WTO-sopimuksiin unionin toimen laillisuuden kiistämiseksi – Poikkeukset – Unionin toimi, jolla on tarkoitus varmistaa WTO-sopimusten täytäntöönpano tai jossa viitataan niihin nimenomaisesti ja täsmällisesti

(ks. 71 ja 72 kohta)

3.      Yhteinen kauppapolitiikka – Polkumyynniltä suojautuminen – Tutkimuksen aloittaminen – Edellytykset – Polkumyynnin ja siihen liittyvän vahingon osoittamiseksi vaadittava riittävä näyttö – Kanteluun sisältyvien tietojen riittävyys – Komission velvollisuudet mainittujen tietojen arvioinnissa – Ulottuvuus – Tulkinta polkumyynnin vastaisen vuoden 1994 GATT-sopimuksen valossa – Tuomioistuinvalvonta – Ulottuvuus

(Tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen, ”vuoden 1994 polkumyynnin vastainen sopimus”, VI artiklan täytäntöönpanoa koskevan sopimuksen 5.1–5.9 artikla; neuvoston asetuksen N:o 384/96, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1972/2002, 5 artikla)

(ks. 88–107 ja 115–117 kohta)

4.      Yhteinen kauppapolitiikka – Polkumyynniltä suojautuminen – Vahinko – Syy-yhteyden osoittaminen – Toimielinten velvollisuudet – Muiden kuin polkumyyntiin liittyvien seikkojen huomioon ottaminen – Aikaisempien polkumyyntitullien ja yleisen tullietuuskohtelujärjestelmän mukaisten alkuperäisten tullien poistaminen ei kuulu toimielinten toimivaltaan)

(Neuvoston asetuksen N:o 384/96, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1972/2002, 3 artiklan 7 kohta)

(ks. 107 ja 173 kohta)

5.      Tuomioistuinmenettely – Kannekirjelmä – Muotovaatimukset – Yhteenveto kanneperusteista – Kanneperusteen tueksi esitettyjä väitteitä koskevat analogiset vaatimukset – Vastauskirjelmiä koskevat analogiset vaatimukset – Viittaus kaikkiin liitteisiin – Tutkimatta jättäminen

(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artikla ja 53 artiklan ensimmäinen kohta; unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen (1991) 44 artiklan 1 kohdan c alakohta ja 47 artiklan 1 kohta)

(ks. 108, 110 ja 111 kohta)

6.      Tuomioistuinmenettely – Näytön esittäminen – Määräaika – Kanteessa mainittavan esitettävän näytön esittäminen myöhässä – Edellytykset

(Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen (1991) 48 artiklan 1 kohta)

(ks. 109 ja 168 kohta)

7.      Yhteinen kauppapolitiikka – Polkumyynniltä suojautuminen – Vahinko – Huomioon otettavat tekijät – Komission velvollisuus suorittaa positiivisten ja negatiivisten tekijöiden vakuuttava analysointi – Tuomioistuinvalvonta – Rajat

(Tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen, ”vuoden 1994 polkumyynnin vastainen sopimus”, VI artiklan täytäntöönpanoa koskevan sopimuksen 3.4 artikla; neuvoston asetuksen N:o 384/96, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1972/2002, 3 artiklan 2, 3 ja 5 kohta)

(ks. 135–140 ja 142–149 kohta)

8.      Kumoamiskanne – Unionin tuomioistuinten toimivalta – Toimielimen päätöksen perustelujen korvaaminen ei ole sallittua

(SEUT 263 ja SEUT 264 artikla)

(ks. 141 ja 161 kohta)

9.      Yhteinen kauppapolitiikka – Polkumyynniltä suojautuminen – Vahinko – Syy-yhteyden osoittaminen – Toimielinten velvollisuudet – Muiden kuin polkumyyntiin liittyvien seikkojen huomioon ottaminen – Harkintavalta – Tuomioistuinvalvonta – Rajat

(Neuvoston asetuksen N:o 384/96, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1972/2002, 3 artiklan 7 kohta)

(ks. 156–160, 162–164, 169 ja 170 kohta)

10.    Yhteinen kauppapolitiikka – Polkumyynniltä suojautuminen – Vahinko – Syy-yhteyden osoittaminen – Toimielinten velvollisuudet – Muiden kuin polkumyyntiin liittyvien seikkojen huomioon ottaminen – Komissiolla ei ole yleistä velvollisuutta tutkia muiden syy-yhteystekijöiden vaikutuksia kollektiivisesti

(Tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen, ”vuoden 1994 polkumyynnin vastainen sopimus”, VI artiklan täytäntöönpanoa koskevan sopimuksen 3.5 artikla; neuvoston asetuksen N:o 384/96, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1972/2002, 3 artiklan 7 kohta)

(ks. 178 ja 179 kohta)

Aihe

SEUT 263 artiklaan perustuva vaatimus lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Pakistanista peräisin olevien puuvillan tyyppisten vuodeliinavaatteiden tuonnissa 2.3.2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 397/2004 (EUVL 2004, L 66,s. 1) kumoamiseksi kantajaa koskevin osin

Ratkaisu

1)

Kanne hylätään.

2)

Gul Ahmed Textile Mills Ltd velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin neuvoston oikeudenkäyntikulut.

3)

Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.