UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kymmenes jaosto)
7 päivänä heinäkuuta 2022 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 85/374/ETY – Tuotevastuu – 3 artiklan 1 kohta – Valmistajan käsite – Se, joka esiintyy tuotteen valmistajana varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan tai on sallinut sen
Asiassa C‑264/21,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka korkein oikeus (Suomi) on esittänyt 22.4.2021 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen samana päivänä, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia
vastaan
Koninklijke Philips NV,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kymmenes jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Jarukaitis sekä tuomarit M. Ilešič ja Z. Csehi (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: T. Ćapeta,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Koninklijke Philips NV, edustajinaan T. Seikkula ja M. Welin, asianajajat,
– Suomen hallitus, asiamiehenään H. Leppo,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään S. Šindelková, M. Smolek ja J. Vláčil,
– Saksan hallitus, asiamiehinään U. Bartl, M. Hellmann ja J. Möller,
– Euroopan komissio, asiamiehinään G. Gattinara ja M. Huttunen,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 25.7.1985 annetun neuvoston direktiivin 85/374/ETY (EYVL 1985, L 210, s. 29), sellaisena kuin se on muutettuna 10.5.1999 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 1999/34/EY (EYVL 1999, L 141, s. 20), 3 artiklan 1 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia (jäljempänä Fennia) ja Koninklijke Philips NV ja joka koskee kahvinkeittimen aiheuttaman tulipalon aiheuttamien vahinkojen korvaamista.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 85/374 johdanto‑osan neljännen ja viidennen perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:
”kuluttajien suojaamiseksi vastuun tulisi koskea jokaista tuotantoon osallistuvaa valmistajaa, jonka valmistama lopputuote tai osatuote taikka toimittama raaka‑aine on turvallisuudeltaan puutteellinen; samasta syystä vastuun tulisi koskea maahantuojaa, joka tuo tuotteen yhteisöön, ja sitä, joka esiintyy valmistajana varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan taikka joka toimittaa tuotteen, jonka valmistajaa ei voida tunnistaa,
kuluttajien suojaamiseksi tulisi tilanteissa, joissa useat henkilöt ovat vastuussa samasta vahingosta, vahinkoa kärsineen voida vaatia täyttä korvausta keneltä tahansa heistä”.
4 Kyseisen direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Valmistaja vastaa vahingosta, joka aiheutuu hänen tuotteensa puutteellisesta turvallisuudesta.”
5 Saman direktiivin 3 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:
”’Valmistajalla’ tarkoitetaan lopputuotteen valmistajaa, raaka‑aineen tuottajaa ja osatuotteen valmistajaa sekä sitä, joka varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan esiintyy tuotteen valmistajana.”
6 Saman direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jos tämän direktiivin säännösten mukaan kaksi tai useampi vastaa samasta vahingosta, he vastaavat yhteisvastuullisesti, mikä ei kuitenkaan estä soveltamasta, mitä kansallisessa lainsäädännössä säädetään takautumisoikeudesta.”
Suomen oikeus
7 Tuotevastuulain (694/1990), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin, 5 §:n, jolla direktiivin 85/374 3 artikla on saatettu osaksi Suomen oikeusjärjestystä, 1 momentissa säädetään, että vahingonkorvausvelvollisuus on ensinnäkin sillä, joka on valmistanut tai tuottanut vahinkoa aiheuttaneen tuotteen, ja toiseksi sillä, joka on markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan, jos tuote on varustettu hänen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
8 Fennia on korvannut kotivakuutuksesta kuluttajalle tulipalon aiheuttamasta vahingosta 58 879,10 euroa. Kuluttaja oli tulipaloa edeltäneenä päivänä ostanut jälleenmyyjältä Philips Saeco Xsmall HD 8743/11 ‑merkkisen kahvinkeittimen. Palokunnan laatimassa onnettomuusselosteessa on arvioitu, että kyseinen kahvinkeitin aiheutti tulipalon.
9 Kahvinkeittimen oli valmistanut Romaniassa Saeco International Group SpA, joka on Koninklijke Philipsin tytäryhtiö. Kahvinkeitin pakkauksineen oli varustettu tunnuksilla Philips ja Saeco, jotka ovat Koninklijke Philipsille rekisteröityjä tavaramerkkejä. Lisäksi tässä kahvinkeittimessä oli CE‑kilpi, jossa oli tunnus Saeco, osoite Italiaan ja teksti ”Made in Romania”. Koninklijke Philipsillä on Suomessa tytäryhtiö Philips Oy, joka markkinoi siellä Philips‑tavaramerkillä varustettuja kodinkoneita, muun muassa kyseistä kahvinkeitintä.
10 Fennia, jolle kuluttajan oikeudet siirtyivät sen korvattua tälle aiheutuneen vahingon, nosti Koninklijke Philipsiä vastaan kanteen, jossa se vaati korvausta tuotevahingosta. Koninklijke Philips vaati kyseisen kanteen hylkäämistä väittäen, ettei se ollut kyseessä olleen kahvinkeittimen valmistaja.
11 Käräjäoikeus (Suomi) katsoi, että Koninklijke Philips oli markkinoinut Suomessa kyseessä olevaa, sen tavaramerkillä varustettua kahvinkeitintä ja että se oli vastuussa tuotteen puutteellisesta turvallisuudesta aiheutuneesta vahingosta.
12 Koninklijke Philips haki käräjäoikeuden tuomioon muutosta hovioikeudelta (Suomi), joka katsoi, ettei ollut näytetty, että Koninklijke Philips olisi markkinoinut mainittua kahvinkeitintä Suomessa omana tuotteenaan. Se katsoi, ettei Koninklijke Philips ollut vastuussa kyseessä olevan tuotteen aiheuttamasta vahingosta, ja hylkäsi kanteen.
13 Fennia haki korkeimmalta oikeudelta (Suomi), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, valituslupaa hovioikeuden ratkaisuun, ja korkein oikeus myönsi tämän valitusluvan sen kysymyksen osalta, onko Koninklijke Philips tuotevastuulain nojalla vastuussa sen tavaramerkillä varustetun, sen tytäryhtiön valmistaman kahvinkeittimen aiheuttamasta vahingosta.
14 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, mitä direktiivin 85/374 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan ilmaisulla ”[se], joka varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan esiintyy tuotteen valmistajana”. Se pohtii erityisesti sitä, edellytetäänkö tavaramerkillä varustamisen ohella muitakin kriteerejä, jotta tavaramerkin haltijan katsotaan esiintyneen tuotteen valmistajana, vai voidaanko huomioon ottaa eräitä vastuun poissulkevia tekijöitä kuten se, että tuotteeseen kiinnitetyistä maininnoista selvästi ilmenee, että valmistaja on jokin muu yritys kuin tavaramerkin haltija. Se katsoo, että valmistaja on se, jolla on ”parhaat mahdollisuudet” estää vastaavien tuotevahinkojen syntyminen.
15 Tässä tilanteessa korkein oikeus päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Edellyttääkö [direktiivin 85/374] 3 artiklan 1 kohdassa säädetty valmistajan määritelmä sitä, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana?
2) Mikäli vastaus ensimmäiseen kysymyksen on myöntävä, mitkä ovat sellaisia seikkoja, joiden perusteella tuotteen valmistajana esiintymistä on arvioitava? Onko tässä arvioinnissa merkitystä sillä, että tuotteen on valmistanut tavaramerkin haltijan tytäryhtiö ja että tuotetta on markkinoinut sen toinen tytäryhtiö?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Tutkittavaksi ottaminen
16 Koninklijke Philips katsoo lähinnä, että ennakkoratkaisukysymykset on jätettävä tutkimatta, koska niillä ei ole merkitystä pääasian ratkaisun kannalta, koska korvaus tuotevastuusta edellyttää tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin mukaan sitä, että tavaramerkin tai muun erottamiskykyisen tunnuksen haltija on markkinoinut tuotetta. Tätä markkinointia ei kuitenkaan ole sen mukaan millään tavoin näytetty pääasian osalta.
17 Tästä on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, yksinomaan kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan sen ratkaistavaksi saatetun riita‑asian tosiseikat ja arvioimaan niitä sekä tulkitsemaan ja soveltamaan kansallista lainsäädäntöä. Samalla tavoin yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, ovatko sen unionin tuomioistuimelle esittämät kysymykset tarpeellisia ja onko niillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on siten lähtökohtaisesti ratkaistava ne (tuomio 26.5.2011, Stichting Natuur en Milieu ym., C‑165/09–C‑167/09, EU:C:2011:348, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
18 Koska yksinomaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on toimivaltainen toteamaan sen ratkaistavaksi saatetun oikeusriidan tosiseikat ja arvioimaan niitä, unionin tuomioistuimen on pääsääntöisesti rajoituttava tutkimaan niitä harkinnassa huomioon otettavia seikkoja, jotka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on päättänyt sille esittää, ja siis pitäydyttävä kyseisen tuomioistuimen vahvistamissa seikoissa, eivätkä pääasian osapuolten esittämät oletukset sido sitä (tuomio 2.4.2020, Coty Germany, C‑567/18, EU:C:2020:267, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
19 Unionin tuomioistuimella ei ole velvollisuutta antaa ratkaisua etenkään silloin, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen tai jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen (tuomio 26.5.2011, Stichting Natuur en Milieu ym., C‑165/09–C‑167/09, EU:C:2011:348, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
20 Näin ei kuitenkaan ole nyt esillä olevassa asiassa.
21 Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee ja kuten tämän tuomion 11 ja 12 kohdassa on muistutettu, käräjäoikeuden mukaan Koninklijke Philips oli markkinoinut Suomessa sen tavaramerkillä varustettua kahvinkeitintä, kun taas hovioikeus katsoi, ettei ollut näytetty, että Koninklijke Philips olisi markkinoinut mainittua kahvinkeitintä Suomessa omana tuotteenaan. Koska toimivaltaiset tuomioistuimet eivät ole yksimielisiä tosiseikkojen arvioinnista kansallisen oikeuden mukaan ja koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että Koninklijke Philipsin vastuu kyseisestä tuotevahingosta ei ole poissuljettu, esitettyjen kysymysten ei voida katsoa olevan ainakaan ilmeisellä tavalla luonteeltaan hypoteettisia sen arvioinnin kannalta, joka kansallisen tuomioistuimen on pääasiassa tehtävä.
22 Tästä seuraa, että ennakkoratkaisupyyntö on otettava tutkittavaksi.
Asiakysymys
Ensimmäinen kysymys
23 Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 85/374 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että siinä tarkoitettu valmistajan käsite edellyttää, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana.
24 Oikeuskäytännössä katsotaan vakiintuneesti, että unionin oikeuden säännöksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös sen asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on (tuomio 17.12.2020, CLCV ym. (Dieselmoottorin estolaite), C‑693/18, EU:C:2020:1040, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
25 Ensinnäkin on todettava, että direktiivin 85/374 3 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan ”’valmistajalla’ tarkoitetaan lopputuotteen valmistajaa, raaka‑aineen tuottajaa ja osatuotteen valmistajaa sekä sitä, joka varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan esiintyy tuotteen valmistajana”.
26 Näin ollen direktiivin 85/374 3 artiklan 1 kohtaan sisältyvät vaihtoehdot, joista vain ensimmäinen koskee henkilöä, joka on ainakin osittain mukana tuotteen valmistusprosessissa. Toisessa vaihtoehdossa on sitä vastoin kyse henkilöstä, joka esiintyy tuotteen valmistajana varustamalla sen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan.
27 Tämän säännöksen selkeästä ja yksiselitteisestä sanamuodosta ilmenee siis, että valmistajana esiintyvän henkilön osallistuminen tuotteen valmistusprosessiin ei ole tarpeen, jotta tätä henkilöä voidaan pitää mainitussa säännöksessä tarkoitettuna valmistajana.
28 Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että ne henkilöt, joilta vahingon kärsineellä on oikeus hakea korvausta direktiivillä 85/374 säädetyssä vastuujärjestelmässä, on määritetty tämän direktiivin 1 ja 3 artiklassa ja että koska kyseisellä direktiivillä pyritään siinä säänneltyjen seikkojen täydelliseen yhdenmukaistamiseen, on katsottava, että vahingonkorvausvastuussa olevien henkilöiden piiri on direktiivin 1 ja 3 artiklassa määritetty tyhjentävästi (tuomio 10.1.2006, Skov ja Bilka, C‑402/03, EU:C:2006:6, 32 ja 33 kohta).
29 Näin ollen tämän vahingonkorvausvastuussa olevien henkilöiden piirin määrittämisen edellytykseksi ei voida asettaa sellaisten muiden kriteerien vahvistamista, jotka eivät ilmene direktiivin 85/374 1 ja 3 artiklan sanamuodosta.
30 Koska direktiivin 85/374 3 artiklan 1 kohdan toiseen vaihtoehtoon sisältyvään määritelmään ei kuulu mitään muuta kriteeriä, kyseisen säännöksen sanamuodosta ilmenee, että siinä tarkoitettu valmistajan ominaisuus perustuu siihen, että erottuvissa tunnuksissa tarkoitettu valmistaja tai sen hyväksymä taho varustaa tuotteen tällaisilla tunnuksilla.
31 Toiseksi direktiivin 85/374 3 artiklan 1 kohdan asiayhteydestä ja sen tavoitteesta on todettava, että kyseisen direktiivin johdanto‑osan neljännestä ja viidennestä perustelukappaleesta sekä sen 5 artiklasta ilmenee, että unionin lainsäätäjä on halunnut tulkita valmistajan käsitettä laajasti kuluttajan suojelemiseksi.
32 Direktiivin 85/374 johdanto‑osan neljännen perustelukappaleen mukaan kuluttajien suojaamiseksi vastuun tulisi koskea jokaista, joka esiintyy valmistajana varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, samalla tavalla kuin todellista valmistajaa. Lisäksi kyseisen direktiivin 5 artiklasta ja sen viidennestä perustelukappaleesta ilmenee, että valmistajana esiintyvän vastuu on yhtä suuri kuin todellisen valmistajan vastuu ja että kuluttaja voi vapaasti vaatia täyttä korvausta keneltä tahansa heistä, koska he vastaavat vahingosta yhteisvastuullisesti.
33 On siis niin, että direktiivin 85/374 3 artiklan 1 kohdan tavoite on helpottaa kyseessä olevan vahinkoa aiheuttaneen tuotteen todellisen valmistajan määrittämistä. Tältä osin direktiivin 85/374 taustalla olevan, komission 9.9.1976 antaman direktiiviehdotuksen 2 artiklaa – josta on tullut ilman sisällöllisiä muutoksia kyseisen direktiivin 3 artikla – koskevista perusteluista ilmenee, että unionin lainsäätäjä on katsonut, että kuluttajan suoja ei olisi riittävä, jos jälleenmyyjä voisi kehottaa kuluttajaa kääntymään sellaisen valmistajan puoleen, jota kuluttaja ei välttämättä tunne.
34 Lisäksi on todettava, että se, joka varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan esiintyy tuotteen valmistajana, antaa vaikutelman siitä, että hän on mukana tuotantoprosessissa tai vastaa siitä. Näiden mainintojen käyttö merkitsee näin ollen, että kyseinen henkilö käyttää tunnettuuttaan tehdäkseen tästä tuotteesta kuluttajille houkuttelevamman, mikä oikeuttaa sen, että sen vastapainona hänelle voi syntyä vastuu kyseisen käytön perusteella.
35 Kuten Tšekin hallitus perustellusti toteaa, on lisäksi niin, että koska yhtäältä useita henkilöitä voidaan pitää valmistajina ja koska toisaalta kuluttaja voi kohdistaa vaatimuksensa kehen tahansa niistä, yhden ainoan asianmukaisimman vastuuhenkilön, jota vastaan kuluttajan pitäisi vedota oikeuksiinsa, selvittämisellä ei ole merkitystä, toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää.
36 Tästä seuraa, ettei voida edellyttää, että sen, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, on myös esiinnyttävä tuotteen valmistajana jollakin muulla tavalla, jotta tätä henkilöä voidaan pitää direktiivin 85/374 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valmistajana.
37 Toisin kuin Koninklijke Philips väittää, on siis todettava, että pääasiassa vastuun jakautumisella sen ja Saeco International Groupin kesken ei ole vaikutuksia kuluttajaan, joka nimenomaan on vapautettava velvollisuudesta määrittää todellinen valmistaja, jolta hän voi vaatia vahingonkorvausta.
38 Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 85/374 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä tarkoitettu valmistajan käsite ei edellytä, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana.
Toinen kysymys
39 Ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen ehdotettu vastaus huomioon ottaen toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.
Oikeudenkäyntikulut
40 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 25.7.1985 annetun neuvoston direktiivin 85/374/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 10.5.1999 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 1999/34/EY, 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä tarkoitettu valmistajan käsite ei edellytä, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana.
Julistettiin Luxemburgissa 7 päivänä heinäkuuta 2022.
A. Calot Escobar | | I. Jarukaitis |
kirjaaja | | kymmenennen jaoston puheenjohtaja |