Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
22 päivänä helmikuuta 2024 (1)
Asia C‑135/23
Gesellschaft für musikalische Aufführungs- und mechanische Vervielfältigungsrechte eV (GEMA)
vastaan
GL
(Ennakkoratkaisupyyntö – Amtsgericht Potsdam (Potsdamin alioikeus, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Immateriaalioikeus – Tekijänoikeus ja lähioikeudet – Direktiivi 2001/29/EY – 3 artiklan 1 kohta – Oikeus välittää teoksia yleisölle – Välittämisen käsite – Televisiovastaanottimien, jotka voivat vastaanottaa lähetyksiä sisäantennien avulla, tarjoaminen asunnoissa käytettäviksi
Johdanto
1. Unionin tekijänoikeuslainsäädännön alalla oikeudella välittää teoksia yleisölle on kyllä kunniasija, jos puhutaan siitä, kuinka paljon tähän oikeuteen kiinnitetään huomiota unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Yksi kaikkein perustavanlaatuisimmista tähän oikeudelliseen rakenteeseen liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä on kysymys siitä, miten erotellaan toisistaan teoksen välittäminen yleisölle – eli toimi, johon sovelletaan tekijänoikeuksien haltijoiden yksinoikeuksia – ja pelkkä sellaisten välineiden tarjoaminen, joiden avulla teos voidaan joko välittää yleisölle tai vastaanottaa – mihin ei sovelleta edellä mainittuja oikeuksia.
2. Tässä erottelussa huomioon otettavia arviointiperusteita on valaistu unionin tuomioistuimen vastikään antamissa tuomioissa.(2) Käsiteltävä asia on kuitenkin osoitus siitä, että edelleenkin on pimentoalueita ja rajatapauksia, joissa ei ole helppoa ratkaista varmuudella, kummalle puolelle tätä erottelua kulloinkin kyseessä oleva toimi kuuluu.
3. Näin ollen unionin tuomioistuimen on tarkennettava tätä asiaa koskevaa oikeuskäytäntöään, ja tässä yhteydessä sen on huolehdittava sekä oikeuskäytäntönsä johdonmukaisuudesta että oikean tasapainon säilymisestä asiaan liittyvien eri intressien välillä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
4. Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY(3) 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.”
Saksan oikeus
5. Oikeudesta välittää teoksia yleisölle säädetään Saksan lainsäädännössä tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista 9.9.1965 annetun lain (Gesetz über Urheberrecht und verwandte Schutzrechte – Urheberrechtsgesetz),(4) sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä UrhG), 15 §:ssä, jossa säädetään muun muassa seuraavaa:
”– –
(2) Tekijällä on myös yksinoikeus, joka koskee hänen teostensa välittämistä yleisölle aineettomassa muodossa (oikeus yleisölle välittämiseen). Yleisölle välittämisen oikeuteen sisältyvät erityisesti:
1. esillepanoa ja esittämistä koskeva oikeus (19 §);
2. yleisön saataviin saattamista koskeva oikeus (19 a §);
3. yleisradiointioikeus (20 §);
4. kuvien ja äänitteiden välityksellä tapahtuvaa välittämistä koskeva oikeus (21 §);
5. oikeus välittää radiolähetyksiä ja saattaa ne yleisön saataviin (22 §).
(3) Välittäminen tehdään yleisölle, jos sen kohteena on monilukuinen yleisö. Yleisöön kuuluvat kaikki ne henkilöt, joilla ei ole henkilökohtaisia suhteita teosta hyödyntävään tai muihin henkilöihin, jotka vastaanottavat teokset tai joiden käytettävissä teokset ovat aineettomassa muodossa.”
6. Bundesgerichtshofin (ylin yleinen tuomioistuin, Saksa) Königshof-tuomion mukaan kyseisiä säännöksiä on tulkittava siten, että yleisölle välittämisestä ei ole kyse, kun hotellinjohtaja asennuttaa hotellihuoneisiin sisäantenneilla varustettuja televisiovastaanottimia.(5) Kun Bundesgerichtshof antoi tämän ratkaisunsa, se ei pitänyt tarpeellisena esittää unionin tuomioistuimelle direktiivin 2001/29 tulkintaa koskevaa ennakkoratkaisukysymystä.
Pääasian tosiseikat, asian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymys
7. Gesellschaft für musikalische Aufführungs- und mechanische Vervielfältigungsrechte eV (jäljempänä GEMA) on musiikkialan tekijänoikeuksien yhteishallinnointiorganisaatio, joka on nostanut Amtsgericht Potsdamissa (Potsdamin alioikeus, Saksa) tekijänoikeuksiin perustuvan vahingonkorvauskanteen GL:ää, joka on vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja, vastaan; kanne perustuu siihen, että GL tarjoaa asunnoissaan käytettäväksi televisiovastaanottimia, jotka voivat vastaanottaa lähetyksiä sisäantennien avulla, UrhG:n 15 §:n vastaisesti.
8. Amtsgericht Potsdam, joka on epävarma siitä, onko tällaista käyttöön tarjoamista ilman keskusantennia pidettävä direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yleisölle välittämisenä, on lykännyt asian käsittelyä ja esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko direktiivin [2001/29] 3 artiklassa tarkoitettua yleisölle välittämistä, jos vuokra-asuntotalon toiminnanharjoittaja asettaa asunnoissa asiakkaiden saataviin televisiovastaanottimia, jotka vastaanottavat lähetyksiä huoneessa olevan antennin kautta eivätkä signaalin edelleen lähettävän keskusantennin kautta?”
9. Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö saapui unionin tuomioistuimeen 7.3.2023. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet GEMA, Ranskan ja Itävallan hallitukset sekä Euroopan komissio. Unionin tuomioistuin on päättänyt ratkaista asian järjestämättä istuntoa asianosaisten kuulemiseksi.
Asian tarkastelu
10. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisukysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että siihen, että vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja laittaa asuntoihinsa televisiovastaanottimia, jotka voivat vastaanottaa lähetyksiä sisäantennien avulla, sovelletaan mainitussa säännöksessä säädettyä tekijöiden yksinoikeutta sallia tai kieltää teostensa välittäminen yleisölle.
11. Merkittävä osa tähän kysymykseen annettavasta vastauksesta voidaan löytää unionin tuomioistuimen runsaasta yleisölle välittämistä koskevaa oikeutta koskevasta oikeuskäytännöstä. Näin ollen on mielestäni syytä luoda lyhyt katsaus tähän oikeuskäytäntöön.
Asiaa koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö
12. Unionin tuomioistuimen hyvin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tekijänoikeudella suojatun aineiston yleisölle välittämiseen liittyy kaksi tekijää, eli teoksen välittäminen ja yleisö, jolle teos välitetään.(6)
13. Teos voidaan välittää yleisölle yleensä kahdella tapaa. Ensimmäinen tapa on suojatun teoksen tai sitä kantavan signaalin lähettäminen yleisölle teoksen välittäjän omasta aloitteesta. Tällöin yleisö päättää mahdollisesti ainoastaan siitä, ottaako se tämän lähetyksen vastaan. Tästä on kyse muun muassa ns. lineaarisissa mediapalveluissa, kuten televisiolähetyksissä. Toinen teoksen välittämisen tapa rajoittuu siihen, että teos saatetaan yleisön saataville siten, että yleisöön kuuluvat henkilöt päättävät vapaasti, milloin he aloittavat teoksen siirron. Tästä on kyse muun muassa, kun teoksia välitetään internetitse.
14. On tärkeää erotella toisistaan välittäminen ja pelkkä teosten välittämiseen tai vastaanottamiseen soveltuvien välineiden tarjoaminen. Direktiivin 2001/29 johdanto-osan 27 perustelukappaleesta nimittäin ilmenee, että direktiivin 3 artiklaa on tulkittava siten, että tällaisten välineiden tarjoaminen ei ole välittämistä.(7) Perustelukappaleessa todettu vastaa pitkälti Genevessä 20.12.1996 tehdyn Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) tekijänoikeussopimuksen, joka hyväksyttiin Euroopan yhteisön puolesta neuvoston päätöksellä 2000/278/EY,(8) 8 artiklaa koskevassa julkilausumassa todettua. Kyseisessä perustelukappaleessa todettua tukee myös direktiivin johdanto-osan 23 perustelukappale, jonka mukaan oikeus välittää teoksia yleisölle ”tulisi ymmärtää laajasti siten, että se koskee kaikenlaista välittämistä yleisölle, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa”, mutta jonka mukaan kyseisen ”oikeuden ei olisi koskettava muita toimia”.
15. Unionin tuomioistuin on siten todennut esimerkiksi, että radiovastaanottimella varustettujen autojen vuokraaminen ei muodosta direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua yleisölle välittämistä.(9)
16. Lisäksi on niin, että kun on epävarmuutta siitä, kuka on teoksen välittänyt henkilö, ratkaisevana arviointiperusteena pidetään kyseisen henkilön keskeistä roolia ja sen toimen tarkoituksellisuutta. Kyseinen henkilö näet toteuttaa välittämistoimen, kun se täysin tietoisena menettelynsä seurauksista tarjoaa asiakkailleen pääsyn suojattuun teokseen, erityisesti silloin, kun ilman tätä välittämistoimea kyseiset asiakkaat eivät lähtökohtaisesti voisi vastaanottaa tai heidän olisi vaikeaa vastaanottaa levitettyä teosta.(10)
17. Yleisöstä, jolle teos välitetään, on todettava, että yleisöllä tarkoitetaan rajoittamatonta, mutta varsin huomattavaa, määrää potentiaalisia vastaanottajia. Tämän joukon suuruuden määrittämiseksi on otettava huomioon muun muassa se, kuinka monen henkilön saatavilla sama teos on samanaikaisesti, ja myös se, kuinka monen heistä saatavilla se on peräkkäin.(11)
18. Kun on kyse sekundaarisesta välittämisestä yleisölle, kyse on oltava välittämisestä ”uudelle yleisölle” eli yleisölle, jota tekijänoikeuden haltija ei ottanut huomioon silloin, kun se antoi luvan teoksensa alkuperäiseen yleisölle välittämiseen.(12)
19. Lisäksi on todettava, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevalle tilanteelle analogisesta tilanteesta, eli tilanteesta, jossa hotellihuoneisiin oli laitettu keskusantenniin kytkettyjä televisiovastaanottimia, unionin tuomioistuin on katsonut, että ”majoitusliikkeen televisiovastaanottimien avulla suorittamassa signaalien lähettämisessä kyseisen majoitusliikkeen huoneisiin majoittuneille asiakkaille on edelleen käytetystä signaalin lähetystekniikasta riippumatta kyse – – direktiivin [2001/29] 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yleisölle välittämisestä.”(13)
Kysymys siitä, voiko tämän asian ratkaisu perustua pelkkään oikeuskäytännön soveltamiseen
20. Ensi arviolta vastaus käsiteltävässä asiassa esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen voisi perustua pelkkään edellisissä kohdissa viitatun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön soveltamiseen.
21. Käsiteltävässä asiassa keskeisin oikeudellinen kysymys on nimittäin, onko sitä, että vuokra-asuntoihin sijoitetaan sisäantenneilla varustettuja televisiovastaanottimia, pidettävä televisiolähetysten sekundaarisena välittämisenä yleisölle vai pelkkänä sellaisten välineiden tarjoamisena, joilla voidaan vastaanottaa alkuperäisenä välittämisenä pidettävä lähetys, jonka lähetystoiminnan harjoittajat toteuttavat.
22. Kun unionin tuomioistuin erottelee toisistaan nämä välittämisen lajit, se pitää ratkaisevana tekijänä sitä, että asianomainen henkilö toteuttaa tarkoituksella toimen, joka kohdistuu välittämisen sisältöön, ja tällaisia toimia voi olla monenlaisia.(14) Unionin tuomioistuin on myös korostanut, että jos jo se, että laitteen käyttö on tarpeen, jotta yleisö voi vastaanottaa teoksen, johtaisi automaattisesti siihen, että kyseisen laitteen saataville asettamista luonnehditaan välittämistoimeksi, mikä tahansa aineiston välittämisen mahdollistavien tai toteuttavien välineiden tarjoaminen merkitsisi tällaista välittämistä yleisölle, mikä on ristiriidassa direktiivin 2001/29 johdanto-osan 27 perustelukappaleen selkeän sanamuodon kanssa.(15)
23. Siten unionin tuomioistuin ei ole luonnehtinut välittämistoimeksi radiovastaanottimilla varustettujen autojen vuokraamista,(16) tiedostojen hosting- ja jakoalustan ylläpitämistä sinänsä(17) eikä myöskään sitä, että joukkoliikenteen kulkuneuvossa on äänentoistolaite ja ohjelmisto, joilla voidaan soittaa tunnelmamusiikkia.(18) Nämä toimet on rinnastettu pelkkään välittämiseen soveltuvien välineiden tarjoamiseen. Lisäksi tuomiossaan SGAE, jossa oli kyse hotellihuoneisiin laitetuista televisiovastaanottimista, yhteisöjen tuomioistuin jo selvästi erotteli pelkän tällaisten laitteiden sijoittamisen signaalin lähettämisestä kyseisten laitteiden välityksellä.(19)
24. Sen toteamisesta, että kyse ei ole välittämisestä, seuraa lisäksi unionin tuomioistuimen mukaan, ettei ole tarpeen pohtia sitä, onko välittämisellä mahdollisesti ollut uusi yleisö.(20)
25. Edellä viitatun oikeuskäytännön perusteella voitaisiin siis katsoa, että sitä, että vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja laittaa asuntoihinsa televisiovastaanottimia, jotka voivat vastaanottaa lähetyksiä sisäantennien avulla, mutta ei suorita muita toimia, on pidettävä vain välineiden tarjoamisena eikä siis välittämistoimena eikä, näin ollen, direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yleisölle välittämisenä.
26. Haluan korostaa, että tällainen ratkaisu olisi mielestäni täysin puolustettavissa. Ensinnäkin ratkaisu olisi johdonmukainen, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen tätä kysymystä koskevien ratkaisujen muodollinen logiikka. Käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva tilanne on esimerkiksi monella tavalla samankaltainen kuin tuomion Stim ja SAMI taustalla olleessa asiassa käsitelty tilanne, jossa oli kyse radiovastaanottimella varustetuista vuokra-autoista. Molemmissa tilanteissa käyttäjä vuokraa tilan, yhtäältä oleskellakseen siellä jonkin aikaa tai toisaalta liikkuakseen sen avulla, ja tässä tilassa on välineitä, joiden avulla voidaan ilman lisätoimia vastaanottaa yhtäältä maanpäällisiä televisio- ja toisaalta maanpäällisiä radiolähetyksiä. Olisi siis luontevaa luonnehtia näitä kahta tilannetta samalla tavalla direktiivin 2001/29 3 artiklassa säädetyn yleisölle välittämistä koskevan oikeuden kannalta.
27. Toiseksi on huomattava, että oikeus välittää teos yleisölle kytkeytyy vahvasti teknologiaan, jota käytetään tällaiseen välittämiseen, kun välittämistä merkitsevinä toimina pidetään suojatun aineiston välittämistä henkilöille, jotka eivät ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa.(21) Ei siis ole yllättävää, että tätä koskevat oikeudelliset luonnehdinnat perustuvat arviointiperusteeseen, joka perustuu välittämisessä käytettyyn teknologiaan, ja niiden kannalta muilla seikoilla, kuten teoksen loppukäyttäjän näkökulmalla, on vain toissijaista merkitystä.(22) Käsiteltävässä asiassa tästä olisi kyse ratkaisussa, joka perustuisi siihen, että vastaanottimien sijoittamisen lisäksi ei ole suoritettava lisätoimia, joilla televisiosignaali välitettäisiin edelleen kyseisiin vuokra-asuntoihin.
28. Vaikuttaa sitä paitsi siltä, että Bundesgerichtshof on päätynyt tähän ratkaisuun edellä tämän ratkaisuehdotuksen 6 kohdassa mainitussa tuomiossaan Königshof. Tätä ratkaisua puoltavat huomautuksissaan myös Itävallan hallitus ja komissio.
29. Minun on kuitenkin pakko myöntää, että tämä ratkaisu ei mielestäni ole vakuuttava saavutetun tuloksen kannalta. Kävisi nimittäin niin, että tilanteissa, joissa voidaan ajatella, että välittämiselle on yleisö, erityisesti asuntojen lyhytaikaisen vuokrauksen yhteydessä,(23) kohdeltaisiin ilmeisen eri tavalla yhtäältä tilannetta, jossa vuokra-asuntoihin on laitettu sisäantenneilla varustettuja televisiovastaanottimia, ja toisaalta tilannetta, jossa hotellihuoneisiin on laitettu keskusantenniin kytkettyjä televisiovastaanottimia, mikä on tilanne, jota yhteisöjen tuomioistuin on tarkastellut tuomiossaan SGAE. Lisäksi tässä asiassa annettavaa ratkaisua voidaan helposti soveltaa tarvittaessa tilanteeseen, jossa hotellihuoneisiin on laitettu sisäantenneilla varustettuja televisiovastaanottimia. Tämän erilaisen kohtelun perustaa, eli sitä, että yhdessä näistä tilanteista teosten vastaanottaminen ei edellytä asianomaisen käyttäjän suorittamaa välittämistointa suojattujen sisältöjen lähettämisen tai edelleen lähettämisen – ilmaisun suppeassa merkityksessä – muodossa, on mielestäni vaikea sovittaa yhteen sen aineellisen logiikan kanssa, johon yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa SGAE esittämä tulkinta perustuu. Katson myös, etteivät keskus- ja sisäantennit eroa teknisesti toisistaan riittävän merkittävästi, jotta erilainen kohtelu tekijänoikeuksien kannalta voitaisiin oikeuttaa tämän eron perusteella.
30. Näin ollen ehdotan, että käsiteltävää asiaa tarkastellaan mainitun tuomion perusteella, jotta päädytään ratkaisuun, joka on johdonmukainen kyseiseen tuomioon nähden ja joka ei kuitenkaan aseta kyseenalaiseksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka koskee erottelua yleisölle välittämisen ja välittämisen mahdollistavien välineiden tarjoamisen välillä.
Asian tarkastelu tuomion SGAE perusteella
31. Muistutan, että yhteisöjen tuomioistuin katsoi tuomiossaan SGAE, että ”majoitusliikkeen televisiovastaanottimien avulla suorittamassa signaalien lähettämisessä kyseisen majoitusliikkeen huoneisiin majoittuneille asiakkaille on edelleen käytetystä signaalin lähetystekniikasta riippumatta kyse – – direktiivin [2001/29] 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta yleisölle välittämisestä”.(24)
32. On totta, että yhteisöjen tuomioistuin korosti kyseisessä tuomiossaan, että pelkässä televisiovastaanottimien sijoittamisessa hotellihuoneisiin ei sellaisenaan ole kyse yleisölle välittämisestä.(25) Se lisäsi kuitenkin, että kun televisiovastaanottimien sijoittamisella voidaan tehdä mahdolliseksi se, että yleisö saa yleisradioituja teoksia saatavilleen, koska huoneisiin sijoitettujen televisiovastaanottimien avulla majoitusliike lähettää signaaleja edelleen asiakkailleen, kyse on yleisölle välittämisestä.(26)
33. On myös totta, että tuomion SGAE taustalla olleessa asiassa televisiosignaalin vastaanotti alun perin majoitusliike, joka välitti signaalin tämän jälkeen kaapelilla huoneisiinsa,(27) joten kyse oli edelleen lähettämisestä ilmaisun suppeassa merkityksessä. Tämä edelleen lähettäminen ei kuitenkaan näytä olleen yhteisöjen tuomioistuimelle ratkaiseva tekijä, jonka perusteella voitiin todeta, että kyse on yleisölle välittämisestä.
34. Kun yhteisöjen tuomioistuin päätyi tuomiossaan SGAE antamaansa ratkaisuun, se katsoi, että majoitusliikkeen asiakaskunta muodostaa uuden yleisön, joka on eri yleisö kuin se, jonka tekijänoikeuksien haltijat ottivat huomioon, kun ne antoivat luvan teosten alkuperäiselle välittämiselle, tässä tapauksessa televisiolähetykselle. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan viimeksi mainittuun yleisöön kuuluvat vain televisiovastaanottimien haltijat, jotka yksityis- tai perhepiirissä ottavat lähetykset vastaan. Osana tätä alkuperäistä yleisöä ei sen sijaan pidetä henkilöitä, jotka siitä huolimatta, että he ovat lähetyksen peittoalueella, eivät voisi nauttia kyseisestä lähetyksestä ilman kolmannen organisaation toimia. Jos tällaisille henkilöille siis annetaan pääsy kyseiseen lähetykseen, heitä on pidettävä uutena yleisönä, joten tointa, jolla heille annetaan mahdollisuus vastaanottaa lähetys, on pidettävä teoksen erillisenä välittämisenä yleisölle suhteessa alkuperäiseen yleisölle välittämiseen. Mainitussa asiassa majoitusliike oli se, joka laittoi hotellihuoneisiinsa televisiovastaanottimia, joiden avulla lähetyksiä voitiin katsoa, ja joka näin ollen täysin tietoisena menettelynsä seurauksista pyrki toiminnallaan saattamaan suojatut teokset asiakkaidensa saataville.(28)
35. Toisin sanoen majoitusliikkeen asiakkaat, jotka määritelmällisesti ovat matkalla muualla kuin asuinpaikkakunnallaan, eivät yleensä voi nauttia televisiolähetyksistä majoitusliikkeen sijaintipaikkakunnalla, elleivät he tuo mukanaan omaa, antennilla varustettua televisiovastaanotintaan, mikä olisi hyvin vaikeaa. Näin ollen majoitusliike, joka laittaa huoneisiinsa antenniin kytkettyjä televisiovastaanottimia, toteuttaa toimen, joka on välttämätön, jotta sen asiakkaat saavat pääsyn kyseiseen lähetykseen. Koska majoitusliikkeen asiakaskunta muodostaa yleisön,(29) tätä yleisöä on pidettävä uutena yleisönä ja kyseistä tointa kokonaisuudessaan teosten välittämisenä yleisölle. Tämä on yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossaan SGAE esittämän päättelyn ydin.
36. Kun tätä päättelyä sovelletaan nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaan tilanteeseen, voidaan helposti päätyä samaan lopputulokseen. Ensinnäkin lyhytaikaisesti vuokrattaviksi tarkoitettujen asuntojen vuokralaisia on pidettävä yleisönä samoilla perusteilla kuin majoitusliikkeen asiakkaitakin. Tällaiset vuokralaiset ovat toiseksi niin ikään matkalla muualla kuin asuinpaikkakunnallaan, joten he eivät voi nauttia televisiolähetyksistä ilman kolmannen osapuolen suorittamia toimia. Tällaista tointa – eli televisiovastaanottimien, joiden avulla voidaan vastaanottaa lähetyksiä, sijoittamista asuntoihin – on siis kolmanneksi pidettävä toimena, jolla uudelle yleisölle annetaan pääsy suojattuihin teoksiin, ja luonnehdittava yleisölle välittämiseksi.
37. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittajan toiminta ei tosin ole varsinaista lähettämistä tai edelleen lähettämistä. Voitaisiin siis päätellä, kuten edellä huomautin,(30) että toiminnanharjoittaja ei suorita välittämistointa. Tässä tilanteessa on kuitenkin kyse asianomaisen käyttäjän tarkoituksellisesta toiminnasta, jonka tavoitteena on tarjota uudelle yleisölle pääsy suojattuihin teoksiin.(31)
38. Unionin tuomioistuimen käsiteltävänä on siis tietyssä mielessä dilemma, jossa on valittava ratkaisu, joka on johdonmukainen joko yhtäältä siihen päättelytapaan nähden, jonka mukaan välittämistointa ei ole, jos suojattuja teoksia ei ole lähetetty, tai toisaalta lopputulokseen nähden, mikä edellyttää sitä, että yleisölle välittämiseksi luonnehditaan mitä tahansa sellaisen käyttäjän toimintaa, joka täysin tietoisesti tarjoaa uudelle yleisölle, joka ei ilman tätä toimintaa voisi nauttia teoksista, pääsyn suojattuihin teoksiin.
39. Päättelyllä on tietysti erittäin suuri merkitys lain tulkinnan ja soveltamisen kannalta. Johdonmukainen ja vakuuttava päättely tekee säännösten omaksutusta tulkintatavasta ja oikeusriidassa annetusta ratkaisusta perustellun sekä asianosaisten että suuren yleisön silmissä.(32) Liian formalistisessa päättelyssä vaarana on kuitenkin, että päädytään ratkaisuun, joka saattaa hyvinkin olla johdonmukainen asiassa omaksutun logiikan mukaan mutta joka on epäoikeudenmukainen tai yksinkertaisesti aineellisesti virheellinen. Tällaisessa tilanteessa on siis mielestäni parempi valita lopputulos, johon ei päädytä tietyn päättelyn formalistisen soveltamisen perusteella, vaikka tämä päättelytapa olisikin aiemmin vahvistettu, vaan joka vastaa parhaiten tulkittavan normin todellisia perusteita ja tavoitteita, oli normista sitten säädetty laissa tai päätetty oikeuskäytännössä.
40. On totta, että pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja ei lähetä televisiosignaalia asuntoihinsa, koska kussakin asunnossa on ”autonominen” väline kyseisen signaalin vastaanottamiseksi. Toiminnanharjoittajan toimi ei kuitenkaan rajoitu vain siihen, että vuokralaisille annetaan televisiovastaanotin ja sisäantenni, joita nämä voivat käyttää haluamallaan tavalla. Kun toiminnanharjoittaja laittaa asuntoihinsa sisäantenneilla varustettuja televisiovastaanottimia, joiden asetusten perusteella niillä voidaan vastaanottaa maanpäällisten televisiolähetysten signaali, joka on saatavilla peittoalueella, jolla kyseinen vuokra-asuntokiinteistö sijaitsee, toiminnanharjoittaja mahdollistaa sen, että vuokralaiset voivat nauttia kuvanlaadultaan hyvälaatuisista televisiolähetyksistä vuokra-asunnoissa vuokrajakson aikana.
41. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna pääasiassa kyseessä oleva tilanne on hyvin samankaltainen kuin tuomion SGAE taustalla olleessa asiassa kyseessä ollut tilanne. Kun otetaan huomioon yhteisöjen tuomioistuimen kyseisessä tuomiossaan antaman ratkaisun perustelut, mielestäni nyt käsiteltävässä asiassa ei voida katsoa, että teknisten seikkojen – kuten antennien määrän (yksi keskusantenni vai useita sisäantenneja) tai antennin ja televisiovastaanottimen välisen kaapelin pituuden(33) – perusteella olisi päädyttävä täysin päinvastaiseen ratkaisuun.
42. Mielestäni voidaan siis tulkita, että kun vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja laittaa vuokra-asuntoihinsa sisäantennilla varustettuja televisiovastaanottimia, se toteuttaa täysin tietoisena menettelynsä seurauksista välittämistoimen, jolla se tarjoaa vuokralaisilleen pääsyn suojattuihin teoksiin, jotka sisältyvät televisiolähetyksiin, jotka voidaan vastaanottaa kyseisissä asunnoissa kyseisten vastaanottimien avulla, olennaisesti samalla tavalla kuin tilanteessa, jossa hotellihuoneissa on keskusantenniin kytkettyjä televisiovastaanottimia.
Ehdotetun ratkaisun suhde nykyiseen oikeuskäytäntöön
43. Ehdottamani ratkaisu on täysin sopusoinnussa yleisölle välittämistä koskevaa oikeutta koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Ensinnäkin on nimittäin todettava, että unionin tuomioistuin on tulkinnut yleisölle välittämisen käsitettä laajasti ja katsonut toisinaan, että kyseisen käsitteen alaan kuuluu toimia, joissa ei varsinaisesti ole kyse suojattujen teosten lähettämisestä.
44. Kuten GEMA perustellusti huomauttaa, tuomiossaan Phonographic Performance (Ireland)(34) unionin tuomioistuin on luonnehtinut yleisölle välittämiseksi sitä, että hotellitoiminnan harjoittaja antoi asiakkaidensa käyttöön äänitteitä, mukaan lukien fyysisessä muodossa, ja välineet, joilla äänitteitä voidaan lukea, vaikka tähän toimintaan ei liittynyt minkäänlaista lähettämistä ja vaikka se oli pikemminkin äänitteen ja asiaankuuluvien teknisten välineiden vuokraamisen kaltaista. Unionin tuomioistuin perusteli tätä lopputulosta sillä, että kyseinen käyttäjä asetti asiakkaidensa saataville elementit, jotka ovat edellytyksenä sille, että nämä voivat vastaanottaa suojatut teokset,(35) mitä ei ole pidettävä merkittävästi erilaisena kuin sitä, että huoneeseen laitetaan sisäantennilla varustettu televisiovastaanotin, jonka avulla voidaan vastaanottaa ja katsoa televisiolähetyksiä.
45. Sittemmin tuomiossaan Airfield ja Canal Digitaal(36) unionin tuomioistuin katsoi, että vaikka televisio-ohjelmien lähettämistä satelliittivälityksenä on pidettävä yhtenä ja jakamattomana yleisölle välittämisenä, jonka lähetystoiminnan harjoittaja, jonka valvonnassa ja vastuulla ohjelmasignaalit saatetaan satelliittiin johtavaan välitysketjuun, toteuttaa,(37) satelliittikanavapaketin tarjoaja voi saattaa kyseiset ohjelmat uuden yleisön saataville, mitä on pidettävä eri toimena, joka kuuluu yleisölle välittämistä koskevan oikeuden alaan.(38) Yleisölle välittämistä merkitsevä toimi, jossa suojattuja teoksia ei lähetetä edelleen alkuperäisestä lähettämisestä erillisesti, on siis mahdollinen. Tämä ratkaisu on vastikään vahvistettu tuomiossa AKM (Satelliittikanavapakettien tarjoaminen Itävallassa).(39)
46. Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut useassa tapauksessa, että kyse oli yleisölle välittämisestä, tilanteissa, joissa asianomainen käyttäjä mahdollisti sen, että paikan päällä oleva yleisö saattoi välittömästi nauttia suojatuista teoksista.(40) Turvatakseen direktiivin 2001/29 johdanto-osan yhdeksännessä perustelukappaleessa tarkoitetun tekijänoikeuksien haltijoiden suojan korkean tason unionin tuomioistuin siis tulkitsee yleisölle välittämisen käsitettä tavalla, jolla ylitetään pelkästään ilmaisun ”kaikenlai[nen] välittämi[nen] yleisölle, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa” merkitys, tulkitsemalla, että tämä käsite kattaa kaikenlaiset toimet, jotka käyttäjä toteuttaa tarkoituksella tarjotakseen uudelle yleisölle pääsyn suojattuun teokseen.(41)
47. Toiseksi on todettava, että ehdottamani ratkaisu ei aseta kyseenalaiseksi eikä ole ristiriidassa sen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, joka koskee erottelua yleisölle välittämisen ja pelkän yleisölle välittämisen mahdollistavien välineiden tarjoamisen välillä.
48. Ehdottamani ratkaisu ei etenkään ole ristiriidassa unionin tuomioistuimen tuomiossaan Stim ja SAMI antaman ratkaisun kanssa. Mainitussa tuomiossaan unionin tuomioistuin katsoi, että radiovastaanottimella varustettujen autojen vuokraaminen ei muodosta yleisölle välittämistä. Unionin tuomioistuin perusteli tätä ratkaisuaan sillä, että tällaisia autoja vuokraavat yhtiöt eivät toteuta välittämistointa vaan ne tarjoavat ainoastaan välineitä, joiden avulla välittäminen on mahdollista.(42)
49. Kuten jo totesin,(43) tuomion Stim ja SAMI taustalla olleessa asiassa käsitelty tilanne ja nyt pääasiassa kyseessä oleva tilanne saattavat ensi näkemältä vaikuttaa samankaltaisilta siten, että niitä olisi luonnehdittava oikeudellisesti samalla tavalla. Katson kuitenkin, että nämä kaksi tilannetta eroavat toisistaan sellaisen elementin osalta, joka on olennainen edellytys toimen luonnehtimiselle yleisölle välittämiseksi, eli asianomaisen käyttäjän suorittaman tarkoituksellisen ja keskeisen toimen osalta, ja tämä on edellytys, joka täyttyy tässä asiassa mutta ei täyttynyt tuomion Stim ja SAMI taustalla olleessa asiassa.
50. Kuten nimittäin totesin,(44) kun vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja laittaa asuntoihinsa oma-aloitteisesti ja täysin kyseisten asuntojen rakenteista riippumatta sisäantenneilla varustettuja televisiovastaanottimia, se toteuttaa tarkoituksella toimen, jolla se pyrkii tarjoamaan asiakkailleen pääsyn televisiolähetyksiin, ja tätä tointa voidaan pitää unionin tuomioistuimen yleisölle välittämistä koskevaa oikeutta koskevassa oikeuskäytännössä tarkoitettuna välittämisenä.
51. Autonvuokrausyritys ei sen sijaan toteuta mitään tämän tyyppistä tointa. Radiovastaanottimia on nimittäin jo lukuisien vuosien ajan(45) asennettu moottoriajoneuvoihin niiden ohjausjärjestelmään sisäänrakennettuina vakiovarusteina, joten autonvuokrausyritykset eivät mitenkään vaikuta siihen, onko autossa radiovastaanotinta. Kyseiset yritykset eivät siis toteuta mitään lisätointa tarjotakseen asiakkailleen pääsyn radiolähetyksiin, eikä niillä ole keskeistä roolia kyseisen pääsyn kannalta. Niiden toimintaa on siis pidettävä pelkkänä välineiden tarjoamisena, koska kyseiset välineet ovat moottoriajoneuvoissa jo niiden valmistushetkestä lähtien. Näin ollen tekijänoikeuksien haltijoiden, jotka ovat antaneet luvan teostensa lähettämiseen radiossa, oletetaan ottaneen huomioon myös yleisön, joka vastaanottaa nämä teokset moottoriajoneuvoihin, mukaan lukien vuokra-autoihin, asennettujen radiovastaanottimien avulla.(46)
52. On totta, että ratkaisuehdotuksessani Stim ja SAMI en pitänyt tätä seikkaa ratkaisevana,(47) sillä siinä – koska autonvuokrausyritykset eivät mitenkään osallistu teosten välittämiseen radiolähetyksenä – esiin tuli ainoastaan kysymys siitä, ketä oli pidettävä fyysisten välineiden tarjoajana, eikä tällä kysymyksellä ole merkitystä tekijänoikeuden kannalta. Tällä seikalla on sitä vastoin merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa, koska sen avulla voidaan havainnollistaa, miten kyseiset kaksi tilannetta eroavat olennaisesti toisistaan. Unionin tuomioistuin ei myöskään käsitellyt tätä kysymystä nimenomaisesti tuomiossaan Stim ja SAMI, sillä se katsoi yleisluonteisesti, että radiolähetys vastaanotetaan autoon sisäänrakennetulla radiovastaanottimella ”ilman minkäänlaista vuokrausyhtiön lisätoimea”.(48)
53. Koska autonvuokrausyritykset eivät mitenkään vaikuta siihen, että moottoriajoneuvoihin asennetaan radiovastaanottimia, ne eivät myöskään tavoittele voittoa tällaisella toimella, toisin kuin vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja, joka laittaa asuntoihinsa televisiovastaanottimia.(49) Vaikka sillä, että asianomaisen käyttäjän toimintatavalla tavoitellaan voittoa, ei sinänsä ole ratkaisevaa merkitystä välittämistoimen olemassaolon kannalta, se voi olla seikka, joka viittaa toiminnan tarkoituksellisuuteen.
54. Käsiteltävässä asiassa ehdottamani ratkaisu ei myöskään ole ristiriidassa unionin tuomioistuimen toteamusten kanssa, joiden mukaan äänentoistolaitteen asentaminen julkisen liikenteen kulkuneuvoon ei merkitse tekijänoikeuslainsäädännössä tarkoitettua yleisölle välittämistä.(50) Tuomion Blue Air Aviation taustalla olleissa asioissa käsiteltyjen tilanteiden kaltaisessa tilanteessa liikenteenharjoittaja ei nimittäin anna äänentoistolaitetta matkustajien käyttöön vaan hallitsee itse sen käyttöä ja suojattujen teosten mahdollista välittämistä – jota on pidettävä yleisölle välittämisenä ainoastaan, jos teoksia välitetään – laitteen avulla.(51) Pääasiassa sen sijaan laite, jolla suojattuja teoksia sisältävä lähetys voidaan vastaanottaa, eli antennilla varustettu televisiovastaanotin, annetaan yleisön saataville ja yleisöön kuuluvat henkilöt päättävät tämän jälkeen vapaasti lähetyksen vastaanottamisesta. Välittämistoimena on siis pidettävä tätä välineen antamista yleisön saataville sinänsä.
55. Kolmanneksi on niin, että ehdottamani ratkaisu sopii yhteen unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa, koska siinä korostuu unionin tekijänoikeuslainsäädännön tulkinnalle välttämättä ominainen teknologianeutraalisuus. Tähän neutraalisuuteen on viitattu jo tuomiossa SGAE, jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että televisiosignaalien lähettämisessä edelleen hotellihuoneisiin sijoitettujen televisiovastaanottimien avulla on kyse yleisölle välittämisestä ”käytetystä signaalin lähetystekniikasta riippumatta”.(52) Unionin tuomioistuin on sittemmin useaan otteeseen viitannut teknologianeutraalisuuden periaatteeseen.(53)
56. Jos pääasiassa ratkaiseva seikka on se, että käyttäjä toteuttaa tarkoituksella toimen, jolla se pyrkii tarjoamaan asiakkailleen pääsyn televisiolähetyksiin, teknologianeutraalisuuden periaatteesta seuraa, että merkitystä ei voi olla sillä, tarjotaanko asiakkaille tällainen pääsy yhden keskusantennin vai useamman sisäantennin avulla.(54)
57. Näin ollen sitä, että vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja tarjoaa vuokralaisilleen pääsyn televisiolähetyksiin kyseisiin asuntoihin asennettujen sisäantenneilla varustettujen televisiovastaanotinten avulla, on pidettävä kyseisiin lähetyksiin sisältyvien suojattujen teosten välittämistoimena. Vielä on ratkaistava, välitetäänkö teokset tällöin uudelle yleisölle, kuten unionin tuomioistuimen tätä koskevassa oikeuskäytännössä edellytetään, ja jos kyllä, millaisin edellytyksin näin on.
Kysymys siitä, välitetäänkö teokset uudelle yleisölle
58. Muistutan, että tuomiossaan SGAE yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että yleisön muodostivat majoitusliikkeen palveluja peräkkäin käyttävät asiakkaat kokonaisuutena arvioituna.(55) Lisäksi yhteisöjen tuomioistuimen mukaan kyseiset asiakkaat eivät voisi nauttia televisiossa lähetetyistä teoksista, jos majoitusliike ei toteuttaisi toimia tarjotakseen heille pääsyn kyseisiin teoksiin. Heitä on siis pidettävä uutena yleisönä,(56) ja tällä perusteella tällainen yleisölle välittäminen edellyttää uutta tekijänoikeuksien haltijoiden lupaa teosten välittämiseen.(57)
59. Tätä päättelyä voidaan soveltaa vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittajaan, joka tarjoaa asuntojen vuokralaisille pääsyn televisiolähetyksiin, jos kyseiset vuokralaiset käyttävät kyseisiä asuntoja suhteellisen lyhyiden ajanjaksojen ajan ja – majoitusliikkeen asiakkaiden tavoin – vaihtuvat nopeasti. Tällaisia vuokralaisia voidaan siis pitää henkilöinä, jotka siitä huolimatta, että he ovat televisiolähetyksen peittoalueella, eivät voisi nauttia lähetyksestä, jos vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja ei olisi toteuttanut toimia tarjotakseen heille pääsyn lähetykseen eli asentanut asuntoihin sisäantennilla varustettuja televisiovastaanottimia. Käytännössä tätä päättelyä sovellettaisiin muun muassa huoneistohotelleihin ja turistiasuntoihin.
60. Sen sijaan vuokralaisia, joiden vuokra-asunto on heidän vakinainen asuntonsa tai toinen asuntonsa,(58) on pidettävä tuomion SGAE 41 kohdassa tarkoitettuina vastaanottimien haltijoina ja siis osana yleisöä, jonka tekijänoikeuksien haltijat ovat ottaneet huomioon, kun ne ovat antaneet luvan alkuperäiselle välittämiselle (tässä tapauksessa maanpäälliselle televisiolähetykselle). Kyseiset henkilöt nauttivat siis suojatuista teoksista yksityis- tai perhepiirissään, eikä sillä, että vuokra-asunnon omistaja tai toiminnanharjoittaja on mahdollisesti antanut televisiovastaanottimen heidän käyttöönsä vuokrasuhteen perusteella, ole merkitystä. Tällaista vastaanottimen tarjoamista on luonnehdittava pelkäksi välineiden tarjoamiseksi, eikä se edellytä uutta oikeudenhaltijoiden lupaa.
61. Voidakseen todeta, että teosten välittämisellä on uusi yleisö, kansallisen tuomioistuimen on siis todettava tosiseikkoja, jotka liittyvät kyseessä olevan vuokraamisen luonteeseen. Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnössä ei ole esitetty tätä koskevia tarkennuksia.
Ennakkoratkaisukysymykseen annettava vastaus
62. Yhteenvetona todettakoon, että vaikka myönnän, että ratkaisua, jonka mukaan pääasiassa ei ole kyse yleisölle välittämisestä, koska suojattuja teoksia ei lähetetä sanan suppeassa merkityksessä, voitaisiin pitää perusteltuna puhtaan teknisen lähestymistavan nojalla, pidän tällaista ratkaisua epätyydyttävänä, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen merkityksellisen oikeuskäytännön taustalla vaikuttavat aineelliset näkökulmat. Mielestäni kyseisen oikeuskäytännön logiikka edellyttää, että käsiteltävässä asiassa tarkoitettua tointa pidetään asianomaisen käyttäjän tarkoituksella toteuttamana toimintana, jolla se pyrkii tarjoamaan pääsyn suojattuihin teoksiin henkilöille, jotka eivät voisi nauttia kyseisistä teoksista ilman tätä toimintaa, ja siis välittämistoimena. Tätä tointa on pidettävä yleisölle välittämistä merkitsevänä toimena, kun kyseisiä henkilöitä on pidettävä uutena yleisönä.
63. Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin katsoo, että direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siihen, että vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja laittaa asuntoihinsa televisiovastaanottimia, jotka voivat vastaanottaa televisiolähetyksiä sisäantennien avulla, sovelletaan mainitussa säännöksessä säädettyä tekijöiden yksinoikeutta sallia tai kieltää teostensa välittäminen yleisölle, ellei asunto ole vuokralaisensa vakinainen tai toinen asunto.
Ratkaisuehdotus
64. Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että Amtsgericht Potsdamin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen vastataan seuraavasti:
Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY 3 artiklan 1 kohtaa
on tulkittava siten, että
siihen, että vuokra-asuntokiinteistön toiminnanharjoittaja laittaa asuntoihinsa televisiovastaanottimia, jotka voivat vastaanottaa televisiolähetyksiä sisäantennien avulla, sovelletaan mainitussa säännöksessä säädettyä tekijöiden yksinoikeutta sallia tai kieltää teostensa välittäminen yleisölle, ellei asunto ole vuokralaisensa vakinainen tai toinen asunto.