UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto)
2 päivänä huhtikuuta 2020(*)
Ennakkoratkaisupyyntö – SEUT 45 artikla – Siirtotyöläisten sosiaaliturva – Asetus (EY) N:o 883/2004 – 1 artiklan i alakohta – Työntekijöiden vapaa liikkuvuus – Yhdenvertainen kohtelu – Sosiaaliset edut – Direktiivi 2004/38/EY – 2 artiklan 2 alakohta – Asetus (EU) N:o 492/2011 – 7 artiklan 2 kohta – Perheavustukset – Perheenjäsenten käsite – Ulkomailla asuvien työntekijöiden puolison lapsen poissulkeminen – Erilainen kohtelu maassa asuvien työntekijöiden puolison lapseen nähden – Oikeuttaminen
Asiassa C-802/18,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka conseil supérieur de la sécurité sociale (ylin sosiaaliasioiden tuomioistuin, Luxemburg) on esittänyt 17.12.2018 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 19.12.2018, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Caisse pour l’avenir des enfants
vastaan
FV ja
GW,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Safjan sekä tuomarit C. Toader ja N. Jääskinen (esittelevä tuomari),
julkisasiamies: M. Szpunar,
kirjaaja: Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Caisse pour l’avenir des enfants, edustajinaan R. Jazbinsek ja A. Rodesch, avocats,
– FV ja GW, edustajanaan P. Peuvrel, avocat,
– Euroopan komissio, asiamiehinään B.-R. Killmann ja C. Valero,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 45 artiklan, Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY (EUVL 2004, L 158, s. 77 ja oikaisut EUVL 2004, L 229, s. 35 ja EUVL 2005, L 197, s. 34) 2 artiklan 2 alakohdan, sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (EUVL 2004, L 166, s. 1 ja oikaisu EUVL 2004, L 200, s. 1) 1 artiklan i alakohdan ja työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionin alueella 5.4.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 492/2011 (EUVL 2011, L 141, s. 1) 7 artiklan 2 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Caisse pour l’avenir des enfants (Lasten tulevaisuus ‑kassa, Luxemburg, jäljempänä CAE) sekä rajatyöntekijä FV ja hänen puolisonsa GW ja jossa on kyse siitä, että CAE on kieltäytynyt myöntämästä perheavustuksia GW:n ensimmäisestä avioliitosta syntyneestä lapsesta, koska tällä lapsella ei ole lapsi-vanhempisuhdetta FV:hen.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 2004/38
3 Direktiivin 2004/38 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
1) ’unionin kansalaisella’ henkilöä, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus;
2) ’perheenjäsenellä’
a) aviopuolisoa;
b) kumppania, jonka kanssa unionin kansalainen on rekisteröinyt parisuhteen jonkin jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, jos vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä rekisteröity parisuhde rinnastetaan avioliittoon, ja vastaanottavan jäsenvaltion asiaa koskevassa lainsäädännössä säädettyjen edellytysten mukaisesti;
c) unionin kansalaisen alle 21-vuotiaita tai hänestä riippuvaisia jälkeläisiä suoraan etenevässä polvessa samoin kuin unionin kansalaisen aviopuolison tai b alakohdassa tarkoitetun kumppanin vastaavanlaisia jälkeläisiä;
– – ”
Asetus N:o 883/2004
4 Asetuksen N:o 883/2004 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
– –
i) ”perheenjäsenellä’:
1) i) henkilöä, joka määritellään tai tunnustetaan perheenjäseneksi tai katsotaan talouteen kuuluvaksi jäseneksi lainsäädännössä, jonka perusteella etuuksia annetaan;
ii) sairaus-, äitiys- ja vastaavia isyysetuuksia koskevan III osaston 1 luvun mukaisten luontoisetuuksien osalta henkilöä, joka määritellään tai tunnustetaan perheenjäseneksi tai katsotaan talouteen kuuluvaksi jäseneksi sen jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa asianomainen asuu;
2) jos 1 alakohdan mukaisesti sovellettavassa jäsenvaltion lainsäädännössä ei erotella perheenjäseniä muista henkilöistä, joihin kyseistä lainsäädäntöä sovelletaan, perheenjäseninä pidetään puolisoa, alaikäisiä lapsia sekä täysi-ikäisiä huollettavana olevia lapsia;
3) jos 1 ja 2 alakohdan mukaisesti sovellettavassa lainsäädännössä perheenjäsenenä tai talouteen kuuluvana jäsenenä pidetään ainoastaan vakuutetun tai eläkkeensaajan kanssa samassa taloudessa asuvaa henkilöä, kyseinen ehto katsotaan täytetyksi, jos kyseinen henkilö on pääasiassa vakuutetun tai eläkkeensaajan huollettavana;
– –
z) ’perhe-etuudella’ luontois- tai rahaetuuksia, jotka on tarkoitettu korvaamaan perheestä aiheutuvia kustannuksia, lukuun ottamatta liitteessä I mainittuja elatustukia sekä erityisiä synnytys- ja adoptioavustuksia.”
5 Asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tätä asetusta sovelletaan sellaisiin jossakin jäsenvaltiossa asuviin jäsenvaltion kansalaisiin, kansalaisuudettomiin henkilöihin ja pakolaisiin, jotka ovat tai ovat olleet yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön alaisia, sekä heidän perheenjäseniinsä ja heidän jälkeensä eläviin.”
6 Mainitun asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tätä asetusta sovelletaan kaikkeen seuraavia sosiaaliturvan aloja koskevaan lainsäädäntöön:
– –
j) perhe-etuudet.”
7 Asetuksen N:o 883/2004 67 artiklassa, jonka otsikko on ”Toisessa jäsenvaltiossa asuvat perheenjäsenet”, säädetään seuraavaa:
”Henkilöllä on oikeus perhe-etuuksiin toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, myös toisessa jäsenvaltiossa asuvien perheenjäsentensä osalta, ikään kuin he asuisivat ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa. Eläkkeensaajalla on kuitenkin oikeus perhe-etuuksiin hänen eläkkeensä osalta toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti.”
Asetus N:o 492/2011
8 Asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltion kansalaista ei työntekijänä saa kansalaisuutensa vuoksi saattaa toisen jäsenvaltion alueella kotimaisiin työntekijöihin verrattuna eri asemaan työ- ja palvelussuhteen ehtojen suhteen; tämä koskee erityisesti palkkausta, irtisanomista ja työttömyyden sattuessa paluuta saman alan työhön tai uudelleen työllistämistä.
2. Hänen on saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden.”
Direktiivi 2014/54/EU
9 Työntekijöiden vapaan liikkuvuuden puitteissa työntekijöille myönnettyjen oikeuksien käyttämistä helpottavista toimenpiteistä 16.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/54/EU (EUVL 2014, L 128, s. 8) johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Työntekijöiden vapaa liikkuvuus on unionin kansalaisten perusvapaus ja yksi unionin sisämarkkinoiden pilareista, joka on kirjattu [SEUT] 45 artiklaan. Sen täytäntöönpanoa on kehitetty edelleen unionin lainsäädännöllä, jolla pyritään takaamaan unionin kansalaisille ja heidän perheenjäsenilleen myönnettyjen oikeuksien täysimääräinen käyttö. Ilmaisun ”heidän perheenjäsenensä” olisi ymmärrettävä tarkoittavan samaa kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin [2004/38] 2 artiklan 2 alakohdassa määritelty termi, jota sovelletaan myös rajatyöntekijöiden perheenjäseniin.”
10 Direktiivin 2014/45 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä annetaan säännökset, joilla helpotetaan [SEUT] 45 artiklalla ja asetuksen [N:o 492/2011] 1–10 artiklan säännöksillä myönnettyjen oikeuksien yhdenmukaista soveltamista ja täytäntöönpanoa käytännössä. Tätä direktiiviä sovelletaan näitä oikeuksia käyttäviin unionin kansalaisiin ja heidän perheenjäseniinsä – – ”
11 Tämän direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tätä direktiiviä sovelletaan työntekijöiden vapaan liikkuvuuden alalla seuraaviin asetuksen [N:o 492/2011] 1–10 artiklassa tarkoitettuihin seikkoihin:
– –
c) sosiaali- ja veroetuuksien saaminen;
– –
2. Tällä direktiivillä on sama soveltamisala kuin asetuksella [N:o 492/2011].”
Luxemburgin oikeus
12 Asian kannalta merkitykselliset säännökset ovat sosiaaliturvakoodeksin (code de la sécurité sociale) 269 ja 270 §, sellaisina kuin niitä on sovellettu 1.8.2016 alkaen, jolloin sosiaaliturvakoodeksin ja 4.12.1967 annetun muutetun tuloverolain muuttamisesta ja lapsihyvityksestä 21.12.2007 annetun muutetun lain kumoamisesta 23.7.2016 annettu laki (Mémorial, A2016, s. 2348; jäljempänä 23.7.2016 annettu laki) tuli voimaan.
13 Sosiaaliturvakoodeksin 269 §:n 1 momentissa, sellaisena kuin sitä on sovellettu 1.8.2016 alkaen, säädetään seuraavaa:
”Otetaan käyttöön lasten tulevaisuutta varten maksettava avustus, jäljempänä perheavustus.
Perheavustukseen oikeutettuja ovat:
a) kaikki lapset, jotka asuvat tosiasiallisesti ja jatkuvasti Luxemburgissa ja joilla on siellä laillinen kotipaikka,
b) henkilöiden, joihin sovelletaan Luxemburgin lainsäädäntöä ja jotka kuuluvat unionin asetusten tai jonkin muun sellaisen Luxemburgin sosiaaliturvan alalla tekemän kahdenkeskisen tai monenvälisen asiakirjan soveltamisalaan, jossa määrätään perheavustuksien maksamisesta työskentelymaan lainsäädännön mukaan, perheenjäsenet, sellaisena kuin heidät on määritelty 270 §:ssä. Perheenjäsenten on asuttava maassa, jota kyseessä olevat asetukset tai asiakirjat koskevat.”
14 Sosiaaliturvakoodeksin 270 §:n, sellaisena kuin sitä on sovellettu 1.8.2016 alkaen, mukaan ”269 §:n 1 momentin b kohtaa sovellettaessa henkilön perheenjäseninä, jotka oikeuttavat saamaan perheavustusta, pidetään kyseisen henkilön avioliitossa syntyneitä lapsia, avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia ja adoptiolapsia”.
15 Kyseisen koodeksin 272 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen, sellaisena kuin sitä on sovellettu 1.8.2016 alkaen, mukaan ”perheavustuksen määräksi vahvistetaan 265 euroa lasta kohti kuukaudessa”.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
16 FV työskentelee Luxemburgissa ja asuu Ranskassa puolisonsa GW:n sekä heidän kolmen lapsensa kanssa; yksi lapsista, HY, on syntynyt GW:n aikaisemmasta liitosta. GW:llä on HY:n yksinhuoltajuus. Koska FV oli rajantyöntekijä, hänen ja GW:n talous sai perheavustuksia kaikista kolmesta lapsesta aina 23.7.2016 annetun lain voimaantuloon saakka.
17 Kun 23.72016 annettu laki, jolla sosiaaliturvakoodeksia muutettiin siten, että muun muassa puolison tai kumppanin lapset jätettiin sen 270 §:ssä määritellyn perheenjäsenten käsitteen soveltamisalan ulkopuolelle, tuli voimaan, kyseinen talous lakkasi saamasta näitä avustuksia HY:n osalta.
18 CAE nimittäin katsoi 8.11.2016 tekemässään päätöksessä erityisesti asetuksen N:o 883/2004 67 artiklan ja sosiaaliturvakoodeksin 269 ja 270 §:n perusteella, sellaisina kuin niitä on sovellettn 23.7.2016 annetun lain voimaantulopäivästä alkaen, että FV:llä ei ollut enää 1.8.2016 alkaen oikeutta perheavustukseen HY:stä eli lapsesta, joka oli syntynyt 5.12.2000 ja elänyt FV:n ja GW:n muodostamassa taloudessa heinäkuusta 2008 lähtien. Koska lapsi oli syntynyt GW:n aiemmasta liitosta eikä hänellä ollut lapsi-vanhempisuhdetta FV:hen, hän ei CAE:n mukaan ollut näissä säännöksissä tarkoitettu ”perheenjäsen”, mikä sulki pois oikeuden luxemburgilaiseen perheavustukseen kyseisen lapsen osalta.
19 Conseil arbitral de la sécurité sociale (sosiaaliasioiden välitystuomioistuin, Luxemburg), jossa FV nosti kanteen, katsoi 17.11.2017 antamallaan tuomiolla, että kanne oli perusteltu siltä osin kuin siinä vaadittiin perheavustuksen pysyttämistä HY:n osalta 31.7.2016 jälkeen. Conseil arbitral de la sécurité sociale totesi seuraavaa:
– Luxemburgin perhe-etuudet ovat asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja sosiaalisia etuja; ne liittyvät palkkatyön tekemiseen, koska on niin, että jotta FV:lle voitaisiin myöntää nämä etuudet, hänen on oltava työntekijä, johon sovelletaan Luxemburgin lainsäädäntöä; ei voida tehdä eroa sen mukaan, ilmeneekö tämä sosiaalinen etu, kuten perhe-etuuksien alalla, lapsen omana oikeutena, joka oikeuttaa saamaan kyseisen edun, vai oikeutena siihen, että kyseiset etuudet myönnetään FV:lle, joka vastaa lapsesta aiheutuvista kustannuksista ja johon sovelletaan Luxemburgin sosiaalilainsäädäntöä, olipa hän kotimainen työntekijä tai ei;
– sosiaaliturvakoodeksin 269 ja 270 §:llä, sellaisina kuin niitä on sovellettu 1.8.2016 alkaen, käyttöön otetussa järjestelmässä tehdään ero kyseessä olevan lapsen asuinpaikan mukaan, koska sosiaalisten etujen myöntäminen on erilaista perheavustusten saajan osalta sen mukaan, onko kyse kotimaisesta työntekijästä, jonka puolison lapsi, josta aiheutuvista kustannuksista työntekijä vastaa, asuu Luxemburgissa, vai rajatyöntekijästä, jonka puolison lapsi, josta aiheutuvista kustannuksista työntekijä vastaa, ei asu Luxemburgissa vaan tämän rajatyöntekijän kotijäsenvaltiossa; tämä olisi asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan vastaista, ja
– vaikka asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan i alakohdassa viitataan sen jäsenvaltion, jolta etuutta haetaan, kansalliseen lainsäädäntöön perheenjäsenen käsitteen määrittelemiseksi, kansallinen säännös, johon viitataan, eli sosiaaliturvakoodeksin 270 §, sellaisena kuin sitä on sovellettu 1.8.2016 alkaen, on ristiriidassa asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan kanssa.
20 CAE valitti conseil arbitral de la sécurité socialen 17.11.2017 antamasta tuomiosta conseil supérieur de la sécurité socialeen 29.12.2017 jättämällään valituskirjelmällä. Se vastusti perhe-etuuksien rinnastamista sosiaaliseen etuun ja väitti, että objektiivisia seikkoja, joilla väitetty erilainen kohtelu voitaisiin oikeuttaa, ei ollut otettu huomioon.
21 FV väitti, että yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että jäsenvaltiossa asuvilla unionin kansalaisilla, jotka menevät toiseen jäsenvaltioon työskennelläkseen siellä, on oikeus sosiaalietuuksiin, sosiaalisiin ja verotukseen liittyviin etuihin ja sosiaalihuoltoon, jotka ovat vastaanottavassa jäsenvaltiossa kyseisen valtion omien kansalaisten käytettävissä. FV:n mukaan hänen talouteensa olisi analogisesti sovellettava 15.12.2016 annetussa tuomiossa Depesme ym. (C-401/15 à C-403/15, EU:C:2016:955) omaksuttua päättelyä. Kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin katsoi, että rajatyöntekijän aviopuolison tai vastaanottavassa jäsenvaltiossa tunnustetun kumppanin lapsia voidaan pitää kyseisen rajatyöntekijän lapsina siten, että heillä voi olla oikeus saada taloudellista tukea korkeakouluopintojensa suorittamiseen, sillä tällaista tukea pidetään asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna sosiaalisena etuna.
22 Tässä tilanteessa conseil supérieur de la sécurité sociale päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [koodeksin] 269 §:n ja 270 §:n[, sellaisena kuin niitä on sovellettu 1.8.2016 alkaen,] nojalla myönnetty Luxemburgin perheavustus rinnastettava SEUT 45 artiklassa ja [asetuksen N:o 492/2011] 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun sosiaaliseen etuun?
2) Jos kyseessä oleva perheavustus rinnastetaan sosiaaliseen etuun, onko asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan i alakohdan nojalla sovellettava perheenjäsenen määritelmä esteenä [direktiivin 2004/38] 2 artiklan 2 alakohdan laajemmalle perheenjäsenen määritelmälle, vaikka viimeksi mainitun direktiivin mukaan jäsenvaltio ei voi millään tavalla itsenäisesti määritellä perheenjäsentä toisin kuin yhteensovittamisasetuksessa on vahvistettu, ja siinä on toissijaisesti suljettu pois kaikenlainen pääasiallisen huoltajuuden käsite. Onko siis asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan i alakohdassa tarkoitettu perheenjäsenen määritelmä asetettava etusijalle erityisyytensä vuoksi sosiaaliturvajärjestelmiä yhteensovitettaessa, ja varsinkin, säilyttääkö jäsenvaltio toimivallan määritellä perheenjäsenet, joiden osalta on oikeus perheavustukseen?
3) Sovellettaessa [direktiivin 2004/38] 2 artiklan 2 alakohtaa perhe-etuuksiin ja erityisesti Luxemburgin perheavustukseen, voidaanko sitä, että puolison lapsi jätetään perheenjäsenen määritelmän ulkopuolelle, pitää välillisenä syrjintänä, joka on oikeutettu jäsenvaltion kansallisella tavoitteella vahvistaa lapsen henkilökohtainen oikeus ja tarpeella suojata työskentelyjäsenvaltion hallintoa silloin kun henkilöllisen soveltamisalan laajentaminen merkitsee kohtuutonta taakkaa Luxemburgin perhe-etuusjärjestelmälle, jossa erityisesti perhe-etuuksista lähes 48 prosenttia suoritetaan ulkomaille?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
23 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä kysymyksellään, onko SEUT 45 artiklaa ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että perheavustus, joka liittyy siihen, että rajatyöntekijä tekee palkkatyötä jäsenvaltiossa, on kyseisessä määräyksessä ja kyseisessä säännöksessä tarkoitettu sosiaalinen etu.
24 On huomautettava, että SEUT 45 artiklan 2 kohdassa määrätään, että työntekijöiden vapaa liikkuvuus merkitsee sitä, että kaikki kansalaisuuteen perustuva jäsenvaltioiden työntekijöiden syrjintä työsopimusten tekemisessä sekä palkkauksessa ja muissa työehdoissa poistetaan. Tämä määräys pannaan täytäntöön asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa, jossa täsmennetään, että jäsenvaltion kansalaisen on työntekijänä saatava muiden jäsenvaltioiden alueella samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden (tuomio 2.3.2017, Eschenbrenner, C-496/15, EU:C:2017:152, 32 kohta).
25 Asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdalla tavoitellun yhdenvertaisen kohtelun päämäärästä seuraa, että tällä säännöksellä muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin ulotettu sosiaalisen edun käsite kattaa kaikki työsopimukseen liittyvät tai siihen liittymättömät edut, jotka tunnustetaan yleensä kotimaisille työntekijöille pääasiallisesti näiden objektiivisen työntekijäaseman perusteella tai pelkästään sillä perusteella, että näiden vakinainen asuinpaikka on valtion alueella, ja käsitteen laajentamisella niin, että se ulottuu työntekijän asemassa oleviin muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin, voidaan näin ollen katsoa helpotettavan heidän liikkumistaan unionin alueella ja näin heidän kotoutumistaan vastaanottavaan jäsenvaltioon (tuomio 18.12.2019, Generálny riaditeľ Sociálnej poisťovne Bratislava ym., C-447/18, EU:C:2019:1098, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
26 Unionin tuomioistuin on katsonut, että asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaa sovelletaan erotuksetta sekä vastaanottavassa jäsenvaltiossa asuviin siirtotyöläisiin että rajatyöntekijöihin, jotka tekevät palkkatyötä viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa mutta asuvat toisessa jäsenvaltiossa (tuomio 15.12.2016, Depesme ym., C-401/15–C-403/15, EU:C:2016:955, 37 kohta ja tuomio 18.12.2019, Generálny riaditeľ Sociálnej poisťovne Bratislava ym., C-447/18, EU:C:2019:1098, 41 kohta).
27 Asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaa sovelletaan näin ollen FV:n kaltaiseen työntekijään, joka työskentelee Luxemburgissa mutta asuu Ranskassa.
28 Näin ollen on tutkittava, kuuluuko pääasiassa kyseessä olevan perheavustuksen kaltainen avustus asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun sosiaalisen edun käsitteen alaan.
29 Tästä on todettava, että mainitussa säännöksessä olevaa viittausta sosiaalisiin etuihin ei voida tulkita suppeasti (tuomio 18.12.2019, Generálny riaditeľ Sociálnej poisťovne Bratislava ym., C-447/18, EU:C:2019:1098, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että pääasiassa kyseessä oleva perheavustus, joka on etu, liittyy FV:n kaltaisen rajatyöntekijän osalta palkkatyön tekemiseen Luxemburgissa. Perheavustus myönnettiin FV:lle alun perin vain siksi, että hän oli rajatyöntekijä, johon sovellettiin Luxemburgin lainsäädäntöä.
31 Tällainen avustus on siten asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu sosiaalinen etu.
32 Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että SEUT 45 artiklaa ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että perheavustus, joka liittyy siihen, että rajatyöntekijä tekee palkkatyötä jossain jäsenvaltiossa, on kyseisessä määräyksessä ja kyseisessä säännöksessä tarkoitettu sosiaalinen etu.
Toinen ja kolmas kysymys
33 Toisella ja kolmannella kysymyksellään, jotka on syytä tutkia yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, onko asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan i alakohtaa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan ja direktiivin 2004/38 2 artiklan 2 alakohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöksille, joiden nojalla rajatyöntekijät voivat saada perheavustusta, joka liittyy siihen, että he tekevät palkkatyötä jäsenvaltiossa, ainoastaan omista lapsistaan mutta eivät puolisonsa lapsista, joihin heillä ei ole vanhempi-lapsisuhdetta, vaikka kaikilla kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilla lapsilla on oikeus saada tämä avustus.
34 Siltä osin kuin on kyse asetuksen N:o 883/2004 sovellettavuudesta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisiin tosiseikkoihin, on tutkittava, kuuluuko pääasiassa kyseessä olevan perheavustuksen kaltainen avustus tämän asetuksen asialliseen soveltamisalaan.
35 Tästä on huomautettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 883/2004 soveltamisalaan kuuluvien etuuksien ja sen soveltamisalan ulkopuolelle jäävien etuuksien välinen ero perustuu ennen kaikkea kunkin etuuden tunnusomaisiin osatekijöihin ja erityisesti etuuden tavoitteisiin ja myöntämisedellytyksiin eikä siihen, pidetäänkö etuutta kansallisessa lainsäädännössä sosiaaliturvaetuutena (tuomio 18.12.2019, Generálny riaditeľ Sociálnej poisťovne Bratislava ym., C-447/18, EU:C:2019:1098, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
36 Etuutta voidaan näin pitää sosiaaliturvaetuutena, jos yhtäältä sen myöntäminen etuudensaajille perustuu tiettyyn laissa määriteltyyn asemaan kaikesta yksilöllisestä tarveharkinnasta riippumatta ja jos toisaalta etuus liittyy johonkin asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti mainittuun vakuutustapahtumaan (18.12.2019, Generálny riaditeľ Sociálnej poisťovne Bratislava ym., C-447/18, EU:C:2019:1098, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tietyt objektiiviset kriteerit, jotka koskevat muun muassa perheen kokoa, tuloja ja pääomatuloja, täyttäville perheille automaattisesti kaikesta yksilöllisestä tarveharkinnasta riippumatta myönnettyjä etuuksia, joilla pyritään korvaamaan perheestä aiheutuvia kustannuksia, on pidettävä sosiaaliturvaetuuksina (tuomio 14.6.2016, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, C-308/14, EU:C:2016:436, 60 kohta ja tuomio 21.6.2017, Martinez Silva, C-449/16, EU:C:2017:485, 22 kohta).
38 Siitä, onko tietty etuus asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdan j alakohdassa tarkoitettu perhe-etuus, on todettava, että kyseisen asetuksen 1 artiklan z alakohdan mukaan perhe-etuuksilla tarkoitetaan luontois- tai rahaetuuksia, jotka on tarkoitettu korvaamaan perheestä aiheutuvia kustannuksia, lukuun ottamatta kyseisen asetuksen liitteessä I mainittuja elatustukia sekä erityisiä synnytys- ja adoptioavustuksia. Unionin tuomioistuin on todennut, että ilmaisua ”korvaamaan perheestä aiheutuvia kustannuksia” on tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan erityisesti avustusta, joka annetaan julkisista varoista perheen menoihin lasten elatuksesta aiheutuvien kustannusten keventämiseksi (tuomio 21.6.2017, Martinez Silva, C-449/16, EU:C:2017:485, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 Pääasiassa kyseessä olevan avustuksen osalta unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee yhtäältä, että sitä maksetaan kaikista Luxemburgissa asuvista lapsista sekä kaikista ulkomailla asuvien työntekijöiden lapsista, joilla on lapsi-vanhempisuhde näihin työntekijöihin. Tämä etuus myönnetään näin ollen ilman yksilöllistä tarveharkintaa laissa määritellyn aseman perusteella. Toisaalta on ilmeistä, että kyseinen etuus on avustus, joka annetaan julkisista varoista perheen menoihin lasten elatuksesta aiheutuvien kustannusten keventämiseksi.
40 Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan perheavustuksen kaltainen avustus on sosiaaliturvaetuus, joka kuuluu asetuksen N:o 883/2004 3 artiklan 1 kohdan j alakohdassa tarkoitettuihin perhe-etuuksiin.
41 Lisäksi on todettava, että FV:n kaltainen työntekijä kuuluu asetuksen N:o 883/2004 henkilölliseen soveltamisalaan; asetusta sovelletaan sen 2 artiklan 1 kohdan mukaan jossakin jäsenvaltiossa asuviin jäsenvaltion kansalaisiin, jotka ovat tai ovat olleet yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön alaisia, sekä heidän perheenjäseniinsä ja jälkeensä eläviin.
42 Edellä esitetyn perusteella asetusta N:o 883/2004 voidaan soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisiin tosiseikkoihin.
43 Ei myöskään voida sulkea pois tämän asetuksen ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan soveltamista yhdessä.
44 Unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut, että vaikka on totta, että työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella 15.10.1968 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1612/68 (EYVL 1968, L 257, s. 2) ja sosiaaliturvajärjestelmän soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28,s. 1; jäljempänä asetus N:o 1408/71), joista ensimmäinen on kumottu ja korvattu asetuksella N:o 492/2011 ja jälkimmäinen asetuksella N:o 883/2004, henkilöllinen soveltamisala ei ole sama, on kuitenkin niin, että koska asetus N:o 1612/68 on työntekijöiden liikkumisvapauden kannalta soveltamisalaltaan yleinen, kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohtaa voidaan soveltaa sellaisiin sosiaalisiin etuihin, jotka kuuluvat samalla asetuksen N:o 1408/71 erityiseen soveltamisalaan (tuomio 5.5.2011, komissio v. Saksa, C-206/10, EU:C:2011:283, 39 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 12.5.1998, Martínez Sala, C-85/96, EU:C:1998:217, 27 kohta).
45 Näin ollen unionin tuomioistuin on esimerkiksi katsonut, että kotihoidontuen kaltainen etuus, joka on tarkoitettu perheestä aiheutuvien kustannusten korvaamiseen, kuuluu unionin oikeuden asialliseen soveltamisalaan asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 kohdan h alakohdassa tarkoitettuna perhe-etuutena ja asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna sosiaalisena etuna (ks. vastaavasti tuomio 12.5.1998, Martínez Sala, C-85/96, EU:C:1998:217, 27 ja 28 kohta).
46 Nämä toteamukset pätevät soveltuvin osin myös asetusten N:o 883/2004 ja N:o 492/2011 osalta.
47 Toiseen ja kolmanteen kysymykseen on siis vastattava sekä asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan että asetuksen N:o 883/2004 perusteella.
48 Ensinnäkin asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdasta on todettava, että – kuten tämän tuomion 32 kohdasta ilmenee – pääasiassa kyseessä olevan perheavustuksen kaltainen avustus on mainitussa säännöksessä tarkoitettu sosiaalinen etu.
49 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että siirtotyöläisen perheenjäsenet hyötyvät välillisesti asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdassa kyseiselle työntekijälle myönnetystä yhdenvertaisesta kohtelusta (ks. analogisesti tuomio 15.12.2016, Depesme ym., C-401/15–C-403/15, EU:C:2016:955, 40 kohta).
50 Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että SEUT 45 artiklaa ja asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että rajatyöntekijän lapsella, joka voi saada välillisesti viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitettuja sosiaalisia etuja, on ymmärrettävä tarkoitettavan paitsi lasta, jolla on lapsi-vanhempisuhde kyseiseen työntekijään, myös mainitun työntekijän aviopuolison tai rekisteröidyn kumppanin lasta, kun mainittu työntekijä huolehtii kyseisen lapsen elatuksesta. Unionin tuomioistuimen mukaan viimeksi mainittu vaatimus johtuu tosiasiallisesta tilanteesta, jota hallinnon ja tarvittaessa kansallisten tuomioistuimien on arvioitava asianomaisen henkilön esittämän näytön perusteella ilman, että niiden on tarpeen määrittää syyt tälle elatukselle tai esittää numeroin elatukseen osallistumisen täsmällistä laajuutta (ks. vastaavasti tuomio 15.12.2016, Depesme ym., C-401/15–C-403/15, EU:C:2016:955, 64 kohta).
51 Unionin tuomioistuin on katsonut, että rajatyöntekijän perheenjäsenen, joka voi välillisesti hyötyä yhdenvertaisesta kohtelusta asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan nojalla, käsite vastaa direktiivin 2004/38 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitetun perheenjäsenen käsitettä, johon kuuluvat aviopuoliso tai kumppani, jonka kanssa unionin kansalainen on rekisteröinyt parisuhteen, kansalaisen alle 21-vuotiaat tai hänestä riippuvaiset jälkeläiset suoraan etenevässä polvessa sekä aviopuolison tai kumppanin jälkeläiset suoraan etenevässä polvessa. Unionin tuomioistuin on tältä osin ottanut erityisesti huomion direktiivin 2014/54 johdanto-osan ensimmäisen perustelukappaleen, 1 artiklan ja 2 artiklan 2 kohdan (ks. vastaavasti tuomio 15.12.2016, Depesme ym., C-401/15–C-403/15, EU:C:2016:955, 52–54 kohta).
52 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee pääasiassa, että lapsen biologinen isä ei maksa elatusapua lapsen äidille. Vaikuttaa siis siltä, että FV, joka on HY:n äidin puoliso, huolehtii tämän lapsen elatuksesta, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin tarkistettava.
53 Näin ollen on määritettävä, onko asetuksen N:o 492/2011 7 artiklassa säädetty sääntö, jossa kielletään kansalaisuuteen perustuva syrjintä sosiaalisten etujen osalta, esteenä jäsenvaltion säännöksille, jotka estävät rajatyöntekijää saamasta pääasiassa kyseessä olevan perheavustuksen kaltaista avustusta puolisonsa lapsesta, johon hänellä ei ole vanhempi-lapsisuhdetta.
54 Tästä on todettava, että sekä SEUT 45 artiklaan että asetuksen N:o 492/2011 7 artiklaan kirjatulla yhdenvertaisen kohtelun periaatteella ei kielletä ainoastaan kansalaisuuteen perustuvaa välitöntä syrjintää vaan myös kaikki sellaiset välillisen syrjinnän muodot, joissa tosiasiallisesti päädytään samaan lopputulokseen muita erotteluperusteita soveltamalla (tuomio 13.4.2010, Bressol ym., C-73/08, EU:C:2010:181, 40 kohta ja tuomio 10.7.2019, Aubriet, C-410/18, EU:C:2019:582, 20 kohta; ks. analogisesti myös tuomio 14.12.2016, Bragança Linares Verruga ym., C-238/15, EU:C:2016:949, 41 kohta).
55 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön nojalla kaikki Luxemburgissa asuvat lapset voivat hakea mainittua perheavustusta, mikä merkitsee sitä, että kaikki Luxemburgissa asuvan työntekijän kanssa samassa taloudessa asuvat lapset – mukaan lukien tämän työntekijän puolison lapset – voivat hakea kyseistä avustusta. Ulkomailla asuvat työntekijät voivat sitä vastoin hakea avustusta vain omista lapsistaan, mutta eivät puolisonsa lapsista, joihin heillä ei ole vanhempi-lapsisuhdetta.
56 Tällainen asuinpaikkaan perustuva erottelu, joka saattaa koitua pikemminkin muiden jäsenvaltioiden kansalaisten vahingoksi, koska ulkomailla asuvat henkilöt ovat useimmiten muiden valtioiden kansalaisia, on sellaista kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää, joka voitaisiin hyväksyä ainoastaan, jos se on objektiivisesti oikeutettua (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2019, Aubriet, C-410/18, EU:C:2019:582, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
57 Sillä, että oikeus pääasiassa kyseessä olevaan perheavustukseen myönnetään suoraan pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella lainsäädännöllä Luxemburgissa asuvalle lapselle, kun taas ulkomailla asuvien työntekijöiden osalta tämä oikeus myönnetään työntekijälle hänen tässä lainsäädännössä määritellyistä perheenjäsenistään, ei ole tältä osin merkitystä. Oikeuskäytännöstä nimittäin käy ilmi, että perhe-etuuksia ei luonteensa puolesta voida pitää sellaisina, että henkilöllä olisi niihin oikeus perheolosuhteistaan riippumatta (ks. vastaavasti tuomio 5.2.2002, Humer, C-255/99, EU:C:2002:73, 50 kohta ja tuomio 26.11.2009, Slanina, C-363/08, EU:C:2009:732, 31 kohta).
58 Jotta mainittu välillinen syrjintä olisi oikeutettua, sen on oltava omiaan takaamaan hyväksyttävän tavoitteen toteuttaminen, eikä se saa ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2019, Aubriet, C-410/18, EU:C:2019:582, 29 kohta).
59 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee tältä osin yhtäältä ”[kansallisen tavoitteen] vahvistaa lapsen henkilökohtainen oikeus” ja toisaalta ”[tarpeen] suojata työskentelyjäsenvaltion hallintoa, silloin kun henkilöllisen soveltamisalan laajentaminen merkitsee kohtuutonta taakkaa Luxemburgin perhe-etuusjärjestelmälle, jossa erityisesti perhe-etuuksista lähes 48 prosenttia suoritetaan ulkomaille”.
60 Lapsen henkilökohtaisen oikeuden vahvistamista koskevan kansallisen tavoitteen osalta on todettava, ettei tällaisella tavoitteella voida oikeuttaa pääasiassa kyseessä olevaa välillistä syrjintää.
61 Kuten Euroopan komissio on kirjallisissa huomautuksissaan todennut, on niin, että vaikka pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä myönnetään suoraan Luxemburgissa asuvalle lapselle oikeus pääasiassa kyseessä olevaan perheavustukseen, tämä oikeus myönnetään työntekijälle, joka ei asu Luxemburgissa, hänen tässä lainsäädännössä määritellyistä perheenjäsenistään eli lapsista, joilla on lapsi-vanhempisuhde kyseiseen työntekijään, mutta ei hänen puolisonsa lapsista, joilla ei ole tällaista suhdetta häneen. Vaikuttaa siis siltä, ettei ulkomailla asuvien työntekijöiden lapsille myönnetä pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä mitään henkilökohtaista oikeutta.
62 Tavoitteesta, joka koskee työskentelyjäsenvaltion hallinnon suojaamista silloin kun perheavustuksen henkilöllisen soveltamisalan laajentaminen merkitsisi ”kohtuutonta taakkaa Luxemburgin perhe-etuusjärjestelmälle”, on todettava, että vaikka tätä tavoitetta voitaisiin pitää hyväksyttävänä, pääasiassa kyseessä oleva välillinen syrjintä ei missään tapauksessa ole asianmukaista eikä tarpeen Luxemburgin perhe-etuuksien ulkomaille suorittamista koskevan väitetyn ongelman ratkaisemiseksi.
63 Yhtäältä on nimittäin niin, että kun Luxemburgin lainsäätäjä on myöntänyt pääasiassa kyseessä olevan perheavustuksen kaikille lapsille, joilla on lapsi-vanhempisuhde rajatyöntekijään, ilman että yhteistä kotitaloutta tai lapsen pääasiallista huoltajuutta on näytettävä toteen, se on itse omaksunut laajan tulkinnan tämän avustuksen saajien piiristä. Toisaalta tähän tavoitteeseen voitaisiin pyrkiä toimenpiteillä, jotka vaikuttavat erotuksetta maassa asuviin työntekijöihin ja rajatyöntekijöihin.
64 Näin ollen asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohta on esteenä jäsenvaltion säännöksille, joiden nojalla ulkomailla asuvat työntekijät voivat saada pääasiassa kyseessä olevan perheavustuksen kaltaisen avustuksen vain omista lapsistaan mutta eivät puolisonsa lapsista, joihin heillä ei ole vanhempi-lapsisuhdetta, vaikka kaikilla tässä jäsenvaltiossa asuvilla lapsilla on oikeus saada tämä avustus.
65 Toiseksi asetuksen N:o 883/2004 osalta on todettava, että sen 67 artiklassa säädetään, että henkilöllä on oikeus perhe-etuuksiin toimivaltaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, myös toisessa jäsenvaltiossa asuvien perheenjäsentensä osalta, ikään kuin he asuisivat ensiksi mainitussa jäsenvaltiossa.
66 Asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan i alakohdan mukaan perheenjäsenellä tarkoitetaan tässä asetuksessa henkilöä, joka määritellään tai tunnustetaan perheenjäseneksi tai osoitetaan talouteen kuuluvaksi jäseneksi lainsäädännössä, jonka perusteella etuudet annetaan.
67 CAE vetoaa tähän määritelmään sekä 22.10.2015 annettuun tuomioon Trapkowski (C-378/14, EU:C:2015:720) ja väittää, että toimivaltaisen jäsenvaltion tehtävänä on määritellä perheenjäsenet, joiden osalta on oikeus perheavustukseen. Kansallinen lainsäätäjä on näin ollen toimivaltainen rajoittamaan perhe-etuuksien maksamisen lapsiin, joilla on lapsi-vanhempisuhde työntekijään.
68 Tältä osin unionin tuomioistuin on kyllä katsonut asetuksen N:o 883/2004 tavoitteen, joka on eri kansallisten järjestelmien yhteensovittaminen yhteistä sosiaaliturvajärjestelmää järjestämättä, mukaisesti, että henkilöt, joilla on oikeus perhe-etuuksiin, määritellään kansallisen oikeuden mukaisesti (tuomio 22.10.2015, Trapkowski, C-378/14, EU:C:2015:720, 44 kohta).
69 Jäsenvaltioiden on kuitenkin tätä toimivaltaa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta ja nyt käsiteltävässä asiassa työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevia määräyksiä ja säännöksiä (ks. analogisesti tuomio 7.12.2017, Zaniewicz-Dybeck, C-189/16, EU:C:2017:946, 40 kohta).
70 Asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohta, joka on erityinen ilmaisu SEUT 45 artiklan 2 kohdassa vahvistetusta yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta sosiaalisten etujen myöntämisen erityisalalla ja jota on tulkittava samalla tavalla kuin viimeksi mainittua määräystä (tuomio 15.12.2016, Depesme ym., C-401/15 – C-403/15, EU:C:2016:955, 35 kohta ja tuomio 18.12.2019,Generálny riaditeľ Sociálnej poisťovne Bratislava ym., C-447/18, EU:C:2019:1098, 39 kohta), on kuitenkin esteenä, kuten tämän tuomion 64 kohdassa on todettu, jäsenvaltion säännöksille, joiden nojalla ulkomailla asuvat työntekijät voivat saada pääasiassa kyseessä olevan perheavustuksen kaltaisen avustuksen vain omista lapsistaan mutta eivät puolisonsa lapsista, joihin heillä ei ole vanhempi-lapsisuhdetta, vaikka kaikilla kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilla lapsilla on oikeus saada tämä avustus.
71 Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 883/2004 1 artiklan i alakohtaa ja 67 artiklaa, luettuina yhdessä asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan ja direktiivin 2004/38 2 artiklan 2 alakohdan kanssa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion säännöksille, joiden nojalla rajatyöntekijät voivat saada perheavustusta, joka liittyy siihen, että he tekevät palkkatyötä kyseisessä jäsenvaltiossa, ainoastaan omista lapsistaan mutta eivät puolisonsa lapsista, joihin työntekijöillä ei ole vanhempi-lapsisuhdetta mutta joiden elatuksesta he huolehtivat, vaikka kaikilla kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilla lapsilla on oikeus saada tämä avustus.
Oikeudenkäyntikulut
72 Pääasioiden asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) SEUT 45 artiklaa ja työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionin alueella 5.4.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että perheavustus, joka liittyy siihen, että rajatyöntekijä tekee palkkatyötä jossain jäsenvaltiossa, on kyseisessä määräyksessä ja kyseisessä säännöksessä tarkoitettu sosiaalinen etu.
2) Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 1 artiklan i alakohtaa ja 67 artiklaa, luettuina yhdessä asetuksen N:o 492/2011 7 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/38/EY 2 artiklan 2 alakohdan kanssa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion säännöksille, joiden nojalla rajatyöntekijät voivat saada perheavustusta, joka liittyy siihen, että he tekevät palkkatyötä kyseisessä jäsenvaltiossa, ainoastaan omista lapsistaan mutta eivät puolisonsa lapsista, joihin työntekijöillä ei ole vanhempi-lapsisuhdetta mutta joiden elatuksesta he huolehtivat, vaikka kaikilla kyseisessä jäsenvaltiossa asuvilla lapsilla on oikeus saada tämä avustus.
Allekirjoitukset