VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

23 päivänä marraskuuta 2010

Asia F-65/09

Luigi Marcuccio

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Virkamiehet – Sosiaaliturva – Sairausvakuutus – Vakava sairaus – Väite lääketieteellisen neuvoston vahvistamien kriteerien lainvastaisuudesta – Sairaskulujen korvaamista koskevien hakemusten hylkääminen

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Luigi Marcuccio vaatii virkamiestuomioistuinta muun muassa ensimmäiseksi kumoamaan 5.8.2008 tehdyn komission päätöksen, joka tehtiin Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-18/04, Marcuccio vastaan komissio, 10.6.2008 antaman sen tuomion (ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa) täytäntöönpanemiseksi, jolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi hänen 25.11.2002 esittämänsä vaatimuksen, joka koski niiden sairauskulujen korvaamista kokonaan, joita hänelle on aiheutunut sen sairauden vuoksi, jonka johdosta hän on ollut sairauslomalla 4.1.2002 alkaen; toiseksi Marcuccio vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan päätöksen, jolla hylättiin hänen kyseisestä päätöksestä tekemänsä valitus, ja kolmanneksi hän vaatii komission velvoittamista maksamaan hänelle 25 000 euron suuruinen summa korvauksena vahingosta, jonka hän väittää kärsineensä näiden päätösten takia.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Kanne – Virkamiehelle vastaisen toimen käsite – Valmisteleva toimenpide ei kuulu virkamiehelle vastaisen toimen käsitteeseen

(Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohta)

2.      Virkamiehet – Sosiaaliturva – Sairausvakuutus – Vakava sairaus – Määrittäminen

(Henkilöstösääntöjen 72 artikla; yhteisen sairausvakuutussäännöstön liitteessä I olevan IV kohdan ensimmäinen kohta)

3.      Virkamiehet – Sosiaaliturva – Sairausvakuutus – Vakava sairaus – Määrittäminen

(Henkilöstösääntöjen 72 artikla; yhteinen sairausvakuutussäännöstö)

4.      Virkamiehet – Virkamiehelle vastainen päätös – Perusteluvelvollisuus – Hakemus, joka koskee tietyn sairauden tunnustamista vakavaksi sairaudeksi – Lääkärin lausuntoon perustuva hylkäämispäätös

(Henkilöstösääntöjen 72 artikla)

5.      Virkamiehet – Sosiaaliturva – Sairausvakuutus – Vakava sairaus – Määrittäminen

(Henkilöstösääntöjen 72 artiklan 1 kohta)

1.      Toimi tai toimenpide voi olla virkamiehelle vastainen ainoastaan siinä tapauksessa, että sillä on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi.

Päätöstä valmistelevat toimet eivät ole virkamiehelle vastaisia, ja virkamies voi vasta menettelyn päätyttyä tehtyä päätöstä vastaan nostetun kanteen yhteydessä vedota aikaisempien, tähän päätökseen kiinteästi liittyvien tointen sääntöjenvastaisuuteen. Näin ollen vaikka tietyt, pelkästään valmistelevat toimet voivat olla virkamiehelle vastaisia siltä osin kuin niillä voi olla vaikutusta myöhemmän kannekelpoisen toimen sisältöön, nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan voi olla itsenäisen kanteen kohteena ja ne on riitautettava myöhemmästä toimesta nostetun kanteen yhteydessä.

Henkilöstösääntöjen 72 artiklan 1 kohdan nojalla käytävän sellaisen menettelyn osalta, jossa vaaditaan sairauden tunnustamista tässä säännöksessä tarkoitetuksi vakavaksi sairaudeksi, on selvää, että sairausvakuutussäännöstön mukaisesti lopullisen päätöksen tekee nimittävä viranomainen tai toimivaltainen maksutoimisto, jos nimittävä viranomainen on sen tätä varten nimennyt, maksutoimiston neuvoa-antavan lääkärin lausunnon perusteella. Virkamiehen oikeusasemaa muutetaan vasta sillä hetkellä, kun tämä päätös tehdään, eikä sillä hetkellä, kun neuvoa-antava lääkäri antaa lausuntonsa.

(ks. 41–43 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 35/67, Van Eick v. komissio, 11.7.1968 (Kok., s. 481, 500); asia 32/68, Grasselli v. komissio, 10.12.1969 (Kok., s. 505, 4–7 kohta) ja yhdistetyt asiat 78/87 ja 220/87, Santarelli v. komissio, 24.5.1988 (Kok., s. 2699, 13 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑586/93, Kotzonis v. TSK, 22.3.1995 (Kok., s. II‑665, 28 kohta) ja asia T‑26/96, Lopes v. yhteisöjen tuomioistuin, 25.10.1996 (Kok. H., s. I‑A‑487 ja II‑1357, 19 kohta)

2.      Lääketieteellisen neuvoston asettamien yleisten kriteerien, joiden avulla määritellään, voidaanko sairaus tunnustaa vakavaksi sairaudeksi, kuten Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavan yhteisen sairausvakuutussäännöstön liitteessä I olevan sen IV kohdan 1 alakohdassa on säädetty, joka on saatettu voimaan henkilöstösääntöjen 72 artiklan täytäntöönpanoa varten, lainmukaisuuden arviointi ei merkitse puhtaasti lääketieteellistä arviointia, joka ei kuulu virkamiestuomioistuimen valvonnan alaan. Kyseessä ei ole nimittäin sen arvioiminen, onko yksittäistapauksessa tehty lääketieteellinen arvio, kuten esimerkiksi lääkärin tekemä diagnoosi tai määräämä hoito, asianmukainen vai ei, vaan sen tarkasteleminen, vastataanko henkilöstösääntöjen 72 artiklan soveltamista varten toteutetuilla yleisesti sovellettavilla toimilla lainsäätäjän tavoitteeseen, joka on ollut, että sairaudet, jotka ovat ”yhtä vakavia” kuin kyseisessä artiklassa mainitut sairaudet, voidaan tunnustaa vakaviksi sairauksiksi. Tällainen laillisuusvalvonta edellyttää kuitenkin lääketieteellisten toteamusten huomioon ottamista, mitä tuomioistuin ei kykene parhaiten arvioimaan, minkä vuoksi on perusteltua, että tuomioistuinvalvonta rajoittuu koskemaan vain mahdollisia ilmeisiä virheitä, jotka saattavat rasittaa henkilöstösääntöjen 72 artiklan yleisiä täytäntöönpanosääntöjä.

(ks. 50 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 339/85, Brunotti v. komissio, 8.3.1988 (Kok., s. 1379)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑6/92 ja T‑52/92, Reinarz v. komissio, 26.10.1993 (Kok., s. II‑1047, 54–57 kohta)

Virkamiestuomioistuin: asia F‑105/05, Wils v. parlamentti, 11.7.2007 (Kok. H., s. I‑A‑1‑207 ja II‑A‑1‑1187, 68–71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja asia F‑10/07, Botos v. komissio, 18.9.2007 (Kok. H., s. I‑A‑1‑243 ja II‑A‑1‑1345, 39–41 ja 62–76 kohta)

3.      Henkilöstösääntöjen 72 artiklassa tarkoitetuilla sairauksilla voi joissakin tapauksissa olla erityisen vakavia fyysisiä tai psyykkisiä seurauksia. Ne ovat pitkäaikaisia tai kroonisia sairauksia, jotka edellyttävät raskaita hoitotoimenpiteitä, joiden vuoksi on tarpeellista, että niitä edeltävä diagnoosi on varma, mikä taas edellyttää erityisiä tutkimuksia tai kokeita. Asianomainen henkilö voi myös olla vaarassa vammautua vaikeasti näiden sairauksien takia.

Henkilöstösääntöjen 72 artiklasta ja vakavan sairauden tunnustamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, jotka sisältyvät Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavaan yhteiseen sairausvakuutussäännöstöön, käy selvästi ilmi, että tällaisen tunnustamisen edellytyksenä on asianomaisen henkilön terveydentilan ja kyseessä olevan sairauden hoitamisen olosuhteiden tutkiminen.

Henkilöstösääntöjen 72 artiklassa ei nimittäin vain määritellä luetteloa vakavista sairauksista, jotka lähtökohtaisesti tunnustetaan sellaisenaan vakaviksi asianomaisen henkilön tilanteesta riippumatta. Tässä artiklassa säädetään, että nimittävä viranomainen voi tunnustaa muitakin sairauksia yhtä vakaviksi. Näiden muiden vakavien sairauksien tunnustaminen riippuu asianomaisen henkilön terveydentilan tarkasta tutkimisesta, joka tehdään häntä hoitavan lääkärin lausunnon perusteella ja lääketieteellisen neuvoston vahvistamien sellaisten kriteerien valossa, jotka kaikki edellyttävät asianomaisen henkilön tilanteen tarkkaa arviointia.

(ks. 52, 55 ja 56 kohta)

4.      Päätöksestä, jolla toimielin kieltäytyy tunnustamasta tiettyä sairautta vakavaksi ja viittaa neuvoa-antavan lääkärin lausuntoon, jonka mukaan kaksi vakavaksi sairaudeksi määrittelemisen kumulatiivista edellytystä eivät täyttyneet, käyvät ilmi tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joiden vuoksi asianomaisen henkilön sairautta ei katsottu vakavaksi sairaudeksi. Tällaiset viittauksen avulla tehdyt perustelut, vaikkakin niukat, voidaan hyväksyä sitä suuremmalla syyllä kun asianomaisen riitauttama päätös on tehty lainsäädännöllisessä asiayhteydessä, jonka hän jo tuntee muun muassa sen vuoksi, että hän on aikaisemmin aloittanut vastaavanlaisia menettelyitä. Tällaiset lyhyet perustelut eivät ole esteenä virkamiestuomioistuimen niihin kohdistamalle valvonnalle.

(ks. 61 ja 62 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑316/97 P, parlamentti v. Gaspari, 19.11.1998 (Kok., s. I‑7597, 26–29 kohta)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑143/08, Marcuccio v. komissio, 9.9.2008 (Kok. H., s. I‑A‑2‑47 ja II‑A‑2‑321) ja asia T‑34/99, Pipeaux v. parlamentti, 11.5.2000 (Kok. H., s. I‑A‑79 ja II‑337, 8 kohta)

5.      Henkilöstösääntöjen 72 artiklan 1 kohdan sanamuodosta käy ilmi, että vain erityisen vakavista sairauksista aiheutuvat sairauskulut voidaan korvata 100 prosentin suuruisesti. Kyseisessä artiklassa mainittu mielisairauden yleinen ja epätäsmällinen käsite voi siis tarkoittaa vain objektiivisesti tarkasteltuina tietyn vakavuusasteen saavuttaneita sairauksia, eikä siinä tarkoiteta kaikkia psyykkisiä tai psykiatrisia vaivoja niiden vakavuusasteesta riippumatta. Tämäntyyppisten vaivojen osalta ei nimittäin ole mitään syytä ajatella, että lainsäätäjän aikomuksena on ollut määritellä ne laajemmin kuin luonteeltaan fyysiset vaivat.

Koska henkilöstösääntöjen 72 artiklassa ei mitenkään täsmennetä, mitä sairauksia voidaan pitää siinä tarkoitettuina mielisairauksina, hallinnon tehtävänä on tarkastella tapauskohtaisesti, lääketieteellisen neuvoston vahvistamien vakavan sairauden määrittelyperusteiden valossa, voiko virkamiehen mielisairaus tai psyykkinen ongelma olla luonteeltaan erityisen vakava, minkä vuoksi sairauskulut korvataan 100 prosentin suuruisena.

Virkamiehelle ei voida vain sen seikan perusteella, että hän kärsii tällaisesta sairaudesta, myöntää välittömästi tästä sairaudesta aiheutuvien kulujen korvaamista 100 prosentin suuruisena.

(ks. 70, 71 ja 73 kohta)