UNIONIN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (kymmenes jaosto)
16 päivänä kesäkuuta 2021(*)
Muutoksenhaku – Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 181 artikla – Talous- ja rahapolitiikka – Asetus (EU) N:o 1024/2013 – 18 artiklan 1 kohta – Luottolaitosten vakavaraisuusvalvonta – Euroopan keskuspankille (EKP) annetut erityistehtävät – Hallinnollisen rahoituksellisen seuraamuksen määrääminen vakavaraisuusvaatimusten rikkomisen vuoksi – Asetus (EU) N:o 575/2013 – 26 artiklan 3 kohta – Omien varojen vaatimukset – Pääomainstrumentit – Kantaosakkeiden liikkeeseenlasku – Luokittelu luokan 1 ydinpääoman eräksi (CET 1) – Toimivaltaisen viranomaisen ennakkoluvan puuttuminen – Tuottamukseen perustuva rikkominen
Yhdistetyissä asioissa C‑456/20 P–C‑458/20 P,
joissa on kyse kolmesta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, jotka on pantu vireille 21.9.2020,
Crédit agricole SA, kotipaikka Montrouge (Ranska) (C‑456/20 P),
Crédit agricole Corporate and Investment Bank, kotipaikka Montrouge (Ranska) (C‑457/20 P),
CA Consumer Finance, kotipaikka Massy (Ranska) (C‑458/20 P),
valittajina,
edustajinaan A. Champsaur ja A. Delors, avocats,
ja jossa vastapuolena on
Euroopan keskuspankki (EKP), asiamiehinään C. Hernández Saseta, A. Pizzolla ja D. Segoin,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kymmenes jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Ilešič, viidennen jaoston puheenjohtaja E. Regan (esittelevä tuomari) sekä tuomari I. Jarukaitis,
julkisasiamies: J. Kokott,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian perustellulla määräyksellä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 181 artiklan mukaisesti,
on antanut seuraavan
määräyksen
1 Valituksillaan Crédit agricole SA (C‑456/20 P), Crédit agricole Corporate and Investment Bank (C‑457/20 P) ja CA Consumer Finance (C‑458/20 P) vaativat unionin yleisen tuomioistuimen 8.7.2020 antamien tuomioiden Crédit agricole v. EKP (T-576/18, EU:T:2020:304; jäljempänä ensimmäinen valituksenalainen tuomio), Crédit agricole Corporate and Investment Bank v. EKP (T‑577/18, ei julkaistu, EU:T:2020:305; jäljempänä toinen valituksenalainen tuomio) ja CA Consumer Finance v. EKP (T-578/18, ei julkaistu, EU:T:2020:306; jäljempänä kolmas valituksenalainen tuomio) (jäljempänä yhdessä valituksenalaiset tuomiot), joilla unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt kanteet, joilla vaadittiin kumoamaan luottolaitosten vakavaraisuusvalvontaan liittyvää politiikkaa koskevien erityistehtävien antamisesta Euroopan keskuspankille 15.10.2013 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 (EUVL 2013, L 287, s. 63) 18 artiklan 1 kohdan nojalla 16.7.2018 tehdyt Euroopan keskuspankin (EKP) päätökset ECB/SSM/2018-FRCAG-75, ECB/SSM/2018-FRCAG-76 ja ECB/SSM/2018-FRCAG-77 (jäljempänä riidanalaiset päätökset), joilla niille määrättiin vastaavasti 4 300 000 euron, 300 000 euron ja 200 000 euron hallinnollinen rahoituksellinen seuraamus luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 kumoamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (EUVL 2013, L 176, s. 1, oikaisut EUVL 2013, L 208, s. 68 ja EUVL 2013, L 321, s. 6) 26 artiklan 3 kohdassa säädettyjen omien varojen vaatimusten jatkuvasta noudattamatta jättämisestä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Asetus N:o 575/2013
2 Asetuksen (EU) N:o 575/2013, sellaisena kuin se oli ennen 20.5.2019 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/876 (EUVL 2019, L 150, s. 1) voimaantuloa (jäljempänä asetus N:o 575/2013), toisen osan, jonka otsikko on ”Omat varat”, I osaston, jonka otsikko on ”Omien varojen osatekijät”, 2 luvussa, jonka otsikko puolestaan on ”Ydinpääoma (CET1)”, olevan 26 artiklan, jonka otsikko on ”Ydinpääomaerät”, 3 kohdassa säädettiin seuraavaa:
”Toimivaltaisten viranomaisten on arvioitava, täyttävätkö ydinpääomainstrumenttien (CET1) liikkeeseenlaskut 28 artiklassa tai tarvittaessa 29 artiklassa säädetyt edellytykset. 28 päivänä kesäkuuta 2013 jälkeen tapahtuvien liikkeeseenlaskujen osalta laitokset saavat luokitella pääomainstrumentit ydinpääomainstrumenteiksi (CET1) vain saatuaan siihen luvan toimivaltaisilta viranomaisilta, jotka voivat kuulla [Euroopan pankkiviranomaista (EPV)].
Kun on kyse valtiontukea lukuun ottamatta sellaisista pääomainstrumenteista, jotka toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt luokiteltaviksi ydinpääomainstrumenteiksi (CET1) mutta joiden osalta EPV katsoo olevan huomattavan vaikea varmistua 28 artiklan tai tarvittaessa 29 artiklan edellytysten täyttymisestä, toimivaltaisten viranomaisten on perusteltava näkemyksensä EPV:lle.
EPV laatii kunkin toimivaltaisen viranomaisen toimittamien tietojen perusteella luettelon kaikenlajisista pääomainstrumenteista, jotka kussakin jäsenvaltiossa katsotaan ydinpääomainstrumenteiksi (CET1). EPV laatii ja julkaisee luettelon ensimmäisen kerran 28 päivään helmikuuta 2015 mennessä.
– –”
3 Asetuksen (EU) N:o 575/2013, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella 2019/876 (jäljempänä muutettu asetus N:o 575/2013), 26 artiklan, jota sovelletaan 27.6.2019 alkaen, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Toimivaltaisten viranomaisten on arvioitava, täyttävätkö pääomainstrumenttien liikkeeseenlaskut 28 artiklassa tai tarvittaessa 29 artiklassa säädetyt edellytykset. Laitokset saavat luokitella pääomainstrumenttien liikkeeseenlaskut ydinpääoman (CET1) instrumenteiksi vasta saatuaan siihen luvan toimivaltaisilta viranomaisilta.
Poiketen siitä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, laitos voi luokitella ydinpääoman (CET1) instrumenteiksi sellaisen ydinpääoman (CET1) instrumenttien lajin myöhemmät liikkeeseenlaskut, joille laitos on jo saanut kyseisen luvan, sillä edellytyksellä, että molemmat seuraavista edellytyksistä täyttyvät:
a) kyseisiin myöhempiin liikkeeseenlaskuihin sovellettavat säännökset ovat sisällöltään vastaavia kuin liikkeeseenlaskut, joille laitos on jo saanut luvan,
b) laitos on ilmoittanut nämä myöhemmät liikkeeseenlaskut toimivaltaisille viranomaisille riittävän ajoissa ennen niiden luokittelua ydinpääoman (CET1) instrumenteiksi.
Toimivaltaisten viranomaisten on kuultava EPV:tä ennen luvan myöntämistä sellaisille pääomainstrumenttien uusille lajeille, jotka on tarkoitus luokitella ydinpääoman (CET1) instrumenteiksi. Toimivaltaisten viranomaisten on otettava EPV:n lausunto asianmukaisesti huomioon ja, mikäli ne päättävät poiketa siitä, ilmoitettava EPV:lle kolmen kuukauden kuluessa EPV:n lausunnon vastaanottamisesta kirjallisesti perustelut siitä poikkeamiselle. Tämä alakohta ei koske 31 artiklassa tarkoitettuja pääomainstrumentteja.
EPV laatii ja julkaisee toimivaltaisilta viranomaisilta kerättyjen tietojen perusteella luettelon kaikenlajisista pääomainstrumenteista, jotka kussakin jäsenvaltiossa katsotaan ydinpääoman (CET1) instrumenteiksi, sekä pitää luetteloa yllä. EPV voi [Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/78/EY kumoamisesta 24.11.2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] asetuksen (EU) N:o 1093/2010 [(EUVL 2010, L 331, s. 12)] 35 artiklan mukaisesti kerätä sellaisia ydinpääoman (CET1) instrumentteihin liittyviä tietoja, joiden se katsoo olevan tarpeen, jotta voidaan todeta tämän asetuksen 28 artiklassa tai soveltuvin osin 29 artiklassa säädettyjen edellytysten täyttyminen sekä pitää yllä ja päivittää tässä alakohdassa tarkoitettua luetteloa.
– –”
Asetus N:o 1024/2013
4 Asetuksen N:o 1024/2013 III lukuun, jonka otsikko on ”EKP:n valtuudet”, sisältyy muun muassa 2 jakso, jonka otsikko on ”Erityiset valvontavaltuudet” ja joka sisältää kyseisen asetuksen 14–18 artiklan. Mainitun asetuksen 18 artiklassa, jonka otsikko on ”Hallinnolliset seuraamukset”, säädetään seuraavaa:
”1. Jos luottolaitokset, rahoitusalan holdingyhtiöt tai rahoitusalan sekaholdingyhtiöt tahallaan tai tuottamuksesta rikkovat unionin lainsäädännön suoraan sovellettavien säädösten mukaista vaatimusta, jonka osalta toimivaltaiset viranomaiset voivat määrätä unionin lainsäädännön nojalla hallinnollisia rahoituksellisia seuraamuksia, EKP voi tällä asetuksella sille annettujen tehtävien hoitamiseksi määrätä hallinnollisia rahoituksellisia seuraamuksia, jotka ovat enintään kaksi kertaa niin suuret kuin rikkomisella saadut voitot tai vältetyt tappiot, jos ne voidaan määrittää, tai enintään 10 prosenttia kyseisen oikeushenkilön vuotuisesta kokonaisliikevaihdosta edellisenä tilikautena, asiaa koskevassa unionin lainsäädännössä määritetyn mukaisesti, tai muita unionin asiaa koskevassa lainsäädännössä mahdollisesti määrättyjä rahoituksellisia seuraamuksia.
– –
3. Määrättyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. – –
– –”
Riita-asian taustalla olevat tosiseikat
5 EKP määräsi riidanalaisilla päätöksillä kullekin valittajalle, jotka ovat sen suorassa vakavaraisuusvalvonnassa olevia luottolaitoksia, asetuksen N:o 1024/2013 18 artiklan 1 kohdan nojalla hallinnollisen rahoituksellisen seuraamuksen siitä, että ne olivat rikkoneet asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohtaa vähintään tuottamuksellisesti luokitellessaan ydinpääomainstrumenteiksi (jäljempänä CET1-instrumentit) pääomainstrumentit, jotka olivat peräisin useista kantaosakkeiden liikkeeseenlaskuista (jäljempänä riidanalaiset liikkeeseenlaskut) saamatta toimivaltaiselta viranomaiselta tähän ennakkolupaa.
6 Tältä osin EKP kiisti valittajien väitteen, jonka mukaan kantaosakkeet sisältyivät Euroopan pankkiviranomaisen (EPV) asetuksen N:o 575/3 26 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti julkaisemaan luetteloon (jäljempänä EPV:n julkaisema luettelo). Se katsoi, ettei instrumentin sisältyminen tähän luetteloon vapauta luottolaitosta velvollisuudesta hankkia mainitun 26 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukainen toimivaltaisen viranomaisen ennakkolupa.
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalaiset tuomiot
7 Kukin valittaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 25.9.2018 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen riidanalaisten päätösten kumoamiseksi.
8 Kanteidensa tueksi valittajat vetosivat kahteen kanneperusteeseen. Ensimmäinen kanneperuste koski toimivallan ylittämistä, ja se oli jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa koski asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan rikkomista. Toinen osa koski asetuksen N:o 1024/2013 18 artiklan 1 kohdan rikkomista ja oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista. Kolmas osa koski valittajille määrätyn hallinnollisen rahoituksellisen seuraamuksen oikeasuhteisuutta. Toinen kanneperuste koski sitä, että valittajien oikeutta tulla kuulluiksi oli loukattu.
9 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisilla tuomioilla nämä kanneperusteet siltä osin kuin niillä pyrittiin horjuttamaan riidanalaisten päätösten laillisuutta siltä osin kuin niissä katsottiin valittajien rikkoneen asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohtaa.
10 Tutkiessaan aluksi ja viran puolesta perusteluvelvollisuuden noudattamista asetuksen N:o 1024/2013 18 artiklan 1 kohdan nojalla määrättävien hallinnollisten rahoituksellisten seuraamusten osalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi sitä vastoin erityisesti ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 144 ja 156 kohdassa, toisen valituksenalaisen tuomion 127 ja 139 kohdassa sekä kolmannen valituksenalaisen tuomion 130 ja 141 kohdassa, että kyseisten päätösten perustelut olivat tältä osin riittämättömät lähinnä sen vuoksi, että tarkemmat tiedot menetelmästä, jota on käytetty seuraamuksen määrän määrittämiseksi, puuttuvat. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että seuraamukset oli kumottava ilman, että oli tarpeen lausua valittajien väitteistä, jotka koskivat muun muassa sitä, että nämä seuraamukset olivat oikeusvarmuuden periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen vastaisia.
11 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa, toisen valituksenalaisen tuomion 140 kohdassa ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 142 kohdassa, että EKP:n arvioinnit hallinnollisten rahoituksellisten seuraamusten määristä voitiin erottaa riidanalaisten päätösten muista osista, joten se yhtäältä kumosi kyseisten tuomioiden tuomiolauselman 1 kohdassa nämä riidanalaiset päätökset siltä osin kuin niissä määrättiin valittajille tällainen seuraamus, ja toisaalta hylkäsi kyseisen tuomiolauselman 2 kohdassa kanteet muilta osin.
Asianosaisten vaatimukset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
12 Kukin valittaja vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisten tuomioiden tuomiolauselman 2 kohdan kunkin valittajan osalta
– hyväksyy kunkin valittajan ensimmäisessä oikeusasteessa nostaman kanteen ja
– velvoittaa EKP:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
13 EKP vaatii valitusten hylkäämistä ja valittajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
14 Unionin tuomioistuimen presidentin 30.10.2020 tekemällä päätöksellä asiat C‑456/20–P-C‑458/20 P yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.
Valitusten tarkastelu
15 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 181 artiklassa määrätään, että jos valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat kokonaan tai osaksi taikka valitus on kokonaan tai osaksi selvästi perusteeton, unionin tuomioistuin voi esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa perustellulla määräyksellä hylätä valituksen kokonaan tai osittain.
16 Tätä määräystä on sovellettava nyt käsiteltävien valitusten yhteydessä.
Asiassa C‑456/20 P esitetty ensimmäinen valitusperuste
Ensimmäinen osa
– Asianosaisten lausumat
17 Ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa Crédit agricole väittää, että kun unionin yleinen tuomioistuin on todennut sen syyllistyneen vuoden 2016 toisen vuosineljänneksen osalta 23.6. ja 12.11.2015 suoritettuihin kahteen ensimmäiseen riidanalaiseen liikkeeseenlaskuun liittyvään rikkomukseen, se on tehnyt asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan tulkintaa koskevan oikeudellisen virheen ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 41–63 kohdassa, jonka mukaan luottolaitos voi luokitella pääomainstrumentin CET1-instrumentikseen, kun toimivaltaisilta viranomaisilta on saatu siihen ennakkolupa.
18 Crédit agricole oli saanut 26.7.2016 EKP:n luvan luokitella nämä kaksi riidanalaista liikkeeseenlaskua CET1-instrumenteiksi. Mainitut liikkeeseenlaskut, jotka oli luokiteltu tällaisiksi 30.6.2016 sen omia varoja ja omien varojen vaatimuksia koskevissa neljännesvuosittaisissa konsolidoiduissa ilmoituksissa sekä sen julkistaessa tietoja kolmannen pilarin mukaisesti, oli ilmoitettu EKP:lle ja julkaistu 12.8.2016. Sen ei siis voida katsoa syyllistyneen mihinkään rikkomiseen.
19 EKP väittää, että tämä väite on tehoton ja se on joka tapauksessa perusteeton.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
20 SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin valituksenalaisen tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi, tai muuten kyseinen valitus tai peruste jätetään tutkimatta (tuomio 2.3.2021, komissio v. Italia ym., C‑425/19 P, EU:C:2021:154, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
21 Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa, että kolme riidanalaista liikkeeseenlaskua oli luokiteltu CET1-instrumenteiksi vuoden 2016 toisen neljänneksen osalta 30.6.2016 ja näin ollen ennen kuin EKP hyväksyi tällaisen luokittelun 26.7.2016.
22 Crédit agricole toteaa kuitenkin ensimmäisen kanneperusteensa ensimmäisen osan tueksi esittämällään väitteellä nimenomaisesti, että kyseinen luokittelu tapahtui 30.6.2016, mutta viittaa siihen, että merkityksellinen ajankohta sen määrittämiseksi, onko se laiminlyönyt asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdassa säädetyn ennakkoluvan hankkimista koskevan velvollisuuden, ei ole 30.6.2016 vaan 12.8.2016, joka on päivä, jona kyseinen luokittelu annettiin tiedoksi EKP:lle ja julkaistiin.
23 On kuitenkin todettava, että Crédit agricole ei mitenkään selitä, millä tavoin unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt tältä osin oikeudellisen virheen, kun se otti ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa päivämäärän 30.6.2016 lähtökohdaksi kyseisen säännöksen rikkomisen toteamiselle.
24 Näin ollen asiassa C‑456/20 P esitetyn ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat.
Toinen osa
– Asianosaisten lausumat
25 Ensimmäisen valitusperusteensa toisessa osassa Crédit agricole väittää, että kun unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että se oli syyllistynyt rikkomukseen vuoden 2016 toisen neljänneksen osalta, se teki oikeudellisen virheen, joka perustui Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan kolmannessa virkkeessä vahvistetun lievemmän lain taannehtivaa soveltamista koskevan periaatteen loukkaamiseen sekä unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön loukkaamiseen, koska se on jättänyt soveltamatta muutetun asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohtaa todetakseen, että kyseessä on 21.6.2016 toteutettua kolmatta riidanalaista liikkeeseenlaskua koskeva rikkomus. Tämä uusi säännös merkitsee nimittäin vähemmän ankaraa seuraamusta, koska siinä säädetään, että tiettyjen edellytysten täyttyessä myöhempiä liikkeeseenlaskuja varten, jotka täyttävät samat ehdot kuin jo luvan saaneet liikkeeseenlaskut, ei enää tarvita ennakkolupaa vaan pelkkä ilmoitus riittää.
26 Nyt käsiteltävässä asiassa kolmas riidanalainen liikkeeseenlasku täyttää muutetun asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdassa säädetyt edellytykset, koska tätä liikkeeseenlaskua säännellään samoilla säännöksillä kuin kahta ensimmäistä riidanalaista liikkeeseenlaskua, joiden luokittelemiseksi CET1-instrumenteiksi oli saatu 26.7.2016 lupa, ja koska tämän kolmannen liikkeeseenlaskun ehdot ilmoitettiin EKP:lle 22.6.2016 eli lähes kaksi kuukautta ennen kuin kyseinen liikkeeseenlasku luokiteltiin CET1-instrumentiksi 12.8.2016.
27 Unionin yleinen tuomioistuin on tältä osin katsonut virheellisesti ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 72 kohdassa, että lievemmän lain taannehtivaa soveltamista koskeva periaate ei voi vaikuttaa sellaisen toimen lainmukaisuuteen, joka on toteutettu ennen oikeudellisen kehyksen muutosta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että jos rikkomuksen tekohetkellä voimassa ollut rikoslaki ja ennen lopullisen tuomion antamista voimaan tulleet myöhemmät rikoslait ovat erilaiset, tuomioistuimen on sovellettava lakia, jonka säännökset ovat syytetyn kannalta edullisimpia (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 18.7.2013, Maktouf ja Damjanović v. Bosnie-Herzégovine, ECHR:2013:0718JUD000231208, 65 kohta). Koska seuraamus ei ollut lopullinen, kun kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettiin, unionin yleisen tuomioistuimen olisi näin ollen pitänyt ottaa kyseinen muutos huomioon, koska sen seurauksena kolmatta riidanalaista liikkeeseenlaskua koskevat moititut seikat eivät enää olleet luonteeltaan rikkomuksia, ja siten se on esteenä seuraamuksen määräämiselle.
28 EKP katsoo, että tämä väite on täysin perusteeton.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
29 Kuten unionin yleinen tuomioistuin on todennut ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 69 ja 70 kohdassa, on muistutettava, että lievemmän lain taannehtivaa soveltamista koskeva periaate on unionin oikeuden yleinen periaate (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2008, Jager, C-420/06, EU:C:2008:152, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), joka on sittemmin vahvistettu perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan kolmannessa virkkeessä (ks. vastaavasti tuomio 7.8.2018, Clergeau ym., C-115/17, EU:C:2018:651, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 Nyt käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että ajankohtana, jona Crédit agricole luokitteli kolmannen riidanalaisen liikkeeseenlaskun CET1-instrumentiksi, se ei ollut saanut asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdassa, jota sovellettiin tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, edellytettyä ennakkolupaa, eli ennakkolupaa, joka koski tämän kolmannen liikkeeseenlaskun luokittelemista sellaiseksi, koska tämä lupa myönnettiin myöhemmin eli 29.8.2016, joten EKP katsoi perustellusti, että kyseinen valittaja oli rikkonut kyseistä säännöstä.
31 Pitää kuitenkin paikkansa, kuten unionin yleinen tuomioistuin on todennut ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 67 kohdassa, että unionin lainsäätäjä muutti asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohtaa ensimmäisessä oikeusasteessa vireillä olleen menettelyn aikana.
32 Muutetun asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetään nimittäin siitä lähtien, että poikkeuksena tämän säännöksen ensimmäiseen alakohtaan sisältyvästä säännöstä, jonka mukaan luottolaitosten on saatava etukäteen lupa luokitella pääomainstrumenttien liikkeeseenlaskut CET1-instrumenteiksi, ne voivat luokitella tällaisiksi CET1-instrumenteiksi sellaiset myöhemmät liikkeeseenlaskut, joiden osalta ne ovat jo saaneet kyseisen luvan, edellyttäen, että yhtäältä kyseisiin myöhempiin liikkeeseenlaskuihin sovellettavat säännökset ovat sisällöltään vastaavia kuin liikkeeseenlaskut, joille laitos on jo saanut luvan, ja että toisaalta laitos on ilmoittanut nämä myöhemmät liikkeeseenlaskut toimivaltaisille viranomaisille riittävän ajoissa ennen niiden luokittelua CET1-instrumenteiksi.
33 On kuitenkin todettava, että Crédit agricole nojautuu ensimmäisen valitusperusteensa toisen osan tueksi esittämillään väitteillä virheelliseen olettamaan eli siihen, että se oli jo saanut tämän uuden säännöksen mukaisesti luvan luokitella kaksi ensimmäistä riidanalaista liikkeeseenlaskua CET1-instrumentiksi silloin, kun kolmas riidanalainen liikkeeseenlasku luokiteltiin sellaiseksi sen mukaan 12.8.2016.
34 Tämä olettama, joka on ristiriidassa Crédit agricolen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan tueksi esittämien väitteiden kanssa, sellaisina kuin ne ilmenevät tämän määräyksen 18 kohdasta ja jotka koskevat viimeksi mainitun luokittelun päivämäärää, on nimittäin hylättävä tämän määräyksen 21–24 kohdassa yksilöidyistä syistä, koska kyseinen valittaja ei selitä nyt käsiteltävän osan yhteydessä myöskään sitä, millä tavoin unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa, että mainittu luokittelu oli tapahtunut mainitun vuoden 2016 toisen neljänneksen osalta 30.6.2016.
35 On kuitenkin selvää, että Crédit agricole ei ollut viimeksi mainittuna ajankohtana saanut lupaa luokitella kaksi ensimmäistä riidanalaista liikkeeseenlaskua CET1-instrumenteiksi, ja tämä lupa myönnettiin sille myöhemmin 26.7.2016.
36 Näin ollen on ilmeistä, ettei Crédit agricole ole missään tapauksessa noudattanut sekä asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdassa, jota sovellettiin tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, että muutetun asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdassa, joka tuli voimaan asian ollessa vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, säädettyä velvollisuutta hankkia ennakkolupa, joten se on tehnyt peruuttamattomasti tyhjäksi kaikkien riidanalaisten liikkeeseenlaskujen luokittelun riippumatta ajallisesti sovellettavasta säännöksestä.
37 Asiassa C‑456/20 P esitetyn ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä selvästi perusteettomana, ja tämä ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
Asiassa C‑456/20 P esitetty toinen valitusperuste sekä asioissa C‑457/20 P ja C‑458/20 P esitetyt ensimmäiset valitusperusteet
Ensimmäinen osa
– Asianosaisten lausumat
38 Valittajat väittävät näiden valitusperusteiden ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 119, 121 ja 122 kohdassa, toisen valituksenalaisen tuomion 102, 104 ja 105 kohdassa sekä kolmannen valituksenalaisen tuomion 106, 108 ja 109 kohdassa, kun se on pidättäytynyt vastaamasta kanneperusteeseen, joka koski sitä, että EKP loukkasi oikeusvarmuuden periaatetta, koska oli ensin ymmärrettävä riidanalaisten päätösten perustelut ja siten tutkittava, olivatko ne riittävän perusteltuja. Tämän periaatteen noudattaminen on nimittäin riippumaton perusteluvelvollisuuden noudattamisesta, koska mainittu periaate edellyttää ainoastaan selkeän oikeudellisen perustan olemassaoloa seuraamuksen määräämiselle. Tältä osin ei ole tarpeen ymmärtää syitä, joiden vuoksi EKP on määrännyt kyseisen seuraamuksen ja vahvistanut sen määrän.
39 EKP katsoo, että tämä väite on perusteeton.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
40 On muistutettava, että kuten tämän määräyksen 10 ja 11 kohdassa on jo todettu, unionin yleinen tuomioistuin on kumonnut riidanalaiset päätökset riittämättömien perustelujen vuoksi siltä osin kuin niissä määrättiin kullekin valittajalle hallinnollinen rahoituksellinen seuraamus.
41 Näin ollen on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti katsonut ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 156 kohdassa, toisen valituksenalaisen tuomion 139 kohdassa ja valituksenalaisen tuomion 141 kohdassa, ettei valittajien esittämiä muita väitteitä, kuten oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista koskevaa väitettä, ollut enää tarpeen tutkia.
42 On nimittäin kiistatonta, että – kuten ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 119 kohdasta, toisen valituksenalaisen tuomion 102 kohdasta ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 106 kohdasta ilmenee – viimeksi mainitut esittävät tämän väitteen yksinomaan EKP:n riidanalaisissa päätöksissä määräämien hallinnollisten rahoituksellisten seuraamusten määrän lainmukaisuuden horjuttamiseksi.
43 Koska unionin yleinen tuomioistuin kumosi nämä päätökset riittämättömien perustelujen vuoksi siltä osin kuin niissä määrättiin tällaisia seuraamuksia, oikeusvarmuuden periaatteen mahdollisella loukkaamisella ei voinut enää olla mitään vaikutusta siihen, missä laajuudessa unionin yleinen tuomioistuin kumosi mainitut päätökset, joten tämän periaatteen loukkaamista koskeva väite oli tullut tehottomaksi. Tästä seuraa, ettei unionin yleinen tuomioistuin ollut enää velvollinen vastaamaan kanneperusteeseen, joka koski sitä, että EKP loukkasi kyseistä periaatetta.
44 Näin ollen asiassa C‑456/20 P esitetyn toisen valitusperusteen ensimmäinen osa ja asioissa C‑457/20 P ja C‑458/20 P esitetyt ensimmäiset valitusperusteet on hylättävä selvästi perusteettomina.
Toinen osa
– Asianosaisten lausumat
45 Valittajat väittävät mainittujen valitusperusteiden toisessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut oikeusvarmuuden periaatetta. Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin todennut ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 47, 49, 88, 89, 94 ja 95 kohdassa sekä toisen ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 44, 74, 75, 81 ja 72 kohdassa, että asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohta on epäselvä. Valittajien mukaan EPV on tuonut esiin myös tämän epäselvyyden lausunnossa, joka julkaistiin sen internetsivustolla 23.5.2017 kyseisen asetuksen tarkistamisen yhteydessä. Unionin lainsäätäjä on näin ollen katsonut, että kyseisen 26 artiklan 3 kohdan muuttaminen oli tarpeen.
46 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan, sellaisena kuin se ilmenee muun muassa 12.12.1990 annetusta tuomiosta Vandemoortele v. komissio (C‑172/89, EU:C:1990:457, 9 kohta), seuraamus, myös muu kuin rikosoikeudellinen, voidaan määrätä vain, jos sillä on selvä ja yksiselitteinen oikeudellinen perusta. Koska asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohta ei ollut selvä ja yksiselitteinen oikeusperusta, EKP ei näin ollen voinut oikeusvarmuuden periaatetta loukkaamatta todeta kyseisen säännöksen rikkomista. Tästä syystä riidanalaiset päätökset on siis kumottava.
47 EKP katsoo, että tämä väite on perusteeton.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
48 Siltä osin kuin valittajat pyrkivät nyt käsiteltävien valitusperusteiden toisen osan tueksi esittämillään väitteillä moittimaan EKP:tä siitä, että se loukkasi oikeusvarmuuden periaatetta todetessaan riidanalaisissa päätöksissä asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan rikkomisen kyseisen oikeusperustan epäselvyydestä huolimatta, on muistutettava, että tämän määräyksen 20 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan valitusperusteella on uhalla, että se jätetään tutkimatta, pyrittävä sen tuomion kumoamiseen, jonka kumoamista vaaditaan – eikä siis ensimmäisessä oikeusasteessa riitautetun päätöksen kumoamiseen, ja siinä on esitettävä väitteitä, joilla pyritään erityisesti yksilöimään se oikeudellinen virhe, joka kyseiseen tuomioon sisältyy.
49 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valitusperusteella, jolla pelkästään toistetaan jo unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyt perusteet ja perustelut, pyritään tosiasiassa ainoastaan siihen, että unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty kanne tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan valituksen yhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 22.9.2020, Itävalta v. komissio, C‑594/18 P, EU:C:2020:742, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
50 Tästä seuraa, että nyt käsiteltävää väitettä ei voida ottaa tutkittavaksi nyt käsiteltävien valitusten vaiheessa siltä osin kuin valittajat moittivat siinä EKP:tä siitä, että se on loukannut oikeusvarmuuden periaatetta todetessaan riidanalaisissa päätöksissä, että asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohtaa on rikottu.
51 Lisäksi siltä osin kuin valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta tässä samassa osassa siitä, että se on itse loukannut oikeusvarmuuden periaatetta hylätessään niiden väitteet, joilla pyritään riitauttamaan toteamus asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan rikkomisesta, sellaisena kuin EKP on sen tehnyt, on todettava, että niiden esittämä kritiikki perustuu kokonaisuudessaan olettamaan, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin olisi myöntänyt tämän määräyksen 45 kohdassa mainituissa valituksenalaisten tuomioiden kohdissa, että kyseinen säännös oli moniselitteinen.
52 Tämä olettama on kuitenkin virheellinen.
53 Toisin kuin valittajat väittävät, unionin yleinen tuomioistuin ei todennut ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa eikä toisen ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 44 kohdassa, että asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohta oli moniselitteinen, vaan se tyytyi näissä kohdissa toteamaan kyseisen säännöksen tulkintaa edeltävänä huomautuksena, että siinä tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen sille, että luottolaitos voisi luokitella pääomainstrumenttinsa CET1-instrumenteiksi, antaman luvan ilmaisemista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä ei voida päätellä pelkästään mainitun säännöksen sanamuodosta.
54 Unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 45 kohdassa ja toisen ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa mainittua unionin tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkinnassa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa se on, ja se on päätynyt ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 50–61 kohdassa sekä toisen ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 48–57 kohdassa tekemänsä asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan asiayhteyden mukaisen ja teleologisen tulkinnan jälkeen siihen päätelmän, että tässä säännöksessä edellytetään kyseisen viranomaisen myöntämää ennakkolupaa, joka ei koske koko pääomainstrumenttien luokkaa, kuten valittajat väittävät, vaan joka on tapauskohtainen.
55 Ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 88 ja 89 kohdassa sekä toisen ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 75 ja 76 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ei ole lausunut valituksenalaisten tuomioiden tässä osassa asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan osalta sen rikkomisen laillisuudesta, jonka valittajat ovat tehneet, vaan se on vastannut valittajien esittämiin väitteisiin, jotka koskivat asetuksen N:o 1024/2013 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun laiminlyönnin puuttumista, eikä se ole lausunut kyseisen 26 artiklan 3 kohdan sanamuodosta vaan EPV:n julkaisemaan luetteloon sisältyvän lausekkeen sisällöstä.
56 Ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 94 ja 95 kohdassa sekä toisen ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 80 ja 81 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on myös vastatessaan samoihin väitteisiin, jotka koskivat moititun rikkomisen tuottamuksellisuutta, vain todennut, että joillakin toimijoilla oli saattanut olla vaikeuksia tulkita asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan ulottuvuutta.
57 Joka tapauksessa on korostettava, että ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 89–92 ja 95 kohdassa sekä toisen ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 75–78 ja 81 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt yksityiskohtaisesti – mitä valittajat ovat vaienneet – syyt, joiden vuoksi tämän määräyksen 55 ja 56 kohdassa esiin tuodut seikat eivät olleet omiaan horjuttamaan päätelmää, jonka mukaan asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan huolellisen tarkastelun avulla tämän säännöksen mahdolliset tulkinnalliset vaikeudet oli mahdollista välttää, ja se on kohta kohdalta kumonnut valittajien väitteet, joilla ne pyrkivät osoittamaan, etteivät ne olleet toimineet asetuksen N:o 1024/2013 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla tuottamuksellisesti.
58 Tästä seuraa, että valittajien väitteet ovat täysin perusteettomia, koska ne perustuvat valituksenalaisten tuomioiden virheelliseen lukemiseen.
59 Näin ollen asiassa C‑456/20 P esitetyn toisen valitusperusteen toinen osa ja asioissa C‑457/20 P ja C‑458/20 P esitetyt ensimmäiset valitusperusteet on osittain jätettävä tutkimatta, koska niiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat, ja osittain hylättävä selvästi perusteettomana. Nämä valitusperusteet on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
Asiassa C‑456/20 P esitetty kolmas valitusperuste sekä asioissa C‑457/20 P ja C‑458/20 P esitetyt toiset valitusperusteet
Asianosaisten lausumat
– Asiassa C‑456/20 P esitetty kolmas valitusperuste, asiassa C‑457/20 P esitetty toinen valitusperuste ja asiassa C‑458/20 P esitetyn toisen valitusperusteen ensimmäinen osa
60 Valittajat väittävät näillä valitusperusteillaan ja väitteillään, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut asetuksen N:o 1024/2013 18 artiklan 1 kohtaa ja laiminlyönyt sille kuuluvan perusteluvelvollisuuden, koska se ei ole osoittanut, että valittajat olivat toimineet tuottamuksellisesti. Pelkästään se, että EKP ja unionin yleinen tuomioistuin ovat tulkinneet asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohtaa eri tavalla kuin valittajat, ei merkitse sitä, että ne olisivat toimineet tuottamuksellisesti. Ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 87–89 ja 93–95 kohdassa sekä toisen ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 73–75 ja 79–81 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin myöntänyt, että tietyt kansalliset viranomaiset ja useat luottolaitokset olivat hyväksyneet tämän säännöksen tulkinnan, jossa tukeuduttiin EPV:n julkaistussa asiakirjassa ilmaisemaan viralliseen kantaan. Unionin yleinen tuomioistuin on myös myöntänyt, että EPV:n julkaiseman luettelon kohta tukee niiden tulkintaa. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ole osoittanut, miltä osin EKP:n omaksuma tulkinta oli tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ennakoitavissa, vaikka ei ollut olemassa mitään julkaistua hallinnollista tai oikeudellista kantaa, joka tukisi tätä tulkintaa.
61 EKP katsoo, että tämä väite on perusteeton.
– Asiassa C‑458/20 P esitetyn toisen valitusperusteen toinen osa
62 CA Consumer Finance arvostelee toisen valitusperusteensa toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on loukannut hyvän hallinnon periaatetta hylätessään kolmannen valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa väitteen, jossa se tuottamuksellisuuden puuttumisen osoittaakseen korostanut EKP:n vaatimusten ristiriitaisuutta ja sen määräajan ilmeistä kohtuuttomuutta, jossa se oli tutkinut ilmoitettuja tietoja riidanalaisten liikkeeseenlaskujen CET1-instrumenteiksi luokittelun sallimiseksi.
63 Unionin yleinen tuomioistuin on kyseisen valittajan mukaan katsonut tässä yhteydessä virheellisesti, että valittaja olisi voinut vedota sen määräajan liialliseen kestoon, jonka kuluessa EKP vastasi sille siltä varalta, että EKP olisi määrännyt sille seuraamuksen Crédit agricole -konsernille asetettujen omaa pääomaa koskevien vaatimusten noudattamatta jättämisestä 30.6.2016, mutta että tämä sama liiallinen kesto ei sitä vastoin ollut merkityksellinen arvioitaessa sen asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan mukaisten velvoitteiden laiminlyönnistä määrätyn seuraamuksen pätevyyttä. Kyseisen valittajan mukaan EKP ei nimittäin voinut asettaa vaatimusta omien varojen noudattamisesta eikä itse viivyttää tämän vaatimuksen täytäntöönpanoa käyttämällä seitsemän kuukautta siihen, että hyväksyi 4.1.2017 riidanalaisten liikkeeseenlaskujen luokittelun CET1-instrumenteiksi.
64 EKP katsoo, että tämä väite on jätettävä tutkimatta.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
65 On todettava, että asetuksen N:o 1024/2013 18 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jos luottolaitokset tahallaan tai tuottamuksesta rikkovat unionin lainsäädännön suoraan sovellettavien säädösten mukaista vaatimusta, jonka osalta toimivaltaiset viranomaiset voivat määrätä unionin lainsäädännön nojalla hallinnollisia rahoituksellisia seuraamuksia, EKP voi tällä asetuksella sille annettujen tehtävien hoitamiseksi määrätä hallinnollisia rahoituksellisia seuraamuksia.
66 Kyseisen säännöksen sanamuodosta ilmenee siten, että siinä tarkoitettu luottolaitoksen ”tuottamuksellisuus” on edellytys sille, että asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohdan rikkomisesta määrätään hallinnollinen rahoituksellinen seuraamus.
67 Koska unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen kumonnut valituksenalaisilla tuomioilla perustelujen puutteellisuuden vuoksi – kuten tämän määräyksen 10 ja 11 kohdassa on todettu – riidanalaiset päätökset siltä osin kuin niissä on määrätty kullekin valittajalle hallinnollinen rahoituksellinen seuraamus, on ilmeistä, että perustelut, joilla unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 79–96 kohdassa, toisen valituksenalaisen tuomion 63–82 kohdassa ja kolmannen tuomion 65–86 kohdassa näiden valittajien väitteet asetuksen N:o 1024/2013 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tuottamuksellisuuden puuttumisesta, ovat sen päätelmän kannalta ylimääräiset.
68 Unionin yleisen tuomioistuimen tuomion ylimääräisiä perusteluja koskevat väitteet eivät kuitenkaan voi johtaa kyseisen tuomion kumoamiseen, ja ne on näin ollen hylättävä tehottomina (tuomio 3.9.2020, achtung! v. EUIPO, C‑214/19 P, ei julkaistu, EU:C:2020:632, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
69 Näin ollen asiassa C‑456/20 P esitetty kolmas valitusperuste ja asioissa C‑457/20 P ja C‑458/20 P esitetyt toiset valitusperusteet on hylättävä tehottomina.
Asiassa C‑456/20 P esitetty neljäs valitusperuste sekä asioissa C‑457/20 P ja C‑458/20 P esitetyt kolmannet valitusperusteet
Ensimmäinen osa
– Asianosaisten lausumat
70 Näiden valitusperusteiden ensimmäisessä osassa valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa, kun se ei vastannut kanneperusteeseen, jonka mukaan EKP oli loukannut suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
71 Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut erityisesti ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 122 kohdassa ja toisen ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 109 kohdassa virheellisesti, että voidakseen lausua suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevasta kanneperusteesta, sen oli aluksi tutkittava riidanalaisten päätösten perustelujen riittävyyttä määrätyn seuraamuksen määrän määrittämisen osalta. Kysymys seuraamuksen määrää koskevien perustelujen puuttumisesta on nimittäin riippumaton suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen noudattamisen arvioinnista itse seuraamuksen määräämisessä. Lisäksi valittajat korostavat, että ne ovat unionin yleiselle tuomioistuimelle jättämässään vastauskirjelmässä nimenomaisesti kiistäneet sen, että niille voitaisiin määrätä hallinnollinen rahoituksellinen seuraamus sen määrästä riippumatta, koska tällainen seuraamus ei ole tarpeen asetuksen N:o 575/2013 tavoitteiden saavuttamiseksi ja se on yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastainen.
72 EKP katsoo, että tämä väite on perusteeton.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
73 Aluksi on todettava, että siltä osin kuin valittajat moittivat nyt käsiteltävien valitusperusteiden ensimmäisen osan tueksi esittämällään väitteellä unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole vastannut niiden väitteisiin, jotka koskevat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, tämä väite on hylättävä täysin perusteettomana, koska tällaista väitettä ei ole esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa. Erityisesti on todettava, että toisin kuin valittajat tuovat esiin, tällaista väitettä ei ole millään tavoin esitetty niiden unionin yleiselle tuomioistuimelle toimittamassa vastauskirjelmässä.
74 Muilta osin valittajien väitteet on hylättävä samoista syistä kuin tämän määräyksen 40–44 kohdassa on jo esitetty, koska unionin yleinen tuomioistuin on kumonnut riidanalaiset päätökset riittämättömien perustelujen vuoksi siltä osin kuin niissä määrättiin kullekin niistä hallinnollinen rahoituksellinen seuraamus.
75 Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin todennut perustellusti ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 156 kohdassa, toisen valituksenalaisen tuomion 139 kohdassa ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 141 kohdassa, että kun otetaan huomioon tällainen kumoaminen, ei ollut enää tarpeen tutkia muita väitteitä, kuten suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskevia väitteitä, joihin valittajat vetosivat kyseisen seuraamuksen määrän kyseenalaistamiseksi, koska ne olivat siten tulleet tehottomiksi.
76 Tältä osin on erityisesti korostettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä, kun se on todennut ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 135 ja 136 kohdassa, toisen valituksenalaisen tuomion 118 ja 119 kohdassa sekä kolmannen valituksenalaisen tuomion 122 ja 123 kohdassa, että voidakseen tutkia, olivatko riidanalaisilla päätöksillä määrätyt hallinnolliset rahoitukselliset seuraamukset suhteellisuusperiaatteen ja asetuksen N:o 1024/2013 18 artiklan 3 kohdassa, jossa edellytetään, että seuraamus on luonteeltaan oikeasuhteinen, säädettyjen kriteerien mukaisia, näiden päätösten perusteluista oli oikeudellisesti riittävällä tavalla käytävä ilmi menetelmä, jota EKP noudatti seuraamusten määrän määrittämiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin on siis perustellusti todennut ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 121 ja 122 kohdassa toisen valituksenalaisen tuomion 104 ja 105 kohdassa sekä kolmannen valituksenalaisen tuomion 108 ja 109 kohdassa, että voidakseen tutkia valittajien tältä osin esittämät moitteet sen oli tutkittava aluksi, olivatko kyseisten päätösten perustelut riittävät.
77 Näin ollen asiassa C‑456/20 P esitetyn neljännen valitusperusteen ensimmäinen osa ja asioissa C‑457/20 P ja C‑458/20 P esitetyt kolmannet valitusperusteet on hylättävä selvästi perusteettomina.
Toinen osa
– Asianosaisten lausumat
78 Valittajat väittävät mainittujen valitusperusteiden toisessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Kumotessaan riidanalaiset päätökset siltä osin kuin niissä oli määrätty valittajille tietynsuuruinen sakko ja hylätessään muilta osin niiden vaatimukset, mukaan lukien väitteet, joilla kyseistä seuraamusta koskeva periaate itsessään riitautetaan, unionin yleinen tuomioistuin on ainakin implisiittisesti myöntänyt, että kyseinen seuraamus oli lähtökohtaisesti perusteltu sekä suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukainen. Unionin yleinen tuomioistuin on siten kieltäytynyt muun muassa tutkimasta muiden pankkien tapauksia, joiden osalta EKP oli tulkinnut asetuksen N:o 575/2013 26 artiklan 3 kohtaa tavalla, joka oli valittajien tulkinnan mukainen.
79 EKP katsoo, että tämä väite on perusteeton.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
80 On todettava, että valittajien väitteet perustuvat täysin olettamaan, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin olisi valituksenalaisissa tuomioissa implisiittisesti mutta väistämättä ottanut kantaa siihen, ovatko valittajille riidanalaisissa päätöksissä määrätyt hallinnolliset rahoitukselliset seuraamukset suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisia, kun se on tunnustanut, että kyseiset seuraamukset olivat ”periaatteessa” perusteltuja.
81 On kuitenkin muistettava, että – kuten tämän määräyksen 73 kohdassa on todettu – valittajat eivät ole vedonneet unionin yleisessä tuomioistuimessa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen ja että unionin yleinen tuomioistuin on kumonnut riidanalaiset päätökset riittämättömien perustelujen vuoksi siltä osin kuin niissä määrättiin kullekin niistä hallinnollinen rahoituksellinen seuraamus.
82 Tästä seuraa, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole lausunut valituksenalaisissa tuomioissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen eikä suhteellisuusperiaatteen loukkaamisesta, kuten viimeksi mainitun periaatteen osalta nimenomaisesti käy ilmi ensimmäisen valituksenalaisen tuomion 156 kohdasta, toisen valituksenalaisen tuomion 139 kohdasta ja kolmannen valituksenalaisen tuomion 141 kohdasta.
83 Näin ollen asiassa C‑456/20 P esitetyn neljännen valitusperusteen toinen osa ja asioissa C‑457/20 P ja C‑458/20 P esitetyt kolmannet valitusperusteet on hylättävä selvästi perusteettomina. Nämä valitusperusteet on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
84 Kaikesta edellä esitetystä seuraa näin ollen, että nyt käsiteltävät valitukset on hylättävä kokonaisuudessaan, koska niiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset osittain selvästi puuttuvat ja koska ne ovat osittain selvästi perusteettomia.
Oikeudenkäyntikulut
85 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 137 artiklassa, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, määrätään, että ratkaisu oikeudenkäyntikuluista annetaan määräyksessä, jolla asia lopullisesti ratkaistaan.
86 Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska EKP on vaatinut valittajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja ne ovat hävinneet asiat, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on määrännyt seuraavaa:
1) Valitusten tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat osittain selvästi ja ne ovat osittain selvästi perusteettomat.
2) Crédit agricole SA, Crédit agricole Corporate and Investment Bank ja CA Consumer Finance velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset