UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kahdeksas jaosto)
23.9.2020 (*)
Valtiontuet – Espanjan viranomaisten tietyille taloudellisille etuyhtymille ja niiden sijoittajille myöntämä tuki – Tiettyihin alusten hankintaa varten tehtyihin rahoitusleasingsopimuksiin sovellettava verojärjestelmä (Espanjan tax lease ‑järjestelmä) – Päätös, jolla valtiontuki todetaan osittain sisämarkkinoille soveltumattomaksi ja määrätään sen osittaisesta takaisinperimisestä – Valikoivuus – Perusteluvelvollisuus – Tuen takaisinperiminen – Yhdenvertainen kohtelu – Luottamuksensuoja – Oikeusvarmuus
Yhdistetyissä asioissa T‑515/13 RENV ja T‑719/13 RENV,
Espanjan kuningaskunta, asiamiehenään S. Centeno Huerta,
kantajana asiassa T-515/13 RENV,
Lico Leasing, SA, kotipaikka Madrid (Espanja),
Pequeños y Medianos Astilleros Sociedad de Reconversión, SA, kotipaikka Madrid,
edustajinaan asianajaja M. Merola ja asianajaja M. Sánchez,
kantajina asiassa T‑719/13 RENV,
joita tukevat
Bankia, SA, kotipaikka Valencia (Espanja), ja muut väliintulijat, joiden nimet luetellaan liitteessä,(1) edustajinaan asianajajat J. Buendía Sierra, E. Abad Valdenebro, R. Calvo Salinero ja A. Lamadrid de Pablo,
väliintulijoina asiassa T‑719/13 RENV,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään V. Di Bucci, E. Gippini Fournier ja P. Němečková,
vastaajana,
jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta kanteesta, jossa vaaditaan kumoamaan valtiontuesta SA.21233 C/11 (ex NN/11, ex CP 137/06) – Espanjan soveltama tiettyihin rahoitusleasingsopimuksiin sovellettava verojärjestelmä (Espanjan tax lease ‑järjestelmä) – 17.7.2013 tehty komission päätös 2014/200/EU (EUVL 2014, L 114, s. 1),
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. M. Collins (esittelevä tuomari) sekä tuomarit C. Iliopoulos, R. Barents, J. Passer ja G. De Baere,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies J. Palacio González,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 24.10.2019 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Euroopan komissio on saanut vuoden 2006 toukokuusta lähtien useita kanteluita Espanjan tax lease ‑järjestelmästä (jäljempänä myös ETL). Erityisesti kaksi kansallista telakkaliittoa ja yksi telakka ovat valittaneet, että tämä järjestelmä antoi laivanvarustamoille mahdollisuuden ostaa Espanjassa rakennettuja aluksia 20–30 prosentin hinnanalennuksella.
2 Komission Espanjan viranomaisille lähettämien useiden tietopyyntöjen ja osapuolten välisten kokousten johdosta komissio aloitti SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisen muodollisen tutkintamenettelyn 29.6.2011 tehdyllä päätöksellä C(2011) 4494 final (EUVL 2011, C 276, s. 5; jäljempänä muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätös).
3 Komissio teki 17.7.2013 valtiontuesta SA.21233 C/11 (ex NN/11, ex CP 137/06) – Espanjan soveltama tiettyihin rahoitusleasingsopimuksiin sovellettava verojärjestelmä (Espanjan tax lease ‑järjestelmä) – päätöksen 2014/200/EU (EUVL 2014, L 114, s. 1; jäljempänä riidanalainen päätös). Kyseisessä päätöksessä komissio katsoi, että tietyt ETL:n muodostavat verotukselliset toimenpiteet ”ovat [SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua] valtiontukea”, jonka Espanja on pannut sääntöjenvastaisesti täytäntöön 1.1.2002 alkaen rikkoen SEUT 108 artiklan 3 kohtaa. Näiden toimenpiteiden katsottiin olevan osittain sisämarkkinoille soveltumattomia. Valtiontuki määrättiin perittäväksi takaisin tietyin edellytyksin sijoittajilta, jotka olivat saaneet kyseisiä etuja, ilman, että ne voivat siirtää takaisinperimisen kustannuksia muille henkilöille.
Espanjan tax lease ‑järjestelmän oikeudellinen rakenne ja rahoitusrakenne
4 Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että ETL:ään osallistui jokaisen laivanrakennustilauksen osalta useita toimijoita, eli laivanvarustamo, telakka, leasingyhtiö, pankki, pankin perustama taloudellinen etuyhtymä sekä sijoittajat, jotka ostivat osuuksia taloudellisesta etuyhtymästä.
5 Komission mukaan ETL on yleensä pankin järjestämä verosuunnittelujärjestelmä (ks. alla oleva kaavio), jolla pyritään luomaan sijoittajille veroetuja verotuksellisesti läpinäkyvässä taloudellisessa etuyhtymässä ja siirtämään osa veroeduista laivanvarustamolle aluksen hinnanalennuksen välityksellä. Taloudellisen etuyhtymän sijoittajat pitävät muut edut palkkiona investoinneistaan.
6 ETL:ssä edellä 4 ja 5 kohdassa mainitut toimijat allekirjoittavat useita sopimuksia, joiden olennaiset seikat, sellaisina kuin ne ilmenevät riidanalaisesta päätöksestä ja muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksestä, selostetaan jäljempänä.
Alkuperäinen laivanrakennussopimus
7 Laivanvarustamo, joka haluaa hankkia aluksen, tekee telakan kanssa sopimuksen rakennettavasta aluksesta ja ostohinnasta, johon sisältyy alennus (jäljempänä nettohinta). Telakka pyytää pankkia järjestämään ETL:n järjestelyt.
Uusi laivanrakennussopimus
8 Pankki perustaa leasingyhtiön, joka korvaa uuden sopimuksen avulla laivanvarustamon ja tekee telakan kanssa uuden aluksen ostosopimuksen hinnalla, joka ei sisällä alennusta (jäljempänä bruttohinta).
Pankin perustama taloudellinen etuyhtymä ja sijoittajien etsiminen
9 Pankki perustaa taloudellisen etuyhtymän ja myy osuuksia sijoittajille, jotka ovat yleensä suuria espanjalaisia veronmaksajia, jotka odottavat saavansa sijoitukselleen tuottoa alennetun veron perusteen muodossa ja jotka eivät yleensä harjoita merenkulkua.
Leasingsopimus
10 Leasingyhtiö vuokraa alusta taloudelliselle etuyhtymälle osto-optiolla kolme tai neljä vuotta bruttohinnan perusteella. Taloudellinen etuyhtymä sitoutuu ennalta käyttämään aluksen osto-optiota tämän määräajan päätyttyä. Sopimuksessa määrätään hyvin korkeiden vuokrien maksamisesta leasingyhtiölle, mikä aiheuttaa taloudelliselle etuyhtymälle huomattavia tappioita. Sitä vastoin osto-option käyttämisen hinta on hyvin alhainen.
Ilman miehistöä vuokrattua alusta koskeva sopimus, joka sisältää osto-option
11 Taloudellinen etuyhtymä vuokraa puolestaan aluksen lyhyeksi ajaksi laivanvarustamolle ilman miehistöä vuokrattua alusta koskevalla sopimuksella (aluksen vuokraussopimus, joka ei sisällä miehistöä eikä huoltoa, koska vuokralleottaja on niistä vastuussa). Laivanvarustamo sitoutuu ennalta ostamaan aluksen taloudelliselta etuyhtymältä sovitun määräajan päätyttyä nettohinnan perusteella. Toisin kuin edellä 10 kohdassa kuvaillun leasingsopimuksen osalta, ilman miehistöä vuokrattua alusta koskevassa sopimuksessa määrätty vuokrahinta on alennettu. Sitä vastoin hinta osto-option käyttämiselle on korotettu. Osto-option käyttämiselle sovittu päivämäärä vahvistetaan joitakin viikkoja sen päivän jälkeen, jona taloudellinen etuyhtymä on ostanut aluksen leasingyhtiöltä.
12 ETL:n oikeudellisesta rakenteesta ilmenee siis, että pankki järjestää telakan myydessä aluksen laivanvarustamolle kaksi välitoimijaa eli leasingyhtiön ja taloudellisen etuyhtymän. Viimeksi mainittu sitoutuu leasingsopimuksen puitteissa ostamaan aluksen bruttohintaan, jonka leasingyhtiö siirtää telakalle. Sitä vastoin kun se myy aluksen edelleen laivanvarustamolle ilman miehistöä vuokrattua alusta koskevalla sopimuksella, joka sisältää osto-option, se saa vain nettohinnan, jossa otetaan huomioon alussa laivanvarustamolle myönnetty alennus.
ETL:n verotuksellinen rakenne
13 Riidanalaisen päätöksen mukaan ETL:n tarkoituksena on tarjota tiettyjen verotuksellisten toimien avulla etua taloudellisille etuyhtymille ja niihin osallistuville sijoittajille, jotka puolestaan siirtävät osan eduista varustamoille, jotka hankkivat uuden aluksen.
14 Riidanalaisen päätöksen mukaan käytettyjen verotoimenpiteiden yhteisvaikutus antaa taloudelliselle etuyhtymälle ja sen sijoittajille mahdollisuuden saada aluksen alkuperäisestä bruttohinnasta noin 30 prosentin veroetu. Osa tästä alun perin taloudellisen etuyhtymän ja sen sijoittajien saamasta veroedusta jää sijoittajille (10–15 prosenttia) ja osa siitä siirretään varustamolle (85–90 prosenttia), josta tulee lopulta aluksen omistaja, ja se saa 20–30 prosentin alennuksen aluksen alkuperäisestä bruttohinnasta.
15 Komission mukaan ETL‑toimissa yhdistetään veroedun aikaansaamiseksi erilaisia yksittäisiä, mutta kuitenkin toisiinsa sidoksissa olevia verotoimenpiteitä. Näistä toimenpiteistä säädetään 5.3.2004 annetun kuninkaan päätöksen 4/2004, jolla hyväksytään yhteisöverolain konsolidoitu versio (Real Decreto Legislativo 4/2004, por el que se aprueba el texto refundido de la Ley del Impuesto sobre Sociedades; BOE nro 61, 11.3.2004, s. 10951; jäljempänä TRLIS), sekä 30.7.2004 annetun kuninkaan päätöksen 1777/2004, jolla hyväksytään yhteisöveroasetus (Real Decreto 1777/2004, por el que se aprueba el Reglamento del Impuesto sobre Sociedades; BOE nro 189, 6.8.2004, s. 28377; jäljempänä RIS), useissa säännöksissä. Kyseessä ovat seuraavat viisi toimenpidettä, jotka kuvaillaan riidanalaisen päätöksen 21‐42 perustelukappaleessa: leasingvuokratun omaisuuden nopeutettu poisto (toimenpide 1), leasingvuokrattujen omaisuuserien varhennetun poiston harkinnanvarainen soveltaminen (toimenpide 2), taloudelliset etuyhtymät (toimenpide 3), tonnistoverojärjestelmä (toimenpide 4) ja RIS:n 50 §:n 3 momentti (toimenpide 5).
16 Erityisesti toimenpiteen 2 osalta on täsmennettävä, että TRLIS:n 115 §:n 6 momentin mukaisesti leasingsopimuksella ostetun omaisuuden nopeutettu poisto alkaa siitä päivästä, jona omaisuuserä otetaan käyttöön, eli ei ennen kuin omaisuuserä toimitetaan sen vuokraajalle ja ennen kuin se alkaa käyttää sitä. TRLIS:n 115 §:n 11 momentin nojalla kuitenkin talousministeriö voi määrittää poiston alkamispäivämäärän ottaen huomioon omaisuuserien sopimuksentekovaiheen erityispiirteet ja niiden taloudelliseen käyttöön liittyvät erityispiirteet. Luvanhakumenettely määritellään yksityiskohtaisesti RIS:n 49 §:ssä. Koska nopeutetun poiston alkamispäivämääräksi voitiin sovellettavan lainsäädännön mukaan määrittää omaisuuden käyttöönottoa edeltävä päivä, riidanalaisessa päätöksessä viitataan ”varhennettuun” poistoon.
Komission toteuttama arviointi
17 Komissio katsoi, että se, että ETL koostui erilaisista toimenpiteistä, jotka eivät kaikki sisältyneet Espanjan verolainsäädäntöön, ei estänyt arvioimasta sitä järjestelmänä, koska ETL:ssä käytetyt eri verotoimenpiteet liittyivät oikeudellisesti tai tosiasiallisesti toisiinsa.
18 Joka tapauksessa komissio ei tarkastellut toimenpiteitä pelkästään järjestelmänä vaan arvioi niitä myös yksilöllisesti. Komission mukaan nämä lähestymistavat täydensivät toisiaan ja johtivat johdonmukaisiin päätelmiin.
19 Mitä tulee SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen yritysten olemassaoloon, kaikki ETL-toimenpiteisiin osallistuvat osapuolet olivat riidanalaisen päätöksen 126 perustelukappaleen mukaan yrityksiä, koska niiden toimintaan sisältyi tavaroiden ja palveluiden tarjoaminen markkinoilla. Tarkemmin sanottuna telakat rakensivat uusia aluksia; leasingyritykset tarjosivat rahoitusjärjestelyjä; taloudelliset etuyhtymät vuokrasivat ja myivät aluksia; sijoittajat tarjosivat tavaroita ja palveluita monenlaisilla markkinoilla, paitsi jos ne olivat yksityishenkilöitä, jotka eivät harjoittaneet mitään taloudellista toimintaa, missä tapauksessa ne eivät kuuluneet tämän päätöksen soveltamisalaan; laivanvarustamot tarjosivat meriliikenteen palveluita ja pankit tarjosivat välitys- ja rahoituspalveluita.
20 Valikoivuuden osalta komissio katsoi, että varhennetun poiston harkinnanvaraisessa soveltamisessa (toimenpide 2), tonnistoverojärjestelmässä (toimenpide 4) ja RIS:n 50 §:n 3 momentissa (toimenpide 5) oli kyse valikoivien etujen myöntämisestä tietyille yrityksille.
21 Erityisesti leasingvuokrattujen omaisuuserien varhennetun poiston harkinnanvaraisen soveltamisen (toimenpide 2) osalta komissio toi esiin, että Espanjan yleisen poistoa koskevan verolainsäädännön mukaan omaisuuserän kustannukset olisi periaatteessa jaettava koko sen taloudellisen elinkaaren ajalle eli siitä hetkestä lähtien, kun sitä käytettiin taloudellista toimea varten. Leasingtoimintojen yhteydessä RIS:n 115 §:n 6 momentissa sallittiin periaatteessa nopeutettu poisto siitä päivästä alkaen, jolloin omaisuuserä otettiin käyttöön. RIS:n 115 artiklan 11 momentissa kuitenkin sallittiin nopeutetun poiston alkaminen ennen omaisuuserän käytön aloittamista, mikä merkitsi varhennettua poistoa. Riidanalaisen päätöksen mukaan tämä mahdollisuus oli poikkeus mainitun lain 115 §:n 6 momentissa vahvistettuun yleiseen sääntöön ja se edellytti Espanjan viranomaisten harkinnanvaraista lupaa, joten se oli valikoiva. Komission mukaan luvan myöntämiselle säädetyt perusteet olivat epätarkkoja ja edellyttivät verohallinnon tulkintaa; verohallinto ei ollut julkaissut tästä mitään suuntaviivoja. Lisäksi komissio katsoi, että RIS:n 49 §:n sanamuoto vahvisti toimenpiteen valikoivuuden. Komissio katsoi niin ikään, että Espanjan kuningaskunta ei ollut osoittanut, että ennakkolupajärjestelmä olisi välttämätön sen sijaan, että vain tarkistettaisiin jälkikäteen selvät ja objektiiviset perusteet, kuten esimerkiksi tavanomaisen poiston yhteydessä tehtiin.
22 Lisäksi komissio arvioi, että kun ETL:ää tarkasteltiin kokonaisuutena, etu oli valikoiva, koska siihen sovellettiin verohallinnon harkintavaltaa luvanhankintavelvoitteen ja sovellettavien ehtojen epätarkan sanamuodon vuoksi. Lisäksi toimenpiteeseen liittyi alakohtainen valikoivuus, sillä verohallinto hyväksyi ETL-toimenpiteet ainoastaan merialusten rahoittamista varten. Komission mukaan se, että kaikilla varustamoilla, mukaan lukien muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneet yritykset, oli mahdollisuus käyttää ETL‑rahoitustoimenpiteitä, ei muuttanut päätelmää siitä, että järjestelmällä suosittiin tiettyjä toimintoja, kuten merialusten hankkimista leasingsopimusten välityksellä, erityisesti jotta ne vuokrattaisiin ilman miehistöä ja myytäisiin myöhemmässä vaiheessa.
23 Riidanalaisen päätöksen mukaan etua sai taloudellinen etuyhtymä ja avoimuusjärjestelyiden välityksellä sen sijoittajat. Taloudellinen etuyhtymä oli oikeushenkilö, joka sovelsi kaikkia verotustoimia ja tarvittaessa esitti verohallinnolle lupahakemuksia. Verotuksellisesta näkökulmasta taloudellinen etuyhtymä oli verotuksellisesti avoin toimija ja sen verotettavat tulot tai vähennyskelpoiset kulut siirrettiin automaattisesti sijoittajille.
24 Komissio katsoi lisäksi, että taloudellisesta näkökulmasta varustamolle siirrettiin ETL-toimenpiteessä huomattava osa taloudellisen etuyhtymän saamasta veroedusta hinnanalennuksen välityksellä, sen estämättä, mitä jäljempänä esitetään toimenpiteen lukemisesta valtion toteuttamaksi. Vaikka riidanalaisessa päätöksessä myönnettiinkin, että ETL-liiketoimien muut osallistujat, kuten telakat, leasingyhtiöt ja muut välittäjät, hyötyivät edun epäsuorasta vaikutuksesta, komissio katsoi, että taloudellisen etuyhtymän ja sen sijoittajien alun perin saamaa etua ei siirretty niille.
25 Riidanalaisen päätöksen mukaan oli niin, että kun otettiin huomioon ETL:stä johtuva verotulojen menetys, kyseessä oli valtion varojen siirto taloudelliselle etuyhtymälle, joka verotuksellisten avoimuusjärjestelyiden välityksellä siirsi ne sijoittajilleen.
26 Mitä tulee toimenpiteiden lukemiseen valtion toteuttamiksi, komissio katsoi, että taloudellisille etuyhtymille ja niiden sijoittajille myönnettyä valikoivaa etua oli selvästi pidettävä Espanjan valtion toteuttamana toimena, koska se johtui verosäännöistä ja verohallinnon myöntämistä luvista etenkin varhennetun poiston ja tonnistoverojärjestelmän soveltamiseen. Riidanalaisen päätöksen mukaan tästä ei kuitenkaan ollut kyse laivanvarustamojen eikä etenkään telakoiden ja välittäjien kohdalla, koska sovellettavat säännöt eivät velvoittaneet taloudellisia etuyhtymiä siirtämään osaa veroedusta kyseisille toimijoille, huolimatta siitä, että komissio myönsi, että verohallinnolle lähetetyt lupahakemukset sisälsivät yleensä yksityiskohtaisia tietoja taloudellisen etuyhtymän sijoittajien ja laivanvarustamon välisen veroedun jaosta.
27 Riidanalaisen päätöksen mukaan kyseinen etu uhkasi vääristää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Komissio toi esille erityisesti, että sijoittajat eli taloudellisten etuyhtymien jäsenet toimivat talouden eri aloilla, etenkin jäsenvaltioiden väliselle kaupalle avoimilla aloilla. Koska ne hyötyivät ETL‑toimenpiteistä, ne toimivat lisäksi taloudellisten etuyhtymien välityksellä markkinoilla ilman miehistöä tapahtuvan merialusten vuokrauksen sekä niiden hankinnan ja myynnin aloilla, jotka olivat avoinna jäsenvaltioiden väliselle kaupalle.
28 Tarkastellessaan tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille komissio katsoi, että vaikka 5.7.1997 annettuja yhteisön suuntaviivoja meriliikenteen valtiontuelle (EYVL 1997, C 205, s. 5), sellaisina kuin ne olivat muutettuina 17.1.2004 (EUVL 2004, C 13, s. 3; jäljempänä meriliikenteen suuntaviivat), ei voitu tarkasti soveltaa esillä olevassa asiassa, niitä voitiin soveltaa analogisesti, jotta voitaisiin tunnistaa se taloudellisten etuyhtymien tai niiden sijoittajien saaman edun määrä, joka mahdollisesti soveltui sisämarkkinoille. Tämän määrän ylittävä tuki ei komission mukaan soveltunut sisämarkkinoille.
29 Lopuksi komissio hylkäsi näkökohdat, joiden mukaan yhdenvertaisen kohtelun ja luottamuksensuojan periaatteet estivät tuen takaisinperimisen. Sitä vastoin komissio katsoi, että oikeusvarmuuden periaate esti tuen takaisinperimisen ajanjaksolta, joka alkaa ETL:n voimaantulosta vuonna 2002 ja päättyy 30.4.2007 eli päivänä, jolloin Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistiin tukiohjelmasta, jonka Ranska on ottanut käyttöön yleisen verolainsäädännön 39 CA §:n nojalla – Valtiontuki C 46/04 (ex NN 65/04), 20.12.2006 annettu komission päätös 2007/256/EY (EUVL 2007, L 112, s. 41; jäljempänä päätös Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä).
30 Riidanalaisessa päätöksessä todettiin lisäksi, että sopimuslausekkeet, joiden perusteella telakoilla olisi velvollisuus maksaa korvausta muille sopimuspuolille, elleivät ne voisi viime kädessä saada tarkoitettuja veroetuja, olisivat vastoin valtiontukia koskevia sääntöjä, joissa edellytettiin tuen takaisinperimistä todelliselta edunsaajalta.
Aiemmat oikeudenkäynnit unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa
Aiempi oikeudenkäynti unionin yleisessä tuomioistuimessa
31 Espanjan kuningaskunta nosti riidanalaista päätöstä koskevan kumoamiskanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 25.9.2013 toimittamallaan kannekirjelmällä, joka kirjattiin viitteellä T-515/13.
32 Lico Leasing, SA (jäljempänä Lico) ja Pequeños y Medianos Astilleros Sociedad de Reconversión, SA (jäljempänä PYMAR) nostivat riidanalaista päätöstä koskevan kumoamiskanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 30.12.2013 toimittamallaan kannekirjelmällä, joka kirjattiin viitteellä T-719/13. Lico on yhtiö, joka harjoittaa leasingrahoitustoimintaa, ja PYMAR on yhtiö, joka tukee pienten ja keskisuurten telakoiden toimintaa.
33 Riidanalaisesta päätöksestä nostettiin useita muitakin kanteita.
34 Komissio esitti, että kanteet oli hylättävä perusteettomina, ja esitti myös varauksia siitä, oliko Licolla ja PYMARilla asiavaltuus asiassa T-719/13.
35 Asioiden T-515/13 ja T-719/13 asianosaisten lausumat sekä vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 9.6. ja 10.6.2015 pidetyissä istunnoissa.
36 Unionin yleisen tuomioistuimen seitsemännen jaoston puheenjohtaja yhdisti unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 68 artiklan perusteella 17.12.2015 antamallaan määräyksellä asiat T-515/13 ja T-719/13 tuomion antamista varten.
37 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi 17.12.2015 antamassaan tuomiossa Espanja ym. v. komissio (T-515/13 ja T-719/13, EU:T:2015:1004; jäljempänä alkuperäinen tuomio,), että Licon ja PYMARin nostama kanne voitiin ottaa tutkittavaksi. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi kantajien kanteet aineellisesti SEUT 107 artiklan 1 kohdan ja SEUT 296 artiklan rikkomista koskevan kanneperusteen nojalla ja kumosi riidanalaisen päätöksen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi, että kummankin kanteen yhteydessä esitetyistä muista kanneperusteista ja väitteistä ei ollut tarpeen lausua.
Aiempi oikeudenkäynti unionin tuomioistuimessa
38 Komissio teki unionin tuomioistuimen kirjaamoon 29.2.2016 jättämällään valituskirjelmällä alkuperäistä tuomiota koskevan valituksen, joka kirjattiin asianumerolla C-128/16 P. Se esitti kaksi valitusperustetta, jotka perustuivat oikeudellisiin virheisiin, jotka unionin yleinen tuomioistuin sen mukaan teki tulkitessaan ja soveltaessaan SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, mitä tulee yrityksen ja valikoivan edun käsitteisiin, sekä SEUT 296 artiklaa.
39 Muiden unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä olevien riidanalaista päätöstä koskevien kanteiden käsittelyä lykättiin siihen asti, kunnes asiassa C-128/16 P olisi annettu lopullinen ratkaisu.
40 Bankia, SA ja 32 muuta yhteisöä (jäljempänä Bankia ym.) sekä Aluminios Cortizo, SAU hyväksyttiin 21.12.2016 annetulla määräyksellä komissio v. Espanja ym. (C-128/16 P, ei julkaistu, EU:C:2016:1006) ja 21.12.2016 annetulla määräyksellä komissio v. Espanja ym. (C-128/16 P, ei julkaistu, EU:C:2016:1007) väliintulijoiksi tukemaan Licon ja PYMARin vaatimuksia.
41 Unionin tuomioistuin kumosi alkuperäisen tuomion 25.7.2018 antamallaan tuomiolla komissio v. Espanja ym. (C-128/16 P, EU:C:2018:591; jäljempänä valituksesta annettu tuomio).
42 Unionin tuomioistuin katsoi ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin oli tulkinnut ja soveltanut SEUT 107 artiklan 1 kohtaa virheellisesti. Tältä osin unionin tuomioistuin toi esille, että unionin yleisen tuomioistuimen mukaan taloudelliset etuyhtymät eivät voineet olla valtiontuen saajia siitä syystä, että näiden ryhmittymien verotuksellisen avoimuuden vuoksi kyseisistä toimenpiteistä aiheutuvista veroeduista ja taloudellisista eduista olivat hyötyneet sijoittajat eivätkä taloudelliset etuyhtymät. Unionin tuomioistuin katsoi kuitenkin, että taloudelliset etuyhtymät harjoittivat taloudellista toimintaa eli merialusten hankkimista leasingsopimuksella erityisesti niiden vuokraamiseksi ilman miehistöä ja niiden myöhempää jälleenmyyntiä varten, mistä johtui, että ne olivat SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yrityksiä, mikä oli todettu riidanalaisessa päätöksessä.
43 Vaikka taloudellisten etuyhtymien saamat edut siirrettiinkin kokonaisuudessaan automaattisesti niiden jäsenille, unionin tuomioistuin toi esiin, että kyseisiä verotuksellisia toimenpiteitä sovellettiin taloudellisiin etuyhtymiin ja että ne saivat suoraa hyötyä mainituista toimenpiteistä aiheutuvista eduista. Näillä eduilla suosittiin niiden harjoittamaa merialusten hankkimista leasingsopimusten välityksellä erityisesti niiden vuokraamiseksi ilman miehistöä ja myymiseksi myöhemmässä vaiheessa. Taloudellisille etuyhtymille on siis siirretty julkisia varoja verotulojen menetyksen muodossa. Unionin tuomioistuimen mukaan kyseiset toimenpiteet olivat näin ollen luonteeltaan sellaisia, että ne muodostivat valtiontuen taloudellisille etuyhtymille. Sillä seikalla, että komissio määräsi soveltumattomat tuet takaisinperittäviksi vain taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta, minkä lainmukaisuutta unionin tuomioistuin ei tutkinut valituksesta antamassaan tuomiossa, ei katsottu olevan merkitystä tämän päätelmän kannalta. Edellä esitetyn perusteella unionin tuomioistuin hyväksyi komission ensimmäisen valitusperusteen.
44 Mitä tulee toiseksi ETL-mekanismin sallimista koskevasta veroviranomaisen harkintavallasta johtuvaan valikoivaan etuun etenkin varhennetun poiston osalta, unionin tuomioistuin katsoi, että unionin yleinen tuomioistuin oli ollut väärässä sulkiessaan järjestelmän valikoivuuden pois sillä perusteella, että kaikilla yrityksillä oli mahdollisuus osallistua näihin toimintoihin ja saada edut, mikä unionin yleisen tuomioistuimen mukaan merkitsi, että sijoittajat eivät olleet saaneet valikoivaa etua. Unionin tuomioistuimen mukaan unionin yleisen tuomioistuimen päätelmät perustuivat virheelliseen olettamaan siitä, että vain sijoittajia – eikä taloudellisia etuyhtymiä – voitiin pitää kyseessä olevista verotuksellisista toimenpiteistä johtuvien etujen saajina ja että valikoivuusedellytystä piti tutkia sijoittajiin eikä taloudellisiin etuyhtymiin nähden. Unionin yleinen tuomioistuin teki näin ollen oikeudellisen virheen, kun se ei tutkinut, annettiinko varhennettua poistoa koskevassa lupajärjestelmässä veroviranomaisille sellaista harkintavaltaa, jolla suosittiin ETL:ään osallistuvien taloudellisten etuyhtymien harjoittamia toimintoja. Unionin tuomioistuin hyväksyi siis komission esittämän toisen valitusperusteen.
45 Kolmanneksi unionin tuomioistuin katsoi 21.12.2016 annettuun tuomioon komissio v. World Duty Free Group ym. (C-20/15 P ja C-21/15 P, EU:C:2016:981) tukeutuen, että unionin yleinen tuomioistuin oli tehnyt oikeudellisen virheen, kun se oli katsonut, että ETL:n liiketoimiin osallistuneiden sijoittajien saamat edut eivät voineet olla valikoivat, koska kaikkien yritysten oli erotuksetta mahdollista osallistua niihin, tutkimatta, oliko komissio todennut, että verotuksellisilla toimenpiteillä otettiin käyttöön toimijoiden välinen erilainen kohtelu, vaikka veroetuja saaneet toimijat ja niiden ulkopuolelle jääneet toimijat olivat mainitun verojärjestelmän päämäärän kannalta toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa. Näin ollen unionin tuomioistuin hyväksyi komission esittämän kolmannen valitusperusteen.
46 Neljänneksi unionin tuomioistuin totesi perusteluvelvollisuudesta, että unionin yleisen tuomioistuimen päätelmät perustuivat virheelliseen olettamaan siitä, että ainoastaan sijoittajia – eikä taloudellisia etuyhtymiä – voitiin pitää kyseessä olevista verotuksellisista toimenpiteistä johtuvien etujen saajina ja että oli siis tutkittava, olivatko ne edut, joita sijoittajat – eivätkä taloudelliset etuyhtymät – olivat saaneet, luonteeltaan valikoivia, uhkasivatko ne väärentää kilpailua ja vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja oliko riidanalainen päätös riittävän perusteltu näiden kriteerien analysoinnin osalta. Unionin tuomioistuimen mukaan komissio on riidanalaisessa päätöksessä antanut tiedot, joiden perusteella voidaan ymmärtää ne syyt, joiden vuoksi se on katsonut, että kyseessä olevista toimenpiteistä johtuvat edut olivat valikoivia ja omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan sekä vääristämään kilpailua, ja se on tältä osin perustellut tätä päätöstä riittävästi ja ristiriidattomasti SEUT 296 artiklan vaatimusten mukaisesti. Unionin tuomioistuin hyväksyi siis komission viimeisen valitusperusteen.
47 Todettuaan, että käsiteltävä asia ei ollut ratkaisukelpoinen, koska unionin yleinen tuomioistuin oli tutkinut vain osan Espanjan kuningaskunnan, Licon ja PYMARin esittämistä perusteista, unionin tuomioistuin päätti palauttaa asiat T-515/13 ja T‑719/13 unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi ja määräsi, että oikeudenkäyntikuluista, väliintulijoiden oikeudenkäyntikuluja lukuun ottamatta, päätettäisiin myöhemmin.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
48 Valituksesta annetun tuomion jälkeen asiat T-515/13 RENV ja T-719/13 RENV siirrettiin unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston käsiteltäviksi.
49 Espanjan kuningaskunta ja komissio esittivät unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 217 artiklan 1 kohdan mukaisesti 5.10.2018 kirjallisia huomautuksia asiassa T-515/13 RENV.
50 Unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 21.9. ja 8.10.2018 antamillaan määräyksillä Licon ja PYMARin esittämän vaatimuksen luottamuksellisesta käsittelystä Bankiaan ym. ja Aluminios Cortizoon nähden asiassa T-719/13 RENV.
51 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 217 artiklan 1 kohdan nojalla Aluminios Cortizo esitti 28.9.2018 kirjallisia huomautuksia ja Lico, PYMAR, komissio ja Bankia ym. esittivät 5.10.2018 kirjallisia huomautuksia asiassa T‑719/13 RENV.
52 Unionin yleinen tuomioistuin päätti kahdeksannen jaoston ehdotuksesta siirtää asian työjärjestyksensä 28 artiklan nojalla laajennetun ratkaisukokoonpanon käsiteltäväksi.
53 Unionin yleinen tuomioistuin päätti esittelevän tuomarin ehdotuksesta aloittaa asian käsittelyn suullisen vaiheen ja kehotti asianosaisia vastaamaan erinäisiin kirjallisiin kysymyksiin työjärjestyksen 89 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena. Kysymyksissään unionin yleinen tuomioistuin muun muassa kehotti asianosaisia esittämään huomautuksensa siitä, lisättäisiinkö asiakirja-aineistoon kaksi liitettä, jotka oli liitetty kahteen riidanalaista päätöstä koskevaan kanteeseen ja jotka sisälsivät sarjan lehtiartikkeleita. Asianosaiset antoivat vastauksensa asetetuissa määräajoissa. Asianosaisten huomautukset huomioon ottaen unionin yleinen tuomioistuin päätti olla lisäämättä mainittuja liitteitä käsiteltävänä olevien asioiden asiakirja-aineistoon.
54 Unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston puheenjohtajan 12.9.2019 tekemällä päätöksellä asianosaisten kuulemisen jälkeen asiat T-515/13 RENV ja T-719/13 RENV yhdistettiin käsittelyn suullista vaihetta ja lopullisen ratkaisun antamista varten.
55 Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 24.10.2019 pidetyssä istunnossa.
56 Espanjan kuningaskunta vaatii asiassa T-515/13 RENV, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
57 Komissio vaatii asiassa T-719/13 RENV, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen ja
– velvoittaa Espanjan kuningaskunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
58 Lico ja PYMAR vaativat asiassa T-719/13 RENV, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– toissijaisesti kumoaa takaisinperimismääräyksen
– tai ainakin kumoaa takaisinperimismääräyksen takaisin perittävän soveltumattoman tuen määrän laskemisen osalta ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
59 Komissio vaatii asiassa T-719/13 RENV, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen ja
– velvoittaa Licon ja PYMARin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
60 Bankia ym. vaativat asiassa T‑719/13 RENV, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– toissijaisesti kumoaa takaisinperimismääräyksen
– tai ainakin kumoaa takaisinperimismääräyksen takaisin perittävän soveltumattoman tuen määrän laskemisen osalta.
61 Aluminios Cortizo vaatii asiassa T-719/13 RENV, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
Bankian ym. ja Aluminios Cortizon väliintulo
62 Aluksi on todettava, että komissio kiistää asiassa T-719/13 RENV menettelyn jatkamisesta esittämissään huomautuksissa sen, että Bankialla ym. ja Aluminios Cortizolla olisi mahdollisuus esittää kirjallisia huomautuksia ja osallistua väliintulijoina menettelyyn, jossa asia on palautettu unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, useista syistä. Ensinnäkin tämä olisi unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 217 artiklan 1 kohdan vastaista. Lisäksi tämä merkitsisi käytännössä, että ensimmäisessä oikeusasteessa sallittaisiin väliintulo osapuolille, joita ei voida hyväksyä väliintulijoiksi, koska ne ovat nostaneet kanteita, jotka ovat edelleen vireillä. Komission mukaan nyt esillä oleva tilanne lisäksi eroaa tilanteesta, joka oli 23.3.1993 annetun sen tuomion Gill v. komissio (T-43/89, EU:T:1993:24) taustalla, jossa unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi käsiteltäväkseen palautetussa asiassa väliintulijaksi osapuolen, joka oli osallistunut väliintulijana vain muutoksenhakumenettelyyn, sillä perusteella, että unionin tuomioistuin ei ollut päättänyt sen oikeudenkäyntikuluista. Komissio tuo kuitenkin esiin, että nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuin päätti Bankian ym. ja Aluminios Cortizon oikeudenkäyntikuluista valituksesta annetussa tuomiossa. Komissio esittää lopuksi, että nyt käsiteltävä asia eroaa tilanteesta, jossa osapuoli jättää väliintulohakemuksen mutta unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee asian lausumatta kyseisestä hakemuksesta. Komissio katsoo, että tällaisessa tilanteessa asian mahdollisen unionin yleiseen tuomioistuimeen palauttamisen jälkeen väliintulohakemukset pysyvät voimassa ja että on unionin yleisen tuomioistuimen asia lausua niistä (ks. tältä osin 2.9.2014 annettu määräys Stichting Woonpunt ym. v. komissio, T-203/10 RENV, ei julkaistu, EU:T:2014:792, 47 kohta).
63 Bankia ym. katsovat, että osapuoli, joka on saanut väliintulo-oikeuden valitusasiassa unionin tuomioistuimessa, voi automaattisesti edelleen osallistua väliintulijana menettelyyn, jossa asia on palautettu unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
64 Komission mainitsemien tuomioiden taustaolosuhteista riippumatta on tältä osin syytä muistaa, että asiat T-515/13 ja T-719/13 valittiin riidanalaisesta päätöksestä nostettujen kanteiden joukosta pilottiasioiksi ja että ne johtivat alkuperäiseen tuomioon. Tässä tilanteessa Bankiaa ym. ja Aluminios Cortizoa ei kuultu väliintulijoina unionin yleisessä tuomioistuimessa, vaan ne hyväksyttiin väliintulijoiksi alkuperäisestä tuomiosta tehdyissä valituksissa unionin tuomioistuimessa.
65 Koska unionin tuomioistuin palautti asiat unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta se lausuisi tietyistä kanneperusteista, joissa esitetään Bankian ym. ja Aluminios Cortizon kannalta merkityksellisiä oikeudellisia kysymyksiä, unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että käsiteltävänä olevassa asiassa on moitteettoman oikeudenkäytön mukaista hyväksyä unionin tuomioistuimen menettelyn väliintulijat väliintulijoiksi palauttamismenettelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä olevan oikeudenkäyntiasian moitteettoman käsittelyn varmistamiseksi ja edistää oikeudenkäyntimenettelyn jatkuvuutta, varsinkin kun muiden riidanalaisesta päätöksestä nostettujen kanteiden käsittelyä lykättiin 21.11.2018 annetuilla unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston puheenjohtajan päätöksillä, joita komissio ei vastustanut. Lisäksi on niin, että päinvastoin kuin komissio väittää, unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 217 artiklan 1 kohdan sanamuoto ei välttämättä ole tälle esteenä, koska siinä ei määritellä ”unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävän asian asianosaisia”. Kyseisessä määräyksessä ei etenkään suljeta pois sitä, että unionin tuomioistuimessa väliintulijoina olevista osapuolista voi tästä syystä tulla ”unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävän asian asianosaisia”, kun asia palautetaan unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Komission Bankian ym. ja Aluminios Cortizon väliintulijoiksi hyväksymistä vastaan esittämät väitteet on siis syytä hylätä.
Asiakysymys
66 Aluksi on todettava valituksesta annetun tuomion perusteella, että unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on tässä palauttamismenettelyssä lausua kaikista Espanjan kuningaskunnan, Licon ja PYMARin kumoamisvaatimustensa tueksi esittämistä kanneperusteista, vaikka sitä sitovatkin ne oikeusseikat, joista unionin tuomioistuin lausui edunsaajien ja edun SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valikoivuuden sekä riidanalaisen päätöksen perustelujen osalta.
67 Asiassa T-515/13 RENV nostamansa kanteen tueksi Espanjan kuningaskunta esittää neljä kanneperustetta. Ensimmäinen kanneperuste koskee SEUT 107 artiklan 1 kohtaa siltä osin kuin riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että kyse on valtiontuesta. Toissijaisesti Espanjan kuningaskunta esittää sen vaatimuksensa tueksi, joka koskee takaisinperimismääräyksen kumoamista, kolme kanneperustetta, jotka koskevat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista ja oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista.
68 Lico ja PYMAR ovat esittäneet kanteensa tueksi kolme kanneperustetta, joista ensimmäinen perustuu SEUT 107 artiklan 1 kohdan ja SEUT 296 artiklan rikkomiseen siltä osin kuin riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että kyse on valtiontuesta, toinen perustuu luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaamiseen siltä osin kuin on kyse takaisinperimismääräyksestä ja kolmas perustuu tukien takaisinperimiseen sovellettavien yleisten periaatteiden loukkaamiseen riidanalaisessa päätöksessä vahvistetun soveltumattoman tuen määrän laskentamenetelmän osalta.
SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkominen
69 Ensimmäisessä kanneperusteessaan Espanjan kuningaskunta esittää valituksesta annetun tuomion valossa, että yhtä valtiontuen olemassaoloon liittyvistä edellytyksistä ei ole noudatettu, sillä riippumatta siitä, tarkastellaanko ETL:ää kokonaisuudessaan vai toimenpiteitä yksittäin, ne eivät olleet valikoivia, käytettiinpä mitä analysointimenetelmää tahansa.
70 Mitä tulee yleistä saatavuutta koskevaan analysointimenetelmään, Espanjan kuningaskunta esittää, että oikeuskäytännön mukaan se, että ainoastaan toimenpiteen soveltamisedellytykset täyttävillä verovelvollisilla on mahdollisuus hyötyä toimenpiteestä, ei sellaisenaan tee siitä valikoivaa (tuomio 21.12.2016, komissio v. World Duty Free Group ym., C-20/15 P ja C-21/15 P, EU:C:2016:981, 59 kohta). Tältä osin Espanjan kuningaskunta korostaa, että oikeuskäytäntöön sisältyy esimerkkejä, joissa on katsottu, että verotuksellinen etu, jota sovellettiin vain leasingsopimuksen kautta saatuihin omaisuuseriin, oli yleinen toimenpide (tuomio 9.12.2014, Netherlands Maritime Technology Association v. komissio, T-140/13, ei julkaistu, EU:T:2014:1029).
71 Viitejärjestelmää koskevan menetelmän osalta Espanjan kuningaskunta väittää, että komission olisi pitänyt ensin määrittää yleinen verojärjestelmä ja sitten osoittaa, että kyseessä oleva toimenpide oli siihen nähden poikkeus, jota sovellettiin toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa oleviin talouden toimijoihin. Tältä osin Espanjan kuningaskunta esittää, että komissio ei edes määrittänyt nyt käsiteltävän asian viitejärjestelmää. Espanjan kuningaskunnan mukaan on joka tapauksessa niin, että kyse ei ole valikoivuudesta viitejärjestelmään nähden.
72 Mitä tulee SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen, Lico ja PYMAR muistuttavat valituksesta annetun tuomion huomioon ottaen, että verotuksellisen toimenpiteen määritteleminen valikoivaksi edellyttää kolmivaiheista tarkastelua: ensinnäkin on määritettävä ja analysoitava jäsenvaltion yleinen verojärjestelmä viitejärjestelmän määrittämiseksi; toiseksi on arvioitava, onko toimenpide luonteeltaan valikoiva, varmistamalla, poikkeaako se yleisestä järjestelmästä siten, että siinä aikaansaadaan erilaista kohtelua sellaisten toimijoiden välille, jotka ovat toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa; kolmanneksi on tutkittava, onko jäsenvaltio osoittanut, että toimenpide voitiin perustella sen järjestelmän luonteella tai yleisellä systematiikalla, johon se kuului. Näin ollen olisi tutkittava, onko komissio täyttänyt nämä vaatimukset taloudellisten etuyhtymien osalta. Licon ja PYMARin mukaan on niin, että sen enempää yksittäisten toimenpiteiden kuin koko ETL:nkään arvioinnin tasolla ei ole lainkaan analysoitu viitejärjestelmää, väitettyä poikkeusta viitejärjestelmästä, toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa olevia toimijoita, kyseisten toimijoiden välille aikaansaatua erilaista kohtelua eikä sitä, että toimenpidettä ei voitu perustella verojärjestelmälle asetetulla tavoitteella.
73 Lico ja PYMAR tuovat ensinnäkin esille, että pelkkää verovelvollisten päättämää verotuksellista optimointistrategiaa ei voida sinällään katsoa valtiontueksi. Veron pienennys on niiden mukaan näet saatu aikaan siten, että yksityiset toimijat ovat päättäneet yhdistää ja soveltaa verotussääntöjä tehokkaasti. Licon ja PYMARin mukaan yritysten verotukselliset optimointistrategiat eivät ole valtiontukia, elleivät ne ole tulosta kansallisessa oikeusjärjestyksessä säädetyistä poikkeuksista tai johdu veroviranomaisten käytännöstä, jossa kohdellaan eri tavoin toimijoita, jotka viitejärjestelmänä olevalle verojärjestelmälle asetetun tavoitteen suhteen ovat samassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa.
74 Toimenpiteiden yksittäisen analyysin osalta Lico ja PYMAR esittävät etenkin, että leasingsopimusten varhennettua poistoa pystyivät soveltamaan kaikki yhteisöverotuksessa verovelvolliset eivätkä vain taloudelliset etuyhtymät. Lisäksi Lico ja PYMAR huomauttavat, että toimenpidettä sovellettiin kaikkiin omaisuuseriin, jotka täyttivät tietyt objektiiviset edellytykset. Niiden mukaan on myös niin, että vaikka toimenpide oli luvanvarainen, lupa myönnettiin objektiivisten eikä harkinnanvaraisten kriteerien perusteella.
75 Mitä tulee toimenpiteiden arvioimiseen kokonaisuutena, Lico ja PYMAR väittävät, että vaikka sitä toimenpiteiden yhdistelmää, jota komissio nimittää ETL:ksi, sovellettiin vain aluksiin eikä muihin omaisuuseriin, siitä ei voida päätellä, että ETL olisi ollut valikoiva. Tältä osin Lico ja PYMAR tuovat esille, että oikeuskäytännön mukaan toimenpide, jota sovelletaan vain yhdellä toimialalla tai vain osaan alan yrityksistä, ei välttämättä ole valikoiva (tuomio 21.12.2016, komissio v. Hansestadt Lübeck, C-524/14 P, EU:C:2016:971, 58 kohta). Toisin kuin komissio väittää, ei siis riitä, että kyseessä olevia toimenpiteitä sovelletaan alusten hankkimiseen leasingsopimuksella niiden vuokraamiseksi ilman miehistöä ja myymiseksi myöhemmässä vaiheessa.
76 Lisäksi Lico ja PYMAR väittävät, että riidanalaisessa päätöksessä ei oikeudellisesti riittävällä tavalla osoitettu, että väitetysti myönnetty tuki vääristi kilpailua ja vaikutti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Lico ja PYMAR väittävät erityisesti, että kun otetaan huomioon, että taloudelliset etuyhtymät olivat pelkkiä rahoitusalan välittäjiä, jotka eivät kehittäneet todellista toimintaa meriliikenteen alalla, ei voida hyväksyä, että ne olisivat toimineet markkinoilla merialusten hankkimisen ja myynnin aloilla niiden vuokraamiseksi ilman miehistöä. Näin ollen tuki ei voi vääristää kilpailua eikä vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kyseisillä markkinoilla.
77 Asian T‑719/13 RENV käsittelyn jatkosta esittämissään huomautuksissa Bankia ym. kiistävät ensinnäkin toimenpiteiden väitetyn valikoivuuden veroviranomaisten ETL:n sallimista koskevan harkintavallan perusteella, sillä niiden mukaan kyseistä harkintavaltaa oli rajoitettu objektiivisilla kriteereillä. Lisäksi ne esittävät, että kyse on samoista kriteereistä, jotka komissio oli katsonut ”objektiivisiksi” päätellessään, että sen valtiontuesta SA.34736 (2012/N) – Espanja – Rahoitusleasingin kautta saaduista tietyistä omaisuuseristä tehtävä ennenaikainen poisto – 20.11.2012 annetussa päätöksessä C(2012) 8252 final (EUVL 2012, C 384, s. 2; jäljempänä uudesta ETL:stä annettu päätös) tarkasteltu ”uusi ETL” ei ollut valikoiva. Tämä arvio vahvistettiin 9.12.2014 annetussa tuomiossa Netherlands Maritime Technology Association v. komissio (T-140/13, ei julkaistu, EU:T:2014:1029). Ne lisäävät, että kun otetaan huomioon, että veroviranomaiset eivät ole koskaan hylänneet lupahakemuksia, alkuperäisen ETL:n mukaisen luvan ja uuden ETL:n mukaisen ilmoituksen välillä ei käytännössä ole eroa.
78 Toiseksi Bankia ym. esittävät valituksesta annetun tuomion valossa, että valikoivuutta olisi syytä tutkia yhtäältä taloudellisten etuyhtymien kannalta ja toisaalta niiden muiden yritysten kannalta, jotka ovat niin tosiasiallisesti kuin oikeudellisestikin samankaltaisessa tilanteessa, lainsäätäjän asettaman tavoitteen valossa. Bankia ym. väittävät, että kun otetaan huomioon 21.12.2016 annetussa tuomiossa komissio v. World Duty Free Group ym. (C-20/15 P ja C‑21/15 P, EU:C:2016:981) esitetyt periaatteet, komissio ei ole koskaan osoittanut, että toimenpiteillä olisi saatu aikaan erilainen kohtelu toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa olevien taloudellisten toimijoiden välille. Riidanalaisessa päätöksessä näet niiden mukaan ainoastaan vahvistetaan toimenpiteiden alakohtainen valikoivuus pelkästään sillä perusteella, että edunsaajat toimivat tietyllä toimialalla eli merialusten hankkimisen leasingsopimusten välityksellä, kyseisten alusten ilman miehistöä tapahtuvan vuokraamisen ja niiden myöhemmän myynnin alalla. Riidanalaisessa päätöksessä ei kuitenkaan määritellä viitejärjestelmää eikä määritetä järjestelmälle asetettua tavoitetta.
79 Komissio vaatii, että SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevat väitteet hylätään. Se katsoo, että toimenpiteet ovat valikoivia sekä ETL:ää kokonaisuutena tarkasteltaessa että toimenpiteitä yksittäin arvioitaessa.
80 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimenpiteen luokitteleminen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi edellyttää, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät. Kyseessä on ensinnäkin oltava valtion toimenpide tai valtion varoista toteutettu toimenpide. Toiseksi toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi toimenpiteellä on annettava valikoivaa etua sille, joka on toimenpiteen kohteena. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (ks. valituksesta annetun tuomion 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
81 Valikoivan edun olemassaolon edellytyksen osalta valtiontukina pidetään toimenpiteitä, jotka muodossa tai toisessa ovat omiaan suosimaan yrityksiä suoraan tai välillisesti tai joita on pidettävä taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi saanut tavanomaisissa markkinaolosuhteissa. Tukena pidetään muun muassa toimenpiteitä, jotka eivät ole avustuksia sanan suppeassa merkityksessä mutta jotka eri tavoin alentavat yrityksen kustannuksia ja ovat siten sekä luonteeltaan että vaikutuksiltaan avustusten kaltaisia. SEUT 107 artiklan 1 kohdassa ei tehdä eroa valtioiden toimenpiteiden syiden ja tavoitteiden perusteella vaan määritellään toimenpiteet niiden vaikutusten perusteella ja siis käytetyistä tekniikoista riippumatta (ks. valituksesta annetun tuomion 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
82 Erityisesti kansallisista toimenpiteistä, joilla myönnetään veroetu, on huomautettava, että tällainen toimenpide, jolla ei tosin siirretä valtion varoja mutta asetetaan edunsaajat taloudellisesti edullisempaan asemaan kuin muut verovelvolliset, on omiaan tuottamaan valikoivaa etua edunsaajille, ja näin ollen sitä on pidettävä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena. Sitä vastoin sellainen veroetu, joka perustuu soveltamisalaltaan yleiseen ja erotuksetta kaikkiin taloudellisiin toimijoihin sovellettavaan toimenpiteeseen, ei ole kyseisessä säännöksessä tarkoitettua valtiontukea. Valtiontuen käsite ei myöskään kata valtion toimenpiteitä, joilla aikaansaadaan erilaista kohtelua yritysten välillä ja jotka ovat näin lähtökohtaisesti valikoivia, silloin kun kyseinen erottelu johtuu sen järjestelmän luonteesta tai rakenteesta, jonka osa toimenpiteet ovat (ks. valituksesta annetun tuomion 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
83 Tässä tilanteessa kansallisen verotoimenpiteen luokitteleminen ”valikoivaksi” edellyttää sitä, että komissio määrittää aluksi asianomaisessa jäsenvaltiossa sovellettavan yleisen tai ”normaalin” verojärjestelmän ja osoittaa tämän jälkeen, että kyseessä oleva verotoimenpide poikkeaa mainitusta yleisestä järjestelmästä siltä osin kuin sillä otetaan käyttöön erilainen kohtelu sellaisten toimijoiden välillä, jotka ovat kyseisen jäsenvaltion verojärjestelmälle asetetun päämäärän kannalta toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa. Kolmanneksi on niin, että valtiontuen käsite ei kuitenkaan kata toimenpiteitä, joilla aikaansaadaan erilaista kohtelua sellaisten yritysten välillä, jotka ovat kyseessä olevalle oikeudelliselle järjestelmälle asetetun päämäärän kannalta toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa, eikä täten ensi näkemältä valikoivia toimenpiteitä, jos kyseinen jäsenvaltio pystyy osoittamaan, että mainittu erottelu on oikeutettua, koska se johtuu sen järjestelmän luonteesta tai rakenteesta, jonka osa toimenpiteet ovat (tuomio 21.12.2016, komissio v. World Duty Free Group ym., C-20/15 P ja C-21/15 P, EU:C:2016:981, 57 ja 58 kohta).
84 Lisäksi on huomautettava, että se, että ainoastaan toimenpiteen soveltamiseksi tarvittavat edellytykset täyttävillä verovelvollisilla on mahdollisuus hyötyä toimenpiteestä, ei sellaisenaan tee siitä valikoivaa (tuomio 21.12.2016, komissio v. World Duty Free Group ym., C-20/15 P ja C-21/15 P, EU:C:2016:981, 59 kohta).
85 Näiden näkökohtien valossa on nyt käsiteltävässä asiassa tutkittava, onko ETL valikoiva taloudellisten etuyhtymien suhteen.
86 Mitä tulee ETL:n valikoivuuteen kokonaisuutena, on syytä huomata, että Espanjan kuningaskunta, Lico ja PYMAR väittävät, että komissio ei ole määrittänyt viitejärjestelmää eikä ole myöskään osoittanut, että ETL:ssä poikettiin yleisestä järjestelmästä aikaansaamalla erilaista kohtelua sellaisten toimijoiden välille, jotka olivat toisiinsa rinnastettavassa tosiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa.
87 On todettava, että riidanalaisessa päätöksessä ei ainakaan nimenomaisesti toteuteta edellä 83 kohdassa tarkoitettua kolmivaiheista analyysiä. Riidanalaisen päätöksen 156 kohdassa komissio on kuitenkin ilmoittanut, että ETL oli kokonaisuutena tarkasteltuna valikoiva yhtäältä siksi, että verohallinnolla oli harkintavalta pakollisen luvan myöntämisessä varhennettuun poistoon epätarkasti muotoiltujen edellytysten perusteella, ja toisaalta siksi, että veroviranomaiset myönsivät lupia ainoastaan ETL:ään kuuluviin toimiin merialusten rahoittamista varten. Istunnossa komissio toi esille, että verohallinnon harkintavalta luvan myöntämisessä riitti itsessään tekemään ETL:stä kokonaisuutena valikoivan.
88 Mitä tulee kysymykseen verohallinnon harkintavallasta, on syytä muistaa, että lupajärjestelmän olemassaolo ei sinänsä merkitse, että toimenpide olisi valikoiva. Näin on silloin, kun toimivaltaisen viranomaisen harkintavalta rajoittuu sellaisten edellytysten tutkimiseen, jotka on asetettu tunnistettavissa olevan verotuksellisen päämäärän edistämiseksi, ja kriteerit, joita kyseisen viranomaisen on sovellettava, johtuvat verojärjestelmän luonteesta (ks. tältä osin tuomio 18.7.2013, P, C-6/12, EU:C:2013:525, 23 ja 24 kohta). Jos sitä vastoin toimivaltaisella viranomaisella on harkintavaltaa mukauttaa rahoitustukea eri näkökohtien, kuten edunsaajien valinnan, tuen määrän tai myönnetyn toimenpiteen edellytysten, perusteella, tätä harkintavaltaa ei voida pitää yleisluontoisena (ks. tältä osin tuomio 26.9.1996, Ranska v. komissio, C-241/94, EU:C:1996:353, 23 kohta ja tuomio 29.6.1999, DM Transport, C-256/97, EU:C:1999:332, 27 kohta). Jos näin ollen toimivaltaisilla viranomaisilla on laajaa harkintavaltaa määrittää toimenpiteen edunsaajat ja ehdot, kyseisen harkintavallan käytön on silloin katsottava suosivan tiettyjä yrityksiä tai tuotantoaloja suhteessa muihin, jotka asetetun tavoitteen suhteen olisivat niihin rinnasteisessa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa (ks. tältä osin tuomio 18.7.2013, P, C-6/12, EU:C:2013:525, 27 kohta; valituksesta annettu tuomio, 55 kohta ja tuomio 20.9.2019, Port autonome du Centre et de l’Ouest ym. v. komissio, T-673/17, ei julkaistu, EU:T:2019:643, 188 kohta). Lisäksi on niin, että vaikka tukijärjestelmä on pantu täytäntöön yksittäistapauksia koskevilla päätöksillä, joita tehtäessä on käytetty harkintavaltaa, komissiolla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tutkia tuen myöntämispäätöksiä tapauskohtaisesti ja arvioida erityisesti kussakin yksityistapauksessa, täyttyvätkö SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytykset (tuomio 28.11.2008, Hotel Cipriani ym. v. komissio, T-254/00, T-270/00 ja T-277/00, EU:T:2008:537, 97 kohta).
89 Kuten komissio toteaa, esillä olevassa asiassa TRLIS:n 115 §:stä ja RIS:n 49 §:stä ilmenee, että kyseessä oleva järjestelmä perustui ennakkoluvan hankkimiseen pelkän ilmoituksen sijasta, että sen kriteerit olivat epätarkat ja vaativat verohallinnon tulkintaa ja että verohallinto ei ollut julkaissut suuntaviivoja.
90 Ensinnäkin TRLIS:n 115 §:n 6 momentin mukaan vähennettävä määrä määritetään ”ottaen huomioon ajankohta, josta alkaen omaisuus otetaan käyttöön”.
91 TRLIS:n 115 §:n 11 momentissa säädetään kuitenkin seuraavaa:
”Talousministeriö voi määrittää 6 momentissa tarkoitetun päivämäärän vakiintuneen sääntelymenettelyn mukaan ottaen huomioon sopimuksen omaisuuserien sopimuksenteko- tai rakentamisvaiheen erityispiirteet sekä omaisuuserien taloudelliseen käyttöön liittyvät erityispiirteet – –”
92 RIS:n 49 §:ssä säädetään sovellettavasta sääntelymenettelystä. Kyseisessä pykälässä säädetään erityisesti, että menettely alkaa, kun verovelvollinen esittää hakemuksen, jonka on sisällettävä vähintään seuraavat tiedot: omaisuuserän yksilöinti, käyttöönottoa edeltävä päivämäärä, josta alkaen vähennyksiä haetaan, omaisuuserän sopimuksenteko- tai rakentamisvaiheen erityispiirteitä koskevat perustelut ja omaisuuserän taloudelliseen käyttöön liittyviä erityispiirteitä koskevat perustelut. Näistä menettelyistä talousministeriössä vastaava verotusasioiden pääosasto pyytää kaikki tarvittavat tiedot ja asiakirjat. Menettelyn päätteeksi verotusasioiden pääosasto voi hyväksyä tai hylätä hakemuksen tai määrittää varhennetun poiston alkamisen eri päivämäärälle kuin mitä verovelvollinen on ehdottanut.
93 Edellä esitetystä seuraa, että TRLIS:n 115 §:n 11 momentissa otettiin käyttöön epätarkkoja kriteereitä, joita ei voitu pitää objektiivisina, kuten komissio aivan oikein totesi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 133 perustelukappaleessa. TRLIS:n 115 §:n 11 momentista seuraa erityisesti, että verohallinto voi määrittää poiston alkamispäivän ottaen huomioon ”omaisuuserän sopimuksentekovaiheen erityispiirteet” tai sen ”taloudelliseen käyttöön liittyvät erityispiirteet”, jotka olivat luonteeltaan epätarkkoja kriteereitä ja joiden tulkinnassa jätettiin verohallinnolle merkittävä harkintavalta, kuten komissio riidanalaisen päätöksen 133 perustelukappaleessa totesi.
94 Kuten riidanalaisen päätöksen 136 perustelukappaleesta ilmenee, RIS:n 49 §:ssä myönnettiin niin ikään verohallinnolle merkittävä harkintavalta. Yhtäältä verohallinnon mahdollisuus pyytää kaikkia aiheellisiksi katsomiaan tietoja ja asiakirjoja yhdistettynä kriteerien epätarkkuuteen, jonka vuoksi verohallinnolle jäi merkittävää harkintavaltaa pyydettävien tietojen ja asiakirjojen suhteen, selitti sen, että hakemuksiin sisältyi asiakirjoja, joissa selostettiin alusten rakentamissopimusten myönteiset vaikutukset Espanjan talouteen ja työllisyyteen. Kuten komissio riidanalaisen päätöksen 136 perustelukappaleessa totesi, näillä näkökohdilla ei ollut ilmeistä yhteyttä TRLIS:n 115 §:n 11 momentissa säädettyjen kriteerien noudattamiseen. Toisaalta on niin, että kuten komissio kirjelmissään korostaa, RIS:n 49 §:stä seuraa, että verohallinto voi paitsi hyväksyä tai hylätä luvan myös määrittää poiston alkamispäiväksi eri päivän kuin verovelvollisen ehdottama päivä, ilman muita tarkennuksia.
95 Lisäksi se, että käytössä oli ennakkolupajärjestelmä epätarkkoine kriteereineen sen sijaan, että olisi käytetty objektiivisten kriteerien jälkikäteistarkistusta, vahvisti järjestelmän harkinnanvaraista luonnetta, kuten komissio aivan oikein totesi riidanalaisen päätöksen 133 perustelukappaleessa.
96 Vaikka Espanjan kuningaskunta istunnossa väittikin, että verohallinnolla ei ollut lainkaan harkintavaltaa TRLIS:n 115 §:ssä ja RIS:n 49 §:ssä säädettyjen edellytysten tarkistamisessa, on todettava, että kyseisten säännösten tarkastelu kumoaa tämän väitteen, kuten edellä 89 ja 95 kohdasta ilmenee.
97 Lico ja PYMAR esittivät lisäksi istunnossa, että RIS:n 49 §:n 6 momenttiin sisältyvän säännöksen tarkoituksena oli vain ehkäistä petoksia estämällä se, että poisto tapahtuisi ennen omaisuuserän rakentamista. Tältä osin on tuotava esille, että riidanalaisen päätöksen 133 perustelukappaleen mukaan Espanjan kuningaskunta ei hallinnollisessa menettelyssä osoittanut, että RIS:n 49 §:n sanamuoto ja siinä asetetut ehdot olisivat tarpeen väärinkäytösten ehkäisemiseksi. Päinvastoin kuin Lico ja PYMAR väittävät, on riittävää todeta, että RIS:n 49 §:n 6 momentin sanamuodon perusteella ei voida varmistaa, että sen käyttö rajataan pelkästään petoksentorjuntayhteyksiin, koska siinä sallitaan verohallinnon määrittää poiston alkamispäiväksi eri päivä kuin verovelvollisen ehdottama päivä ilman muita tarkennuksia.
98 Niin ikään on syytä hylätä Bankian ym. esittämä väite, jonka mukaan kyseessä olevat kriteerit olivat samanlaiset kuin ne, jotka komissio katsoi objektiivisiksi uudesta ETL:stä antamassaan päätöksessä. Päinvastoin kuin Bankia ym. väittävät, uudesta ETL:stä annetusta päätöksestä ilmenee, että Espanjan kuningaskunta on muuttanut kyseistä järjestelmää merkittävästi. Ilmoitetut toimenpiteet sisälsivät erityisesti merkittäviä muutoksia TRLIS:n 115 §:n 11 momenttiin sekä RIS:n 49 §:n kumoamisen. TRLIS:n 115 §:n 11 momentin uudella muotoilulla Espanjan kuningaskunta pyrki perustamaan ennakkolupajärjestelmän tilalle verovelvollisen ilmoitukseen perustuvan järjestelmän, jossa verovelvollinen voi määrittää, että varhennettu poisto alkaa omaisuuserän rakentamisvaiheen alkamispäivästä, kunhan kolme kumulatiivista edellytystä täyttyy: ensinnäkin säännölliset leasingmaksut on suoritettava suurelta osin ennen omaisuuserän rakentamisvaiheen päättymistä, toiseksi rakentamisvaiheen on kestettävä vähintään kaksitoista kuukautta ja kolmanneksi kyseessä on oltava omaisuuserät, joita ei rakenneta sarjatuotantona. Näiden näkökohtien valossa komissio päätteli uudesta ETL:stä annetun päätöksen johdanto-osan 34–36 perustelukappaleessa, että mainitussa järjestelmässä ei enää myönnetty verohallinnolle harkintavaltaa. On todettava, että kyseisen uuden järjestelmän edellä kuvaillut ominaispiirteet ovat hyvin erilaiset kuin riidanalaisessa päätöksessä tarkastellun järjestelmän ominaispiirteet.
99 Päinvastoin kuin Bankia ym. väittävät, tämän toteamuksen vahvistaa lisäksi 9.12.2014 annettu tuomio Netherlands Maritime Technology Association v. komissio (T-140/13, ei julkaistu, EU:T:2014:1029), joka koskee uudesta ETL:stä annettua päätöstä. Kyseisessä tuomiossa näet vahvistetaan, että TRLIS:n 115 §:n 11 momentin uusi versio eroaa merkittävästi siitä kyseisen säännöksen versiosta, joka oli voimassa esillä olevan asian ajankohtana (ks. tältä osin 9.12.2014 annettu tuomio Netherlands Maritime Technology Association v. komissio, T-140/13, ei julkaistu, EU:T:2014:1029, 81–83 ja 93 kohta). Näin ollen Bankian ym. esittämää väitettä ei voida hyväksyä.
100 Tästä seuraa, että näiden harkinnanvaraisten näkökohtien olemassaolo oli omiaan suosimaan edunsaajia suhteessa muihin, toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa oleviin verovelvollisiin. Näistä harkinnanvaraisista näkökohdista seuraa erityisesti, että muut taloudelliset etuyhtymät olisivat voineet jäädä vaille varhennetusta poistosta aiheutuvaa hyötyä samoin edellytyksin. Mainittujen harkinnanvaraisten näkökohtien vuoksi muut, muilla aloilla toimivat tai muodoltaan muunlaiset yritykset, jotka kuitenkin olisivat toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa, olisivat myös voineet jäädä vaille varhennetusta poistosta aiheutuvaa hyötyä samoin edellytyksin. Kun otetaan huomioon edellä 89 kohdassa mainittujen säännösten oikeudellisesti harkinnanvarainen luonne, ei ole tärkeää, onko niitä tosiasiallisesti sovellettu harkinnanvaraisesti vai ei, minkä Espanjan kuningaskunta, Lico ja PYMAR kiistävät esittäessään, että lupa myönnettiin käytännössä kaikille kyseisellä alalla toimiville taloudellisille etuyhtymille, jotka sitä pyysivät.
101 Kuten komissio toi esille, on niin, että kun otetaan huomioon, että yksi toimenpiteistä, joiden kautta ETL:stä kokonaisuudessaan voitiin hyötyä, eli varhennettua poistoa koskeva lupa oli valikoiva, komissio ei tehnyt virhettä katsoessaan riidanalaisessa päätöksessä, että järjestelmä oli kokonaisuudessaan valikoiva.
102 Edellä esitetyn perusteella väite, joka koskee SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista toimenpiteiden valikoivuuden osalta, on hylättävä ilman, että on tarpeen tutkia muita Espanjan kuningaskunnan, Licon ja PYMARin tästä kysymyksestä esittämiä väitteitä.
103 Mitä tulee Licon ja PYMARin väitteisiin, jotka koskevat kilpailun vääristymisriskiin ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvaan vaikutukseen liittyviä edellytyksiä, siltä osin kuin nämä väitteet voidaan tulkita yrityksiksi kyseenalaistaa komission arvioiden perusteet, on huomautettava, että riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 172 perustelukappaleessa komissio katsoi, että taloudelliset etuyhtymät toimivat markkinoilla merialusten hankinnan ja myynnin aloilla erityisesti niiden vuokraamiseksi ilman miehistöä ja että kyseisten alojen markkinat olivat avoinna jäsenvaltioiden väliselle kaupalle. Saman perustelukappaleen mukaan lisäksi taloudellisiin etuyhtymiin osallistuvat sijoittajat toimivat talouden eri aloilla, mukaan lukien jäsenvaltioiden väliselle kaupalle avoimet alat. Samassa riidanalaisen päätöksen perustelukappaleessa lisätään myös, että ETL:stä saatavat edut vahvistavat ”niiden asemaa omilla markkinoillaan”, mikä vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua.
104 Jotta kansallinen toimenpide voitaisiin määritellä valtiontueksi, on tarkasteltava, onko tuki omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristämään kilpailua. Erityisesti on niin, että kun jäsenvaltion myöntämä tuki vahvistaa yrityksen asemaa jäsenvaltioiden välisessä kaupassa muihin kilpaileviin yrityksiin verrattuna, tuen on katsottava vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (tuomio 10.1.2006, Cassa di Risparmio di Firenze ym., C-222/04, EU:C:2006:8, 140 ja 141 kohta).
105 Tältä osin on muistettava, että valituksesta annetun tuomion 42 kohdan mukaan riidanalaisessa tuomiossa pääteltiin perustellusti, että taloudelliset etuyhtymät toimivat markkinoilla merialusten hankinnan ja myynnin aloilla erityisesti niiden vuokraamiseksi ilman miehistöä. Vaikka riidanalaisessa päätöksessä esitetäänkin tästä kysymyksestä vain lyhyitä huomioita, on todettava, että kyseiset markkinat ovat kiistatta avoinna jäsenvaltioiden väliselle kaupalle, minkä vahvistaa asiakkaiden toiminta muissa jäsenvaltioissa, kuten ilmenee esimerkiksi asian T‑719/13 kanteen liitteestä 4, joka koskee toiseen Euroopan talousalueen (ETA) jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön tilaamaa alusta. Näin ollen on katsottava, että esillä olevassa asiassa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvaa vaikutusta koskeva edellytys täyttyy.
106 Kilpailun vääristymisen riskin osalta ei voida kiistää, etteikö 20–30 prosentin alennus aluksen mahdollisesti hyvinkin korkeasta hinnasta vähintään uhkaa vääristää kilpailua markkinoilla, joilla taloudelliset etuyhtymät toimivat merialusten hankinnan ja myynnin aloilla erityisesti niiden vuokraamiseksi ilman miehistöä.
107 Licon ja PYMARin väitteet kilpailun vääristymisen riskistä ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvasta vaikutuksesta on näin ollen hylättävä.
108 Edellä esitetyn valossa SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomiseen perustuva kanneperuste on siis hylättävä.
Perusteluvelvollisuuden laiminlyönti
109 Asiassa T-515/13 ensimmäisessä oikeusasteessa esittämissään kirjelmissä, mutta myös valituksesta annetun tuomion johdosta esittämissään huomautuksissa Espanjan kuningaskunta väittää, että riidanalainen päätös ei täytä perusteluvelvollisuuden edellytyksiä erityisesti siltä osin kuin on kyse toimenpiteiden väitetystä valikoivuudesta ja kilpailun vääristymisestä.
110 Myös Lico ja PYMAR väittävät sekä asian T-719/13 ensimmäisen oikeusasteen kirjelmissään että valituksesta annetun tuomion johdosta esittämissään huomautuksissa, että riidanalainen päätös on kumottava, koska sen perustelut ovat useassa suhteessa puutteelliset.
111 Ensinnäkin Lico ja PYMAR viittaavat väitteeseen, joka koskee sen päätelmän perustelujen puuttumista, jonka mukaan taloudellisille etuyhtymille oli myönnetty tukea mutta varustamoille ei, vaikka molemmissa tapauksissa kyse oli yksityisten toimijoiden välisistä liiketoimista. Licon ja PYMARin mukaan riidanalaisessa päätöksessä ei selitetä, miksi taloudellisten etuyhtymien saama etu niiden toimimisesta välittäjinä ETL:ssä merkitsee valtiontukea, vaikka ne ovat pelkästään osallisia varustamojen saamasta edusta, jota ei katsota valtiontueksi.
112 Toiseksi riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset siltä osin kuin ne koskevat syitä, joiden vuoksi takaisinperimismääräys koskee taloudellisissa etuyhtymissä toimivia sijoittajia, vaikka tuensaajina olivat taloudelliset etuyhtymät. Tältä osin Lico ja PYMAR tuovat esiin, että unionin tuomioistuin ei hyväksynyt komission valituksessaan esittämää väitettä sijoittajien ja taloudellisten etuyhtymien muodostamasta taloudellisesta kokonaisuudesta.
113 Lisäksi Lico ja PYMAR arvostelevat sijoittajille myönnetyn koko veroedun takaisinperimismääräyksen perustelujen puuttumista tilanteessa, jossa riidanalaisessa päätöksessä itsessäänkin myönnetään, että osa mainitusta edusta oli siirretty laivanvarustamoille.
114 Lico ja PYMAR väittävät niin ikään, että on keinotekoista keksiä kuvitteellinen tilanne laskemalla se osuus varustamon saamasta edusta, joka olisi soveltuva, jos se olisi valtiontukea, jotta taloudellisten etuyhtymien saama etu voitaisiin katsoa soveltuvaksi. Olisi lisäksi ristiriitaista, että komissio soveltaisi taloudellisiin etuyhtymiin meriliikenteen suuntaviivoja, vaikka vain soveltuvin osinkin, samalla kun se katsoo ne pelkiksi rahoitusalan välittäjiksi eikä meriliikenteen harjoittajiksi.
115 Kuten Bankian ym. valituksesta annetun tuomion johdosta esittämistä huomautuksista ilmenee, niiden mielestä riidanalainen päätös on perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse toimenpiteiden valikoivuudesta. Niiden mukaan näet riidanalaisessa päätöksessä ei edes yritetty osoittaa, että kyseessä olevien toimenpiteiden konkreettisina vaikutuksina olisi erilaisen kohtelun aikaansaaminen sellaisten toimijoiden välille, jotka mainitulle verojärjestelmälle asetetun tavoitteen suhteen olisivat toisiinsa rinnastettavissa tosiasiallisissa ja oikeudellisissa tilanteissa, kuten valituksesta annetussa tuomiossa edellytetään.
116 Aluminios Cortizon valituksesta annetun tuomion johdosta esittämistä huomautuksista puolestaan käy ilmi, että sekin yhtyy väitteeseen riidanalaisen päätöksen perustelujen puutteellisuudesta etenkin sen osalta, että koko tuen takaisinperimismääräys on osoitettu yksinomaan sijoittajille, vaikka riidanalaisessa päätöksessä myönnetään, että 85–90 % edusta oli siirretty varustamoille. Aluminios Cortizo lisää, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat niin ikään puutteelliset siltä osin kuin siinä todetaan, että varustamoille väitetysti myönnettyä etua ei voitu määrittää määrällisesti.
117 Komissio vaatii, että Espanjan kuningaskunnan, Licon ja PYMARin sekä väliintulijoina olevien Bankian ym. ja Aluminios Cortizon väitteet hylätään.
118 SEUT 296 artiklan toisen kohdan mukaan toimet perustellaan. Lisäksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan hyvää hallintoa koskevaan oikeuteen sisältyy hallintoelinten velvollisuus perustella päätöksensä.
119 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuuden laajuus riippuu kyseessä olevan toimen luonteesta ja siitä asiayhteydestä, jossa se on annettu. Perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimielimen päättely siten, että Euroopan unionin tuomioistuimet voivat tutkia toimenpiteen laillisuuden ja että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, jotta he voivat puolustaa oikeuksiaan ja arvioida, onko päätös perusteltu (ks. tuomio 6.3.2003, Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein-Westfalen v. komissio, T-228/99 ja T-233/99, EU:T:2003:57, 278 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
120 Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö päätöksen perustelut SEUT 296 artiklan toisen kohdan vaatimukset, on otettava huomioon päätöksen sanamuodon lisäksi myös sen asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. tuomio 6.3.2003, Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein-Westfalen v. komissio, T-228/99 ja T-233/99, EU:T:2003:57, 279 kohta).
121 Komissio ei varsinkaan ole velvollinen ottamaan kantaa kaikkiin asianomaisten sille esittämiin väitteisiin, vaan sen on ainoastaan esitettävä sellaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joilla on olennainen merkitys päätöksen systematiikan kannalta (tuomio 6.3.2003, Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein-Westfalen v. komissio, T-228/99 ja T-233/99, EU:T:2003:57, 280 kohta).
122 Lisäksi on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustelujen puuttuminen tai riittämättömyys, jotka estävät edellä 119 kohdassa mainitun tuomioistuinvalvonnan, ovat oikeusjärjestyksen perusteisiin pohjautuvia perusteita, jotka unionin tuomioistuimet voivat ja jotka niiden pitää tutkia viran puolesta (ks. tuomio 20.2.1997, komissio v. Daffix, C-166/95 P, EU:C:1997:73, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
123 Espanjan kuningaskunnan, Licon ja PYMARin esittämää kanneperustetta on tarkasteltava näiden näkökohtien valossa.
124 On syytä huomata, että valituksesta annetun tuomion 101 kohdassa unionin tuomioistuin katsoi, että komissio oli riidanalaisessa päätöksessä antanut tiedot, joiden perusteella voidaan ymmärtää ne syyt, joiden vuoksi se oli katsonut, että kyseessä olevista verotuksellisista toimenpiteistä johtuvat edut olivat valikoivia ja omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan sekä vääristämään kilpailua, ja että se oli nyt käsiteltävän asian erityisolosuhteet huomioon ottaen perustellut tätä päätöstä riittävästi ja ristiriidattomasti SEUT 296 artiklan vaatimusten mukaisesti, sellaisina kuin ne on täsmennetty oikeuskäytännössä.
125 Edellä esitetystä huolimatta Espanjan kuningaskunta, Lico ja PYMAR sekä väliintulijat tuovat esiin, että riidanalaisen päätöksen perusteluissa on erinäisiä puutteita, joita unionin tuomioistuimet eivät vielä ole tarkastelleet.
126 Komissiota arvostellaan ensinnäkin valikoivuuden osalta siitä, että se ei kyseessä olevien verotuksellisten toimenpiteiden valikoivuuden arvioinnissa määrittänyt viitejärjestelmää edellä 83 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan. Tältä osin on riittävää todeta, että komissio selittää riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 156 perustelukappaleessa, luettuna yhdessä sen 132–139 perustelukappaleen kanssa, oikeudellisesti riittävällä tavalla syyt, joiden perusteella ETL on valikoiva etenkin siltä osin kuin verohallinnolla on harkintavalta myöntää lupa varhennettuun poistoon epätarkkojen kriteerien perusteella, kuten edellä 88–102 kohdassa esitetään.
127 Mitä tulee toiseksi sen päätelmän väitettyyn perustelemattomuuteen, jonka mukaan tukea oli myönnetty taloudellisille etuyhtymille mutta ei varustamoille, on tämän arvion paikkansapitävyydestä riippumatta riittävää todeta, että komissio selitti riidanalaisen päätöksen 169 ja 170 perustelukohdassa kyseisen päätelmän perustuvan näkökohtaan, jonka mukaan taloudellisille etuyhtymille veroetujen muodossa myönnettyä tukea oli pidettävä valtion toteuttamana toimena, kun taas sovellettavat säännöt eivät velvoittaneet siirtämään osaa edusta varustamoille.
128 Mitä tulee kolmanneksi niiden syiden väitettyyn perustelemattomuuteen, joiden vuoksi takaisinperimismääräys oli osoitettu taloudellisten etuyhtymien sijoittajille, vaikka tuensaajia olivat nimenomaan taloudelliset etuyhtymät, riidanalaisen päätöksen 161 perustelukappaleesta käy ilmi, että komissio päätteli edun hyödyttävän taloudellisia etuyhtymiä ja niiden avoimuusjärjestelyjen perusteella niiden sijoittajia. Saman perustelukappaleen mukaan taloudelliset etuyhtymät ovat verotuksessa avoimia ja niiden vähennyskelpoiset menot siirretään siten automaattisesti niiden sijoittajille.
129 Lisäksi sen estämättä, mitä arvioidaan sen määräyksen hyväksyttävyydestä, jolla koko tuki määrättiin perittäväksi takaisin sijoittajilta huolimatta siitä toteamuksesta, että 85–90 % edusta oli siirretty varustamoille, on syytä huomata, että riidanalaisen päätöksen 169 ja 170 perustelukappaleen mukaan kyseinen päätös johtuu toteamuksesta, jonka mukaan sovellettavat säännöt eivät velvoittaneet taloudellisia etuyhtymiä ja sijoittajia siirtämään osaa edusta muille toimijoille, kuten varustamoille.
130 Mitä tulee meriliikenteen suuntaviivojen taloudellisiin etuyhtymiin soveltamisen väitettyyn keinotekoisuuteen tai ristiriitaisuuteen, on riittävää todeta, että riidanalaisen päätöksen 201 perustelukappaleessa mainittiin, että meriliikenteen suuntaviivoja oli aiheellista soveltaa analogisesti, mikä täyttää perusteluvelvollisuuden vaatimukset.
131 Neljänneksi Aluminios Cortizon väite, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 102 (joka vastaa Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistun version alaviitettä 101) oleva toteamus siitä, että telakoille väitetysti myönnettyä etua ei voitu määrittää määrällisesti, olisi riittämättömästi perusteltu, perustuu riidanalaisen päätöksen virheelliseen luentaan. Riidanalaisen päätöksen 169 ja 170 perustelukappaleesta käy näet ilmi, että komission arvio, jonka mukaan tukea ei ollut myönnetty telakoille, johtui siitä, että sovellettavat säännöt eivät velvoittaneet siirtämään osaa tuesta telakoille, eikä siitä, että niille myönnettyä etua ei olisi voitu määrittää määrällisesti. Kyseisessä alaviitteessä komissio tyytyi muistuttamaan, että telakat eivät siis olleet tuensaajia ja että niille aiheutunutta taloudellista hyötyä oli mahdotonta määritellä, joten tuen soveltuvuutta ei ollut syytä tutkia laivanrakennusalaan sovellettavien sääntöjen valossa.
132 Edellä esitetyn valossa ja ilman, että on tarpeen lausua komission esittämistä väitteistä sitä vastaan, että Licolla ja PYMARilla olisi intressi kiistää osa riidanalaisen päätöksen perusteluista (ks. tältä osin tuomio 11.7.2014, DTS Distribuidora de Televisión Digital v. komissio, T-533/10, EU:T:2014:629, 170 kohta), perustelujen puutteellisuutta koskeva kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomana.
Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen
133 Espanjan kuningaskunta tuo asian T-5515/13 kannekirjelmässään esittämänsä, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevan kanneperusteen yhteydessä esille, että komissio ei määrännyt tukea perittäväksi takaisin kahdessa aiemmassa samankaltaisessa asiassa eli valtiontuesta, jonka Ranska on myöntänyt Bretagne Angleterre Irlande ‑yhtiölle (”BAI” tai ”Brittany Ferries”), 8.5.2001 tehdyssä päätöksessä (EUVL 2002, L 12, s. 33; jäljempänä päätös Brittany Ferries) ja Ranskan verotuksellisia taloudellisia etuyhtymiä koskevassa päätöksessä.
134 Espanjan kuningaskunta esittää tältä osin, että komissio ilmoitti riidanalaisessa päätöksessä Ranskan verotuksellisten taloudellisten etuyhtymien järjestelmän olevan rinnastettavissa ETL:ään, koska niissä ”[oli] monia tärkeitä yhteisiä ominaisuuksia ja niillä [oli] samankaltaisia vaikutuksia”. Ainoina havaittuina eroina ovat Espanjan kuningaskunnan mukaan se, että Ranskan järjestelmään sisältyi nimenomainen poikkeus, kun taas Espanjan järjestelmässä poikkeus johtui usean säännöksen soveltamisesta, se seikka, että Ranskan tasavalta oli saattanut järjestelmän komission tietoon ennen sen täytäntöönpanoa, vaikka ei ollutkaan tehnyt siitä ilmoitusta, ja se seikka, että komissio ei ollut vielä koskaan antanut päätöstä tämäntyyppisestä järjestelmästä. Nämä väitetyt erot ovat kuitenkin Espanjan kuningaskunnan mukaan tehottomia.
135 Espanjan kuningaskunta katsoo ensinnäkin, että nimenomaisen poikkeuksen olemassaolo Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehdyssä päätöksessä ei voi olla ratkaiseva, sillä Espanjan poikkeus perustuu olennaisesti TRLIS:ssä säädettyyn tonnistoverojärjestelmään, josta ei voida poiketa ja jota ei voida muuttaa alemmantasoisella säännöksellä, kuten RIS:n 50 artiklan 3 kohdalla.
136 Toiseksi se seikka, että Ranskan viranomaiset saattoivat kyseisen järjestelmän komission tietoon, on merkityksetön, koska kirje, jossa ne kertoivat tästä mekanismista, ei ollut ilmoitus. Espanjan kuningaskunta tuo lisäksi esiin, että sekin lähetti kirjeitä selventääkseen tiettyjä kysymyksiä komissiolle tehdyn valituksen johdosta.
137 Kolmanneksi Espanjan kuningaskunta väittää, että se seikka, että ETL:ää koskevan virallisen tutkimuksen aloittamisajankohtana komissio oli jo antanut päätöksen Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä, on niin ikään merkityksetön näiden kahden järjestelmän välisten erojen vuoksi. Näin ollen Espanjan kuningaskunta toteaa, että koska komission etenkin päätöksellään Brittany Ferries luoma epävarmuus edelleen vallitsee, tukien takaisinperimistä ei yhdenvertaisen kohtelun periaatteen nojalla olisi pitänyt määrätä.
138 Komissio vaatii, että Espanjan kuningaskunnan esittämät väitteet hylätään.
139 Oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun yleinen periaate unionin oikeuden yleisenä periaatteena edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (tuomio 8.4.2014, ABN Amro Group v. komissio, T-319/11, EU:T:2014:186, 110 kohta). Lisäksi todistustaakka siitä, ovatko tapaukset vertailukelpoisia, on sillä, joka niiden vertailukelpoisuuteen vetoaa (ks. tältä osin tuomio 8.4.2014, ABN Amro Group v. komissio, T-319/11, EU:T:2014:186, 114 kohta).
140 Ensinnäkin on syytä todeta päätöstä Brittany Ferries koskevan väitteen osalta, että Espanjan kuningaskunta tyytyy vetoamaan kyseiseen päätökseen selostamatta kuitenkaan yksityiskohtaisesti syitä, joiden vuoksi kyseessä olevat tapaukset olisivat vertailukelpoisia. Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 251 perustelukappaleesta ja päätöksen Brittany Ferries johdanto-osan 193 perustelukappaleesta ilmenee lisäksi komission todenneen jälkimmäisessä päätöksessä, että kyseessä olevat, taloudellisten etuyhtymien perustamisesta aiheutuvat veroedut olivat yleisiä toimenpiteitä eivätkä siis valtiontukia. Päinvastoin kuin Espanjan kuningaskunta antaa ymmärtää, komissio ei siis luopunut määräämästä tuen takaisinperimisestä päätöksessä Brittany Ferries, vaikka se määräsi takaisinperimisestä nyt käsiteltävässä asiassa. Todellisuudessa komissio päätyi pikemminkin erilaisiin päätelmiin, kun se päätöksessä Brittany Ferries katsoi, että taloudellisista etuyhtymistä johtuvat veroedut eivät olleet valtiontukia, kun taas riidanalaisen päätöksen mukaan ETL oli valtiontuki.
141 Tältä osin on muistettava, että oikeuskäytännön mukaan kantaja ei voi vedota väitteensä tueksi komission aiempaan päätöksentekokäytäntöön, joka olisi vastoin perussopimuksen määräysten asianmukaista tulkintaa, vaikka tällainen käytäntö olisikin vakiintunut (ks. tältä osin tuomio 30.9.2003, Freistaat Sachsen ym. v. komissio, C-57/00 P ja C‑61/00 P, EU:C:2003:510, 52 ja 53 kohta ja päätös 12.9.2013, Saksa v. komissio, T-347/09, ei julkaistu, EU:T:2013:418, 51 kohta). Päätöksessä Brittany Ferries ja riidanalaisessa päätöksessä kyseessä olevien järjestelmien välisistä eroista riippumatta on siis joka tapauksessa katsottava, että Espanjan kuningaskunta ei voi vedota mahdolliseen komission käytännön muutokseen tämän kanneperusteen tueksi.
142 Toiseksi on todettava, että riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 214 perustelukappaleen mukaan Ranskan verotuksellisten taloudellisten etuyhtymien järjestelmä voidaan katsoa monessa suhteessa ETL:n kanssa vertailukelpoiseksi, mihin ovat syynä etenkin verotuksellisesti läpinäkyvän taloudellisen etuyhtymän ja sijoittajien välitys omaisuuserän rakentajan ja ostajan välillä, leasingsopimuksen tekeminen, taloudellisen etuyhtymän omaisuuserään soveltama nopeutettu ja varhennettu poisto, omaisuuserän myynnistä saadun luovutusvoiton vapauttaminen yhtiöverosta sekä se, että taloudellinen etuyhtymä ja sen sijoittajat siirtävät osan eduista omaisuuserän ostajalle. Komissio kuitenkin lisäsi riidanalaisen päätöksen 214 ja 215 perustelukappaleessa, että järjestelmien välillä oli myös tiettyjä eroja, kuten se, että Ranskan verotuksellisten taloudellisten etuyhtymien järjestelmässä myyntivoittoja koskeva poikkeus oli nimenomainen, kun taas ETL:ssä tämä poikkeus johtui usean säännöksen yhteisestä soveltamisesta, se, että Ranskan tasavalta oli saattanut järjestelmän komission tietoon, vaikka ei ollutkaan tehnyt siitä ilmoitusta, ja se, että komissio oli riidanalaisen päätöksen antamisajankohtana jo antanut päätöksen samankaltaisesta järjestelmästä eli Ranskan verotuksellisten taloudellisten etuyhtymien järjestelmästä.
143 On syytä huomata, että Espanjan kuningaskunnan perustelut ovat tietyssä määrin ristiriitaiset, koska se kiistää yhtäältä Ranskan verotuksellisten taloudellisten etuyhtymien järjestelmän ja ETL:n välisten väitettyjen erojen olemassaolon tai merkitsevyyden ja väittää toisaalta, että komissio ei voinut vedota siihen seikkaan, että se oli jo ennen riidanalaisen päätöksen antamista antanut päätöksen samankaltaisesta järjestelmästä eli Ranskan verotuksellisten taloudellisten etuyhtymien järjestelmästä, sillä järjestelmät olivat liian erilaiset.
144 Tältä osin on riittävää todeta, että kun otetaan huomioon Ranskan verotuksellisten taloudellisten etuyhtymien järjestelmän ja ETL:n väliset merkittävät samankaltaisuudet, jotka on mainittu riidanalaisen päätöksen 214 perustelukappaleessa, komissio rajoitti takaisinperimisvelvoitetta Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä antamassaan päätöksessä ja myös nyt käsiteltävässä asiassa, mikä johtui etenkin sen päätöksen Brittany Ferries herättämästä epävarmuudesta, sillä kyseinen päätös saatettiin ymmärtää niin, että sentyyppiset toimenpiteet eivät yleisluonteisuutensa takia olleet valtiontukia. Tästä näkökulmasta on siis syytä todeta, että Ranskan verotuksellisten taloudellisten etuyhtymien järjestelmän ja ETL:n tilanteiden kohtelussa ei ole eroa.
145 On totta, että vaikka Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annetussa päätöksessä takaisinperimisvelvollisuus alkoi vasta muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksen julkaisupäivästä, komissio asetti nyt käsiteltävässä asiassa kyseisen velvollisuuden alkamaan oman Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annetun päätöksensä julkaisupäivästä (joka edelsi sen muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksen julkaisupäivää, joka johti riidanalaisen päätöksen antamiseen). Kuten komissio aivan oikein tuo esiin, tämän erilaisen kohtelun objektiivisena perusteluna on kuitenkin se seikka, että päätöksestä Brittany Ferries syntynyt epävarmuus, joka selitti osittaisen takaisinperimättä jättämisen, oli hävinnyt Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annetun päätöksen julkaisemisen jälkeen, kuten jäljempänä 191–206 kohdassa laajemmin selostetaan.
146 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että väite, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annetun päätöksen perusteella, on siis hylättävä.
147 Kyseinen kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.
Luottamuksensuojan periaatteen loukkaaminen
148 Asiassa T-515/13 Espanjan kuningaskunta esittää luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista koskevan kanneperusteen, jossa se vaatii tuen takaisinperimismääräyksen kumoamista muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksen julkaisupäivään eli 21.9.2011 asti ulottuvalta ajanjaksolta, kun riidanalaisessa päätöksessä takaisinperiminen määrättiin alkaen Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annetun päätöksen julkaisupäivästä eli 30.4.2007.
149 Espanjan kuningaskunta vetoaa useisiin seikkoihin, jotka sen mukaan synnyttivät perustellun luottamuksen, eli päätökseen Brittany Ferries, Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annettuun päätökseen, komission Espanjan viranomaisille 21.12.2001 esittämään tietopyyntöön, valtiontuesta –jonka Alankomaat aikoo myöntää neljälle telakalle kuutta laivanrakennussopimusta varten – 30.6.2004 tehtyyn komission päätökseen 2005/122/EY (EUVL 2005, L 39, s. 48; jäljempänä Alankomaiden telakoista tehty päätös), kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen 9.3.2009 päivättyyn kirjeeseen, komission tiedonantoon valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen (EYVL 1998, C 384, s. 3) ja valtiontuesta N 736/2001 – Meriliikenneyhtiöiden tonnistoverojärjestelmä – 27.2.2002 tehtyyn komission päätökseen K(2002) 582 lopullinen (EUVL 2004, C 38, s. 5). Lisäksi se väittää, että kyseessä on ensimmäinen kerta, jolloin komissio on tarkastellut yhdessä useaa eri toimenpidettä, joita kansallinen lainsäätäjä ei tarkoittanut järjestelmäksi. Lopuksi Espanjan kuningaskunta kiistää sen seikan, että Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annetun päätöksen antaminen olisi poistanut perustellun luottamuksen, jonka se oli perustanut siihen, että Espanjan toimenpiteet eivät olleet valtiontukea, koska kyseiset kaksi järjestelmää olivat hyvin erilaiset.
150 Asiassa T-719/13 esittämässään kannekirjelmässä Lico ja PYMAR esittävät myös kanneperusteen, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista ja jossa vaaditaan tuen takaisinperimismääräyksen kumoamista.
151 Ensinnäkin Lico ja PYMAR vetoavat etenkin Alankomaiden telakoista tehtyyn päätökseen ja kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen 9.3.2009 päivättyyn kirjeeseen toimina, jotka niiden mukaan synnyttivät perustellun luottamuksen.
152 Toiseksi Lico ja PYMAR lisäävät, että kyseiset toimijat eivät voineet ennakoida komission linjan muuttumista, sillä kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen kirjeessä ilmoitettiin, että komissio oli jo tarkastellut ETL:ää eikä kaavaillut lisätoimenpiteitä. Lisäksi komissio oli päätöksessä Brittany Ferries päätellyt, että ETL:ää vastaava järjestelmä ei ollut valtiontuki.
153 Kolmanneksi Lico ja PYMAR tuovat esiin, että riidanalaisessa päätöksessä ei mainita sellaista unionin etuun liittyvää pakottavaa syytä, joka ohittaisi niiden toimijoiden edun, joihin päätös vaikuttaa.
154 Komissio vaatii toteamaan, että luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista ei ole tapahtunut.
155 Ensinnäkin on syytä muistaa, että perusteltuun luottamukseen valtiontuen sääntöjenmukaisuudesta voidaan lähtökohtaisesti – poikkeuksellisia olosuhteita lukuun ottamatta – vedota ainoastaan, jos tuki on myönnetty SEUT 108 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen (tuomio 13.6.2013, HGA ym. v. komissio, C‑630/11 P–C-633/11 P, EU:C:2013:387, 134 kohta).
156 Oikeuskäytännössä ei siis suljeta pois sitä mahdollisuutta, että ilmoittamatta jättämisen vuoksi sääntöjenvastaisen tuen saajat voivat vedota poikkeuksellisiin olosuhteisiin, joiden vallitessa ne olivat voineet luottaa perustellusti tuen sääntöjenmukaisuuteen, vastustaakseen tuen takaisinmaksua (tuomio 9.9.2009, Diputación Foral de Álava ym. v. komissio, T-30/01–T-32/01 ja T-86/02–T-88/02, EU:T:2009:314, 282 kohta).
157 Oikeuskäytännöstä ilmenee, että luottamuksensuojan periaatteeseen voidaan vedota silloin, kun kolme edellytystä täyttyy.
158 Ensinnäkin oikeus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen on jokaisella yksityisellä, jolle unionin toimielin on antamalla hänelle täsmällisiä vakuutteluja synnyttänyt perusteltuja odotuksia. Tällaisia vakuutteluja ovat riippumatta siitä muodosta, jossa ne on annettu tiedoksi, täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät tiedot (tuomio 16.12.2010, Kahla Thüringen Porzellan v. komissio, C-537/08 P, EU:C:2010:769, 63 kohta). Näiden vakuuttelujen on myös oltava peräisin toimivaltaiselta ja luotettavalta taholta. Lisäksi vain sovellettavien normien mukaiset vakuuttelut voivat synnyttää perustellun luottamuksen (tuomio 23.2.2006, Cementbouw Handel & Industrie v. komissio, T-282/02, EU:T:2006:64, 77 kohta).
159 Toiseksi on niin, että silloin, kun huolellinen ja järkevä taloudellinen toimija voi ennakoida sellaisen toimenpiteen toteuttamisen, joka voi vaikuttaa sen etuihin, se ei voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen, kun tällainen toimenpide toteutetaan (tuomio 22.6.2006, Belgia ja Forum 187 v. komissio, C-182/03 ja C‑217/03, EU:C:2006:416, 147 kohta ja tuomio 14.10.2010, Nuova Agricast ja Cofra v. komissio, C‑67/09 P, EU:C:2010:607, 71 kohta).
160 Kolmanneksi on niin, että silloin, kun unionin toimielimet ovat luoneet tilanteen, jonka perusteella oikeussubjektille saattaa syntyä perusteltu luottamus, se voidaan silti hylätä silloin, kun asianomainen toimielin osoittaa, että on olemassa erittäin tärkeä yleinen etu, joka ohittaa yksityiset edut asiassa (ks. tältä osin tuomio 26.6.1990, Sofrimport v. komissio, C-152/88, EU:C:1990:259, 16 ja 19 kohta; tuomio 17.7.1997, Affish, C-183/95, EU:C:1997:373, 57 kohta ja tuomio 22.6.2006, Belgia ja Forum 187 v. komissio, C-182/03 ja C-217/03, EU:C:2006:416, 164 kohta).
161 Käsiteltävää asiaa on tutkittava näiden periaatteiden valossa.
162 Mitä tulee ensimmäiseen edellytykseen, on syytä muistuttaa, että komissio tarkasteli riidanalaisen päätöksen 219–245 perustelukappaleessa useita Espanjan kuningaskunnan, Licon ja PYMARin mainitsemia seikkoja ja päätteli, että ne eivät antaneet aihetta minkäänlaiseen perusteltuun luottamukseen. On siis selvitettävä, onko näissä seikoissa kyse täsmällisistä, ehdottomista ja yhtäpitävistä vakuutteluista.
163 Ensinnäkin on syytä huomata, että päätöksen Brittany Ferries ja Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehdyn päätöksen ei voi katsoa tarjoavan täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, koska niissä ei mainita ETL:ää suoranaisesti eikä välillisesti.
164 Toiseksi komission Espanjan viranomaisille 21.12.2001 esittämään tietopyyntöön perustuva väite on hylättävä, koska kyseinen pyyntö ja komission mahdollinen myöhempi toimimattomuus tietyllä ajanjaksolla eivät muodosta täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja ETL:n sääntöjenmukaisuudesta. Kuten riidanalaisen päätöksen 222 luetelmakohdassa todetaan, komissio näet tyytyi kyseisessä tietopyynnössä pyytämään lisätietoja aluksiin sovellettavan tax lease ‑järjestelmän mahdollisesta olemassaolosta Espanjassa voidakseen tutkia sen valtiontukisääntöjen valossa. Lisäksi komission myöhempi toimimattomuus ei ole omiaan muodostamaan täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, kun otetaan huomioon Espanjan viranomaisten vastauksen sisältö. Kyseinen vastaus on näet vähintäänkin kaksitulkintainen siltä osin kuin Espanjan viranomaiset vakuuttivat, että komission aiemmassa päätöksessään jo hyväksymän tax lease ‑järjestelmän lisäksi ei ollut muuta järjestelmää.
165 Kolmanneksi on niin, että väite, joka perustuu valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen annettuun komission tiedonantoon (ks. edellä 149 kohta), jossa todetaan, että poistosäännöt eivät ole valtiontukia silloin, kun niitä sovelletaan erottelematta kaikkiin yrityksiin ja kaikkiin tuotannonaloihin, ei voi olla perustellun luottamuksen aiheena, koska ETL:ää ei sovelleta kaikkiin yrityksiin ja kaikkiin tuotannonaloihin, kuten riidanalaisen päätöksen 242 perusteluosassa todetaan.
166 Neljänneksi Espanjan tonnistoverojärjestelmästä 27.2.2002 tehty komission päätös K(2002) 582 lopullinen (ks. edellä 149 kohta), jossa kyseinen järjestelmä oli todettu soveltuvaksi, ei ole omiaan synnyttämään perusteltua luottamusta, sillä se koski omien tai vuokrattujen alusten toimintaa eikä ilman miehistöä tapahtuvaan alusten vuokraamiseen liittyvää rahoitustoimintaa, josta käsiteltävänä olevassa asiassa on kyse, kuten riidanalaisen päätöksen 245 perustelukappaleesta aivan oikein ilmenee.
167 Viidenneksi on niin, että vaikka oletettaisiinkin, että tämä on ensimmäinen kerta, kun komissio on tarkastellut yhteisesti erillisiä toimenpiteitä, joita kansallinen lainsäätäjä ei ollut tarkoittanut järjestelmäksi, minkä komissio sitä paitsi kiistää, sen enempää Espanjan kuningaskunta kuin taloudelliset toimijatkaan eivät voi perustella pelkästään tällä seikalla sellaisten täsmällisten, ehdottomien ja yhtäpitävien vakuuttelujen olemassaoloa, joiden mukaan ETL ei ollut valtiontuki. Kuten komissio näet on aivan oikein todennut riidanalaisen päätöksen 238 ja 239 perustelukappaleessa, pelkästään tämä seikka ei itsessään sulkenut pois sitä, että komissio voisi toteuttaa toimenpiteistä kokonaisarvioinnin, varsinkin kun se tarkasteli toimenpiteitä myös yksittäin.
168 Kuudenneksi on huomattava, että Alankomaiden telakoista tehty päätös ei sisällä täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja ETL:n sääntöjenmukaisuudesta. Alankomaiden telakoista tehdyssä päätöksessä komissio ei näet vakuuttanut täsmällisesti, ehdottomasti ja yhtäpitävästi, että se olisi täysimääräisen ja perusteellisen analyysin jälkeen päätellyt, että ETL ei ollut valtiontuki. Yhtäältä on niin, että kuten riidanalaisen päätöksen 224 perustelukappaleessa todetaan, Alankomaiden telakoista tehdyn päätöksen kohteena ei ollut ETL vaan Alankomaiden järjestelmä. Näin ollen päätöksessä viitattiin Espanjan toimenpiteisiin vain välillisesti. Toisaalta on niin, että kuten riidanalaisen päätöksen 225 perustelukappaleesta ilmenee, ne Espanjan toimenpiteet, jotka Alankomaat pyrki kompensoimaan, eivät olleet ETL vaan väitetyt korkoavustukset, jotka hyödyttivät Espanjan telakoita.
169 Seitsemänneksi on todettava kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen 9.3.2009 päivätystä kirjeestä, että se lähetettiin vastauksena Norjan kuningaskunnan kauppa- ja teollisuusministerille, joka oli esittänyt, että ETL oli Espanjan telakoiden tukijärjestelmä, ja pyytänyt tietoja toimista, joihin komissio aikoi ryhtyä. Vastauksessaan kilpailun pääosastoa johtava komission jäsen ilmoitti, että komissio oli tutkinut kysymyksen ja että se ei aikonut toteuttaa lisätoimenpiteitä ”tässä vaiheessa”, koska järjestelmä oli avoin muiden jäsenvaltioiden telakoiden rakentamien alusten hankinnalle ilman syrjintää.
170 Kuten Lico ja PYMAR tältä osin aivan oikein tuovat esiin, on todettava, että riidanalaisen päätöksen 233 perustelukappaleessa esitetty perustelu, jonka mukaan kyseinen kirje ei ollut komission muodollinen toimi, ei ole ratkaiseva.
171 Kuten Lico ja PYMAR näet huomauttavat, on katsottu, että virkamiehen lausumien pitäminen hänen työnantajansa lausumina riippuu etenkin siitä, minkä käsityksen yleisö on voinut saada kyseisistä lausumista. Ratkaiseva tekijä sille, että virkamiehen lausumat luetaan viranomaisen lausumiksi, on kysymys siitä, voivatko näiden lausumien vastaanottajat kohtuudella olettaa tietyssä asiayhteydessä, että kyse on kannoista, jotka virkamies esittää virka-asemansa nojalla. Tältä osin on syytä arvioida erityisesti sitä, onko virkamiehellä yleensä toimivaltaa kyseisellä toimialalla; käyttääkö hän kirjallisia lausumia antaessaan toimivaltaisen yksikön virallista kirjelomaketta; antaako hän televisiohaastatteluja yksikkönsä toimitiloissa; eikö hän mainitse, että kyse on hänen yksityisistä lausumistaan, ja totea, että hänen lausumansa eroavat toimivaltaisen yksikön virallisesta kannasta, ja eivätkö toimivaltaisen viranomaisen yksiköt viivytyksettä ryhdy tarpeellisiin toimenpiteisiin poistaakseen virkamiehen lausumien vastaanottajilla olevan vaikutelman, että kyse on viranomaisen virallisista kannanotoista (ks. vastaavasti tuomio 17.4.2007, AGM-COS.MET, C-470/03, EU:C:2007:213, 56–58 kohta).
172 Näin ollen ei voida sulkea pois sitä, että kirje, jonka komission kilpailuyksiköiden korkea-arvoisin johtaja on tässä ominaisuudessaan, kuten sekä kirjelomakkeesta että allekirjoituksesta ilmenee, osoittanut Norjan kuningaskunnan kauppa- ja teollisuusministerille eli asiassa toimivaltaiselle kyseisen maan viranomaiselle, voi lähtökohtaisesti synnyttää taloudellisille toimijoille perustellun luottamuksen ETL:n arviointiin valtiontukisääntöjen valossa.
173 Se, että kyseistä kirjettä ei osoitettu niille taloudellisille toimijoille, jotka siihen vetoavat, ei myöskään ole ratkaiseva seikka, edellyttäen, että sen sisältö välitettiin niille. Esillä olevassa asiassa vaikuttaa siltä, että kyseisen kirjeen sisältö oli ETL:ään osallistuneiden taloudellisten toimijoiden tiedossa vuodesta 2009 asti, kuten ilmenee norjalaisen varustamon espanjalaiselle telakalle huhtikuussa 2009 lähettämästä kirjeestä ja Espanjan teollisuusministerin lähettämästä kirjeestä, jossa hän vakuuttaa tiedottaneensa kyseisestä kirjeestä kaikille asianomaisille toimijoille heidän säännöllisissä kokouksissaan.
174 Jotta kyseinen kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen kirje voisi tosiasiallisesti synnyttää perustellun luottamuksen, on kuitenkin vielä tarpeen, että sen sisällössä annetaan täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja. Kuten riidanalaisen päätöksen 235 ja 236 perustelukappaleessa aivan oikein todetaan, käsiteltävänä olevassa asiassa ei kuitenkaan ole näin. On todettava, että kyseisessä kirjeessä ei täsmällisesti, ehdottomasti ja yhtäpitävästi vakuuteta, että komissio olisi täysimääräisen ja perusteellisen analyysin toteutettuaan päätellyt, että ETL ei ollut valtiontuki. Siltä osin kuin Norjan viranomaisten kirjeessä selostettiin kyseisen maan telakoiden huolia, komission jäsenen kirjeessä näet tyydyttiin ilmoittamaan, että ETL ei näyttänyt syrjivän muiden jäsenvaltioiden telakoita. Mainitussa kirjeessä lisättiin myös, että lisätoimenpiteitä ei suunniteltu ”tässä vaiheessa”, mikä osoitti, että tämä kanta saattaisi muuttua, mikäli uusia seikkoja esitettäisiin. Näin ollen Espanjan kuningaskunta, Lico ja PYMAR eivät voi perustaa minkäänlaista perusteltua luottamusta kyseiseen kirjeeseen.
175 Kun otetaan huomioon edellä esitetyt näkökohdat, jotka koskevat ensimmäistä kolmesta kumulatiivisesta edellytyksestä luottamuksensuojan periaatteen loukkaamiselle, muita edellytyksiä ei ole tarpeen tutkia.
176 Edellä esitetyn perusteella kanneperuste, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista, on hylättävä perusteettomana.
Oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen
177 Asiaa T-515/13 koskevassa kannekirjelmässään Espanjan kuningaskunta esittää oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista koskevan kanneperusteen tueksi vaatimukselleen tuen takaisinperimismääräyksen kumoamisesta muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksen julkaisupäivään ulottuvalta ajanjaksolta, kun riidanalaisessa päätöksessä takaisinperiminen määrättiin alkaen Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annetun päätöksen julkaisupäivästä.
178 Espanjan kuningaskunta väittää ensinnäkin, että useat seikat aiheuttivat oikeudellista epävarmuutta ETL:n sääntöjenmukaisuudesta. Erityisesti päätös Brittany Ferries antoi taloudellisille toimijoille mahdollisuuden katsoa perustellusti, että kyseessä olevat veroedut olivat yleisluontoisia toimenpiteitä. Lisäksi kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen 9.3.2009 Norjan viranomaisille lähettämä kirje lisäsi oikeudellista epävarmuutta. Espanjan kuningaskunta esittää näet, että kyseisessä kirjeessä ilmoitettiin nimenomaisesti, että komissio oli tietoinen järjestelmän olemassaolosta ja katsoi sitä analysoituaan, että se ei ollut ongelmallinen valtiontukisääntöjen valossa. Näin ollen mainittu kirje oli osaltaan saanut ETL:ään osallistuvat toimijat uskomaan, että järjestelmä oli sääntöjenmukainen. Lisäksi Espanjan kuningaskunta huomauttaa, että kirjeen sisältöä levitettiin tuolloin laajalti lehdistössä.
179 Toiseksi Espanjan kuningaskunta tuo esille komission toimimattomuuden, joka jatkui pitempään kuin oli kohtuullista, vaikka komissio oli tietoinen ETL:n olemassaolosta. Kun tämä tieto otetaan huomioon, se seikka, että muiden jäsenvaltioiden telakat tekivät valituksia vain vuonna 2006, on tehoton. Näin ollen Espanjan kuningaskunta katsoo, että ei ole syytä vaatia tuen takaisinperintää ajalta ennen muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksen julkaisemista Euroopan unionin virallisessa lehdessä 21.9.2011.
180 Asiaa T-719/13 koskevassa kannekirjelmässään Lico ja PYMAR esittävät, että myönnettyjen tukien takaisinperimismääräys loukkaa oikeusvarmuuden periaatetta.
181 Ensinnäkin niiden seikkojen osalta, jotka aiheuttivat oikeudellisen epävarmuuden, Lico ja PYMAR vetoavat erityisesti päätökseen Brittany Ferries.
182 Lico ja PYMAR väittävät toisin kuin komissio, että Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehty päätös ei poistanut tätä oikeudellista epävarmuutta, sillä Ranskan järjestelmän ja ETL:n välillä oli huomattavia eroja. Ranskan järjestelmä oli tulosta yleisen verolainsäädännön säännöksestä, kun taas ETL perustui usean säännöksen yhteiseen soveltamiseen. Ranskan järjestelmässä myös osa edusta oli välttämättä siirrettävä varustamolle, kun taas ETL:ssä siirroista tehtiin yksityiset sopimukset osapuolten välillä. Komissio katsoi lisäksi, että Ranskan järjestelmässä oli kyse tuesta liikennealalle, kun taas käsiteltävänä olevassa asiassa se päätteli, että kyseessä oli tuki sijoittajille. Näiden erojen valossa Lico ja PYMAR väittävät, että taloudelliset toimijat eivät voineet ennakoida, että komission Ranskan järjestelmästä tekemiä päätelmiä olisi sovellettava ETL:ään. Lisäksi Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehdyssä päätöksessä ei ilmoitettu nimenomaisesti, että päätöksen Brittany Ferries sisältö oli virheellinen tai että komissio oli ottanut toisen kannan.
183 Lico ja PYMAR väittävät, että oikeudellista epävarmuutta loivat muutkin seikat, nimittäin Alankomaiden telakoista tehty päätös ja kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen 9.3.2009 päivätty kirje.
184 Mitä tulee Alankomaiden telakoista tehtyyn päätökseen, Lico ja PYMAR esittävät, että siitä voidaan päätellä, että komissio tiesi ETL:n olemassaolosta ja että se katsoi saamiensa tietojen perusteella, että kyseinen järjestelmä ei ollut sisämarkkinoille soveltumaton valtiontuki. Näin ollen Lico ja PYMAR väittävät, että vaikka ei hyväksyttäisikään, että kyseinen päätös vahvisti perusteltua luottamusta, se vähintäänkin lisäsi epävarmuutta ETL:n sääntöjenmukaisuuden suhteen. Kun näet otetaan huomioon komission velvollisuus suorittaa huolellinen ja puolueeton tutkimus, Alankomaiden telakoista tehtyyn päätökseen – joka on julkaistu – sisältyvien kaltaiset lausumat voisivat helposti saada ajattelemaan, että ETL oli sääntöjenmukainen.
185 Lico ja PYMAR väittävät myös, että vaikka ei hyväksytäkään, että kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen kirje olisi voinut synnyttää perustellun luottamuksen, on vähintään myönnettävä, että se lisäsi epäselvyyttä ETL:n sääntöjenmukaisuudesta. Tältä osin Lico ja PYMAR muistuttavat tilanteesta, jossa kyseinen kirje lähetettiin. Ne tuovat erityisesti esiin, että Espanjan viranomaiset ja komission yksiköt vaihtoivat mielipiteitä ja pitivät kokouksia ETL:stä vuonna 2008. Niiden mukaan kyseisessä yhteydenpidossa sovittiin, että ETL:ää ei katsottaisi valtiontueksi, jos Espanjan viranomaiset antaisivat sitovan lausunnon, jossa selvennettäisiin, että ETL:ää sovellettiin kaikilla ETA:n telakoilla rakennettaviin aluksiin. Lisäksi Espanjan viranomaiset lähettivät lausuntoluonnoksen komissiolle, joka tarkasti sen ja ehdotti siihen sanamuodon muutoksia, jotka otettiin huomioon lausunnon lopullisessa versiossa. Komission yksiköt ilmoittivat, että sitovan lausunnon sisältö oli ”moitteeton”. Licon ja PYMARin mukaan tämä oli se taustatilanne, jossa kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen kirje lähetettiin vuonna 2009.
186 Toiseksi Lico ja PYMAR väittävät, että komissio oli tietoinen ETL:n olemassaolosta sen täytäntöönpanosta alkaen, kuten Espanjan viranomaisille vuodesta 2001 alkaen lähetetyt tietopyynnöt osoittavat. Lisäksi ETL:n muodostavien toimenpiteiden hyväksyminen julkaistiin Boletín Oficial del Estadossa (Espanjan valtion virallinen lehti), ja siitä kerrottiin lehdistössä laajalti. Tästä huolimatta komissio pysyi passiivisena lähes kymmenen vuotta aloittamatta muodollista tutkintamenettelyä, mikä merkitsee kohtuutonta viivytystä. Lico ja PYMAR toteavat myös, että on ristiriitaista luopua vuosina 2002–2006 myönnettyjen tukien takaisinperimisestä oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamisen vuoksi, mutta samalla väittää, että kyseistä ajanjaksoa ei voida ottaa huomioon tutkittaessa, pysyikö komissio kohtuuttoman pitkään passiivisena. Vaikka oletettaisiinkin, että on syytä tutkia, toimiko komissio vasta vuodesta 2006 laskien kohtuullisessa ajassa, Lico ja PYMAR katsovat joka tapauksessa, että vastauksen on oltava kieltävä, analogisesti 24.11.1987 annetun sen tuomion RSV v. komissio (223/85, EU:C:1987:502) kanssa, jonka taustalla olleessa asiassa komissiolta oli kestänyt 26 kuukautta antaa päätös. Lisäksi ne tuovat esille, että jos ETL on niin samankaltainen Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annetussa päätöksessä tarkoitetun järjestelmän kanssa kuin komissio väittää, mikä ei pidä paikkaansa, nyt käsiteltävässä asiassa muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätökseen kulunut viiden vuoden aika on selvästi kohtuuttoman pitkä. Edellä esitetyn valossa Lico ja PYMAR katsovat, että oikeudellinen epävarmuus jatkui siihen asti, kunnes muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätös vuonna 2011 julkaistiin.
187 Bankia ym. väittävät asiassa T-719/13 RENV menettelyn jatkosta esittämissään huomautuksissa, että luottamuksensuojan periaatteen loukkaamisen olemassaolo ei riipu oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamisesta, toisin kuin komissio näyttää esittävän. Niiden mukaan oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen jatkui siihen asti, kunnes riidanalainen päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
188 Lisäksi Bankia ym. tuovat esille, että kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen kirje on Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annettua päätöstä myöhäisempi. Näin ollen kyseinen päätös ei olisi voinut poistaa oikeudellista epävarmuutta.
189 Bankia ym. katsovat myös, että jos Ranskan verotuksellisten taloudellisten etuyhtymien tapaus olisi niin samankaltainen nyt käsiteltävän asian kanssa kuin komissio väittää, Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annetun päätöksen ja muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksen välillä kulunut viiden vuoden ajanjakso olisi kohtuuttoman pitkä.
190 Komissio vaatii, että Espanjan kuningaskunnan, Licon ja PYMARin esittämät väitteet hylätään.
191 Espanjan kuningaskunta, Lico ja PYMAR vetoavat nyt käsiteltävässä kanneperusteessaan oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen ja vaativat tuen takaisinperimismääräyksen kumoamista koko muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksen julkaisupäivään eli 21.9.2011 asti ulottuvalta ajanjaksolta, kun riidanalaisessa päätöksessä takaisinperiminen määrättiin alkaen Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä annetun päätöksen julkaisupäivästä eli 30.4.2007.
192 Aluksi on muistettava, että väliintulijan vaatimuksissa voi olla kyse ainoastaan riita-asian jonkin osapuolen vaatimusten tukemisesta tai hylkäämisestä ja että väliintulijalla ei siis ole mahdollisuutta muuttaa kanteen kohdetta millään tavalla (ks. tältä osin määräys 6.2.1995, Auditel v. komissio, T-66/94, EU:T:1995:20, 27 kohta). Nyt käsiteltävässä asiassa Bankia ym. vaativat takaisinperimismääräyksen kumoamista myös ajanjaksolta, joka alkoi 21.9.2011, jolloin muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätös julkaistiin, ja päättyi 16.4.2014, jolloin riidanalainen päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä, kun taas Lico ja PYMAR vaativat takaisinperimismääräyksen kumoamista ainoastaan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksen julkaisemispäivään 21.9.2011 asti. Näin ollen Bankian ym. esittämä vaatimus takaisinperimismääräyksen kumoamisesta tämän lisäajanjakson osalta ylittää Licon ja PYMARin nostaman kanteen ulottuvuuden ja se on jätettävä tutkimatta.
193 Oikeuskäytännöstä ilmenee, että tuen sääntöjenvastaiseksi toteamisesta seuraa loogisesti sääntöjenvastaisen tuen poistaminen perimällä se takaisin, ja poistamisella pyritään palauttamaan aikaisempi tilanne ennalleen. Vain poikkeuksellisissa olosuhteissa saattaa olla epäasianmukaista määrätä tuen palauttamisesta (tuomio 8.12.2011, Residex Capital IV, C-275/10, EU:C:2011:814, 33 ja 35 kohta). Oikeuskäytännössä ei erityisesti suljeta pois sitä mahdollisuutta, että ilmoittamatta jättämisen vuoksi sääntöjenvastaisen tuen saajat voivat vedota poikkeuksellisiin olosuhteisiin, kuten oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen, vastustaakseen tuen takaisinmaksua (ks. tältä osin tuomio 22.4.2008, komissio v. Salzgitter, C‑408/04 P, EU:C:2008:236, 106 ja 107 kohta).
194 Lisäksi oikeusvarmuuden periaate merkitsee, että unionin lainsäädäntö on selvää ja että sen soveltaminen on oikeussubjektien ennakoitavissa (tuomio 14.10.2010, Nuova Agricast ja Cofra v. komissio, C‑67/09 P, EU:C:2010:607, 77 kohta), jotta nämä voivat yksiselitteisesti saada tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä niiden johdosta asianmukaisiin toimenpiteisiin (tuomio 22.2.1989, komissio v. Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta, 92/87 ja 93/87, EU:C:1989:77, 22 kohta). Tätä oikeusvarmuuden vaatimusta on noudatettava erityisen tiukasti silloin, kun on kyse säädöksestä, josta saattaa aiheutua kustannuksia, jotta asianomaiset voivat tietää tarkasti heille koituvien velvollisuuksien vaikutukset (ks. tuomio 21.9.2017, Eurofast v. komissio, T-87/16, ei julkaistu, EU:T:2017:641, 97 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
195 On huomattava, että valtiontukiasioissa kanteet, joilla vastustetaan takaisinperimisvelvoitetta oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamisen perusteella, hyväksytään ainoastaan täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Harvinaisena esimerkkinä hyväksytystä tämäntyyppisestä kanteesta on 1.7.2004 annetun tuomion Salzgitter v. komissio (T-308/00, EU:T:2004:199) taustalla ollut kanne. Kyseinen tuomio kuitenkin kumottiin muutoksenhaussa 22.4.2008 annetulla tuomiolla komissio v. Salzgitter (C-408/04 P, EU:C:2008:236), ja unionin tuomioistuimen palautettua asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi jälkimmäinen katsoi lopulta 22.1.2013 annetussa tuomiossa Salzgitter v. komissio (T‑308/00 RENV, EU:T:2013:30), että edellytykset oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamisen toteamiselle eivät täyttyneet.
196 Oikeuskäytännöstä ilmenee, että oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamisen olemassaolon tutkimiseksi on tarkasteltava useaa seikkaa, etenkin sovellettavan oikeusjärjestelmän selvyyden puutetta (ks. tältä osin tuomio 14.10.2010, Nuova Agricast ja Cofra v. komissio, C-67/09 P, EU:C:2010:607, 77 kohta) ja/tai komission perusteetonta pitkäaikaista toimimattomuutta (ks. tältä osin tuomio 24.11.1987, RSV v. komissio, 223/85, EU:C:1987:502, 14 ja 15 kohta ja tuomio 22.4.2008, komissio v. Salzgitter, C-408/04 P, EU:C:2008:236, 106 ja 107 kohta). Jälkimmäisen seikan osalta on muistutettava, että komissio on velvollinen toimimaan kohtuullisessa ajassa valtiontukien tutkintamenettelyssä ja että se ei voi pysyä passiivisena alustavan tutkintavaiheen aikana. On lisättävä, että käsittelyajan kohtuullisuutta on arvioitava kunkin asian ominaispiirteiden, kuten asian monitahoisuuden ja asianosaisten käyttäytymisen, perusteella (tuomio 13.6.2013, HGA ym. v. komissio, C‑630/11 P–C-633/11 P, EU:C:2013:387, 81 ja 82 kohta).
197 Näin ollen on syytä tutkia, vallitsivatko esillä olevassa asiassa tällaiset poikkeukselliset olosuhteet, jotka olisivat olleet esteenä takaisinperimismääräykselle.
198 Tältä osin on tärkeää muistaa, että komissio myöntää riidanalaisen päätöksen 251, 261 ja 262 perustelukappaleessa, että oikeusvarmuuden periaate oli esteenä tukien takaisinperimiselle Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehdyn päätöksen julkaisemiseen asti. Komissio ei näet kiistä, etteikö vuoden 2001 päätös Brittany Ferries olisi voinut saada taloudellisia toimijoita katsomaan, että kyseessä olevat veroedut olivat yleisluontoisia toimenpiteitä eivätkä siis olleet valtiontukea. Komissio väittää kuitenkin, että kyseinen oikeudellinen epävarmuus poistui, kun Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehty päätös julkaistiin 30.4.2007. Tästä syystä kyseistä ajankohtaa aikaisemmat seikat, joihin osapuolet vetoavat, kuten komission väitetty toimimattomuus vuoden 2001 tietopyynnön jälkeen tai vuoden 2004 Alankomaiden telakoista tehty päätös, ovat merkityksettömiä tutkittaessa, onko tämä kanneperuste perusteltu.
199 Kun on kyse Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehdyn päätöksen julkaisemisesta huhtikuussa 2007, on todettava, että komissio ei tehnyt virhettä katsoessaan, että kyseinen päätös oli poistanut kaiken oikeudellisen epävarmuuden, sillä sen olisi pitänyt saada huolelliset ja järkevät taloudelliset toimijat ottamaan huomioon, että ETL:ään nähden samankaltainen järjestelmä voisi olla valtiontuki. Tältä osin on huomattava, että Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehdystä päätöksestä ilmenee, että järjestelmä, joka koski merialusten rakentamista ja niiden asettamista varustamojen käyttöön taloudellisten etuyhtymien välityksellä ja leasingsopimusta käyttäen ja joka synnytti tiettyjä veroetuja, oli omiaan muodostamaan valtiontukijärjestelmän. Vaikka Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehdyssä päätöksessä kyseessä oleva järjestelmä ja ETL eivät olleetkaan samanlaiset, minkään seikan perusteella ei voida osoittaa, että niiden erot olivat merkittävämmät kuin ETL:n ja päätöksessä Brittany Ferries, johon Espanjan kuningaskunta, Lico ja PYMAR tämän kanneperusteen tueksi vetoavat, kyseessä olleen järjestelmän väliset erot.
200 Lisäksi Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehdyn päätöksen julkaisemisen jälkeiset olosuhteet, joihin Espanjan kuningaskunta, Lico ja PYMAR vetoavat, eivät ole esteenä sille, että kyseinen julkaiseminen olisi poistanut oikeudellisen epävarmuuden, kuten komissio aivan oikein väittää.
201 Ensinnäkin on niin, että kuten riidanalaisen päätöksen 257 perustelukappaleesta ilmenee, kilpailun pääosastoa johtavan komission jäsenen 9.3.2009 päivätty kirje ei ole voinut osaltaan olla luomassa tai ylläpitämässä oikeudellista epävarmuutta, kun otetaan huomioon edellä 174 kohdassa selostetut näkökohdat. Kyseisessä kirjeessä näet tyydyttiin ilmoittamaan, että ETL ei aikaansaanut syrjintää muiden jäsenvaltioiden telakoita kohtaan, ja lisättiin, että komissio ei ”tässä vaiheessa” suunnitellut lisätoimenpiteitä.
202 Mitä tulee toiseksi komission väitettyyn pitkäaikaiseen toimimattomuuteen Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehdyn päätöksen julkaisemisen jälkeen, on niin, että olipa sitten kyse pelkästään yhdestä seikasta muiden joukossa, joiden perusteella voidaan katsoa oikeusvarmuuden periaatetta loukatun, tai välttämättömästä ja kumulatiivisesta edellytyksestä, kuten komissio väittää, on joka tapauksessa todettava, että komission toimimattomuus nyt käsiteltävässä asiassa ei kestänyt kohtuuttoman pitkää aikaa.
203 Kun näet otetaan huomioon, että tutkimuksen on rajoituttava Ranskan verotuksellisista taloudellisista etuyhtymistä tehdyn päätöksen huhtikuussa 2007 tapahtuneen julkaisemisen jälkeiseen aikaan, koska komissio myönsi oikeudellisen epävarmuuden vallinneen ennen kyseistä ajankohtaa, on syytä todeta, että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätös nyt käsiteltävässä asiassa julkaistiin syyskuussa 2011 eli lähes neljä ja puoli vuotta myöhemmin.
204 Tältä osin riidanalaisen päätöksen 259 ja 261 perustelukappaleesta ilmenee, että komission Espanjan viranomaisille lähettämistä kahdeksasta tietopyynnöstä kuusi lähetettiin edellä 203 kohdassa mainittuna ajanjaksona ja että kyseessä olevat toimenpiteet olivat kiistatta monimutkaisia. Näistä syistä komissiota ei voida moittia kohtuuttoman pitkään kestäneestä perusteettomasta toimimattomuudesta, kun otetaan huomioon käsiteltävän asian olosuhteet.
205 Mitä tulee 24.11.1987 annettuun tuomioon RSV v. komissio (223/85, EU:C:1987:502, 12 ja 14 kohta), johon Lico ja PYMAR väitteensä tueksi vetoavat ja jossa 26 kuukauden perustelematon viivästys katsottiin kohtuuttomaksi, on todettava, että asian poikkeukselliset olosuhteet olivat ratkaisevassa asemassa unionin tuomioistuimen valitsemassa ratkaisussa, joten sitä ei voida soveltaa yksioikoisesti muihin käsiteltäviin asioihin. Erityisesti 24.11.1987 annettuun tuomioon RSV v. komissio (223/85, EU:C:1987:502) johtaneen asian taustalla olleesta tuesta oli tehty komissiolle virallinen ilmoitus, joskin myöhässä tuen maksamisen jälkeen. Tuki perustui lisäksi komission aiemmin hyväksymiin tukiin liittyviin lisäkustannuksiin. Tuen soveltuvuuden tutkiminen ei myöskään edellyttänyt perusteellista tutkimusta (tuomio 13.12.2018, Comune di Milano v. komissio, T-167/13, valitus vireillä, EU:T:2018:940, 158 kohta). Kaikki nämä poikkeukselliset olosuhteet eroavat kuitenkin selvästi esillä olevan asian taustaolosuhteista, sillä käsiteltävässä asiassa riidanalaisia tukia ei missään vaiheessa ilmoitettu, komissio lähetti kyseisenä ajanjaksona useita tietopyyntöjä Espanjan viranomaisille ja toimenpiteet olivat huomattavan monimutkaisia. Näin ollen Lico ja PYMAR eivät voi tehokkaasti vedota mainitussa tuomiossa valittuun ratkaisuun.
206 Edellä esitetyn perusteella kanneperuste, joka koskee oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista, on hylättävä perusteettomana.
Takaisinperimiseen sovellettavien periaatteiden loukkaaminen soveltumattoman tuen määrän laskentamenetelmän vuoksi
207 Asiassa T-719/13 esittämässään kannekirjelmässä Lico ja PYM esittävät toissijaisesti kanneperusteen, joka koskee tukien takaisinperimiseen sovellettavien periaatteiden loukkaamista takaisin perittävän soveltumattoman tuen määrän laskentamenetelmän vuoksi. Niiden mukaan riidanalainen päätös saattaa johtaa siihen, että takaisin perittäväksi vaaditaan määrää, joka ylittää sijoittajien tosiasiallisesti saaman tuen.
208 Lico ja PYMAR katsovat, että tukien määrän laskentamenetelmä on ilmaistu sekavasti ja monitulkintaisesti. Ne arvostelevat riidanalaista päätöstä erityisesti siltä osin kuin siinä näytetään määrättävän tuen takaisinperimisestä sijoittajilta kokonaisuudessaan, vaikka osa veroedusta siirretään varustamoille. Licon ja PYMARin mukaan takaisinperimismääräyksen ulkopuolelle on näet jätettävä se osa tuesta, joka on tosiasiallisesti siirretty muille toimijoille, vaikka sovellettavissa säännöissä ei edellytettykään tuen osan siirtämistä.
209 Lico ja PYMAR väittävät, että tuensaajan saaman taloudellisen edun määrän ei välttämättä tarvitse kaikissa tapauksissa olla käytettyjen valtion varojen määrän suuruinen, vaikka näin onkin usein.
210 Lisäksi sijoittajien tosiasiallisesti itsellään pidättämää tukea suuremman summan takaisinperiminen asettaisi nämä epäedulliseen asemaan suhteessa kilpailijoihinsa sen sijaan, että se palauttaisi tuen myöntämistä edeltäneen tilanteen.
211 Bankia ym. väittävät asiassa T‑719/13 RENV menettelyn jatkamisesta esittämissään huomautuksissa, että koko tuen takaisinperimistä sijoittajilta koskeva määräys on sääntöjenvastainen, koska nämä pidättivät itsellään vain 10–15 % edusta. Ne tuovat esiin, että takaisinperimisen tarkoituksena ei ole seuraamuksen määrääminen vaan ainoastaan tuen myöntämisen synnyttämän kilpailun vääristymän poistaminen. Tosiasiallisesti saatua etua suuremman summan takaisinperiminen vääristäisi kuitenkin kilpailua tuensaajien kilpailijoiden eduksi.
212 Bankia ym. toteavat lisäksi, että komissio myönsi riidanalaisessa päätöksessä, että taloudelliset etuyhtymät ja sijoittajat toimivat välittäjinä, jotka siirsivät edun varustamoille. Komissio myönsi niin ikään, että edun yksityiskohtaiset jakosäännöt ilmoitettiin Espanjan viranomaisille etukäteen samaan aikaan varhennettua poistoa koskevan lupahakemuksen kanssa. Lisäksi ETL:ään osallistumisen välttämättömänä edellytyksenä oli osapuolten väliset yksityiskohtaiset jakosäännöt vahvistavan sopimuksen allekirjoittaminen etukäteen.
213 Bankia ym. lisäävät, että riidanalainen päätös on ristiriitainen siltä osin kuin komissio katsoi, että kyse ei ollut varustamoille myönnetystä valtiontuesta, koska edun siirtäminen perustui yksityisiin sopimuksiin, ja totesi samalla mitättömiksi ne kyseisissä yksityisissä sopimuksissa olevat ehdot, joiden perusteella sijoittajat voivat periä edun takaisin sen todellisilta saajilta, etenkin varustamoilta.
214 Aluminios Cortizo väittää asiassa T-719/13 RENV menettelyn jatkamisesta esittämissään huomautuksissa, että riidanalainen päätös on ristiriitainen siltä osin kuin komissio määräsi tuen perimisestä kokonaisuudessaan takaisin sijoittajilta, vaikka se myönsi, että 85–90 % edusta oli siirretty varustamoille.
215 Aluminios Cortizo tuo myös esiin, että riidanalaisen päätöksen luonnoksesta ilmenee, että komissio aikoi määrätä tuen perimisestä takaisin varustamoilta.
216 Komissio kiistää nämä väitteet.
217 Oikeuskäytännön mukaan tuen sääntöjenvastaiseksi toteamisesta seuraa loogisesti sääntöjenvastaisen tuen poistaminen perimällä se takaisin, ja poistamisella pyritään palauttamaan aikaisempi tilanne. Tämä tavoite on saavutettu, kun tuensaaja tai toisin sanoen yritykset, jotka ovat tosiasiallisesti hyötyneet kyseessä olevista tuista, ovat palauttaneet ne tarvittaessa viivästyskorkoineen. Tämän palauttamisen seurauksena tuensaaja menettää markkinoilla kilpailijoihin verrattuna saamansa edun, ja tuen suorittamista edeltänyt tilanne palautuu. Tästä seuraa, että sääntöjenvastaisesti maksetun valtiontuen takaisin maksamisen pääasiallinen tavoite on poistaa kilpailun vääristymä, joka on aiheutunut sääntöjenvastaisesta tuesta saadusta kilpailuedusta (tuomio 29.4.2004, Saksa v. komissio, C-277/00, EU:C:2004:238, 74–76 kohta; ks. tältä osin myös tuomio 21.3.1991, Italia v. komissio, C-303/88, EU:C:1991:136, 57 kohta).
218 Tässä kanneperusteessa Lico ja PYMAR, joita tukevat Bankia ym. ja Aluminios Cortizo, riitauttavat lähtökohtaisesti sen, että riidanalaisessa päätöksessä määrätään tuen perimisestä kokonaisuudessaan takaisin sijoittajilta, vaikka 85–90 % edusta oli järjestelmällisesti siirretty varustamoille, kuten riidanalaisessa päätöksessä myönnetään.
219 Kun otetaan huomioon, että komissio päätti esillä olevassa asiassa, että varustamot eivät olleet tuensaajia, ja että mainittu päätelmä ei ole tämän riita-asian kohde, tästä seuraa, että takaisinperimismääräys koski ainoastaan ja kokonaisuudessaan sijoittajia, jotka riidanalaisen päätöksen mukaan olivat taloudellisten etuyhtymien avoimuusjärjestelyjen vuoksi koko tuen ainoita saajia. Riidanalaisen päätöksen oman logiikan mukaan siinä ei siis tehty virhettä määrättäessä tuen perimisestä kokonaisuudessaan takaisin sijoittajilta, vaikka nämä olivatkin siirtäneet osan edusta muille toimijoille, koska jälkimmäisiä ei katsottu tuensaajiksi. Riidanalaisen päätöksen mukaan näet tuesta hyötyivät tosiasiallisesti sijoittajat, koska sovellettavissa säännöissä ei edellytetty, että ne siirtäisivät osan tuesta kolmansille osapuolille.
220 Takaisinperimismääräystä ei näin ollen voida pitää sijoittajille asetettuna seuraamuksena tai toimenpiteenä, joka vääristäisi kilpailua sijoittajien kilpailijoiden eduksi, kuten Bankia ym. väittävät.
221 Edellä esitetyn perusteella tämä kanneperuste on hylättävä perusteettomana, ja kanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
222 Alkuperäisessä tuomiossa komissio oli velvoitettu korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Valituksesta annetussa tuomiossa unionin tuomioistuin määräsi, että asianosaisten oikeudenkuluista päätettäisiin myöhemmin. Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on siis tässä tuomiossa määrätä näistä eri oikeudenkäynneistä aiheutuneista kaikista oikeudenkäyntikuluista työjärjestyksensä 219 artiklan mukaisesti.
223 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
224 Koska Espanjan kuningaskunta on hävinnyt asian T‑515/13 RENV, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn alkuperäisen menettelyn kulut ja unionin tuomioistuimessa käydyn menettelyn kulut, komission vaatimusten mukaisesti.
225 Koska Lico ja PYMAR ovat hävinneet asian T‑719/13 RENV, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn alkuperäisen menettelyn kulut ja unionin tuomioistuimessa käydyn menettelyn kulut, komission vaatimusten mukaisesti.
226 Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi päättää, että muu kuin 1 ja 2 kohdassa mainittu väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Esillä olevassa asiassa on päätettävä, että Bankia ym. ja Aluminios Cortizo vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, jotka aiheutuivat palauttamismenettelystä.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asiat seuraavasti:
1) Kanteet hylätään.
2) Espanjan kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komissiolle unionin tuomioistuimessa asiassa C-128/16 P sekä unionin yleisessä tuomioistuimessa asioissa T‑515/13 ja T‑515/13 RENV aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
3) Lico Leasing SA ja Pequeños y Medianos Astilleros Sociedad de Reconversión SA vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan komissiolle unionin tuomioistuimessa asiassa C‑128/16 P sekä unionin yleisessä tuomioistuimessa asioissa T‑719/13 ja T‑719/13 RENV aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
4) Bankia, SA ja muut väliintulijat, joiden nimet luetellaan liitteessä, sekä Aluminios Cortizo, SAU vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, jotka aiheutuivat palauttamismenettelystä.
Julistettiin Luxemburgissa 23 päivänä syyskuuta 2020.
Allekirjoitukset