YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN
TUOMIO (laajennettu toinen jaosto)
19 päivänä kesäkuuta 1997(1)
[234sLentoliikenne Yksinomaisen toimiluvan pysyttäminen voimassa kotimaan
reiteillä Asetus (ETY) N:o 2408/92 Asetuksen 5 ja 8 artikla
Puolustautumisoikeudet Kontradiktorinen periaate Vilpittömän mielen
suojan periaate Suhteellisuusperiaate EY:n perustamissopimuksen 90
artiklan 2 kohta[s
Asiassa T-260/94,
Air Inter SA, Ranskan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Paray Vieille
Poste (Ranska), edustajanaan asianajaja Jean-Pierre Spitzer, Pariisi, prosessiosoite
Luxemburgissa asianajotoimisto Aloyse May, 31 Grand-Rue,
kantajana,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen pääneuvonantaja Rolf
Wägenbaur ja oikeudellisen yksikön virkamies Lucio Gussetti, prosessiosoite
Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies Carlos Gómez de la Cruz,
Centre Wagner, Kirchberg,
vastaajana,
jota tukevat
TAT European Airlines, edustajinaan asianajaja Antoine Winckler, Pariisi, ja
solicitor Romano Subiotto, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Elvinger
& Hoss, 2 place Winston Churchill,
ja
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehinään
Treasury Solicitor's Departmentin virkamies John E. Collins ja Richard Plender,
QC, prosessiosoite Luxemburgissa Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystö,
14 boulevard Roosevelt,
väliintulijoina,
jossa kantaja vaatii yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta
kumoamaan neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2408/92 soveltamismenettelyssä 27
päivänä huhtikuuta 1994 tehdyn komission päätöksen 94/291/EY 1 artiklan (asia
VII/AMA/IV/93 TAT Pariisi (Orly)Marseille ja Pariisi (Orly)Toulouse)
(EYVL L 127, s. 32),
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN
TUOMIOISTUIN (laajennettu toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. W. Bellamy sekä tuomarit
C. P. Briët ja A. Kalogeropoulos,
kirjaaja: hallintovirkamies J. Palacio Gonzáles,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 13.11.1996 pidetyssä suullisessa
käsittelyssä esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asiaa koskevat oikeussäännöt
- Toteuttaakseen asteittain lentoliikenteen sisämarkkinat yhteisöjen lainsäätäjä on
hyväksynyt vuosina 1987, 1990 ja 1992 kolme toimenpidesarjaa, joita kutsutaan
"paketeiksi", koska ne sisältävät useita säädöksiä. Kolmanteen, 23.7.1992
hyväksyttyyn "pakettiin" kuuluu viisi asetusta, joilla pyritään takaamaan toisaalta
lentoliikennepalvelujen tarjoamisen vapaus ja toisaalta yhteisön kilpailusääntöjen
soveltaminen tähän alaan.
- Näihin viiteen asetukseen kuuluu yhteisön lentoliikenteen harjoittajien pääsystä
yhteisön sisäisen lentoliikenteen reiteille 23 päivänä heinäkuuta 1992 annettu
neuvoston asetus (ETY) N:o 2408/92 (EYVL L 240, s. 8, jäljempänä asetus N:o
2408/92 tai asetus), joka tuli asetuksen 16 artiklan nojalla voimaan 1.1.1993.
- Asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan se periaate, että "[j]ollei tässä
asetuksessa toisin säädetä, jäsenvaltioiden on sallittava yhteisössä toimivien
lentoliikenteen harjoittajien käyttää liikenneoikeuksia yhteisön sisäisillä reiteillä".
- Asetuksen 5 artikla kuuluu seuraavasti:
"Kotimaan reiteillä, joille tämän asetuksen tullessa voimaan on lainsäädännössä tai
sopimuksella annettu yksinomainen toimilupa ja joilla ei voida taata riittävää ja
jatkuvaa lentoliikennettä
(2) muilla liikennemuodoilla, tämä lupa voi olla voimassa
raukeamiseensa asti, kuitenkin enintään kolmen vuoden ajan."
- Asetuksen 8 artiklassa säädetään seuraavaa:
"1. Tämä asetus ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen säännellä liikenteen
jakamista samaan lentoasemajärjestelmään kuuluvien lentoasemien välillä syrjimättä
lentoliikenteen harjoittajia näiden kansallisuuden tai identiteetin perusteella.
2. Liikenneoikeuksien käyttämisessä noudatetaan julkaistuja kansallisia,
alueellisia ja paikallisia sekä yhteisön sääntöjä, jotka koskevat turvallisuutta,
ympäristönsuojelua sekä ilma-alusten lähtö- ja saapumisaikojen jakamista.
3. Komissio tutkii jäsenvaltioiden pyynnöstä tai omasta aloitteestaan, miten 1
ja 2 kohtaa on sovellettu, ja päättää kuukauden kuluessa tutkimuspyynnön
saamisesta sekä kuultuaan 11 artiklassa tarkoitettua komiteaa, voiko jäsenvaltio
edelleen jatkaa toimenpiteiden soveltamista. Komissio toimittaa päätöksensä
tiedoksi neuvostolle ja jäsenvaltioille.
4. Jokainen jäsenvaltio voi saattaa komission päätöksen neuvoston
käsiteltäväksi kuukauden kuluessa. Poikkeustapauksissa neuvosto voi
määräenemmistöllä päättää asiasta toisin kuukauden kuluessa.
".
- Asetuksen 2 artiklan m alakohdan ja asetuksen liitteen II mukaan näihin 8 artiklan
1 kohdassa tarkoitettuihin lentoasemajärjestelmiin kuuluu Ranskassa muun muassa
Pariisi-Charles de Gaulle/Orly/Le Bourget.
- Asetuksen 11 artiklan mukaan komissiota avustaa neuvoa-antava komitea, jossa on
jäseninä jäsenvaltioiden edustajat ja puheenjohtajana komission edustaja.
- Asetuksen 12 artiklassa säädetään, että voidakseen hoitaa sille asetuksen nojalla
annetut tehtävät komissio voi hankkia kaikki tarvitsemansa tiedot asianomaisilta
jäsenvaltioilta ja lentoliikenteen harjoittajilta.
Riita-asian perustana olevat tosiseikat
Hallinnollinen menettely
- TAT European Airlines -yhtiö (jäljempänä TAT), jonka kotipaikka on Tours
(Ranska), haki 21.6.1993 päivätyllä kirjeellään Ranskan yleisten töiden sekä liikenne- ja matkailuasiain ministeriön alaiselta siviili-ilmailuhallitukselta toimilupaa reiteille
Pariisi (Orly)Toulouse ja Pariisi (Orly)Marseille viitaten hakemuksessaan
asetukseen.
- Siviili-ilmailuhallituksen pääjohtaja hylkäsi tämän hakemuksen 21.7.1993 päivätyllä
kirjeellä asetuksen 5 artiklan perusteella. Kirjeessään hän ilmoitti TAT:lle, että
Ranskan viranomaiset saattoivat tämän säännöksen perusteella pysyttää voimassa
sen yksinoikeuden, joka oli myönnetty Air Interille Ranskan valtion ja tämän yhtiön
välisellä, 5.7.1985 allekirjoitetulla sopimuksella (jäljempänä vuoden 1985 sopimus).
Yli 99-prosenttisesti Ranskan valtion omistuksessa ollut Air France omisti tuolloin
yli 70 prosenttia Air Interistä.
- TAT teki 28.9.1993 komissiolle valituksen, jossa se vetosi siihen, että ETY:n
perustamissopimuksen 3 artiklan f alakohtaa, 86 artiklaa ja 90 artiklaa on rikottu
ja että komission, Ranskan hallituksen ja Air Francen välillä 30.10.1990 tehtyä
sopimusta (jäljempänä vuoden 1990 sopimus) kilpailun sallimiseksi muun muassa
reiteillä PariisiToulouse ja PariisiMarseille on sovellettu väärin. Toissijaisesti TAT
vetosi siihen, että asetusta on rikottu. Se väitti, että Air France -konsernin
monopolin reiteillä Pariisi (Orly)Marseille ja Pariisi (Orly)Toulouse olisi pitänyt
päättyä 1.3.1992, koska siitä oli sovittu vuoden 1990 sopimuksessa. Asetuksen 5
artiklaa ei olisi myöskään voitu soveltaa, koska Air Interillä ei ollut yksinoikeutta
kyseisiin reitteihin, sillä TAT liikennöi juuri näillä samoilla reiteillä Roissy-Charles
de Gaulle-lentoasemalta (jäljempänä CDG). Lopuksi TAT väitti, että siihen
kohdistunut syrjintä oli asetuksen 8 artiklan 1 kohdan vastaista.
- TAT täydensi asetuksen 5 artiklaa ja 8 artiklan 1 kohtaa koskevia väitteitään
13.10.1993 päivätyssä ja komission liikenneasioita hoitavan pääosaston (jäljempänä
pääosasto VII) pääjohtajalle osoitetussa muistiossa ja pyysi komissiota tekemään
asetuksen 8 artiklan 3 kohtaan perustuvan päätöksen.
- Komission kilpailuasioita hoitava pääosasto (jäljempänä pääosasto IV) lähetti
20.10.1993 päivätyssä kirjeessään Ranskan viranomaisille ja Air France -konsernille
jäljennöksen TAT valituksesta, jotta nämä voisivat esittää huomautuksensa. TAT:n
valituksen täydennystä ei liitetty tähän kirjeeseen.
- Myös pääosasto VII:n pääjohtaja ilmoitti 22.10.1993 päivätyllä kirjeellään Ranskan
viranomaisille siitä, että TAT on tehnyt valituksen, mutta tässä kirjeessä ei lähetetty
jäljennöstä valituksesta. Pääjohtaja ilmoitti Ranskan viranomaisille, että hän piti
TAT:n esittämiä väitteitä ensi arviolta perusteltuina.
- Komissio ei lähettänyt valitusta eikä sen täydennystä Air Interille.
- Ranskan viranomaiset esittivät huomautuksensa TAT:n valituksesta 21.12.1993
päivätyllä ja komission pääsihteerille osoitetulla kirjeellä, josta lähetettiin jäljennös
pääosasto IV:lle ja pääosasto VII:lle. Ranskan viranomaiset väittivät, että asetuksen
5 artiklaa voitiin soveltaa, koska vuoden 1990 sopimuksessa edellytetty kilpailun
salliminen koski Nizzaan tapahtuvaa liikennöintiä lukuun ottamatta ainoastaan
liikennettä CDG:ltä, joten Air Inter oli säilyttänyt yksinoikeutensa näihin reitteihin
Orlyn lentoaseman liikenteen osalta. Vastauksessa ei mainittu lainkaan asetuksen
8 artiklaa.
- Pääosasto VII:n pääjohtaja ilmoitti 21.1.1994 päivätyllä kirjeellään Ranskan
viranomaisille TAT:n jättämästä valituksen täydennyksestä ja muistutti, että
asetuksen 8 artiklan 3 kohdassa annetaan komissiolle päätösvaltaa.
- Vastauksena tähän kirjeeseen Ranskan viranomaiset lähettivät 16.2.1994 komissiolle
muistion, jossa esitettiin yhteenveto niiden kannasta.
- Asetuksen 11 artiklassa tarkoitettu neuvoa-antava komitea kokoontui tämän
kirjeenvaihdon jälkeen 28.2.1994. Jäsenvaltioiden valtuuskunnat saivat tässä
kokouksessa ilmoittaa kantansa esityksestä 8 artiklan 3 kohtaan perustuvaksi
päätökseksi, jonka komissio oli lähettänyt niille 10.2.1994.
- Neuvoa-antava komitea antoi seuraavan lausunnon:
"Paikalla olevien jäsenten enemmistö antaa seuraavan lausunnon: Komitean
käytettävissä olevien tietojen mukaan se, että Ranska on soveltanut väärin 5
artiklaa, on aiheuttanut syrjintää. Jäsenten enemmistö kuitenkin vastustaa asetuksen
8 artiklaan perustuvaa päätöstä."
- Liikenneasioista vastaavan komission jäsenen kabinetin kabinettipäällikön johtama
valtuuskunta vastaanotti 4.3.1994 Air Interin valtuuskunnan, jotta ne neuvottelisivat
komission päätöksen mahdollisista vaikutuksista Air Interin tulevaisuuteen yhteisön
markkinoilla, kun otetaan huomioon komission kanta. Tämän tapaamisen jälkeen
Air Inter lähetti varatoimitusjohtajansa 7.3.1994 allekirjoittaman muistion, jossa
selvitettiin "Air Interin tilannetta ennen komission päätöksiä TAT-asioissa". Air
Interin hallitukseen kuuluvat työntekijöitä edustavat jäsenet ilmaisivat 15.3.1994
päivätyssä kirjeessä huolensa Air Interin tulevaisuudesta kotimaan lentoliikenteen
vapautuessa ja erityisesti kilpailun alkaessa Ranskan lentoliikenneverkon
kannattavimmilla reiteillä.
- Ranskan hallitus lähetti komissiolle 17.3.1994 toisen muistion, jossa se toisti
Ranskan valtuuskunnan neuvoa-antavan komitean kokouksessa esittämät
huomautukset erityisesti asetuksen 5 ja 8 artiklan, EY:n perustamissopimuksen 90
artiklan sekä vuoden 1985 sopimuksen ja vuoden 1990 sopimuksen soveltamisesta.
- Ranskan ulkoasiainministeriön oikeudellisen osaston osastopäällikkö tapasi Ranskan
hallituksen pyynnöstä 30.3.1994 komission oikeudellisen yksikön pääjohtajan
keskustellakseen hänen kanssaan TAT:n valituksesta.
- Liikenneasioista vastaava komission jäsen tapasi 12.4.1994 Ranskan pääministerin
keskustellakseen Ranskan lentoliikenteeseen liittyvistä kysymyksistä ja erityisesti
Pariisin lentoasemajärjestelmän liikenteen jakamisesta.
Riidanalainen päätös
- Komissio teki 27.4.1994 päätöksen 94/291/EY neuvoston asetuksen (ETY) N:o
2408/92 soveltamismenettelyssä (asia VII/AMA/IV/93 TAT Pariisi
(Orly)Marseille ja Pariisi (Orly)Toulouse) (EYVL L 127, s. 32, jäljempänä päätös
94/291/EY tai riidanalainen päätös), jonka päätösosa kuuluu seuraavasti:
"1 artikla
Ranska ei voi enää evätä yhteisön lentoliikenteen harjoittajilta liikenneoikeuksia
reiteillä Pariisi (Orly)Marseille ja Pariisi (Orly)Toulouse sillä perusteella, että
Ranskan viranomaiset soveltavat näihin reitteihin asetuksen (ETY) N:o 2408/92
5 artiklaa.
2 artikla
Tämä päätös on osoitettu Ranskan tasavallalle .
3 artikla
Ranskan on pantava tämä päätös täytäntöön viimeistään 27.10.1994."
(3)
- Komissio on riidanalaisen päätöksen perusteluissa ilmoittanut ensinnäkin, että sillä
on samaan lentoasemajärjestelmään kuuluvien lentoasemien liikenteen jakamista
koskevissa asioissa toimivaltaa, joka on annettu sille asetuksen 8 artiklan 3 kohdalla.Se katsoo tämän toimivallan käyttämisen tarpeelliseksi, kun on kyse TAT:n
tekemästä valituksesta. Sillä toimenpiteellä, jolla Ranskan viranomaiset epäävät
yhteisön lentoliikenteen harjoittajilta ja erityisesti TAT:ltä liikenneoikeudet reiteillä
Pariisi (Orly)Marseille ja Pariisi (Orly)Toulouse, jaetaan Pariisin
lentoasemajärjestelmään kuuluvien lentoasemien liikenne muita syrjivästi vain Air
Interille.
- Seuraavaksi komissio toteaa, että Air Interille myönnetyn yksinomaisen toimiluvan
pysyttäminen voimassa merkitsee sitä, että Ranskan viranomaiset soveltavat
asetuksen 5 artiklaa väärin. Tällä artiklalla on tarkoitettu taata kahden samassa
jäsenvaltiossa sijaitsevan kohteen (kaupungin tai alueen) välisen riittävän liikenteen
jatkuvuus. Yksinoikeus voidaan pysyttää voimassa ainoastaan, jos ei ole muuta
riittävää ja jatkuvaa mahdollisuutta matkustaa kaupungista toiseen junalla, linja-autolla tai muulla kuin suoralla lennolla tai jos ei ole korvaavaa lentoasemaa.
Yksinoikeus, joka koskee tietylle lentoasemajärjestelmälle päättyvää reittiä, on näin
ollen järkevä ainoastaan, jos se koskee kaikkia tähän järjestelmään kuuluvia
lentoasemia.
- Komissio toteaa lisäksi, että vuoden 1985 sopimuksessa itsessään määritellään ne
reitit, joihin Air Interille annetaan yksinoikeus, siten, että ne ovat eri kohteiden
eivätkä eri lentoasemien välisiä reittejä, eikä siinä lainkaan mainita Pariisin
lentoasemajärjestelmään kuuluvia eri lentoasemia. Koska Ranskan viranomaiset
antoivat TAT:lle luvan liikennöidä 1.3.1992 alkaen reittejä PariisiMarseille ja
PariisiToulouse siten, että lennot lähtevät CDG:ltä ja saapuvat sinne, ne lopettivat
Air Interin yksinoikeuden. Lisäksi komissio katsoo, että Air Interillä ei asetuksen
tullessa voimaan enää ollut yksinomaista toimilupaa kyseisille reiteille. Vuoden 1985
sopimuksessa oli nimenomaisesti sallittu, että Air Afrique -yhtiö saa liikennöidä
tällä tavalla määriteltyä reittiä PariisiMarseille rinnakkain Air Interin kanssa.
Vuoden 1990 sopimuksesta ilmenee reitin PariisiToulouse (ja toissijaisesti reitin
PariisiMarseille) osalta, että Air Interin yksinoikeus reittiin on päättynyt
viimeistään 1.3.1992.
- Toissijaisesti komissio toteaa, että vaikka yksinomaisen toimiluvan myöntäminen
voisi teoriassa olla mahdollista Orlyn lentoaseman ja Marseillen sekä Orlyn
lentoaseman ja Toulousen välisessä säännöllisessä lentoliikenteessä, 5 artiklaa ei
kuitenkaan voida soveltaa tässä tapauksessa. Näiden lentoyhteyksien lisäksi on
nimittäin olemassa muitakin liikennemuotoja, joilla voidaan taata riittävä ja jatkuva
liikenne, eli Pariisin (CDG) ja Marseillen sekä Pariisin (CDG) ja Toulousen välinen
suora lentoliikenne.
- Komissio korostaa, että kyseisellä syrjinnällä on huomattava vaikutus. Matkustajat
suosivat Orlyn lentoasemaa, ja 8590 prosenttia Pariisista lähtevästä ja sinne
suuntautuvasta Ranskan kotimaan liikenteestä on keskittynyt sinne. Komission
mukaan liikennöinti reiteillä PariisiMarseille ja PariisiToulouse on myös
kalliimpaa CDG:ltä kuin Orlystä, mikä osittain johtuu maantieteellisistä syistä.
- Komissio myöntää lopuksi, että sen päätöksellä voi olla huomattavia vaikutuksia
kyseisten lentoyhteyksien rakenteeseen ja järjestämiseen, minkä vuoksi se katsoi
aiheelliseksi myöntää päätöksessään viimeistään 27.10.1994 päättyvän
sopeutumisajan.
Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset
- Air Inter on nostanut tämän kanteen yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimeen 12.7.1994 jättämällään kannekirjelmällä.
- Myös Ranskan hallitus on nostanut kanteen, joka on saapunut yhteisöjen
tuomioistuimeen 22.6.1994 ja jossa yhteisöjen tuomioistuinta vaaditaan kumoamaan
riidanalainen päätös. Tämä kanne on kirjattu yhteisöjen tuomioistuimen
kirjaamossa numerolle C-174/94. Yhteisöjen tuomioistuimen presidentti on asiassa
C-174/94 R, Ranska vastaan komissio, 26.10.1994 antamallaan määräyksellä (Kok.
1994, s. I-5229) hylännyt Ranskan tasavallan hakemuksen riidanalaisen päätöksen
täytäntöönpanon lykkäämisestä.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on 28.10.1994 antamallaan määräyksellä
EY:n tuomioistuimen perussäännön 47 artiklan kolmannen kohdan toisen virkkeen
mukaisesti jättänyt tämän asian T-260/94 käsiteltäväksi ottamatta, jotta yhteisöjen
tuomioistuin voi ratkaista kumoamisvaatimuksen, josta oli kyse myös Ranskan
tasavallan asiassa C-174/94 nostamassa kanteessa. Määräys asian käsittelystä
luopumisesta kirjattiin yhteisöjen tuomioistuimessa numerolle C-301/94.
- Yhteisöjen tuomioistuimen presidentti hyväksyi 19.1.1995 ja 8.2.1995 tekemillään
päätöksillä Yhdistyneen kuningaskunnan ja TAT:n väliintulijoiksi tukemaan
komission vaatimuksia asiassa C-301/94. Tietyt luottamukselliset asiakirjat annettiin
väliintulijoille tiedoksi asianosaisten laatimina versioina, joista oli poistettu
luottamukselliset kohdat.
- Yhteisöjen tuomioistuin päätti aloittaa suullisen käsitellyn asiassa C-301/94 ilman
edeltäviä asian selvittämistoimia. Kertomus suullista käsittelyä varten annettiin
tiedoksi asianosaisille ja väliintulijoille.
- Ranskan tasavalta luopui sittemmin kanteestaan asiassa C-174/94, koska se katsoi,
ettei sillä ollut enää intressiä vaatia riidanalaisen päätöksen kumoamista. Tämän
vuoksi asia C-174/94 poistettiin yhteisöjen tuomioistuimen rekisteristä 19.3.1996
annetulla määräyksellä. Asia C-301/94 palautettiin ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimeen yhteisöjen tuomioistuimen 14.5.1996 antamalla määräyksellä, jossa
todettiin, että oikeudenkäyntikuluista annetaan ratkaisu myöhemmin.
- Oikeudenkäyntiä tässä asiassa T-260/94 jatkettiin ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimessa, joka päätti eräistä prosessijohtotoimista. Suullinen käsittely
suoritettiin pääasiallisesti asiassa C-301/94 suullista käsittelyä varten laaditun
kertomuksen perusteella, joka oli jo jaettu asianosaisille ja väliintulijoille.
- Asianosaisten ja väliintulijoiden lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 13.11.1996 pidetyssä ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuimen istunnossa C. W. Bellamyn toimiessa puheenjohtajana
ja H. Kirschnerin, C. P. Briët'n, A. Kalogeropouloksen ja A. Potockin toimiessa
tuomareina.
- Koska tuomari H. Kirschner kuoli 6.2.1997, tämän tuomion on antanut
työjärjestyksen 32 artiklan 1 kohdan mukaisesti niiden kolmen tuomarin
kokoonpano, jotka ovat allekirjoittaneet sen.
- Kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
- kumoaa päätöksen 94/291/EY 1 artiklan,
- velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
- hylkää kanteen perusteettomana,
- velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- TAT vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
- hylkää kanteen perusteettomana,
- velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, TAT:n
oikeudenkäyntikulut mukaan luettuina.
- Yhdistynyt kuningaskunta vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
- hylkää kanteen,
- velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, Yhdistyneen
kuningaskunnan oikeudenkäyntikulut mukaan luettuina.
Pääasia
- Kantaja vetoaa kanteensa tueksi useisiin kanneperusteisiin, jotka koskevat sekä
riidanalaisen päätöksen muodollista että aineellista laillisuutta. Muodollisen
laillisuuden osalta kantaja moittii komissiota pääasiallisesti siitä, että se on
loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia, ja toissijaisesti siitä, että se on
Ranskan tasavallan osalta loukannut kontradiktorista periaatetta ja vilpittömän
mielen suojan periaatetta. Aineellisen laillisuuden osalta kantaja moittii komissiota
pääasiallisesti siitä, että se on käyttänyt asetuksen 8 artiklan 3 kohdassa säädettyä
menettelyä väärin, ja toissijaisesti siitä, että se on soveltanut väärin asetuksen 5
artiklaa. Kantaja väittää edelleen toissijaisesti, että komissio on soveltanut väärin
perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohtaa ja loukannut suhteellisuusperiaatetta.
Lopuksi kantaja väittää vaihtoehtoisesti, että se, että Ranskan viranomaiset epäsivät
TAT:lta pääsyn kyseisille kahdelle reitille, ei ole tähän yhtiöön kohdistuvaa
syrjintää, koska kantajan yksinoikeus näihin reitteihin oli perusteltua asetuksen 5
artiklan nojalla.
Kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskeva kanneperuste
Asianosaisten ja väliintulijoiden väitteet ja niiden perustelut
- Kantaja muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan
puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen on yhteisön oikeuden perusperiaate, jota
on noudatettava myös hallinnollisessa menettelyssä. Jos komission päätös voi
vaikuttaa jonkun henkilön tilanteeseen, tämän on saatava esittää näkemyksensä
asiasta ennen kuin päätös tehdään.
- Kantaja korostaa, että vaikka se tässä asiassa on ainoa taloudellinen toimija, jota
riidanalainen päätös koskee, komissio ei ole kertaakaan virallisesti antanut sille
tilaisuutta osallistua asian käsittelyyn tai lähettänyt sille asiakirjoja eikä kehottanut
sitä esittämään huomautuksia asiassa. Kantaja katsoo, ettei se ole voinut esittää
kantaansa. Se on näin ollen vastaavassa tilanteessa kuin alankomaalaiset PTT-yritykset, joiden tilannetta yhteisöjen tuomioistuin tarkasteli yhdistetyissä asioissa
C-48/90 ja C-66/90, Alankomaat ym. vastaan komissio, 12.2.1992 antamassaan
tuomiossa (Kok. 1992, s. I-565). Kantaja viittaa myös yhteisöjen tuomioistuimen
asiassa C-135/92, Fiskano vastaan komissio, 29.6.1994 antamaan tuomioon (Kok.
1994, s. I-2885).
- Siltä osin kuin komissio väittää kuulleensa kantajaa virallisesti 4.3.1994, kantaja
toteaa, että tämä tapaaminen järjestettiin sen omasta pyynnöstä ja neljä kuukautta
sen jälkeen, kun komissio oli päättänyt kannastaan. Tapaamisessa oli sitä paitsi kyse
ainoastaan taloudellisista seikoista, samoin kuin 7.3.1994 päivätyssä kantajan
muistiossa. Kantajan hallitukseen kuuluvien työntekijöitä edustavien jäsenten
15.3.1994 päivätyssä kirjeessäkin ainoastaan ilmaistiin näiden huolestuminen.
- Kantaja kiistää komission väitteen, jonka mukaan riidanalainen päätös ei lainkaan
koskenut nimenomaan kantajan tilannetta vaan se oli luonteeltaan yleinen, koska
se koski Ranskan hallituksen politiikkaa lentoasemien suhteen. Kantaja väittää, että
päätöksen kohteena oleva kansallinen toimenpide oli se, että Ranskan viranomaiset
eivät myöntäneet TAT:lle näitä liikenneoikeuksia, mistä kantajalle oli välitöntä
hyötyä. Lisäksi riidanalaisessa päätöksessä nimenomaisesti tarkoitettiin kantajaa,
sillä päätös koski kantajalle riidanalaisiin reitteihin myönnetyn yksinoikeuden
lainmukaisuutta. Lopuksi kantaja toteaa, että riidanalaisen päätöksen kaikki
vaikutukset kohdistuvat siihen suoraan.
- Kantaja toteaa, että asetuksen 8 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että se ei
velvoita komissiota pelkästään siihen, että sen on annettava asianomaiselle
jäsenvaltiolle mahdollisuus tuoda esille omat intressinsä, vaan se velvoittaa
antamaan tämän mahdollisuuden myös muille, joita asia koskee suoraan, kuten
kantajalle. Komissiolla oli siten erityisten säännösten puuttuessakin velvollisuus
omasta aloitteestaan soveltaa menettelysääntöjä siten, että niihin perustuva tehokas
suoja toteutuu. Puolustautumisoikeuksien suojan yleisperiaatetta on nimittäin
sovellettava sekä silloin, kun siitä on annettu erityissäännöksiä, että vielä
suuremmalla syyllä silloin, kun tällaisia säännöksiä ei ole annettu.
- Kantaja katsoo, että jos ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tulkitsee asetuksen
8 artiklan 3 kohtaa siten, että on sallittua poiketa siitä periaatteesta, että kaikkien
niiden, joita asia koskee, puolustautumisoikeuksia on kunnioitettava, ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuimen olisi silloin pohdittava kyseisen säännöksen pätevyyttä.
Yhteisön asetusta, jossa sallitaan poikkeaminen yhteisön oikeuden
perusperiaatteesta, on täydellä syyllä pidettävä yhteisön oikeuden vastaisena.
Kantaja katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi tämän johdosta
julistettava asetuksen 8 artiklan 3 kohta pätemättömäksi.
- Kantaja katsoo lopuksi, että tässä yhteydessä on järjenvastaista väittää, että neuvoa-antavaan komiteaan kuuluvien jäsenvaltioiden edustajien kuuleminen riittäisi.
Tämän komitean ei kuulu edustaa yksityisten yritysten etuja vaan avustaa
komissiota ja saattaa jäsenvaltioiden kannanotot tämän tietoon.
- Komissio korostaa, että asetuksessa ei ole säädetty sellaisesta menettelystä, johon
voitaisiin ottaa mukaan kyseiset yritykset. Asetuksen 8 artiklan 3 kohdassa
säädettyyn menettelyyn on otettu pääpiirteet perustamissopimuksen 169 artiklassa
määrätystä menettelystä, jossa ei myöskään ole kuulemisvelvollisuutta. Komissio
toteaa lisäksi, että sen on menettelyssä, joka on aloitettu jäsenvaltion pyynnöstä
asetuksen 8 artiklan 3 kohdan nojalla, annettava ratkaisu kuukauden kuluessa.Tämän määräajan noudattaminen olisi melkein mahdotonta, jos syrjivästä
toimenpiteestä hyötyviä lentoyhtiöitä olisi monta.
- Komissio kiistää, että edellä mainituissa asioissa Alankomaat ym. vastaan komissio
ja Fiskano vastaan komissio olisi merkitystä tässä asiassa. Tältä osin se väittää
erityisesti, että riidanalainen päätös koskee lentoyhteyksien jakamista Pariisin
lentoasemajärjestelmässä ja että päätöksen taloudelliset vaikutukset koskevat
kantajaa ainoastaan välillisesti ja osittain. Se, että Ranskan viranomaiset vetosivat
kantajalle 5 artiklan nojalla myönnettyyn yksinomaiseen toimilupaan, ei estä sitä,
että asia koski varsinaisesti sitä, saattoivatko Ranskan tasavallan toteuttamat yleiset
toimenpiteet Pariisin lentoasemajärjestelmän liikenteen jakamisessa olla syrjiviä ja
siten vaikuttaa kaikkien yhteisön lentoyhtiöiden oikeuksiin. Tämän säännöksen
virheellinen soveltaminen ei sellaisenaan voi saada aikaan velvollisuutta kuulla
kantajaa.
- Komissio väittää, että kantajaa on joka tapauksessa virallisesti kuultu 4.3.1994 ja
se on esittänyt kantansa erityisesti 7.3.1994 päivätyssä muistiossa, minkä vuoksi
komission on ollut tarpeetonta kuulla sitä uudelleen. Komissio on vastauksessaan
(s. 6) täsmentänyt, että Ranskan viranomaiset pitivät kantajan jatkuvasti ajantasalla
siitä, miten asia etenee. Nämä viranomaiset ovat samaan aikaan yhteisöjen
tuomioistuimessa vireillä olleessa oikeudenkäynnissä vahvistaneet menetelleensä
näin. Tältä osin komissio viittaa Ranskan tasavallan asiassa C-174/94 (ks. edellä 33
kohta) antaman vastauskirjelmän sivuun 10.
- Yhdistynyt kuningaskunta yhtyy komission perusteluihin täsmentäen, että edellä
mainitussa asiassa Alankomaat ym. vastaan komissio annetulla tuomiolla ei ole
merkitystä tässä asiassa, koska riidanalaista menettelyä ei suinkaan ole "pantu
vireille" kantajaa "vastaan", vaan se on ollut pelkästään komission ja Ranskan
tasavallan välinen. Edellä mainittu tuomio sitä paitsi koski perustamissopimuksen
90 artiklan 3 kohdan soveltamista, eikä tässä määräyksessä ole erityismääräyksiä
kuultavista henkilöistä ja kuulemismenettelystä, toisin kuin tässä asiassa kyseessä
olevassa asetuksessa N:o 2408/92.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Asetuksen 8 artiklan 3 kohdassa ei säädetä lentoliikenteen harjoittajien välittömästä
osallistumisesta hallinnolliseen menettelyyn, jonka päätteeksi komissio tekee
päätöksen lentoasemajärjestelmän liikenteen jakamisesta. Komissio on asiaa
koskevien säännösten mukaisesti kääntynyt ainoastaan kyseisen jäsenvaltion
puoleen, sen jälkeen kun se oli kuullut jäsenvaltioiden edustajista koostuvaa
neuvoa-antavaa komiteaa. Komissio "voi" tehtäviään hoitaessaan hankkia tietoja
lentoliikenteen harjoittajilta (asetuksen 12 artikla), mutta pelkästään yleisesti ja
valinnanvaraisesti. Tästä seuraa, että asetuksessa itsessään ei varata
puolustautumisoikeuksia lentoliikenteen harjoittajalle, joka joutuu vastaavaan
tilanteeseen kuin kantaja tässä asiassa.
- Siltä osin kuin komissio pyrkii perustelemaan sitä, miksi asetuksessa ei ole tästä
säädetty, vetoamalla siihen, että asetuksen 8 artiklan 3 kohdan mukaisessa
menettelyssä on käytetty mallina perustamissopimuksen 169 artiklan mukaista
menettelyä, johon osallistuvat ainoastaan komissio ja kyseinen jäsenvaltio, on
todettava, että perustamissopimuksen 169 artiklan mukaisessa menettelyssä
jäsenyysvelvollisuuksien noudattamatta jättäminen todetaan vasta yhteisöjen
tuomioistuimen tuomiolla, mutta asetuksen 8 artiklan 3 kohdan mukaisessa
menettelyssä sen sijaan jo komission päätöksellä asetetaan velvollisuus jakaa
liikenne päätöksen mukaisesti. Perustamissopimuksen 169 artiklaan perustuva
menettely on siis pääasiallisesti tuomioistuinmenettelyä, mutta asetuksen 8 artiklan
3 kohdan mukainen menettely on yksinomaan hallinnollista menettelyä. Nämä kaksi
menettelyä poikkeavat tästä syystä toisistaan olennaisesti, joten
perustamissopimuksen 169 artiklaan perustuvaa komission väitettä ei voida
hyväksyä.
- Riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneen, asetuksen 8 artiklan 3 kohdan
mukaisen menettelyn osalta on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön
mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittamista on kaikissa menettelyissä, jotka
pantu vireille jotakin henkilöä vastaan ja joissa voidaan antaa tälle henkilölle
vastainen päätös, pidettävä yhteisön oikeuden perusperiaatteena, ja näitä oikeuksia
on kunnioitettava myös silloin, kun siitä ei ole annettu erityissäännöksiä (ks. esim.
em. asia Alankomaat ym. v. komissio, tuomion 44 kohta). Tämä periaate edellyttää,
että kyseiselle henkilölle on annettava tilaisuus esittää tehokkaasti näkemyksensä
komission päätöksentekonsa perustana käyttämistä seikoista (em. asia Fiskano v.
komissio, tuomion 40 kohta).
- Siltä osin kuin komissio väittää, että edellä mainitussa asiassa Alankomaat ym.
vastaan komissio annetulla tuomiolla, joka koski perustamissopimuksen 90 artiklan
3 kohtaa, ei ole merkitystä tässä asiassa, koska riidanalaisesta menettelystä on
säädetty erityissäännöksessä, jossa niille lentoliikenteen harjoittajille, joihin päätös
mahdollisesti vaikuttaa, ei ole annettu oikeutta osallistua menettelyyn, on todettava,
että puolustautumisoikeuksia koskevan perusperiaatteen soveltamista ei voida
sulkea pois eikä rajoittaa asetuksella. Tätä periaatetta on kunnioitettava sekä
silloin, kun ei ole olemassa mitään erityissäädöstä, että silloin, kun säädöksessä
itsessään ei oteta huomioon tätä periaatetta (ks. vastaavasti asia C-32/95 P,
komissio v. Lisrestal ym., tuomio 24.10.1996, Kok. 1996, s. I-5373, 30 kohta). Tästä
seuraa, että komission väite, joka perustuu siihen, että kyseisessä säädöksessä ei ole
tätä koskevaa erityissäännöstä, on hylättävä.
- Yhdistyneen kuningaskunnan väitteestä, jonka mukaan riidanalaista menettelyä ei
ole "pantu vireille" kantajaa "vastaan", on todettava, että vaikka kyseinen
menettely ei muodollisesti koskenut kantajaa yksittäisenä taloudellisena toimijana,
näin ei ollut myöskään edellä mainitussa asiassa Alankomaat ym. vastaan komissio,
jossa komissio oli perustamissopimuksen 90 artiklan 3 kohtaan perustuvassa
menettelyssä virallisesti kääntynyt ainoastaan Alankomaiden kuningaskunnan
puoleen mutta ei alankomaalaisten PTT-yritysten puoleen. Tämä seikka ei
kuitenkaan estänyt yhteisöjen tuomioistuinta katsomasta, että
puolustautumisoikeudet koskevat viimeksi mainittuja, koska riidanalainen valtion
toimenpide hyödytti niitä suoraan, koska ne mainittiin nimeltä riidanalaisessa
Alankomaiden laissa, koska niitä nimenomaisesti tarkoitettiin riidanalaisessa
päätöksessä ja koska tämän päätöksen taloudelliset vaikutukset koskivat niitä
suoraan (ks. em. tuomion 50 ja 51 kohta).
- Seuraavaksi on tutkittava, pätevätkö edellä mainitussa asiassa Alankomaat ym.
vastaan komissio annetussa tuomiossa, jossa puolustautumisoikeuksien katsottiin
kuuluvan yksityisille yrityksille perustamissopimuksen 90 artiklan 3 kohdan
yhteydessä, tehdyt päätelmät käsiteltävänä olevassa asiassa. Tältä osin on todettava
ensiksi, että kantajalle oli välitöntä hyötyä riitautetusta valtion toimenpiteestä eli
siitä, että kantajan erityisasema kyseisillä kahdella reitillä pysytettiin, eikä asian
tutkinnan tässä vaiheessa ole tarpeen varmistaa, oliko sillä todellisuudessa
oikeudellisesti pätevä yksinoikeus. Riidanalainen päätös, jolla kyseiset viranomaiset
velvoitettiin avaamaan nämä kaksi reittiä muiden yhteisön lentoliikenteen
harjoittajien kilpailulle, vaikutti näin ollen kantajan taloudelliseen asemaan. Kantaja
joutui siten välittömästi kantamaan riidanalaisen päätöksen taloudelliset
vaikutukset. Seuraavaksi on todettava, että kantaja oli mainittu nimeltä siinä
kansallisessa asiakirjassa, johon sen yksinomaiset liikenneoikeudet perustuivat, eli
vuoden 1985 sopimuksessa, eikä tässä yhteydessä ole tarpeellista tutkia tämän
sopimuksen oikeudellista merkitystä. Lopuksi on todettava, että riidanalaista
päätöstä luettaessa käy ilmi, että siinä on toistuvasti viitattu kantajaan
nimenomaisesti. Edellä mainitussa asiassa Alankomaat ym. vastaan komissio
vahvistetut edellytykset näin ollen täyttyvät tässä asiassa.
- Edellä olevasta seuraa, että puolustautumisoikeudet koskevat kantajaa, joten niitä
olisi pitänyt kunnioittaa riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneessa
menettelyssä, eikä ole tarpeen tutkia komission esiintuomaa yleisluontoista
kysymystä siitä, ovatko puolustautumisoikeudet olemassa myös siinä tapauksessa,
että asetuksen 8 artiklan 3 kohdan nojalla vireille pantu menettely, joka on
saatettava päätökseen kuukauden kuluessa, vaikuttaisi tarkemmin
määrittelemättömään joukkoon lentoliikenteen harjoittajia.
- Sen osalta, onko kantajan puolustautumisoikeuksia tässä asiassa kunnioitettu, on
todettava, että asiassa T-450/93, Lisrestal ym. vastaan komissio, 6.12.1994 annetussa
tuomiossa (Kok. 1994, s. II-1177), joka koski Euroopan sosiaalirahaston
tuensaajayrityksille alun perin myöntämän taloudellisen tuen määrän alentamista,
kun tuki oli myönnetty menettelyssä, jossa kansallinen viranomainen oli ollut
rahaston ainoa neuvottelukumppani, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on
katsonut, että kantajina olevilla yrityksillä oli oikeus tulla kuulluiksi ja että tätä
oikeutta ei ollut taattu sen enempää komission ja tuensaajien kuin kansallisen
viranomaisen ja tuensaajien välisissä suhteissa (tuomion 49 ja 50 kohta).
- Tässä asiassa on siis tutkittava, onko kantajan puolustautumisoikeuksia käytännössä
kunnioitettu välittömästi sen ja komission välillä ja välillisesti Ranskan
viranomaisten kautta sekä näiden kahden hallinnollisen menettelyn
yhteisvaikutuksen osalta.
- Tältä osin on todettava, että kantaja on oma-aloitteisesti ottanut yhteyttä
komissioon lähettämällä sille 7.3.1994 päivätyn muistion, sen jälkeen kun komissio
oli tavannut kantajan 4.3.1994 pidetyssä neuvottelussa. Kantaja on tässä
muistiossaan selvittänyt yritystoimintansa tunnusomaisia piirteitä, erityisesti
lentoliikennepalvelujaan ja sopimussuhteitaan Ranskan valtion kanssa, joka oli
antanut sille hoidettavaksi julkisen palvelun tehtäviä. Kantaja on selvittänyt vaikeaa
taloudellista tilannettaan, joka johtuu lisääntyneestä kilpailusta sekä lento- että
rautatieliikenteessä. Lyhyesti sanottuna se on erityisesti vastustanut hallitsematonta
ja äkillistä kilpailun sallimista sen liikennöimillä Orlyn lentoasemalta lähtevillä ja
sinne suuntautuvilla pääreiteillä.
- Kuten kantaja on ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa korostanut, se esitti
tässä yhteydessä ainoastaan "puhtaasti taloudellisia" näkökohtia, mutta mikään ei
olisi estänyt sitä esittämästä myös oikeudellisia väitteitä ja perusteita. Se, miksi
kantaja ei ole sitä tehnyt, voi johtua vain siitä, että se luuli komissiolla olevan
riittävät tiedot oikeudellisista seikoista.
- Komissio on Ranskan viranomaisten ilmoituksiin viitaten (ks. edellä 55 kohta)
todennut, että nämä viranomaiset pitivät kantajan ajantasalla menettelyn kulusta,
eikä kantaja ole tätä kiistänyt. Tästä on pääteltävä, että kantajalla on ollut
tiedossaan ainakin Ranskan viranomaisten komissiolle esittämät huomautukset.
- Nämä huomautukset ja etenkin ne, jotka sisältyivät 21.12.1993 ja 17.3.1994
päivättyihin muistioihin, koskivat erityisesti vuoden 1985 sopimuksella kantajalle
asetettuja vaatimuksia, kantajan Ranskan kotimaan reittiverkon ja sisäisen
tasausjärjestelmän vaarantumista siinä tapauksessa, että reitit OrlyToulouse ja
OrlyMarseille avattaisiin kilpailulle, vuoden 1990 sopimuksen vaikutuksia, jotka
Ranskan viranomaisten mukaan koskivat vain rinnakkaisnimeämistä ja pelkästään
CDG:ltä lähtevien lentojen osalta, sekä kantajan yksinoikeuden väitettyä loppumista
erityisesti Air Afrique -yhtiölle myönnettyjen oikeuksien vuoksi. Lisäksi Ranskan
viranomaiset korostivat näissä muistioissaan, että kantaja oli perustamissopimuksen
90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yleisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottava
yhtiö ja että tämä määräys on normihierarkiassa ylemmäntasoinen kuin asetus N:o
2408/92, jolla toteutetaan yhdenmukaistamistoimenpiteitä yhteisössä. Lopuksi
Ranskan viranomaiset tulkitsivat perusteellisesti asetuksen 5 artiklaa, jossa näiden
mukaan tarkoitetaan kahden lentoaseman eikä kahden kaupungin välisiä reittejä,
jolloin kantajalle annettu yksinoikeus voidaan pysyttää voimassa.
- Ranskan viranomaisten huomautuksissa käsiteltiin siten asiaan liittyviä olennaisia
oikeudellisia seikkoja, siten kuin nämä seikat on esitetty riidanalaisessa päätöksessä.
Ranskan viranomaiset selvittivät erityisesti kantajan erityistilannetta. Kantaja ei ole
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kertaakaan väittänyt, että tältä osin
esitetyt huomautukset olisivat olleet epätäydellisiä tai sen etujen vastaisia. Muutoin
se olisi varmasti täydentänyt Ranskan viranomaisten esittämiä oikeudellisia
perusteluja.
- Tätä toteamusta ei kumoa se väite, jonka kantaja on esittänyt erään toisen
kanneperusteen yhteydessä ja jonka mukaan komissio on ensimmäisen kerran vasta
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittänyt, miten se tulkitsee asetuksen5 artiklassa käytettyjä käsitteitä riittävyys ja jatkuvuus, mikä osoittaa, että kantaja
ei ole hallinnollisen menettelyn aikana voinut päättää kannastaan tältä osin (ks.
jäljempänä 101 kohta). Kuten jäljempänä todetaan (123 kohta), tämän riita-asian
ratkaisu ei riipu näiden kahden käsitteen tulkinnasta, ja ne on sitä paitsi otettu
riidanalaisessa päätöksessä huomioon ainoastaan toissijaisesti (EYVL 1994 L 127,
s. 36, oikeanpuoleinen palsta, viimeistä edellinen kohta). Kyse ei siis ole tässä
asiassa olennaisista oikeudellisista seikoista.
- Kantajan puolustautumisoikeuksia on näin ollen kunnioitettu. Näiden oikeuksien
loukkaamista koskevaa kanneperustetta ei tämän vuoksi voida hyväksyä.
Kanneperuste, joka koskee kontradiktorisen periaatteen ja vilpittömän mielen suojan
periaatteen loukkaamista Ranskan tasavallan osalta
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- Kantaja moittii komissiota siitä, että se on ilmoittanut Ranskan hallitukselle
myönteisen kantansa TAT:n väitteisiin jo ennen kuin se on kuullut hallitusta TAT:n
valituksessa ja sen täydennyksessä esitetyistä väitteistä ja perusteluista. Tämä
menettelytapa osoittaa, että komissiolla on tältä osin ollut ennakkokäsitys. Tätä
asiaintilaa ei enää voida muuttaa sillä, miten on myöhemmin toimittu menettelyssä,
jonka päätteeksi komissio on varsinaisesti antanut Ranskan hallitukselle
mahdollisuuden puolustautua. Komissio on nimittäin tosiasiallisesti tehnyt
päätöksensä jo ennen Ranskan hallituksen kuulemista.
- Kantaja toteaa, että komissio ei ole tässä asiassa noudattanut jäsenyysvelvoitteiden
noudattamatta jättämistä koskevissa tai 6 päivänä helmikuuta 1962 annetun
neuvoston asetuksen N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen
täytäntöönpanoasetus, EYVL 1962, 13, s. 204) soveltamisalaan kuuluvissa asioissa
noudatettavaa menettelyä, jossa komissio ensin ilmoittaa väitteet kyseisille
jäsenvaltiolle, yrityksille tai yritysten yhteenliittymille pyytäen näitä ilmoittamaan
sille kannastaan, minkä jälkeen komissio päättää omasta kannastaan saatuaan näin
tietoonsa näiden väitteet perusteluineen.
- Kantaja toteaa, että kun tarkastellaan perustamissopimuksen 5 artiklaa, asetuksen
N:o 17 10 artiklan 2 kohtaa sekä yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä (asia C-2/88 Imm., Zwartveld ym.,
määräys 13.7.1990, Kok. 1990, s. I-3365; asia T-24/90, Automec v. komissio, tuomio
18.9.1992, Kok. 1992, s. II-2223 ja asia C-183/91, komissio v. Kreikka, tuomio
10.6.1993, Kok. 1993, s. I-3131), voidaan todeta, että yhteisön toimielinten ja
jäsenvaltioiden välillä on yhteistyövelvoite ja että tämän yhteistyön on oltava
vilpitöntä. Komission on näin ollen toimittava lojaalisti jäsenvaltioita kohtaan.
- Kantajan mukaan komissio ei ole tässä yhteydessä toiminut vilpittömästi
väittäessään, että Ranskan viranomaiset olivat itse lakkauttaneet kantajan
yksinoikeuden 1.3.1992 antamalla TAT:n aloittaa liikennöinnin reiteillä Pariisi
(CDG)Marseille ja Pariisi (CDG) Toulouse. Komissio ei voinut olla tietämättä,
että kyseiset yhteydet oli avattu sen vuoksi, että se oli itse vaatinut sitä vuonna
1990. Komissio ei siten voinut väittää, että Ranskan viranomaiset olivat lopettaneet
yksinoikeuden, etenkään kun nämä viranomaiset ja kantaja olivat koko ajan
vakaasti halunneet jatkaa vuoden 1985 sopimuksen soveltamista sen voimassaolon
päättymiseen saakka. Tämä sopimus ei kuitenkaan koskenut yksittäisiä yhteyksiä
vaan lentoyhteysverkkoa sellaisenaan.
- Komissio väittää, että Ranskan viranomaisilla oli menettelyn alusta alkaen
käyttävissään kaikki tarvittavat tiedot puolustautumista varten. Se muistuttaa, että
asetuksen 8 artiklan 3 kohdan mukainen menettely edellyttää, että se voi tehdä
päätöksen vasta, kun asetuksen 11 artiklan mukainen neuvoa-antavan komitean
lausunto on annettu. Kaikki jäsenvaltiot ja siten myös asianomainen jäsenvaltio
voivat tässä komiteassa ilmaista kantansa asioista, joita ajoissa tiedoksi annettu
päätösehdotus koskee. Tässä tapauksessa ehdotus oli annettu tiedoksi kaksi viikkoa
ennen komitean kokousta ja se sisälsi tarkan ja täydellisen selvityksen niistä
väitteistä Ranskaa vastaan, jotka komissio aikoi hyväksyä, sekä täydellisen ja tarkan
yhteenvedon oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevista väitteistä ja
perusteluista, myös TAT:n esittämistä.
- Komissio toteaa, että silloin kun se aloittaa asetuksen 8 artiklan 3 kohdan mukaisen
menettelyn omasta aloitteestaan, sille ei ole säädetty määräaikaa ja sen päätös
perustuu asian tutkinnan aikana hankittuihin tietoihin, eikä tutkimuksen
suorittamisalaa ja tietolähteitä ole mitenkään rajattu. Valituksen aihe ei silloin sido
komissiota.
- Lopuksi komissio viittaa riidanalaisen päätöksen sanamuotoon (EYVL 1994 L 127,
s. 36) ja kiistää todenneensa, että Ranskan viranomaiset olisivat 1.3.1992 itse
lakkauttaneet kantajan yksinoikeuden.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Kantajalla on laillinen intressi vedota siihen, että kontradiktorista periaatetta on
loukattu Ranskan tasavallan osalta, koska sille jäsenvaltiolle, jota asia koskee,
osoitettu pyyntö huomautusten esittämiseen, on perustamissopimuksen 173
artiklassa tarkoitettu olennainen menettelymääräys (ks. vastaavasti asia C-304/89,
Oliveira v. komissio, tuomio 7.3.1991, Kok. 1991, s. I-2283, 17 ja 21 kohta ja
yhdistetyt asiat T-432/93, T-433/93 ja T-434/93, Socurte ym. v. komissio, tuomio
7.3.1995, Kok. 1995, s. II-503, 63 kohta).
- Siitä, onko Ranskan tasavallan puolustautumisoikeuksia kunnioitettu eli onko sille
annettu mahdollisuus tehokkaasti esittää kantansa komission päätöksentekonsa
perustana käyttämistä seikoista, on todettava, että komissio voi aloittaa asetuksen
8 artiklan 3 kohdan mukaisen menettelyn joko jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta
aloitteestaan.
- Riidanalainen menettely on tässä tapauksessa pantu vireille yksinomaan komission
aloitteesta. Asiaan sovellettavan säännöksen logiikan mukaan TAT:n alkuperäinen
valitus ja sen täydennys eivät olleet menettelyn vireille panemisen kannalta
välttämättömiä toimia vaan ne ovat sellaisia muita seikkoja, jotka ovat voineet
saada komission katsomaan, että sen on itse pantava menettely vireille.
- Näin ollen ja edellä mainitussa asiassa Alankomaat ym. vastaan komissio annetusta
tuomiosta (45 kohta) ilmenevän periaatteen mukaisesti komission oli ilmoitettava
Ranskan tasavallalle ainoastaan tarkka ja täydellinen tiivistelmä niistä syistä, joiden
vuoksi se oli itse pannut vireille kyseisen menettelyn. TAT:n valitusten osalta
komissiolla oli oikeus valita, annetaanko ne tiedoksi Ranskan tasavallalle
alkuperäisessä muodossaan vai esitetäänkö niiden olennainen sisältö mainitussa
tiivistelmässä.
- Edellä mainitussa asiassa Alankomaat ym. vastaan komissio annetussa tuomiossa
(46 kohta) ilmaistu toinen periaate, jonka mukaan jäsenvaltiolle, jota asia koskee,
on annettava mahdollisuus lausua "kolmansien osapuolten esittämistä
huomautuksista", ei ole ristiriidassa tämän päätelmän kanssa. Yhteisöjen
tuomioistuin ei nimittäin periaatteessa ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että
komissio voi laatia yhteenvedon näistä huomautuksista ja antaa sen tiedoksi
jäsenvaltiolle, edellyttäen että yhteenveto on tarkka ja täydellinen. Yhteisöjen
tuomioistuin on tässä tuomiossa (49 kohta) arvostellut komission noudattamaa
menettelyä ainoastaan sillä yleisluontoisella perusteella, että kyseistä hallitusta ei
ollut kuultu "niistä neuvotteluista, joita komissio oli käynyt [niiden] ammatillisten
järjestöjen kanssa", joita asia koski.
- Tässä asiassa komissio on toisaalta 20.10.1993 päivätyllä kirjeellään ilmoittanut
Ranskan ilmailuviranomaisille siitä, että TAT on tehnyt valituksen Ranskan
tasavaltaa ja Air France -konsernia vastaan, ja lähettänyt näille viranomaisille
jäljennöksen valituksesta sekä kehottanut niitä esittämään mahdolliset
huomautuksensa. Lisäksi komissio on 22.10.1993 päivätyssä, Ranskan hallitukselle
osoitetussa kirjeessään esittänyt yhteenvedon TAT:n valituksesta ja alustavan arvion
oikeudellisesta tilanteesta sekä kehottanut uudelleen hallitusta esittämään
mahdolliset huomautuksensa. Vaikka komissio on tässä viimeksi mainitussa
yhteydessä todennutkin, että TAT:n esittämät väitteet vaikuttivat sen mukaan
"perustelluilta komission hallussa oleva asiakirja-aineisto huomioon ottaen", tämä
arviointi, jota ei suinkaan voida pitää kantajan ja Ranskan viranomaisten vastaisena
ennakkokäsityksenä, oli luonteeltaan vain väliaikainen, kun odotettiin Ranskan
hallituksen huomautuksia. Minkään asiakirja-aineistoon sisältyvän seikan perusteella
ei voida katsoa, että tätä arviointia ei olisi voitu muuttaa ennen lopullisen
päätöksen tekemistä, mikä tässä asiassa tapahtui kuuden kuukauden kuluttua.
- Toisaalta komissio on 21.1.1994 päivätyssä kirjeessään ilmoittanut Ranskan
hallitukselle, että TAT oli täydentänyt alkuperäistä valitustaan ja vedonnut myös
siihen, että Ranskan viranomaiset olivat rikkoneet asetuksen 8 artiklan 1 kohtaa.
Komissio on lisäksi maininnut, että TAT väitti Ranskan viranomaisten soveltaneen
väärin asetuksen 5 artiklaa ja tosiasiassa jakaneen Pariisin lentoasemajärjestelmään
kuuluvien lentoasemien liikenteen muita syrjivästi kantajan eduksi ja että tämän
vuoksi TAT vaati komissiota tekemään asetuksen 8 artiklan 3 kohdan mukaisen
päätöksen. Vaikka onkin totta, että komissio on ainoastaan laatinut yhteenvedon
valituksen täydennyksen sisällöstä lähettämättä Ranskan hallitukselle jäljennöstä
täydennyksestä, kantaja ei väitä, että yhteenveto olisi virheellinen tai puutteellinen.
Se ei mitenkään erityisesti väitä, että riidanalaiseen päätökseen sisältyisi uusia
seikkoja, jotka olisivat peräisin valituksen täydennyksestä ja joita komissio ei olisi
antanut tiedoksi hallinnollisen menettelyn aikana.
- On kiistatonta, että komissio on ennen neuvoa-antavan komitean 28.2.1994 pidettyä
kokousta lähettänyt Ranskan viranomaisille esityksen päätökseksi ja että nämä eivät
ole väittäneet, että tosiseikat ja oikeudelliset seikat olisi siinä esitetty virheellisesti
tai puutteellisesti. Komission ja Ranskan hallituksen edustajien välillä on sitä paitsi
käyty useita neuvotteluja ennen riidanalaisen lopullisen päätöksen tekemistä (ks.
edellä 1324 kohta).
- Komissio on näin ollen antanut Ranskan tasavallalle mahdollisuuden esittää
tehokkaasti kantansa niistä olennaisista seikoista, joiden perusteella komissio on
tehnyt päätöksen. Kuten edellä (69 ja 70 kohta) on todettu, Ranskan tasavalta on
myös tosiasiallisesti käyttänyt puolustautumisoikeuksiaan lausumalla kaikista niistä
olennaisista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, joilla oli merkitystä
hallinnollisen menettelyn kulun kannalta.
- Kanneperuste, joka koskee kontradiktorisen periaatteen loukkaamista Ranskan
tasavallan osalta, on näin ollen hylättävä.
- Kanneperustetta, joka koskee vilpittömän mielen suojan periaatteen loukkaamista
Ranskan tasavallan osalta, käsitellään jäljempänä asetuksen N:o 2408/92 asiaa
koskevien säännösten ja perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdan väärää
soveltamista koskevan kanneperusteen arvioinnin yhteydessä.
Asetuksen N:o 2408/92 väärää soveltamista koskeva kanneperuste
- Ne väitteet, jotka koskevat sitä, miten komissio on soveltanut asetusta N:o 2408/92,
on käsiteltävä yhdessä. Tarkastelu koskee asetuksen 8 ja 5 artiklan tulkintaa. Tässä
yhteydessä tarkastellaan myös sitä kysymystä, merkitsikö kantajalle myönnetty
yksinoikeus muiden lentoliikenteen harjoittajien, kuten TAT:n, syrjintää, vai
saattoiko kantaja vedota vuoden 1985 sopimukseen ja vuoden 1990 sopimukseen
osoittaakseen, että yksinoikeus oli perusteltu asetuksen antamisen jälkeenkin, kuten
se on väittänyt edellisessä kanneperusteessaan, joka koski erityisesti sitä, että
vilpittömän mielen suojan periaatetta on loukattu Ranskan tasavallan osalta.
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- Kantaja väittää ensisijaisesti, että komissio on käyttänyt väärin asetuksen 8 artiklan
3 kohdassa säädettyä nopeaa menettelyä lopettaakseen vuoden 1985 sopimuksella
kantajalle annetun yksinoikeuden reiteillä OrlyMarseille ja OrlyToulouse jo
ennen, kuin asetuksen 5 artiklassa säädetty kolmen vuoden määräaika päättyi.
Asetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohdassa ei nimittäin lainkaan mainita yksinomaisten
toimilupien olemassaoloa eivätkä nämä säännökset koske niitä. Kantajan tilanne on
muodostunut tällaiseksi jo monta kymmentä vuotta sitten, ja sitä säätelee julkisen
palvelun vaatimuksiin perustuva sopimus, jolla pyritään aluesuunnittelun
toteuttamiseen ja liikenteen demokratisoimiseen. Kantaja toteaa lisäksi, että jos
komissio halusi, että kantajan yksinoikeus Ranskan kotimaan reiteillä lopetetaan,
sen olisi pitänyt panna vireille perustamissopimussopimuksen 169 artiklan mukainen
menettely.
- Toissijaisesti kantaja väittää, että komissio on tulkinnut asetuksen 5 artiklaa väärin.
Se komission peruste, jonka mukaan lentoliikenteen vapaus on sääntö ja tämän
vapauden rajoitukset poikkeuksia, on kantajan mukaan hylättävä. Asetuksen 5
artiklan tulkinnassa ei pidä seurata pääsääntöä ja poikkeusta koskevaa logiikkaa,
vaan tulkinnan on vastattava pikemminkin sitä logiikkaa, joka on yhteiselläliikennepolitiikalla, jossa on otettava huomioon toisistaan poikkeavia intressejä.
Tämä artikla on kantajan mukaan ilmaus niistä myönnytyksistä, jotka neuvostossa
hyväksyttiin yleistä tarkoitusta palvelevien tehtävien puolustajien vaatimuksesta.
- Kantaja päättelee tästä, että 5 artiklalla on selvästi tarkoitettu pysyttää kolmen
vuoden ajan ne tilanteet, jotka oikeudellisesti olivat olemassa ennen asetuksen
voimaantuloa. Sopimukset, joilla myönnettiin yksinoikeuksia lentoliikenteen osalta,
voitiin siten pitää tämän määräajan voimassa niissä jäsenvaltioissa, jotka eivät
halunneet asettaa julkisia palvelujaan alttiiksi hallitsemattomalle muutokselle, ja
tällä määräajalla pyrittiin kantajan mukaan antamaan jäsenvaltioille aikaa toteuttaa
sellainen järjestelmä, jolla yleinen etu voidaan sovittaa yhteen yhteisön uuden
säännöstön kanssa, ja myöntämään kyseisille yrityksille tietty vähimmäisaika
tuotantokoneistonsa sopeuttamiseksi.
- Kantajan mukaan asetuksen valmisteluasiakirjat vahvistavat tämän tulkinnan
oikeellisuuden. Asetusehdotuksen 4 artiklan viimeisessä kohdassa, josta tuli
asetuksen 5 artikla, oli nimittäin ehdotettu säädettäväksi "siirtymäkauden
järjestelmästä julkisen palvelun velvoitteen sisältävien olemassa olevien toimilupien
osalta". Neuvosto halusi siis pysyttää tällaiset toimiluvat voimassa kolmen vuoden
ajan.
- Tältä osin kantaja täsmentää, että vuoden 1985 sopimus, jossa sille taattiin
yksinomainen toimilupa, saattoi asetuksen 5 artiklan nojalla pysyä voimassa 1.1.1996
saakka. Kumpikaan sopimuspuoli ei ollut irtisanonut sopimusta eikä se siis ollut
lakannut olemasta voimassa. Se, että tässä sopimuksessa nimenomaisesti sallittiin
Air Afrique -yhtiön liikennöidä reittiä PariisiMarseille, ei kantajan mukaan voinut
täysin poistaa sillä olevan toimiluvan yksinomaisuutta. Air Afriquen liikennöimät
vuorot nimittäin lähtivät vain CDG:ltä eivätkä Orlyn lentoasemalta. Air Afriquen
liikennöimä reitti oli sitä paitsi pelkkä Afrikkaan jatkava kabotaasireitti, jolla
lennettiin erittäin vähän vuoroja (yksi lento viikossa).
- Kantajan mukaan sen yksinoikeus näillä kahdella reitillä ei ole lakannut myöskään
sen vuoksi, että TAT liikennöi säännöllisesti reittejä CDGToulouse ja
CDGMarseille. Kilpailun salliminen näillä reiteillä oli sellainen poikkeus, johon
komissio oli velvoittanut Ranskan hallituksen vuoden 1990 sopimuksessa. Tätä
sopimusta on kuitenkin tulkittava kantajan yksinoikeudet huomioon ottaen. Se, ettei
komissio ollut vuoden 1990 sopimusta tehtäessä vaatinut laadittavaksi uutta
sopimustekstiä, osoittaa kantajan mukaan oikeaksi sen tulkinnan, että kantajan
yksinoikeus säilyi Orlysta lähtevillä reiteillä.
- Kantaja korostaa, että sen yksinoikeus koski useista yhteyksistä muodostuvaa koko
verkkoa, koska ainoastaan tällainen "verkkojärjestelmä" teki mahdolliseksi sellaisen
kuljetusmaksujen tasaamisen, jota Ranskan valtion haluaman aluesuunnittelun
toteutuminen edellytti. Kantaja on istunnossa syventänyt tätä perusteluaan
toteamalla, että verkkojen luominen on ranskalainen erikoisuus, jota Ranskan
eräiden eurooppalaisten kumppaneiden on joskus vaikea ymmärtää. Verkon käsite
liittyy julkisen palvelun käsitteeseen. Sellaisia kantajan kaltaisia taloudellisia
toimijoita, joilla on velvollisuus tuottaa julkisia palveluja, pyydetään toteuttamaan
nämä palvelut kaikkialla Ranskassa lähes samoilla hinnoilla. Koska kantajan oli
rahoitettava lentoliikenteensä kokonaan itse ilman julkista tukea, sen oli
turvauduttava kuljetusmaksujen tasaamiseen liikenneverkon sisällä. Tämä
tasaaminen merkitsi sitä, että niin sanotuilta rahasamporeiteiltä, kuten
PariisiMarseille ja PariisiToulouse, saadut tulot käytettiin tappiollisten reittien
rahoittamiseen. Tällainen rahoitusjärjestelmä ei kuitenkaan voi toimia ilman
rahasamporeiteille myönnettyä yksinoikeutta.
- Kantajan mukaan asetuksen 5 artiklan kirjaimellisen tulkinnan olisi perustuttava
edellä esitettyihin huomioihin. "Kotimaan reittejä" olisivat siten ne reitit, jotka on
määritelty yksinomaisessa toimiluvassa, eli edellä mainittuun verkkoon kuuluvat
yhteydet, eivätkä kaupunkien väliset reitit, kuten komissio väittää. Tämän tulkinnan
oikeellisuuden vahvistaa asetuksen sanamuoto, jossa useaan kertaan viitataan
lentoasemien väliseen liikenteeseen. Kantaja toteaa, että jos asetuksen 5 artiklaa
tulkittaisiin siten, että sanan "reitti" katsottaisiin tarkoittavan kahden kaupungin
välistä reittiä, tällä säännöksellä ei olisi mitään asiasisältöä: jos jossakin kaupungissa
olisi kaksi lentoasemaa, kaikki ne yksinomaiset toimiluvat, jotka olivat olemassa
asetuksen voimaan tullessa, jäisivät 5 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle.
- Seuraavaksi kantaja vastustaa komission perustelua, jonka mukaan joka tapauksessa
oli olemassa "muilla liikennemuodoilla" hoidettua "riittävää ja jatkuvaa liikennettä"
eli lentoliikennettä reiteillä Pariisi (CDG)Marseille ja Pariisi(CDG)Toulouse,
minkä vuoksi yksinoikeus ei olisi voinut koskea reittejä Pariisi (Orly)Marseille ja
Pariisi (Orly)Toulouse. Kantaja mukaan käsitteen "liikennemuoto" olisi katsottava
tarkoittavan kulkuvälinettä, jolloin lentoreittejä ei voida ottaa huomioon. Joka
tapauksessa sitä, että TAT liikennöi reittejä CDGMarseille ja CDGToulouse
siten, että vuorotiheys vaihteli vuoden 1993 maaliskuusta alkaen yhdestä lennosta
päivässä yhteen lentoon viikossa, ei voida pitää "riittävänä ja jatkuvana
liikenteenä", kun otetaan huomioon kyseisten alueiden liike-elämän tarpeet.
- Kantaja väittää, että se on vasta vastineesta saanut tietää, miten komissio tulkitsee
käsitteitä riittävyys ja jatkuvuus. Tämä osoittaa, ettei kantaja ole voinut esittää
huomautuksiaan. TAT sitä paitsi kieltäytyi todellisesta kilpailusta, joka olisi
merkinnyt CDG:ltä lähtevien lentojen markkinoiden kehittämistä, ja halusi vain
hyötyä olemaan Orlysta kantajan kustannuksella. TAT olisi voinut liikennöidä
Toulouseen ja Marseilleen CDG:ltä, joka oli kooltaan, kiitoratojen lukumäärältään
ja matkustajamäärältään merkittävämpi liikennöintipaikka kuin Orly. Se, että TAT
tosiasiassa kieltäytyy liikennöimästä reittejä PariisiMarseille ja PariisiToulouse
CDG:ltä, ei siis johdu siitä, että kantaja tai Ranskan hallitus olisivat syrjineet sitä.
- Lopuksi kantaja toteaa, että jäsenvaltioille on asetuksen 5 artiklassa jätetty
toissijainen toimivalta yksinomaisten toimilupien osalta. Tässä säännöksessä
tarkoitetun yksinoikeuden säilyttäminen on mahdotonta, jos muilta lentoyhtiöiltä ei
kielletä pääsyä suojatulle reitille. Tässä säännöksessä siis sallitaan sellaiset
toimenpiteet, joita komissio on virheellisesti pitänyt syrjivinä. Komissio on
riidanalaisella päätöksellä yrittänyt heti vapauttaa kilpailun täydellisesti, vaikka
tämän vapauttamisen pitäisi olla asteittaista ja maltillista ja vaikka siinä olisi
pyrittävä yhteensovittamaan asiaa koskevat monet eri intressit. Syrjintäkielto on
tämän vuoksi otettava huomioon samaan aikaan kuin julkisen palvelun vaatimukset
ja erityisesti aluesuunnittelun vaatimukset, sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja
kuluttajien oikeudet sekä ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvät vaatimukset.
- Komissio toteaa aluksi, että Ranskan riidanalainen toimenpide on Pariisin
lentoasemajärjestelmään kuuluvien lentoasemien välistä liikenteen jakamista
koskeva toimenpide, jota on arvioitava asetuksen 8 artiklan perusteella. Liikenteen
jakamisessa esiintyi peiteltyä syrjintää. Siinä rikottiin sitä asetuksen 8 artiklassa
ilmaistua syrjintäkiellon periaatetta, jonka vuoksi komissiolle on annettu tämän
artiklan 3 kohdassa säädetty toimivalta.
- Komissio väittää, että asetuksen 5 artiklalla on tarkoitettu estää liikenteen
katkeaminen jäsenvaltiossa olevan kahden kohteen välillä. Se, että yksinomainen
toimilupa voidaan tietyin edellytyksin pysyttää voimassa, on perusteltua sen vuoksi,
että kahden kaupungin välisen liikenneyhteyden jatkuvuuden takaaminen on
julkisen intressin mukaista, koska riittävää ja jatkuvaa vaihtoehtoista liikennettä ei
ole. Nämä edellytykset eivät kuitenkaan täyty tässä asiassa. Kantajalla ei 1.3.1993
enää ollut yksinomaista toimilupaa reiteillä PariisiMarseille ja PariisiToulouse,
koska TAT-yhtiö oli 1.3.1992 saanut luvan lentää Pariisin ja näiden kahden muun
kaupungin välillä. Vuoden 1985 sopimuksen oli katsottava päättyneen tämän
johdosta. Riippumatta siitä, millaista tasausjärjestelmää kantaja ja Ranskan
tasavalta olivat tarkoittaneet vuoden 1985 sopimuksessa, tätä järjestelmää oli
vastedes arvioitava niiden yhteisön oikeuden säännösten ja määräysten mukaisesti,
jotka menevät yhteisön oikeuden kanssa yhteensoveltumattomien kansallisten
toimenpiteiden edelle, erityisesti asetuksen N:o 2408/92 mukaisesti.
- Seuraavaksi komissio toteaa, että asetuksen 5 artiklassa tarkoitetut "kotimaan
reitit" ovat kahden kaupungin välisiä reittejä eivätkä kahden lentoaseman välisiä
reittejä. Käsite "reitti" on yleiskäsite, joka tarkoittaa sekä lentoreittejä että juna-,
linja-auto- ja muita yhteyksiä. Tässä tapauksessa on olemassa myös "muita
liikennemuotoja", joilla voidaan taata "riittävä ja jatkuva liikenne", eli CDG:ltä
lähteviä ja sinne suuntautuvia lentoreittejä ja useita junayhteyksiä. Komissio toteaa,
että käsite jatkuvuus tarkoittaa, ettei ole sääolosuhteista tai muista syistä johtuvaa
liikenteen keskeytymisen uhkaa, ja että riittävyyttä on puolestaan arvioitava ottaen
huomioon eri tekijöitä, kuten vuorojen tiheys ja matkan kesto, mutta myös
käyttäjien tarpeet, hinnat ja tarjottu kapasiteetti.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Asetuksen 8 artiklan 3 kohdan tulkinta
- Siltä osin kuin kantaja moittii komissiota siitä, että tämä on tehnyt asetuksen 8
artiklan 3 kohdan mukaisen päätöksen sen sijaan, että se olisi pannut vireille
perustamissopimuksen 169 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta
jättämistä koskevan menettelyn, on todettava, että kantaja ei ole tehnyt
perustamissopimuksen 184 artiklan mukaista väitettä asetuksen tämän artiklan
lainvastaisuudesta. Kantaja ei siis väitä, että asetuksen 8 artiklan 3 kohdalla
käyttöön otettu menettely on sellaisenaan yhteensoveltumaton ylemmäntasoisen
yhteisön oikeuden kanssa, erityisesti perustamissopimuksen 169 artiklan kanssa.
Tätä väitettä on siis tutkittava pelkästään siltä kannalta, sovelsiko komissio kyseistä
menettelysäännöstä oikein.
- Tältä osin riittää, kun todetaan, että vaikka TAT-lentoyhtiön oli jo sallittu
liikennöidä CDG:ltä lähteviä ja sinne suuntautuvia yhteyksiä PariisiToulouse ja
PariisiMarseille, Ranskan viranomaiset eväsivät siltä oikeuden saada
liikenneoikeuksia näille samoille yhteyksille Orlystä sillä perusteella, että oikeus
liikennöidä näitä Orlystä lähteviä ja sinne suuntautuvia yhteyksiä oli varattu
yksinomaan kantajalle. Koska nämä kaksi lentoasemaa kuuluivat Pariisin
lentoasemajärjestelmään siten kuin asetuksen 2 artiklan m alakohdassa ja asetuksen
liitteessä II tarkoitetaan, Ranskan viranomaisten toimenpiteet ovat väistämättä
koskeneet liikenteen jakamista tähän järjestelmään kuuluvien lentoasemien välillä,
siten kuin asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan. Näin ollen komissiolla oli
oikeus käyttää asetuksen 8 artiklan 3 kohdassa sille myönnettyä toimivaltaa ja
tutkia, miten Ranskan viranomaiset ovat soveltaneet tämän artiklan 1 kohtaa.
- On lisättävä, että kantajan väite, joka koskee sitä, että 8 artiklan 3 kohdassa
säädetty menettely on "nopea", on vaikutukseton, koska komissio ei ole pannut
riidanalaista menettelyä vireille jäsenvaltion pyynnöstä, jolloin menettely olisi ollut
saatettava päätökseen kuukauden kuluessa, vaan omasta aloitteestaan. Tämä
menettely nimittäin pantiin vireille komission omasta aloitteesta sen jälkeen, kun
TAT oli tehnyt sille valituksen syyskuussa 1993, ja se lopetettiin riidanalaisella
päätöksellä huhtikuussa 1994 eli seitsemän kuukautta myöhemmin.
- Asetus N:o 2408/92 sitä paitsi annettiin 23.7.1992. Jäsenvaltioilla piti siis
heinäkuusta 1992 alkaen olla tiedossaan, että asetuksen 8 artiklan 3 kohtaa voidaan
soveltaa samaan lentoasemajärjestelmään kuuluvien lentoasemien välisen liikenteen
jakamiseen.
- Lopuksi on todettava, että 8 artiklan sanamuodon perusteella ei voida päätellä, että
pelkästään se seikka, että lentoasemajärjestelmän liikenteen jakaminen liittyy
sellaiseen vuosikymmeniä käytössä olleeseen yksinomaisten toimilupien kansalliseen
järjestelmään, johon kantaja on vedonnut, voisi sellaisenaan saada aikaan, että tämä
toimenpide ei kuulu tässä artiklassa säädetyn menettelyn soveltamisalaan.
- Tästä seuraa, että komissio ei ole käyttänyt menettelyä väärin, kun se on päättänyt
panna vireille riidanalaisen menettelyn, eikä se ole soveltanut väärin asetuksen 8
artiklan 3 kohdan soveltamisedellytyksiä. Kantajan ensimmäinen väite on näin ollen
hylättävä.
Asetuksen 8 ja 5 artiklan välinen suhde
- Sen osalta, onko edellä mainitun menettelyn päätteeksi tehty riidanalainen päätös
pätevä kantajan toissijaisista väitteistä huolimatta, on aluksi muistutettava, ettäasetuksen 8 artiklan 1 kohdalla jäsenvaltioille annettua toimivaltaa säännellä
lentoasemajärjestelmän liikenteen jakamista on rajoitettu siten, että sääntely on
toteutettava "syrjimättä lentoliikenteen harjoittajia näiden identiteetin
perusteella". Ranskan viranomaiset hylkäsivät TAT:n hakemuksen saada
liikennöidä Orlyn lentoasemalta asetuksen 5 artiklan perusteella, koska kantajalle
reiteille OrlyMarseille ja OrlyToulouse myönnetyn yksinomaisen toimiluvan
pysyttäminen voimassa oli viranomaisten mukaan sallittua tämän artiklan mukaan.
Se, että tämän epäämisen voitaisiin katsoa tapahtuneen syrjimättä TAT:tä sen
identiteetin perusteella, edellyttää, että kantajalle varattu yksinoikeus näille kahdelle
reitille oli todellakin sallittu asetuksen 5 artiklan perusteella.
- Riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa joka tapauksessa ainoastaan todetaan, että
Ranskan tasavalta ei voi enää evätä pääsyä näille reiteille "sillä perusteella, että
Ranskan viranomaiset soveltavat näihin reitteihin asetuksen 5 artiklaa". Koska
riidanalaisen päätöksen kohde on rajattu näin, kantajan perustelut, jotka koskevat
kuluttajien oikeuksia sekä ympäristöön ja turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia, ovat
vaikutuksettomia, koska kyse on ainoastaan asetuksen 8 artiklan 1 ja 3 kohdasta ja
5 artiklasta.
Asetuksen 5 artiklan tulkinta
- Asetuksen 5 artiklan sanamuoto jo itsessään osoittaa vääräksi kantajan väitteen,
jossa todetaan toisaalta, että tällä artiklalla oli pääasiallisesti tarkoitettu antaa
yksinomaisia toimilupia koskevien kansallisten sopimusten jatkua, ja toisaalta, että
näillä sopimuksilla on ratkaiseva merkitys tämän artiklan tulkinnassa. Yksinomaisen
toimiluvan pysyttämiselle voimassa on tässä artiklassa nimittäin asetettu useita eri
edellytyksiä. Yhteisön lainsäätäjä ei siten ole pelkästään tyytynyt antamaan sellaista
säännöstä, johon kantaja on vedonnut viitatessaan asetusehdotuksen 4 artiklan
viimeiseen kohtaan, jossa olisi säädetty voimassa olevien toimilupien pysyttämisestä
voimassa muita edellytyksiä asettamatta (ks. edellä 95 kohta).
- Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisön
oikeusjärjestyksen määritelmien ei ole pääsääntöisesti tarkoitus perustua kansallisiin
oikeusjärjestyksiin, mikäli näin ei ole nimenomaisesti säädetty tai määrätty (ks.
erityisesti asia 64/81, Corman, tuomio 14.1.1982, Kok. 1982, s. 13, 8 kohta). Jos
yhteisön oikeuden säännöksessä tai määräyksessä ei ole nimenomaisesti viitattu
jäsenvaltioiden oikeuteen sen tarkoituksen tai ulottuvuuden määrittelemiseksi, sen
sanamuotoa on yleensä tulkittava itsenäisesti ja yhdenmukaisesti, ja tulkinnassa on
otettava huomioon säännöksen tai määräyksen asiayhteys ja kyseisellä
lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä (ks. erityisesti asia 327/82, Ekro, tuomio
18.1.1984, Kok. 1984, s. 107, 11 kohta). Tästä seuraa, että asetuksen 5 artiklaa on
tulkittava itsenäisesti ja ottaen huomioon sen sanamuoto, yleinen rakenne ja
tarkoitus.
- Tutkittaessa aluksi sitä, onko kantajan yksinomainen toimilupa yhteyksille
OrlyMarseille ja OrlyToulouse myönnetty kotimaan "reiteille", on siis käytettävä
näitä tulkintasääntöjä.
- Asetuksessa käytetään käsitettä "reitti" useaan otteeseen ja eri asiayhteyksissä, eikä
tätä käsitettä kuitenkaan ole asetuksen 2 artiklassa olevassa 15 määritelmän
luettelossa. Kyse on siis sellaisesta käsitteestä, jonka merkitys voi vaihdella sen
asiayhteyden mukaan, jossa sitä käytetään, ja erityisesti tämän asiayhteyden
erityisen tarkoituksen mukaan ja joka voi tarkoittaa joko kahden lentoaseman
välistä lentoreittiä tai kahden kaupungin tai alueen välistä liikennereittiä
yleismerkityksessä.
- Asetuksen 5 artiklan yleisen rakenteen ja tarkoituksen osalta on korostettava, että
tässä säännöksessä tarkoitetaan ainoastaan "reittejä", joilla ei ole riittävää ja
jatkuvaa vaihtoehtoista liikennettä. Tämä muotoilu väistämättä tarkoittaa kahden
kaupungin tai alueen välisiä reittejä, pikemminkin kuin kahden lentoaseman välisiä
yhteyksiä, kuten kantaja väittää. Lentoasemat eivät ole matkustajien, rahdin ja
postin lopullisia määräpaikkoja vaan välttämättömiä läpikulkupaikkoja, lopullisen
määräpaikan ollessa se kaupunki tai alue, jota kyseinen lentoasema palvelee.
Asetuksen 5 artiklalla siis pyritään siirtymäkauden aikana takaamaan yksinomaisella
toimiluvalla suojatun lentoliikenteen jatkuvuus, mikäli ilman tällaista yksinoikeutta
tiettyjen kaupunkien tai alueiden väliset yhteydet katkeaisivat niiden käyttäjiä
häiritsevällä tavalla.
- Sen, että tämä johtopäätös on oikea Pariisin lentoasemajärjestelmään kuuluvien
Orlyn lentoaseman ja CDG-lentoaseman osalta, vahvistavat asetuksen 2 artiklan m
alakohta ja asetuksen liite II, joiden mukaan nämä lentoasemat on yhdistetty
palvelemaan Pariisin kaupunkia tai sen taajamaa. Tämä pitää paikkansa myös
Marseillen ja Toulousen lentoasemien osalta, koska näitä lentoasemia ei järkevästi
katsoen voida pitää Pariisista alkaneen matkan päätepisteenä, vaan niiden
tarkoituksena on palvella kaupunkeja tai alueita. Tästä seuraa, että kantajan väite,
jonka mukaan käsite "reitti" tarkoittaa kahden lentoaseman välistä lentoreittiä sen
teknisessä merkityksessä, on hylättävä.
- Yksinomainen toimilupa olisi saattanut asetuksen 5 artiklan sanamuodon mukaan
olla edelleen voimassa kantajan hyväksi ainoastaan sellaisilla "kotimaan reiteillä",
jotka ovat tiettyjen kaupunkien tai alueiden välisiä liikenneyhteyksiä. Vaikka
kantajalla olisikin vuoden 1985 sopimuksen ja vuoden 1990 sopimuksen nojalla
todella ollut yksinoikeus Orlysta lähtevään ja sinne suuntautuvaan liikenteeseen
reiteillä PariisiMarseille ja PariisiToulouse, on kuitenkin selvää, että muut
lentoyhtiöt olivat jo ennen asetuksen voimaantuloa liikennöineet samoja reittejä,
vaikka kyse olikin pelkästään CDG:ltä lähtevästä ja sinne suuntautuvasta
liikenteestä. Air Afrique -yhtiöllä nimittäin oli vuoden 1985 sopimuksen 19 kohdan
nojalla oikeus liikennöidä "reittiä" PariisiMarseille. Kantaja ei myöskään ole
kiistänyt sitä riidanalaisessa päätöksessä ollutta toteamusta, jonka mukaan Ranskan
viranomaiset olivat antaneet TAT-yhtiölle oikeuden liikennöidä kyseistä kahta
reittiä CDG:ltä 1.3.1992 alkaen, eivätkä ne olleet myöhemminkään millään tavalla
estäneet sitä, että myös muut yhteisön lentoyhtiöt liikennöivät samoilla reiteillä
(EYVL 1994 L 127, s. 36).
- Tästä seuraa, että riippumatta siitä, miten vuoden 1985 sopimusta ja vuoden 1990
sopimusta tulkitaan, kantaja ei voinut väittää, että sillä olisi tosiseikkojen
tapahtuma-aikana ollut yksinomainen toimilupa näillä kahdella "kotimaan reitillä",
siten kuin 5 artiklassa tarkoitetaan, eli toisaalta Pariisin ja Marseillen kaupunkien
ja toisaalta Pariisin ja Toulousen kaupunkien välillä.
- Tätä johtopäätöstä eivät heikennä ne kantajan väitteet, joiden mukaan toisaalta Air
Afriquen liikennöimä reitti oli pelkkä kabotaasireitti ja toisaalta TAT:n CDG:ltä
lähtevä ja sinne suuntautuva liikennöinti ei ollut riittävää eikä jatkuvaa, koska sen
vuorotiheys vaihteli yhdestä lennosta päivässä yhteen lentoon viikossa. Asetuksen
5 artiklan sanamuodosta jo ilmenee, että kysymys siitä, "voidaan[ko] taata riittävää
ja jatkuvaa lentoliikennettä
(4) muilla liikennemuodoilla", tulee pohdittavaksi
ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseisillä "kotimaan reiteillä" on olemassa
yksinomainen toimilupa. Koska kantajalla ei ollut tällaista yksinomaista toimilupaa,
kuten edellä todettiin, sillä, oliko Air Afriquen ja TAT:n liikenne reiteillä
PariisiMarseille ja PariisiToulouse riittävää ja jatkuvaa, ei ole merkitystä.
- Myös ne kantajan väitteet, joissa moitittiin komissiota siitä, että se oli ensimmäisen
kerran vasta vastineessaan esittänyt tulkintansa riittävyyden ja jatkuvuuden
käsitteistä, on näin ollen hylättävä vaikutuksettomina (ks. edellä 71 ja 101 kohta).
- Edellä olevasta seuraa, että asetuksen 5 artiklaa ei voida soveltaa tässä asiassa.
Toisin kuin kantaja väittää, päätelmä ei vie kyseiseltä säännökseltä sen aineellista
sisältöä. Asetuksen 5 artikla koskee erityisesti sitä tilannetta, että yksinomainen
toimilupa on myönnetty kahden sellaisen kaupungin väliselle reitille, joista
kumpikaan ei kuulu lentoasemajärjestelmään, kuten reiteille MarseilleAjaccio ja
NizzaCalvi, ja sillä edellytyksellä, että ei ole muuta riittävää ja jatkuvaa
liikennemuotoa.
- Kantajan väite, jonka mukaan kuljetusmaksujen sisäistä tasaamista koskeva
Ranskan eritysjärjestelmä tuhoutuu, jos 5 artiklaa ei sovelleta riidanalaisiin kahteen
yhteyteen, on merkityksetön pelkästään asetuksen väärää soveltamista koskevien
kanneperusteiden yhteydessä. Asetuksen 5 artiklassa nimittäin edellytetään, että
tutkinta on suoritettava "reitti reitiltä" eikä suinkaan "verkkojärjestelmän" tai
tällaiseen verkkokäsitteeseen liittyvän kuljetusmaksujen tasauksen kannalta.
Ranskan kotimaan lentoverkon ja siihen liittyvän tasausjärjestelmän
välttämättömyyttä koskevat kysymykset käsitellään jäljempänä
perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdan väärää soveltamista koskevan
kanneperusteen yhteydessä. Kantaja ei ole missään tapauksessa väittänyt, että jos
jonkin muun lentoyhtiön sallittaisiin liikennöidä Orlystä, se vaarantaisi kantajan
reiteillä PariisiMarseille ja PariisiToulouse tarjoamat palvelut aiheuttaen haittaa
niiden käyttäjille.
- Tästä seuraa, että TAT-yhtiötä, jolta on evätty pääsy Orlyn lentoasemalle, on
syrjitty sen identiteetin perusteella siten kuin asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa
tarkoitetaan, koska tämä epääminen ei voinut perustua asetuksen 5 artiklaan.
Kaikki väitteet, joilla pyritään osoittamaan, että tällaista syrjintää ei esiintynyt, on
näin ollen hylättävä. Tämä pitää paikkansa erityisesti niiden perustelujen osalta,
joilla kantaja on pyrkinyt todistamaan, että CDG itse asiassa oli TAT:n
liiketaloudellisten tarpeiden kannalta parempi liikennöintipaikka kuin Orly. Koska
asetuksen 5 artiklaan ei voida vedota siinä tarkoituksessa, että estettäisiin pääsy
viimeksi mainitulle lentoasemalle, sen enempää kantaja kuin Ranskan
viranomaisetkaan eivät voi muiden lentoyhtiöiden, kuten TAT:n, sijasta valita niille
sitä liikennöintipaikkaa, mitä ne itse pitävät liiketaloudellisesti parempana.
- Tästä seuraa, että kantaja ei voi menestyksekkäästi toisen kanneperusteensa toisella
osalla (ks. edellä 76 kohta) moittia komissiota siitä, että se ei ole toiminut
vilpittömästi Ranskan tasavaltaa kohtaan tehdessään 27.4.1994 riidanalaisen
päätöksen. Ranskan viranomaiset eivät nimittäin voineet olla tietämättä, että
asetuksella N:o 2408/92 oli etusija kaikkiin sen kanssa yhteensoveltumattomiin
sääntöihin nähden, joita oli kansallisessa lainsäädännössä tai kansallisissa
sopimuksissa. Tässä 23.7.1992 annetussa asetuksessa ei ole mitään sellaisia
säännöksiä, joissa täsmennettäisiin, mikä on tämän uuden yhteisön säädöksen ja
Ranskan aluesuunnittelupolitiikan, kotimaan lentoverkon hallinnon ja
kuljetusmaksujen tasausjärjestelmän erityisominaisuuksien suhde, siten kuin kantaja
on näihin viimeksi mainittuihin vedonnut.
- Edellä olevasta seuraa, että kanneperusteet, jotka koskevat asetuksen väärää
soveltamista, mukaan lukien kanneperuste, joka koskee vilpittömän mielen
loukkaamista Ranskan tasavallan osalta, on hylättävä.
Perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdan väärää soveltamista koskeva kanneperuste
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- Kantaja väittää, että sillä on yleisiin tarkoituksiin liittyvä tehtävä eli sen on
myötävaikutettava useiden Ranskan kaupunkien ja alueiden liikenteellisen
eristäytyneisyyden poistamiseen aluesuunnitelmien mukaisesti ja että tämä perustuu
sellaiseen kuljetusmaksujen tasausjärjestelmään, jonka perusteella se voi rahoittaa
noin 20 kannattamatonta kotimaan reittiä pääasiallisesti reiteistä Pariisi
(Orly)Marseille ja Pariisi (Orly)Toulouse saatavalla tuotolla. Siten kantaja toistaa
aikaisempien kanneperusteiden yhteydessä esittämänsä perustelut (ks. edellä 98
kohta). Tässä yhteydessä se viittaa kanteen liitteenä 6 oleviin asiakirjoihin, joissa
osoitetaan, että näillä sisäisillä tuilla, jotka olivat mahdollisia kyseisille kahdelle
reitille myönnetyn yksinoikeuden vuoksi, pystyttiin vuonna 1992 rahoittamaan 27
muun reitin tappiot. Kantaja toteaa lisäksi, että sillä oleva palvelutehtävä merkitsi
Ranskan valtion kanssa tehtyjen sopimusten järjestelmässä sitä, että se hoiti valtion
puolesta Ranskan aluesuunnittelun toteuttamista lentoliikenteessä. Näin ollen sille
oli annettava tämän vaatimat varat eli kahdelta riidanalaiselta reitiltä saatavat
tuotot.
- Kantaja päättelee tästä, että niin kauan kuin tällainen julkisen palvelun tehtävä onolemassa, Ranskan hallituksella on perusteltu syy evätä kilpailevilta lentoyhtiöiltä
pääsy näille kahdelle kannattavalle reitille. Tällainen asenne on kantajan mukaan
perusteltu, kun otetaan huomioon yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-320/91,
Corbeau, 19.5.1993 antama tuomio (Kok. 1993, s. I-2533) ja asiassa C-393/92,
Almelo ym., 27.4.1994 antama tuomio (Kok. 1994, s. I-1477). Kun komissio päätti,
että Ranskan hallituksella ei ollut oikeutta evätä kantajan kilpailijoilta pääsyä
kyseisille kannattaville reiteille, kantajan mukaan se sovelsi väärin
perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohtaa.
- Kantaja toteaa lisäksi, ettei ole oikein väittää, että asetuksen 4 artiklassa olisi
toistettu perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdan sisältö, koska viimeksi
mainitulla on huomattavasti laajempi soveltamisala kuin asetuksen 4 artiklalla. Se,
että johdetussa oikeudessa voitaisiin vahvistaa perustamissopimuksen määräykseen
sisältyvän pysyvän poikkeuksen rajat, olisi kantajan mukaan ristiriidassa
normihierarkian kanssa. Kilpailunrajoitukset voidaan kantajan mukaan perustella
perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdalla, ja sitä voidaan soveltaa asetuksen 5
artiklassa tarkoitettuun alaan.
- Kantajan mukaan TAT on väärässä, kun se väittää, että kantajan lentoverkon
taloudellisen tasapainon varmistaminen ja kantajalle kuuluvien julkisen palvelun
velvoitteiden hoitaminen ei välttämättä edellytä yksinoikeutta kyseisiin reitteihin.
Kantaja toteaa lopuksi, että yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 72/83, Campus Oil,
10.7.1984 antamasta tuomiosta (Kok. 1984, s. 2727) ja asiassa C-353/89, komissio
vastaan Alankomaat, 25.7.1991 antamasta tuomiosta (Kok. 1991, s. I-4069) ilmenee,
että kilpailunrajoitukset voivat tietyistä tarkoin määritellyistä syistä olla perusteltuja.
Tällaisia syitä ovat muun muassa avoimuus, yleispalvelunluonteisuus, yhtenäinen
hinnoittelu ja yhteisön etu. Tässä asiassa kaikki nämä edellytykset ovat täyttyneet
vuoden 1985 sopimuksessa.
- Komissio katsoo, että asetuksen N:o 2408/92 antamisen jälkeen ei enää ole aihetta
viitata suoraan perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohtaan, kun on kyse siitä,
ovatko voimassa olevassa lainsäädännössä mahdollisesti taattujen julkisen palvelun
tehtävien edellytykset täyttyneet. Neuvosto on nimittäin asetuksen 4 artiklassa
konkretisoinut yhteisön lentoliikenteen osalta perustamissopimuksen 90 artiklan 2
kohdan abstraktin määräyksen ja arvioinut kyseessä olevien eri intressien tärkeyden.
Koska neuvosto on lentoliikenteen osalta näin selvittänyt perustamissopimuksen 90
artiklan 2 kohdassa tarkoitetun tilanteen, asetuksen 4 artikla on komission mukaan
aiheuttanut, että perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdasta ei enää ole hyötyä.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdassa suljetaan perustamissopimuksen
määräysten soveltaminen pois silloin, kun ne oikeudellisesti tai tosiasiallisesti
estäisivät yritystä, joka "tuottaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja",
hoitamasta sille uskottua "erityistehtävää".
- Koska kyse on määräyksestä, jossa sallitaan perustamissopimuksen määräyksistä
poikkeaminen tietyillä edellytyksillä, sitä on tulkittava suppeasti (asia 127/73, BRT,
tuomio 21.3.1974, Kok. 1974, s. 313, 19 kohta), eikä sen soveltamista voida jättää
sen jäsenvaltion harkintaan, joka on antanut yrityksen tehtäväksi tuottaa yleiseen
taloudelliseen tarkoitukseen liittyvän palvelun (asia 41/83, Italia v. komissio, tuomio
20.3.1985, Kok. 1985, s. 873, 30 kohta).
- Edellä esitetyt periaatteet huomioon ottaen on tutkittava, voiko kantaja tässä
asiassa vedota perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohtaan.
- Kantaja vastustaa perustamissopimuksen 84 artiklan perusteella annetun asetuksen
N:o 2408/92 5 ja 8 artiklan soveltamista siten, kuin artikloja on tulkittu edellä.
- Näiden artiklojen soveltaminen voidaan kuitenkin sulkea pois vain siinä
tapauksessa, että ne "estävät" kantajalle uskottujen tehtävien hoitamisen. Koska
tätä edellytystä on tulkittava suppeasti, ei riitä, että tehtävien hoitaminen on
pelkästään häiriintynyt tai vaikeutunut. Kantajalla on lisäksi näyttövelvollisuus siitä,
että sen tehtävän hoitaminen on estynyt (ks. vastaavasti asia 155/73, Sacchi, tuomio
30.4.1974, Kok. 1974, s. 409, 15 kohta).
- Tältä osin on todettava, että kantaja ainoastaan väittää, että kotimaan
lentoliikenteen järjestäminen perustui kannattavien ja kannattamattomien reittien
väliseen tasaukseen ja että sille myönnetty yksinoikeus reiteille OrlyMarseille ja
OrlyToulouse oli perusteltu sen vuoksi, että sillä oli velvollisuus liikennöidä
kannattamattomia reittejä säännöllisesti ja kohtuullisilla kuljetusmaksuilla ja tällä
tavalla myötävaikuttaa aluesuunnittelun toteutumiseen. Se ei esitä arviota siitä,
kuinka suuri tulojen menetys sille todennäköisesti aiheutuu, jos muiden
lentoliikenteen harjoittajien sallitaan kilpailla sen kanssa näillä kahdella
riidanalaisella reitillä. Se ei myöskään näytä toteen, että tämä tulojen menetys olisi
niin suuri, että sen olisi pakko lopettaa liikennöinti tietyillä sen verkkoon kuuluvilla
reiteillä.
- Ne kotimaan lentoverkon ja sisäisen tasauksen yhteiset järjestelmät, joihin kantaja
on vedonnut, eivät itsessään ole tavoite vaan Ranskan julkisen vallan valitsemia
keinoja Ranskan aluesuunnittelun toteuttamiseksi. Kantaja ei kuitenkaan ole
väittänyt ja vielä vähemmän näyttänyt toteen, että asetuksen N:o 2408/92
voimaantulon jälkeen ei ollut olemassa mitään vaihtoehtoista tarkoituksenmukaista
järjestelmää, jolla olisi voitu varmistaa aluesuunnittelun toteutuminen ja turvata
tappiollisten reittien rahoitus (ks. myös em. asia Ranska v. komissio, yhteisöjen
tuomioistuimen presidentin määräyksen 35 kohta).
- Näin ollen kantaja ei ole näyttänyt toteen, että riidanalaisella päätöksellä
oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estettiin kantajalle uskotun erityistehtävän
hoitaminen. Tästä seuraa, että perustamissopimuksen 90 artiklan 2 kohdan väärää
soveltamista koskevaa kanneperustetta ei myöskään voida hyväksyä.
Suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskeva kanneperuste
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- Kantaja muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (asia 122/78,
Buitoni, tuomio 20.2.1979, Kok. 1979, s. 677 ja asia 114/76, Bela-Mühle, tuomio
5.7.1977, Kok. 1977, s. 1211) luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt voivat riitauttaa
yhteisön viranomaisten toimet, siitä riippumatta, onko kyse lainsäädännöstä,
asetuksesta tai hallinnollisesta määräyksestä, vetoamalla suhteellisuusperiaatteeseen,
jolla varmistetaan, että riidanalaiset toimet ovat sekä tarpeellisia että asianmukaisia
tavoiteltuihin päämääriin nähden. Kantajan mukaan se, että Ranskan hallitus päätti
laatia uuden aluesuunnittelulain ja uuden järjestelmän tappiollisten kotimaan
reittien rahoittamiseksi ja avata kansalliset markkinat kilpailulle vähitellen, oli tässä
asiassa aivan oikeassa suhteessa lentoreittien vapauttamistavoitteen kanssa.
Komission päätös, jolla velvoitettiin avaamaan kannattavat reitit kilpailulle
muutama kuukausi ennen Ranskan hallituksen vahvistamaa aikataulua, sitä vastoin
oli suhteeton tavoiteltuun päämäärään nähden, ja sillä on rikottu kantajan etua,
sillä tämä tarvitsi siirtymäkauden pystyäkseen sopeutumaan tilanteeseen.
- Komissio väittää, että edellä mainitulla oikeuskäytännöllä ei ole merkitystä tässä
asiassa, koska se koskee perustamissopimuksen 177 artiklan mukaista menettelyä,
kun taas tässä asiassa on kyse perustamissopimuksen 173 artiklan mukaisesta
menettelystä, ja koska komissio on tehnyt päätöksen sellaisen asetuksen perusteella,
jonka lainvastaisuuteen voidaan vedota ainoastaan perustamissopimuksen 184
artiklan nojalla. Kantaja ei riitauta itse asetusta vaan sen, miten komissio on
käyttänyt asetuksella annettua toimivaltaa.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan suhteellisuusperiaate edellyttää, että
yhteisön toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää
sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi,
koska on selvää, että kun on mahdollista valita usean asianmukaisen toimenpiteen
välillä, on valittava vähiten pakottava (ks. esim. asia 15/83, Denkavit Nederland,
tuomio 17.5.1984, Kok. 1984, s. 2171, 25 kohta ja asia 265/87, Schräder, tuomio
11.7.1989, Kok. 1989, s. 2237, 21 kohta).
- Edellä esitettyjä kanneperusteita tutkittaessa käy ilmi, että komissio on riidanalaista
päätöstä tehdessään soveltanut oikein asetuksen N:o 2408/92 8 ja 5 artiklaa.
Näiden säännösten lainmukaisuutta ei kuitenkaan ole kiistetty
perustamissopimuksen 184 artiklan mukaisella lainvastaisuusväitteellä. Riidanalaista
päätöstä ei siis voida pitää suhteettomana, etenkään kun päätöksen 3 artiklassa
annetaan Ranskan tasavallalle kuuden kuukauden sopeutumisaika.
- Tästä seuraa, että myös suhteellisuusperiaatteen loukkaamista koskeva
kanneperuste on hylättävä.
- Koska yhtäkään kantajan esittämistä kanneperusteista ei ole hyväksytty, kanne on
hylättävä perusteettomana.
Oikeudenkäyntikulut
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan
mukaan hävinnyt asianosainen velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos
vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian ja koska komissio on
vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan,
mukaan luettuina väliintulija TAT:n oikeudenkäyntikulut ja asiassa C-301/94
yhteisöjen tuomioistuimessa käytyyn oikeudenkäyntiin liittyvät oikeudenkäyntikulut.
Väliintulija Yhdistynyt kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan
työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan mukaan.
- Kantajan vasta istunnossa esittämää vaatimusta, että komissio on velvoitettava
korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdan
mukaisesti, ei voida hyväksyä. Tässä vaatimuksessa ei ole esitetty mitään tarkempaa
selvitystä erityisten syiden olemassaolosta tai siitä, että komission kantajalle
aiheuttamat oikeudenkäyntikulut olisivat tarpeettomia tai haitanteosta johtuvia.
Näillä perusteillaYHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN
(laajennettu toinen jaosto)
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
- Kanne hylätään.
- Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, asiassa C-301/94
yhteisöjen tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin oikeudenkäyntikulut
ja väliintulija TAT:lle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut mukaan lukien,
mutta ei väliintulija Yhdistyneen kuningaskunnan oikeudenkäyntikuluja,
koska se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
BellamyBriët
Kalogeropoulos
|
Julistettiin Luxemburgissa 19 päivänä kesäkuuta 1997.
H. Jung
C. W. Bellamy
kirjaaja
jaoston puheenjohtaja
1: Oikeudenkäyntikieli: ranska.
2:
3:
4: