Asia C-467/10
Rikosasia, jossa vastaajana on
Baris Akyüz
(Landgericht Gießenin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Direktiivit 91/439/ETY ja 2006/126/EY – Ajokorttien vastavuoroinen tunnustaminen – Jäsenvaltion kieltäytyminen tunnustamasta toisen jäsenvaltion sellaiselle henkilölle myöntämää ajokorttia, jolla ei ole ensiksi mainitun jäsenvaltion säännöstön mukaisia fyysisiä ja henkisiä edellytyksiä ajoneuvon kuljettamiseen
Tuomion tiivistelmä
1. Liikenne – Tieliikenne – Ajokortti – Direktiivit 91/439 ja 2006/126 – Ajokorttien vastavuoroinen tunnustaminen – Vastaanottavan jäsenvaltion kieltäytyminen tunnustamasta toisen jäsenvaltion myöntämää ajokorttia – Kieltäytyminen sillä perusteella, että samassa vastaanottavassa jäsenvaltiossa on aikaisemmin kieltäydytty ajokortin myöntämisestä ajoneuvon kuljettamiseen tarvittavien fyysisten ja henkisten edellytysten täyttämättä jättämisen vuoksi – Peruste, jota ei voida hyväksyä
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohta ja 11 artiklan 4 kohta; neuvoston direktiivin 91/439 1 artiklan 2 kohta sekä 8 artiklan 2 ja 4 kohta)
2. Liikenne – Tieliikenne – Ajokortti – Direktiivit 91/439 ja 2006/126 – Ajokorttien vastavuoroinen tunnustaminen – Vastaanottavan jäsenvaltion kieltäytyminen tunnustamasta toisen jäsenvaltion myöntämää ajokorttia – Kieltäytyminen sillä perusteella, ettei ajokortin haltijan vakinainen asuinpaikka ollut kyseisessä toisessa valtiossa ajokortin myöntämisajankohtana
(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohta, 7 artiklan 1 kohdan e alakohta ja 11 artiklan 4 kohta; neuvoston direktiivin 91/439 1 artiklan 2 kohta, 7 artiklan 1 kohdan b alakohta sekä 8 artiklan 2 ja 4 kohta)
1. Yhteisön ajokortista annetun direktiivin 91/439 1 artiklan 2 kohdan ja 8 artiklan 2 ja 4 kohdan sekä ajokorteista annetun direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 4 kohdan säännöksiä yhdessä luettuina on tulkittava siten, että ne ovat esteenä vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan tällä jäsenvaltiolla on oikeus kieltäytyä tunnustamasta omalla alueellaan toisen jäsenvaltion myöntämää ajokorttia, kun vastaanottava jäsenvaltio ei ole kohdistanut kyseisen ajokortin haltijaan mitään direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohdassa tai direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä mutta hänen ajokorttihakemuksensa on hylätty vastaanottavassa jäsenvaltiossa sillä perusteella, ettei hän täyttänyt kyseisen valtion säännöstön mukaisia fyysisiä ja henkisiä edellytyksiä moottoriajoneuvon turvalliseen kuljettamiseen.
Direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohta on nimittäin poikkeus yleisestä ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta, ja sitä on näin ollen tulkittava suppeasti. Jäsenvaltioissa myönnettyjen ajokorttien tunnustamista ilman muodollisuuksia koskevasta velvollisuudesta säädettyjä poikkeuksia, joilla tämä periaate saatetaan tasapainoon liikenneturvallisuuden periaatteen kanssa, ei voida ymmärtää laajasti, koska tällöin jäsenvaltioissa direktiivin 91/439 mukaisesti myönnettyjä ajokortteja koskevalta vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelta vietäisiin sen koko sisältö.
(ks. 45, 46 ja 59 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
2. Yhteisön ajokortista annetun direktiivin 91/439 1 artiklan 2 kohdan ja 8 artiklan 2 ja 4 kohdan sekä ajokorteista annetun direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 4 kohdan säännöksiä yhdessä luettuina on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä vastaanottavan jäsenvaltion säännöstölle, jonka mukaan vastaanottava jäsenvaltio saa kieltäytyä tunnustamasta alueellaan toisessa jäsenvaltiossa myönnettyä ajokorttia, jos ajokortin myöntäneeltä jäsenvaltiolta tulevilla kiistattomilla tiedoilla osoitetaan, ettei ajokortin haltija sen myöntämisajankohtana täyttänyt direktiivin 91/439 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tai direktiivin 2006/126 7 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettua vakinaista asuinpaikkaa koskevaa edellytystä. Se seikka, että ajokortin myöntänyt jäsenvaltio ei ole toimittanut tietoja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille suoraan vaan ainoastaan välillisesti, jonkin muun tahon tekemällä ilmoituksella, ei sinänsä sulje pois sitä mahdollisuutta, että kyseisten tietojen voidaan katsoa tulevan ajokortin myöntäneeltä jäsenvaltiolta, kunhan ne ovat peräisin kyseisen jäsenvaltion viranomaiselta.
Kansallisen tuomioistuimen on selvitettävä, voidaanko näin saadut tiedot luokitella ajokortin myöntäneeltä jäsenvaltiolta tuleviksi tiedoiksi, ja tarvittaessa myös arvioitava kyseisiä tietoja ja ratkaistava kaikkien sen käsiteltäväksi saatettuun oikeusriitaan liittyvien seikkojen perusteella, ovatko ne kiistattomia tietoja, jotka osoittavat, ettei ajokortin haltijan vakinainen asuinpaikka ollut viimeksi mainitussa valtiossa hänen ajokorttinsa myöntämisajankohtana. Tehdessään tätä ratkaisua kansallinen tuomioistuin voi esimerkiksi ottaa huomioon sen mahdollisuuden, että ajokortin myöntäneeltä jäsenvaltiolta tulevat tiedot osoittavat ajokortin haltijan oleskelleen tässä jäsenvaltiossa vain hyvin lyhyen ajan ja hankkineen sen alueelta pelkästään näennäisen asuinpaikan ainoastaan välttyäkseen ajokortin myöntämiselle hänen todellisessa asuinjäsenvaltiossaan säädettyjen tiukempien edellytysten soveltamiselta. Jos ajokortin haltija asettuu asumaan tiettyyn jäsenvaltioon saadakseen etua ajokortin myöntämisen edellytyksiä koskevasta vähemmän rajoittavasta lainsäädännöstä, hän kuitenkin käyttää tällöin SEUT 21 artiklan 1 kohdassa unionin kansalaisille annettua ja direktiiveissä 91/439 ja 2006/126 tunnustettua oikeutta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, joten tällä seikalla yksinään ei voida osoittaa, ettei direktiivin 91/439 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja direktiivin 2006/126 7 artiklan 1 kohdan e alakohdassa säädettyä vakinaista asuinpaikkaa koskevaa edellytystä olisi noudatettu, jolloin jäsenvaltiolla olisi oikeus kieltäytyä tunnustamasta toisessa jäsenvaltiossa myönnettyä ajokorttia.
(ks. 75–77 kohta ja tuomiolauselman 2 kohta)