Urheilu

Johdanto

Urheilu on Euroopassa usein rajat ylittävää toimintaa, sillä urheilijoiden siirtoihin, kilpailujen järjestämiseen ja urheilulähetyksiin osallistuu usein useita maita. Unionin tuomioistuin on useaan otteeseen täsmentänyt, miten unionin oikeutta sovelletaan urheilun eri osa-alueisiin. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa seuraavat:

• Mitkä ovat urheilijoiden oikeudet työntekijöinä heidän vapaan liikkuvuutensa osalta?
• Ovatko urheiluliittojen valtuudet – erityisesti niiden valtuudet hyväksyä kaikkien kansainvälisten kilpailujen järjestäminen – unionin kilpailuoikeuden vastaisia?
• Voidaanko lähetysoikeuksia rajoittaa sen varmistamiseksi, että yleisö voi seurata suuria urheilutapahtumia maksuttoman television kautta?

Urheilijoiden vapaa liikkuvuus

Ehkä yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista oikeustapauksista on tapaus Bosman. Nimi ”Bosman” on tullut osaksi yleistä urheilusanastoa, ja se on luonut kokonaan uuden kategorian jalkapalloseurojen välisille siirroille. Tämän tuomion ja siinä vahvistettujen periaatteiden taustalla oli inhimillinen tarina.

Jean-Marc Bosman oli belgialaisen RFC Liège ‑seuran jalkapalloilija. Kun hänen sopimuksensa päättyi vuonna 1990, hän halusi vaihtaa joukkuetta ja siirtyä ranskalaiseen Dunkerque-seuraan. Siirto kuitenkin estettiin, koska Dunkerque ei halunnut maksaa Liègen vaatimaa maksua. Liège asetti Bosmanin karanteeniin, ja myös kaikki sellaiset eurooppalaiset seurat, jotka olisivat voineet palkata hänet, laittoivat hänet mustalle listalle, minkä vuoksi hän ei jäänyt ainoastaan työttömäksi vaan myös vaikeasti työllistettäväksi.

Belgialainen tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuimen tulkintaa asiassa, joka totesi, että siirtokorvaukset rajoittivat niiden pelaajien, jotka halusivat pelata toisessa jäsenvaltiossa, vapaata liikkuvuutta estämällä heidän lähtönsä seurasta tai tekemällä sen vähemmän houkuttelevaksi vielä senkin jälkeen, kun heidän työsopimuksensa on päättynyt. Unionin tuomioistuin totesi myös, että jalkapalloliigat eivät voi rajoittaa otteluissa sallittua ulkomaalaisten EU-pelaajien lukumäärää. Bosman-tuomiosta alkoi vapaiden siirtojen aikakausi, joka mahdollisti pelaajien suuremman liikkuvuuden unionin alueella (C‑415/93 Bosman).

Bosman-tuomion vaikutus ulottui jalkapalloa laajemmalle, ja se vaikutti muihin urheilulajeihin, kuten koripalloon, käsipalloon ja krikettiin. Myöhemmissä asioissa unionin tuomioistuin on edelleen kehittänyt tätä periaatetta katsomalla, että sitä sovelletaan myös joihinkin urheilijoihin, jotka eivät ole EU-kansalaisia. Jos urheilija oli kotoisin maasta, jolla oli EU:n kanssa sopimus, johon sisältyi henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevia sääntöjä, häneen sovellettiin samoja periaatteita. Näihin asioihin kuuluvat Kolpak (C‑438/00 Deutscher Handballbund), joka koski slovakialaista käsipalloilijaa ennen Slovakian liittymistä unionin jäseneksi, ja Simutenkov, joka koski Espanjassa pelannutta venäläistä jalkapalloilijaa (C‑265/03 Simutenkov).

Ranskalainen tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuimelta vuonna 2008 tulkintaa ”pelaajalupauksen” sopimuksesta. Olivier Bernard oli allekirjoittanut tällaisen sopimuksen Olympique Lyonnais ‑jalkapalloseuran kanssa. Sopimuksen mukaan hänen oli harjoiteltava seuran kanssa ja allekirjoitettava ensimmäinen ammattilaispelaajasopimuksensa sen kanssa, jos seura tarjoaisi sopimusta. Bernard teki kuitenkin koulutusjaksonsa jälkeen sopimuksen Newcastle Unitedin kanssa, ja Olympique Lyonnais vaati korvausta. Unionin tuomioistuin katsoi, että tällaisella sopimuksella rajoitettiin pelaajien vapaata liikkuvuutta. Jalkapalloseurat saattoivat kuitenkin laillisesti vaatia korvausta sellaisten nuorten pelaajien kouluttamisesta, jotka sen jälkeen solmivat ensimmäisen ammattilaissopimuksensa toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevan seuran kanssa, koulutuksen todellisiin kustannuksiin suhteutetulla tavalla (C‑325/08 Olympique Lyonnais).

Belgialainen tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuimelta vuonna 2022 tulkintaa asiassa, joka koski Ranskassa asuvaa entistä ammattilaisjalkapalloilijaa, joka oli riitauttanut tietyt pelaajasiirtoja koskevat FIFAn säännöt. Hän väitti, että ne estivät häntä työllistymästä belgialaisen jalkapalloseuran palvelukseen. Säännöt määräsivät, että jos pelaaja päätti sopimuksensa ennenaikaisesti ilman perusteltua syytä, sekä pelaajan että hänen uuden seuransa oli maksettava korvausta aikaisemmalle seuralle. Uusi seura saattoi myös joutua kärsimään seuraamuksista ja muista kielteisistä seurauksista, kuten väliaikaisesta siirtokiellosta ja kansainvälisten siirtotodistusten antamisen viivästyksistä. Unionin tuomioistuin katsoi, että FIFAn säännöt olivat unionin oikeuden vastaisia, koska ne estivät sellaisten ammattijalkapalloilijoiden vapaan liikkuvuuden, jotka halusivat kehittää ammattiaan siirtymällä toisen seuran palvelukseen (C‑650/22 FIFA).

Urheiluseurat ja kilpailuoikeus

Kahdessa vuoden 2023 lopussa ratkaistussa asiassa unionin tuomioistuin tarkasteli kilpailuoikeuden ja urheilun sääntelyn välistä vuorovaikutusta. Kilpailuoikeus kieltää määräävän markkina-aseman väärinkäytön. Urheilua hallinnoi kuitenkin usein yksi ainoa organisaatio, joka vahvistaa säännöt ja järjestää urheilun.

Ensimmäisessä asiassa oli kyse International Skating Unionista (Kansainvälinen luisteluliitto ISU), joka hyväksyy kaikki kansainväliset luistelukilpailut. ISU:lla on toimivalta kieltää urheilijoita osallistumasta kaikkiin kilpailuihin, jos he osallistuvat kilpailuihin, joita ei ole hyväksytty (C‑124/21 P International Skating Union v. komissio).

Toisessa asiassa oli kyse FIFAn ja UEFAn reaktiosta European Superleagueen, kun ne uhkasivat määrätä seuraamuksia siihen osallistuville seuroille tai pelaajille (C‑333/21 European Superleague Company).

Molemmissa tapauksissa unionin tuomioistuin katsoi, että tällaiset säännöt olivat lainvastaisia. FIFAn, EUFAn ja ISU:n toimivaltuuksia ei ollut säännelty millään tavalla, jotta voitaisiin varmistua siitä, että ne olisivat olleet läpinäkyviä, objektiivisia, syrjimättömiä ja oikeasuhtaisia. Tämän seurauksena ne estivät vapaata kilpailua unionin markkinoilla. Unionin tuomioistuin totesi myös, että säännöt ovat haitallisia kilpailijoille ja urheilijoille estämällä heitä ottamasta osaa uusiin ja innovatiivisiin kilpailuihin. Säännöt olivat haitallisia myös tiedostusvälineille ja katsojille, jotka eivät saaneet mahdollisuutta seurata näitä kilpailuja.

Myös vuonna 2021 belgialainen tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuimelta tulkintaa asiassa, jossa jalkapalloilija ja belgialainen jalkapalloseura riitauttivat säännöt, jotka koskivat ”paikallisesti koulutettuja pelaajia”. Tämän säännön tarkoituksena on edistää paikallisten lahjakkuuksien kehittymistä. Unionin tuomioistuin katsoi, että nämä säännöt voivat olla unionin kilpailuoikeuden vastaisia, sillä ne rajoittavat seurojen mahdollisuuksia kilpailla keskenään lahjakkaiden pelaajien rekrytoimisessa riippumatta siitä, missä heidät on koulutettu paikallisesti. Se myös totesi, että säännöt voivat aiheuttaa toisesta jäsenvaltiosta lähtöisin oleviin pelaajiin kohdistuvaa välillistä syrjintää. Unionin tuomioistuin jätti kuitenkin belgialaisen tuomioistuimen ratkaistavaksi sen, voitiinko säännöt oikeuttaa nuorten ammattilaisjalkapalloilijoiden rekrytoinnin ja kouluttamisen edistämistä paikallistasolla koskevan tavoitteen toteuttamiseksi (C‑680/21 Royal Antwerp Football Club).

Urheilulähetykset

Periaatteessa urheilutapahtumien oikeuksien haltijat voivat vapaasti myydä lähetysoikeutensa haluamalleen taholle. Unionin oikeuden nojalla jäsenvaltiot voivat kuitenkin vaatia, että tietyt tapahtumat, joilla on ”erityistä yhteiskunnallista merkitystä” on lähetettävä maksuttomilta kanavilta. Tämä rajoittaa sitä rahasummaa, jonka oikeudenhaltijat voivat saada lähetysoikeuksista. Yhdistynyt kuningaskunta ja Belgia olivat ilmoittaneet kaikki jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen ottelut ja Yhdistynyt kuningaskunta myös jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuiden ottelut tapahtumiksi, joilla on erityistä merkitystä. FIFA ja UEFA väittivät, ettei näin monilla otteluilla ollut erityistä merkitystä näille maille. Esimerkiksi joukkuepelejä, joihin ei osallistunut joukkueita Yhdistyneestä kuningaskunnasta tai Belgiasta, ei voitu pitää merkittävinä. Unionin yleinen tuomioistuin oli samaa mieltä Yhdistyneen kuningaskunnan ja Belgian kanssa. Se katsoi, että jäsenvaltiot voivat luokitella kaikki näissä kisoissa käytävät ottelut merkittäviksi yhteiskunnallisiksi tapahtumiksi. Unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ”muut kuin erittäin tärkeät ottelut” voivat vaikuttaa maajoukkueiden etenemiseen ja koko kilpailuun. Vaikka näiden otteluiden esittäminen maksuttomilla televisiokanavilla rajoittaisi FIFAn ja UEFAn yksinomaisia lähetysoikeuksia, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että nämä rajoitukset voidaan perustella tarpeella suojata yleisön tiedonsaantioikeutta ja varmistaa merkittävien yhteiskunnallisten tapahtumien avoin saatavuus (T‑385/07, T‑55/08, T‑68/08 FIFA ja UEFA v. Commission).

Brittiläinen tuomioistuin pyysi vuonna 2008 unionin tuomioistuimelta tulkintaa siitä, kuinka Englannin valioliigaottelujen lähetysoikeuksia myytiin. Jokainen lähetystoiminnan harjoittaja sai näyttää otteluita vain tietyillä alueilla. Tämä tarkoitti sitä, että televisiokatsojat saattoivat katsoa valioliigaotteluita vain sen jäsenvaltion lähetystoiminnan harjoittajien kautta, jossa he asuivat. Yhdistyneessä kuningaskunnassa sijaitsevat pubit ostivat dekooderikortteja Kreikasta, joiden avulla ne pystyivät vastaanottamaan ja näyttämään valioliigaotteluita. Unionin tuomioistuin totesi, että kaikki lisenssijärjestelmät, joilla annetaan lähetystoiminnan harjoittajille yksinoikeudet jäsenvaltiossa ja joissa katsojia kielletään katsomasta lähetyksiä dekooderikortilla muissa jäsenvaltioissa, ovat unionin oikeuden vastaisia. Se kuitenkin katsoi, että otteluiden näyttäminen julkisissa tiloissa, kuten pubeissa, edellyttää lupaa, jos lähetys sisältää tekijänoikeudellisesti suojattuja elementtejä, kuten lähetyksen aloittavan videokatkelman tai musiikkia (C‑403/08 ja C‑429/08 Football Association Premier League and Others, Murphy).

Myöhemmässä tuomiossaan unionin tuomioistuin otti kantaa urheilutapahtumista otettujen lyhyiden pätkien käyttöön uutisohjelmissa. EU:n sääntöjen mukaan lähetystoiminnan harjoittajien on sallittava käyttää pätkiä yleistä etua koskevista tapahtumista myös silloin, kun tapahtumiin sovelletaan lähetystä koskevia yksinoikeuksia. Vaikka uutisorganisaatiota voidaan vaatia maksamaan käytöstä, maksun on rajoituttava signaalin käytöstä aiheutuviin teknisiin kustannuksiin. Sky Österreich, jolla oli yksinoikeudet joihinkin urheilutapahtumiin, vetosi siihen, että tämä käytäntö ei ota huomioon laajempia lisenssi- ja tuotantokustannuksia. Unionin tuomioistuin vahvisti kuitenkin, että korvaus tällaisen aineiston katseluoikeuksien käytöstä voidaan rajoittaa signaalin käyttöön antamisesta aiheutuviin teknisiin kustannuksiin. Tällä rajoituksella suojellaan kansalaisten perusoikeutta tiedonsaantiin ja varmistetaan, että yleisöllä on yksinoikeussopimuksista huolimatta mahdollisuus saada keskeistä tietoa suurista tapahtumista, kuten jalkapallo-otteluista (C‑283/11 Sky Österreich).

Lopuksi

Unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin ovat näiden tuomioiden avulla varmistaneet, että kaikki voivat hyödyntää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen sekä nauttia EU:n kilpailusääntöjen tarjoamasta suojasta, tunnustaen samalla urheilun erityisen aseman yhteiskunnassa.