• Lyhyt katsaus viime vuoden tärkeimpiin tilastollisiin trendeihin – erityisen poikkeuksellinen vuosi

    Marc-André Gaudissart

    Unionin tuomioistuimen apulaiskirjaaja

    Minulla on aiempien vuosien tapaan tänäkin vuonna ilo tarttua kynään ja esittää muutamia kommentteja unionin tuomioistuimen viime vuoden tilastoista antaakseni lukijalle vinkkejä helpottamaan tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettuja asioita tai sellaisia asioita, joiden käsittely päätettiin viime vuonna, koskevien tilastojen lukemista ja ymmärtämistä.

    Tämä ei aina ole helppoa, sillä vaihtelu vuodesta toiseen on ajoittain vähäistä eikä tilastollisen vaihtelun perusteella siis aina voida todeta selkeitä muutoksia tai havaita toistuvia trendejä. Vuosi 2024 oli kuitenkin selvä poikkeus pääsäännöstä. Kulunutta vuotta voidaan nimittäin pitää monessa mielessä erityisen poikkeuksellisena vuotena mitä tulee sekä unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi vuonna 2024 saatettujen asioiden määrään että niiden asioiden määrään, joiden käsittely saatettiin loppuun. Molemmat luvut ovat nimittäin lähellä vuonna 2019 saavutettuja historiallisia huippuja ja auttavat ymmärtämään 1.9.2024 voimaan tulleen lainsäädäntöuudistuksen merkitystä. Kyseisen uudistuksen perusteella unionin tuomioistuin jakaa nyt ennakkoratkaisuasioita koskevan toimivaltansa unionin yleisen tuomioistuimen kanssa, jolla on tästä lähtien yksinomainen toimivalta vastata unionin jäsenvaltioiden tuomioistuinten esittämiin kysymyksiin tietyissä erityisasioissa, jotka luetellaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön (jäljempänä perussääntö) 50 b artiklassa.[1]

  • Unionin tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot - 2024

    PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    icon pdf
    • BG PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • ES PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • CS PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • DA PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • DE PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • ET PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • EL PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • EN PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • FR PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • GA PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • HR PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • IT PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • LV PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • LT PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • HU PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • MT PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • NL PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • PL PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • PT PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • RO PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • SK PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • SL PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • FI PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • SV PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
  • Lyhyt katsaus viime vuoden tärkeimpiin tilastollisiin suuntauksiin

    Unionin tuomioistuimen apulaiskirjaaja Marc-André Gaudissart

    Tämän aiemmin toimielimen varsinaiseen vuosikertomukseen sisältyneen tekstin tarkoituksena on esittää vuosittaiseen tapaan lyhyt yleiskatsaus viime vuoden oikeudenkäyntitilastoista ilmeneviin tärkeimpiin suuntauksiin. Siinä tarkastellaan unionin tuomioistuimessa vuonna 2023 vireille tulleiden asioiden kohdetta, alkuperää ja luonnetta, ja annetaan joitakin ohjeita siihen, miten unionin tuomioistuimen kyseisenä vuonna ratkaisemia asioita koskevia tietoja olisi tulkittava.

  • Unionin tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot - 2023

    PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    icon pdf
    • BG PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • ES PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • CS PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • DA PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • DE PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • ET PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • EL PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • EN PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • FR PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • GA PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • HR PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • IT PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • LV PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • LT PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • HU PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • MT PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • NL PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • PL PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • PT PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • RO PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • SK PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • SL PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • FI PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
    • SV PDF-asiakirja, avautuu uudessa välilehdessä
  • Lyhyt katsaus tärkeimpiin tilastoista ilmeneviin suuntauksiin viime vuonna

    Marc‑André Gaudissart, unionin tuomioistuimen apulaiskirjaaja

    Tämän aiemmin Euroopan unionin tuomioistuimen vuosikertomuksen osioon ”Tuomioistuimen toiminta” sisältyneen kirjoituksen tarkoituksena on esittää vuosittaiseen tapaan yleiskatsaus tärkeimpiin suuntauksiin, jotka käyvät ilmi viime vuoden oikeudenkäyntitilastojen tarkastelusta. Siinä tarkastellaan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi vuonna 2022 saatettujen asioiden kohdetta, alkuperää ja luonnetta ja annetaan joitakin ohjeita tuomioistuimen päätökseen saattamia asioita koskevien tietojen tulkitsemiseen.

    Vaikka kulunut vuosi päättyi tältä osin myönteisesti, koska päätökseen saatettujen asioiden määrä ylitti vireille pantujen asioiden määrän – huolimatta pienestä heikkenemisestä edellisvuoteen verrattuna –, sille oli tunnusmerkillistä myös keskimääräisen käsittelyajan piteneminen ennakkoratkaisuasioissa, joissa nousee esiin yhä monimutkaisempia ja toisinaan hyvinkin merkittäviä kysymyksiä. Unionin tuomioistuin on tätä taustaa vasten esittänyt 30.11.2022 lainsäädäntöpyynnön valituslupajärjestelmän aineellisen soveltamisalan laajentamiseksi ja unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuasioita koskevan toimivallan siirtämiseksi osittain unionin yleiselle tuomioistuimelle, jotta unionin yleinen tuomioistuin voisi ratkaista kansallisten tuomioistuinten SEUT 267 artiklan nojalla esittämät kysymykset perussäännössä määritellyissä erityisasioissa.

  • Unionin tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot - 2022